Täysistunnon pöytäkirja 67/2006 vp

PTK 67/2006 vp

67. KESKIVIIKKONA 7. KESÄKUUTA 2006 kello 15 (15.06)

Tarkistettu versio 2.0

2) Hallituksen esitys Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

 

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Tämä perustuslakisopimus on ollut hyvin pitkä prosessi. Joku sanoi, että kivinenkin tie. Sitä se edelleen on. Jo Nizzan sopimusta laadittaessa, joka sopimusuudistuksena oli eräänlainen osittaisuudistus, jo kesken niitä neuvotteluja, sitä prosessia, kävi selväksi se, että uuden sopimuksen laadintaan on ryhdyttävä. Tiedettiin uudistamisen tarve, ja voi sanoa, että sitä uudistamisen tarvetta kyllä mielestäni myös vauhditti se, että Nizzan sopimuksen loppuvaiheessa siitä tuli sen tyyppinen kompromissi, jota oli joidenkin yksityiskohtien osalta monien hyvin vaikea puolustaa.

Tuolloin sitten päädyttiin uuden tyyppiseen valmistelumekanismiin, jossa aluksi annettiin niin sanotulle valmistelukunnalle, konventille, mahdollisuus työstää uutta sopimusta. Työhön osallistuivat hallitusten lähettämät edustajat, kansallisten parlamenttien edustajat, Euroopan parlamentin edustajat ja komission edustajat. Jokaisesta maasta oli kaksi kansallisen parlamentin edustajaa ja hallituksen lähettämä edustaja. Konventin esityksen jälkeen varsinaisiin neuvotteluihin siirryttiin, niin kuin pitääkin, hallitustenvälisessä konferenssissa, jonka työn päätöksenä hallitukset sitten allekirjoittivat uuden perustuslakisopimuksen.

Siitä alkoi ratifiointiprosessi, jonka yhteydessä jo 15 jäsenmaata 25:stä on suorittanut ratifioinnin, päätynyt myönteiseen lopputulokseen, ja 2 maassa ratifioinnista järjestetty kansanäänestys päätyi kielteiseen tulokseen. 8 jäsenmaata on vielä ottamatta kantaa neuvoteltuun tulokseen. Ranskan ja Hollannin kansanäänestysten jälkeen Eurooppa-neuvoston kokouksessa viime vuoden kesäkuussa päätettiin ottaa vuoden niin sanottu tuumaustauko sopimuksen osalta ja saadaksemme aikaan keskustelua sopimuksesta, sen sisällöstä, ja Suomessa tämä tuumaustauko otettiin tosissaan.

Hallitus päätyi siihen, että emme anna välittömästi ratifiointiesitystä eduskunnalle, vaan annamme asiallisesti sopimuksen sisällön kertovan selonteon eduskunnan käsiteltäväksi, joka selontekokäsittely pitkän ja perusteellisen eduskuntakäsittelyn jälkeen päättyi noin kuukausi sitten selonteon hyväksyvään päätökseen. Siihen saatiin eduskunnan vastaus.

Eduskunta on ollut tiiviisti tämän sopimuksen valmistelusta alkaen koko prosessissa mukana. Kaikki Suomen kannat, myös sopimuksen neuvotteluvaiheessa, sekä konventtivaiheessa että hallitustenvälisessä neuvotteluvaiheessa, käytiin läpi yhdessä ja kannat muodostettiin yhdessä alusta asti. Laajan sopimuksen substanssisisältö on hyvin eduskunnan tiedossa, ja sitä en tässä esittelypuheenvuorossani nyt kertaa. Se on jaettu teille itse sopimuksena ja aiheesta annettuna ratifiointiesityksenä.

Miksi sitten esitetään ratifiointia? Ensinnäkin sopimuksen sisältö on tietysti tämän arvioinnin kannalta olennaisin. Sopimus muodostaa Suomen kannalta tasapainoisen kokonaispaketin, joka on Suomen hyväksyttävissä ja jonka voimaantulo olisi sekä Suomen että unionin etujen mukaista. Meidän pitää unionin laajentuessa kyetä luomaan edellytykset tehokkaalle ja läpinäkyvälle päätöksenteolle unionin puitteissa.

Tuumaustaukoa on käytetty juuri kuten sitä oli tarkoituskin käyttää. Harkitaan ja keskustellaan siitä, mitä perustuslakisopimukselle tulisi tehdä. Siihen tarkoitukseen pohjana oli tämä selonteko, joka mahdollisti perusteellisen keskustelun asiantuntijoiden laatiman analyysin pohjalta, ja tuumaustauko Suomessa päättyi, kuten tiedetään, johtopäätökseen, että haluamme ratifioida. Sekä eduskunta että hallitus ovat olleet samaa mieltä tästä.

On esitetty mielipiteitä myös eduskunnan selontekokeskustelun päättyessä siitä, että meidän ei pitäisi ratifioida, kun se ei kuitenkaan tule sellaisenaan voimaan, tai että menettäisimme puhevaltamme jatkossa, jos sopimusta joudutaan neuvottelemaan uudelleen. Nämä eivät mielestäni ole pitäviä perusteluja.

Ensinnäkään me emme tiedä, kukaan meistä ei tiedä, millaisena sopimus tulee aikanaan voimaan, ja toisekseen jokaisen maan tulee itse ottaa kantaa sopimukseen. Eivät tähän mennessä päätöksensä tehneet maat voi estää muita ottamasta kantaa omien lähtökohtiensa pohjalta. Tätä korosti muun muassa toissa päivänä Ranskan täällä vieraillut pääministeri, vaikka heidän maansa oli ottanut kielteisen kannan. Eivät ranskalaiset voi Suomen eduskunnan puolesta päättää, hyväksyykö Suomi tämän sopimuksen vai ei. Kolmanneksi, me emme menetä puhevaltaamme, vaan asemamme ehkä pikemminkin vahvistuu ratifioinnilla siitä, että kerromme oman kantamme, näytämme selvästi väriä. Ja neljänneksi, kannanottomme vahvistaa sitä todennäköisyyttä, että sopimusta muutetaan, jos sitä aikanaan muutetaan, vain mahdollisimman vähän.

Me olisimme 16. ratifioija, ja kun 2 maata on kansanäänestyksessä hylännyt sopimuksen, on jälkeemme vain 7 maata jättänyt ottamatta kantaa sopimukseen, joka hallitusten kesken neuvoteltiin ja jonka jokainen hallitus on kertaalleen allekirjoittanut. Voidaan kysyä, miksi meidän pitäisi piilotella omaa kantaamme näiden viimeisiksi jääneiden maiden kesken. (Ed. Pulliainen: Sepä mielenkiintoista!) Ymmärrän ratifioinnin vastustuksen hyvin niiden osalta, jotka vastustavat itse sopimuksen sisältöä. Osa ratifioinnin vastustajista pitää myös unionin jäsenyyttä Suomen osalta vääränä ratkaisuna, ja ratifioinnin vastustaminen on luonnollinen normaali osa poliittista toimintaa. Kun on mielipide-ero, niin se myös kerrotaan. Tämä on ihan täysin ymmärrettävää. Mutta siltä osin kuin kysymys on siitä, pidämmekö me neuvoteltua sopimusta Nizzan sopimusta parempana vai emme, minusta siihen pitää vastaus antaa myös Suomen osalta, ottaa siihen kantaa ja tehdä siitä päätös.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys on normaali ratifiointiesitys. Se sisältää myös voimaansaattamislain. Harkinnan jälkeen päädyttiin tähän normaaliin menettelyyn eikä perustuslakivaliokunnan esittämään malliin, jossa ei olisi ollut lainsäädäntöesityksiä mukana. Kun tämä selonteko on eduskunnassa käsitelty, ei ole syytä käyttää enää uutta välimuotoa, vaan haluttiin esittää normaali hallituksen esitys ratifioinnista. Tällä tavalla menetellen voimme myös aikanaan sitten ratifiointikäsittelyn päätteeksi tallentaa ratifiointikirjamme Italian hallituksen huostaan eli ratifiointi tältä osin saatetaan päätökseen. Ja päivämäärää koskeva osa jää asetuksella annettavaksi sitten, kun sen aika tulee.

Arvoisa puhemies! Hallitus on päätynyt esityksessään esittämään supistetun perustuslain säätämisjärjestyksen käyttämistä ratifioinnin yhteydessä. Siihen liittyvät perusteet on kiteytetysti kerrottu tässä esityksen lopun yhteenvedossa. Perusteet liittyvät muun muassa siihen, että kun pilarijako poistuu, niin halutaan unionin ensisijaisuutta koskevan periaatteen soveltamisala ja tuomioistuimen toimivalta laajentaa myös pilarijaon poistumisesta johtuen. Uudet oikeusperustat rikosoikeudellisen menettelyn tiettyjen osatekijöiden osalta perustelevat myös tätä, samoin Euroopan syyttäjäviraston mahdollistava oikeusperusta riittää perusteeksi tähän supistettuun perustuslain säätämisjärjestykseen. Myös yhteisen kauppapolitiikan alan laajentaminen kattamaan ulkomaiset suorat sijoitukset on syy tähän. Myös rajan ylittävien vakavien terveysuhkien valvonta, niistä hälyttämistä ja niiden torjumista koskevat toimenpiteet Ahvenanmaan maakunnan osalta ovat perusteena tähän, ja on vielä muutama muu perustelu, miksi on päädytty esittämään supistettua perustuslain säätämisjärjestystä, joka siis edellyttää kahden kolmasosan enemmistöä eduskunnassa.

Arvoisa puhemies! Näillä sanoilla hallitus jättää ratifiointiesityksen eduskunnan käsiteltäväksi.

Annika Lapintie /vas:

Herra puhemies! EU:n perustuslakia koskevan sopimuksen tuomista ratifioitavaksi tässä tilanteessa eduskuntaan ovat ihmetelleet monet, ei vain vasemmistoliitosta. Hallitus näyttää haluavan Suomen olevan mukana siinä rintamassa, joka painostaa ranskalaisia ja alankomaalaisia sopimuksen taakse. On kuitenkin turha kuvitella, että perustuslain jo kerran hylänneet maat saadaan hyväksymään sopimus ratifioimalla se mahdollisimman monessa muussa jäsenmaassa.

Euroopan yhdentyminen ei ole tähän asti perustunut pakkoon tai painostukseen, eikä varmasti niin voi olla vastakaan. Toimiva ja kaikkien tunnustama sopimus saadaan aikaan vain oikeudenmukaisella ja tasa-arvoisella neuvottelulla. Sopimuksen ratifioinnin kanssa ei ole mitään tarvetta hätäillä. Unioni tulee hyvin toimeen nykyistenkin sopimusten puitteissa, kunnes on päästy kaikkia tyydyttävään ratkaisuun. Bulgarian ja Romanian liittymistä se ei estä. Pikaisella ratifioinnilla ei voiteta mitään.

Sen sijaan on syytä kysyä, voisiko Suomi ratifioinnin jälkeen enää toimia sillanrakentajana ratifioineiden ja sopimuksen hylänneiden maiden välillä. Pikemminkin kannattaisi ottaa vuoden tauko ratifioinnissa ja katsoa, miten perustuslakikiistasta voidaan löytää ulospääsytie. Tässä kannattaa panna merkille, että Saksa valmistautuu omalla puheenjohtajakaudellaan hakemaan ratkaisua tilanteeseen.

Vasemmistoliiton mielestä myös Suomessa on järjestettävä EU:n perustuslaista neuvoa-antava kansanäänestys ennen lopullista ratifiointia. Kansanäänestys koskisi silloin sopimusta, josta on syytä uskoa, että se kelpaa kaikille unionin maille. Euroopan unionille tarvitaan kaikkien jäsenmaiden kansalaisten enemmistön hyväksymä perustuslaki, joka vahvistaa laajentuvan unionin toimintakykyä ja demokraattisuutta sekä antaa entistä paremman pohjan sosiaalisen Euroopan rakentamiselle.

Nyt käsittelyssä oleva sopimus Euroopan perustuslaista on osin puutteellinen kompromissi. Se sisältää toki kansalaisten perusoikeuksien ja päätöksenteon demokraattisuuden kannalta merkittäviä edistysaskeleita. Tällaisia ovat esimerkiksi EU:n neuvoston työskentelyn avoimuuden lisääminen, Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien suhteellisen vallan lisääminen, työmarkkinajärjestöjen aseman tunnustaminen EU:n tasolla sekä perusoikeuskirjan sisällyttäminen osaksi perustuslakia. Nämä ovat asioita, joista on pidettävä kiinni myös siinä todennäköisessä tapauksessa, ettei perustuslaki tule nyt ehdotetussa muodossa voimaan.

Uusi ja erittäin tervetullut uudistus on myös sopimukseen sisältyvä miljoonan kansalaisen kansalaisaloite. Se mahdollistaisi kansalaisille uudenlaisen suoran osallistumisen unionin toimintaan. Suomalaisessa mittapuussa luku voi tuntua suurelta, mutta nykyisenä paranevien tietoyhteyksien aikana miljoonan nimen kerääminen unionin alueella ei tunnu lainkaan mahdottomalta.

Valitettavasti useat maat olivat haluttomia antamaan unionille lisää valtaa muun muassa verotuksessa, jotta haitalliselta verokilpailulta voitaisiin välttyä. Tähän puoleen perustuslaki ei siis toisi muutosta.

Perustuslain sisällön ohella EU:n hyväksyttävyyden kannalta on oleellista myös se tapa, jolla uusi sopimus hyväksytään. Yhdentymisen syventäminen ei onnistu ilman huomattavasti nykyistä laajempaa kansalaisten tukea. Siksi myös Suomessa on järjestettävä perustuslaista neuvoa-antava kansanäänestys ennen eduskunnassa tapahtuvaa lopullista ratifiointia. Eduskunnan tulisi siksi torjua ratifiointi tässä vaiheessa. Annetaan kansalaisten sanoa ensin sanansa.

Kiinnitän tässä yhteydessä huomiota siihen, että äskettäin suoritetussa mielipidetiedustelussa 48 prosenttia kansalaisista oli sitä mieltä, että eduskunnan ei tulisi ratifioida tätä sopimusta perustuslaista. Vain vajaa neljännes eli 22 prosenttia oli hyväksymisen kannalla. Myös epätietoisia oli sangen paljon eli 30 prosenttia.

Kansanäänestyksen järjestäminen ja siihen liittyvä kansalaiskeskustelu varmasti selventäisivät tälle sangen suurelle määrälle epätietoisia kansalaisia, mistä perustuslaissa oikein on kysymys. Sellainen keskustelu saattaisi myös saada osan kielteisistä mielipiteistä myönteisiksi tai sitten päinvastoin.

Arvoisa puhemies! Hallituksella on kaikki syy luopua ratifioinnin kiirehtimisestä. Parasta olisi vetää esitys heti takaisin. Myös eduskunta voi todeta, että on turha edetä tämän hallituksen esityksen kanssa ja on parempi odottaa sellaista sopimusta, joka kelpaa kaikille EU-maille.

Hanna-Leena Hemming /kok:

Arvoisa puhemies! Olen iloinen, että hallitus on tuonut käsittelyymme esityksen EU:n perustuslaista. Toivon, että käsittely valiokunnissa sujuu ripeästi ja pääsemme pikimmiten päättämään asiasta.

Päätös tuoda hallituksen esitys käsittelyyn osoittaa sitä johtajuutta, jota kuukausi sitten tässä salissa kaivattiin. Toiminta on tältä osin linjakasta. On valitettavaa, että sama linjakkuus ei ole yltänyt kaikkiin EU:n perustuslaista päättäviin elimiin Suomessa, vaan kuluneen kuukauden aikana jopa johtavat tahot ovat arvovallallaan olleet syömässä perustuslain merkitystä. Ristiriitaiset lausunnot perustuslain ratifioinnin merkityksestä ovat valitettavasti omiaan vain lisäämään kansalaisten epäluuloa koko EU:ta kohtaan. Tähän ei ole varaa. Kuitenkin kaikki vastuulliset tahot täällä salissa tunnustavat, että Suomi tarvitsee EU:ta. Saamamme hyödyt, jotka koskevat jokaista Suomen kansalaista, ovat mittaamattomia, olipa kyseessä taloudellinen vakaus, ympäristökysymykset tai turvallisuuspolitiikka.

EU:n vastustajat voivat helposti poimia globalisaation tuomia epäkohtia suomalaisesta yhteiskunnasta ja syyttää kaikesta EU:ta. Samalla unohdetaan EU:n yhteismarkkinoiden tuomat miljardienkin hyödyt Suomen pk-sektorille sekä EU:hun liityttäessä kansalaisten tärkeäksi kokema turvallisuusaspekti. Nämä hyödyt ovat uhattuina, jos EU:ta ei kyetä kehittämään yhteiseltä pohjalta, vaan johtajuuden ja esimerkin puutteessa EU-maat alkavat kilpailla keskenään tai peräti ollaan hajottamassa EU:n nykyistä yhtenäisyyttä. Suurin haaste EU:lla on kilpailussa muita suuria maita vastaan, USA:ta, Kiinaa, Intiaa, Venäjää. Yksittäiset EU-maat, pieni Suomi mukaan lukien, jäävät tässä kilpailussa lastuiksi valtameren laineille ilman joukon voimaa.

EU:lla on väestökehityksensä takia tulevaisuudessa paljon menetettävää. Kilpailukyky on saatava säilytettyä, vaikka jo maailmalla viitataan EU:hun auringonlaskun maana. Kilpailukyvyn säilyttäminen on välttämätöntä, jotta jatkossakin niin EU-tasolla kuin ihan kansallisella tasollamme maamme sisällä voimme huolehtia siitä hyvinvoinnista, jota demokraattiselta, oikeudenmukaiselta sivistysvaltiolta odotetaan. Siksi nyt on tarpeen tehdä kaikki voitava, jotta EU vahvistuu ja säilyttää kilpailukykynsä. Yksi näitä tarpeellisia tekoja on perustuslain ratifiointi. Sillä saadaan luotua EU:ssa tarpeellista yhtenäisyyttä.

Suomen EU-puheenjohtajakauden alkuun on vajaa kuukausi. Suomella on sitten puoli vuotta aikaa osoittaa olevansa maantieteellistä kokoaan ja väestömääräänsä suurempi johtaja ja mielipidevaikuttaja. Ranska ja Hollanti ovat nyt vuoden vetäneet henkeä ratifioinnin suhteen. Odotukset EU:n perustuslain ratifioinnin edistymisestä Suomen puheenjohtajakaudella ovat korkealla. Nyt on näytön paikka.

Tulevaisuuteen katsovat argumentit puoltavat myös perustuslaillisen sopimuksen ratifiointia. Sopimus selkeyttää, demokratisoi ja tehostaa Euroopan unionia. Se sopeuttaa unionin päätöksentekomenetelmiä laajentuneen 25 maan tarpeisiin. Enemmistöpäätösten lisääminen parantaa unionin toimintakykyä. Sopimus tuo kansalaisia lähemmäksi unionia selkeyttämällä terminologiaa ja lisäämällä päätöksenteon avoimuutta. Ei ole tarpeen jatkaa kansalaisten EU-epätietoisuutta EU:n hyödyistä saivartelemalla edelleen kansalaisten parhaaksi tehdyn sopimuksen sanakäänteillä.

Toki on oikeutettua epäillä perustuslain tulevan ikinä voimaan juuri nykyisessä muodossaan. Kyse onkin ennen kaikkea tahdonilmaisusta, jolla voimme osoittaa, että olemme sitoutuneita yhdessä muiden jäsenmaiden kanssa kehittämään unionia ja sen rakenteita nykyistä toimivampaan ja parempaan suuntaan. EU on yhteisö ja väline, jonka avulla toteutetaan asioita, joita on mahdotonta toteuttaa yksin. Siksi on tärkeää vahvistaa yhteistä tahtotilaa siitä, että sopimuksen sisältö on kannatettava.

Osoittamalla johtajuutta ja olemalla mielipidevaikuttaja, ratifioimalla omalta osaltamme perustuslain juuri nyt säilytämme ja vahvistamme parhaiten sitä mandaattia, jolla jatkossa vaadimme Suomen äänen kuulumista entistä painokkaammin EU-lainsäädännössä.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tämä kuolleella EU-perustuslailla ratsastaminen on mielestäni Suomen eduskuntahistorian poskettomin hanke. Tässä on vanhojen puolueiden rappio ja EU-eliittiin suunnattu suosionkalastelu alastomimmillaan. Tämä hanke on kansanvallan haudan kaivamista. Olen uutterasti miettinyt, mitä hallituksen kengänpohjien ja hatun välissä oikein liikkuu, mutta järjellistä vastausta en ole vielä löytänyt. Meille on tuotu ratifioitavaksi sopimus, joka ei koskaan tule voimaan. Tämä teatteriesitys tuli minulle täysin pyytämättä, mutta vanhat puolueet tuntien ei yllättäen. Siis nämä ratifiointiasiakirjat eivät tule koskaan sellaisenaan voimaan. Veikko Vennamo aikanaan vuonna 1967, kun oli tyytymätön budjettiin, heitti budjetin eduskunnan portailta alas. Olen miettinyt, josko sama kohtalo sopisi näille papereille, koska eivät voimaan tule.

Arvoisa puhemies! EU:n kannatus on Suomessa pohjamudissa. Suuri osa suomalaisista ei halua tällaista EU-perustuslakia, mutta hallitus selkärangattomine myötäjuoksijoineen vain yltyy kovakorvaisemmaksi. Hallitus julistaa: me johdamme, me emme kansalaisten mielipiteitä tarvitse emmekä kysele, me olemme pian EU:n puheenjohtajamaa, me näytämme esimerkkiä. Mistä me näytämme esimerkkiä? Siitä, että vahvistamme Suomen eduskunnassa lakia, joka sellaisenaan ei tule voimaan. Vai onko teillä tiedossa tämän lain voimaantulosäännös? Minun tiedossani ei ole.

Hallitus ei ole Brysselin edessä pelkästään rähmällään, vaan se on pitkin pituuttaan kuin matto tallattavana, ja kokoomus hyrrää kuin rukki vieressä, niin kuin ed. Hemmingin puheenvuorosta äsken pystyi päättelemään. Poliittinen vasemmisto ajoi tasavallan presidentiksi Tarja Halosta. Nyt SDP:n johdolla ollaan täysin eri mieltä tasavallan presidentin kanssa, joka lakimiehenä ymmärtää hallituksen esityksen poskettomuuden. Vanhat puolueet, siis myös SDP, ovat mitätöimässä presidentin valtaa. (Ed. Elo: Ei kaikki!) Suomessa ollaan jo niin pitkällä, että Eurooppa-neuvoston kokoukset näköjään nähdään sisäpolitiikaksi, joten presidenttiä ei siellä muka tarvita. EU-jäsenyyden varjolla ollaan presidentistä tekemässä nauhojen leikkaajaa vastoin kansan syvien rivien tahtoa.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset eivät ole farisealaisesti muodon orjia. On täysin pöhköä esittää kuollutta sopimusta hyväksyttäväksi, mutta muotomenot eivät ole tärkeintä, vaan sisältö. Me vastustamme tämän perustuslain sisältöä, ja aivan niin kun pääministeri Matti Vanhanen esittelypuheenvuorossaan sanoo, jos vastustaa sopimusta ja EU-jäsenyyttä, niin kuin me teemme, on loogista myös vastustaa tämän sopimuksen ratifiointia.

Ja miksi me vastustamme tämän perustuslain sisältöä? Siksi, että tämä sopimus EU:n perustuslaista jyrää oman perustuslakimme ja samalla valtiosääntömme, jonka mukaan ylin valta, valtiovalta, Suomessa kuuluu kansalle, lainsäädäntövalta kansan valitsemalle eduskunnalle ja tuomiovalta riippumattomille oikeusistuimille. Tä-mä perustuslakimme ydinsisältö mitätöityy, jos EU:n perustuslaki, joka on siis oman perustuslakimme yläpuolella, tulee voimaan maassamme. Tähän asti EU:n lainsäädännön ensisijaisuus jäsenmaiden lainsäädäntöön nähden on perustunut EY-tuomioistuimen tulkintaan Maastrichtin sopimuksesta. Nyt Euroopan unionin lainsäädäntö määrätään jäsenmaiden perustuslakien ja muiden lakien yläpuolella olevaksi EU:n perustuslain 1—6 artiklassa. Sama perustuslaki sisältää säädökset jäsenmaiden oikeusistuinten yläpuolella olevasta unionin tuomioistuimesta, johon kuuluvat Euroopan tuomioistuin, yleisen oikeusasteen tuomioistuin ja erityistuomioistuimia.

Arvoisa puhemies! Vain valtioilla on perustuslaki. Perustuslaki tekee EU:sta valtion. Koska valtiot ovat myös oikeushenkilöitä, EU:n perustuslain 1—7 artiklassa säädetään varmemmaksi vakuudeksi, että unioni on oikeushenkilö. Tämä tarkoittaa sitä, että EU voi sopia kansainvälisiä sopimuksia, jotka suoraan sitovat jäsenmaita. EU-valtion syntyminen tehdään tiettäväksi heti perustuslain ensimmäisessä artiklassa. Siinä todetaan: "Tällä perustuslailla - - perustetaan Euroopan unioni - -." Mikä tämä nykyinen sitten on, jos kerran perustetaan uusi? (Ed. Kimmo Kiljusen välihuuto) — Aivan oikein. Mikä se on? Nyt perustetaan uusi Euroopan unioni. Niin täällä, ed. Kiljunen, sanotaan. Minä luen näitä tyhjäksi tehtyjä tai tekemättömiä niteitä täällä. — Perustuslailla synnytetään EU-valtio nykyisen vailla oikeushenkilöllisyyttä olevan EU:n tilalle. Tällä perustuslailla lopetetaan jäsenmaiden suvereniteetti ja valtiollinen itsenäisyys siltä osin kuin niitä on vielä jäljellä. Sopimus EU:n perustuslaista, joka voimaan tullessaan muuttuu EU:n perustuslaiksi, on johdonmukaista jatkoa Maast-richtin, Amsterdamin ja Nizzan sopimuksille tiellä kohti lopullista päämäärää, Euroopan liittovaltiota, jossa kaikkia siihen kuuluvia maita ja kansoja hallitaan yhdestä keskuksesta yhdellä lainsäädännöllä.

Arvoisa puhemies! EU:n perustuslaki sisältää valtion symbolit, valtioelimet ja niiden toimivaltajaon sekä kansalaisten perusoikeudet. Perustuslaissa unionin rahaksi ilmoitetaan euro, vaikka suuri osa EU-maista käyttää omaa valuuttaa. Tämä kaikki kertoo euroeliitin halusta tehdä EU:sta liittovaltio. Käsittääkseni kaikki edellä lausumani osoittaa, että hallitus suorastaan valehtelee, kun se väittää, että tämä sopimus ei merkittävästi muuta nykytilannetta. Lukutaitoista ihmistä ei voi määrättömästi harhauttaa. Tanskalainen EU-parlamentin jäsen Jens-Peter Bonde on julkaisemassaan kirjassa osoittanut, että tässä uudessa perustuslaissa on 113 kohtaa, joissa toimivaltaa siirretään EU:lle, eikä yhtään kohtaa, arvoisat kollegat, ei yhtään kohtaa, jossa sitä palautetaan takaisin jäsenmaille (Ed. Kimmo Kiljunen: Eroamisoikeus tulee!). — Ei ensimmäistäkään, ed. Kiljunen. — Uskon vakaasti, että historian tuomio tulee tällaiselle tietoiselle har-haanjohtamiselle olemaan jyrkkä. Kirves on jo puun juurella.

Arvoisa puhemies! Laajaa unionia, tätä armotonta EU-kolhoosia, ei ole mahdollista hallita nykyisen EU:n päätöksentekojärjestelmällä. Tämän vuoksi tässä perustuslaissa laajennetaan määräenemmistöllä tapahtuva päätöksenteko koskemaan jokseenkin kaikkia muita asiaryhmiä paitsi ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Tämä minimoi hyvin tehokkaasti ja väistämättä pienten valtioiden mahdollisuuden vaikuttaa unionissa tehtäviin päätöksiin. Ainoa, missä Suomen panos kasvaa, on jäsenmaksuosuus. Kansalaisille voikin sanoa: "Sinun roolisi EU:ssa: sinä maksat."

Arvoisa puhemies! Puheet, että EU:n perustuslaki ei olennaisesti muuta nykyistä tilannetta, ovat kansalaisten tarkoituksellista harhauttamista ja harhaanjohtamista. EU-valtion syntyminen, EU:n oikeushenkilöllisyys, perustuslakiin sisältyvä säädös unionin lainsäädännön ensisijaisuudesta, unionin toimivallan ujuttaminen entistä enemmän myös rikoslain puolelle ja määräenemmistöllä tehtävien päätösten huomattava kasvu ovat erittäin merkittäviä muutoksia, joiden vähättely on röyhkeää kansalaisten aliarvioimista ja poliittisen tarkoituksenmukaisuuden asettamista lain edelle.

Arvoisa puhemies! Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, joka luovuttaa sen neljäksi vuodeksi kerrallaan eduskunnalle. Eduskunnalla ei ole oikeutta luovuttaa sitä edelleen, niin kuin nyt tehdään. En hyväksy Suomen kansalle ja vielä syntymättömille suomalaisille sukupolville kuuluvan valtiovallan siirtämistä Euroopan unionille. Niin tapahtuisi, jos tämä perustuslaki tulisi voimaan.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin perustuslaki on ratkaiseva askel liittovaltio-EU:n suuntaan. Suomen ei pidä hyväksyä oman itsenäisyytensä ja suvereniteettinsa kaventamista, eikä tätä perustuslakia pidä ratifioida. Historiaa varten sanon, että kun oikein tekee, niin edestään löytää. Surullisena seuraan ja suren suomalaisen demokratian rappiotilaa, mutta uusi aamu on tuleva ja itsenäisyyden päivänsarastus on koittava. Hallitus touhottaa EU-kolhoosin kiertävästä puheenjohtajuudesta, ja hallitukseen pätevätkin tässä valtio-oppinut Senecan sanat "nusquam est, qui ubique est" eli ’joka on kaikkialla, ei ole missään’. Hallitus touhottaa kaikkialla, ja järjen häivää sen toiminnassa ei ole missään.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Pääministeri Matti Vanhasen punamultahallitus tavoittelee tällä hankkeella, perustuslain ratifioinnilla, edistyksellistä Euroopan unionin eteenpäinviejän imagoa heinäkuussa alkavan puheenjohtajuuskauden vauhdittajaksi. Itse arvioin, että ratifiointihanke tulee toimimaan päinvastoin. Ainakin se lisää suomalaisten EU-vastaisuutta. Tuoreessa mielipidetutkimuksessa vain runsas viidennes eli 22 prosenttia suomalaisista haluaisi eduskunnan hyväksyvän sopimuksen ja vastakkaisella kannalla oli yli kaksi kertaa enemmän eli lähes puolet, 48 prosenttia, suomalaisista.

On selvää, että ratifioitavaksi tarjottava perustuslakiluonnos ei tule sellaisenaan hyväksytyksi Euroopan unionissa. Tällä hetkellä 13 jäsenmaata on saattanut kansallisen ratifiointimenettelyn päätökseen. Sen voimaantulo vaatisi kuitenkin kaikkien 25 maan vahvistuksen. Ranskan ja Hollannin kielteiset kansanäänestykset ovat edel-leen voimassa, ja niiden ohittaminen on mahdotonta. Myös Britannia on selkokielisesti torjunut sopimuksen henkiin herättämisen.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on arvostellut kiirettä ratifioida sopimus, ja pidän hyvin merkittävänä viestinä sitä, että tasavallan presidentti on näinkin selkeästi ylipäänsä ottanut tässä kuumassa vaiheessa asiaan kantaa. Halosen mielestä on epärealistista olettaa, että sopimuksen hylänneet maat voitaisiin pakottaa hyväksymään sopimus ratifioimalla se mahdollisimman monessa maassa. On myös todettava, että pääministeri Vanhasen arvostelu perustuslaillisen sopimuksen ratifioinnin ajankohdan kriitikoita kohtaan osuu myös tasavallan presidentti Tarja Haloseen, joka on samalla kannalla. Ja toki täytyy huomioida myös europarlamentaarikot eri puolueissa, esimerkiksi keskustassa ja kokoomuksessa; heidän piirissään on esitetty kriittisiä arvioita tästä menettelystä.

Perustuslakisopimuksen ratifiointi on mielestäni tarpeeton poliittinen ele, jolla pyritään osoittamaan Suomen esimerkillisyys ja innokkuus EU:n eturintamassa. Kun näin kumarretaan EU-eliitille, samalla pyllistetään kansalle, jonka ennakkoluulot saavat lisää tuulta purjeisiin. Mielestäni merkillisintä tässä näytelmässä on se, että sen ohjaajana on pääministeripuolue keskusta. EU-kriittiselle keskustakentälle tuleekin tarjoutumaan mahdollisuus oman näkemyksensä ja protestin antamiseen viimeistään tulevissa eduskuntavaaleissa.

Ratifiointiprosessia on puolustettu sillä, että Ranskan tai Hollannin kansa ei saa päättää suomalaisten puolesta perustuslaillisen sopimuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Hallituksen tulisi kuitenkin myöntää, että juuri näiden maiden kansanäänestystulokset tosiasiallisesti aiheuttivat, ei pelkästään Suomessa vaan koko EU:ssa, jarrutusvaiheen prosessin. Eurooppa- neuvostohan päätti juuri sen vuoksi kesäkuussa 2005 perustuslakisopimukseen liittyvästä pohdintatauosta, ja samalla annettiin julkilausuma, jonka mukaan pohdinta-aikana kussakin maassa käydään laaja keskustelu, johon otetaan mukaan niin kansalaiset, kansalaisyhteiskunta, työmarkkinaosapuolet, kansalliset parlamentit kuin poliittiset puolueet. Mitään signaalia tai kantaa ei otettu sen puolesta, että jäsenmaiden olisi suotavaa tai velvollisuus jatkaa ratifiointiprosessia tämän pohdintatauon aikana. Mihin keskusteluihin tai päätöksiinperustuu se poliittinen linja, jonka Vanhasen hallitus on ottanut tässä ajaakseen, ja varsinkin ne perustelut? Eikö tulisi myös realistisesti tunnustaa se tosiasia, että jos on kerran yhdessä sovittu, että tämä sopimus tullakseen voimaan vaatii kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän, niin silloin kahdessa maassa tehty selkeä kielteinen päätös myös pysäyttää prosessin? Lisäksi jos Suomi nyt hyväksyy Ranskan ja Hollannin hylkäämän sopimuksen karvoineen päivineen, poliittisesti menetämme neuvotteluasemiamme omien kansallisten näkökohtien ajamiseen.

Onhan tunnustettava se, että hallituksella ja eduskunnalla oli useita sellaisia vaatimuksia, jotka eivät mahtuneet tähän perustuslailliseen sopimukseen. Ranskan ja Hollannin hallitusten on tulevissa neuvotteluissa aika helppo vaatia omia ehtoja uuden sopimuksen sisälle, mutta Suomen hallituksen ja eduskunnan sitouduttua tähän kokonaisuuteen oman maamme kannalta tärkeitä muutostarpeita on enää sitten vaikea nostaa esiin, kun voidaan todeta, että eduskunta on arvovallallaan jo sitoutunut tähän koko kokonaisuuteen.

Otan esiin nyt vain yhden esimerkin ja senkin suuren valiokunnan lausunnosta. Suomen lähtökohtana äänten painotuksen osalta neuvotteluissa oli yksinkertainen kaksoisenemmistö, enemmistö jäsenvaltioista ja enemmistö jäsenvaltioiden kansalaisista, mikä olisi silloin ja myös nyt suuren valiokunnan enemmistön näkemyksen mielestä ollut tasapuolinen, tehokas ja selkeä järjestelmä. Tässä lausunnossa suuri valiokunta toteaa, että perustuslakisopimukseen sisällytettyä mallia ei voida pitää onnistuneena. No, miksi nyt sitten hätäillään tämän ratifioinnin kanssa, jos voitaisiin saadakin vielä parempi sopimus aikaan?

Ratifiointihätäilyn sijaan Suomen tulisikin mielestäni nyt ponnistella aloitteellisesti tämän perustuslakikriisin laukaisemiseksi. Nyt tarvittaisiin uskallusta uuden, laajempaa kannatusta ja myös EU-kansalaisten kannatusta nauttivan sopimusluonnoksen neuvottelujen käynnistämiseksi. Ratifioitavaksi tarkoitetussa perustuslaillisessa sopimuksessa on toki tärkeitä parannuksia tähän sekavaan nykysäädöstilanteeseen nähden, ennen muuta se, että siinä kootaan eri aikoina syntyneet sopimukset yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ja mahdollistetaan myös EU:n laajentuminen. Kansalaisten perusoikeuksia ja päätöksenteon avoimuutta myös pyritään myönteisellä tavalla vahvistamaan. Mutta mielestäni uudesta, toivon mukaan syntyvästä sopimuksesta tulisi kuitenkin karsia esimerkiksi tarpeettomia liittovaltioelementtejä pois, kuten sopimuksen nimi eli perustuslaillinen sopimus. (Eduskunnasta: Sehän on perustuslaki!)

Kansalaisten tulee voida vakuuttua siitä, että EU tulevaisuudessa keskittyy jäsenvaltioiden kannalta juuri niihin oleellisiin yhteistyökysymyksiin ja että Euroopan unioni profiloituu nimenomaan yhä vahvemmin itsenäisten valtioiden yhteistyöorganisaatioksi. Todellakin perustuslain sijaan tulisi ryhtyä puhumaan sopimuksesta. Euroopan unioni ei tarvitse perustuslakia, joka kuuluu itsenäisille kansallisvaltioille vaan ajanmukaisen perussopimuksen, joka säätelee yhteistyötä.

Minusta on tärkeää, että Suomi hoitaa EU-puheenjohtajuuskautensa tarmokkaasti ja uskottavasti ja aloitteellisesti, mutta uskon, että näytösluonteisen uskollisuudenvakuutuksen sijaan maamme arvostusta EU:n sisällä kohottaisivat monin verroin enemmän aktiivinen yhteisten hankkeiden eteenpäinvieminen ja luovuus ja aloitteellisuus uusien ratkaisujen löytämisessä.

Tämä hallituksen esitys merkitsee myös eduskunnan ajankäytön ongelmaa. Kuulimme juuri, että kaikki valiokunnat tulevaisuusvaliokuntaa lukuun ottamatta tulevat käsittelemään tämän hallituksen esityksen, ja on epäselvää, kuinka paljon valiokuntien aikaa tulee tähän menemään, kun tiedämme tälläkin hetkellä työpaineen monissa valiokunnissa. Ratifiointi on joka tapauksessa vakava päätös, jossa täytyy huomioida ei pelkästään sopimuksen sisältö vaan myös ajankohta, onko ajankohta oikea, ja sen poliittinen signaaliarvo niin oman maan kansalaisten keskuudessa kuin Euroopan unionissa.

Toivoisin, että pääministeri Vanhanen vielä kommentoisi, mikä on hänen arvionsa siitä, millä tavoin Suomi nyt on kyennyt käyttämään tämän pohdinta-ajan, jolloin on tarkoitus herättää tämä laaja keskustelu, ja ennen muuta, millainen kansalaiskeskustelu pohdinta-aikana on käyty ja mitä johtopäätöksiä nimenomaan siitä tulisi vetää.

Ed. Pekka Nousiainen merkitään läsnä olevaksi.

Mikko Elo /sd:

Herra puhemies! Ensinnäkin esitän puhemiehelle kiitokset siitä, että saan tilaisuuden tässä vaiheessa vielä käyttää tämän puheenvuoron.

Puhemies! Tämä on myös eräänlainen äänestysselitys sille, kun eduskunta äänesti muutama viikko sitten tästä perustuslaillisesta sopimuksesta hallituksen selonteon pohjalta, ja silloin äänestin tyhjää. Olen ollut eduskunnassa runsaat 23 vuotta, ja henkilökohtainen käsitykseni on, että tämä on eräs merkillisimmistä hankkeista, mitä eduskunnalle on koskaan annettu, mutta ei tästä voi yksin hallitusta syyttää. Kyllä tosiasia on se, että eduskunta on tätä pyytänyt. Tietysti voidaan kysyä nyt, kuinka hyvin kansan mielipide todella heijastuu sitä kautta, että eduskunta on pyytänyt hallitusta tuomaan tämän ratifiointiesityksen eduskunnalle.

Suomi monen kansanedustajan mielestä haluaa toimia nyt pelastajana: me pelastamme Euroopan unionin! (Ed. Soini: Ei se ole pelastettavissa!) Itse suhtaudun kovin kyynisesti ja epäillen tähän arvioon, että me pystymme pelastamaan Euroopan unionia omalla ratifioinnillamme tai edes edistämään tätä ratifiointia Euroopan unionissa. Ratifiointiesitys perustuu minun mielestäni selvään virhearvioon, ensinnäkin a) Suomen merkityksestä EU:n puheenjohtajamaana, b) sopimuksen henkiin jäämisestä.

Suomessa vallitsee kiistämättä eräänlaista EU-euforiaa, joka heijastuu erityisesti tiedotusvälineissä mutta myöskin tietysti poliittisen eliitin puheissa. On jotain suurta, kun Suomi toimii EU:n puheenjohtajamaana! Täällä kilpaillaan siitä, mikä paikkakunta saa järjestää kokouksia, ja kaikenlaista EU-euforiaa on todella. Se on melkein käsin kosketeltavissa. Monet suomalaiset poliitikot, monet meistä kansanedustajista, sanovat, että kyllä Suomi on sitten hyvä EU-maa, mutta monet EU:n jäsenet ovat sitten jo oikein huonoja EU-maita. Suomi näyttää mallia! Näin totesi muun muassa suuren valiokunnan puheenjohtaja Jari Vilén muutamia kuukausia sitten arvostellessaan Itävaltaa siitä, miten Itävalta johtaa asioita, ja sanoi, että kyllä Suomen kaudella sitten nämä asiat pannaan kuntoon. Tämä aiheutti suoranaisen diplomaattisen selkkauksen Itävallassa. Eihän suuren valiokunnan puheenjohtaja voi olla kuka tahansa ja sanoa mitä tahansa muista EU-maista. Näytti siltä kyllä, että ed. Vilén sai sanoa mitä tahansa. Onneksi Itävallassakin sitten lopulta ymmärrettiin, että kysymys oli ed. Vilénistä.

Puhemies! Suomessa on myöskin kovasti puhuttu siitä, että me kuulumme kaikenlaisiin ytimiin tai meidän pitää ainakin pyrkiä kaikenlaisiin ytimiin Euroopan unionissa. Menemättä nyt kovin syvälle tähän haluan sanoa, että me olemme kuitenkin EU:n ulkolaidalla. Me olemme sitä maantieteellisesti, ja sillä on muuten merkitystä. Ei ole aivan samantekevää, missä Suomi Euroopan kartalla sijaitsee. Seuratkaapa vain esimerkiksi kansainvälisiä kanavia Cnn:ää, Bbc Worldiä tai Ranskan TV5:tä. Esimerkiksi siellä näytetään vielä Tukholman ja Kööpenhaminan lämpötilat ja kartta, mutta Suomen kartasta näytetään jotain pikkuosaa. Koskaan ei Helsinkiä edes mainita. Se on vaan näin. Suomi nyt ei ole ihan Euroopan napa, ed. Kimmo Kiljunen, vaikka ed. Kiljunenkin haluaisi, että Suomi olisi Euroopan napa.

Ehkä, puhemies, tähän osaan haluan vielä todeta sen, että viime viikolla olin Pariisissa Euroopan neuvoston kokouksessa. — Ed. Räsänen, se on muuten Eurooppa-neuvosto, tämä huippukokous, ei Euroopan neuvosto. — Olin Euroopan neuvoston kokouksessa Pariisissa. Olin lounaalla ravintolassa, ja tarjoilija kysyi, mistä maasta te tulette. Minä sanoin, että Suomesta. Niin, Reykjavikhan on sen pääkaupunki, totesi tarjoilija, eikä yhtään mitään huumoria ollut. Pariisilaisessa ravintolassa ollaan sitä mieltä, että Reykjavik on Suomen pääkaupunki ja sillä hyvä. No, se tietysti osoittaa, etteivät ranskalaiset osaa maantiedettä. (Ed. Zyskowicz: Pitäisi vähän katsoa, minkä tasoisissa ravintoloissa ed. Elo käy!)

Mutta tosiasia on myös se, että kyllä meillä suomalaisilla poliitikoilla on liian korkea kuva itsestämme EU-maana, että me olemme joku suuri vaikuttaja. En halua aliarvioida sitä, mutta minä toivon, että kaikki ne, jotka nyt kovasti tätä EU-euforiaa täällä villitsevät, voisivat myöskin mennä peilin eteen ja katsoa, onkohan Suomi nyt ihan niin tärkeä maa Euroopassa kuin on ajateltu.

Mitä tulee sopimuksen voimaan astumiseen, puhemies, niin täällä on jo monta kertaa todettu se tosiasia, että tämä sopimus ei koskaan tule voimaan. Ymmärrän myöskin, että pääministeri Vanhanenkin on samaa mieltä, ettei ainakaan tässä muodossa. Mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ei edes läheskään tässä muodossa, jos edes missään muodossa, ja yritän sitä perustella tässä.

Täällä on myös viitattu tasavallan presidentti Tarja Halosen mielipiteisiin. Henkilökohtaisesti minun ajatukseni liikkuvat hyvin paljon Tarja Halosen poluilla. Niin kuin täällä todettiin, niin Suomi ei voi painostaa omalla ratifioinnillaan, ei edes oikeastaan edistää omalla ratifioinnillaan yhtään muuta EU-maata ratifioimaan tätä sopimusta.

Jos me katsomme sitten, ketkä ovat nyt ulkopuolella. Ranska ja Hollanti ovat jo siis selvästi ulkopuolella. Sitten tullaan sellaisiin maihin kuin erittäin EU-kriittiset Irlanti, Tanska. Ruotsissakin EU-kritiikkiä on, siellä on kuitenkin paljon laajempaa keskustelua kuin mitä meillä käydään, Puola, ja sitten tullaan Isoon-Britanniaan. Onko joku nyt tässä salissa valmis lyömään vetoa siitä, että Iso-Britannia joskus hyväksyisi jonkun perustuslaillisen sopimuksen? Onko ed. Kimmo Kiljunen esimerkiksi sitä mieltä, että on mahdollista, että Iso-Britannia joskus hyväksyy? Minä nimittäin olen sitä mieltä, että Iso-Britannia ei koskaan eikä minkäänlaista perustuslaillista sopimusta tule hyväksymään.

Puhemies! Voin todeta, että pari viikkoa sitten, kun olin Lontoossa kokouksessa, niin Tony Lloyd, joka on Ison-Britannian Euroopan neuvoston valtuuskunnan puheenjohtaja, työväenpuolueen merkittävä poliitikko, sanoi: "Herra Elo, olemme helpottuneita siitä, että Ranska ja Hollanti kaatoivat tämän perustuslaillisen sopimuksen." Se oli siis työväenpuolueen merkittävän poliitikon näkemys. Englantilaiset ovat helpottuneita siitä, että muut tekivät sen heidän puolestaan. Heidän ei tarvitse esittää sitä ratifioitavaksi eivätkä muuten esitä sitä ratifioitavaksi, niin kuin me kaikki tiedämme. Ei Iso-Britannia tule koskaan sitä esittämään omalle parlamentilleen, ei Tony Blairin eikä varmaan hänen seuraajansakaan aikana.

Täällä jo ed. Räsänen viittasi näihin lukuihin siitä, paljonko Suomessa on kannatusta tälle ratifioinnille. Minusta nyt tuntuu, että Suomen kansa on viisaampaa kuin Suomen eduskunta. (Ed. Soini: Kyllä kansa tietää!) — Kansa tietää sen! — 22 prosenttia todella kannattaa tätä ratifiointia, 48 prosenttia vastustaa, ja kuulkaa nyt, kokoomuslaiset, jos ette ole lukeneet: yli puolet kokoomuslaisistakin on sitä mieltä, että tätä ei pitäisi ratifioida. Tehän olette kaikkein innokkaimpia ratifioinnin kannattajia. (Ed. Zyskowicz: En tiedä, pärjätäänkö hallitukselle tässä!) — Tässähän muuten hallituksen ja opposition rivit menevät aivan sekaisin. — Mutta minun mielestäni kysymys on todella tärkeästä asiasta. Sen takia kokoomuksessakin, totta kai, saadaan olla sitä mieltä, mitä ollaan. Eihän siinä mitään pahaa, mutta kannattaa muistaa, että kokoomuksen kannattajista enemmistö vastustaa tämän ratifioimista tässä tilanteessa.

Oma käsitykseni on, ettei koskaan tule mitään perustuslaillista sopimusta, vaan perussopimuksia tullaan muuttamaan siten, että tämä laajentuminen mahdollistuu, ja sen takia vastustan tätä ratifiointiesitystä.

Mitä tulee sisältöön, jos kaikki muut EU-maat olisivat valmiit hyväksymään, olisin omalta osaltani ollut valmis hyväksymään tämän sisällön. Siellä on monia kompromisseja. Me vastustimme presidenttiä, me vastustimme ulkoministeriä, me vastustimme monia muita asioita. Ne tulivat sinne, mutta ehkä yksi on semmoinen merkittävin. Kun täällä Suomessakin on väitetty monta kertaa, ettei esimerkiksi Ranskassa ja Hollannissa oikeastaan käyty sisällöstä keskustelua, se ei pidä ollenkaan paikkansa. Minä seurasin tarkkaan Ranskan keskustelua ennen kansanäänestystä, sen jälkeen. Ranskassa ainakin kymmenen kirjaa on julkaistu myöskin kansanäänestyksen jälkeen, miksi äänestettiin "ei", miksi äänestettiin "kyllä".

Otetaan nyt vaikka yksi esimerkki. Perustuslaissa puhutaan rahan vakaudesta, rahan vakaudesta siis Euroopan keskuspankin osalta. Euroopan keskuspankille ei kuitenkaan anneta esimerkiksi tässä perustuslaissa samaa tehtävää kuin mikä on Yhdysvaltojen keskuspankilla eli pitää huolta työllisyydestä, tämän laatuisia asioita. Esimerkiksi sosiaaliasiat jäävät edelleen jokaisen kansallisvaltion tehtäväksi, eikä mikään ihme, että Saksan liittokansleri Angela Merkel esitti juuri tällaista sosiaalista julistusta, koska hänkin tajusi, että jotain tässä pitää tehdä.

Puhemies! Näyttää siis siltä, ettei tule EU:n perustuslakia, ei tule EU:n presidenttiä, mutta lopuksi otan esille Suomen presidentin aseman näissä Eurooppa-neuvoston kokouksissa eli EU:n huippukokouksissa. Minusta on käyty Suomessa aika merkillistä keskustelua jo vuosikausia siitä, että tasavallan presidentti jotenkin väärin perustein osallistuu EU:n huippukokouksiin. Lähes kaikissa huippukokouksissa on esillä ulkopolitiikka. Nyt tietysti tullaan myöskin siihen rajanvetoon, mikä on sisäpolitiikkaa Euroopan unionissa ja mikä ulkopolitiikkaa. Jos katsoo kansallisvaltion näkökulmasta, oikeastaan koko EU-politiikka on edelleenkin ulkopolitiikkaa. Mutta totta kai ne, jotka ovat federaation, liittovaltion, kannattajia, voivat sanoa, että ei ole mitään, se on kaikki yhteistä sisäpolitiikkaa ja tasavallan presidentillä ei ole mitään tekemistä siellä. Onneksi Suomessa on ollut ainakin tähän asti tervejärkisiä presidenttejä, tervejärkisiä pääministereitä, jotka ovat pystyneet sopimaan tästä asiasta.

Tässä lopuksi otan esimerkin Ranskasta. Presidentti Chirac johtaa joka kerta Ranskan valtuuskuntaa. Kukaan Ranskan Assembléessa ei vaadi, että Chirac tulee heille selvittämään, mitä kokouksessa on puhuttu ja sovittu. Kyllä me saamme pääministeri Vanhaselta ja hänen seuraajiltaan aivan riittävästi tietoa siitä, mitä kokouksessa todella on puhuttu.

Puhemies! Kuollutta ei voi herättää henkiin. Siksi Suomen olisi paras jättää sopimus ratifioimatta tässä vaiheessa ja tehdä työtä kompromissin löytämiseksi, jos tällaista kompromissia koskaan voidaan löytää.

Ed. Kalevi Olin merkitään läsnä olevaksi.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kovin monet edustajat omien toiveidensa mukaisesti totesivat, että tämä EU:n perustuslaki on kuollut. Uskallan todeta, että tämä prosessi ei ole kuollut. Miksi? Siksi, että ne ongelmat, jotka synnyttivät tämän perustuslakiprosessin, ovat yhä edelleen aidosti olemassa. Tämä unionin perustuslakiprosessi käynnistettiin siksi, että me halusimme selkiyttää unionin päätöksentekojärjestelmää, tehostaa sitä ja demokratisoida, kansanvaltaistaa, sitä, ja tässä suhteessa tämä uusi perustuslakiesitys on aimo askel eteenpäin.

Täällä on viitattu kansan mielipiteeseen, heijastaako eduskunnan kanta kansan mielipidettä. Totta, että lähes puolet suomalaisista on sitä mieltä, että perustuslakisopimusta ei pitäisi hyväksyä ja 22 prosenttia on sen puolesta, mutta samassa tiedustelussa kansalaisilta kysyttiin sitä, kuinka moni sanoo tuntevansa tätä perustuslakia, ja vain 9 prosenttia sanoi jollain tavalla tuntevansa tätä. Ed. Elo ja kumppanit, miksi te piiloudutte (Puhemies: Minuutti!) tällä tavalla kansan mielipiteen taakse? (Puhemies koputtaa) Te tunnette tämän sopimuksen sisällön. Se ei ole ideaali, mutta se on joka tapauksessa aimo askel eteenpäin siitä, mikä on nykyinen perustuslakisopimusjärjestelmä unionissa.

Toinen varapuhemies:

(koputtaa)

Alleviivaan sitä, että tarkoitus on pysyä minuutin vastauspuheenvuoroissa.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! En puutu ed. Elon puheenvuoron pääsisältöön. Annan hallituksen itse puolustaa täällä olevaa esitystään, mutta kun ed. Elo sanoi, että tasavallan presidentin osallistuminen huippukokouksiin on paikallaan, koska lähes joka huippukokouksessa käsitellään ulkopolitiikkaa, niin haluan korjata ed. Elon puheenvuorossa tältä osin olleen virheen.

Suomen perustuslain mukaan Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu valtioneuvoston vastuulle, joka valtioneuvosto tietysti on läheisessä yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa. Siis Suomen perustuslain mukaan EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu valtioneuvoston vastuulle. Sen sijaan sellaiset asiat kuin EU:n laajentuminen ja perussopimuksen muuttaminen, jotka eivät ole EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa vaan EU:n jäsenten keskinäistä ulkopolitiikkaa, ne Suomen perustuslain mukaan kuuluvat presidentin vastuulle yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tämä, ed. Elo, olisi aika täällä Suomessa jokaisen jo tunnustaa. Se, että presidentin osallistuminen huippukokouksiin silloinkin, kun siellä ei ole esillä perussopimuksen muuttaminen, voi olla perusteltua, (Puhemies koputtaa) on eri asia, koska se saattaa olla kansallinen vahvuus, että Suomesta myös presidentti on läsnä.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Olemme joutuneet tämän kummallisen näytelmän tuloksena siihen, että nyt me tässä keskustelussa joko vastustamme tai puolustamme tätä EU:n perustuslain hyväksymistä, kun tietenkin lähtökohtana pitäisi olla sen, että me keskittyisimme niihin kysymyksiin, joita itse sopimuksessa pitää muuttaa, jotta se olisi Suomen kannalta tulevaisuudessa sellainen sopimus, joka on hyväksyttävissä.

Hallitus itse asiassa esittämällä tämän sopimuksen ratifiointia eduskunnalle on synnyttämässä tilanteen, jossa me emme esitä, eduskunta ja hallitus eivät esitä, minkäänlaisia muutoksia, ei minkäänlaisia muutoksia. Me jäämme kokonaan sivuun siitä keskustelusta, jota muussa Euroopassa käydään siitä, mitä pitäisi muuttaa, jotta sopimus joskus tulisi voimaan. Täytyy sanoa, että tämä on hyvin kummallinen tilanne, ja mielestäni hallitus on tekemässä äärettömän suuren virheen juuri siksi, että nyt kukaan ei tuo esille Suomen kannalta niitä välttämättömiä muutoksia, joita itse sopimukseen pitäisi tehdä.

Tarja Cronberg /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jotenkin vaikuttaa siltä, että olemme osa tällaista suomalaisen demokratian 100-vuotisjuhlan kunniaksi järjestettyä poliittista farssia, jossa tehdään erilaisia silmänkääntötemppuja. Kysyisin pääministeriltä muutamaa asiaa:

Sopimuksen sivulla 11 todetaan, että tällä sopimuksella perustetaan uusi Euroopan unioni. Kuitenkin hallitus esittää, että kyseessä on vanha Euroopan unioni. Sen lisäksi hallitus on esittänyt, että hallitus kannattaa tätä sopimusta tällaisenaan. Kuitenkaan Suomen erilaiset vaatimukset eivät ole toteutuneet. Kuinka tämä yhtälö on tällainen? Onko kyseessä uusi EU vai vanha EU? Tukeeko hallitus sopimusta vai ei?

Eva Biaudet /r(vastauspuheenvuoro):

Ärade talman! Jag tycker det är en aning märkligt här i diskussionen att riksdagsledamot Elo och andra kritiker mot EU anser att vi är så små och obetydliga att vi skall lämna oss till fransmännens beslut.

Mielestäni on hiukan outoa, että Suomessa ajatellaan, että me suomalaiset olemme niin vähäpätöisiä ja niin sivussa kehityksestä ja eurooppalaisesta päätöksenteosta, että antaisimme ranskalaisten tehdä päätökset puolestamme. Mielestäni on ehkä suvereeniteetin yksi keskeinen osa, että me pidämme huolta, että itse otamme kantaa tähän perustuslailliseen sopimukseen emmekä suostu siihen, että suuret päättävät meidän puolestamme.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Isällinen neuvo pääministerille: Teille tarjotaan nyt joko sankarin viittaa tai perässähiihtäjän titteliä. Jos te ilmoittaisitte, että tätä ei nyt ratifioida vaan lähdetään neuvottelemaan Suomelle tärkeästä kohdasta, joka on mahdollista saada tähän perustuslakiin — tai oli sen nimi mikä hyvänsä — niin olen vakuuttunut siitä, että te olisitte kansan silmissä suuri sankari. Mutta jos tässä tapauksessa mennään vastoin kansan tahtoa hyvin tietoisena siitä, että luovumme mahdollisuudesta saada meille tietty etu perustuslakiin, niin titteliksi tulee luuseri tai perässähiihtäjä.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta olennaista on nyt tiedostaa se, että Suomi on todella Euroopan unionin jäsen. Prosessi on edennyt pitkälle, ja tässä mielessä kysytään sitä, kannetaanko aitoa vastuuta tämän vaativan prosessin eteenpäin viemisestä Suomen osalta. Tässä mielessä kysymys on siitä, mitenkä Suomi osaltaan vahvistaa yhteistyön rakentumista Euroopassa, ja näin ollen on erittäin tärkeää, että tätä vaativaa asiaa viedään eteenpäin ja autetaan myös toisiamme ja kansalaisia ymmärtämään se, mitenkä tärkeästä yhteistyöponnistuksesta on kysymys.

Risto Kuisma /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sellaisen sopimuksen ratifiointi, josta tiedetään, ettei se tule voimaan, on vastoin sitä käytäntöä ja perustuslain henkeä, jota eduskunta tähän asti on noudattanut. Ei koskaan ole ratifioitu sopimusta tai päätetty lakia, josta varmuudella on tiedetty, ettei se voi tulla voimaan.

Sitten toinen ihmetystä herättävä asia on se, että kun pääministeri avauspuheenvuorossaan arvosteli sellaisia henkilöitä kuin minä ja ed. Elo ja monia muita, jotka vastustavat tätä ratifiointiajankohtaa, ja kun tiedetään, että Suomen ulkopolitiikkaa johtaa hallitus yhdessä presidentin kanssa, niin tämä pääministerin maan arvovaltaisimmalla paikalla eli eduskunnan täysistunnossa esittämä arvostelu suuntautuu tietysti täysin tasavallan presidentin mielipidettä vastaan. Minua se ihmetyttää ja ihmetyttää, oliko se tarpeen täällä sanoa.

Muuten viittaan niihin perusteluihin, mitä ed. Elo edellä sanoi. Myös tästä syystä minä, joka olen ollut EU:n kannattaja vuodesta 1989, äänestin edellisessä tätä asiaa koskevassa äänestyksessä "tyhjää".

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Näin isossa asiassa on tietysti monta näkökulmaa. Itse ajattelin, että jos tähän ottaa kannan loogisesti tai poliittisesti tai nationalistisesti tai EU-henkisesti tai vaan niin, että tällä on poliittinen signaali esimerkiksi Suomen kansalle, niin pääsee ilmeisesti aivan erilaisiin lopputuloksiin. Minusta tämä keskustelu tänään on jo sen osoittanut. Realismia on kai se, että meitä on yksi prosentti EU-väestöstä tällä hetkellä, johon ed. Elo tavallaan viittasi, vaikka muuten olen monesta asiasta eri mieltä teidän kanssanne. Mutta 15 maata on tämän jo hyväksynyt tässä vaiheessa. Kaksi isoa ovat vastaan, ja kun kaksi isoa ovat vastaan, niin pieni Suomi on näiden kahden ison mukana sitä mieltä nyt osittain, että ei pitäisi lähteä tähän ratifiointiin mukaan. Minun mielestäni se on positiivinen signaali, että 15 maata ajaa näitä asioita eteenpäin, haluaa selvemmän paketin, jossa yli 2 000 sivua supistetaan noin 300 sivuun. Kyllä se on kehitystä.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kovin vähissä ovat ne hallituspuolueiden kansanedustajat, jotka puolustavat tätä ratifiointia. Pääministeri Vanhanen, te olette nyt tätä esittänyt ja koko hallituksen puolesta sitä varmasti myös sitten ajatte eteenpäin. Olisin kysynyt tätä periaatteellista kantaa näihin kansanäänestyksiin, kun niin kovasti niitä vastaan olette. Kuitenkin olen puheistanne ja hallituksen teoista ymmärtänyt, että kannatatte kovasti tätä EU:n uutta perustuslakia. Mikä on se salattu tieto, joka on vain hallituksella mutta ei täällä sitten hallituspuolueiden kansanedustajilla eikä ainakaan kansalla, kun pelkäätte, että lopputulos olisi ilmeisesti EU:n perustuslain hyväksymistä vastaan? Itse ainakin uskon, että jos pidän jotakin asiaa kovin hyvänä, niin uskon, että voin sen myös perustella niin, että muutkin pitävät sitä hyvänä. Pelkäättekö nyt kansan sitten keskustelevan myös Suomessa sisäpolitiikasta ja köyhyydestä ja sosiaaliturvan puutteista, vai mikä on syynä, että ette koskaan halua kuulla kansan ääntä suoraan?

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri Vanhanen selosti avauspuheenvuorossaan niitä kohtia, joissa unionin toimivalta kasvaa ja joista sitten johdetaan se, että tässä tarvitaan supistettu perustuslain säätämisjärjestys ja kahden kolmasosan enemmistö. Muistan kuitenkin, että pääministeri Vanhanen on aika monta kertaa vähätellyt näitä muutoksia ja sanonut, että on verrattava Nizzan sopimukseen ja että ero tämän perustuslakisopimuksen ja Nizzan sopimuksen välillä nyt ei ole kovinkaan suuri. Itse asiassa olette antanut ymmärtää, että se on aivan millimetrin mittainen. Mutta nyt kuitenkin todetaan, että uutta oikeusperustaa tulee rikosoikeuteen, syntyy syyttäjänvirasto, kauppapolitiikan ala laajenee jne. jne. Onko tämä todella niin minimaalinen tämä muutos ja onko ollut syytä esimerkiksi vastustaa kansanäänestystä sillä perusteella?

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Niin kuin täällä useassa puheenvuorossa on todettu ja ihmetelty tätä ajankohtaa, nimenomaan siksi itsekin ihmettelen sitä, että kun me olemme puheenjohtajamaa nyt tämän loppuvuoden, niin eikö olisi paljon järkevämpää toimia ikään kuin sillanrakentajana ja pyrkiä vaikuttamaan siihen, että saataisiin parannuksia tähän sopimukseen sillä tavoin, että se sitten muuallakin voitaisiin hyväksyä.

Eli minun mielestäni tämä ajankohta on todella erikoinen, kun tässä esitetään, että Suomi tulee yhdeksi osapuoleksi tavallaan hyväksymällä tämän. Jättämällä sopimuksen ratifioimatta tässä vaiheessa minun mielestäni pystyisi paljon objektiivisemmin käymään niitä neuvotteluja pyrkien saamaan Hollantia, Ranskaa jne. mukaan tähän sopimukseen.

Toinen varapuhemies:

Tähän väliin otamme, debatin kuitenkin toki jatkuessa, pääministeri Vanhasen puheenvuoron.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! En ehkä aivan kaikkea pysty kommentoimaan. Ensinnäkin minusta Suomi ei painosta eikä missään tapauksessa pyri painostamaan muita eikä pystykään siihen. Toisinpäin: myöskään meidän ei pidä ajatella niin, että ne maat, jotka ovat ottaneet kielteisen kannan, päättäisivät meidän kannastamme, vaan jokainen maa ottaa kantaa tähän omalla ajallaan, omalla vuorollaan. Meitä ennen jo 17 maata on tehnyt päätöksen, ja me olemme 18:s, joka käsittelee tämän. Meidän jälkeemme vielä 7 maata ottaa tai ei, ne tekevät sen omalla ajallaan. Meillä on oikeus omaan kantaamme. Me olemme vaikuttaneet tämän sopimuksen neuvotteluihin. Ymmärtääkseni eduskunnan laaja enemmistö pitää tätä sopimusta hyvänä ja hyväksyttävänä. Miksi emme ottaisi silloin kantaa aiheeseen?

Oikeushenkilöllisyys on noussut hyvin paljon tässä keskustelussa esille. Se on ollut tavoite ymmärtääkseni oikeastaan Suomen koko EU-jäsenyyden aikana näissä eri sopimusneuvotteluissa, että me saisimme unionille oikeushenkilöllisyyden juuri niistä syistä, joilla ed. Soini kritisoi sitä: saadaksemme muun muassa unionille mahdollisuuden neuvotella monenlaisia teknisiä ja kansainvälisiä sopimuksia niin, etteivät kaikki jäsenmaat ole erikseen siinä neuvottelemassa, ja jotta unioni pystyy tekemään juuri sitä, minkä takia se on perustettu eli edustamaan meitä jäsenmaita. (Eduskunnasta: Eikä pysty!) Eikä unionissa tätä neuvotteluvaltaa kukaan käytä noin vain, vaan kaikkiin näihin neuvotteluihin tarvitaan neuvostosta yksimielinen mandaatti. Oikeushenkilöllisyyttä ei tarvitse pelätä. Se on etu, jos me saamme sen unionille. Se on nimenomaan Suomen kaltaisen maan etu.

Määräenemmistöpäätöksenteon lisäämisen kritiikkiä on ollut pitkään. Voi sanoa, että samaan aikaan käytetään ikään kuin perusteena sille, että ei pitäisi ratifioida, sitä, että lisätään määräenemmistöpäätöksentekoa, ja sitten sitä, että Suomi ei saanut tavoitettaan yksinkertaisesta kaksoisenemmistöstä lävitse. En oikein ymmärrä, että näitä käytetään samassa keskustelussa samalla perusteena, sillä jos molemmat toteutuisivat, lisättäisiin selvästi määräenemmistöpäätöksenteon piirissä olevien asioiden määrää ja saisimme samalla yksinkertaisen kaksoisenemmistön, joka tehostaisi päätöksentekoa, tekisi vaikeammaksi estää päätöksenteon. Se olisi tietysti unionin päätöksenteon tehokkuuden kannalta hyvä. Me olemme tavoitelleet näitä muita, mutta kun vastustetaan sopimusta sen takia, että me emme saaneet yksinkertaista kaksoisenemmistöä, sitä en haluaisi käyttää perusteena samalla, jos pelätään määräenemmistöpäätöksenteon lisäämistä. Niiden käyttäminen samaan aikaan ei ole kovin loogista.

Kaikki tavoitteemmehan neuvotteluissa eivät toteutuneet, mutta kaikki ne vaiheet, jokainen niistä kysymyksistä, käytiin neuvotteluprosessissa läpi, ja eduskunta oli hyvin tietoinen, ennen kuin sitouduimme jokaiseen asiaan niiden tavoitteiden kohdalla, joita emme läpi saaneet. Mutta kansainvälinen neuvottelu on tässä suhteessa aina kompromissien tekemistä, ja tämä sopimus muodostaa erittäin vaikean kompromissin 25 maan kesken. Kannattaa mitoittaa niitä saavuttamattomia tuloksia, kuten muun muassa tätä yksinkertaista kaksoisenemmistöä, siihen, että kuitenkin löydettiin lopulta kompromissi, joka toisi toimivan unionin.

Ed. Kuismalle: Kun käsittelin sitä, että kaikki eivät ole kannattaneet ratifiointia, viittasin nimenomaan kuukausi sitten tässä salissa käytettyihin puheenvuoroihin, niihin perusteluihin, joita käytin. Se liittyi siihen parlamentaariseen keskusteluun. (Ed. Kuisma: Presidentti käytti samoja perusteluja!)

Sitten kysymys siitä, onko kyse uudesta unionista, niin kuin 1 artiklassa todetaan: Siihen ymmärrettävä vastaus löytyy sivulta 116 unionin määrittelystä, jonka 1 artiklassa todetaan se, että "perustetaan Euroopan unioni". Perusteluissa todetaan: "Artiklan 1 kohdan mukaan perustuslakisopimuksella perustetaan Euroopan unioni. Määräyksen tarkoittama Euroopan unioni on muodollis-oikeudellisesti erillinen suhteessa nykyiseen, Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella perustettuun Euroopan unioniin, jonka olemassaolo päättyy perustuslakisopimuksen voimaantulohetkellä." Tämä on muodollisjuridiikkaa. Mutta sitten samalla sekä itse sopimuksessa että ratifiointiasiakirjoissa kerrotaan se, millä tavalla on taattu, että oikeudellinen jatkuvuus turvataan ja asiallisesti unioni jatkaa vanhan unionin työtä. Tämä on puhdasta muodollisjuridiikkaa, johon vastaukset myös itse sopimuksesta löytyvät. Sopimuksessa on taattu se, että oikeudellinen jatkuvuus turvataan ja asiallisesti unioni jatkaa entisen työtä.

Kansanäänestyksen osalta me kävimme, sen jälkeen kun tämä neuvottelutulos oli saavutettu, aika laajan keskustelun puolueiden kesken ja myös täällä eduskunnassa siitä, pitäisikö järjestää kansanäänestys. Silloin päädyttiin siihen, että Suomessa eduskunta tekee ratifiointipäätöksen. Eduskunta ja myös edelliset eduskunnat ovat olleet tässä prosessissa mukana. Kaikki meidän tavoitteemme on käsitelty yhdessä, neuvottelutulosta on hierottu yhdessä. Me olemme myös edelliset kaksi sopimusmuutosta ratifioineet eduskunnassa ilman kansanäänestystä. Tässä oli muutamia niistä perusteluista, joiden perusteella selvä enemmistö päätyi siihen, että kansanäänestystä ei Suomessa järjestetä, vaan eduskunta paneutuu tähän sopimukseen perusteellisesti ja kantaa sen vastuun, joka sillä perustuslakimme mukaan asiasta on.

Edustajat Reijo Kallio ja Susanna Haapoja merkitään läsnä oleviksi.

Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Minusta on erittäin hienoa, että hallitus on antanut esityksen perustuslaillisen sopimuksen hyväksymisestä, sillä tämä perustuslaillinen sopimus selkeyttää nykyisiä sopimuksia ja myös muokkaa unionia ja sen toimintoja enemmän kansalaisista lähteviksi. Sen takia olen hieman surullinen siitä, että tämä perustuslaki on herättänyt kansalaisten keskuudessa myös ehkä perusteetontakin pelkoa ja epäluuloa. Julkisuuteen on nostettu joitakin kiistanalaisia sopimuksen osioita, kun taas monet esimerkiksi yksittäisen kansalaisen kannalta merkittävät parannukset ovat jääneet hyvin vähäiselle huomiolle.

Uskallankin sanoa, että me olemme epäonnistuneet tässä kansalaistiedotuksessa, ja haluaisinkin kysyä pääministeriltä ja ulkoministeriltä, onko hallituksella nyt suunnitelmia tehostaa kansalaistiedotusta tästä perustuslaillisesta sopimuksesta, koska selkeästi nämä erilaiset tutkimukset osoittavat, että kansalaiset hyvin vähän tietävät tämän perustuslain tuomista uudistuksista.

Juha Rehula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Minun käsitykseni mukaan avainkysymys on se, mitä me haluamme Euroopan unionilta tulevaisuudessa. Jos me haluamme, että se toimii, jos me haluamme, että nykytilanne selkiytyy, jos me haluamme, että sitä tuodaan lähemmäksi kansalaisia, me tarvitsemme parempaa normeerausta kuin tänä päivänä on. Ainakin itse kuulun siihen joukkoon — vaikken hirvittävän suuri EU:n ihailija olekaan — jonka mielestä tämä nyt hallituksen eduskunnan käsittelyyn tuoma ratifiointiesitys on selkeästi nykytilaa parempi.

Sitten niille edustajille, jotka sanovat, että meidän pitäisi päästä keskustelemaan niistä muutoksista, mitä tähän tarvitaan, ed. Laaksolle esimerkiksi: Mihin te haluatte muutosta tässä?

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Herra pääministeri, tiedetään, että te osaatte sanoa sujuvasti "kyllä" kaikilla EU:n 20 virallisella kielellä, mutta siinä kuullun ymmärtämisessä on selvästikin ongelmia, sillä se pieni sana "ei" ei tunnu menevän perille, vaikka se sanotaan selvällä suomen kielellä. Tässähän on tehty tutkimus Suomen Gallupin toimesta siitä, miten suomalaiset suhtautuvat tähän EU:n perustuslain ratifiointiin, ja teidän tukenanne on vain 22 prosenttia suomalaisista. Mikä on tämmöinen demokratiakäsitys, että runnotaan menemään asia, jota kansan enemmistö ei kannata? Tämä juuri saa aikaan sen EU-epäilyn kasvun, joka Suomessakin on tapahtunut. Pitää kuunnella väkeä, ja luulenpa, että tämä galluptieto, joka tässä nyt on hyvin tuoreena viime viikolta, kertoo myöskin syyn siihen, miksi kansanäänestystä ette uskalla järjestää.

Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vuonna 2004, kun sopimuksesta päästiin sopuun, vihreät olivat valmiit hyväksymään tämän kompromissin. Tässä tilanteessa, kun 2 maata kansanäänestyksessä on hylännyt ehdotuksen, Suomi on tietenkin uudessa tilanteessa, ja olennaista on, mikä on Suomen strategia: Miten Suomi aikoo neuvotella ja puheenjohtajana saada aikaiseksi sellaisen tiekartan, että tästä nykyisestä tilanteesta päästäisiin eteenpäin? Mitkä ovat ne olennaiset kysymykset, jotka joko sopimusta muuttamalla pitäisi muuttaa tai sitten niin, että jokin erillinen julistus hyväksyttäisiin? Tämä tietenkin liittyy myös siihen näkemykseen, mikä meillä on EU:n tulevaisuudesta.

Toivoisin, että hallitus avaisi tätä hieman laajempaa perspektiiviä myös tähän keskusteluun, koska nyt eräällä lailla tämä otetaan käsittelyyn ikään kuin teknisenä asiakirjana ilman, että keskustellaan, kun Suomi kuitenkin aloittaa puheenjohtajana hyvin merkittävän taipaleen ajankohtana, jolloin tämä tuumaustauko on päättymässä, mikä on tästä näkökannasta se hallituksen linja.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta tämän keskustelun aikana perustelut tälle esitykselle ja esityksen ajankohdalle ovat edelleen jääneet hämäriksi, ja mielestäni perusteluksi ei riitä pelkästään se, että meidän täytyy itse saada tehdä oma päätöksemme. Toivon, että pääministeri Vanhanen vielä antaisi ihan selkeän vastauksen tällaiseen kysymykseen: Uskotteko, että tämä ratifioitava perustuslakisopimus voi tulla voimaan, ja jos se ei voi tulla voimaan, niin onko tässä prosessissa mitään järkeä? Kysyn myös: Eikö teitä huolestuta se, että Suomi menettää mahdollisuutensa neuvottelussa nostaa esiin omia mahdollisia muutostoiveitaan ja näkemyksiään? Miksi turhaan ja tarpeettomasti sidomme kätemme tulevia neuvotteluja ajatellen?

Ed. Kimmo Kiljunen totesi, että vain (Puhemies koputtaa) 9 prosenttia kansalaisista tuntee sopimuksen sisällön. Eikö silloin tämä Eurooppa-neuvoston edellyttämä laaja kansalaiskeskustelu ole täysin epäonnistunut?

Timo Soini /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! EU-vastaisuus kasvaa tämän teatteriesityksen myötä, ja se on hyvä, ja siitä iloitsen suuresti. Itsenäisyys on päivää lähempänä jälleen. Mutta kun olen todella lukenut tämän EU:n perustuslain ja myös Jens-Peter Bonden selitysteoksen tästä, niin en voi mitenkään käsittää, että nämä muutokset muka eivät ole merkittäviä. Jos te kannatatte EU:ta, niin se on teidän asianne, mutta olkaa rehellisiä, sanokaa esimerkiksi te, ed. Kimmo Kiljunen, että muutokset ovat todellisia, mutta kannatan siitä huolimatta. Mutta älkää sanoko, että ne eivät ole merkittäviä. Ne ovat merkittäviä. Kansaa ei saa johtaa harhaan.

Maija-Liisa Lindqvist /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Itse näen kuitenkin tämän perustuslakisopimuksen käsittelyn tässä eduskunnassa tässä aikataulussa sikäli tärkeänä, että se täsmentää monia niitä tekijöitä, joita Suomi neuvotteluissa piti tärkeinä. Mielestäni se antaa selkänojaa niihin neuvotteluihin, joissa mahdollisesti perustuslakisopimusta muutetaan ja korjataan. En voi ainakaan ymmärtää sitä, että kun useimmiten Ranska on ollut aivan eri mieltä siitä, miten asioita pitäisi hoitaa, ja meidän etumme ovat olleet usein jopa aivan päinvastaiset monissa neuvotteluissa, meidän pitäisi jonkun Ranskan-mallin mukaan tehdä ratkaisuja täällä. Se on erikoinen perustelu.

Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihmettelen puheenvuoroja, jotka nyt ihmettelevät sitä, että hallitus on tuonut tänne esityksen. Tänne on tuotu 650 sivua tätä esitystä. Ne ovat meille perehdyttäviksi, kansalaisille perehdyttäviksi ja käsiteltäviksi kaikissa valiokunnissa. (Ed. Pulliainen: Joko kerkisitte itse lukea?) Siellä voi nyt tehdä ehdotuksia siitä, millä tavoin tätä perustuslakia pitää muuttaa, millä tavoin tätä asiaa voidaan tuoda eteenpäin ja mikä on se pohja, jolla Euroopan unioni saa uuden organisaation. (Eduskunnasta: Se on hallituksen näkemys!) — Tässä ei tarvita nyt hallituksen käsitystä yksin, vaan tämä on eduskunnan käsissä, niin kuin hallituksen esitykset ovat ja hallituksen luottamus. Tässä nyt yritetään muuttaa nämä suhteet väärin päin.

Eduskunnan ja Suomen kansan näkökulmasta Euroopan unionin ongelma on sen politiikka, ja politiikan tekemisen takia täytyy sen organisaatiota muuttaa, ettei sille käy niin kuin YK:lle, joka on tällä hetkellä täysin halvaantunut. Maailma tarvitsee parempia, tehokkaampia organisaatioita, ja siitä tässä on nyt kysymys.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toisin kuin monet muut ovat sanoneet, minä näen pääministeri Matti Vanhasen oveluuden tässä asiassa. Juuri kun nyt lähtötaso on se, että ratifioinnin kannatus on 22 prosentissa, hän kunnon vanhana maalaisliittolaisena haluaa, että se kannatus laskee tästä vielä eteenpäin, ja tuo sen takia tänne aivan turhan esityksen käsiteltäväksi ja pureskeltavaksi, ja kansa vähän hymyilee tälle, ja kannatus ei kun laskee.

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! EU:n perustuslakihanketta aletaan valmistella uudelleen ensi vuonna Saksan puheenjohtajakaudella. Näin ilmoitti Saksan liittokansleri Merkel eilen tavattuaan Ranskan presidentin Chiracin. Muutoksia sopimukseen aletaan miettiä jo ensi vuonna ja päätöksiä aletaan tehdä Ranskan puheenjohtajakaudella vuonna 2008. Saksa ja Ranska katsovat perustuslakiasiassa tulevaisuuteen, ja meillää tuijotellaan edelleen peruutuspeiliin. Kysymys on siitä, haluammeko olla mukana näissä EU:n tulevaisuutta koskevissa neuvotteluissa vai jäämmekö jälkijunaan ihmettelemään jo täällä kertaalleen hylättyä lakia.

Herra pääministeri, nyt pitäisi varmaan Merkeliltä ja Chiracilta kysyä, missä on se huone ja pöytä, missä näitä tulevaisuusneuvotteluja käydään, ja olla niissä mukana mieluummin kuin tuhlata energiaa tähän.

Täällä ed. Rehula kyseli, mistä voidaan neuvotella. Minun mielestäni vielä voitaisiin neuvotella alue- ja maatalouspolitiikasta. Samaten (Puhemies koputtaa) työlainsäädännössä on aukkoja. Muun muassa maan rajat ylittävästä lakko-oikeudesta ei ole vielä sovittu, ja sitä oikeutta ei EU:n palkansaajilla ole.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Ed. Ulla Anttilan kysymykseen liittyen minulla on se käsitys, että perustuslakisopimus ei ole tällä hetkellä vaikeuksissa sen yksityiskohtien, sisällön, takia, vaan kyllä vaikeus johtuu ennen muuta siitä, että ylipäätään poliittinen ilmapiiri unionin ympärillä ei ole kovin myönteinen. (Ed. Tennilä: Näinköhän se paranee? — Ed. Ulla Anttila: Tarvitaan visioita!)

Tässä on hyvin monenlaisia tekijöitä taustalla, joiden korjaamiseksi minusta unionin pitäisi tietysti ensi sijassa keskittyä siihen varsinaiseen perustyöhönsä sekä sisämarkkinoiden, sisä- ja oikeusasioiden että ulkopolitiikan alalla, jotta pystytään osoittamaan kansalaisille, että unioni tuottaa lisäarvoa Euroopalle, parempaa hyvinvointia, parempaa turvallisuutta, parempaa terveellisyyttä. Tätä kautta yleinen ilmapiiri voisi parantua sillä tavalla, että myös edellytykset sääntöjen käsittelylle muuttuisivat paremmiksi.

Suomi tullee omalla puheenjohtajakaudellaan luonnollisesti panostamaan siihen, että unioni saisi lisäarvoa niillä päätöksillä, joita se tekee, laittaa lainsäädäntöä kuntoon. Nyt näyttää siltä, että palveludirektiivi saadaan, kemikaaliasetus tarvitaan, työaikadirektiiviin toivottavasti saadaan ratkaisu aikaan. Pystytään osoittamaan, että unionia tarvitaan. Ulkosuhteissa on paljon asioita, joissa hyvin toimimalla unioni pystyy lisäämään turvallisuutta ja vakautta lähiympäristössämme ja, voisi sanoa, saa menestystä ehkä eräissä alkuperäisimmistä tärkeimmissä tehtävissään.

Eli kyllä tässä on hyvin paljon kyse muusta kuin tämän sopimuksen sisällöistä. Kyse on eräänlaisesta ilmapiiriongelmasta, joka kuitenkin ehkä oli vielä pahempi noin vuosi sitten, kun budjettikehykset olivat täysin auki ja tuntui, että mistään ei sopimuksia saada, kun palveludirektiiviä vastaan osoitettiin mieltä. Sen jälkeen on kuitenkin myönteisiä päätöksiä aikaansaatu.

Jos ajatellaan, että ratifioimalla heikentäisimme asemiamme ja mahdollisuuksiamme tämän ratifiointiprosessin loppuvaiheessa tai siinä tapauksessa, että käynnistettäisiin uudet neuvottelut, en tätä perustetta hyväksy alkuunkaan. (Ed. Kallis: Miksi?) Päinvastoin, mitä useampi jäsenmaa on kerran neuvotellun kompromissin takana, sitä vahvempi se kompromissi on, sitä paremmat mahdollisuudet on voimakkaitakin yksittäisiä vaatimuksia vastaan toimia. On laajempi rintama, joka yhdistää sekä pieniä että suuria jäsenmaita. Tässä suhteessa me emme menetä ainuttakaan sanaa tai puheenvuoroa sen takia, että ratifioimme tämän. Päinvastoin voidaan sanoa, että meillä on vahva pohja olemassa. Meillä on yksi kompromissi, joka vaivalla vuosikausien työllä saatiin aikaan, ja me voimme puolustaa sitä ja ottaa vastaan sitten niitä vaatimuksia, joita tulee.

Ainoa esitys, jonka olen tässä salissa kuullut siitä, mitä pitäisi muuttaa, on tullut ei varsinaisessa puheenvuorossa vaan välihuudossa, ja se on ollut se, että pitäisi saada oma komissaari. (Ed. Kallis: Minä huusin!) — Kyllä joo, ed. Kallis huusi sen. — Mutta nykyisen, voimassa olevan Nizzan sopimuksen mukaan me siirrymme pienempään komissioon. Se on jo ratifioitu Suomessa, se on ratifioitu Suomessa eduskunnassa. Se on ratifioitu kaikissa 25 jäsenmaassa, tämäkin periaate. (Ed. Kallis: Juuri sen takia pitää muuttaa!) Voidaan kysyä, kannattaako tätä kysymystä avata. Lopulta on päädytty siihen, että siirrytään järjestelmään, jos tämä uusi sopimus tulee voimaan, että tulevaisuudessa, kun unioni laajenee entisestään, meillä on unioni, jossa komission koko ei kasva aivan mahdottoman suureksi, mutta on turvaava järjestelmä, jossa tasapuolisesti komissaarijäsenyydet kiertävät pienten ja suurten maiden kesken, ja siinä ei maan kokoon katsota, kaikki ovat täysin yhdenvertaisessa asemassa.

Lopuksi ehkä pienenä huomiona kysymykseen siitä, miksi ratifiointiesitys on tuotu: Hallitus on halunnut sen tuoda, mutta muistan myös, että noin kuukausi sitten noin 80 prosenttia eduskunnasta myös äänesti sen puolesta, pyysi suorastaan ratifiointia. Eduskunta on virallisella päätöksellä myös toivonut tätä, joten kyllä tämä on yhteinen asia.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ymmärrän hyvin, että pääministeri Vanhanen ei uskalla kansanäänestystä tästä järjestää. Mutta sitä ihmettelen, miksi tämä on nyt tässä aikataulussa tuotu eduskunnan ratifiointikäsittelyyn, kun vajaan kymmenen kuukauden kuluttua on eduskuntavaalit ja olisi erittäin loogista, kun tällä ei ole mikään kiire, siirtää ratifiointikäsittely uuden eduskunnan tehtäväksi, jolloin kansa saisi eduskuntavaaleissa lausua kantansa tästä tavattoman tärkeästä asiasta. Vai pidättekö tätä niin vähäpätöisenä asiana, että tätä ei kansalle kannata edes vaalien yhteydessä esille tuoda?

Siitä, että Suomen tavoitteet eivät neuvotteluissa onnistuneet, on esimerkkejä monta: Eurooppa-neuvoston viralliseksi toimielimeksi muuttamista Suomi vastusti, eduskunta vastusti; EU-presidenttiä vastusti; ulkoministerin kaksoishatutusta vastusti; komission supistamista vastusti ja oman komissaarinpaikan menettämistä; määräenemmistöpäätöksestä oli eri mieltä; syyttäjänvirastoa vastusti; valtiollisia tunnuksia unionille vastusti; ja ennen kaikkea tätä kompetenssikompetenssia (Puhemies koputtaa) eli valtuutuslakeja vastusti.

Kalevi Olin /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Välillä tuntuu, että täällä ei muisteta, mitä eduskunta on tämän asian osalta päättänyt. Se on hämmästyttävää. Tältä osin pääministeriin kohdistetut ja hallitukseen kohdistetut keihäät ovat väärässä paikassa, ed. Kallis. Meidän pitää muistaa, mitä eduskunta on päättänyt, eikä palata niihin keskusteluihin.

Ja mitä tulee, arvoisa puhemies, tämän asian käsittelyyn, eduskunta on varsin vahvalla enemmistöllä ottanut kantaa tähän. Täällä vaaditaan kansanäänestystä. Sitä voidaan vaatia, mutta tämä on kansainvälinen sopimus, ja se kuuluu muuten meidän tehtäviimme, arvoisat edustajat. Ei kansanedustajien pidä työntää vaikeita asioita joillekin muille, vaan perustuslain mukaan tämä kuuluu kansanedustajien ratkaistaviin.

Tältä osin, arvoisa puhemies, tämä asia on vietävä eteenpäin ja on tutustuttava tähän asiaan perusteellisemmin. Kuten ed. Skinnari sanoi, nyt tulee olemaan valiokuntien vaihe ja mahdollisuus myös eduskunnan vaikuttaa myös näihin yksityiskohtiin.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Näyttää tämä tilaaja—tuottaja-vastuu toimivan myöskin tässä. Sitä saa, mitä tilaa. Eduskunnan enemmistö tilasi tämän ratifioinnin tänne. Eduskunnan asettamat tavoitteet tämän perustuslaillisen sopimuksen osalta lähes täysin toteutuivat.

Ja minkä takia kannattaa ratifioida? Juuri siksi, että tämä sopimus on, arvoisa ed. Kankaanniemi, parempi kuin nykyinen tila, parempi kuin nykyinen tila. Ei ole ensimmäistäkään uskottavaa perustetta esitetty teidänkään puoleltanne, miksi ratifiointia ei pitäisi tehdä. Tämä tuo toimintakykyä ja päätöksentekokykyä paljon enemmän Euroopan unioniin. Tämä on tasapainoinen kokonaisuus, joka ei millään tavoin ole kuollut kirjain. Mitä useampi maa tämän hyväksyy, sen vähäisemmin muutoksin voidaan tätä prosessia viedä eteenpäin.

Lopuksi, arvoisa puhemies, totean vielä ed. Elolle, että kyllä se oli kuulkaa pääministeri Lipposen hallitus, joka harrasti tätä ydin-keskustelua. Ei tämä hallitus ole kertaakaan mainostanut olevansa Euroopan ytimessä, ei millään muotoa, vaan hoitanut tätä Eurooppa-politiikkaa hyvin pragmaattisella, käytännöllisellä, tavalla, josta esimerkkinä on myöskin tämän sopimuksen ratifiointi.

Tarja Cronberg /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin suurin ongelma on etäisyys eurooppalaisten päättäjien ja kansalaisten välillä. Pääministeri puheenvuorossaan mainitsi, että Suomi saa puheenvuoroja, Suomi saa arvovaltaa. Mutta jos lähes puolet suomalaisista vastustaa sopimusta, enemmistö olisi halunnut kansanäänestystä, niin miten suhtaudutaan siihen, että kansa, ihmiset, jatkuvasti vieraantuvat EU:sta ja sopimuksista? Pitkällä tähtäimellä se on huomattavasti tuhoisampi tie kuin se, että saamme yhden tai kaksi tai ehkä viisi puheenvuoroa EU:ssa.

Matti Kauppila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomi on osallisena yli 1 300 kansainvälisessä sopimuksessa. Osa niistä on liitetty elimelliseksi osaksi maamme lainsäädäntöä. Sopimukset koskevat esimerkiksi ihmisoikeuksia, liikennettä, kauppaa, tulleja, sosiaaliturvaa jne. Ja merkittävin sopimus meillä on vuodelta 95, tämä EU-sopimus. Itse asiassa meillä on vielä aika suuria sopimuksia liittyen YK:hon, sen jäsenjärjestöihin, ja jos mietitään jotakin maataloutta, meillä on Wto-sopimus, joka sitoo meidät aika rajusti. Meillä on aika paljon äänestettävää.

Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuten ed. Urpilainen täällä jo totesi, minäkin olen sitä mieltä, että kansalaistiedotusta pitää tässä asiassa ehdottomasti tehostaa. Olen varma siitä, että tällä värikkäällä uholla, mitä tässä salissa nyt on kuultu, ei sitä tietoa perustuslaillisesta sopimuksesta, sen merkityksestä taikka ratifioinnin tarpeesta ainakaan lisätä, koska kovin vähän ideoita parannusehdotuksista on esimerkiksi oppositiolta tullut. En usko sitäkään, että 17 EU-maata, jotka tässä asiassa päätöksen ovat jo tehneet, ovat niin perin väärässä kuin tämä keskustelu antaa ymmärtää.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Tiedon leviämisen kannalta on tietysti arvokasta se, että täällä mahdollisimman tarkasti pystyttäisiin kuvaamaan myös sitä, mitä on tehty.

Silloin kun neuvottelutavoitteita asetettiin — ed. Kankaanniemen listaan vaan totean — me kaikissa vaiheissa ajoimme useammalle alalle määräenemmistöpäätöksentekoa kuin kompromississa saatiin. Eduskunta laajalla enemmistöllä oli halukas menemään pidemmälle määräenemmistöpäätöksenteon käytössä kuin tämä sopimus lopulta, koska me haluamme tehokkuutta niissä asioissa, joissa kompetenssia on unionille annettu.

Kompetenssikompetenssista me olemme pitäneet tiukasti kiinni; kompetenssikompetenssia tässä ei liu’uteta unionin elimille. Päinvastoin, on selkeästi säädös nyt siitä, että niissä asioissa, joita perustuslakisopimuksessa ei mainita, toimivalta on jäsenvaltioilla. Se on nyt ensimmäisen kerran myös mainittu tällä tavalla. Sitten nämä valtuuslausekkeet ovat täsmälleen säädettyjä. Ne ovat osa tätä ratifiointiprosessia. Jos Eurooppa-neuvosto niissä saa valtuudet, niin se tehdään sitten yksimielisellä päätöksellä Eurooppa-neuvostossa.

Kaksoishatutuksen osalla olivat suomalaiset ideoimassa tätä mallia. Emme me olleet, ei Suomi ollut, sitä vastustamassa.

Komission osalta kävin jo äsken lävitse, mikä siinä on tausta.

Eli se lista siitä, mitkä olivat Suomen tavoitteet, se jonka äsken esititte ja jossa olisimme epäonnistuneet, oli osaltaan väärä. Eurooppa-neuvoston muuttamista pysyväksi instituutioksi ja pysyvän puheenjohtajan valintaa Eurooppa-neuvostolle me suomalaiset vastustimme, mutta sitten neuvotteluasetelmassa lopulta hallitus ja eduskunta hyväksyivät sen. Kaikki ne poikkeamat meidän tavoitteistamme on käsitelty hyvin demokraattisesti eduskunnassa ja hallituksessa osana sen kompromissin rakentamista.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! On tietysti muistettava ensimmäinen lähtökohta, joka on se, että 25 jäsenvaltiota ovat tämän sopimuksen allekirjoittaneet. Sitä varten on ollut allekirjoitusvaltuudet Suomen hallitukselta ja hyvin laaja, koko neuvotteluprosessin kestänyt asioiden läpikäynti eduskunnan kanssa, ja kaikki hallitukset ovat tämän sopimuksen voimaansaattamiseen sitoutuneita. Onko se sitten aikanaan mahdollista lopulta, se jää vielä nähtäväksi, mutta tämä tarkoitus, tämä pyrkimys, on se, johonka me olemme kaikki sitoutuneet, eikä ole syytä asettaa sitä Suomessakaan kyseenalaiseksi. Myöskin eduskunnan täällä käymä laaja käsittely on tämän saman asian vahvistanut.

On kuitenkin hyvä, että siitä riippumatta, mikä tuon perustuslakisopimuksen lopullinen kohtalo tässä muodossaan on — totta kai me kaikki sen tiedämme, että on hyvin suuri mahdollisuus, että se ei juuri sellaisenaan tule voimaan — puheenjohtajakauden alussa Suomella ei ole mitään tässä suhteessa avoimia asioita. Se ei suinkaan Suomen asemaa heikennä eikä puhevaltaa vähennä. Jos jotain, se voi sitä enintään vahvistaa. Mitään haittaa tällaisesta menettelystä Suomen asemalle Euroopan unionissa ei ole.

On ollut joka tapauksessa tärkeätä ensinnäkin se, että tässä käydyssä keskustelussa hallitusten ja EU-maiden kesken ja myöskään niiden sisällä ei ole toistaiseksi tullut vastaan ketään sellaista, joka haluaisi aloittaa tämän pitkällisen neuvotteluprosessin uudestaan puhtaalta pöydältä ja lähtöruudusta. Siksi on tärkeätä, että vaikka me varmasti itse kukin, jokainen hallituksessa tai oppositiossa, pystyisimme ilman muuta kirjoittamaan, lainausmerkeissä, paremman sopimuksen, sellaisen, joka vastaa meidän käsitystämme ja meidän lähtökohtiamme, niin tämä on kuitenkin se, jonka 25 jäsenmaata hyvin pitkällisen prosessin tuloksena ovat pystyneet hyväksymään yhteisenä kompromissina, joka selkeästi on kaikkien mielestä parempi kuin voimassa olevat sopimukset. Sen vuoksi on ollut nyt hyvä asia, että kukaan ei kuitenkaan ole halunnut, vaikka jouduttaisiin vielä katsomaan, tehdäänkö tähän joitain tarkennuksia, lähteä uudelleen tätä kokonaisuutta avaamaan.

Tietysti helpoin tapa sanoa, mikä tässä on tavallaan mennyt vikaan, on se, mihinkä tässäkin keskustelussa monessa puheenvuorossa on puututtu: tämän sopimuksen nimi perustuslakisopimus. Luulen, että melkein kaikki ovat valmiita tunnustamaan, että tämä nimike oli virhe siksi, että se antaa niin monelle aivan väärän käsityksen siitä, mistä on kysymys. Näin se on ollut meilläkin. Kun meillä on ollut näitä kansalaistiedotustilaisuuksia, keskustelutilaisuuksia, joita varmasti on syytä jatkaa, niin melkeinpä 90 prosenttia puheenvuoroista ja arvostelusta on kohdistunut asioihin, jotka eivät kuitenkaan muutu tämän sopimusehdotuksen myötä. Jos ne ovat huonoja tai vääriä asioita, ne ovat sitä jo nykyisessä unionissa eivätkä ne tästä ainakaan muutu. Tällaisten väärien kuvien luomisesta me nyt maksamme tiettyä hintaa. Katsotaan, mitenkä tämä tästä etenee.

Mutta on myös toinenkin hyvä uutinen tässä tilanteessa, ja se on se, että kaikki ovat olleet hyvin yksimielisiä. Tämän sanoisin myöskin, kun katsomme näitä suomalaisia mielipiteiden prosenttilukuja, että euroskeptisetkin suomalaiset odottavat, että unionin pitää pystyä toimimaan tehokkaammin kansainvälisenä toimijana, globaalina vaikuttajana. Tämä on se, mitä tuetaan ja halutaan ja odotetaan. Siitä on paljon näyttöjä olemassa, mitä siellä on jo saatu aikaan, ja myöskin siitä, mitä on tapahtunut, jos unioni ei ole kyennyt tehokkaaseen yhteiseen toimintaan. Tämä perustuslakisopimus antaisi tähän selvästikin parempia eväitä, myöskin lisätessään sitä tapaa, jolla unionin komissio, korkea edustaja, tuleva ulkoministeri, ja jäsenvaltiot toimivat yhdessä. Siinä on selvästikin puutteita ollut. Mutta tämä on myöskin ala, jota voidaan ja tulee parantaa siitä riippumatta, mitenkä ja missä aikataulussa perustuslakisopimus etenee.

Haluan alleviivata tätä, kun on kysytty näitä visioita. Ei unioni ole pysähdystilassa, ja joka tapauksessa pitää pystyä parempaan toimintaan, parempiin päätöksiin. Tämähän on se, mitä kansalaiset odottavat. Kun mietitään myös sitä, millä lailla unionin tällä hetkellä aivan turhan kielteistä kuvaa voitaisiin parantaa, niin kyllä meidän puoleltamme on tuotu aika usein esiin se, että sellainen välitön tapa olisi myös poistaa joitain tällaisia ärsykkeitä, joita unionin, voi sanoa, ylisäätelyssä, on olemassa, jotka vaihtelevat vähän maasta toiseen. Me hyvin tiedämme Suomessa tämän susien määrän säätelyn Brysselistä käsin tai ... (Ed. Pulliainen: Eikö se olisi nyt ainut asia, missä olisi jotain järkeä?) — Minä arvasin kyllä tämän, että tästä tulee ed. Pulliaiselta tämä reaktio, mutta minulla on sen verran luottamusta, että Suomessa osataan katsoa tällaiset asiat kuitenkin oikeana kokonaisuutena. — Monia muitakin tällaisia asioita on: tietysti se, että täällä varmasti on reagoitu hyvin herkästi siihen, että komissiossa on joitakin jäseniä, jotka uhkailevat meidän rahapelimonopoliamme jo esimerkiksi, tai sitten tämä asia, että meillä nyt on näitä valastarkkailijoita suomalaisilla kalastusalueilla, (Ed. Pulliainen: Eikö ministeri tiedä, minkä takia ne ovat?) koska EU:n säädökset tätä edellyttävät. Mutta nämähän ovat pieniä asioita, ja nämä olisivat aika vähäisellä työllä poistettavissa, jos niin haluttaisiin. Muilla mailla on vähän saman kaltaisia. Ei tämä ole ratkaisu siihen, miksi EU:lla on vaikeuksia, mutta se helpottaisi.

Mutta tämäkään asia ei ole millään lailla perustuslaista kiinni. Perustuslaki ei ainakaan vaikeuta tällaisten asioiden korjaamista. Paremminkin se tuo selvästikin parempia mahdollisuuksia myöskin sitä kautta, että tämä läheisyysperiaate tulee kansallisten parlamenttien voimakkaamman osallistumisen myötä, mikä vaan tarkoittaa sitä, että kun muissakin EU-maissa päästään samalle tasolle kuin meillä jo Suomessa omien säädösten mukaan on edustuslaitoksen vaikutusvalta, niin on ehkä parempi ennakkovaroitusjärjestelmä, että ei tehdä sellaista väärää työtä.

On siis monia syitä, joiden vuoksi on toivottavaa, että tämä sopimus mahdollisimman pitkälle nykyisessä muodossaan tai mieluiten sellaisenaan tulee voimaan. Eikä ole mitään haittaa siitä, että Suomi nyt osaltaan poistaa tämän asian pois päiväjärjestyksestä ja voi todellakin keskittyä EU:n puheenjohtajana viemään asioita niin hyvin eteenpäin kuin näissä oloissa voidaan. Ei voi odottaa ihmeitä, kun on kysytty, mikä on nyt se meidän ratkaisumme tähän perustuslakisopimusasiaan. Kyllä kaikki sen tietävät: ei Suomen kaudella. Enkä ole ihan varma siitä, että Saksan kaudellakaan, vaikka Saksa keskustelisi kenen kanssa, tässä vielä päästäisiin eteenpäin. Mutta ei pidä myöskään toimia tavalla, joka luo nykyiselle tai tuleville puheenjohtajille lisää vaikeuksia.

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ulkoministeri Tuomioja sanoi, että tällaiselle ylisäätelylle ja pikkumaisuudelle, joka aiheuttaa harmia jäsenmaissa ja myös Suomessa, voitaisiin tehdä jotain, jos haluttaisiin, niin vaan kysyn, miksi ei sitten haluta. Meillähän oli äsken suuressa valiokunnassa keskustelua siitä, että Suomen puheenjohtajakaudella pitäisi pystyä lisäämään unionin neuvoston toiminnan avoimuutta, ja suuri valiokunta on tänään hyväksynyt erittäin monipuolisen ja kunnianhimoisen asiakirjan, jolla se kannustaa hallitusta tekemään parhaansa. Mutta minulla on sellainen vaikutelma, että ulkoministeri Tuomioja kuuluu niihin, jotka halveksivat tätä avoimuutta ajatellen, että jos tätä neuvoston avoimuutta lisätään liikaa, niin sitten taas syntyy erilaisia käytäväkeskusteluja. Eikö kuitenkin tässä nyt ole avainasia, että jos neuvoston toiminta olisi avoimempaa, niin tämmöisistä hullutuksista, niin kuin niistä pyöriäistarkkailijoista, saataisiin ajoissa tietoja ja myöskin kansalaiset keskustelisivat niistä?

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Minusta meillä ei ole, hallituksella ja suurella valiokunnalla, mitään erilaisia näkemyksiä tästä avoimuudesta. En tiedä sitten, onko ed. Hautalalla joku oma tulkintansa asiasta. Mutta Suomi on aina painottanut sitä ja myöskin tämän esimerkkitapauksen valossa, että asiakirjajulkisuus on se, joka on se oleellisin asia ja jossa on enemmän puutteita kuin itse kokouksissa. Me olemme sitoutuneet siihen ja viemme tietenkin eteenpäin sitä, että kaikissa yhteispäätösmenettelyasioissa neuvoston toimiessa lainsäätäjänä pitää olla täydellinen avoimuus. Mutta täytyy meidän tietysti pitää myöskin huolta siitä, että emme toimi tavalla, joka tekisi unionin toiminnasta ja neuvoston työskentelystä entistäkin tehottomamman tai veisi sitä päätöksentekoa todella ulottumattomiin ja sellaisiin paikkoihin, joissa pienet valtiot eivät ole joka asiassa mukana. Tämä on tietysti sellainen yleinen, hyvin vahva, myöskin avoimuuteen liittyvä intressi.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen julkisesti sanonut, että olen tämän perustuslain kannalla, pidän sitä nykykäytäntöä parempana järjestelmänä, mutta minun mielipiteeni ja käsitykseni on se, että mikäli me emme ratifioi, niin meillä on parempi neuvotteluasema. Silloin meillä on mahdollisuus esittää muutoksia ja Suomen kannalta tärkeitä parannuksia. Kun pääministeri sanoi, että komission jäsenen paikka on jo mennyt Nizzan sopimuksessa, se pitää tietenkin paikkansa, mutta Nizzan sopimuksen voimassaoloaikana asetimme tavoitteeksi oman komissaarin. Me asetimme sellaisen tavoitteen. Minä luulen, että jos ja kun joudutaan kuitenkin neuvottelemaan, niin emme me olisi yksin siinä vaatimuksessa. Me saattaisimme saada tämän meidän kannaltamme tärkeän pysyvän jäsenen komissioon, ja sen takia minä (Puhemies koputtaa) olen ratifiointia vastaan.

Timo Soini /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Euroopan unioni on kuin Tyyris Tyllerö: se muurille kipusi, ja se muurilta putosi. Täytyy kerta kaikkiaan sanoa, että satavuotiseen keskustaan olen sataprosenttisen pettynyt. Te olette olleet itsenäisyyden kannattajia. Urho Kekkonen, joka ei minun fanklubiini enkä minä hänen fanklubiinsa koskaan kuulunut, ajoi itsenäisyyttä, laillisuutta, riippumattomuutta, suvereniteettia, ja te heitätte tuon kaiken pois. Se tuntuu minusta todella pahalta. Mutta sitten toivon, että kun historia menee eteenpäin, joku pyöreärillinen kuuden ällän ylioppilastyttö kerran tekee tutkimuksen siitä, ovatko nämä muutokset merkittäviä vai eivät. Niitä on 113 kappaletta. Mielestäni ne ovat merkittäviä. Pitäisi puhua totta. Kannattakaa EU:ta, mutta puhukaa totta. Suomen kansalla on aivan oikea käsitys tämän sopimuksen sisällöstä, ja siksi sitä vastustetaan.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Olen tottunut arvostamaan ulkoministeri Tuomiojaa älyllisesti rehellisenä ihmisenä, mutta pieni vivahde-ero tässä nyt oli, kun ulkoministeri Tuomioja sanoi, että tämä sopimus ei todennäköisesti tule voimaan. Olen sitä mieltä ja uskon, että myöskin pääministeri Vanhanen ja ulkoministeri Tuomioja todellisuudessa ovat sitä mieltä, että tämä sopimus ei koskaan tule voimaan. Siinä mielessä ed. Risto Kuisma on aivan oikeassa: tämä on ainutlaatuinen esitys. Tiedetään hallituksen puolelta, eduskunnassa tiedetään, että sopimus ei tällaisenaan tule voimaan, mutta se esitetään kuitenkin ratifioitavaksi, ja tämä on minusta kaikkein heikoin puoli tässä.

Mitä sitten tulee siihen, että ranskalaiset päättäisivät meidän puolestamme, eivät ranskalaiset ole päättäneet meidän puolestamme, mutta kyllä minun mielestäni tosiasioiden tunnustaminen on nyt järkevää. Se on vaan tosiasia, että tämä sopimus ei tule voimaan. Miksi me tämmöistä nyt käsittelemme ja kulutamme valtavasti voimaa? Henkilökohtainen käsitykseni on, että se on hyvin pitkällä tästä, se tuleva sopimus, jos koskaan tulee mitään perustuslaillista sopimusta. Kyllä Suomen olisi nyt paras ollut puheenjohtajakautenaan vaan yrittää edistää kompromissin hakemista, yrittää edistää tätä sopimuksen voimaan saamista.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Täällä ed. Skinnari ihmetteli, miksi nyt hämmästellään hallituksen antamaa esitystä, kun valiokunnassa on mahdollisuus tehdä omia ehdotuksia sopimukseen. Samoin ed. Olinkin vähän samaan tyyliin totesi, että nyt eduskunnalla on mahdollisuus puuttua näihin sopimuksen yksityiskohtiin. Ihmettelen sitä, oletteko edes vilkaisseet tätä hallituksen esitystä. Nimittäin täällä sivulla 309:hän on se varsinainen ehdotus, joka voidaan joko hyväksyä tai hylätä. Eihän eduskunnalla ole mitään mahdollisuuksia puuttua yksityiskohtiin, muutella tätä sopimusta, vaan se vain joko hyväksytään sellaisenaan tai sitten ei hyväksytä.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Mitä useampi maa tämän ratifioi, sen parempi myös tämän koko proseduurin jatkolle, ed. Elo. Jos tämän takana on 16 tai 17 maata, jopa lähes 20 — tekin olette samaa mieltä tästä — sen varmemmin tämä proseduuri tulee jatkumaan, ja voi olla, että sen vähäisemmin muutoksin selviämme myöskin eteenpäin. Näinhän menee kaikissa sopimusjärjestelmissä. En ole vieläkään ymmärtänyt sitä, mitä kumman neuvotteluetua sitten Suomi saa sillä ed. Kalliksen mallilla, että me emme ratifioi tätä ja aloitamme sitten uudet neuvottelut. Minkä mandaatin se meille avaa? Mitä lisäarvoa se meille sitten siitä antaa? Ei mitään erityistä etua tule tästä.

Jos Suomi haluaa oman komissaarin, niin sehän tarkoittaa, että kaikkien muidenkin maiden pitää saada oma komissaari. Tämä juna meni jo. Myös isot maat suostuivat siihen, että komissaari tulee kiertoon, ja pienen maan kannalta kaikki keskeiset tavoitteet saavutettiin. Se oli hyvä saavutus, ja sen takia ... (Välihuuto) — Kyllä saavutettiin. Kaikki keskeiset tavoitteet, joita tälle asetettiin ja joita myös eduskunta oli muotoilemassa, saavutettiin. — Sen takia tätä voidaan pitää tasapainoisena, hyvänä sopimuksena, joka ilman muuta tuo järjestystä tähän nykyiseen hajanaiseen Euroopan unionin toimintaan, ja siinä katsannossa vastaus siihen, miksi pitää ratifioida, on juuri se, että siitä yksinkertaisesta syystä, että se on parempi kuin nykyinen olotila.

Ed. Soini, lämmin kiitos siitä, että kannatte huolta ... Ai, hän meni jo jonnekin muualle kantamaan huolta keskustan tilasta, mutta se on tietysti hellyttävää, että tätä tukea tulee. Mutta tämä on se yksinkertainen käytännöllinen vastaus meidän puolella: Tämä on parempi kuin nykyinen olotila, ja siksi me haluamme olla ratifioimassa tätä, antaa selkeän signaalin myöskin Euroopan unionin muille jäsenmaille, että Suomi on rakentavana voimana viemässä tätä prosessia, tätä sopimusta, eteenpäin.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan puhemies Paavo Lipponen.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Herra puhemies! EU-prosessiin liittyvä hyvin tyypillinen piirre on ollut ja näyttää edelleenkin olevan se, että euroeliitti vie ja kansa seuraa sivusta. Jos tulee erilaisia viestejä kansalta, niitä ei kuunnella vaan jatketaan vain siellä euroeliitissä ajateltua linjaa ja sen läpiviemistä, ja tämä on aiheuttanut syvän kuilun kansalaisten ja EU:n välille, voi näinkin jo sanoa. Kaikki merkit viittaavat siihen, että tämä ristiriita kärjistyy nyt koko ajan. Ainakin Suomessa näkyy selvästi, että kansan kriittisyys EU:ta kohtaan ylipäätään on vain kasvamassa. Tätä ongelmaa pitäisi ratkaista niin, että kansaa kuunneltaisiin myös kansanäänestyksissä EU:ta koskienkin, ja nyt kun perustuslaista puhutaan, kansanäänestyksen paikka olisi mitä parhain.

Miksi sitä ei sitten haluta järjestää, niin meillähän vasemmistoliiton puolelta on jo aikaisemmin tuotu esille se käsitys, että ei arvata viedä Suomessa kansanäänestykseen perustuslakiesitystä, koska hyvin todennäköinen tulos tässä maassa olisi "ei" sille esitykselle, jota nyt käsitellään. Tähän viittaa myöskin nyt viimeisin Suomen Gallupin tutkimus, joka osoittaa, että tällä EU:n perustuslain ratifiointiesityksellä on vain 22-prosenttinen tuki kansan keskuudessa. "Ei" sanoo heti aluksi 48 prosenttia tutkituista suomalaisista eli Suomen kansasta pienoiskoossa, kun on käyty läpi, ja loput eivät osaa sanoa. Siis hyvin pienellä väen tuella tätä ratifiointiprosessia nyt runnotaan eteenpäin.

Tästä gallupista näkyy, että vain yhdessä puolueessa, kokoomuksessa, kannattajakunnan keskuudessa on enemmän niitä, jotka sanovat "kyllä" tälle ratifioinnille, kuin niitä, jotka sanovat "ei", ja sielläkin hyvin niukasti: prosentein 45 ja 41 kokoomuksen kannattajakunta olisi ratifioimassa tätä esitystä. Siinäkin kokoomuksen kannattajakunnassa on iso osa niitä, jotka eivät osaa vielä sanoa kantaansa. Sen sijaan pääministerin puolueessa, keskustapuolueessa, on hyvin kriittinen asenne tähän perustuslakiesitykseen. Vain 25 prosenttia keskustalaisista sanoo "kyllä", 48 prosenttia sanoo "ei". SDP:ssä vain 22 prosenttia on ed. Kimmo Kiljusen kannalla tai puolueen johdon kannalla, miten se onkaan, ja 50 prosenttia sanoo "ei" tälle perustuslaillisen sopimuksen ratifiointiehdotukselle. Vasemmistoliitossa 78 prosenttia on "ei"-kannalla, 22 prosenttia sanoo, ettei osaa vielä sanoa. Ratifioinnin kannattajia meidän porukoissa ei ole ollenkaan.

Tässä se on se syy, miksi tätä ei arvata viedä kansanäänestykseen. Ranskassahan nimittäin nähtiin, että mitä enemmän siitä perustuslaista puhuttiin ja keskusteltiin, sitä kriittisemmäksi kävi kansa. Siellä ei ollut kyse siitä, niin kuin usein annetaan ymmärtää, että se oli äänestys Ranskan sisäpoliittisista asioista. No, eihän niitäkään koskaan sivuun kokonaan voi panna, mutta kyllä asiantuntijat ovat todenneet, että Ranskassa käytiin hyvin laajaa ja osin myös hyvin syvällistä EU-keskustelua, jossa myös vaihtoehtoisia esityksiä nousi paljon esille. Ranskan vasemmistolta me olemme kuulleet sen, että sen "ei":n takana oli ennen muuta huoli siitä, että EU on aivan liiallisesti uusliberalistisen projektin toteuttaja ollut Euroopassa. On hyvin vahvasti keskitytty siihen, että avataan markkinoita, vähennetään valtion tukia, eli tehty tämmöistä markkinatalous-Eurooppaa.

Vasemmistoliitto on sosiaalisen Euroopan kannalla, ja sillä tavoin me haluamme suuntautua myös jatkossa, kun ne todelliset EU:n perustuslaillisen sopimuksen neuvottelut sitten kuitenkin jatkuvat. Semmoisethan ovat joka tapauksessa edessä, ja niihin pitää myös Suomen suuntautua tämän turhan pyörittelyn sijasta. Tässähän on minusta kysymys vain siitä, että Suomen euroeliitti lähettää savumerkkejä Brysselin suuntaan, tiedoksi sinne, että joukossa mukana ollaan, siinä eliittijoukossa. Siitähän tässä prosessissa on nyt selvästikin kysymys.

Mihin asioihin sitten pitää muutoksia saada? Kyllä me vasemmalla tuomme esille ensinnäkin sen, että tämä EU:n presidenttihanke on huono hanke. Se vahvistaa EU:ta jäsenvaltioiden sijasta. Kiertävä puheenjohtajuus on paljon parempi järjestelmä. Se tuo myöskin sitä EU:ta lähemmäksi kansoja eri puolilla Eurooppaa sen kiertämisen myötä. Tässä EU:n presidenttihankkeessahan on kysymys selvästi tämmöisten liittovaltiohenkisten ainesten voitosta, että haetaan nyt näyttöä sille, että EU on jotakin samaa, mikä siellä Atlantin toisella puolella on, tai että se on sinne suuntaan lähtemässä tämän presidentinviran luomisen myötä.

Hyvin iso asia on tämä määräenemmistön määrittely neuvostossa. Meitä ei tyydytä se kompromissi tai se tulos, joka siitä neuvottelusta syntyi, kun tätä sopimusta tehtiin, eli 55—65-kaksoisenemmistö. Siinä nimittäin on piilotettuna suurten jäsenmaiden valta. Se vähemmistövetohan syntyy kolmesta suuresta jäsenmaasta ja yhdestä pienemmästä. Se on hyvin selvästi ajateltu asia, ja siinä on tyrkytetty isoa valtaa niille EU:n isoimmille valtioille. Tuskin tätä sopimusta muuten olisi saatu aikaankaan, eli pienet ovat joutuneet nöyrtymään, ja siihen ei pitäisi mennä. Suomen alkuperäinen esitys oli parempi, tämä yksinkertainen kaksoisenemmistö, ja siitä pitää vääntöä jatkaa.

Määräenemmistöpäätökset EU:ssa joka tapauksessa nyt kovasti kasvavat, ja me vasemmistoliitossa olemme sitä mieltä, että niitten piiriin pitää saada myös verominimien määrääminen yritys- ja pääomaveroille. EU on ollut hyvin vahvasti, niin kuin on sanottu, tämmöinen uusliberalistinen projekti, ja tämä verokilpailu pyyhkii myöskin Eurooppaa ja uhkaa pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia. Sieltähän sitä jyrsitään, näillä verojen alennuksilla, verokilpailulla, ja kyllä kun haetaan sitä sosiaalisen Euroopan mallia, niin näistä veroasioista sen pitää silloin tosiasiassa lähteä ja torjua verokilpailu, joka vie sosiaalisen mallin perustan pois. Tämä on hyvin ison luokan kysymys, eikä tässä saa kumarrella ei Isoa-Britanniaa, ei Viroa, ei Liettuaa eikä Latviaa, jotka voimakkaimmin, ja ehkä muutamat muutkin Itä-Euroopan maat, ovat vastustaneet tätä verosääntelyä. Meidän mielestämme sekin pitää tässä nostaa keskusteluun uudestaan ja saada rajat sille, miten kilpaillaan yritysten saamisesta kuhunkin maahan. Tässä pahimmillaan käy niin, että meiltä siirtyy Viroon yrityksiä halpojen verotarjousten seurauksena. Samaan aikaan Suomi maksaa jäsenmaksua Brysseliin ja sieltä taas Virolle annetaan avustusta. Ei tämä ole reilu, tämmöinen tilanne, ja se saattaa vaaraan koko sen suuren saavutuksen, joka erityisesti työväenliikkeellä tässä maassa on, eli suomalaisen hyvinvointivaltion aikaansaamisen. Tässä jyrsitään siltä pohjaa, jos tämmöinen meno jatkuu.

Me haluamme nostaa, niin kuin ed. Kangas täällä jo totesikin, uudestaan keskusteluun myöskin lakko-oikeuden täsmentämisen EU:n puitteissa. Iso asia ja myönteinen asia on se, että perusoikeudet tulevat nyt perustuslakiin. Se on positiivinen suuri saavutus, näin voi sanoa, mutta tämä lakko-oikeus on määritelty kapeasti. Se ei vastaa Suomen lainsäädäntöä. Tästä lakko-oikeuden piiristä puuttuvat EU:n puitteissa tässä sopimusesityksessä semmoiset lakot kuin myötätuntolakot yli rajojen, tukilakot ja poliittisluontoiset lakot, ja tästä tulee isot kärhämät, jos tämä tälleen jää, sillä Eurooppa joka tapauksessa globalisoituu ja firmat ovat monikansallisia. Näitä kärhämiä tulee paljon, ja nyt se on heikosti määritelty ilmeisen tarkoituksella. Sen lopullisen sanan sanominen menee sitten tuomioistuimelle, jos tämmöinen säädös jää voimaan.

Haluamme täsmentää myöskin kauppasopimusten tekemisen osalta tätä sopimusta siten, että varmasti turvataan kansallisvaltion mahdollisuus omaan päätäntään silloin, kun kysymys on sosiaali- ja terveyspalveluista ja sivistyspalveluista. Tässä on edelleen heikkous. Näin asianomaiset valiokunnat totesivat, kun tätä edellisellä kierroksella, oliko se se tilaajakierros vai tuottajakierros tälle sopimukselle, joka nyt on käsittelyssä eduskunnassa, siellä valiokunnissa käsiteltiin. Eli korjattavaa on paljon, ja vasta n korjausten aikaansaamisen jälkeen me määrittelemme kantamme myös tämän EU:n perustuslain — tai mikä se lopuksi on, sopimus — sisältöön.

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys menee hyvin laajaan valiokuntakuulemiseen. Minä toivon, että tämä lähetettäisiin myös siihen yhteen puuttuvaan valiokuntaan eli tulevaisuusvaliokuntaan. Kyllä kai EU:ssakin olisi asioita, jotka voitaisiin myöskin tästä näkökulmasta katsella, hakea sopivat aiheet tulevaisuusvaliokunnan tarkasteluun. Itse asiassa esitänkin, että myöskin tulevaisuusvaliokunta liitettäisiin niitten valiokuntien joukkoon, joilta päävaliokunta pyytää lausunnon. Minä toivon, että tämä esitys voitaisiin ihan selkeästi vaan todeten hyväksyä.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilä viittasi kansan tahtoon, ja hän viittasi useisiin gallupeihin, jotka osoittavat, että puolet väestöstä vastustaisi tämän sopimuksen hyväksymistä. Hän ei viitannut niihin gallup-tietoihin, jotka kertovat, että alle kymmenesosa vastaajista sanoo ylipäätään tuntevansa tätä perustuslakisopimusta lainkaan. Tässä on vähän niin kuin se Pohjanmaan ukko, joka totesi, etten minä tästä mitään ymmärrä, mutta hanttiin pistän. Ei kai tältä pohjalta eduskunta voi päätöksiä tehdä. Kai meidän täytyy tätä asiaa ymmärtää, ja me kai ymmärrämme hyvin selkeästi, että sanomalla "ei" tälle sopimukselle, me sanomme "kyllä" nykyiselle Euroopan unionille, jossa epäilemättä on isoja ongelmia, jotka liittyvät nimenomaan päätöksentekojärjestelmän avoimuuteen, sen tiettyyn demokraattisuuteen ja ennen kaikkea siihen, että sopimusjärjestelmä on mahdollisimman epäselkeä ja moninainen. Tässähän on pyritty nyt yhdenmukaistamaan, saamaan yksi perussopimus aikaiseksi ja tekemään päätöksentekojärjestelmää sekä tehokkaammaksi että avoimemmaksi. Tämän vuoksihan tämä on aimo askel eteenpäin, ja sen vuoksi tässä on syytä sanoa meidän "kyllä".

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kiljusella on jotenkin tuttua etujoukkoajattelua nyt hyvin vahvasti tuossa puheenvuorossaan. Kyllä me tiedämme, mutta kun kansa ei tiedä, niin sitä ei auta kuunnella, vaan runnotaan menemään. Minä taas uskon niin, että kun kansan kanssa keskustellaan tällaisista asioista, niin kriittisyys tähän esitykseen tulee kasvamaan myös meillä niin kuin Ranskassakin, etteivät näin pieniin ne luvut jää edes, mitä ne nyt ovat, nämä tukiluvut. Mutta uskon, että teidän ajatuksenne on tämmöinen etujoukkomainen, että euroeliitti tietää, ja kun kansat eivät ymmärrä, niin mitä niitä kuuntelemaan. Vähän semmoinen sävy siinä nyt on.

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Kimmo Kiljuselle voi todeta, että tällä hetkellä kansalaisille varmasti voi perustella tämän sopimuksen ratifiointia, jos pitää erityisen merkittävänä sitä argumenttia, että nyt annetaan tahdonilmaus Euroopan unionin tulevaisuuden puolesta, jonka olennainen osa on tämän perustuslakisopimuksen ratifiointi, ja aivan erityisesti, jos on ollut sitä mieltä, että riittää, että eduskunta tämän ratifioi. Mutta oma kantani on kuitenkin se, että tällainen tahdonilmaus jää kuitenkin kovin vaikeasti ymmärrettäväksi juuri sellaisessa maassa, jossa EU-epäröinti on kansalaisten keskuudessa lisääntynyt.

On tullut monenlaisia tietoja siitä, että hyvinkin suuri osa suomalaisista kuitenkin olisi kiinnostunut osallistumaan tämän päätöksen tekemiseen, ja sen takia olen kaikissa tilanteissa puhunut kansanäänestyksen puolesta. Koska jos otetaan tosissaan se, mitä EU:n johtajat tänä päivänä kautta linjan sanovat, että EU ei voi jatkaa, ellei se saa kansalaisten luottamusta, niin silloin täytyy miettiä, millä tavalla se luottamus saadaan. Itse en tiedä parempaa tapaa kuin se, että kansalaiset joutuvat perehtymään tämän asian luonteeseen ja poliitikot ja muut EU:ta tarkemmin seuranneet sitten selvittävät, mistä pääsääntöisesti on kysymys, mikä on olennaista.

Pitäisin myöskin tärkeänä sitä, että puhutaan aika lailla suoraan siitä, että kehitys on ristiriitaista ja ongelmallista, ja ehkä tässä onkin opittu, että enää ei niin paljon kuule sellaista hymistelyä, että kaikki vaan menee loistavasti eteenpäin. Mutta tapa, jolla nyt sitten hallitus on päättänyt tätä ratifiointia edistää, ja ymmärrän kyllä, että eduskunta on tätä ratifiointiesitystä pyytänyt, on kuitenkin ongelmallinen siinä innottomuudessaan, joka tässä asiassa vallitsee, ja sitä innottomuutta varmasti on lisännyt se, että tämä on tällainen paloiteltu ratifiointiprosessi, että ensin on ikään kuin tullut tällainen koeratifiointi, jossa kaikki eduskunnan valiokunnat on ikään kuin pakotettu tähän asiaan paneutumaan ilman, että oikeastaan on ollut tosi kyseessä. Kaikki ovat tienneet, että se ei ole johtanut mihinkään ratifiointiin. Nyt sitten alkaa uusi kierros, jossa joudutaan taas kerran kertaamaan tärkeimmät asiat. En todellakaan usko, että täältä nyt säteilee se suuri innostus kansalaisten keskuuteen.

Olin pettynyt siihen, että pääministeri ei vastannut kysymykseen, jonka joku toinenkin edustaja täällä esitti, joka oli se, onko todellakin niin, että muutos Nizzan sopimukseen on aivan millimetrin mittainen, jos vertaa tätä perustuslakisopimusta Nizzan sopimukseen, kun pääministerin alkupuheenvuorosta saattoi hyvinkin ymmärtää, että juuri erojen takia on päädytty siihen, että sopimus vaatii tullakseen hyväksytyksi ja astuakseen voimaan kahden kolmasosan enemmistön eduskunnassa, ja hän luetteli ison joukon muutoksia, jotka ovat oleellisia, joissa tilanne todellakin jo Nizzankin sopimukseen verrattuna muuttuu. Hän luetteli koko joukon toimivallan lisäyksiä, jotka unioni tällä sopimuksella saa.

No, voimme tietysti kannattaa näitä toimivallan lisäyksiä. Minäkin kannatan määräenemmistöpäätöksenteon lisäämistä ja saatan olla jopa sitä mieltä, että oikeus- ja sisäasioissa unionille on annettava lisää toimivaltaa. Mutta asiaa ei mitenkään auta se, että näitä muutoksia vähätellään ja että todetaan, että niillä ei ole nykytilaa muuttavaa merkitystä. Juuri tällaisista poliitikot jäävät kuitenkin sitten ennemmin tai myöhemmin kiinni, mikä vaan lisää EU-vastaisuutta.

Suurimpia ongelmia on se, että EU-maiden johtajat eivät uskalla ikään kuin rehellisesti kertoa, missä ollaan mukana. Varmasti Suomi ei tässä suhteessa lainkaan ole pahimpia. Ranska on niitä pääroistoja; siellä presidentti voi mennä Brysseliin huippukokoukseen tekemään loppua EU:n palveludirektiivistä ja ilmoittaa onnistuneensa tässä, ja kuitenkin kokousasiakirjoihin kirjataan, että kaikki jatkuu aivan normaalisti eteenpäin.

Äskettäin kun olimme Itävallassa kansallisten parlamenttien EU-valiokuntien ja Euroopan parlamentin yhteiskokouksessa, niin saatoimme vain havaita, että siellä taas sitten hallitus oli tehnyt tästä kuuluisasta läheisyysperiaatteesta melkoisen keppihevosen itselleen, ja vaikutelma oli se, että liittokansleri Schüssel aikoo voittaa vaalit julistamalla, että hän puolustaa itävaltalaisia Brysselin kaikenlaista ylivaltaa vastaan tämän läheisyys- eli subsidiariteettiperiaatteen avulla. Juuri tällaisia EU-johtajia ei tarvita, jos aiotaan saada kansalaiset luottamaan siihen, että unioni palvelee myöskin heidän intressejään.

Eli päädyn siihen, että tällainen tahdonilmaus-ratifiointi ei ole tässä tilanteessa mitenkään erityisen hyödyllinen. Sitä Euroopan unionin kannatusta voi varmasti monilla muillakin tavoilla ilmaista.

Jos katsoo tämän sopimuksen sisältöä, niin se sinällään sisältää monia aineksia, jotka voisivat viedä unionia eteenpäin. Pidän itse merkittävänä sitä, että siinä esimerkiksi ensimmäistä kertaa luodaan mahdollisuus kansalaisaloitteeseen. Kiinnitän huomiota siihen, että tässä suhteessa Euroopan unioni voi olla jopa innovatiivisempi kuin eräät kansallisvaltiot mukaan lukien Suomi. Miljoonalla EU-maan kansalaisella on mahdollisuus esittää komissiolle, että tämä ryhtyy johonkin lainsäädäntötoimeen, jossa Euroopan unionilla on toimivalta, ja ihan riippumatta siitä, tuleeko tämä sopimus voimaan, ja tällaisenaanhan se ei tule voimaan, näemme nyt jo, että eri puolilla Eurooppaa kansalaiset ovat innostuneet tästä ajatuksesta ja ovat alkaneet ikään kuin toimia tämän mukaisesti. Olen täysin vakuuttunut siitä, että kun näitä erilaisia aloitteita tulee komission eteen, niin ne ovat hyvin vahvoja poliittisia signaaleja, jotka myöskin sitten velvoittavat vähintäänkin poliittisesti komissiota.

Eli myönteisiä elementtejä on, mutta on kuitenkin selvää, että tällaisenaan tämä perustuslakisopimus ei tule astumaan voimaan. Sitä siinä sopimuksessa itsessään määriteltyä 20 maan joukkoa ei nimittäin tulla saamaan kokoon, joka olisi edellytys sille, että voidaan jäsenmaiden kesken tehdä arvio siitä, miten toimitaan, jos muutamalla jäsenmaalla on vaikeuksia ratifioinnissa. Me tiedämme jo nyt, että tätä joukkoa ei saada kokoon. Se tilanne, jossa nyt ollaan, lienee se, että Saksan puheenjohtajakaudella ryhdytään pohtimaan ulospääsytietä, ja on kaikki syyt odottaa, että esimerkiksi liittokansleri Merkel voisi saada aikaan jonkinlaisia uusia aloitteita, joilla sitten tätä sopimusta joiltakin osin muutetaan tai täydennetään, ja että tämän taakse sitten saataisiin enemmistö.

Saksan ja Ranskan kesken lienee pohdittu sitä, miltä osin tässä sopimuksessa olisi korjattavaa. Olen taipuvainen yhtymään niihin arvioihin, joiden mukaan kansalaiset ovat huolestuneita siitä, että kansallisen syrjimättömyyden periaate yhdessä ankarien sisämarkkinasäädösten kanssa on aikamoinen uhka sosiaaliselle kehitykselle ja myöskin kulttuuriselle monimuotoisuudelle ja ympäristönsuojelulle.

Katsoisin, että juuri tässä perustuslakisopimuksessa pitäisi harkita jopa joidenkin aivan perustavan laatuisten pykälien muuttamista, ettei tultaisi jatkuvasti tilanteeseen, jossa tuomioistuimessa ratkaistaan sellaisia kiistoja, onko jäsenmailla oikeus pitää yllä joitakin sosiaalisen suojelun normeja tai suojella ympäristöään enemmän kuin minimitasolla on mahdollistettu. Ei niiden päätösten pitäisi kuulua tuomioistuimelle, vaan poliittisille päättäjille, ja me olemme EU:n perustuslain säätäjiä, tämä eduskunta muiden joukossa. Jos nyt tämän sopimuksen ratifioimme, menetämme mielestäni jossain määrin mahdollisuutta vaikuttaa siihen, että kun se kuitenkin avataan, mitkä sitten ovat ne muutostarpeet.

Olisinkin sitä mieltä, että eduskunnan valiokunnat voisivat aivan hyvin vielä pohtia sitä — kun tiedämme realistisesti tilanteen, että tämä sopimus tällaisenaan ei tule voimaan ja kun sopimusta on analysoitu jo ensimmäisellä kierroksella tämän valeratifioinnin yhteydessä valiokunnissa — että keskityttäisiin nyt siihen, mitä tälle sopimukselle pitäisi tehdä, jotta se aikanaan voisi tulla Suomessa ja kaikissa EU-maissa hyväksytyksi; ja ennen kaikkea miten. Mielestäni ei ole mitään parempaa tapaa kuin päättää hyvissä ajoin etukäteen, että esimerkiksi Euroopan parlamenttivaalien yhteydessä vuonna 2009 järjestetään kaikissa jäsenmaissa samaan aikaan kansanäänestys.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Selvyyden vuoksi totean heti, että mielestäni EU on erittäin merkittävä rauhanprojekti, ja olen sitä mieltä, että sitä tulee kehittää edelleen. Olen myös sitä mieltä, että sopimus, josta nyt keskustelemme, on yksi tie tähän eteenpäinmenoon ja että sopimus tulisi käsitellä. En kuitenkaan näe tapaa, jolla sitä nyt viedään eteenpäin, tuloksellisena. Toivoisin, että myös suomalaiset olisivat mukana kehittämässä EU:ta, ja tilanteessa, jossa lähes puolet suomalaisista vastustaa sopimusta ja yli puolet on toivonut kansanäänestystä, katson, että kansanäänestys olisi ollut oikea tapa saada suomalaiset sitoutumaan myös EU:n kehittämiseen.

Täällä on useissa puheenvuoroissa peräänkuulutettu tiedotuksen tehostamista. Suomessa on tällä hetkellä aika tehokas Eurooppatiedotus. Kukaan ei vaan kysy siltä mitään. Oikeastaan vain tilanteessa, jossa ihmiset ovat motivoituneita hankkimaan tietoa, kuten kansanäänestyksessä, saadaan tietoa välitettyä. Oma kokemukseni useista Tanskan kansanäänestyksistä, joita olen läheltä seurannut, on nimenomaan se, että kuukauden intensiivinen tiedottaminen ja sen jälkeen äänestäminen on erittäin tehokas tapa saada välitettyä tietoa, sekä kielteistä että myönteistä; usein nämä kaksi ovat vastakkain ja ihmiset voivat helpommin muodostaa oman mielipiteensä.

Mielestäni tilanne on erittäin hankala myös sen takia, että tämä uusi sopimus korostaa EU:ta arvoyhteisönä, korostaa kansalaisuuden merkitystä ja laajentaa kansalaisuuteen liittyvää toimivaltaa sekä määrittelee kansalaisten perusoikeudet. Juuri tässä tilanteessa olisi ollut kohtuullista ja oikein, että myös kansalaiset olisivat voineet ottaa siihen kantaa.

Kun Suomi liittyi EU:hun vuonna 94, tulin Pohjois-Karjalaan maakuntajohtajaksi. Maakunta oli äänestänyt "ei" EU:lle, ja oli oikeastaan erittäin hidas ja vaikea prosessi muuttaa ihmisten kantaa positiivisemmaksi. Vähitellen kansainvälistyminen, yhteistyö saksalaisten kylien tai ranskalaisten viljelijöiden kanssa, antoi innostusta EU:hun. Samoin erilaiset EU-hankkeet antoivat mahdollisuuden kehittää uusia ajatuksia ja luoda innovatiivisia projekteja. Suomen muuttuessa nettomaksajaksi ja EU:n laajentuessa tämä positiivinen innostus on laantunut ja ihmiset suhtautuvat yhä kielteisemmin EU:hun. Ehkä osasyy on myös meidän poliitikkojen. Aika usein siirrämme vastuun negatiivisista ja vaikeista päätöksistä EU:lle. Ehkä viimeisin esimerkki tästä oli tekijänoikeusdirektiivi.

Tässä tilanteessa mielestäni hallituksen tulisi osoittaa johtajuutta. Tapa, jolla tätä nyt viedään eteenpäin, osoittaa ennen kaikkea johtajuuden puutetta suhteessa suomalaisiin ja EU:n kehittämiseen suomalaisesta näkökulmasta. Nyt ovat vastakkain kielteisesti EU:hun suhtautuvat suomalaiset, eräänlainen kansanvalta, ja hallituksen kuva puheenjohtajuudesta ja siihen liittyvä arvovalta. Tämä kansanvalta—arvovalta-yhtälö ei ratkea ratifioimalla tätä sopimusta, ei varsinkaan suomalaisen demokratian 100-vuotisjuhlavuoden aikana.

Matti Kauppila /vas:

Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Tennilän tekemää ehdotusta.

Monet jäsenmaat ovat sopimuksen jo hyväksyneet, mutta tilanne seisoo, koska Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestyksissä sopimus on hylätty. Jotkut vasemmistolaisetkin ovat oikeistolaisten kanssa riemuinneet sekavasta tilanteesta ja uhonneet Euroopan unionin hajoamisella. Kenen etu sellainen tilanne olisi? Jos todella alkaisi Euroopan sisäinen taloudellinen sota, kärsijöitä olisivat ilman muuta kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Voittajina ja vielä paljon nykyistä suurempina voittajina olisivat suuryritykset ja ennen kaikkea amerikkalaiset yhtiöt. Ei ole suinkaan ihme, että USA:ssakin ollaan mielissään Euroopan unionin ajelehtimisesta, koska USA:n mahdollisuudet talouden ja maailmanpolitiikan kentällä näin kasvavat entisestään.

Vasemmistolaisten ei tule siirtyä katsomoon, jos asiat menevät huonosti. Globalisaation muodostamien vääryyksien ja sen luomien uhkien torjunta on kuitenkin mahdollista vain kiinteällä kansainvälisellä yhteistyöllä. Jo Karl Marx osoitti tämän. Ei globalisaatio ole salaliitto, ei amerikkalaisten, ei muiden, eikä se todellakaan ole tämän ajan keksintö. Aatteet ja ideologiat ovat myös maailman yhteistä omaisuutta, rajat ylittävää tietoa ja taitoa. Vasemmistolaisuuden pitäisi olla solidaarisuutta. Solidaarisuus ylittää valtiolliset ja maantieteelliset rajat, ja sen tulisi ylittää myös ideologiset ja uskonnolliset rajat.

Euroopan unioni ei ole hengeltään, muodoltaan tai päätöksiltään sellainen kuin me haluaisimme, muttei varmaan Suomi ole eikä kotikuntamme, joiden oloa ja eloa yritämme muuttaa. Me olemme osa Euroopan unionia. Poliittista kamppailua käydään Euroopan unionin sisällä samoin kuin meillä täällä Suomessakin sisäisesti. Asetelma ei ole Euroopan unioni vastaan Suomi tai päinvastoin. Euroopan unionissa erilaiset ideologiset ja poliittiset näkökulmat ottavat mittaa toisistaan. Euroopan unionin parlamentissa ei äänestetä suomalaiset europarlamentaarikot vastaan muut, vaikka tällaista kuvaa luodaan.

Vasemmistoliiton ohjelman luonnehdinnat kansainvälisyydestä ovat mielestäni linjakkaat.

No, mitä sitten, jos Euroopan unionin lakia muutetaan? Jos Euroopan unionin perussopimusta ei hyväksytä, on todennäköistä, että siitä poimitaan muutamia kohtia, jotka toteutetaan erillissopimuksin. Onhan jo nyt muutamia sen määräyksiä näin otettu käyttöön, muun muassa Puolustusvirasto. Yhtä todennäköistä on, että toteutettavat asiat eivät koske niitä sopimuksen kohtia, jotka lisäisivät avoimuutta, perusoikeuksia, sosiaalista näkökulmaa tai päätöstapojen yksinkertaistamista. Sen sijaan toteutettaneen Eurooppa-neuvoston vallan lisäys, siis huippukokouksen vallan lisäys, valitaan sille erillinen puheenjohtaja eli presidentti ja tehdään muita vähemmän toivottuja muutoksia. Sopimuksen kaatuminen ei siis poista muutoksia, puhumattakaan muutostarpeista.

On ymmärrettävä, mikä on perustuslaillisen sopimuksen painoarvo oikeasti Euroopan unionin toiminnassa. Perustuslaki määrittelee ennen muuta, mitkä asiat kuuluvat Euroopan unionin toimivaltaan ja mitä missäkin yhteydessä voidaan käsitellä. Sen sijaan Euroopan politiikan todellisesta sisällöstä päättävät ne poliitikot ja vaikuttajat, jotka vaikuttavat Euroopan unionin komissiossa, parlamentissa ja neuvostossa. Perustuslaki on siis näin eräänlainen työkalupakki. Itse työntekijöistä riippuu, syntyykö työkalujen kanssa tehtävästä rakennelmasta oikeistolaista vai vasemmistolaista politiikkaa.

Arvoisa puhemies! Itse ihmettelen tätä ajankohtaa, miksi tämä tuodaan juuri nyt, koska ilmeisesti aika ei ole vielä riittävän kypsä tälle asialle.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Vanha suomalainen viisaus kuuluu, että turha työ saa olla tekemättä ja sonta suolaamatta. Tätä kuulin kotonakin aina isän ja muiden iäkkäämpien ihmisten ohjeena meille nuorisolle. Tämä samainen väittämä harvinaisen hyvin pätee tähän asiakirjakasaan. Siis tämä keskustelu, joka tänä päivänä on täällä käyty, ei ole selvittänyt yhtään mitään. Jos yksi edustaja viittaa 113 kohtaa sisältävään eriävyyteen Nizzan sopimukseen nähden, niin pääministeri tulee ja ilmoittaa, että ei se niin ole. Sitten pääministeri tulee ja ilmoittaa, että tässä onkin niin merkittäviä näkökohtia, että niiden takia pitää tässä kansainvälisen sopimuksen vaikeutetussa säätämisjärjestyksessä tämä asiakirja käsitellä ison salin lopullisessa ratifiointia koskevassa päätöksenteossa.

Sitten kun edelleen keskustelu jatkuu, niin yhtäkkiä se palaakin siihen, että itse asiassahan tämä onkin sama kuin Nizzan sopimus, ei oikeastaan tässä sitten mitään muutoksia ollut. Se oli se kolmas versio. Aina riippuu siitä, mikä tulee väitteeksi: aina tulee uusi vastaus. Seuraavana tänne laukkaa pönttöön, niin kuin asiaan kuuluu, henkilöitä, jotka kiinnittävät huomiota aivan yhteiskunnallisesta näkemyksestä riippumatta siihen, että tiedotus on mennyt aivan pieleen kerta kaikkiaan, että Euroopantiedotuksen tilaisuuksiinkaan ei kukaan mene. No millä ihmeen tavalla tämän parin tunnin keskustelun jälkeen voi tehdä mitään johtopäätöksiä, joita voisi kansalle lanseerata sellaisina, että tämä asia on tiedotuksellisesti hanskassa?

Kun mennään tästä sitten itse tähän prosessiin, niin tämä on jokseenkin yhtä surkuhupaisa. Ensiksi hallitus päättää, että näin tehdään. Sitten se tilaa eduskunnalta tilauksen, että tilatkaa meiltä nyt sitten tämä ratifiointiasiakirja. Meillä on tuolla Oulussa kokeiltu tilaaja—tuottaja-mallia lähes kaikessa kaupungin toiminnassa. Se johti sellaiseen umpikujaan, että kaupunginjohtaja päätti lähteä Husiin. Eli vaikeaa on tätä tilaaja—tuottaja-malliakin soveltaa melkein mihinkä tahansa.

Tässä palautuu mieliin väkisellä vuosi 1994. Maa- ja metsätalousvaliokuntaan ulkoasiainministeriö lähetti tämmöisen viehättävän, tyylikkään leidin, joka antoi käyttäytymisohjeet maa- ja metsätalousvaliokunnalle, kun siirrytään EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan 1.1.1995 lukien. Hän ilmoitti, että hyvään eurooppalaiseen tapaan kuuluu, että nielaistaan kaikki, mitä komissio esittää. Tämä viesti varmasti välitettiin kaikille muillekin valiokunnille, myöskin niille, jotka käsittelevät sellaisia asioita, joissa Suomessa nyt voisi teoriassa olla jotakin sananvaltaa.

Mennään tähän päivään. Mitenkä hyvin tämä periaate on mennyt läpi, ja mikä selittää sen, miksi kansan suhtautuminen on se, mikä se on? Rekkamoduuli on varmasti tullut tunnetuksi jokaiselle suomalaiselle, se että siinä on jotakin ongelmaa. Kun sitä asiaa perättiin, niin paljastui, että asianomainen virkamies liikenne- ja viestintäministeriössä ei ollut edes tätä direktiiviä lukenut loppuun aikoinaan. Oli niin kuin katsonut, että kun ohjeet ovat sillä tavalla, että kaikki nielaistaan, mitä tarjotaan, niin ei niitä tarvitse edes lukeakaan. Se lukematon kohtahan olisi pitänyt sisällään ja pitää edelleen, että kansallinen ratkaisu on mahdollinen, kun se perustellaan asiallisesti ja oikein. Ja nyt ollaan vihdoinkin valtavan prosessin tuloksena tekemässä näin.

Siis tämä sopimusluonnos ei tule koskaan sopimukseksi, niin kuin täällä on nähty harvinaisen selvästi. Tämä käytännössä merkitsee sitä, että tätä prosessia ei pidä jatkaa Suomen osalta. Mutta erikoisesti, kun hallitus nyt haluaa näin tehdä, aivan paikallaan on se, että kun eurooppalaisittain keskustellaan niin sanotusta riisutusta mallista, niin siihen riisuttuun malliin hallituksella pitää olla selvä kanta. Siihen mitään kantaa hallituksella ei tämän iltapäivän aikanakaan ole ollut.

Eva Biaudet /r:

Ärade talman! Det är mycket bra och vi i svenska rikdagsgruppen tycker att Finland nu är redo att visa att vi tror på en djupare Europeisk union. Det är kanske inte så underligt att vi inte är så många som nu diskuterar här, eftersom riksdagen alldeles nyligen väldigt grundligt har behandlat hela grundfördragets innehåll i alla utskott. Det finns många goda synpunkter, kritik, men också mycket klart stöd för att riksdagen skall godkänna en ratificering nu så snabbt som möjligt. Det här ger en viktig signal utåt inför det kommande ordförandeskapet, det tycker jag är helt klart.

I regeringens proposition konstateras det helt riktigt att det konstitutionella fördraget är en nödvändig och välkommen förbättring jämfört med Europeiska unionens nuvarande grundfördrag. Av propositionen framgår även klart och tydligt grundfördragets bakgrund, dess syfte och hela beredningsprocessen. Det är väldigt svårt att påstå att processen inte skulle vara demokratiskt förankrad, åtminstone har vi behandlat det väldigt grundligt.

Målsättningen i fördragsprocessen har för Finlands och de andra EU-ländernas del varit att åstadkomma ett klarläggande och en förenkling av EU:s nuvarande fördragsstruktur. I grundfördraget förverkligas nu detta. Det är ganska självklart att ett enda enhetsfördrag är avsevärt tydligare och mer konsekvent som sådant än flera fördrag. Det är inte dock enbart grundfördragets struktur som är positiv, utan även innehållsmässigt finns det klara fördelar med det nya grundfördraget. Jag tycker att det är särskilt viktigt att grundfördraget ger fri- och rättigheter en klarare, starkare och entydigare roll i EU:s verksamhet.

Utrikesutskottet konstaterade också i sitt betänkande i den föregående behandlingen att det viktigare i reformen i detta avseende är stadgan om de grundläggande rättigheterna. Dessa blir juridiskt bindande i och med att stadgan tas med i fördraget. Även bestämmelser om jämställdhet mellan kvinnor och män lyfts upp på fördragsnivå, vilket förstärker EU:s sociala dimension. Likaså stadfästs asylrätten enligt Genévekonventionen, barnens rättigheter, förbudet mot all slags diskriminering är starkt. Allt detta är mycket positivt, EU får en starkare mänsklig dimension.

Viktigt är också att grundlagen öppnar vägen för att EU kunde ansluta sig till den europeiska människorättskonventionen. Det här måste bara vara en början, för när integrationen fördjupas är det också viktigt att EU fördjupar sin koppling till hela det internationella människorättssystemet. Andra människorättskonventioner kunde följa.

När nu regeringen aviserar att finländska gränsbevakare skall hjälpa Spanien att hindra invandring vid gränsen, så är det viktigt att när det här samarbetet fördjupats se att människorättsprinciperna är kristallklara. Ifall grundlagen nu skulle vara godkänd och EU skulle vara med i den europeiska människorättskonventionen kunde till exempel Europarådets människorättskommissionär utvärdera de gemensamma insatser medlemsstaterna nu har på gång. Det är inte en helt oviktig sak att ha en verklig och effektiv människorättspolitik i vardagen för alla människor i Europa.

Arvoisa herra puhemies! Vaikka perussopimus onkin askel oikeaan suuntaan, löytyy EU:ssa silti paljon parannettavaa. Maailma muuttuu, ja unioninkin täytyy kehittyä ja muuttua.

Eduskunnan ihmisoikeusryhmässä olemme korostaneet, että Suomen pitää pyrkiä puheenjohtajuuskaudellaan vahvistamaan EU:n ihmisoikeuspolitiikkaa. Olen vahvasti tätä mieltä, ja eduskuntaryhmämme yhtyy tähän. Myös EU—Venäjä-suhteissa on tärkeää korostaa ihmisoikeusperiaatteita, ja tämä pätee muun muassa Tšetšenian tilanteeseen, kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuuksiin, vammaisten asemaan sekä oikeusvaltion kehittämiseen. Suomen tulee myös käynnistää aito poliittinen keskustelu EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan tavoitteesta ja arvoperustasta. Keskustelun lähtökohtana tulee olla ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja suojelun tarjoamisen sitä tarvitseville. Toivon, että tämä toteutuisi myös käytännössä eikä ainoastaan paperilla.

Ärade talman! Under Finlands första EU-ordförandeskap togs viktiga beslut vid rådets möte i Tammerfors. The Tampere spirit har många gånger efterlysts efter det, men resultaten är ännu ganska magra. Unionen har tagit små steg i att skapa ett område för frihet, rättvisa och säkerhet. När riksdagen nu skall godkänna ratificeringen av grundlagen skall det också ses som inledning till ordförandeskapet. Finland skall under de följande sex månaderna måna om besluten i Tammerfors och se till att de går vidare.

Vi skall till exempel arbeta för att det arbete många finländare, inklusive republikens president, förra riksdagsledamoten Gunnar Jansson och Miranda Vuolasranta, gjort för att få till stånd ett romerforum vid Europarådet också följs upp inom unionen. Vi kan inte acceptera att miljontals människor i medlemsstaterna utsätts för diskriminering och uteslutning.

Ett effektivare och mer handlingskraftigt EU stöder också EU:s utvidgning och jag är helt övertygad om att det inte finns någon annan möjlighet än att EU försöker få till exempel Turkiet med på demokratins väg. EU-medlemskap är antagligen den enda moroten som verkligen kan åstadkomma förändringar i Turkiet. Under processens gång måste vi speciellt följa utvecklingen i Turkiet när det gäller minoriteter och kvinnors situation. Detsamma gäller naturligtvis för Romänien och Bulgarien.

Ed. Hautala puhui aikaisemmin siitä, että kun tai jos perustuslakisopimus ei tule tällaisena voimaan, niin Suomi parantaisi neuvottelumahdollisuuksiaan muuttaa tai parantaa sopimusta. Rohkenen epäillä sitä mahdollisuutta. Ei välttämättä ole niin, että ne pehmennykset tai muutokset olisivat nimenomaan Suomen kannalta myönteisiä. Onkin hyvin tärkeätä pohtia, mitkä ovat ne tavoitteet, miten ne ovat suhteessa tähän ehdotukseen. (Ed. Kallis: Nuohan ovat aika epäedullisia tavoitteita!)

Det är klart att vi inte ställer "epäedullisia tavoitteita", men det är också helt klart att om det är Frankrike och Holland som vill ha ändringar så kan det hända att de inte är förenliga med de önskemål Finland har haft, och det kan hända att genom att försvara de nuvarande strukturerna och innehållet i fördraget så kommer vi trots allt närmare våra egna målsättningar, ledamot Bjarne Kallis.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Itsekin ihmettelen hieman sitä, miten sopii meidän perustuslain henkeen se, että me hyväksymme sopimuksen, josta tiedämme, että se ei tule sellaisenaan voimaan lainkaan. Minun mielestäni se on aika poikkeuksellista menettelyä. Muutenkin tähän koko EU-problematiikkaan on liittynyt monenlaisia käsityksiä ja harhojakin varmasti, niin kuin ed. Akaan-Penttilä omassa vastauspuheenvuorossaan täällä toi esiin.

Näitä harhoja ja väitteitä on analysoitu joitakin aikoja sitten, tämän vuoden alussa, kun muun muassa Anne Koski teki väitöskirjan aiheesta "Niinkö on jos siltä näyttää? — Kuva ja mielikuva Suomen valtaresursseina kansainvälisessä politiikassa". Tämä väitöstutkimus on mielenkiintoinen monelta osin, ja siteeraan aika pitkän sitaatin Keskisuomalainen-lehdestä sen johdosta, ettei väitetä, että puhun ainakaan sellaista, mikä ei ole ollut lehdessä. Tiedä sitten, onko lehti ollut oikeassa tai ei:

"Suomi liittyi salaten ja valehdellen EU:hun, paljastaa nakkilalaissyntyisen Anne Kosken väitöskirja. Suomen ja EU:n maatalous- ja turvallisuuspoliittisia neuvotteluja tutkinut Koski selvitti, miten Suomi vietiin asioita salaten ja valehdellen EU:hun. Kosken mukaan poliittinen johto salasi asioita, esitti ristiriitaisia tulkintoja ja piti matalaa profiilia julkisuudessa todellisista EU-asioista. Kansanäänestyksen alla valtiovalta turvautui Kosken mukaan julkiseen valheeseen. Koski tuo väitöksessä keskeisesti esille maatalouden 141 artiklan määräaikaisuuden ja maatalousministeri Mikko Pesälän valehtelun maanviljelijöille maksettavista lisähinnoista kaksi päivää ennen 1994 ollutta EU:n kansanäänestystä. Väitöstilaisuudessa ei asetettu tohtori Anne Kosken esittämiä näkökohtia virheellisiksi. Vastaväittäjänä väitöstilaisuudessa ollut EU-tohtori Teija Tiilikainen Helsingin yliopistosta ei sanallakaan kyseenalaistanut Kosken väittämiä."

Kun tällaista tekstiä lukee, herää aina epäilys, mihin meitä viedään, mikä on totuus ja mitä vaikutuksia määrätyillä esityksillä on Suomelle ja suomalaisille. Kun me tiedämme, että tähän asti EU:n lainsäädännön ensisijaisuus jäsenmaiden lainsäädäntöön nähden on perustunut pääsääntöisesti EY-tuomioistuimen tulkintaan Maastrichtin sopimuksesta, niin nyt EU:n unionilainsäädäntö määrättäisiin jäsenmaiden perustuslakien ja muiden lakien yläpuolella olevaksi ehdotetun EU:n perustuslain I osan 6 artiklassa.

Minun mielestäni mielenkiintoista ja paljastavaa on myös EU:n perustuslain III osan 369 artikla, jossa todetaan: "Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta antaa ennakkoratkaisu: a) tämän perustuslain tulkinnasta; b) unionin toimielimen, elimen tai laitoksen antaman säädöksen pätevyydestä ja tulkinnasta." Eli käytännössä tämä merkitsee sitä, että kun jäsenmaat hyväksyvät unionin perustuslain, ne samalla antavat unionin toimielimelle yksinoikeuden ylimpään tulkintavaltaan sen suhteen, minkä vallan jäsenvaltio on unionille antanut. Valta kontrolloida käytettävää valtaa karkaa näin ollen jäsenmailta käsitykseni mukaan unionille täysin. Eli me olemme aika mielenkiintoisessa tilassa, kun me pohdimme tätä perustuslakiehdotusta suhteessa omaan perustuslakiimme ja niihin säännöksiin, jotka meillä siellä on.

Lisäksi, arvoisa puhemies, tämä uusi perustuslaki käsitykseni mukaan lakkauttaisi kokonaisuudessaan itsenäisen maatalous- ja aluepolitiikan. Täällä on aikaisemmin ollut esillä se, että ensin pantiin EU:n toimesta matalaksi talonpojat ja tämän jälkeen ovat vuorossa nyt ulkomaille toimintojaan siirtävien yritysten työntekijät. Tältä osin ikään kuin tämä pyörä pyörähtää eteenpäin, ja nyt maatalousyrittäjien, talonpoikien, jälkeen ovat vuorossa tehtaan työntekijät, työläiset. En yhtään ihmettele sitä, että viimeaikaisissa tutkimuksissa, joita on tehty, on todettu, että EU:n kannatus on todella alamaissa, ja myöskään, niin kuin täällä on todettu, tämän ehdotetun perustuslain osalta ei nähdä kovinkaan hyviä pilviä taivaalla ainakaan siltä osin.

Ed. Pulliainen otti täällä esiin rekkadirektiivin. Siltä osin kuin itse olen ollut aikoinaan yli kymmenen vuotta sitten osittain käsittelemässä sitä, tuntuvat käsittämättömiltä ne väitteet, mitä tällä hetkellä ja viime aikoina asioista on esitetty, koska siellä erään artiklan mukaan kansallisen edun nimissä voidaan tehdä määrättyjä päätöksiä. Toisaalta tuntuu aika oudolta se, että olisi pitänyt lähteä 2,5 senttiä kaventamaan, kummaltakin puolelta lavaa. Nyt on jonkinlainen järkiratkaisu saatu siitä, että pannaan 2,5 sentin levyt sinne sisäpuolelle. (Ed. Pulliainen: Se on järkevää!) — Minun mielestäni ei ole lainkaan järkevää, mutta järkeä enemmän kuin siinä, että ne lavat pitäisi leikata, mikä olisi erittäin kallista toimintaa. — Hämmästyttää siinä myöskin se, että kuitenkin voidaan myöntää sitten poikkeuslupia, mutta vielä ei tiedetä, minkä hintaisia ne sitten mahdollisesti ovat, ainakaan lehtitietojen mukaan. Itse en asianomaisia esityksiä vielä ole nähnyt.

Minun mielestäni EU:n järjettömyydet tuntuvat kaiken kaikkiaan kasvavan samaan aikaan, kun jäsenmaksut ainakin ennusteiden mukaankin kasvavat yhä enemmän ja meidän nettomaksuosuutemme lisääntyy. Itse uskon kyllä niin, että kansalaisten luottamus yhä laajenevaa ja syventyvää Euroopan unionia kohtaan vähenee pikkuhiljaa olemattomiin erityisesti, jos Suomi nyt sitten päättää ratifioida tämän perustuslakiehdotuksen, niin kuin näissä niteissä se on merkitty. Minun mielestäni valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, joka luovuttaa sen neljäksi vuodeksi eduskunnalle. Minun mielestäni meillä ei ole oikeutta luovuttaa sitä edelleen, niin kuin nyt minun mielestäni yritetään tehdä.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Ihan ensimmäiseksi on todettava, että on tervehdittävä ilolla sitä, että Suomen hallitus on toiminut eduskunnan tahdon mukaisesti ja tuonut tämän Euroopan unionin perustuslakisopimusehdotuksen tänne ratifioitavaksi. On myöskin tervehdittävä ilolla sitä, että nimenomaan ei ainoastaan tuotu näitä ratifiointiasiakirjoja tänne vaan myöskin nämä voimaansaattamislait ovat tässä mukana. Tällöin tulee Suomen kanta täysin selväksi suhteessa tähän perustuslakisopimukseen, ja tämä tarkoittaa myöskin sitä, että nämä ratifiointiasiakirjat voidaan tallentaa myöskin sitten unionitasolla niin, että tämä meidän ratifiointitahtomme on täysin selkeä.

Täällä on monia puheenvuoroja käytetty tänään, joissa on arvosteltu sitä, että me ratifioimme sopimusta, joka ei ole vielä lopullinen tai jota ei ole vielä hyväksytty valmiiksi täysin. Ei tämä ole mitenkään ennenkuulumatonta. Me ratifioimme toistuvasti täällä eduskunnassa monia kansainvälisiä sopimuksia, jotka ovat prosessissa, ja kun vasta tietty määrä ratifiointeja on tapahtunut, ne astuvat voimaan. Tämä on hyvin tyypillistä kansainvälisten sopimusten laadintatyötä, ja tässä tapauksessa me toimimme aivan tällä tavalla loogisesti niin kuin aikaisemminkin.

Täällä on viitattu siihen, että tämä sopimus joka tapauksessa on kuollut, koska kahdessa jäsenvaltiossa tämä on kansanäänestyksessä hylätty. Todellisuudessa tuohon perustuslakisopimukseen on liitetty asiakirja, josta lähdetään liikkeelle, tai se viimeinen julistus lähtee liikkeelle siitä, että kun kaksi vuotta on kulunut siitä, kun tämä perustuslakisopimus hyväksytään — eli se tapahtui Roomassa syksyllä 2004 — ja jos neljä viidettäosaa jäsenmaista on sen ratifioinut eli 20 jäsenmaata on sen ratifioinut ja jos muutamassa jäsenmaassa on vaikeuksia ratifiointiprosessissa, niin Eurooppa-neuvosto eli huippukokous ottaa tämän poliittisesti käsiteltäväksi. Tämähän on se tilanne, jota me nyt tässä haemme. Me haemme sitä, löytyykö 20 jäsenvaltiota, jotka ovat valmiit tämän ratifioimaan tai jotka ovat sen ratifioineet, ja katsomme sitten, kuinka monta maata on siinä tilanteessa, että ne eivät ole syystä tai toisesta pystyneet sitä ratifiointia viemään päätökseen, ja sitten joudutaan arvioimaan, mitä tehdään eteenpäin. Tässä prosessissa Suomi on loogisesti osoittanut oman paikkansa.

Arvoisa puhemies! Täällä on käytetty useita puheenvuoroja, joissa oli moniakin kysymyksiä, erityisesti ed. Soinin puheenvuoro, jossa todettiin, että Euroopan unionissa on suuria ongelmia, joihin hän puheenvuorossaan viittasi. Minä edelleenkin vain hämmästelen ed. Soinin omalla tavallaan ansiokasta retoriikkaa, joka on primäärisesti retorista, tämä argumentaatio. (Ed. Soinin välihuuto) — Kysymys on siitä, että sanomalla "ei" tälle perustuslakisopimukselle te, ed. Soini, sanotte "kyllä" nykyiselle Euroopan unionille, jota te voimakkaasti arvostelette. Tällä perustuslakisopimuksella selkeästi halutaan tarttua moniin niihin ongelmiin, joihin te viittaatte omissa puheenvuoroissanne, ja kohentaa, parantaa unionin päätöksentekoa, tehostaa sitä, tehdä se läpinäkyvämmäksi, avoimemmaksi ja demokratisoida, tehdä myöskin kansalaisille mielekkäämmäksi. Tämähän on juuri tämä perustuslakiprosessin ydin, ja sen vuoksi edelleenkin vain hämmästelen, että te ette ole käyttämässä täällä voimakkaita puheenvuoroja sen puolesta, että tämä on aimo askel eteenpäin juuri niiden ongelmien ratkaisemiseksi, joihin te viittaatte.

Te olette omassa puheenvuorossanne todennut ja monet muutkin totesivat, että täällä on ikään kuin kiistetty se, että tämä perustuslakisopimus tekisi jotain merkittäviä muutoksia. Ei kai kukaan tätä ole kiistänyt. Kyllähän jokainen, joka tuntee tuon perustuslakisopimuksen, tietää, että se on merkittävä asiakirja. Se muuttaa Euroopan unionia olennaisella tavalla, tekee sen päätöksenteon tehokkaammaksi, avaa sitä päätöksentekoa, tekee sitä kansanvaltaisemmaksi, demokraattisemmaksi, ja mikä olennaisinta, ed. Soini, me saamme Euroopan unionin perussopimukset yhteen asiakirjaan. Tällä hetkellä meillä on voimassa neljä perussopimusta, 50 protokollaa, toistasataa julistusta, jotka kaikki ovat unionin primäärioikeutta. Tämä sekasotku, tämä äärimmäisen epäselkeä järjestelmä, halutaan saattaa selkeisiin puitteisiin. Totta kai tämä on merkittävä muutos, ed. Soini ja muutkin, ja tämä on tärkeätä tunnistaa.

Mutta toinen lause on yhtä tärkeätä tunnistaa tähän perään: tällä perustuslakisopimuksella unionin luonne kansainvälisenä yhteistyöjärjestelmänä, eurooppalaisena yhteistyöjärjestelmänä ei sisällöllisesti, toiminnallisesti, muutu. Tällä ei anneta olennaista uutta toimivaltaa Euroopan unionille. Tämä on se olennaisin seikka. Siellä on eräitä toimivallan laajennuksia, mutta kokonaisuudessaan unionin toiminnan osalta nämä muutokset eivät ole siinä mielessä keskeisiä, että unioni kansainvälisenä ja ylikansallisena toimijana, ylikansallisena yhteistyöjärjestelmänä, muuttuisi. Ja tämähän on tässä se olennaisin viesti ymmärtää.

Arvoisa puhemies! Täällä myöskin muun muassa ed. Soini puheenvuorossaan — otan näitä muutamia argumentteja, joita hän tässä puheenvuorossaan toi esille, koska siinä oli pitkä liuta minun nähdäkseni väärinymmärryksiä tai juuri oikeastaan oikeinymmärryksiä suhteessa siihen, miten tämä perustuslakisopimus pyrkii kohentamaan tilannetta — viittaa siihen, että täällä laajennetaan määräenemmistöpäätöksentekoa ja se vie pois päätäntävaltaa Suomesta. Minä hämmästelen tätä, koska eduskunta ja Suomen hallitus ovat toistuvasti tuoneet esille sen, että jotta meillä olisi vahvaa päätöksentekovaltaa unionissa vaikuttaa unionin päätöksentekoon, niin on tärkeätä, että me laajennamme määräenemmistöpäätöksentekoa, koska sitä kautta me saamme toimivan, tehokkaan unionin vaikuttamaan juuri niissä asioissa, joita me pidämme itsemme kannalta olennaisina. Jos kysymys on vain päätöksenteon estämisestä, niin epäilemättä silloin veto-oikeuden mahdollistaminen on se tie, mitä kautta kuljetaan, mutta kuten tekin olette todennut, me tahdomme parempaa eurooppalaista päätöksentekoa, ja silloin tämä on tietysti se tie, jota kuljemme.

Te olette viitannut ja muissakin puheenvuoroissa viitattiin siihen, että tällä tulee unionille oikeushenkilöllisyys. Sen oikeushenkilöllisyyden kautta tapahtuu monia merkittäviä muutoksia unionin sisäisessä rakenteessa, muun muassa tämä kansalaisille täysin käsittämätön pilarirakenne, ykkös-, kakkos- ja kolmospilari, katoaa. Meille tulee yksi yhteinen toimielinjärjestelmä unionille. Se on sitä selkeämpää päätöksentekoa.

Ed. Soini ja muut, viittaan teihin nyt, kun te viittasitte niin moneen kertaan minuun puheenvuoroissanne: On olennaista ymmärtää, että olette oikeassa, valtiot ovat oikeushenkilöitä oikeudellisesti kansainvälisessä järjestelmässä. Mutta niin ovat myöskin monet järjestöt, monet kansainväliset järjestöt ovat myöskin oikeushenkilöitä. Ei tässä ole unionin kohdalla sen kummallisempi muutos kyseessä. Te viittasitte siihen ja on viitattu myöskin siihen, että ikään kuin tämä perustuslaki nousee kansallisen lainsäädäntömme yläpuolelle, ikään kuin unionin lainsäädäntö yhtäkkiä olisi nyt tämän perustuslain kautta sen päätöksentekojärjestelmän yläpuolella, jossa me olemme mukana. (Ed. Soinin välihuuto) — Siellä lukee juuri näin, siinä perustuslakisopimuksessa, mutta niin lukee myöskin jo Hiili- ja teräsyhteisön sopimuksessa, joka yhteisö perustettiin 1950-luvun alussa, ja niin on myöskin ollut Eec:ssä, Euroopan talousyhteisössä, Euroopan yhteisössä jne. aikanaan.

Kaikki tässä europpalaisessa integraatiossa tehdyt ratkaisut ovat lähteneet liikkeelle siitä, että me luomme Eurooppaan ylikansallista toimielinjärjestelmää, jossa kaikki sillä tasolla tehtävät päätökset, kun ne on demokraattisesti yhteistoiminnassa hyväksytty, ovat kansallisen lainsäädännön yläpuolella. Sehän on juuri Euroopan unionin erityispiirre verrattuna mihinkään muuhun kansainväliseen järjestöön. Tämä ei ole tämän perustuslakiprosessin keksintöä. Se oli jo siellä Hiili- ja teräsyhteisössä aikoinaan. Se oli se erityispiirre, millä tätä integraatiokehitystä on viety eteenpäin.

Sitten te viittaatte siihen ja on viitattu siihen, että tämä jos mikä vie Euroopan unionia kohti liittovaltiota. Minä toivoisin, että te, jotka tätä väitätte, luette huolella, mitä tuo perustuslakisopimus nimenomaan institutionaalisesti tarkoittaa. Institutionaalisesti se todellisuudessa tarkoittaa hallitustenvälisen toimintamuodon vahvistumista unionissa, ei niinkään yhteisöllisen päätöksenteon vahvistumista unionissa. Siihen viittaa Eurooppa-neuvoston tekeminen itsenäiseksi toimielimeksi, siihen viittaa sille valittava pysyvä presidentti, siihen viittaa myöskin ulkoasiainneuvoston asema, joka tulee olemaan enemmän neuvostorakenteessa kiinni kuin komissiorakenteessa kiinni. Nämä kaikki itse asiassa institutionaaliset toiminnot tulevat vahvistamaan ei liittovaltioistumiskehitystä unionissa vaan hallitustenvälistä suuntaa, ja siinä mielessä on harhaanjohtavaa käyttää täällä termiä, että tämä perustuslakisopimus olisi luonteeltaan viemässä unionia kohti liittovaltiota. Tämän harhan haluaisin tässä selkeästi oikaista.

Arvoisa puhemies! Täällä on myöskin todettu, että tämä täytyisi kansanäänestyksellä hyväksyä täällä tai jopa puhutaan — muun muassa ed. Hautala puhui siitä — että tarvittaisiin Euroopan laajuista, yhtäaikaista kansanäänestystä. Tämä sanotaan siis samanaikaisesti, kun vastustetaan unionin liittovaltioistumiskehitystä. Sehän on varmin liittovaltion piirre, että me pyrkisimme yhtäaikaiseen eurooppalaiseen kansanäänestykseen unionin omasta perustuslaista. Sehän tarkoittaisi sitä, että sen legitiimisyys nousisi suoraan eurooppalaisesta kansanyhteisöstä, kansalaisten kannoista. Emmehän me sitä halua, emmehän me sitä halua, ed. Soini ja muut? Mehän haluamme, että Euroopan unioni on jäsenvaltioiden välinen yhteistyöjärjestelmä, ja luonnollisesti jokainen jäsenvaltio päättää omalla tavallaan siitä, mikä se sopimusjärjestely on siellä takana, kuinka sopimukset hyväksytään. Jokainen maa järjestää joko kansanäänestyksen tai ratifioi sen eduskuntansa kautta, kansanedustuslaitoksensa, kautta, aivan kuten omat perustuslait tai oma tahtotila sen sallivat. Tältä pohjaltahan meidän yhteistyössä täytyy edetä.

Jos me puhumme Suomesta, pitäisikö Suomessa järjestää kansanäänestys, a) emme me omasta perustuslaistamme järjestäneet kansanäänestystä. Juuri edellinen puhuja ed. Vistbacka totesi, että meidän perustuslakimme lähtee liikkeelle siitä, että valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontuva eduskunta. Näin toimii Suomen oma perustuslaki: valtiopäiville kokoontuva eduskunta (Puhemies: 10 minuuttia!) edustaa kansan kantaa. Jos me järjestäisimmekin yhtäkkiä kansanäänestyksen unionin perustuslaista, me ohittaisimme oman perustuslakimme.

Minun lähtökohtani on se, että Euroopan unioni on jäsenvaltioiden välinen yhteistyöjärjestelmä. Me toimimme nimenomaan Suomen perustuslain pohjalta emmekä nosta tätä unionin perustuslakia arvoon arvaamattomaan ja yhtäkkiä sen sopimusjärjestelmää hyväksy kansanäänestyksellä. Ed. Soini, tulkaa nyt tässä asiassa edes taakseni, eikä viedä tätä liittovaltioistumiskehitystä eteenpäin, niin kuin te haluatte. Eikö ole olennaista, että me pitäisimme kiinni siitä suvereenista päätäntävallasta, joka meillä on oman perustuslakimme pohjalta tehdä näistä asioista päätöksiä, eikä lähdetä tekemään outoa kansanäänestysjärjestelyä tämän kysymyksen taakse.

Sitten, arvoisa puhemies, viimeinen huomioni, joka liittyy siihen, millä tavalla tätä prosessia olisi vietävä eteenpäin, kun on tietenkin auki se asetelma, että sitä joudutaan mahdollisesti myöskin tarkastelemaan uudestaan. Ne ovat tietysti niitä realiteetteja, jotka meidän jokaisen poliitikon täytyy ymmärtää. Tässä vaiheessa on selkeätä, että Suomi ottaa kannan, asettuu tämän sopimuksen taakse, pyrkii niin pitkälle kuin mahdollista säilyttämään sen peruselementit myöskin jatkoneuvotteluissa, jos sopimuksia aukaistaan.

Mutta on tietenkin katsottava myöskin erilaisia vaihtoehtoja. Yksi vaihtoehtohan — tämä on vähän spekulatiivista, haluaisin sen tässä lopuksi sanoa — voisi olla se, että itse asiassa pidemmässä juoksussa voitaisiin katsoa niinpäin, että Euroopan unionin perustuslaki itse asiassa olisikin tämän sopimuksen ykkös- ja kakkososa. Silloin me säilyttäisimme itse asiassa sen olennaisimman, mikä tässä prosessissa on aikaansaatu, eli unionin arvot määrittyvät selkeästi; sen päätöksentekojärjestelmän luonne määrittyy selkeästi; sen instituutiot määrittyvät, juuri ne vaikeat kompromissit, joita tässä on läpikäyty, määrittyvät selkeästi; ja olennaista on myöskin, että kansalaisten perusoikeudet tulisivat määritettyä. Kolmas ja neljäs osa voisivat olla jonkinlainen liiteosa sitten ja täydentävä protokolla tähän muuhun sopimusjärjestelyyn. Tämä voisi olla myöskin se tapa, jolla ranskalaisia voitaisiin lähestyä, koska ymmärsin, että se kansanäänestyskeskustelu, joka Ranskassa käytiin, erityisesti suuntautui voimakkaana kritiikkinä tuohon kolmanteen osaan nähden. Ykkös- ja kakkososa tuossa perussopimuksessa, jos olette lukeneet sen huolella läpi, on enemmän tämmöistä, voisiko sanoa, perustuslaillista luonteeltaan.

Minäkään en nyt näihin nimiin tartu, onko tämä perustuslakisopimus vai ei, onko tämä perustuslaki vai ei. Minä olen aina ymmärtänyt, että perustuslakimme on meidän perustuslakimme Suomessa. Tässä määritellään unionin toimintojen perussääntöjä. Aivan samalla tavalla kuin perustuslaissa määritetään suomalaisessa päätöksentekojärjestelmässä niitä pelisääntöjä, samalla tavalla tässä nämä määritellään. Mutta tämä olennaisin määritys tapahtuu tämän unionin perustuslakisopimuksen ykkös- ja kakkososassa. Se voisi olla yksi tapa aikanaan sitten edetä tässä asiassa.

Hienoa, että tämä ratifiointiasiakirja on nyt meillä täällä, ja toivon, että eduskunnan enemmistö asettuu vahvasti tukemaan sitä.

Timo Soini /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kiitän ed. Kimmo Kiljusta siitä, että hän kävi tätä asiaa perusteellisesti läpi. Meillä on erinäköinen käsitys tästä EU:n siunauksellisuudesta, mutta siitä olen tyytyväinen, että hän asiantuntijana, joka on todella lukenut tämän perustuslain läpi, niin kuin itsekin olen lukenut, totesi, että nämä muutokset ovat merkittäviä, ja hallitus ja tämän maan poliittinen eliitti on väittänyt, että ne eivät ole merkittäviä. Ne ovat merkittäviä.

Arvoisa puhemies! Ed. Kiljunen, minä olen yksinkertainen kansanmies. Minä luen tätä perustuslakia niin kuin se on kirjoitettu, ja täällä lukee, että tämä on 1 artikla: "Tällä perustuslailla, joka ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden tahtoa, - -" jnp. Niin täällä lukee ja monessa muussa kohdassa.

Mitä sitten tulee unionin lainsäädännön ensisijaisuuteen, niin se on ennen perustunut EY-tuomioistuimen tulkintaan Maastrichtin sopimuksesta ym. Nyt se pistetään suoraan perustuslakiin, ja mielestäni näin ei pitäisi tehdä.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Niin, minä haluan vielä toistaa ed. Soinille, että tämä on selkeätä. Unionin päätöksenteon kannalta, sen tehokkuuden, selkeyden ja avoimuuden kannalta, tämä perustuslakisopimus on merkittävä muutos.

Siinä, mikä koskee unionin toimivaltaa, unionin kompetenssia ja politiikan sisältöjä, tietenkään tämä ei ole mikään merkittävä muutos. Niiden osalta unioni säilyy sellaisena kuin se tänäkin päivänä on, ja tämä on tietenkin se olennainen ero, joka tässä täytyy nyt nähdä: merkittävä päätöksenteon modaliteettien kannalta, ei merkittävä unionin kompetenssin kannalta.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Tästä käsittelyssä olevasta asiasta ei kansanäänestystä kannata järjestää, koska tämä ei voi tulla tällaisenaan koskaan voimaan, ja se olisi kansan turhaa juoksuttamista, jos nyt tästä järjestettäisiin kansanäänestys. Sen sijaan eduskunta tekisi erittäin vastuullisesti ja viisaasti, jos se jättäisi nyt tämän hallituksen esityksen käsittelemättä ja antaisi sen raueta ja uusi hallitus vaalien jälkeen antaisi uudelle eduskunnalle tämän esityksen käsiteltäväksi tai sellaisen esityksen, josta olisi käyty neuvotteluja, ja siinä muodossa, joka mahdollisesti voisi joskus tulla myös sitten voimaan. Tämä olisi kansanvaltaista. Tämä olisi eduskuntavaaleissa yhtenä teemana, joka on kyllä niin iso asia, valtavan paljon tärkeämpi kuin lapsilisien korotus, joka sekin on tavattoman tärkeä asia. Mutta hallitus on valinnut tämän tien ja esittää tätä ja pyrkii viemään tämän nyt eduskunnassa läpi, ja se on kansan ärsyttämistä, niin että EU-vastustus tulee reippaasti kasvamaan tämän menettelyn takia, ja siitä hallitus kantaa vastuun. Eli parasta olisi se, että eduskunta jättäisi tämän käsittelemättä ja silloin sitten päästäisiin tästä keskustelemaan ihan kansan syvien rivien kanssa tuolla vaalikentillä. (Ed. Laukkanen: Puhuja on ollut ennenkin väärässä!)

Herra puhemies! On väitetty todellakin pitkään, muun muassa pääministeri on monta kertaa sanonut, että juuri mikään ei muutu tai muutokset, jotka tähän perustuslakiesitykseen sisältyvät, eivät ole oleellisia. Tänään pääministeri kuitenkin myönsi, että oleellisiakin muutoksia on ja muun muassa sellaisia muutoksia, jotka edellyttävät supistetun perustuslain säätämisjärjestyksen käyttämistä tämän hyväksymisessä. Se, että hallitus tulkitsee, niin kuin varmasti perustuslakivaliokuntakin, että tämän hyväksyminen edellyttää kahden kolmasosan enemmistöä ja siis supistettua perustuslain säätämisjärjestystä, kertoo juuri sitä ja vahvistaa sen, mitä tuossa sanoin, että olisi erittäin reilua, että tämä jätettäisiin vaalien jälkeisen eduskunnan käsiteltäväksi.

Ed. Kimmo Kiljunen sanoi, ettei Suomenkaan perustuslakia kansanäänestykseen viety. Ei vietykään, kaikki tiedämme, mutta se käsiteltiin kaksilla valtiopäivillä, niin että vaalit olivat välissä, ja tässä on nyt kysymys aika pitkälle samantapaisista asioista.

Herra puhemies! Täällä esityksen sivulla — taitaa olla ykkösnide, joo — ensimmäisen niteen sivuilla 308—309 on yhteenveto säätämisjärjestyksen osalta, ja se kertoo aika paljon. Lukekaapa, edustajat, tämä: "Seuraavat perustuslakisopimuksen määräykset vaativat edellä sanotuista syistä supistetun perustuslain säätämisjärjestyksen käyttämistä: - -." Ja sitten tässä on luettelo niistä olennaisista muutoksista, jotka tulevat tämän myötä suhteessa Suomen valtioon.

Ensimmäisenä on "unionin oikeuden ensisijaisuutta koskevan periaatteen soveltamisalan ja tuomioistuimen toimivallan laajeneminen pilarijaon poistumisen myötä". Ed. Kimmo Kiljunen äsken totesi, että ei tapahdu tältä osin mitään muutosta, mutta hallitus toteaa jopa supistetun perustuslain säätämisjärjestyksen perustaksi, että tämä unionin oikeuden ensisijaisuutta koskeva periaate laajenee ja EY-tuomioistuimelle tulee lisää päätösvaltaa, eli meiltä poistuu kansallista päätösvaltaa saman tien.

Toiseksi: "uudet oikeusperustat rikosoikeudellisen menettelyn osatekijöiden - - ja tunnusmerkistöjen ja seuraamusten - - määrittelemiseksi". Eli rikosoikeuden puolella tapahtuu niin merkittäviä muutoksia, että vaatii supistetun perustuslain käsittelyjärjestyksen.

Kolmanneksi: "Euroopan syyttäjäviraston perustamisen mahdollistava oikeusperusta". Se tulee, ja se edellyttää perustuslain säätämisjärjestystä.

Edelleen: "yhteisen kauppapolitiikan alan laajeneminen kattamaan ulkomaiset suorat sijoitukset". Se on asia, joka vaatii hallituksen mielestä perustuslain säätämisjärjestystä.

Edelleen: "rajat ylittävien vakavien terveysuhkien valvontaa, niistä hälyttämistä ja niiden torjumista koskevat toimenpiteet Ahvenanmaan maakunnan osalta - -".

Edelleen: "perustuslakisopimuksen yksinkertaistetut tarkistusmenettelyt - - siltä osin kuin ne vaikuttavat valtioelinten välisiin suhteisiin". Nämä tarkistusmenettelyt ovat sellainen asia, että edellyttävät supistettua perustuslain säätämisjärjestystä hallituksen mielestä. Perustuslakivaliokunta sitten miettii, vaativatko ne jopa perustuslain normaalia käsittelyjärjestystä.

Edelleen: "määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisen tiiviimmän yhteistyön aloilla mahdollistava määräys - -". Edelleen: "kansainvälisten sopimusten tekemistä koskevien menettelyjen - - muuttuminen nykyisen SEU 24 artiklan mukaisten unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvien sopimusten osalta niin sanotun hätäjarrun poistuessa".

Herra puhemies! Tässä oli monta kohtaa, jotka ovat niin oleellisia, että edellyttävät Suomen perustuslain supistetun säätämisjärjestyksen käyttämistä tämän asiakirjan tai hallituksen esityksen käsittelemisessä, ja tämä kertoo yksistään sen, että on olennaisista muutoksista kysymys.

Toinen kysymys on se, miten tämä muuttaa unionin päätöksentekojärjestelmää. Se ei ole meillä perustuslakikysymys, mutta se muuttaa unionissa kyllä merkittävästi, ja Suomen lähtökohta oli se, että unionin sisäisten toimielinten väliset valtasuhteet eivät muutu, ja ne muuttuvat aika merkittävästi. Esimerkiksi EU-parlamentti saa huomattavasti lisää valtaa. Edustaako se kansoja? Siellä ei toimi parlamentarismi. Siellä ei voi puhua kuitenkaan todellisesta demokratiasta. Päinvastoin demokratiavaje on valtavan suuri, mutta sinne kuitenkin ollaan antamassa lisää päätösvaltaa merkittävällä tavalla, ja se on jostakin muualta poissa. Eli kyllä tässä voi sanoa, että kun unionin toimielinten valta lisääntyy, niin myös silloin liittovaltioistumista tapahtuu.

Näitä seikkoja on syytä — tietysti perustuslakivaliokunnan käydä tarkkaan läpi — myös jokaisen miettiä. Mielestäni nämä tekijät vaikuttavat sen, että tämän eduskunnan pitäisi jättää tämä käsittelemättä, ja aikaa meillä siihen on ja niillä, jotka sitten seuraavassa eduskunnassa ovat, niin että silloin käsiteltäisiin, koska Ranska ja moni muu maa ei tee yhtään mitään ainakaan vuoteen tämän asian osalta, koska heillä on vaalit ja vasta sen jälkeen alkaa jotakin tapahtua.

Herra puhemies! Tällä perusteella katson, että niin hallitus kuin myös eduskunta, jos se hallituksen esityksen nyt hyväksyy, tekevät kyllä kansanvallalle raakaa väkivaltaa ihan tarpeettomasti ja ärsyttävät kansaa ja saavat EU-jäsenyyden vastustamisen kasvuun. Onko se hyvä vai huono, sitä voidaan miettiä.

Herra puhemies! Täällä vastauspuheenvuoroissa kävin läpi nämä kohdat, joissa Suomen perustuslakineuvottelutavoitteet eivät toteutuneet. Pääministeri totesi, että minun listani oli virheellinen lähes kaikilta osin. Vain muutaman kohdan hän myönsi. Mutta kyllä niin on. Olin itse suuren valiokunnan työjaostossa, joskus melkein yksin siellä, ja sitten suuressa valiokunnassa seuraamassa, yönkin valvomassa puhelimen päässä, näitä neuvotteluja ja tiedän hyvin tarkkaan, miten asiat menivät.

On aivan selvä asia, että nämä kohdat, jotka ovat eriävässä mielipiteessäni viime keväältä — 7.4. jätetty suuressa valiokunnassa — pitävät paikkansa, eli Suomi ei saanut monia keskeisiä tavoitteitaan läpi näissä neuvotteluissa. Hallitus antoi periksi, mutta eduskunta ei ole vielä antanut niissä asioissa periksi, vaan eduskunta vasta, jos hyväksyy tämän paketin, antaa periksi näissä asioissa. Pääministeri on antanut periksi, sehän on aivan selvä, ja hallitus ja varmasti nyt sitten (Ed. Pulliainen: Eihän se muuta teekään kuin antaa periksi!) monet puolueetkin ovat antaneet jo periksi, koska näin tämä näyttää menevän.

Herra puhemies! Minä en pidä Nizzan sopimusta hyväksyttävänä, ja vastustin sen hyväksymistä. Vaikka sitä silloin kehuttiin valtavasti, niin nyt sitä moititaan, että se on täysin kelvoton kaikilta osin. Silloin olisi pitänyt tietysti miettiä, tehdäänkö sellaista, mutta tietysti se laajenemisen kannalta oli kai tarpeen sitten.

Edelleen katson, että EU-puheenjohtajuus ja EU-perustuslaki ovat epäyhtenäiset asiat. Puheenjohtajuus menee puolessa vuodessa ohi, se on yksi pieni hujaus. Mutta tämä perustuslaki on pysyvä, äärimmäisen vaikeasti muutettava asiakirja, jos se tulee hyväksytyksi ja jos sen myötä annetaan päätösvaltaa lisää unionille ja tehdään kansamme kannalta huonoja ratkaisuja. Tässä salissa meidän on velvollisuus katsoa Suomen kansan edun mukaisia ratkaisuja, ja näen, että tämä ei ole Suomen kansan etujen mukainen.

Jätin suuren valiokunnan lausuntoon eriävän mielipiteen, jossa totesin, että EU:n tulee keskittyä vain suuriin ja tärkeisiin ylikansallisiin asiakokonaisuuksiin, kuten ympäristö- ja energiapolitiikkaan, vakavan kansainvälisen rikollisuuden torjuntaan, tutkimus- ja koulutuspolitiikkaan sekä kansainväliseen kauppa- ja kehityspolitiikkaan, ja lisäksi sen tulee edistää rauhaa, vakautta ja vaurautta omalla alueellaan ja muualla maailmassa. Vähämerkitykselliset asiat, jotka nyt unionin paisuvassa byrokratiassa käsitellään, on syytä palauttaa kansalliselle tasolle päätettäväksi. Tämä on se vaihtoehtoinen linja, jota pitäisi viedä eteenpäin, mutta tämä asiakirja, hallituksen esitys, ei vie sitä eteenpäin. Se vie väärään suuntaan. Unionia, valtavaa 500 miljoonan asukkaan möhkälettä, ei voida hallita sillä tavalla, että siellä kaikki pienet asiat käsitellään. Sen on keskityttävä isoihin asioihin ja kansallista päätösvaltaa tulee lisätä eikä vähentää, mitä tämä merkitsee. (Ed. Pulliainen: Palauttaa!) — Palauttaa.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin muutamia havaintoja tästä itse perustuslakisopimusehdotuksesta. Voittopuolisesti näen, että se sinänsä on ihan selkeästi myönteinen uudistusehdotus verrattuna siihen, miten on tällä hetkellä, kun vielä mikään näistä uudistuksista ei ole mennyt läpi ja tämä sopimus on hajallaan. Tämä on kompromissi, eikä se ole ollenkaan paras mahdollinen, mutta suunta on käsittääkseni ilman muuta oikea pelkästään sen takia, että nykyinen sopimusjärjestelmä on sangen sekava. Edellisissä puheenvuoroissa itse asiassa kuulimme aika paljon tätä selvittelyä.

Vaikka ed. Kankaanniemi, oli sitä mieltä, että sen takia tässä ei pidä mitään uutta perustuslakisopimusehdotusta edes tehdä, niin te itse asiassa pohditte puheenvuorossanne tätä sekavaa systeemiä niin erinomaisesti, että se teki enemmän kuin tarpeelliseksi tämän kaiken saamisen vähän paremmin yhteisiin kirjoihin. Totta on, että kaikki tällä hetkellä perustuu useaan sopimukseen, jotka ovat jopa osin päällekkäisiä ja ristiriitaisia. Tämä sopimusviidakko ei ole johdonmukainen nykyisellään. (Ed. Kallis: Antakaa yksi esimerkki ristiriidasta!) Tämä on perustuslakisopimuksen nykyinen tilanne tässä vaiheessa. Tämä uusi ehdotus selkeyttää joka tapauksessa toimivallanjakoa ja instituutiota, ja unionin pilarirakenne poistuu myöskin tässä uudessa ehdotuksessa. 2 800 sivua merkitsee semmoista hakemistoa, että siellä on ristiriitaisuuksia hyvin useassa paikassa verrattuna näihin kahteen uuteen niteeseen, jotka ovat teidän pöydällänne. Jos ed. Kallis ei sieltä mitään ristiriitaisuuksia löytänyt, niin huonosti olette silloin lukenut asianne. 337 sivua niteessä 1 plus 310 sivua niteessä 2 tekee yhteensä 647 sivua.

Tämä pelkästään pistää tarkastelemaan tätä asiaa jo monelta kannalta uudestaan, kun vielä liitämme siihen sen, että yksimielisyyden saavuttaminen unionissa muutenkin on vaikeata. Siellä on 25 jäsentä tällä hetkellä, ja kun koko tätä historiaa ajatellaan vuodesta 1951 lähtien, niin kyllähän asetelma nykyään taitaa olla se, että siellä on pieniä maita 19 ja suuria maita on 6. Näiden pienten maiden valta, se miten se on eri vaiheessa muuttunut, miten siihen isot maat ovat reagoineet, on oma historia, johon teitä epäilijöitä kehottaisin vähän paremmin puuttumaan. Tällä hetkellä nämä 19 maata eivät ole ollenkaan yhteismitallisia. Ne eivät oikeastaan pysty kovinkaan suureen yhteistyöhön. Se on varmasti iso ongelma tämän kokonaisuuden sisällä.

Näitä suuria maitahan ovat tällä hetkellä Saksa, Ranska, Iso-Britannia, Italia, Espanja ja Puola. Pienistä maista minusta mielenkiintoinen havainto on se, että niiden joukossahan on viisi entistä sosialistimaata ja käsittääkseni kolme entistä neuvostotasavaltaa. Yksi uusista maista on selkeästi iso, muut ovat pieniä. Se iso maa on Puola.

Ja miten tämä kaikki järjestettäisiin, mikäli nykyinen sopimustaso säilyisi, nämä 2 800 sivua? On ilman muuta hyvä yritys, että se kaikki saadaan huolellisemmin kirjoitettua, tiukimmillaan noin 300 sivuun. Se, joka toisin tässä väittää ja esimerkkejä haluaa, pilkkuihin tihruaa silloin kaikkinensa. Tämähän on ihan selvää uudistusta.

Olisin kaivannut myöskin sitä, että kun näissä puheenvuoroissa moititaan tai haukutaan jotain yksityiskohtaa tai koko sopimusta, niin se tehtäisiin sitten loogisesti tai pelkästään poliittisesti, miksi ei nationalistisesti, on sekin yksi hyvä näkökulma, tai EU-henkisesti, jolloin tietysti pitäisi lähteä siitä, että yhteinen etu on jotain muuta kuin oma etu. Silloin kun Mitterrand ja Kohl EU:ssa hoitivat näitä asioita, ilmeisesti puhalsi oikea henki koko tähän EU-yhteisöön, mutta he ovat poissa. Tiedän asiantuntijoita, jotka väittävät, että jos tällä hetkellä EU:ssa pitäisi esimerkiksi ehdottaa, että tehdäänpä yhteinen euro tälle alueelle, niin edes se ei onnistuisi. Kyllä tässä hyvin paljon on tämmöistä, mikä vaatisi toisenlaista, voimakasta johtajuutta, mikäli tässä yhteisessä systeemissä halutaan olla mukana. Kukaan teistä, jotka vastustatte tätä ratifiointia, myös sopimuksen tekemistä, ei ole sanonut, että Suomen pitää luopua eurosta, että siitä on suuri haitta meille, että me olemme tässä yhteisvaluutassa mukana. Kaikki haluatte sen kuitenkin pitää. Te poimitte rusinoita pullasta silloin, ja eihän tällä tyylillä näissä asioissa voi edetä.

Mietittäessä, miten tätä muutenkin on käsitelty, minusta se on kyllä aika mielenkiintoista, että meidän presidenttimme ensin sanoo 8. päivänä toukokuuta tästä ratifioinnista, tämä on suora siteeraus STT:n uutisista: "Siitä ei ole ratkaisevaa hyötyä EU-tasolla." Minä siis ymmärrän sen niinpäin, että tästä ei ole mitään haittaa, vaikka tämä ratifioitaisiin. Presidentti sanoi, että siitä ei ole suurta hyötyä. Seuraavana päivänä EK:n Fagernäs, toimitusjohtaja, sanoo samasta asiasta sanatarkasti: "Mikäli tämä ratifiointi hyväksytään tässä eduskunnassa, se viestii halua kehittää unionia eteenpäin." Aika rohkeata olisi väittää, että tämä ratifiointi ei tosiaan viesti halua kehittää unionia eteenpäin. Se on myönteinen signaali. Se ei voi olla kielteinen signaali.

Haluaisin kyllä rautalangasta, ed. Kallis, teidän taivuttavan sen, että te olette eri mieltä toimitusjohtaja Fagernäsin kanssa tästä asiasta ja olette ilmeisesti samaa mieltä presidentti Halosen kanssa. Eli te olette sitä mieltä, että tästä ei ole mitään haittaa. Hyvä on näin. Kannattaisiko silloin olla 16 muun maan joukossa, tai 17 niitä on pääministerin mukaan tällä hetkellä, jotka ovat ratifioineet, ja aktiivisti sillä meidän populaatiollamme, joka on 1 prosentti koko EU-väestöstä, yrittää kantaa kortta yhteiseen kekoon eikä jäädä siihen joukkoon, jossa tällä hetkellä on ainoastaan kaksi maata? Se on mielenkiintoinen asetelma suomalaisten asioiden hoidossa. Eli minä kannatan sitä, että tämä asia ratifioitaisiin.

Tämän lisäksi vielä kansanäänestyksestä vaan sanoisin, kun täällähän on jo toistettu useamman kerran tätä 9 prosentin kansalaisten tietotaitoa tässä asiassa, että se on tietenkin sinänsä erittäin huolestuttava asia ja varmasti haastava meille kaikille. Mutta millä se nostettaisiin niin korkealle, että voitaisiin jotenkin ajatella, että kansanäänestys sitten kohdistuisi siihen kysymykseen, joka siinä kerrottaisiin, on varmaan tuhannen taalan kysymys. Hyvin yleinen poliitikkojen kanta tuntuu Suomessakin olevan esimerkiksi Ranskan negatiivisista päätöksistä, että siellä kansa ei äänestänyt ollenkaan EU:sta ja ratifioinnista, ei perustuslaista, vaan he äänestivät omasta presidentistään, omasta hallituskriisistään ja siihen liittyvistä asioista. Se varmasti vaikutti paljon enemmän.

Lopullisesti tätä ei koskaan tiedetä, mutta kyllä minä koen kansanedustajana olemisen aika oudoksi, jos ei tämän tasoisessa asiassa vastuu ole meillä kansanedustajalaitoksella täällä. Tämä on Suomen tulevaisuuden kannalta hyvin tärkeä asia, hyvin voimakkaasti suuntaa antava asia, ja kuten sanottu, se tekee paljon läpinäkyvämmäksi koko tämän puuhan. Siinä on yksinkertaistamista oikealla tavalla. Se on helppolukuisempi, niin että ed. Soinikin jo ilmoitti osaavansa sitä kunnolla lukea. Se oli ihan hyvä signaali, että siihen kunnolla perehdytään ja sen sisältö saadaan sillä lailla eteenpäin.

Puhemies! Tähän loppuun oikeastaan vaan sanoisin että näin isossa asiassa kuin EU toivoisin useammin sanottavan tässä salissa niitä perusteita, minkä takia tälle tielle aikanaan lähdettiin. Siinähän oli mukana hyvin tärkeällä tilalla Euroopan vakaus, ei pelkästään taloudellisesti, vaan ennen kaikkea turvallisuuspoliittisessa mielessä. Churchill oli ainakin ensimmäinen, jonka minä tiedän 40-luvulla, joka heti maailmansodan jälkeen sanoi "never war again in Europe" eli ’ei koskaan enää sotaa Eurooppaan’: Hiili- ja terästeollisuusyhteisö alkoi toimia tämän jälkeen, ja sen jatkojuonteita nämä kaikki ovat.

Tästä nykyisestä voimakkaasta EU:n laajenemisesta voidaan olla monta mieltä, kuten että tulee liian paljon kerralla jne. Se on seurausta siitä, että meillä oli kaksi voimakasta johtajaa, presidentti Ranskassa ja liittokansleri Saksassa, jotka toimivat tämän eteen, ja EU on koko ajan kuitenkin menossa tavalla tai toisella prosessina eteenpäin. Silloin kaikkien sopimustekstien pitää olla mahdollisimman selvälukuisia. Sen takia halusin tämän puheenvuoroni pitää.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Akaan-Penttilän puheenvuoro oli virkistävä poikkeus, hyvin kypsä ja asiallinen harkinta. Kyse on juuri siitä, olemmeko vai emmekö ole. Jos me haluamme olla aktiivisena toimijana Euroopan unionissa, aktiivisena, vaikuttavana jäsenenä, niin totta kai on selvää, että juuri tältä pohjalta tätä perustuslaillista sopimusta pitää arvioida.

Jos hieman katsotaan taaksepäin, miten tämä proseduuri lähti liikkeelle ja miten demokraattisella tavalla tätä alun pitäen on valmisteltu, niin Eurooppa-neuvostohan päätti joulukuussa 2001 Laekenin julistuksesta, jossa sitouduttiin kehittämään unionista demokraattisempaa, avoimempaa ja tehokkaampaa. Tuolloin asetettiin sitten laajapohjainen Eurooppa-valmistelukunta, jota kutsuttiin konventiksi, tekemään ehdotusta tästä perustuslakisopimuksesta hallitustenväliselle konferenssille, ja konventti sai työnsä päätökseen heinäkuussa 2003. Tuolloin hallitus antoi eduskunnalle selonteon konventin tuloksista ja valmistautumisesta tähän hvk:hon. Kaikissa näissä vaiheissa niin konventin kuin hvk:n työssä on ollut eduskunnan myötävaikutus erittäin vahvasti mukana. Eduskunta muuten hyväksyi tuon selonteon tuolloin. Tämäkin on hyvä palauttaa vielä mieliin. Tuolloin asetettiin myöskin kirkkaat tavoitteet neuvottelujen lopputuloksen osalta, jotka me nyt näemme monin monin osin saavutetun. Tulen siihen hieman myöhemmin.

Yhteisymmärrys syntyi kesäkuussa 2004, ja Suomi mukaan lukien kaikki jäsenvaltiot allekirjoittivat sopimuksen Roomassa lokakuussa 2004. No, tietysti voimaantulo edellyttää nyt sitten ratifiointia kaikissa jäsenvaltioissa. Sopimus on nyt ratifioitu jäsenvaltioiden enemmistössä, siis 15:ssä, Suomi olisi 16:s, joka sen tekisi 25:stä.

Kun täällä on paljon keskusteltu Ranskan ja Hollannin käyttäytymisestä, joissa "ei"-kanta voitti, on totta kai selvää, että sekin on vakava viesti, mutta ei niin, että heidän kansanäänestyksensä olisi tavallaan se argumentti, jonka takia Suomi ei ratifioisi tätä sopimusta, eikä toisaalta myöskään voida kysyä, niin kuin täällä on esitetty, kuvittelemmeko me, jotka kannatamme ratifiointia, että me vaikutamme jotenkin Hollannin ja Ranskan kantaan. Emme tietenkään kuvittele sitä, vaan näemme vain asian näin, että mitä useampi maa ratifioi, sen varmemmin tämä prosessi jatkuu eteenpäin, ja mitä useampi maa on tämän takana, sitä vähemmin muutoksin pääsemme myöskin uuden sopimuksen hyväksymään.

Sopimuksen kirjauksen mukaan, jos neljä viidesosaa jäsenvaltioista on ratifioinut sopimuksen ja yhdellä tai useammalla jäsenvaltiolla on ollut vaikeuksia ratifioinnissa, Eurooppa-neuvosto ottaa asian käsiteltäväkseen. Tämäkin on hyvä muistaa tässä keskustelussa.

Puhemies! Olen jo parissa vastauspuheenvuorossa yrittänyt hyvin tiiviisti vaan verrata sitä, että tämä sopimus on olennaisesti parempi kuin nykyinen tilanne, ja se on se perussyy, minkä takia tämä ratifiointi on johdonmukaista ja järkevää nyt tehdä. Tässä tapahtuu nykyisen sopimusviidakon kokoaminen yksiin kansiin. Johdonmukaisen ja ymmärrettävämmän kuvan antaminen unionin tehtävistä ja päätöksenteosta tapahtuu tämän sopimuksen myötä.

Lainsäädäntöjärjestelmä yksinkertaistuu, säädöstyypit vähenevät viidestätoista kuuteen. Unionin toimintakyky tehostuu, laajentuu, laajentuminen mahdollistuu, ja nykysopimukset on laadittu maksimissaan 27 jäsenvaltiolle. Selkeä ja pysyvä toimivallan määrittely ja toimivallanjako jäsenvaltioiden ja unionin kesken on kirjattu tänne, ja harvaanasuttujen alueiden erityisaseman vahvistuminen, kirjaus erityisasemasta, on asia, joka minusta on erittäin merkittävä kysymys samalla tavoin kuin myöskin artiklojen 141 ja 142 oikeudellinen jatkuvuus, siis näiden maatalouspykälien jatkuvuus, päinvastoin kuin täällä on keskustelussa väitetty, että maatalouden osalta olemme häviäjiä, jos ratifioimme.

Palautan tässäkin yhteydessä mieleen MTK:n EU-maatalouspolitiikkaa johtavan Seppo Kallion lausunnon, jossa hän sanoo: "Euroopan unionin jäsenvaltioiden tulisi hyväksyä tämä sopimus, joka parantaisi laajentuneen unionin toimintakykyä johdonmukaisempaan suuntaan ja antaisi tukevamman aseman Suomen maatalouden tärkeille 141 ja 142 artikloille." Näin sanoo siis Seppo Kallio juuri sen takia, että näille on annettu tässä sopimuksessa oikeudellinen jatkuvuus.

Sopimuksen myötä kansallisten parlamenttien asema vahvistuu, läheisyysperiaatteen valvonta tehostuu. Kansalaisten asema vahvistuu sen vuoksi, että perusoikeuskirja tulee osaksi sopimusta ja mahdollistaa muun muassa kansalaisaloitteen. Kansalaisjärjestöjen vaikutus tämän myötä ilman muuta tulee vielä nykyisestäänkin ohi hallitusten kasvamaan. Neuvoston kokousten avoimuutta voidaan nyt tämän myötä lisätä, ja asiakirjajulkisuuden periaatteiden kirjaaminen tulee mukaan tähän sopimukseen.

Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka lujittuu. Se taas tarkoittaa sitä, että unioni kykenee olemaan entistä vahvempi toimija myöskin globaalien haasteiden osalta. Ja turvatakuulauseke, ei sekään ole vähäinen Suomen kannalta. Siinä jäsenmaat sitoutuvat auttamaan toisiaan aseellisen hyökkäyksen tapahtuessa. Lopuksi, sopimus sisältää myöskin lausekkeen, joka ensimmäistä kertaa mahdollistaa myös jäsenvaltion eroamisen unionista.

Arvoisa puhemies! Miksi ratifiointi?

1) Sopimus kansanvaltaistaa unionin toimintaa ja tekee sen toiminnasta avoimemman, ja sen sisältö sopii hyvin keskustan kansanvaltaa ja avoimuutta korostavaan poliittiseen perinteeseen, ed. Soini. Tässä vastaus teille, miksi keskusta laajana kansanliikkeenä on valtaosin tätä ratifiointia tukemassa.

2) Tämä osoittaa Suomen sitoutumista Euroopan unionin kehittämiseen.

3) On edelleen vahvempi uskottavuus viedä perustuslakiprosessia eteenpäin, johtaa unionia, jos on ratifioinut sopimuksen. Tällä ei ole vähäinen merkitys myöskään Suomen puheenjohtajakaudelle.

4) Annamme myönteisen signaalin jäsenvaltioille ja kansalaisille paremman unionin mahdollisuudesta tällä sopimuksen hyväksymisellä.

5) Jokainen jäsenvaltio ottakoon kantaa sopimukseen omista lähtökohdistaan, tietysti myöskin Suomi omista lähtökohdistaan. Ranskalaiset ja hollantilaiset ottavat omistaan eivätkä päätä tietenkään Suomen asioista eivätkä anna mallia siihen, mitä meidän pitäisi tehdä.

Meille on ollut, keskustan eduskuntaryhmän selkeälle enemmistölle, erittäin tärkeää se, että sopimus vahvistaa pohjoisen jäsenvaltion asemaa, maaseudun alueiden kehittämiselle luodaan pohjaa sopimuksen kirjauksella harvaanasuttujen alueiden erityisasemasta sekä äsken mainittujen liittymissopimuksen 141 ja 142 artiklojen oikeudellisella jatkuvuudella.

Puhemies! Koen, että tämä perustuslakisopimus on tasapainoinen, Suomen kannalta hyväksyttävä kokonaisuus, joka parantaa EU:n päätöksenteko- ja toimintakykyä, eli uusi sopimus on parempi kuin nykyinen. Siksi, kun täällä noin kuukausi sitten käsiteltiin ulkoasiainvaliokunnan mietintöä, siinä päädyttiin ehdottamaan, että hallitus antaa erityisen perustuslakisopimuksen hyväksymisen eduskunnan käsiteltäväksi. Eli olemme eduskunnassa jo tämän peruskeskustelun käyneet hyvin perusteellisesti, ja hallitus sitten on eduskunnan selkeän enemmistön tahdon mukaisella tavalla toiminut.

Puhemies! Sopimuksen ratifiointihan tarkoittaa sitä, että Suomi ilmaisee halunsa kuulua siihen joukkoon, jonka mielestä sopimus on tasapainoinen kokonaisuus. Se korostaa, että emme kannata rusinoiden poimimista pullasta eli sopimuksen pilkkomista ja sen osien saattamista voimaan. Ja samoin viestitämme ratifioinnilla, että haluamme edelleen edistää unionin päätöksenteko- ja toimintakyvyn kehittämistä.

On hyvin selvää, että Suomen päätös ratifioida tai olla ratifioimatta ei ole tässä tilanteessa välittömästi ratkaisevaa perustuslakisopimuksen voimaantulon suhteen, mutta sillä voi olla siitä huolimatta paitsi positiivinen vaikutus unionin ilmapiiriin myöskin hyvin pitkän tähtäimen vaikutus sopimuksen lopulliseen sisältöön. Ratifioinnin tarkoitus ei tietenkään voi olla myöskään muiden jäsenvaltioiden painostaminen mihinkään suuntaan. Tämä on mitä suurimmassa määrin meidän oma ratkaisumme, ja sellaisena sitä pitää vastuullisesti myöskin eduskunnassa käsitellä.

Lopuksi, puhemies, totean vaan sen, että Suomihan on tavoitellut alusta alkaen oikeushenkilöllisyyttä unionille. Se oli meidän keskeisiä tavoitteitamme jo Amsterdamin sopimusta neuvoteltaessa ja Nizzan sopimusta neuvoteltaessa, ja nyt tässä perustuslakisopimuksessa oikeushenkilöllisyys saavutetaan. Muuten, ed. Kankaanniemi, kun istutte vielä täällä: Juuri siitä syystä, kun arvostelette, että unioni pystyisi tekemään näitä moninaisia kansainvälisiä sopimuksia tietyissä asioissa ilman, että jokaisen 25 jäsenmaan pitäisi niitä erikseen ratifioida, tämä oli meidän tavoitteemme, siis saada unionille oikeushenkilöllisyys, joka parantaa unionin toimintakykyä.

Puhemies! Lopuksi totean vaan sen, että (Ed. Kallis: Taas kerran lopuksi!) — taas kerran, ed. Kallis — kyllähän unionin piirissä täytyy käydä hyvin vakavaa itsekriittistä pohdiskelua siitä, millä löydetään sellaisia toimintatapoja ja keinoja, joilla tämä kansalaiskeskustelu saadaan aivan toiselle tolalle. Täällä on jo kertaalleen tämä surullinen rekkadirektiivinäytelmä mainittu. Lisää vain tällaisia, niin kyllä se EU:n suosio siitä vaan hiipuu. Eli täytyy löytyä sellainen toimintatapa, jolla toimitaan sellaisissa asioissa niin, että kansalaiset kokevat Euroopan unionin ratkaisut kansalaisten kannalta hyviksi ja vielä niin, että kansalaiset ja kansalaisjärjestöt, etujärjestöt pääsevät myöskin muotoilemaan ajoissa Euroopan unionin politiikkaa. Siinä on se tärkein toimintatavan uudistamisen haaste myöskin tämän avoimuuden lisäämisen rinnalla.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Minusta tätä asiaa ei pidä ratkaista siltä pohjalta eikä lähtökohtana saa olla se, olenko minä EU:ta vastaan, olenko minä puolesta, (Ed. Pulliainen: Tai siltä väliltä!) onko tämä sopimus parempi kuin nykykäytäntö, vaan pitäisi ratkaista se siltä pohjalta, onko tästä etua vai onko tästä haittaa.

Tässä on viitattu presidentin lausuntoon, on viitattu EK:n toimitusjohtajan lausuntoon, on viitattu Jens-Peter Bonden mielipiteeseen. (Ed. Pulliainen: Onko Bondellakin mielipiteitä?) Totta kai näin voi tehdä. Minä kuuntelen näitä kaikkia, otan huomioon, mitä mainitut henkilöt ovat lausuneet, ja tietenkin jotkut mielipiteet vaikuttavat enemmän, jotkut vaikuttavat vähemmän, (Välihuutoja) mutta oman ratkaisuni teen siltä pohjalta, (Puhemies koputtaa) onko tästä hyötyä vai onko tästä haittaa. (Eduskunnasta: Siitä on hyötyä!)

Olen julkisesti monta kertaa sanonut, että minun mielipiteeni on se, että tämä perustuslaki on nykykäytäntöä parempi. En minä halua, että Suomi eroaisi Euroopan unionista, enkä minä usko, että vaikka ranskalaiset ja hollantilaiset äänestivät vastaan, siellä enemmistö haluaisi Euroopan unionista erota. (Ed. Soini: Mutta minä haluan!) Miksi ne äänestivät vastaan? Toiset tietävät tai muka tietävät, minä en tiedä, minkä takia ranskalaiset äänestivät vastaan.

Mutta minä luulen, että se suuri ongelma, mikä meillä EU-politiikassa Suomessa on, on tämä suuri EU-kielteisyys, ja se kasvaa, jos nyt ratifioidaan sopimus, joka ei koskaan tule voimaan. Siinä yhdyn presidentin näkemykseen. Tästä ei ole ratkaisevaa hyötyä, tästä ei ole ratkaisevaa hyötyä. Minä yhdyn siihen: siitä ei ole ratkaisevaa hyötyä. Kun ed. Akaan-Penttilä kysyi, mitä haittaa tästä on, niin tästä on se haitta, että se lisää EU-kielteisyyttä ja vieraannuttaa kansan tästä koko EU-politiikasta. Sen takia minun mielestäni tätä ei pitäisi ratifioida.

Toinen syy, minkä takia ei pitäisi ratifioida, on se, että muuten jatkoneuvotteluissa — jotka kieltämättä ja kiistatta syntyvät jo sen takia, että Ranska ja Hollanti ovat äänestäneet vastaan — ei oikein voi tuoda esiin niitä asioita, mitä perustuslain valmisteluvaiheessa pidettiin Suomen kannalta tärkeinä asioina. En minä tiedä, onnistuisimmeko saamaan pysyvän jäsenen komissioon — luulen, että se on utopistinen ajatus — mutta kyllä meillä oli paljon muitakin asioita, joita me silloin esitimme ja jotka jäivät tämän perustuslain ulkopuolelle, enkä minä haluaisi sanoa, että nykyinen järjestelmä on niin kauhea kuin on annettu ymmärtää. Minun mieleeni ei tule yhtäkään ristiriitaista sääntöä. Voi olla, että niitä on, mutta en (Ed. Pulliainen: Tuliko luettua kaikki?) tunne ensimmäistäkään, eikä kukaan tässä salissa ole maininnut, että nykykäytännössä, nykysäännöissä, olisi ristiriitaisia sääntöjä, siis konkreettista esimerkkiä ristiriitaisesta säännöksestä.

Näistä syistä pidän parempana vaihtoehtona, että ollaan hiljaa, annetaan ajan kulua, katsotaan, mikä on tilanne silloin, kun muutkin maat ovat kantansa lausuneet. Kun jatkoneuvotteluja tulee, niin pyrimme (Ed. Kimmo Kiljunen: Miten muut maat ovat ratifioinnin tehneet?) parempaan ratkaisuun.

Nyt minä olen puhunut. Nyt minä kuuntelen ed. Kiljusen välihuutoa ja vastaan siihen. Mitä te kysyitte? (Ed. Kimmo Kiljunen: Miten ne muut maat ovat sen ratifioinnin tehneet, jos ...) — No, se on niitten asia. Minä en halua muitten maitten asioihin puuttua. Sen takia minä en tuohon osaa vastata. Ne itse tekevät päätöksen, ja me teemme omat päätöksemme, ja minun mielestäni paras päätös olisi se, että jäämme odottamaan ja yritämme saada vielä paremman perustuslain.

Puhemies:

Huomautan arvoisille edustajille, että puheenvuorot myöntää puhemies!

Timo Soini /ps:

Arvoisa puhemies! Täytyy tulla vielä toinen kerta, kun tämä on niin kuin sydämen asia ja olen täällä istunut lähes tauotta, ruokataukoa lukuun ottamatta, koko ajan.

Monta tässä on sellaista mielenkiintoista ja hyvääkin näkökohtaa tullut. Erityisesti vielä haluan nyt ed. Kimmo Kiljuselle antaa tunnustuksen siitä, että hän todella tuntee tämän sopimuksen, vaikka olemme siitä eri mieltä. Mutta olemme kyllä eri mieltä myös siitä, ovatko nämä muutokset merkittäviä nykytilanteen ja sen muutoksen kannalta, paitsi siitä, mitä ed. Kimmo Kiljunen puhui EU:n kannalta. Tätä kannattaa lukea. Nide I, sivu 308: aivan loppuyhteenvedossa sanotaani: "Seuraavat perustuslakisopimuksen määräykset vaativat edellä sanotuista syistä supistetun perustuslain säätämisjärjestyksen - - ." Tämä tarkoittaa kahden kolmasosan enemmistöä ja käsittelyä yksillä valtiopäivillä. Tämä on se EU:ta varten tehty aukko perustuslakiin. Täällä on kahdeksan eri kohtaa, joissa mainitaan, miksi tarvitsee muuttaa meidän lainsäädäntöä tässä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Otan ihan pari esimerkkiä:

Ensin tämä tärkein, kohta 1: "unionin oikeuden ensisijaisuutta koskevan periaatteen soveltamisalan ja tuomioistuimen toimivallan laajeneminen pilarijaon poistumisen myötä". Tämä on erittäin merkittävä muutos — se tarvitsee perustuslain muuttamista täällä — erittäin merkittävä.

Sitten: "uudet oikeusperustat rikosoikeudellisen menettelyn osatekijöiden - - ja tunnusmerkistöjen ja seuraamusten - - määrittelemiseksi". Erittäin merkittävä. Olen lakivaliokunnan jäsen, ja jatkuvasti EU koettaa siirtää toimivaltaa rikosoikeudellisiin asioihin. Useita esimerkkejä, useita lausuntoja, useita kirjelmiä hivutetaan.

Ja täällä on sitten kauppapolitiikka, syyttäjänvirasto ja monet muut, siis kahdeksan kohtaa. Kyllä se on aina merkittävää, kun kansallista perustuslakia joudutaan muuttamaan, jo pelkästään näiltä osin.

Arvoisa puhemies! Minä olen EU:n jäsenyyden vastustaja. Täällä ed. Akaan-Penttilä puhui, missä mahtaisimme olla, jos emme tässä olisi, ja mikä on tausta. Norja, Islanti, Sveitsi — siinä ovat Länsi-Euroopan maat, joihin Suomikin luettiin, jotka eivät ole EU:ssa. Missä niistä menee huonommin kuin Suomessa? Ei varmaan missään, mutta ei monessa mene olennaisesti paremminkaan. Eli aivan hyvin selviäisimme EU:n ulkopuolella. Niillä on myös itsenäinen valuutta, ja pahaa pelkään, että kun dollari heikkenee, euro vahvistuu, kipuraja tulee tuonne 1,5:een, kun USA:n vaje vain turpoaa, niin sitten tulee kylmä ja sitten tulee kooma. Valuutta ei jousta. Silloin joustaa duunarin selkänahka. Näin on käymässä Ruotsilla ja Norjalla. Ruotsilla varsinkin kruunu kelluu siellä putkessa, ja Ruotsi on ostanut meiltä TeliaSoneran, Stora Enson ja ostaa vielä paljon muutakin.

Arvoisa puhemies! Sitten muutama asia näistä isoista asioista, missä toimivaltaa siirtyy.

EU-valtioon perustetaan oikeushenkilöllisyys, johon täällä edustajat Kimmo Kiljunen ja Laukkanen ovat viitanneet. Ed. Laukkanen piti sitä jopa hyvänä. Joka tapauksessa se on merkittävä muutos. Sehän tarkoittaa siis sitä, että EU voi puolestamme sopia jonkun sopimuksen ja se tulee ilman eduskunnan kansallista käsittelyä voimaan. Sitä se tarkoittaa. Se on merkittävä muutos, samoin unionin toimivallan ujuttaminen entistä enemmän rikoslain puolelle sekä määräenemmistöllä tehtävien päätösten huomattava kasvu. Yksittäinen valtio pystyi silloin aikanaan pysäyttämään asian, kun vaadittiin konsensus. Nyt voidaan äänestää. En minä ymmärrä, miten meidän vaikutusvaltamme siinä lisääntyy.

Sitten, arvoisa puhemies, hyvin merkittävä periaatteellinen kysymys. Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, joka luovuttaa sen neljäksi vuodeksi kerrallaan eduskunnalle. Minun käsittääkseni meillä, siis eduskunnalla, ei ole oikeutta luovuttaa tätä valtiovaltaa edelleen Euroopan unionille, koska sinne kun se menee, niin se ei enää ole meillä eikä meidän lapsillamme vaan Euroopan unionilla.

Nämä ovat niitä tekijöitä, miksi minä vastustan tätä järjestelmää. Kyllä se on vielä Suomessa luvallista, että voi sanoa "ei", saa vielä vastustaa. Odotan vaan päivää, jolloin Euroopan unionin arvostelu kriminalisoidaan. Joka tapauksessa näillä mielipiteillä ei enää kovin julkisiin ja korkeisiin virkoihin pääse. Sanotaan, että sinun pitää tämä nomenklatuuran munkkilatina ensin hallita. En minä toistaiseksi ole muuten muualle pyrkimässäkään kuin eduskuntaan uudelleen, kun presidentiksi en päässyt. (Ed. Pulliainen: Onhan se hyvä, että on mahdollisuuksia jäljellä!) — Kyllä, kyllä, ja kannatustakin pitäisi olla.

Arvoisa puhemies! Sitten näistä muutamista asioista, kun sanottiin, että on nämä rekkarälläkät ja pyöriäisten tarkkailijat. Mikään vallankumous ei tuhoa virkamiesluokkaa. Me voimme olla varmoja, että Ranskan eliittikoulut käyneet sosialistit keksivät kyllä pukata sieltä jos jonkin näköistä direktiiviä. Tämä pyöriäisdirektiivi on henkilökohtainen suosikkini. Eli kun tarkastaja soutaa virkattu patalakki päässä veneellä kohti ulkoluotoa, puinen tuoli tuhdolla ja kiikarit kaulalla tarkkailee s pyöriäisiä, joita ammattikalastajat eivät 30—40 vuoteen ole nähneet, siinä ruumiillistuu koko homman kummallisuus. Ja lisää: urkudirektiivejä, rälläkkädirektiivejä, tervadirektiivejä ja mitä sieltä nyt on viimeksi tullut — nuuskadirektiivejä. Kyllä ne keksivät. Ei niistä tule olemaan pulaa.

Arvoisa puhemies! Sitten vielä haluan sanoa, mikä on se "ei", joka Brysselille kelpaa. Kun Ranska sanoi "ei", Hollanti sanoi "ei", (Ed. Pulliainen: Ja Iso-Britannia sanoi "ei"!) ja niitä tulee muita, (Eduskunnasta: Ja Soini sanoi "ei"!) — ja Soini sanoi "ei" — niin mikä on se "ei"? Se tarkoittaa EU-slangissa sitä, että kun sanot "ei", äänestät uudestaan henkinen nagani otsalla, äänestetään uudestaan niin kauan, kunnes tulee "kyllä". Mutta entäs nyt sitten Suomessa? Kun me olemme kerran sanoneet "kyllä", niin eikö nyt kymmenen vuoden päästä voitaisi kysyä, vieläkö haluatte sanoa "kyllä"? Ei kysytä.

Tämmöisessä kolhoosissa me elämme. Minä en halua elää. Arvostelen tätä, vien viestiä eteenpäin ja olen siitä kiitollinen kansalle ja Luojalle, että tämä viesti on mennyt perille. EU:n perustuslain vastustus on Suomessa suurta, EU-jäsenyyden kannatus on pientä, ja toivon, että kansa palkitsee perussuomalaiset asianmukaisella kannustuksella ja äänimäärällä siitä, että me olemme sitä mieltä kuin kansakin. Ja kyllä kansa tietää.

Erityisesti olisin toivonut, että ministerit olisivat täällä olleet puolustamassa tätä ratifiointiesitystä. Se olisi nyt vähintä, mitä voitaisiin tehdä. Kyllä minä sen hyväksyn, että ihminen Euroopan unionin jäsenyyttä kannattaa, vaikka en itse kannata. Se kuuluu demokratiaan. Mutta olisi ollut mukavaa. Pääministeri oli pari tuntia, ulkoministeri piipahti, ja muilla ministereillä ei ollut mitään sanottavaa tähän asiaan. Tämä on kuitenkin mitä merkittävin asia.

Arvoisa puhemies! Pidän tätä sopimusta Suomen kansan ja isänmaan kannalta vahingollisena ja vastustan ratifiointia. Ja sitten ihan lopuksi: Me lähetämme tämän valiokuntiin. Piiruakaan, pilkkuakaan, kirjaintakaan emme voi muuttaa. Ja siellä on tohtorinhattuja pitkin ja poikin kertomassa ja lausuntoa tulee. Yhtään muutosta emme voi tehdä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen hyväksymisestä on synnyttänyt vilkkaan keskustelun, enkä aio kovin pitkää puhetta nyt tässä yhteydessä pitää. Totean sen, mikä aikoinaan oli kansakoulun ylimmän luokan maantiedon oppikirjan viimeisimmillä sivuilla. Siellä todettiin: "Suomi kuuluu länsimaihin.” Tämä on tietysti ollut ja on ja tulee olemaan perusasia. Mutta eräitä kysymyksiä perustuslain ratifiointiin liittyen on herännyt, joihin toivon, että valiokunnat, jotka tätä käsittelevät, saavat asiantuntevaa kuultavaa eri tahoilta.

Tasavallan presidentti on ottanut ratifiointikysymykseen kantaa. Toivon, että tämä myöskin perusteellisesti selvitetään. Samoin itse jatkuvasti kyselen sitä, että europarlamentaarikot eri poliittisista ryhmistä ovat myös tässä asiassa lausuneet kannanottoja, jotka tulisi ottaa huomioon. Haluaisin tietää europarlamentaarikkojen näkemysten perustat, mitkä ne ovat. Toivon, että tulen itse myöskin tämän tiedon saamaan. Pitää olla mahdollisimman paljon ja laajalti tietopohjaa, ja toivon, että valiokuntakäsittelyssä, jossa hallituksen esitystä käsitellään, mahdollisimman laajalti erilaiset näkemykset voivat tulla kuulluiksi ja tulla myöskin vaikuttamaan tässä asiassa tehtäviin ratkaisuihin. (Ed. Pulliainen: Mikä se Oinosen näkemys on?)

Arvoisa puhemies! Toivon juuri tätä, että mahdollisimman laajalti eri puolilta tätä kysymystä voidaan tarkastella, ja myöskin oman kantani tulen perustamaan siihen, mitä asiantuntijoitten näkemysten pohjalta muodostuu. Oma näkemykseni minulla on, mutta kantani tulen tietysti lähemmin julkistamaan siinä yhteydessä, kun saadaan lisää asiatietoja eri tahoilta. (Ed. Pulliainen: Onko kanta vielä epäselvä?)

Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila.

Matti Kauppila /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Laukkaselle, vaikka ei taida olla paikalla, mutta toivotaan, että hän kuuntelee: Hänellä oli kovin optimistiset näkemykset tästä perustuslakimuutoksesta maatalouden suhteen, koska tuossa iltapäivällä, kun meillä oli valiokunnan tiedotustilaisuus, asiantuntijaedustaja Pulliainen julisti kovaan ääneen, että 142 on pulkassa, mutta 141 ei välttämättä, että tämä nyt tiedoksi ed. Laukkaselle.

Muutama sana konventista. Minäkin olen tähän sillä lailla perehtynyt, että toinen konventin jäsen elikkä Esko Helle on minulle vähän pistänyt viestiä, niin että tämän sopimuksen luonteesta muutama sana: Konventtia vaivasi puheenjohtajansa Ranskan presidentin mahtipontisuus, ja jotkut väittävät, että suomalaisedustajienkin mahtipontisuus näkyi konventin kokouksissa.

Niinpä myös sopimuksen nimike Euroopan perustuslaki on isotteleva ja harhaanjohtava. Kysymyshän on jäsenvaltioiden muodostaman yhteistyöelimen toimintaa määrittelevästä kansainvälisestä sopimuksesta, ja saamieni tietojen mukaan Helteen Esko on esittänytkin tällaista, että sen nimi olisikin sopimus. Samaan mahtisarjaan kuuluvat konventin viime hetkellä sopimukseen runnomat symbolit: lippu, hymni, tunnuslause. Isotteluksi ja vääristelyksi on leimattava myös ykkösartiklan väite, että tällä sopimuksella perustetaan Euroopan unioni. Elikkä kyllähän nämä tunnukset ovat sitten tämmöiset liittovaltiotunnukset, eihän siitä mihinkään päästä. Jos nyt täällä on mahtipontisia puheenvuoroja pitänyt aika moni, niin totuus on kumminkin, että tässä aika paljon on tämmöisiä liittovaltiotunnuksia.

Tavoitteena oli päästä eroon useista erilaisista sopimuksista ja saada aikaan yksi perussopimus. Samalla päätöksenteko tehtäisiin selkeämmäksi ja yksinkertaisemmaksi sekä avoimuutta ja demokraattista osallistumista lisättäisiin. Näiltä osin on ilmeisesti edistytty. Sitä tuskin kukaan asioihin perehtynyt pystyy kieltämään. Toimivaltajako selkeytyisi Euroopan unionin ja jäsenmaiden sekä Euroopan unionin eri toimielinten kesken. Olisi yksi selkeä päätösmuoto, josta olisi vain harvoja poikkeuksia. Päätöksentekomuodot supistuisivat puoleen tusinaan, säädösten terminologia järkevöityisi: olisi eurooppalaki, eurooppapuitelaki, eurooppa-asetus, eurooppapäätös sekä sitten suositus ja lausunto. Elikkä siinä mielessä on selkeytymistä ilmeisesti tuolla sopimuksella tapahtumassa.

Euroopan parlamentin valta kasvaisi edellä mainittujen lakipäätösten hyväksymisessä. Elikkä kun täällä on puhuttu tästä vallankäytöstä, niin minun oma ennusteeni on se, että nyt kun tämä jatkuu, suuret vallat sopivat nimenomaan näille kohtaa näitä omia erityispykäliään, mihin ed. Matti Kangas viittasi. Eli sinne tulee pykälät, joilla sitten ottaen huomioon Euroopan unionin laajentuminen siellä voidaan kauppaa käydä aika monella asialla. Muistaakseni, kun käytiin jonkun valiokunnan kanssa Brysselissä aikoinaan, komissaari Liikanen minusta kuvaili silloin aika osuvasti, mitä tulee tapahtumaan. Kaikki ei ole vielä tullut tapahtumaan, mutta hänenkin ennusteensa oli se, että Eurooppa-neuvosto elikä Euroopan maiden johtajien huippukokous tulee ottamaan sen vallan suhteessa parlamenttiin, ja sehän on negatiivinen asia.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Nyt käytävä ratifiointikeskustelu polveutuu siitä eduskunnan selontekokeskustelusta, joka nyt tuotiin sitten hallituksen esityksenä tänne eduskunnan päätettäväksi. Hyvä näin, asioiden pitää edetä, se on totta.

Mutta kun tämän päivän salikeskustelua olen seurannut aktiivisesti joko paikalta tai työhuoneestani, niin joskus ihmettelen sitä, kun niillä henkilöillä, jotka innokkaasti kannattavat ratifiointia, vastustajien arviointi on erittäin kriittistä tai päinvastoin, elikkä ikään kuin, en nyt sano, halveksitaan, mutta sanotaanko, että erittäin kriittisesti arvostellaan näiden mielipiteitä. Minun mielestäni se ei sovi, pitää kunnioittaa sekä ankarimpia kannattajia että innokkaimpia vastustajia. Molemmilla on oma arvonsa, ja sille tulee antaa arvoa. Se on Suomen eduskunnan tehtävä, eikä siitä pidä missään nimessä loukkaantua.

Joka tapauksessa ratifiointi viedään eteenpäin, ja mielestäni kiire tämän asian päättämisessä nyt ei ole mikään peruste päättämiselle itselleen. Missään prosessissa, missään tapahtumassa, missään taloudellisessa päätöksessä kiire ei ole koskaan hyvästä. Siinä yleensä syntyy huonoja päätöksiä tai vääriä päätöksiä, jotka yleensä maksavat ihan selvää rahaa tai tuottavat kansakunnalle vahinkoa, joten kiirettä ei missään nimessä saa pitää perusteena, että tämä asia pitää päättää esimerkiksi tämän vuoden aikana. Se ei ole mikään fakta, se ei ole mikään argumentti.

Toinen mielipiteeni tässä asiassa koskee sitä, että Suomihan on Euroopan unionin puheenjohtajamaa heinäkuun alusta vuoden loppuun ja sitä on ikään kuin pidetty perusteluna sille, että meidän tulee eurooppalaisten kansakuntien silmissä osoittaa olevamme mallioppilas tai jokin muu kelvollinen, että voimme rinta rottingilla kulkea EU-parlamentin käytäviä, että olemme kelvollinen maa, eurooppalainen valtio. Se ei mielestäni ole mikään peruste sekään. Suomi on itsenäinen valtio, päättää omista asioistaan ja omista valtiosopimuksistaan itsenäisesti, olkoot muut valtiot mitä mieltä tahansa.

Aikoinaan puhuttiin, että Suomi olisi mukaillut hyvin paljon itänaapurin mielipiteitä ja sen mukaan toiminut omissa päätöksissään. Siitä perinteestä meidän on päästävä vihdoin ja viimein irti. Aikoinaan muistaakseni jonkin Etyk-kokouksen alla, kun meillä oli sisäpoliittisia vaikeuksia maan rajojen sisällä, Urho Kaleva Kekkonen totesi tyylikkäästi, että talo elää tavallaan, vieras käy ajallaan, ja tähän kohtaan se sopii erittäin hyvin. Tulkoot vieraat, keitetään heille kahvit ja tarjoillaan parasta, mitä pöytään löytyy, mutta siitä, mitä Suomi päättää omista asioistaan, älköön kukaan olko huonolla omallatunnolla, älköön kukaan ministeri tai kansanedustaja olko edes huonovointinen. Päätetään asiat itse, ja olkoon sitten niin, että kun vieraat ovat lähteneet ja heitä on pidetty hyvänä, sen jälkeen palaamme arkirutiineihin ja päätämme omat asiamme.

Suomen arvostus kansakuntien silmissä ei tällä asialla parane eikä heikkene. Sillä se paranee, että hoidamme asiamme suoraselkäisesti itse. Suomi on Euroopan unionin jäsenmaista ainoa jäsenmaa, joka ajaa siellä Suomen asioita. On turhaa unennäköä kuvitella, että me odottaisimme jonkun muun sitä meidän puolestamme tekevän. Meidän on itse ajettava tässä salissa Suomen asioita, ja Euroopan unionin sisällä Suomen on ajettava omia asioitaan. Jos joku kuvittelee, että siellä meillä on suurin ystävä ja Suomen auttaja, se ei pidä paikkaansa. Meidän on itse ajettava omat asiamme ja pidettävä omista eduistamme huoli.

Nyt käsittelyssä oleva ratifiointi perustuslakisopimuksesta käydään tilanteessa, jossa sopimus on oikeasti ja ihan todellisesti hylätty Ranskan ja Hollannin kansanäänestysten jälkeen. Miksi meidän pitäisi tätä jo kuollutta sopimusta hyväksyä ja ikään kuin luoda pohjaa sille, että jokin muuttuisi paremmaksi, sitä minä en ymmärrä. Sopimushan joka tapauksessa muuttuu, ennen kuin se tulee lopullisesti voimaan.

En jaksa uskoa vielä tästä puhujapöntöstä, arvoisa rouva puhemies, että Ranska hyväksyisi sen muutoksitta sellaisenaan jonain toisena päivänä esimerkiksi ensi vuoden parlamenttivaalien jälkeen. Tuntien hieman Ranskan kansan ylpeyttä he varmasti vaativat muutoksia. He eivät voi menettää kasvojaan, vaan heidän on siihen jokin pieni viilaus tehtävä, että he ikään kuin saavat kansalle perusteltua, että tämä asia kannatti nyt lykätä ikään kuin muutamalla vuodella eteenpäin ja sen jälkeen tehdä hyvä päätös. Veikkaan, että näin tässä ainakin käy Ranskan kansallinen ylpeys tuntien, ja se on monessa muussakin asiassa tullut esille hyvin vahvasti. Eli sekään ei voi olla siis argumentti, että kuollutta sopimusta hyväksymme nyt ja teemme sillä jotakin hyvää Euroopalle. Sekään ei mielestäni pidä paikkaansa.

Neljäntenä asiana: Euroopan unionista tulisi tämän sopimuksen ratifioinnin myötä oikeushenkilö, joka saa toimia itsenäisesti. Mielestäni se on selvä vahva askel Euroopan liittovaltiota kohti, ja sitä askelta ei pidä ottaa. Euroopan unioni ei ole vahvimmillaan siinä, että perustamme uusia poliittisia byrokratian linnoja, vaan Euroopan vahvuus perustuu kansallisvaltioiden itsenäiseen toimintaan, jota säädellään sopivalla sopimuksella ja luodaan uutta lisäarvoa Euroopalle. Sillä, että meillä on komeita julistuksia taikka joitain strategioita, kuten jokin Lissabonin strategia on, ei ole kuin yhden paperin arvo, jos toimet puuttuvat ja kansakunnan tahto tehdä yhteisen hyvän eteen töitä. Sellainen unennäkö, että jollakin ratifioinnilla tekisimme hyvää Euroopalle, ei minun mielestäni ole perusteltu, vaan siinä pitää olla oikeaa toimintaa ja kansakunnan aitoa tahtoa. Se ei sopimuksella synny, vaan sellaisella toiminnalla, joka hyödyttää kaikkia eikä vain vähää joukkoa suuresta jäsenmaajoukosta.

Tähän tulee sellainen kiusallisuuskin vielä mukaan, että Suomi on itsenäinen jäsenmaa, joka sopimukset itse ratifioi, ja sitten jos liittovaltio on syntymässä, sieltähän voi tulla myöhemmin meille käsiteltäväksi tai kannettavaksi hyvinkin kiusallisia yksityiskohtia, joille sen jälkeen, kun asiat on päätetty, me emme mahda mitään, vaan sen jälkeen ne asiat ovat meidän edessämme meidän pöydillämme tämän salin käsittelyssä. Sekin on syytä muistaa.

Esimerkiksi tasavallan presidentti Tarja Halonen on nostanut monessa yhteydessä tämän asian esille, että hän ei kannata ratifiointia nyt. Siitä ei tietenkään pidä vetää sitä johtopäätöstä, kuten ei allekirjoittaneen puheenvuorostakaan, että olen hirvittävän innokas vastustaja asiassa, vaan mielestäni rauhallinen aikataulu on tässä paras. Tasavallan presidentti on nimenomaan tämän perään monessa puheenvuorossaan kysynyt, ja minun mielestäni tätä tasavallan presidentin mielipidettä pitää arvostaa. Itse sitä arvostan erittäin suuresti ja olen sitä mieltä, että tässä asiassa tasavallan presidentti on oikeassa, aivan kuten suurin osa Suomen europarlamentaarikoista, jotka sanovat ihan saman asian, että meillä ei ole tässä asiassa mitään kiirettä. Eivätkö Euroopan parlamentin Suomen edustajat ole tässä asiassa ikään kuin parempia asiantuntijoita, kun siellä ovat jatkuvasti paikalla ja sieltä meille viestiä tuovat? Joka tapauksessa niistä asioista, jotka meillä ovat edessä, on hyvä keskustelua käydä, mutta on myös hyvä, että arvostamme tasavallan presidentin mielipidettä, Euroopan unionin parlamentin suomalaisia meppejä, heidän mielipidettään. Tästä konseptista syntyy hyvä lopputulos.

Toivon vielä, arvoisa rouva puhemies, lopuksi, että kun kansanäänestystä kerran ei tule — siitähän eduskunta teki päätöksen, ja asia on sillä selvä, siihen ei palata siis enää — että kun tämä asia lykkäytyisi yli tulevien eduskuntavaalien, vaalikamppailun aikana kansanedustajaehdokkaat kävisivät aitoa keskustelua ihmisten kanssa vaalikentillä siitä, mitä asialle pitää tehdä. Sillä saisimme lisää kannatusta unionin hyväksyttävyydelle, koska sitä kannatustahan ei mistään muusta saa kuin siitä, että ihmisten silmissä syntyy hyvä tunne siitä, että he voivat asiaan vaikuttaa. Jos me viemme asiat piiloon ja pelkäämme kansan tuomiota, mitä demokratiaa se sellainen on? Jos kerran kansanäänestystä ei tule, mitä itse kannatin, niin minun mielestäni vaalikentillä käytäköön asiasta reilua avointa keskustelua. Eivät Euroopan parlamentin vaalien äänestäjäluvut ja äänestysprosentit nouse siitä, että pelkäämme kansan tuomiota. Jos kansan tuomio tulee, se tulee vaaleissa ja tulkoon, se on aivan oikein. Suomen perustuslain mukaan kansa valitsee edustajansa valtiopäiville asioista päättämään, ja se tuomio on neljän vuoden välein. Sen yli käypää asiaa tässä maassa ja demokratiassa ei saa olla.

Lopuksi, arvoisa puhemies, toivon vielä, että kun sitten, veikkaan, ennen joulua käydään lopullinen äänestys siitä, mitä tälle asialle tehdään, lopullisessa, viimeisessä, ratkaisevassa äänestyksessä, on vastakkain kaksi mielipidettä, se mielipide, joka kannattaa ratifiointia, ja se, joka vastustaa. On ihan kamalan väärin tässä asiassa, että esimerkiksi etukäteen se enemmistö, joka on jo syntynyt, veisi lopulliseen äänestykseen kaksi vaihtoehtoa, niin että siinä olisi jyrkkä "kyllä" ja pieni "kyllä". Se on aivan väärin. Siellä lopullisessa äänestyksessä pitää olla vastakkain "kyllä" ja "ei", jolloin edustaja voi sanoa selvän mielipiteensä. Se on reilua demokratiaa se, jolloin voi aidosti ilmaista mielipiteensä äänestämällä.

Itse en ratifiointia kannata nyt, vaan olen sitä mieltä, että asiaa pitää lykätä rauhallisesti yli vaalien ja katsoa, koska sopimus joka tapauksessa muuttuu. Kuolleen sopimuksen hyväksyminen ei lisää arvovaltaa kenenkään silmissä, ei Suomen kansan silmissä eikä eurooppalaisten valtioiden silmissä.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä eräissä puheenvuoroissa valitettiin sitä, mikä on ihan oikeakin valituksen aihe, että vaikka meille on unionin perustuslakisopimuksen ratifiointiasiakirja hallituksen toimesta tänne tullut, niin hallituksen aitio loistaa kyllä tyhjyyttään. Siinä mielessä hieman outo tilanne.

Täällä on nyt lähestulkoon jokainen puheenvuoro pitkään ollut voimakkaasti tätä sopimusta arvosteleva, ja, arvoisa puhemies, jos minä nyt voin toimia hetken hallituksen alter egona ja puolustaa sitä sopimusta ja ottaa näitä puheenvuoroja, joita tässä on käyty, vähän yksitellen ja niihin kommentoida, jos tämä menettelytapa sopii, koska vastauspuheenvuoroilla tähän ei ole päässyt oikein kiinni.

Lähdetään ed. Hoskosen puheenvuorosta ihan ensimmäiseksi, kun hän sanoi, että täällä ei olisi kunnioitettu ristikkäisiä ja vastakkaisia näkemyksiä. Voi olla, että tämä poleeminen tapa, jolla me täällä olemme argumentoineet, saattaa vaikuttaa siltä, että me ikään kuin emme hyväksyisi niitä erilaisia kantoja. Ainakaan itse en halua missään tapauksessa antaa sellaista kuvaa, ettenkö tunnistaisi ja kunnioittaisi niiden näkemystä, jotka a) vastustavat tätä ratifiointia tai b) pahimmillaan vastustavat koko unionia. Demokratiassa kuuluu myös tällaiset kannat ottaa huomioon, mutta tietysti täytyy tunnistaa, että myöskin enemmistö, ainakin tämän salin enemmistö, on selkeästi ilmaissut toisenlaisen kannan.

Ed. Kallis, te totesitte hyvin merkillisellä tavalla puheenvuorossanne. Ensinnäkin te totesitte, että teistä tämä perustuslakisopimus on selvästi parempi kuin nykyiset perussopimukset. Sen lisäksi te heti perään totesitte, että ei pitäisi kuitenkaan ratifioida tätä parempaa sopimusta siksi, että se teidän mielestänne ei tule koskaan voimaan. Minä itse asiassa hyväksyn tuon kaltaisen argumentin kadunmieheltä. Minä en hyväksy tuon kaltaista argumenttia poliitikolta, päätöksentekijältä. Uskotteko te, ed. Kallis, itseenne poliitikkona ja päätöksentekijänä? Jos te uskotte, teidän kantanne on yksi niistä kannoista, jotka vaikuttavat siihen, tuleeko tämä sopimus voimaan vai ei. Se on yksi osa sitä olennaista prosessia, mitä tässä nyt viedään eteenpäin.

Te sanoitte puheenvuorossanne, että te mieluummin jäisitte odottamaan ja kuulemaan vähän muiden maiden kantojen muodostusta tästä asiasta. Eli te jäisitte odottamaan sitä, että Ruotsissa tämä ratifioidaan, Ranskassa ratifioidaan ja Hollannissa ratifioidaan, ja sen jälkeen te olisitte sitten viimeisenä ratifioimassa. Minkä takia te panette pään pensaaseen? Minkä takia te ette ota poliittista vastuuta? Te olette poliitikko, ja ottakaa poliittista vastuuta, kun te kerran näette, (Ed. Kallis: Minä ajattelen Suomen etua!) ed. Kallis, kun te kerran näette, että tämä sopimus on parempi kuin nykyinen sopimusjärjestelmä. Jos siellä on semmoisia puheenvuoroja, joissa nähdään, että tämä on huonompi kuin nykyiset sopimukset, silloin minä voin hyväksyä tämän argumentin, että ei ratifioida, mutta en minä voi ymmärtää, että te ette voi sitä hyväksyä, että me ratifioimme tämän, kun te näette sen parempana, vaan te jäätte odottamaan muiden maiden ratifiointipäätöksiä. Miten Ruotsin parlamentissa sanotaan? Ne jäävät odottamaan siellä samalla tavoin: tämä on parempi, tämä sopimus, mutta odotetaanpas Suomen kantaa. Emme etene ollenkaan. Te olette poliittinen päätöksentekijä; otetaan vastuuta.

Ed. Kankaanniemi, te totesitte pitkän listan ongelmia, jotka tässä neuvotteluprosessissa olivat vastassa. Te olette hyvin tutustunut tähän asiakirjaan. Viittasitte myöskin tietysti suuren valiokunnan käsittelyyn, jossa olemme tätä asiaa käyneet läpi. Täällä on syytetty allekirjoittanutta, jotkut ovat todenneet, että me olemme jotain euroforian vallassa olevia EU-ihailijoita ja kuvittelemme, että EU:sta tulee kaikki suloisuus tähän tai tämä perustuslakisopimus olisi niin kuin ideaali asiakirja. Minä voin luetella siitä ison joukon asioita, ja nyt minä luettelen teille nopeasti muutaman niistä asioista, joista olen eri mieltä tuosta perustuslakisopimuksesta.

Ensin kertaan: Täällä on moneen kertaan puhuttu siitä, että yksinkertainen kaksoisenemmistö olisi ollut ainoa oikea tapa, järkevin, selkeä tapa, ymmärrettävin tapa määrittää määräenemmistö. Se on huono ratkaisu, mikä perustuslakisopimuksessa nyt on. Siellä on erittäin huono piirre se, että Eurooppa-neuvostosta tehdään unionille itsenäinen toimielin. Suomen hallitus vastusti sitä pitkään, ja eduskunnassa sitä vastustettiin pitkään. Konventissa me vastustimme ja minä vastustin pitkään Europpa-neuvoston tekemistä itsenäiseksi toimielimeksi. Kaiken lisäksi tälle itsenäiselle toimielimelle valitaan pysyvä presidentti. Myöskin tätä me vastustimme. Se on ollut meidän kantamme koko ajan. Se on ollut huono piirre tässä sopimuksessa.

Sen lisäksi siellä on erittäin huonona piirteenä se, että ulkoasiainneuvoston pysyväksi puheenjohtajaksi tulee tämä ulkoasiainministeri. Hänellehän tulee kohtuuton valta. Hän on sekä päätöksenteon valmistelija, itse päättäjä että toimeenpanija. Aivan kohtuuton valta yhdelle henkilölle tulee, (Ed. Pulliainen: Miten ihmeellä te sitten ratifioitte tämän sopimuksen?) kun muissa neuvostoissa puheenjohtajuus tietenkin kiertää. Tämä on huono piirre tässä.

Ehdottoman huono piirre on se, mihin pääministerikin täällä viittasi, että määräenemmistöpäätöksenteko ei riittävästi laajene. Olisi monia muita ulottuvuuksia ja osa-alueita, joissa sitä olisi pitänyt selkeästi laajentaa. Se työ jäi kesken.

Vaikka se ei aivan suora perustuslakiasia olekaan, niin ehdottoman suuri kummajainen on tietenkin Euroopan parlamentin oma kyvyttömyys pystyä päättämään omasta sijaintipaikastaan. Onhan se uskomatonta, että parlamentti kokoontuu kahdessa paikassa ja sen sihteeristö on vielä kolmannessa maassa. Se kokoontuu Ranskassa, se kokoontuu Belgiassa, itse parlamentti, ja parlamentin sihteeristö on Luxemburgissa. Eihän tämä ole tästä maailmasta, eihän tämä ole tästä maailmasta. (Ed. Pulliainen: Ei, se on Euroopan unionista!) — Joo, tämä ei ole tästä maailmasta. — Nämä ovat ongelmia; nämä ovat ongelmia.

Arvoisa puhemies! Minä en nyt luettele niitä asioita, jotka tässä ovat positiivisia, ja se luettelo on paljon paljon paljon paljon pidempi. Olen kirjoittanut siitä kirjan, ja siihen voidaan tutustua. Nämä ovat ongelmia tässä sopimuksessa. Tämä oli kuitenkin kompromissi, ja tämä kompromissi, jossa ovat nämä ongelmat sisällä, on selkeä edistysaskel päätöksenteon demokraattisuuden, selkeyden ja tehokkuuden kannalta verrattuna nykyiseen Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmään. Sen takia olemme sen takana, ja sen takia minä ainakin poliitikkona otan myöskin vastuun siitä, että me viemme tätä prosessia eteenpäin.

Ed. Soini, joka on kadonnut nyt salista, käytti puheenvuoron siitä, että katsotaan näitä maita, jotka ovat jääneet ulkopuolelle, miten ne pärjäävät. Norja, Sveitsi, Islanti olivat esimerkkeinä. Norja ja Sveitsi ovat molemmat itse asiassa Eta-alueessa mukana. Norjassahan on sellainen — pärjääkin varmaan sen vuoksi erinomaisen hyvin, että se on siellä yhteisillä sisämarkkinoilla mukana — Norjassa on sellainen kummallinen tilanne, että he panevat käytännössä saman lainsäädännön täytäntöön, minkä me täällä Suomen eduskunnassa myöskin panemme unionin osalta täytäntöön, kun valtaosa unionin lainsäädännöstä on tätä yhteistä sisämarkkinalainsäädäntöä. He panevat sen täytäntöön, ilman että ovat päätöksenteossa millään tavalla mukana. Tätäkö me haluaisimme? (Ed. Pulliainen: No milläs tavalla Suomen vaikutus näkyy?) — Teidän täytyy tulla, ed. Pulliainen, suureen valiokuntaan, että te näette, jos te ette omassa valiokunnassanne näe, miten Suomen eduskunta on mukana unionin lainsäädäntöä kehittämässä. — Me olemme mukana päätöksenteossa, Norja ei ole ja silti panee täytäntöön samaa lainsäädäntöä. Tämäkö on se ideaalitilanne, jonka perään ed. Soini kysyi?

Tässä puhutaan siitä — on käytetty samassa yhteydessä puheenvuoro — että me olemme luovuttaneet vallan Euroopan unionin tasolle. Totta, me olemme luovuttaneet osan suvereniteetistamme tälle ylikansalliselle päätöksentekojärjestelmälle. Mutta onhan tässä suuri ero verrattuna niihin Pietarin tsaarinvallan aikaisiin ukaaseihin tai unionin direktiiveihin, jotka tulevat ikään kuin ulkopuolelta meille. Tsaarin ukaasit tulivat todella meille keisarin käskykirjeenä, ja ne pantiin täällä uskollisesti täytäntöön. Niin me panemme täytäntöön myöskin unionin direktiivit poikkeuksellisen uskollisesti, kuuluu suomalaiseen lojaaliseen päätöksentekojärjestelmään.

Mutta aivan olennainen ero, aivan olennainen ero: Brysselin direktiiveissä me olemme päättäjinä mukana. Me istumme ministerineuvostossa mukana. Yhtä ainutta unionin lainsäädäntöpäätöstä ei tehdä, ilman että siellä on suomalainen ministeri viime kädessä päätöksentekijänä mukana. Ja mandaatti tulee tämän talon kautta, mandaatti tulee tämän talon kautta, eli eduskunta antaa ministerille mahdollisuuden toimia lainsäätäjänä. Nähdään nyt tämä järjestelmän luonne ja erot siinä. Brysselin päätökset eivät ole meille ylhäältä tulevia päätöksiä, meidän ohitsemme tulevia päätöksiä, vaan me olemme ottaneet valtaa käsiin laajemmissa puitteissa. Sen takia me olemme sinne luovuttaneet osan suvereenista toimivallasta.

Ed. Kauppila viittasi siihen, että tämä olisi vain sopimus ja tässä olisi puhuttu perustuslaista. Katsokaa tarkasti, mikä se otsake on. "Treaty on constitution" eli ’Sopimus perustuslaista’ on kyseessä. Se on otsake. Me käytämme lyhennettä perustuslaki tai perustuslakisopimus, mutta se on kansainvälinen sopimus unionin perustuslaista. Tämä on nimi tässä.

Nimikkeen ohella on myöskin puhuttu täällä, että ne unionin tunnukset ovat aivan kauhistuttavia: unionin lippu tai "Oodi ilolle" ikään kuin tunnussävelenä. Nämä on hyväksytty jo vuonna 1986. Vuonna 1986 unioni teki lipustansa päätöksen. Samana vuonna sovittiin, että tämä Beethovenin yhdeksännen sinfonian finaalin kuoro-osa on ikään kuin unionin tunnus. Ei tämä ole mikään keksintö, joka tässä unionin perustuslakiprosessissa olisi syntynyt.

Ed. Hoskoselle vielä viimeinen huomio, joka liittyi siihen, että meillä olisi joku kauhea kiire. Arvoisat edustajat, onko Suomi kiiruhtava maa tässä? Tämä prosessi alkoi vuonna 2001 Laekenin päätöksellä. Meillä oli konventtivaihe ensin, sen jälkeen hallitustenväliset pitkät neuvottelut, joissa me olimme mukana. Sen jälkeen se sopimus hyväksyttiin syksyllä 2005, josta alkoi ratifiointi. Me olemme kohta syksyssä 2006. Kaksi vuottahan tämä asia on Suomessa jo ollut esillä. Onko tämä jotain kiirehtimistä? Meidän edellä on jo 15 unionimaata tämän ratifioinut. Mehän olemme pian unionimaiden joukossa pienessä vähemmistössä, joka on hidastellut, hidastellut, hidastellut. Miten tässä kiireestä puhutaan, kun aikataulu on Suomessa venynyt tällaiseksi? Me olemme käsitelleet tämän poikkeuksellisen perusteellisesti, poikkeuksellisen perusteellisesti. Hallituksen asiakirjat ovat verrattuna useimpiin unionimaiden asiakirjoihin tässä kysymyksessä erittäin yksityiskohtaisia ja myöskin tilannetta monipuolisesti arvioivia. Eduskuntahan on poikkeuksellisesti tämän käsitellyt, nyt jo toista kertaa alkaa käsitellä, koska me koko kevään keskustelimme tästä hallituksen aikaisemmasta esityksestä. Eli tässäkään suhteessa me emme ole kiirehtimässä.

Viimeinen huomio liittyy siihen, miten toimivat Ranska, Hollanti, kun siellä enemmistö kansalaisista on tiettyä mieltä. Itse asiassa tämänhetkiset gallupit Ranskasta ja samoin Hollannista kertovat sen, että enemmistö kansalaisista on tämän perustuslain kannalla. Yli 60 prosenttia molemmissa maissa on arvioimassa, että nykyinen perustuslakisopimus tässä muodossa olisi hyväksyttävämpi kuin tämä epäselkeä tilanne, missä nyt ollaan. Tällaista kertovat gallupit. Gallupdemokratiaan me emme voi luottaa, meidän täytyy luottaa kansanäänestyksiin sinänsä. Nämä tietysti joudutaan jossain vaiheessa uudelleen ratifioimaan sitten Ranskassa ja Hollannissa, kunhan me nyt ensin ratifioimme sen itse, ja sen jälkeen se sitten menee sinne. Tämä sopimus ei ole kuollut.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! En tiedä, nukkuiko ed. Kimmo Kiljunen, kun perustelin, minkä takia katson, ettei tulisi ratifioida. Jos hän nyt minua haluaa moittia, niin hän moittii samanaikaisesti tasavallan presidenttiä, jota hän piti niin viisaana henkilönä tässä muutama kuukausi sitten. Ihan samoista syistä minä vastustan ratifiointia tässä vaiheessa kuin tasavallan presidentti, joka myöskin pitää tätä sopimusta hyvänä, mutta ei kannata sen ratifiointia tässä vaiheessa. Mainitsin, että tämä lisää EU-kriittisyyttä ja EU-kielteisyyttä tässä maassa, ja ed. Kiljunen haluaa sitä lisätä.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä pyydän ed. Kallista: älkää piiloutuko tasavallan presidentin taakse. Minä en keskustele tässä pöntössä tasavallan presidentin kanssa; minulla on tilaisuus hänen kanssaan toivottavasti keskustella toisissa tilanteissa hänen kannoistaan. Minä puhuin teidän puheenvuorostanne, teidän kannastanne siinä, että te olette sitä mieltä, että tämä sopimus on parempi, ja toisaalta olette sitä mieltä, että tätä ratifiointia ei pitäisi nyt tehdä. Tässä on nyt selkeä ristiriita. Te odotatte, että muut maat tekisivät ratifioinnin meidän puolestamme ja sen jälkeen me itse tekisimme tässä kannan. Minä olen tätä mieltä: kantakaa poliittista vastuuta poliitikkona.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Jos ed. Kimmo Kiljunen käyttää vielä yhden puheenvuoron tästä asiasta tuohon sävyyn, noin ristiriitaisesti suhteessa johtopäätöksiin, niin minä ryhdyn jälleen aktiivisesti ajamaan näitä EU-asioita ja nyt niin, että äkkiä eroon sellaisesta putiikista, jota tuollaisella retoriikalla hallitaan, mitä te olette tässä nyt retoriikkana harjoitellut tämänkin iltapäivän ajan. On se sen verran kovaa tekstiä kuunneltavaksi epäloogisuudessaan. Eihän tuossa ole mitään järkeä.

Arvoisa puhemies! Tämä on aika mielenkiintoinen asia ihan vakavasti otettuna siinä, että luulisi, että jos ratifioinnin kannalla mielipidetiedustelujen perusteella on vain 22 prosenttia kansasta ja muutenkin sen EU:n kannatus on ollut hiukan hiipumaan päin Suomen kansan piirissä, niin minkäänlaista painoarvoa ei laiteta luottamuspääoman kasvattamisen hyväksi, ei yhtään, ei minkäänlaista liikettäkään siihen suuntaan. Esiintyminen on juuri sellaista kuin ed. Kimmo Kiljusella äsken juuri oli. (Ed. Kiljunen: Sanokaa nyt sisällöstä jotain!)

Tämä asia on aivan erikoisen mielenkiintoiseen kuvaan tullut aivan viime päivinä. On ilmestynyt kuvaan uusi ilmiö, jota ei ole ollut tässä salissa ja politiikassa sen kohta 20 vuoden aikana, jonka on ollut ilo ja kunnia olla mukana. Nimittäin me olemme siirtyneet tällaiseen fellmanni todistaa -kulttuuriin, joka tarkoittaa sitä, että pääministeri kutsuu ulkomaisia poliittisia johtajia todistamaan milloin minkäkin puolesta, että Suomen kansan pitää nyt noudattaa sitä ja sitä lippua, mitä nämä kannattavat. Sellainen oli ydinvoima-asioissa juuri äskettäin, sitä on erikoisesti esiintynyt tämän perustuslaillisen sopimuksen ratifioinnin osalta jnp.

Samanaikaisesti suorastaan jätetään kokonaan käyttämättä omien pyrkimysten rinnalla sitä mahdollisuutta, että olisi todella aktiivisesti esitelty niitä erityisiä näkökohtia oikein kampanjan kanssa, jotka tämän asian ajajien kannalta tuntuvat arvokkailta. Ei mitään tämmöistä ole esiintynyt, ei pätkänkään vertaa. Tämä kostautuu ajan kanssa hyvin paljon. Se on aivan varma asia.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä olen kyllä tottunut sellaiseen eduskuntakeskusteluun, että vaikka moititaankin toisen puheenvuoroa retorisesti vahvaksi tai ei, olisin kuitenkin kaivannut siihen sisältöargumenttia. Te, ed. Pulliainen, käytitte aika voimakkaasti puheenvuoron minun puheenvuoroani vastaan, mutta minä en saanut minkäänlaista sisällöllistä kommenttia sieltä ulos.

Minä olen samaa mieltä teidän kanssanne siitä, että kansanvalistustyötä meidän on tehtävä valtavasti. On selvä tilanne se, kuten viittasin aikaisemmassa yhteydessä, että vaikka enemmistö kansasta vastustaa tätä sopimusta, niin yksi kymmenesosa myöntää tuntevansa tätä edes alkeellisesti, eli se on juuri niin kuin vanha mökinukko sanoi, että en minä tästä mitään ymmärrä, mutta hanttiin pistän. On selvä asia, että meillä on tässä valistustehtävä, mutta juuri tämän valistuksen kannalta olisi tärkeää, että me käymme debattia, ja kertokaa, ed. Pulliainen, missä olette sisällöllisesti eri mieltä kanssani.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kimmo Kiljunen on niin innostunut, että hän ei jälleen kerran kuunnellut, mitä minä sanoin. Minä sanoin, että teidän puheenvuoronne äsken oli niin epälooginen kuin olla voi (Ed. Kiljunen: Missä suhteessa?) — Kaikessa suhteessa. — Te sanoitte epäkohtia epäkohtien jälkeen, ja sitten tämä pitää kuitenkin ratifioida. Eihän tässä ole mitään tolkkua.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Rouva puhemies! Ed. Kimmo Kiljunen luetteli näitä tämän perustuslain heikkouksia, jotka eivät menneet Suomen tavoitteiden mukaan. Totean, että pääministeri vastasi minulle, kun luettelin näitä aikaisemmin, että ne menivät juuri niin kuin Suomi halusikin — ja annettiin periksi niissä. Kumpi on oikeassa, Kiljunen vai Vanhanen? (Ed. Pulliainen: Kiljunen tietysti!) — No, tässä salissa tietysti pitää nyt sanoa, että Kiljunen.

Olen kyllä sitä mieltä, että Suomen tavoitteena oli, että Eurooppa-neuvostosta ei tule virallista toimielintä. Pääministeri totesi, että ei se ollut meille niin mitään, siitä tavoitteesta oli luovuttu. EU:n presidentistäkin oli hänen mielestään luovuttu, teidän mielestänne ei. Ulkoministerin kaksoishatutusta ja sitä, että sama henkilö valmistelee, päättää, panee täytäntöön ja valvoo ulkopolitiikan, vastustimme yksimielisesti suuressa valiokunnassa muun muassa. Pääministeri sanoo, että ei se niin ollut. Käsittämätöntä. Ja muutamia muita asioita oli samanlaisia. Mutta se siitä.

Täällä on syytetty, että me, jotka nyt vastustamme tätä ratifiointia tällä aikataululla tai sitten yleensäkin, menemme Ranskan ja Hollannin taakse. Ne eivät määrää ainakaan minun menettelystäni pätkääkään. Mutta se merkitsee sitä, että kun Ranskan ja Hollannin kansat ovat hylänneet tämän perustuslain, niin tämä ei voi tulla sellaisenaan voimaan, ja se on se fakta. Meillä oli suuressa valiokunnassa meppi Lamassoure, joka varmaan on aika kokenut ranskalainen entinen ministeri ja voimapoliitikko, nykyinen europarlamentaarikko, ja hän sanoi yksiselitteisesti, että sellaista presidenttiä, sellaista kansalliskokousta Ranskaan ei tulla valitsemaan, joka tällaisena tämän sopimuksen perustuslaista tulisi hyväksyttämään, yrittäisi edes sitä. Oleellisia muutoksia on tehtävä. Näin sanoi hän. Sikäli meidän on katsottava vakavasti, teetämmekö eduskunnalla jälleen ylimääräistä työtä syksyn aikana kuukausikaupalla käsittelemällä esitystä, joka ei voi tulla voimaan. Siinä ei ole mitään järkeä, ei pienintäkään järkeä.

Me olimme 23. maaliskuuta 2006 suuren valiokunnan suurella delegaatiolla Brysselissä ja tapasimme pääosan suomalaisista mepeistä, myös ranskalais-suomalaisen mepin, ja he olivat lähes yhtenä miehenä ja naisena sitä mieltä, että ei ole mitään järkeä, ei mitään perustetta tätä nyt ratifioida Suomessa tällaisella aikataululla. He totesivat, että Suomea pidetään vain naurettavana rähmälläänolijana, noin suoraan sanoen, jos näin menettelemme, mihin hallitus kokoomuksen tuella nyt on meitä viemässä.

En mene heidän taaksensa enkä tasavallan presidentti Halosenkaan taakse, mutta totean, että kyllä häntäkin kannattaa kuunnella. Hänet on kansa valinnut Suomen tasavallan presidentiksi, ja kansankin suuri osa on tätä mieltä, ettei pidä ratifioida. Presidentti Koivisto on vähän varoitellut, että unionia ei pidä syventää ja laajentaa yhtä aikaa, siitä tulee vain ongelmia.

Näistä tietyistä yksityiskohdista, joita tässä keskustelussa on noussut esille, joku sana.

Ed. Laukkanen mainosti jälleen, niin kuin keskustalaisilla nyt on ollut kovin suuri halu, Suomen liittymissopimuksen artikloja 141, 142. Mutta täytyy sanoa, että todella 142 on lähtökohdiltaan ollut ok, mutta 141 on kelvoton alun perin, koska siellä on se sana "voi": Suomi voi maksaa, jos komissio antaa siis luvan, mutta valta on komissiolla. Se ei muuttunut tämän perustuslain myötä yhtään, ei millään tavalla. Edelleen se on täysin vailla sitovaa pohjaa ja aina joudutaan neuvottelemaan unionin kanssa, miten suomalaista maataloutta voidaan ylläpitää. Ja huonosti on käynyt tähän asti, ja huonosti tulee käymään jatkossakin, kun valta on siellä ja ne eivät meidän olosuhteitamme kunnioita eivätkä edes ymmärrä. Eli tältä osin, 141:n ja 142:n problematiikan osalta, ei tapahtunut pätkänkään parannusta tämän perustuslain myötä. Liittymissopimus ja perustuslaki ovat käytännössä aivan yhtä huonoja, 141:n osalta erityisesti.

Alue- ja rakennepolitiikan osalta perustuslakiin tehtiin artikla, joka antaa tukioikeuksia eri maille, ja Suomikin sai nämä Pohjois- ja Itä-Suomen harvaanasuttujen alueiden tukioikeudet sinne perustuslakiin. Eräs asiantuntija sanoi valiokunnassa, että jos olisi määritelty se sillä tavalla, että merenpinnan alapuolella olevat alueet luettaisiin myös tukioikeutettuihin alueisiin, niin kaikki 25 jäsenmaata olisivat tukioikeutettuja, koska Hollantikin tätä kautta saisi näitä oikeuksia. Nyt Hollanti ei saa, kaikki 24 muuta jäsenmaata saavat, ja kun samaa pottia on jakamassa muutaman jäsenmaan sijasta 24 jäsenmaata, niin tiedämme, että Itä- ja Pohjois-Suomen alueet tulevat kärsimään jatkossa raskaasti tästä perustuslain heikosta artiklasta. Tämä on tosiasia, ja varoitan tai sanon, että älkää pettäkö kansaa näillä maatalouden ja alue- ja rakennepolitiikan katteettomilla lupauksilla, kun tätä puolustatte, hyvät ystävät ja toverit ja erityisesti keskustalaiset, jotka maataloudesta jonkin verran vielä puhutte.

Rouva puhemies! Tämä oikeushenkilöllisyys on noussut esille. Totean vain sen, että kun unioni saa tehdä kansainvälisiä sopimuksia koko unionin puolesta ja meidän puolestamme, niin tähänastinen menettely on ollut, että esimerkiksi kun täällä on tehty niitä, on jätetty sopimuksien osalta varaumia joidenkin artiklojen sisällön suhteen sen tähden, että ne ovat olleet sopimattomia meille. Mutta kun ne tekee unioni, niin Suomen erityisolosuhteita, erityistarpeita varten mitään varaumia ei tulla tekemään ja niin joudumme entistä huonompaan asemaan näissä sopimuksissa, joita unioni oikeushenkilöllisyytensä pohjalta pystyy tekemään. Sekin riski on, että joudumme entistä huonompaan tilanteeseen.

Edelleen hyvinvointipalvelut, työeläkejärjestelmä ja rahapelimonopoli ovat asioita, jotka jäivät tässä perustuslakisopimuksessa heikolle pohjalle. Ne ovat niin heikolla pohjalla, niin epäselviä, että näiltä osin, niin kuin monelta muultakin osin, todellinen päätösvalta siirtyi Euroopan unionin tuomioistuimelle — menee sanat sekaisin — EY-tuomioistuimelle. EY-tuomioistuimessa 25:n, pian 27:n, maan tuomarit ovat niitä ratkomassa, ja heistä on yksi suomalainen, ja heillä on valtavan suuri valta ratkaista nämä asiat. Ja kun he ratkaisevat ne markkinaehtoisesti, niin kuin unionissa yleensä kaikki, niin kyllä meidän hyvinvointipalvelut, työeläkejärjestelmä, rahapelimonopoli muun muassa ovat suuressa vaarassa tämän perustuslain myötä, ja ne ovat isoja asioita. Tämä on ihan fakta, ja siitä ei pääse valitettavasti yhtään mihinkään.

Rouva puhemies! Tämä määräenemmistöpäätöksentekoon siirtyminen entistä enemmän on mielenkiintoinen asia. Myönnän sen, että määräenemmistöpäätöksentekoa tarvitaan, jos unioni haluaa saada aikaan päätöksiä. Mutta toisaalta, jos siirrytään määräenemmistöpäätöksentekoon niin laajasti kuin nyt ollaan siirtymässä, me jäämme yhä useammin yksin. Esimerkiksi maatalouden puolella, aluepolitiikassa ja monissa muissa tärkeissä asioissa meille ei löydy kumppania. Silloin meidät jyrätään mennen tullen määräenemmistöllä. Tänään oli suuressa valiokunnassa asia, jossa todettiin liikennepuolelta, että enemmistö tekee päätökset ja siihen joudumme sitten tyytymään. Näin tulee käymään jatkossa entistä enemmän.

Arvoisa puhemies! Täällä ei ole sanottu, miksi nykysopimuksilla ei voitaisi mennä, ja on pakkokin mennä, vielä monta vuotta eteenpäin. Nizzan sopimus on huono, sitä ei olisi pitänyt koskaan hyväksyä, ja sitä aikaisemmat ovat tietysti huonoja, koska ne on tehty paljon pienempää jäsenmäärää ajatellen, mutta kyllä nykysopimuksillakin näköjään pystytään elämään, ja näin Suomen puheenjohtajuuskausikin hoidetaan nykysopimusten varassa ja unioni toimii. Ongelmat eivät ole sopimuksissa, ongelmat ovat siinä, että unionilla ei ole johtajuutta, kukaan ei hoida asioita. Nationalismia pidän sinänsä hyvänä asianakin, mutta kun se on väärissä kohdissa, niin se sitten pelaa, ja kun isot jäsenmaat ovat nationalisteja, niin silloin kaikki kärsivät.

Tällä hetkellä ollaan siinä tilanteessa, että unionissa ei ole johtajaa, joka vetäisi sitä eteenpäin, ja silloin sitten kaikki ongelmat ovat kasautuneet, ja ne eivät korjaannu perussopimuksia uusimalla automaattisesti, vaan tarvitaan jotakin muuta. Mutta sitä ei löydy, koska tämä on liian mahdoton yhtälö, tämä koko unioni. 25 ja ehkä pian 35 (Puhemies: Ed. Kankaanniemi, 10 minuuttia!) jäsenmaata on sellainen sekamelska, josta ei päästä eteenpäin millään järjestelmällä.

Rouva puhemies! Edelleen korostan, että ensin pitää pitää eduskuntavaalit ja niissä tämän asian olla teemana ja sen jälkeen uusi eduskunta käsitelköön tämän perussopimuksen, perustuslain.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kankaanniemi asetti oman puheenvuoronsa alussa minut ja pääministerin vastakkain suhteessa siihen listaan, kun listasin niitä asioita, jotka tuossa perustuslakisopimuksessa ovat sellaisia, jotka eivät ole olleet Suomen neuvottelutavoitteiden mukaisia. Myöskin henkilökohtaisesti pidän niitä ongelmina.

Tämä vastakkainasettelu oli täysin tarpeeton. Me molemmat olemme istuneet konventissa puolitoista vuotta — silloin pääministeri ei ollut tietysti pääministeri, vaan siellä istuimme ed. Matti Vanhanen ja minä — ja tiedämme hyvin sen neuvotteluprosessin luonteen, jolla tätä perustuslakiprosessia tehtiin. Hän sanoi aivan selkeästi, hän sanoi aivan selkeästi tänään tuolta aitiostaan, että tämä ei ole ideaalitilanne, me emme ole saaneet kaikkia niitä tavoitteita, jotka alun perin Suomen tavoitteita olivat, lävitse tässä yhteydessä, ja hän sanoi, että tämä on kompromissi, tämä on siedettävä kompromissi. Tämä on pitkän prosessin tuloksena neuvoteltu, ja sen takia me asetumme sen taakse. Siellä on kohtia, joissa me olemme eri mieltä tai jotka olisivat voineet olla paremmin kuin ne nyt sinne on muotoiltu, mutta kompromissi on aina kompromissi. Se tarkoittaa sitä, että me otamme yhden askelen taakse päästäksemme pari askelta eteenpäin.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Pöytäkirjoista tietysti voidaan tarkistaa, mitä kukin on sanonut. Mutta kyllä minä kuuntelin erittäin tarkkaan pääministerin puheen, koska hän minulle suoraan vastasi ja kävi läpi nämä kohdat, jotka minulla on tässä paperilla, ja sanoi, että näin ei ole kuin ed. Kankaanniemi väitti. Ja te, ed. Kimmo Kiljunen, sanotte täysin päinvastoin. Kyllä teillä ja pääministerillä nyt on sukset ristissä todella pahasti, ja jompikumpi on oikeassa, ja jompikumpi sitten ajattelee tai puhuu vähän eri tavalla. Se on tietysti ikävä asia, mutta se ei väitteillä selviä, koska näin on ihan selkeästi. Nämä kannattaa nyt tarkistaa. Pääministeri puhui Eurooppa-neuvostosta, EU-presidentistä, ulkoministeristä ja muutamasta muusta asiasta.

Pertti Hemmilä /kok:

Rouva puhemies! Satuin tänä aamuna kuulemaan radiosta uutisia 50 vuoden takaa. Niissä uutisoitiin, miten Benelux-maat ovat sopineet työvoiman vapaasta liikkuvuudesta, ja sillä tavalla on tiettyä historiallista havinaa tällä päivämäärällä 7.6.

Rouva puhemies! Professori Esko Antola on yksi maamme johtavia EU-asiantuntijoita. Hän on arvioinut, onko koolla väliä. Hän on todennut, että pienten ja suurten maitten välinen jännite purkautui suurella ryminällä silloin, kun Suomi liittyi unioniin. Neuvottelujen loppuvaiheessa vuoden 1993 lopulla Espanja ja Iso-Britannia kiinnittivät huomiota siihen, että jos on tulossa neljä uutta pientä jäsenmaata — tuolloin vielä uskottiin Norjankin tulevan mukaan — silloin suurten ja pienten maiden välinen tasapaino EU:ssa heilahtaa ratkaisevalla tavalla pienten jäsenvaltioiden eduksi. Tämähän ei näille kahdelle maalle sopinut, vaan asia pantiin pöydälle. Tämän jälkeen sovittiin niin sanotusta Ioanninan kompromissista, jonka mukaan asiaan palataan, kun pienet hakijamaat otetaan mukaan, ja niille annetaan tässä vaiheessa sovitut äänimäärät.

Asiaan palattiinkin niin sanotulla ranskalaisella tavalla syksyllä vuonna 2000 Ranskan ollessa EU:n puheenjohtajamaa, kun valmistauduttiin Nizzan konferenssiin, jossa uudistettiin unionin perustamissopimusta. Tässä yhteydessä suuret maat kaappasivat itselleen enemmän valtaa pienten kustannuksella. Pienet maat suostuivat Nizzassa tähän järjestelyyn. Suomikin totesi pienten maiden piirissä, että ellemme suostu ehdotukseen, suuret maat saattavat muodostaa oman ryhmänsä ja tehdä päätöksiä ulkopuolella yhteisten instituutioiden.

Arvoisa puhemies! Näin siis professori Esko Antola kertoo siitä historiasta, joka todellisuudessa on kuitenkin EU:n lähihistoriaa, sitä aikaa, jolloinka Suomi oli neuvottelemassa jäsenyydestä.

Kun tässä keskustelussa erityisesti ed. Kimmo Kiljunen on esiintynyt — toki asiantuntijana — hän on antanut suorastaan erittäin tietäväisen kuvan itsestään tässä, ja varmasti näin onkin. Hän tuntee tämän koko prosessin, mikä on johtanut tähän perustuslailliseen sopimukseen ja tähän tilanteeseen, missä me nyt täällä Suomessa olemme. Hän tuntee sen erittäin hyvin. Lisäksi tässä keskustelussa niin kuin muissakin yhteyksissä ed. Kimmo Kiljunen on kyllä osoittanut myöskin tuntevansa ehkä ihan parhaasta päästä meidän valtakunnassamme, ainakin meistä poliitikoista, tämän sopimuksen sisällön. Hän tuntee myöskin varmasti nämä nyt voimassa olevat sopimukset. Kun olen kuunnellut tätä keskustelua, niin kyllä minustakin kuitenkin ed. Kimmo Kiljusen loogisuus joutuu erityiseen tarkasteluun. Olen kyllä sitä mieltä, että ne perusteet, mitkä ed. Kimmo Kiljunen lateli täältä puhujakorokkeelta nimenomaan sille, miksi Suomen ei olisi pitänyt koskaan hyväksyä tätä perustuslaillista sopimusta, olivat painavia perusteita — ne jo, mitkä luettelitte täältä puhujakorokkeelta — ja kun ei se lista siihen edes jää.

Mutta kuitenkin nyt ollaan tässä tilanteessa, että hallitus pääministerin johdolla on esitellyt tämän eduskunnalle. Yhdyn niihin arvioihin, joita täällä muutkin edustajat ovat aiemmin esittäneet, että olisi ollut vähintäänkin toivottavaa, että arvoisa pääministeri ja muitakin valtioneuvoston jäseniä, ainakin ulkoministeri, olisi malttanut kuunnella tätä lähetekeskustelua ja osallistunut myöskin tähän keskusteluun, jottei ed. Kimmo Kiljusen olisi niin voimakkaasti monessa yhteydessä ja monella puheenvuorolla tarvinnut hallituksen esitystä puolustaa, vaan että pääministeri olisi itse ollut valmis keskustelemaan eduskunnan kanssa tästä asiasta.

Arvoisa puhemies! Sitä suuremmalla syyllä olisin näin toivonut tapahtuvan, koska katson, että kaikki se aika, mikä tästä eteenpäin tämän sopimuksen ratifioinnin valmisteluun täällä eduskunnassa tullaan käyttämään — niin meidän aikamme täällä eduskunnassa kuin myöskin niitten kaikkien ulkopuolisten tahojen aika, joita tänne kutsutaan asiantuntijoiksi — on jokseenkin hukkaan heitettyä ottaen huomioon, että juuri äskettäin olemme käsitelleet tätä samaa asiaa selonteon pohjalta ja eduskunta on hyvin laajasti valiokunnissa kuullut asiantuntijatahoja ja valiokunnat ovat hyvin perusteltuja lausuntoja antaneet ulkoasiainvaliokunnalle ja ulkoasiainvaliokunta on hyvin seikkaperäisesti perehdyttyään asiaan ja kuultuaan myöskin suurta valiokuntaa tässä asiassa antanut asiasta selonteon pohjalta mietinnön eduskunnan ratkaistavaksi. Täällä on sitten mietintöön liittyen joistakin asioista äänestetty.

Nyt jos tämä perustuslain ratifioinnin käsittely eduskunnassa tulee tapahtumaan niin — mitä en toivo, mutta oletan — että jälleen käynnistetään hyvin laaja kuulemiskierros, niin se on mielestäni jokseenkin turhaa. Olen sitä mieltä, että tällainen valiokuntakierros ja kuuleminen ei anna mitään lisäarvoa enää tähän itse asiaan, vaan tämä voitaisiin ratkaista hyvin nopealla aikataululla. Siksi, arvoisa puhemies, vielä toivoisin, että tässä voitaisiin edetä hyvinkin nopealla aikataululla ja saataisiin ikään kuin aikaa ja tilaa muille hyvin tärkeille eduskunnassa käsiteltäville asioille vielä ennen vaaleja.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Puheeni on lähinnä vastaus ed. Kimmo Kiljusen väitteille.

Ensinnäkin olen pannut merkille, että ed. Kiljunen on vähätellyt sitä mielipidemittauksen tulosta, johon on viitattu ja jossa on todettu, että 48 prosenttia kansasta on ratifiointia vastaan. Ed. Kiljunen on vähätellyt tätä toteamalla, että vain 9 prosenttia tuntee sopimuksen sisällön. (Ed. Kimmo Kiljunen: Sanoo tuntevansa!) — Aivan oikein. — Nyt ei kysytty kansan mielipidettä sopimuksesta, vaan kysyttiin, mitä mieltä kansa on siitä, että tämä sopimus ratifioitaisiin. Siis ratifioimisesta oli kyse. Minä luulen, että juuri siitä syystä enemmistö kokoomuslaisista, jotka todennäköisesti ovat sopimuksen kannalla, hyväksyy tämän sopimuksen, mutta silti vastustaa ratifiointia. Luulen, että he ymmärsivät, että nyt kysytään, ratifioidaanko vai eikö. Ja sen takia, ed. Kiljunen, ei tätä mielipiteen tulosta voi vähätellä väittämällä, että he eivät tunne sopimuksen sisältöä, koska sitä ei kysytty. Kysyttiin, pitäisikö ratifioida vai ei.

Miksi he vastasivat näin? En minä tiedä, eikä tiedä myöskään ed. Kiljunen. Minä oletan, että he vastasivat näin, koska he kysyvät, minkä takia pitäisi nyt ratifioida sopimus, joka ei koskaan tule voimaan, eli aivan samasta syystä, minkä takia minä en halua ratifioida, aivan samasta syystä, minkä takia presidentti Halonen ei pidä tärkeänä, että ratifioitaisiin. En minä mene presidentti Halosen taakse, mutta saan kai minä viitata siihen, että meillä on samanlainen kanta, ja minä ilmoitin kyllä kantani paljon paljon ennen kuin presidentti Halonen tuli julkisuuteen.

Voin todeta, että silloin kun Ranska ja Hollanti kansanäänestyksessä kaatoivat tämän, kyselytunnilla esitin ulkoministerille, että Suomikin jättäisi ratifioimatta, jotta me voisimme neuvotella vielä paremman sopimuksen itsellemme. Muistan myöskin, mitä ulkoministeri Tuomioja vastasi. Hän sanoi, että tuo on brännvinsadvokatyr eli sellaista, sanoisinko, ei-sopivaa taktiikkaa, kun EU:ssa neuvotellaan.

Te pyysitte, että ottaisin poliittisen vastuun. Totta kai minä otan poliittisen vastuun. Poliittisen vastuun ottaa jokainen, joka ottaa kantaa, ja se poliittinen vastuu mitataan sitten seuraavissa vaaleissa. Minä olen vilpittömästi tätä mieltä, vaikka minä olen sitä mieltä, että sopimus on parempi kuin nykykäytäntö. Minä en ymmärrä, minkä takia te ette voi tätä hyväksyä, että tällainen kanta voi olla, ja minkä takia te väitätte, että minä en ota poliittista vastuuta. Minä olen perustellut, minkä takia. Minä olen sanonut, että se lisää maassa EU-kielteisyyttä, mikä ei ole toivottavaa. Minä olen sanonut, että se antaisi meille paremmat mahdollisuudet jatkoneuvotteluissa, jotka kuitenkin tulevat saamaan jotakin meidän kannaltamme hyvää parannusta tähän sopimukseen.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Kallis sanoi äskeisessä puheenvuorossaan, että minä olisin vähätellyt Suomen kansan kantaa, kun 48 prosenttia ilmoittaa, (Ed. Pulliainen: Sehän on tosiasia!) että he vastustavat tämän sopimuksen ratifiointia, ja kun olen viitannut siihen, että 9 prosenttia sanoo samanaikaisesti, että he tosiasiassa tuntevat tuon sopimuksen.

Ed. Kallis, käsi sydämelle, minä yritän nyt kysyä teiltä, tämä on gallup-kysymys: Pitäisikö presidentti Nazarbajevin erota Kazakstanin presidentin tehtävistä sen vuoksi, että häntä on syytetty vakavista ihmisoikeusloukkauksista? Minä en ole varma siitä, tunnetteko tämän asian vai ette. Jos te ette tunne sitä asiaa, niin vastatkaa silloin mielellään "kyllä" tai "ei". Vastuullisena poliittisena päätöksentekijänä tai jopa kansalaisena todennäköisesti te vastaatte, että minä en voi ottaa tuohon asiaan kantaa, koska minä en tunne. Nyt kuitenkin puolet Suomen kansalaisista on ottanut kantaa sitä vastaavaan kysymykseen kuin se, pitääkö presidentti Nazarbajevin erota Kazakstanin presidentin tehtävistä, koska oppositio väittää hänen syyllistyneen ihmisoikeusloukkauksiin. Minä vain viittasin tähän näin, että jos joutuu toteamaan, että minä en tunne asiaa, niin ei kannattaisi ottaa kantaa siitä asiasta silloin siinä tilanteessa.

Tämä ei ole vähättelyä, tämä on vain tilanteen toteamista. Kun tästä on moneen kertaan jo sanottu, minä olen jo kolmannen kerran toistanut sitä, että kun tämmöinen sanonta liikkuu, että en minä tuosta asiasta mitään tiedä, mutta vastustan kuitenkin, niin hanttiin pistän kuitenkin. Siinä on vähän sellainen asetelma, että valistusta täytyy tehdä, ihmisten täytyy tietää, mikä on Kazakstanin tilanne tai Uzbekistanin tilanne, ja siltä pohjalta sitten ottaa kantaa siihen, minkä tyyppisiä ihmisoikeusloukkauksia mahdollisesti tässä maassa on tehty, tai sitten, kun minä puhun unionin perustuslaista ja sen ratifioinnista, minkä kannan otamme silloin, kun me tunnemme tuon asiakirjan kunnolla.

Ed. Hemmilä käytti minusta erittäin ansiokkaan puheenvuoron, ei sen vuoksi, että hän kiitteli asiantuntemustani. Se on suhteellista, kaikilla meillä on oma asiantuntemus tähän asiaan. Minä olen todella kirjoittanut kirjan "Euroopan unionin perustuslaki", jossa olen käynyt huolella lävitse koko tämän perustuslakiprosessin, sekä sen syntyhistorian että sen nykyisen luonteen.

Haluaisin sen verran oikaista teidän muotoiluanne, että te totesitte, että tuossa Nizzan sopimuksessa, joka hyväksyttiin, nimenomaan olisivat olleet suuret ja pienet maat vastakkain ja ennen kaikkea lopputulos olisi ollut suurten maiden kannalta edullinen eli se nykyinen perussopimus päätöksentekojärjestelyineen, joka juuri nyt on voimassa. Sen verran tarkkuutta tuohon asiaan, että on totta, että tuo Nizzan pitkien puukkojen yö on meille tuttu ja me muistamme hyvin sen käsittelyn äärimmäisen sekavuuden ja ne kompromissit, jotka siellä tehtiin viimeisinä yön tunteina. Siinä lähtökohtana oli tuo ongelma, minkä te sanoitte, ed. Hemmilä, eli suurista maista, ennen kaikkea Ranska vaati, että sen ääniosuuden täytyy säilyä sen jälkeen, kun unioni on nyt laajentunut näillä pienillä mailla, joihin te viittasitte.

Mutta tosiasiassa lopputulos oli aivan käsittämätön kummajainen. Siis nykyisessä perussopimuksessa oleva määräenemmistöpäätöksenteon äänten painotus on täysin käsittämätön. Katsokaa se läpi. Tuossa se on minulla silmieni edessä, mutta katsokaa se. Se on aivan kummallinen. Se ennen kaikkea ei suosi suuria vastaan pienet, se suosii erinomaisen paljon Ranskaa, täysin kohtuuttoman paljon Ranskaa suhteessa Saksaan esimerkiksi, kohtuuttoman paljon suosii Espanjaa suhteessa Britanniaan ja Italiaan ja Espanjan kautta myöskin sitten nykyistä uutta jäsentä Puolaa, joka ei silloin Nizzan sopimusta tehtäessä ollut paikalla. Se suosii näitä muutamia maita, Ranskaa ja Espanjaa, ja sen lisäksi ennen kaikkea se kummallinen kompromissien vyöry oli se, että se suosii vanhoja jäsenmaita. Siellä ovat Belgian, Luxemburgin ja Hollannin äänen painot täydellisesti erilaisessa mittakaavassa kuin näiden uusien jäsenmaiden, kuten Slovenian, Latvian ja muidenkin Baltian maiden.

Se oli selkeästi sopimusjärjestely, joka syntyi tavallaan "kammottavissa olosuhteissa" yön hiljaisina viimeisinä tunteina hyvin sekavana prosessina verrattuna tähän uuteen perussopimukseen, jota me nyt olemme laatineet todella jo monta vuotta, ja siinä suosittiin muutamia maita, ennen kaikkea vanhoja unionin perustajajäseniä verrattuna uusiin jäseniin. Se oli se luonne Nizzan sopimuksen osalta.

Nyt on mielenkiintoinen tilanne tässä uudessa perustuslakisopimuksessa. Tässähän todellisuudessa se määräenemmistöpäätöksenteon kriteeristö, joka sinne tuli ja joka on prosenttiosuuksia eikä ole tämä yksinkertainen kaksoisenemmistö, jota Suomi ajoi, itse asiassa menettelytapana suosii suuria maita. Silloin kun keskustelua käytiin, niin suuret maat pitivät tiukasti pintansa, että heidän asemansa täytyy turvata, ja se määräenemmistöpäätöksenteon kriteeristö suosii suuria maita suhteessa pieniin maihin.

Mutta olennainen ero, mikä siinä oli taustalla ja minkä vuoksi pienetkin maat saattoivat asettua sen taakse, johtuu siitä, että vuonna 2004 tapahtunut unionin laajentuminen itse asiassa toi unioniin sisään vain pieniä maita. Jos Puola jätetään pois, niin yhdeksän pientä maata tuli sisään, Romania ja Bulgaria vielä perään. Eli yhdeksän pientä maata tuli mukaan ja yksi keskisuuri eli Puola, jolloin itse asiassa unionin sisäisessä päätöksenteossa tämän laajentumisen vuoksi tapahtui sitä, mihin te viittasitte jo Nizzan sopimuksen yhteydessä, että pienten maiden suhteellinen osuus ratkaisevalla tavalla tuli vahvaksi unionissa, ja tätä kompensoitiin nyt tällä määräenemmistöpäätöksenteon kriteeristöllä, 55—65 prosenttia, jolla suuret maat ottivat itselleen pikkuisen ikään kuin takaisin sitä valtaa, joka niillä unionissa oli ollut, johtuen siitä, että pienten maiden kokonaislukumäärä oli niin valtavasti kasvanut.

Tässä oli selvä logiikka, joka siellä toimi konventin sisällä. Hyvin sen tiedän, kun sitä neuvottelua käytiin, miten suuret maat painoivat päälle, ja ne saivat siinä sitten sen lävitse. Hallitustenvälinen konferenssi myöskään ei onnistunut sitten siinä, mitä Suomi todellisuudessa tavoitteli ja mikä olisi ollut tämä yksinkertainen kaksoisenemmistö, joka olisi ollut kaikkein selkein järjestelmä.

Ajatelkaa, jos olisi kansakoulussa, peruskoulussa, ymmärrettävä järjestelmä: Kun määräenemmistöpäätöksentekoa tehdään, se edellyttää yksinkertaista enemmistöä jäsenvaltioista eli 25 jäsenvaltiosta enemmistön täytyy olla takana eli 13 jäsenvaltion edustaen enemmistöä väkiluvusta, jolloin siinä ovat sekä suurten maiden että pienten maiden intressit yhtä aikaa edustettuina, vähän samanlainen oivallus kuin aikoinaan, kun liittovaltiota luotiin Yhdysvaltoihin, jolloin piti tämä valtion ja kansalaisten suhde ratkaista. Tämä ratkaistiin kongressissa siten, että senaatti koostuu samanlaisella edustuksella suhteessa osavaltioihin ja taas edustajainhuoneessa on väkilukupohjainen edustautuminen, ja molempien kamarien täytyy olla lainsäädäntöpäätöksen takana. Siinä on vähän sama logiikka kuin tässä yksinkertaisessa kaksoisenemmistössä. Siihen me emme nyt pystyneet tuossa yhteydessä johtuen näistä neuvottelukuvioista. Totean sen, että se olisi ollut ideaalitilanne. Tämäkin ratkaisu, joka nyt on tehty, ollessaan kokonaispaketin osa on hyvä.

Nyt sitten, arvoisa puhemies, en rupea lukemaan läpi tätä taulukkoa, mutta kun tässä viittasitte siihen, että minä otin seitsemän kohtaa, joissa minä näen ja Suomen hallituskin neuvotteluissa näki, että tämä lopputulos ei ole paras mahdollinen, niin minulla on tässä 30 kohtaa, joissa minä taas voin todeta, että tämä on aivan erinomainen sopimus, alkaen siitä, että tämä on yhtenäinen perussopimus. Unionin arvoja on täydennetty olennaisilla osilla: tasa-arvolla, moniarvoisuudella. Unionin tavoitteisiin lisättiin täystyöllisyys. Unionille tuli globaalitavoitteita, rauha esimerkiksi mukaan luettuna. Perusoikeuskirja tuli osaksi perustuslakia. EU voi liittyä kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Unionin toimivalta on määritelty ensimmäisen kerran selkeästi ja nimenomaan otettiin mukaan se, että se toimivalta, jota tässä perussopimuksessa ei ole määritelty unionille, kuuluu jäsenvaltiolle. Se on aivan uusi piirre koko tässä järjestelmässä. Toissijaisuusperiaatteen valvonnasta on paljon puhuttu. Lainsäädäntönimikkeet selkiytyvät. Kansalaisaloitteellisuus tulee, yleishyödyllisten palvelujen määrittelyperusta. Puolustuspolitiikka jäntevöityy, kauppapolitiikka tehostuu. Rikosoikeuden ja poliisiyhteistyön sekä maahanmuuttopolitiikan kehittäminen, eurooppalainen syyttäjävirasto, oikeus erota. Nämä ovat näitä yleisiä saavutuksia. Sitten koko toimielinuudistus, jota en rupea tässä luettelemaan ja jossa lähdetään koko sen järjestelmän selkiyttämisestä ja tehostamisesta.

Tässähän on valtavasti asioita, joissa tämä perussopimus, uusi perustuslaki, vie unionia eteenpäin. Nuo kriittiset kohdat, jotka luettelin, ovat kriittisiä kohtia, ja me olemme nähneet ne ongelmat, mitä niihin liittyy. Mutta kokonaisuus täytyy nähdä merkittävänä edistysaskeleena eteenpäin. Siksi, ed. Kallis, mukaan luettuna muutkin, ed. Pulliainen ja muut, tulkaa mukaan, ratifioidaan tämä yhdessä.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! En kyllä halua viimeistä sanaa tässä väittelyssä, mutta en kyllä ymmärtänyt sitä viittausta ihmisoikeuskysymyksiin lainkaan. Totean vielä kerran, että ei nyt kansalta kysytty kantaa sopimukseen vaan kysyttiin hyvin selkeästi, onko kansa sitä mieltä, että pitäisi ratifioida vai ei. Siihen kansa otti kantaa. Minä en tiedä, minkä takia kansa vastasi niin kuin vastasi. Minä oletin, että se johtuu siitä, että he pitävät jo hylättyä, kansanäänestyksessä kaatunutta sopimusta mahdottomana, ja perustelin tätä myöskin sillä, että jos kokoomuslaiset, jotka tunnetusti ovat EU-myönteisiä ja sopimuksen kannalla, kuitenkin ovat sitä mieltä, ettei pidä ratifioida, niin silloin kansa on tiennyt kyllä, mihin kysymykseen on vastannut.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En halua ottaa viimeistä sanaa, mutta tietenkin ymmärrän tämän dilemman, kuvion, siis näinpäin, että jos joku sanoo, että minä olen tätä ja tätä mieltä, niin on järkevää siinä yhteydessä, jos me analysoimme tätä sanomista, tuoda esille se, jos joku myöskin sanoo samanaikaisesti, että minä en tosiasiassa tunne sitä asiaa. Minä en ole mitään muuta tuonut esille kuin sen, että on tuotu nämä kaksi faktaa tähän rinnalle, kanta ja se, että tosiasiassa ihmiset sanovat, että me emme tunne tätä asiaa. Tämän halusin vain tuoda esille.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Luulin jo hetken, että minulla on kunnia saada viimeinen puheenvuoro tässä keskustelussa (Ed. Kuoppa: Ei lähellekään!) Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen hyväksymisestä. Tähän saakka keskustelu on kestänyt viisi tuntia, ja luulen, että montaa täällä salissa kiinnostaa jo huomattavasti enemmän tämä seuraava asiakohta, hallituksen esitys laiksi maataloudessa käytettyjen polttoaineiden ja sähkön valmisteveron palautuksesta.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin toiminta ei ole niin kaksista, etteikö sitä pitäisi kehittää paremmaksi. EU:n suosio kansamme keskuudessa on laskenut merkittävästi, pohjalukemiin. Tämän käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen käsittelyssä populistit ja vastustajat varmasti saavat eniten suosiota. Jos tänään järjestettäisiin kansanäänestys, niin todennäköisesti suurin osa kansalaisista vastustaisi perustuslaillisen sopimuksen ratifiointia. Kuka poliitikko kansan suosiota siis haluaisi, niin sen pitäisi nyt kiivaasti vastustaa tätä lakiesitystä, kuten ainakin vasemmistoliitto, vihreät, kristilliset, perussuomalaiset, kaikki oppositiopuolueita. Pääministeri Matti Vanhanen on osoittanut päämäärätietoista johtajuutta asian käsittelyssä (Ed. Pulliainen: Entäs ed. Kettunen?) tulevan EU:n puheenjohtajamaan edustajana — toisin kuin ed. Pulliainen.

Perustuslakia valmistelemaan perustetun konventin tavoitteena oli kehittää unionista demokraattisempaa, avoimempaa ja tehokkaampaa Laekenin vuoden 2001 julistuksen mukaisesti. Konventti sai perustuslakiehdotuksensa valmiiksi heinäkuussa 2003. Hallitustenvälinen konferenssi pääsi yhteisymmärrykseen perustuslakisopimuksesta kesäkuussa 2004. Jäsenvaltiot, Suomi mukaan lukien, allekirjoittivat sopimuksen lokakuussa 2004. Sopimuksen voimaantulo edellyttää ratifioimista kaikissa jäsenvaltioissa. Sopimus on ratifioitu nyt jäsenvaltioiden enemmistössä eli 15 jäsenvaltiossa. Ranska ja Hollanti ovat äänestäneet sopimusta vastaan. Eurooppa-neuvostossa kesäkuussa 2005 todettiin ratifiointiprosessin jatkuvan pohdintatauon aikana kussakin jäsenvaltiossa omalla tavallaan. Sopimuksen kirjauksen mukaan jos neljä viidesosaa jäsenvaltioista on ratifioinut sopimuksen ja yhdellä tai useammalla jäsenvaltiolla on ollut vaikeuksia ratifioinnissa, Eurooppa-neuvosto ottaa asian käsiteltäväksi.

Hallituksen esityksen mukaan uusi EU:n perustuslaki olisi selvennys ja parannus nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Parannuksia olisivat muun muassa seuraavat perustuslain kohdat: Aiemmin solmitut sopimukset unionia koskien koottaisiin yhteen. Unionin tehtäväjako ja päätöksenteko olisivat selkeämmin kuvatut. Lainsäädäntöä yksinkertaistettaisiin vähentämällä säädöstyyppejä 15:stä 6:een. Perustuslain hyväksymisellä tehostettaisiin unionin toimintakykyä unionin laajentuessa. Unionin ja sen jäsenmaiden toimivalta määriteltäisiin selkeästi ja pysyvästi. Harvaanasuttujen alueiden erityisasema vahvistettaisiin — perustuslaissa on kirjaus erityisasemasta. Liittymissopimuksen 141 ja 142 artiklat jatkuisivat oikeudellisesti uudessakin sopimuksessa. Sopimuksessa on turvatakuulauseke, jonka perusteella jäsenmaat sitoutuisivat auttamaan toisiaan aseellisen hyökkäyksen tapahtuessa. Nämä kaikki ovat selkeitä parannuksia.

Sopimuksen mukainen perustuslaki edistäisi mielestäni ainakin jossain määrin unionin kehittymistä liittovaltion suuntaan. Uusi perustuslaki vahvistaa isojen valtioiden valtaa suhteessa pieniin, mutta uusi perustuslaki vahvistaa EU:n kokonaisvaikuttavuutta, siis vaikutusmahdollisuuksia ja painoarvoa, maailmassa.

Sopimuksen ratifiointia perustellaan myös sillä, että sopimus tekee unionista kansanvaltaisemman. Suomen kansalaisen näkökulmasta tämä tosin voi tuntua huonolta perusteelta. Parlamentin valta vahvistuu, mutta EU:n laajentuessa Suomi menettää paikkoja uudessa parlamentissa. Voidaan myös arvioida, että päätösvaltaa siirtyy lisää EU:lle. Suomi ei myöskään saa kaudesta toiseen jokaiseen komissioon omaa komissaariaan. Tätäkin voidaan toki pitää puutteena sopimuksessa.

Sopimuksen ratifiointi ei siis ole ongelmatonta. Myös presidentti Halonen on jarrutellut Suomen kiirettä. Kaksi maata on jo torjunut sopimuksen perustuslaista. Sopimus siis ei tule voimaan tällaisenaan, ja voi toki aivan perustellusti kysyä, kuten täällä on kysytty, onko sopimusta tarpeellista tässä vaiheessa ratifioida Suomessa. Sopimuksen ratifiointia voi kuitenkin pitää tärkeänä signaalina muille EU-maille, että olemme sitoutuneet EU:n kehittämiseen. Oman ratifiointimme uskotaan antavan Suomelle vahvempaa uskottavuutta viedä perustuslakiprosessia eteenpäin ja johtaa unionia. Jokainen jäsenvaltio ottaa kantaa sopimukseen omista lähtökohdistaan, näin myös Suomi. Ranskalaiset ja hollantilaiset eivät päätä Suomen puolesta.

Unionin kehittämisen pitää lähteä läheisyysperiaatteen pohjalta. Tämä tarkoittaa sitä, että päätöksenteko tapahtuu mahdollisimman lähellä kansalaisia. Kansallisten parlamenttien päätösvalta oman maan asioihin pitää turvata. Päätöksenteon siirtyessä kauas kansalaisista myös avoimuus voi kärsiä ja ihmiset voivat kokea päätökset itselleen vieraiksi. Tämä olisi vaaraksi demokratialle.

Arvoisa puhemies! Suomi on liittynyt Euroopan unioniin kansan enemmistön tahdon mukaisesti. Unionin toimintaa on kehitettävä niin, että unionista on sen jäsenille ja kansalaisille entistä enemmän hyötyä, aitoa lisäarvoa: lisää turvallisuutta, parempia palveluita ja parempaa työllisyyttä. Olemme nyt unionin jäseniä, ja lienee hallituksen esityksen mukaisesti parempi olla mukana päätöksenteossa kuin sen ulkopuolella.

Pertti Hemmilä /kok:

Arvoisa puhemies! Olisin todellakin toivonut, että pääministeri olisi järjestänyt itselleen aikaa, niin että hän olisi voinut tulla vaikka nyt tässä keskustelun loppupuolella tänne vastaamaan monissa puheenvuoroissa esille nostettuihin kysymyksiin. Nimittäin ehkäpä tämän keskustelun loppupuolella juuri on noussut näissä puheenvuoroissa niitä kysymyksiä, joiden osalta olisi ollut syytä odottaa, että pääministeri vastaa niihin suoraan täällä eduskunnassa.

Rouva puhemies! Tästä Nizzan puukkojen yöstä vielä sen verran, kun se tässä nyt nousi esille, että siellähän todellakin suuret valtiot jossain määrin painostivat pieniä valtioita hyväksymään sen pienille maille erittäin paljon epäedullisemman järjestelyn nimenomaan äänivallan osalta kuin mikä ennen oli käytössä. Nyt tilanne on se, että 25 jäsenvaltion unionissa on 6 suurta ja 19 pientä maata, jos Puolakin lasketaan suurten joukkoon. Tilannehan näyttää nyt siltä, että näillä 6 suurella jäsenvaltiolla on todennäköisesti hyvin paljon vaalittavana nimenomaan sen oman valta-asemansa pitämiseksi. Tässä katsannossa ja tässä valossa ei voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin että kyllä sillä koolla on väliä. Pienten maitten on jatkossakin taivuttava suurten painostuksessa.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! En todellakaan halua pitkittää yhtään tätä istuntoa, mutta kun ed. Hemmilä nosti esille tämän Nizzan sopimuksen, niin se, mikä on olennaista meidän tajuta ja ymmärtää, on se, että tämä Nizzan sopimus on se sopimus, joka on tällä hetkellä voimassa. Se on se keskeisin perussopimus, joka määrittää päätöksentekojärjestelmän luonteen. Sen syntyhistoria on juuri tuon kaltainen kuin ed. Hemmilä tässä kuvasi. Tästä me haluamme nyt päästä eroon. Sen takia vetoan vielä teihin, kansanedustajat: ratifioidaan nyt tämä uusi perustuslakisopimus, jolla me saamme tuon taakan pois, mikä tuossa Nizzan sopimuksessa on ollut. Tämä uusi sopimus on ehdottomasti tasapainoisempi ja kokonaisvaltaisempi ja parempi sekä pienten maiden kannalta että koko unionin kannalta. (Ed. Kalliksen välihuuto) Tämän vuoksi — myös te, ed. Kallis — mukaan tähän joukkoon, joka haluaa ajaa tätä asiaa eteenpäin.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Kimmo Kiljunen, ettekö te nyt vihdoinkin ymmärrä, että ei tämä sopimus tule voimaan. Raapustellaan ja riipustellaan nyt ihan mitä tahansa, ei tästä mitään kalua tule. Te vaan niin kuin söpötätte, söpötätte söpöttämisen jälkeen ja sillä siisti, ja ei yhtään asia etene.

Keskustelu päättyy.

​​​​