6) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi perusopetuslain, lukio-lain,
ammatillisesta koulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta
annetun lain ja kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun
lain 41 ja 45 §:n muuttamisesta
Opetusministeri Krista Kiuru
Arvoisa puhemies! Tehtävä on haastava, mutta
yritän parhaani.
Ensinnäkin, arvoisat edustajat, haluan todeta, että tässähän
on kysymyksessä hyvin pitkään odotettu
lakikokonaisuus, yhdistetty eri säädöksistä ja
saatu nyt sitten kahdelle puolelle aikaan muutoksia. Haluan ensinnäkin
todeta, että rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Olipa tämä sitten koulurauhapaketti tai vaikka
Lex Gustafsson, niin se kertoo siitä, että haluan
antaa heti alkuun tunnustuksen ministeri Gustafssonin työlle.
Nimittäin tämä on täysin muuttumaton
ja aivan hänen ansiotaan, että olemme saaneet
tämän lakiesityksen tänne, eli omalta
osaltani en ole halunnut koskea tämän lain sisältöön
miltään osin. Tämä on hyvin
tasapainoinen kokonaisuus, ja olen siitä kiitollinen, että tämä oli
tarjottuna jo valmiiksi pöytään.
Arvoisa puhemies! Sitten yksityiskohtiin. Hallitusohjelman ja
sitä tarkentavan Koulutus ja tutkimus vuosina 2011—2016 -kehittämissuunnitelman
mukaisesti lapsen oikeus turvalliseen ja laadukkaaseen opetukseen
lähikoulussa taataan. Lapsella ja nuorella tulee olla oikeus
turvalliseen kasvu- ja opiskeluympäristöön.
Tilannetta kouluissamme ja oppilaitoksissamme ei voi pitää tältä osin
hyvänä. Häiriöt ovat yleisiä,
eikä kouluviihtyvyys ole kansainvälisesti vertailtunakaan riittävän
hyvä. Oppilaiden kokema turvallisuudentunne ei ole riittävällä tasolla.
Hallitusohjelma ja kehittämissuunnitelma ja niiden
linjaukset lähtevät siitä, että oppilaskunnat
vakiinnutetaan kaikkiin peruskouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin.
Tämän lisäksi koulujen toiminnassa tulee
korostua osallisuus, hyvinvointi, turvallisuus ja kanssaihmisten
kunnioitus. Oppilaiden ja opiskelijoiden osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tulee
tukea. Kansainvälisestikin tarkasteltuna suomalaiset lapset
ja nuoret kokevat vaikutusmahdollisuutensa vähäisiksi.
Se on suuri sääli.
No, hallitusohjelma myös edellyttää,
että avohoidossa olevien oppivelvollisten oikeutta osallistua
perusopetukseen parannetaan ja huostaan otettujen ja sijoitettujen
lasten oikeus perusopetukseen turvataan. Tunne-elämältään
tai sosiaaliselta käyttäytymiseltään
haasteellisten oppilaiden lasten- ja nuorisopsykiatriseen tutkimukseen ja
hoitoon pääsy sekä joustava siirtyminen
takaisin kouluun ovat ensiarvoisen tärkeitä. Silti
osa oppilaista on valitettavasti vieläkin erilaisten tilapäisten
opetusjärjestelyiden varassa ja hoidosta takaisin kouluun
siirtyvän oppilaan opetuksen järjestäminen
tuottaa monesti vaikeuksia. Selvitysten mukaan myöskään
osalle huostaan otetuista ja sijoitetuista lapsista opetusta ei
ole järjestetty lainsäädännön
mukaisesti opetuksen järjestämisluvan saaneissa
kouluissa.
Arvoisa puhemies! Tällä hallituskaudella esitystä toteutetaan
siis sekä hallitusohjelman että koulutuksen ja
tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteiden mukaisesti.
Koulujen kurinpitokeinoja kehitetään ja näiden
rinnalle säädetään uusia keinoja
puuttua epätoivottavaan käyttäytymiseen.
Häiriöihin puuttumisen osalta tarkistetaan käytössä olevien
keinojen tarkkarajaisuutta, jotta laillisuus- ja yhdenvertaisuusperiaate
eri kouluissa toteutuisi entistä paremmin. Kasvatuksellista
lähestymistapaa kurinpitoon ja ojentamiseen vahvistetaan
koulurauhan parantamiseksi.
Uutena puuttumiskeinona perusopetuslakiin ehdotetaan lisättäväksi
käytännössä jo suuressa osassa
kouluja jossakin muodossa käytössä oleva
kasvatuskeskustelu, josta tulisi ensisijainen keino puuttua rakentavasti
oppilaan moitittavaan käyttäytymiseen. Kasvatuskeskustelussa
yksilöidään toimenpiteeseen johtanut
käyttäytyminen, selvitetään
käyttäytymisen syyt ja seuraukset sekä keinot
käyttäytymisen parantamiseksi. Myös jälki-istuntoa
kehitetään ottamalla paremmin huomioon oppilaan
kasvatukselliset tarpeet. Kirjallisten ja suullisten tehtävien
ja harjoitusten teetättäminen tulee mahdolliseksi
sillä edellytyksellä, että tehtävien
ja harjoitusten tulee olla oikeasuhtaisia sekä kasvatusta,
opetusta ja kehitystä tukevia ja ikä ja kehitystaso
huomioon ottaen oppilaalle sopivia.
Lisäksi koulun opettajan tai rehtorin tulee ilmoittaa
tietoonsa tulleesta koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä,
kiusaamisesta tai väkivallasta niihin syyllistyneen tai
niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle
edustajalle. Ilmoitusvelvollisuuden tavoitteena on tuoda esiin koulussa
tapahtuvan kiusaamisen ja häirinnän lisäksi
myös koulumatkalla esiin tulevat kiusaamis- ja häirintätapaukset, mikä edesauttaa
kokonaistilanteen selvittämistä ja tehostaa kodin
ja koulun välistä yhteistyötä.
No, oppilaiden ja opiskelijoiden velvollisuuksiakin selvennetään
nimenomaisesti viittaamalla perusopetuslaissa vahingonkorvauslakiin.
Näin me selkeytämme kouluissa ja oppilaitoksissa
tapahtuvaan ilkivaltaan ja vahingontekoihin liittyviä menettelyjä.
Lukiolaki muutetaan vastaamaan ammatillisesta koulutuksesta
annettua lakia siten, että opiskelijan osallistuminen opetukseen
voidaan evätä enintään kolmen
päivän työajaksi, jos on olemassa vaara,
että toisen opiskelijan tai oppilaitoksessa tai muussa
opetustilassa työskentelevän henkilön
turvallisuus kärsii opiskelijan väkivaltaisen
tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi tai opetus
tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti opiskelijan
häiritsevän käyttäytymisen vuoksi.
Opettajille ja rehtoreille annetaan perusopetuksessa,
lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa ja ammatillisessa
aikuiskoulutuksessa toimivalta tietyissä välttämättömissä tilanteissa
tarkistaa oppilaiden ja opiskelijoiden tavaroita sekä ottaa
haltuun oppilaiden esineitä oppituntien rauhoittamiseksi
tai turvallisen opetusympäristön takaamiseksi.
Eli puukot ja puntarit, alkoholi ja tupakka voidaan siis ottaa pois,
ellei tilanteen vaarallisuus edellytä sitä, että poliisi kutsutaan
paikalle. Esityksen toteutuessa muun muassa opetusta tai oppimista
peruskouluissa häiritsevät esineet voidaan ottaa
haltuun lopputunnin tai tarvittaessa loppupäivän
ajaksi, ja esimerkkinä tällaisista esineistä voidaan
myös ottaa pois paljon keskustelua herättäneet
matkapuhelimet tilapäisesti. Voimaan tullessaan uusi laki mahdollistaisi
oppilaan tahdon vastaisen haltuunoton, mikäli matkapuhelimella
tai muulla esineellä tosiasiallisesti häiritään
opetusta tai oppimista eikä oppilas tätä esinettä pyynnöstä huolimatta
luovuta.
Koska lailla puututtaisiin oppilaiden ja opiskelijoiden henkilökohtaiseen
koskemattomuuteen, laissa myös säädettäisiin,
että kaikissa toimenpiteissä on noudatettava hienotunteisuutta
ja kunnioitettava henkilökohtaista koskemattomuutta ja
yksityisyyttä mahdollisimman pitkälle. Tarkastaminen
edellyttää aina tapauskohtaista ilmeistä syytä,
ja läsnä tulee oikeusturvan varmistamiseksi olla
kaksi aikuista, joista toisen opiskelija tai oppilas voi valita,
mikäli henkilö on saapuvilla.
Arvoisa puhemies! Kurinpitotoimien toimivaltuuksien käyttö pitää kouluissa
ja oppilaitoksissa suunnitella ja ohjeistaa, jotta opettajat osaavat
niitä mahdollisimman turvallisesti ja tasapuolisesti työssään
soveltaa. Näiden toimivaltuuksien takia esitys
tulee käsitellä myös perustuslakivaliokunnassa.
Mutta kuri, säännöt ja valvonta muodostavat kuitenkin
vain yhden osa-alueen monimutkaisista koulurauhaan vaikuttavista
tekijöistä. Oppilaasta huolehtiminen ja osallistuminen,
vuorovaikutus sekä oppilaiden, opettajien ja vanhempien
välinen luottamus ovat myös avaintekijöitä, kun
viihtyisää ja rauhallista arkea kouluissa rakennetaan.
Siksi osallisuutta kouluissa ja oppilaitoksissa pitää vahvistaa.
Siksi esityksellä pyritään parantamaan
lasten ja nuorten oikeutta osallistua ikänsä ja
kehitystasonsa mukaisesti itseään koskevaan päätöksentekoon.
Oppilaiden ja opiskelijoiden osallisuutta muun muassa opetussuunnitelman,
koulutyörauhaa parantavien suunnitelmien ja koulun järjestyssäännön
osalta lisätään. Myös oppilaskunnat
säädetään pakollisiksi perusopetuksessakin.
Oppilaskuntien toiminnan lisäksi kaikkien oppilaiden ja
opiskelijoiden oikeutta sekä samalla opetuksen ja koulutuksen järjestäjien
velvollisuutta kehittää osallisuutta painotetaan
nyt jatkossa kaikilla asteilla. Eli kysymys on siitä, että osallisuuden
vahvistaminen ja yhteisöllisen toimintakulttuurin edistäminen vähentävät
myös konflikteihin johtavaa kapinointia kouluissa ja oppilaitoksissa
sekä lisäävät sitten järjestyssääntöjen
yleistä hyväksyttävyyttä.
Arvoisa puhemies! Esitykseen sisältyy myös pientä heikossa
asemassa olevien oppilasjoukkoa koskeva parannus. Erikoissairaanhoidon
piirissä olevien opiskelijoiden oikeutta päästä sairaalakouluun
ja heidän sairaalakoulusta saamaansa tukea ja asiantuntija-apua
siirtymävaiheessa selkeytetään ja vahvistetaan.
Sairaalan sijaintipaikkakunnan tulee ehdotuksen mukaan järjestää erikoissairaanhoidon
piirissä olevalle oppilaalle opetusta siinä määrin
kuin se on hänen terveytensä, pedagogiset tarpeensa
ja erikoissairaanhoidon hoidolliset ja kuntoutukselliset toimenpiteet
sekä muut olosuhteet huomioon ottaen perusteltua, mikäli
opetus oppilaan omassa koulussa ei kaikista lain mahdollisista tukitoimista
huolimatta ole oppilaan edun mukaista, ja tietenkin kaikki tehdään
oppilasta ja tämän huoltajia kuullen.
Arvoisa puhemies! Myös lastensuojelulain mukaan sijoituskunta
on oikeutettu huostaan otettujen ja sijoitettujen lapsien osalta
perimään sijoittajakunnalta lapselle järjestetyistä palveluista
ja tukitoimista aiheutuneet kustannukset aiheuttamisperiaatteen
mukaan. Mainitut säännökset ovat selkiyttänet
kodin ulkopuolelle sijoitettujen ja huostaan otettujen lasten palveluiden järjestämistä.
Nyt nämä vastaavat muutokset toteutetaan perusopetuksenkin
osalta eli myös esi- tai perusopetuksesta aiheutuneet kustannukset laskutettaisiin
tulevaisuudessa aiheuttamisperiaatteen mukaan aiemmin keskiarvoon
perustuneen laskentamallin sijasta. Näin oletamme, että resurssit
kohdistuvat esityksen mukaisessa mallissa opetuksen järjestämisvastuussa
olevalle taholle eikä resurssien perustuminen keskimääräisesti
kustannuksille enää ohjaa opetuksen järjestäjiä epätarkoituksenmukaisiin
järjestelyihin.
Arvoisa puhemies! Kaikkia tietenkin kiinnostaa, millä aikataululla
mennään eteenpäin, ja on hyvä sanoa,
että säädösmuutokset tulisivat
voimaan 1.1.2014 ja kustannuksiakin muodostuu tämän
jälkeen. Kustannukset olisivat vuosittain oppilaskuntatoiminnan
laajentamisen osalta noin 665 000 euroa. Lisäksi
kustannuksia syntyisi säädösmuutosten
toimeenpanon ja suunnittelun vuoksi tarpeellisista täydennyskoulutuksista
vuosina 2014 ja 2015, joiden järjestämistä valtio
tukee yhteensä 1,5 miljoonalla eurolla, ja tämä kattaa
valtaosan tarvittavista täydennyskoulutustarpeista.
Arvoisa puhemies! Sitten valitettavasti ollaan vielä tämän
toisen esityksen puolella. Pyrin olemaan todella napsakka.
Tässä kysymys on siitä, että esityksessä oppilas-
ja opiskelijahuoltolaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi esitetään
myöskin parannuksia. Olemme yhdessä sosiaali-
ja terveysministeriön kanssa kehittäneet opiskelija-
ja oppilashuoltoa, ja tätä kautta hankehan on
ollut vireillä jo vuodesta 2004 asti, ja asiaa on pohtinut
kaksikin eri laaja-alaista työryhmää,
ja useita erillisselvityksiä on tehty. Nyt on tosi kysymyksessä.
Nimittäin näissä selvityksissä on
kuitenkin käynyt ilmi se, että oppilaille ja opiskelijoille
järjestettävä psykososiaalinen tuki on
parantunut peruskouluissa, joissa oppilashuolto on ollut pitkään
opiskelijan oikeus, eli käytännössä on
nähtävillä, että kun toimenpiteitä on,
niin ne myöskin purevat. Mutta esi- ja perusopetuksessa
oppilashuolto on ollut lain velvoitteista huolimatta kuitenkin riittämätöntä,
ja se on jakautunut alueellisesti epätasaisesti. Lukioissa
ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelijahuolto on ollut todella
puutteellista, ja on hyvä todeta, että myös
oikeuskansleri on ottanut useaan otteeseen asiaan kantaa, kiinnittänyt huomiota
oppilashuollon toimivuuteen ja edellyttänyt nykyistä velvoittavampaa
ja sisältöä täsmällisemmin
määrittelevää säännöspohjaa.
Eli olen valtavan iloinen siitä, että kahden ministeriön
yhteistyönä ollaan saatu pullautettua nyt esitys
tänne eduskuntaan.
Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti sitten näistä säännöksistä.
Ensinnäkin laki koskisi esi- ja perusopetusta sekä toisen
asteen lukiokoulutusta ja ammatillisesta koulutuksesta annetussa
laissa tarkoitettua koulutusta. Siinä kiinnitetään
nyt huomiota ensimmäistä kertaa yhteisölliseen opiskeluhuoltoon.
Eli tietenkin opiskeluhuoltoa voidaan järjestää samalla
tavalla vielä yksilökohtaisesti, ongelmakeskeisesti,
mutta kyllä painopiste nyt siirtyy selkeästi ennalta
ehkäisevään suuntaan. Opiskeluhuoltona
oppilaat ja opiskelijat voisivat saada matalan kynnyksen tukea hyvinvoinnin
ja oppimisen edistämiseksi. Turvaamalla siis varhainen
tuki oppilaalle, opiskelijalle koulussa vältetään
niitä raskaampia toimenpiteitä ja sitä kautta
tuodaan myöskin säästöjä yhteiskunnan
kannalta.
Erittäin tärkeää on, että uudistus
toisi lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin vastaavat opiskeluhuollon
kuraattori- ja psykologipalvelut kuin ne, jotka ovat jo esi- ja
perusopetuksessa. Ehdotuksen mukaan tällä koulutuksen
järjestäjällä tulee olla käytettävissä koulun
tai oppilaitoksen sijaintikunnan järjestämänä opiskeluhuollon
psykologi- ja kuraattoripalveluja ja psykologin ja kuraattorin palveluja
olisi oikeus saada laissa säädetyssä määräajassa
eli seitsemän päivän ajassa ja sitten
sitä kautta opiskelija tulisi saamaan näitä palveluja
myöskin tietyssä määräajassa.
Myös terveydenhoitajan ja lääkärin
saavutettavuudesta sekä kuraattoreiden kelpoisuudesta säädetään.
Arvoisa puhemies! Tämä edellyttää kaiken kaikkiaan
toiminnan suunnitelmallisuutta, myöskin toimintakulttuurin
muutosta kouluissa ja oppilaitoksissa, jotta tätä ennalta
ehkäisevää ja yhteisöllistä puolta
saadaan aikaiseksi. Lisäksi esitetään,
että kunnanvaltuustoissa hyväksyttävään lastensuojelulain
mukaiseen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan kirjattavista
opiskeluhuoltoa koskevista tiedoista tehdään nyt
laissa velvoitettavia myös siltä osalta, että opiskeluhuollon
tavoitteet ja paikallisen toteuttamistavan keskeiset periaatteet,
arvio opiskelijahuollon kokonaistarpeesta ja käytettävissä olevista
opiskeluhuoltopalveluista sekä muut toimet, joilla vahvistetaan
opiskeluympäristön ja -yhteisön
hyvinvoinnin edistämistä ja opiskelijoiden varhaista tukea,
ovat jatkossa osa tuota hyvinvointisuunnitelmaa.
Arvoisa puhemies! Tässä vielä tietenkin
on tärkeää myös parantaa henkilötietojen
käsittelyä, ja siltäkin osalta säädöspohja
on nyt yhtenäinen ja selkeämmin ymmärrettävä.
On hyvä todeta myöskin se, että kunnan
peruspalveluiden valtionosuuslakia ehdotetaan muutettavaksi siten,
että oppilaitoksen sijaintikunta voi laskuttaa oppilaan
ja opiskelijan kotikuntaa käytettyjen psykologi- ja kuraattoripalveluiden aiheuttamista
henkilökustannuksista, ja tällä me turvaamme
sen, etteivät oppilaitosten sijaintikunnat joudu maksamaan
muiden kuntien oppilaiden ja opiskelijoiden tarvitsemien palveluiden kustannuksia.
Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: Joku kysyi, mitä tämä maksaa,
ja siihenkin olemme varautuneet, sillä näin mittava
uudistus tietenkin edellyttää rahoitusta. Kustannuksia
aiheutuu psykologi- ja kuraattoripalveluiden laajentamisesta toiselle
asteelle. Sen vuoksi valtiontalouden kehyspäätöksissä vuosille
2013—2016 on lisätty jo valmiiksi 13,1 miljoonaa
euroa vuodesta 2014 lähtien opiskelija- ja oppilashuoltotoimien kehittämiseksi,
mutta sitten varsinaisesti jatkossa psykologi- ja kuraattoripalveluiden
laajentamisesta aiheutuvat kokonaiskustannukset vuonna 2014 ovat
10,9 miljoonaa euroa, josta sitten valtion osuus on 5,45 miljoonaa
ja kuntien osuus tämä samainen, ja vuodesta 2015
kokonaisuus on jo 26,2 miljoonaa, kun kokonaisesta vuodesta on kerran
kysymys, ja silloin valtion osuus ja kunnan osuus — molempien — on
13,1 miljoonaa. Kaiken kaikkiaan näillä menettelyillä lähdetään liikkeelle
ja muutosten myötä kunnille annetaan myös
3 miljoonan euron kertaluonteinen määräraha,
jonka tarkoitus on osoittaa kunnille sieltä peruspalvelujen
valtionosuusmomentilta, että tämä uudistus
halutaan myöskin panna toimeen.
Näin ollen on todettava, että olemme tosissamme.
Me haluamme parantaa lasten ja nuorten palveluita, selkeyttää,
yhdenmukaistaa kuntien ja koulujen erilaisia käytäntöjä ja
luoda edellytykset moniammatilliselle yhteistyölle lasten
ja nuorten parhaaksi.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Kiitoksia, ministeri Kiuru, napakasta esittelystä. Tässä on
varmaan tarvetta debatillekin, mutta ennen sitä kuitenkin
kuulemme pohjaksi tuosta varsinaisesta puhujalistasta ainakin yhden
puheenvuoron.
Tuula Peltonen /sd:
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva hallituksen
esitys on upea työnäyte edelliseltä opetusministeriltä Jukka
Gustafssonilta, joka määrätietoisesti
tarttui ministerinä paljon julkisessakin keskustelussa
vellovaan koulun työrauha-asiaan, ja itse kouluyhteisö suorastaan
huusi toimenpiteitä asioiden kuntoonsaattamiseksi. Tästä siis
suuri kiitos Jukka Gustafssonille, että saamme nyt tätä esitystä olla
viemässä eteenpäin, ja nyt tietenkin
ministeri Kiurulle, joka vie tämän esityksen finaaliin.
Arvoisa puhemies! Perusopetuslain 29 §:n mukaan
oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.
Turvallisuudella tarkoitetaan oppimisen tilojen ja välineiden
turvallisuutta sekä turvallisuudentuntemusta sekä hyvää oppimisen ilmapiiriä.
Kukaan koulussa ei saa joutua väkivallan tai muun kiusaamisen
kohteeksi. Koulussa on oltava kaikilla työrauha.
Lakiesitykseen on kirjattu, että vastuu koulun työrauhasta
on koko kouluyhteisöllä: rehtorilla, opettajilla
ja oppilailla. Itse muuttaisin tätä kohtaa esityksessä niin,
että jättäisin luettelematta rehtorin,
opettajat ja oppilaat, kouluyhteisö kun pitää sisällään
paljon muitakin kuin opettajat, rehtorin ja oppilaat. Siellä työskentelevät
ja omalta osaltaan rakentavat hyvää työrauhaa myös
koulunkäynnin ohjaajat, terveydenhoitajat, kuraattorit,
keittiöhenkilöstö, siistijät
ja ehkä myös talonmiehet. Vastuu koulurauhasta
on ihan varmasti heillä kaikilla, ja uskon, että he
kaikki haluavat tuota vastuuta kouluissa kantaa. Ehkä sivistysvaliokunta
voi käsittelyssään tähän
kouluyhteisö-käsitteeseen vielä ottaa
kantaa.
Koulun työrauha koostuu monesta tekijästä. Siihen
olennaisena vaikuttaa muun muassa koulun toimintakulttuuri pitäen
sisällään koulun yhteisöllisyyden,
on yhteiset toimintaperiaatteet, opettajien yhteistyö ja
monialainen asiantuntijuustoiminta sekä kodin ja koulun
yhteistyö. Työrauhaan vaikuttaa merkittävästi,
ja sanoisin, että hyvin vahvasti, oppilaan kohtaaminen
ja välittäminen, toisin sanoen oppilaasta huolehtiminen,
osallistuminen, vuorovaikutus ja luottamus oppilaan ja opettajan
välillä. Ja jotta oppilaan opettaja voisi riittävästi
kohdata, tarvitaan riittävän pienet ryhmäkoot
ja pedagogista osaamista.
Arvoisa puhemies! Tässä lakiesityksessä opetustoimen
lainsäädäntöön esitetään
muutoksia, joilla opetuksen ja koulutuksen järjestäjille
säädetään uusia keinoja koulujen
ja oppilaitosten työrauhan parantamiseksi. Perusopetuslaissa,
lukiolaissa, ammatillisesta koulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta
annetussa laissa ehdotetaan säädettäväksi
opettajille ja rehtorille toimivaltuudet ottaa haltuun häirintään
käytettäviä tai vaarallisia esineitä ja
aineita sekä tarkastaa oppilaan tai opiskelijan tavarat
ja päällisin puolin vaatetus tällaisten
esineiden tai aineiden löytämiseksi.
Saadaanko työrauhaa sitten lisää opettajien voimakeinoja
lisäämällä? On tutkittu myös,
että opettajien autoritaarinen kasvatusasenne ei tutkimusten
mukaan paranna työrauhaa, vaan asia vaikuttaisi olevan
päinvastoin. Liika sanktiokulttuuri voi jopa vaikeuttaa
oppilaan omia keinoja itsehallintaan. Opettaja ei myöskään
entiseen tapaan voi enää nojata koulun takaamaan
auktoriteettiasemaan, ja tästä tulee tunne, että perinteiset
keinot puuttua työrauhahäiriöihin eivät
enää riitä. Tärkeintä onkin
opettajalle niin sanottu pedagoginen auktoriteetti, jossa oppilaan
ja opettajan suhde perustuu luottamukseen ja molemminpuoliseen kunnioitukseen.
Voimakeinojen käyttöä on haluttu tässä lakiesityksessä kuitenkin mahdollistaa,
jos tilanne sitä viime kädessä vaatii.
Viime ajan tapahtumat osoittavat, että vaikeita tilanteita
voi koulupäivän aikana tulla ja myös vaarallisia
aineita ja esineitä koulussa esiintyä. Samoin
säädetään vahingonkorvausvelvollisuudesta,
eli myös oppilas on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa
vahingon.
Arvoisa puhemies! Huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen
ja nuoren kasvatuksesta. Koulu on tukena tässä kasvatustehtävässä.
Yhteisvastuullisen kasvatuksen tavoitteena on edistää lasten
ja nuorten oppimisen edellytyksiä, turvallisuutta ja hyvinvointia
koulussa.
35 a § säätää lakiin
kouluissa jo paljon käytössä olevan kasvatuskeskustelun.
Eli oppilas, joka häiritsee opetusta tai muutoin rikkoo
koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai
kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäkunnioittavasti
tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti, voidaan ensisijaisena
toimenpiteenä määrätä osallistumaan
yhteensä enintään kaksi tuntia kestävään
kasvatuskeskusteluun. Tämä on erittäin hyvä uusi
elementti, joka myös velvoittaa koulua, kouluyhteisöä,
toimimaan tämän kasvatuskeskustelun puitteissa.
Myös perusopetuslain jälki-istuntoa koskevaa pykälää tarkennetaan.
Toisin sanoen oppilas voidaan määrätä siivoamaan
sotkujaan tai sitten tietenkin myös istumaan jälki-istuntoa
hiljaa. Lisäksi täsmennetään
kurinpitokeinojen määräämiseen
liittyviä toimivaltuuksia sekä selkeyden vuoksi
viitataan perusopetuslaissa, lukiolaissa sekä ammatillisesta
koulutuksesta annetussa laissa oppilaan ja opiskelijan velvollisuuksien
osalta suoraan vahingonkorvauslakiin.
Arvoisa puhemies! Halusin itse erityisluokanopettaja—kansanedustajana,
että tästä lakiesityksestä käydään
jo ennen sen käsittelyyn tuloa hyvää ja
vahvaa keskustelua mahdollisimman hyvän tietopohjan saamiseksi.
Sattumoisin myös koulujen viimeaikaiset tapahtumat ovat
tuota keskustelua lisänneet. Eduskunnassa onkin nyt työryhmä,
jossa kansanedustajilla on ollut mahdollisuus kuulla kasvatuksen
asiantuntijoiden näkemyksiä koulun työrauhatilanteesta.
Työryhmä on kokoontunut useita kertoja, ja sen
tuloksena olemme saaneet kootuksi toivottuja esityksiä, jotka
on myös toimitettu sivistysvaliokunnan jäsenille
tiedoksi. Muutoksia on haluttu muun muassa vanhempien osuuden kasvattamiseen
kasvatuskeskustelussa, opetuksen epäämisen pidentämiseen
kahdella päivällä sekä koulun
yhteisön tarkempaan määrittämiseen.
Uskon, että näistäkin esityksistä valiokunta
tulee keskustelemaan runsaasti.
Tässä kyseenomaisessa esityksessä tuli
muutos lukion osalta, jossa nyt olisi oikeus kolmen päivän
opetuksen epäämiseen, kuten ammatillisilla oppilaitoksilla
on ollut. Näissä tapauksissa on tukityö,
kaikenlainen tuki, erityistuki hyvin tärkeää.
Ketään ei saa näissä opetuksen
epäämistilanteissa jättää yksin.
Perusopetukseen en kolmen päivän opetuksen epäämistä ottaisi.
Tärkeämpää on saada oppilas tuen
piiriin. Opetusta ei ole syytä lopettaa. Minä ainakin
opettajana haluaisin nähdä sen häiriköivän
oppilaan myös seuraavana päivänä ja
tarkistaa, mikä tilanne on. Siksi tämä esitys
on tällaisenaan hyvä.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies
Anssi Joutsenlahti.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Nyt sitten on tosiaan luvattu debatti. — Onko edustaja
Gustafsson halukas käyttämään
puheenvuoron? (Jukka Gustafsson: Ei vielä! — Ben
Zyskowicz: Jos annettaisiin ensin niille, jotka ovat halukkaita!) — Jaaha,
no sitten edustaja Viitamies.
Pauliina Viitamies /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin täytyy kiittää hallitusta
ja tietenkin ministereitä, sekä entistä että nykyistä,
siitä, että tämä lakipaketti
on nyt täällä meidän käsittelyssämme.
Me sivistysvaliokunnassa tuskin maltamme odottaa, että pääsemme
tätä sielläkin käsittelemään.
Nyt kun molemmat ministerit ovat tuossa paikalla — olen
ymmärtänyt, että tämä on
yhteistyössä hallintokuntien yli menevää toimintaa — siksi
kysynkin liittyen näihin loistaviin uudistuksiin kuraattori-
ja psykologipalveluista toisella asteella: Millä tavalla
tullaan nyt varmistamaan se, että näitä ammattilaisia
riittää jatkossakin sitten, kun näitä toimenkuvia
tullaan lisäämään toiselle asteelle?
Onko tarkoitus kenties järjestää ylimääräistä muuntokoulutusta
henkilöille, jotka kouluissa työskentelevät
ja kenties nopeammin pätevöityisivät
sitten kuraattoreiksi, tai tullaanko pätevyysvaatimuksia
jollakin tavalla uudelleen arvioimaan? Tässä ensinnäkin
kysymykset opetusministerille.
Kimmo Kivelä /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Voidaan onnitella, nämä kaksi
esitystä ovat tervetulleita terveen järjen esityksiä,
vaikka joillain suilla näitä on moitittu koulukurilaeiksi.
Kurihan ei ole vastaus, mutta työskentelyrauha ja oikeus
oppimiseen on turvattava, ja siksi tämä esitys
todellakin on tervetullut. Joskus kuulee opettajien suusta sanottavan,
että oppilashuolto ja erityisopetus ovat peruskoulun aurinko,
jonka ympärillä kaikki muu kiertää,
mutta onkin tärkeää, että nämä asiat
ovat kunnossa. Meidän koulumaailmassamme on paljon vahvuuksia,
ja usein se on pienistä asioista kiinni, hyvin inhimillisistä tekijöistä,
mutta nyt on kysymys myös rahasta. Ministeri vakuutti, että löytyy
rahaa. (Puhemies koputtaa) Välillä kyllä epäilyttää,
kun tänäänkin on noita talouden lukuja
kuullut, mutta toivotaan, että resurssit turvataan.
Sanna Lauslahti /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Laki tulee todellakin tarpeeseen, pelisääntöjä tarvitaan.
Meillä on tilanne, jossa työrauha on se pieni
edellytys, joka on edellytys sille, että lapset ja nuoret
voivat opiskella rauhassa mutta yhtä lailla meidän
ammattilaiset, opettajat, pystyvät opettamaan oppilaille
rauhassa. Muistan alkuaikani aikoinaan, kun tulin politiikkaan ja
eräs oppilas kysyi etupenkillä, kun takapenkin
pojat melusivat: "Miksi minä en saa opiskella rauhassa?"
Meidän tehtävä on huolehtia, että opettajilla
on riittävät työvälineet tähän.
Laissa on erinomaisia lisäyksiä työrauhan
varmistamiseksi. Yksi, jonka toivoisin vielä muutettavaksi,
on se, että oppilaat, jotka eivät ole suorittaneet
jälki-istuntoja, eivät myöskään
saisi päättötodistusta. Toivottavasti
pystymme tähän saamaan muutoksen.
Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Eivät ne häiriköt
aina ole poikia. On myös tyttöjä, joita
varten tarvitaan kovempia keinoja. Haluan kiittää entistä opetusministeriä Gustafssonia
ja nykyistä opetusministeriä Krista Kiurua siitä,
että olette tarttuneet näihin ongelmiin ja tuotte
opettajille lisää keinoja puuttua pahimpiin käytösongelmiin
kouluissa.
Itse haluaisin kuulla opetusministeriltä, minkä takia
ette tähän esitykseen ottanut muun muassa OAJ:n
toivomaa rehtorin oikeutta erottaa kolmeksi päiväksi.
Se olisi nopea keino puuttua akuutteihin ongelmiin siinä tilanteessa,
kun lapsen koulunkäynti on omalta osaltaan ei-turvallista
ja lapsi saattaa vaarantaa myös muiden turvallisuuden koulussa.
Toisena kysyisin opetusministeriltä, miten te suhtaudutte
siihen, että jos velvoitteita, esimerkiksi jälki-istuntoja,
ei ole suoritettu, niin todistusta ei saisi. Nämä olisivat
sellaisia keinoja, joita opettajat kaipaisivat kouluissa, vaikka
se (Puhemies koputtaa) päävastuu kasvatuksesta
olisikin kodeilla.
Eeva-Johanna Eloranta /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä on mukana
myöskin säädöksiä liittyen
tähän sairaalakouluopetukseen. Haluaisinkin nostaa
tämän pienen mutta hyvin tärkeän
asian esiin.
Nythän on niin tässä esityksessä,
että kunta, jossa sairaala sijaitsee, on velvollinen järjestämään
tätä opetusta, jonka sitten oikeudenmukaisesti
kotikunta maksaa. On kuitenkin hirmuisen hyviä kokemuksia,
oikeastaan parempia kuin sairaalakoulusta, ehkä sen ohella
käytettävästä tällaisesta
verkko-opetuksesta, jossa sairaalassa oleva lapsi tai nuori voi
osallistua sen oman luokan opetukseen, vaikka ei pysty itse olemaan
läsnä siellä tunnilla. Tästä on
pieni vaiva luokanopettajalle, mutta se on sosiaalisesti aivan todella
merkittävä asia, jolloin nuorta tai lasta ei tarvitse
eristää siitä omasta ympäristöstään
ja lisätä sitä sairastamisen taakkaa.
Olisinkin kysynyt ministeriltä, onko mietitty näiden
asioitten kirjaamista lakiin tai ehkä asetukseen jossain
kohtaa, että tätä verkko-opetusta sairaalakoululapsille voitaisiin
lisätä.
Mikko Savola /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllähän ne oppilaat, joilla asiat
ovat kunnossa, tajuavat olla kunnolla käskemättäkin,
mutta valitettavasti hyvin paljon meidän yhteiskunnassamme
on sitä, että kun vanhempien vastuu on se ensisijainen,
kun vanhemmat ovat menettäneet sen otteensa niistä lapsistaan,
niin sitten koulussa näitä ongelmia tulee. Koulurauha
on kyllä se kaiken a ja o, joka takaa sitten sille suuremmalle
joukolle ne hyvät oppimisedellytykset.
Herra puhemies! Tämä esitys tulee kyllä tarpeeseen.
Opettajat tarvitsevat ne keinot puuttua siihen, tarvitsevat muitakin
keinoja kuin sen pelkän sormen heristämisen, ja
täytyy kyllä kiittää entistä ministeriä Gustafssonia
ja nykyistä ministeriä siitä, että tämä esitys
on tänne saatu. Se tulee enemmän kuin tarpeeseen.
Sen osoittaa tämä keskustelu Alppilan koulustakin,
jota tänä keväänä käytiin
aika laajasti tässä yhteiskunnassa.
Outi Alanko-Kahiluoto /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olin Helsingin opetuslautakunnan puheenjohtajana
antamassa kirjallista varoitusta Alppilan koulun opettajalle, joka
ylitti perusopetuslaissa säädetyn voimankäytön
oikeuden käydessään käsiksi
oppilaaseen, joka ei millään tavalla aiheuttanut
uhkaa opetustilanteessa. Sen haluan tähän edelliselle puhujalle
huomauttaa.
Vihreän eduskuntaryhmän puolesta haluan lämpimästi
kiittää entistä opetusministeriä siitä, että olette
valmistellut erittäin hyvän lakiesityksen, ja
erityisesti kiitän siitä, että tässä lakiesityksessä ei
uloteta oppilaan erottamista kouluyhteisöstä perusasteelle,
sillä on erittäin tärkeää,
että koulussa, joka on lapsen tärkeä arkiympäristö, selvitetään
ne ongelmat moniammatillisessa tiimissä, jonka oppilashuolto
mahdollistaa. Kiitän myös siitä, että tähän
lakiin ei ole ulotettu uusia fyysisiä kurinpitokeinoja,
joita tosin yksikään taho ei ole esittänyt,
ei myöskään OAJ, mikä on nyt
hyvin tärkeää tuoda esiin tässä keskustelussa.
(Puhemies koputtaa) Ja se on tärkeää erityisesti
opettajien... [Puhemies antoi puheenvuoron seuraavalle
puhujalle.]
Lea Mäkipää /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin on mietittävä,
että kukaan lapsi tai oppilas ei halua olla paha vaan hän
haluaa olla sellainen henkilö, joka hyväksytään,
ja tämän oppiminen on hyvin tärkeätä,
että annetaan sieltä kodista nämä eväät.
Jollei kodeissa ole näitä eväitä annettavana,
niin mietin, että kun ensimmäinen koulupäivä on,
niin siellä pitäisi käydä tätä kasvatuskeskustelua,
järjestää oikein säännöt,
mitä saa tehdä ja mitä ei. Vaikka kuinka
näitä lakeja säädettäisiin,
ei se auta. Eli tarkoitan sillä sitä, että tämä ennaltaehkäisy myös
tässä näitten lakien tuntemuksessa on
erittäin tärkeätä, ja tietysti
suuret luokkakoot edesauttavat tätä häiriköintiä ja
muuta, mutta edelleen puhun tästä kodin merkityksestä erittäin
paljon.
Sitten kun puhutaan oppilaanohjauksesta ja kun tarkoituksena
on edistää opiskelijoiden oppimista, niin eräs
arvostamani opettaja sanoi, (Puhemies koputtaa) että me
tukiopetamme hengiltä oppilasparat, jotka ovat heikkoja.
Niitten pitää aina saada tukiopetus... [Puhemies
antoi puheenvuoron seuraavalle puhujalle.]
Anna Kontula /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suurin osa tällä hetkellä meidän
kouluissa opettavista opettajista on saanut koulutuksensa sellaiseen
järjestelmään, jossa erityisapua tarvitsevat
oppilaat ovat erillisillä luokilla erityisopettajien opetettavina.
Nyt kuitenkin meillä pyritään integraatiolinjaan,
jossa entiset erityisoppilaat ovat samoissa luokissa muiden kanssa.
Sinänsä ihan hyvä linja, mutta näille luokanopettajille
ei ole tarjottu riittävää määrää erityispedagogista
täydennyskoulutusta, jotta he pystyisivät vastaamaan
siihen haasteeseen, mitä tietysti tämä koulujärjestelmän
muuttuminen tuo tullessaan.
Usein häiriöiden määrä luokassa
vaihtelee tosi paljon luokittain. Siinä on jonkin verran
kysymys opettajan persoonasta mutta myös siitä,
millaisen koulutuksen hän on saanut, millaisia välineitä hänellä on
pedagogisesti käytössään. Kysyisinkin,
millä lailla tämä on otettu koulurauhan
kehittämisessä huomioon.
Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Pääministeri Kataisen hallituksen
keskeinen tavoite on se, että jokaisessa koulussa ja oppilaitoksessa
on hyvä oppia, myöskin opettajilla on työrauha
opettaa ja jokainen oppilas saa tarvittaessa avun ja tuen. Nämä kaksi lakiesitystä
vievät
näitä asioita eteenpäin. Kiitos, että ne
ovat tulleet tänne eduskuntaan. Myös kiitos Vanhempainliitolle,
Suomen Rehtoreille ja OAJ:lle, jotka ovat vauhdittaneet näitä esityksiä.
Olen ehdottanut tässä keskustelussa sitä,
että kouluissa tehtäisiin koulurauhasopimus, ja
tällä haluan korostaa sitä, että on
erittäin tärkeää, että myöskin
vanhemmat ovat vahvasti mukana, vanhemmat tietävät,
minkälaiset koulukurisäädökset
kouluissa on, ja myöskin oppilaat ovat mukana tekemässä tätä työtä.
Kun tässä säädetään
nyt siitä, että kouluissa opetussuunnitelman yhteydessä tehdään
suunnitelma, miten koulukuria viedään eteenpäin,
niin toivon, että sivistysvaliokunnassa kirjataan ja esitetään,
että tätä esitystä tarkemmin
olisivat vanhemmat mukana — kodin ja koulun yhteistyö on
käyttämätön voima- vara — ja
myöskin (Puhemies koputtaa) oppilaat olisivat vahvemmin
mukana. Uskon yhteisöllisyyden voimaan ja siihen, että... [Puhemies
antoi puheenvuoron seuraavalle puhujalle.]
Anneli Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Oppilaan erottaminen on aina erittäin
rankka toimenpide lapsen ja nuoren oikeusturvan kannalta. Kun täällä on
keskusteltu koulurauhasta, niin tämä esitys on
ollut erittäin hyvä, mutta minun on ollut henkilökohtaisesti
erittäin vaikea hyväksyä muun muassa
sitä, että lukion oppilaiden kohdalla laajennetaan
kolmen päivän erottamismahdollisuutta ja perusteluna
on se, että koska ammatillisessa koulutuksessa tällainen
mahdollisuus on, niin myös lukion oppilaiden kohdalla tämä pitää viedä eteenpäin.
Kun tämmöinen erottaminen tehdään,
niin siinä pitää olla aina erittäin
vahvat ja erityiset perustelut. Ongelmana tällä hetkellä on
se, että muun muassa Kuntaliiton selvitysten mukaan 105
kunnassa oppilaille ei pystytä tarjoamaan esimerkiksi psykiatrista
hoitoa, vaikka nämä lapset ja nuoret sitä tarvitsisivat.
Nyt meidän ongelmaksemme tulee se, että kun me
emme pysty tarjoamaan lapsille ja nuorille (Puhemies koputtaa) riittävää tukea
ja apua, niin sitten, jos he käyttäytyvät
heikosti, me erotamme heidät. Tämä lähtökohta...
(Puhemies koputtaa) koko tähän asiaan on mielestäni
aivan väärä.
Sofia Vikman /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Koulurauhalain kaivatut uudistukset parantavat
koulujen työrauhaa mahdollistaen puuttumisen häiriö-
ja vaaratilanteisiin entistä paremmin sekä antavat
myös eväitä käsitellä asioita
oppilaiden kanssa kasvatuksellisessa hengessä. Lakiesitykseen
on jäänyt kuitenkin vielä joitakin kehittämistä vaativia
kohtia, joita toivon eduskunnan sivistysvaliokunnan ottavan huomioon
asiaa käsitellessään. Tarkoitan erityisesti
säädöstä, jonka mukaan vaarallisesti
käyttäytyvältä oppilaalta voidaan
evätä kouluun pääsy kolmen päivän
ajaksi myös perusasteella. Säädös
edesauttaisi muiden lasten turvallisuudentunteen palautumista mutta
olisi ennen kaikkea vaarallisesti käyttäytyvän
lapsen etu. Lasta ei jätettäisi missään
tapauksessa yksin. Kolmen päivän poissaoloon olisi
tarkoituksenmukaista yhdistää ammattimaiset tukitoimet
sekä tapahtuneen ja sen taustojen perusteellinen selvittely.
Markus Lohi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kuluneen kevään aikana on käyty
poikkeuksellisen laajaa keskustelua koulurauhasta, ja tämän
keskustelun aikana opettajakunta on voinut kokea olonsa hieman epävarmaksikin.
Saattaa olla, että niitä kaikkia oikeuksia ja
toimenpiteitä, joita jo tällä hetkellä on
käytettävissä koulurauhan ylläpitämiseksi,
ei uskalleta käyttää. Kun olemme aivan
oikeutetustikin arvostelleet hallitusta koulusäästöistä,
haluan tässä tilanteessa lausua erityisesti edelliselle
opetusministerille kiitokset tästä laista. Nythän
on myös näköpiirissä ilmiö,
että kun koulun tavoitteena on opetuksen lisäksi
tukea vanhempia kasvatustyössä, niin tämä kasvatusvastuu
on siirtymässä yhä enemmän kodeilta
kouluille ja päiväkodeille. Haluaisinkin kysyä opetusministeriltä, onko
tämä kasvatusvastuu siirtynyt jo liikaa kodeilta
kouluille, ja jos on, niin (Puhemies koputtaa) onko tälle
ilmiölle jotakin tehtävissä.
Merja Mäkisalo-Ropponen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vain pienessä osassa kouluista vanhemmilla
on mahdollisuus vaikuttaa kouluyhteisön terveellisyyteen.
Toisaalta myös koululaisten vanhempien tuki on usein riittämätöntä.
Alle kouluikäisten lasten vanhemmat saavat neuvolasta jatkuvasti
ohjausta ja tukea vanhemmuuteen sekä lastenhoitoon ja kasvatukseen.
Lapsen siirtyessä kouluun tällainen säännöllinen
ohjaus ja tuki jäävät pois. Mielestäni
jatkossa olisikin syytä pohtia, voisiko oppilashuoltoon
tai muuten koulun toimintaan sisällyttää enemmän
vanhempien parissa tehtävää työtä.
Monet vanhemmat tarvitsevat tukea ja ohjausta erityisesti murrosikää lähestyvien
lasten kasvatuksessa. Toimivalla ja oikein järjestellyllä oppilas-
ja opiskelijahuollolla voidaan tukea koko perhettä kokonaisvaltaisesti.
Kysynkin ministeri Kiurulta, miten hänen mielestään
tätä vanhempien ohjausta ja tukea voisi koulussa
lisätä.
Satu Haapanen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kesän jälkeen taas kymmenettuhannet
pienokaiset lähtevät koulutielle. Kukaan vanhempi
ei halua omaa lastansa erotettavan koulusta yhdeksikään
päiväksi. Se ei ole kasvatuskeino. Sen sijaan
nämä lakiesitykset, jotka meillä ovat
käsittelyssä, tuovat arvokkaan lisän työrauhan
edistämiseen kouluissa sekä lasten hyvinvoinnin
edistämiseen koulussa. Työrauha luokassa koostuu
monesta asiasta. Usein se häiriintyy sen vuoksi, että lapsella
asiat eivät ole hyvin. Usein työrauhan häiriintyminen
johtuu ylisuurista luokkakoista. Kysymyksessä on aina yhteisön
työrauha mutta myöskin oppilaan työrauha
ja opettajan työrauha. Kysyn ministeriltä, millä tavalla
tukea voidaan antaa opettajille enemmän, jotta he jaksavat
työssään paremmin ja saavat työrauhan
luokkaansa.
Johanna Ojala-Niemelä /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Haluan kiittää myös
molempia demariministereitä tämän hienon
kokonaisuuden saavuttamisesta ja siitä, että se
on saatu tänne meille käsiteltäväksi.
Tässä näkyy vahvasti SDP:n kädenjälki.
Se näkyy siinä, että tässä painotetaan
erityisesti ennaltaehkäisyä ja sitä,
että häiritsevästi käyttäytyvä lapsi
tai nuori saa tarvitsemaansa apua ja tukea, ei rangaistuksia tai
koulusta erottamista. Siksi pidänkin hyvänä,
ettei kolmen päivän erottamisoikeutta esitetä perusopetuksessa
toteutettavaksi. Ovi auki ja ulos -tyyppinen ratkaisu ei palvele
edes nuorta itseään, jos hänelle ei samaan
aikaan ole tarjolla apua ongelmien ratkaisemiseksi ja erilaista
tukea. Häiriköinnin taustalla on lähes
aina pahaa oloa ja terveydellisiä ongelmia. Sama asia kuin edustaja
Kiljusta on mietityttänyt itseänikin eli tämä,
että lukioon kuitenkin (Puhemies koputtaa) esitetään
kolmen päivän opetuksen epäämisoikeutta.
Toivon, että tätä käytetään
harkitusti ja maltillisesti.
Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Koulujen työrauhaongelmat ovat vahvasti
kasvaneet ja levinneet. On erittäin hyvä, että tämä laki
on saatu aikaan, ja kiitokset erityisesti asiaa valmistelleelle
silloiselle ministerille Gustafssonille.
Vieläkin ihmeellisempää oli se, että niissä oppilaitoksissa,
joissa asiat olivat kunnossa, kuten Sastamalan Sylvään
koululla, apulaisoikeuskanslerin määräyksestä tarvitsi
toimenpiteitä muuttaa. Sen takia on nyt hyvä,
että voidaan jälki-istunnossa käyttää monenlaisia
toimia, voidaan pistää siivoamaan ne vahingot,
jotka on aiheutettu, ja muutenkin puuttua koulurauhaan kattavasti.
Eli erittäin paljon on menty eteenpäin, ja toivon,
että tähän kännyköiden
osalta saadaan myöskin vielä sellainen ratkaisu,
joka takaa sen rauhan siellä kouluissa.
Mitä tähän kolmen päivän
erottamiseen tulee, se on hyvä, että se on nyt
lukiolaisille annettu. Toivon, että valiokunta voi sitä vahvasti
vielä harkita, ja erityisesti sen takia, että myöskin eduskunnan
puhemies Eero Heinäluoma tätä vaati.
Suna Kymäläinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Myös minä kiitän, ettei
kyseinen laki sisällä lapsen erottamista koulusta.
Lapsesta täytyy aina huolehtia, ja kysymys kuuluu, että jos
lapsi erotetaan koulusta, niin kuka sen hoidon äkkiseltään
sitten järjestää.
Olemme tärkeän paketin äärellä.
Muistamme surulliset ja meitä kaikkia järkyttävät
koulusurmat ja levottomuudet, jotka osaltaan ovat kimmokkeena näillekin
esityksille. On myös huolestuttavaa, että Suomessa,
opetuksen mallimaassa, kouluviihtyvyys ei ole ollut kansainvälisesti
vertailtuna kovinkaan mairittelevaa. Tältäkin
pohjalta katsoen on hyvä, että laki on tulossa.
Tärkeää on tunnistaa tämän
lain henki. Avainsana on kasvatuksellisuus eikä suinkaan
rangaistuslähtöisyys. Mielestäni tärkeää olisi
huomioida kouluissa olevien avustajien lukumäärä.
Nyt kunta- ja koulukohtaisesti tämän asian kanssa
on suuria poikkeamia. Kysynkin ministereiltä, miten asia
ministeriössä nähdään.
Jani Toivola /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tahdon yhtyä täällä jo
aikaisemmin mainittuihin kiitoksiin molemmille ministereille oivallisesta
paketista. Luin erityisen ilolla tätä pakettia
sen takia, että täällä monta
kertaa vilahtivat sanat "osallisuus", "yhteisöllisyys" ja
"vuorovaikutus" ja yhtenä konkreettisena työkaluna
esimerkiksi oppilaskunnat, joissa nuorilla on mahdollisuus opetella
sitä aikuisten kanssa vuorovaikutuksessa olemista ja itseään
koskeviin päätöksiin osallistumista.
Mutta silti tulevaisuuden kannalta minä ajattelen,
että meillä kouluista puuttuu vielä aine,
joka konkreettisesti opettaisi nuorille osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja
vuorovaikutusta, ja en malta olla nostamatta esiin draamakasvatusainetta.
Jos se saataisiin tulevaisuudessa kaikkiin kouluihin, niin silloin
me pääsisimme nuoria myöskin näissä taidoissa
suoraan opettamaan ja niitä taitoja harjoittamaan. Silloin
meillä olisi myöskin jokaisessa koulussa korkeasti
koulutettu ammattilainen, joka voisi mahdollisesti luoda yksittäiselle koululle
sen suunnitelman, miten tätä vuorovaikutusta jalkautetaan
kaikkeen koulun toimintaan, niin kuin esityksessä on, ja
miten sitä myöskin saataisiin levitettyä kaikkiin
muihin oppiaineisiin.
Nostan vielä esiin vanhempainyhdistykset, miten voitaisiin
tulevaisuudessa niitä tukea. Itse olen käynyt
yli 200 koulussa ympäri Suomea. Sen näkee selkeästi
(Puhemies koputtaa) koulun toiminnassa ja ilmapiirissä silloin,
kun on aktiivinen vanhempainyhdistys, joka on yhteydessä tiiviisti
kouluun.
Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tällä hallituksen hyvällä esityksellä taklataan
myös sitä ongelmaa, joka ilmeni, kun apulaisoikeuskansleri
antoi Sastamalan koulun rehtorille huomautuksen siitä,
että tämä laittoi tupakoinnista kiinni
jääneet oppilaat jälki-istunnossa kirjoittamaan
tupakoinnin haitoista. Tällaiset hyvin kireät
tulkinnat, joita apulaisoikeuskanslerin päätös
edellytti, antavat mielestäni aihetta kysyä nyt
selvennystä seuraavanlaiseen tilanteeseen. Kysyn siis opetusministeriltä: Jos
oppilaat jäävät kiinni tupakoinnista,
salliiko tämä laki sen, että opettaja
järjestää näille oppilaille,
vaikka kolmelle neljälle oppilaalle, yhteisen keskustelun
opettajan kanssa tupakoinnin haitoista? Siis tätä kysyn,
ja taustalla on se, että meillä nyt on vahvistumassa
tämä lailla säätämisen
sellainen tulkinta, että kaikki, mitä ei lailla ole
säädetty, on ilmeisesti kielletty.
Tuula Peltonen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllä edustaja Zyskowicz on siinä ihan
jäljillä nyt, elikkä nimenomaan tämä kasvatuskeskustelu
on tämä, jota halutaan tässä korostaa
ja sen voimaa elikkä tätä yhteistyötä, hyvää henkeä,
ilmapiiriä, luottamusta siihen, että me ohjaamme
nuoria sitten ajattelemaan oikein. Tämä osallisuuden
asiahan tulee tässä samassa, koska jos me opimme
toimimaan koulun yhteisön toimintakulttuurin mukaisesti,
niin samalla me osallistumme ja olemme sitoutuvampia siihen koulun
sisäiseen toimintaan ryhmän jäseninä ja
niin edelleen.
Mutta tätä minä en ymmärrä,
näitä tämmöisiä kovia
kommentteja, tosiaankaan, että täytyy laittaa
heti (Puhemies koputtaa) koulusta ulos ja sitten saada pois siitä lähettyviltä,
ettei ole vaaraksi muille. Minä ymmärrän
tietysti, jos on erittäin hankala tilanne, jossa tarvitaan
jo järjestysvaltaa ja näin edelleen, se on toinen
asia, mutta silloin kun lapsella on ongelmia, nuorella on ongelmia, niin
ensisijaisen tärkeätä on taata, että hän
saa sen kaiken tuen, mitä hän sillä hetkellä tarvitsee. Minä en
kyllä voisi lähettää sellaista
lasta pois näkymättömiin ja varsinkaan,
jos niitä tukitoimenpiteitä ei ole pystytty saamaan,
(Puhemies koputtaa) ja tällaisessa ajassa niitä ei
pystytä järjestämään.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Sitten viimeinen, joka ei ole saanut yhtään
puheenvuoroa, edustaja Pelkonen. Sitten myönnetään näille
kuudelle, jotka ovat pyytäneet, vielä toinen kierros.
Jaana Pelkonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Se, joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.
Tässä vanhassa sanonnassa piilee mielestäni
suuri viisaus, jota ikävä kyllä nykymaailmassa
harva enää ymmärtää.
Tämä Gustafssonin erinomainen koulurauhalaki tulee
todella tarpeeseen. Monet muutkin ovat häntä kiittäneet,
ja kiitoksiin tahdon minä myöskin yhtyä, mutta
samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että on sinänsä sääli,
että tällaisia lakiesityksiä edes tarvitaan,
sillä elämän perusasiat käyttäytymissääntöineen
toivoisi vanhempien opettavan lapsilleen kotona, mutta näin
ei mitä ilmeisimmin läheskään
kaikissa kodeissa tapahdu, ja tähän on varmasti
useita syitä. Tällöin ei jää muita
vaihtoehtoja kuin antaa opettajille järeämpiä toimivaltuuksia
puuttua tilanteisiin ja opettaa oppilaille kouluopetuksen ohella
myös elämän perusasioita, mutta tämä ei
saa missään nimessä mielestäni
merkitä kasvatusvastuun ulkoistamista opettajille, kouluille
(Puhemies koputtaa) tai yhteiskunnalle. Vastuu on edelleen vanhemmilla.
Sanna Lauslahti /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hyvä, että palasimme tähän
vanhempainvastuuseen ja kasvattamiseen. Se on ensiarvoisen tärkeää.
Koulu ei tule toimeen ilman sitä, että vanhemmat
osallistuvat. Voisi sanoa edustaja Pelkosen innoittamana, että koulun
ja vanhempien yhteinen kysymys on rajat ja rakkaus. Näitä ne
meidän lapset ja nuoret tarvitsevat. Siltä osin
voi sanoa, että lainsäädäntöhän
tuo omalta osaltaan niitä rajoja ja omalla tavalla sitten
myöskin sitä rakkauttakin näitä meidän
nuoria kohtaan.
On tärkeää, että me nostamme
myös ennaltaehkäisyn ylös. Arvostan sitä,
että meillä on samaan aikaan tuotu oppilas- ja
opiskelijahuoltolaki, mutta jollain tavalla toivoisin myös
sitä keskustelua, millä tavalla me tuemme sitten
niitä vanhempia kantamaan sitä vanhemmuutta. Välillä on
niin, että murrosikäinen kuohuu aika tavalla ja
se näkyy koulussa, ja joskus vanhemmatkin ovat vähän
ikään kuin kädettömiä sen
nuoren kanssa. Silloin meidän tulee antaa (Puhemies koputtaa)
sinne kasvatustukea.
Kimmo Kivelä /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Lasta ja nuorta ei todellakaan saa heittää ulos
kouluyhteisöstä pesuveden mukana eikä muutenkaan,
mutta todellakin ojentaminen voi viestiä välittämisestä.
Usein tällainen jostakin syystä kriisissä oleva
lapsi tai nuori tarvitsee rakkautta, tukea, välittämistä,
onnistumisen kokemuksia, rohkaisua, rohkaisun sanoja, ja kun niitä eväitä ei
välttämättä kotoa ole tullut,
niin silloin tarvitaan sitä yhteisön muuta tukea.
Jos se asia olisi niin yksinkertainen, että kasvatustieteiden
tohtorien määrä olisi suoraan verrannollinen
lasten fiksuuteen tai tasapainoisuuteen, niin Suomi olisi siinä todellakin
Pisa-huipulla, aivan ykkönen. Mutta kun meillä on
tomera opetusministeri, niin voisiko hän tätä yhteisöllisyyttä vahvistaa
siten, että viestittää, asettaa arvovaltansa
peliin, (Puhemies koputtaa) että kunnat palkkaisivat kouluihin
talonmiehiä?
Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Totta kai perusta on se, että kaikki
tukitoimet toimivat, on riittävän pienet opetusryhmät
ja niin poispäin. Me olemme kaikki varmasti siitä samaa
mieltä, että ei ketään pidä heittää syyttä suotta
koulusta pois. Eikä kukaan vanhemmista halua, että lapsi
erotetaan koulusta, ei tietenkään. Eikä kukaan
halua, että hänen lastaan jätetään
jälki-istuntoonkaan, eikä kukaan halua, että hänen
lapsensa laukkua tarkistetaan, mutta jokainen vanhempi haluaa, että hänen
lapsensa ongelmiin puututaan.
Nyt säädetään, hyvät
kollegat, lakia, jolla puututaan pahimpiin ongelmatilanteisiin.
Kyllä minua ihmetyttää sosialidemokraattien
kanta siihen, että koulusta ei pitäisi voida akuutissa
tilanteessa nopeasti erottaa. Teidän mielestänne
sen voi tehdä lautakunta, joka kokoontuu kuukauden päästä,
ja silloin se tilanne on usein jo mennyt. Nyt tarvitaan keinoja
nopeasti puuttua pahimpiin ongelmiin. Yksi sellainen on myös
lintsaaminen, johon pitäisi löytää opettajille
lisää keinoja. (Puhemies koputtaa) Kyllä minä olen
eduskunnan puhemiehen Heinäluoman kanssa samaa mieltä,
että rehtorit tarvitsevat tämän keinon.
Sofia Vikman /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Mikäli lapsi koulussa tarkoituksellisesti
aiheuttaa vakavan vaaratilanteen tai uhkaa muita, olisi hänen
itsensäkin kannalta pelkästään
järkevää, että asiaan puututtaisiin
heti. Niin hänelle itselleen kuin muillekin lapsille annettaisiin
viesti, että vaarallinen käytös ei ole
sallittua ja johtaa selvittelyyn, jonka jälkeen on mahdollista
aloittaa taas puhtaalta pöydältä. Siksi
pääsyn evääminen kolmeksi päiväksi
olisi sivistysvaliokunnalle tutkimisen arvoinen asia. Korostan,
että lasta ei jätettäisi missään
tapauksessa yksin. Kolmen päivän poissaoloon olisi
tarkoituksenmukaista yhdistää ammattimaiset tukitoimet.
Sastamalassa rehtori oli velvoittanut tupakoinnista kiinni jääneet
oppilaat kirjoittamaan tutkielman tupakoinnin vaaroista ja aikonut
puuttua koulumatkoilla tapahtuvaan kiusaamiseen. Hän sai
huomautuksen lakiin perustumattomasta kurinpidosta. Mikäli
(Puhemies koputtaa) oikeusoppineiden tulkinta on se, ettei esimerkiksi
kiusaamiseen saa puuttua, on jo todella aikakin saada uusi laki,
eli kiitos siitä.
Mikko Savola /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Koulussa tarvitaan turvallisuutta, aivan kuten
täällä on todettu. Lapset ja nuoret tarvitsevat
sitä. Turvallisuutta on myös se, että koulut
voi käydä mahdollisimman lähellä sitä omaa
kotia ja riittävän pienissä ryhmissä.
Me kaikki tiedämme, miten haastava talous tässä maassa
on. Kuntien valtionosuuksia leikataan roimasti. Ammattikorkeakoulupuolella,
toisella asteella on jo leikkauksia alettu tekemään. Kysyisin
nyt teiltä, arvon ministeri, voitteko te taata, että sivistyspuolelta
ei tulla leikkaamaan yhtään enempää resursseja
pois, siten että turvalliset koulut voidaan säilyttää ja
myös tässä laissakin olevia asioita pystytään
sitten toteuttamaan mahdollisimman tehokkaalla tavalla eli että leikkauksia
ei enempää sivistyspuolelle tässä maassa
tehdä.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Edustaja Sarkomaa, ja sen jälkeen vielä yksi
vastauspuheenvuoro edustaja Kiljuselle.
Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu
aika kovin sanoin tästä kolmen vuorokauden opetuksen epäämisestä.
Koulusta erottamisesta tässä ei ole kysymys. Tässä ei
ole kysymys rangaistuksesta, vaan tässä on kysymys
keinosta, jonka aivan äärimmäisessä tilanteessa
pitäisi olla myöskin perusopetuksessa käytössä silloin,
kun mikään muu ei auta, kun tarvitaan keinoja
turvata oppilaiden ja opettajien turvallisuus siellä koulussa.
On aivan selvää, että siihen pitää yhdistää oppilashuollon
keinot. Se on sen lapsen etu, joka tässä vaikeassa
tilanteessa on. Pidän erittäin tärkeänä,
että sivistysvaliokunta harkitsee sitä ehdotusta,
jota esimerkiksi OAJ ja opetusalan ammattilaiset ovat ehdottaneet,
että myöskin se pitäisi sisällyttää näihin
säädöksiin. Siitä pitää säätää erittäin tarkkarajaisesti.
Arvoisa puhemies! Koulurauhasopimusta — sitä,
että koulussa yhdessä sovittaisiin pelisäännöt
niin, että siinä olisivat mukana kouluyhteisö mutta
myös vanhemmat ja oppilaat — ei mielestäni
riittävän tarkkaan ole tähän
muuten erinomaiseen esitykseen säädetty. (Puhemies
koputtaa) Pidän erittäin tärkeänä,
että otettaisiin vanhemmat mukaan. Silloin, kun vanhemmat
tietävät, mitkä ovat koulun pelisäännöt...
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Sitten edustaja Kiljunen, ja sen jälkeen on ministerin
puheenvuoro.
...voivat he myöskin kasvattaa lapsiaan ja sitä kautta… [Puhemies
antoi puheenvuoron seuraavalle puhujalle.]
Anneli Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Täällä on
kokoomuksen riveistä sanottu, että jos lapsi on
vaaraksi itselleen tai muille, niin hänet tulee erottaa
kolmeksi päiväksi ja se olisi se ratkaisu tämän
lapsen elämän kannalta.
Missään nimessä en voi hyväksyä tämäntyyppistä ajattelua.
Jos lapsi on vaaraksi itselleen tai muille, kuten täällä todettiin
aikaisemmissa puheenvuoroissa, niin hän tarvitsee todennäköisesti
erittäin vaativaa hoitoa. Pelkästään
oppilashuoltokaan ei tähän riitä, vaan
todennäköisesti hän tarvitsee tiiviit
seurannat, pitkäaikaisen hoidon, joka voi kestää useita
kuukausia.
Tämä ei ole peruste sille, että oppilas
erotetaan koulusta, vaan koulu säilyy mukana, kuten tämä lainsäädäntö myös
mahdollistaa. Elikkä kyse on olemassa olevan koulun ja
mahdollisesti sairaalakoulun yhteistyöstä, tai
jos oppilas tarvitsee erityistukea, niin hänen koulumahdollisuutensa
täytyy turvata kaikissa olosuhteissa.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Nyt kuulemme ministerin puheenvuoron.
Opetusministeri Krista Kiuru
Arvoisa puhemies! Kiitän mainiosta keskustelusta,
koska minusta tämän esityksen parhaimmat puolet
saivat kovasti kehuja. Olen erittäin tyytyväinen
siitä, että eduskunta näin vilpittömästi
ottaa ministeri Gustafssonin työn vastaan, sillä siitä on
kysymys, eli vaihdoimme tässä vauhdissa kassia.
Ja niin kuin totesin jo, tämä Lex Gustafsson on muuttumaton
myös minun osaltani, eli olen halunnut pitää kiinni
siitä perinteestä, jonka sain edeltävältä ministeriltä.
Minusta ministeri Viitamies kysyi hyvin sitä, mitä tässä todella
nyt saadaan ja mistä on kysymys. Eli on todella iso paketti
edessä: 220 henkilötyövuotta psykologipalveluiden
parantamiseksi, 290 henkilötyövuotta kuraattoripalveluiden parantamiseksi.
Yhteensä rahaa käytännössä ensimmäisenä vuotena,
joka jää kesken, 10,9 miljoonaa, kaiken kaikkiaan,
kun lähdetään liikkeelle kokonaisella
vuodella, 2015, 26,2 miljoonaa euroa. Tilanteessa, jossa me elämme
hyvin vaikeita taloudellisen tasapainottamisen aikoja, voidaan sanoa,
että kyllä valtioneuvosto on halunnut satsata
sellaisiin asioihin, jotka vievät meidän lasten
ja nuorten hyvinvointia merkittävällä tavalla
eteenpäin, ja pidämme vielä siitä huolen, että ammattiosaajat
saavat omalle työlleen täydennystä. Eli
suunnitelmallista yhteistyötä on nyt luvassa.
Minusta olennaista on myös se, että me sallimme,
että kouluissa annettavia palveluita lapsille ja nuorille
myöskin vahditaan, sillä esitys sisältää avin
toimivaltaan uudenlaisen avauksen, oma-aloitteisen toimivallan asioihin
puuttumiseksi. Minusta se kertoo siitä tahtotilasta, että asioihin
jatkossa muuten myös puututaan.
Arvoisa puhemies! Toinen kokonaisuus, joka minusta oli olennainen
tässä keskustelussa, on se, jonka nostitte esiin
vanhempien osuudesta koko tässä lakipaketissa,
mutta myöskin se kysymys, jonka edustaja Toivola tässä heitti
esiin, eli käytännössä toimintakulttuurin
muutos, jota tällä lakiesityksellä haetaan.
Minusta on merkittävää, että tässä käytiin
pitkä keskustelu myöskin kodin merkityksestä tämän
päivän lasten ja nuorten hyvinvoinnin rakentumisessa.
Kyllä meidän on vain myönnettävä,
että kaikilla tämän päivän lapsilla
ja nuorilla ei ole sitä tukea kotoa. Me joudumme myöntämään,
että me joudumme yhä enemmän sellaisiin
tilanteisiin, joissa koulun on täytettävä sitä vajetta,
joka lapselle syntyy siitä, että sitä tukea
ei ole tarpeeksi kasvamiseen. Minusta tämä on
se olennainen puoli, jossa me myöskin myönnämme,
että kyllä me tarvitsemme niin sanotusti, niin
kuin täällä edustaja sanoi, rajoja ja
rakkautta, mutta kun me emme voi täällä lainsäätäjinä tarjota
sitä rakkautta, me voimme tarjota vain pykälää ja
säädöstä, ja sillä me nyt
tarjoamme rajoja siihen, millä tavalla kouluissa näissä häiriötilanteissa
toimitaan, mutta me tarjoamme myöskin yhteisöllisyyttä.
Minä luotan siihen, että sitä rakkautta
sitten syntyy sitä kautta. Ajatuksena on se, että me
emme kaikkia ongelmia, jotka tämän päivän
häiriökäyttäytymistä kouluissa
aiheuttavat, pysty ratkaisemaan käytännössä yksistään
sillä, että me otamme kurinpitotoimia käyttöön,
vaan kyllä meidän täytyy myöntää,
että myöskin osallisuuteen, yhteisöllisyyteen
ja vuorovaikutukseen kasvattamalla me saamme paljon enemmän
isoja asioita aikaan. Minusta ne ovat olennaisia puolia tässä esityksessä.
Sitten käytiin pitkä keskustelu monien edustajien
taholta siitä, mitä tarkoittaa oikeus evätä opetus
kolmeksi päiväksi. Nyt on myönnettävä, että ammatillisessa
koulutuksessa tämä on jo käytössä,
tämän esityksen mukaan vastaisuudessa myös
lukiokoulutuksessa. Miksi ei esitetä, että perusopetuksen
puolella tämä voidaan ottaa käyttöön?
Siksi, että tämä sama pykälä koskisi perusopetusta,
meidän aivan pieniä lapsia ja nuoria, 7-vuotiaita,
siinä kuin se koskisi yläasteikäisiä nuoria.
Kyllä me lähdemme siitä, että tosiasiassa
toisella asteella ei ole kysymys yhtä vahvasta oppilaan
oikeudesta saada opetusta ja velvollisuudesta sitä opetusta
myöskin sitten jollakin muulla tavalla tarjota ja sitä kautta
kieltää opetukseen pääsy, vaan
kyllä tässä on kysymys siitä, että perusopetuksen
puolella on ensinnäkin oppivelvollisuusikäisten
lasten oikeus saada opetusta, mutta myöskin meidän
velvollisuus olisi taata oppilaan oppilashuoltojärjestelyt
tilanteessa, jossa evättäisiin opetus perusasteella.
Minä en usko, että täällä salissa
on ketään sellaista, joka uskoisi, että tällaisella
pikaerottamisella pystyttäisiin ottamaan koppi jossakin
muualla siitä lapsesta, joka putoaa sen turvaverkon ulkopuolelle. Tämä on
se syy, miksi perusopetukseen tässä esityksessä ei
ole haluttu siirtää ongelmia muualle vaan korjata
ne tämän järjestelmän puitteissa. Minusta
me tuomme nyt oppilashuollon näkökulmasta erittäin
merkittäviä osia myöskin tähän nykyiseen
järjestelmään.
Alanko-Kahiluoto kysyi niistä lisätoimista, joita
voidaan teetättää, ja korosti myös
sitä, että työrangaistusta ei esitetä.
Se on juuri näin. Minusta on tärkeätä,
että me korostamme sitä, että työrangaistus
ei sisälly tähän esitykseen, mutta edustaja
Zyskowicz kysyy, mikä sisältyy, ja minusta se
on tärkeä kysymys. Siihen sisältyy se, että me
voimme toteuttaa kasvatuksellisia (Puhemies koputtaa) päämääriä sillä kasvatuskeskustelulla,
jossa otetaan moitittavasta käytöksestä jakkara
alle ja käydään keskustelu siitä,
mitä todella on tapahtunut. Minusta on tärkeätä,
että tähän meillä jatkossa on
myös säädöspohjaisesti erittäin
hyvät mahdollisuudet (Puhemies koputtaa) koko Suomessa,
joka puolella, ettei tarvitse tulkita, onko se sisällä vai
ei. Mutta myös on mahdollista kirjallisten...
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
(koputtaa)
Kuusikin minuuttia on jo täyttynyt!
...ja suullisten harjoitusten teettäminen osana jälki-istuntomenettelyä,
ja kysyitte sitä, onko sillä puolella tapahtumassa
mitään uutta. Minusta se on tärkeätä,
että me sillä edellytyksellä tämän
sallimme, että niiden tehtävien ja harjoitusten
tulee olla oikeasuhtaisia sekä meidän kasvatuksen,
opetuksen ja kehityksen päämääriä tukevia
mutta myös lapsen iän ja kehitystason huomioon
ottavia ja sitä kautta siis oppilaalle sopivia. Tämä sisältää myös
opettajan ja rehtorin ilmoitusvelvollisuuden (Puhemies koputtaa)
siitä, että on tullut tietoon kiusaamistapaus.
Valitettavasti kaikkiin kysymyksiin en ole päässyt
vastaamaan, mutta ehkä tässä illan kuluessa.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Täällä on annettu kiitoksia edelliselle
ministerille ja nykyiselle ministerille, mutta tämä ministerikierrätys
ei ole niin kovin nopeaa, niin että nyt seuraava puheenvuoro
on edustaja Viitamiehellä. (Naurua)
Pauliina Viitamies /sd:
Arvoisa puhemies! Ensinnä tekisi tietenkin mieli kommentoida
näitä kovia kokoomuslaisia puheenvuoroja, joita tuossa äsken
kuultiin, mutta ehkä eivät kuitenkaan ole sen
arvoisia. Palataan niihin sitten hieman myöhemmin.
Arvoisa puhemies! Koulu on paikka, jota me suomalaiset äidit
ja isät olemme tottuneet arvostamaan turvallisena ja laadukkaana
oppimisympäristönä. Työpaikkoina
erilaiset tehtävät kouluissa ovat olleet myös
hyvin haluttuja, ja pätevästä henkilöstöstä ei
ole ollut juurikaan pulaa. Viime vuosina tilanne on jostain syystä muuttunut.
Kuulemme kauhukertomuksia lapsilta ja nuorilta, kuinka perusopetuksen
opettaja on opetustilanteissa voimaton hillitsemään
levottomia oppilaita. Opettajien kertoman mukaan erilaiset käyttäytymishäiriöt
oheistoimintoineen ovat lisääntyneet ja työrauha
on liian usein olematonta. Tästä on luonnollisestikin
seurauksena heikentyneet oppimismahdollisuudet ja -tulokset.
Opetusministeri Gustafssonin toimesta puututtiin määrätietoisesti
tähän yhä hurjemmaksi käyvään
ongelmaan, ja sen johdosta on nyt eduskuntaan tuotu laaja lakiuudistus.
Eniten julkista keskustelua on herättänyt opettajien
ja rehtoreiden uusi mahdollisuus ottaa haltuun opiskelijalla olevia
vaarallisia esineitä ja aineita sekä tarkastaa
hänen tavaransa tällaisten esineiden tai aineiden
löytämiseksi. Korostan, että kyse on
mahdollisuudesta, ei velvollisuudesta. Uskon, että tieto tästä opettajan
ja rehtorin mahdollisuudesta toimii jo itsessään
ennalta ehkäisevästi ja nuoria hillitsevästi.
Yhteinen halu parantaa koulujen työrauhaa lähtee
siitä, että sekä oppilas että opettaja tietävät
rajansa mutta myös oikeutensa toimia eri tilanteissa. Ikäviltä provosoinneilta
ja ylilyönneiltä puolin ja toisin voidaan näin
jatkossa välttyä.
Arvoisa puhemies! Kaikista tärkein ja yhteiskunnan
kannalta edullisin keino turvata rauhallinen oppimistilanne kouluissa
on pitää huoli siitä, että opetusryhmät
ovat riittävän pieniä. Olemme useasti
sivistysvaliokunnassa muiden asioiden yhteydessä kuulleet
professori Liisa Keltikangas-Järvistä, joka tutkimustuloksiin
nojaten on kertonut aivan selviä yhteyksiä liian
suurten ryhmien ja huonojen kehityspsykologisten tulosten välillä.
Hänen tutkimustuloksiaan tukevat myös omat kokemukseni
eri luokka-asteiden opetta- jana.
Oman lisänsä levottomuuksiin liian suurissa luokissa
toi viime kaudella tekemämme lakimuutos, jonka mukaan erityisoppilaat
tulee aina mahdollisuuksien mukaan siirtää yleisopetuksen
ryhmiin. Tätä ei kuitenkaan ole kaikissa kunnissa
ja kouluissa otettu riittävästi huomioon, kun
ryhmäkokoja on suunniteltu. Liian suuri ryhmä heikentää etenkin
erityisiä tarpeita omaavan oppilaan oppimista ja samalla
opettajan mahdollisuuksia antaa kaikille muille yhtä paljon
aikaansa. Professori Keltikangas-Järvisen mukaan ei aikuisten
määrällä korvata liian suuren
oppilasryhmän aiheuttamia vahinkoja.
Opetusministeri Gustafsson ehti omalla toimikaudellaan satsata
myös näihin opetusryhmien pienentämisiin.
Viimeksi tähän tarkoitukseen myönnettiin
kunnille ylimääräistä ja kohdennettua
rahaa 60 miljoonaa euroa. Uskon, että tämä toiminta
antaa uudellekin ministerille hyvät eväät
jatkaa samalla opetuksen kehittämisen tiellä.
Koulurauhassa on kyse myös yhdenvertaisuudesta ja oikeudesta
saada täysipainoista opetusta koulusta riippumatta. Näillä toimenpiteillä pystytään
vaikuttamaan osaltaan myös koulujen eriytymiseen. Myös
tähän erilaisten oppimisympäristöjen
tasaamiseen on hallitus myöntänyt rahaa peräti
23 miljoonaa euroa.
Arvoisa puhemies! Lapset ja nuoret kokevat vaikutusmahdollisuutensa
kouluissa ja oppilaitoksissa vähäisiksi. On kuitenkin
havaittu, että mitä enemmän oppilaat
osallistuvat oman yhteisönsä kehittämiseen
ja ylläpitämiseen, sitä vähemmän
häiriökäyttäytymistä esiintyy.
Tämän vuoksi hallitus esittää,
että oppilaille tulee mahdollisuus osallistua opetussuunnitelman
sekä esimerkiksi kiusaamista ehkäisevän
suunnitelman ja järjestyssäännön
laatimiseen. Lisäksi jokaisessa koulussa tulee olla oppilaskunta,
jota tulee kuulla oppilaita koskevissa asioissa.
Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi haluan todeta, että kouluikäisen
pojan äitinä ja opettajana sekä sivistyspolitiikkaa
pitkään seuranneena pidän näitä hallituksen
nyt käsittelyssä olevia esityksiä erinomaisena
lisänä koululaitoksemme kehittämisessä.
Eeva-Johanna Eloranta /sd:
Arvoisa puhemies! Viime aikoina maassamme on käyty
runsaasti julkista keskustelua koulurauhakysymyksistä.
Pontimena tälle oli erityisesti Alppilan koulun taannoinen
tapaus, jossa opettaja tuuppasi oppilaan pois koulun ruokasalista.
On hyvä, että julkinen keskustelu koulun työrauhasta
ja turvallisuudesta päästiin näin alkamaan.
Aiemman opetusministerin Jukka Gustafssonin aikaansaama lakiesitys
koulujen työrauhasta tuleekin meille näin ollen
aivan parhaalla mahdollisella hetkellä. Haluankin tässä erikseen
kiittää Jukka Gustafssonia tästä onnistuneesta
lakipaketista, jota voisikin ihan hyvällä syyllä kutsua
Lex Gustafssoniksi. Siitä huolimatta, että opetusministeriössä on
nyt ollut poikkeuksellisen paljon lainsäädäntövalmistelua
muun muassa nuorisotakuuseen liittyen, on hienoa, että aikaa
tämän lakiesityksen tekoon löytyi, vaikka sitä ei
todella ollut hallitusohjelmassakaan ylös kirjattu. Kiitokset
siitä.
Kaikilla oppilailla on ennen kaikkea oikeus turvalliseen kasvu-
ja opiskeluympäristöön. Uuden lain tarkoitus
onkin varmistaa tämä mutta myös edistää oppilaiden
osallisuutta koulussa. Laki antaa uusia välineitä myös
opettajille työrauhan turvaamiseksi. Koulurauhakeskustelussa keskeiseen
asemaan tulee nostaa ennen kaikkea yhteiset pelisäännöt.
Monissa perheissä on jääkaapin oveen
kiinnitettynä lasten kanssa yhdessä sovitut ja
toimivat säännöt vaikkapa läksyjen
teosta, peliajoista, hampaiden pesusta, karkkipäivistä ja
sen sellaisista. Yhdessä sovittuun onkin helpompaa sitoutua
niin kotona, koulussa kuin työelämässäkin.
On selvää, että lapsen ja nuoren motivaatio
sääntöjen noudattamiseen kasvaa, kun
hän on itse saanut olla mukana niiden tekemisessä.
Samalla kynnys häiriökäyttäytymiseen kasvaa.
Kouluyhteisöä vahvistetaan tämän
lakiesityksen mukaan parantamalla oppilaiden osallisuutta. Oppilaille
annetaan mahdollisuus osallistua opetussuunnitelmaan liittyvien
suunnitelmien sekä koulun järjestyssäännön
valmisteluun. Samalla vahvistetaan lasten ja nuorten kasvua täysivaltaiseen
kansalaisuuteen jo lapsuudessa. Jos jo koulussa saa kokemuksen siitä,
että asioihin on mahdollista vaikuttaa, antaa se hyvät
eväät aktiiviseen kansalaisuuteen myös
aikuisena. Jokaiseen kouluun tulee oppilaskunta, jonka tehtävät
määritellään lainsäädännössä nyt
entistä selvemmin. Oppilaiden tulee kuitenkin voida vaikuttaa
laajemminkin itseään koskeviin asioihin kuin vain
oppilaskunnan kautta, sillä kaikki eivät voi eivätkä halua
olla oppilaskunnan jäseniä.
On selvää, että pelkällä kurinpidolla
ei työrauhaa rakenneta. Hyvä opettaja onkin ennen kaikkea
työrauhan rakentaja ja kasvattaja eikä rankaisija.
Tätä seikkaa on syytä alleviivata. Monissa
kouluissa on jo nyt käytössä kasvatuskeskustelu,
ja siitä tulee nyt uusi ja ensisijainen keino puuttua oppilaan
häiritsevään ja asiattomaan käyttäytymiseen.
Tarkoitus on, että opettaja ja oppilas yhdessä löytävät
ne keinot, joilla oppilaan käytös saadaan muuttumaan.
Asiasta informoidaan toki myös oppilaan vanhempia.
Järeämpiäkin keinoja toisinaan tarvitaan.
Uusia keinoja tuleekin lain myötä lisää. Tällä hetkellähän
jälki-istunnossa oppilasta saa nykylain mukaan vain istuttaa.
Jatkossa jälki-istunnossa tulee kirjallisten ja suullisten
tehtävien ja harjoitusten teettäminen oppilaalla
mahdolliseksi. Niiden tulee toki liittyä tekoon tai aiheeseen
ja olla oikeasuhtaisia sekä kasvatusta, opetusta ja lapsen
ja nuoren kehitystä tukevia. Jos vaikka on riipustanut
pulpettiin ruman sanan, on jatkossa mahdollista, ja mielestäni
jopa toivottavaa, että oppilas velvoitetaan vaikkapa hiomaan
puutyöopettajan kanssa pulpetin pinta kuntoon. Myös oppilaan
vastuuta tekemistään vahingoista selkeytetään.
Oppilas voidaan velvoittaa siistimään aiheuttamansa
sotku kasvatuksellisessa tarkoituksessa. Toki se ei saa muodostua
kehitystasoon nähden vaaralliseksi tai raskaaksi.
Varsinkin ylemmillä luokilla ja toisen asteen oppilaitoksissa,
sekä ammatillisissa oppilaitoksissa että myös
lukioissa, on toisinaan tapauksia, joissa oppilaan repussa tai säilytyskaapissa
saattaa olla teräaseita, alkoholijuomia tai jopa huumeita.
Tähän asti opettajalla ei ole ollut mahdollisuutta
tarkastaa oppilaan tavaroita tai vaatetusta ja ottaa näitä häiritseviä esineitä pois
ilman lupaa, vaan tähän on tarvittu aina paikalle
poliisi. Lain myötä laajennetaan opettajan valtuuksia
tarkistaa tavarat ja ottaa pois ja takavarikoida vaaralliset ja
häiritsevät esineet.
Olenkin iloinen siitä, että lakiesitykseen
otettiin myös nuo kaappitarkastukset mukaan. Omalla kotiseudullani
on ollut tilanteita, joissa kaapeissa on muun muassa ollut huumeita,
mutta niihin on ollut opettajan vaikea puuttua, koska sitä tarkastus-
ja poisottamisvelvollisuutta ei ole ollut. Nyt onneksi tulee tähänkin
parannus. Syiden tulee toki olla perusteltuja ja todennäköisiä. Myöskin
hienotunteisuutta ja oppilaan yksityisyyttä ja koskemattomuutta
tulee näissä tilanteissa kunnioittaa. Tarvittaessa
opettaja saa myös käyttää välttämättömiä ja
puolustettavia voimakeinoja, eikä niitä tarvitse
enää lehtien palstoilla perustella.
Arvoisa puhemies! Aivan viime päivinä on käyty
keskustelua tähän lakiesitykseen liittyen myös
kännyköistä koulussa. Esimerkiksi OAJ:n mukaan
oppitunti ei ole sitä varten, että siellä lähetellään
viestejä kavereille tai katsotaan arveluttavia aineistoja
netissä. Siksi kännykät tulee voida ottaa
pois väliaikaisesti. Tästä olen Opettajien Ammattijärjestön
kanssa aivan samaa mieltä. Turvalliseen kasvu- ja opiskeluympäristöön
eivät kuulu kännykät, jotka aiheuttavat
oppituntien työrauhaongelmien, kiusaamisen, keskittymisvaikeuksien
lisäksi myös terveysriskejä. Hyvä käytäntö voisi
olla myös niiden kerääminen aamulla kännykkäparkkiin
tai sitten koulun yhteinen sopimus siitä, että aamulla
kouluun tullessa kännykkä menee reppuun suljettuna
ja sen saa avata vasta koulupäivän päätyttyä.
Jos ne kännykät eivät pysy päivän
aikana kiinni, tulisi ne silloin kerätä pois koulupäivän
ajaksi. Hätätapaukset ovat sitten tietenkin asia
erikseen.
Monien lasten ja nuorten tapana on räplätä sitä kännykkää jopa
oppituntien aikana. On selvää, että opetukseen
ei pysty keskittymään, jos pelaa kännykkäpeliä tai
lähettää tekstareita. Välitunnillakin
olisi parempi liikkua kuin viettää aikaa kännykän
parissa. Kännyköitä käytetään
yhä enemmän myös kiusaamiseen: niillä otetaan
kuvia ja videota muista oppilaista ja opettajista kiusaamistarkoituksessa
ja toisinaan niitä laitetaan sähköiseen
mediaan. Oppilailla ja myös opettajilla tulisi olla työrauha
myös sen suhteen, etteivät kenenkään
tekemiset oppitunnilla, esimerkiksi väärä vastaus,
päädy nettiin tai sosiaaliseen mediaan.
Lopuksi vielä niistä terveysriskeistä.
Koulurauhalakiesityksen mukaan vaaralliset esineet saa ottaa pois
oppilailta. Tätä vaarallisuus-näkökohtaa
pitäisi varovaisuusperiaatteena soveltaa oppilaiden kännyköihin.
Maailman terveysjärjestö WHO:n syöväntutkimuslaitos
IARC luokitteli matkapuhelinsäteilyn mahdollisesti karsinogeeniseksi
ihmiselle vuonna 2011. Matkapuhelinsäteilyn yhteydestä syöpäriskin
kasvuun tulee yhä enemmän uutta huolestuttavaa
tutkimusnäyttöä. Kännyköiden
säteilyvaikutuksia ei vielä tunneta tarpeeksi,
mutta varovaisuusperiaatteen mukaan ne olisi hyvä sulkea
koulupäivän ajaksi, jotta suojaamme kasvavat lapset
ja nuoret. WHO:n lausuma pitäisi ottaa vakavasti. Toivonkin,
että lakipaketin käsittelyn yhteydessä voimme
myös näitä asioita miettiä.
Näin neljän koulua käyvän
lapsen äitinä: Kiitoksia! On ilon päivä tänään,
kun saa käsitellä lasten ja nuorten hyvinvointiin
liittyviä hienoja esityksiä.
Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:
Arvoisa puhemies! Lakiesityksen tarkoituksena on tarjota opetuksen
ja koulutuksen järjestäjille uusia keinoja koulujen
ja oppilaitosten työrauhan parantamiseksi sekä ajantasaistaa
jo käytössä olevia toimintatapoja. Olen
erittäin iloinen siitä, että opetusministerinä ollessaan
Jukka Gustafsson tarttui niin jämäkästi
tähän asiaan, sillä näiden lakiuudistusten
avulla saadaan monta epäkohtaa korjattua koulun arkitodellisuudessa.
Suomalaisen peruskoulun hyvää mainetta on varjostanut
kansainvälisessä vertailussa se, että huolimatta
suomalaisten lasten erinomaisista koulusaavutuksista lapset kokevat
viihtyvänsä huonosti koulussa ja kokevat myös
paljon pahaa oloa. Osa pahoinvoinnista johtuu juuri työrauhan
puutteesta.
Monissa tutkimuksissa on tullut esille, että suomalaisissa
kouluissa on paljon pyrkimystä turvata lapsen keskeiset
oikeudet, mutta koulujen toimintaan ja toimintaympäristöön
liittyy myös asioita, jotka vaikeuttavat oikeuksien toteutumista.
Suomalaisten koululaisten koulupäivän turvallisuutta
uhkaavat sekä ulkokohtaiset haitat, kuten epäterveelliset
rakennukset, että omakohtaiset harmit ja pelot, esimerkiksi
kiusaaminen.
Lapsen oikeuksien sopimus määrittää myös koulutuksen
päämäärät siten, että koulutuksen tulee
pyrkiä lapsen persoonallisuuden sekä henkisten
ja fyysisten valmiuksien mahdollisimman täyteen kehittämiseen.
Näyttää siltä, että tämä asia
on osin jäänyt tiedollis-taidollisen osaamisen
jalkoihin. Näin suomalaisten koululaisten aktiivisuus voi
helposti suuntautua opetustilanteiden ulkopuolelle siksi, että heillä ei
ole mahdollisuutta toteuttaa itseään ja tulla
kuulluksi koulutyön virallisessa ytimessä.
Osallisuusoikeuden toteutumisen näkökulmasta
suomalainen peruskoulu ei toimi kovin hyvin. Lapsen äänen
kantavuus on ohut silloin, kun keskustellaan esimerkiksi opetuksen
sisällöstä, menetelmistä, työjärjestyksestä tai
koulun varusteluun liittyvistä asioista. Tämä saattaa
olla syy siihen, että peruskoulumme aikuisten ja lasten välille
aukeaa alakoulun jälkeen niin sanotusti tunneperäinen
kuilu, mikä näkyy esimerkiksi kielteisenä suhtautumisena
opettajaan. Onneksi perusopetuksen opetussuunnitelmauudistuksessa
tähän asiaan on kiinnitetty nyt huomiota. Tässä lakiesityksessä ehdotetaan
muun muassa, että jokaisessa peruskoulussakin tulee olla
oppilaskunta, jonka avulla oppilaiden ääni tulee
paremmin kuuluviin ja osallisuuden kokemus lisääntyy.
Arvoisa puhemies! Tämän lainsäädäntöuudistuksen
painopiste on kasvatuksessa ja varhaisessa puuttumisessa. Kasvatuskeskustelun
ensisijaisuus ongelmatilanteissa on tärkeä asia,
ja sen oikealla tavalla toteuttaminen vaatii opettajalta vankkaa
ammattitaitoa ja osaamista, johon kenties tarvitaan jopa täydennyskoulutusta.
Miten kohdata vanhemmat, jotka ovat sitä mieltä,
että vika on aina koulussa ja opettajassa? Vastuullinen
vanhempi pyrkii rakentavaan yhteistyöhön muiden
kasvattajien kanssa, mutta minulle ovat monet opettajat todenneet,
että kaikkein vaikeinta omassa työssä on
kohdata vanhempia, jotka saattavat jopa lasten kuullen haukkua ja
uhkailla opettajaa. Tällaisessa tilanteessa on luonnollista,
että opettajan arvovalta kasvattajana horjuu lasten huomatessa,
että vanhemmat asettuvat kaikissa asioissa heidän
puolelleen opettajia vastaan. Jokaisella opettajalla, joka joutuu
kohtaamaan työssään tällaisia
asioita, tulisi olla oikeus työnohjaukseen, mutta valitettavan
harvassa koulussa ja oppilaitoksessa siihen tällä hetkellä on
mahdollisuutta.
Täydennyskoulutusta opettajille tulisi järjestää myös
erilaisten oppijoiden tunnistamisessa ja uudenlaisten opetusmenetelmien
käyttämisessä. Erilaisia oppijoita on
keskimäärin 20 prosenttia kaikista oppijoista,
ja osalle heistä tavallinen luokkamainen opetus ei sovellu.
Erilaiset oppijat eivät tarvitse erityisopetusta, mutta
he tarvitsevat erilaisia opetusmenetelmiä, kuten esimerkiksi
draamamenetelmiä ja toiminnallisia menetelmiä.
Myös neurologisten häiriöiden tunnistamiseen
kouluissa pitäisi panostaa enemmän. Tunnistamaton
neurologinen häiriö voi aiheuttaa sen, ettei oppilas
pysty seuraamaan normaalia opetusta, jolloin hän helposti
putoaa normaalilta oppimispolulta. Tämä voi johtaa
levottomuuteen ja häiriökäyttäytymiseen
ja ajan myötä jopa syrjäytymiseen. Tällaisessa
tilanteessa tulisikin useammin kysyä, mistä häiritsevä käyttäytyminen
johtuu, eikä ensimmäisenä sitä,
miten oppilasta rangaistaan. Toki koulussa on opittava myös
sääntöjen noudattamista, mutta valitettavan
usein olen entisessä työssäni törmännyt
nuoriin, joiden epäsosiaalisen käyttäytymisen
tai syrjäytymisen taustalla on se, ettei heidän
erilaista oppimistyyliään tai neurologista häiriötään
tunnistettu ajoissa.
Arvoisa puhemies! Koulua tulee kehittää henkilökunnan,
oppilaiden ja vanhempien yhteistyönä. Kasvatuskeskustelut
ovat tästäkin näkökulmasta tärkeitä.
Koulutyötä on uudistettava kaikille osapuolille
iloa tuottavaksi. Toiminnan ilo tulee yhteisöllisyydestä ja
osallisuudesta. Toivonkin, että tämä erinomainen
koulurauhapaketti jatkossa käynnistää runsaasti
erilaisia Yhteisöllinen koulu -hankkeita eri puolilla Suomea.
Suna Kymäläinen /sd:
Arvoisa puhemies! Minäkin liityn kiitosten antajien
jatkoksi ja jaan näkemyksen Lex Gustafssonista. On hienoa,
että nämä suuret uudistukset ovat valmiina
eduskuntakäsittelyyn päämääränä nuorten
hyvinvointi, turvallisuus ja keskinäinen kunnioitus — tämä kaikki
ilman hallitusohjelman kirjausta.
YK:n lapsen oikeuksien komitea kiinnitti huomiota suomalaisten
lasten huonoon kouluviihtyvyyteen. Vastaukseksi huoleen tuolloinen
opetusministeri Jukka Gustafsson julkaisi kymmenen kohdan esityksen,
jolla edistetään työrauhaa ja osallisuutta
koulussa. Oleellista on kaikkien lasten ja nuorten oikeus tulla
kouluun huolettomin ja turvallisin mielin ilman pelkoa. Uudistus lisää opettajan
oikeuksia puuttua lapsen ei-suotavaan käyttäytymiseen
sekä listaa joukon kurinpidollisia ja kasvatuksellisia
toimia, joita monissa kouluissa on jo käytettykin. Se tavoittelee
yhdenvertaisia käytäntöjä eri
koulujen välillä.
Tavoitteena on erityisesti lasten osallisuuden parantaminen.
Osallisuuden tunteen lisääntyminen kasvattaa tunnetta
kyvykkyydestä ja hallinnasta, jotka ovat merkittäviä tekijöitä viihtymisen
ja hyvien oppimistuloksien saavuttamiseksi. Oppilaskuntien tehtäviä tarkennetaan.
Koulun tulisi järjestää toimintansa siten,
että oppilaille muodostuu mahdollisuus vaikuttaa itseään
koskeviin päätöksiin laajemmin kuin pelkästään
oppilaskuntien kautta. Samalla lasten ja nuorten osaaminen ja kiinnostus
oman ympäristönsä kehittämiseen,
yhdessä tekemiseen ja päättämiseen vahvistuisivat.
Jatkossa tulisikin koulukohtaisesti määräajoin
selvittää koulun henkilökunnan, oppilaiden
ja huoltajien näkemyksiä koulun toiminnasta. Esitykset
ovat tervetullut lisä.
Osallisuudessa ei ole kyse ensisijaisesti säädöksistä tai
rakenteista vaan enemmänkin laajemmasta asenteesta ja ilmapiiristä.
Lapsistamme kasvaa halukkaita vaikuttamaan yhteisiin asioihin, kun
heille annetaan tilaa eikä pelkästään ylhäältä alas
-ohjausta, jossa lapset eivät itse osallistu osallisuuden
menetelmien kehittämiseen. Gustafsson tavoittelikin aivan
oikein koulua, jossa lapset itse pääsevät
määrittelemään, mitkä asiat
ovat heille tärkeitä, mihin yhteisiin prosesseihin
ja millä tavoin he haluavat päästä mukaan.
Aika muuttuu, tavat muuttuvat. Joskus on syytä ottaa mallia
jo tehdystä, toisaalta kulkea rohkeasti uusia toimintamalleja
ennakkoluulottomasti kokeillen.
Erityisesti minua lämmittää sijoitettujen
ja huostaan otettujen lasten opetuksen parantaminen. Jatkossa peruskoulutuksen
kustannusten korvaaminen koulutuksen järjestäjälle
lopettaa asiassa esiintyneet kirjavat ja epätasa-arvoiset käytännöt.
Kasvatuskeskustelun virallistaminen lakiin kirjattuna on tärkeä askel.
Uudistus muuraa monissa kouluissa ja kunnissa monilla eri nimillä toimineet
hankkeet nyt pysyväksi toimintatavaksi ja pakottaa vielä huonosti
toimineet liikkeelle.
Jälki-istunnon toteuttamisen tarkennus parantaa opettajien
keinovalikoimaa nyt laissa säädettynä.
On tärkeää alleviivata, että jatkossa
kirjallisten ja suullisten tehtävien ei tule olla rangaistuksenomaisia
vaan niillä on oltava syy—seuraus-suhde
tekoon. Tätä asiaa ei voi liikaa korostaa, ja
se vaatii valtakunnallista ja alueellista opettajien koulutusta.
Tähän täydennyskoulutukseen on myös
rahoitus, 1,5 miljoonaa euroa, varattu. Tärkeä on
myös periaate vahingonkorvauslain mukaisen korvausvelvollisuuden
kirjaamisesta lakiin, niin ikään kaikista kodeista
tutun siivoa sotkusi -periaatteen ulottaminen koulun arkeen ja sen
luonnolliseksi osaksi.
Opettajien ja rehtorin toimivallan lisäys on tärkeä tilanteissa,
jotka tähän asti ovat vaatineet järeitä toimenpiteitä,
kun on syntynyt perusteltu epäily oppilaan koululaukun
sisällöstä ja sen asiallisuudesta. On
hyvä, että oppilas niin halutessaan voi myös
valita toisen aikuisen näihin laukuntarkistustilanteisiin
eikä niitä suoriteta julkisesti koko luokan edessä.
Avohoidossa olevien oppilaiden nivelvaihe oman koulun ja sairaalakoulun
välillä selkiintyy. Lain henkenä on kasvatuksellisuus,
eivät rangaistukset. Sanonta "joka kuritta kasvaa, se kunniatta
kuolee" ei osu tähän päivään,
kuten ei onneksi vanha sananlasku "kuka vitsaa säästää,
se lastaan vihaa". Emme me tänä päivänä voi
olla tekemässä lainsäädäntöä vanhoilla
sananlaskuilla perustellen.
Tärkeää on painottaa osallisuuden
ja yhteisöllisyyden lisäämistä päämääränä oppiminen
etenkin kiusaamisen estossa ja oppilaiden vaikutusmahdollisuuksissa
koulun järjestyssääntöihin. Turhaan
on oppilaita karsastettu heidän omissa asioissaan — osallistuminen
yhteisössä luontevaksi osaksi koulujen arjen kysymyksissä,
unohtamatta kuulemista vaikkapa ruokalistojen laadinnassa. Opetusministeriössä on
tehty hyvää työtä tämän
koulurauhapaketin muodossa.
Anneli Kiljunen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Jokaisella lapsella ja nuorella on
oltava oikeus käydä koulua ja saada opetusta turvallisessa
kouluympäristössä. Suomessa on käyty
keskustelua jo pitkään koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta.
Me kaikki muistamme järkyttävät koulutragediat
muun muassa Jokelasta ja Seinäjoelta. Jo tuolloin vaadittiin
parempaa turvallisuutta oppilaitoksiin, ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä lasten
ja nuorten pahoinvoinnin vähentämiseksi, oppilashuollon
vahvistamista ja muun muassa psykiatrisen hoidon saatavuuden parantamista
niin lapsille kuin nuorillekin.
Moni nuori on tuen ja hoidon tarpeessa, mutta pyynnöstä huolimatta
he eivät sitä saa. Tältä osin perheet
ovat eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, missä kunnassa
he asuvat ja miten kunta on pystynyt hoitoja ja erilaisia tukimuotoja
lapsille ja nuorille antamaan. Esimerkiksi tänä päivänä 105
kuntaa ei edelleenkään pysty tarjoamaan huostaan
otetuille lapsille tarvittavia psykiatrisia hoitoja. Tämä on
edelleen arkipäivää Suomessa.
Olemme varmasti kaikki saanet erilaisia viestejä siitä,
että on lapsia, jotka ovat kokeneet todellista turvattomuutta,
pelkotiloja, jotka vaikeuttavat koulunkäyntiä ja
oppimista. Olemme varmasti kaikki myös kuulleet siitä,
että kaikki koulut eivät mahdollista hyviä oppimisen
edellytyksiä koulurauhattomuuden takia. Eniten tästä kärsivät
ne lapset ja nuoret, joilla on keskittymis- ja oppimisvaikeuksia.
Heille koulurauha ja -turvallisuus ovat erityisen tärkeitä.
Opettajat ovat puolestaan kokeneet itsensä avuttomiksi
siinä, miten puuttua oppilaan levottomaan ja rauhattomaan
käyttäytymiseen, selkeitä ohjeistuksia
ja pelisääntöjä kun ei ole ollut. Nyt
tähän vihdoin tulee parannuksia.
Hallituksen esitystä voidaan aivan aiheesta kutsua
Lex Gustafssoniksi. Hän käynnisti lain valmistelut
työrauhan saamiseksi kouluun. Tästä suuri
kiitos vielä minultakin silloiselle ministerille Jukka
Gustafssonille. Ilman teidän ponnekasta työtänne
tämä ei olisi tässä vaiheessa,
mistä me tänään nyt täällä kaikki
iloisina puhumme.
Arvoisa puhemies! Lainsäädäntöön
esitetään muutoksia, joilla parannetaan opetuksen
ja koulutuksen hyviä toiminta- ja työskentelytapoja koulujen
ja oppilaitosten työrauhan parantamiseksi. Nyt on ehdottoman
tärkeää ymmärtää,
ettei kyse ole vain kurinpitomahdollisuuksien lisäämisestä,
vaan lähtökohtana on parantaa oppilaiden osallisuutta,
koulun hyvinvointia ja viihtyvyyttä, vahvistaa oppilaiden
turvallisuuden tunnetta, pienentää syrjäytymisen
riskiä, selkeyttää oppilaiden vastuuta
itsestään ja muista. Tämän lisäksi
rehtoreille ja opettajille lisätään toimivaltuutta
ottaa haltuun häirintään käytettäviä tai vaarallisia
esineitä ja aineita. Opettajalla on myös mahdollisuus
tarkastaa oppilaan tai opiskelijan tavarat ja päällisin
puolin vaatetus tällaisten esineiden tai aineiden löytämiseksi.
Tämä on erittäin kannatettavaa, sillä näin
ei ole voinut toimia aikaisemmin, vaan tähän on
tarvittu poliisin apua. Kyse on siis isosta kokonaisuudesta, jolla parannetaan
koko oppimisyhteisön hyvinvointia, niin oppilaiden kuin
henkilökunnankin, mutta tällä on myös
vaikutusta kotiin.
Parantaessaan oppimisen edellytyksiä kaikissa kouluissa
tämä laki on olennainen myös koulutuksen
tasa-arvon takaajana. Tiedämme, että koulut ovat
alkaneet eriytyä, ja tähän kehitykseen
on välttämätöntä puuttua.
Avohoidossa olevien oppilaiden opetusta tullaan myös parantamaan.
Sairaalan sijaintikunnan velvollisuutta järjestää tarvittava
opetus oppilaalle parannetaan, koulun ja sairaalakoulun yhteistyötä vahvistetaan,
sairaalan sijaintikunnan on järjestettävä erikoissairaanhoidon
piirissä olevalle oppilaalle sairaalaopetusta sekä tarvittava
moniammatillinen tuki, mitä hän kulloinkin tarvitsee.
Muutoksella pyritään varmistamaan, että kaikkien
lasten oikeus oppivelvollisuuden suorittamiseen mahdollistuu ja
toteutuu.
Myös oppilaiden osallisuutta vahvistetaan. Esityksenä on,
että jokaisessa peruskoulussa olisi oppilas- tai opiskelijakunta.
Tämän tarkoituksena on parantaa lasten ja nuorten
mahdollisuutta osallistua heitä koskeviin asioihin ja päätöksentekoon.
Oppilaat otetaan esimerkiksi mukaan koulussa olevien sääntöjen
ja toimintojen laatimiseen, välituntien ja pihasuunnitelmien
tekemiseen, kiusaamista ehkäisevien toimintamallien valmisteluun.
Osallistua voi siis monella eri tavalla. Osallistuminen — olla
osallisena ja vuorovaikutuksessa omissa asioissa — vahvistaa
ja opettaa ymmärtämään, mitä päätöksenteko
ja demokratia ovat ja miten niitä voi myös käyttää. Yhdessä tekemiseen
on myös helpompi sitoutua ja kannustaa muita mukaan toimintaan.
Lasten ja nuorten osallisuus ja aito kuuleminen heidän
omassa elämässään ja elinympäristössään
on erittäin tärkeää. Tämä auttaa
myös kasvatuksellisesti ymmärtämään
vastuunkantoa ja lisää turvallisuutta ja viihtyvyyttä koulussa. Oppilaiden
velvollisuuksia myös selkeytetään ja täsmennetään.
Tässäkin on hyvä nähdä kasvatuksellinen
tavoite, jossa huomioidaan nuoren ikä ja kehitys. Oppilas
vastaa omista tekemisistään esimerkiksi siivoamalla
aiheuttamansa sotkut. Tämä tulee tehdä valvotusti
kahden aikuisen läsnä ollessa.
Arvoisa puhemies! Yksi asia, jota toivoisin, että sivistysvaliokunnassa
vielä pohdittaisiin, on se, että kouluyhteisön
vastuuta lain osalta ei rajattaisi vain rehtoriin ja opettajiin.
Kouluissa on myös muuta henkilökuntaa, joka saattaa
joutua tilanteisiin, joissa se joutuu puuttumaan asiaan, esimerkiksi
kouluavustajat ja terveydenhoitajat. Koulun koko yhteisöllisyys
myös vahvistuisi, kun vastuuta jaettaisiin laajemmin. Näin
koulun aikuiset ovat yhdenvertaisessa asemassa suhteessa oppilaisiin
eikä se mahdollistaisi mitään niin sanottua
peliä oppilaiden keskuudessa. Uskon, että tämä vahvistaisi
koulun yleistä turvallisuutta, yhteisöllisyyttä entisestäänkin.
Toivoisin, että valiokunta kuulisi vielä asiantuntijoita,
keille kaikille vastuuta laajennettaisiin tai tarvitaanko listausta
tämän asian osalta ollenkaan.
Hallituksen esitys on erittäin kannatettava. Se luo
kouluihin vahvempaa kasvatuksellista otetta, tuo ennalta ehkäisevät
toimet vahvemmin osaksi koulun arkea. Uskon vahvasti, että tämä kauan odotettu
esitys tulee tarpeeseen ja luo kouluille paremmat mahdollisuudet
kehittää ja parantaa kouluyhteisöä nykyistä turvallisempaan
ja oppimisen kannalta parempaan suuntaan.
Vielä kerran kiitos, ministeri Gustafsson.
Kimmo Kivelä /ps:
Arvoisa herra puhemies! Kävimme värikkään
debatin näiden esitysten innoittamina. Yhtäältä oikeutetusti
jaettiin kiitosta varsinkin perustyön tehneelle aiemmalle
opetusministerille lakiehdotuksista, jotka ovat realistisia, arjen
keskeltä nousevia, jalat maassa olevia ja epäkohtiin
puuttuvia. Mutta yhtäältä keskustelussa
oli myös valitettava eipäs—juupas-asetelma.
Se tuntui jo välillä siltä, että jos
rinnastettaisiin tuonne palokuntalaisten maailmaan, niin toimisiko
palokunta siten, että jos palokunta hälytetään
tulipalopaikalle, niin palokunta ryhtyy siellä miettimään,
miten tulipalo on syntynyt, ja miettimään palon
alkusyitä. Ei. Palokunta menee sammuttamaan palon, ja syiden
selvittämisen vuoro on toisilla ja toisaalla.
Mutta joka tapauksessa tästä kontrastista
varmasti löydämme ytimen. Lapsista ja nuorista
on välitettävä, ja me kaikki olemme kouluasioitten asiantuntijoita.
Enemmän tai vähemmän jokainen aikuinen
suomalainen on asiantuntija sen vuoksi, että hyvässä tai
pahassa kouluvuodet ovat jättäneet lähtemättömät
jäljet.
Tässä yhteydessä meidän
on hyvä miettiä, mitä meidän
aikamme lapset ja nuoret ovat menettäneet sellaista, mitä meillä on
ollut heidän iässään. Vaikka
elämä ulkonaisesti, taloudellisesti, oli niukempaa
ja koulumaailmassa resurssit olivat vähäisempiä,
niin kuitenkin meillä oli jotakin sellaista hyvää,
kestävää, jota tämän
päivän lapsilla ja nuorilla ei ole. Oli yhteisö lähellä, uskallettiin
puuttua toisiin, välitettiin, asetettiin rajoja. Nyt ihmiset
elävät valitettavasti (Timo Heinonen: Ei kaikki!)
poteroissaan. On privatisoiduttu liiaksi. Ja kyllä meidän
todellakin on pyrittävä löytämään
tätä yhteisöllisyyttä, sen arkiset
muodot elää yhteisöllisyyttä todeksi,
löytämään yhteisöllisyyden
elämäntapa uudelleen toimivasti, arkisesti, aidosti.
Ja me todellakin tarvitsemme toisista välittämisen
kulttuuria.
Nämä esitykset tukevat niitä kansainvälisesti arvostettuja
asioita, joista suomalaista koulujärjestelmää arvostetaan.
Tämä vahvistaa niitä, ja yhtä lailla
nämä pohjautuu niille hyville ja todeksi eletyille
arvoille. Tältä pohjalta voimmekin olla rohkeita,
vaikka monia vaikeuksia ja haasteita tämän päivän
koulumaailmassa on ja koulutyö on vaativaa niin koululaisille
kuin kaikille kouluyhteisössä työskenteleville,
että kyllä meillä vastaisuudessakin kasvaa
lapsia ja nuoria, jotka ovat tasapainoisia, osaavat suhtautua kanssaihmisiin asiallisesti,
suhtautuvat luontoon kunnioittavasti, elävät ihmisinä ihmisten
keskellä ihmisiksi.
Johanna Ojala-Niemelä /sd:
Arvoisa herra puhemies! Nyt käsiteltävänä olevan
esityksen tavoitteena on lisätä opettajien ja
rehtorien toimivaltuuksia puuttua häiriökäyttäytymiseen
ja muuttaa keinovalikoimaa kasvatuksellisempaan, tehokkaampaan ja
ennalta ehkäisevämpään suuntaan.
Tavoitteena on koulurauhan edistäminen, ja koulurauhapaketti
on askel hyvään suuntaan. Ilolla tervehdin myös
sitä, että lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten
opiskelijoiden palvelut paranevat.
Lain hyväksymisen myötä työrauhan
edistämiseen perusopetuksen puolella pyritään
kasvatuskeskustelulla, joka olisi ensisijainen keino puuttua oppilaan
häiritsevään ja epäasialliseen käyttäytymiseen.
Kasvatuskeskustelun tavoitteena on varhainen puuttuminen häiriökäyttäytymiseen
sekä kasvatuksellisten keinojen käyttäminen
oppilaan käyttäytymisen parantamiseksi.
Lisäksi jälki-istunnon toteuttamistavasta
säädetään jatkossa tarkemmin.
Näin mahdollistetaan kirjallisten ja suullisten tehtävien
ja harjoitusten teettäminen. Harjoitusten tulee olla oikeasuhtaisia
sekä kasvatusta, opetusta ja kehitystä tukevia
ja ikä ja kehitystaso huomioon ottaen oppilaalle sopivia.
Tehtävät tulee myös järjestää siten,
ettei oppilas joudu olemaan pois opetuksesta.
Uutena keinona on myös oppilaiden velvollisuuksien
täsmentäminen. Oppilaiden velvollisuutta vastata
aiheuttamistaan vahingoista vahvistetaan lisäämällä koululakeihin
viittaus vahingonkorvauslain mukaiseen korvausvelvollisuuteen. Oppilas
voidaan velvoittaa kasvatuksellisessa tarkoituksessa siistimään
aiheuttamansa sotku. Tehtävä tulee suorittaa valvotusti,
eikä se saa muodostua ikään tai kehitystasoon
nähden vaaralliseksi tai raskaaksi.
Haluan painottaa erityisesti ennaltaehkäisyä ja sitä,
että häiritsevästi käyttäytyvä lapsi
tai nuori tarvitsee ensi sijassa apua ja tukea, ei rangaistuksia
tai koulusta erottamista. Siksi pidänkin hyvänä,
ettei kolmen päivän erottamisoikeutta esitetä perusopetuksessa
toteutettavaksi. (Sari Sarkomaa: Erottamista ei ole esittänyt
kukaan!) — Opetuksen epäämisoikeutta,
aivan oikein, edustaja Sarkomaa. — Ovi auki ja ulos -tyyppinen ratkaisu
ei palvele edes nuorta itseään, jos hänelle
ei samaan aikaan ole tarjota apua ongelmien ratkaisemiseksi ja erilaista
tukea, häiriköinnin taustalla kun on lähes
aina pahaa oloa ja terveydellisiä ongelmia.
Sen sijaan lukioon esityksessä esitetään
kolmen päivän opetuksen epäämisoikeutta.
Perusteena käytetään sitä, että käytäntö on
jo olemassa ammattikoulujen osalta. Vaikka tässä on
kysymys käytäntöjen yhtenäistämisestä,
kohteena ovat ikätoverit, niin toivon kuitenkin, että tätä oikeutta
käytetään harkitusti ja maltillisesti.
Kouluissa ongelmat on ratkaistava muullakin tavoin kuin kurilla.
Yksi keino on nuorten osallisuuden ja yhteisöllisyyden
lisääminen. On erinomaista, että tällä esityksellä pyritään
vahvistamaan osallistumista. Yhdessä luodut säännöt
ovat helpompia hyväksyä ja noudattaa. On surullista, että suomalaiset
koululaiset kokevat vaikutusmahdollisuutensa kouluissa vähäisiksi. Uuden lain
myötä opetuksen järjestäjän
tulee edistää kaikkien oppilaiden ja opiskelijoiden
osallisuutta muun muassa järjestämällä mahdollisuus
osallistua opetussuunnitelman ja esimerkiksi kiusaamista ehkäisevän
suunnitelman sekä koulun tai oppilaitosten järjestyssäännön
valmisteluun. Kun nuoret sitoutetaan jo valmisteluvaiheessa itseään koskevien
suunnitelmien laatimiseen, niin ovat tuloksetkin parempia.
Nämä molemmat nyt käsiteltävänä olevat
hallituksen esitykset muodostavat hienon kokonaisuuden. Esitysten
taustalla kummittelevat Jokelan ja Kauhajoen tapahtumat, jotka eivät
saa toistua. Merkille pantavaa on, että näin taloudellisesti
vaikeana taantuman aikana hallitus satsaa rahaa siihen, että kuraattoreiden
ja psykologien virkoja saadaan lisää. Palvelujen
laajentumisesta aiheutuvat kulut ovat vuonna 2014 10,9 miljoonaa
euroa. Tätä ei kuitenkaan tule katsoa pelkäksi
kulueräksi, vaan nimenomaan satsaukseksi tulevaisuuteen
meidän nuorten hyväksi. On hieno asia, että lain
myötä oppilaille ja opiskelijoille tulee oikeus
päästä keskustelemaan psykologin tai kuraattorin
kanssa seitsemän päivän kuluessa yhteydenotosta.
Kiireellisissä tapauksissa keskusteluun olisi päästävä samana
tai seuraavana päivänä. Esityksessä myös
koulun, opettajien ja vanhempien rooli korostuu jatkossa, mikä on
hyvä asia.
Anna Kontula /vas:
Arvoisa puhemies! Ensin muutama sana vanhemmuuden hukkaamisesta.
Niin kauan kuin minä olen keskustelua seurannut jollakin
tietoisuuden tasolla, ehkä kolmisenkymmentä vuotta
nyt jo, vanhemmuus on ollut hukassa. Historiallisia lähteitä kun
katsoo vähän kauemmas, huomaa, että vanhemmuus
on ollut hukassa jo 60-luvulla. On hyvin vaikeata nähdä,
millä lailla tässä ajassa vanhemmuus
olisi jotenkin pahemmin hukassa kuin mitä se oli 50-luvulla,
jolloinka äidit tekivät kuusi päivää viikossa
kymmentuntista päivää, isät
olivat sotien traumatisoimia ja alkoholisoituneita ja lapsia oli perheessä 5—6
hyvinkin, tai mitenkä se oli vähemmän
hukassa 70-luvulla, jolloinka vapaasta kasvatuksesta alettiin ensimmäistä kertaa
puhua ja jolloinka se kuuluisa rajojen asettaminen ymmärrettiin
ihan eri tavalla kuin tänä päivänä.
Sen, että nyt puhutaan koulurauhasta ja koulurauhan
puuttuminen nähdään ongelmana, täytyy johtua
jostakin muusta kuin siitä, että nykypäivän
vanhemmat olisivat jotenkin ratkaisevasti huonompia vanhempia kuin
heidän omat vanhempansa ja isovanhempansa. Tilastot nimittäin kertovat,
että ainakin nykyvanhemmat leikkivät lastensa
kanssa enemmän kuin mikään muu vanhempien
sukupolvi heitä ennen koskaan aikaisemmin. Tilastot kertovat
myös, että nykynuoret juovat vähemmän,
polttavat tupakkaa vähemmän ja tappavat toisiaan
vähemmän kuin nuoret tekivät esimerkiksi
minun nuoruudessani. Sen takia minä toivoisinkin, että me
kiinnittäisimme huomiota laajemmin niihin yhteiskunnallisiin muutoksiin,
jotka saattavat johtaa siihen, että nyt koulurauha mielletään
eri tavalla ongelmana.
Yksi tällainen muutos on varmasti se, että työmarkkinat
ovat muuttuneet niin, että nyt käytännössä koko
ikäluokka on koulutettava. Ei ole enää sitä mahdollisuutta,
että ne lapset, jotka eivät siellä koulunpenkillä viihtyneet,
hankkiutuvat hyvään ja kunnolliseen elämään
jossakin sellaisessa työssä, jossa ei koulutusta
tarvitse. Me elämme nyt yhteiskunnassa, jossa tavallisen
ravintolakokin ammattiin tarvitaan enemmän koulutusvuosia
kuin mitä sata vuotta sitten tarvittiin yliopistoprofessorin
työhön. Tämä on valtava muutos,
ja erityisen suuri muutos tämä on niitten lasten,
niitten ihmisten kohdalla, joilla on erilaisia oppimisen ongelmia
suhteessa meidän aika normatiiviseen koulutusjärjestelmään.
Minun oma isoisäni erotettiin aikanaan koulusta erilaisena
oppijana. Tunnen vuosikymmenten varrelta myös monia muita
tapauksia, jotka ovat löytäneet elämänuransa
muulla tavalla, kun eivät koulun järjestyksessä pärjänneet
vaan olivat siellä häiriöksi, mutta nykyään
sitä vaihtoehtoa ei ole enää käytössä.
Arvoisa puhemies! Muutama sana siitä ilmapiiristä,
jossa tätä lakia on valmisteltu. On aivan selvää,
että kaikki me toivomme turvallista ja kannustavaa kouluympäristöä lapsille,
mutta on virhe olettaa, että turvallinen ja rauhallinen,
kannustava kouluympäristö olisi yhtä kuin
kuri ja voimankäyttöoikeuksien ja rangaistuksien
lisääminen. Sen sijaan pitää pohtia
niitä syitä, mitkä tuottavat kouluun
rauhattomuutta. No, täällä on esitetty
useita. Niitä ovat suuret ryhmäkoot, lasten kilpailuttaminen
keskenään, eri syistä johtuva pahoinvointi,
muun muassa lasten heikot kotiolot, opettajien mahdolliset heikot
kotiolot tai vaikka koulujen heikko kunto, josta tässäkin
salissa puhuttiin pari viikkoa sitten, ja siitä aiheutuvat
sisäilmaongelmat. Itse nostin tässä aikaisemmin
esille erityispedagogisen täydennyskoulutuksen vähäisyyden.
Itse asiassa viime vuosina, kun integraatio on edennyt, täydennyskoulutus on
pikemminkin vähentynyt kuin lisääntynyt — kuten
sen olisi pitänyt.
Suurimpana ongelmana minä itse näen kuitenkin,
että koulun rutiinit ja rakenteet elävät
täysin eri ajassa kuin meidän lapsemme. Minä otan
esimerkiksi lakin pitämisen sisällä.
Minä otan tämän esimerkin, vaikka se
sinällään kuulostaa mitättömältä,
mutta tämä on hyvin yleinen. Näitä törmäyksiä siitä,
pitääkö lakki ottaa pois sisätiloissa,
tapahtuu satoja joka päivä meidän kouluissamme,
ja se on yksi keskeinen hierarkioita, valtaa ja kontrollia määrittävä rakenne
ja sääntö monissa suomalaisissa peruskouluissa.
No, koulu lähtee siitä käytännöstä,
mikä vielä 1970-luvulla oli ihan normi, että lakki
on sitä varten, että se suojaa eri säiltä,
kylmältä tai kuumalta, ja sen takia se otetaan
pois sisällä. Nämä 2010-luvun nuoret
ajattelevat lakkia asusteena ja osana identiteettiään.
Lakeista pidetään huolta, vaikkei mistään
muusta omaisuudesta pidettäisikään, ja
ne riisutaan käytännöllisesti katsoen
vain suihkussa. Kuten JVG sen räppää:
"Mitä sä siit tiiät? Koutsi kaiken riisuu
vois, mut en ota mun snapbackii pois." Kyse on myös ulkonäöstä.
Kukapa meistä haluaisi istua ihastuksensa vieressä tukka lakin
litistämänä, varsinkaan jos sattuu olemaan 14-vuotias
ja muutenkin epävarma ulkonäöstä.
Kysymys onkin: jos lakkisäännöstä voidaan joustaa
jopa eduskunnan täysistuntosalissa, miksi sitä ei
voida tehdä kouluissa, miksi pidetään yllä tällaisia
sääntöjä, jotka selvästikään
eivät vastaa mitenkään näiden
nuorten ja lasten arkikokemusta ja joilla ei ole yleisesti hyväksyttyä legitimiteettiä?
Kyse on siitä, että koulu ei toimi synkassa ympäröivän
yhteiskunnan kanssa ja että ratkaisua tähän
ongelmaan ei etsitä koulun kehittämisestä vaan
lasten pakottamisesta koulun keinotodellisuuteen.
Toinen esimerkki ovat täälläkin jo
esille nousseet vaatimukset siitä, että kännykät
pitäisi voida kerätä, vaikka niillä ei
häirittäisi tunnin kulkua. Minä väittäisin,
että nämä nuoret, nämä lapset kuitenkin
koululuokissa räpläävät vähemmän kännyköitä kuin
arvon edustajakollegat tässä salissa. Ja minusta
on jollakin lailla kummallista, että lapsia kasvatetaan
langattoman teknologian maailmaan takavarikoimalla heiltä kännykät
ja antamalla tilalle lyijykynä. Toinen vaihtoehto olisi
hyödyntää kännyköitä opetuksessa.
Meillä on esimerkiksi Ylöjärvellä parhaillaan
käynnissä tästä hieno kokeilu,
jolla on saatu merkittäviä tuloksia aikaan. Olen
nähnyt myös erityisryhmien opetuksessa kännyköistä olevan
valtavaa hyötyä. Näinkin voitaisiin toimia,
jos koulu eläisi tätä päivää tai
kun lapsia ajatellaan jopa tulevaisuutta varten.
Arvoisa puhemies! Lapsilla on oikeus turvalliseen ja kannustavaan
kouluun. Se kuitenkin edellyttää asenne- ja rakennepäivityksiä,
ei vain halpaa kuripolitiikkaa. Onneksi tässä lakiesityksessä tämä on
ymmärretty. Muutokset ovat varovaisia mutta pääosin
kuitenkin oikeaan suuntaan. Minä toivon, että lakiesitys
säilyisikin läpi valiokuntakäsittelyn
suurin piirtein tällaisena asiaan liittyvistä intohimoista
huolimatta. Hyvä sääntö lapsiin
ja nuoriin liittyvässä lainsäädäntötyössä on,
että jos me näemme lapsissa vain ongelmia, me
melko varmasti tilaamme itsellemme ongelmia. Jos me näemme
heissä auringonnousun, me saamme sellaisen.
Anne Louhelainen /ps:
Arvoisa puhemies! Tänä keväänä on
paljon puhuttu koulurauhasta. Pääsääntöisesti
kuitenkin valtaosa nuorista käyttäytyy mallikkaasti
ja enemmistö vanhemmista kantaa vastuuta lapsistaan ja
kouluissa työ sujuu mallikkaasti. Valitettavasti useiden
reaalimaailman esimerkkien vuoksi olemme kuitenkin tilanteessa,
jossa opetuksen ja työrauhan turvaamiseksi on tarjottava
uusia keinoja.
Tällä lakimuutoksella pyritään
vaikuttamaan muun muassa koulujen työrauhaan lisäämällä perusopetuslakiin
säännös kasvatuskeskustelusta, tarkentamalla
lain jälki-istuntoa koskevaa säännöstä sekä täsmentämällä kurinpitokeinojen määräämiseen
liittyviä toimivaltuuksia. Näistä on
hyvä keskustella.
Yhteiskunnassa paha olo on lisääntynyt, ja nuorten
kohdalla se purkautuu usein kouluissa. On erittäin tärkeää,
että niin opettajille kuin myös kaikille muille
kouluissa työskenteleville mahdollistetaan olosuhteet työskennellä.
Lailla pyritään takaamaan riittävät
oikeudet toimia koulurauhan ylläpitämiseksi. Käytännössä lain
tulkinta onkin aina sitten toinen asia, ei aina helppo yhtälö.
Arvoisa puhemies! Nämä nyt tarkennettavat kurinpitosäädökset
tulevat pääasiassa koskemaan opettajia ja rehtoreita,
mutta kouluissa työskentelee myös runsaasti muuta
henkilökuntaa. Esimerkiksi koulunkäyntiavustajien
määrä on viime vuosina ollut melko lailla
kasvussa, vaikka valitettavasti monissa kunnissa on nyt jouduttukin
talousvaikeuksien takia heidän määräänsä vähentämään.
Koulunkäyntiavustajat joutuvat päivittäin
samoihin tilanteisiin kuin opettajat, mutta heillä ei lainsäädäntöön
ole kirjattu samoja kurinpito-oikeuksia. Ongelmia aiheutuu esimerkiksi
tilanteessa, jossa opettajan pitäisi keskittyä opetuksen
järjestämiseen, mutta koska koulunkäyntiavustaja
ei saa poistaa häiritsevää oppilasta
luokasta, joutuu opettaja keskeyttämään
opetuksen ja kuljettamaan häiritsevän oppilaan
pois luokasta. Usein koulunkäyntiavustajat työskentelevät hyvin
lähellä oppilaita ja joissain tapauksissa myös
erillisessä tilassa. Silti tulevassa lakimuutoksessa ei
juurikaan oteta koulunkäyntiavustajien asemaan
kantaa. Esimerkiksi JHL on esittänyt, että koulunkäyntiavustajille
tulisi säätää kelpoisuusedellytykset,
joiden myötä heille pitäisi taata samat
kurinpito-oikeudet kuin opettajille, tilanteet kun ovat samat. Koulunkäyntiavustajat
kokevat
uhkaavia ja työrauhaa loukkaavia tilanteita siinä,
missä opettajat ja rehtoritkin. Tutkimuksen mukaan joka
kolmas koulunkäyntiavustaja oli kokenut työssään
muun muassa potkimista, lyömistä, sylkemistä,
läpsimistä, raapimista, nimittelyä, valehtelua
ja haukkumista.
Tein tästä aiheesta keväällä kirjallisen
kysymyksen, johon vastatessaan ministeri ei luvannut muutosta nykytilanteeseen
koulunkäyntiavustajien asemassa yleensä tai roolissa
koulun työrauhan turvaamisessa. Myöskään
kelpoisuusehdoista ei ministerin vastauksen mukaan aiota lähitulevaisuudessa
säätää. Koulunkäyntiavustajilla
voi kuitenkin ex-opetusministeri Gustafssonin mukaan olla tärkeä rooli
nyt lakiin kirjattavassa kasvatuskeskustelussa, jonka tuleekin olla ensisijainen
kurinpitotoimi. Tärkeää onkin, että oppilaitos
huolehtii siitä, että kaikki henkilökunnan
jäsenet ovat kasvatuskeskustelun mahdollisuudesta ja velvoitteista
tietoisia. Ideaalistahan olisi, että kasvatuskeskustelu
olisi luonnollista ja jatkuvaa vuoropuhelua, jolloin varsinaisia
häiriötilanteita syntyisi mahdollisesti
vähemmän.
Arvoisa puhemies! Lain täytäntöönpanosta haluaisin
todeta sen, että lain kustannusvaikutukset on arvioitu
melko pieniksi. Tätä tuleekin vielä valiokuntakäsittelyssä tarkastella,
sillä esimerkiksi OAJ on huolissaan siitä, että kun
lakiin lisätään opettajien työaikaa
lisääviä velvoitteita, niin kaikkia kasvavia
kustannuksia ei ehkä ole otettu huomioon. Vaarana onkin,
että tarvittavat muutokset jäävät
toteutumatta, mikäli riittävää rahoitusta
ei turvata.
Myöskään oppilaiden kokema turvallisuuden tunne
ei aina ole tarpeellisella tasolla. Tällä lakimuutoksella
parannetaan myös oppilaiden osallistumista säätämällä perusopetuslakiin
oppilaskunnat pakollisiksi. Tämä on hyvä suunta,
sillä monet nuoret haluavat vaikuttaa omiin asioihinsa.
Osallistuminen ja yhteisöllisyys ovat tärkeitä meille
kaikille, ja ne tuovat yhteenkuuluvuutta.
Arvoisa puhemies! Tähän lakiesitykseen kuuluu
monta tärkeää asiaa. Edustaja Tuula Peltoselle
kiitos siitä, että eduskunnassa on kevään
ajan kokoontunut puoluerajat ylittävä Työrauha
kouluun -ryhmä, joka on asiantuntijoiden voimin pohdiskellut
tätä tulevaa lakiesitystä. Lakiesitys saakin
varmasti myös kattavan valiokuntakäsittelyn.
Olen iloinen myös siitä, että nykyinen
opetusministeri Kiuru antoi ex-opetusministeri Gustafssonille kiitoksen
tästä Lex Gustafssonista, joka meillä tänään
on käsittelyssä. Ex-ministeri Gustafsson teki
erittäin hyvän pohjatyön näiden meille
kaikille tärkeiden asioiden eteen.
Jukka Gustafsson /sd:
Arvoisa puhemies! Kuluneet kaksi vuotta opetusministerinä ovat
antaneet paljon. Olen tehnyt parhaani sen eteen, että suomalaisissa
kouluissa ja oppilaitoksissa olisi entistä parempi olla
ja oppia. Olen tuntenut aitoa tekemisen iloa voidessani kunnianhimoisena
sivistyspoliitikkona jättää myös
oman jälkeni koulutusjärjestelmämme kehittämiseen.
Työmme oikeudenmukaisemman koulutuspolitiikan, koulutuksen
paremman saatavuuden ja korkean laadun edistämiseksi on
edennyt kahdessa vuodessa aika paljon. Hallituskauden ensimmäisen puoliskon
aikana olemme saaneet hallituksessa monia tärkeitä asioita
alulleen. Näistä kaksi on tänään
lähetekeskustelussa.
Vaikka hallitusohjelma on koulutuspolitiikan osalta mielestäni
oikein hyvä, ei sitä tehtäessä voitu
ennakoida kaikkea. Niinpä otin tosissani tutkimustulokset,
puolentoista vuoden takaa, joiden mukaan 70 prosenttia opettajista
koki vakavia puutteita työrauhaongelmiin ja kurinpitokeinoihin
puuttumisessa ja ratkaisemisessa. Siksi käynnistin lainsäädäntövalmistelun
hallitusohjelman ulkopuolelta koulujen työrauhan turvaamiseksi,
kuitenkin vahvalla kasvatuksellisella otteella. Pyysin noin puolitoista
vuotta sitten Opetushallituksen pääjohtajalta
ja hänen esikunnaltaan asiantuntija-arviota, mitkä olisivat
järkevät toimet, mitä tehdä tilanteen
korjaamiseksi. Sain Opetushallituksen pääjohtajalta
viime vuoden kesäkuun viimeisellä viikolla neljän
viiden liuskan muistion toimenpide-esitykseksi. Siltä pohjalta
opetus- ja kulttuuriministeriössä johdollani virkamiehet
käynnistivät valmistelutyön, jossa tämä opetushallituksen
esitys laajeni merkittävästi ja se syveni merkittävästi.
Koulujen työrauhaa ei turvata kuitenkaan pelkällä kurilla.
Keskeistä on antaa kouluille ja opettajille uusia osallistuvia
keinoja koulujen työrauhan ylläpitämiseen.
Koulujen yhteisöllisyyttä vahvistetaan lisäämällä oppilaiden
osallisuutta ja osallistumista muun muassa koulujen järjestyssääntöjen
ja opetussuunnitelmien laadintaan. Samalla oppilaiden vastuuta vahingonteoista
selkeytetään, koulun kasvatuskeskustelun asemaa
vahvistetaan ja jälki-istuntoon liittyvää lainsäädäntöä tarkennetaan.
Lisäksi laajennetaan opettajien valtuuksia tarkistaa tavarat
ja ottaa pois vaaralliset tai häiritsevät esineet.
Samanaikaisesti nyt työrauhalain kanssa eduskunta saa
käsiteltäväkseen myös oppilas-
ja opiskelijahuoltoa koskevan hallituksen esityksen, joka tulee
merkittävästi parantamaan toisella asteella olevien
opiskelijoiden terveyspalveluja. Pidän myöskin
tätä lakikokonaisuutta äärimmäisen
merkittävänä.
Arvoisa puhemies! Uusi koulurauhalaki on uusi työkalupakki
opettajille. Laki muuttaa perus- ja toisen asteen opetusta koskevaa
lainsäädäntöä ja tuo
luokkiin — niin uskon, tiedän, tunnen — oppimisrauhaa,
osallistumista sekä opettajille paremmat välineet
puuttua häiriökäyttäytymiseen.
Ministeri Kiuru on tuonut ansiokkaasti kalkkiviivoille tämän
erittäin tärkeän uudistustyön.
Kyse ei ole kurista vaan kouluyhteisön pelisääntöjen
selventämisestä, oppilaiden mukaan ottamisesta
ja koulussa työtään ja opintojaan suorittavien
paremmasta viihtymisestä. Suomalainen peruskouluhan on
ollut menestystarina. Meidän on pidettävä kiinni
siitä, että se myös säilyy sellaisena.
Yli neljässä viidestä peruskoulusta tapahtui
vuosina 2008—2009 oppituntien häirintää.
Siksi tarvitaan ryhtiliike, ja sen takaa uusi työkalupakki
opettajille.
Tahdon tässä lähetekeskustelussa
korostaa erityisesti koulujen järjestyssääntöjen
merkitystä. Niillä on mahdollisuus sitouttaa ja
antaa oppilaille ja kodeille ääni. Pidän
tärkeänä, että lain eduskuntakäsittelyssä voitaisiin
vielä vahvistaa ja kirkastaa koulussa yhdessä tehtävien
järjestyssääntöjen merkitystä.
Niiden suunnittelussa tulee olla mukana koko koulun henkilökunta,
oppilaat ja vanhemmat. Kun säännöt on
luotu yhdessä, niihin sitoutuminen on helpompaa. Jokaisen
on tunnettava oikeutensa ja velvollisuutensa. Ajattelen niin, että edustaja
Sarkomaankin peräämä koulurauhan julistus
ja muu voisivat olla osa tätä koulujen järjestyssääntöä.
Nyt käsiteltävä paketti tuo konkreettisia
keinoja puuttua häiriökäyttäytymiseen,
mutta ennen kaikkea sen tarkoitus on tuoda oppilaille mahdollisuuksia
osallistua yhteiseen päätöksentekoon
ja taata hyvinvointia. Koulu on mielestäni paikka, jossa
kohdataan ehkä ensimmäistä kertaa erilaisuutta,
joudutaan toimimaan ryhmänä ja luovimaan oman
ja muiden näkemysten aallokossa. Näillä eväillä tästä työstä tehdään nyt
helpompaa niin työtä ohjaavalle opettajalle kuin
koulun henkilökunnalle ja oppilaille.
Arvoisa puhemies! Olen saanut sellaisen neuvon, että tärkein
asia sanotaan joko puheen alussa tai lopussa, ja nyt sanon lopussa:
Kiitos kollegoille myönteisestä palautteesta.
Kiitos myöskin opetus- ja kulttuuriministeriön,
Opetushallituksen virkamiehille, että tämä lakikokonaisuus
saatiin kohtuuajassa valmistettua. Ja kiitos myöskin kollegoille,
sivistyspoliittisen ministerivaliokunnan ministereille, jotka edustivat
siis hallituspuolueita, joissa kahteen kolmeen otteeseen tätä lakikokonaisuutta
on käsitelty. Olen saanut siinä yhteydessä hyvän
henkisen tuen ja kannustuksen viedä tätä lakia
eteenpäin. Vielä kerran kiitos ja parhaat menestyksen
toivotukset opetusministeri Kiurulle jatkossa.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Opetusministeri Kiuru on halunnut käyttää 2
minuutin puheenvuoron.
Opetusministeri Krista Kiuru
Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti muutama kommentti.
Minusta on tärkeätä, että tässä Jukka
Gustafsson kertoi juuri, mitä suurta tällä lakipaketilla saadaan
aikaan. Se ei ole pelkästään sitä,
että selkeytetään koulun pelisääntöjä kurinpidon
suhteen, vaan erityisesti luodaan osallisuutta ja yhteisöllisyyttä,
mikä selkeästi tuntuu olevan tämän
päivän koulukulttuurissa se iso haaste, jossa toimintaympäristöä on
muutettava.
Minusta on tärkeätä myöskin,
että me korostamme vanhemmuutta tässä ajassa
eri näkökulmista ja pidämme huolta siitä,
että meille muodostuu ihan uudenlainen triangeli: ei ole
enää vain opiskelija, oppilas ja oppilashuoltohenkilökuntaan
kuuluva kouluyhteisön jäsen, jotka sitten käyvät
keskenään vuoropuhelua, vaan siihen tuodaan luontevana
osana triangelin osaksi myöskin huoltaja, vanhempi. Minusta
tässä laissa me turvaamme myös nämä mahdollisuudet.
On tärkeätä myöskin — edustaja
Mäkisalo-Ropponen kantoi huolta siitä — miten
kouluyhteisöä voitaisiin tukea esimerkiksi työnohjauksen
merkeissä. Minusta tämä on yksi hyvä puoli, jota
on syytä jatkossakin korostaa.
Sitten minusta myös edustaja Kontula kävi
todella hienolla tavalla analysoimaan sitä, miten toimintaympäristö lapsen
kannalta ja nuoren kannalta kouluissa on muuttunut. Minusta tuntuu,
että tämä kännykkäkeskustelu,
jota me olemme käyneet meidän yhteiskunnassamme
nyt siitä, onko oikein esimerkiksi kieltää kännykät koulussa
kokonaan, ei tässä ajassa vain ole osa tämmöistä yhteiskunnallista
trendiä, kun me katsomme ympärillemme. Täällä on
jokaisella aikuisellakin oikeus siihen, että apua saa hyvin
nopeasti, jos hätä tulee, ja ei meidän
kouluyhteisö voi olla irrallinen mistään
muusta maailmasta. Eli vaikka näitä puuttumiskeinoja
lisätään häiriökäyttäytymiseen,
niin kuitenkaan suomalaisen kouluyhteisön osa ei voi olla
se, että lapselta ja nuorelta katoaa tämä side
siihen, että turvaa ja apua saa omalla kännykällä pyytää.
Sitä kautta siellä loppuvat meidän rajamme.
Ihan viimeisenä, arvoisa puhemies, haluan vielä korostaa
sitä, että edustaja Anneli Kiljunen otti esiin
erittäin hyvän teeman, joka liittyy kyllä kääntöpuolena
koko tähän juttuun. Kyllä koulujen eriarvoisuus
on lisääntynyt, me joudumme sen tunnustamaan.
Samalla myös oppilaiden, opiskelijoiden väliset
oppimiserot ovat kasvaneet jopa kahteen vuoteen. Minusta tämä huoli on
tärkeää huomioida, kun me käymme
jatkossa keskustelua siitä, mikä on suomalaisen
peruskoulun tulevaisuus, ja samalla siitä, mikä on
suomalaisen koulutuksen ja osaamisen tulevaisuus. Kyllä me
joudumme miettimään niitä tasa-arvoa edistäviä toimenpiteitä ja
tämän eriarvoisuuden pysäyttämistä.
Valintaa ei enää tehdä nyt, vaan se tehtiin
jo 60-luvulla, kun päätettiin nykymuotoisen peruskoulun
aloittamisesta ja starttaamisesta, ja se perustuu siihen, että tasa-arvoisella
kasvatuksella me saamme eniten aikaan, ja siitä kansainväliset
vertailut kertovat hyvää kieltään. Meidän
kaikkein heikoimpien oppitulosten lapset ovat kansainvälisessä vertailussa
huippuja samassa näkökulmassa, kun tarkastellaan
huonojen oppimistulosten kanssa lapsia. Samassa meidän
kaikkein parhaimmat eivät kärsi siitä,
vaikka me pidämme kaikista kouluyhteisön jäsenistä huolta.
Sitä kautta kaiken kaikkiaan eriarvoisuuden torjunta ja
yhteisöllisyyden lisääminen ovat varmasti
tulevaisuuden koulun isoimpia haasteita, ja minusta tällä lakiesityksellä siihen
vastataan, juuri niin kuin Jukka Gustafsson tässä edellä toi
julki.
Sari Sarkomaa /kok:
Arvoisa puhemies! Eduskunta käy Suomen tulevaisuuden
kannalta mitä tärkeintä keskustelua.
Käymme keskustelua niistä toimista, joilla turvaamme
sen, että koulut ja oppilaitokset ovat hyviä paikkoja
oppia jokaiselle lapselle, jokaiselle nuorelle ja myöskin
opettajille hyviä paikkoja opettaa.
Täällä on käyty laajaa keskustelua
kahdesta erittäin tärkeästä lainsäädäntöhankkeesta.
On nostettu esille asioita, joita sivistysvaliokunnan on hyvä kuulemisissa
ottaa huomioon, ja uskon, että nämä hyvät
esitykset tulevat hioutumaan — ja toivottavasti tulevat
osin vielä hioutumaan — timanteiksi, kun eduskunta
tämän käsittelyn käy. On hyvä,
että täällä on todella nostettu
esille se asia, että myöskin hallituksen hyviä esityksiä on hyvä muuttaa
ja tarkentaa. Tämä on hyvä lähetekeskustelu
sivistysvaliokunnalle.
Haluan jatkaa vähän keskustelua vanhemmuudesta,
kun täällä edustaja Kontula analysoi
vanhemmuutta. Kyllä on tosiasiassa niin, että valtaosa
lapsista voi paremmin kuin koskaan, mutta meillä on kasvava
joukko nuoria, jotka voivat yhä huonommin, ja meillä on
vanhempia, jotka kaikki haluavat olla vastuullisia, kaikki vanhemmat
rakastavat, mutta meillä on tosiaankin perheitä,
joissa vanhemmat eivät pysty huolehtimaan edes niistä lasten
perustarpeista. On hyvin tärkeää, että joka
ikisessä lakiesityksessä, joka ikisessä päätöksessä otamme
huomioon sen, miten voisimme vanhemmuutta tukea ja turvata sen,
että jokaisen lapsen on hyvä olla, mahdollista
kasvaa turvallisesti aikuisuuteen. Näissä laeissa
on erityisesti kysymys siitä, ja siksi haluan myöskin
itse omassa puheenvuorossani vanhemmuuden nostaa esille.
Olen erittäin ilahtunut siitä, että kollegani, edustaja
Gustafsson totesi sen, että on tärkeää, että tätä lakiesitystä vielä kerran
katsotaan ja kirkastetaan ne kohdat pykälissä,
joissa määritellään sitä,
millä tavalla koulussa järjestyssäännöt, ne
pelisäännöt, yhdessä luodaan.
Lakipykälistä tulee paljon, mutta myöskin
on paljon asioita, joita koulussa voidaan yhdessä tehdä,
ja on tärkeätä, että siellä on
koko kouluyhteisö mukana, niin kuin täällä on
todettu, mutta myöskin vanhemmat ja oppilaat. Yhdessä tehdään
pelisäännöt ja yhdessä niihin
sitoudutaan. Toivon, että ihan pykälätasolla
tulee muutoksia, jotta se koulurauha-, työrauhasopimus
on kirjattu myöskin lainsäädäntöön.
Opetusministeri on vastannut aihetta koskevaan kirjalliseen kysymykseeni,
että lakiesitykseen ei tehdä muutoksia, että tämä on mahdollista
jo nykylainsäädännön puitteissa, mutta
me tiedämme hyvin, että kouluissa kovin eri tavalla
toteutuvat kodin ja koulun yhteistyö ja lasten ja oppilaiden
osallisuus. Sen takia on tärkeää, että tämä asia
on myöskin pykäliin kirjattu.
Mielestäni on hyvä rehellisesti ja avoimesti nostaa
esille se, että me emme saa koulujen työrauhaa
aikaiseksi, jos emme ota nykyistä vahvemmin vanhempia mukaan.
On myöskin totta se, että kodin ja koulun yhteistyössä on
paljon käyttämätöntä voimavaraa.
Meillä on nykyisen opetussuunnitelman perusteissa ensimmäistä kertaa
kirjattu kodin ja koulun yhteistyö. Nyt kun tehdään
uusia opetussuunnitelman perusteita, on tärkeää,
että se on entistä vahvemmin kirjattu sinne ja
myöskin tässä koulu-, työrauhalakipaketissa
vanhempien osallisuus vahvemmin kirjataan.
On todella hyvä, että tässä käsittelyssä olevassa
lakiesityksessä on todettu se, että kun opetussuunnitelmaa
valmistellaan, niin myöskin valmistellaan sitten jokaiselle
koululle oma suunnitelma, missä käydään
läpi näitä kurinpito- ja ojentamiskeinoja.
Kun siinä todellakin ovat mukana vanhemmat ja oppilaat,
niin uskon, että me saamme sellaisen yhteisöllisyyden,
jossa on paljon enemmän voimaa kuin yksittäisissä toimenpiteissä,
joilla pyritään sitä koulukuria aikaansaamaan.
Itse ainakin uskon vahvasti yhteisöllisyyden voimaan ja
uskon siihen, että kun kotona todella tiedetään,
mitä kouluissa odotetaan, minkälaiset säännöt
siellä ovat, niin vanhemmat voivat kasvattaa lapsiaan,
käydä keskusteluja kotona, ja kyllä se
voima sille lapsen kasvatukselle on ihan eri, kun molemmissa päissä,
niin kotona kuin koulussa, tiedetään, missä mennään,
minkälaiset pelisäännöt ovat.
Kun kasvatuksen linja on yhteinen, se on silloin varmasti tehokkain.
Johdonmukaisuus ja oikeudenmukaisuus ovat asioita, joita lapset
arvostavat, ja ne ovat myöskin parhaita kasvatuksen arvoja.
Tuo johdonmukaisuus toteutuu silloin, kun myöskin vanhemmat
ovat tässä vahvasti mukana, kun yhdessä rakennetaan sitä kasvatuksen
kaarisiltaa. Todellakin toivon, että sivistysvaliokunta
nämä pykälät käsittelyssään
tarkentaa.
Arvoisa puhemies! Haluan yhden yksityiskohdan nostaa esille,
kun täällä on tullut näitä muutostoiveita
näihin kahteen lakipakettiin. Nostan oppilas- ja opiskelijahuollon
ja ihan Helsingin näkökulmasta. Meillä yksityiset
koulut, sopimuskoulut, ovat olennainen osa kouluverkkoa, ja pidän
hyvin tärkeänä, että kun oppilas-
ja opiskelijahuoltolainsäädäntöä viedään
eteenpäin, niin kuulemme myöskin Sivistystyönantajia
ja Yksityiskoulujen Liittoa, niin että saamme tästä kokonaisuudesta
mukaan lukien valmisteilla oleva valtionosuusuudistus sellaisen,
että myöskin sopimuskouluissa oppilashuolto toimii
parhaalla mahdollisella tavalla eikä tule sellaisia säännöksiä,
jotka vaikeuttavat sopimuskoulujen toimintaa. Uskon, että tästä hallituksella
on yksimielinen näkemys, mutta haluan sen tässä sanoa,
koska sopimuskouluissa huoli on ollut suuri tämän lain
osalta.
Kiitän vielä edustaja Gustafssonia siitä,
että hän näin ripeästi toi tämän
lakiesityksen, mutta on hyvä kiittää myöskin
Suomen Vanhempainliittoa, OAJ:tä, Opsiaa ja myöskin
Suomen Rehtoreita, jotka ovat tehneet kovasti työtä tämän
lakiesityksen eteen virkamiesten lisäksi.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Yleisradio uutisoi reilu vuosi sitten uutisensa näin:
"Huutelua ja riehumista, kännykän räpläämistä ja
jatkuvaa pulinaa. Työrauhaongelmat ovat kouluissa arkipäivää.
Yli puolet Ajankohtaisen kakkosen tekemään kyselyyn
vastanneista peruskoulun opettajista kokee, että työrauhan puute
on ongelma tunneilla. 71 prosenttia vastaajista kertoo, että työrauhaongelmat
ovat lisääntyneet." Tähän Ajankohtaisen
kakkosen tekemään kyselyyn osallistui OAJ:n kautta
noin kolmannes 833 opettajasta, joille tuo kysely lähetettiin.
Tänä keväänä koulujen
järjestysongelmista on puhuttu poikkeuksellisen paljon.
Helsingin Alppilan yläkoulun tapahtumat saivat liikkeelle
aikamoisen kansanliikkeen vaatimaan kuria kouluihin. Ottamatta kantaa
sen enempää siihen, kuinka oikein opettaja toimi
taikka kuinka oikein oppilas toimi tai kuinka väärin
oppilas toimi tai kuinka väärin opettaja toimi,
minun mielestäni tämän Alppila-tapauksen
isoin vaikutus ja isoin ja tärkein asia oli se, että entisenä opettajana muistini
mukaan lähes ensimmäisen kerran yleinen mielipide
kääntyikin puolustamaan opettajaa. Aika yleinen
ajattelu suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut se, että ei
meidän lapsi, ei meidän tyttö, ei meidän
poika, eivät he, mutta se opettaja toimi väärin,
tai näin. Minun mielestäni tämä Alppilan
tapaus osaltaan käänsi tietyllä tavalla
suomalaisen ison joukon ajattelua. Jokin raja-aita oli ylitetty,
ja se oli minun mielestäni sen surullisen tapauksen tärkein
anti, jos siitä sellaista voi löytää.
Tuon Alppilan tapauksen jälkeen Kaleva kirjoitti pääkirjoituksessaan:
"Helsingin tapaus olkoon viimeinen hälytysmerkki siitä,
että kouluturvallisuuden parantamiseksi on tehtävä jotain.
Jos helsinkiläisopettajan erottamisesta jää päällimmäiseksi
sellainen tunne, että häirikköoppilas
sai niskalenkin opettajasta, ajaudutaan entistä vakavampiin
ongelmiin.
Koulusta ei saa tehdä vankilaa, mutta pelisääntöjen
on oltava selkeät."
Näin kirjoitti Kaleva pääkirjoituksessaan,
minun mielestäni aika osuvasti.
Muistan sellaisen tapauksen, olikohan Keski-Suomesta, jossa
heräsi aikamoinen kirjoittelu muutamia vuosia sitten, kun
koulun siistijä, vanhan ajan siivooja, oli mennyt komentamaan, ojentamaan
häiriköivää oppilasta. Siitä syntyi kirjoittelu
vielä siihen aikaan ja kirjoitettiin, miten siistijä saattoi
ojentaa lasta, kun ei hän ole edes kasvatustieteen maisteri.
En muista, ministeri Huovinen voi muistaa, oliko Jyväskylä,
Jyväskylän lehdissä tämä kirjoittelu
silloin yleisönosastolla käytiin.
Muistan omalta opettaja-ajaltani, kuinka eräs kollega
piti vanhempain kasvatuskeskustelua, joita toki on pidetty jo ennen
tämän lain käsittelyä taikka
tämän lain voimaantuloa. Muistan, miten hänelle
olivat tulleet vanhemmat ja aloittaneet keskustelun, että kun
meidän tyttö on tällainen, miksi te ette
tee koulussa mitään. Opettajakollegani oli tehnyt
mieli kysyä, että miksi te ette tee kotona mitään.
Tältä talvelta sain surullisia uutisia eräältä opettajaopiskeluaikani
ystävältä, nykyiseltä opettajalta
Päijät-Hämeestä, kuinka 9—11-vuotiaat lapset
terrorisoivat koulua ja opettajat ovat jonottaneet muun muassa turpiin
saaneina lääkäriin pääsyä hammasvaurioiden
takia.
Debatissa halusin antaa kiitosta ex-opetusministeri Gustafssonille
ja nyt sitten nykyiselle opetusministerille Krista Kiurulle ja haluan
ne kiitokset uusia tässä. Lisää keinoja
tarvitaan kouluihin työrauhaongelmiin puuttumiseksi. Sellaisia myönteisiä asioita
tässä ovat muun muassa koululaukun tarkistaminen
tai sitten nämä jälki-istuntotehtävät,
joita esitetään tässä uudistuksessa. Itse
olisin valmis myös siihen, että esimerkiksi todistusta
ei annettaisi ennen kuin velvoitteet, vaikkapa annetut jälki-istunnot,
on suoritettu. Muistan opettaja-ajoilta, miten tietyille oppilaille
jälki-istuntojen vaikutus hukkui täydellisesti siinä vaiheessa,
kun niitä alkoi olla plakkarissa 20 tai 30. Niitä ei
enää ehtinyt edes suorittaa.
Arvoisa puhemies! Edustaja Gustafsson nosti esille yhdessä tehtävät
järjestyssäännöt, ja ne ovat
erittäin tärkeä osa tässä.
On hyvä, että koulun järjestyssäännöt
tehdään tulevaisuudessa niin, että niihin
sitoutetaan ja osallistetaan koko kouluyhteisö, ja vaikkapa
edustaja Sarkomaan, ex-opetusministerin, koulurauhajulistuskin sopisi
siihen osaksi. Pidän myönteisenä myös
sitä, että oppilaskunnat tulevat tässä lainsäädännössä pakollisiksi.
Se on tärkeä osa sitä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä,
mitä suomalainen peruskoulu kaipaa.
Arvoisa puhemies! Puhemies Heinäluoma on ottanut esille
myös sen, että rehtoreilla pitäisi olla
mahdollisuus puuttua paremmin koulurauhaongelmiin. Hän
on antanut tukensa sille, että annettaisiin rehtoreille
oikeus evätä oikeus opetukseen kolmeksi päiväksi.
Tässä keskustelussa, tuossa debatissa, voi olla,
että itse kukin hieman turhan yksioikoisesti sitä keskustelua
kävi. Luulen, että tässä salissa
kaikki ovat aivan yhtä mieltä siitä,
että ensin tarvitaan riittävät tukitoimet, tarvitaan
riittävän pienet opetusryhmät, tarvitaan kaikki
mahdollinen apu ja tuki. Mutta Suomen Rehtorit, Opettajien Ammattijärjestö,
Vanhempainliitto ovat sitä mieltä, että vakavimmassa
tilanteessa pitää olla keino viheltää peli
poikki nopeasti. Ei kukaan halua, että hänen lastaan
erotetaan koulusta, ei tietenkään, mutta jokaisen
vanhemman pitää haluta, että hänen
lapsensa ongelmiin puututaan.
Nyt säädetään lakia, jolla
puututaan siis pahimpiin ongelmiin. Ei tämä muuta
meidän suomalaista koulua merkittävällä tavalla,
mutta se antaa opettajille mahdollisuuden puuttua vakavimpiin ongelmiin.
Meillä on jo nyt voimassa se keino, että sivistyslautakunta
tai koulutuslautakunta, millä nimellä se sitten
kunnissa onkin, voi erottaa oppilaan koulusta, mutta usein se tapahtuu
kuukauden puolentoista päästä. Joissain
kunnissa sivistyslautakunta saattaa kokoontua kahden kuukauden päästä.
Silloin se ei enää toimi sellaisena akuuttina
pelin poikki viheltämisenä kuin sen pitäisi
olla. Itse olen Opettajien Ammattijärjestön, Suomen
Rehtoreiden ja Vanhempainliiton kanssa samaa mieltä, että silloin
pitäisi olla mahdollisuus rehtorilla OAJ:n puhumaan niin
sanottuun kolmen päivän koulukarenssiin. Ei silloin
lasta jätetä yksin, ei tietenkään.
En usko, että sitä tultaisiin käyttämään
pienimpien lasten kohdalla, ei varmastikaan, mutta yläkoulussa,
murrosiän aikana, se olisi viimesijainen keino nopeasti
viheltää peli poikki, kun koululaisen oma turvallisuus,
hänen luokkakavereidensa turvallisuus ja opettajien, koko
kouluyhteisön turvallisuus sitä vaatisivat.
Niin kuin OAJ on esittänyt, ei lasta, nuorta jätettäisi
yksin vaan tämän kolmen päivän
aikana sosiaalitoimella olisi nopeasti keinot, mahdollisuudet laittaa
asiaa kuntoon, oppilashuoltotyöryhmä toimisi nopeasti
ja tekisi toimenpiteet, joilla saadaan palautettua koulurauha luokkaan
ja toisaalta palautettua myös tämä oppilas,
jolla on suuria ongelmia, takaisin normaaliin koulujärjestykseen.
Toivon, että tätä myös sivistysvaliokunta
vielä omassa käsittelyssään
käy ilman suuria tunteita läpi, muuttaisiko se
oleellisella tavalla meidän koulua huonompaan suuntaan
vai toisiko se sellaisen keinon, jota eduskunnan puhemies
Heinäluomakin on peräänkuuluttanut, että voitaisiin
peli nopeasti viheltää poikki.
Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: On oleellista ja tärkeää,
että tässä laissa on vahvasti mukana
osallisuus, yhteisöllisyys mutta myös vanhemmuus.
Sitä kaikkea suomalainen peruskoulu ja suomalaisten lasten
kasvattaminen entistä enempi tarvitsevat.
Simo Rundgren /kesk:
Arvoisa puhemies! Ministeri Gustafsson jätti omana
toimiaikanaan, joka ei niin järin pitkä ollut,
merkittävän jäljen todellakin sivistyspolitiikkaan,
ja täytyy sanoa, että jotenkin tuntuu siltä,
että aika raakaa on tämä politiikkakin,
kun juuri tämä lakiesitys, jossa näkyy
varmasti Gustafssonin henkilökohtainen kädenjälki
kaikkein eniten, on täällä sitten virallisesti
toisen ministerin esiteltävänä. Se kuvastaa jollakin
tavalla myöskin tätä nykyajan politiikan karua
puolta. Kun me toivomme ja haemme tuonne kouluun tällaista
inhimillisyyttä ja sitä henkeä, jossa
on tällainen hyvä ilmapiiri kasvaa ja rakentaa
yhteiskuntaa sitä kautta, niin samaahan me tarvitsemme
tänne politiikan puolellekin.
Tämä on talonpoikaisjärjellä valmisteltu
laki ja kuvastaa mielestäni sitä linjaa, joka,
nyt puhuttelen, edustaja Gustafssonilla on omassa pitkässä sivistyspoliittisessa
toiminnassaan ollut. En ole tähän mennessä kuullut
kenenkään täällä, en opposition
edustajienkaan, arvostelleen tätä lakiesitystä,
ja se juuri kuvastaa sitä, että siinä on
tavoitettu jotakin sellaista olennaista, jonka me suomalaiset koemme
kaikki omassa sydämessämme oikeaksi linjaksi.
Ryhtiliike, edustaja Gustafsson tässä äsken
totesi puheenvuorossaan. Tämä on varmasti alku
sille eikä varmasti päätepiste, mutta
tämä on alku tälle, mitä me
tarvitsemme tässä yhteiskunnassa.
On puhuttu tässä nyt näistä yhdessä tehtävistä järjestyssäännöistä ja
niin edelleen. Itse asiassa monesta muustakin asiasta, kun tuota
luin, tuli sellainen tunne, että no, juuri näinhän
se on. Nämä ovat itsestään selviä asioita,
jotka meidän, opettajien omassa työssään,
vanhempien omassa kasvatustehtävässään,
rehtoreiden ja, sanotaan, lautakuntien jäsenten itsestään
selvästi olisi pitänyt aina ymmärtää,
että juuri tähän suuntaan meidän
täytyy tätä yhteisöä kasvattaa.
Mutta näin ei vain ole tapahtunut, ja me tarvitsemme silloin
lakiin kirjoitettuja pykäliä myöskin
ikään kuin itsestään selvistä asioista.
Yksi tähän järjestyssääntökohtaan
liittyvä kohta, josta täällä on
nyt puhuttu, on sekin itsestään selvä asia,
että tämmöisessä kansanvaltaisessa
yhteiskunnassa on perimmältään vanhemmilla
se vastuu siitä kasvatuksesta. Se on delegoitu koululle,
koska joskushan on annettu kotiopetuksena tämä,
mutta jotka emme pysty kotona tätä kasvatus- ja
opetustehtävää antamaan, olemme delegoineet
sen koululle. Mutta ei se tarkoita sitä, että sen
jälkeen pestään kädet, että hoitakaa
te nämä asiat siellä koulun puolella,
vaan kun puhutaan näistä järjestyssäännöistä ja
muista, niin siinähän on kysymys siitä arvopohjasta, joka
siellä koulussa on. Ei koulu voi itse rakentaa omaa maailmaansa,
vaan se on avoimesti osa yhteiskuntaa, ja silloin tullaan tähän
kotien arvopohjaan myöskin ja kodin rooliin.
Äskettäin juuri kuulin tutkimuksesta, joka
kertoi, että erittäin suuri osa suomalaisista
perheistä, nykyvanhemmista, nuoremman polven vanhemmista,
on sitä mieltä, että eivät he
halua välittää lapsilleen arvoja, vaan
he ovat lähteneet siitä, että lapset
saavat itse valikoida ja valita ne arvot, minkä mukaan
he elämänsä suuntaavat. Siis siinä on
minusta täydellinen väärinkäsitys
vanhemmilla silloin olemassa. Ajatellaanpa, miten koulu voi toimia,
jos ei minkäänlaista arvopohjaa siellä kotona
ole luotu. Totta kai eri perheissä on vähän
eri järjestyksessä nämä arvot,
mutta tämän demokraattisen yhteiskunnan keskellä täytyy
olla myöskin yhteistä arvopohjaa, joka sitten heijastuu
siinä opetusmaailmassa, siinä koulumaailmassa,
jossa ei vain opeteta tietoja ja taitoja vaan myöskin tapahtuu
kasvatusta.
Tässä mielessä haluaisin tässä viitata
myöskin opettajankoulutukseen. Kun aikaisemmin oli — ennen
vanhaan, sanon — seminaariopetus, jossa oli voimakas painotus
tässä kasvatuksessa, niin on varmasti myöskin
syytä miettiä tätä kasvatuksen
roolia, kasvatukseen panostusta, opettajankoulutuksessa jatkossa.
Siitähän tässäkin lakikokonaisuudessa
tietyllä tavalla on kysymys, että ei tämä kuri
ole tässä irrallaan tästä kokonaisvaltaisesta
kasvatustapahtumasta.
No, tässä todetaan siitä, mitenkä koululla
täytyy olla keinoja puuttua häiriökäyttäytymiseen. Sehän
on itsestään selvä asia, että jos
opettajat pelkäävät koulussa, niin jotakin
on pahasti vialla. Näin juuri on, aivan niin kuin aikaisemmissa puheenvuoroissa
on todettu, että tutkimusten mukaan monet opettajat kokevat
suurta epävarmuutta ja jopa pelkoa. Täytyy löytyä keinoja puuttua
myös tähän häiriökäyttäytymiseen.
Arvoisa puhemies! Tässä on lisäksi
kiinnitetty huomiota tähän yhteisöllisyyteen
ja oppilaskuntatyöskentelyyn. Sillä on myöskin
tärkeä yhteiskunnallinen ulottuvuus, nimittäin
on erittäin tärkeätä, että koulu
vahvistaa myöskin oppilaitten yhteiskunnallista aktiivisuutta
ja osallistumista. Kun meidän äänestysvilkkautemme
alkaa olla nuorilla jo siellä 50 prosentin paikkeilla,
niin se kyllä kertoo myös siitä, että jollakin
tavalla me olemme unohtaneet ehkä sen, että se
ensimmäinen isompi yhteisö, jossa he ovat, se
koululuokka ja se kouluyhteisö, on osa yhteiskuntaa, jossa myös
oppilaat saavat vaikuttaa. Kun itse olin lukiossa, niin oli aika
aktiivista 60-luvun lopulla, 70-luvun alussa tämä oppilaskuntatoiminta
ja Teiniliitto-toiminta, joissa harjoiteltiin näitä yhteiskunnallisia
taitoja. Minä luulen, että jotakin tästä — ei
ehkä niin puoluepoliittisena mutta tällaisena
yhteiskuntaan osallistuvana toimintana — meidän
pitäisi löytää takaisin.
No, tässä on monta muuta yksityiskohtaa, joihinka
en halua puuttua, mutta tässä vaiheessa tarkemmin
varmaan sivistysvaliokunnassa käydään
sitten, niin kuin tässä on monia hyviä esityksiä tullut,
mihinkä kohtaan voimme kiinnittää siellä lisää huomiota.
Mutta haluan tähän lopuksi todeta ensiksi tästä kännykkäasiasta.
Minusta sekin nyt on aika erikoista keskustelua, että jos me
ajattelemme oppituntitapahtumaa, jos opettaja siellä opettaa
jotakin, jos se on opettajakeskeinen nyt se oppimistapahtuma, niin
onhan se ihan mahdoton tilanne, jos siellä oppilaat räpläilevät ja
lähettävät tekstiviestejä toisilleen.
Tässä tapauksessahan, joka sattui olemaan
muuten minun naapurikunnassani ja jossa opettajat keräsivät
nämä kännykät oppitunnin ajaksi
pois — siitä sitten tuli päätös,
että näin ei saa tehdä — oli taustalla
juuri se, että näillä tekstiviesteillä oli kiusattu
erästä oppilasta niin vakavasti, että hän on
saanut siitä myöskin henkisiä vaurioita.
Tässä ministeri Kiuru viittasi tähän,
että täytyy olla mahdollisuus pyytää apua
ja kännykkä tuo tätä turvaa,
mutta eihän minusta tässä keskustelussa ole
tästä ollut kysymys vaan siitä, häiriöityykö se opetustapahtuma,
ja se varmasti häiriintyy, jos kännykät
ja tietokoneet ovat siinä esillä jossakin muussa
kuin opetustarkoituksessa. Minusta se on päivänselvä asia.
Lopuksi päätän tähän
kokemukseen Grönlannista: Siellä satuin olemaan
kerran yhdellä matkalla niin, että oli juuri koulujen
alkamispäivä. Ja se oli kuulkaa vaikuttava asia,
miten isona asiana he pitivät koulun alkua. Vanhemmat tulivat
mukaan, siinä pidettiin juhlatilaisuus, ja se ei ollut vain
sen takia, että meitä sattui olemaan siinä vierailijoita,
vaan se oli jokasyksyinen juttu, että kun koulu alkoi,
niin se oli iso juhla sille yhteisölle. Vanhemmat olivat
mukana, lapset olivat pukeutuneet kansallispukuihinsa, ja se todella kertoi
siitä, että koulua arvostettiin. Meillähän, ainakin
omana aikanani, sekä syksyllä että keväällä koulu
aloitettiin ja päätettiin tämmöiseen koululaisjumalanpalvelukseen,
jolla haluttiin tätä juhlistaa, mutta tämä Grönlannissa
koettu tapahtuma oli minusta vielä vaikuttavampi sen takia,
että siinä käytännössä toteutui
jotain siitä, mitä me tässä tavoittelemme,
että vanhemmat ovat mukana tukemassa sitä koulua
ja sitä koulun alkamista, osoittavat omalla käyttäytymisellään,
miten paljon he arvostavat tätä koulua. Ja tässä meidän
peruskoulussamme ja toisen asteen opetuksessa lukiossa ja ammatillisessa
koulutuksessa on niin paljon arvostettavaa, että sen viestin
pitäisi kyllä tulla sieltä kodeista myöskin
ihan sinne kouluun saakka.
Tuula Peltonen /sd:
Arvoisa puhemies! Koska tuohon ensimmäiseen puheenvuoroon
eivät kaikki asiat ihan mahtuneet tästä isosta
lakipaketista, niin ajattelin sanoa vielä muutaman sanan. Ja
sitten myös mietin, että puhun tuosta oppilashuoltoasiasta
tässä samassa, niin että en vaivaa sitten
seuraavassa kohdassa enää.
Työrauhan lisäksihän tässä lakiesityksessä on perusopetuslakia
ehdotettu muutettavaksi tästä sairaalan opetuksesta,
elikkä sairaalan sijaintikunnan velvollisuus on järjestää sairaalassa
potilaana olevan oppilaan opetusta siinä määrin
kuin hänen terveydentilansa sallii. Lisäksi sairaalan sijaintikunnan
tulee järjestää erikoissairaanhoidon
piirissä olevalle oppilaalle sairaalaopetusta ottaen huomioon
erikoissairaanhoidon hoidolliset, kuntoutukselliset toimenpiteet
sekä muut olosuhteet, mikä on mahdollista. Tämä on
erittäin tärkeä lisäys erityistä tukea
tarvitsevan oppilaan osalta. Tällä muutoksella
varmistetaan juuri se, että kaikkien lasten oikeus suorittaa
oppivelvollisuutta toteutuu. Tavoitteena on myös parantaa
sairaalaopetusta ylipäätänsä ja
nimenomaan huostaan otettujen lasten opetusta. Yleensä tunne-elämältään
tai sosiaaliselta käyttäytymiseltään
haasteelliset oppilaat ovat vaativia, ja hoitoon päässeen
joustava siirtyminen myös takaisin sinne omaan kouluun
on tietysti ensiarvoisen tärkeää.
Myös osallisuutta tällä esityksellä halutaan
lisätä. Perusopetuslakia pitäisi muuttaa
niin, että jokaisessa peruskoulussa olisi oppilaskunta.
Näitä toki jo onkin, mutta nyt velvoittavuutta
siis lisätään, ja tämän
lisäksi oppilaiden ja opiskelijoiden oikeutta sekä samalla
opetuksen ja koulutuksen järjestäjien velvollisuutta
kehittää osallisuutta lain tasolla tarkennetaan,
elikkä nämä ovat erittäin hyvä lisäys
kaiken kaikkiaan.
Arvoisa puhemies! Koulujen toiminnassa tulee suunnitelman mukaan
korostua osallisuus, hyvinvointi, turvallisuus sekä kanssaihmisten kunnioitus.
Koulukiusaamisen, syrjinnän ja rasismin ehkäiseminen
ovat tärkeitä tehtäviä myös koululle.
Mutta sitten tästä opiskelijahuoltolaista
jo tässä samalla. Elikkä tässä esityksessähän
ollaan uuden lain edessä, kylläkin tavallaan vanhoja
asioita yhdistelemällä, eli kootaan lainsäädännössä nykyisin
hajallaan olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset.
Myös toiselle asteelle sitten yletetään
nämä kuraattori- ja psykologipalvelut, jotka tällä hetkellä ovat
olleet perusopetusasteella. Jokaisen opetuksen ja koulutuksen järjestäjän
pitäisi järjestää opiskeluhuollon
psykologi- ja kuraattoripalveluja ja määrätyssä ajassa
vielä. Täällä on tämä 7
päivää, joka sitten velvoittaa tähän
työhön kuntia ja koulutuksen järjestäjiä.
Tätä lakia on kaivattu jo kauan, ja meillä on tässä lainsäädäntöä ollut
olemassa, niin kuin sanoinkin, mutta kaikki on kovasti hajallaan
eri laeissa ja asetuksissa. Tämä esitys nyt mahdollistaa
paremmin tietenkin tämän ennakoivan otteen oppilashuoltokysymyksissä,
niin kuin tällä työrauhaesitykselläkin
haetaan koko ajan myös sitä proaktiivista otetta,
että me saamme näihin asioihin tuntuman jo ennen
kuin ollaan suurissa ongelmissa. Siitähän tässä on
hyvin paljon kysymys. Ja tietenkin myös edellytetään
sitten opiskeluhuoltosuunnitelman ja oppilaitoskohtaisten suunnitelmien
tekemistä, mikä on hyvä asia myös
tämän seurannan kannalta.
Opiskelijahuoltoa on arvioitu aina säännöllisin
väliajoin niin koulutuksen arviointineuvoston toimesta
kuin THL:n toimesta ja niin edelleen, ja on käynyt ilmi,
että oppilaille ja opiskelijoille järjestettävä psykososiaalinen
tuki on parantunut ainakin peruskoulussa mutta ei ole vielä edelleenkään
riittävää ja on jakautunut myös
alueellisesti aika epätasaisesti. Oikeuskansleri on puuttunut
tähän oppilashuollon toimivuuteen, niin kuin on
jo todettu täällä, ja se on tietysti
asia, joka myös velvoittaa kiinnittämään
tähän huomiota, ja nyt näitä muutoksia
ollaan tekemässä.
Arvoisa puhemies! Yleensä rehtori johtaa oppilas- ja
opiskelijahuoltoa ja vastaa opetussuunnitelman mukaisen oppilas-
ja opiskelijahuollon toteuttamisesta, kehittämisestä ja
arvioinnista. Oppilas- ja opiskelijahuolto on osa opettajan perustyötä.
Opettajalla on tehtävänä huolehtia luokastaan
kokonaisuutena sekä opetustyöhön liittyvästä turvallisuudesta,
järjestyksestä ja hyvinvoinnista. Opettaja seuraa
jokaisen oppilaan yksilöllistä oppimista, työskentelyä ja
hyvinvointia sekä poissaoloja. Ja sitten, jos ongelmia
ilmenee, niiden perusteella pitää käynnistää tämä moniammatillinen
yhteistyö.
Sitten siellä on näitä ammattiosaajia.
Opettajan tukena, lisänä, mukana ovat tietenkin
oppilashuollon osalta koulupsykologit, kuraattorit, terveydenhoitajat,
lääkärit, ja heillä jokaisella
on oma tärkeä tehtävänsä tässä yhteydessä.
Kouluterveydenhoitajan osalta on käyty paljon keskustelua
siitä, mitkä ovat nämä resurssit,
ja monilla kouluterveydenhoitajilla on se alue ollut aivan liian
suuri. Siellä on tuhansia oppilaita yhden ihmisen työkentällä,
ja se tarkoittaa tietenkin sitä, että kaikki oppilaat
eivät kohtaa terveydenhoitajaa varsinkaan silloin, kun
olisi akuutti tarve siihen.
Nyt tällä esityksellä halutaan myös
edistää sitä, että nuo ryhmät
tai oppilasmäärät olisivat pienempiä terveydenhoitajalla
ja lääkärillä ja sillä tavalla
pystyttäisiin sitten huolehtimaan näistä tarkastuksista.
Täällähän ovat esityksessä myös ne
ikäluokittaiset tarkastukset ensimmäisen, viidennen
ja kahdeksannen luokan osalta, jotka on katsottu sopiviksi kulminaatiopisteiksi
sitten käydä näitä asioita läpi.
Mutta myös täytyy mahdollistaa tietenkin se pääsy
akuutisti, jos tarve sitä vaatii.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Pekka Ravi.
Pirkko Mattila /ps:
Arvoisa puhemies! Minullekin tämä lakiesitys
on aivan mieluinen, samoin kuin täällä salissa
käyty vahva arvopohjainen keskustelu tänä iltana.
Kiitoksia edustaja Gustafssonille, että hän ministeriaikanaan
tämän lakiesityksen on näin vahvasti
saanut jalalle.
Itsekin opettajana ja kolmen lapsen äitinä ymmärrän,
että tämän lain tarkoitus on turvata
koulurauhaa, ja nyt esitetyt keinot ovat mielestäni aivan
asiallisia ja turvaavat lapsen oikeutta turvalliseen oppimisympäristöön
ja ennen kaikkea oppimiseen.
Toinen ääripää on esimerkiksi
se, että meillä on jo muutamissa Suomen kunnissa
toiminnassa koulupoliisikokeilu. En tarkoita siis tätä tietenkään
täysin ääripäänä,
mutta siitä kokemukset ovat sinänsä hyviä mutta
myös tietenkin samalla hälyttäviä.
Eli ei ole millään tavalla järkevää oppimisen
kannalta eikä oikeinkaan, että koulussa jo täytyy
poliisin keinoin esimerkiksi tutkia reppuja tai puuttua asioihin,
vaikka ymmärrän kyllä, ja näin
vahvasti onkin, että koulupoliisin toiminta on kasvattavaa
ja ennalta ehkäisevää ja yhteistyötä kotien
ja koulun ja myöskin siis poliisin välillä.
Koulupoliiseja niukkenevissa resursseissa ei tietenkään
riitä joka organisaatioon, joten sinänsä kyllä on
aivan kannatettavaa, että tavallaan tätä toiminta-aluetta
sitten voidaan laajentaa, ja toivon tietenkin, että koulupoliisitoiminta voi
kokeiluna jatkua.
Mutta koulun ensisijainen tehtävä on opetustyö,
valtion sivistyksellisten oikeuksien turvaaminen. Kasvatustyö tehdään
kotona, vaikka toki koulun kanssa tehdään yhteistyötä,
ja täällä käyty kännykkäkeskustelu
on sinänsä hämmentävää.
Eli kyllä meidän mielestäni tulee puuttua kännyköiden
käyttöön koulussa vaikkapa nyt tavallaan
lainkin keinoin, mutta minä näen asian niin, että emme
me voi olla kasvattamassa työelämässä jatkuvasti
matkapuhelinta räpeltävää ikäpolvea.
Ei se esimerkiksi ole soveliasta hoitotyössä vaikkapa
nyt infektioiden leviämisen kannalta, että siellä se
kännykkä on niin tärkeä, etteikö sitä voitaisi
ajatella toisinkin käytettäväksi. Elikkä näen
tämän myös kasvatustehtävänä matkapuhelinten
osalta.
Olen myös kohtalaisen varma siitä, että tällä lailla
voidaan parhaimmillaan kiinnittää huomiota siihen,
mitä edustaja Mäkisalo-Ropponen toi esille, elikkä erilaisten
oppijoiden tarpeisiin. Samalla voidaan tarkastella lastensuojelun
tarpeita ja osallisuuden parantamista.
Erilaisissa oppijoissa me voimme hukata suunnattoman määrän
oppimiskapasiteettia, kun emme näitä henkilöitä huomaa,
mutta meillä on aivan taatusti opetuksen välineitä heitä varten. Meidän
kasvatustieteemme tutkimuksen taso on korkea, ja sillä varmasti
pystytään vastaamaan niin tutkimuksen kuin didaktiikan
keinoin oppimisen tason parantamiseen, ja onhan toki perinteisestä frontaaliopetuksesta
siirrytty erilaisiin toiminnallisen oppimisen menetelmiin. Hyvä sinänsä,
en arvostele frontaaliopetusta, mutta on hyvä, että muunkinlaisia
opetusmenetelmiä kehitetään. Jos me hukkaamme
nämä oppijat, me hukkaamme myös tulevaisuuden
tekijöitä ja aiheutamme myös ehkä inhimillistä kärsimystä siinä.
Tässä jos missä me tarvitsemme kosolti
sitä niin sanottua pedagogista rakkautta, ja muistakaamme,
että häiriökäyttäytyminen
voi olla monesti myös hätähuuto lapselta
tai nuorelta.
Koulu on kansakunnan piha, yhteiskunta pienoiskoossa. Siellä lapset
ja nuoret oppivat yhteiskunnan pelisääntöjä,
ja toivon, että he saavat ihan reilut ohjenuorat elämälleen.
Erilaiset uhkat voidaan oppia torjumaan jo lapsuudesta lähtien
ja samalla rakentaa viihtyvyyttä kouluihin. Toivon, että me
voisimme rakentaa myöskin yhteiskuntaa, jossa kurinpito
ei perustuisi häpeään vaan voisimme kasvaa
entistä enemmän virheistä oppimiseen.
Kun pöytä on pyyhitty, virheet myönnetty,
anteeksi annettu, aletaan suunnata tarmokkaasti tulevaisuuteen. Kun
rajat asetetaan rakkaudella, se rakentaa. Häpeärangaistukset
syövät helposti enemmän kuin ne itsessään
rakentavat. Elinympäristöllä on aina merkitystä.
Kun edustaja Louhelainen otti täällä esiin
koulunkäyntiavustajien valtuudet puuttua tämmöisiin
häiriötilanteisiin, niin näkisin kyllä tärkeänä,
että sivistysvaliokunta keskustelisi näistä perusteellisesti,
koska koulunkäyntiavustajat ovat kyllä mielestäni
aika tiivis osa kuitenkin sitä pedagogista yhteisöä,
kasvattavaa yhteisöä, siellä oppimisympäristöissä,
ja täällä on sivistysvaliokunnan jäseniä paikalla,
joten jätän nämä terveiset heille.
Pauli Kiuru /kok:
Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme hallituksen esitystä laeiksi
perustusopetuslain, lukiolain ja ammatillisesta koulutuksesta annetun
lain muuttamisesta, unohtamatta aikuiskoulutusta. Kasvatus- ja koulutuskäsitykset
muuttuvat vuosikymmenten myötä. Myös yhteiskunta
muuttuu. Tapa tehdä töitä, viettää aikaa
yhdessä ja myös perhekäsitykset ovat
hyvin erilaiset kuin esimerkiksi 60- tai 70-luvuilla.
Erilaisiin oppimistyyleihin kiinnitetään aiheellisesti
suurempaa huomiota nykykoulutuksessa. Rauhattomuus voi johtua ja
usein johtuukin siitä, että oppilaan oppimistyyli
on erilainen kuin luokassa koettu todellisuus. Opettajan rooli on
valtava. Meillä on erinomainen opettajankoulutusjärjestelmä,
yksi maailman parhaista, mutta sekään ei yksin
riitä. Opettajalla on oltava tilannetajua, reagointikykyä ja
erilaisuuden sietohalua.
Myös käsitykset työrauhasta, kurista,
vuorovaikutuksesta sekä oppilaiden, opettajien ja henkilökunnan
rooleista ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä ja tulevat
muuttumaan myös tulevina vuosikymmeninä. Hallituksen
esityksen tarkoituksena on tarjota opetuksen ja koulutuksen järjestäjille
uusia keinoja koulujen ja oppilaitosten työrauhan parantamiseksi
sekä ajanmukaistaa jo käytössä olevia
toimintatapoja. On hyvä, että laki ja lainmuutokset
ovat kiinni tässä ajassa.
Kiitän Jukka Gustafssonia asian valmistelun käynnistämisestä ja
ohjaamisesta ja toki myös uutta ministeriä eli
ministeri Krista Kiurua asian loppuun saattamisesta. Kiteytettynä se,
mitä olemme tässä tekemässä:
Olemme reagoimassa muuttuneisiin olosuhteisiin ja sallimassa arkijärjen
käytön vaativassa kasvatus- ja kouluympäristössä.
Oikeuksien lisäksi painoa annetaan myös velvollisuuksille.
Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunta vieraili Kanadassa joitakin
kuukausia sitten. Saimme loistavia esimerkkejä siitä,
miten oppilaiden odotetaan käyttäytyvän
kouluyhteisössä. Esimerkiksi kiroilu ja etninen
syrjintä koettiin ja käsiteltiin käytännössä nollatoleranssilla.
Nämä vaatimukset oppilaille ja henkilökunnalle
eivät todellakaan traumatisoi ketään
tai tuhoa oppilaiden luovuutta, vaan päinvastoin luovuus
ja oppiminen eivät tapahdu pelon täyttämässä ilmapiirissä. Työrauhaa
ei saa, jos sitä ei uskalleta vaatia. Jokaisen oppilaan
on voitava luottaa siihen, että koulussa saa työskennellä rauhassa
ja ilman pelkoa.
Ritva Elomaa /ps:
Arvoisa puhemies! Koulurauha on ehdoton edellytys tehokkaan
oppimisen ympäristölle. Ennen vanhaan kuri ja
järjestys kouluissa hoitui karttakepillä, mutta
vuosien saatossa kurinpidon tehot ovat kadonneet valitettavan paljon.
Olen sen ikäinen, että muistan ajat, kun opettajaa
kunnioitettiin käytöksellä kansakoulusta
lukioon asti. Tänä päivänä opettajat
joutuvat kuuntelemaan liian usein ala-arvoisia kommentteja puuttuessaan
häiriökäyttäytymiseen. Moinen
ei olisi omina kouluaikoinani tullut kuuloonkaan.
Hallitusohjelman pitäisi taata jokaiselle lapselle
ja nuorelle opiskelurauha sekä opetushenkilökunnalle
työrauha. Häiriökäyttäytyminen
on päässyt rehottamaan suomalaisissa kouluissa
jo liian monta vuotta koulutuksellisten ja kasvatuksellisten tavoitteiden
kustannuksella. Miksi tähän asiaan ei ole puututtu
kunnolla jo aiemmin? Onneksi Jukka Gustafsson nosti asian esille
ollessaan ministeri ja avasi pelin häiriökäyttäytymisen
kitkemiseksi. Se oli nappisyöttö. Ministeri Kiurulle
tsemppiä nyt sitten viedä tämä asia päätökseen.
Ennaltaehkäisy on avainasemassa häiriökäyttäytymiseen
puuttumisessa. Mahdolliset orastavat ongelmat tulee havaita varhaisessa
vaiheessa, ja riskiryhmään kuuluville oppilaille
pitää tarjota auttavaa kättä välittömästi,
kun jotain havaitaan. Tähän liittyen perheiden,
päiväkotien ja koulujen yhteistyötä on
tiivistettävä merkittävästi.
Luottamus näiden kolmen välillä on saatava pelaamaan
kitkattomasti, jotta ilmeneviin ongelmiin kyettäisiin vaikuttamaan
heti.
Olen miettinyt, mistä kaikesta tällainen häiriökäyttäytyminen
saattaisi johtua, ja yksi osatekijä voi olla liikkumattomuus.
Tämän päivän nuoret, lapset
liikkuvat hyvin vähän. Koulumatkoistakaan ei enää saa
liikuntaa kovinkaan paljon, välitunneilla ei liikuta. Totta
kai tällaisella nuorella on paljon energiaa, paljon virtaa,
ja usein se voi sitten purkautua tunneilla myös häiriökäyttäytymiseksi.
Edustaja Kontula otti kännykät esille ja antoi oman
arvionsa, miten kännyköitten kanssa tulisi käyttäytyä koulussa.
Olen itse vähän eri mieltä hänen
kanssaan. Kännykät eivät mielestäni
kuulu osaksi koulupäivää. Niiden käytön
tulee rajoittua vapaa-ajalle. Toivoisin näkeväni
välitunneilla koulujen pihalla iloisia, liikkuvia ja leikkiviä lapsia
kännykän näprääjien
sijaan. Käytännössä kännykät
voitaisiin kerätä peruskoulussa koulupäivän
alkajaisiksi kaappeihin ja luovuttaa ne takaisin oppilaille päivän
päätteeksi, koska koulumatkalla, totta kai, kännykkä on
myös turvana ja se on hyvin tärkeä kapine
silloin. Jos päivällä tulee jotain todella
tärkeää, niin opettajalta voi pyytää luvan
soittaa. Ammattikouluissa ja lukioissa kännykät
voisivat kulkea oppilaiden mukana, kunhan niiden käytön
säännöt olisivat selvät.
Oppilaiden osallistuminen heitä itseään
koskevaan päätöksentekoon on hyvä juttu.
Näin ollen oppilaskuntien aktiivinen toiminta on suotavaa
ja sitä pitääkin kannustaa. Opettajilla
tulee olla enemmän keinoja puuttua häiriökäyttäytymiseen.
Oikeus takavarikoida opetusta häiritsevät esineet
on askel oikeaan suuntaan. Itse kannatan opettajille laajempia oikeuksia
puuttua ongelmatapauksiin kouluissa. Tämä toki
edellyttää samalla opettajilta ehdotonta oikeudenmukaisuutta
toiminnassaan. Myös tämä edustajien Mattila
ja Louhelainen kannanotto koulunkäyntiavustajien merkityksestä menee
kyllä minunkin mukanani sivistysvaliokunnalle — kiitoksia
vinkistä.
Sitten vielä oppilaiden terveyspalveluista: Niiden
kehittämisessä on paljon parantamisen varaa. Ennaltaehkäisy
on se avainsana.
Arvoisa puhemies! Jos halutaan edistää kansalaisten
terveyttä, ennaltaehkäisy on ehdottoman tärkeää.
Nyt ollaan ottamassa edistysaskelia oikeaan suuntaan oppilas- ja
opiskelijahuoltolain myötä, mutta resurssit sen
toteuttamiseksi mietityttävät vielä.
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Edustaja Kontula piti pohdiskelevan puheen.
Kaikista asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta
siitä, elävätkö säädökset
nykyajassa — tokihan niitten pitää. Mutta
tämä lakkiesimerkki sai minut pohtimaan, missä kulkee
semmoinen raja, että mitä me voimme opettaa ja
mitä meidän pitää opettaa. Jos
lakki kuuluu nykypäivän oppilaille päähän sisällä,
niin kuuluuko oppilaille opettaa, että naisille avataan
ovi tai vanhemmille avataan ovi? Missä kulkee se raja,
mikä on kohteliaisuutta ja sivistyneisyyttä ja
mikä sitten taas semmoista, mikä edustaja Kontulan
puheessa oli tämän lakkiesimerkin mukaista nykyaikaa?
Mielestäni kuuluu opettaa käyttäytymistapoja
ja ovet pitää aukaista ja lakki pitää ottaa
pois päästä, mutta nykypäivässä pitää elää,
ja hyvä, että nyt on tämä laki
auki, että saadaan nykypäivän ongelmiin vastattua.
Se, mitä tahtoisin vielä nostaa esiin käsittelyn lähetteeksi:
Kun päiväkodista mennään esikouluopetuksen
puolelle, niin siinä tulee semmoinen hassu tilanne, että vaikka
ollaan samassa rakennuksessa, sama päiväkotitäti
muuttuu eskariopettajaksi, niin samassa hetkessä lainsäädäntö muuttuu.
Vaikka ollaan samassa ympäristössä, niin
se tilanne on täysin eri, ja tämä kannattaisi
pikkasen pureskella auki, että onko se ihan järkevää tässä kohtaa.
Eeva-Johanna Eloranta /sd:
Arvoisa puhemies! Useat edustajat ovat täällä ottaneet
puheeksi sen, että nämä suorittamatta
jääneet jälki-istunnot pitäisi
istua tai muulla tavoin suorittaa ennen vaikkapa päästötodistuksen
saamista. Tällä ehdotuksella on todellakin puolensa.
Olisi ihan hyvä, että lapset ja nuoret oppisivat
siihen, että velvoitteet pitää hoitaa
alta pois ennen kuin todistuksia ja palkintoja saa, mutta tällä on
myös varjopuolensa.
Minulla oli mahdollisuus tänään päivällä keskustella
ministeriön valmistelevien virkamiesten kanssa, ja he olivat
todellakin pohtineet myöskin tämän asian
ottamista mukaan tähän lakiehdotukseen, mutta
perusteluna, miksi näin ei tehty, oli se, että usein
ne nuoret, joilla näitä suorittamattomia jälki-istuntoja
on, ovat niitä, jotka ovat helposti myös nuorisotakuun
piirissä, ja jos nyt otettaisiin käyttöön
sellainen järjestelmä, että todistusta
ei saa ennen jälki-istuntoja, niin saattaisi olla, että nämä nuoret
jäisivät kokonaan ilman päästötodistusta
ehkä jopa koko loppuelämäkseen, ja näin
ollen heidän jatko-opintokelpoisuutensa toiselle asteelle
saattaisi jäädä pahimmassa tapauksessa
kokonaan puuttumaan. Elikkä tästä syystä ei
haluttu ottaa näitten nuorten osalta mitään
ylimääräisiä riskejä.
Anneli Kiljunen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Täällä on
ollut erittäin hyvää keskustelua tämän
iltapäivän ja alkuillan aikana tämän
lain osalta, mutta se on ymmärrettävää,
koska tämä laki on erittäin hyvä ja
kannatettava.
Yksi asia, joka tässä lain, voisiko sanoa,
kokonaisuudessa ideologisesti ja toiminnallisesti muuttaa koulun
arkea, on se, että kouluihin tulee huomattavasti vahvempi
kasvatuksellinen ote kaikkeen toimintaan, mitä siellä tehdään.
Elikkä kyse ei ole vain oppimisesta tai opettamisesta, vaan
kyse on myös lapsen ja nuoren kokonaisvaltaisesta oppimisesta,
kasvatuksesta ja kehityksestä. Kun otetaan tämmöinen
kokonaisvaltainen näkökulma lapsen arkeen siellä koulupäivässä,
niin se tulee vääjäämättä vaikuttamaan
positiivisesti ja myönteisesti myös hänen
kehitykseensä sitten jatkossa. Ja tässä yhteydessä,
kun me katsomme tätä kokonaisvaltaista näkökulmaa
lapsen ja nuoren kannalta, emme saa tietenkään
unohtaa nuoren vanhempia, jotka ovat ensisijaisessa vastuussa nuoren
kasvatuksesta, ja heidän kanssaan yhteistyön merkitys
kasvaa entisestään. Tästä syystä uskon
vahvasti siihen, että yhdessä tekemällä koulun,
oppilashuollon ja tarvittaessa myös sosiaali- ja terveydenhuollon
kanssa sekä vanhempien kanssa lapsi saa parhaan mahdollisen
tuen ja eväät sitten myös elämäntaipaleelle.
Mutta nyt edustaja Heinonen on tullut takaisin tänne
saliin. Hän tuossa omassa kuvauksessaan yritti kuvailla
kokoomuksen näkökulmaa tästä kolmen
päivän erottamisesta. Sanoitte, että se
on viimesijainen vaihtoehto ja kaikki muut vaihtoehdot on käytetty
ennen kuin tämä toiminta tulisi mahdollisesti
käyttöönottoon, mutta samalla kuitenkin
totesitte, että kun tämä erottaminen
tapahtuisi, niin välittömästi tämän
kolmen päivän aikana sosiaaliviranomaiset tulisivat
ja lastensuojeluviranomaiset tulisivat ja lähtisivät puuttumaan
ja autettaisiin tämä nuori taas takaisin jaloilleen.
Jotenkin tällä tavalla kuvasitte sitä.
Mutta tosiasiallisesti, kun tämä on viimesijainen
toimenpide, tässä yhteydessä täytyy
olla jo oppilashuolto sekä muut sosiaali- ja terveydenhuollon
viranomaiset mukana tässä prosessissa, ennen kuin
lapsi tai nuori mahdollisesti irtisanotaan tai erotetaan koulusta.
Kysyn vielä kerran teiltä: Mikä on kokoomuksen
todellinen näkökulma? Millä tavalla se,
että nuori erotetaan kolmeksi päiväksi,
todellisuudessa auttaa hänen elämäänsä ja
opetusta, kasvatusta eteenpäin?
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Koulurauha on sellainen arvo, että sitä ei
saa vaarantaa. 10 prosenttia oppilaista, ehkä vain 3 prosenttia,
ja silloin sen eteen pitää olla valmis tekemään
enemmän kuin tänä päivänä.
Itse pidän tätä lakiesitystä hyvänä ja
kannatettavana kaiken kaikkiaan. Tässä ei ole
mitään sellaista, mitä itse olisin pois
ottamassa. Olisin toki lisäämässä jotakin.
Toivon, että valiokunnassa myös keskusteltaisiin
siitä — nythän tässä tehdään
toimenpiteitä, jotka vahvistavat opettajan oikeutta koulurauhan
ja työjärjestyksen, työrauhan ylläpitämiseksi — millä tavalla
ohjaajien, kouluohjaajien taikka koulunkäyntiavustajien,
keinoja, mahdollisuuksia olla osana tässä työssä voitaisiin
vahvistaa. Koulunkäyntiavustajilta, -ohjaajilta, jotka
ovat tätä keskustelua seuranneet, on tämänkin
illan aikana tullut palautetta, että he ovat tärkeä osa
koulun arkea. Niin ovat, ja itse toivon, että valiokunta
sitä vielä pohtii.
Edustaja Kiljunen kysyi tästä kolmen päivän koulukarenssista,
joka ei siis ole erottaminen koulusta, vaan OAJ puhuu koulukarenssista.
Sitä on Opettajien Ammattijärjestö esittänyt
ja tukee. Eli Suomen opettajien ammattijärjestö kuten myös
Suomen Rehtorit ovat saman esityksen kannalla, kuten myös
Vanhempainliitto. En tiedä, onko omalla puolueellani nyt
mitään virallista kokoomuksen kantaa siihen, mutta
meillä aika moni on sitä mieltä, että OAJ:ssa,
Suomen Rehtoreilla ja Vanhempainliitossa on koulun arjesta sellaista
tietoa, jota pitäisi myös tässä salissa kuulla.
Niin kuin totesin tuossa, myös eduskunnan puhemies Eero
Heinäluoma on antanut tukensa tälle kolmen päivän
koulukarenssille, ja se toimisi viimesijaisena keinona puuttua niihin suurempiin
ongelmiin.
Nimenomaan en usko siihen, niin kuin edustaja Kiljunen toi esille,
että se tapahtuisi yhtäkkiä tänään
aamulla, että nyt joku laitetaan koulukarenssiin kolmeksi
päiväksi. Se on varmasti pidempi ketju, joka sitten
muuttuu jonain hetkenä niin vakavaksi, että se
vain on yksinkertaisesti vihellettävä poikki.
Minun mielestäni OAJ on varsin hyvin omissa kannanotoissaan
tämän lakipaketin julkistamisen jälkeen
tuonut esille, mitä se tarkoittaisi. Se tarkoittaisi nimenomaan
sitä, että evättäisiin oikeus
siihen opetukseen osallistumiseen mutta tehostettaisiin sen kolmen
päivän aikana sitten esimerkiksi oppilashuoltotyöryhmän
kautta läpi käyden tämän kyseisen
nuoren tilannetta ja pystyttäisiin palauttamaan hänet takaisin
sinne luokkaan ja turvaamaan myös turvallinen opiskeluympäristö muille
oppilaille, myös tälle häirikköoppilaalle,
kuten myös opettajille.
Arvoisa puhemies! Puhelimesta on myös puhuttu täällä paljon.
Olin itse hivenen hämmentynyt, kun äsken kehumani
OAJ otti kantaa Pellon kunnan kännykkäkieltoon.
OAJ:n kehittämispäällikkö Nina
Lahtinen totesi, että kännykkää ei ole
luokiteltu vaaralliseksi esineeksi, laki ei kiellä sen
hallussapitoa, yksittäisen koulun säännöt eivät
saa olla ristiriidassa lain kanssa.
Minua jäi tämä mietityttämään
ja ihmetyttämään. Jos koulun säännöt
eivät saa olla ristiriidassa lain kanssa, niin kyllä aika
monet tällaiset arjen pienet asiat joutuvat aivan uuden
tarkastelun valoon koulun arjessa, vaikkapa lähtien siitä lippalakin
tai pipon pois ottamisesta syödessä taikka oppitunnilla.
Ei sitä varmasti Suomen laista löydy, mutta se
on hyviin tapoihin kuuluva asia, joka minun mielestäni
ei voi olla tällainen, mihin vaikkapa tässä Pellon
kännykkäkiellossa on viitattu.
Itse kuitenkin kannatan mieluummin sitä mallia, että puhelimet
voidaan kieltää koulussa silloin, jos niitä käytetään
kiusaamiseen, tällaiseen videoiden nauhoittamiseen, kavereiden
pilkkaamiseen taikka johonkin muuhun. Mutta mieluumminkin lähtisin
kuitenkin kehittämään sitä niin,
että puhelimet saataisiin osaksi suomalaista peruskoulua
opetuksen välineenä.
Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: Koulukiusaaminen on asia, johon
pitäisi Suomessa puuttua vielä tiukemmin. Olen
itse tehnyt lakialoitteen koulukiusaamisen kriminalisoinnista, ja
tutkimukset Suomesta osoittavat, että jos koulukiusaaminen
olisi rikos, omana rikosnimikkeenä, niin lukuisat näistä kiusaamiseen
syyllistyneistä olisivat jättäneet kiusaamisen
sikseen. Mutta pitää tietysti muistaa, että myös
se koulukiusaaja apua tarvitsee.
Arvoisa puhemies! Tuore opetusministeri on nostanut esille myös
opetusryhmät, ja niistähän tämä hyvin
pitkälle lähtee. Nyt opetusministerillä on
mahdollisuus lunastaa tuo oma lupauksensa opetusryhmäkokojenkin
määrittelemisestä. Kyllä se
sieltä lähtee, että opetusryhmät
kun ovat riittävän pieniä ja opettajilla
aikaa jokaiselle oppilaalle, niin silloin asiatkin hoituvat hyvin.
Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:
Arvoisa puhemies! Haluan vielä kerran korostaa sitä,
että jos lapsi ja nuori käyttäytyy häiritsevästi,
niin ensisijainen tehtävä on miettiä,
miksi hän käyttäytyy näin, eikä suinkaan
miettiä rangaistuksia. Ja kuten edustaja Heinonen sanoi,
niin jos vaikka kysymyksessä on koulukiusaaminen, niin
sen koulukiusaamisen taustallakin on jotakin, ja sekin pitäisi
selvittää.
Liian usein lapsi, jolla on esimerkiksi neurologisia häiriöitä,
leimataan koulussa häiriköksi eikä hän
saa tarvitsemaansa tukea ja kuntoutusta. Meillä on puutteita
myös lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon ajoissa ohjaamisessa.
Valitettavasti kunnissa säästetään
jopa näissä asioissa, ja koulussa voi olla lapsia,
jotka tarvitsisivat ensisijaisesti asianmukaista psykiatrista hoitoa.
Lopuksi haluaisin kiittää edustaja Mattilaa,
jos hän täällä olisi, siitä,
että hänkin puheenvuorossaan huomioi erilaiset
oppijat. Olen itse erilaisen oppijan äiti, ja sen takia
vuosikausia seurannut erilaisten oppijoiden tilannetta maassamme.
Erilaisilla oppijoilla on edelleen suuri riski pudota normaalilta
oppimispolulta ja tulla esimerkiksi häiriköksi
vain sen takia, ettei opettajilla ole riittäviä valmiuksia
tunnistaa näitä erilaisia oppijoita ja käyttää erilaisia
opetusmenetelmiä. Tästä laadukkaasta
opettajankoulutuksesta huolimatta tässä asiassa
meillä olisi kyllä paljon kehittämistä.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Aloitan kertomalla muutamia tuloksia.
Kun Etelä-Savossa työskenteleviltä opettajilta
meidän maakuntalehtemme kyseli vähän
asioita tähän käsittelyssä olevaan
asiaan liittyen, koulurauhaan liittyen, niin siellä kysyttiin
muun muassa kasvatusvastuusta, jääkö se
liikaa opettajille, ja 77 prosenttia näistä vastanneista
opettajista totesi, että kasvatustehtävä jää liikaa
opettajille ja se on kaikki pois opettamisesta.
No, toinen asia, jota kysyttiin ja johon täälläkin
on keskustelussa viitattu päivän kuluessa: erityisoppilaiden
integrointi tavalliseen koululuokkaan. Onko se ollut opettajan työn
kannalta onnistunut vai epäonnistunut ratkaisu? Näistä vastanneista
75 prosenttia totesi, että se on ollut epäonnistunut
ratkaisu.
Opettajilta itse olen saanut kuitenkin erilaistakin kommenttia
tässä, ja yhtenä ratkaisuna tähän keskusteluun
on ollut se, että vaikka olisi ollut vähän
isompi ryhmä, jossa on myös näitä lisätukea
tarvitsevia oppilaita, niin sinne laitetaan sitten kaksi opettajaa.
Ei laitetakaan lisää avustajia sillä tavalla,
että jokaisella erityistä tukea tarvitsevalla
oppilaalla on siellä avustaja mukana, vaan nimenomaan on
kaksi opettajaa, jolloin ryhmä on helpompi jakaa tarvittaessa
aina kullakin eri tunnilla pienempiin ryhmiin ja jaksoittain toimia
esimerkiksi muutaman oppilaan kanssa sillä tavalla, että he
saavat erityistä tukea.
No, sitten samassa kyselyssä kysyttiin, mikä on
kuormittavinta ja stressaavinta opettajan työssä.
Järjestyksenpito opetustyössä sai kyllä 38 prosenttia
vastauksista. Tavallinen opetustyö kuormitti vain 4 prosenttia.
Mutta se, mikä eniten ainakin näitä opettajia
kuormitti ja stressasi opettajantyössä oli luokan
ulkopuoliset työt: 58 prosenttia. Ehkä tähänkin
kannattaa jatkossa uuden opetusministerin paneutua.
No sitten, ovatko opettajien valtuudet pitää järjestystä yllä riittävät?
76 prosenttia vastasi, että ei, eivät ole. Ehkä siihen
tämä uusi hallituksen lakiesitys tulee tuomaan
joitakin positiivisia asioita.
Vielä siinä kysyttiin, pitäisikö kännyköiden käyttö voida
kieltää koululuokassa, ja lähes 90 prosenttia
opettajista sanoi, että kyllä, täytyisi voida
kieltää, ja kuten täällä on
tätä keskustelua käyty, niin itsestänikin
se on tavallaan maalaisjärkeen kuuluva asia, että kännykän
käyttö oppitunneilla ei kuulu kouluun.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä todetaan,
että jälki-istunnossa voidaan teettää kirjallisia
tai suullisia tehtäviä tai harjoituksia, joiden
tulee olla kasvatusta, opetusta ja kehitystä tukevia, oikeissa
suhteissa oppilaan tekoon tai laiminlyöntiin sekä ikä ja
kehitystaso huomioon ottaen oppilaalle sopivia. Oppilas voidaan
myös velvoittaa istumaan hiljaa jälki-istunnon
ajan. Opettajakunta ja OAJ ajoivat kirjausta, jossa mahdollistettaisiin
myös muiden kuin kirjallisten ja suullisten tehtävien
teettäminen. Nythän, jos oppilas on vaikka tahallisesti
sotkenut koulun tiloja, häntä ei voi jälki-istunnossa
määrätä siivoamaan sotkujaan,
näin olen ymmärtänyt, mutta omien tekojen
siivous on ilmeisesti myös pedagogisesti ajateltuna tehokkaampi
rangaistus ja selventää oppilaalle paremmin syy-
ja seuraussuhteita kuin se, että istuu hiljaa jälki-istunnossa. On
hyvä, että tämä jatkossa nyt
sitten mahdollistuu, vaikka aika tiukkarajaisesti.
Kasvatuskeskusteluja on käytetty myös omassa
kotikunnassani jälki-istuntojen sijaan, ja uskon, että hyvin
toteutettuna, yksilöllisesti se voi olla hyvinkin merkittävä asia
lapsen elämässä, että todella
häntä kuullaan ja hänen ongelmiansa käsitellään
ja hän saa itse vaikuttaa tähän tilanteeseen.
No, oppilaskunnat, hyvä juttu. Kun aikuiset tukevat
tätä työtä, niin oppilaskunnat
näen erittäin positiivisena asiana — ja
sen osallisuuden, josta täällä on myös
puhuttu, olkoon se sitten koulun luokan sääntöihin
vaikuttamista, remontteihin vaikuttamista tai mitä tahansa.
Myös vertaissovittelu liittyy tietenkin koulurauhaan,
mutta siinäkin toteaisin, että vastuu ei saa olla
liian suuri niillä oppilailla. Vastuun pitää viime
kädessä aina olla kuitenkin aikuisella.
Ja opettajankoulutuksesta, josta täällä on myös
puhuttu: Siellä varmasti tarvitaan lisää myös
keinovalikoimaa ja opetusta näille opiskelijoille järjestyksenpitoon
liittyvistä asioista, minkälaisia keinoja siinä kannattaa
käyttää, ja tosiaan erityistä tukea
tarvitsevien oppilaiden opettamisesta, positiivisesta palkitsemisesta
ja niin edelleen.
Häiriötilanteet ovat tämän
hallituksen esityksen mukaan hiukan yleisempiä suurissa
kouluissa, ja senpä takia toivon, että tuota pienlukiolisää,
joka aiotaan poistaa, esimerkiksi vielä harkittaisiin uudelleen.
Kaikkien koulussa työskentelevien kunnioitus, ovat
he sitten oppilaita, opiskelijoita, siivoojia, keittäjiä,
keitä tahansa — se on varmasti semmoinen peruslähtökohta
ja liittyy tähän yleisempään
keskusteluun siitä, mitä on kohteliaisuus ja mitä on
hyvä käytös.
Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: Huomasin tästä hallituksen
esityksestä, että täällä kerrottiin myös
Opetushallituksen vuoden 2004 määräyksestä perusopetuksen
opetussuunnitelman perusteista, jossa puhuttiin siitä,
että demokratia on keskeinen arvo koulujen toiminnassa
ja mitenkä yhteiskunnallisen tiedon lisäksi oppilaiden
omaa aktiivista osallistumista korostetaan. Viime hallitus antoi
2010 periaatepäätöksen demokratian edistämisestä Suomessa,
ja siellä oli yli 30 toimenpidekokonaisuutta, joista yksi
keskeinen aihe oli kansalaiseksi kasvaminen, demokratiakasvatus.
Nyt itseäni hivenen kiinnostaa, onko tässä jotakin
tapahtunut: onko tämä lähtenyt toteutumaan
tuolla elävässä koulumaailmassa?
Pauli Kiuru /kok:
Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme koululakeja,
mutta samassa istunnossa meillä on tässä myöhemmin
alkoholilaki, ja omalla tavallaan nämä asiat liittyvät
yhteen sillä tavalla, että meillä on
Suomessa arviolta noin 400 000 alkoholin suurkuluttajaa.
Se on erittäin kallis ilmiö taloudellisesti, euroissa
mitattuna, mutta myös inhimillisesti. Voin vain kuvitella, kuinka
moni oppilas, koululainen, tulee aamulla kouluun arkiaamuna, maanantaina
tai minä muuna päivänä tahansa,
sellaisista kotioloista, missä alkoholi on aiheuttanut
rauhattomuutta ja epävarmuutta ja pelkoa lapsen mielessä,
ja se tietysti näkyy koulutyöskentelyssä.
Suomalaisilla alkoholiin tutustuminen alkaa jo varhain. Unicefin
tuoreimmat tutkimukset kertovat, että suomalaisilla alle
16-vuotiailla on alkoholista enemmän kokemusta kuin missään muussa
teollisuusmaassa.
Sitten tämä masentuneisuuskysymys. On muistettava,
että masentuneisuus on lisääntynyt ja
yksi suuri tekijä on alkoholin lisääntynyt
käyttö eikä niin päin, että masentuneisuus
johtaisi alkoholismiin.
Mutta palataan näihin asioihin siinä vaiheessa,
kun käsitellään alkoholimainontaa.
Keskustelu päättyi.