2) Hallituksen esitys Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen
hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön
alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Tämä perustuslakisopimus
on ollut hyvin pitkä prosessi. Joku sanoi, että kivinenkin
tie. Sitä se edelleen on. Jo Nizzan sopimusta laadittaessa,
joka sopimusuudistuksena oli eräänlainen osittaisuudistus,
jo kesken niitä neuvotteluja, sitä prosessia,
kävi selväksi se, että uuden sopimuksen
laadintaan on ryhdyttävä. Tiedettiin uudistamisen
tarve, ja voi sanoa, että sitä uudistamisen tarvetta
kyllä mielestäni myös vauhditti se, että Nizzan sopimuksen
loppuvaiheessa siitä tuli sen tyyppinen kompromissi, jota
oli joidenkin yksityiskohtien osalta monien hyvin vaikea
puolustaa.
Tuolloin sitten päädyttiin uuden tyyppiseen valmistelumekanismiin,
jossa aluksi annettiin niin sanotulle valmistelukunnalle, konventille, mahdollisuus
työstää uutta sopimusta. Työhön osallistuivat
hallitusten lähettämät edustajat, kansallisten
parlamenttien edustajat, Euroopan parlamentin edustajat ja komission
edustajat. Jokaisesta maasta oli kaksi kansallisen parlamentin edustajaa
ja hallituksen lähettämä edustaja. Konventin
esityksen jälkeen varsinaisiin neuvotteluihin siirryttiin,
niin kuin pitääkin, hallitustenvälisessä konferenssissa,
jonka työn päätöksenä hallitukset
sitten allekirjoittivat uuden perustuslakisopimuksen.
Siitä alkoi ratifiointiprosessi, jonka yhteydessä jo
15 jäsenmaata 25:stä on suorittanut ratifioinnin,
päätynyt myönteiseen lopputulokseen,
ja 2 maassa ratifioinnista järjestetty kansanäänestys
päätyi kielteiseen tulokseen. 8 jäsenmaata
on vielä ottamatta kantaa neuvoteltuun tulokseen. Ranskan
ja Hollannin kansanäänestysten jälkeen Eurooppa-neuvoston
kokouksessa viime vuoden kesäkuussa päätettiin
ottaa vuoden niin sanottu tuumaustauko sopimuksen osalta ja saadaksemme
aikaan keskustelua sopimuksesta, sen sisällöstä,
ja Suomessa tämä tuumaustauko otettiin tosissaan.
Hallitus päätyi siihen, että emme
anna välittömästi ratifiointiesitystä eduskunnalle,
vaan annamme asiallisesti sopimuksen sisällön
kertovan selonteon eduskunnan käsiteltäväksi,
joka selontekokäsittely pitkän ja perusteellisen
eduskuntakäsittelyn jälkeen päättyi
noin kuukausi sitten selonteon hyväksyvään
päätökseen. Siihen saatiin eduskunnan
vastaus.
Eduskunta on ollut tiiviisti tämän sopimuksen valmistelusta
alkaen koko prosessissa mukana. Kaikki Suomen kannat, myös
sopimuksen neuvotteluvaiheessa, sekä konventtivaiheessa
että hallitustenvälisessä neuvotteluvaiheessa,
käytiin läpi yhdessä ja kannat muodostettiin
yhdessä alusta asti. Laajan sopimuksen substanssisisältö on
hyvin eduskunnan tiedossa, ja sitä en tässä esittelypuheenvuorossani
nyt kertaa. Se on jaettu teille itse sopimuksena ja aiheesta annettuna
ratifiointiesityksenä.
Miksi sitten esitetään ratifiointia? Ensinnäkin sopimuksen
sisältö on tietysti tämän arvioinnin kannalta
olennaisin. Sopimus muodostaa Suomen kannalta tasapainoisen kokonaispaketin, joka
on Suomen hyväksyttävissä ja jonka voimaantulo
olisi sekä Suomen että unionin etujen mukaista.
Meidän pitää unionin laajentuessa kyetä luomaan
edellytykset tehokkaalle ja läpinäkyvälle
päätöksenteolle unionin puitteissa.
Tuumaustaukoa on käytetty juuri kuten sitä oli tarkoituskin
käyttää. Harkitaan ja keskustellaan siitä,
mitä perustuslakisopimukselle tulisi tehdä. Siihen
tarkoitukseen pohjana oli tämä selonteko, joka
mahdollisti perusteellisen keskustelun asiantuntijoiden laatiman
analyysin pohjalta, ja tuumaustauko Suomessa päättyi,
kuten tiedetään, johtopäätökseen,
että haluamme ratifioida. Sekä eduskunta että hallitus
ovat olleet samaa mieltä tästä.
On esitetty mielipiteitä myös eduskunnan selontekokeskustelun
päättyessä siitä, että meidän ei
pitäisi ratifioida, kun se ei kuitenkaan tule sellaisenaan
voimaan, tai että menettäisimme puhevaltamme jatkossa,
jos sopimusta joudutaan neuvottelemaan uudelleen. Nämä eivät
mielestäni ole pitäviä perusteluja.
Ensinnäkään me emme tiedä,
kukaan meistä ei tiedä, millaisena sopimus tulee
aikanaan voimaan, ja toisekseen jokaisen maan tulee itse ottaa kantaa
sopimukseen. Eivät tähän mennessä päätöksensä tehneet
maat voi estää muita ottamasta kantaa omien lähtökohtiensa
pohjalta. Tätä korosti muun muassa toissa päivänä Ranskan
täällä vieraillut pääministeri,
vaikka heidän maansa oli ottanut kielteisen kannan. Eivät
ranskalaiset voi Suomen eduskunnan puolesta päättää,
hyväksyykö Suomi tämän sopimuksen
vai ei. Kolmanneksi, me emme menetä puhevaltaamme, vaan
asemamme ehkä pikemminkin vahvistuu ratifioinnilla siitä,
että kerromme oman kantamme, näytämme
selvästi väriä. Ja neljänneksi, kannanottomme
vahvistaa sitä todennäköisyyttä,
että sopimusta muutetaan, jos sitä aikanaan muutetaan,
vain mahdollisimman vähän.
Me olisimme 16. ratifioija, ja kun 2 maata on kansanäänestyksessä hylännyt
sopimuksen, on jälkeemme vain 7 maata jättänyt
ottamatta kantaa sopimukseen, joka hallitusten kesken neuvoteltiin
ja jonka jokainen hallitus on kertaalleen allekirjoittanut. Voidaan
kysyä, miksi meidän pitäisi piilotella
omaa kantaamme näiden viimeisiksi jääneiden
maiden kesken. (Ed. Pulliainen: Sepä mielenkiintoista!)
Ymmärrän ratifioinnin vastustuksen hyvin niiden
osalta, jotka vastustavat itse sopimuksen sisältöä.
Osa ratifioinnin vastustajista pitää myös
unionin jäsenyyttä Suomen osalta vääränä ratkaisuna,
ja ratifioinnin vastustaminen on luonnollinen normaali osa poliittista
toimintaa. Kun on mielipide-ero, niin se myös kerrotaan.
Tämä on ihan täysin ymmärrettävää.
Mutta siltä osin kuin kysymys on siitä, pidämmekö me
neuvoteltua sopimusta Nizzan sopimusta parempana vai emme, minusta
siihen pitää vastaus antaa myös Suomen
osalta, ottaa siihen kantaa ja tehdä siitä päätös.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys on normaali ratifiointiesitys.
Se sisältää myös voimaansaattamislain.
Harkinnan jälkeen päädyttiin tähän
normaaliin menettelyyn eikä perustuslakivaliokunnan esittämään
malliin, jossa ei olisi ollut lainsäädäntöesityksiä mukana.
Kun tämä selonteko on eduskunnassa käsitelty,
ei ole syytä käyttää enää uutta
välimuotoa, vaan haluttiin esittää normaali
hallituksen esitys ratifioinnista. Tällä tavalla
menetellen voimme myös aikanaan sitten ratifiointikäsittelyn
päätteeksi tallentaa ratifiointikirjamme Italian
hallituksen huostaan eli ratifiointi tältä osin
saatetaan päätökseen. Ja päivämäärää koskeva
osa jää asetuksella annettavaksi sitten, kun sen
aika tulee.
Arvoisa puhemies! Hallitus on päätynyt esityksessään
esittämään supistetun perustuslain säätämisjärjestyksen
käyttämistä ratifioinnin yhteydessä.
Siihen liittyvät perusteet on kiteytetysti kerrottu tässä esityksen
lopun yhteenvedossa. Perusteet liittyvät muun muassa siihen,
että kun pilarijako poistuu, niin halutaan unionin ensisijaisuutta
koskevan periaatteen soveltamisala ja tuomioistuimen toimivalta
laajentaa myös pilarijaon poistumisesta johtuen. Uudet
oikeusperustat rikosoikeudellisen menettelyn tiettyjen osatekijöiden
osalta perustelevat myös tätä, samoin Euroopan
syyttäjäviraston mahdollistava oikeusperusta riittää perusteeksi
tähän supistettuun perustuslain säätämisjärjestykseen.
Myös yhteisen kauppapolitiikan alan laajentaminen kattamaan ulkomaiset
suorat sijoitukset on syy tähän. Myös rajan
ylittävien vakavien terveysuhkien valvonta, niistä hälyttämistä ja
niiden torjumista koskevat toimenpiteet Ahvenanmaan maakunnan osalta
ovat perusteena tähän, ja on vielä muutama muu
perustelu, miksi on päädytty esittämään
supistettua perustuslain säätämisjärjestystä,
joka siis edellyttää kahden kolmasosan enemmistöä eduskunnassa.
Arvoisa puhemies! Näillä sanoilla hallitus jättää ratifiointiesityksen
eduskunnan käsiteltäväksi.
Annika Lapintie /vas:
Herra puhemies! EU:n perustuslakia koskevan sopimuksen tuomista
ratifioitavaksi tässä tilanteessa eduskuntaan
ovat ihmetelleet monet, ei vain vasemmistoliitosta. Hallitus näyttää haluavan
Suomen olevan mukana siinä rintamassa, joka painostaa ranskalaisia
ja alankomaalaisia sopimuksen taakse. On kuitenkin turha kuvitella,
että perustuslain jo kerran hylänneet maat saadaan
hyväksymään sopimus ratifioimalla se
mahdollisimman monessa muussa jäsenmaassa.
Euroopan yhdentyminen ei ole tähän asti perustunut
pakkoon tai painostukseen, eikä varmasti niin voi olla
vastakaan. Toimiva ja kaikkien tunnustama sopimus saadaan aikaan
vain oikeudenmukaisella ja tasa-arvoisella neuvottelulla. Sopimuksen
ratifioinnin kanssa ei ole mitään tarvetta hätäillä.
Unioni tulee hyvin toimeen nykyistenkin sopimusten puitteissa, kunnes
on päästy kaikkia tyydyttävään
ratkaisuun. Bulgarian ja Romanian liittymistä se ei estä.
Pikaisella ratifioinnilla ei voiteta mitään.
Sen sijaan on syytä kysyä, voisiko Suomi ratifioinnin
jälkeen enää toimia sillanrakentajana
ratifioineiden ja sopimuksen hylänneiden maiden välillä.
Pikemminkin kannattaisi ottaa vuoden tauko ratifioinnissa ja katsoa,
miten perustuslakikiistasta voidaan löytää ulospääsytie.
Tässä kannattaa panna merkille, että Saksa
valmistautuu omalla puheenjohtajakaudellaan hakemaan ratkaisua tilanteeseen.
Vasemmistoliiton mielestä myös Suomessa on
järjestettävä EU:n perustuslaista neuvoa-antava
kansanäänestys ennen lopullista ratifiointia. Kansanäänestys
koskisi silloin sopimusta, josta on syytä uskoa, että se
kelpaa kaikille unionin maille. Euroopan unionille tarvitaan kaikkien
jäsenmaiden kansalaisten enemmistön hyväksymä perustuslaki,
joka vahvistaa laajentuvan unionin toimintakykyä ja demokraattisuutta
sekä antaa entistä paremman pohjan sosiaalisen
Euroopan rakentamiselle.
Nyt käsittelyssä oleva sopimus Euroopan perustuslaista
on osin puutteellinen kompromissi. Se sisältää toki
kansalaisten perusoikeuksien ja päätöksenteon
demokraattisuuden kannalta merkittäviä edistysaskeleita.
Tällaisia ovat esimerkiksi EU:n neuvoston työskentelyn
avoimuuden lisääminen, Euroopan parlamentin ja
kansallisten parlamenttien suhteellisen vallan lisääminen, työmarkkinajärjestöjen
aseman tunnustaminen EU:n tasolla sekä perusoikeuskirjan
sisällyttäminen osaksi perustuslakia. Nämä ovat
asioita, joista on pidettävä kiinni myös
siinä todennäköisessä tapauksessa,
ettei perustuslaki tule nyt ehdotetussa muodossa voimaan.
Uusi ja erittäin tervetullut uudistus on myös sopimukseen
sisältyvä miljoonan kansalaisen kansalaisaloite.
Se mahdollistaisi kansalaisille uudenlaisen suoran osallistumisen
unionin toimintaan. Suomalaisessa mittapuussa luku voi tuntua suurelta,
mutta nykyisenä paranevien tietoyhteyksien aikana miljoonan
nimen kerääminen unionin alueella ei tunnu lainkaan
mahdottomalta.
Valitettavasti useat maat olivat haluttomia antamaan unionille
lisää valtaa muun muassa verotuksessa, jotta haitalliselta
verokilpailulta voitaisiin välttyä. Tähän
puoleen perustuslaki ei siis toisi muutosta.
Perustuslain sisällön ohella EU:n hyväksyttävyyden
kannalta on oleellista myös se tapa, jolla uusi sopimus
hyväksytään. Yhdentymisen syventäminen
ei onnistu ilman huomattavasti nykyistä laajempaa kansalaisten
tukea. Siksi myös Suomessa on järjestettävä perustuslaista
neuvoa-antava kansanäänestys ennen eduskunnassa
tapahtuvaa lopullista ratifiointia. Eduskunnan tulisi siksi torjua
ratifiointi tässä vaiheessa. Annetaan kansalaisten
sanoa ensin sanansa.
Kiinnitän tässä yhteydessä huomiota
siihen, että äskettäin suoritetussa mielipidetiedustelussa 48
prosenttia kansalaisista oli sitä mieltä, että eduskunnan
ei tulisi ratifioida tätä sopimusta perustuslaista.
Vain vajaa neljännes eli 22 prosenttia oli hyväksymisen
kannalla. Myös epätietoisia oli sangen paljon
eli 30 prosenttia.
Kansanäänestyksen järjestäminen
ja siihen liittyvä kansalaiskeskustelu varmasti selventäisivät
tälle sangen suurelle määrälle
epätietoisia kansalaisia, mistä perustuslaissa
oikein on kysymys. Sellainen keskustelu saattaisi myös
saada osan kielteisistä mielipiteistä myönteisiksi
tai sitten päinvastoin.
Arvoisa puhemies! Hallituksella on kaikki syy luopua ratifioinnin
kiirehtimisestä. Parasta olisi vetää esitys
heti takaisin. Myös eduskunta voi todeta, että on
turha edetä tämän hallituksen esityksen
kanssa ja on parempi odottaa sellaista sopimusta, joka kelpaa kaikille
EU-maille.
Hanna-Leena Hemming /kok:
Arvoisa puhemies! Olen iloinen, että hallitus on tuonut
käsittelyymme esityksen EU:n perustuslaista. Toivon, että käsittely
valiokunnissa sujuu ripeästi ja pääsemme
pikimmiten päättämään
asiasta.
Päätös tuoda hallituksen esitys käsittelyyn osoittaa
sitä johtajuutta, jota kuukausi sitten tässä salissa
kaivattiin. Toiminta on tältä osin linjakasta.
On valitettavaa, että sama linjakkuus ei ole yltänyt
kaikkiin EU:n perustuslaista päättäviin elimiin
Suomessa, vaan kuluneen kuukauden aikana jopa johtavat tahot ovat
arvovallallaan olleet syömässä perustuslain
merkitystä. Ristiriitaiset lausunnot perustuslain ratifioinnin
merkityksestä ovat valitettavasti omiaan vain lisäämään
kansalaisten epäluuloa koko EU:ta kohtaan. Tähän
ei ole varaa. Kuitenkin kaikki vastuulliset tahot täällä salissa
tunnustavat, että Suomi tarvitsee EU:ta. Saamamme hyödyt,
jotka koskevat jokaista Suomen kansalaista, ovat mittaamattomia,
olipa kyseessä taloudellinen vakaus, ympäristökysymykset
tai turvallisuuspolitiikka.
EU:n vastustajat voivat helposti poimia globalisaation tuomia
epäkohtia suomalaisesta yhteiskunnasta ja syyttää kaikesta
EU:ta. Samalla unohdetaan EU:n yhteismarkkinoiden tuomat miljardienkin
hyödyt Suomen pk-sektorille sekä EU:hun liityttäessä kansalaisten
tärkeäksi kokema turvallisuusaspekti. Nämä hyödyt
ovat uhattuina, jos EU:ta ei kyetä kehittämään
yhteiseltä pohjalta, vaan johtajuuden ja esimerkin puutteessa
EU-maat alkavat kilpailla keskenään tai peräti ollaan
hajottamassa EU:n nykyistä yhtenäisyyttä.
Suurin haaste EU:lla on kilpailussa muita suuria maita vastaan,
USA:ta, Kiinaa, Intiaa, Venäjää. Yksittäiset
EU-maat, pieni Suomi mukaan lukien, jäävät
tässä kilpailussa lastuiksi valtameren laineille
ilman joukon voimaa.
EU:lla on väestökehityksensä takia
tulevaisuudessa paljon menetettävää.
Kilpailukyky on saatava säilytettyä, vaikka jo
maailmalla viitataan EU:hun auringonlaskun maana. Kilpailukyvyn
säilyttäminen on välttämätöntä,
jotta jatkossakin niin EU-tasolla kuin ihan kansallisella tasollamme
maamme sisällä voimme huolehtia siitä hyvinvoinnista,
jota demokraattiselta, oikeudenmukaiselta sivistysvaltiolta odotetaan.
Siksi nyt on tarpeen tehdä kaikki voitava, jotta EU vahvistuu
ja säilyttää kilpailukykynsä.
Yksi näitä tarpeellisia tekoja on perustuslain
ratifiointi. Sillä saadaan luotua EU:ssa tarpeellista yhtenäisyyttä.
Suomen EU-puheenjohtajakauden alkuun on vajaa kuukausi. Suomella
on sitten puoli vuotta aikaa osoittaa olevansa maantieteellistä kokoaan ja
väestömääräänsä suurempi
johtaja ja mielipidevaikuttaja. Ranska ja Hollanti ovat nyt vuoden vetäneet
henkeä ratifioinnin suhteen. Odotukset EU:n perustuslain
ratifioinnin edistymisestä Suomen puheenjohtajakaudella
ovat korkealla. Nyt on näytön paikka.
Tulevaisuuteen katsovat argumentit puoltavat myös perustuslaillisen
sopimuksen ratifiointia. Sopimus selkeyttää, demokratisoi
ja tehostaa Euroopan unionia. Se sopeuttaa unionin päätöksentekomenetelmiä laajentuneen
25 maan tarpeisiin. Enemmistöpäätösten
lisääminen parantaa unionin toimintakykyä.
Sopimus tuo kansalaisia lähemmäksi unionia selkeyttämällä terminologiaa
ja lisäämällä päätöksenteon
avoimuutta. Ei ole tarpeen jatkaa kansalaisten EU-epätietoisuutta
EU:n hyödyistä saivartelemalla edelleen kansalaisten
parhaaksi tehdyn sopimuksen sanakäänteillä.
Toki on oikeutettua epäillä perustuslain tulevan
ikinä voimaan juuri nykyisessä muodossaan. Kyse
onkin ennen kaikkea tahdonilmaisusta, jolla voimme osoittaa, että olemme
sitoutuneita yhdessä muiden jäsenmaiden kanssa
kehittämään unionia ja sen rakenteita
nykyistä toimivampaan ja parempaan suuntaan. EU on yhteisö ja
väline, jonka avulla toteutetaan asioita, joita on mahdotonta
toteuttaa yksin. Siksi on tärkeää vahvistaa yhteistä tahtotilaa
siitä, että sopimuksen sisältö on
kannatettava.
Osoittamalla johtajuutta ja olemalla mielipidevaikuttaja, ratifioimalla
omalta osaltamme perustuslain juuri nyt säilytämme
ja vahvistamme parhaiten sitä mandaattia, jolla jatkossa
vaadimme Suomen äänen kuulumista entistä painokkaammin
EU-lainsäädännössä.
Timo Soini /ps:
Arvoisa herra puhemies! Tämä kuolleella EU-perustuslailla
ratsastaminen on mielestäni Suomen eduskuntahistorian poskettomin
hanke. Tässä on vanhojen puolueiden rappio ja
EU-eliittiin suunnattu suosionkalastelu alastomimmillaan. Tämä hanke
on kansanvallan haudan kaivamista. Olen uutterasti miettinyt, mitä hallituksen
kengänpohjien ja hatun välissä oikein
liikkuu, mutta järjellistä vastausta en ole vielä löytänyt.
Meille on tuotu ratifioitavaksi sopimus, joka ei koskaan tule voimaan. Tämä teatteriesitys
tuli minulle täysin pyytämättä,
mutta vanhat puolueet tuntien ei yllättäen. Siis nämä ratifiointiasiakirjat
eivät tule koskaan sellaisenaan voimaan. Veikko Vennamo
aikanaan vuonna 1967, kun oli tyytymätön budjettiin,
heitti budjetin eduskunnan portailta alas. Olen miettinyt, josko
sama kohtalo sopisi näille papereille, koska eivät
voimaan tule.
Arvoisa puhemies! EU:n kannatus on Suomessa pohjamudissa. Suuri
osa suomalaisista ei halua tällaista EU-perustuslakia,
mutta hallitus selkärangattomine myötäjuoksijoineen
vain yltyy kovakorvaisemmaksi. Hallitus julistaa: me johdamme, me
emme kansalaisten mielipiteitä tarvitse emmekä kysele,
me olemme pian EU:n puheenjohtajamaa, me näytämme
esimerkkiä. Mistä me näytämme
esimerkkiä? Siitä, että vahvistamme Suomen
eduskunnassa lakia, joka sellaisenaan ei tule voimaan. Vai onko
teillä tiedossa tämän lain voimaantulosäännös?
Minun tiedossani ei ole.
Hallitus ei ole Brysselin edessä pelkästään rähmällään,
vaan se on pitkin pituuttaan kuin matto tallattavana, ja kokoomus
hyrrää kuin rukki vieressä, niin kuin
ed. Hemmingin puheenvuorosta äsken pystyi päättelemään.
Poliittinen vasemmisto ajoi tasavallan presidentiksi Tarja Halosta.
Nyt SDP:n johdolla ollaan täysin eri mieltä tasavallan
presidentin kanssa, joka lakimiehenä ymmärtää hallituksen
esityksen poskettomuuden. Vanhat puolueet, siis myös SDP,
ovat mitätöimässä presidentin
valtaa. (Ed. Elo: Ei kaikki!) Suomessa ollaan jo niin pitkällä,
että Eurooppa-neuvoston kokoukset näköjään
nähdään sisäpolitiikaksi, joten
presidenttiä ei siellä muka tarvita. EU-jäsenyyden varjolla ollaan presidentistä
tekemässä nauhojen
leikkaajaa vastoin kansan syvien rivien tahtoa.
Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset eivät ole farisealaisesti
muodon orjia. On täysin pöhköä esittää kuollutta
sopimusta hyväksyttäväksi, mutta muotomenot
eivät ole tärkeintä, vaan sisältö.
Me vastustamme tämän perustuslain sisältöä, ja
aivan niin kun pääministeri Matti Vanhanen esittelypuheenvuorossaan
sanoo, jos vastustaa sopimusta ja EU-jäsenyyttä,
niin kuin me teemme, on loogista myös vastustaa tämän
sopimuksen ratifiointia.
Ja miksi me vastustamme tämän perustuslain sisältöä?
Siksi, että tämä sopimus EU:n perustuslaista
jyrää oman perustuslakimme ja samalla valtiosääntömme,
jonka mukaan ylin valta, valtiovalta, Suomessa kuuluu kansalle,
lainsäädäntövalta kansan valitsemalle
eduskunnalle ja tuomiovalta riippumattomille oikeusistuimille. Tä-mä perustuslakimme
ydinsisältö mitätöityy, jos EU:n
perustuslaki, joka on siis oman perustuslakimme yläpuolella,
tulee voimaan maassamme. Tähän asti
EU:n lainsäädännön ensisijaisuus
jäsenmaiden lainsäädäntöön
nähden on perustunut EY-tuomioistuimen tulkintaan Maastrichtin
sopimuksesta. Nyt Euroopan unionin lainsäädäntö määrätään
jäsenmaiden perustuslakien ja muiden lakien yläpuolella
olevaksi EU:n perustuslain 1—6 artiklassa. Sama perustuslaki
sisältää säädökset
jäsenmaiden oikeusistuinten yläpuolella olevasta
unionin tuomioistuimesta, johon kuuluvat Euroopan tuomioistuin,
yleisen oikeusasteen tuomioistuin ja erityistuomioistuimia.
Arvoisa puhemies! Vain valtioilla on perustuslaki. Perustuslaki
tekee EU:sta valtion. Koska valtiot ovat myös oikeushenkilöitä,
EU:n perustuslain 1—7 artiklassa säädetään
varmemmaksi vakuudeksi, että unioni on oikeushenkilö.
Tämä tarkoittaa sitä, että EU
voi sopia kansainvälisiä sopimuksia, jotka suoraan
sitovat jäsenmaita. EU-valtion syntyminen tehdään
tiettäväksi heti perustuslain ensimmäisessä artiklassa.
Siinä todetaan: "Tällä perustuslailla
- - perustetaan Euroopan unioni - -." Mikä tämä nykyinen
sitten on, jos kerran perustetaan uusi? (Ed. Kimmo Kiljusen välihuuto) — Aivan
oikein. Mikä se on? Nyt perustetaan uusi Euroopan unioni.
Niin täällä, ed. Kiljunen, sanotaan.
Minä luen näitä tyhjäksi tehtyjä tai
tekemättömiä niteitä täällä. — Perustuslailla
synnytetään EU-valtio nykyisen vailla oikeushenkilöllisyyttä olevan
EU:n tilalle. Tällä perustuslailla lopetetaan
jäsenmaiden suvereniteetti ja valtiollinen itsenäisyys
siltä osin kuin niitä on vielä jäljellä.
Sopimus EU:n perustuslaista, joka voimaan tullessaan muuttuu EU:n perustuslaiksi,
on johdonmukaista jatkoa Maast-richtin, Amsterdamin ja Nizzan sopimuksille tiellä
kohti
lopullista päämäärää,
Euroopan liittovaltiota, jossa kaikkia siihen kuuluvia maita ja kansoja
hallitaan yhdestä keskuksesta yhdellä lainsäädännöllä.
Arvoisa puhemies! EU:n perustuslaki sisältää valtion
symbolit, valtioelimet ja niiden toimivaltajaon sekä kansalaisten
perusoikeudet. Perustuslaissa unionin rahaksi ilmoitetaan euro,
vaikka suuri osa EU-maista käyttää omaa
valuuttaa. Tämä kaikki kertoo euroeliitin halusta
tehdä EU:sta liittovaltio. Käsittääkseni
kaikki edellä lausumani osoittaa, että hallitus
suorastaan valehtelee, kun se väittää,
että tämä sopimus ei merkittävästi
muuta nykytilannetta. Lukutaitoista ihmistä ei voi määrättömästi
harhauttaa. Tanskalainen EU-parlamentin jäsen Jens-Peter
Bonde on julkaisemassaan kirjassa osoittanut, että tässä uudessa
perustuslaissa on 113 kohtaa, joissa toimivaltaa siirretään
EU:lle, eikä yhtään kohtaa, arvoisat
kollegat, ei yhtään kohtaa, jossa sitä palautetaan
takaisin jäsenmaille (Ed. Kimmo Kiljunen: Eroamisoikeus
tulee!). — Ei ensimmäistäkään,
ed. Kiljunen. — Uskon vakaasti, että historian
tuomio tulee tällaiselle tietoiselle har-haanjohtamiselle
olemaan jyrkkä. Kirves on jo puun juurella.
Arvoisa puhemies! Laajaa unionia, tätä armotonta
EU-kolhoosia, ei ole mahdollista hallita nykyisen EU:n päätöksentekojärjestelmällä.
Tämän vuoksi tässä perustuslaissa
laajennetaan määräenemmistöllä tapahtuva
päätöksenteko koskemaan jokseenkin kaikkia
muita asiaryhmiä paitsi ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Tämä minimoi hyvin tehokkaasti ja väistämättä pienten valtioiden
mahdollisuuden vaikuttaa unionissa tehtäviin päätöksiin.
Ainoa, missä Suomen panos kasvaa, on jäsenmaksuosuus.
Kansalaisille voikin sanoa: "Sinun roolisi EU:ssa: sinä maksat."
Arvoisa puhemies! Puheet, että EU:n perustuslaki ei
olennaisesti muuta nykyistä tilannetta, ovat kansalaisten
tarkoituksellista harhauttamista ja harhaanjohtamista. EU-valtion
syntyminen, EU:n oikeushenkilöllisyys, perustuslakiin sisältyvä säädös
unionin lainsäädännön ensisijaisuudesta,
unionin toimivallan ujuttaminen entistä enemmän
myös rikoslain puolelle ja määräenemmistöllä tehtävien
päätösten huomattava kasvu ovat erittäin
merkittäviä muutoksia, joiden vähättely
on röyhkeää kansalaisten aliarvioimista
ja poliittisen tarkoituksenmukaisuuden asettamista lain edelle.
Arvoisa puhemies! Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, joka
luovuttaa sen neljäksi vuodeksi kerrallaan eduskunnalle.
Eduskunnalla ei ole oikeutta luovuttaa sitä edelleen, niin
kuin nyt tehdään. En hyväksy Suomen kansalle
ja vielä syntymättömille suomalaisille
sukupolville kuuluvan valtiovallan siirtämistä Euroopan
unionille. Niin tapahtuisi, jos tämä perustuslaki
tulisi voimaan.
Arvoisa puhemies! Euroopan unionin perustuslaki on ratkaiseva
askel liittovaltio-EU:n suuntaan. Suomen ei pidä hyväksyä oman
itsenäisyytensä ja suvereniteettinsa kaventamista, eikä tätä perustuslakia
pidä ratifioida. Historiaa varten sanon, että kun
oikein tekee, niin edestään löytää.
Surullisena seuraan ja suren suomalaisen demokratian rappiotilaa,
mutta uusi aamu on tuleva ja itsenäisyyden päivänsarastus
on koittava. Hallitus touhottaa EU-kolhoosin kiertävästä puheenjohtajuudesta,
ja hallitukseen pätevätkin tässä valtio-oppinut
Senecan sanat "nusquam est, qui ubique est" eli ’joka on
kaikkialla, ei ole missään’. Hallitus
touhottaa kaikkialla, ja järjen häivää sen
toiminnassa ei ole missään.
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa herra puhemies! Pääministeri Matti
Vanhasen punamultahallitus tavoittelee tällä hankkeella,
perustuslain ratifioinnilla, edistyksellistä Euroopan unionin
eteenpäinviejän imagoa heinäkuussa alkavan
puheenjohtajuuskauden vauhdittajaksi. Itse arvioin, että ratifiointihanke
tulee toimimaan päinvastoin. Ainakin se lisää suomalaisten
EU-vastaisuutta. Tuoreessa mielipidetutkimuksessa vain runsas viidennes
eli 22 prosenttia suomalaisista haluaisi eduskunnan hyväksyvän
sopimuksen ja vastakkaisella kannalla oli yli kaksi kertaa enemmän
eli lähes puolet, 48 prosenttia, suomalaisista.
On selvää, että ratifioitavaksi tarjottava
perustuslakiluonnos ei tule sellaisenaan hyväksytyksi Euroopan
unionissa. Tällä hetkellä 13 jäsenmaata
on saattanut kansallisen ratifiointimenettelyn päätökseen.
Sen voimaantulo vaatisi kuitenkin kaikkien 25 maan vahvistuksen.
Ranskan ja Hollannin kielteiset kansanäänestykset ovat
edel-leen voimassa, ja niiden ohittaminen on mahdotonta.
Myös Britannia on selkokielisesti torjunut sopimuksen henkiin
herättämisen.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen on arvostellut kiirettä ratifioida
sopimus, ja pidän hyvin merkittävänä viestinä sitä,
että tasavallan presidentti on näinkin selkeästi
ylipäänsä ottanut tässä kuumassa
vaiheessa asiaan kantaa. Halosen mielestä on epärealistista
olettaa, että sopimuksen hylänneet maat voitaisiin
pakottaa hyväksymään sopimus ratifioimalla
se mahdollisimman monessa maassa. On myös todettava, että pääministeri
Vanhasen arvostelu perustuslaillisen sopimuksen ratifioinnin ajankohdan kriitikoita
kohtaan osuu myös tasavallan presidentti Tarja Haloseen,
joka on samalla kannalla. Ja toki täytyy huomioida myös
europarlamentaarikot eri puolueissa, esimerkiksi keskustassa ja kokoomuksessa;
heidän piirissään on esitetty kriittisiä arvioita
tästä menettelystä.
Perustuslakisopimuksen ratifiointi on mielestäni tarpeeton
poliittinen ele, jolla pyritään osoittamaan Suomen
esimerkillisyys ja innokkuus EU:n eturintamassa. Kun näin
kumarretaan EU-eliitille, samalla pyllistetään
kansalle, jonka ennakkoluulot saavat lisää tuulta
purjeisiin. Mielestäni merkillisintä tässä näytelmässä on
se, että sen ohjaajana on pääministeripuolue
keskusta. EU-kriittiselle keskustakentälle tuleekin tarjoutumaan
mahdollisuus oman näkemyksensä ja protestin antamiseen
viimeistään tulevissa eduskuntavaaleissa.
Ratifiointiprosessia on puolustettu sillä, että Ranskan
tai Hollannin kansa ei saa päättää suomalaisten
puolesta perustuslaillisen sopimuksen hyväksymisestä tai
hylkäämisestä. Hallituksen tulisi kuitenkin
myöntää, että juuri näiden
maiden kansanäänestystulokset tosiasiallisesti
aiheuttivat, ei pelkästään Suomessa vaan
koko EU:ssa, jarrutusvaiheen prosessin. Eurooppa- neuvostohan päätti
juuri sen vuoksi kesäkuussa 2005 perustuslakisopimukseen
liittyvästä pohdintatauosta, ja samalla annettiin
julkilausuma, jonka mukaan pohdinta-aikana kussakin maassa käydään
laaja keskustelu, johon otetaan mukaan niin kansalaiset, kansalaisyhteiskunta,
työmarkkinaosapuolet, kansalliset parlamentit kuin poliittiset
puolueet. Mitään signaalia tai kantaa ei otettu
sen puolesta, että jäsenmaiden olisi suotavaa
tai velvollisuus jatkaa ratifiointiprosessia tämän
pohdintatauon aikana. Mihin keskusteluihin tai päätöksiinperustuu
se poliittinen linja, jonka Vanhasen hallitus on
ottanut tässä ajaakseen, ja varsinkin ne perustelut?
Eikö tulisi myös realistisesti tunnustaa se tosiasia,
että jos on kerran yhdessä sovittu, että tämä sopimus
tullakseen voimaan vaatii kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän,
niin silloin kahdessa maassa tehty selkeä kielteinen päätös
myös pysäyttää prosessin? Lisäksi
jos Suomi nyt hyväksyy Ranskan ja Hollannin hylkäämän
sopimuksen karvoineen päivineen, poliittisesti menetämme
neuvotteluasemiamme omien kansallisten näkökohtien
ajamiseen.
Onhan tunnustettava se, että hallituksella ja eduskunnalla
oli useita sellaisia vaatimuksia, jotka eivät mahtuneet
tähän perustuslailliseen sopimukseen. Ranskan
ja Hollannin hallitusten on tulevissa neuvotteluissa aika helppo
vaatia omia ehtoja uuden sopimuksen sisälle, mutta Suomen hallituksen
ja eduskunnan sitouduttua tähän kokonaisuuteen
oman maamme kannalta tärkeitä muutostarpeita on
enää sitten vaikea nostaa esiin, kun voidaan todeta,
että eduskunta on arvovallallaan jo sitoutunut tähän
koko kokonaisuuteen.
Otan esiin nyt vain yhden esimerkin ja senkin suuren valiokunnan
lausunnosta. Suomen lähtökohtana äänten
painotuksen osalta neuvotteluissa oli yksinkertainen kaksoisenemmistö,
enemmistö jäsenvaltioista ja enemmistö jäsenvaltioiden
kansalaisista, mikä olisi silloin ja myös nyt suuren
valiokunnan enemmistön näkemyksen mielestä ollut
tasapuolinen, tehokas ja selkeä järjestelmä.
Tässä lausunnossa suuri valiokunta toteaa, että perustuslakisopimukseen
sisällytettyä mallia ei voida pitää onnistuneena.
No, miksi nyt sitten hätäillään
tämän ratifioinnin kanssa, jos voitaisiin saadakin
vielä parempi sopimus aikaan?
Ratifiointihätäilyn sijaan Suomen tulisikin mielestäni
nyt ponnistella aloitteellisesti tämän perustuslakikriisin
laukaisemiseksi. Nyt tarvittaisiin uskallusta uuden, laajempaa kannatusta
ja myös EU-kansalaisten kannatusta nauttivan sopimusluonnoksen
neuvottelujen käynnistämiseksi. Ratifioitavaksi
tarkoitetussa perustuslaillisessa sopimuksessa on toki tärkeitä parannuksia
tähän sekavaan nykysäädöstilanteeseen
nähden, ennen muuta se, että siinä kootaan
eri aikoina syntyneet sopimukset yhtenäiseksi kokonaisuudeksi
ja mahdollistetaan myös EU:n laajentuminen. Kansalaisten
perusoikeuksia ja päätöksenteon avoimuutta
myös pyritään myönteisellä tavalla
vahvistamaan. Mutta mielestäni uudesta, toivon mukaan
syntyvästä sopimuksesta tulisi kuitenkin karsia
esimerkiksi tarpeettomia liittovaltioelementtejä pois,
kuten sopimuksen nimi eli perustuslaillinen sopimus. (Eduskunnasta: Sehän
on perustuslaki!)
Kansalaisten tulee voida vakuuttua siitä, että EU
tulevaisuudessa keskittyy jäsenvaltioiden kannalta juuri
niihin oleellisiin yhteistyökysymyksiin ja että Euroopan
unioni profiloituu nimenomaan yhä vahvemmin itsenäisten
valtioiden yhteistyöorganisaatioksi. Todellakin perustuslain
sijaan tulisi ryhtyä puhumaan sopimuksesta. Euroopan unioni
ei tarvitse perustuslakia, joka kuuluu itsenäisille kansallisvaltioille
vaan ajanmukaisen perussopimuksen, joka säätelee yhteistyötä.
Minusta on tärkeää, että Suomi
hoitaa EU-puheenjohtajuuskautensa tarmokkaasti ja uskottavasti ja
aloitteellisesti, mutta uskon, että näytösluonteisen
uskollisuudenvakuutuksen sijaan maamme arvostusta EU:n sisällä kohottaisivat monin
verroin enemmän aktiivinen yhteisten hankkeiden eteenpäinvieminen
ja luovuus ja aloitteellisuus uusien ratkaisujen löytämisessä.
Tämä hallituksen esitys merkitsee myös
eduskunnan ajankäytön ongelmaa. Kuulimme juuri, että kaikki
valiokunnat tulevaisuusvaliokuntaa lukuun ottamatta tulevat käsittelemään
tämän hallituksen esityksen, ja on epäselvää,
kuinka paljon valiokuntien aikaa tulee tähän menemään, kun
tiedämme tälläkin hetkellä työpaineen
monissa valiokunnissa. Ratifiointi on joka tapauksessa vakava päätös,
jossa täytyy huomioida ei pelkästään
sopimuksen sisältö vaan myös ajankohta,
onko ajankohta oikea, ja sen poliittinen signaaliarvo niin oman
maan kansalaisten keskuudessa kuin Euroopan unionissa.
Toivoisin, että pääministeri Vanhanen
vielä kommentoisi, mikä on hänen arvionsa
siitä, millä tavoin Suomi nyt on kyennyt käyttämään
tämän pohdinta-ajan, jolloin on tarkoitus herättää tämä laaja
keskustelu, ja ennen muuta, millainen kansalaiskeskustelu pohdinta-aikana
on käyty ja mitä johtopäätöksiä nimenomaan
siitä tulisi vetää.
Ed. Pekka Nousiainen merkitään
läsnä olevaksi.
Mikko Elo /sd:
Herra puhemies! Ensinnäkin esitän puhemiehelle
kiitokset siitä, että saan tilaisuuden tässä vaiheessa
vielä käyttää tämän
puheenvuoron.
Puhemies! Tämä on myös eräänlainen äänestysselitys
sille, kun eduskunta äänesti muutama viikko sitten
tästä perustuslaillisesta sopimuksesta hallituksen
selonteon pohjalta, ja silloin äänestin tyhjää.
Olen ollut eduskunnassa runsaat 23 vuotta, ja henkilökohtainen
käsitykseni on, että tämä on
eräs merkillisimmistä hankkeista, mitä eduskunnalle
on koskaan annettu, mutta ei tästä voi yksin hallitusta
syyttää. Kyllä tosiasia on se, että eduskunta
on tätä pyytänyt. Tietysti voidaan kysyä nyt,
kuinka hyvin kansan mielipide todella heijastuu sitä kautta,
että eduskunta on pyytänyt hallitusta tuomaan
tämän ratifiointiesityksen eduskunnalle.
Suomi monen kansanedustajan mielestä haluaa
toimia nyt pelastajana: me pelastamme Euroopan unionin! (Ed. Soini:
Ei se ole pelastettavissa!) Itse suhtaudun kovin kyynisesti ja epäillen
tähän arvioon, että me pystymme pelastamaan
Euroopan unionia omalla ratifioinnillamme tai edes edistämään
tätä ratifiointia Euroopan unionissa. Ratifiointiesitys
perustuu minun mielestäni selvään virhearvioon,
ensinnäkin a) Suomen merkityksestä EU:n puheenjohtajamaana,
b) sopimuksen henkiin jäämisestä.
Suomessa vallitsee kiistämättä eräänlaista
EU-euforiaa, joka heijastuu erityisesti tiedotusvälineissä mutta
myöskin tietysti poliittisen eliitin puheissa. On jotain
suurta, kun Suomi toimii EU:n puheenjohtajamaana! Täällä kilpaillaan
siitä, mikä paikkakunta saa järjestää kokouksia,
ja kaikenlaista EU-euforiaa on todella. Se on melkein käsin
kosketeltavissa. Monet suomalaiset poliitikot, monet meistä kansanedustajista,
sanovat, että kyllä Suomi on sitten hyvä EU-maa,
mutta monet EU:n jäsenet ovat sitten jo oikein huonoja
EU-maita. Suomi näyttää mallia! Näin
totesi muun muassa suuren valiokunnan puheenjohtaja Jari Vilén
muutamia kuukausia sitten arvostellessaan Itävaltaa siitä,
miten Itävalta johtaa asioita, ja sanoi, että kyllä Suomen
kaudella sitten nämä asiat pannaan kuntoon. Tämä aiheutti
suoranaisen diplomaattisen selkkauksen Itävallassa. Eihän
suuren valiokunnan puheenjohtaja voi olla kuka tahansa ja sanoa
mitä tahansa muista EU-maista. Näytti siltä kyllä,
että ed. Vilén sai sanoa mitä tahansa.
Onneksi Itävallassakin sitten lopulta ymmärrettiin,
että kysymys oli ed. Vilénistä.
Puhemies! Suomessa on myöskin kovasti puhuttu siitä,
että me kuulumme kaikenlaisiin ytimiin tai meidän
pitää ainakin pyrkiä kaikenlaisiin ytimiin
Euroopan unionissa. Menemättä nyt kovin syvälle
tähän haluan sanoa, että me olemme kuitenkin
EU:n ulkolaidalla. Me olemme sitä maantieteellisesti, ja
sillä on muuten merkitystä. Ei ole aivan samantekevää,
missä Suomi Euroopan kartalla sijaitsee. Seuratkaapa vain
esimerkiksi kansainvälisiä kanavia Cnn:ää,
Bbc Worldiä tai Ranskan TV5:tä. Esimerkiksi
siellä näytetään vielä Tukholman
ja Kööpenhaminan lämpötilat
ja kartta, mutta Suomen kartasta näytetään
jotain pikkuosaa. Koskaan ei Helsinkiä edes mainita. Se
on vaan näin. Suomi nyt ei ole ihan Euroopan napa, ed.
Kimmo Kiljunen, vaikka ed. Kiljunenkin haluaisi, että Suomi
olisi Euroopan napa.
Ehkä, puhemies, tähän osaan haluan
vielä todeta sen, että viime viikolla olin Pariisissa
Euroopan neuvoston kokouksessa. — Ed. Räsänen, se
on muuten Eurooppa-neuvosto, tämä huippukokous,
ei Euroopan neuvosto. — Olin Euroopan neuvoston kokouksessa
Pariisissa. Olin lounaalla ravintolassa, ja tarjoilija kysyi, mistä maasta
te tulette. Minä sanoin, että Suomesta. Niin,
Reykjavikhan on sen pääkaupunki, totesi tarjoilija,
eikä yhtään mitään
huumoria ollut. Pariisilaisessa ravintolassa ollaan sitä mieltä,
että Reykjavik on Suomen pääkaupunki
ja sillä hyvä. No, se tietysti osoittaa, etteivät
ranskalaiset osaa maantiedettä. (Ed. Zyskowicz: Pitäisi
vähän katsoa, minkä tasoisissa ravintoloissa
ed. Elo käy!)
Mutta tosiasia on myös se, että kyllä meillä suomalaisilla
poliitikoilla on liian korkea kuva itsestämme EU-maana,
että me olemme joku suuri vaikuttaja. En halua aliarvioida
sitä, mutta minä toivon, että kaikki
ne, jotka nyt kovasti tätä EU-euforiaa täällä villitsevät,
voisivat myöskin mennä peilin eteen ja katsoa,
onkohan Suomi nyt ihan niin tärkeä maa Euroopassa
kuin on ajateltu.
Mitä tulee sopimuksen voimaan astumiseen, puhemies,
niin täällä on jo monta kertaa todettu se
tosiasia, että tämä sopimus ei koskaan
tule voimaan. Ymmärrän myöskin, että pääministeri Vanhanenkin
on samaa mieltä, ettei ainakaan tässä muodossa.
Mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä,
että ei edes läheskään tässä muodossa,
jos edes missään muodossa, ja yritän
sitä perustella tässä.
Täällä on myös viitattu
tasavallan presidentti Tarja Halosen mielipiteisiin. Henkilökohtaisesti minun
ajatukseni liikkuvat hyvin paljon Tarja Halosen poluilla. Niin kuin
täällä todettiin, niin Suomi ei voi painostaa
omalla ratifioinnillaan, ei edes oikeastaan edistää omalla
ratifioinnillaan yhtään muuta EU-maata ratifioimaan
tätä sopimusta.
Jos me katsomme sitten, ketkä ovat nyt ulkopuolella.
Ranska ja Hollanti ovat jo siis selvästi ulkopuolella.
Sitten tullaan sellaisiin maihin kuin erittäin EU-kriittiset
Irlanti, Tanska. Ruotsissakin EU-kritiikkiä on, siellä on
kuitenkin paljon laajempaa keskustelua kuin mitä meillä käydään,
Puola, ja sitten tullaan Isoon-Britanniaan. Onko joku nyt tässä salissa
valmis lyömään vetoa siitä,
että Iso-Britannia joskus hyväksyisi jonkun perustuslaillisen
sopimuksen? Onko ed. Kimmo Kiljunen esimerkiksi sitä mieltä,
että on mahdollista, että Iso-Britannia joskus
hyväksyy? Minä nimittäin olen sitä mieltä,
että Iso-Britannia ei koskaan eikä minkäänlaista
perustuslaillista sopimusta tule hyväksymään.
Puhemies! Voin todeta, että pari viikkoa sitten, kun
olin Lontoossa kokouksessa, niin Tony Lloyd, joka on Ison-Britannian
Euroopan neuvoston valtuuskunnan puheenjohtaja, työväenpuolueen
merkittävä poliitikko, sanoi: "Herra Elo, olemme
helpottuneita siitä, että Ranska ja Hollanti kaatoivat
tämän perustuslaillisen sopimuksen." Se oli siis
työväenpuolueen merkittävän
poliitikon näkemys. Englantilaiset ovat helpottuneita siitä,
että muut tekivät sen heidän puolestaan.
Heidän ei tarvitse esittää sitä ratifioitavaksi
eivätkä muuten esitä sitä ratifioitavaksi, niin
kuin me kaikki tiedämme. Ei Iso-Britannia tule koskaan
sitä esittämään omalle parlamentilleen,
ei Tony Blairin eikä varmaan hänen seuraajansakaan
aikana.
Täällä jo ed. Räsänen
viittasi näihin lukuihin siitä, paljonko Suomessa
on kannatusta tälle ratifioinnille. Minusta nyt tuntuu,
että Suomen kansa on viisaampaa kuin Suomen eduskunta.
(Ed. Soini: Kyllä kansa tietää!) — Kansa
tietää sen! — 22 prosenttia todella kannattaa
tätä ratifiointia, 48 prosenttia vastustaa, ja
kuulkaa nyt, kokoomuslaiset, jos ette ole lukeneet: yli puolet kokoomuslaisistakin
on sitä mieltä, että tätä ei
pitäisi ratifioida. Tehän olette kaikkein innokkaimpia ratifioinnin
kannattajia. (Ed. Zyskowicz: En tiedä, pärjätäänkö hallitukselle
tässä!) — Tässähän muuten
hallituksen ja opposition rivit menevät aivan sekaisin. — Mutta
minun mielestäni kysymys on todella
tärkeästä asiasta. Sen takia kokoomuksessakin,
totta kai, saadaan olla sitä mieltä, mitä ollaan.
Eihän siinä mitään pahaa, mutta
kannattaa muistaa, että kokoomuksen kannattajista enemmistö vastustaa
tämän ratifioimista tässä tilanteessa.
Oma käsitykseni on, ettei koskaan tule mitään perustuslaillista
sopimusta, vaan perussopimuksia tullaan muuttamaan siten, että tämä laajentuminen
mahdollistuu, ja sen takia vastustan tätä ratifiointiesitystä.
Mitä tulee sisältöön, jos
kaikki muut EU-maat olisivat valmiit hyväksymään,
olisin omalta osaltani ollut valmis hyväksymään
tämän sisällön. Siellä on
monia kompromisseja. Me vastustimme presidenttiä, me vastustimme
ulkoministeriä, me vastustimme monia muita asioita. Ne
tulivat sinne, mutta ehkä yksi on semmoinen merkittävin.
Kun täällä Suomessakin on väitetty
monta kertaa, ettei esimerkiksi Ranskassa ja Hollannissa oikeastaan
käyty sisällöstä keskustelua,
se ei pidä ollenkaan paikkansa. Minä seurasin
tarkkaan Ranskan keskustelua ennen kansanäänestystä,
sen jälkeen. Ranskassa ainakin kymmenen kirjaa on julkaistu
myöskin kansanäänestyksen jälkeen,
miksi äänestettiin "ei", miksi äänestettiin
"kyllä".
Otetaan nyt vaikka yksi esimerkki. Perustuslaissa puhutaan rahan
vakaudesta, rahan vakaudesta siis Euroopan keskuspankin osalta.
Euroopan keskuspankille ei kuitenkaan anneta esimerkiksi tässä perustuslaissa
samaa tehtävää kuin mikä on
Yhdysvaltojen keskuspankilla eli pitää huolta
työllisyydestä, tämän laatuisia
asioita. Esimerkiksi sosiaaliasiat jäävät
edelleen jokaisen kansallisvaltion tehtäväksi,
eikä mikään ihme, että Saksan
liittokansleri Angela Merkel esitti juuri tällaista sosiaalista
julistusta, koska hänkin tajusi, että jotain tässä pitää tehdä.
Puhemies! Näyttää siis siltä,
ettei tule EU:n perustuslakia, ei tule EU:n presidenttiä,
mutta lopuksi otan esille Suomen presidentin aseman näissä Eurooppa-neuvoston
kokouksissa eli EU:n huippukokouksissa. Minusta on käyty
Suomessa aika merkillistä keskustelua jo vuosikausia siitä,
että tasavallan presidentti jotenkin väärin
perustein osallistuu EU:n huippukokouksiin. Lähes kaikissa
huippukokouksissa on esillä ulkopolitiikka. Nyt tietysti
tullaan myöskin siihen rajanvetoon, mikä on sisäpolitiikkaa
Euroopan unionissa ja mikä ulkopolitiikkaa. Jos katsoo kansallisvaltion
näkökulmasta, oikeastaan koko EU-politiikka on
edelleenkin ulkopolitiikkaa. Mutta totta kai ne, jotka ovat federaation,
liittovaltion, kannattajia, voivat sanoa, että ei ole mitään,
se on kaikki yhteistä sisäpolitiikkaa ja tasavallan
presidentillä ei ole mitään tekemistä siellä.
Onneksi Suomessa on ollut ainakin tähän asti tervejärkisiä presidenttejä,
tervejärkisiä pääministereitä,
jotka ovat pystyneet sopimaan tästä asiasta.
Tässä lopuksi otan esimerkin Ranskasta. Presidentti
Chirac johtaa joka kerta Ranskan valtuuskuntaa. Kukaan Ranskan Assembléessa
ei vaadi, että Chirac tulee heille selvittämään,
mitä kokouksessa on puhuttu ja sovittu. Kyllä me saamme
pääministeri Vanhaselta ja hänen seuraajiltaan
aivan riittävästi tietoa siitä, mitä kokouksessa
todella on puhuttu.
Puhemies! Kuollutta ei voi herättää henkiin. Siksi
Suomen olisi paras jättää sopimus ratifioimatta
tässä vaiheessa ja tehdä työtä kompromissin
löytämiseksi, jos tällaista kompromissia
koskaan voidaan löytää.
Ed. Kalevi Olin merkitään
läsnä olevaksi.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kovin monet edustajat omien toiveidensa mukaisesti
totesivat, että tämä EU:n perustuslaki
on kuollut. Uskallan todeta, että tämä prosessi
ei ole kuollut. Miksi? Siksi, että ne ongelmat, jotka synnyttivät
tämän perustuslakiprosessin, ovat yhä edelleen
aidosti olemassa. Tämä unionin perustuslakiprosessi
käynnistettiin siksi, että me halusimme selkiyttää unionin
päätöksentekojärjestelmää,
tehostaa sitä ja demokratisoida, kansanvaltaistaa, sitä,
ja tässä suhteessa tämä uusi
perustuslakiesitys on aimo askel eteenpäin.
Täällä on viitattu kansan mielipiteeseen,
heijastaako eduskunnan kanta kansan mielipidettä. Totta,
että lähes puolet suomalaisista on sitä mieltä,
että perustuslakisopimusta ei pitäisi hyväksyä ja
22 prosenttia on sen puolesta, mutta samassa tiedustelussa kansalaisilta
kysyttiin sitä, kuinka moni sanoo tuntevansa tätä perustuslakia,
ja vain 9 prosenttia sanoi jollain tavalla tuntevansa tätä.
Ed. Elo ja kumppanit, miksi te piiloudutte (Puhemies: Minuutti!)
tällä tavalla kansan mielipiteen taakse? (Puhemies
koputtaa) Te tunnette tämän sopimuksen sisällön.
Se ei ole ideaali, mutta se on joka tapauksessa aimo askel eteenpäin
siitä, mikä on nykyinen perustuslakisopimusjärjestelmä unionissa.
Toinen varapuhemies:
(koputtaa)
Alleviivaan sitä, että tarkoitus on pysyä minuutin
vastauspuheenvuoroissa.
Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! En puutu ed. Elon puheenvuoron pääsisältöön.
Annan hallituksen itse puolustaa täällä olevaa
esitystään, mutta kun ed. Elo sanoi, että tasavallan
presidentin osallistuminen huippukokouksiin on paikallaan, koska
lähes joka huippukokouksessa käsitellään
ulkopolitiikkaa, niin haluan korjata ed. Elon puheenvuorossa tältä osin
olleen virheen.
Suomen perustuslain mukaan Euroopan unionin yhteinen ulko- ja
turvallisuuspolitiikka kuuluu valtioneuvoston vastuulle, joka valtioneuvosto
tietysti on läheisessä yhteistoiminnassa tasavallan
presidentin kanssa. Siis Suomen perustuslain mukaan EU:n yhteinen
ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu valtioneuvoston vastuulle. Sen
sijaan sellaiset asiat kuin EU:n laajentuminen ja perussopimuksen
muuttaminen, jotka eivät ole EU:n yhteistä ulko-
ja turvallisuuspolitiikkaa vaan EU:n jäsenten keskinäistä ulkopolitiikkaa,
ne Suomen perustuslain mukaan kuuluvat presidentin vastuulle yhteistoiminnassa
valtioneuvoston kanssa. Tämä, ed. Elo, olisi aika täällä Suomessa
jokaisen jo tunnustaa. Se, että presidentin osallistuminen
huippukokouksiin silloinkin, kun siellä ei ole esillä perussopimuksen muuttaminen,
voi olla perusteltua, (Puhemies koputtaa) on eri asia, koska se
saattaa olla kansallinen vahvuus, että Suomesta myös
presidentti on läsnä.
Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Olemme joutuneet tämän kummallisen
näytelmän tuloksena siihen, että nyt
me tässä keskustelussa joko vastustamme tai puolustamme
tätä EU:n perustuslain hyväksymistä,
kun tietenkin lähtökohtana pitäisi olla
sen, että me keskittyisimme niihin kysymyksiin, joita itse
sopimuksessa pitää muuttaa, jotta se olisi Suomen kannalta
tulevaisuudessa sellainen sopimus, joka on hyväksyttävissä.
Hallitus itse asiassa esittämällä tämän
sopimuksen ratifiointia eduskunnalle on synnyttämässä tilanteen,
jossa me emme esitä, eduskunta ja hallitus eivät
esitä, minkäänlaisia muutoksia, ei minkäänlaisia
muutoksia. Me jäämme kokonaan sivuun siitä keskustelusta,
jota muussa Euroopassa käydään siitä,
mitä pitäisi muuttaa, jotta sopimus joskus tulisi
voimaan. Täytyy sanoa, että tämä on
hyvin kummallinen tilanne, ja mielestäni hallitus on tekemässä äärettömän
suuren virheen juuri siksi, että nyt kukaan ei tuo esille Suomen
kannalta niitä välttämättömiä muutoksia,
joita itse sopimukseen pitäisi tehdä.
Tarja Cronberg /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Jotenkin vaikuttaa siltä, että olemme
osa tällaista suomalaisen demokratian 100-vuotisjuhlan
kunniaksi järjestettyä poliittista farssia, jossa
tehdään erilaisia silmänkääntötemppuja.
Kysyisin pääministeriltä muutamaa asiaa:
Sopimuksen sivulla 11 todetaan, että tällä sopimuksella
perustetaan uusi Euroopan unioni. Kuitenkin hallitus esittää,
että kyseessä on vanha Euroopan unioni. Sen lisäksi
hallitus on esittänyt, että hallitus kannattaa
tätä sopimusta tällaisenaan. Kuitenkaan
Suomen erilaiset vaatimukset eivät ole toteutuneet. Kuinka
tämä yhtälö on tällainen?
Onko kyseessä uusi EU vai vanha EU? Tukeeko hallitus sopimusta
vai ei?
Eva Biaudet /r(vastauspuheenvuoro):
Ärade talman! Jag tycker det är en aning
märkligt här i diskussionen att riksdagsledamot
Elo och andra kritiker mot EU anser att vi är så små och
obetydliga att vi skall lämna oss
till fransmännens beslut.
Mielestäni on hiukan outoa, että Suomessa ajatellaan,
että me suomalaiset olemme niin vähäpätöisiä ja
niin sivussa kehityksestä ja eurooppalaisesta päätöksenteosta,
että antaisimme ranskalaisten tehdä päätökset
puolestamme. Mielestäni on ehkä suvereeniteetin
yksi keskeinen osa, että me pidämme huolta, että itse
otamme kantaa tähän perustuslailliseen sopimukseen
emmekä suostu siihen, että suuret päättävät
meidän puolestamme.
Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Isällinen neuvo
pääministerille: Teille tarjotaan nyt joko sankarin viittaa tai perässähiihtäjän
titteliä. Jos
te ilmoittaisitte, että tätä ei
nyt ratifioida vaan lähdetään neuvottelemaan
Suomelle tärkeästä kohdasta, joka on
mahdollista saada tähän perustuslakiin — tai
oli sen nimi mikä hyvänsä — niin olen
vakuuttunut siitä, että te olisitte kansan silmissä suuri
sankari. Mutta jos tässä tapauksessa mennään
vastoin kansan tahtoa hyvin tietoisena siitä, että luovumme
mahdollisuudesta saada meille tietty etu perustuslakiin, niin titteliksi
tulee luuseri tai perässähiihtäjä.
Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minusta olennaista on nyt tiedostaa se, että Suomi
on todella Euroopan unionin jäsen. Prosessi on edennyt
pitkälle, ja tässä mielessä kysytään
sitä, kannetaanko aitoa vastuuta tämän
vaativan prosessin eteenpäin viemisestä Suomen
osalta. Tässä mielessä kysymys on siitä,
mitenkä Suomi osaltaan vahvistaa yhteistyön rakentumista
Euroopassa, ja näin ollen on erittäin tärkeää,
että tätä vaativaa asiaa viedään eteenpäin
ja autetaan myös toisiamme ja kansalaisia ymmärtämään
se, mitenkä tärkeästä yhteistyöponnistuksesta
on kysymys.
Risto Kuisma /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Sellaisen sopimuksen ratifiointi, josta tiedetään,
ettei se tule voimaan, on vastoin sitä käytäntöä ja
perustuslain henkeä, jota eduskunta tähän
asti on noudattanut. Ei koskaan ole ratifioitu sopimusta tai päätetty
lakia, josta varmuudella on tiedetty, ettei se voi tulla voimaan.
Sitten toinen ihmetystä herättävä asia
on se, että kun pääministeri avauspuheenvuorossaan
arvosteli sellaisia henkilöitä kuin minä ja
ed. Elo ja monia muita, jotka vastustavat tätä ratifiointiajankohtaa,
ja kun tiedetään, että Suomen ulkopolitiikkaa
johtaa hallitus yhdessä presidentin kanssa, niin tämä pääministerin
maan arvovaltaisimmalla paikalla eli eduskunnan täysistunnossa esittämä arvostelu
suuntautuu tietysti täysin tasavallan presidentin mielipidettä vastaan.
Minua se ihmetyttää ja ihmetyttää,
oliko se tarpeen täällä sanoa.
Muuten viittaan niihin perusteluihin, mitä ed. Elo
edellä sanoi. Myös tästä syystä minä,
joka olen ollut EU:n kannattaja vuodesta 1989, äänestin
edellisessä tätä asiaa koskevassa äänestyksessä "tyhjää".
Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Näin isossa asiassa on tietysti monta
näkökulmaa. Itse ajattelin, että jos
tähän ottaa kannan loogisesti tai poliittisesti tai
nationalistisesti tai EU-henkisesti tai vaan niin, että tällä on
poliittinen signaali esimerkiksi Suomen kansalle, niin pääsee
ilmeisesti aivan erilaisiin lopputuloksiin. Minusta tämä keskustelu
tänään on jo sen osoittanut. Realismia
on kai se, että meitä on yksi prosentti EU-väestöstä tällä hetkellä,
johon ed. Elo tavallaan viittasi, vaikka muuten olen monesta asiasta
eri mieltä teidän kanssanne. Mutta 15 maata on
tämän jo hyväksynyt tässä vaiheessa.
Kaksi isoa ovat vastaan, ja kun kaksi isoa ovat vastaan, niin pieni
Suomi on näiden kahden ison mukana sitä mieltä nyt
osittain, että ei pitäisi lähteä tähän
ratifiointiin mukaan. Minun mielestäni se on positiivinen
signaali, että 15 maata ajaa näitä asioita
eteenpäin, haluaa selvemmän paketin, jossa yli
2 000 sivua supistetaan noin 300 sivuun. Kyllä se
on kehitystä.
Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Kovin vähissä ovat ne hallituspuolueiden
kansanedustajat, jotka puolustavat tätä ratifiointia.
Pääministeri Vanhanen, te olette nyt tätä esittänyt
ja koko hallituksen puolesta sitä varmasti myös
sitten ajatte eteenpäin. Olisin kysynyt tätä periaatteellista
kantaa näihin kansanäänestyksiin, kun
niin kovasti niitä vastaan olette. Kuitenkin olen puheistanne
ja hallituksen teoista ymmärtänyt, että kannatatte
kovasti tätä EU:n uutta perustuslakia. Mikä on
se salattu tieto, joka on vain hallituksella mutta ei täällä sitten hallituspuolueiden
kansanedustajilla eikä ainakaan kansalla, kun pelkäätte,
että lopputulos olisi ilmeisesti EU:n perustuslain hyväksymistä vastaan?
Itse ainakin uskon, että jos pidän jotakin asiaa
kovin hyvänä, niin uskon, että voin sen myös
perustella niin, että muutkin pitävät
sitä hyvänä. Pelkäättekö nyt
kansan sitten keskustelevan myös Suomessa sisäpolitiikasta
ja köyhyydestä ja sosiaaliturvan puutteista, vai
mikä on syynä, että ette koskaan halua
kuulla kansan ääntä suoraan?
Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Pääministeri Vanhanen selosti
avauspuheenvuorossaan niitä kohtia, joissa unionin toimivalta
kasvaa ja joista sitten johdetaan se, että tässä tarvitaan
supistettu perustuslain säätämisjärjestys
ja kahden kolmasosan enemmistö. Muistan kuitenkin, että pääministeri Vanhanen
on aika monta kertaa vähätellyt näitä muutoksia
ja sanonut, että on verrattava Nizzan sopimukseen ja että ero
tämän perustuslakisopimuksen ja Nizzan sopimuksen
välillä nyt ei ole kovinkaan suuri. Itse asiassa
olette antanut ymmärtää, että se
on aivan millimetrin mittainen. Mutta nyt kuitenkin todetaan, että uutta
oikeusperustaa tulee rikosoikeuteen, syntyy syyttäjänvirasto,
kauppapolitiikan ala laajenee jne. jne. Onko tämä todella
niin minimaalinen tämä muutos ja onko ollut syytä esimerkiksi
vastustaa kansanäänestystä sillä perusteella?
Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Niin kuin täällä useassa puheenvuorossa
on todettu ja ihmetelty tätä ajankohtaa, nimenomaan
siksi itsekin ihmettelen sitä, että kun me olemme
puheenjohtajamaa nyt tämän loppuvuoden, niin eikö olisi
paljon järkevämpää toimia ikään
kuin sillanrakentajana ja pyrkiä vaikuttamaan siihen, että saataisiin
parannuksia tähän sopimukseen sillä tavoin,
että se sitten muuallakin voitaisiin hyväksyä.
Eli minun mielestäni tämä ajankohta
on todella erikoinen, kun tässä esitetään,
että Suomi tulee yhdeksi osapuoleksi tavallaan hyväksymällä tämän.
Jättämällä sopimuksen ratifioimatta
tässä vaiheessa minun mielestäni pystyisi
paljon objektiivisemmin käymään niitä neuvotteluja
pyrkien saamaan Hollantia, Ranskaa jne. mukaan tähän
sopimukseen.
Toinen varapuhemies:
Tähän väliin otamme, debatin kuitenkin
toki jatkuessa, pääministeri Vanhasen puheenvuoron.
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! En ehkä aivan kaikkea pysty kommentoimaan.
Ensinnäkin minusta Suomi ei painosta eikä missään
tapauksessa pyri painostamaan muita eikä pystykään
siihen. Toisinpäin: myöskään
meidän ei pidä ajatella niin, että ne
maat, jotka ovat ottaneet kielteisen kannan, päättäisivät
meidän kannastamme, vaan jokainen maa ottaa kantaa tähän
omalla ajallaan, omalla vuorollaan. Meitä ennen jo 17 maata
on tehnyt päätöksen, ja me olemme 18:s,
joka käsittelee tämän. Meidän
jälkeemme vielä 7 maata ottaa tai ei, ne tekevät
sen omalla ajallaan. Meillä on oikeus omaan kantaamme.
Me olemme vaikuttaneet tämän sopimuksen neuvotteluihin.
Ymmärtääkseni eduskunnan laaja enemmistö pitää tätä sopimusta
hyvänä ja hyväksyttävänä.
Miksi emme ottaisi silloin kantaa aiheeseen?
Oikeushenkilöllisyys on noussut hyvin paljon tässä keskustelussa
esille. Se on ollut tavoite ymmärtääkseni
oikeastaan Suomen koko EU-jäsenyyden aikana näissä eri
sopimusneuvotteluissa, että me saisimme unionille oikeushenkilöllisyyden
juuri niistä syistä, joilla ed. Soini kritisoi
sitä: saadaksemme muun muassa unionille mahdollisuuden
neuvotella monenlaisia teknisiä ja kansainvälisiä sopimuksia
niin, etteivät kaikki jäsenmaat ole erikseen siinä neuvottelemassa,
ja jotta unioni pystyy tekemään juuri sitä,
minkä takia se on perustettu eli edustamaan meitä jäsenmaita.
(Eduskunnasta: Eikä pysty!) Eikä unionissa tätä neuvotteluvaltaa
kukaan käytä noin vain, vaan kaikkiin näihin
neuvotteluihin tarvitaan neuvostosta yksimielinen mandaatti. Oikeushenkilöllisyyttä
ei
tarvitse pelätä. Se on etu, jos me saamme sen
unionille. Se on nimenomaan Suomen kaltaisen maan etu.
Määräenemmistöpäätöksenteon
lisäämisen kritiikkiä on ollut pitkään.
Voi sanoa, että samaan aikaan käytetään
ikään kuin perusteena sille, että ei
pitäisi ratifioida, sitä, että lisätään
määräenemmistöpäätöksentekoa,
ja sitten sitä, että Suomi ei saanut tavoitettaan
yksinkertaisesta kaksoisenemmistöstä lävitse.
En oikein ymmärrä, että näitä käytetään
samassa keskustelussa samalla perusteena, sillä jos molemmat
toteutuisivat, lisättäisiin selvästi
määräenemmistöpäätöksenteon
piirissä olevien asioiden määrää ja
saisimme samalla yksinkertaisen kaksoisenemmistön, joka
tehostaisi päätöksentekoa, tekisi vaikeammaksi
estää päätöksenteon.
Se olisi tietysti unionin päätöksenteon
tehokkuuden kannalta hyvä. Me olemme tavoitelleet näitä muita,
mutta kun vastustetaan sopimusta sen takia, että me emme
saaneet yksinkertaista kaksoisenemmistöä, sitä en
haluaisi käyttää perusteena samalla, jos
pelätään määräenemmistöpäätöksenteon
lisäämistä. Niiden käyttäminen
samaan aikaan ei ole kovin loogista.
Kaikki tavoitteemmehan neuvotteluissa eivät toteutuneet,
mutta kaikki ne vaiheet, jokainen niistä kysymyksistä,
käytiin neuvotteluprosessissa läpi, ja eduskunta
oli hyvin tietoinen, ennen kuin sitouduimme jokaiseen asiaan niiden
tavoitteiden kohdalla, joita emme läpi saaneet. Mutta kansainvälinen
neuvottelu on tässä suhteessa aina kompromissien
tekemistä, ja tämä sopimus muodostaa
erittäin vaikean kompromissin 25 maan kesken. Kannattaa
mitoittaa niitä saavuttamattomia tuloksia, kuten muun muassa
tätä yksinkertaista kaksoisenemmistöä,
siihen, että kuitenkin löydettiin lopulta kompromissi,
joka toisi toimivan unionin.
Ed. Kuismalle: Kun käsittelin sitä, että kaikki eivät
ole kannattaneet ratifiointia, viittasin nimenomaan kuukausi sitten
tässä salissa käytettyihin puheenvuoroihin,
niihin perusteluihin, joita käytin. Se liittyi siihen parlamentaariseen
keskusteluun. (Ed. Kuisma: Presidentti käytti samoja perusteluja!)
Sitten kysymys siitä, onko kyse uudesta unionista,
niin kuin 1 artiklassa todetaan: Siihen ymmärrettävä vastaus
löytyy sivulta 116 unionin määrittelystä,
jonka 1 artiklassa todetaan se, että "perustetaan Euroopan
unioni". Perusteluissa todetaan: "Artiklan 1 kohdan mukaan perustuslakisopimuksella
perustetaan Euroopan unioni. Määräyksen
tarkoittama Euroopan unioni on muodollis-oikeudellisesti erillinen
suhteessa nykyiseen, Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella
perustettuun Euroopan unioniin, jonka olemassaolo päättyy
perustuslakisopimuksen voimaantulohetkellä." Tämä on
muodollisjuridiikkaa. Mutta sitten samalla sekä itse sopimuksessa
että ratifiointiasiakirjoissa kerrotaan se, millä tavalla
on taattu, että oikeudellinen jatkuvuus turvataan ja asiallisesti
unioni jatkaa vanhan unionin työtä. Tämä on
puhdasta muodollisjuridiikkaa, johon vastaukset myös itse
sopimuksesta löytyvät. Sopimuksessa on taattu
se, että oikeudellinen jatkuvuus turvataan ja asiallisesti
unioni jatkaa entisen työtä.
Kansanäänestyksen osalta me kävimme,
sen jälkeen kun tämä neuvottelutulos
oli saavutettu, aika laajan keskustelun puolueiden kesken ja myös
täällä eduskunnassa siitä, pitäisikö järjestää kansanäänestys.
Silloin päädyttiin siihen, että Suomessa
eduskunta tekee ratifiointipäätöksen. Eduskunta
ja myös edelliset eduskunnat ovat olleet tässä prosessissa
mukana. Kaikki meidän tavoitteemme on käsitelty
yhdessä, neuvottelutulosta on hierottu yhdessä.
Me olemme myös edelliset kaksi sopimusmuutosta ratifioineet eduskunnassa
ilman kansanäänestystä. Tässä oli muutamia
niistä perusteluista, joiden perusteella selvä enemmistö päätyi
siihen, että kansanäänestystä ei
Suomessa järjestetä, vaan eduskunta paneutuu tähän
sopimukseen perusteellisesti ja kantaa sen vastuun, joka sillä perustuslakimme mukaan
asiasta on.
Edustajat Reijo Kallio ja Susanna Haapoja
merkitään läsnä oleviksi.
Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Minusta on erittäin hienoa, että hallitus
on antanut esityksen perustuslaillisen sopimuksen hyväksymisestä,
sillä tämä perustuslaillinen sopimus
selkeyttää nykyisiä sopimuksia ja myös
muokkaa unionia ja sen toimintoja enemmän kansalaisista
lähteviksi. Sen takia olen hieman surullinen siitä,
että tämä perustuslaki on herättänyt
kansalaisten keskuudessa myös ehkä perusteetontakin
pelkoa ja epäluuloa. Julkisuuteen on nostettu joitakin
kiistanalaisia sopimuksen osioita, kun taas monet esimerkiksi yksittäisen
kansalaisen kannalta merkittävät parannukset ovat
jääneet hyvin vähäiselle huomiolle.
Uskallankin sanoa, että me olemme epäonnistuneet
tässä kansalaistiedotuksessa, ja haluaisinkin
kysyä pääministeriltä ja ulkoministeriltä, onko
hallituksella nyt suunnitelmia tehostaa kansalaistiedotusta tästä perustuslaillisesta
sopimuksesta, koska selkeästi nämä erilaiset
tutkimukset osoittavat, että kansalaiset hyvin vähän
tietävät tämän perustuslain
tuomista uudistuksista.
Juha Rehula /kesk(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Minun käsitykseni mukaan avainkysymys
on se, mitä me haluamme Euroopan unionilta tulevaisuudessa.
Jos me haluamme, että se toimii, jos me haluamme, että nykytilanne
selkiytyy, jos me haluamme, että sitä tuodaan
lähemmäksi kansalaisia, me tarvitsemme parempaa
normeerausta kuin tänä päivänä on. Ainakin
itse kuulun siihen joukkoon — vaikken hirvittävän
suuri EU:n ihailija olekaan — jonka mielestä tämä nyt
hallituksen eduskunnan käsittelyyn tuoma ratifiointiesitys
on selkeästi nykytilaa parempi.
Sitten niille edustajille, jotka sanovat, että meidän
pitäisi päästä keskustelemaan
niistä muutoksista, mitä tähän
tarvitaan, ed. Laaksolle esimerkiksi: Mihin te haluatte muutosta
tässä?
Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Herra pääministeri, tiedetään,
että te osaatte sanoa sujuvasti "kyllä" kaikilla
EU:n 20 virallisella kielellä, mutta siinä kuullun
ymmärtämisessä on selvästikin
ongelmia, sillä se pieni sana "ei" ei tunnu menevän
perille, vaikka se sanotaan selvällä suomen kielellä.
Tässähän on tehty tutkimus Suomen Gallupin toimesta
siitä, miten suomalaiset suhtautuvat tähän
EU:n perustuslain ratifiointiin, ja teidän tukenanne on
vain 22 prosenttia suomalaisista. Mikä on tämmöinen
demokratiakäsitys, että runnotaan menemään
asia, jota kansan enemmistö ei kannata? Tämä juuri
saa aikaan sen EU-epäilyn kasvun, joka Suomessakin on tapahtunut.
Pitää kuunnella väkeä, ja luulenpa,
että tämä galluptieto, joka tässä nyt
on hyvin tuoreena viime viikolta, kertoo myöskin syyn siihen,
miksi kansanäänestystä ette uskalla järjestää.
Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vuonna 2004, kun sopimuksesta päästiin
sopuun, vihreät olivat valmiit hyväksymään
tämän kompromissin. Tässä tilanteessa,
kun 2 maata kansanäänestyksessä on hylännyt
ehdotuksen, Suomi on tietenkin uudessa tilanteessa, ja olennaista
on, mikä on Suomen strategia: Miten Suomi aikoo neuvotella
ja puheenjohtajana saada aikaiseksi sellaisen tiekartan, että tästä nykyisestä tilanteesta
päästäisiin eteenpäin? Mitkä ovat
ne olennaiset kysymykset, jotka joko sopimusta muuttamalla pitäisi muuttaa
tai sitten niin, että jokin erillinen julistus hyväksyttäisiin?
Tämä tietenkin liittyy myös siihen näkemykseen,
mikä meillä on EU:n tulevaisuudesta.
Toivoisin, että hallitus avaisi tätä hieman
laajempaa perspektiiviä myös tähän
keskusteluun, koska nyt eräällä lailla
tämä otetaan käsittelyyn ikään
kuin teknisenä asiakirjana ilman, että keskustellaan,
kun Suomi kuitenkin aloittaa puheenjohtajana hyvin merkittävän
taipaleen ajankohtana, jolloin tämä tuumaustauko
on päättymässä, mikä on
tästä näkökannasta se hallituksen
linja.
Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minusta tämän keskustelun aikana
perustelut tälle esitykselle ja esityksen ajankohdalle
ovat edelleen jääneet hämäriksi,
ja mielestäni perusteluksi ei riitä pelkästään
se, että meidän täytyy itse saada tehdä oma
päätöksemme. Toivon, että pääministeri
Vanhanen vielä antaisi ihan selkeän vastauksen
tällaiseen kysymykseen: Uskotteko, että tämä ratifioitava
perustuslakisopimus voi tulla voimaan, ja jos se ei voi tulla voimaan,
niin onko tässä prosessissa mitään
järkeä? Kysyn myös: Eikö teitä huolestuta se,
että Suomi menettää mahdollisuutensa
neuvottelussa nostaa esiin omia mahdollisia muutostoiveitaan ja
näkemyksiään? Miksi turhaan ja tarpeettomasti
sidomme kätemme tulevia neuvotteluja ajatellen?
Ed. Kimmo Kiljunen totesi, että vain (Puhemies koputtaa)
9 prosenttia kansalaisista tuntee sopimuksen sisällön.
Eikö silloin tämä Eurooppa-neuvoston
edellyttämä laaja kansalaiskeskustelu ole täysin
epäonnistunut?
Timo Soini /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! EU-vastaisuus kasvaa tämän
teatteriesityksen myötä, ja se on hyvä,
ja siitä iloitsen suuresti. Itsenäisyys on päivää lähempänä jälleen.
Mutta kun olen todella lukenut tämän EU:n perustuslain
ja myös Jens-Peter Bonden selitysteoksen tästä,
niin en voi mitenkään käsittää,
että nämä muutokset muka eivät
ole merkittäviä. Jos te kannatatte EU:ta, niin
se on teidän asianne, mutta olkaa rehellisiä,
sanokaa esimerkiksi te, ed. Kimmo Kiljunen, että muutokset
ovat todellisia, mutta kannatan siitä huolimatta. Mutta älkää sanoko,
että ne eivät ole merkittäviä.
Ne ovat merkittäviä. Kansaa ei saa johtaa harhaan.
Maija-Liisa Lindqvist /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Itse näen kuitenkin tämän
perustuslakisopimuksen käsittelyn tässä eduskunnassa
tässä aikataulussa sikäli tärkeänä,
että se täsmentää monia niitä tekijöitä, joita
Suomi neuvotteluissa piti tärkeinä. Mielestäni
se antaa selkänojaa niihin neuvotteluihin, joissa mahdollisesti
perustuslakisopimusta muutetaan ja korjataan. En voi ainakaan ymmärtää sitä,
että kun useimmiten Ranska on ollut aivan eri mieltä siitä,
miten asioita pitäisi hoitaa, ja meidän etumme
ovat olleet usein jopa aivan päinvastaiset monissa neuvotteluissa,
meidän pitäisi jonkun Ranskan-mallin mukaan tehdä ratkaisuja täällä.
Se on erikoinen perustelu.
Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ihmettelen puheenvuoroja, jotka nyt ihmettelevät
sitä, että hallitus on tuonut tänne esityksen.
Tänne on tuotu 650 sivua tätä esitystä.
Ne ovat meille perehdyttäviksi, kansalaisille perehdyttäviksi
ja käsiteltäviksi kaikissa valiokunnissa. (Ed.
Pulliainen: Joko kerkisitte itse lukea?) Siellä voi nyt
tehdä ehdotuksia siitä, millä tavoin
tätä perustuslakia pitää muuttaa, millä tavoin
tätä asiaa voidaan tuoda eteenpäin ja mikä on
se pohja, jolla Euroopan unioni saa uuden organisaation. (Eduskunnasta:
Se on hallituksen näkemys!) — Tässä ei
tarvita nyt hallituksen käsitystä yksin, vaan
tämä on eduskunnan käsissä,
niin kuin hallituksen esitykset ovat ja hallituksen luottamus. Tässä nyt
yritetään muuttaa nämä suhteet
väärin päin.
Eduskunnan ja Suomen kansan näkökulmasta Euroopan
unionin ongelma on sen politiikka, ja politiikan tekemisen takia
täytyy sen organisaatiota muuttaa, ettei sille käy
niin kuin YK:lle, joka on tällä hetkellä täysin
halvaantunut. Maailma tarvitsee parempia, tehokkaampia organisaatioita,
ja siitä tässä on nyt kysymys.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Toisin kuin monet muut ovat sanoneet, minä näen
pääministeri Matti Vanhasen oveluuden tässä asiassa.
Juuri kun nyt lähtötaso on se, että ratifioinnin
kannatus on 22 prosentissa, hän kunnon vanhana maalaisliittolaisena
haluaa, että se kannatus laskee tästä vielä eteenpäin,
ja tuo sen takia tänne aivan turhan esityksen käsiteltäväksi
ja pureskeltavaksi, ja kansa vähän hymyilee tälle,
ja kannatus ei kun laskee.
Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! EU:n perustuslakihanketta aletaan valmistella
uudelleen ensi vuonna Saksan puheenjohtajakaudella. Näin
ilmoitti Saksan liittokansleri Merkel eilen tavattuaan Ranskan presidentin
Chiracin. Muutoksia sopimukseen aletaan miettiä jo ensi
vuonna ja päätöksiä aletaan
tehdä Ranskan puheenjohtajakaudella vuonna 2008. Saksa
ja Ranska katsovat perustuslakiasiassa tulevaisuuteen, ja meillää tuijotellaan edelleen
peruutuspeiliin. Kysymys on siitä, haluammeko olla mukana
näissä EU:n tulevaisuutta koskevissa neuvotteluissa
vai jäämmekö jälkijunaan ihmettelemään
jo täällä kertaalleen hylättyä lakia.
Herra pääministeri, nyt pitäisi varmaan
Merkeliltä ja Chiracilta kysyä, missä on
se huone ja pöytä, missä näitä tulevaisuusneuvotteluja
käydään, ja olla niissä mukana
mieluummin kuin tuhlata energiaa tähän.
Täällä ed. Rehula kyseli, mistä voidaan
neuvotella. Minun mielestäni vielä voitaisiin
neuvotella alue- ja maatalouspolitiikasta. Samaten (Puhemies koputtaa)
työlainsäädännössä on
aukkoja. Muun muassa maan rajat ylittävästä lakko-oikeudesta
ei ole vielä sovittu, ja sitä oikeutta ei EU:n
palkansaajilla ole.
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Ed. Ulla Anttilan kysymykseen liittyen minulla
on se käsitys, että perustuslakisopimus ei ole
tällä hetkellä vaikeuksissa sen yksityiskohtien,
sisällön, takia, vaan kyllä vaikeus johtuu
ennen muuta siitä, että ylipäätään
poliittinen ilmapiiri unionin ympärillä ei ole
kovin myönteinen. (Ed. Tennilä: Näinköhän
se paranee? — Ed. Ulla Anttila: Tarvitaan visioita!)
Tässä on hyvin monenlaisia tekijöitä taustalla,
joiden korjaamiseksi minusta unionin pitäisi tietysti ensi
sijassa keskittyä siihen varsinaiseen perustyöhönsä sekä sisämarkkinoiden,
sisä- ja oikeusasioiden että ulkopolitiikan alalla,
jotta pystytään osoittamaan kansalaisille, että unioni tuottaa
lisäarvoa Euroopalle, parempaa hyvinvointia, parempaa turvallisuutta,
parempaa terveellisyyttä. Tätä kautta
yleinen ilmapiiri voisi parantua sillä tavalla, että myös
edellytykset sääntöjen käsittelylle
muuttuisivat paremmiksi.
Suomi tullee omalla puheenjohtajakaudellaan luonnollisesti panostamaan
siihen, että unioni saisi lisäarvoa niillä päätöksillä,
joita se tekee, laittaa lainsäädäntöä kuntoon.
Nyt näyttää siltä, että palveludirektiivi
saadaan, kemikaaliasetus tarvitaan, työaikadirektiiviin
toivottavasti saadaan ratkaisu aikaan. Pystytään
osoittamaan, että unionia tarvitaan. Ulkosuhteissa on paljon
asioita, joissa hyvin toimimalla unioni pystyy lisäämään
turvallisuutta ja vakautta lähiympäristössämme
ja, voisi sanoa, saa menestystä ehkä eräissä alkuperäisimmistä tärkeimmissä tehtävissään.
Eli kyllä tässä on hyvin paljon kyse
muusta kuin tämän sopimuksen sisällöistä.
Kyse on eräänlaisesta ilmapiiriongelmasta, joka
kuitenkin ehkä oli vielä pahempi noin vuosi sitten,
kun budjettikehykset olivat täysin auki ja tuntui, että mistään
ei sopimuksia saada, kun palveludirektiiviä vastaan osoitettiin
mieltä. Sen jälkeen on kuitenkin myönteisiä päätöksiä aikaansaatu.
Jos ajatellaan, että ratifioimalla heikentäisimme
asemiamme ja mahdollisuuksiamme tämän ratifiointiprosessin
loppuvaiheessa tai siinä tapauksessa, että käynnistettäisiin
uudet neuvottelut, en tätä perustetta hyväksy
alkuunkaan. (Ed. Kallis: Miksi?) Päinvastoin, mitä useampi
jäsenmaa on kerran neuvotellun kompromissin takana, sitä vahvempi
se kompromissi on, sitä paremmat mahdollisuudet on voimakkaitakin
yksittäisiä vaatimuksia vastaan toimia. On laajempi
rintama, joka yhdistää sekä pieniä että suuria
jäsenmaita. Tässä suhteessa me emme menetä ainuttakaan
sanaa tai puheenvuoroa sen takia, että ratifioimme tämän.
Päinvastoin voidaan sanoa, että meillä on
vahva pohja olemassa. Meillä on yksi kompromissi, joka
vaivalla vuosikausien työllä saatiin aikaan, ja
me voimme puolustaa sitä ja ottaa vastaan sitten niitä vaatimuksia,
joita tulee.
Ainoa esitys, jonka olen tässä salissa kuullut siitä,
mitä pitäisi muuttaa, on tullut ei varsinaisessa
puheenvuorossa vaan välihuudossa, ja se on ollut se, että pitäisi
saada oma komissaari. (Ed. Kallis: Minä huusin!) — Kyllä joo,
ed. Kallis huusi sen. — Mutta nykyisen, voimassa olevan
Nizzan sopimuksen mukaan me siirrymme pienempään
komissioon. Se on jo ratifioitu Suomessa, se on ratifioitu Suomessa
eduskunnassa. Se on ratifioitu kaikissa 25 jäsenmaassa,
tämäkin periaate. (Ed. Kallis: Juuri sen takia
pitää muuttaa!) Voidaan kysyä, kannattaako
tätä kysymystä avata. Lopulta on päädytty
siihen, että siirrytään järjestelmään,
jos tämä uusi sopimus tulee voimaan, että tulevaisuudessa,
kun unioni laajenee entisestään, meillä on
unioni, jossa komission koko ei kasva aivan mahdottoman suureksi,
mutta on turvaava järjestelmä, jossa tasapuolisesti
komissaarijäsenyydet kiertävät pienten
ja suurten maiden kesken, ja siinä ei maan kokoon katsota,
kaikki ovat täysin yhdenvertaisessa asemassa.
Lopuksi ehkä pienenä huomiona kysymykseen
siitä, miksi ratifiointiesitys on tuotu: Hallitus on halunnut
sen tuoda, mutta muistan myös, että noin kuukausi
sitten noin 80 prosenttia eduskunnasta myös äänesti
sen puolesta, pyysi suorastaan ratifiointia. Eduskunta on virallisella
päätöksellä myös toivonut
tätä, joten kyllä tämä on yhteinen
asia.
Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Ymmärrän hyvin, että pääministeri
Vanhanen ei uskalla kansanäänestystä tästä järjestää.
Mutta sitä ihmettelen, miksi tämä on
nyt tässä aikataulussa tuotu eduskunnan ratifiointikäsittelyyn,
kun vajaan kymmenen kuukauden kuluttua on eduskuntavaalit ja olisi erittäin
loogista, kun tällä ei ole mikään
kiire, siirtää ratifiointikäsittely uuden
eduskunnan tehtäväksi, jolloin kansa saisi eduskuntavaaleissa lausua
kantansa tästä tavattoman tärkeästä asiasta.
Vai pidättekö tätä niin vähäpätöisenä asiana, että tätä ei
kansalle kannata edes vaalien yhteydessä esille tuoda?
Siitä, että Suomen tavoitteet eivät
neuvotteluissa onnistuneet, on esimerkkejä monta: Eurooppa-neuvoston
viralliseksi toimielimeksi muuttamista Suomi vastusti, eduskunta
vastusti; EU-presidenttiä vastusti; ulkoministerin kaksoishatutusta
vastusti; komission supistamista vastusti ja oman komissaarinpaikan
menettämistä; määräenemmistöpäätöksestä oli
eri mieltä; syyttäjänvirastoa vastusti;
valtiollisia tunnuksia unionille vastusti; ja ennen kaikkea tätä kompetenssikompetenssia
(Puhemies koputtaa) eli valtuutuslakeja vastusti.
Kalevi Olin /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Välillä tuntuu, että täällä ei muisteta,
mitä eduskunta on tämän asian osalta päättänyt.
Se on hämmästyttävää.
Tältä osin pääministeriin kohdistetut
ja hallitukseen kohdistetut keihäät ovat väärässä paikassa,
ed. Kallis. Meidän pitää muistaa, mitä eduskunta
on päättänyt, eikä palata niihin
keskusteluihin.
Ja mitä tulee, arvoisa puhemies, tämän
asian käsittelyyn, eduskunta on varsin vahvalla enemmistöllä ottanut
kantaa tähän. Täällä vaaditaan kansanäänestystä.
Sitä voidaan vaatia, mutta tämä on kansainvälinen
sopimus, ja se kuuluu muuten meidän tehtäviimme,
arvoisat edustajat. Ei kansanedustajien pidä työntää vaikeita asioita
joillekin muille, vaan perustuslain mukaan tämä kuuluu
kansanedustajien ratkaistaviin.
Tältä osin, arvoisa puhemies, tämä asia
on vietävä eteenpäin ja on tutustuttava
tähän asiaan perusteellisemmin. Kuten ed. Skinnari
sanoi, nyt tulee olemaan valiokuntien vaihe ja mahdollisuus myös
eduskunnan vaikuttaa myös näihin yksityiskohtiin.
Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Näyttää tämä tilaaja—tuottaja-vastuu
toimivan myöskin tässä. Sitä saa,
mitä tilaa. Eduskunnan enemmistö tilasi tämän
ratifioinnin tänne. Eduskunnan asettamat tavoitteet tämän
perustuslaillisen sopimuksen osalta lähes täysin
toteutuivat.
Ja minkä takia kannattaa ratifioida? Juuri siksi, että tämä sopimus
on, arvoisa ed. Kankaanniemi, parempi kuin nykyinen tila, parempi
kuin nykyinen tila. Ei ole ensimmäistäkään
uskottavaa perustetta esitetty teidänkään
puoleltanne, miksi ratifiointia ei pitäisi tehdä.
Tämä tuo toimintakykyä ja päätöksentekokykyä paljon
enemmän Euroopan unioniin. Tämä on tasapainoinen
kokonaisuus, joka ei millään tavoin ole kuollut
kirjain. Mitä useampi maa tämän hyväksyy,
sen vähäisemmin muutoksin voidaan tätä prosessia
viedä eteenpäin.
Lopuksi, arvoisa puhemies, totean vielä ed. Elolle,
että kyllä se oli kuulkaa pääministeri
Lipposen hallitus, joka harrasti tätä ydin-keskustelua.
Ei tämä hallitus ole kertaakaan mainostanut olevansa
Euroopan ytimessä, ei millään muotoa, vaan
hoitanut tätä Eurooppa-politiikkaa hyvin pragmaattisella,
käytännöllisellä, tavalla, josta esimerkkinä on
myöskin tämän sopimuksen ratifiointi.
Tarja Cronberg /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Euroopan unionin suurin ongelma on etäisyys
eurooppalaisten päättäjien ja kansalaisten
välillä. Pääministeri puheenvuorossaan
mainitsi, että Suomi saa puheenvuoroja, Suomi saa arvovaltaa.
Mutta jos lähes puolet suomalaisista vastustaa sopimusta,
enemmistö olisi halunnut kansanäänestystä,
niin miten suhtaudutaan siihen, että kansa, ihmiset, jatkuvasti vieraantuvat
EU:sta ja sopimuksista? Pitkällä tähtäimellä se
on huomattavasti tuhoisampi tie kuin se, että saamme yhden
tai kaksi tai ehkä viisi puheenvuoroa EU:ssa.
Matti Kauppila /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suomi on osallisena yli 1 300 kansainvälisessä sopimuksessa.
Osa niistä on liitetty elimelliseksi osaksi maamme lainsäädäntöä.
Sopimukset koskevat esimerkiksi ihmisoikeuksia, liikennettä,
kauppaa, tulleja, sosiaaliturvaa jne. Ja merkittävin sopimus
meillä on vuodelta 95, tämä EU-sopimus.
Itse asiassa meillä on vielä aika suuria sopimuksia
liittyen YK:hon, sen jäsenjärjestöihin,
ja jos mietitään jotakin maataloutta, meillä on
Wto-sopimus, joka sitoo meidät aika rajusti. Meillä on
aika paljon äänestettävää.
Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kuten ed. Urpilainen täällä jo totesi, minäkin olen
sitä mieltä, että kansalaistiedotusta
pitää tässä asiassa ehdottomasti
tehostaa. Olen varma siitä, että tällä värikkäällä uholla,
mitä tässä salissa nyt on kuultu, ei
sitä tietoa perustuslaillisesta sopimuksesta, sen merkityksestä taikka
ratifioinnin tarpeesta ainakaan lisätä, koska
kovin vähän ideoita parannusehdotuksista on esimerkiksi
oppositiolta tullut. En usko sitäkään,
että 17 EU-maata, jotka tässä asiassa päätöksen
ovat jo tehneet, ovat niin perin väärässä kuin
tämä keskustelu antaa ymmärtää.
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Tiedon leviämisen kannalta on tietysti
arvokasta se, että täällä mahdollisimman
tarkasti pystyttäisiin kuvaamaan myös sitä,
mitä on tehty.
Silloin kun neuvottelutavoitteita asetettiin — ed.
Kankaanniemen listaan vaan totean — me kaikissa vaiheissa
ajoimme useammalle alalle määräenemmistöpäätöksentekoa
kuin kompromississa saatiin. Eduskunta laajalla enemmistöllä oli
halukas menemään pidemmälle määräenemmistöpäätöksenteon
käytössä kuin tämä sopimus
lopulta, koska me haluamme tehokkuutta niissä asioissa,
joissa kompetenssia on unionille annettu.
Kompetenssikompetenssista me olemme pitäneet tiukasti
kiinni; kompetenssikompetenssia tässä ei liu’uteta
unionin elimille. Päinvastoin, on selkeästi säädös
nyt siitä, että niissä asioissa, joita
perustuslakisopimuksessa ei mainita, toimivalta on jäsenvaltioilla.
Se on nyt ensimmäisen kerran myös mainittu tällä tavalla.
Sitten nämä valtuuslausekkeet ovat täsmälleen
säädettyjä. Ne ovat osa tätä ratifiointiprosessia.
Jos Eurooppa-neuvosto niissä saa valtuudet, niin se tehdään
sitten yksimielisellä päätöksellä Eurooppa-neuvostossa.
Kaksoishatutuksen osalla olivat suomalaiset ideoimassa tätä mallia.
Emme me olleet, ei Suomi ollut, sitä vastustamassa.
Komission osalta kävin jo äsken lävitse,
mikä siinä on tausta.
Eli se lista siitä, mitkä olivat Suomen tavoitteet,
se jonka äsken esititte ja jossa olisimme epäonnistuneet,
oli osaltaan väärä. Eurooppa-neuvoston
muuttamista pysyväksi instituutioksi ja pysyvän
puheenjohtajan valintaa Eurooppa-neuvostolle me suomalaiset vastustimme,
mutta sitten neuvotteluasetelmassa lopulta hallitus ja eduskunta
hyväksyivät sen. Kaikki ne poikkeamat meidän
tavoitteistamme on käsitelty hyvin demokraattisesti eduskunnassa
ja hallituksessa osana sen kompromissin rakentamista.
Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja
Herra puhemies! On tietysti muistettava ensimmäinen
lähtökohta, joka on se, että 25 jäsenvaltiota ovat
tämän sopimuksen allekirjoittaneet. Sitä varten
on ollut allekirjoitusvaltuudet Suomen hallitukselta ja hyvin laaja,
koko neuvotteluprosessin kestänyt asioiden läpikäynti
eduskunnan kanssa, ja kaikki hallitukset ovat tämän
sopimuksen voimaansaattamiseen sitoutuneita. Onko se sitten aikanaan
mahdollista lopulta, se jää vielä nähtäväksi,
mutta tämä tarkoitus, tämä pyrkimys,
on se, johonka me olemme kaikki sitoutuneet, eikä ole syytä asettaa
sitä Suomessakaan kyseenalaiseksi. Myöskin eduskunnan
täällä käymä laaja
käsittely on tämän saman asian vahvistanut.
On kuitenkin hyvä, että siitä riippumatta,
mikä tuon perustuslakisopimuksen lopullinen kohtalo tässä muodossaan
on — totta kai me kaikki sen tiedämme, että on
hyvin suuri mahdollisuus, että se ei juuri sellaisenaan
tule voimaan — puheenjohtajakauden alussa Suomella ei ole
mitään tässä suhteessa avoimia
asioita. Se ei suinkaan Suomen asemaa heikennä eikä puhevaltaa
vähennä. Jos jotain, se voi sitä enintään
vahvistaa. Mitään haittaa tällaisesta
menettelystä Suomen asemalle Euroopan unionissa ei ole.
On ollut joka tapauksessa tärkeätä ensinnäkin se,
että tässä käydyssä keskustelussa
hallitusten ja EU-maiden kesken ja myöskään
niiden sisällä ei ole toistaiseksi tullut vastaan
ketään sellaista, joka haluaisi aloittaa tämän
pitkällisen neuvotteluprosessin uudestaan puhtaalta pöydältä ja
lähtöruudusta. Siksi on tärkeätä,
että vaikka me varmasti itse kukin, jokainen hallituksessa
tai oppositiossa, pystyisimme ilman muuta kirjoittamaan, lainausmerkeissä,
paremman sopimuksen, sellaisen, joka vastaa meidän käsitystämme ja
meidän lähtökohtiamme, niin tämä on
kuitenkin se, jonka 25 jäsenmaata hyvin pitkällisen prosessin
tuloksena ovat pystyneet hyväksymään
yhteisenä kompromissina, joka selkeästi on kaikkien
mielestä parempi kuin voimassa olevat sopimukset. Sen vuoksi
on ollut nyt hyvä asia, että kukaan ei kuitenkaan
ole halunnut, vaikka jouduttaisiin vielä katsomaan, tehdäänkö tähän
joitain tarkennuksia, lähteä uudelleen tätä kokonaisuutta
avaamaan.
Tietysti helpoin tapa sanoa, mikä tässä on
tavallaan mennyt vikaan, on se, mihinkä tässäkin keskustelussa
monessa puheenvuorossa on puututtu: tämän sopimuksen
nimi perustuslakisopimus. Luulen, että melkein kaikki ovat
valmiita tunnustamaan, että tämä nimike
oli virhe siksi, että se antaa niin monelle aivan väärän
käsityksen siitä, mistä on kysymys. Näin
se on ollut meilläkin. Kun meillä on ollut näitä kansalaistiedotustilaisuuksia,
keskustelutilaisuuksia, joita varmasti on syytä jatkaa,
niin melkeinpä 90 prosenttia puheenvuoroista ja arvostelusta
on kohdistunut asioihin, jotka eivät kuitenkaan muutu tämän
sopimusehdotuksen myötä. Jos ne ovat huonoja tai
vääriä asioita, ne ovat sitä jo
nykyisessä unionissa eivätkä ne tästä ainakaan
muutu. Tällaisten väärien kuvien luomisesta
me nyt maksamme tiettyä hintaa. Katsotaan, mitenkä tämä tästä etenee.
Mutta on myös toinenkin hyvä uutinen tässä tilanteessa,
ja se on se, että kaikki ovat olleet hyvin yksimielisiä.
Tämän sanoisin myöskin, kun katsomme
näitä suomalaisia mielipiteiden prosenttilukuja,
että euroskeptisetkin suomalaiset odottavat, että unionin
pitää pystyä toimimaan tehokkaammin kansainvälisenä toimijana,
globaalina vaikuttajana. Tämä on se, mitä tuetaan
ja halutaan ja odotetaan. Siitä on paljon näyttöjä olemassa,
mitä siellä on jo saatu aikaan, ja myöskin
siitä, mitä on tapahtunut, jos unioni ei ole kyennyt
tehokkaaseen yhteiseen toimintaan. Tämä perustuslakisopimus
antaisi tähän selvästikin parempia eväitä,
myöskin lisätessään sitä tapaa,
jolla unionin komissio, korkea edustaja, tuleva ulkoministeri, ja
jäsenvaltiot toimivat yhdessä. Siinä on
selvästikin puutteita ollut. Mutta tämä on
myöskin ala, jota voidaan ja tulee parantaa siitä riippumatta,
mitenkä ja missä aikataulussa perustuslakisopimus
etenee.
Haluan alleviivata tätä, kun on kysytty näitä visioita.
Ei unioni ole pysähdystilassa, ja joka tapauksessa pitää pystyä parempaan
toimintaan, parempiin päätöksiin. Tämähän
on se, mitä kansalaiset odottavat. Kun mietitään
myös sitä, millä lailla unionin tällä hetkellä aivan
turhan kielteistä kuvaa voitaisiin parantaa, niin kyllä meidän
puoleltamme on tuotu aika usein esiin se, että sellainen
välitön tapa olisi myös poistaa joitain tällaisia ärsykkeitä,
joita unionin, voi sanoa, ylisäätelyssä,
on olemassa, jotka vaihtelevat vähän maasta toiseen.
Me hyvin tiedämme Suomessa tämän susien
määrän säätelyn Brysselistä käsin tai
... (Ed. Pulliainen: Eikö se olisi nyt ainut asia, missä olisi
jotain järkeä?) — Minä arvasin
kyllä tämän, että tästä tulee
ed. Pulliaiselta tämä reaktio, mutta minulla on
sen verran luottamusta, että Suomessa osataan katsoa tällaiset
asiat kuitenkin oikeana kokonaisuutena. — Monia muitakin
tällaisia asioita on: tietysti se, että täällä varmasti
on reagoitu hyvin herkästi siihen, että komissiossa on
joitakin jäseniä, jotka uhkailevat meidän
rahapelimonopoliamme jo esimerkiksi, tai sitten tämä asia,
että meillä nyt on näitä valastarkkailijoita
suomalaisilla kalastusalueilla, (Ed. Pulliainen: Eikö ministeri
tiedä, minkä takia ne ovat?) koska EU:n säädökset
tätä edellyttävät. Mutta nämähän
ovat pieniä asioita, ja nämä olisivat aika
vähäisellä työllä poistettavissa,
jos niin haluttaisiin. Muilla mailla on vähän
saman kaltaisia. Ei tämä ole ratkaisu siihen,
miksi EU:lla on vaikeuksia, mutta se helpottaisi.
Mutta tämäkään asia ei ole
millään lailla perustuslaista kiinni. Perustuslaki
ei ainakaan vaikeuta tällaisten asioiden korjaamista. Paremminkin
se tuo selvästikin parempia mahdollisuuksia myöskin
sitä kautta, että tämä läheisyysperiaate tulee
kansallisten parlamenttien voimakkaamman osallistumisen myötä,
mikä vaan tarkoittaa sitä, että kun muissakin
EU-maissa päästään samalle tasolle
kuin meillä jo Suomessa omien säädösten
mukaan on edustuslaitoksen vaikutusvalta, niin on ehkä parempi
ennakkovaroitusjärjestelmä, että ei tehdä sellaista
väärää työtä.
On siis monia syitä, joiden vuoksi on toivottavaa,
että tämä sopimus mahdollisimman pitkälle nykyisessä muodossaan
tai mieluiten sellaisenaan tulee voimaan. Eikä ole mitään
haittaa siitä, että Suomi nyt osaltaan poistaa
tämän asian pois päiväjärjestyksestä ja
voi todellakin keskittyä EU:n puheenjohtajana viemään
asioita niin hyvin eteenpäin kuin näissä oloissa
voidaan. Ei voi odottaa ihmeitä, kun on kysytty, mikä on
nyt se meidän ratkaisumme tähän perustuslakisopimusasiaan.
Kyllä kaikki sen tietävät: ei Suomen
kaudella. Enkä ole ihan varma siitä, että Saksan
kaudellakaan, vaikka Saksa keskustelisi kenen kanssa, tässä vielä päästäisiin
eteenpäin. Mutta ei pidä myöskään
toimia tavalla, joka luo nykyiselle tai tuleville puheenjohtajille
lisää vaikeuksia.
Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kun ulkoministeri Tuomioja sanoi, että tällaiselle
ylisäätelylle ja pikkumaisuudelle, joka aiheuttaa
harmia jäsenmaissa ja myös Suomessa, voitaisiin
tehdä jotain, jos haluttaisiin, niin vaan kysyn, miksi
ei sitten haluta. Meillähän oli äsken
suuressa valiokunnassa keskustelua siitä, että Suomen
puheenjohtajakaudella pitäisi pystyä lisäämään
unionin neuvoston toiminnan avoimuutta, ja suuri valiokunta on tänään
hyväksynyt erittäin monipuolisen ja kunnianhimoisen
asiakirjan, jolla se kannustaa hallitusta tekemään
parhaansa. Mutta minulla on sellainen vaikutelma, että ulkoministeri
Tuomioja kuuluu niihin, jotka halveksivat tätä avoimuutta ajatellen,
että jos tätä neuvoston avoimuutta lisätään
liikaa, niin sitten taas syntyy erilaisia käytäväkeskusteluja.
Eikö kuitenkin tässä nyt ole avainasia,
että jos neuvoston toiminta olisi avoimempaa, niin tämmöisistä hullutuksista,
niin kuin niistä pyöriäistarkkailijoista,
saataisiin ajoissa tietoja ja myöskin kansalaiset keskustelisivat
niistä?
Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja
Herra puhemies! Minusta meillä ei ole, hallituksella
ja suurella valiokunnalla, mitään erilaisia näkemyksiä tästä avoimuudesta.
En tiedä sitten, onko ed. Hautalalla joku oma tulkintansa
asiasta. Mutta Suomi on aina painottanut sitä ja myöskin
tämän esimerkkitapauksen valossa, että asiakirjajulkisuus
on se, joka on se oleellisin asia ja jossa on enemmän puutteita
kuin itse kokouksissa. Me olemme sitoutuneet siihen ja viemme tietenkin
eteenpäin sitä, että kaikissa yhteispäätösmenettelyasioissa neuvoston
toimiessa lainsäätäjänä pitää olla
täydellinen avoimuus. Mutta täytyy meidän
tietysti pitää myöskin huolta siitä,
että emme toimi tavalla, joka tekisi unionin toiminnasta
ja neuvoston työskentelystä entistäkin
tehottomamman tai veisi sitä päätöksentekoa
todella ulottumattomiin ja sellaisiin paikkoihin, joissa pienet
valtiot eivät ole joka asiassa mukana. Tämä on
tietysti sellainen yleinen, hyvin vahva, myöskin avoimuuteen liittyvä intressi.
Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olen julkisesti sanonut, että olen
tämän perustuslain kannalla, pidän sitä nykykäytäntöä parempana
järjestelmänä, mutta minun mielipiteeni
ja käsitykseni on se, että mikäli me
emme ratifioi, niin meillä on parempi neuvotteluasema.
Silloin meillä on mahdollisuus esittää muutoksia
ja Suomen kannalta tärkeitä parannuksia. Kun pääministeri
sanoi, että komission jäsenen paikka on jo mennyt
Nizzan sopimuksessa, se pitää tietenkin paikkansa,
mutta Nizzan sopimuksen voimassaoloaikana asetimme tavoitteeksi
oman komissaarin. Me asetimme sellaisen tavoitteen. Minä luulen,
että jos ja kun joudutaan kuitenkin neuvottelemaan, niin
emme me olisi yksin siinä vaatimuksessa. Me saattaisimme
saada tämän meidän kannaltamme tärkeän
pysyvän jäsenen komissioon, ja sen takia minä (Puhemies koputtaa)
olen ratifiointia vastaan.
Timo Soini /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Euroopan unioni on kuin Tyyris Tyllerö:
se muurille kipusi, ja se muurilta putosi. Täytyy kerta
kaikkiaan sanoa, että satavuotiseen keskustaan olen sataprosenttisen
pettynyt. Te olette olleet itsenäisyyden kannattajia. Urho
Kekkonen, joka ei minun fanklubiini enkä minä hänen
fanklubiinsa koskaan kuulunut, ajoi itsenäisyyttä,
laillisuutta, riippumattomuutta, suvereniteettia, ja te heitätte
tuon kaiken pois. Se tuntuu minusta todella pahalta. Mutta sitten
toivon, että kun historia menee eteenpäin, joku
pyöreärillinen kuuden ällän
ylioppilastyttö kerran tekee tutkimuksen siitä,
ovatko nämä muutokset merkittäviä vai
eivät. Niitä on 113 kappaletta. Mielestäni
ne ovat merkittäviä. Pitäisi puhua totta.
Kannattakaa EU:ta, mutta puhukaa totta. Suomen kansalla on aivan
oikea käsitys tämän sopimuksen sisällöstä,
ja siksi sitä vastustetaan.
Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Olen tottunut arvostamaan ulkoministeri Tuomiojaa älyllisesti
rehellisenä ihmisenä, mutta pieni vivahde-ero
tässä nyt oli, kun ulkoministeri Tuomioja sanoi,
että tämä sopimus ei todennäköisesti
tule voimaan. Olen sitä mieltä ja uskon, että myöskin
pääministeri Vanhanen ja ulkoministeri Tuomioja
todellisuudessa ovat sitä mieltä, että tämä sopimus
ei koskaan tule voimaan. Siinä mielessä ed. Risto
Kuisma on aivan oikeassa: tämä on ainutlaatuinen
esitys. Tiedetään hallituksen puolelta, eduskunnassa
tiedetään, että sopimus ei tällaisenaan
tule voimaan, mutta se esitetään kuitenkin ratifioitavaksi,
ja tämä on minusta kaikkein heikoin puoli tässä.
Mitä sitten tulee siihen, että ranskalaiset
päättäisivät meidän
puolestamme, eivät ranskalaiset ole päättäneet
meidän puolestamme, mutta kyllä minun mielestäni tosiasioiden
tunnustaminen on nyt järkevää.
Se on vaan tosiasia, että tämä sopimus
ei tule voimaan. Miksi me tämmöistä nyt
käsittelemme ja kulutamme valtavasti voimaa? Henkilökohtainen
käsitykseni on, että se on hyvin pitkällä tästä,
se tuleva sopimus, jos koskaan tulee mitään perustuslaillista
sopimusta. Kyllä Suomen olisi nyt paras ollut puheenjohtajakautenaan
vaan yrittää edistää kompromissin hakemista,
yrittää edistää tätä sopimuksen
voimaan saamista.
Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Täällä ed. Skinnari
ihmetteli, miksi nyt hämmästellään
hallituksen antamaa esitystä, kun valiokunnassa on mahdollisuus
tehdä omia ehdotuksia sopimukseen. Samoin ed. Olinkin vähän
samaan tyyliin totesi, että nyt eduskunnalla on mahdollisuus
puuttua näihin sopimuksen yksityiskohtiin. Ihmettelen sitä,
oletteko edes vilkaisseet tätä hallituksen esitystä.
Nimittäin täällä sivulla 309:hän
on se varsinainen ehdotus, joka voidaan joko hyväksyä tai
hylätä. Eihän eduskunnalla ole mitään
mahdollisuuksia puuttua yksityiskohtiin, muutella tätä sopimusta, vaan
se vain joko hyväksytään sellaisenaan
tai sitten ei hyväksytä.
Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Mitä useampi maa tämän
ratifioi, sen parempi myös tämän koko
proseduurin jatkolle, ed. Elo. Jos tämän takana
on 16 tai 17 maata, jopa lähes 20 — tekin olette
samaa mieltä tästä — sen varmemmin
tämä proseduuri tulee jatkumaan, ja voi olla,
että sen vähäisemmin muutoksin selviämme
myöskin eteenpäin. Näinhän menee
kaikissa sopimusjärjestelmissä. En ole vieläkään
ymmärtänyt sitä, mitä kumman neuvotteluetua
sitten Suomi saa sillä ed. Kalliksen mallilla, että me
emme ratifioi tätä ja aloitamme sitten uudet neuvottelut.
Minkä mandaatin se meille avaa? Mitä lisäarvoa
se meille sitten siitä antaa? Ei mitään
erityistä etua tule tästä.
Jos Suomi haluaa oman komissaarin, niin sehän tarkoittaa,
että kaikkien muidenkin maiden pitää saada
oma komissaari. Tämä juna meni jo. Myös
isot maat suostuivat siihen, että komissaari tulee kiertoon,
ja pienen maan kannalta kaikki keskeiset tavoitteet saavutettiin.
Se oli hyvä saavutus, ja sen takia ... (Välihuuto) — Kyllä saavutettiin.
Kaikki keskeiset tavoitteet, joita tälle asetettiin ja
joita myös eduskunta oli muotoilemassa, saavutettiin. — Sen
takia tätä voidaan pitää tasapainoisena, hyvänä sopimuksena,
joka ilman muuta tuo järjestystä tähän
nykyiseen hajanaiseen Euroopan unionin toimintaan, ja siinä katsannossa
vastaus siihen, miksi pitää ratifioida, on juuri
se, että siitä yksinkertaisesta syystä, että se
on parempi kuin nykyinen olotila.
Ed. Soini, lämmin kiitos siitä, että kannatte huolta
... Ai, hän meni jo jonnekin muualle kantamaan huolta keskustan
tilasta, mutta se on tietysti hellyttävää,
että tätä tukea tulee. Mutta tämä on
se yksinkertainen käytännöllinen vastaus
meidän puolella: Tämä on parempi kuin
nykyinen olotila, ja siksi me haluamme olla ratifioimassa tätä,
antaa selkeän signaalin myöskin Euroopan unionin
muille jäsenmaille, että Suomi on rakentavana
voimana viemässä tätä prosessia,
tätä sopimusta, eteenpäin.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan puhemies
Paavo Lipponen.
Esko-Juhani Tennilä /vas:
Herra puhemies! EU-prosessiin liittyvä hyvin tyypillinen
piirre on ollut ja näyttää edelleenkin
olevan se, että euroeliitti vie ja kansa seuraa
sivusta. Jos tulee erilaisia viestejä kansalta, niitä ei
kuunnella vaan jatketaan vain siellä euroeliitissä ajateltua
linjaa ja sen läpiviemistä, ja tämä on
aiheuttanut syvän kuilun kansalaisten ja EU:n välille,
voi näinkin jo sanoa. Kaikki merkit viittaavat siihen,
että tämä ristiriita kärjistyy
nyt koko ajan. Ainakin Suomessa näkyy selvästi,
että kansan kriittisyys EU:ta kohtaan ylipäätään
on vain kasvamassa. Tätä ongelmaa pitäisi
ratkaista niin, että kansaa kuunneltaisiin myös
kansanäänestyksissä EU:ta koskienkin,
ja nyt kun perustuslaista puhutaan, kansanäänestyksen
paikka olisi mitä parhain.
Miksi sitä ei sitten haluta järjestää,
niin meillähän vasemmistoliiton puolelta on jo
aikaisemmin tuotu esille se käsitys, että ei arvata
viedä Suomessa kansanäänestykseen perustuslakiesitystä,
koska hyvin todennäköinen tulos tässä maassa
olisi "ei" sille esitykselle, jota nyt käsitellään.
Tähän viittaa myöskin nyt viimeisin Suomen
Gallupin tutkimus, joka osoittaa, että tällä EU:n
perustuslain ratifiointiesityksellä on vain 22-prosenttinen
tuki kansan keskuudessa. "Ei" sanoo heti aluksi 48 prosenttia tutkituista
suomalaisista eli Suomen kansasta pienoiskoossa, kun on käyty
läpi, ja loput eivät osaa sanoa. Siis hyvin pienellä väen
tuella tätä ratifiointiprosessia nyt runnotaan
eteenpäin.
Tästä gallupista näkyy, että vain
yhdessä puolueessa, kokoomuksessa, kannattajakunnan keskuudessa
on enemmän niitä, jotka sanovat "kyllä"
tälle ratifioinnille, kuin niitä, jotka sanovat "ei",
ja sielläkin hyvin niukasti: prosentein 45 ja 41 kokoomuksen
kannattajakunta olisi ratifioimassa tätä esitystä.
Siinäkin kokoomuksen kannattajakunnassa on iso osa niitä,
jotka eivät osaa vielä sanoa kantaansa. Sen sijaan
pääministerin puolueessa, keskustapuolueessa,
on hyvin kriittinen asenne tähän perustuslakiesitykseen.
Vain 25 prosenttia keskustalaisista sanoo "kyllä", 48 prosenttia
sanoo "ei". SDP:ssä vain 22 prosenttia on ed. Kimmo Kiljusen
kannalla tai puolueen johdon kannalla, miten se onkaan, ja 50 prosenttia
sanoo "ei" tälle perustuslaillisen sopimuksen ratifiointiehdotukselle.
Vasemmistoliitossa 78 prosenttia on "ei"-kannalla, 22 prosenttia
sanoo, ettei osaa vielä sanoa. Ratifioinnin kannattajia meidän
porukoissa ei ole ollenkaan.
Tässä se on se syy, miksi tätä ei
arvata viedä kansanäänestykseen. Ranskassahan
nimittäin nähtiin, että mitä enemmän
siitä perustuslaista puhuttiin ja keskusteltiin, sitä kriittisemmäksi kävi
kansa. Siellä ei ollut kyse siitä, niin kuin usein
annetaan ymmärtää, että se oli äänestys Ranskan
sisäpoliittisista asioista. No, eihän niitäkään
koskaan sivuun kokonaan voi panna, mutta kyllä asiantuntijat
ovat todenneet, että Ranskassa käytiin hyvin laajaa
ja osin myös hyvin syvällistä EU-keskustelua,
jossa myös vaihtoehtoisia esityksiä nousi paljon
esille. Ranskan vasemmistolta me olemme kuulleet sen, että sen
"ei":n takana oli ennen muuta huoli siitä, että EU
on aivan liiallisesti uusliberalistisen projektin toteuttaja ollut
Euroopassa. On hyvin vahvasti keskitytty siihen, että avataan
markkinoita, vähennetään valtion tukia,
eli tehty tämmöistä markkinatalous-Eurooppaa.
Vasemmistoliitto on sosiaalisen Euroopan kannalla, ja sillä tavoin
me haluamme suuntautua myös jatkossa, kun ne todelliset
EU:n perustuslaillisen sopimuksen neuvottelut sitten kuitenkin jatkuvat.
Semmoisethan ovat joka tapauksessa edessä, ja niihin pitää myös
Suomen suuntautua tämän turhan pyörittelyn
sijasta. Tässähän on minusta kysymys
vain siitä, että Suomen euroeliitti lähettää savumerkkejä Brysselin
suuntaan, tiedoksi sinne, että joukossa mukana ollaan,
siinä eliittijoukossa. Siitähän tässä prosessissa
on nyt selvästikin kysymys.
Mihin asioihin sitten pitää muutoksia saada? Kyllä me
vasemmalla tuomme esille ensinnäkin sen, että tämä EU:n
presidenttihanke on huono hanke. Se vahvistaa EU:ta jäsenvaltioiden
sijasta. Kiertävä puheenjohtajuus on paljon parempi järjestelmä.
Se tuo myöskin sitä EU:ta lähemmäksi
kansoja eri puolilla Eurooppaa sen kiertämisen myötä.
Tässä EU:n presidenttihankkeessahan on kysymys
selvästi tämmöisten liittovaltiohenkisten
ainesten voitosta, että haetaan nyt näyttöä sille,
että EU on jotakin samaa, mikä siellä Atlantin
toisella puolella on, tai että se on sinne suuntaan lähtemässä tämän
presidentinviran luomisen myötä.
Hyvin iso asia on tämä määräenemmistön määrittely
neuvostossa. Meitä ei tyydytä se kompromissi tai
se tulos, joka siitä neuvottelusta syntyi, kun tätä sopimusta
tehtiin, eli 55—65-kaksoisenemmistö. Siinä nimittäin
on piilotettuna suurten jäsenmaiden valta. Se vähemmistövetohan
syntyy kolmesta suuresta jäsenmaasta ja yhdestä pienemmästä.
Se on hyvin selvästi ajateltu asia, ja siinä on
tyrkytetty isoa valtaa niille EU:n isoimmille valtioille. Tuskin
tätä sopimusta muuten olisi saatu aikaankaan,
eli pienet ovat joutuneet nöyrtymään,
ja siihen ei pitäisi mennä. Suomen alkuperäinen
esitys oli parempi, tämä yksinkertainen kaksoisenemmistö,
ja siitä pitää vääntöä jatkaa.
Määräenemmistöpäätökset
EU:ssa joka tapauksessa nyt kovasti kasvavat, ja me vasemmistoliitossa
olemme sitä mieltä, että niitten piiriin
pitää saada myös verominimien määrääminen
yritys- ja pääomaveroille. EU on ollut hyvin vahvasti,
niin kuin on sanottu, tämmöinen uusliberalistinen
projekti, ja tämä verokilpailu pyyhkii myöskin
Eurooppaa ja uhkaa pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia. Sieltähän
sitä jyrsitään, näillä verojen
alennuksilla, verokilpailulla, ja kyllä kun haetaan sitä sosiaalisen
Euroopan mallia, niin näistä veroasioista sen
pitää silloin tosiasiassa lähteä ja
torjua verokilpailu, joka vie sosiaalisen mallin perustan pois.
Tämä on hyvin ison luokan kysymys, eikä tässä saa
kumarrella ei Isoa-Britanniaa, ei Viroa, ei Liettuaa eikä Latviaa,
jotka voimakkaimmin, ja ehkä muutamat muutkin Itä-Euroopan
maat, ovat vastustaneet tätä verosääntelyä.
Meidän mielestämme sekin pitää tässä nostaa
keskusteluun uudestaan ja saada rajat sille, miten kilpaillaan yritysten
saamisesta kuhunkin maahan. Tässä pahimmillaan käy
niin, että meiltä siirtyy Viroon yrityksiä halpojen
verotarjousten seurauksena. Samaan aikaan Suomi maksaa jäsenmaksua
Brysseliin ja sieltä taas Virolle annetaan avustusta. Ei
tämä ole reilu, tämmöinen tilanne,
ja se saattaa vaaraan koko sen suuren saavutuksen, joka erityisesti työväenliikkeellä
tässä maassa
on, eli suomalaisen hyvinvointivaltion aikaansaamisen. Tässä jyrsitään
siltä pohjaa, jos tämmöinen meno jatkuu.
Me haluamme nostaa, niin kuin ed. Kangas täällä jo
totesikin, uudestaan keskusteluun myöskin lakko-oikeuden
täsmentämisen EU:n puitteissa. Iso asia ja myönteinen
asia on se, että perusoikeudet tulevat nyt perustuslakiin.
Se on positiivinen suuri saavutus, näin voi sanoa, mutta tämä lakko-oikeus
on määritelty kapeasti. Se ei vastaa Suomen lainsäädäntöä.
Tästä lakko-oikeuden piiristä puuttuvat
EU:n puitteissa tässä sopimusesityksessä semmoiset
lakot kuin myötätuntolakot yli rajojen, tukilakot
ja poliittisluontoiset lakot, ja tästä tulee isot
kärhämät, jos tämä tälleen
jää, sillä Eurooppa joka tapauksessa
globalisoituu ja firmat ovat monikansallisia. Näitä kärhämiä tulee
paljon, ja nyt se on heikosti määritelty ilmeisen
tarkoituksella. Sen lopullisen sanan sanominen menee sitten tuomioistuimelle, jos
tämmöinen säädös jää voimaan.
Haluamme täsmentää myöskin
kauppasopimusten tekemisen osalta tätä sopimusta
siten, että varmasti turvataan kansallisvaltion mahdollisuus
omaan päätäntään silloin,
kun kysymys on sosiaali- ja terveyspalveluista ja sivistyspalveluista.
Tässä on edelleen heikkous. Näin asianomaiset
valiokunnat totesivat, kun tätä edellisellä kierroksella,
oliko se se tilaajakierros vai tuottajakierros tälle sopimukselle,
joka nyt on käsittelyssä eduskunnassa, siellä valiokunnissa
käsiteltiin. Eli korjattavaa on paljon, ja vasta n korjausten
aikaansaamisen jälkeen me määrittelemme kantamme
myös tämän EU:n perustuslain — tai mikä se
lopuksi on, sopimus — sisältöön.
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys menee
hyvin laajaan valiokuntakuulemiseen. Minä toivon, että tämä lähetettäisiin
myös siihen yhteen puuttuvaan valiokuntaan eli tulevaisuusvaliokuntaan.
Kyllä kai EU:ssakin olisi asioita, jotka voitaisiin myöskin
tästä näkökulmasta katsella,
hakea sopivat aiheet tulevaisuusvaliokunnan tarkasteluun. Itse asiassa
esitänkin, että myöskin tulevaisuusvaliokunta
liitettäisiin niitten valiokuntien joukkoon, joilta päävaliokunta pyytää lausunnon.
Minä toivon, että tämä esitys voitaisiin
ihan selkeästi vaan todeten hyväksyä.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Tennilä viittasi kansan tahtoon,
ja hän viittasi useisiin gallupeihin, jotka osoittavat,
että puolet väestöstä vastustaisi
tämän sopimuksen hyväksymistä.
Hän ei viitannut niihin gallup-tietoihin, jotka kertovat,
että alle kymmenesosa vastaajista sanoo ylipäätään
tuntevansa tätä perustuslakisopimusta lainkaan.
Tässä on vähän niin kuin se
Pohjanmaan ukko, joka totesi, etten minä tästä mitään
ymmärrä, mutta hanttiin pistän. Ei kai
tältä pohjalta eduskunta voi päätöksiä tehdä.
Kai meidän täytyy tätä asiaa ymmärtää,
ja me kai ymmärrämme hyvin selkeästi,
että sanomalla "ei" tälle sopimukselle, me sanomme
"kyllä" nykyiselle Euroopan unionille, jossa epäilemättä on
isoja ongelmia, jotka liittyvät nimenomaan päätöksentekojärjestelmän avoimuuteen,
sen tiettyyn demokraattisuuteen ja ennen kaikkea siihen, että sopimusjärjestelmä on
mahdollisimman
epäselkeä ja moninainen. Tässähän
on pyritty nyt yhdenmukaistamaan, saamaan yksi perussopimus aikaiseksi
ja tekemään päätöksentekojärjestelmää sekä tehokkaammaksi
että avoimemmaksi. Tämän vuoksihan tämä on aimo
askel eteenpäin, ja sen vuoksi tässä on
syytä sanoa meidän "kyllä".
Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Kiljusella on jotenkin tuttua etujoukkoajattelua
nyt hyvin vahvasti tuossa puheenvuorossaan. Kyllä me tiedämme,
mutta kun kansa ei tiedä, niin sitä ei auta kuunnella,
vaan runnotaan menemään. Minä taas uskon
niin, että kun kansan kanssa keskustellaan tällaisista
asioista, niin kriittisyys tähän esitykseen tulee
kasvamaan myös meillä niin kuin Ranskassakin,
etteivät näin pieniin ne luvut jää edes,
mitä ne nyt ovat, nämä tukiluvut. Mutta
uskon, että teidän ajatuksenne on tämmöinen
etujoukkomainen, että euroeliitti tietää,
ja kun kansat eivät ymmärrä, niin mitä niitä kuuntelemaan. Vähän
semmoinen sävy siinä nyt on.
Heidi Hautala /vihr:
Arvoisa puhemies! Ed. Kimmo Kiljuselle voi todeta, että tällä hetkellä kansalaisille
varmasti voi perustella tämän sopimuksen ratifiointia,
jos pitää erityisen merkittävänä sitä argumenttia,
että nyt annetaan tahdonilmaus Euroopan unionin tulevaisuuden puolesta,
jonka olennainen osa on tämän perustuslakisopimuksen
ratifiointi, ja aivan erityisesti, jos on ollut sitä mieltä,
että riittää, että eduskunta tämän
ratifioi. Mutta oma kantani on kuitenkin se, että tällainen
tahdonilmaus jää kuitenkin kovin vaikeasti ymmärrettäväksi
juuri sellaisessa maassa, jossa EU-epäröinti on
kansalaisten keskuudessa lisääntynyt.
On tullut monenlaisia tietoja siitä, että hyvinkin
suuri osa suomalaisista kuitenkin olisi kiinnostunut osallistumaan
tämän päätöksen tekemiseen,
ja sen takia olen kaikissa tilanteissa puhunut kansanäänestyksen
puolesta. Koska jos otetaan tosissaan se, mitä EU:n johtajat
tänä päivänä kautta
linjan sanovat, että EU ei voi jatkaa, ellei se saa kansalaisten
luottamusta, niin silloin täytyy miettiä, millä tavalla
se luottamus saadaan. Itse en tiedä parempaa tapaa kuin
se, että kansalaiset joutuvat perehtymään
tämän asian luonteeseen ja poliitikot ja muut
EU:ta tarkemmin seuranneet sitten selvittävät,
mistä pääsääntöisesti
on kysymys, mikä on olennaista.
Pitäisin myöskin tärkeänä sitä,
että puhutaan aika lailla suoraan siitä, että kehitys
on ristiriitaista ja ongelmallista, ja ehkä tässä onkin
opittu, että enää ei niin paljon kuule
sellaista hymistelyä, että kaikki vaan menee loistavasti
eteenpäin. Mutta tapa, jolla nyt sitten hallitus on päättänyt tätä ratifiointia
edistää, ja ymmärrän kyllä,
että eduskunta on tätä ratifiointiesitystä pyytänyt,
on kuitenkin ongelmallinen siinä innottomuudessaan, joka
tässä asiassa vallitsee, ja sitä innottomuutta
varmasti on lisännyt se, että tämä on
tällainen paloiteltu ratifiointiprosessi, että ensin
on ikään kuin tullut tällainen koeratifiointi,
jossa kaikki eduskunnan valiokunnat on ikään kuin
pakotettu tähän asiaan paneutumaan ilman, että oikeastaan
on ollut tosi kyseessä. Kaikki ovat tienneet, että se
ei ole johtanut mihinkään ratifiointiin. Nyt sitten
alkaa uusi kierros, jossa joudutaan taas kerran kertaamaan tärkeimmät
asiat. En todellakaan usko, että täältä nyt
säteilee se suuri innostus kansalaisten keskuuteen.
Olin pettynyt siihen, että pääministeri
ei vastannut kysymykseen, jonka joku toinenkin edustaja täällä esitti,
joka oli se, onko todellakin niin, että muutos Nizzan sopimukseen
on aivan millimetrin mittainen, jos vertaa tätä perustuslakisopimusta
Nizzan sopimukseen, kun pääministerin alkupuheenvuorosta
saattoi hyvinkin ymmärtää, että juuri
erojen takia on päädytty siihen, että sopimus
vaatii tullakseen hyväksytyksi ja astuakseen voimaan kahden
kolmasosan enemmistön eduskunnassa, ja hän luetteli
ison joukon muutoksia, jotka ovat oleellisia, joissa tilanne todellakin
jo Nizzankin sopimukseen verrattuna muuttuu. Hän luetteli
koko joukon toimivallan lisäyksiä, jotka unioni
tällä sopimuksella saa.
No, voimme tietysti kannattaa näitä toimivallan
lisäyksiä. Minäkin kannatan määräenemmistöpäätöksenteon
lisäämistä ja saatan olla jopa sitä mieltä,
että oikeus- ja sisäasioissa unionille on annettava
lisää toimivaltaa. Mutta asiaa ei mitenkään
auta se, että näitä muutoksia vähätellään ja
että todetaan, että niillä ei ole nykytilaa
muuttavaa merkitystä. Juuri tällaisista poliitikot
jäävät kuitenkin sitten ennemmin tai
myöhemmin kiinni, mikä vaan lisää EU-vastaisuutta.
Suurimpia ongelmia on se, että EU-maiden johtajat eivät
uskalla ikään kuin rehellisesti kertoa, missä ollaan
mukana. Varmasti Suomi ei tässä suhteessa lainkaan
ole pahimpia. Ranska on niitä pääroistoja;
siellä presidentti voi mennä Brysseliin huippukokoukseen
tekemään loppua EU:n palveludirektiivistä ja
ilmoittaa onnistuneensa tässä, ja kuitenkin kokousasiakirjoihin kirjataan,
että kaikki jatkuu aivan normaalisti eteenpäin.
Äskettäin kun olimme Itävallassa
kansallisten parlamenttien EU-valiokuntien ja Euroopan parlamentin
yhteiskokouksessa, niin saatoimme vain havaita, että siellä taas
sitten hallitus oli tehnyt tästä kuuluisasta läheisyysperiaatteesta
melkoisen keppihevosen itselleen, ja vaikutelma oli se, että liittokansleri
Schüssel aikoo voittaa vaalit julistamalla, että hän
puolustaa itävaltalaisia Brysselin kaikenlaista ylivaltaa
vastaan tämän läheisyys- eli subsidiariteettiperiaatteen
avulla. Juuri tällaisia EU-johtajia ei tarvita, jos aiotaan saada
kansalaiset luottamaan siihen, että unioni palvelee myöskin
heidän intressejään.
Eli päädyn siihen, että tällainen
tahdonilmaus-ratifiointi ei ole tässä tilanteessa
mitenkään erityisen hyödyllinen. Sitä Euroopan
unionin kannatusta voi varmasti monilla muillakin tavoilla ilmaista.
Jos katsoo tämän sopimuksen sisältöä,
niin se sinällään sisältää monia
aineksia, jotka voisivat viedä unionia eteenpäin.
Pidän itse merkittävänä sitä,
että siinä esimerkiksi ensimmäistä kertaa luodaan
mahdollisuus kansalaisaloitteeseen. Kiinnitän huomiota
siihen, että tässä suhteessa Euroopan
unioni voi olla jopa innovatiivisempi kuin eräät
kansallisvaltiot mukaan lukien Suomi. Miljoonalla EU-maan kansalaisella
on mahdollisuus esittää komissiolle, että tämä ryhtyy
johonkin lainsäädäntötoimeen,
jossa Euroopan unionilla on toimivalta, ja ihan riippumatta siitä,
tuleeko tämä sopimus voimaan, ja tällaisenaanhan se
ei tule voimaan, näemme nyt jo, että eri puolilla
Eurooppaa kansalaiset ovat innostuneet tästä ajatuksesta
ja ovat alkaneet ikään kuin toimia tämän
mukaisesti. Olen täysin vakuuttunut siitä, että kun
näitä erilaisia aloitteita tulee komission eteen,
niin ne ovat hyvin vahvoja poliittisia signaaleja, jotka myöskin
sitten velvoittavat vähintäänkin poliittisesti
komissiota.
Eli myönteisiä elementtejä on, mutta
on kuitenkin selvää, että tällaisenaan
tämä perustuslakisopimus ei tule astumaan voimaan.
Sitä siinä sopimuksessa itsessään
määriteltyä 20 maan joukkoa ei nimittäin
tulla saamaan kokoon, joka olisi edellytys sille, että voidaan
jäsenmaiden kesken tehdä arvio siitä,
miten toimitaan, jos muutamalla jäsenmaalla on vaikeuksia
ratifioinnissa. Me tiedämme jo nyt, että tätä joukkoa
ei saada kokoon. Se tilanne, jossa nyt ollaan, lienee se, että Saksan
puheenjohtajakaudella ryhdytään pohtimaan ulospääsytietä,
ja on kaikki syyt odottaa, että esimerkiksi liittokansleri
Merkel voisi saada aikaan jonkinlaisia uusia aloitteita, joilla sitten
tätä sopimusta joiltakin osin muutetaan tai täydennetään,
ja että tämän taakse sitten saataisiin
enemmistö.
Saksan ja Ranskan kesken lienee pohdittu sitä, miltä osin
tässä sopimuksessa olisi korjattavaa. Olen taipuvainen
yhtymään niihin arvioihin, joiden mukaan kansalaiset
ovat huolestuneita siitä, että kansallisen syrjimättömyyden
periaate yhdessä ankarien sisämarkkinasäädösten kanssa
on aikamoinen uhka sosiaaliselle kehitykselle ja myöskin
kulttuuriselle monimuotoisuudelle ja ympäristönsuojelulle.
Katsoisin, että juuri tässä perustuslakisopimuksessa
pitäisi harkita jopa joidenkin aivan perustavan laatuisten
pykälien muuttamista, ettei tultaisi jatkuvasti tilanteeseen,
jossa tuomioistuimessa ratkaistaan sellaisia kiistoja, onko jäsenmailla
oikeus pitää yllä joitakin sosiaalisen suojelun
normeja tai suojella ympäristöään enemmän
kuin minimitasolla on mahdollistettu. Ei niiden päätösten
pitäisi kuulua tuomioistuimelle, vaan poliittisille päättäjille,
ja me olemme EU:n perustuslain säätäjiä,
tämä eduskunta muiden joukossa. Jos nyt tämän
sopimuksen ratifioimme, menetämme mielestäni jossain
määrin mahdollisuutta vaikuttaa siihen, että kun
se kuitenkin avataan, mitkä sitten ovat ne muutostarpeet.
Olisinkin sitä mieltä, että eduskunnan
valiokunnat voisivat aivan hyvin vielä pohtia sitä — kun
tiedämme realistisesti tilanteen, että tämä sopimus
tällaisenaan ei tule voimaan ja kun sopimusta on analysoitu
jo ensimmäisellä kierroksella tämän
valeratifioinnin yhteydessä valiokunnissa — että keskityttäisiin
nyt siihen, mitä tälle sopimukselle pitäisi
tehdä, jotta se aikanaan voisi tulla Suomessa ja kaikissa
EU-maissa hyväksytyksi; ja ennen kaikkea miten. Mielestäni
ei ole mitään parempaa tapaa kuin päättää hyvissä ajoin
etukäteen, että esimerkiksi Euroopan parlamenttivaalien
yhteydessä vuonna 2009 järjestetään
kaikissa jäsenmaissa samaan aikaan kansanäänestys.
Tarja Cronberg /vihr:
Arvoisa puhemies! Selvyyden vuoksi totean heti, että mielestäni
EU on erittäin merkittävä rauhanprojekti,
ja olen sitä mieltä, että sitä tulee
kehittää edelleen. Olen myös sitä mieltä,
että sopimus, josta nyt keskustelemme, on yksi tie tähän
eteenpäinmenoon ja että sopimus tulisi käsitellä.
En kuitenkaan näe tapaa, jolla sitä nyt viedään
eteenpäin, tuloksellisena. Toivoisin, että myös
suomalaiset olisivat mukana kehittämässä EU:ta,
ja tilanteessa, jossa lähes puolet suomalaisista vastustaa
sopimusta ja yli puolet on toivonut kansanäänestystä,
katson, että kansanäänestys olisi ollut
oikea tapa saada suomalaiset sitoutumaan myös EU:n kehittämiseen.
Täällä on useissa puheenvuoroissa
peräänkuulutettu tiedotuksen tehostamista. Suomessa
on tällä hetkellä aika tehokas Eurooppatiedotus.
Kukaan ei vaan kysy siltä mitään. Oikeastaan
vain tilanteessa, jossa ihmiset ovat motivoituneita hankkimaan tietoa,
kuten kansanäänestyksessä, saadaan tietoa
välitettyä. Oma kokemukseni useista Tanskan kansanäänestyksistä,
joita olen läheltä seurannut, on nimenomaan se,
että kuukauden intensiivinen tiedottaminen ja sen jälkeen äänestäminen
on erittäin tehokas tapa saada välitettyä tietoa,
sekä kielteistä että myönteistä; usein
nämä kaksi ovat vastakkain ja ihmiset voivat helpommin
muodostaa oman mielipiteensä.
Mielestäni tilanne on erittäin hankala myös sen
takia, että tämä uusi sopimus korostaa
EU:ta arvoyhteisönä, korostaa kansalaisuuden merkitystä ja
laajentaa kansalaisuuteen liittyvää toimivaltaa
sekä määrittelee kansalaisten perusoikeudet.
Juuri tässä tilanteessa olisi ollut kohtuullista ja
oikein, että myös kansalaiset olisivat voineet ottaa
siihen kantaa.
Kun Suomi liittyi EU:hun vuonna 94, tulin Pohjois-Karjalaan
maakuntajohtajaksi. Maakunta oli äänestänyt
"ei" EU:lle, ja oli oikeastaan erittäin hidas ja vaikea
prosessi muuttaa ihmisten kantaa positiivisemmaksi. Vähitellen
kansainvälistyminen, yhteistyö saksalaisten kylien tai
ranskalaisten viljelijöiden kanssa, antoi innostusta EU:hun.
Samoin erilaiset EU-hankkeet antoivat mahdollisuuden kehittää uusia
ajatuksia ja luoda innovatiivisia projekteja. Suomen muuttuessa
nettomaksajaksi ja EU:n laajentuessa tämä positiivinen
innostus on laantunut ja ihmiset suhtautuvat yhä kielteisemmin
EU:hun. Ehkä osasyy on myös meidän poliitikkojen.
Aika usein siirrämme vastuun negatiivisista ja vaikeista
päätöksistä EU:lle. Ehkä viimeisin
esimerkki tästä oli tekijänoikeusdirektiivi.
Tässä tilanteessa mielestäni hallituksen
tulisi osoittaa johtajuutta. Tapa, jolla tätä nyt
viedään eteenpäin, osoittaa ennen kaikkea
johtajuuden puutetta suhteessa suomalaisiin ja EU:n kehittämiseen
suomalaisesta näkökulmasta. Nyt ovat vastakkain
kielteisesti EU:hun suhtautuvat suomalaiset, eräänlainen
kansanvalta, ja hallituksen kuva puheenjohtajuudesta ja siihen liittyvä arvovalta.
Tämä kansanvalta—arvovalta-yhtälö ei ratkea
ratifioimalla tätä sopimusta, ei varsinkaan suomalaisen
demokratian 100-vuotisjuhlavuoden aikana.
Matti Kauppila /vas:
Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Tennilän tekemää ehdotusta.
Monet jäsenmaat ovat sopimuksen jo hyväksyneet,
mutta tilanne seisoo, koska Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestyksissä sopimus
on hylätty. Jotkut vasemmistolaisetkin ovat oikeistolaisten
kanssa riemuinneet sekavasta tilanteesta ja uhonneet Euroopan unionin
hajoamisella. Kenen etu sellainen tilanne olisi? Jos todella alkaisi
Euroopan sisäinen taloudellinen sota, kärsijöitä olisivat
ilman muuta kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Voittajina ja
vielä paljon nykyistä suurempina voittajina olisivat
suuryritykset ja ennen kaikkea amerikkalaiset yhtiöt. Ei
ole suinkaan ihme, että USA:ssakin ollaan mielissään
Euroopan unionin ajelehtimisesta, koska USA:n mahdollisuudet talouden
ja maailmanpolitiikan kentällä näin kasvavat
entisestään.
Vasemmistolaisten ei tule siirtyä katsomoon, jos asiat
menevät huonosti. Globalisaation muodostamien vääryyksien
ja sen luomien uhkien torjunta on kuitenkin mahdollista vain kiinteällä kansainvälisellä
yhteistyöllä.
Jo Karl Marx osoitti tämän. Ei globalisaatio ole
salaliitto, ei amerikkalaisten, ei muiden, eikä se todellakaan
ole tämän ajan keksintö. Aatteet ja ideologiat
ovat myös maailman yhteistä omaisuutta, rajat
ylittävää tietoa ja taitoa. Vasemmistolaisuuden
pitäisi olla solidaarisuutta. Solidaarisuus ylittää valtiolliset
ja maantieteelliset rajat, ja sen tulisi ylittää myös
ideologiset ja uskonnolliset rajat.
Euroopan unioni ei ole hengeltään, muodoltaan
tai päätöksiltään sellainen
kuin me haluaisimme, muttei varmaan Suomi ole eikä kotikuntamme,
joiden oloa ja eloa yritämme muuttaa. Me olemme osa Euroopan
unionia. Poliittista kamppailua käydään
Euroopan unionin sisällä samoin kuin meillä täällä Suomessakin
sisäisesti. Asetelma ei ole Euroopan unioni vastaan Suomi
tai päinvastoin. Euroopan unionissa erilaiset ideologiset
ja poliittiset näkökulmat ottavat mittaa toisistaan.
Euroopan unionin parlamentissa ei äänestetä suomalaiset
europarlamentaarikot vastaan muut, vaikka tällaista kuvaa
luodaan.
Vasemmistoliiton ohjelman luonnehdinnat kansainvälisyydestä ovat
mielestäni linjakkaat.
No, mitä sitten, jos Euroopan unionin lakia muutetaan?
Jos Euroopan unionin perussopimusta ei hyväksytä,
on todennäköistä, että siitä poimitaan
muutamia kohtia, jotka toteutetaan erillissopimuksin. Onhan jo nyt
muutamia sen määräyksiä näin
otettu käyttöön, muun muassa Puolustusvirasto.
Yhtä todennäköistä on, että toteutettavat
asiat eivät koske niitä sopimuksen kohtia, jotka
lisäisivät avoimuutta, perusoikeuksia, sosiaalista
näkökulmaa tai päätöstapojen
yksinkertaistamista. Sen sijaan toteutettaneen Eurooppa-neuvoston
vallan lisäys, siis huippukokouksen vallan lisäys,
valitaan sille erillinen puheenjohtaja eli presidentti ja tehdään
muita vähemmän toivottuja muutoksia. Sopimuksen
kaatuminen ei siis poista muutoksia, puhumattakaan muutostarpeista.
On ymmärrettävä, mikä on
perustuslaillisen sopimuksen painoarvo oikeasti Euroopan unionin
toiminnassa. Perustuslaki määrittelee ennen muuta,
mitkä asiat kuuluvat Euroopan unionin
toimivaltaan ja mitä missäkin yhteydessä voidaan
käsitellä. Sen sijaan Euroopan politiikan todellisesta
sisällöstä päättävät
ne poliitikot ja vaikuttajat, jotka vaikuttavat Euroopan unionin komissiossa,
parlamentissa ja neuvostossa. Perustuslaki on siis näin
eräänlainen työkalupakki. Itse työntekijöistä riippuu,
syntyykö työkalujen kanssa tehtävästä rakennelmasta
oikeistolaista vai vasemmistolaista politiikkaa.
Arvoisa puhemies! Itse ihmettelen tätä ajankohtaa,
miksi tämä tuodaan juuri nyt, koska ilmeisesti
aika ei ole vielä riittävän kypsä tälle
asialle.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Vanha suomalainen viisaus kuuluu, että turha
työ saa olla tekemättä ja sonta suolaamatta.
Tätä kuulin kotonakin aina isän ja muiden
iäkkäämpien ihmisten ohjeena meille nuorisolle.
Tämä samainen väittämä harvinaisen
hyvin pätee tähän asiakirjakasaan. Siis
tämä keskustelu, joka tänä päivänä on
täällä käyty, ei ole selvittänyt
yhtään mitään. Jos yksi edustaja
viittaa 113 kohtaa sisältävään
eriävyyteen Nizzan sopimukseen nähden, niin pääministeri
tulee ja ilmoittaa, että ei se niin ole. Sitten pääministeri
tulee ja ilmoittaa, että tässä onkin
niin merkittäviä näkökohtia,
että niiden takia pitää tässä kansainvälisen
sopimuksen vaikeutetussa säätämisjärjestyksessä tämä asiakirja käsitellä ison
salin lopullisessa ratifiointia koskevassa päätöksenteossa.
Sitten kun edelleen keskustelu jatkuu, niin yhtäkkiä se
palaakin siihen, että itse asiassahan tämä onkin
sama kuin Nizzan sopimus, ei oikeastaan tässä sitten
mitään muutoksia ollut. Se oli se kolmas versio.
Aina riippuu siitä, mikä tulee väitteeksi:
aina tulee uusi vastaus. Seuraavana tänne laukkaa pönttöön,
niin kuin asiaan kuuluu, henkilöitä, jotka kiinnittävät
huomiota aivan yhteiskunnallisesta näkemyksestä riippumatta
siihen, että tiedotus on mennyt aivan pieleen kerta kaikkiaan,
että Euroopantiedotuksen tilaisuuksiinkaan ei kukaan mene.
No millä ihmeen tavalla tämän parin tunnin
keskustelun jälkeen voi tehdä mitään
johtopäätöksiä, joita voisi
kansalle lanseerata sellaisina, että tämä asia
on tiedotuksellisesti hanskassa?
Kun mennään tästä sitten
itse tähän prosessiin, niin tämä on
jokseenkin yhtä surkuhupaisa. Ensiksi hallitus päättää,
että näin tehdään. Sitten se
tilaa eduskunnalta tilauksen, että tilatkaa meiltä nyt
sitten tämä ratifiointiasiakirja. Meillä on tuolla
Oulussa kokeiltu tilaaja—tuottaja-mallia lähes
kaikessa kaupungin toiminnassa. Se johti sellaiseen umpikujaan,
että kaupunginjohtaja päätti lähteä Husiin.
Eli vaikeaa on tätä tilaaja—tuottaja-malliakin
soveltaa melkein mihinkä tahansa.
Tässä palautuu mieliin väkisellä vuosi
1994. Maa- ja metsätalousvaliokuntaan ulkoasiainministeriö lähetti
tämmöisen viehättävän,
tyylikkään leidin, joka antoi käyttäytymisohjeet
maa- ja metsätalousvaliokunnalle, kun siirrytään
EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan 1.1.1995 lukien. Hän
ilmoitti, että hyvään eurooppalaiseen
tapaan kuuluu, että nielaistaan kaikki, mitä komissio
esittää. Tämä viesti varmasti
välitettiin kaikille muillekin valiokunnille, myöskin
niille, jotka käsittelevät sellaisia asioita,
joissa Suomessa nyt voisi teoriassa olla jotakin sananvaltaa.
Mennään tähän päivään.
Mitenkä hyvin tämä periaate on mennyt
läpi, ja mikä selittää sen, miksi
kansan suhtautuminen on se, mikä se on? Rekkamoduuli on
varmasti tullut tunnetuksi jokaiselle suomalaiselle, se että siinä on
jotakin ongelmaa. Kun sitä asiaa perättiin, niin
paljastui, että asianomainen virkamies liikenne- ja viestintäministeriössä ei
ollut edes tätä direktiiviä lukenut loppuun
aikoinaan. Oli niin kuin katsonut, että kun ohjeet ovat
sillä tavalla, että kaikki nielaistaan, mitä tarjotaan,
niin ei niitä tarvitse edes lukeakaan. Se lukematon kohtahan
olisi pitänyt sisällään ja pitää edelleen,
että kansallinen ratkaisu on mahdollinen, kun se perustellaan
asiallisesti ja oikein. Ja nyt ollaan vihdoinkin valtavan prosessin
tuloksena tekemässä näin.
Siis tämä sopimusluonnos ei tule koskaan sopimukseksi,
niin kuin täällä on nähty harvinaisen
selvästi. Tämä käytännössä merkitsee
sitä, että tätä prosessia ei
pidä jatkaa Suomen osalta. Mutta erikoisesti, kun hallitus
nyt haluaa näin tehdä, aivan paikallaan on se,
että kun eurooppalaisittain keskustellaan niin sanotusta
riisutusta mallista, niin siihen riisuttuun malliin hallituksella
pitää olla selvä kanta. Siihen mitään
kantaa hallituksella ei tämän iltapäivän
aikanakaan ole ollut.
Eva Biaudet /r:
Ärade talman! Det är mycket bra och vi i
svenska rikdagsgruppen tycker att Finland nu är redo att
visa att vi tror på en djupare Europeisk union. Det är
kanske inte så underligt att vi inte är så många
som nu diskuterar här, eftersom riksdagen alldeles nyligen
väldigt grundligt har behandlat hela grundfördragets innehåll
i alla utskott. Det finns många goda synpunkter, kritik,
men också mycket klart stöd för att riksdagen
skall godkänna en ratificering nu så snabbt som
möjligt. Det här ger en viktig signal utåt
inför det kommande ordförandeskapet, det tycker
jag är helt klart.
I regeringens proposition konstateras det helt riktigt att
det konstitutionella fördraget är en nödvändig
och välkommen förbättring jämfört
med Europeiska unionens nuvarande grundfördrag. Av propositionen
framgår även klart och tydligt grundfördragets
bakgrund, dess syfte och hela beredningsprocessen. Det är
väldigt svårt att påstå att
processen inte skulle vara demokratiskt förankrad, åtminstone
har vi behandlat det väldigt grundligt.
Målsättningen i fördragsprocessen
har för Finlands och de andra EU-ländernas del
varit att åstadkomma ett klarläggande och en förenkling av
EU:s nuvarande fördragsstruktur. I grundfördraget
förverkligas nu detta. Det är ganska självklart
att ett enda enhetsfördrag är avsevärt
tydligare och mer konsekvent som sådant än flera
fördrag. Det är inte dock enbart grundfördragets struktur
som är positiv, utan även innehållsmässigt
finns det klara fördelar med det nya grundfördraget.
Jag tycker att det är särskilt viktigt att grundfördraget
ger fri- och rättigheter en klarare, starkare och entydigare
roll i EU:s verksamhet.
Utrikesutskottet konstaterade också i sitt betänkande
i den föregående behandlingen att det viktigare
i reformen i detta avseende är stadgan om de grundläggande
rättigheterna. Dessa blir juridiskt bindande i och med
att stadgan tas med i fördraget. Även bestämmelser
om jämställdhet mellan kvinnor och män
lyfts upp på fördragsnivå, vilket förstärker
EU:s sociala dimension. Likaså stadfästs asylrätten
enligt Genévekonventionen, barnens rättigheter,
förbudet mot all slags diskriminering är starkt.
Allt detta är mycket positivt, EU får en starkare
mänsklig dimension.
Viktigt är också att grundlagen öppnar
vägen för att EU kunde ansluta sig till den europeiska människorättskonventionen.
Det här måste bara vara en början, för
när integrationen fördjupas är det också viktigt
att EU fördjupar sin koppling till hela det internationella
människorättssystemet. Andra människorättskonventioner
kunde följa.
När nu regeringen aviserar att finländska gränsbevakare
skall hjälpa Spanien att hindra invandring vid gränsen,
så är det viktigt att när det här
samarbetet fördjupats se att människorättsprinciperna är
kristallklara. Ifall grundlagen nu skulle vara godkänd
och EU skulle vara med i den europeiska människorättskonventionen
kunde till exempel Europarådets människorättskommissionär
utvärdera de gemensamma insatser medlemsstaterna nu har
på gång. Det är inte en helt oviktig
sak att ha en verklig och effektiv människorättspolitik
i vardagen för alla människor i Europa.
Arvoisa herra puhemies! Vaikka perussopimus onkin askel oikeaan
suuntaan, löytyy EU:ssa silti paljon parannettavaa. Maailma
muuttuu, ja unioninkin täytyy kehittyä ja muuttua.
Eduskunnan ihmisoikeusryhmässä olemme korostaneet,
että Suomen pitää pyrkiä puheenjohtajuuskaudellaan
vahvistamaan EU:n ihmisoikeuspolitiikkaa. Olen vahvasti tätä mieltä,
ja eduskuntaryhmämme yhtyy tähän. Myös
EU—Venäjä-suhteissa on tärkeää korostaa
ihmisoikeusperiaatteita, ja tämä pätee
muun muassa Tšetšenian tilanteeseen, kansalaisjärjestöjen
toimintamahdollisuuksiin, vammaisten asemaan sekä oikeusvaltion
kehittämiseen. Suomen tulee myös käynnistää aito
poliittinen keskustelu EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan tavoitteesta
ja arvoperustasta. Keskustelun lähtökohtana tulee olla
ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja suojelun tarjoamisen sitä tarvitseville.
Toivon, että tämä toteutuisi myös
käytännössä eikä ainoastaan
paperilla.
Ärade talman! Under Finlands första EU-ordförandeskap
togs viktiga beslut vid rådets möte i Tammerfors.
The Tampere spirit har många gånger efterlysts
efter det, men resultaten är ännu ganska magra.
Unionen har tagit små steg i att skapa ett område
för frihet, rättvisa och säkerhet. När
riksdagen nu skall godkänna ratificeringen av grundlagen
skall det också ses som inledning till ordförandeskapet.
Finland skall under de följande sex månaderna
måna om besluten i Tammerfors och se till att de går
vidare.
Vi skall till exempel arbeta för att det arbete många
finländare, inklusive republikens president, förra
riksdagsledamoten Gunnar Jansson och Miranda Vuolasranta, gjort
för att få till stånd ett romerforum
vid Europarådet också följs upp inom
unionen. Vi kan inte acceptera att miljontals människor
i medlemsstaterna utsätts för diskriminering och
uteslutning.
Ett effektivare och mer handlingskraftigt EU stöder
också EU:s utvidgning och jag är helt övertygad
om att det inte finns någon annan möjlighet än
att EU försöker få till exempel Turkiet med
på demokratins väg. EU-medlemskap är
antagligen den enda moroten som verkligen kan åstadkomma
förändringar i Turkiet. Under processens gång
måste vi speciellt följa utvecklingen i Turkiet
när det gäller minoriteter och kvinnors situation.
Detsamma gäller naturligtvis för Romänien
och Bulgarien.
Ed. Hautala puhui aikaisemmin siitä, että kun tai
jos perustuslakisopimus ei tule tällaisena voimaan, niin
Suomi parantaisi neuvottelumahdollisuuksiaan muuttaa tai parantaa
sopimusta. Rohkenen epäillä sitä mahdollisuutta.
Ei välttämättä ole niin, että ne
pehmennykset tai muutokset olisivat nimenomaan Suomen kannalta myönteisiä. Onkin
hyvin tärkeätä pohtia, mitkä ovat
ne tavoitteet, miten ne ovat suhteessa tähän ehdotukseen.
(Ed. Kallis: Nuohan ovat aika epäedullisia tavoitteita!)
Det är klart att vi inte ställer "epäedullisia
tavoitteita", men det är också helt klart att
om det är Frankrike och Holland som vill ha ändringar
så kan det hända att de inte är förenliga
med de önskemål Finland har haft, och det kan
hända att genom att försvara de nuvarande strukturerna
och innehållet i fördraget så kommer
vi trots allt närmare våra egna målsättningar,
ledamot Bjarne Kallis.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa herra puhemies! Itsekin ihmettelen hieman sitä,
miten sopii meidän perustuslain henkeen se, että me
hyväksymme sopimuksen, josta tiedämme, että se
ei tule sellaisenaan voimaan lainkaan. Minun mielestäni
se on aika poikkeuksellista menettelyä. Muutenkin tähän
koko EU-problematiikkaan on liittynyt monenlaisia käsityksiä ja
harhojakin varmasti, niin kuin ed. Akaan-Penttilä omassa vastauspuheenvuorossaan
täällä toi esiin.
Näitä harhoja ja väitteitä on
analysoitu joitakin aikoja sitten, tämän vuoden
alussa, kun muun muassa Anne Koski teki väitöskirjan
aiheesta "Niinkö on jos siltä näyttää? — Kuva
ja mielikuva Suomen valtaresursseina kansainvälisessä politiikassa".
Tämä väitöstutkimus on mielenkiintoinen
monelta osin, ja siteeraan aika pitkän sitaatin Keskisuomalainen-lehdestä sen
johdosta, ettei väitetä, että puhun ainakaan
sellaista, mikä ei ole ollut lehdessä. Tiedä sitten,
onko lehti ollut oikeassa tai ei:
"Suomi liittyi salaten ja valehdellen EU:hun, paljastaa nakkilalaissyntyisen
Anne Kosken väitöskirja. Suomen ja EU:n maatalous-
ja turvallisuuspoliittisia neuvotteluja tutkinut Koski selvitti,
miten Suomi vietiin asioita salaten ja valehdellen EU:hun. Kosken
mukaan poliittinen johto salasi asioita, esitti ristiriitaisia tulkintoja
ja piti matalaa profiilia julkisuudessa todellisista EU-asioista.
Kansanäänestyksen alla valtiovalta turvautui Kosken
mukaan julkiseen valheeseen. Koski tuo väitöksessä keskeisesti
esille maatalouden 141 artiklan määräaikaisuuden
ja maatalousministeri Mikko Pesälän valehtelun
maanviljelijöille maksettavista lisähinnoista
kaksi päivää ennen 1994 ollutta EU:n
kansanäänestystä. Väitöstilaisuudessa
ei asetettu tohtori Anne Kosken esittämiä näkökohtia
virheellisiksi. Vastaväittäjänä väitöstilaisuudessa
ollut EU-tohtori Teija Tiilikainen Helsingin yliopistosta ei sanallakaan
kyseenalaistanut Kosken väittämiä."
Kun tällaista tekstiä lukee, herää aina
epäilys, mihin meitä viedään,
mikä on totuus ja mitä vaikutuksia määrätyillä esityksillä on
Suomelle ja suomalaisille. Kun me tiedämme, että tähän
asti EU:n lainsäädännön ensisijaisuus
jäsenmaiden lainsäädäntöön
nähden on perustunut pääsääntöisesti
EY-tuomioistuimen tulkintaan Maastrichtin sopimuksesta, niin nyt
EU:n unionilainsäädäntö määrättäisiin
jäsenmaiden perustuslakien ja muiden lakien yläpuolella
olevaksi ehdotetun EU:n perustuslain I osan 6 artiklassa.
Minun mielestäni mielenkiintoista ja paljastavaa on
myös EU:n perustuslain III osan 369 artikla, jossa todetaan:
"Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta antaa
ennakkoratkaisu: a) tämän perustuslain tulkinnasta;
b) unionin toimielimen, elimen tai laitoksen antaman säädöksen
pätevyydestä ja tulkinnasta." Eli käytännössä tämä merkitsee
sitä, että kun jäsenmaat hyväksyvät
unionin perustuslain, ne samalla antavat unionin toimielimelle yksinoikeuden
ylimpään tulkintavaltaan sen suhteen, minkä vallan jäsenvaltio
on unionille antanut. Valta kontrolloida käytettävää valtaa
karkaa näin ollen jäsenmailta käsitykseni
mukaan unionille täysin. Eli me olemme aika mielenkiintoisessa
tilassa, kun me pohdimme tätä perustuslakiehdotusta
suhteessa omaan perustuslakiimme ja niihin säännöksiin,
jotka meillä siellä on.
Lisäksi, arvoisa puhemies, tämä uusi
perustuslaki käsitykseni mukaan lakkauttaisi kokonaisuudessaan
itsenäisen maatalous- ja aluepolitiikan. Täällä on
aikaisemmin ollut esillä se, että ensin pantiin
EU:n toimesta matalaksi talonpojat ja tämän jälkeen
ovat vuorossa nyt ulkomaille toimintojaan siirtävien yritysten
työntekijät. Tältä osin ikään
kuin tämä pyörä pyörähtää eteenpäin,
ja nyt maatalousyrittäjien, talonpoikien, jälkeen
ovat vuorossa tehtaan työntekijät, työläiset. En
yhtään ihmettele sitä, että viimeaikaisissa
tutkimuksissa, joita on tehty, on todettu, että EU:n kannatus
on todella alamaissa, ja myöskään, niin kuin
täällä on todettu, tämän
ehdotetun perustuslain osalta ei nähdä kovinkaan
hyviä pilviä taivaalla ainakaan siltä osin.
Ed. Pulliainen otti täällä esiin
rekkadirektiivin. Siltä osin kuin itse olen ollut aikoinaan
yli kymmenen vuotta sitten osittain käsittelemässä sitä,
tuntuvat käsittämättömiltä ne
väitteet, mitä tällä hetkellä ja
viime aikoina asioista on esitetty, koska siellä erään
artiklan mukaan kansallisen edun nimissä voidaan tehdä määrättyjä päätöksiä.
Toisaalta tuntuu aika oudolta se, että olisi pitänyt
lähteä 2,5 senttiä kaventamaan, kummaltakin
puolelta lavaa. Nyt on jonkinlainen järkiratkaisu saatu
siitä, että pannaan 2,5 sentin levyt sinne sisäpuolelle.
(Ed. Pulliainen: Se on järkevää!) — Minun
mielestäni ei ole lainkaan järkevää,
mutta järkeä enemmän kuin siinä,
että ne lavat pitäisi leikata, mikä olisi
erittäin kallista toimintaa. — Hämmästyttää siinä myöskin
se, että kuitenkin voidaan myöntää sitten
poikkeuslupia, mutta vielä ei tiedetä, minkä hintaisia
ne sitten mahdollisesti ovat, ainakaan lehtitietojen mukaan. Itse
en asianomaisia esityksiä vielä ole nähnyt.
Minun mielestäni EU:n järjettömyydet
tuntuvat kaiken kaikkiaan kasvavan samaan aikaan, kun jäsenmaksut
ainakin ennusteiden mukaankin kasvavat yhä enemmän
ja meidän nettomaksuosuutemme lisääntyy.
Itse uskon kyllä niin, että kansalaisten luottamus
yhä laajenevaa ja syventyvää Euroopan
unionia kohtaan vähenee pikkuhiljaa olemattomiin erityisesti,
jos Suomi nyt sitten päättää ratifioida
tämän perustuslakiehdotuksen, niin kuin näissä niteissä se
on merkitty. Minun mielestäni valtiovalta Suomessa kuuluu
kansalle, joka luovuttaa sen neljäksi vuodeksi eduskunnalle.
Minun mielestäni meillä ei ole oikeutta luovuttaa
sitä edelleen, niin kuin nyt minun mielestäni
yritetään tehdä.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Ihan ensimmäiseksi on todettava,
että on tervehdittävä ilolla sitä,
että Suomen hallitus on toiminut eduskunnan tahdon mukaisesti
ja tuonut tämän Euroopan unionin perustuslakisopimusehdotuksen
tänne ratifioitavaksi. On myöskin tervehdittävä ilolla
sitä, että nimenomaan ei ainoastaan tuotu näitä ratifiointiasiakirjoja
tänne vaan myöskin nämä voimaansaattamislait
ovat tässä mukana. Tällöin tulee
Suomen kanta täysin selväksi suhteessa tähän
perustuslakisopimukseen, ja tämä tarkoittaa myöskin
sitä, että nämä ratifiointiasiakirjat
voidaan tallentaa myöskin sitten unionitasolla niin, että tämä meidän
ratifiointitahtomme on täysin selkeä.
Täällä on monia puheenvuoroja käytetty
tänään, joissa on arvosteltu sitä,
että me ratifioimme sopimusta, joka ei ole vielä lopullinen
tai jota ei ole vielä hyväksytty valmiiksi täysin.
Ei tämä ole mitenkään ennenkuulumatonta.
Me ratifioimme toistuvasti täällä eduskunnassa
monia kansainvälisiä sopimuksia, jotka ovat prosessissa,
ja kun vasta tietty määrä ratifiointeja
on tapahtunut, ne astuvat voimaan. Tämä on hyvin tyypillistä kansainvälisten
sopimusten laadintatyötä, ja tässä tapauksessa
me toimimme aivan tällä tavalla loogisesti niin
kuin aikaisemminkin.
Täällä on viitattu siihen, että tämä sopimus joka
tapauksessa on kuollut, koska kahdessa jäsenvaltiossa tämä on
kansanäänestyksessä hylätty.
Todellisuudessa tuohon perustuslakisopimukseen on liitetty asiakirja,
josta lähdetään liikkeelle, tai se viimeinen
julistus lähtee liikkeelle siitä, että kun
kaksi vuotta on kulunut siitä, kun tämä perustuslakisopimus
hyväksytään — eli se tapahtui
Roomassa syksyllä 2004 — ja jos neljä viidettäosaa
jäsenmaista on sen ratifioinut eli 20 jäsenmaata
on sen ratifioinut ja jos muutamassa jäsenmaassa on vaikeuksia
ratifiointiprosessissa, niin Eurooppa-neuvosto eli huippukokous
ottaa tämän poliittisesti käsiteltäväksi.
Tämähän on se tilanne, jota me nyt tässä haemme.
Me haemme sitä, löytyykö 20 jäsenvaltiota,
jotka ovat valmiit tämän ratifioimaan tai jotka
ovat sen ratifioineet, ja katsomme sitten, kuinka monta maata on
siinä tilanteessa, että ne eivät ole
syystä tai toisesta pystyneet sitä ratifiointia
viemään päätökseen,
ja sitten joudutaan arvioimaan, mitä tehdään
eteenpäin. Tässä prosessissa Suomi on
loogisesti osoittanut oman paikkansa.
Arvoisa puhemies! Täällä on käytetty
useita puheenvuoroja, joissa oli moniakin kysymyksiä, erityisesti
ed. Soinin puheenvuoro, jossa todettiin, että Euroopan
unionissa on suuria ongelmia, joihin hän puheenvuorossaan
viittasi. Minä edelleenkin vain hämmästelen
ed. Soinin omalla tavallaan ansiokasta retoriikkaa, joka on primäärisesti
retorista, tämä argumentaatio. (Ed. Soinin välihuuto) — Kysymys
on siitä, että sanomalla "ei" tälle perustuslakisopimukselle
te, ed. Soini, sanotte "kyllä" nykyiselle Euroopan unionille, jota
te voimakkaasti arvostelette. Tällä perustuslakisopimuksella
selkeästi halutaan tarttua moniin niihin ongelmiin, joihin
te viittaatte omissa puheenvuoroissanne, ja kohentaa, parantaa unionin
päätöksentekoa, tehostaa sitä,
tehdä se läpinäkyvämmäksi,
avoimemmaksi ja demokratisoida, tehdä myöskin
kansalaisille mielekkäämmäksi. Tämähän
on juuri tämä perustuslakiprosessin ydin, ja sen
vuoksi edelleenkin vain hämmästelen, että te
ette ole käyttämässä täällä voimakkaita
puheenvuoroja sen puolesta, että tämä on
aimo askel eteenpäin juuri niiden ongelmien ratkaisemiseksi,
joihin te viittaatte.
Te olette omassa puheenvuorossanne todennut ja monet muutkin
totesivat, että täällä on ikään
kuin kiistetty se, että tämä perustuslakisopimus
tekisi jotain merkittäviä muutoksia. Ei kai kukaan
tätä ole kiistänyt. Kyllähän
jokainen, joka tuntee tuon perustuslakisopimuksen, tietää, että se
on merkittävä asiakirja. Se muuttaa Euroopan unionia
olennaisella tavalla, tekee sen päätöksenteon
tehokkaammaksi, avaa sitä päätöksentekoa,
tekee sitä kansanvaltaisemmaksi, demokraattisemmaksi, ja
mikä olennaisinta, ed. Soini, me saamme Euroopan unionin
perussopimukset yhteen asiakirjaan. Tällä hetkellä meillä on
voimassa neljä perussopimusta, 50 protokollaa, toistasataa
julistusta, jotka kaikki ovat unionin primäärioikeutta.
Tämä sekasotku, tämä äärimmäisen
epäselkeä järjestelmä, halutaan
saattaa selkeisiin puitteisiin. Totta kai tämä on
merkittävä muutos, ed. Soini ja muutkin, ja tämä on tärkeätä tunnistaa.
Mutta toinen lause on yhtä tärkeätä tunnistaa tähän
perään: tällä perustuslakisopimuksella
unionin luonne kansainvälisenä yhteistyöjärjestelmänä,
eurooppalaisena yhteistyöjärjestelmänä ei sisällöllisesti,
toiminnallisesti, muutu. Tällä ei anneta olennaista
uutta toimivaltaa Euroopan unionille. Tämä on
se olennaisin seikka. Siellä on eräitä toimivallan
laajennuksia, mutta kokonaisuudessaan unionin toiminnan osalta nämä muutokset
eivät ole siinä mielessä keskeisiä,
että unioni kansainvälisenä ja ylikansallisena
toimijana, ylikansallisena yhteistyöjärjestelmänä, muuttuisi.
Ja tämähän on tässä se
olennaisin viesti ymmärtää.
Arvoisa puhemies! Täällä myöskin
muun muassa ed. Soini puheenvuorossaan — otan näitä muutamia
argumentteja, joita hän tässä puheenvuorossaan
toi esille, koska siinä oli pitkä liuta minun
nähdäkseni väärinymmärryksiä tai
juuri oikeastaan oikeinymmärryksiä suhteessa siihen, miten
tämä perustuslakisopimus pyrkii kohentamaan tilannetta — viittaa
siihen, että täällä laajennetaan
määräenemmistöpäätöksentekoa
ja se vie pois päätäntävaltaa
Suomesta. Minä hämmästelen tätä,
koska eduskunta ja Suomen hallitus ovat toistuvasti tuoneet esille
sen, että jotta meillä olisi vahvaa päätöksentekovaltaa
unionissa vaikuttaa unionin päätöksentekoon,
niin on tärkeätä, että me laajennamme
määräenemmistöpäätöksentekoa,
koska sitä kautta me saamme toimivan, tehokkaan unionin
vaikuttamaan juuri niissä asioissa, joita me pidämme
itsemme kannalta olennaisina. Jos kysymys on vain päätöksenteon
estämisestä, niin epäilemättä silloin veto-oikeuden
mahdollistaminen on se tie, mitä kautta kuljetaan, mutta
kuten tekin olette todennut, me tahdomme parempaa eurooppalaista
päätöksentekoa, ja silloin tämä on
tietysti se tie, jota kuljemme.
Te olette viitannut ja muissakin puheenvuoroissa viitattiin
siihen, että tällä tulee unionille oikeushenkilöllisyys.
Sen oikeushenkilöllisyyden kautta tapahtuu monia merkittäviä muutoksia
unionin sisäisessä rakenteessa, muun muassa tämä kansalaisille
täysin käsittämätön
pilarirakenne, ykkös-, kakkos- ja kolmospilari, katoaa. Meille
tulee yksi yhteinen toimielinjärjestelmä unionille.
Se on sitä selkeämpää päätöksentekoa.
Ed. Soini ja muut, viittaan teihin nyt, kun te viittasitte niin
moneen kertaan minuun puheenvuoroissanne: On olennaista ymmärtää,
että olette oikeassa, valtiot ovat oikeushenkilöitä oikeudellisesti
kansainvälisessä järjestelmässä.
Mutta niin ovat myöskin monet järjestöt,
monet kansainväliset järjestöt ovat myöskin
oikeushenkilöitä. Ei tässä ole
unionin kohdalla sen kummallisempi muutos kyseessä. Te
viittasitte siihen ja on viitattu myöskin siihen, että ikään
kuin tämä perustuslaki nousee kansallisen lainsäädäntömme
yläpuolelle, ikään kuin unionin lainsäädäntö yhtäkkiä olisi
nyt tämän perustuslain kautta sen päätöksentekojärjestelmän
yläpuolella, jossa me olemme mukana. (Ed. Soinin välihuuto) — Siellä lukee
juuri näin, siinä perustuslakisopimuksessa, mutta
niin lukee myöskin jo Hiili- ja teräsyhteisön
sopimuksessa, joka yhteisö perustettiin 1950-luvun alussa,
ja niin on myöskin ollut Eec:ssä, Euroopan talousyhteisössä,
Euroopan yhteisössä jne. aikanaan.
Kaikki tässä europpalaisessa integraatiossa tehdyt
ratkaisut ovat lähteneet liikkeelle siitä, että me
luomme Eurooppaan ylikansallista toimielinjärjestelmää,
jossa kaikki sillä tasolla tehtävät päätökset,
kun ne on demokraattisesti yhteistoiminnassa hyväksytty,
ovat kansallisen lainsäädännön
yläpuolella. Sehän on juuri Euroopan unionin erityispiirre
verrattuna mihinkään muuhun kansainväliseen
järjestöön. Tämä ei
ole tämän perustuslakiprosessin keksintöä.
Se oli jo siellä Hiili- ja teräsyhteisössä aikoinaan.
Se oli se erityispiirre, millä tätä integraatiokehitystä on viety
eteenpäin.
Sitten te viittaatte siihen ja on viitattu siihen, että tämä jos
mikä vie Euroopan unionia kohti liittovaltiota. Minä toivoisin,
että te, jotka tätä väitätte,
luette huolella, mitä tuo perustuslakisopimus nimenomaan
institutionaalisesti tarkoittaa. Institutionaalisesti se todellisuudessa
tarkoittaa hallitustenvälisen toimintamuodon vahvistumista
unionissa, ei niinkään yhteisöllisen
päätöksenteon vahvistumista unionissa.
Siihen viittaa Eurooppa-neuvoston tekeminen itsenäiseksi
toimielimeksi, siihen viittaa sille valittava pysyvä presidentti,
siihen viittaa myöskin ulkoasiainneuvoston asema, joka
tulee olemaan enemmän neuvostorakenteessa kiinni kuin komissiorakenteessa
kiinni. Nämä kaikki itse asiassa institutionaaliset
toiminnot tulevat vahvistamaan ei liittovaltioistumiskehitystä unionissa
vaan hallitustenvälistä suuntaa, ja siinä mielessä on
harhaanjohtavaa käyttää täällä termiä,
että tämä perustuslakisopimus olisi luonteeltaan
viemässä unionia kohti liittovaltiota. Tämän
harhan haluaisin tässä selkeästi oikaista.
Arvoisa puhemies! Täällä on myöskin
todettu, että tämä täytyisi
kansanäänestyksellä hyväksyä täällä tai
jopa puhutaan — muun muassa ed. Hautala puhui siitä — että tarvittaisiin
Euroopan laajuista, yhtäaikaista kansanäänestystä. Tämä sanotaan
siis samanaikaisesti, kun vastustetaan unionin liittovaltioistumiskehitystä.
Sehän on varmin liittovaltion piirre, että me
pyrkisimme yhtäaikaiseen eurooppalaiseen kansanäänestykseen
unionin omasta perustuslaista. Sehän tarkoittaisi
sitä, että sen legitiimisyys nousisi suoraan eurooppalaisesta
kansanyhteisöstä, kansalaisten kannoista. Emmehän
me sitä halua, emmehän me sitä halua,
ed. Soini ja muut? Mehän haluamme, että Euroopan
unioni on jäsenvaltioiden välinen yhteistyöjärjestelmä, ja
luonnollisesti jokainen jäsenvaltio päättää omalla
tavallaan siitä, mikä se sopimusjärjestely
on siellä takana, kuinka sopimukset hyväksytään.
Jokainen maa järjestää joko kansanäänestyksen
tai ratifioi sen eduskuntansa kautta, kansanedustuslaitoksensa,
kautta, aivan kuten omat perustuslait tai oma tahtotila sen sallivat.
Tältä pohjaltahan meidän yhteistyössä täytyy
edetä.
Jos me puhumme Suomesta, pitäisikö Suomessa
järjestää kansanäänestys,
a) emme me omasta perustuslaistamme järjestäneet
kansanäänestystä. Juuri edellinen puhuja
ed. Vistbacka totesi, että meidän perustuslakimme
lähtee liikkeelle siitä, että valtiovalta
kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontuva
eduskunta. Näin toimii Suomen oma perustuslaki: valtiopäiville
kokoontuva eduskunta (Puhemies: 10 minuuttia!) edustaa kansan kantaa.
Jos me järjestäisimmekin yhtäkkiä kansanäänestyksen
unionin perustuslaista, me ohittaisimme oman perustuslakimme.
Minun lähtökohtani on se, että Euroopan
unioni on jäsenvaltioiden välinen yhteistyöjärjestelmä.
Me toimimme nimenomaan Suomen perustuslain pohjalta emmekä nosta
tätä unionin perustuslakia arvoon arvaamattomaan
ja yhtäkkiä sen sopimusjärjestelmää hyväksy
kansanäänestyksellä. Ed. Soini, tulkaa
nyt tässä asiassa edes taakseni, eikä viedä tätä liittovaltioistumiskehitystä eteenpäin,
niin kuin te haluatte. Eikö ole olennaista, että me
pitäisimme kiinni siitä suvereenista päätäntävallasta,
joka meillä on oman perustuslakimme pohjalta tehdä näistä asioista päätöksiä,
eikä lähdetä tekemään
outoa kansanäänestysjärjestelyä tämän
kysymyksen taakse.
Sitten, arvoisa puhemies, viimeinen huomioni, joka liittyy siihen,
millä tavalla tätä prosessia olisi vietävä eteenpäin,
kun on tietenkin auki se asetelma, että sitä joudutaan
mahdollisesti myöskin tarkastelemaan uudestaan. Ne ovat
tietysti niitä realiteetteja, jotka meidän jokaisen
poliitikon täytyy ymmärtää.
Tässä vaiheessa on selkeätä,
että Suomi ottaa kannan, asettuu tämän
sopimuksen taakse, pyrkii niin pitkälle kuin mahdollista
säilyttämään sen peruselementit
myöskin jatkoneuvotteluissa, jos sopimuksia aukaistaan.
Mutta on tietenkin katsottava myöskin erilaisia vaihtoehtoja.
Yksi vaihtoehtohan — tämä on vähän
spekulatiivista, haluaisin sen tässä lopuksi sanoa — voisi
olla se, että itse asiassa pidemmässä juoksussa
voitaisiin katsoa niinpäin, että Euroopan unionin
perustuslaki itse asiassa olisikin tämän sopimuksen
ykkös- ja kakkososa. Silloin me säilyttäisimme
itse asiassa sen olennaisimman, mikä tässä prosessissa
on aikaansaatu, eli unionin arvot määrittyvät
selkeästi; sen päätöksentekojärjestelmän
luonne määrittyy selkeästi; sen instituutiot
määrittyvät, juuri ne vaikeat kompromissit,
joita tässä on läpikäyty, määrittyvät
selkeästi; ja olennaista on myöskin, että kansalaisten
perusoikeudet tulisivat määritettyä. Kolmas
ja neljäs osa voisivat olla jonkinlainen liiteosa sitten
ja täydentävä protokolla tähän muuhun
sopimusjärjestelyyn. Tämä voisi olla myöskin
se tapa, jolla ranskalaisia voitaisiin lähestyä,
koska ymmärsin, että se kansanäänestyskeskustelu,
joka Ranskassa käytiin, erityisesti suuntautui voimakkaana
kritiikkinä tuohon kolmanteen osaan nähden. Ykkös-
ja kakkososa tuossa perussopimuksessa, jos olette lukeneet sen huolella
läpi, on enemmän tämmöistä,
voisiko sanoa, perustuslaillista luonteeltaan.
Minäkään en nyt näihin nimiin
tartu, onko tämä perustuslakisopimus vai ei, onko
tämä perustuslaki vai ei. Minä olen aina
ymmärtänyt, että perustuslakimme on meidän
perustuslakimme Suomessa. Tässä määritellään
unionin toimintojen perussääntöjä.
Aivan samalla tavalla kuin perustuslaissa määritetään
suomalaisessa päätöksentekojärjestelmässä niitä pelisääntöjä,
samalla tavalla tässä nämä määritellään.
Mutta tämä olennaisin määritys
tapahtuu tämän unionin perustuslakisopimuksen
ykkös- ja kakkososassa. Se voisi olla yksi tapa aikanaan
sitten edetä tässä asiassa.
Hienoa, että tämä ratifiointiasiakirja
on nyt meillä täällä, ja toivon,
että eduskunnan enemmistö asettuu vahvasti tukemaan
sitä.
Timo Soini /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kiitän ed. Kimmo Kiljusta
siitä, että hän kävi tätä asiaa
perusteellisesti läpi. Meillä on erinäköinen
käsitys tästä EU:n siunauksellisuudesta,
mutta siitä olen tyytyväinen, että hän
asiantuntijana, joka on todella lukenut tämän
perustuslain läpi, niin kuin itsekin olen lukenut, totesi,
että nämä muutokset ovat merkittäviä,
ja hallitus ja tämän maan poliittinen eliitti
on väittänyt, että ne eivät
ole merkittäviä. Ne ovat merkittäviä.
Arvoisa puhemies! Ed. Kiljunen, minä olen yksinkertainen
kansanmies. Minä luen tätä perustuslakia
niin kuin se on kirjoitettu, ja täällä lukee,
että tämä on 1 artikla: "Tällä perustuslailla, joka
ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden tahtoa,
- -" jnp. Niin täällä lukee
ja monessa muussa kohdassa.
Mitä sitten tulee unionin lainsäädännön
ensisijaisuuteen, niin se on ennen perustunut EY-tuomioistuimen
tulkintaan Maastrichtin sopimuksesta ym. Nyt se pistetään
suoraan perustuslakiin, ja mielestäni näin ei
pitäisi tehdä.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Niin, minä haluan vielä toistaa
ed. Soinille, että tämä on selkeätä.
Unionin päätöksenteon kannalta, sen tehokkuuden,
selkeyden ja avoimuuden kannalta, tämä perustuslakisopimus
on merkittävä muutos.
Siinä, mikä koskee unionin toimivaltaa, unionin
kompetenssia ja politiikan sisältöjä,
tietenkään tämä ei ole mikään
merkittävä muutos. Niiden osalta unioni säilyy
sellaisena kuin se tänäkin päivänä on,
ja tämä on tietenkin se olennainen ero, joka tässä täytyy
nyt nähdä: merkittävä päätöksenteon
modaliteettien kannalta, ei merkittävä unionin
kompetenssin kannalta.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Tästä käsittelyssä olevasta
asiasta ei kansanäänestystä kannata järjestää,
koska tämä ei voi tulla tällaisenaan
koskaan voimaan, ja se olisi kansan turhaa juoksuttamista, jos nyt
tästä järjestettäisiin kansanäänestys.
Sen sijaan eduskunta tekisi erittäin vastuullisesti ja
viisaasti, jos se jättäisi nyt tämän
hallituksen esityksen käsittelemättä ja
antaisi sen raueta ja uusi hallitus vaalien jälkeen antaisi
uudelle eduskunnalle tämän esityksen käsiteltäväksi
tai sellaisen esityksen, josta olisi käyty neuvotteluja,
ja siinä muodossa, joka mahdollisesti voisi joskus tulla
myös sitten voimaan. Tämä olisi kansanvaltaista.
Tämä olisi eduskuntavaaleissa yhtenä teemana,
joka on kyllä niin iso asia, valtavan paljon tärkeämpi
kuin lapsilisien korotus, joka sekin on tavattoman tärkeä asia.
Mutta hallitus on valinnut tämän tien ja esittää tätä ja
pyrkii viemään tämän nyt eduskunnassa
läpi, ja se on kansan ärsyttämistä,
niin että EU-vastustus tulee reippaasti kasvamaan tämän menettelyn
takia, ja siitä hallitus kantaa vastuun. Eli parasta olisi
se, että eduskunta jättäisi tämän käsittelemättä ja
silloin sitten päästäisiin tästä keskustelemaan
ihan kansan syvien rivien kanssa tuolla vaalikentillä.
(Ed. Laukkanen: Puhuja on ollut ennenkin väärässä!)
Herra puhemies! On väitetty todellakin pitkään,
muun muassa pääministeri on monta kertaa sanonut,
että juuri mikään ei muutu tai muutokset,
jotka tähän perustuslakiesitykseen sisältyvät,
eivät ole oleellisia. Tänään
pääministeri kuitenkin myönsi, että oleellisiakin
muutoksia on ja muun muassa sellaisia muutoksia, jotka edellyttävät
supistetun perustuslain säätämisjärjestyksen
käyttämistä tämän hyväksymisessä.
Se, että hallitus tulkitsee, niin kuin varmasti perustuslakivaliokuntakin,
että tämän hyväksyminen edellyttää kahden
kolmasosan enemmistöä ja siis supistettua perustuslain
säätämisjärjestystä,
kertoo juuri sitä ja vahvistaa sen, mitä tuossa
sanoin, että olisi erittäin reilua, että tämä jätettäisiin
vaalien jälkeisen eduskunnan käsiteltäväksi.
Ed. Kimmo Kiljunen sanoi, ettei Suomenkaan perustuslakia kansanäänestykseen
viety. Ei vietykään, kaikki tiedämme,
mutta se käsiteltiin kaksilla valtiopäivillä,
niin että vaalit olivat välissä, ja tässä on
nyt kysymys aika pitkälle samantapaisista asioista.
Herra puhemies! Täällä esityksen
sivulla — taitaa olla ykkösnide, joo — ensimmäisen
niteen sivuilla 308—309 on yhteenveto säätämisjärjestyksen
osalta, ja se kertoo aika paljon. Lukekaapa, edustajat, tämä:
"Seuraavat perustuslakisopimuksen määräykset
vaativat edellä sanotuista syistä supistetun perustuslain
säätämisjärjestyksen käyttämistä:
- -." Ja sitten tässä on luettelo niistä olennaisista
muutoksista, jotka tulevat tämän myötä suhteessa
Suomen valtioon.
Ensimmäisenä on "unionin oikeuden ensisijaisuutta
koskevan periaatteen soveltamisalan ja tuomioistuimen toimivallan
laajeneminen pilarijaon poistumisen myötä". Ed.
Kimmo Kiljunen äsken totesi, että ei tapahdu tältä osin
mitään muutosta, mutta hallitus toteaa jopa supistetun perustuslain
säätämisjärjestyksen perustaksi,
että tämä unionin oikeuden ensisijaisuutta
koskeva periaate laajenee ja EY-tuomioistuimelle tulee lisää päätösvaltaa,
eli meiltä poistuu kansallista päätösvaltaa
saman tien.
Toiseksi: "uudet oikeusperustat rikosoikeudellisen menettelyn
osatekijöiden - - ja tunnusmerkistöjen ja seuraamusten
- - määrittelemiseksi". Eli rikosoikeuden
puolella tapahtuu niin merkittäviä muutoksia,
että vaatii supistetun perustuslain käsittelyjärjestyksen.
Kolmanneksi: "Euroopan syyttäjäviraston perustamisen
mahdollistava oikeusperusta". Se tulee, ja se edellyttää perustuslain
säätämisjärjestystä.
Edelleen: "yhteisen kauppapolitiikan alan laajeneminen kattamaan
ulkomaiset suorat sijoitukset". Se on asia, joka vaatii hallituksen
mielestä perustuslain säätämisjärjestystä.
Edelleen: "rajat ylittävien vakavien terveysuhkien
valvontaa, niistä hälyttämistä ja
niiden torjumista koskevat toimenpiteet Ahvenanmaan maakunnan osalta
- -".
Edelleen: "perustuslakisopimuksen yksinkertaistetut tarkistusmenettelyt
- - siltä osin kuin ne vaikuttavat valtioelinten välisiin
suhteisiin". Nämä tarkistusmenettelyt ovat sellainen
asia, että edellyttävät supistettua perustuslain
säätämisjärjestystä hallituksen
mielestä. Perustuslakivaliokunta sitten miettii, vaativatko
ne jopa perustuslain normaalia käsittelyjärjestystä.
Edelleen: "määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisen
tiiviimmän yhteistyön aloilla mahdollistava määräys
- -". Edelleen: "kansainvälisten sopimusten tekemistä koskevien
menettelyjen - - muuttuminen nykyisen SEU 24 artiklan mukaisten
unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvien sopimusten
osalta niin sanotun hätäjarrun poistuessa".
Herra puhemies! Tässä oli monta kohtaa, jotka
ovat niin oleellisia, että edellyttävät
Suomen perustuslain supistetun säätämisjärjestyksen käyttämistä tämän
asiakirjan tai hallituksen esityksen käsittelemisessä,
ja tämä kertoo yksistään sen,
että on olennaisista muutoksista kysymys.
Toinen kysymys on se, miten tämä muuttaa unionin
päätöksentekojärjestelmää.
Se ei ole meillä perustuslakikysymys, mutta se muuttaa unionissa
kyllä merkittävästi, ja Suomen lähtökohta
oli se, että unionin sisäisten toimielinten väliset
valtasuhteet eivät muutu, ja ne muuttuvat aika merkittävästi.
Esimerkiksi EU-parlamentti saa huomattavasti lisää valtaa.
Edustaako se kansoja? Siellä ei toimi parlamentarismi.
Siellä ei voi puhua kuitenkaan todellisesta demokratiasta. Päinvastoin
demokratiavaje on valtavan suuri, mutta sinne kuitenkin ollaan antamassa
lisää päätösvaltaa
merkittävällä tavalla, ja se on jostakin muualta
poissa. Eli kyllä tässä voi sanoa, että kun unionin
toimielinten valta lisääntyy, niin myös silloin
liittovaltioistumista tapahtuu.
Näitä seikkoja on syytä — tietysti
perustuslakivaliokunnan käydä tarkkaan läpi — myös
jokaisen miettiä. Mielestäni nämä tekijät
vaikuttavat sen, että tämän eduskunnan
pitäisi jättää tämä käsittelemättä,
ja aikaa meillä siihen on ja niillä, jotka sitten
seuraavassa eduskunnassa ovat, niin että silloin käsiteltäisiin,
koska Ranska ja moni muu maa ei tee yhtään mitään
ainakaan vuoteen tämän asian osalta, koska heillä on
vaalit ja vasta sen jälkeen alkaa jotakin tapahtua.
Herra puhemies! Tällä perusteella katson,
että niin hallitus kuin myös eduskunta, jos se
hallituksen esityksen nyt hyväksyy, tekevät kyllä kansanvallalle
raakaa väkivaltaa ihan tarpeettomasti ja ärsyttävät
kansaa ja saavat EU-jäsenyyden vastustamisen kasvuun. Onko
se hyvä vai huono, sitä voidaan miettiä.
Herra puhemies! Täällä vastauspuheenvuoroissa
kävin läpi nämä kohdat, joissa
Suomen perustuslakineuvottelutavoitteet eivät toteutuneet. Pääministeri
totesi, että minun listani oli virheellinen lähes
kaikilta osin. Vain muutaman kohdan hän myönsi.
Mutta kyllä niin on. Olin itse suuren valiokunnan työjaostossa,
joskus melkein yksin siellä, ja sitten suuressa valiokunnassa
seuraamassa, yönkin valvomassa puhelimen päässä, näitä neuvotteluja
ja tiedän hyvin tarkkaan, miten asiat menivät.
On aivan selvä asia, että nämä kohdat,
jotka ovat eriävässä mielipiteessäni
viime keväältä — 7.4. jätetty
suuressa valiokunnassa — pitävät paikkansa,
eli Suomi ei saanut monia keskeisiä tavoitteitaan läpi
näissä neuvotteluissa. Hallitus antoi periksi,
mutta eduskunta ei ole vielä antanut niissä asioissa
periksi, vaan eduskunta vasta, jos hyväksyy tämän
paketin, antaa periksi näissä asioissa. Pääministeri
on antanut periksi, sehän on aivan selvä, ja hallitus
ja varmasti nyt sitten (Ed. Pulliainen: Eihän se muuta
teekään kuin antaa periksi!) monet puolueetkin
ovat antaneet jo periksi, koska näin tämä näyttää menevän.
Herra puhemies! Minä en pidä Nizzan sopimusta
hyväksyttävänä, ja vastustin
sen hyväksymistä. Vaikka sitä silloin
kehuttiin valtavasti, niin nyt sitä moititaan, että se
on täysin kelvoton kaikilta osin. Silloin olisi pitänyt
tietysti miettiä, tehdäänkö sellaista,
mutta tietysti se laajenemisen kannalta oli kai tarpeen sitten.
Edelleen katson, että EU-puheenjohtajuus ja EU-perustuslaki
ovat epäyhtenäiset asiat. Puheenjohtajuus menee
puolessa vuodessa ohi, se on yksi pieni hujaus. Mutta tämä perustuslaki
on pysyvä, äärimmäisen vaikeasti
muutettava asiakirja, jos se tulee hyväksytyksi ja jos
sen myötä annetaan päätösvaltaa
lisää unionille ja tehdään kansamme
kannalta huonoja ratkaisuja. Tässä salissa meidän
on velvollisuus katsoa Suomen kansan edun mukaisia ratkaisuja, ja
näen, että tämä ei ole Suomen
kansan etujen mukainen.
Jätin suuren valiokunnan lausuntoon eriävän mielipiteen,
jossa totesin, että EU:n tulee keskittyä vain
suuriin ja tärkeisiin ylikansallisiin asiakokonaisuuksiin,
kuten ympäristö- ja energiapolitiikkaan, vakavan
kansainvälisen rikollisuuden torjuntaan, tutkimus- ja koulutuspolitiikkaan sekä kansainväliseen
kauppa- ja kehityspolitiikkaan, ja lisäksi sen tulee edistää rauhaa,
vakautta ja vaurautta omalla alueellaan ja muualla maailmassa. Vähämerkitykselliset
asiat, jotka nyt unionin paisuvassa byrokratiassa käsitellään,
on syytä palauttaa kansalliselle tasolle päätettäväksi.
Tämä on se vaihtoehtoinen linja, jota pitäisi viedä eteenpäin,
mutta tämä asiakirja, hallituksen esitys, ei vie
sitä eteenpäin. Se vie väärään suuntaan.
Unionia, valtavaa 500 miljoonan asukkaan möhkälettä,
ei voida hallita sillä tavalla, että siellä kaikki
pienet asiat käsitellään. Sen on keskityttävä isoihin
asioihin ja kansallista päätösvaltaa
tulee lisätä eikä vähentää,
mitä tämä merkitsee. (Ed. Pulliainen:
Palauttaa!) — Palauttaa.
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin muutamia havaintoja tästä itse perustuslakisopimusehdotuksesta.
Voittopuolisesti näen, että se sinänsä on
ihan selkeästi myönteinen uudistusehdotus verrattuna
siihen, miten on tällä hetkellä, kun
vielä mikään näistä uudistuksista
ei ole mennyt läpi ja tämä sopimus on hajallaan.
Tämä on kompromissi, eikä se ole ollenkaan
paras mahdollinen, mutta suunta on käsittääkseni
ilman muuta oikea pelkästään sen takia,
että nykyinen sopimusjärjestelmä on sangen sekava.
Edellisissä puheenvuoroissa itse asiassa kuulimme aika
paljon tätä selvittelyä.
Vaikka ed. Kankaanniemi, oli sitä mieltä,
että sen takia tässä ei pidä mitään
uutta perustuslakisopimusehdotusta edes tehdä, niin te
itse asiassa pohditte puheenvuorossanne tätä sekavaa
systeemiä niin erinomaisesti, että se teki enemmän
kuin tarpeelliseksi tämän kaiken saamisen vähän
paremmin yhteisiin kirjoihin. Totta on, että kaikki tällä hetkellä perustuu
useaan sopimukseen, jotka ovat jopa osin päällekkäisiä ja
ristiriitaisia. Tämä sopimusviidakko ei ole johdonmukainen nykyisellään.
(Ed. Kallis: Antakaa yksi esimerkki ristiriidasta!) Tämä on
perustuslakisopimuksen nykyinen tilanne tässä vaiheessa.
Tämä uusi ehdotus selkeyttää joka
tapauksessa toimivallanjakoa ja instituutiota, ja unionin
pilarirakenne poistuu myöskin tässä uudessa
ehdotuksessa. 2 800 sivua merkitsee semmoista hakemistoa, että siellä on
ristiriitaisuuksia hyvin useassa paikassa verrattuna näihin
kahteen uuteen niteeseen, jotka ovat teidän pöydällänne.
Jos ed. Kallis ei sieltä mitään ristiriitaisuuksia
löytänyt, niin huonosti olette silloin lukenut
asianne. 337 sivua niteessä 1 plus 310 sivua niteessä 2
tekee yhteensä 647 sivua.
Tämä pelkästään
pistää tarkastelemaan tätä asiaa
jo monelta kannalta uudestaan, kun vielä liitämme
siihen sen, että yksimielisyyden saavuttaminen unionissa
muutenkin on vaikeata. Siellä on 25 jäsentä tällä hetkellä,
ja kun koko tätä historiaa ajatellaan vuodesta
1951 lähtien, niin kyllähän asetelma
nykyään taitaa olla se, että siellä on
pieniä maita 19 ja suuria maita on 6. Näiden pienten
maiden valta, se miten se on eri vaiheessa muuttunut, miten siihen
isot maat ovat reagoineet, on oma historia, johon teitä epäilijöitä kehottaisin
vähän paremmin puuttumaan. Tällä hetkellä nämä 19
maata eivät ole ollenkaan yhteismitallisia. Ne eivät
oikeastaan pysty kovinkaan suureen yhteistyöhön.
Se on varmasti iso ongelma tämän kokonaisuuden
sisällä.
Näitä suuria maitahan ovat tällä hetkellä Saksa,
Ranska, Iso-Britannia, Italia, Espanja ja Puola. Pienistä maista
minusta mielenkiintoinen havainto on se, että niiden joukossahan
on viisi entistä sosialistimaata ja käsittääkseni
kolme entistä neuvostotasavaltaa. Yksi uusista maista on
selkeästi iso, muut ovat pieniä. Se iso maa on
Puola.
Ja miten tämä kaikki järjestettäisiin,
mikäli nykyinen sopimustaso säilyisi, nämä 2 800
sivua? On ilman muuta hyvä yritys, että se kaikki saadaan
huolellisemmin kirjoitettua, tiukimmillaan noin 300 sivuun. Se,
joka toisin tässä väittää ja
esimerkkejä haluaa, pilkkuihin tihruaa silloin kaikkinensa.
Tämähän on ihan selvää uudistusta.
Olisin kaivannut myöskin sitä, että kun
näissä puheenvuoroissa moititaan tai haukutaan
jotain yksityiskohtaa tai koko sopimusta, niin se tehtäisiin
sitten loogisesti tai pelkästään poliittisesti, miksi
ei nationalistisesti, on sekin yksi hyvä näkökulma,
tai EU-henkisesti, jolloin tietysti pitäisi lähteä siitä,
että yhteinen etu on jotain muuta kuin oma etu. Silloin
kun Mitterrand ja Kohl EU:ssa hoitivat näitä asioita,
ilmeisesti puhalsi oikea henki koko tähän EU-yhteisöön,
mutta he ovat poissa. Tiedän asiantuntijoita, jotka väittävät,
että jos tällä hetkellä EU:ssa
pitäisi esimerkiksi ehdottaa, että tehdäänpä yhteinen
euro tälle alueelle, niin edes se ei onnistuisi. Kyllä tässä hyvin
paljon on tämmöistä, mikä vaatisi
toisenlaista, voimakasta johtajuutta, mikäli tässä yhteisessä systeemissä halutaan
olla mukana. Kukaan teistä, jotka vastustatte tätä ratifiointia,
myös sopimuksen tekemistä, ei ole sanonut, että Suomen pitää luopua
eurosta, että siitä on suuri haitta meille, että me
olemme tässä yhteisvaluutassa mukana. Kaikki haluatte
sen kuitenkin pitää. Te poimitte rusinoita pullasta
silloin, ja eihän tällä tyylillä näissä asioissa
voi edetä.
Mietittäessä, miten tätä muutenkin
on käsitelty, minusta se on kyllä aika mielenkiintoista,
että meidän presidenttimme ensin sanoo 8. päivänä toukokuuta
tästä ratifioinnista, tämä on
suora siteeraus STT:n uutisista: "Siitä ei ole ratkaisevaa hyötyä EU-tasolla."
Minä siis ymmärrän sen niinpäin,
että tästä ei ole mitään
haittaa, vaikka tämä ratifioitaisiin. Presidentti
sanoi, että siitä ei ole suurta hyötyä.
Seuraavana päivänä EK:n Fagernäs,
toimitusjohtaja, sanoo samasta asiasta sanatarkasti: "Mikäli
tämä ratifiointi hyväksytään tässä eduskunnassa,
se viestii halua kehittää unionia eteenpäin."
Aika rohkeata olisi väittää, että tämä ratifiointi
ei tosiaan viesti halua kehittää unionia eteenpäin.
Se on myönteinen signaali. Se ei voi olla kielteinen signaali.
Haluaisin kyllä rautalangasta, ed. Kallis, teidän
taivuttavan sen, että te olette eri mieltä toimitusjohtaja
Fagernäsin kanssa tästä asiasta ja olette
ilmeisesti samaa mieltä presidentti Halosen kanssa. Eli
te olette sitä mieltä, että tästä ei
ole mitään haittaa. Hyvä on näin.
Kannattaisiko silloin olla 16 muun maan joukossa, tai 17 niitä on pääministerin
mukaan tällä hetkellä, jotka ovat ratifioineet,
ja aktiivisti sillä meidän populaatiollamme, joka
on 1 prosentti koko EU-väestöstä, yrittää kantaa
kortta yhteiseen kekoon eikä jäädä siihen
joukkoon, jossa tällä hetkellä on ainoastaan
kaksi maata? Se on mielenkiintoinen asetelma suomalaisten asioiden
hoidossa. Eli minä kannatan sitä, että tämä asia
ratifioitaisiin.
Tämän lisäksi vielä kansanäänestyksestä vaan sanoisin,
kun täällähän on jo toistettu
useamman kerran tätä 9 prosentin kansalaisten
tietotaitoa tässä asiassa, että se on
tietenkin sinänsä erittäin huolestuttava
asia ja varmasti haastava meille kaikille. Mutta millä se
nostettaisiin niin korkealle, että voitaisiin jotenkin
ajatella, että kansanäänestys sitten
kohdistuisi siihen kysymykseen, joka siinä kerrottaisiin,
on varmaan tuhannen taalan kysymys. Hyvin yleinen poliitikkojen
kanta tuntuu Suomessakin olevan esimerkiksi Ranskan negatiivisista
päätöksistä, että siellä kansa
ei äänestänyt ollenkaan EU:sta ja ratifioinnista,
ei perustuslaista, vaan he äänestivät
omasta presidentistään, omasta hallituskriisistään
ja siihen liittyvistä asioista. Se varmasti vaikutti paljon enemmän.
Lopullisesti tätä ei koskaan tiedetä,
mutta kyllä minä koen kansanedustajana olemisen
aika oudoksi, jos ei tämän tasoisessa asiassa
vastuu ole meillä kansanedustajalaitoksella täällä.
Tämä on Suomen tulevaisuuden kannalta hyvin tärkeä asia,
hyvin voimakkaasti suuntaa antava asia, ja kuten sanottu, se tekee
paljon läpinäkyvämmäksi koko
tämän puuhan. Siinä on yksinkertaistamista
oikealla tavalla. Se on helppolukuisempi, niin että ed.
Soinikin jo ilmoitti osaavansa sitä kunnolla lukea. Se
oli ihan hyvä signaali, että siihen kunnolla perehdytään
ja sen sisältö saadaan sillä lailla eteenpäin.
Puhemies! Tähän loppuun oikeastaan vaan sanoisin
että näin isossa asiassa kuin EU toivoisin useammin
sanottavan tässä salissa niitä perusteita,
minkä takia tälle tielle aikanaan lähdettiin. Siinähän
oli mukana hyvin tärkeällä tilalla Euroopan
vakaus, ei pelkästään taloudellisesti,
vaan ennen kaikkea turvallisuuspoliittisessa mielessä. Churchill
oli ainakin ensimmäinen, jonka minä tiedän
40-luvulla, joka heti maailmansodan jälkeen sanoi "never
war again in Europe" eli ’ei koskaan enää sotaa
Eurooppaan’: Hiili- ja terästeollisuusyhteisö alkoi
toimia tämän jälkeen, ja sen jatkojuonteita
nämä kaikki ovat.
Tästä nykyisestä voimakkaasta EU:n
laajenemisesta voidaan olla monta mieltä, kuten että tulee
liian paljon kerralla jne. Se on seurausta siitä, että meillä oli
kaksi voimakasta johtajaa, presidentti Ranskassa ja liittokansleri
Saksassa, jotka toimivat tämän eteen, ja EU on
koko ajan kuitenkin menossa tavalla tai toisella prosessina eteenpäin.
Silloin kaikkien sopimustekstien pitää olla mahdollisimman
selvälukuisia. Sen takia halusin tämän
puheenvuoroni pitää.
Markku Laukkanen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Akaan-Penttilän puheenvuoro
oli virkistävä poikkeus, hyvin kypsä ja
asiallinen harkinta. Kyse on juuri siitä, olemmeko vai
emmekö ole. Jos me haluamme olla aktiivisena toimijana
Euroopan unionissa, aktiivisena, vaikuttavana jäsenenä,
niin totta kai on selvää, että juuri
tältä pohjalta tätä perustuslaillista
sopimusta pitää arvioida.
Jos hieman katsotaan taaksepäin, miten tämä proseduuri
lähti liikkeelle ja miten demokraattisella tavalla tätä alun
pitäen on valmisteltu, niin Eurooppa-neuvostohan päätti
joulukuussa 2001 Laekenin julistuksesta, jossa sitouduttiin kehittämään
unionista demokraattisempaa, avoimempaa ja tehokkaampaa. Tuolloin
asetettiin sitten laajapohjainen Eurooppa-valmistelukunta, jota kutsuttiin
konventiksi, tekemään ehdotusta tästä perustuslakisopimuksesta
hallitustenväliselle konferenssille, ja konventti sai työnsä päätökseen
heinäkuussa 2003. Tuolloin hallitus antoi eduskunnalle
selonteon konventin tuloksista ja valmistautumisesta tähän
hvk:hon. Kaikissa näissä vaiheissa niin konventin
kuin hvk:n työssä on ollut eduskunnan myötävaikutus
erittäin vahvasti mukana. Eduskunta muuten hyväksyi tuon
selonteon tuolloin. Tämäkin on hyvä palauttaa
vielä mieliin. Tuolloin asetettiin myöskin kirkkaat
tavoitteet neuvottelujen lopputuloksen osalta, jotka me nyt näemme
monin monin osin saavutetun. Tulen siihen hieman myöhemmin.
Yhteisymmärrys syntyi kesäkuussa 2004, ja Suomi
mukaan lukien kaikki jäsenvaltiot allekirjoittivat sopimuksen
Roomassa lokakuussa 2004. No, tietysti voimaantulo edellyttää nyt
sitten ratifiointia kaikissa jäsenvaltioissa. Sopimus on
nyt ratifioitu jäsenvaltioiden enemmistössä, siis
15:ssä, Suomi olisi 16:s, joka sen tekisi 25:stä.
Kun täällä on paljon keskusteltu
Ranskan ja Hollannin käyttäytymisestä,
joissa "ei"-kanta voitti, on totta kai selvää,
että sekin on vakava viesti, mutta ei niin, että heidän
kansanäänestyksensä olisi tavallaan se
argumentti, jonka takia Suomi ei ratifioisi tätä sopimusta,
eikä toisaalta myöskään voida
kysyä, niin kuin täällä on esitetty,
kuvittelemmeko me, jotka kannatamme ratifiointia, että me
vaikutamme jotenkin Hollannin ja Ranskan kantaan. Emme tietenkään
kuvittele sitä, vaan näemme vain asian näin,
että mitä useampi maa ratifioi, sen varmemmin
tämä prosessi jatkuu eteenpäin, ja mitä useampi
maa on tämän takana, sitä vähemmin
muutoksin pääsemme myöskin uuden sopimuksen
hyväksymään.
Sopimuksen kirjauksen mukaan, jos neljä viidesosaa
jäsenvaltioista on ratifioinut sopimuksen ja yhdellä tai
useammalla jäsenvaltiolla on ollut vaikeuksia ratifioinnissa,
Eurooppa-neuvosto ottaa asian käsiteltäväkseen.
Tämäkin on hyvä muistaa tässä keskustelussa.
Puhemies! Olen jo parissa vastauspuheenvuorossa yrittänyt
hyvin tiiviisti vaan verrata sitä, että tämä sopimus
on olennaisesti parempi kuin nykyinen tilanne, ja se on se perussyy,
minkä takia tämä ratifiointi on johdonmukaista
ja järkevää nyt tehdä. Tässä tapahtuu
nykyisen sopimusviidakon kokoaminen yksiin kansiin. Johdonmukaisen
ja ymmärrettävämmän kuvan antaminen unionin
tehtävistä ja päätöksenteosta
tapahtuu tämän sopimuksen myötä.
Lainsäädäntöjärjestelmä yksinkertaistuu,
säädöstyypit vähenevät
viidestätoista kuuteen. Unionin toimintakyky tehostuu,
laajentuu, laajentuminen mahdollistuu, ja nykysopimukset on laadittu
maksimissaan 27 jäsenvaltiolle. Selkeä ja pysyvä toimivallan
määrittely ja toimivallanjako jäsenvaltioiden
ja unionin kesken on kirjattu tänne, ja harvaanasuttujen
alueiden erityisaseman vahvistuminen, kirjaus erityisasemasta, on
asia, joka minusta on erittäin merkittävä kysymys
samalla tavoin kuin myöskin artiklojen 141 ja 142 oikeudellinen
jatkuvuus, siis näiden maatalouspykälien jatkuvuus,
päinvastoin kuin täällä on keskustelussa
väitetty, että maatalouden osalta olemme häviäjiä,
jos ratifioimme.
Palautan tässäkin yhteydessä mieleen
MTK:n EU-maatalouspolitiikkaa johtavan Seppo Kallion lausunnon,
jossa hän sanoo: "Euroopan unionin jäsenvaltioiden
tulisi hyväksyä tämä sopimus,
joka parantaisi laajentuneen unionin toimintakykyä johdonmukaisempaan
suuntaan ja antaisi tukevamman aseman Suomen maatalouden tärkeille
141 ja 142 artikloille." Näin sanoo siis Seppo Kallio juuri
sen takia, että näille on annettu tässä sopimuksessa
oikeudellinen jatkuvuus.
Sopimuksen myötä kansallisten parlamenttien
asema vahvistuu, läheisyysperiaatteen valvonta tehostuu.
Kansalaisten asema vahvistuu sen vuoksi, että perusoikeuskirja
tulee osaksi sopimusta ja mahdollistaa muun muassa kansalaisaloitteen.
Kansalaisjärjestöjen vaikutus tämän myötä ilman
muuta tulee vielä nykyisestäänkin ohi
hallitusten kasvamaan. Neuvoston kokousten avoimuutta voidaan nyt
tämän myötä lisätä, ja
asiakirjajulkisuuden periaatteiden kirjaaminen tulee mukaan tähän
sopimukseen.
Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka lujittuu. Se taas tarkoittaa
sitä, että unioni kykenee olemaan entistä vahvempi
toimija myöskin globaalien haasteiden osalta. Ja turvatakuulauseke, ei
sekään ole vähäinen Suomen kannalta.
Siinä jäsenmaat sitoutuvat auttamaan toisiaan
aseellisen hyökkäyksen tapahtuessa. Lopuksi, sopimus sisältää myöskin
lausekkeen, joka ensimmäistä kertaa mahdollistaa
myös jäsenvaltion eroamisen unionista.
Arvoisa puhemies! Miksi ratifiointi?
1) Sopimus kansanvaltaistaa unionin toimintaa ja tekee sen toiminnasta
avoimemman, ja sen sisältö sopii hyvin keskustan
kansanvaltaa ja avoimuutta korostavaan poliittiseen perinteeseen,
ed. Soini. Tässä vastaus teille, miksi keskusta
laajana kansanliikkeenä on valtaosin tätä ratifiointia
tukemassa.
2) Tämä osoittaa Suomen sitoutumista Euroopan
unionin kehittämiseen.
3) On edelleen vahvempi uskottavuus viedä perustuslakiprosessia
eteenpäin, johtaa unionia, jos on ratifioinut sopimuksen.
Tällä ei ole vähäinen merkitys
myöskään Suomen puheenjohtajakaudelle.
4) Annamme myönteisen signaalin jäsenvaltioille
ja kansalaisille paremman unionin mahdollisuudesta tällä sopimuksen
hyväksymisellä.
5) Jokainen jäsenvaltio ottakoon kantaa sopimukseen
omista lähtökohdistaan, tietysti myöskin
Suomi omista lähtökohdistaan. Ranskalaiset ja
hollantilaiset ottavat omistaan eivätkä päätä tietenkään
Suomen asioista eivätkä anna mallia siihen, mitä meidän
pitäisi tehdä.
Meille on ollut, keskustan eduskuntaryhmän selkeälle
enemmistölle, erittäin tärkeää se,
että sopimus vahvistaa pohjoisen jäsenvaltion
asemaa, maaseudun alueiden kehittämiselle luodaan pohjaa
sopimuksen kirjauksella harvaanasuttujen alueiden erityisasemasta
sekä äsken mainittujen liittymissopimuksen 141
ja 142 artiklojen oikeudellisella jatkuvuudella.
Puhemies! Koen, että tämä perustuslakisopimus
on tasapainoinen, Suomen kannalta hyväksyttävä kokonaisuus,
joka parantaa EU:n päätöksenteko- ja
toimintakykyä, eli uusi sopimus on parempi kuin nykyinen.
Siksi, kun täällä noin kuukausi sitten
käsiteltiin ulkoasiainvaliokunnan mietintöä,
siinä päädyttiin ehdottamaan, että hallitus
antaa erityisen perustuslakisopimuksen hyväksymisen eduskunnan
käsiteltäväksi. Eli olemme eduskunnassa
jo tämän peruskeskustelun käyneet hyvin
perusteellisesti, ja hallitus sitten on eduskunnan selkeän
enemmistön tahdon mukaisella tavalla toiminut.
Puhemies! Sopimuksen ratifiointihan tarkoittaa sitä,
että Suomi ilmaisee halunsa kuulua siihen joukkoon, jonka
mielestä sopimus on tasapainoinen kokonaisuus. Se korostaa,
että emme kannata rusinoiden poimimista pullasta eli sopimuksen
pilkkomista ja sen osien saattamista voimaan. Ja samoin viestitämme
ratifioinnilla, että haluamme edelleen edistää unionin
päätöksenteko- ja toimintakyvyn kehittämistä.
On hyvin selvää, että Suomen päätös
ratifioida tai olla ratifioimatta ei ole tässä tilanteessa
välittömästi ratkaisevaa perustuslakisopimuksen
voimaantulon suhteen, mutta sillä voi olla siitä huolimatta
paitsi positiivinen vaikutus unionin ilmapiiriin myöskin
hyvin pitkän tähtäimen vaikutus sopimuksen
lopulliseen sisältöön. Ratifioinnin tarkoitus
ei tietenkään voi olla myöskään
muiden jäsenvaltioiden painostaminen mihinkään
suuntaan. Tämä on mitä suurimmassa määrin
meidän oma ratkaisumme, ja sellaisena sitä pitää vastuullisesti
myöskin eduskunnassa käsitellä.
Lopuksi, puhemies, totean vaan sen, että Suomihan on
tavoitellut alusta alkaen oikeushenkilöllisyyttä unionille.
Se oli meidän keskeisiä tavoitteitamme jo Amsterdamin
sopimusta neuvoteltaessa ja Nizzan sopimusta neuvoteltaessa, ja nyt
tässä perustuslakisopimuksessa oikeushenkilöllisyys
saavutetaan. Muuten, ed. Kankaanniemi, kun istutte vielä täällä:
Juuri siitä syystä, kun arvostelette, että unioni
pystyisi tekemään näitä moninaisia
kansainvälisiä sopimuksia tietyissä asioissa
ilman, että jokaisen 25 jäsenmaan pitäisi niitä erikseen
ratifioida, tämä oli meidän tavoitteemme,
siis saada unionille oikeushenkilöllisyys, joka parantaa
unionin toimintakykyä.
Puhemies! Lopuksi totean vaan sen, että (Ed. Kallis:
Taas kerran lopuksi!) — taas kerran, ed. Kallis — kyllähän
unionin piirissä täytyy käydä hyvin
vakavaa itsekriittistä pohdiskelua siitä, millä löydetään
sellaisia toimintatapoja ja keinoja, joilla tämä kansalaiskeskustelu
saadaan aivan toiselle tolalle. Täällä on
jo kertaalleen tämä surullinen rekkadirektiivinäytelmä mainittu.
Lisää vain tällaisia, niin kyllä se
EU:n suosio siitä vaan hiipuu. Eli täytyy löytyä sellainen
toimintatapa, jolla toimitaan sellaisissa asioissa niin, että kansalaiset
kokevat Euroopan unionin ratkaisut kansalaisten kannalta
hyviksi ja vielä niin, että kansalaiset ja kansalaisjärjestöt,
etujärjestöt pääsevät
myöskin muotoilemaan ajoissa Euroopan unionin politiikkaa.
Siinä on se tärkein toimintatavan uudistamisen
haaste myöskin tämän avoimuuden lisäämisen
rinnalla.
Bjarne Kallis /kd:
Arvoisa herra puhemies! Minusta tätä asiaa
ei pidä ratkaista siltä pohjalta eikä lähtökohtana
saa olla se, olenko minä EU:ta vastaan, olenko minä puolesta,
(Ed. Pulliainen: Tai siltä väliltä!)
onko tämä sopimus parempi kuin nykykäytäntö,
vaan pitäisi ratkaista se siltä pohjalta, onko
tästä etua vai onko tästä haittaa.
Tässä on viitattu presidentin lausuntoon,
on viitattu EK:n toimitusjohtajan lausuntoon, on viitattu Jens-Peter
Bonden mielipiteeseen. (Ed. Pulliainen: Onko Bondellakin mielipiteitä?) Totta
kai näin voi tehdä. Minä kuuntelen näitä kaikkia,
otan huomioon, mitä mainitut henkilöt ovat lausuneet,
ja tietenkin jotkut mielipiteet vaikuttavat enemmän, jotkut
vaikuttavat vähemmän, (Välihuutoja) mutta
oman ratkaisuni teen siltä pohjalta, (Puhemies koputtaa)
onko tästä hyötyä vai onko tästä haittaa.
(Eduskunnasta: Siitä on hyötyä!)
Olen julkisesti monta kertaa sanonut, että minun mielipiteeni
on se, että tämä perustuslaki on nykykäytäntöä parempi.
En minä halua, että Suomi eroaisi Euroopan unionista,
enkä minä usko, että vaikka ranskalaiset
ja hollantilaiset äänestivät vastaan,
siellä enemmistö haluaisi Euroopan unionista erota.
(Ed. Soini: Mutta minä haluan!) Miksi ne äänestivät
vastaan? Toiset tietävät tai muka tietävät,
minä en tiedä, minkä takia ranskalaiset äänestivät
vastaan.
Mutta minä luulen, että se suuri ongelma, mikä meillä EU-politiikassa
Suomessa on, on tämä suuri EU-kielteisyys, ja
se kasvaa, jos nyt ratifioidaan sopimus, joka ei koskaan tule voimaan.
Siinä yhdyn presidentin näkemykseen. Tästä ei
ole ratkaisevaa hyötyä, tästä ei
ole ratkaisevaa hyötyä. Minä yhdyn siihen:
siitä ei ole ratkaisevaa hyötyä. Kun
ed. Akaan-Penttilä kysyi, mitä haittaa tästä on,
niin tästä on se haitta, että se lisää EU-kielteisyyttä ja
vieraannuttaa kansan tästä koko EU-politiikasta.
Sen takia minun mielestäni tätä ei pitäisi
ratifioida.
Toinen syy, minkä takia ei pitäisi ratifioida, on
se, että muuten jatkoneuvotteluissa — jotka kieltämättä ja
kiistatta syntyvät jo sen takia, että Ranska ja
Hollanti ovat äänestäneet vastaan — ei
oikein voi tuoda esiin niitä asioita, mitä perustuslain
valmisteluvaiheessa pidettiin Suomen kannalta tärkeinä asioina.
En minä tiedä, onnistuisimmeko saamaan pysyvän
jäsenen komissioon — luulen, että se
on utopistinen ajatus — mutta kyllä meillä oli
paljon muitakin asioita, joita me silloin esitimme ja jotka jäivät
tämän perustuslain ulkopuolelle, enkä minä haluaisi sanoa,
että nykyinen järjestelmä on niin kauhea kuin
on annettu ymmärtää. Minun mieleeni ei tule
yhtäkään ristiriitaista sääntöä.
Voi olla, että niitä on, mutta en (Ed. Pulliainen:
Tuliko luettua kaikki?) tunne ensimmäistäkään,
eikä kukaan tässä salissa ole maininnut,
että nykykäytännössä,
nykysäännöissä, olisi ristiriitaisia sääntöjä,
siis konkreettista esimerkkiä ristiriitaisesta säännöksestä.
Näistä syistä pidän parempana
vaihtoehtona, että ollaan hiljaa, annetaan ajan kulua,
katsotaan, mikä on tilanne silloin, kun muutkin maat ovat kantansa
lausuneet. Kun jatkoneuvotteluja tulee, niin pyrimme (Ed. Kimmo
Kiljunen: Miten muut maat ovat ratifioinnin tehneet?) parempaan
ratkaisuun.
Nyt minä olen puhunut. Nyt minä kuuntelen ed.
Kiljusen välihuutoa ja vastaan siihen. Mitä te kysyitte?
(Ed. Kimmo Kiljunen: Miten ne muut maat ovat sen ratifioinnin tehneet,
jos ...) — No, se on niitten asia. Minä en halua
muitten maitten asioihin puuttua. Sen takia minä en tuohon
osaa vastata. Ne itse tekevät päätöksen,
ja me teemme omat päätöksemme, ja minun
mielestäni paras päätös olisi
se, että jäämme odottamaan ja yritämme
saada vielä paremman perustuslain.
Puhemies:
Huomautan arvoisille edustajille, että puheenvuorot
myöntää puhemies!
Timo Soini /ps:
Arvoisa puhemies! Täytyy tulla vielä toinen
kerta, kun tämä on niin kuin sydämen
asia ja olen täällä istunut lähes
tauotta, ruokataukoa lukuun ottamatta, koko ajan.
Monta tässä on sellaista mielenkiintoista
ja hyvääkin näkökohtaa tullut.
Erityisesti vielä haluan nyt ed. Kimmo Kiljuselle antaa
tunnustuksen siitä, että hän todella
tuntee tämän sopimuksen, vaikka olemme siitä eri
mieltä. Mutta olemme kyllä eri mieltä myös
siitä, ovatko nämä muutokset merkittäviä nykytilanteen
ja sen muutoksen kannalta, paitsi siitä, mitä ed.
Kimmo Kiljunen puhui EU:n kannalta. Tätä kannattaa
lukea. Nide I, sivu 308: aivan loppuyhteenvedossa sanotaani: "Seuraavat
perustuslakisopimuksen määräykset vaativat
edellä sanotuista syistä supistetun perustuslain
säätämisjärjestyksen - - ." Tämä tarkoittaa
kahden kolmasosan enemmistöä ja käsittelyä yksillä valtiopäivillä.
Tämä on se EU:ta varten tehty aukko perustuslakiin.
Täällä on kahdeksan eri kohtaa, joissa
mainitaan, miksi tarvitsee muuttaa meidän lainsäädäntöä tässä perustuslain
säätämisjärjestyksessä.
Otan ihan pari esimerkkiä:
Ensin tämä tärkein, kohta 1: "unionin
oikeuden ensisijaisuutta koskevan periaatteen soveltamisalan ja
tuomioistuimen toimivallan laajeneminen pilarijaon poistumisen myötä".
Tämä on erittäin merkittävä muutos — se
tarvitsee perustuslain muuttamista täällä — erittäin
merkittävä.
Sitten: "uudet oikeusperustat rikosoikeudellisen menettelyn
osatekijöiden - - ja tunnusmerkistöjen ja seuraamusten
- - määrittelemiseksi". Erittäin merkittävä.
Olen lakivaliokunnan jäsen, ja jatkuvasti EU koettaa siirtää toimivaltaa
rikosoikeudellisiin asioihin. Useita esimerkkejä, useita
lausuntoja, useita kirjelmiä hivutetaan.
Ja täällä on sitten kauppapolitiikka,
syyttäjänvirasto ja monet muut, siis kahdeksan
kohtaa. Kyllä se on aina merkittävää,
kun kansallista perustuslakia joudutaan muuttamaan, jo pelkästään näiltä osin.
Arvoisa puhemies! Minä olen EU:n jäsenyyden
vastustaja. Täällä ed. Akaan-Penttilä puhui, missä mahtaisimme
olla, jos emme tässä olisi, ja mikä on
tausta. Norja, Islanti, Sveitsi — siinä ovat Länsi-Euroopan
maat, joihin Suomikin luettiin, jotka eivät ole EU:ssa.
Missä niistä menee huonommin kuin Suomessa? Ei
varmaan missään, mutta ei monessa mene olennaisesti
paremminkaan. Eli aivan hyvin selviäisimme EU:n ulkopuolella.
Niillä on myös itsenäinen valuutta, ja pahaa
pelkään, että kun dollari heikkenee,
euro vahvistuu, kipuraja tulee tuonne 1,5:een, kun USA:n vaje vain
turpoaa, niin sitten tulee kylmä ja sitten tulee kooma.
Valuutta ei jousta. Silloin joustaa duunarin selkänahka.
Näin on käymässä Ruotsilla ja
Norjalla. Ruotsilla varsinkin kruunu kelluu siellä putkessa,
ja Ruotsi on ostanut meiltä TeliaSoneran, Stora Enson ja
ostaa vielä paljon muutakin.
Arvoisa puhemies! Sitten muutama asia näistä isoista
asioista, missä toimivaltaa siirtyy.
EU-valtioon perustetaan oikeushenkilöllisyys, johon
täällä edustajat Kimmo Kiljunen ja Laukkanen
ovat viitanneet. Ed. Laukkanen piti sitä jopa hyvänä.
Joka tapauksessa se on merkittävä muutos. Sehän
tarkoittaa siis sitä, että EU voi puolestamme
sopia jonkun sopimuksen ja se tulee ilman eduskunnan kansallista
käsittelyä voimaan. Sitä se tarkoittaa.
Se on merkittävä muutos, samoin unionin toimivallan
ujuttaminen entistä enemmän rikoslain puolelle
sekä määräenemmistöllä tehtävien
päätösten huomattava kasvu. Yksittäinen
valtio pystyi silloin aikanaan pysäyttämään
asian, kun vaadittiin konsensus. Nyt voidaan äänestää.
En minä ymmärrä, miten meidän
vaikutusvaltamme siinä lisääntyy.
Sitten, arvoisa puhemies, hyvin merkittävä periaatteellinen
kysymys. Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, joka luovuttaa sen
neljäksi vuodeksi kerrallaan eduskunnalle. Minun käsittääkseni
meillä, siis eduskunnalla, ei ole oikeutta luovuttaa tätä valtiovaltaa
edelleen Euroopan unionille, koska sinne kun se menee, niin se ei
enää ole meillä eikä meidän
lapsillamme vaan Euroopan unionilla.
Nämä ovat niitä tekijöitä,
miksi minä vastustan tätä järjestelmää.
Kyllä se on vielä Suomessa luvallista, että voi
sanoa "ei", saa vielä vastustaa. Odotan vaan päivää,
jolloin Euroopan unionin arvostelu kriminalisoidaan. Joka tapauksessa näillä mielipiteillä
ei
enää kovin julkisiin ja korkeisiin virkoihin pääse.
Sanotaan, että sinun pitää tämä nomenklatuuran
munkkilatina ensin hallita. En minä toistaiseksi ole muuten
muualle pyrkimässäkään kuin
eduskuntaan uudelleen, kun presidentiksi en päässyt.
(Ed. Pulliainen: Onhan se hyvä, että on mahdollisuuksia
jäljellä!) — Kyllä, kyllä,
ja kannatustakin pitäisi olla.
Arvoisa puhemies! Sitten näistä muutamista asioista,
kun sanottiin, että on nämä rekkarälläkät
ja pyöriäisten tarkkailijat. Mikään
vallankumous ei tuhoa virkamiesluokkaa. Me voimme olla varmoja,
että Ranskan eliittikoulut käyneet sosialistit
keksivät kyllä pukata sieltä jos jonkin näköistä direktiiviä.
Tämä pyöriäisdirektiivi on henkilökohtainen
suosikkini. Eli kun tarkastaja soutaa virkattu patalakki päässä veneellä kohti ulkoluotoa,
puinen tuoli tuhdolla ja kiikarit kaulalla tarkkailee s pyöriäisiä,
joita ammattikalastajat eivät 30—40 vuoteen ole
nähneet, siinä ruumiillistuu koko homman kummallisuus.
Ja lisää: urkudirektiivejä, rälläkkädirektiivejä,
tervadirektiivejä ja mitä sieltä nyt
on viimeksi tullut — nuuskadirektiivejä. Kyllä ne
keksivät. Ei niistä tule olemaan pulaa.
Arvoisa puhemies! Sitten vielä haluan sanoa, mikä on
se "ei", joka Brysselille kelpaa. Kun Ranska sanoi "ei", Hollanti
sanoi "ei", (Ed. Pulliainen: Ja Iso-Britannia sanoi "ei"!) ja niitä tulee muita,
(Eduskunnasta: Ja Soini sanoi "ei"!) — ja Soini sanoi "ei" — niin
mikä on se "ei"? Se tarkoittaa EU-slangissa sitä,
että kun sanot "ei", äänestät
uudestaan henkinen nagani otsalla, äänestetään
uudestaan niin kauan, kunnes tulee "kyllä". Mutta entäs
nyt sitten Suomessa? Kun me olemme kerran sanoneet "kyllä",
niin eikö nyt kymmenen vuoden päästä voitaisi
kysyä, vieläkö haluatte sanoa "kyllä"?
Ei kysytä.
Tämmöisessä kolhoosissa me elämme.
Minä en halua elää. Arvostelen tätä,
vien viestiä eteenpäin ja olen siitä kiitollinen
kansalle ja Luojalle, että tämä viesti
on mennyt perille. EU:n perustuslain vastustus on Suomessa suurta,
EU-jäsenyyden kannatus on pientä, ja toivon, että kansa palkitsee
perussuomalaiset asianmukaisella kannustuksella ja äänimäärällä siitä,
että me olemme sitä mieltä kuin kansakin.
Ja kyllä kansa tietää.
Erityisesti olisin toivonut, että ministerit olisivat
täällä olleet puolustamassa tätä ratifiointiesitystä.
Se olisi nyt vähintä, mitä voitaisiin
tehdä. Kyllä minä sen hyväksyn,
että ihminen Euroopan unionin jäsenyyttä kannattaa,
vaikka en itse kannata. Se kuuluu demokratiaan. Mutta olisi ollut
mukavaa. Pääministeri oli pari tuntia, ulkoministeri
piipahti, ja muilla ministereillä ei ollut mitään
sanottavaa tähän asiaan. Tämä on
kuitenkin mitä merkittävin asia.
Arvoisa puhemies! Pidän tätä sopimusta
Suomen kansan ja isänmaan kannalta vahingollisena ja vastustan
ratifiointia. Ja sitten ihan lopuksi: Me lähetämme
tämän valiokuntiin. Piiruakaan, pilkkuakaan, kirjaintakaan
emme voi muuttaa. Ja siellä on tohtorinhattuja pitkin ja
poikin kertomassa ja lausuntoa tulee. Yhtään muutosta
emme voi tehdä.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys Euroopan perustuslaista
tehdyn sopimuksen hyväksymisestä on synnyttänyt vilkkaan
keskustelun, enkä aio kovin pitkää puhetta
nyt tässä yhteydessä pitää.
Totean sen, mikä aikoinaan oli kansakoulun ylimmän
luokan maantiedon oppikirjan viimeisimmillä sivuilla. Siellä todettiin:
"Suomi kuuluu länsimaihin.” Tämä on
tietysti ollut ja on ja tulee olemaan perusasia. Mutta eräitä kysymyksiä perustuslain
ratifiointiin
liittyen on herännyt, joihin toivon, että valiokunnat,
jotka tätä käsittelevät, saavat asiantuntevaa
kuultavaa eri tahoilta.
Tasavallan presidentti on ottanut ratifiointikysymykseen kantaa.
Toivon, että tämä myöskin perusteellisesti
selvitetään. Samoin itse jatkuvasti kyselen sitä,
että europarlamentaarikot eri poliittisista ryhmistä ovat
myös tässä asiassa lausuneet kannanottoja,
jotka tulisi ottaa huomioon. Haluaisin tietää europarlamentaarikkojen näkemysten
perustat, mitkä ne ovat. Toivon, että tulen itse
myöskin tämän tiedon saamaan. Pitää olla
mahdollisimman paljon ja laajalti tietopohjaa, ja toivon, että valiokuntakäsittelyssä,
jossa
hallituksen esitystä käsitellään,
mahdollisimman laajalti erilaiset näkemykset voivat tulla kuulluiksi ja tulla
myöskin vaikuttamaan tässä asiassa
tehtäviin ratkaisuihin. (Ed. Pulliainen: Mikä se
Oinosen näkemys on?)
Arvoisa puhemies! Toivon juuri tätä, että mahdollisimman
laajalti eri puolilta tätä kysymystä voidaan
tarkastella, ja myöskin oman kantani tulen perustamaan
siihen, mitä asiantuntijoitten näkemysten pohjalta
muodostuu. Oma näkemykseni minulla on, mutta kantani tulen
tietysti lähemmin julkistamaan siinä yhteydessä, kun
saadaan lisää asiatietoja eri tahoilta. (Ed. Pulliainen:
Onko kanta vielä epäselvä?)
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila.
Matti Kauppila /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Laukkaselle, vaikka ei taida olla
paikalla, mutta toivotaan, että hän kuuntelee:
Hänellä oli kovin optimistiset näkemykset
tästä perustuslakimuutoksesta maatalouden suhteen,
koska tuossa iltapäivällä, kun meillä oli
valiokunnan tiedotustilaisuus, asiantuntijaedustaja Pulliainen julisti
kovaan ääneen, että 142 on pulkassa,
mutta 141 ei välttämättä, että tämä nyt
tiedoksi ed. Laukkaselle.
Muutama sana konventista. Minäkin olen tähän
sillä lailla perehtynyt, että toinen konventin jäsen
elikkä Esko Helle on minulle vähän pistänyt
viestiä, niin että tämän sopimuksen
luonteesta muutama sana: Konventtia vaivasi puheenjohtajansa
Ranskan presidentin mahtipontisuus, ja jotkut väittävät,
että suomalaisedustajienkin mahtipontisuus näkyi
konventin kokouksissa.
Niinpä myös sopimuksen nimike Euroopan perustuslaki
on isotteleva ja harhaanjohtava. Kysymyshän on jäsenvaltioiden
muodostaman yhteistyöelimen toimintaa määrittelevästä kansainvälisestä sopimuksesta,
ja saamieni tietojen mukaan Helteen Esko on esittänytkin
tällaista, että sen nimi olisikin sopimus. Samaan
mahtisarjaan kuuluvat konventin viime hetkellä sopimukseen runnomat
symbolit: lippu, hymni, tunnuslause. Isotteluksi ja vääristelyksi
on leimattava myös ykkösartiklan väite,
että tällä sopimuksella perustetaan Euroopan
unioni. Elikkä kyllähän nämä tunnukset
ovat sitten tämmöiset liittovaltiotunnukset, eihän
siitä mihinkään päästä.
Jos nyt täällä on mahtipontisia puheenvuoroja
pitänyt aika moni, niin totuus on kumminkin, että tässä aika
paljon on tämmöisiä liittovaltiotunnuksia.
Tavoitteena oli päästä eroon useista
erilaisista sopimuksista ja saada aikaan yksi perussopimus. Samalla
päätöksenteko tehtäisiin selkeämmäksi ja
yksinkertaisemmaksi sekä avoimuutta ja demokraattista osallistumista
lisättäisiin. Näiltä osin on
ilmeisesti edistytty. Sitä tuskin kukaan asioihin perehtynyt
pystyy kieltämään. Toimivaltajako selkeytyisi
Euroopan unionin ja jäsenmaiden sekä Euroopan
unionin eri toimielinten kesken. Olisi yksi selkeä päätösmuoto,
josta olisi vain harvoja poikkeuksia. Päätöksentekomuodot supistuisivat
puoleen tusinaan, säädösten terminologia
järkevöityisi: olisi eurooppalaki, eurooppapuitelaki,
eurooppa-asetus, eurooppapäätös sekä sitten
suositus ja lausunto. Elikkä siinä mielessä on
selkeytymistä ilmeisesti tuolla sopimuksella tapahtumassa.
Euroopan parlamentin valta kasvaisi edellä mainittujen
lakipäätösten hyväksymisessä.
Elikkä kun täällä on puhuttu
tästä vallankäytöstä,
niin minun oma ennusteeni on se, että nyt kun tämä jatkuu,
suuret vallat sopivat nimenomaan näille kohtaa näitä omia
erityispykäliään, mihin ed. Matti Kangas
viittasi. Eli sinne tulee pykälät, joilla sitten
ottaen huomioon Euroopan unionin laajentuminen siellä voidaan
kauppaa käydä aika monella asialla. Muistaakseni,
kun käytiin jonkun valiokunnan kanssa Brysselissä aikoinaan, komissaari
Liikanen minusta kuvaili silloin aika osuvasti, mitä tulee
tapahtumaan. Kaikki ei ole vielä tullut tapahtumaan, mutta
hänenkin ennusteensa oli se, että Eurooppa-neuvosto
elikä Euroopan maiden johtajien huippukokous tulee ottamaan
sen vallan suhteessa parlamenttiin, ja sehän on negatiivinen
asia.
Hannu Hoskonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Nyt käytävä ratifiointikeskustelu
polveutuu siitä eduskunnan selontekokeskustelusta, joka
nyt tuotiin sitten hallituksen esityksenä tänne
eduskunnan päätettäväksi. Hyvä näin,
asioiden pitää edetä, se on totta.
Mutta kun tämän päivän salikeskustelua
olen seurannut aktiivisesti joko paikalta tai työhuoneestani,
niin joskus ihmettelen sitä, kun niillä henkilöillä,
jotka innokkaasti kannattavat ratifiointia, vastustajien arviointi
on erittäin kriittistä tai päinvastoin,
elikkä ikään kuin, en nyt sano, halveksitaan,
mutta sanotaanko, että erittäin kriittisesti arvostellaan
näiden mielipiteitä. Minun mielestäni
se ei sovi, pitää kunnioittaa sekä ankarimpia
kannattajia että innokkaimpia vastustajia. Molemmilla on
oma arvonsa, ja sille tulee antaa arvoa. Se on Suomen eduskunnan
tehtävä, eikä siitä pidä missään
nimessä loukkaantua.
Joka tapauksessa ratifiointi viedään eteenpäin,
ja mielestäni kiire tämän asian päättämisessä nyt
ei ole mikään peruste päättämiselle
itselleen. Missään prosessissa, missään
tapahtumassa, missään taloudellisessa päätöksessä kiire
ei ole koskaan hyvästä. Siinä yleensä syntyy
huonoja päätöksiä tai vääriä päätöksiä,
jotka yleensä maksavat ihan selvää rahaa
tai tuottavat kansakunnalle vahinkoa, joten kiirettä ei
missään nimessä saa pitää perusteena,
että tämä asia pitää päättää esimerkiksi
tämän vuoden aikana. Se ei ole mikään
fakta, se ei ole mikään argumentti.
Toinen mielipiteeni tässä asiassa koskee sitä, että Suomihan
on Euroopan unionin puheenjohtajamaa heinäkuun alusta vuoden
loppuun ja sitä on ikään kuin pidetty
perusteluna sille, että meidän tulee eurooppalaisten
kansakuntien silmissä osoittaa olevamme mallioppilas tai
jokin muu kelvollinen, että voimme rinta rottingilla kulkea EU-parlamentin
käytäviä, että olemme kelvollinen
maa, eurooppalainen valtio. Se ei mielestäni ole mikään
peruste sekään. Suomi on itsenäinen valtio,
päättää omista asioistaan ja
omista valtiosopimuksistaan itsenäisesti, olkoot muut valtiot mitä mieltä tahansa.
Aikoinaan puhuttiin, että Suomi olisi mukaillut hyvin
paljon itänaapurin mielipiteitä ja sen mukaan
toiminut omissa päätöksissään.
Siitä perinteestä meidän on päästävä vihdoin
ja viimein irti. Aikoinaan muistaakseni jonkin Etyk-kokouksen alla,
kun meillä oli sisäpoliittisia vaikeuksia maan
rajojen sisällä, Urho Kaleva Kekkonen totesi tyylikkäästi,
että talo elää tavallaan, vieras käy
ajallaan, ja tähän kohtaan se sopii erittäin
hyvin. Tulkoot vieraat, keitetään heille kahvit
ja tarjoillaan parasta, mitä pöytään
löytyy, mutta siitä, mitä Suomi päättää omista
asioistaan, älköön kukaan olko huonolla
omallatunnolla, älköön kukaan ministeri
tai kansanedustaja olko edes huonovointinen. Päätetään
asiat itse, ja olkoon sitten niin, että kun vieraat ovat
lähteneet ja heitä on pidetty hyvänä,
sen jälkeen palaamme arkirutiineihin ja päätämme
omat asiamme.
Suomen arvostus kansakuntien silmissä ei tällä asialla
parane eikä heikkene. Sillä se paranee, että hoidamme
asiamme suoraselkäisesti itse. Suomi on Euroopan unionin
jäsenmaista ainoa jäsenmaa, joka ajaa siellä Suomen
asioita. On turhaa unennäköä kuvitella,
että me odottaisimme jonkun muun sitä meidän
puolestamme tekevän. Meidän on itse ajettava tässä salissa
Suomen asioita, ja Euroopan unionin sisällä Suomen on
ajettava omia asioitaan. Jos joku kuvittelee, että siellä meillä on
suurin ystävä ja Suomen auttaja, se ei pidä paikkaansa.
Meidän on itse ajettava omat asiamme ja pidettävä omista
eduistamme huoli.
Nyt käsittelyssä oleva ratifiointi perustuslakisopimuksesta
käydään tilanteessa, jossa sopimus on
oikeasti ja ihan todellisesti hylätty Ranskan ja Hollannin
kansanäänestysten jälkeen. Miksi meidän
pitäisi tätä jo kuollutta sopimusta hyväksyä ja
ikään kuin luoda pohjaa sille, että jokin muuttuisi
paremmaksi, sitä minä en ymmärrä. Sopimushan
joka tapauksessa muuttuu, ennen kuin se tulee lopullisesti voimaan.
En jaksa uskoa vielä tästä puhujapöntöstä,
arvoisa rouva puhemies, että Ranska hyväksyisi sen
muutoksitta sellaisenaan jonain toisena päivänä esimerkiksi
ensi vuoden parlamenttivaalien jälkeen. Tuntien hieman
Ranskan kansan ylpeyttä he varmasti vaativat muutoksia.
He eivät voi menettää kasvojaan, vaan
heidän on siihen jokin pieni viilaus tehtävä,
että he ikään kuin saavat kansalle perusteltua,
että tämä asia kannatti nyt lykätä ikään
kuin muutamalla vuodella eteenpäin ja sen jälkeen
tehdä hyvä päätös.
Veikkaan, että näin tässä ainakin
käy Ranskan kansallinen ylpeys tuntien, ja se on monessa
muussakin asiassa tullut esille hyvin vahvasti. Eli sekään
ei voi olla siis argumentti, että kuollutta
sopimusta hyväksymme nyt ja teemme sillä jotakin
hyvää Euroopalle. Sekään ei
mielestäni pidä paikkaansa.
Neljäntenä asiana: Euroopan unionista tulisi tämän
sopimuksen ratifioinnin myötä oikeushenkilö,
joka saa toimia itsenäisesti. Mielestäni se on selvä vahva
askel Euroopan liittovaltiota kohti, ja sitä askelta ei
pidä ottaa. Euroopan unioni ei ole vahvimmillaan siinä,
että perustamme uusia poliittisia byrokratian linnoja,
vaan Euroopan vahvuus perustuu kansallisvaltioiden itsenäiseen
toimintaan, jota säädellään
sopivalla sopimuksella ja luodaan uutta lisäarvoa Euroopalle.
Sillä, että meillä on komeita julistuksia
taikka joitain strategioita, kuten jokin Lissabonin strategia on,
ei ole kuin yhden paperin arvo, jos toimet puuttuvat ja kansakunnan
tahto tehdä yhteisen hyvän eteen töitä.
Sellainen unennäkö, että jollakin ratifioinnilla
tekisimme hyvää Euroopalle, ei minun mielestäni
ole perusteltu, vaan siinä pitää olla
oikeaa toimintaa ja kansakunnan aitoa tahtoa. Se ei sopimuksella
synny, vaan sellaisella toiminnalla, joka hyödyttää kaikkia
eikä vain vähää joukkoa suuresta
jäsenmaajoukosta.
Tähän tulee sellainen kiusallisuuskin vielä mukaan,
että Suomi on itsenäinen jäsenmaa, joka sopimukset
itse ratifioi, ja sitten jos liittovaltio on syntymässä,
sieltähän voi tulla myöhemmin meille
käsiteltäväksi tai kannettavaksi hyvinkin kiusallisia
yksityiskohtia, joille sen jälkeen, kun asiat on päätetty,
me emme mahda mitään, vaan sen jälkeen
ne asiat ovat meidän edessämme meidän
pöydillämme tämän salin käsittelyssä.
Sekin on syytä muistaa.
Esimerkiksi tasavallan presidentti Tarja Halonen on nostanut
monessa yhteydessä tämän asian esille,
että hän ei kannata ratifiointia nyt. Siitä ei
tietenkään pidä vetää sitä johtopäätöstä,
kuten ei allekirjoittaneen puheenvuorostakaan, että olen
hirvittävän innokas vastustaja asiassa, vaan mielestäni
rauhallinen aikataulu on tässä paras. Tasavallan
presidentti on nimenomaan tämän perään
monessa puheenvuorossaan kysynyt, ja minun mielestäni tätä tasavallan
presidentin mielipidettä pitää arvostaa.
Itse sitä arvostan erittäin suuresti ja olen sitä mieltä,
että tässä asiassa tasavallan presidentti
on oikeassa, aivan kuten suurin osa Suomen europarlamentaarikoista,
jotka sanovat ihan saman asian, että meillä ei
ole tässä asiassa mitään kiirettä.
Eivätkö Euroopan parlamentin Suomen edustajat
ole tässä asiassa ikään kuin parempia
asiantuntijoita, kun siellä ovat jatkuvasti paikalla ja
sieltä meille viestiä tuovat? Joka tapauksessa
niistä asioista, jotka meillä ovat edessä,
on hyvä keskustelua käydä, mutta on myös
hyvä, että arvostamme tasavallan presidentin mielipidettä,
Euroopan unionin parlamentin suomalaisia meppejä, heidän
mielipidettään. Tästä konseptista
syntyy hyvä lopputulos.
Toivon vielä, arvoisa rouva puhemies, lopuksi, että kun
kansanäänestystä kerran ei tule — siitähän
eduskunta teki päätöksen, ja asia on
sillä selvä, siihen ei palata siis enää — että kun
tämä asia lykkäytyisi yli tulevien eduskuntavaalien, vaalikamppailun
aikana kansanedustajaehdokkaat kävisivät aitoa
keskustelua ihmisten kanssa vaalikentillä siitä,
mitä asialle pitää tehdä. Sillä saisimme
lisää kannatusta unionin hyväksyttävyydelle,
koska sitä kannatustahan ei mistään muusta
saa kuin siitä, että ihmisten silmissä syntyy
hyvä tunne siitä, että he voivat asiaan
vaikuttaa. Jos me viemme asiat piiloon ja pelkäämme kansan
tuomiota, mitä demokratiaa se sellainen on? Jos kerran
kansanäänestystä ei tule, mitä itse kannatin,
niin minun mielestäni vaalikentillä käytäköön
asiasta reilua avointa keskustelua. Eivät Euroopan parlamentin
vaalien äänestäjäluvut ja äänestysprosentit
nouse siitä, että pelkäämme kansan
tuomiota. Jos kansan tuomio tulee, se tulee vaaleissa ja tulkoon,
se on aivan oikein. Suomen perustuslain mukaan kansa valitsee edustajansa
valtiopäiville asioista päättämään,
ja se tuomio on neljän vuoden välein. Sen yli
käypää asiaa tässä maassa
ja demokratiassa ei saa olla.
Lopuksi, arvoisa puhemies, toivon vielä, että kun
sitten, veikkaan, ennen joulua käydään
lopullinen äänestys siitä, mitä tälle
asialle tehdään, lopullisessa, viimeisessä,
ratkaisevassa äänestyksessä, on vastakkain
kaksi mielipidettä, se mielipide, joka kannattaa ratifiointia,
ja se, joka vastustaa. On ihan kamalan väärin
tässä asiassa, että esimerkiksi etukäteen
se enemmistö, joka on jo syntynyt, veisi lopulliseen äänestykseen
kaksi vaihtoehtoa, niin että siinä olisi jyrkkä "kyllä"
ja pieni "kyllä". Se on aivan väärin.
Siellä lopullisessa äänestyksessä pitää olla
vastakkain "kyllä" ja "ei", jolloin edustaja voi sanoa
selvän mielipiteensä. Se on reilua demokratiaa
se, jolloin voi aidosti ilmaista mielipiteensä äänestämällä.
Itse en ratifiointia kannata nyt, vaan olen sitä mieltä,
että asiaa pitää lykätä rauhallisesti
yli vaalien ja katsoa, koska sopimus joka tapauksessa muuttuu. Kuolleen
sopimuksen hyväksyminen ei lisää arvovaltaa
kenenkään silmissä, ei Suomen kansan
silmissä eikä eurooppalaisten valtioiden silmissä.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Täällä eräissä puheenvuoroissa
valitettiin sitä, mikä on ihan oikeakin valituksen
aihe, että vaikka meille on unionin perustuslakisopimuksen
ratifiointiasiakirja hallituksen toimesta tänne tullut,
niin hallituksen aitio loistaa kyllä tyhjyyttään.
Siinä mielessä hieman outo tilanne.
Täällä on nyt lähestulkoon
jokainen puheenvuoro pitkään ollut voimakkaasti
tätä sopimusta arvosteleva, ja, arvoisa puhemies,
jos minä nyt voin toimia hetken hallituksen alter egona
ja puolustaa sitä sopimusta ja ottaa näitä puheenvuoroja,
joita tässä on käyty, vähän
yksitellen ja niihin kommentoida, jos tämä menettelytapa
sopii, koska vastauspuheenvuoroilla tähän ei ole
päässyt oikein kiinni.
Lähdetään ed. Hoskosen puheenvuorosta
ihan ensimmäiseksi, kun hän sanoi, että täällä ei
olisi kunnioitettu ristikkäisiä ja vastakkaisia
näkemyksiä. Voi olla, että tämä poleeminen
tapa, jolla me täällä olemme argumentoineet,
saattaa vaikuttaa siltä, että me ikään
kuin emme hyväksyisi niitä erilaisia kantoja.
Ainakaan itse en halua missään tapauksessa antaa
sellaista kuvaa, ettenkö tunnistaisi ja kunnioittaisi niiden
näkemystä, jotka a) vastustavat tätä ratifiointia
tai b) pahimmillaan vastustavat koko unionia. Demokratiassa kuuluu
myös tällaiset kannat ottaa huomioon, mutta tietysti
täytyy tunnistaa, että myöskin enemmistö,
ainakin tämän salin enemmistö, on selkeästi
ilmaissut toisenlaisen kannan.
Ed. Kallis, te totesitte hyvin merkillisellä tavalla
puheenvuorossanne. Ensinnäkin te totesitte, että teistä tämä perustuslakisopimus
on selvästi parempi kuin nykyiset perussopimukset. Sen
lisäksi te heti perään totesitte, että ei
pitäisi kuitenkaan ratifioida tätä parempaa
sopimusta siksi, että se teidän mielestänne
ei tule koskaan voimaan. Minä itse asiassa hyväksyn
tuon kaltaisen argumentin kadunmieheltä. Minä en
hyväksy tuon kaltaista argumenttia poliitikolta, päätöksentekijältä.
Uskotteko te, ed. Kallis, itseenne poliitikkona ja päätöksentekijänä?
Jos te uskotte, teidän kantanne on yksi niistä kannoista,
jotka vaikuttavat siihen, tuleeko tämä sopimus
voimaan vai ei. Se on yksi osa sitä olennaista prosessia,
mitä tässä nyt viedään
eteenpäin.
Te sanoitte puheenvuorossanne, että te
mieluummin jäisitte odottamaan ja kuulemaan vähän
muiden maiden kantojen muodostusta tästä asiasta.
Eli te jäisitte odottamaan sitä, että Ruotsissa
tämä ratifioidaan, Ranskassa ratifioidaan ja Hollannissa
ratifioidaan, ja sen jälkeen te olisitte sitten viimeisenä ratifioimassa.
Minkä takia te panette pään pensaaseen?
Minkä takia te ette ota poliittista vastuuta? Te olette
poliitikko, ja ottakaa poliittista vastuuta, kun te kerran näette,
(Ed. Kallis: Minä ajattelen Suomen etua!) ed. Kallis, kun
te kerran näette, että tämä sopimus
on parempi kuin nykyinen sopimusjärjestelmä. Jos siellä on
semmoisia puheenvuoroja, joissa nähdään,
että tämä on huonompi kuin nykyiset sopimukset,
silloin minä voin hyväksyä tämän
argumentin, että ei ratifioida, mutta en minä voi
ymmärtää, että te ette voi sitä hyväksyä,
että me ratifioimme tämän, kun te näette
sen parempana, vaan te jäätte odottamaan muiden
maiden ratifiointipäätöksiä.
Miten Ruotsin parlamentissa sanotaan? Ne jäävät
odottamaan siellä samalla tavoin: tämä on
parempi, tämä sopimus, mutta odotetaanpas Suomen
kantaa. Emme etene ollenkaan. Te olette poliittinen päätöksentekijä;
otetaan vastuuta.
Ed. Kankaanniemi, te totesitte pitkän listan ongelmia,
jotka tässä neuvotteluprosessissa olivat vastassa.
Te olette hyvin tutustunut tähän asiakirjaan.
Viittasitte myöskin tietysti suuren valiokunnan käsittelyyn,
jossa olemme tätä asiaa käyneet läpi.
Täällä on syytetty allekirjoittanutta,
jotkut ovat todenneet, että me olemme jotain euroforian
vallassa olevia EU-ihailijoita ja kuvittelemme, että EU:sta
tulee kaikki suloisuus tähän tai tämä perustuslakisopimus
olisi niin kuin ideaali asiakirja. Minä voin luetella siitä ison
joukon asioita, ja nyt minä luettelen teille nopeasti muutaman
niistä asioista, joista olen eri mieltä tuosta
perustuslakisopimuksesta.
Ensin kertaan: Täällä on moneen kertaan
puhuttu siitä, että yksinkertainen kaksoisenemmistö olisi
ollut ainoa oikea tapa, järkevin, selkeä tapa,
ymmärrettävin tapa määrittää määräenemmistö.
Se on huono ratkaisu, mikä perustuslakisopimuksessa nyt
on. Siellä on erittäin huono piirre se, että Eurooppa-neuvostosta
tehdään unionille itsenäinen toimielin.
Suomen hallitus vastusti sitä pitkään,
ja eduskunnassa sitä vastustettiin pitkään.
Konventissa me vastustimme ja minä vastustin pitkään
Europpa-neuvoston tekemistä itsenäiseksi toimielimeksi.
Kaiken lisäksi tälle itsenäiselle toimielimelle
valitaan pysyvä presidentti. Myöskin tätä me
vastustimme. Se on ollut meidän kantamme koko ajan. Se
on ollut huono piirre tässä sopimuksessa.
Sen lisäksi siellä on erittäin huonona
piirteenä se, että ulkoasiainneuvoston pysyväksi
puheenjohtajaksi tulee tämä ulkoasiainministeri.
Hänellehän tulee kohtuuton valta. Hän
on sekä päätöksenteon valmistelija,
itse päättäjä että toimeenpanija.
Aivan kohtuuton valta yhdelle henkilölle tulee, (Ed. Pulliainen:
Miten ihmeellä te sitten ratifioitte tämän
sopimuksen?) kun muissa neuvostoissa puheenjohtajuus tietenkin kiertää.
Tämä on huono piirre tässä.
Ehdottoman huono piirre on se, mihin pääministerikin
täällä viittasi, että määräenemmistöpäätöksenteko
ei riittävästi laajene. Olisi monia muita ulottuvuuksia
ja osa-alueita, joissa sitä olisi pitänyt selkeästi
laajentaa. Se työ jäi kesken.
Vaikka se ei aivan suora perustuslakiasia olekaan, niin ehdottoman
suuri kummajainen on tietenkin Euroopan parlamentin oma kyvyttömyys pystyä päättämään
omasta sijaintipaikastaan. Onhan se uskomatonta, että parlamentti
kokoontuu kahdessa paikassa ja sen sihteeristö on vielä kolmannessa
maassa. Se kokoontuu Ranskassa, se kokoontuu Belgiassa, itse parlamentti,
ja parlamentin sihteeristö on Luxemburgissa. Eihän tämä ole
tästä maailmasta, eihän tämä ole
tästä maailmasta. (Ed. Pulliainen: Ei, se on Euroopan unionista!) — Joo,
tämä ei ole tästä maailmasta. — Nämä ovat
ongelmia; nämä ovat ongelmia.
Arvoisa puhemies! Minä en nyt luettele niitä asioita,
jotka tässä ovat positiivisia, ja se luettelo on
paljon paljon paljon paljon pidempi. Olen kirjoittanut siitä kirjan,
ja siihen voidaan tutustua. Nämä ovat ongelmia
tässä sopimuksessa. Tämä oli
kuitenkin kompromissi, ja tämä kompromissi, jossa
ovat nämä ongelmat sisällä,
on selkeä edistysaskel päätöksenteon
demokraattisuuden, selkeyden ja tehokkuuden kannalta verrattuna nykyiseen
Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmään.
Sen takia olemme sen takana, ja sen takia minä ainakin
poliitikkona otan myöskin vastuun siitä, että me
viemme tätä prosessia eteenpäin.
Ed. Soini, joka on kadonnut nyt salista, käytti puheenvuoron
siitä, että katsotaan näitä maita, jotka
ovat jääneet ulkopuolelle, miten ne pärjäävät.
Norja, Sveitsi, Islanti olivat esimerkkeinä. Norja ja Sveitsi
ovat molemmat itse asiassa Eta-alueessa mukana. Norjassahan on sellainen — pärjääkin
varmaan sen vuoksi erinomaisen hyvin, että se on siellä yhteisillä sisämarkkinoilla
mukana — Norjassa
on sellainen kummallinen tilanne, että he panevat käytännössä saman
lainsäädännön täytäntöön,
minkä me täällä Suomen eduskunnassa
myöskin panemme unionin osalta täytäntöön,
kun valtaosa unionin lainsäädännöstä on
tätä yhteistä sisämarkkinalainsäädäntöä.
He panevat sen täytäntöön, ilman
että ovat päätöksenteossa millään
tavalla mukana. Tätäkö me haluaisimme?
(Ed. Pulliainen: No milläs tavalla Suomen vaikutus näkyy?) — Teidän
täytyy tulla, ed. Pulliainen, suureen valiokuntaan, että te näette,
jos te ette omassa valiokunnassanne näe, miten Suomen eduskunta
on mukana unionin lainsäädäntöä kehittämässä. — Me
olemme mukana päätöksenteossa, Norja
ei ole ja silti panee täytäntöön
samaa lainsäädäntöä.
Tämäkö on se ideaalitilanne, jonka perään
ed. Soini kysyi?
Tässä puhutaan siitä — on
käytetty samassa yhteydessä puheenvuoro — että me
olemme luovuttaneet vallan Euroopan unionin tasolle. Totta, me olemme
luovuttaneet osan suvereniteetistamme tälle ylikansalliselle
päätöksentekojärjestelmälle.
Mutta onhan tässä suuri ero verrattuna niihin
Pietarin tsaarinvallan aikaisiin ukaaseihin tai unionin direktiiveihin,
jotka tulevat ikään kuin ulkopuolelta meille.
Tsaarin ukaasit tulivat todella meille keisarin käskykirjeenä,
ja ne pantiin täällä uskollisesti täytäntöön.
Niin me panemme täytäntöön myöskin
unionin direktiivit poikkeuksellisen uskollisesti, kuuluu suomalaiseen
lojaaliseen päätöksentekojärjestelmään.
Mutta aivan olennainen ero, aivan olennainen ero: Brysselin
direktiiveissä me olemme päättäjinä mukana.
Me istumme ministerineuvostossa mukana. Yhtä ainutta unionin
lainsäädäntöpäätöstä ei
tehdä, ilman että siellä on suomalainen ministeri
viime kädessä päätöksentekijänä mukana.
Ja mandaatti tulee tämän talon kautta, mandaatti
tulee tämän talon kautta, eli eduskunta antaa
ministerille mahdollisuuden toimia lainsäätäjänä.
Nähdään nyt tämä järjestelmän
luonne ja erot siinä. Brysselin päätökset
eivät ole meille ylhäältä tulevia
päätöksiä, meidän ohitsemme
tulevia päätöksiä, vaan me olemme
ottaneet valtaa käsiin laajemmissa puitteissa. Sen takia
me olemme sinne luovuttaneet osan suvereenista toimivallasta.
Ed. Kauppila viittasi siihen, että tämä olisi vain sopimus ja tässä olisi
puhuttu perustuslaista. Katsokaa tarkasti, mikä se otsake on. "Treaty
on constitution" eli ’Sopimus
perustuslaista’ on kyseessä. Se on otsake.
Me käytämme lyhennettä perustuslaki tai
perustuslakisopimus, mutta se on kansainvälinen sopimus
unionin perustuslaista. Tämä on nimi tässä.
Nimikkeen ohella on myöskin puhuttu täällä, että ne
unionin tunnukset ovat aivan kauhistuttavia: unionin lippu tai "Oodi
ilolle" ikään kuin tunnussävelenä.
Nämä on hyväksytty jo vuonna 1986. Vuonna
1986 unioni teki lipustansa päätöksen.
Samana vuonna sovittiin, että tämä Beethovenin
yhdeksännen sinfonian finaalin kuoro-osa on ikään
kuin unionin tunnus. Ei tämä ole mikään
keksintö, joka tässä unionin perustuslakiprosessissa
olisi syntynyt.
Ed. Hoskoselle vielä viimeinen huomio, joka liittyi
siihen, että meillä olisi joku kauhea kiire. Arvoisat
edustajat, onko Suomi kiiruhtava maa tässä? Tämä prosessi
alkoi vuonna 2001 Laekenin päätöksellä.
Meillä oli konventtivaihe ensin, sen jälkeen hallitustenväliset
pitkät neuvottelut, joissa me olimme mukana. Sen jälkeen
se sopimus hyväksyttiin syksyllä 2005, josta alkoi
ratifiointi. Me olemme kohta syksyssä 2006. Kaksi vuottahan
tämä asia on Suomessa jo ollut esillä. Onko
tämä jotain kiirehtimistä? Meidän
edellä on jo 15 unionimaata tämän ratifioinut.
Mehän olemme pian unionimaiden joukossa pienessä vähemmistössä,
joka on hidastellut, hidastellut, hidastellut. Miten tässä kiireestä puhutaan,
kun aikataulu on Suomessa venynyt tällaiseksi? Me olemme
käsitelleet tämän poikkeuksellisen perusteellisesti,
poikkeuksellisen perusteellisesti. Hallituksen asiakirjat ovat verrattuna
useimpiin unionimaiden asiakirjoihin tässä kysymyksessä erittäin
yksityiskohtaisia ja myöskin tilannetta monipuolisesti
arvioivia. Eduskuntahan on poikkeuksellisesti tämän
käsitellyt, nyt jo toista kertaa alkaa käsitellä,
koska me koko kevään keskustelimme tästä hallituksen
aikaisemmasta esityksestä. Eli tässäkään
suhteessa me emme ole kiirehtimässä.
Viimeinen huomio liittyy siihen, miten toimivat Ranska, Hollanti,
kun siellä enemmistö kansalaisista on tiettyä mieltä.
Itse asiassa tämänhetkiset gallupit Ranskasta
ja samoin Hollannista kertovat sen, että enemmistö kansalaisista
on tämän perustuslain kannalla. Yli 60 prosenttia
molemmissa maissa on arvioimassa, että nykyinen perustuslakisopimus
tässä muodossa olisi hyväksyttävämpi
kuin tämä epäselkeä tilanne,
missä nyt ollaan. Tällaista kertovat gallupit.
Gallupdemokratiaan me emme voi luottaa, meidän täytyy
luottaa kansanäänestyksiin sinänsä.
Nämä tietysti joudutaan jossain vaiheessa uudelleen
ratifioimaan sitten Ranskassa ja Hollannissa, kunhan me nyt ensin
ratifioimme sen itse, ja sen jälkeen se sitten menee sinne.
Tämä sopimus ei ole kuollut.
Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! En tiedä, nukkuiko ed. Kimmo
Kiljunen, kun perustelin, minkä takia katson, ettei tulisi
ratifioida. Jos hän nyt minua haluaa moittia, niin hän
moittii samanaikaisesti tasavallan presidenttiä, jota hän
piti niin viisaana henkilönä tässä muutama
kuukausi sitten. Ihan samoista syistä minä vastustan
ratifiointia tässä vaiheessa kuin tasavallan presidentti,
joka myöskin pitää tätä sopimusta
hyvänä, mutta ei kannata sen ratifiointia tässä vaiheessa.
Mainitsin, että tämä lisää EU-kriittisyyttä ja
EU-kielteisyyttä tässä maassa, ja ed.
Kiljunen haluaa sitä lisätä.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minä pyydän ed. Kallista: älkää piiloutuko
tasavallan presidentin taakse. Minä en keskustele tässä pöntössä tasavallan
presidentin kanssa; minulla on tilaisuus hänen kanssaan
toivottavasti keskustella toisissa tilanteissa hänen kannoistaan.
Minä puhuin teidän puheenvuorostanne, teidän
kannastanne siinä, että te olette sitä mieltä,
että tämä sopimus on parempi, ja toisaalta
olette sitä mieltä, että tätä ratifiointia ei
pitäisi nyt tehdä. Tässä on
nyt selkeä ristiriita. Te odotatte, että muut
maat tekisivät ratifioinnin meidän puolestamme
ja sen jälkeen me itse tekisimme tässä kannan.
Minä olen tätä mieltä: kantakaa
poliittista vastuuta poliitikkona.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Jos ed. Kimmo Kiljunen käyttää vielä yhden
puheenvuoron tästä asiasta tuohon sävyyn,
noin ristiriitaisesti suhteessa johtopäätöksiin,
niin minä ryhdyn jälleen aktiivisesti ajamaan
näitä EU-asioita ja nyt niin, että äkkiä eroon
sellaisesta putiikista, jota tuollaisella retoriikalla hallitaan,
mitä te olette tässä nyt retoriikkana
harjoitellut tämänkin iltapäivän
ajan. On se sen verran kovaa tekstiä kuunneltavaksi epäloogisuudessaan.
Eihän tuossa ole mitään järkeä.
Arvoisa puhemies! Tämä on aika mielenkiintoinen
asia ihan vakavasti otettuna siinä, että luulisi,
että jos ratifioinnin kannalla mielipidetiedustelujen perusteella
on vain 22 prosenttia kansasta ja muutenkin sen EU:n kannatus on
ollut hiukan hiipumaan päin Suomen kansan piirissä,
niin minkäänlaista painoarvoa ei laiteta luottamuspääoman
kasvattamisen hyväksi, ei yhtään, ei minkäänlaista
liikettäkään siihen suuntaan. Esiintyminen
on juuri sellaista kuin ed. Kimmo Kiljusella äsken juuri
oli. (Ed. Kiljunen: Sanokaa nyt sisällöstä jotain!)
Tämä asia on aivan erikoisen mielenkiintoiseen
kuvaan tullut aivan viime päivinä. On ilmestynyt
kuvaan uusi ilmiö, jota ei ole ollut tässä salissa
ja politiikassa sen kohta 20 vuoden aikana, jonka on ollut ilo ja
kunnia olla mukana. Nimittäin me olemme siirtyneet tällaiseen
fellmanni todistaa -kulttuuriin, joka tarkoittaa sitä, että pääministeri
kutsuu ulkomaisia poliittisia johtajia todistamaan milloin minkäkin
puolesta, että Suomen kansan pitää nyt
noudattaa sitä ja sitä lippua, mitä nämä kannattavat.
Sellainen oli ydinvoima-asioissa juuri äskettäin,
sitä on erikoisesti esiintynyt tämän
perustuslaillisen sopimuksen ratifioinnin osalta jnp.
Samanaikaisesti suorastaan jätetään
kokonaan käyttämättä omien pyrkimysten
rinnalla sitä mahdollisuutta, että olisi todella
aktiivisesti esitelty niitä erityisiä näkökohtia
oikein kampanjan kanssa, jotka tämän asian ajajien
kannalta tuntuvat arvokkailta. Ei mitään tämmöistä ole
esiintynyt, ei pätkänkään vertaa.
Tämä kostautuu ajan kanssa hyvin paljon. Se on
aivan varma asia.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minä olen kyllä tottunut
sellaiseen eduskuntakeskusteluun, että vaikka moititaankin
toisen puheenvuoroa retorisesti vahvaksi tai ei, olisin kuitenkin
kaivannut siihen sisältöargumenttia. Te, ed. Pulliainen,
käytitte aika voimakkaasti puheenvuoron minun puheenvuoroani
vastaan, mutta minä en saanut minkäänlaista
sisällöllistä kommenttia sieltä ulos.
Minä olen samaa mieltä teidän kanssanne
siitä, että kansanvalistustyötä meidän
on tehtävä valtavasti. On selvä tilanne
se, kuten viittasin aikaisemmassa yhteydessä, että vaikka
enemmistö kansasta vastustaa tätä sopimusta,
niin yksi kymmenesosa myöntää tuntevansa
tätä edes alkeellisesti, eli se on juuri niin
kuin vanha mökinukko sanoi, että en minä tästä mitään
ymmärrä, mutta hanttiin pistän. On selvä asia,
että meillä on tässä valistustehtävä,
mutta juuri tämän valistuksen kannalta olisi tärkeää,
että me käymme debattia, ja kertokaa, ed. Pulliainen,
missä olette sisällöllisesti eri mieltä kanssani.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Kimmo Kiljunen on niin innostunut, että hän
ei jälleen kerran kuunnellut, mitä minä sanoin.
Minä sanoin, että teidän puheenvuoronne äsken
oli niin epälooginen kuin olla voi (Ed. Kiljunen: Missä suhteessa?) — Kaikessa
suhteessa. — Te sanoitte epäkohtia epäkohtien
jälkeen, ja sitten tämä pitää kuitenkin ratifioida.
Eihän tässä ole mitään
tolkkua.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Rouva puhemies! Ed. Kimmo Kiljunen luetteli näitä tämän perustuslain
heikkouksia, jotka eivät menneet Suomen tavoitteiden mukaan.
Totean, että pääministeri vastasi minulle,
kun luettelin näitä aikaisemmin, että ne
menivät juuri niin kuin Suomi halusikin — ja annettiin
periksi niissä. Kumpi on oikeassa, Kiljunen vai Vanhanen?
(Ed. Pulliainen: Kiljunen tietysti!) — No, tässä salissa tietysti
pitää nyt sanoa, että Kiljunen.
Olen kyllä sitä mieltä, että Suomen
tavoitteena oli, että Eurooppa-neuvostosta ei tule virallista
toimielintä. Pääministeri totesi, että ei
se ollut meille niin mitään, siitä tavoitteesta
oli luovuttu. EU:n presidentistäkin oli hänen
mielestään luovuttu, teidän mielestänne
ei. Ulkoministerin kaksoishatutusta ja sitä, että sama
henkilö valmistelee, päättää,
panee täytäntöön ja valvoo ulkopolitiikan,
vastustimme yksimielisesti suuressa valiokunnassa muun muassa. Pääministeri
sanoo, että ei se niin ollut. Käsittämätöntä.
Ja muutamia muita asioita oli samanlaisia. Mutta se siitä.
Täällä on syytetty, että me,
jotka nyt vastustamme tätä ratifiointia tällä aikataululla
tai sitten yleensäkin, menemme Ranskan ja Hollannin taakse.
Ne eivät määrää ainakaan
minun menettelystäni pätkääkään.
Mutta se merkitsee sitä, että kun Ranskan ja Hollannin
kansat ovat hylänneet tämän perustuslain,
niin tämä ei voi tulla sellaisenaan voimaan, ja
se on se fakta. Meillä oli suuressa valiokunnassa meppi
Lamassoure, joka varmaan on aika kokenut ranskalainen entinen ministeri
ja voimapoliitikko, nykyinen europarlamentaarikko, ja hän
sanoi yksiselitteisesti, että sellaista presidenttiä,
sellaista kansalliskokousta Ranskaan ei tulla valitsemaan, joka
tällaisena tämän sopimuksen perustuslaista
tulisi hyväksyttämään, yrittäisi
edes sitä. Oleellisia muutoksia on tehtävä.
Näin sanoi hän. Sikäli meidän
on katsottava vakavasti, teetämmekö eduskunnalla
jälleen ylimääräistä työtä syksyn
aikana kuukausikaupalla käsittelemällä esitystä,
joka ei voi tulla voimaan. Siinä ei ole mitään
järkeä, ei pienintäkään
järkeä.
Me olimme 23. maaliskuuta 2006 suuren valiokunnan suurella delegaatiolla
Brysselissä ja tapasimme pääosan suomalaisista
mepeistä, myös ranskalais-suomalaisen mepin, ja
he olivat lähes yhtenä miehenä ja naisena
sitä mieltä, että ei ole mitään
järkeä, ei mitään perustetta
tätä nyt ratifioida Suomessa tällaisella
aikataululla. He totesivat, että Suomea pidetään
vain naurettavana rähmälläänolijana,
noin suoraan sanoen, jos näin menettelemme, mihin hallitus
kokoomuksen tuella nyt on meitä viemässä.
En mene heidän taaksensa enkä tasavallan presidentti
Halosenkaan taakse, mutta totean, että kyllä häntäkin
kannattaa kuunnella. Hänet on kansa valinnut Suomen tasavallan
presidentiksi, ja kansankin suuri osa on tätä mieltä,
ettei pidä ratifioida. Presidentti Koivisto on vähän varoitellut, että unionia
ei pidä syventää ja laajentaa yhtä aikaa,
siitä tulee vain ongelmia.
Näistä tietyistä yksityiskohdista,
joita tässä keskustelussa on noussut esille, joku
sana.
Ed. Laukkanen mainosti jälleen, niin kuin keskustalaisilla
nyt on ollut kovin suuri halu, Suomen liittymissopimuksen artikloja
141, 142. Mutta täytyy sanoa, että todella 142
on lähtökohdiltaan ollut ok, mutta 141 on kelvoton
alun perin, koska siellä on se sana "voi": Suomi voi maksaa,
jos komissio antaa siis luvan, mutta valta on komissiolla. Se ei
muuttunut tämän perustuslain myötä yhtään,
ei millään tavalla. Edelleen se on täysin
vailla sitovaa pohjaa ja aina joudutaan neuvottelemaan unionin kanssa,
miten suomalaista maataloutta voidaan ylläpitää.
Ja huonosti on käynyt tähän asti, ja
huonosti tulee käymään jatkossakin, kun
valta on siellä ja ne eivät meidän olosuhteitamme
kunnioita eivätkä edes ymmärrä.
Eli tältä osin, 141:n ja 142:n problematiikan
osalta, ei tapahtunut pätkänkään
parannusta tämän perustuslain myötä.
Liittymissopimus ja perustuslaki ovat käytännössä aivan
yhtä huonoja, 141:n osalta erityisesti.
Alue- ja rakennepolitiikan osalta perustuslakiin tehtiin artikla,
joka antaa tukioikeuksia eri maille, ja Suomikin sai nämä Pohjois-
ja Itä-Suomen harvaanasuttujen alueiden tukioikeudet sinne
perustuslakiin. Eräs asiantuntija sanoi valiokunnassa,
että jos olisi määritelty se sillä tavalla, että merenpinnan
alapuolella olevat alueet luettaisiin myös tukioikeutettuihin
alueisiin, niin kaikki 25 jäsenmaata olisivat tukioikeutettuja, koska
Hollantikin tätä kautta saisi näitä oikeuksia.
Nyt Hollanti ei saa, kaikki 24 muuta jäsenmaata saavat,
ja kun samaa pottia on jakamassa muutaman jäsenmaan sijasta
24 jäsenmaata, niin tiedämme, että Itä-
ja Pohjois-Suomen alueet tulevat kärsimään
jatkossa raskaasti tästä perustuslain heikosta
artiklasta. Tämä on tosiasia, ja varoitan tai
sanon, että älkää pettäkö kansaa
näillä maatalouden ja alue- ja rakennepolitiikan
katteettomilla lupauksilla, kun tätä puolustatte,
hyvät ystävät ja toverit ja erityisesti
keskustalaiset, jotka maataloudesta jonkin verran vielä puhutte.
Rouva puhemies! Tämä oikeushenkilöllisyys on
noussut esille. Totean vain sen, että kun unioni saa tehdä kansainvälisiä sopimuksia
koko unionin puolesta ja meidän puolestamme, niin tähänastinen
menettely on ollut, että esimerkiksi kun täällä on
tehty niitä, on jätetty sopimuksien osalta varaumia
joidenkin artiklojen sisällön suhteen sen tähden,
että ne ovat olleet sopimattomia meille. Mutta kun ne tekee
unioni, niin Suomen erityisolosuhteita, erityistarpeita varten mitään varaumia
ei tulla tekemään ja niin joudumme entistä huonompaan
asemaan näissä sopimuksissa, joita unioni oikeushenkilöllisyytensä pohjalta pystyy
tekemään. Sekin riski on, että joudumme entistä huonompaan
tilanteeseen.
Edelleen hyvinvointipalvelut, työeläkejärjestelmä ja
rahapelimonopoli ovat asioita, jotka jäivät tässä perustuslakisopimuksessa
heikolle pohjalle. Ne ovat niin heikolla pohjalla, niin epäselviä,
että näiltä osin, niin kuin monelta muultakin osin,
todellinen päätösvalta siirtyi Euroopan
unionin tuomioistuimelle — menee sanat sekaisin — EY-tuomioistuimelle.
EY-tuomioistuimessa 25:n, pian 27:n, maan tuomarit ovat niitä ratkomassa,
ja heistä on yksi suomalainen, ja heillä on valtavan
suuri valta ratkaista nämä asiat. Ja kun he ratkaisevat
ne markkinaehtoisesti, niin kuin unionissa yleensä kaikki,
niin kyllä meidän hyvinvointipalvelut, työeläkejärjestelmä,
rahapelimonopoli muun muassa ovat suuressa vaarassa tämän
perustuslain myötä, ja ne ovat isoja asioita.
Tämä on ihan fakta, ja siitä ei pääse
valitettavasti yhtään mihinkään.
Rouva puhemies! Tämä määräenemmistöpäätöksentekoon
siirtyminen entistä enemmän on mielenkiintoinen
asia. Myönnän sen, että määräenemmistöpäätöksentekoa
tarvitaan, jos unioni haluaa saada aikaan päätöksiä.
Mutta toisaalta, jos siirrytään määräenemmistöpäätöksentekoon niin
laajasti kuin nyt ollaan siirtymässä, me jäämme
yhä useammin yksin. Esimerkiksi maatalouden puolella, aluepolitiikassa
ja monissa muissa tärkeissä asioissa meille ei
löydy kumppania. Silloin meidät jyrätään
mennen tullen määräenemmistöllä.
Tänään oli suuressa valiokunnassa asia,
jossa todettiin liikennepuolelta, että enemmistö tekee
päätökset ja siihen joudumme sitten tyytymään.
Näin tulee käymään jatkossa
entistä enemmän.
Arvoisa puhemies! Täällä ei ole sanottu,
miksi nykysopimuksilla ei voitaisi mennä, ja on pakkokin
mennä, vielä monta vuotta eteenpäin.
Nizzan sopimus on huono, sitä ei olisi pitänyt
koskaan hyväksyä, ja sitä aikaisemmat
ovat tietysti huonoja, koska ne on tehty paljon pienempää jäsenmäärää ajatellen,
mutta kyllä nykysopimuksillakin näköjään
pystytään elämään,
ja näin Suomen puheenjohtajuuskausikin hoidetaan nykysopimusten
varassa ja unioni toimii. Ongelmat eivät ole sopimuksissa,
ongelmat ovat siinä, että unionilla ei ole johtajuutta,
kukaan ei hoida asioita. Nationalismia pidän sinänsä hyvänä asianakin,
mutta kun se on väärissä kohdissa, niin
se sitten pelaa, ja kun isot jäsenmaat ovat nationalisteja,
niin silloin kaikki kärsivät.
Tällä hetkellä ollaan siinä tilanteessa,
että unionissa ei ole johtajaa, joka vetäisi sitä eteenpäin,
ja silloin sitten kaikki ongelmat ovat kasautuneet, ja ne eivät
korjaannu perussopimuksia uusimalla automaattisesti, vaan tarvitaan
jotakin muuta. Mutta sitä ei löydy, koska tämä on
liian mahdoton yhtälö, tämä koko
unioni. 25 ja ehkä pian 35 (Puhemies: Ed. Kankaanniemi,
10 minuuttia!) jäsenmaata on sellainen sekamelska, josta
ei päästä eteenpäin millään
järjestelmällä.
Rouva puhemies! Edelleen korostan, että ensin pitää pitää eduskuntavaalit
ja niissä tämän asian olla teemana ja
sen jälkeen uusi eduskunta käsitelköön
tämän perussopimuksen, perustuslain.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Kankaanniemi asetti oman puheenvuoronsa
alussa minut ja pääministerin vastakkain suhteessa
siihen listaan, kun listasin niitä asioita, jotka tuossa
perustuslakisopimuksessa ovat sellaisia, jotka eivät ole
olleet Suomen neuvottelutavoitteiden mukaisia. Myöskin
henkilökohtaisesti pidän niitä ongelmina.
Tämä vastakkainasettelu oli täysin
tarpeeton. Me molemmat olemme istuneet konventissa puolitoista vuotta — silloin
pääministeri ei
ollut tietysti pääministeri, vaan siellä istuimme
ed. Matti Vanhanen ja minä — ja tiedämme
hyvin sen neuvotteluprosessin luonteen, jolla tätä perustuslakiprosessia
tehtiin. Hän sanoi aivan selkeästi, hän
sanoi aivan selkeästi tänään
tuolta aitiostaan, että tämä ei ole ideaalitilanne,
me emme ole saaneet kaikkia niitä tavoitteita, jotka alun perin
Suomen tavoitteita olivat, lävitse tässä yhteydessä,
ja hän sanoi, että tämä on kompromissi,
tämä on siedettävä kompromissi.
Tämä on pitkän prosessin tuloksena neuvoteltu,
ja sen takia me asetumme sen taakse. Siellä on kohtia,
joissa me olemme eri mieltä tai jotka olisivat voineet olla
paremmin kuin ne nyt sinne on muotoiltu, mutta kompromissi on aina
kompromissi. Se tarkoittaa sitä, että me otamme
yhden askelen taakse päästäksemme pari
askelta eteenpäin.
Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Pöytäkirjoista tietysti
voidaan tarkistaa, mitä kukin on sanonut. Mutta kyllä minä kuuntelin
erittäin tarkkaan pääministerin puheen,
koska hän minulle suoraan vastasi ja kävi läpi
nämä kohdat, jotka minulla on tässä paperilla,
ja sanoi, että näin ei ole kuin ed. Kankaanniemi
väitti. Ja te, ed. Kimmo Kiljunen, sanotte täysin
päinvastoin. Kyllä teillä ja pääministerillä nyt
on sukset ristissä todella pahasti, ja jompikumpi on oikeassa,
ja jompikumpi sitten ajattelee tai puhuu vähän
eri tavalla. Se on tietysti ikävä asia, mutta
se ei väitteillä selviä, koska näin
on ihan selkeästi. Nämä kannattaa nyt
tarkistaa. Pääministeri puhui Eurooppa-neuvostosta,
EU-presidentistä, ulkoministeristä ja muutamasta
muusta asiasta.
Pertti Hemmilä /kok:
Rouva puhemies! Satuin tänä aamuna kuulemaan
radiosta uutisia 50 vuoden takaa. Niissä uutisoitiin, miten
Benelux-maat ovat sopineet työvoiman vapaasta liikkuvuudesta,
ja sillä tavalla on tiettyä historiallista havinaa
tällä päivämäärällä 7.6.
Rouva puhemies! Professori Esko Antola on yksi maamme johtavia
EU-asiantuntijoita. Hän on arvioinut, onko koolla väliä.
Hän on todennut, että pienten ja suurten maitten
välinen jännite purkautui suurella ryminällä silloin,
kun Suomi liittyi unioniin. Neuvottelujen loppuvaiheessa vuoden
1993 lopulla Espanja ja Iso-Britannia kiinnittivät huomiota
siihen, että jos on tulossa neljä uutta
pientä jäsenmaata — tuolloin vielä uskottiin
Norjankin tulevan mukaan — silloin suurten ja pienten maiden
välinen tasapaino EU:ssa heilahtaa ratkaisevalla tavalla
pienten jäsenvaltioiden eduksi. Tämähän
ei näille kahdelle maalle sopinut, vaan asia pantiin pöydälle.
Tämän jälkeen sovittiin niin sanotusta
Ioanninan kompromissista, jonka mukaan asiaan palataan, kun pienet
hakijamaat otetaan mukaan, ja niille annetaan tässä vaiheessa
sovitut äänimäärät.
Asiaan palattiinkin niin sanotulla ranskalaisella tavalla syksyllä vuonna
2000 Ranskan ollessa EU:n puheenjohtajamaa, kun valmistauduttiin Nizzan
konferenssiin, jossa uudistettiin unionin perustamissopimusta. Tässä yhteydessä suuret
maat
kaappasivat itselleen enemmän valtaa pienten kustannuksella.
Pienet maat suostuivat Nizzassa tähän järjestelyyn.
Suomikin totesi pienten maiden piirissä, että ellemme
suostu ehdotukseen, suuret maat saattavat muodostaa oman ryhmänsä ja
tehdä päätöksiä ulkopuolella
yhteisten instituutioiden.
Arvoisa puhemies! Näin siis professori Esko Antola
kertoo siitä historiasta, joka todellisuudessa on kuitenkin
EU:n lähihistoriaa, sitä aikaa, jolloinka Suomi
oli neuvottelemassa jäsenyydestä.
Kun tässä keskustelussa erityisesti ed. Kimmo
Kiljunen on esiintynyt — toki asiantuntijana — hän
on antanut suorastaan erittäin tietäväisen kuvan
itsestään tässä, ja varmasti
näin onkin. Hän tuntee tämän
koko prosessin, mikä on johtanut tähän
perustuslailliseen sopimukseen ja tähän tilanteeseen,
missä me nyt täällä Suomessa olemme.
Hän tuntee sen erittäin hyvin. Lisäksi tässä keskustelussa
niin kuin muissakin yhteyksissä ed. Kimmo Kiljunen on kyllä osoittanut myöskin
tuntevansa ehkä ihan parhaasta päästä meidän
valtakunnassamme, ainakin meistä poliitikoista, tämän
sopimuksen sisällön. Hän tuntee myöskin
varmasti nämä nyt voimassa olevat sopimukset.
Kun olen kuunnellut tätä keskustelua, niin kyllä minustakin
kuitenkin ed. Kimmo Kiljusen loogisuus joutuu erityiseen tarkasteluun. Olen
kyllä sitä mieltä, että ne perusteet,
mitkä ed. Kimmo Kiljunen lateli täältä puhujakorokkeelta nimenomaan
sille, miksi Suomen ei olisi pitänyt koskaan hyväksyä tätä perustuslaillista
sopimusta, olivat painavia perusteita — ne jo, mitkä luettelitte
täältä puhujakorokkeelta — ja
kun ei se lista siihen edes jää.
Mutta kuitenkin nyt ollaan tässä tilanteessa, että hallitus
pääministerin johdolla on esitellyt tämän
eduskunnalle. Yhdyn niihin arvioihin, joita täällä muutkin
edustajat ovat aiemmin esittäneet, että olisi
ollut vähintäänkin toivottavaa, että arvoisa
pääministeri ja muitakin valtioneuvoston jäseniä,
ainakin ulkoministeri, olisi malttanut kuunnella tätä lähetekeskustelua
ja osallistunut myöskin tähän keskusteluun,
jottei ed. Kimmo Kiljusen olisi niin voimakkaasti monessa yhteydessä ja
monella puheenvuorolla tarvinnut hallituksen esitystä puolustaa,
vaan että pääministeri olisi itse ollut
valmis keskustelemaan eduskunnan kanssa tästä asiasta.
Arvoisa puhemies! Sitä suuremmalla syyllä olisin
näin toivonut tapahtuvan, koska katson, että kaikki
se aika, mikä tästä eteenpäin
tämän sopimuksen ratifioinnin valmisteluun täällä eduskunnassa
tullaan käyttämään — niin
meidän aikamme täällä eduskunnassa
kuin myöskin niitten kaikkien ulkopuolisten tahojen aika,
joita tänne kutsutaan asiantuntijoiksi — on jokseenkin
hukkaan heitettyä ottaen huomioon, että juuri äskettäin
olemme käsitelleet tätä samaa asiaa selonteon
pohjalta ja eduskunta on hyvin laajasti valiokunnissa kuullut asiantuntijatahoja
ja valiokunnat ovat hyvin perusteltuja lausuntoja antaneet ulkoasiainvaliokunnalle
ja ulkoasiainvaliokunta on hyvin seikkaperäisesti perehdyttyään asiaan
ja kuultuaan myöskin suurta valiokuntaa tässä asiassa
antanut asiasta selonteon pohjalta mietinnön eduskunnan
ratkaistavaksi. Täällä on sitten mietintöön
liittyen joistakin asioista äänestetty.
Nyt jos tämä perustuslain ratifioinnin käsittely
eduskunnassa tulee tapahtumaan niin — mitä en
toivo, mutta oletan — että jälleen käynnistetään
hyvin laaja kuulemiskierros, niin se on mielestäni jokseenkin
turhaa. Olen sitä mieltä, että tällainen
valiokuntakierros ja kuuleminen ei anna mitään
lisäarvoa enää tähän
itse asiaan, vaan tämä voitaisiin ratkaista hyvin
nopealla aikataululla. Siksi, arvoisa puhemies, vielä toivoisin, että tässä voitaisiin
edetä hyvinkin nopealla aikataululla ja saataisiin ikään
kuin aikaa ja tilaa muille hyvin tärkeille eduskunnassa
käsiteltäville asioille vielä ennen vaaleja.
Bjarne Kallis /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Puheeni on lähinnä vastaus
ed. Kimmo Kiljusen väitteille.
Ensinnäkin olen pannut merkille, että ed.
Kiljunen on vähätellyt sitä mielipidemittauksen
tulosta, johon on viitattu ja jossa on todettu, että 48 prosenttia
kansasta on ratifiointia vastaan. Ed. Kiljunen on vähätellyt
tätä toteamalla, että vain 9 prosenttia
tuntee sopimuksen sisällön. (Ed. Kimmo Kiljunen:
Sanoo tuntevansa!) — Aivan oikein. — Nyt ei kysytty
kansan mielipidettä sopimuksesta, vaan kysyttiin, mitä mieltä kansa
on siitä, että tämä sopimus
ratifioitaisiin. Siis ratifioimisesta oli kyse. Minä luulen,
että juuri siitä syystä enemmistö kokoomuslaisista,
jotka todennäköisesti ovat sopimuksen kannalla,
hyväksyy tämän sopimuksen, mutta silti
vastustaa ratifiointia. Luulen, että he ymmärsivät,
että nyt kysytään, ratifioidaanko vai
eikö. Ja sen takia, ed. Kiljunen, ei tätä mielipiteen
tulosta voi vähätellä väittämällä,
että he eivät tunne sopimuksen sisältöä,
koska sitä ei kysytty. Kysyttiin, pitäisikö ratifioida
vai ei.
Miksi he vastasivat näin? En minä tiedä,
eikä tiedä myöskään
ed. Kiljunen. Minä oletan, että he vastasivat
näin, koska he kysyvät, minkä takia pitäisi
nyt ratifioida sopimus, joka ei koskaan tule voimaan, eli aivan
samasta syystä, minkä takia minä en halua
ratifioida, aivan samasta syystä, minkä takia
presidentti Halonen ei pidä tärkeänä,
että ratifioitaisiin. En minä mene presidentti
Halosen taakse, mutta saan kai minä viitata siihen, että meillä on
samanlainen kanta, ja minä ilmoitin kyllä kantani
paljon paljon ennen kuin presidentti Halonen tuli julkisuuteen.
Voin todeta, että silloin kun Ranska ja Hollanti kansanäänestyksessä kaatoivat
tämän, kyselytunnilla esitin ulkoministerille,
että Suomikin jättäisi ratifioimatta,
jotta me voisimme neuvotella vielä paremman sopimuksen
itsellemme. Muistan myöskin, mitä ulkoministeri
Tuomioja vastasi. Hän sanoi, että tuo on brännvinsadvokatyr
eli sellaista, sanoisinko, ei-sopivaa taktiikkaa, kun EU:ssa neuvotellaan.
Te pyysitte, että ottaisin poliittisen vastuun. Totta
kai minä otan poliittisen vastuun. Poliittisen vastuun
ottaa jokainen, joka ottaa kantaa, ja se poliittinen vastuu mitataan
sitten seuraavissa vaaleissa. Minä olen vilpittömästi
tätä mieltä, vaikka minä olen
sitä mieltä, että sopimus on parempi
kuin nykykäytäntö. Minä en ymmärrä, minkä takia
te ette voi tätä hyväksyä, että tällainen
kanta voi olla, ja minkä takia te väitätte,
että minä en ota poliittista vastuuta. Minä olen
perustellut, minkä takia. Minä olen sanonut, että se
lisää maassa EU-kielteisyyttä, mikä ei
ole toivottavaa. Minä olen sanonut, että se antaisi
meille paremmat mahdollisuudet jatkoneuvotteluissa, jotka kuitenkin
tulevat saamaan jotakin meidän kannaltamme hyvää parannusta
tähän sopimukseen.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Ed. Kallis sanoi äskeisessä puheenvuorossaan, että minä olisin
vähätellyt Suomen kansan kantaa, kun 48 prosenttia
ilmoittaa, (Ed. Pulliainen: Sehän on tosiasia!) että he
vastustavat tämän sopimuksen ratifiointia, ja
kun olen viitannut siihen, että 9 prosenttia sanoo samanaikaisesti,
että he tosiasiassa tuntevat tuon sopimuksen.
Ed. Kallis, käsi sydämelle, minä yritän
nyt kysyä teiltä, tämä on gallup-kysymys:
Pitäisikö presidentti Nazarbajevin erota Kazakstanin
presidentin tehtävistä sen vuoksi, että häntä on
syytetty vakavista ihmisoikeusloukkauksista? Minä en ole
varma siitä, tunnetteko tämän asian vai
ette. Jos te ette tunne sitä asiaa, niin vastatkaa silloin mielellään
"kyllä" tai "ei". Vastuullisena poliittisena päätöksentekijänä tai
jopa kansalaisena todennäköisesti te vastaatte,
että minä en voi ottaa tuohon asiaan kantaa, koska
minä en tunne. Nyt kuitenkin puolet Suomen kansalaisista
on ottanut kantaa sitä vastaavaan kysymykseen kuin se, pitääkö presidentti
Nazarbajevin erota Kazakstanin presidentin tehtävistä,
koska oppositio väittää hänen
syyllistyneen ihmisoikeusloukkauksiin. Minä vain viittasin
tähän näin, että jos joutuu
toteamaan, että minä en tunne asiaa, niin ei kannattaisi
ottaa kantaa siitä asiasta silloin siinä tilanteessa.
Tämä ei ole vähättelyä,
tämä on vain tilanteen toteamista. Kun tästä on
moneen kertaan jo sanottu, minä olen jo kolmannen kerran
toistanut sitä, että kun tämmöinen
sanonta liikkuu, että en minä tuosta asiasta mitään
tiedä, mutta vastustan kuitenkin, niin hanttiin pistän
kuitenkin. Siinä on vähän sellainen asetelma,
että valistusta täytyy tehdä, ihmisten
täytyy tietää, mikä on Kazakstanin
tilanne tai Uzbekistanin tilanne, ja siltä pohjalta sitten
ottaa kantaa siihen, minkä tyyppisiä ihmisoikeusloukkauksia
mahdollisesti tässä maassa on tehty, tai sitten,
kun minä puhun unionin perustuslaista ja sen ratifioinnista,
minkä kannan otamme silloin, kun me tunnemme tuon asiakirjan
kunnolla.
Ed. Hemmilä käytti minusta erittäin
ansiokkaan puheenvuoron, ei sen vuoksi, että hän
kiitteli asiantuntemustani. Se on suhteellista, kaikilla meillä on
oma asiantuntemus tähän asiaan. Minä olen
todella kirjoittanut kirjan "Euroopan unionin perustuslaki", jossa
olen käynyt huolella lävitse koko tämän
perustuslakiprosessin, sekä sen syntyhistorian että sen
nykyisen luonteen.
Haluaisin sen verran oikaista teidän muotoiluanne,
että te totesitte, että tuossa Nizzan sopimuksessa,
joka hyväksyttiin, nimenomaan olisivat olleet suuret ja
pienet maat vastakkain ja ennen kaikkea lopputulos olisi ollut suurten
maiden kannalta edullinen eli se nykyinen perussopimus päätöksentekojärjestelyineen,
joka juuri nyt on voimassa. Sen verran tarkkuutta tuohon asiaan,
että on totta, että tuo Nizzan pitkien puukkojen
yö on meille tuttu ja me muistamme hyvin sen käsittelyn äärimmäisen
sekavuuden ja ne kompromissit, jotka siellä tehtiin viimeisinä yön tunteina.
Siinä lähtökohtana oli tuo ongelma, minkä te
sanoitte, ed. Hemmilä, eli suurista maista, ennen kaikkea
Ranska vaati, että sen ääniosuuden täytyy
säilyä sen jälkeen, kun unioni on nyt
laajentunut näillä pienillä mailla, joihin
te viittasitte.
Mutta tosiasiassa lopputulos oli aivan käsittämätön
kummajainen. Siis nykyisessä perussopimuksessa oleva määräenemmistöpäätöksenteon äänten
painotus on täysin käsittämätön.
Katsokaa se läpi. Tuossa se on minulla silmieni edessä,
mutta katsokaa se. Se on aivan kummallinen. Se ennen kaikkea ei
suosi suuria vastaan pienet, se suosii erinomaisen paljon Ranskaa,
täysin kohtuuttoman paljon Ranskaa suhteessa Saksaan esimerkiksi,
kohtuuttoman paljon suosii Espanjaa suhteessa Britanniaan ja Italiaan
ja Espanjan kautta myöskin sitten nykyistä uutta
jäsentä Puolaa, joka ei silloin Nizzan sopimusta
tehtäessä ollut paikalla. Se suosii näitä muutamia
maita, Ranskaa ja Espanjaa, ja sen lisäksi ennen kaikkea
se kummallinen kompromissien vyöry oli se, että se
suosii vanhoja jäsenmaita. Siellä ovat Belgian,
Luxemburgin ja Hollannin äänen painot täydellisesti
erilaisessa mittakaavassa kuin näiden uusien jäsenmaiden,
kuten Slovenian, Latvian ja muidenkin Baltian maiden.
Se oli selkeästi sopimusjärjestely, joka syntyi tavallaan
"kammottavissa olosuhteissa" yön hiljaisina viimeisinä tunteina
hyvin sekavana prosessina verrattuna tähän uuteen
perussopimukseen, jota me nyt olemme laatineet todella jo monta
vuotta, ja siinä suosittiin muutamia maita, ennen kaikkea
vanhoja unionin perustajajäseniä verrattuna uusiin
jäseniin. Se oli se luonne Nizzan sopimuksen osalta.
Nyt on mielenkiintoinen tilanne tässä uudessa perustuslakisopimuksessa.
Tässähän todellisuudessa se määräenemmistöpäätöksenteon
kriteeristö, joka sinne tuli ja joka on prosenttiosuuksia eikä ole
tämä yksinkertainen kaksoisenemmistö, jota
Suomi ajoi, itse asiassa menettelytapana suosii suuria maita. Silloin
kun keskustelua käytiin, niin suuret maat pitivät
tiukasti pintansa, että heidän asemansa täytyy
turvata, ja se määräenemmistöpäätöksenteon
kriteeristö suosii suuria maita suhteessa pieniin maihin.
Mutta olennainen ero, mikä siinä oli taustalla ja
minkä vuoksi pienetkin maat saattoivat asettua sen taakse,
johtuu siitä, että vuonna 2004 tapahtunut unionin
laajentuminen itse asiassa toi unioniin sisään
vain pieniä maita. Jos Puola jätetään
pois, niin yhdeksän pientä maata tuli sisään, Romania
ja Bulgaria vielä perään. Eli yhdeksän pientä maata
tuli mukaan ja yksi keskisuuri eli Puola, jolloin itse asiassa unionin
sisäisessä päätöksenteossa
tämän laajentumisen vuoksi tapahtui sitä,
mihin te viittasitte jo Nizzan sopimuksen yhteydessä, että pienten
maiden suhteellinen osuus ratkaisevalla tavalla tuli vahvaksi unionissa,
ja tätä kompensoitiin nyt tällä määräenemmistöpäätöksenteon
kriteeristöllä, 55—65 prosenttia, jolla
suuret maat ottivat itselleen pikkuisen ikään
kuin takaisin sitä valtaa, joka niillä unionissa
oli ollut, johtuen siitä, että pienten maiden
kokonaislukumäärä oli niin valtavasti
kasvanut.
Tässä oli selvä logiikka, joka siellä toimi
konventin sisällä. Hyvin sen tiedän,
kun sitä neuvottelua käytiin, miten suuret maat
painoivat päälle, ja ne saivat siinä sitten
sen lävitse. Hallitustenvälinen konferenssi myöskään
ei onnistunut sitten siinä, mitä Suomi todellisuudessa
tavoitteli ja mikä olisi ollut tämä yksinkertainen
kaksoisenemmistö, joka olisi ollut kaikkein selkein
järjestelmä.
Ajatelkaa, jos olisi kansakoulussa, peruskoulussa, ymmärrettävä järjestelmä:
Kun määräenemmistöpäätöksentekoa
tehdään, se edellyttää yksinkertaista
enemmistöä jäsenvaltioista eli 25 jäsenvaltiosta
enemmistön täytyy olla takana eli 13 jäsenvaltion
edustaen enemmistöä väkiluvusta, jolloin
siinä ovat sekä suurten maiden että pienten
maiden intressit yhtä aikaa edustettuina, vähän
samanlainen oivallus kuin aikoinaan, kun liittovaltiota luotiin
Yhdysvaltoihin, jolloin piti tämä valtion ja kansalaisten
suhde ratkaista. Tämä ratkaistiin kongressissa
siten, että senaatti koostuu samanlaisella edustuksella
suhteessa osavaltioihin ja taas edustajainhuoneessa on väkilukupohjainen
edustautuminen, ja molempien kamarien täytyy olla lainsäädäntöpäätöksen
takana. Siinä on vähän sama logiikka
kuin tässä yksinkertaisessa kaksoisenemmistössä.
Siihen me emme nyt pystyneet tuossa yhteydessä johtuen
näistä neuvottelukuvioista. Totean sen, että se olisi
ollut ideaalitilanne. Tämäkin ratkaisu, joka nyt
on tehty, ollessaan kokonaispaketin osa on hyvä.
Nyt sitten, arvoisa puhemies, en rupea lukemaan läpi
tätä taulukkoa, mutta kun tässä viittasitte
siihen, että minä otin seitsemän kohtaa,
joissa minä näen ja Suomen hallituskin neuvotteluissa
näki, että tämä lopputulos ei
ole paras mahdollinen, niin minulla on tässä 30
kohtaa, joissa minä taas voin todeta, että tämä on
aivan erinomainen sopimus, alkaen siitä, että tämä on
yhtenäinen perussopimus. Unionin arvoja on täydennetty
olennaisilla osilla: tasa-arvolla, moniarvoisuudella. Unionin tavoitteisiin
lisättiin täystyöllisyys. Unionille tuli
globaalitavoitteita, rauha esimerkiksi mukaan luettuna. Perusoikeuskirja
tuli osaksi perustuslakia. EU voi liittyä kansainvälisiin
ihmisoikeussopimuksiin. Unionin toimivalta on määritelty
ensimmäisen kerran selkeästi ja nimenomaan otettiin
mukaan se, että se toimivalta, jota tässä perussopimuksessa
ei ole määritelty unionille, kuuluu jäsenvaltiolle.
Se on aivan uusi piirre koko tässä järjestelmässä.
Toissijaisuusperiaatteen valvonnasta on paljon puhuttu. Lainsäädäntönimikkeet
selkiytyvät. Kansalaisaloitteellisuus tulee, yleishyödyllisten
palvelujen määrittelyperusta. Puolustuspolitiikka
jäntevöityy, kauppapolitiikka tehostuu. Rikosoikeuden
ja poliisiyhteistyön sekä maahanmuuttopolitiikan
kehittäminen, eurooppalainen syyttäjävirasto,
oikeus erota. Nämä ovat näitä yleisiä saavutuksia.
Sitten koko toimielinuudistus, jota en rupea tässä luettelemaan
ja jossa lähdetään koko sen järjestelmän
selkiyttämisestä ja tehostamisesta.
Tässähän on valtavasti asioita, joissa
tämä perussopimus, uusi perustuslaki, vie unionia
eteenpäin. Nuo kriittiset kohdat, jotka luettelin, ovat kriittisiä kohtia,
ja me olemme nähneet ne ongelmat, mitä niihin
liittyy. Mutta kokonaisuus täytyy nähdä merkittävänä edistysaskeleena
eteenpäin. Siksi, ed. Kallis, mukaan luettuna muutkin, ed.
Pulliainen ja muut, tulkaa mukaan, ratifioidaan tämä yhdessä.
Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! En kyllä halua viimeistä sanaa
tässä väittelyssä, mutta en
kyllä ymmärtänyt sitä viittausta
ihmisoikeuskysymyksiin lainkaan. Totean vielä kerran, että ei
nyt kansalta kysytty kantaa sopimukseen vaan kysyttiin hyvin selkeästi,
onko kansa sitä mieltä, että pitäisi ratifioida
vai ei. Siihen kansa otti kantaa. Minä en tiedä,
minkä takia kansa vastasi niin kuin vastasi. Minä oletin,
että se johtuu siitä, että he pitävät
jo hylättyä, kansanäänestyksessä kaatunutta sopimusta
mahdottomana, ja perustelin tätä myöskin
sillä, että jos kokoomuslaiset, jotka tunnetusti
ovat EU-myönteisiä ja sopimuksen kannalla, kuitenkin
ovat sitä mieltä, ettei pidä ratifioida,
niin silloin kansa on tiennyt kyllä, mihin kysymykseen
on vastannut.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! En halua ottaa viimeistä sanaa, mutta
tietenkin ymmärrän tämän dilemman, kuvion,
siis näinpäin, että jos joku sanoo, että minä olen
tätä ja tätä mieltä,
niin on järkevää siinä yhteydessä,
jos me analysoimme tätä sanomista, tuoda esille
se, jos joku myöskin sanoo samanaikaisesti, että minä en
tosiasiassa tunne sitä asiaa. Minä en ole mitään
muuta tuonut esille kuin sen, että on tuotu nämä kaksi
faktaa tähän rinnalle, kanta ja se, että tosiasiassa
ihmiset sanovat, että me emme tunne tätä asiaa.
Tämän halusin vain tuoda esille.
Rauno Kettunen /kesk:
Arvoisa puhemies! Luulin jo hetken, että minulla on
kunnia saada viimeinen puheenvuoro tässä keskustelussa
(Ed. Kuoppa: Ei lähellekään!) Euroopan
perustuslaista tehdyn sopimuksen hyväksymisestä.
Tähän saakka keskustelu on kestänyt viisi
tuntia, ja luulen, että montaa täällä salissa
kiinnostaa jo huomattavasti enemmän tämä seuraava
asiakohta, hallituksen esitys laiksi maataloudessa käytettyjen
polttoaineiden ja sähkön valmisteveron palautuksesta.
Arvoisa puhemies! Euroopan unionin toiminta ei ole niin kaksista,
etteikö sitä pitäisi kehittää paremmaksi.
EU:n suosio kansamme keskuudessa on laskenut merkittävästi,
pohjalukemiin. Tämän käsiteltävänä olevan
hallituksen esityksen käsittelyssä populistit
ja vastustajat varmasti saavat eniten suosiota. Jos tänään
järjestettäisiin kansanäänestys,
niin todennäköisesti suurin osa kansalaisista
vastustaisi perustuslaillisen sopimuksen ratifiointia. Kuka poliitikko
kansan suosiota siis haluaisi, niin sen pitäisi nyt kiivaasti vastustaa
tätä lakiesitystä, kuten ainakin vasemmistoliitto,
vihreät, kristilliset, perussuomalaiset, kaikki oppositiopuolueita.
Pääministeri Matti Vanhanen on osoittanut päämäärätietoista
johtajuutta asian käsittelyssä (Ed. Pulliainen:
Entäs ed. Kettunen?) tulevan EU:n puheenjohtajamaan edustajana — toisin
kuin ed. Pulliainen.
Perustuslakia valmistelemaan perustetun konventin tavoitteena
oli kehittää unionista demokraattisempaa, avoimempaa
ja tehokkaampaa Laekenin vuoden 2001 julistuksen mukaisesti. Konventti
sai perustuslakiehdotuksensa valmiiksi heinäkuussa 2003.
Hallitustenvälinen konferenssi pääsi
yhteisymmärrykseen perustuslakisopimuksesta kesäkuussa
2004. Jäsenvaltiot, Suomi mukaan lukien, allekirjoittivat
sopimuksen lokakuussa 2004. Sopimuksen voimaantulo edellyttää ratifioimista
kaikissa jäsenvaltioissa. Sopimus on ratifioitu nyt jäsenvaltioiden
enemmistössä eli 15 jäsenvaltiossa. Ranska
ja Hollanti ovat äänestäneet sopimusta
vastaan. Eurooppa-neuvostossa kesäkuussa 2005 todettiin
ratifiointiprosessin jatkuvan pohdintatauon aikana kussakin jäsenvaltiossa
omalla tavallaan. Sopimuksen kirjauksen mukaan jos neljä viidesosaa
jäsenvaltioista on ratifioinut sopimuksen ja yhdellä tai useammalla
jäsenvaltiolla on ollut vaikeuksia ratifioinnissa, Eurooppa-neuvosto
ottaa asian käsiteltäväksi.
Hallituksen esityksen mukaan uusi EU:n perustuslaki olisi selvennys
ja parannus nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Parannuksia olisivat muun
muassa seuraavat perustuslain kohdat: Aiemmin solmitut sopimukset
unionia koskien koottaisiin yhteen. Unionin tehtäväjako
ja päätöksenteko olisivat selkeämmin
kuvatut. Lainsäädäntöä yksinkertaistettaisiin
vähentämällä säädöstyyppejä 15:stä 6:een.
Perustuslain hyväksymisellä tehostettaisiin unionin
toimintakykyä unionin laajentuessa. Unionin ja sen jäsenmaiden
toimivalta määriteltäisiin selkeästi
ja pysyvästi. Harvaanasuttujen alueiden erityisasema vahvistettaisiin — perustuslaissa
on kirjaus erityisasemasta. Liittymissopimuksen 141 ja 142 artiklat
jatkuisivat oikeudellisesti uudessakin sopimuksessa. Sopimuksessa
on turvatakuulauseke, jonka perusteella jäsenmaat sitoutuisivat
auttamaan toisiaan aseellisen hyökkäyksen tapahtuessa.
Nämä kaikki ovat selkeitä parannuksia.
Sopimuksen mukainen perustuslaki edistäisi mielestäni
ainakin jossain määrin unionin kehittymistä liittovaltion
suuntaan. Uusi perustuslaki vahvistaa isojen valtioiden valtaa suhteessa
pieniin, mutta uusi perustuslaki vahvistaa EU:n kokonaisvaikuttavuutta,
siis vaikutusmahdollisuuksia ja painoarvoa, maailmassa.
Sopimuksen ratifiointia perustellaan myös sillä,
että sopimus tekee unionista kansanvaltaisemman. Suomen
kansalaisen näkökulmasta tämä tosin
voi tuntua huonolta perusteelta. Parlamentin valta vahvistuu, mutta
EU:n laajentuessa Suomi menettää paikkoja uudessa
parlamentissa. Voidaan myös arvioida, että päätösvaltaa
siirtyy lisää EU:lle. Suomi ei myöskään
saa kaudesta toiseen jokaiseen komissioon omaa komissaariaan. Tätäkin
voidaan toki pitää puutteena sopimuksessa.
Sopimuksen ratifiointi ei siis ole ongelmatonta. Myös
presidentti Halonen on jarrutellut Suomen kiirettä. Kaksi
maata on jo torjunut sopimuksen perustuslaista. Sopimus siis ei
tule voimaan tällaisenaan, ja voi toki aivan perustellusti kysyä,
kuten täällä on kysytty, onko sopimusta tarpeellista
tässä vaiheessa ratifioida Suomessa. Sopimuksen
ratifiointia voi kuitenkin pitää tärkeänä signaalina
muille EU-maille, että olemme sitoutuneet EU:n kehittämiseen.
Oman ratifiointimme uskotaan antavan Suomelle vahvempaa uskottavuutta
viedä perustuslakiprosessia eteenpäin ja johtaa
unionia. Jokainen jäsenvaltio ottaa kantaa sopimukseen
omista lähtökohdistaan, näin myös
Suomi. Ranskalaiset ja hollantilaiset eivät päätä Suomen
puolesta.
Unionin kehittämisen pitää lähteä läheisyysperiaatteen
pohjalta. Tämä tarkoittaa sitä, että päätöksenteko
tapahtuu mahdollisimman lähellä kansalaisia. Kansallisten
parlamenttien päätösvalta oman maan asioihin
pitää turvata. Päätöksenteon
siirtyessä kauas kansalaisista myös avoimuus voi
kärsiä ja ihmiset voivat kokea päätökset
itselleen vieraiksi. Tämä olisi vaaraksi demokratialle.
Arvoisa puhemies! Suomi on liittynyt Euroopan unioniin kansan
enemmistön tahdon mukaisesti. Unionin toimintaa on kehitettävä niin,
että unionista on sen jäsenille ja kansalaisille
entistä enemmän hyötyä, aitoa
lisäarvoa: lisää turvallisuutta, parempia
palveluita ja parempaa työllisyyttä. Olemme nyt
unionin jäseniä, ja lienee hallituksen esityksen
mukaisesti parempi olla mukana päätöksenteossa
kuin sen ulkopuolella.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa puhemies! Olisin todellakin toivonut, että pääministeri
olisi järjestänyt itselleen aikaa, niin että hän
olisi voinut tulla vaikka nyt tässä keskustelun
loppupuolella tänne vastaamaan monissa puheenvuoroissa
esille nostettuihin kysymyksiin. Nimittäin ehkäpä tämän
keskustelun loppupuolella juuri on noussut näissä puheenvuoroissa
niitä kysymyksiä, joiden osalta olisi ollut syytä odottaa,
että pääministeri vastaa niihin suoraan
täällä eduskunnassa.
Rouva puhemies! Tästä Nizzan puukkojen yöstä vielä sen
verran, kun se tässä nyt nousi esille, että siellähän
todellakin suuret valtiot jossain määrin painostivat
pieniä valtioita hyväksymään sen
pienille maille erittäin paljon epäedullisemman
järjestelyn nimenomaan äänivallan osalta kuin
mikä ennen oli käytössä. Nyt
tilanne on se, että 25 jäsenvaltion unionissa
on 6 suurta ja 19 pientä maata, jos Puolakin lasketaan
suurten joukkoon. Tilannehan näyttää nyt
siltä, että näillä 6 suurella
jäsenvaltiolla on todennäköisesti hyvin
paljon vaalittavana nimenomaan sen oman valta-asemansa pitämiseksi.
Tässä katsannossa ja tässä valossa
ei voi tulla muuhun johtopäätökseen,
kuin että kyllä sillä koolla on väliä.
Pienten maitten on jatkossakin taivuttava suurten painostuksessa.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! En todellakaan halua pitkittää yhtään
tätä istuntoa, mutta kun ed. Hemmilä nosti
esille tämän Nizzan sopimuksen, niin se, mikä on
olennaista meidän tajuta ja ymmärtää,
on se, että tämä Nizzan sopimus on se
sopimus, joka on tällä hetkellä voimassa.
Se on se keskeisin perussopimus, joka määrittää päätöksentekojärjestelmän
luonteen. Sen syntyhistoria on juuri tuon kaltainen kuin ed. Hemmilä tässä kuvasi.
Tästä me haluamme nyt päästä eroon.
Sen takia vetoan vielä teihin, kansanedustajat: ratifioidaan
nyt tämä uusi perustuslakisopimus, jolla me saamme
tuon taakan pois, mikä tuossa Nizzan sopimuksessa on ollut.
Tämä uusi sopimus on ehdottomasti tasapainoisempi
ja kokonaisvaltaisempi ja parempi sekä pienten maiden kannalta
että koko unionin kannalta. (Ed. Kalliksen välihuuto)
Tämän vuoksi — myös te, ed.
Kallis — mukaan tähän joukkoon, joka
haluaa ajaa tätä asiaa eteenpäin.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ed. Kimmo Kiljunen, ettekö te nyt
vihdoinkin ymmärrä, että ei tämä sopimus
tule voimaan. Raapustellaan ja riipustellaan nyt ihan mitä tahansa,
ei tästä mitään kalua tule.
Te vaan niin kuin söpötätte, söpötätte
söpöttämisen jälkeen ja sillä siisti,
ja ei yhtään asia etene.
Keskustelu päättyy.