Marjukka Karttunen /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Jos on tilanne, että kolmen alle kouluikäisen lapsen isä on kuollut, ja käy niin, että äitikin kuolee, minne nämä lapset sijoitetaan? Olin kuvitellut, että vain kirjoissa tämän kaltainen sisarusparvi voidaan erottaa: kaikki kolme lasta eri sijoitusperheisiin, vaikka lähisukulainen olisi heidät voinut mielellään ottaa huoltaakseen. On irvokasta, että jos tällaisessa tapauksessa isovanhemmat tai muut lähisukulaiset haluaisivat ottaa lapset kasvatettavakseen, niin useimmiten lapsia ei heille anneta, vaan lapset sijoitetaan mieluummin sijais- tai lastenkotiin.

Tilanne on siis sellainen, että orvoksi jäänyt lapsi on jo menettänyt vanhempansa ja tämän menetyksen lisäksi todennäköisesti menettää myös sisaruksensa eli kaiken, mitä on jäljellä, isovanhempansa ja muut sukulaisensa. Tällaisessa lapsen orvoksijäämistilanteessa on outoa, jos sukulaiset, esimerkiksi isovanhemmat, laitetaan paitsioon. Jos tilanne on sellainen, että isovanhemmat ovat kunnossa, lasten sijoittaminen sijaisperheisiin kuulostaa suorastaan yhteiskunnan yliaktiivisuudelta ja lähisukulaisten aliarvioimiselta.

Lainsäädäntöä onkin muutettava Ruotsin mallin mukaiseksi niin, että viranomaiset velvoitetaan aina ensisijaisesti selvittämään, voidaanko huostaan otetut tai orvoksi jääneet lapset sijoittaa sukulaisten tai lapsille muutoin läheisten ihmisten luo.

Kysyin tästä teemasta syksyllä 2000 silloiselta peruspalveluministeriltä Soininvaaralta, ja hänen näkemyksensä tällaisiin isovanhempien ja lastenlasten muodostamiin perheisiin oli se, että näkemykseni ei vastaa lapsilainsäädäntöämme ja sen vakiintuneita soveltamiskäytäntöjä. Kuitenkin käsittääkseni nykyaikainen ydinperhe on varsin nuori käsite, vasta 70- ja 80-luvun käsite. Täällä vieraili juuri eläkeläisryhmä, joka muisteli, että kun he olivat nuoria, niin isoäiti ja isovanhemmat asuivat vielä saman katon alla.

Tämä nyt esittämäni kaltainen lainmuutos takaisi, että aina lasta kodin ulkopuolelle sijoitettaessa tarkasteltaisiin mahdolliset lähisukulaiset ja heidän luokseen sijoittaminen ensin. Stakesin selvityksestä "Sijoitukset sukulaisperheisiin lastensuojelussa" ilmenee, että kuntien ja sosiaalityön työkulttuureissa on eroja, ja kuitenkaan tällaisessa orvoksi jäämistilanteessa lapsen kohtaloon ei saa mielestäni vaikuttaa se, missä kunnassa hän asuu, mikä on kunnan kulttuuri tällaisessa tilanteessa. Jossain siis suositaan sukulaisten sijasta suoraan vieraisiin perheisiin sijoittamista, ja käsittääkseni isovanhemmille ei voida määrätä minkäänlaista tapaamisoikeutta tämän jälkeen lapsenlapsiin.

Kysyin tätä asiaa uudelleen kirjallisesti ministeri Hyssälältä, ja ministeri Hyssälä myönsi, että tämä ongelma on olemassa, mutta hän ei ollut lainmuutoksen kannalla. Eli olen siis eri mieltä ministeri Hyssälän ja näemmä myös koko hallituksen kanssa tästä asiasta. Asian pihvi mielestäni on se, että isovanhemmat ja sukulaiset tulisi aina ensin kartoittaa, ennen kuin haetaan muita vaihtoehtoja tällaisessa sijoittamisasiassa.

On käsittämätöntä, että eläkeläisten puolustaja, ministeri Hyssälä syyllistyy tällaiseen ikärasismiin. Toisaalta halutaan, että jopa 65-vuotiaat käyvät vielä työssä, mutta samaan aikaan hän katsoo, että he ovat liian vanhoja lasten huoltajiksi. On outoa, että Hyssälä korostaa vanhenemista ongelmallisena. Meillähän yli kuusikymppiset voivat olla itse lasten vanhempia tänä päivänä. Sen tähden näenkin, eikö voisi paremminkin miettiä, että jos on tilanne, missä isovanhemmat ja lapsenlapset muodostavat perheen, silloin yhteiskunta tukisi tätä perhettä esimerkiksi jonkinlaisella kotipalvelulla, sen sijaan että tämä perhemalli hajotetaan.

Edellä olevan perusteella ehdotan, että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen, lain lastensuojelulain 16 §:n muuttamisesta: Viranomaisten on aina ensisijaisesti selvitettävä, voidaanko huostaan otetut tai orvoksi jääneet lapset sijoittaa sukulaisten tai lapsille muutoin läheisten ihmisten luo niin, että sisaruksia ei lähtökohtaisesti eroteta toisistaan. Mikäli tarvetta ilmenee, vasta tämän jälkeen aloitetaan sijaisperheiden kartoitus.

Osmo Soininvaara /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Karttunen on sinänsä oikeassa, että varmaan on tapauksia, joissa viranomaiset ovat toimineet tavalla, jota on vaikea ymmärtää, mutta tässä hänen lakiesityksessään sana "ensisijaisesti" on kyllä vaarallinen. Minusta riittää se, että on "aina selvitettävä", mutta kyllä se yleinen periaate, että lapsen etu on kaikista tärkein, ikään kuin riittää. Tässä "ensisijaisesti" ei saa mennä lapsen edun ohitse. Erityisesti huostaanottotapauksissa tämä on mahdollista.

Totean myös, että ed. Karttunen ei ole osannut lukea sitä vastausta, jonka olen allekirjoittanut. Siinä on ehkä ollut hieman koukeroista tekstiä, mutta siinä sanottiin, että tämä YK:n lasten oikeuksien sopimus, jossa puhutaan heimo- ja suurperherakenteitten kunnioittamisesta, klaanirakenteiden kunnioittamisesta tällaisessa tapauksessa, ei oikein sovellu Suomeen vaan on liitetty enemmän sellaisiin kulttuureihin, joissa näitä heimo- ja klaanirakenteita enemmän on.

Marjukka Karttunen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kyllä katson, että on käynyt niin, että lapset ovat jääneet lastensuojelun jalkoihin, jos periaate sukulaisiin sijoittamisen sijasta onkin perheen ja sisarusten hajottaminen. Katson kyllä, että on melkoista yhteiskunnan yliaktiivisuutta, jos sen yli kävellään, että perheellä ja sukulaisilla on oikeus pitää omistaan huolta. Katson kyllä, että meillä on suuri luottamus sosiaaliviranomaisiin ja tätä työtä tekeviin henkilöihin, ja he mielestäni tarvitsevat lakimuutoksen työnsä tueksi. Pelkät ohjeet tässä eivät riitä.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Lapsen sijoittamista koskevat ratkaisut tehdään kunnissa aina tapauksittain. Lapsi sijoitetaan ensisijaisesti sukulaisperheeseen, jos sillä arvioidaan olevan kyky selviytyä lasten hoidosta ja kasvatuksesta. Tämä on ilman muuta selvää. Toisin sanoen sosiaalityöntekijöiden työskentelytapaan jo nykyisellään kuuluu se, että orvoiksi jääneille lapsille pyritään ensisijaisesti etsimään sijaiskoti lähipiiristä.

Lastensuojelulaissa painotetaan lapselle tärkeiden ja turvallisten ihmissuhteiden jatkuvuutta. Lapsella on sijaishuollossa ollessaan oikeus ylläpitää yhteyttä sukulaisiin ja muihin läheisiin henkilöihin. Lastensuojelulaki asettaa viranomaiselle velvoitteen tukea tätä yhteydenpitoa. Asia on voimakkaasti esillä myös sijaisperheiden valmennuksessa ja koulutuksessa.

Toki käytännössä varmasti esiintyy tilanteita, joissa kanssakäyminen lapsen sijaisperheen ja lapsen biologisen suvun välillä ei aina suju kitkatta. Sijaisperheitä valittaessa kiinnitetään kuitenkin erityistä huomiota perheen valmiuteen hyväksyä lapsen tausta, hänen biologiset vanhempansa, muu suku ja läheiset. Sijaisperheen koti voidaan hyväksyä sijoituspaikaksi silloin, kun sen harkitaan olevan lapsen edun kannalta paras vaihtoehto. Esimerkiksi isovanhempia ei sivuuteta, vaan tehtyihin ratkaisuihin vaikuttavat sijoitettavan lapsen ikä, mahdolliset erityistarpeet ja isovanhempien tosiasialliset mahdollisuudet vastata lapsen huollosta ja hoidosta.

Itse en ole minkäänlaista kantaa ottanut esimerkiksi tähän Punkaharjun tapaukseen, joten en ole voinut olla ikärasisti tai kummallakaan puolella. Koska siellä on valitusprosessit kesken, niin ei ole oikeinkaan, että sitä ministeriöstä ruvettaisiin ohjailemaan, joten ihmettelen tätä ikärasismipuhetta, kun en ole minkäänlaista kantaa ottanut mihinkään suuntaan, miten tässä voisi olla.

Tässä lakialoitteessa ollaan kyllä periaatteessa oikealla asialla, ed. Karttunen. Lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin puolustajia kyllä tarvitaan tässä yhteiskunnassa. Pääministeri Vanhasen hallitusohjelmaan on kirjattu sekin, että hallituskaudella uudistetaan lastensuojelulakia ja vahvistetaan lastensuojelutyötä. Tätä asiaa valmistellaan sosiaali- ja terveysministeriössä osana Kansallista sosiaalihuollon hanketta.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ymmärsin näin, että arvoisa ministeri totesi, että esimerkiksi vanhemmilla taikka toisella vanhemmalla, jos toinen on kuollut, kun lapsi on sijoitettu, on oikeus lain mukaan tavata, mistä johtuu sitten, että useampia tapauksia minunkin käsieni kautta on valitettavasti tullut, joissa on määritelty, että äiti ei saa vuoteen tavata lasta eli että äidin ja lapsen suhde katkeaa kokonaan? En tiedä, onko ministeri sitten perehtynyt tähän sillä tavoin vai mihin perustui hänen äskeinen lausumansa. Minulla on useampia tapauksia, viime vuodelta kolme, tämän suuntaisia, joissa määriteltiin, että sen takia, että se suhde lapsen ja äidin välillä katkeaa, äidillä ei ole oikeutta tavata.

Marjukka Karttunen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan nyt vain kuitenkin korostaa sitä, että kun Stakesin selvitysten mukaan eri kuntien ja sosiaalityön työkulttuureissa on eroja, niin mielestäni lapset eivät saa jäädä sen jalkoihin, mikä on minkäkin kunnan toimintatapa. Mielestäni ministeri Hyssälä on ylipositiivinen asenteessaan, koska nämä uudet, suvun ulkopuoliset sijaisperheet eivät välttämättä ole halukkaita pitämään yhteyttä lapsen entisiin sukulaisiin. Mielestäni sukua ei pitäisi hajottaa tilanteessa, jossa esimerkiksi isovanhemmat olisivat kykeneviä huolehtimaan lapsenlapsistaan.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Nämä lastensuojelutapaukset ovat aina tietenkin tapaus- ja perhekohtaisia. Kun työntekijöitä sitoo vaitiolovelvollisuus, hyvin usein julkisuuteen tulee vain osa tapaukseen liittyvästä aineistosta ja sen perusteella tehdään johtopäätöksiä. Minä uskon ja luotan Suomessa lakiin, mutta toki on käytännön elämässä niin monimutkaisia tapauksia, että tulee näitä ristiriitoja tapaamisoikeuksien ja muitten takia. Nämähän ovat hyvin yleisiä.

Mutta meillä on koulutetut, hyvät lastensuojeluhenkilöstöt, meillä on voimavaroja. Lastensuojelun suurten kustannusten tasausrahasto, joka tehtiin, antoi paljon enemmän mahdollisuuksia kunnille näihin sijoitusasioihin perehtyä ja saada sijoituksia aikaan. Mutta toki aina tarvitaan ja kehitetään uutta lainsäädäntöä, ja tätä juuri ollaan nyt tekemässä tällä vaalikaudella. Me haluamme tehdä uutta, parempaa lainsäädäntöä. Varmasti tämäkin ed. Karttusen aloite on hyvä ja arvokas lisä tähän keskusteluun ja aloitteena erittäin positiivinen lähtökohdiltaan.

Osmo Soininvaara /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Karttuselle nyt kannattaa ehkä hieman kertoa, minkälaisissa olosuhteissa näitä huostaanottopäätöksiä tehdään. Huostaanotossa tämä ongelma nimittäin on. Usein lapsi joudutaan ottamaan huostaan hyvin vaikeista päihdeongelmaisista, huumeongelmaisista talouksista. Silloin saattaa olla tämän lapsen etu, että hänet sijoitetaan mahdollisimman kauas.

Nyt, jos tässä lukee "ensisijaisesti", niin valitustapauksessa tämä "ensisijaisesti" sitoo tuomioistuimia. Tulee täydellinen todistustaakka sen suhteen, että omaisten luo sijoitus olisi lapselle erityisen vahingollista. Ei riitä, että voidaan osoittaa, että on lapsen etu, että hänet sijoitetaan kauas, vaan syyn täytyy olla erityisen painava, jotta se menee tämän "ensijaisesti"-sanan ohitse. Jos ed. Karttunen osaisi ottaa tuon sanan "ensisijaisesti" tuosta pois, niin tämä olisi ihan järkevä, mutta tässä muodossa esitettynä tämä on suorastaan vaarallinen.

Marjukka Karttunen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan nyt inttää tätä asiaa siksi, että tiedän tapauksen, jossa kolme alle kouluikäistä lasta, joiden vanhemmat kuolivat tapaturmaisesti, sijoitettiin, kaikki kolme, uusiin sijoitusperheisiin periaatteena, että kukaan ei halua ottaa kolmea lasta, vaikka lähisukulainen olisi heidät ottanut. Vain sinnikkään lakimiehen ansiosta valitusten kautta nämä kolme sisarusta loppujen lopuksi pääsivät yhteen ja sinne lähisukulaisiin. Siksi olen sinnikäs, että mielestäni keillekään sisaruksille ja lapsille ei saisi näin käydä vain tällaisen jonkin prosessin rattaissa.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Kunnalliselämässä mukana olleena ja vähän naapurinkin asioita katsoneena tiedän, että ainakin itäisessä Suomessa useimmissa tapauksissa tämä maalaisjärki on kyllä voittanut. Varmasti tapahtuu sillä tavalla, niin kuin ed. Karttunenkin totesi puheenvuorossaan, jotta voi olla, että on erinäköisiä käytäntöjä olemassa. Sen takia tietysti näitä pitäisi ohjeistuksella, miksei mahdollisesti lainsäädännölläkin tehostaa, jotta aina ensisijaisesti pitäisi käydä läpi se kuvio, onko niitä lähiomaisia olemassa, jotka haluavat orvot ottaa, vai ei. Ei kai se mitenkään pahenna tätä tilannetta.

Ihan käytännön esimerkki, joka kuvastaa sitä, jotta tuossa 1800-luvun lopullakin tämmöistä maalaisjärkeä on ollut. Itse olen sukututkimusta tehnyt, mistä sitä on tultu. Minun ukkini oli 18-vuotiaana ottanut huutolaiseksi Kesälahden kunnalta kolme sisarusta, ja olivat laittaneet vähän tarkkailun alle ukin siinä mielessä, kun itse oli ollut vasta 18-vuotias, mutta hyvin selviytyi. Kyllä niistä tuli hevoskauppiaita ja taisi jostakin tulla maalaistalon emäntä ja selviytyivät hyvin. Maalaisjärkeen pitää luottaa näissä jutuissa.

Osmo Soininvaara /vihr:

Arvoisa puhemies! Ehkä tämän aloitteen ympärillä kannattaa puhua lastensuojelusta pikkuisen laajemmin, vaikka on kuitenkin kysymys yksittäistapauksesta. Mentäköön nyt kuitenkin vielä tähän yksittäistapaukseen. Ed. Karttunenhan siis sanoi tuntevansa yhden tapauksen. Niitä yksiä tapauksia on usein iltapäivälehdissä, ja niistä on vaikea vetää mitään suuria johtopäätöksiä. Mutta ymmärsin, että ed. Karttusen tapauksessa kuitenkin osoittautui valitusten jälkeen, että laki oli sillä kannalla kuin hän halusikin olevan ja kysymys oli vain viranomaisten väärästä toiminnasta, koska tuomioistuin sitten kuitenkin päätti, että lapsien pitää tulla tähän perheeseen, jolloin tämän tapauksen takia ei ainakaan lainmuutosta näköjään tarvita. Meidän pitäisi kouluttaa sosiaalivirkailijoita vähän toisella tavalla, ja voi olla, että tämmöistä yhteiskunnallista yliaktiivisuutta siellä on.

Mutta nämä huostaanottotapaukset ja yleensä sijoitustapaukset ovat meillä kyllä hyvin hankalia. Itse pelkään enemmän sitä juristeriaa. Voisi käyttää sitä yleistä elämänkokemusta ja arviota siitä, onko perhe kykenevä tämmöisessä vaikeassa tapauksessa lasta huoltamaan. Siinä voisi käyttää enemmän järkeä ja vähemmän tuomioistuinpäätöksiä, koska ne eivät ole kovin hyviä.

Sitten haluaisin kiinnittää, kun lastensuojelulakia ollaan uusimassa, huomiota erääseen ongelmaan, joka kävi ilmi, kun Suomi meinasi eräässä pitkäaikaishuostaanottotapauksessa saada nuhteita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Kävi ilmi, että itse asiassa kun eurooppalaisen lainsäädännön mukaan pitäisi aina pitää huolta siitä, että huostaanotto keskeytetään heti, kun siihen on perusteita, Suomessa nämä huostaanotot ovat kovin pitkäaikaisia verrattuna muuhun maailmaan. Se ero on siinä, että muualla maailmassa tehdään adoptio siinä vaiheessa, kun Suomessa tehdään pitkäaikainen huostaanotto. Voi olla, että koko muu maailma ei ole täysin väärässä tässä tilanteessa, vaan että puutetta on meilläkin.

Tilanteessa, jossa lapsi otetaan huostaan suoraan synnytyslaitokselta, kun katsotaan, ettei äiti tai, jos asia jollakin tavoin isään liittyy, isäkään ei kykene tämän lapsen huoltajana olemaan, mitä järkeä on sitten ajatella, että katsotaan, raitistuuko äiti vuoden, kahden, kolmen, neljän kuluttua, ja pannaan lapsi sijaisperheeseen, jossa hän on koko ajan väliaikaisena, samanaikaisesti kun Suomessa suorastaan jonotetaan adoptiolapsia? Eikö adoptio lapsen kannalta olisi hyvä tilanteessa, jossa tämän biologisen äidin ennuste on varsin heikko? Jos todellakin lähdetään siitä, että lainsäädännön pohjana on lapsen etu, eikö silloin lapsen etu olisi, että hänet sijoitettaisiin pysyvästi turvallisiin olosuhteisiin ja annettaisiin adoptoitavaksi? Suomessa ei adoptiota saa edes ehdottaa äidille, vaan hänen pitää itse se keksiä, vaikka usein on kysymys henkilöistä, joiden lainsäädännön tuntemus on sen verran heikko, että he eivät tunne koko sanaa. Muissa maissa on mahdollista todeta viranomaisten toimesta, että tämän lapsen kannalta on parempi, että hänet pysyvästi sijoitetaan turvalliseen, pysyvään perheeseen, joka tulee olemaan hänen lopullinen sijoituspaikkansa.

Me tiedämme, että lapsen syrjäytymisen riski kasvaa aina, kun perhettä vaihdetaan. Itse olen julkisuudessa sanonut, että on tapauksia, joissa perhettä on vaihdettu kuusikin kertaa, kun biologiset vanhemmat aina kertovat, että nyt meidän tilanteemme on parempi, olemme olleet jo kolme viikkoa selvinä, nyt haluamme lapsen takaisin. Tuomioistuin määrää lapsen takaisin, ja sitten kolmen viikon kuluttua hänet raijataan takaisin taas, toivottavasti edes samaan sijoitusperheeseen. Pelastakaa Lapset ry:n hallituksessa minua oikaistiin, että tämä kuusi on aivan liian vähän, että vuoden kärkitulos on, että on 26 kertaa sijoitettu perheeseen ja takaisin ja perheeseen ja takaisin. Ei tämmöinen voi olla oikeata. Sen takia kehottaisin voimakkaasti peruspalveluministeriä, joka nyt valmistelee lastensuojelulain uudistusta, kaikista juristien vastustuksista huolimatta ottamaan siihen mahdollisuuden myös tahdonvastaiseen adoptioon silloin, kun se on lapsen voimakas etu.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa puhemies! Pyysin puheenvuoroni silloin, kun ed. Soininvaara käytti vastauspuheenvuoroa. Voi yhtyä hyvin pitkälle ed. Soininvaaran näkemyksiin siinä, että tilanteet saattavat olla ongelmallisia ja kaikkia niitä yksityiskohtia ei tietysti ulkopuolinen saa tietoonsakaan.

Mutta, arvoisa puhemies, minua henkilökohtaisesti joskus on myös mietityttänyt voimassa olevan lainsäädännön osalta se, että kun äidiltä otetaan lapsi ja sijoitetaan äidin olosuhteiden johdosta ja sen jälkeen äiti mahdollisesti avioituu uudelleen, saa yhden tai kaksi lasta ja äiti haluaisi tämän sijoitetun lapsen, kun elämä on vakiintunut puolison kanssa, siihenkään ei suostuta, osittain ehkä näitten seikkojen perusteella, jotka ed. Soininvaara äsken otti esiin. Mutta ulkopuolisesta tuntuu joskus käsittämättömältä eikä voi ymmärtää, minkä takia, kun on todettu, että äiti tämän uuden aviopuolison kanssa ja kahden yhteisen lapsen kanssa viettää normaalia elämää, tätä lasta, joka oli sijoitettuna aikaisemmin, silloin kun äidillä oli ongelmia ja hän oli yksinhuoltaja, ei voida sijoittaa takaisin. Tämä joskus mietityttää, mutta en tiedä, mikä on käytäntö ja mikä on sitten ministeriön ohjeistus viranomaisille.

Sari Sarkomaa /kok:

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni tämä ed. Karttusen lakialoite on varsin perusteltu, ja pidän hyvin tärkeänä ja merkittävänä sitä, että todellakin lastensuojelulakia uudistetaan. On kovin monta kohtaa lastensuojelulaissa, joita pitäisi muuttaa. On hyvä, että täällä on ministeri paikalla kuulemassa, koska näistä asioista on paljon keskusteltu.

Aivan aluksi haluan sanoa sen, että lastensuojelulaista keskusteleminen on sen takia niin vaikeaa, että yleensä ne esimerkit, jotka tulevat julkisuuteen, ovat sellaisia, että me emme saa niistä kaikkea tietoa. Ne ovat salassapitovelvollisuuden alaisia. Sen takia on erityisen tärkeää, että eduskunnassa näistä asioista keskustellaan ja että ministeriö ja erilaiset tutkimuslaitokset tekevät selvityksiä.

Muun muassa ed. Karttusen lakialoite koskee sitä asiaa, että suomalaiseen lastensuojeluun on muodostunut sellainen käytäntö, että monissa kunnissa ja monissa tapauksissa käy niin, että sivuutetaan ne lähimmät ihmiset sille lapselle tai niille lapsille, jotka pitäisi perheen ulkopuolelle sijoittaa. Kyse ei ole siitä, että meillä olisi huonoja lastensuojelutyöntekijöitä, tai pelkästään siitä, että laki yksin olisi huono, vaan tämmöinen toimintakulttuuri on muodostunut. Nyt tällä lakialoitteella halutaan nostaa tämä asia esille, ja eduskunnan tehtävä on mielestäni tähän reagoida. Jos käytäntö on näin huono, jos käytäntö on todellakin sellainen, että lapset sivuutetaan, niin kyllä on aivan välttämätöntä, että tämä lakiuudistus tehtäisiin.

Täällä on paljon keskusteltu siitä, että tämä asia on ollut julkisuudessa ja on yksi esimerkki jnp. Ei tätä lakialoitetta ole tehty pelkästään sen julkisuuteen tulleen esimerkin perusteella, vaan tosiaankin Stakes on tehnyt selvityksen muutama vuosi sitten, ja siinä tutkittiin suomalaisia kuntia ja meidän lastensuojelukäytäntöä. Siellä selkeästi Stakes tuli siihen tulokseen, että tämä on selkeä epäkohta, ja silloin Stakes esitti tämän tyyppistä lakipykälää. Harmi oli, että se silloin jäi pimentoon, mutta nyt on oikea aika tämä asia korjata.

Tosiasiahan on, jos puhutte, hyvät edustajakollegat, lastensuojelussa työskentelevien kanssa, että moni siellä myöntää sen, että meidän koko järjestelmämme ja palvelu- ja tukitoimenpiteetkin ovat suuntautuneet niin, että lähtökohtaisesti ajatellaan, että lapsi sijoitetaan aina jonnekin muualle kuin niiden lähimpien, isovanhempien tai muuten entuudestaan tuttujen, ihmisten huostaan. Aivan kuten ed. Soininvaara totesi, niin on tutkimustulosta siitä, että aina kun lapsi vaihtaa perhettä, lähtee kauas omilta juuriltaan, hänen sopeutumisensa ja tulevaisuuden pärjäämisensä on todennäköisesti heikompaa, eli monet tutkimustulokset ja Stakesin selvitykset tukevat sitä, että tämän tyyppinen lainsäädäntöesitys täytyy tehdä.

Kun täällä on ed. Soininvaara salissa, niin haluan sanoa sen, että ei tällä lakiesityksellä tehdä mitään automaattia, että esimerkiksi lapset aina menisivät isovanhempien luokse, ei, vaan totta kai aina lainsäädännössä on harkintaa ja aina katsotaan, mikä on lapsen etu. Mutta mielestäni tällä hetkellä suomalaisessa yhteiskunnassa ei lapsen etu toteudu, jos on niin, että on jopa kuntia, joissa lähtökohtaisesti sanotaan, että me emme sijoita lapsia lähiperheisiin, vaan aina lähtökohtana on sijaisperhe tai joku muu taho. Se ei voi olla oikein. Mielestäni se on kaiken oikeudentajun ja lapsen edun vastaista.

Siksi toivonkin, että tämä lähetekeskustelu johtaisi siihen, että me saisimme tämän pykälämuutoksen mahdollisesti erikseen tai sitten siinä lastensuojelulain muutoksessa, uudistuksessa, joka toivottavasti eduskuntaan on tulossa. Kysynkin tässä vielä, kun ministeri on paikalla: Milloin meillä on mahdollisuus se tänne eduskuntaan saada? Missä valmisteluvaiheessa se on? Vetoan vakavasti, ettei se jäisi muiden asioiden jalkoihin. Muun muassa oikeusasiamies kertomuksessaan vakavasti kiinnitti huomiota siihen, että suomalaisessa yhteiskunnassa lasten etu ei riittävällä tavalla toteudu, ja viittasi siinä erinäisiin lainsäädäntöhankkeisiin, joita tarvittaisiin.

Arvoisa herra puhemies! Vielä totean tässä tuosta esityksestä, jonka entinen ministeri, nykyinen ed. Soininvaara totesi, että toivoisin, että ministeri myöskin miettisi sitä, onko joku piste, jolloin vanhemmuus loppuisi. Meillä todellakin on pitkiä huostaanottoja ja adoptioita on kovin vähän. Ed. Soininvaaran esitys on sellainen, että mielestäni se pitäisi kyllä laittaa mietintämyssyyn ja miettiä lainsäädäntöä: Jos vanhemmat ovat seksuaalisesti hyväksikäyttäneet tai pahoinpidelleet lapsia, onko joku kohta, jolloin vanhemmuus loppuisi? Tällaista lainsäädäntöä on muualla Euroopassa, ja sillä todellakin turvataan lasten etu, lasten asema, koska aina vanhempien etu ei ole lasten etu. Se pitää lastensuojelulakia valmisteltaessa tarkkaan oivaltaa.

Marjukka Karttunen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Sarkomaa otti tässä tämän asian pihvin esiin, eli orvoksi jääneiden lasten kohtalo ei saa riippua siitä, mikä on kyseisen kunnan toimintakulttuuri. Me emme voi laittaa päätämme pensaaseen siinäkään suhteessa, että vaikka me kuinka haluaisimme, niin ydinperhe ei ole enää se meidän yhteiskuntamme perhemalli, vaan meillä on entistä enemmän uusperheitä, yksinhuoltajaperheitä. Mikä on silloin lapsen etu, jos uusperheen äiti kuolee? Onko lapsen etu, että hänet automaattisesti palautetaan oikealle isälle, vai jääkö hän tähän uusperheeseen? Tilanteet tulevat entistä monimutkaisemmiksi.

Olen saanut lukuisia yhteydenottoja yksinhuoltajaäideiltä, jotka ovat erittäin huolissaan siitä, mitä tapahtuu heidän alaikäiselle lapselleen, jos tämä yksinhuoltajaäiti kuolee. Lasta ei voi testamentata. Yksinhuoltajavanhempi voi jättää toiveen ensisijaisesta huoltajasta oman poismenon jälkeen, mutta sitä sosiaaliviranomaisten ei ole pakko ottaa huomioon.

Osmo  Soininvaara  /vihr:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin tuohon, voiko lasta testamentata: Luterilaisella kirkolla on kummikäytäntö, jonka alkuperäinen tarkoitus nimenomaan on tämä.

Mutta kun sanottiin, että on kuntia, jotka ovat tehneet periaatepäätöksen siitä, että koskaan missään olosuhteissa ei sijoiteta sukulaisten luo, niin olisi kiva tietää, mikä se kunta on, koska tämmöinen päätöshän on aivan varmasti lainvastainen ja se saadaan heti nurin. Mutta kun on tämmöinen epämääräinen vihjaus, että on kuntia, kyllä minusta ed. Sarkomaan velvollisuus on nyt kertoa, mikä kunta, koska täytyyhän sillä kunnalla olla nimikin.

Sitten edelleen, minusta sana "ensisijaisesti" merkitsee kyllä automaattia. Jos siinä ei ole sitä sanaa "ensisijaisesti", niin silloin se on ihan järkevä. Ajatellaan, että on 14-vuotias lapsi, joka asuu Helsingissä, käy täällä koulua, jolla on paljon ystäviä ja kavereita ja sosiaalista verkostoa, ja sitten hänellä on isoäiti, joka asuu Uukuniemellä. Onko nyt ihan varma, että ensisijaisesti tämän lapsen etu on tulla siirretyksi Uukuniemelle irti kaikista niistä sosiaalisista kontakteista, joita hänellä on, jos löytyy ulkopuolinen sijaisperhe vaikka naapuritalosta?

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Tässä on nyt todettava, kuten ed. Soininvaarakin on todennut, että kyllä meillä laki toimii. Tässäkin ed. Karttusen viittaamassa tapauksessa todellakin laki toimi, näin on.

Mutta on sanottava, että varmasti lastensuojeluviranomaiset käyttävät aika paljon yksilöllistä harkintaa, koska joka tapaus on an sich, sinänsä. Jos ajatellaan, että isovanhemmat lähestyvät kahdeksaakymmentä ja on kaksi vaippaikäistä lasta, niin kyllä jokainen sen ymmärtää, että on hyvin raskasta hoitaa. Mutta varmasti ensisijaisesti ajatellaan aina sijoitettavan sukulaisperheeseen, ja lastensuojelulaki lähtee tästä yhteydenpidosta. Tästä lähtevät toimintakäytännöt kunnissa. Mutta jokainen meistä ymmärtää, että se arki on hyvin monta kertaa pienten lasten kanssa raskas ja erilainen. Mutta minä luotan siihen, että meillä lastensuojeluviranomaiset ovat asiansa tuntevia ja että laki toimii.

Mutta laissa on uudistustarvetta, ja me teemme sitä, ja ihan lähiaikoina tulee Kansallinen sosiaalihanke valtioneuvoston käsittelyyn. Osana Kansallista sosiaalihanketta uudistetaan lastensuojelulakia, ja sen valmistelutyö on meillä ministeriössä menossa, mutta valitettavasti ihan nyt en osaa sanoa, milloin se tulee tänne. Mutta tämäkin keskustelu toimii hyvin arvokkaana lisänä siinä valmistelutyössä, ja tulemme varmasti nämäkin puheenvuorot kaikki ministeriössä rekisteröimään, ja kiitän näistä ansiokkaista puheenvuoroista. Monta kohtaa, näkökulmaa, on tullut valotettua.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Aina kun lasta sijoitetaan ja yleensä lastensuojelua harjoitetaan kunnissa, niin silloin pitää lasten edun olla ensi sijalla ja lasta pitää kuulla. Kyllä näitä töitä pitää tehdä virkavastuulla.

Ed. Soininvaara totesi, että voidaan tehdä lapsen tahdon vastaisiakin päätöksiä sijoituksessa. Tämä voi olla kyllä ihan paikkansapitävää. Nimittäin lapsi usein takertuu huonoon vanhaan, kun hän ei oikein tiedä, minne hän joutuu ja mikä uudessa on tulevaisuus. Varsinkin nuori ja murrosikäinen lapsi on hyvin varovainen ja hänellä on elämä risainen.

Mutta myös olen sitä mieltä, että ikä ei voi olla se syy, että isovanhemmat eivät voisi toimia lasten huoltajina. Toki tietenkin, jos alkaa ikää olla jo 80 ja yli, on niin vähän semmoisia vanhoja ihmisiä, joilla on hyvä kunto, mutta siinäkin voisivat isovanhemmat olla huoltajina ja annetaan kunnasta muuta apua, jolloin tämä yhteys säilyy.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva lakialoite lastensuojelulain 16 §:n muuttamisesta pitää sisällään ajatuksen siitä, että aina huostaanoton ja sijaishuollon järjestämistilanteissa selvitettäisiin mahdollisuus sijoittaa lapsi sukulaisten tai muiden läheisten ihmisten luokse.

Kannatan aloitteen ajatusta, mutta lain ajatus toteutuu mielestäni jo nykyään sosiaalitoimessa, kun lapsen huostaanottotilanteessa selvitetään ja mietitään erilaisia vaihtoehtoja. Sosiaalityöntekijät selvittävät aina lapsen edun kokonaisvaltaisesti. Lastensuojelulaki painottaa aina lapsen oikeuksia ja etua, ja tämän mukaisesti sosiaaliviranomaiset toimivat huostaanotto- ja sijoitustilanteissa.

Täällä viitattiin siihen, että joissakin kunnissa olisi tehty periaatepäätös siitä, että lapsi sijoitettaisiin aina ulkopuoliselle ja ei esimerkiksi isovanhempien luokse. Toivoisin tosiaan, että tässä tulisi esiin, missä tämmöinen käytäntö on, koska ainakaan omalla työurallani sosiaalitoimessa ja myös lastensuojelussa en ole tällaiseen käytäntöön törmännyt.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Taiveahon kommentti on asiantuntijan kommentti käytännössä ja tukee ajatuksellisesti ed. Karttusen esitystä, mutta huomioi sen, että asia toteutuu ikään kuin muutenkin. Uskon myös itse, että sosiaalityöntekijät ovat niin hyvin eettisesti työhönsä suhtautuvia, että todellakin selvittävät, niin kuin kuuluu, lapsen edun etukäteen.

Mutta kaiken kaikkiaan, puhemies, tuo huostaanotto sellaisenaan on dramaattinen ja viimesijainen tilanne ja huostaanottomäärien kasvu on kyllä vakava signaali yhteiskunnassa tapahtuvasta muutoksesta ja segregaatiosta, siitä että ongelmat periytyvät ja ongelmat kasautuvat. Työttömyys on monet kerrat tässä salissa todettu yhdeksi syyksi, ja osin sen mukanaan tuoma alkoholismi vaikuttaa, huumeiden käyttö jne. Saamme nähdä, miten tämä tilanne tulee jatkossa menemään ja mitä jatkossa tapahtuu, kun ajattelemme esimerkiksi nyt edessä olevaa alkoholin hinnan laskua; kuinka paljon se sitten jatkossa lisää huostaanottoa, jää tulevaisuuden arvioitavaksi.

Marjukka Karttunen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Soininvaaralle olisin todennut, että eivät tietenkään kuntien valtuustot ole tehneet päätöstä, että ensisijaisesti lapset sijoitetaan vieraisiin perheisiin, vaan joissain pienissä kunnissa tämä on vain muodostunut vallitsevaksi käytännöksi. En silti lakkaa ihmettelemästä tällaista yhteiskunnan yliaktiivisuutta, että tilanteessa, jossa isovanhemmat olisivat kykeneviä pitämään omistaan huolta, sitä ei heille sallita vaan lapset halutaan sijoittaa muualle. Tuntuu kummalliselta tämä yhteiskunnan asenne, että lähin omainen on viranomainen.