Täysistunnon pöytäkirja 67/2013 vp

PTK 67/2013 vp

67. TIISTAINA 11. KESÄKUUTA 2013 kello 14.04

Tarkistettu versio 2.0

6) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi perusopetuslain, lukio-lain, ammatillisesta koulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain ja kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 41 ja 45 §:n muuttamisesta

 

Opetusministeri Krista Kiuru

Arvoisa puhemies! Tehtävä on haastava, mutta yritän parhaani.

Ensinnäkin, arvoisat edustajat, haluan todeta, että tässähän on kysymyksessä hyvin pitkään odotettu lakikokonaisuus, yhdistetty eri säädöksistä ja saatu nyt sitten kahdelle puolelle aikaan muutoksia. Haluan ensinnäkin todeta, että rakkaalla lapsella on monta nimeä. Olipa tämä sitten koulurauhapaketti tai vaikka Lex Gustafsson, niin se kertoo siitä, että haluan antaa heti alkuun tunnustuksen ministeri Gustafssonin työlle. Nimittäin tämä on täysin muuttumaton ja aivan hänen ansiotaan, että olemme saaneet tämän lakiesityksen tänne, eli omalta osaltani en ole halunnut koskea tämän lain sisältöön miltään osin. Tämä on hyvin tasapainoinen kokonaisuus, ja olen siitä kiitollinen, että tämä oli tarjottuna jo valmiiksi pöytään.

Arvoisa puhemies! Sitten yksityiskohtiin. Hallitusohjelman ja sitä tarkentavan Koulutus ja tutkimus vuosina 2011—2016 -kehittämissuunnitelman mukaisesti lapsen oikeus turvalliseen ja laadukkaaseen opetukseen lähikoulussa taataan. Lapsella ja nuorella tulee olla oikeus turvalliseen kasvu- ja opiskeluympäristöön. Tilannetta kouluissamme ja oppilaitoksissamme ei voi pitää tältä osin hyvänä. Häiriöt ovat yleisiä, eikä kouluviihtyvyys ole kansainvälisesti vertailtunakaan riittävän hyvä. Oppilaiden kokema turvallisuudentunne ei ole riittävällä tasolla.

Hallitusohjelma ja kehittämissuunnitelma ja niiden linjaukset lähtevät siitä, että oppilaskunnat vakiinnutetaan kaikkiin peruskouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin. Tämän lisäksi koulujen toiminnassa tulee korostua osallisuus, hyvinvointi, turvallisuus ja kanssaihmisten kunnioitus. Oppilaiden ja opiskelijoiden osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tulee tukea. Kansainvälisestikin tarkasteltuna suomalaiset lapset ja nuoret kokevat vaikutusmahdollisuutensa vähäisiksi. Se on suuri sääli.

No, hallitusohjelma myös edellyttää, että avohoidossa olevien oppivelvollisten oikeutta osallistua perusopetukseen parannetaan ja huostaan otettujen ja sijoitettujen lasten oikeus perusopetukseen turvataan. Tunne-elämältään tai sosiaaliselta käyttäytymiseltään haasteellisten oppilaiden lasten- ja nuorisopsykiatriseen tutkimukseen ja hoitoon pääsy sekä joustava siirtyminen takaisin kouluun ovat ensiarvoisen tärkeitä. Silti osa oppilaista on valitettavasti vieläkin erilaisten tilapäisten opetusjärjestelyiden varassa ja hoidosta takaisin kouluun siirtyvän oppilaan opetuksen järjestäminen tuottaa monesti vaikeuksia. Selvitysten mukaan myöskään osalle huostaan otetuista ja sijoitetuista lapsista opetusta ei ole järjestetty lainsäädännön mukaisesti opetuksen järjestämisluvan saaneissa kouluissa.

Arvoisa puhemies! Tällä hallituskaudella esitystä toteutetaan siis sekä hallitusohjelman että koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteiden mukaisesti. Koulujen kurinpitokeinoja kehitetään ja näiden rinnalle säädetään uusia keinoja puuttua epätoivottavaan käyttäytymiseen. Häiriöihin puuttumisen osalta tarkistetaan käytössä olevien keinojen tarkkarajaisuutta, jotta laillisuus- ja yhdenvertaisuusperiaate eri kouluissa toteutuisi entistä paremmin. Kasvatuksellista lähestymistapaa kurinpitoon ja ojentamiseen vahvistetaan koulurauhan parantamiseksi.

Uutena puuttumiskeinona perusopetuslakiin ehdotetaan lisättäväksi käytännössä jo suuressa osassa kouluja jossakin muodossa käytössä oleva kasvatuskeskustelu, josta tulisi ensisijainen keino puuttua rakentavasti oppilaan moitittavaan käyttäytymiseen. Kasvatuskeskustelussa yksilöidään toimenpiteeseen johtanut käyttäytyminen, selvitetään käyttäytymisen syyt ja seuraukset sekä keinot käyttäytymisen parantamiseksi. Myös jälki-istuntoa kehitetään ottamalla paremmin huomioon oppilaan kasvatukselliset tarpeet. Kirjallisten ja suullisten tehtävien ja harjoitusten teetättäminen tulee mahdolliseksi sillä edellytyksellä, että tehtävien ja harjoitusten tulee olla oikeasuhtaisia sekä kasvatusta, opetusta ja kehitystä tukevia ja ikä ja kehitystaso huomioon ottaen oppilaalle sopivia.

Lisäksi koulun opettajan tai rehtorin tulee ilmoittaa tietoonsa tulleesta koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta niihin syyllistyneen tai niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. Ilmoitusvelvollisuuden tavoitteena on tuoda esiin koulussa tapahtuvan kiusaamisen ja häirinnän lisäksi myös koulumatkalla esiin tulevat kiusaamis- ja häirintätapaukset, mikä edesauttaa kokonaistilanteen selvittämistä ja tehostaa kodin ja koulun välistä yhteistyötä.

No, oppilaiden ja opiskelijoiden velvollisuuksiakin selvennetään nimenomaisesti viittaamalla perusopetuslaissa vahingonkorvauslakiin. Näin me selkeytämme kouluissa ja oppilaitoksissa tapahtuvaan ilkivaltaan ja vahingontekoihin liittyviä menettelyjä.

Lukiolaki muutetaan vastaamaan ammatillisesta koulutuksesta annettua lakia siten, että opiskelijan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään kolmen päivän työajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen opiskelijan tai oppilaitoksessa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus kärsii opiskelijan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi tai opetus tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti opiskelijan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi.

Opettajille ja rehtoreille annetaan perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa ja ammatillisessa aikuiskoulutuksessa toimivalta tietyissä välttämättömissä tilanteissa tarkistaa oppilaiden ja opiskelijoiden tavaroita sekä ottaa haltuun oppilaiden esineitä oppituntien rauhoittamiseksi tai turvallisen opetusympäristön takaamiseksi. Eli puukot ja puntarit, alkoholi ja tupakka voidaan siis ottaa pois, ellei tilanteen vaarallisuus edellytä sitä, että poliisi kutsutaan paikalle. Esityksen toteutuessa muun muassa opetusta tai oppimista peruskouluissa häiritsevät esineet voidaan ottaa haltuun lopputunnin tai tarvittaessa loppupäivän ajaksi, ja esimerkkinä tällaisista esineistä voidaan myös ottaa pois paljon keskustelua herättäneet matkapuhelimet tilapäisesti. Voimaan tullessaan uusi laki mahdollistaisi oppilaan tahdon vastaisen haltuunoton, mikäli matkapuhelimella tai muulla esineellä tosiasiallisesti häiritään opetusta tai oppimista eikä oppilas tätä esinettä pyynnöstä huolimatta luovuta.

Koska lailla puututtaisiin oppilaiden ja opiskelijoiden henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, laissa myös säädettäisiin, että kaikissa toimenpiteissä on noudatettava hienotunteisuutta ja kunnioitettava henkilökohtaista koskemattomuutta ja yksityisyyttä mahdollisimman pitkälle. Tarkastaminen edellyttää aina tapauskohtaista ilmeistä syytä, ja läsnä tulee oikeusturvan varmistamiseksi olla kaksi aikuista, joista toisen opiskelija tai oppilas voi valita, mikäli henkilö on saapuvilla.

Arvoisa puhemies! Kurinpitotoimien toimivaltuuksien käyttö pitää kouluissa ja oppilaitoksissa suunnitella ja ohjeistaa, jotta opettajat osaavat niitä mahdollisimman turvallisesti ja tasapuolisesti työssään soveltaa. Näiden toimivaltuuksien takia esitys tulee käsitellä myös perustuslakivaliokunnassa.

Mutta kuri, säännöt ja valvonta muodostavat kuitenkin vain yhden osa-alueen monimutkaisista koulurauhaan vaikuttavista tekijöistä. Oppilaasta huolehtiminen ja osallistuminen, vuorovaikutus sekä oppilaiden, opettajien ja vanhempien välinen luottamus ovat myös avaintekijöitä, kun viihtyisää ja rauhallista arkea kouluissa rakennetaan. Siksi osallisuutta kouluissa ja oppilaitoksissa pitää vahvistaa. Siksi esityksellä pyritään parantamaan lasten ja nuorten oikeutta osallistua ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti itseään koskevaan päätöksentekoon. Oppilaiden ja opiskelijoiden osallisuutta muun muassa opetussuunnitelman, koulutyörauhaa parantavien suunnitelmien ja koulun järjestyssäännön osalta lisätään. Myös oppilaskunnat säädetään pakollisiksi perusopetuksessakin. Oppilaskuntien toiminnan lisäksi kaikkien oppilaiden ja opiskelijoiden oikeutta sekä samalla opetuksen ja koulutuksen järjestäjien velvollisuutta kehittää osallisuutta painotetaan nyt jatkossa kaikilla asteilla. Eli kysymys on siitä, että osallisuuden vahvistaminen ja yhteisöllisen toimintakulttuurin edistäminen vähentävät myös konflikteihin johtavaa kapinointia kouluissa ja oppilaitoksissa sekä lisäävät sitten järjestyssääntöjen yleistä hyväksyttävyyttä.

Arvoisa puhemies! Esitykseen sisältyy myös pientä heikossa asemassa olevien oppilasjoukkoa koskeva parannus. Erikoissairaanhoidon piirissä olevien opiskelijoiden oikeutta päästä sairaalakouluun ja heidän sairaalakoulusta saamaansa tukea ja asiantuntija-apua siirtymävaiheessa selkeytetään ja vahvistetaan. Sairaalan sijaintipaikkakunnan tulee ehdotuksen mukaan järjestää erikoissairaanhoidon piirissä olevalle oppilaalle opetusta siinä määrin kuin se on hänen terveytensä, pedagogiset tarpeensa ja erikoissairaanhoidon hoidolliset ja kuntoutukselliset toimenpiteet sekä muut olosuhteet huomioon ottaen perusteltua, mikäli opetus oppilaan omassa koulussa ei kaikista lain mahdollisista tukitoimista huolimatta ole oppilaan edun mukaista, ja tietenkin kaikki tehdään oppilasta ja tämän huoltajia kuullen.

Arvoisa puhemies! Myös lastensuojelulain mukaan sijoituskunta on oikeutettu huostaan otettujen ja sijoitettujen lapsien osalta perimään sijoittajakunnalta lapselle järjestetyistä palveluista ja tukitoimista aiheutuneet kustannukset aiheuttamisperiaatteen mukaan. Mainitut säännökset ovat selkiyttänet kodin ulkopuolelle sijoitettujen ja huostaan otettujen lasten palveluiden järjestämistä. Nyt nämä vastaavat muutokset toteutetaan perusopetuksenkin osalta eli myös esi- tai perusopetuksesta aiheutuneet kustannukset laskutettaisiin tulevaisuudessa aiheuttamisperiaatteen mukaan aiemmin keskiarvoon perustuneen laskentamallin sijasta. Näin oletamme, että resurssit kohdistuvat esityksen mukaisessa mallissa opetuksen järjestämisvastuussa olevalle taholle eikä resurssien perustuminen keskimääräisesti kustannuksille enää ohjaa opetuksen järjestäjiä epätarkoituksenmukaisiin järjestelyihin.

Arvoisa puhemies! Kaikkia tietenkin kiinnostaa, millä aikataululla mennään eteenpäin, ja on hyvä sanoa, että säädösmuutokset tulisivat voimaan 1.1.2014 ja kustannuksiakin muodostuu tämän jälkeen. Kustannukset olisivat vuosittain oppilaskuntatoiminnan laajentamisen osalta noin 665 000 euroa. Lisäksi kustannuksia syntyisi säädösmuutosten toimeenpanon ja suunnittelun vuoksi tarpeellisista täydennyskoulutuksista vuosina 2014 ja 2015, joiden järjestämistä valtio tukee yhteensä 1,5 miljoonalla eurolla, ja tämä kattaa valtaosan tarvittavista täydennyskoulutustarpeista.

Arvoisa puhemies! Sitten valitettavasti ollaan vielä tämän toisen esityksen puolella. Pyrin olemaan todella napsakka.

Tässä kysymys on siitä, että esityksessä oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi esitetään myöskin parannuksia. Olemme yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa kehittäneet opiskelija- ja oppilashuoltoa, ja tätä kautta hankehan on ollut vireillä jo vuodesta 2004 asti, ja asiaa on pohtinut kaksikin eri laaja-alaista työryhmää, ja useita erillisselvityksiä on tehty. Nyt on tosi kysymyksessä. Nimittäin näissä selvityksissä on kuitenkin käynyt ilmi se, että oppilaille ja opiskelijoille järjestettävä psykososiaalinen tuki on parantunut peruskouluissa, joissa oppilashuolto on ollut pitkään opiskelijan oikeus, eli käytännössä on nähtävillä, että kun toimenpiteitä on, niin ne myöskin purevat. Mutta esi- ja perusopetuksessa oppilashuolto on ollut lain velvoitteista huolimatta kuitenkin riittämätöntä, ja se on jakautunut alueellisesti epätasaisesti. Lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelijahuolto on ollut todella puutteellista, ja on hyvä todeta, että myös oikeuskansleri on ottanut useaan otteeseen asiaan kantaa, kiinnittänyt huomiota oppilashuollon toimivuuteen ja edellyttänyt nykyistä velvoittavampaa ja sisältöä täsmällisemmin määrittelevää säännöspohjaa. Eli olen valtavan iloinen siitä, että kahden ministeriön yhteistyönä ollaan saatu pullautettua nyt esitys tänne eduskuntaan.

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti sitten näistä säännöksistä. Ensinnäkin laki koskisi esi- ja perusopetusta sekä toisen asteen lukiokoulutusta ja ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitettua koulutusta. Siinä kiinnitetään nyt huomiota ensimmäistä kertaa yhteisölliseen opiskeluhuoltoon. Eli tietenkin opiskeluhuoltoa voidaan järjestää samalla tavalla vielä yksilökohtaisesti, ongelmakeskeisesti, mutta kyllä painopiste nyt siirtyy selkeästi ennalta ehkäisevään suuntaan. Opiskeluhuoltona oppilaat ja opiskelijat voisivat saada matalan kynnyksen tukea hyvinvoinnin ja oppimisen edistämiseksi. Turvaamalla siis varhainen tuki oppilaalle, opiskelijalle koulussa vältetään niitä raskaampia toimenpiteitä ja sitä kautta tuodaan myöskin säästöjä yhteiskunnan kannalta.

Erittäin tärkeää on, että uudistus toisi lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin vastaavat opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalvelut kuin ne, jotka ovat jo esi- ja perusopetuksessa. Ehdotuksen mukaan tällä koulutuksen järjestäjällä tulee olla käytettävissä koulun tai oppilaitoksen sijaintikunnan järjestämänä opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluja ja psykologin ja kuraattorin palveluja olisi oikeus saada laissa säädetyssä määräajassa eli seitsemän päivän ajassa ja sitten sitä kautta opiskelija tulisi saamaan näitä palveluja myöskin tietyssä määräajassa. Myös terveydenhoitajan ja lääkärin saavutettavuudesta sekä kuraattoreiden kelpoisuudesta säädetään.

Arvoisa puhemies! Tämä edellyttää kaiken kaikkiaan toiminnan suunnitelmallisuutta, myöskin toimintakulttuurin muutosta kouluissa ja oppilaitoksissa, jotta tätä ennalta ehkäisevää ja yhteisöllistä puolta saadaan aikaiseksi. Lisäksi esitetään, että kunnanvaltuustoissa hyväksyttävään lastensuojelulain mukaiseen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan kirjattavista opiskeluhuoltoa koskevista tiedoista tehdään nyt laissa velvoitettavia myös siltä osalta, että opiskeluhuollon tavoitteet ja paikallisen toteuttamistavan keskeiset periaatteet, arvio opiskelijahuollon kokonaistarpeesta ja käytettävissä olevista opiskeluhuoltopalveluista sekä muut toimet, joilla vahvistetaan opiskeluympäristön ja -yhteisön hyvinvoinnin edistämistä ja opiskelijoiden varhaista tukea, ovat jatkossa osa tuota hyvinvointisuunnitelmaa.

Arvoisa puhemies! Tässä vielä tietenkin on tärkeää myös parantaa henkilötietojen käsittelyä, ja siltäkin osalta säädöspohja on nyt yhtenäinen ja selkeämmin ymmärrettävä.

On hyvä todeta myöskin se, että kunnan peruspalveluiden valtionosuuslakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että oppilaitoksen sijaintikunta voi laskuttaa oppilaan ja opiskelijan kotikuntaa käytettyjen psykologi- ja kuraattoripalveluiden aiheuttamista henkilökustannuksista, ja tällä me turvaamme sen, etteivät oppilaitosten sijaintikunnat joudu maksamaan muiden kuntien oppilaiden ja opiskelijoiden tarvitsemien palveluiden kustannuksia.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: Joku kysyi, mitä tämä maksaa, ja siihenkin olemme varautuneet, sillä näin mittava uudistus tietenkin edellyttää rahoitusta. Kustannuksia aiheutuu psykologi- ja kuraattoripalveluiden laajentamisesta toiselle asteelle. Sen vuoksi valtiontalouden kehyspäätöksissä vuosille 2013—2016 on lisätty jo valmiiksi 13,1 miljoonaa euroa vuodesta 2014 lähtien opiskelija- ja oppilashuoltotoimien kehittämiseksi, mutta sitten varsinaisesti jatkossa psykologi- ja kuraattoripalveluiden laajentamisesta aiheutuvat kokonaiskustannukset vuonna 2014 ovat 10,9 miljoonaa euroa, josta sitten valtion osuus on 5,45 miljoonaa ja kuntien osuus tämä samainen, ja vuodesta 2015 kokonaisuus on jo 26,2 miljoonaa, kun kokonaisesta vuodesta on kerran kysymys, ja silloin valtion osuus ja kunnan osuus — molempien — on 13,1 miljoonaa. Kaiken kaikkiaan näillä menettelyillä lähdetään liikkeelle ja muutosten myötä kunnille annetaan myös 3 miljoonan euron kertaluonteinen määräraha, jonka tarkoitus on osoittaa kunnille sieltä peruspalvelujen valtionosuusmomentilta, että tämä uudistus halutaan myöskin panna toimeen.

Näin ollen on todettava, että olemme tosissamme. Me haluamme parantaa lasten ja nuorten palveluita, selkeyttää, yhdenmukaistaa kuntien ja koulujen erilaisia käytäntöjä ja luoda edellytykset moniammatilliselle yhteistyölle lasten ja nuorten parhaaksi.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Kiitoksia, ministeri Kiuru, napakasta esittelystä. Tässä on varmaan tarvetta debatillekin, mutta ennen sitä kuitenkin kuulemme pohjaksi tuosta varsinaisesta puhujalistasta ainakin yhden puheenvuoron.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva hallituksen esitys on upea työnäyte edelliseltä opetusministeriltä Jukka Gustafssonilta, joka määrätietoisesti tarttui ministerinä paljon julkisessakin keskustelussa vellovaan koulun työrauha-asiaan, ja itse kouluyhteisö suorastaan huusi toimenpiteitä asioiden kuntoonsaattamiseksi. Tästä siis suuri kiitos Jukka Gustafssonille, että saamme nyt tätä esitystä olla viemässä eteenpäin, ja nyt tietenkin ministeri Kiurulle, joka vie tämän esityksen finaaliin.

Arvoisa puhemies! Perusopetuslain 29 §:n mukaan oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Turvallisuudella tarkoitetaan oppimisen tilojen ja välineiden turvallisuutta sekä turvallisuudentuntemusta sekä hyvää oppimisen ilmapiiriä. Kukaan koulussa ei saa joutua väkivallan tai muun kiusaamisen kohteeksi. Koulussa on oltava kaikilla työrauha.

Lakiesitykseen on kirjattu, että vastuu koulun työrauhasta on koko kouluyhteisöllä: rehtorilla, opettajilla ja oppilailla. Itse muuttaisin tätä kohtaa esityksessä niin, että jättäisin luettelematta rehtorin, opettajat ja oppilaat, kouluyhteisö kun pitää sisällään paljon muitakin kuin opettajat, rehtorin ja oppilaat. Siellä työskentelevät ja omalta osaltaan rakentavat hyvää työrauhaa myös koulunkäynnin ohjaajat, terveydenhoitajat, kuraattorit, keittiöhenkilöstö, siistijät ja ehkä myös talonmiehet. Vastuu koulurauhasta on ihan varmasti heillä kaikilla, ja uskon, että he kaikki haluavat tuota vastuuta kouluissa kantaa. Ehkä sivistysvaliokunta voi käsittelyssään tähän kouluyhteisö-käsitteeseen vielä ottaa kantaa.

Koulun työrauha koostuu monesta tekijästä. Siihen olennaisena vaikuttaa muun muassa koulun toimintakulttuuri pitäen sisällään koulun yhteisöllisyyden, on yhteiset toimintaperiaatteet, opettajien yhteistyö ja monialainen asiantuntijuustoiminta sekä kodin ja koulun yhteistyö. Työrauhaan vaikuttaa merkittävästi, ja sanoisin, että hyvin vahvasti, oppilaan kohtaaminen ja välittäminen, toisin sanoen oppilaasta huolehtiminen, osallistuminen, vuorovaikutus ja luottamus oppilaan ja opettajan välillä. Ja jotta oppilaan opettaja voisi riittävästi kohdata, tarvitaan riittävän pienet ryhmäkoot ja pedagogista osaamista.

Arvoisa puhemies! Tässä lakiesityksessä opetustoimen lainsäädäntöön esitetään muutoksia, joilla opetuksen ja koulutuksen järjestäjille säädetään uusia keinoja koulujen ja oppilaitosten työrauhan parantamiseksi. Perusopetuslaissa, lukiolaissa, ammatillisesta koulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa ehdotetaan säädettäväksi opettajille ja rehtorille toimivaltuudet ottaa haltuun häirintään käytettäviä tai vaarallisia esineitä ja aineita sekä tarkastaa oppilaan tai opiskelijan tavarat ja päällisin puolin vaatetus tällaisten esineiden tai aineiden löytämiseksi.

Saadaanko työrauhaa sitten lisää opettajien voimakeinoja lisäämällä? On tutkittu myös, että opettajien autoritaarinen kasvatusasenne ei tutkimusten mukaan paranna työrauhaa, vaan asia vaikuttaisi olevan päinvastoin. Liika sanktiokulttuuri voi jopa vaikeuttaa oppilaan omia keinoja itsehallintaan. Opettaja ei myöskään entiseen tapaan voi enää nojata koulun takaamaan auktoriteettiasemaan, ja tästä tulee tunne, että perinteiset keinot puuttua työrauhahäiriöihin eivät enää riitä. Tärkeintä onkin opettajalle niin sanottu pedagoginen auktoriteetti, jossa oppilaan ja opettajan suhde perustuu luottamukseen ja molemminpuoliseen kunnioitukseen. Voimakeinojen käyttöä on haluttu tässä lakiesityksessä kuitenkin mahdollistaa, jos tilanne sitä viime kädessä vaatii. Viime ajan tapahtumat osoittavat, että vaikeita tilanteita voi koulupäivän aikana tulla ja myös vaarallisia aineita ja esineitä koulussa esiintyä. Samoin säädetään vahingonkorvausvelvollisuudesta, eli myös oppilas on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon.

Arvoisa puhemies! Huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen ja nuoren kasvatuksesta. Koulu on tukena tässä kasvatustehtävässä. Yhteisvastuullisen kasvatuksen tavoitteena on edistää lasten ja nuorten oppimisen edellytyksiä, turvallisuutta ja hyvinvointia koulussa.

35 a § säätää lakiin kouluissa jo paljon käytössä olevan kasvatuskeskustelun. Eli oppilas, joka häiritsee opetusta tai muutoin rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti, voidaan ensisijaisena toimenpiteenä määrätä osallistumaan yhteensä enintään kaksi tuntia kestävään kasvatuskeskusteluun. Tämä on erittäin hyvä uusi elementti, joka myös velvoittaa koulua, kouluyhteisöä, toimimaan tämän kasvatuskeskustelun puitteissa.

Myös perusopetuslain jälki-istuntoa koskevaa pykälää tarkennetaan. Toisin sanoen oppilas voidaan määrätä siivoamaan sotkujaan tai sitten tietenkin myös istumaan jälki-istuntoa hiljaa. Lisäksi täsmennetään kurinpitokeinojen määräämiseen liittyviä toimivaltuuksia sekä selkeyden vuoksi viitataan perusopetuslaissa, lukiolaissa sekä ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa oppilaan ja opiskelijan velvollisuuksien osalta suoraan vahingonkorvauslakiin.

Arvoisa puhemies! Halusin itse erityisluokanopettaja—kansanedustajana, että tästä lakiesityksestä käydään jo ennen sen käsittelyyn tuloa hyvää ja vahvaa keskustelua mahdollisimman hyvän tietopohjan saamiseksi. Sattumoisin myös koulujen viimeaikaiset tapahtumat ovat tuota keskustelua lisänneet. Eduskunnassa onkin nyt työryhmä, jossa kansanedustajilla on ollut mahdollisuus kuulla kasvatuksen asiantuntijoiden näkemyksiä koulun työrauhatilanteesta. Työryhmä on kokoontunut useita kertoja, ja sen tuloksena olemme saaneet kootuksi toivottuja esityksiä, jotka on myös toimitettu sivistysvaliokunnan jäsenille tiedoksi. Muutoksia on haluttu muun muassa vanhempien osuuden kasvattamiseen kasvatuskeskustelussa, opetuksen epäämisen pidentämiseen kahdella päivällä sekä koulun yhteisön tarkempaan määrittämiseen. Uskon, että näistäkin esityksistä valiokunta tulee keskustelemaan runsaasti.

Tässä kyseenomaisessa esityksessä tuli muutos lukion osalta, jossa nyt olisi oikeus kolmen päivän opetuksen epäämiseen, kuten ammatillisilla oppilaitoksilla on ollut. Näissä tapauksissa on tukityö, kaikenlainen tuki, erityistuki hyvin tärkeää. Ketään ei saa näissä opetuksen epäämistilanteissa jättää yksin.

Perusopetukseen en kolmen päivän opetuksen epäämistä ottaisi. Tärkeämpää on saada oppilas tuen piiriin. Opetusta ei ole syytä lopettaa. Minä ainakin opettajana haluaisin nähdä sen häiriköivän oppilaan myös seuraavana päivänä ja tarkistaa, mikä tilanne on. Siksi tämä esitys on tällaisenaan hyvä.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti.

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Nyt sitten on tosiaan luvattu debatti. — Onko edustaja Gustafsson halukas käyttämään puheenvuoron? (Jukka Gustafsson: Ei vielä! — Ben Zyskowicz: Jos annettaisiin ensin niille, jotka ovat halukkaita!) — Jaaha, no sitten edustaja Viitamies.

Pauliina Viitamies /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin täytyy kiittää hallitusta ja tietenkin ministereitä, sekä entistä että nykyistä, siitä, että tämä lakipaketti on nyt täällä meidän käsittelyssämme. Me sivistysvaliokunnassa tuskin maltamme odottaa, että pääsemme tätä sielläkin käsittelemään.

Nyt kun molemmat ministerit ovat tuossa paikalla — olen ymmärtänyt, että tämä on yhteistyössä hallintokuntien yli menevää toimintaa — siksi kysynkin liittyen näihin loistaviin uudistuksiin kuraattori- ja psykologipalveluista toisella asteella: Millä tavalla tullaan nyt varmistamaan se, että näitä ammattilaisia riittää jatkossakin sitten, kun näitä toimenkuvia tullaan lisäämään toiselle asteelle? Onko tarkoitus kenties järjestää ylimääräistä muuntokoulutusta henkilöille, jotka kouluissa työskentelevät ja kenties nopeammin pätevöityisivät sitten kuraattoreiksi, tai tullaanko pätevyysvaatimuksia jollakin tavalla uudelleen arvioimaan? Tässä ensinnäkin kysymykset opetusministerille.

Kimmo Kivelä /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Voidaan onnitella, nämä kaksi esitystä ovat tervetulleita terveen järjen esityksiä, vaikka joillain suilla näitä on moitittu koulukurilaeiksi. Kurihan ei ole vastaus, mutta työskentelyrauha ja oikeus oppimiseen on turvattava, ja siksi tämä esitys todellakin on tervetullut. Joskus kuulee opettajien suusta sanottavan, että oppilashuolto ja erityisopetus ovat peruskoulun aurinko, jonka ympärillä kaikki muu kiertää, mutta onkin tärkeää, että nämä asiat ovat kunnossa. Meidän koulumaailmassamme on paljon vahvuuksia, ja usein se on pienistä asioista kiinni, hyvin inhimillisistä tekijöistä, mutta nyt on kysymys myös rahasta. Ministeri vakuutti, että löytyy rahaa. (Puhemies koputtaa) Välillä kyllä epäilyttää, kun tänäänkin on noita talouden lukuja kuullut, mutta toivotaan, että resurssit turvataan.

Sanna Lauslahti /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Laki tulee todellakin tarpeeseen, pelisääntöjä tarvitaan. Meillä on tilanne, jossa työrauha on se pieni edellytys, joka on edellytys sille, että lapset ja nuoret voivat opiskella rauhassa mutta yhtä lailla meidän ammattilaiset, opettajat, pystyvät opettamaan oppilaille rauhassa. Muistan alkuaikani aikoinaan, kun tulin politiikkaan ja eräs oppilas kysyi etupenkillä, kun takapenkin pojat melusivat: "Miksi minä en saa opiskella rauhassa?" Meidän tehtävä on huolehtia, että opettajilla on riittävät työvälineet tähän.

Laissa on erinomaisia lisäyksiä työrauhan varmistamiseksi. Yksi, jonka toivoisin vielä muutettavaksi, on se, että oppilaat, jotka eivät ole suorittaneet jälki-istuntoja, eivät myöskään saisi päättötodistusta. Toivottavasti pystymme tähän saamaan muutoksen.

Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eivät ne häiriköt aina ole poikia. On myös tyttöjä, joita varten tarvitaan kovempia keinoja. Haluan kiittää entistä opetusministeriä Gustafssonia ja nykyistä opetusministeriä Krista Kiurua siitä, että olette tarttuneet näihin ongelmiin ja tuotte opettajille lisää keinoja puuttua pahimpiin käytösongelmiin kouluissa.

Itse haluaisin kuulla opetusministeriltä, minkä takia ette tähän esitykseen ottanut muun muassa OAJ:n toivomaa rehtorin oikeutta erottaa kolmeksi päiväksi. Se olisi nopea keino puuttua akuutteihin ongelmiin siinä tilanteessa, kun lapsen koulunkäynti on omalta osaltaan ei-turvallista ja lapsi saattaa vaarantaa myös muiden turvallisuuden koulussa.

Toisena kysyisin opetusministeriltä, miten te suhtaudutte siihen, että jos velvoitteita, esimerkiksi jälki-istuntoja, ei ole suoritettu, niin todistusta ei saisi. Nämä olisivat sellaisia keinoja, joita opettajat kaipaisivat kouluissa, vaikka se (Puhemies koputtaa) päävastuu kasvatuksesta olisikin kodeilla.

Eeva-Johanna Eloranta /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä on mukana myöskin säädöksiä liittyen tähän sairaalakouluopetukseen. Haluaisinkin nostaa tämän pienen mutta hyvin tärkeän asian esiin.

Nythän on niin tässä esityksessä, että kunta, jossa sairaala sijaitsee, on velvollinen järjestämään tätä opetusta, jonka sitten oikeudenmukaisesti kotikunta maksaa. On kuitenkin hirmuisen hyviä kokemuksia, oikeastaan parempia kuin sairaalakoulusta, ehkä sen ohella käytettävästä tällaisesta verkko-opetuksesta, jossa sairaalassa oleva lapsi tai nuori voi osallistua sen oman luokan opetukseen, vaikka ei pysty itse olemaan läsnä siellä tunnilla. Tästä on pieni vaiva luokanopettajalle, mutta se on sosiaalisesti aivan todella merkittävä asia, jolloin nuorta tai lasta ei tarvitse eristää siitä omasta ympäristöstään ja lisätä sitä sairastamisen taakkaa. Olisinkin kysynyt ministeriltä, onko mietitty näiden asioitten kirjaamista lakiin tai ehkä asetukseen jossain kohtaa, että tätä verkko-opetusta sairaalakoululapsille voitaisiin lisätä.

Mikko Savola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllähän ne oppilaat, joilla asiat ovat kunnossa, tajuavat olla kunnolla käskemättäkin, mutta valitettavasti hyvin paljon meidän yhteiskunnassamme on sitä, että kun vanhempien vastuu on se ensisijainen, kun vanhemmat ovat menettäneet sen otteensa niistä lapsistaan, niin sitten koulussa näitä ongelmia tulee. Koulurauha on kyllä se kaiken a ja o, joka takaa sitten sille suuremmalle joukolle ne hyvät oppimisedellytykset.

Herra puhemies! Tämä esitys tulee kyllä tarpeeseen. Opettajat tarvitsevat ne keinot puuttua siihen, tarvitsevat muitakin keinoja kuin sen pelkän sormen heristämisen, ja täytyy kyllä kiittää entistä ministeriä Gustafssonia ja nykyistä ministeriä siitä, että tämä esitys on tänne saatu. Se tulee enemmän kuin tarpeeseen. Sen osoittaa tämä keskustelu Alppilan koulustakin, jota tänä keväänä käytiin aika laajasti tässä yhteiskunnassa.

Outi Alanko-Kahiluoto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olin Helsingin opetuslautakunnan puheenjohtajana antamassa kirjallista varoitusta Alppilan koulun opettajalle, joka ylitti perusopetuslaissa säädetyn voimankäytön oikeuden käydessään käsiksi oppilaaseen, joka ei millään tavalla aiheuttanut uhkaa opetustilanteessa. Sen haluan tähän edelliselle puhujalle huomauttaa.

Vihreän eduskuntaryhmän puolesta haluan lämpimästi kiittää entistä opetusministeriä siitä, että olette valmistellut erittäin hyvän lakiesityksen, ja erityisesti kiitän siitä, että tässä lakiesityksessä ei uloteta oppilaan erottamista kouluyhteisöstä perusasteelle, sillä on erittäin tärkeää, että koulussa, joka on lapsen tärkeä arkiympäristö, selvitetään ne ongelmat moniammatillisessa tiimissä, jonka oppilashuolto mahdollistaa. Kiitän myös siitä, että tähän lakiin ei ole ulotettu uusia fyysisiä kurinpitokeinoja, joita tosin yksikään taho ei ole esittänyt, ei myöskään OAJ, mikä on nyt hyvin tärkeää tuoda esiin tässä keskustelussa. (Puhemies koputtaa) Ja se on tärkeää erityisesti opettajien... [Puhemies antoi puheenvuoron seuraavalle puhujalle.]

Lea Mäkipää /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin on mietittävä, että kukaan lapsi tai oppilas ei halua olla paha vaan hän haluaa olla sellainen henkilö, joka hyväksytään, ja tämän oppiminen on hyvin tärkeätä, että annetaan sieltä kodista nämä eväät. Jollei kodeissa ole näitä eväitä annettavana, niin mietin, että kun ensimmäinen koulupäivä on, niin siellä pitäisi käydä tätä kasvatuskeskustelua, järjestää oikein säännöt, mitä saa tehdä ja mitä ei. Vaikka kuinka näitä lakeja säädettäisiin, ei se auta. Eli tarkoitan sillä sitä, että tämä ennaltaehkäisy myös tässä näitten lakien tuntemuksessa on erittäin tärkeätä, ja tietysti suuret luokkakoot edesauttavat tätä häiriköintiä ja muuta, mutta edelleen puhun tästä kodin merkityksestä erittäin paljon.

Sitten kun puhutaan oppilaanohjauksesta ja kun tarkoituksena on edistää opiskelijoiden oppimista, niin eräs arvostamani opettaja sanoi, (Puhemies koputtaa) että me tukiopetamme hengiltä oppilasparat, jotka ovat heikkoja. Niitten pitää aina saada tukiopetus... [Puhemies antoi puheenvuoron seuraavalle puhujalle.]

Anna Kontula /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suurin osa tällä hetkellä meidän kouluissa opettavista opettajista on saanut koulutuksensa sellaiseen järjestelmään, jossa erityisapua tarvitsevat oppilaat ovat erillisillä luokilla erityisopettajien opetettavina. Nyt kuitenkin meillä pyritään integraatiolinjaan, jossa entiset erityisoppilaat ovat samoissa luokissa muiden kanssa. Sinänsä ihan hyvä linja, mutta näille luokanopettajille ei ole tarjottu riittävää määrää erityispedagogista täydennyskoulutusta, jotta he pystyisivät vastaamaan siihen haasteeseen, mitä tietysti tämä koulujärjestelmän muuttuminen tuo tullessaan.

Usein häiriöiden määrä luokassa vaihtelee tosi paljon luokittain. Siinä on jonkin verran kysymys opettajan persoonasta mutta myös siitä, millaisen koulutuksen hän on saanut, millaisia välineitä hänellä on pedagogisesti käytössään. Kysyisinkin, millä lailla tämä on otettu koulurauhan kehittämisessä huomioon.

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri Kataisen hallituksen keskeinen tavoite on se, että jokaisessa koulussa ja oppilaitoksessa on hyvä oppia, myöskin opettajilla on työrauha opettaa ja jokainen oppilas saa tarvittaessa avun ja tuen. Nämä kaksi lakiesitystä vievät näitä asioita eteenpäin. Kiitos, että ne ovat tulleet tänne eduskuntaan. Myös kiitos Vanhempainliitolle, Suomen Rehtoreille ja OAJ:lle, jotka ovat vauhdittaneet näitä esityksiä.

Olen ehdottanut tässä keskustelussa sitä, että kouluissa tehtäisiin koulurauhasopimus, ja tällä haluan korostaa sitä, että on erittäin tärkeää, että myöskin vanhemmat ovat vahvasti mukana, vanhemmat tietävät, minkälaiset koulukurisäädökset kouluissa on, ja myöskin oppilaat ovat mukana tekemässä tätä työtä. Kun tässä säädetään nyt siitä, että kouluissa opetussuunnitelman yhteydessä tehdään suunnitelma, miten koulukuria viedään eteenpäin, niin toivon, että sivistysvaliokunnassa kirjataan ja esitetään, että tätä esitystä tarkemmin olisivat vanhemmat mukana — kodin ja koulun yhteistyö on käyttämätön voima- vara — ja myöskin (Puhemies koputtaa) oppilaat olisivat vahvemmin mukana. Uskon yhteisöllisyyden voimaan ja siihen, että... [Puhemies antoi puheenvuoron seuraavalle puhujalle.]

Anneli Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Oppilaan erottaminen on aina erittäin rankka toimenpide lapsen ja nuoren oikeusturvan kannalta. Kun täällä on keskusteltu koulurauhasta, niin tämä esitys on ollut erittäin hyvä, mutta minun on ollut henkilökohtaisesti erittäin vaikea hyväksyä muun muassa sitä, että lukion oppilaiden kohdalla laajennetaan kolmen päivän erottamismahdollisuutta ja perusteluna on se, että koska ammatillisessa koulutuksessa tällainen mahdollisuus on, niin myös lukion oppilaiden kohdalla tämä pitää viedä eteenpäin.

Kun tämmöinen erottaminen tehdään, niin siinä pitää olla aina erittäin vahvat ja erityiset perustelut. Ongelmana tällä hetkellä on se, että muun muassa Kuntaliiton selvitysten mukaan 105 kunnassa oppilaille ei pystytä tarjoamaan esimerkiksi psykiatrista hoitoa, vaikka nämä lapset ja nuoret sitä tarvitsisivat. Nyt meidän ongelmaksemme tulee se, että kun me emme pysty tarjoamaan lapsille ja nuorille (Puhemies koputtaa) riittävää tukea ja apua, niin sitten, jos he käyttäytyvät heikosti, me erotamme heidät. Tämä lähtökohta... (Puhemies koputtaa) koko tähän asiaan on mielestäni aivan väärä.

Sofia Vikman /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Koulurauhalain kaivatut uudistukset parantavat koulujen työrauhaa mahdollistaen puuttumisen häiriö- ja vaaratilanteisiin entistä paremmin sekä antavat myös eväitä käsitellä asioita oppilaiden kanssa kasvatuksellisessa hengessä. Lakiesitykseen on jäänyt kuitenkin vielä joitakin kehittämistä vaativia kohtia, joita toivon eduskunnan sivistysvaliokunnan ottavan huomioon asiaa käsitellessään. Tarkoitan erityisesti säädöstä, jonka mukaan vaarallisesti käyttäytyvältä oppilaalta voidaan evätä kouluun pääsy kolmen päivän ajaksi myös perusasteella. Säädös edesauttaisi muiden lasten turvallisuudentunteen palautumista mutta olisi ennen kaikkea vaarallisesti käyttäytyvän lapsen etu. Lasta ei jätettäisi missään tapauksessa yksin. Kolmen päivän poissaoloon olisi tarkoituksenmukaista yhdistää ammattimaiset tukitoimet sekä tapahtuneen ja sen taustojen perusteellinen selvittely.

Markus Lohi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuluneen kevään aikana on käyty poikkeuksellisen laajaa keskustelua koulurauhasta, ja tämän keskustelun aikana opettajakunta on voinut kokea olonsa hieman epävarmaksikin. Saattaa olla, että niitä kaikkia oikeuksia ja toimenpiteitä, joita jo tällä hetkellä on käytettävissä koulurauhan ylläpitämiseksi, ei uskalleta käyttää. Kun olemme aivan oikeutetustikin arvostelleet hallitusta koulusäästöistä, haluan tässä tilanteessa lausua erityisesti edelliselle opetusministerille kiitokset tästä laista. Nythän on myös näköpiirissä ilmiö, että kun koulun tavoitteena on opetuksen lisäksi tukea vanhempia kasvatustyössä, niin tämä kasvatusvastuu on siirtymässä yhä enemmän kodeilta kouluille ja päiväkodeille. Haluaisinkin kysyä opetusministeriltä, onko tämä kasvatusvastuu siirtynyt jo liikaa kodeilta kouluille, ja jos on, niin (Puhemies koputtaa) onko tälle ilmiölle jotakin tehtävissä.

Merja Mäkisalo-Ropponen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vain pienessä osassa kouluista vanhemmilla on mahdollisuus vaikuttaa kouluyhteisön terveellisyyteen. Toisaalta myös koululaisten vanhempien tuki on usein riittämätöntä. Alle kouluikäisten lasten vanhemmat saavat neuvolasta jatkuvasti ohjausta ja tukea vanhemmuuteen sekä lastenhoitoon ja kasvatukseen. Lapsen siirtyessä kouluun tällainen säännöllinen ohjaus ja tuki jäävät pois. Mielestäni jatkossa olisikin syytä pohtia, voisiko oppilashuoltoon tai muuten koulun toimintaan sisällyttää enemmän vanhempien parissa tehtävää työtä. Monet vanhemmat tarvitsevat tukea ja ohjausta erityisesti murrosikää lähestyvien lasten kasvatuksessa. Toimivalla ja oikein järjestellyllä oppilas- ja opiskelijahuollolla voidaan tukea koko perhettä kokonaisvaltaisesti. Kysynkin ministeri Kiurulta, miten hänen mielestään tätä vanhempien ohjausta ja tukea voisi koulussa lisätä.

Satu Haapanen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kesän jälkeen taas kymmenettuhannet pienokaiset lähtevät koulutielle. Kukaan vanhempi ei halua omaa lastansa erotettavan koulusta yhdeksikään päiväksi. Se ei ole kasvatuskeino. Sen sijaan nämä lakiesitykset, jotka meillä ovat käsittelyssä, tuovat arvokkaan lisän työrauhan edistämiseen kouluissa sekä lasten hyvinvoinnin edistämiseen koulussa. Työrauha luokassa koostuu monesta asiasta. Usein se häiriintyy sen vuoksi, että lapsella asiat eivät ole hyvin. Usein työrauhan häiriintyminen johtuu ylisuurista luokkakoista. Kysymyksessä on aina yhteisön työrauha mutta myöskin oppilaan työrauha ja opettajan työrauha. Kysyn ministeriltä, millä tavalla tukea voidaan antaa opettajille enemmän, jotta he jaksavat työssään paremmin ja saavat työrauhan luokkaansa.

Johanna Ojala-Niemelä /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Haluan kiittää myös molempia demariministereitä tämän hienon kokonaisuuden saavuttamisesta ja siitä, että se on saatu tänne meille käsiteltäväksi. Tässä näkyy vahvasti SDP:n kädenjälki. Se näkyy siinä, että tässä painotetaan erityisesti ennaltaehkäisyä ja sitä, että häiritsevästi käyttäytyvä lapsi tai nuori saa tarvitsemaansa apua ja tukea, ei rangaistuksia tai koulusta erottamista. Siksi pidänkin hyvänä, ettei kolmen päivän erottamisoikeutta esitetä perusopetuksessa toteutettavaksi. Ovi auki ja ulos -tyyppinen ratkaisu ei palvele edes nuorta itseään, jos hänelle ei samaan aikaan ole tarjolla apua ongelmien ratkaisemiseksi ja erilaista tukea. Häiriköinnin taustalla on lähes aina pahaa oloa ja terveydellisiä ongelmia. Sama asia kuin edustaja Kiljusta on mietityttänyt itseänikin eli tämä, että lukioon kuitenkin (Puhemies koputtaa) esitetään kolmen päivän opetuksen epäämisoikeutta. Toivon, että tätä käytetään harkitusti ja maltillisesti.

Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Koulujen työrauhaongelmat ovat vahvasti kasvaneet ja levinneet. On erittäin hyvä, että tämä laki on saatu aikaan, ja kiitokset erityisesti asiaa valmistelleelle silloiselle ministerille Gustafssonille.

Vieläkin ihmeellisempää oli se, että niissä oppilaitoksissa, joissa asiat olivat kunnossa, kuten Sastamalan Sylvään koululla, apulaisoikeuskanslerin määräyksestä tarvitsi toimenpiteitä muuttaa. Sen takia on nyt hyvä, että voidaan jälki-istunnossa käyttää monenlaisia toimia, voidaan pistää siivoamaan ne vahingot, jotka on aiheutettu, ja muutenkin puuttua koulurauhaan kattavasti. Eli erittäin paljon on menty eteenpäin, ja toivon, että tähän kännyköiden osalta saadaan myöskin vielä sellainen ratkaisu, joka takaa sen rauhan siellä kouluissa.

Mitä tähän kolmen päivän erottamiseen tulee, se on hyvä, että se on nyt lukiolaisille annettu. Toivon, että valiokunta voi sitä vahvasti vielä harkita, ja erityisesti sen takia, että myöskin eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma tätä vaati.

Suna Kymäläinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Myös minä kiitän, ettei kyseinen laki sisällä lapsen erottamista koulusta. Lapsesta täytyy aina huolehtia, ja kysymys kuuluu, että jos lapsi erotetaan koulusta, niin kuka sen hoidon äkkiseltään sitten järjestää.

Olemme tärkeän paketin äärellä. Muistamme surulliset ja meitä kaikkia järkyttävät koulusurmat ja levottomuudet, jotka osaltaan ovat kimmokkeena näillekin esityksille. On myös huolestuttavaa, että Suomessa, opetuksen mallimaassa, kouluviihtyvyys ei ole ollut kansainvälisesti vertailtuna kovinkaan mairittelevaa. Tältäkin pohjalta katsoen on hyvä, että laki on tulossa.

Tärkeää on tunnistaa tämän lain henki. Avainsana on kasvatuksellisuus eikä suinkaan rangaistuslähtöisyys. Mielestäni tärkeää olisi huomioida kouluissa olevien avustajien lukumäärä. Nyt kunta- ja koulukohtaisesti tämän asian kanssa on suuria poikkeamia. Kysynkin ministereiltä, miten asia ministeriössä nähdään.

Jani Toivola /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tahdon yhtyä täällä jo aikaisemmin mainittuihin kiitoksiin molemmille ministereille oivallisesta paketista. Luin erityisen ilolla tätä pakettia sen takia, että täällä monta kertaa vilahtivat sanat "osallisuus", "yhteisöllisyys" ja "vuorovaikutus" ja yhtenä konkreettisena työkaluna esimerkiksi oppilaskunnat, joissa nuorilla on mahdollisuus opetella sitä aikuisten kanssa vuorovaikutuksessa olemista ja itseään koskeviin päätöksiin osallistumista.

Mutta silti tulevaisuuden kannalta minä ajattelen, että meillä kouluista puuttuu vielä aine, joka konkreettisesti opettaisi nuorille osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta, ja en malta olla nostamatta esiin draamakasvatusainetta. Jos se saataisiin tulevaisuudessa kaikkiin kouluihin, niin silloin me pääsisimme nuoria myöskin näissä taidoissa suoraan opettamaan ja niitä taitoja harjoittamaan. Silloin meillä olisi myöskin jokaisessa koulussa korkeasti koulutettu ammattilainen, joka voisi mahdollisesti luoda yksittäiselle koululle sen suunnitelman, miten tätä vuorovaikutusta jalkautetaan kaikkeen koulun toimintaan, niin kuin esityksessä on, ja miten sitä myöskin saataisiin levitettyä kaikkiin muihin oppiaineisiin.

Nostan vielä esiin vanhempainyhdistykset, miten voitaisiin tulevaisuudessa niitä tukea. Itse olen käynyt yli 200 koulussa ympäri Suomea. Sen näkee selkeästi (Puhemies koputtaa) koulun toiminnassa ja ilmapiirissä silloin, kun on aktiivinen vanhempainyhdistys, joka on yhteydessä tiiviisti kouluun.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tällä hallituksen hyvällä esityksellä taklataan myös sitä ongelmaa, joka ilmeni, kun apulaisoikeuskansleri antoi Sastamalan koulun rehtorille huomautuksen siitä, että tämä laittoi tupakoinnista kiinni jääneet oppilaat jälki-istunnossa kirjoittamaan tupakoinnin haitoista. Tällaiset hyvin kireät tulkinnat, joita apulaisoikeuskanslerin päätös edellytti, antavat mielestäni aihetta kysyä nyt selvennystä seuraavanlaiseen tilanteeseen. Kysyn siis opetusministeriltä: Jos oppilaat jäävät kiinni tupakoinnista, salliiko tämä laki sen, että opettaja järjestää näille oppilaille, vaikka kolmelle neljälle oppilaalle, yhteisen keskustelun opettajan kanssa tupakoinnin haitoista? Siis tätä kysyn, ja taustalla on se, että meillä nyt on vahvistumassa tämä lailla säätämisen sellainen tulkinta, että kaikki, mitä ei lailla ole säädetty, on ilmeisesti kielletty.

Tuula Peltonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä edustaja Zyskowicz on siinä ihan jäljillä nyt, elikkä nimenomaan tämä kasvatuskeskustelu on tämä, jota halutaan tässä korostaa ja sen voimaa elikkä tätä yhteistyötä, hyvää henkeä, ilmapiiriä, luottamusta siihen, että me ohjaamme nuoria sitten ajattelemaan oikein. Tämä osallisuuden asiahan tulee tässä samassa, koska jos me opimme toimimaan koulun yhteisön toimintakulttuurin mukaisesti, niin samalla me osallistumme ja olemme sitoutuvampia siihen koulun sisäiseen toimintaan ryhmän jäseninä ja niin edelleen.

Mutta tätä minä en ymmärrä, näitä tämmöisiä kovia kommentteja, tosiaankaan, että täytyy laittaa heti (Puhemies koputtaa) koulusta ulos ja sitten saada pois siitä lähettyviltä, ettei ole vaaraksi muille. Minä ymmärrän tietysti, jos on erittäin hankala tilanne, jossa tarvitaan jo järjestysvaltaa ja näin edelleen, se on toinen asia, mutta silloin kun lapsella on ongelmia, nuorella on ongelmia, niin ensisijaisen tärkeätä on taata, että hän saa sen kaiken tuen, mitä hän sillä hetkellä tarvitsee. Minä en kyllä voisi lähettää sellaista lasta pois näkymättömiin ja varsinkaan, jos niitä tukitoimenpiteitä ei ole pystytty saamaan, (Puhemies koputtaa) ja tällaisessa ajassa niitä ei pystytä järjestämään.

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Sitten viimeinen, joka ei ole saanut yhtään puheenvuoroa, edustaja Pelkonen. Sitten myönnetään näille kuudelle, jotka ovat pyytäneet, vielä toinen kierros.

Jaana Pelkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Se, joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee. Tässä vanhassa sanonnassa piilee mielestäni suuri viisaus, jota ikävä kyllä nykymaailmassa harva enää ymmärtää. Tämä Gustafssonin erinomainen koulurauhalaki tulee todella tarpeeseen. Monet muutkin ovat häntä kiittäneet, ja kiitoksiin tahdon minä myöskin yhtyä, mutta samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että on sinänsä sääli, että tällaisia lakiesityksiä edes tarvitaan, sillä elämän perusasiat käyttäytymissääntöineen toivoisi vanhempien opettavan lapsilleen kotona, mutta näin ei mitä ilmeisimmin läheskään kaikissa kodeissa tapahdu, ja tähän on varmasti useita syitä. Tällöin ei jää muita vaihtoehtoja kuin antaa opettajille järeämpiä toimivaltuuksia puuttua tilanteisiin ja opettaa oppilaille kouluopetuksen ohella myös elämän perusasioita, mutta tämä ei saa missään nimessä mielestäni merkitä kasvatusvastuun ulkoistamista opettajille, kouluille (Puhemies koputtaa) tai yhteiskunnalle. Vastuu on edelleen vanhemmilla.

Sanna Lauslahti /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hyvä, että palasimme tähän vanhempainvastuuseen ja kasvattamiseen. Se on ensiarvoisen tärkeää. Koulu ei tule toimeen ilman sitä, että vanhemmat osallistuvat. Voisi sanoa edustaja Pelkosen innoittamana, että koulun ja vanhempien yhteinen kysymys on rajat ja rakkaus. Näitä ne meidän lapset ja nuoret tarvitsevat. Siltä osin voi sanoa, että lainsäädäntöhän tuo omalta osaltaan niitä rajoja ja omalla tavalla sitten myöskin sitä rakkauttakin näitä meidän nuoria kohtaan.

On tärkeää, että me nostamme myös ennaltaehkäisyn ylös. Arvostan sitä, että meillä on samaan aikaan tuotu oppilas- ja opiskelijahuoltolaki, mutta jollain tavalla toivoisin myös sitä keskustelua, millä tavalla me tuemme sitten niitä vanhempia kantamaan sitä vanhemmuutta. Välillä on niin, että murrosikäinen kuohuu aika tavalla ja se näkyy koulussa, ja joskus vanhemmatkin ovat vähän ikään kuin kädettömiä sen nuoren kanssa. Silloin meidän tulee antaa (Puhemies koputtaa) sinne kasvatustukea.

Kimmo Kivelä /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Lasta ja nuorta ei todellakaan saa heittää ulos kouluyhteisöstä pesuveden mukana eikä muutenkaan, mutta todellakin ojentaminen voi viestiä välittämisestä. Usein tällainen jostakin syystä kriisissä oleva lapsi tai nuori tarvitsee rakkautta, tukea, välittämistä, onnistumisen kokemuksia, rohkaisua, rohkaisun sanoja, ja kun niitä eväitä ei välttämättä kotoa ole tullut, niin silloin tarvitaan sitä yhteisön muuta tukea. Jos se asia olisi niin yksinkertainen, että kasvatustieteiden tohtorien määrä olisi suoraan verrannollinen lasten fiksuuteen tai tasapainoisuuteen, niin Suomi olisi siinä todellakin Pisa-huipulla, aivan ykkönen. Mutta kun meillä on tomera opetusministeri, niin voisiko hän tätä yhteisöllisyyttä vahvistaa siten, että viestittää, asettaa arvovaltansa peliin, (Puhemies koputtaa) että kunnat palkkaisivat kouluihin talonmiehiä?

Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Totta kai perusta on se, että kaikki tukitoimet toimivat, on riittävän pienet opetusryhmät ja niin poispäin. Me olemme kaikki varmasti siitä samaa mieltä, että ei ketään pidä heittää syyttä suotta koulusta pois. Eikä kukaan vanhemmista halua, että lapsi erotetaan koulusta, ei tietenkään. Eikä kukaan halua, että hänen lastaan jätetään jälki-istuntoonkaan, eikä kukaan halua, että hänen lapsensa laukkua tarkistetaan, mutta jokainen vanhempi haluaa, että hänen lapsensa ongelmiin puututaan.

Nyt säädetään, hyvät kollegat, lakia, jolla puututaan pahimpiin ongelmatilanteisiin. Kyllä minua ihmetyttää sosialidemokraattien kanta siihen, että koulusta ei pitäisi voida akuutissa tilanteessa nopeasti erottaa. Teidän mielestänne sen voi tehdä lautakunta, joka kokoontuu kuukauden päästä, ja silloin se tilanne on usein jo mennyt. Nyt tarvitaan keinoja nopeasti puuttua pahimpiin ongelmiin. Yksi sellainen on myös lintsaaminen, johon pitäisi löytää opettajille lisää keinoja. (Puhemies koputtaa) Kyllä minä olen eduskunnan puhemiehen Heinäluoman kanssa samaa mieltä, että rehtorit tarvitsevat tämän keinon.

Sofia Vikman /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mikäli lapsi koulussa tarkoituksellisesti aiheuttaa vakavan vaaratilanteen tai uhkaa muita, olisi hänen itsensäkin kannalta pelkästään järkevää, että asiaan puututtaisiin heti. Niin hänelle itselleen kuin muillekin lapsille annettaisiin viesti, että vaarallinen käytös ei ole sallittua ja johtaa selvittelyyn, jonka jälkeen on mahdollista aloittaa taas puhtaalta pöydältä. Siksi pääsyn evääminen kolmeksi päiväksi olisi sivistysvaliokunnalle tutkimisen arvoinen asia. Korostan, että lasta ei jätettäisi missään tapauksessa yksin. Kolmen päivän poissaoloon olisi tarkoituksenmukaista yhdistää ammattimaiset tukitoimet.

Sastamalassa rehtori oli velvoittanut tupakoinnista kiinni jääneet oppilaat kirjoittamaan tutkielman tupakoinnin vaaroista ja aikonut puuttua koulumatkoilla tapahtuvaan kiusaamiseen. Hän sai huomautuksen lakiin perustumattomasta kurinpidosta. Mikäli (Puhemies koputtaa) oikeusoppineiden tulkinta on se, ettei esimerkiksi kiusaamiseen saa puuttua, on jo todella aikakin saada uusi laki, eli kiitos siitä.

Mikko Savola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Koulussa tarvitaan turvallisuutta, aivan kuten täällä on todettu. Lapset ja nuoret tarvitsevat sitä. Turvallisuutta on myös se, että koulut voi käydä mahdollisimman lähellä sitä omaa kotia ja riittävän pienissä ryhmissä.

Me kaikki tiedämme, miten haastava talous tässä maassa on. Kuntien valtionosuuksia leikataan roimasti. Ammattikorkeakoulupuolella, toisella asteella on jo leikkauksia alettu tekemään. Kysyisin nyt teiltä, arvon ministeri, voitteko te taata, että sivistyspuolelta ei tulla leikkaamaan yhtään enempää resursseja pois, siten että turvalliset koulut voidaan säilyttää ja myös tässä laissakin olevia asioita pystytään sitten toteuttamaan mahdollisimman tehokkaalla tavalla eli että leikkauksia ei enempää sivistyspuolelle tässä maassa tehdä.

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Edustaja Sarkomaa, ja sen jälkeen vielä yksi vastauspuheenvuoro edustaja Kiljuselle.

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu aika kovin sanoin tästä kolmen vuorokauden opetuksen epäämisestä. Koulusta erottamisesta tässä ei ole kysymys. Tässä ei ole kysymys rangaistuksesta, vaan tässä on kysymys keinosta, jonka aivan äärimmäisessä tilanteessa pitäisi olla myöskin perusopetuksessa käytössä silloin, kun mikään muu ei auta, kun tarvitaan keinoja turvata oppilaiden ja opettajien turvallisuus siellä koulussa. On aivan selvää, että siihen pitää yhdistää oppilashuollon keinot. Se on sen lapsen etu, joka tässä vaikeassa tilanteessa on. Pidän erittäin tärkeänä, että sivistysvaliokunta harkitsee sitä ehdotusta, jota esimerkiksi OAJ ja opetusalan ammattilaiset ovat ehdottaneet, että myöskin se pitäisi sisällyttää näihin säädöksiin. Siitä pitää säätää erittäin tarkkarajaisesti.

Arvoisa puhemies! Koulurauhasopimusta — sitä, että koulussa yhdessä sovittaisiin pelisäännöt niin, että siinä olisivat mukana kouluyhteisö mutta myös vanhemmat ja oppilaat — ei mielestäni riittävän tarkkaan ole tähän muuten erinomaiseen esitykseen säädetty. (Puhemies koputtaa) Pidän erittäin tärkeänä, että otettaisiin vanhemmat mukaan. Silloin, kun vanhemmat tietävät, mitkä ovat koulun pelisäännöt...

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Sitten edustaja Kiljunen, ja sen jälkeen on ministerin puheenvuoro.

Puhuja:

...voivat he myöskin kasvattaa lapsiaan ja sitä kautta… [Puhemies antoi puheenvuoron seuraavalle puhujalle.]

Anneli Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Täällä on kokoomuksen riveistä sanottu, että jos lapsi on vaaraksi itselleen tai muille, niin hänet tulee erottaa kolmeksi päiväksi ja se olisi se ratkaisu tämän lapsen elämän kannalta.

Missään nimessä en voi hyväksyä tämäntyyppistä ajattelua. Jos lapsi on vaaraksi itselleen tai muille, kuten täällä todettiin aikaisemmissa puheenvuoroissa, niin hän tarvitsee todennäköisesti erittäin vaativaa hoitoa. Pelkästään oppilashuoltokaan ei tähän riitä, vaan todennäköisesti hän tarvitsee tiiviit seurannat, pitkäaikaisen hoidon, joka voi kestää useita kuukausia.

Tämä ei ole peruste sille, että oppilas erotetaan koulusta, vaan koulu säilyy mukana, kuten tämä lainsäädäntö myös mahdollistaa. Elikkä kyse on olemassa olevan koulun ja mahdollisesti sairaalakoulun yhteistyöstä, tai jos oppilas tarvitsee erityistukea, niin hänen koulumahdollisuutensa täytyy turvata kaikissa olosuhteissa.

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Nyt kuulemme ministerin puheenvuoron.

Opetusministeri Krista Kiuru

Arvoisa puhemies! Kiitän mainiosta keskustelusta, koska minusta tämän esityksen parhaimmat puolet saivat kovasti kehuja. Olen erittäin tyytyväinen siitä, että eduskunta näin vilpittömästi ottaa ministeri Gustafssonin työn vastaan, sillä siitä on kysymys, eli vaihdoimme tässä vauhdissa kassia. Ja niin kuin totesin jo, tämä Lex Gustafsson on muuttumaton myös minun osaltani, eli olen halunnut pitää kiinni siitä perinteestä, jonka sain edeltävältä ministeriltä.

Minusta ministeri Viitamies kysyi hyvin sitä, mitä tässä todella nyt saadaan ja mistä on kysymys. Eli on todella iso paketti edessä: 220 henkilötyövuotta psykologipalveluiden parantamiseksi, 290 henkilötyövuotta kuraattoripalveluiden parantamiseksi. Yhteensä rahaa käytännössä ensimmäisenä vuotena, joka jää kesken, 10,9 miljoonaa, kaiken kaikkiaan, kun lähdetään liikkeelle kokonaisella vuodella, 2015, 26,2 miljoonaa euroa. Tilanteessa, jossa me elämme hyvin vaikeita taloudellisen tasapainottamisen aikoja, voidaan sanoa, että kyllä valtioneuvosto on halunnut satsata sellaisiin asioihin, jotka vievät meidän lasten ja nuorten hyvinvointia merkittävällä tavalla eteenpäin, ja pidämme vielä siitä huolen, että ammattiosaajat saavat omalle työlleen täydennystä. Eli suunnitelmallista yhteistyötä on nyt luvassa. Minusta olennaista on myös se, että me sallimme, että kouluissa annettavia palveluita lapsille ja nuorille myöskin vahditaan, sillä esitys sisältää avin toimivaltaan uudenlaisen avauksen, oma-aloitteisen toimivallan asioihin puuttumiseksi. Minusta se kertoo siitä tahtotilasta, että asioihin jatkossa muuten myös puututaan.

Arvoisa puhemies! Toinen kokonaisuus, joka minusta oli olennainen tässä keskustelussa, on se, jonka nostitte esiin vanhempien osuudesta koko tässä lakipaketissa, mutta myöskin se kysymys, jonka edustaja Toivola tässä heitti esiin, eli käytännössä toimintakulttuurin muutos, jota tällä lakiesityksellä haetaan. Minusta on merkittävää, että tässä käytiin pitkä keskustelu myöskin kodin merkityksestä tämän päivän lasten ja nuorten hyvinvoinnin rakentumisessa. Kyllä meidän on vain myönnettävä, että kaikilla tämän päivän lapsilla ja nuorilla ei ole sitä tukea kotoa. Me joudumme myöntämään, että me joudumme yhä enemmän sellaisiin tilanteisiin, joissa koulun on täytettävä sitä vajetta, joka lapselle syntyy siitä, että sitä tukea ei ole tarpeeksi kasvamiseen. Minusta tämä on se olennainen puoli, jossa me myöskin myönnämme, että kyllä me tarvitsemme niin sanotusti, niin kuin täällä edustaja sanoi, rajoja ja rakkautta, mutta kun me emme voi täällä lainsäätäjinä tarjota sitä rakkautta, me voimme tarjota vain pykälää ja säädöstä, ja sillä me nyt tarjoamme rajoja siihen, millä tavalla kouluissa näissä häiriötilanteissa toimitaan, mutta me tarjoamme myöskin yhteisöllisyyttä. Minä luotan siihen, että sitä rakkautta sitten syntyy sitä kautta. Ajatuksena on se, että me emme kaikkia ongelmia, jotka tämän päivän häiriökäyttäytymistä kouluissa aiheuttavat, pysty ratkaisemaan käytännössä yksistään sillä, että me otamme kurinpitotoimia käyttöön, vaan kyllä meidän täytyy myöntää, että myöskin osallisuuteen, yhteisöllisyyteen ja vuorovaikutukseen kasvattamalla me saamme paljon enemmän isoja asioita aikaan. Minusta ne ovat olennaisia puolia tässä esityksessä.

Sitten käytiin pitkä keskustelu monien edustajien taholta siitä, mitä tarkoittaa oikeus evätä opetus kolmeksi päiväksi. Nyt on myönnettävä, että ammatillisessa koulutuksessa tämä on jo käytössä, tämän esityksen mukaan vastaisuudessa myös lukiokoulutuksessa. Miksi ei esitetä, että perusopetuksen puolella tämä voidaan ottaa käyttöön? Siksi, että tämä sama pykälä koskisi perusopetusta, meidän aivan pieniä lapsia ja nuoria, 7-vuotiaita, siinä kuin se koskisi yläasteikäisiä nuoria. Kyllä me lähdemme siitä, että tosiasiassa toisella asteella ei ole kysymys yhtä vahvasta oppilaan oikeudesta saada opetusta ja velvollisuudesta sitä opetusta myöskin sitten jollakin muulla tavalla tarjota ja sitä kautta kieltää opetukseen pääsy, vaan kyllä tässä on kysymys siitä, että perusopetuksen puolella on ensinnäkin oppivelvollisuusikäisten lasten oikeus saada opetusta, mutta myöskin meidän velvollisuus olisi taata oppilaan oppilashuoltojärjestelyt tilanteessa, jossa evättäisiin opetus perusasteella. Minä en usko, että täällä salissa on ketään sellaista, joka uskoisi, että tällaisella pikaerottamisella pystyttäisiin ottamaan koppi jossakin muualla siitä lapsesta, joka putoaa sen turvaverkon ulkopuolelle. Tämä on se syy, miksi perusopetukseen tässä esityksessä ei ole haluttu siirtää ongelmia muualle vaan korjata ne tämän järjestelmän puitteissa. Minusta me tuomme nyt oppilashuollon näkökulmasta erittäin merkittäviä osia myöskin tähän nykyiseen järjestelmään.

Alanko-Kahiluoto kysyi niistä lisätoimista, joita voidaan teetättää, ja korosti myös sitä, että työrangaistusta ei esitetä. Se on juuri näin. Minusta on tärkeätä, että me korostamme sitä, että työrangaistus ei sisälly tähän esitykseen, mutta edustaja Zyskowicz kysyy, mikä sisältyy, ja minusta se on tärkeä kysymys. Siihen sisältyy se, että me voimme toteuttaa kasvatuksellisia (Puhemies koputtaa) päämääriä sillä kasvatuskeskustelulla, jossa otetaan moitittavasta käytöksestä jakkara alle ja käydään keskustelu siitä, mitä todella on tapahtunut. Minusta on tärkeätä, että tähän meillä jatkossa on myös säädöspohjaisesti erittäin hyvät mahdollisuudet (Puhemies koputtaa) koko Suomessa, joka puolella, ettei tarvitse tulkita, onko se sisällä vai ei. Mutta myös on mahdollista kirjallisten...

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

(koputtaa)

Kuusikin minuuttia on jo täyttynyt!

Puhuja:

...ja suullisten harjoitusten teettäminen osana jälki-istuntomenettelyä, ja kysyitte sitä, onko sillä puolella tapahtumassa mitään uutta. Minusta se on tärkeätä, että me sillä edellytyksellä tämän sallimme, että niiden tehtävien ja harjoitusten tulee olla oikeasuhtaisia sekä meidän kasvatuksen, opetuksen ja kehityksen päämääriä tukevia mutta myös lapsen iän ja kehitystason huomioon ottavia ja sitä kautta siis oppilaalle sopivia. Tämä sisältää myös opettajan ja rehtorin ilmoitusvelvollisuuden (Puhemies koputtaa) siitä, että on tullut tietoon kiusaamistapaus.

Valitettavasti kaikkiin kysymyksiin en ole päässyt vastaamaan, mutta ehkä tässä illan kuluessa.

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Täällä on annettu kiitoksia edelliselle ministerille ja nykyiselle ministerille, mutta tämä ministerikierrätys ei ole niin kovin nopeaa, niin että nyt seuraava puheenvuoro on edustaja Viitamiehellä. (Naurua)

Pauliina Viitamies /sd:

Arvoisa puhemies! Ensinnä tekisi tietenkin mieli kommentoida näitä kovia kokoomuslaisia puheenvuoroja, joita tuossa äsken kuultiin, mutta ehkä eivät kuitenkaan ole sen arvoisia. Palataan niihin sitten hieman myöhemmin.

Arvoisa puhemies! Koulu on paikka, jota me suomalaiset äidit ja isät olemme tottuneet arvostamaan turvallisena ja laadukkaana oppimisympäristönä. Työpaikkoina erilaiset tehtävät kouluissa ovat olleet myös hyvin haluttuja, ja pätevästä henkilöstöstä ei ole ollut juurikaan pulaa. Viime vuosina tilanne on jostain syystä muuttunut. Kuulemme kauhukertomuksia lapsilta ja nuorilta, kuinka perusopetuksen opettaja on opetustilanteissa voimaton hillitsemään levottomia oppilaita. Opettajien kertoman mukaan erilaiset käyttäytymishäiriöt oheistoimintoineen ovat lisääntyneet ja työrauha on liian usein olematonta. Tästä on luonnollisestikin seurauksena heikentyneet oppimismahdollisuudet ja -tulokset.

Opetusministeri Gustafssonin toimesta puututtiin määrätietoisesti tähän yhä hurjemmaksi käyvään ongelmaan, ja sen johdosta on nyt eduskuntaan tuotu laaja lakiuudistus. Eniten julkista keskustelua on herättänyt opettajien ja rehtoreiden uusi mahdollisuus ottaa haltuun opiskelijalla olevia vaarallisia esineitä ja aineita sekä tarkastaa hänen tavaransa tällaisten esineiden tai aineiden löytämiseksi. Korostan, että kyse on mahdollisuudesta, ei velvollisuudesta. Uskon, että tieto tästä opettajan ja rehtorin mahdollisuudesta toimii jo itsessään ennalta ehkäisevästi ja nuoria hillitsevästi. Yhteinen halu parantaa koulujen työrauhaa lähtee siitä, että sekä oppilas että opettaja tietävät rajansa mutta myös oikeutensa toimia eri tilanteissa. Ikäviltä provosoinneilta ja ylilyönneiltä puolin ja toisin voidaan näin jatkossa välttyä.

Arvoisa puhemies! Kaikista tärkein ja yhteiskunnan kannalta edullisin keino turvata rauhallinen oppimistilanne kouluissa on pitää huoli siitä, että opetusryhmät ovat riittävän pieniä. Olemme useasti sivistysvaliokunnassa muiden asioiden yhteydessä kuulleet professori Liisa Keltikangas-Järvistä, joka tutkimustuloksiin nojaten on kertonut aivan selviä yhteyksiä liian suurten ryhmien ja huonojen kehityspsykologisten tulosten välillä. Hänen tutkimustuloksiaan tukevat myös omat kokemukseni eri luokka-asteiden opetta- jana.

Oman lisänsä levottomuuksiin liian suurissa luokissa toi viime kaudella tekemämme lakimuutos, jonka mukaan erityisoppilaat tulee aina mahdollisuuksien mukaan siirtää yleisopetuksen ryhmiin. Tätä ei kuitenkaan ole kaikissa kunnissa ja kouluissa otettu riittävästi huomioon, kun ryhmäkokoja on suunniteltu. Liian suuri ryhmä heikentää etenkin erityisiä tarpeita omaavan oppilaan oppimista ja samalla opettajan mahdollisuuksia antaa kaikille muille yhtä paljon aikaansa. Professori Keltikangas-Järvisen mukaan ei aikuisten määrällä korvata liian suuren oppilasryhmän aiheuttamia vahinkoja.

Opetusministeri Gustafsson ehti omalla toimikaudellaan satsata myös näihin opetusryhmien pienentämisiin. Viimeksi tähän tarkoitukseen myönnettiin kunnille ylimääräistä ja kohdennettua rahaa 60 miljoonaa euroa. Uskon, että tämä toiminta antaa uudellekin ministerille hyvät eväät jatkaa samalla opetuksen kehittämisen tiellä.

Koulurauhassa on kyse myös yhdenvertaisuudesta ja oikeudesta saada täysipainoista opetusta koulusta riippumatta. Näillä toimenpiteillä pystytään vaikuttamaan osaltaan myös koulujen eriytymiseen. Myös tähän erilaisten oppimisympäristöjen tasaamiseen on hallitus myöntänyt rahaa peräti 23 miljoonaa euroa.

Arvoisa puhemies! Lapset ja nuoret kokevat vaikutusmahdollisuutensa kouluissa ja oppilaitoksissa vähäisiksi. On kuitenkin havaittu, että mitä enemmän oppilaat osallistuvat oman yhteisönsä kehittämiseen ja ylläpitämiseen, sitä vähemmän häiriökäyttäytymistä esiintyy. Tämän vuoksi hallitus esittää, että oppilaille tulee mahdollisuus osallistua opetussuunnitelman sekä esimerkiksi kiusaamista ehkäisevän suunnitelman ja järjestyssäännön laatimiseen. Lisäksi jokaisessa koulussa tulee olla oppilaskunta, jota tulee kuulla oppilaita koskevissa asioissa.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi haluan todeta, että kouluikäisen pojan äitinä ja opettajana sekä sivistyspolitiikkaa pitkään seuranneena pidän näitä hallituksen nyt käsittelyssä olevia esityksiä erinomaisena lisänä koululaitoksemme kehittämisessä.

Eeva-Johanna Eloranta /sd:

Arvoisa puhemies! Viime aikoina maassamme on käyty runsaasti julkista keskustelua koulurauhakysymyksistä. Pontimena tälle oli erityisesti Alppilan koulun taannoinen tapaus, jossa opettaja tuuppasi oppilaan pois koulun ruokasalista. On hyvä, että julkinen keskustelu koulun työrauhasta ja turvallisuudesta päästiin näin alkamaan.

Aiemman opetusministerin Jukka Gustafssonin aikaansaama lakiesitys koulujen työrauhasta tuleekin meille näin ollen aivan parhaalla mahdollisella hetkellä. Haluankin tässä erikseen kiittää Jukka Gustafssonia tästä onnistuneesta lakipaketista, jota voisikin ihan hyvällä syyllä kutsua Lex Gustafssoniksi. Siitä huolimatta, että opetusministeriössä on nyt ollut poikkeuksellisen paljon lainsäädäntövalmistelua muun muassa nuorisotakuuseen liittyen, on hienoa, että aikaa tämän lakiesityksen tekoon löytyi, vaikka sitä ei todella ollut hallitusohjelmassakaan ylös kirjattu. Kiitokset siitä.

Kaikilla oppilailla on ennen kaikkea oikeus turvalliseen kasvu- ja opiskeluympäristöön. Uuden lain tarkoitus onkin varmistaa tämä mutta myös edistää oppilaiden osallisuutta koulussa. Laki antaa uusia välineitä myös opettajille työrauhan turvaamiseksi. Koulurauhakeskustelussa keskeiseen asemaan tulee nostaa ennen kaikkea yhteiset pelisäännöt. Monissa perheissä on jääkaapin oveen kiinnitettynä lasten kanssa yhdessä sovitut ja toimivat säännöt vaikkapa läksyjen teosta, peliajoista, hampaiden pesusta, karkkipäivistä ja sen sellaisista. Yhdessä sovittuun onkin helpompaa sitoutua niin kotona, koulussa kuin työelämässäkin. On selvää, että lapsen ja nuoren motivaatio sääntöjen noudattamiseen kasvaa, kun hän on itse saanut olla mukana niiden tekemisessä. Samalla kynnys häiriökäyttäytymiseen kasvaa.

Kouluyhteisöä vahvistetaan tämän lakiesityksen mukaan parantamalla oppilaiden osallisuutta. Oppilaille annetaan mahdollisuus osallistua opetussuunnitelmaan liittyvien suunnitelmien sekä koulun järjestyssäännön valmisteluun. Samalla vahvistetaan lasten ja nuorten kasvua täysivaltaiseen kansalaisuuteen jo lapsuudessa. Jos jo koulussa saa kokemuksen siitä, että asioihin on mahdollista vaikuttaa, antaa se hyvät eväät aktiiviseen kansalaisuuteen myös aikuisena. Jokaiseen kouluun tulee oppilaskunta, jonka tehtävät määritellään lainsäädännössä nyt entistä selvemmin. Oppilaiden tulee kuitenkin voida vaikuttaa laajemminkin itseään koskeviin asioihin kuin vain oppilaskunnan kautta, sillä kaikki eivät voi eivätkä halua olla oppilaskunnan jäseniä.

On selvää, että pelkällä kurinpidolla ei työrauhaa rakenneta. Hyvä opettaja onkin ennen kaikkea työrauhan rakentaja ja kasvattaja eikä rankaisija. Tätä seikkaa on syytä alleviivata. Monissa kouluissa on jo nyt käytössä kasvatuskeskustelu, ja siitä tulee nyt uusi ja ensisijainen keino puuttua oppilaan häiritsevään ja asiattomaan käyttäytymiseen. Tarkoitus on, että opettaja ja oppilas yhdessä löytävät ne keinot, joilla oppilaan käytös saadaan muuttumaan. Asiasta informoidaan toki myös oppilaan vanhempia.

Järeämpiäkin keinoja toisinaan tarvitaan. Uusia keinoja tuleekin lain myötä lisää. Tällä hetkellähän jälki-istunnossa oppilasta saa nykylain mukaan vain istuttaa. Jatkossa jälki-istunnossa tulee kirjallisten ja suullisten tehtävien ja harjoitusten teettäminen oppilaalla mahdolliseksi. Niiden tulee toki liittyä tekoon tai aiheeseen ja olla oikeasuhtaisia sekä kasvatusta, opetusta ja lapsen ja nuoren kehitystä tukevia. Jos vaikka on riipustanut pulpettiin ruman sanan, on jatkossa mahdollista, ja mielestäni jopa toivottavaa, että oppilas velvoitetaan vaikkapa hiomaan puutyöopettajan kanssa pulpetin pinta kuntoon. Myös oppilaan vastuuta tekemistään vahingoista selkeytetään. Oppilas voidaan velvoittaa siistimään aiheuttamansa sotku kasvatuksellisessa tarkoituksessa. Toki se ei saa muodostua kehitystasoon nähden vaaralliseksi tai raskaaksi.

Varsinkin ylemmillä luokilla ja toisen asteen oppilaitoksissa, sekä ammatillisissa oppilaitoksissa että myös lukioissa, on toisinaan tapauksia, joissa oppilaan repussa tai säilytyskaapissa saattaa olla teräaseita, alkoholijuomia tai jopa huumeita. Tähän asti opettajalla ei ole ollut mahdollisuutta tarkastaa oppilaan tavaroita tai vaatetusta ja ottaa näitä häiritseviä esineitä pois ilman lupaa, vaan tähän on tarvittu aina paikalle poliisi. Lain myötä laajennetaan opettajan valtuuksia tarkistaa tavarat ja ottaa pois ja takavarikoida vaaralliset ja häiritsevät esineet.

Olenkin iloinen siitä, että lakiesitykseen otettiin myös nuo kaappitarkastukset mukaan. Omalla kotiseudullani on ollut tilanteita, joissa kaapeissa on muun muassa ollut huumeita, mutta niihin on ollut opettajan vaikea puuttua, koska sitä tarkastus- ja poisottamisvelvollisuutta ei ole ollut. Nyt onneksi tulee tähänkin parannus. Syiden tulee toki olla perusteltuja ja todennäköisiä. Myöskin hienotunteisuutta ja oppilaan yksityisyyttä ja koskemattomuutta tulee näissä tilanteissa kunnioittaa. Tarvittaessa opettaja saa myös käyttää välttämättömiä ja puolustettavia voimakeinoja, eikä niitä tarvitse enää lehtien palstoilla perustella.

Arvoisa puhemies! Aivan viime päivinä on käyty keskustelua tähän lakiesitykseen liittyen myös kännyköistä koulussa. Esimerkiksi OAJ:n mukaan oppitunti ei ole sitä varten, että siellä lähetellään viestejä kavereille tai katsotaan arveluttavia aineistoja netissä. Siksi kännykät tulee voida ottaa pois väliaikaisesti. Tästä olen Opettajien Ammattijärjestön kanssa aivan samaa mieltä. Turvalliseen kasvu- ja opiskeluympäristöön eivät kuulu kännykät, jotka aiheuttavat oppituntien työrauhaongelmien, kiusaamisen, keskittymisvaikeuksien lisäksi myös terveysriskejä. Hyvä käytäntö voisi olla myös niiden kerääminen aamulla kännykkäparkkiin tai sitten koulun yhteinen sopimus siitä, että aamulla kouluun tullessa kännykkä menee reppuun suljettuna ja sen saa avata vasta koulupäivän päätyttyä. Jos ne kännykät eivät pysy päivän aikana kiinni, tulisi ne silloin kerätä pois koulupäivän ajaksi. Hätätapaukset ovat sitten tietenkin asia erikseen.

Monien lasten ja nuorten tapana on räplätä sitä kännykkää jopa oppituntien aikana. On selvää, että opetukseen ei pysty keskittymään, jos pelaa kännykkäpeliä tai lähettää tekstareita. Välitunnillakin olisi parempi liikkua kuin viettää aikaa kännykän parissa. Kännyköitä käytetään yhä enemmän myös kiusaamiseen: niillä otetaan kuvia ja videota muista oppilaista ja opettajista kiusaamistarkoituksessa ja toisinaan niitä laitetaan sähköiseen mediaan. Oppilailla ja myös opettajilla tulisi olla työrauha myös sen suhteen, etteivät kenenkään tekemiset oppitunnilla, esimerkiksi väärä vastaus, päädy nettiin tai sosiaaliseen mediaan.

Lopuksi vielä niistä terveysriskeistä. Koulurauhalakiesityksen mukaan vaaralliset esineet saa ottaa pois oppilailta. Tätä vaarallisuus-näkökohtaa pitäisi varovaisuusperiaatteena soveltaa oppilaiden kännyköihin. Maailman terveysjärjestö WHO:n syöväntutkimuslaitos IARC luokitteli matkapuhelinsäteilyn mahdollisesti karsinogeeniseksi ihmiselle vuonna 2011. Matkapuhelinsäteilyn yhteydestä syöpäriskin kasvuun tulee yhä enemmän uutta huolestuttavaa tutkimusnäyttöä. Kännyköiden säteilyvaikutuksia ei vielä tunneta tarpeeksi, mutta varovaisuusperiaatteen mukaan ne olisi hyvä sulkea koulupäivän ajaksi, jotta suojaamme kasvavat lapset ja nuoret. WHO:n lausuma pitäisi ottaa vakavasti. Toivonkin, että lakipaketin käsittelyn yhteydessä voimme myös näitä asioita miettiä.

Näin neljän koulua käyvän lapsen äitinä: Kiitoksia! On ilon päivä tänään, kun saa käsitellä lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyviä hienoja esityksiä.

Merja  Mäkisalo-Ropponen  /sd:

Arvoisa puhemies! Lakiesityksen tarkoituksena on tarjota opetuksen ja koulutuksen järjestäjille uusia keinoja koulujen ja oppilaitosten työrauhan parantamiseksi sekä ajantasaistaa jo käytössä olevia toimintatapoja. Olen erittäin iloinen siitä, että opetusministerinä ollessaan Jukka Gustafsson tarttui niin jämäkästi tähän asiaan, sillä näiden lakiuudistusten avulla saadaan monta epäkohtaa korjattua koulun arkitodellisuudessa.

Suomalaisen peruskoulun hyvää mainetta on varjostanut kansainvälisessä vertailussa se, että huolimatta suomalaisten lasten erinomaisista koulusaavutuksista lapset kokevat viihtyvänsä huonosti koulussa ja kokevat myös paljon pahaa oloa. Osa pahoinvoinnista johtuu juuri työrauhan puutteesta.

Monissa tutkimuksissa on tullut esille, että suomalaisissa kouluissa on paljon pyrkimystä turvata lapsen keskeiset oikeudet, mutta koulujen toimintaan ja toimintaympäristöön liittyy myös asioita, jotka vaikeuttavat oikeuksien toteutumista. Suomalaisten koululaisten koulupäivän turvallisuutta uhkaavat sekä ulkokohtaiset haitat, kuten epäterveelliset rakennukset, että omakohtaiset harmit ja pelot, esimerkiksi kiusaaminen.

Lapsen oikeuksien sopimus määrittää myös koulutuksen päämäärät siten, että koulutuksen tulee pyrkiä lapsen persoonallisuuden sekä henkisten ja fyysisten valmiuksien mahdollisimman täyteen kehittämiseen. Näyttää siltä, että tämä asia on osin jäänyt tiedollis-taidollisen osaamisen jalkoihin. Näin suomalaisten koululaisten aktiivisuus voi helposti suuntautua opetustilanteiden ulkopuolelle siksi, että heillä ei ole mahdollisuutta toteuttaa itseään ja tulla kuulluksi koulutyön virallisessa ytimessä.

Osallisuusoikeuden toteutumisen näkökulmasta suomalainen peruskoulu ei toimi kovin hyvin. Lapsen äänen kantavuus on ohut silloin, kun keskustellaan esimerkiksi opetuksen sisällöstä, menetelmistä, työjärjestyksestä tai koulun varusteluun liittyvistä asioista. Tämä saattaa olla syy siihen, että peruskoulumme aikuisten ja lasten välille aukeaa alakoulun jälkeen niin sanotusti tunneperäinen kuilu, mikä näkyy esimerkiksi kielteisenä suhtautumisena opettajaan. Onneksi perusopetuksen opetussuunnitelmauudistuksessa tähän asiaan on kiinnitetty nyt huomiota. Tässä lakiesityksessä ehdotetaan muun muassa, että jokaisessa peruskoulussakin tulee olla oppilaskunta, jonka avulla oppilaiden ääni tulee paremmin kuuluviin ja osallisuuden kokemus lisääntyy.

Arvoisa puhemies! Tämän lainsäädäntöuudistuksen painopiste on kasvatuksessa ja varhaisessa puuttumisessa. Kasvatuskeskustelun ensisijaisuus ongelmatilanteissa on tärkeä asia, ja sen oikealla tavalla toteuttaminen vaatii opettajalta vankkaa ammattitaitoa ja osaamista, johon kenties tarvitaan jopa täydennyskoulutusta.

Miten kohdata vanhemmat, jotka ovat sitä mieltä, että vika on aina koulussa ja opettajassa? Vastuullinen vanhempi pyrkii rakentavaan yhteistyöhön muiden kasvattajien kanssa, mutta minulle ovat monet opettajat todenneet, että kaikkein vaikeinta omassa työssä on kohdata vanhempia, jotka saattavat jopa lasten kuullen haukkua ja uhkailla opettajaa. Tällaisessa tilanteessa on luonnollista, että opettajan arvovalta kasvattajana horjuu lasten huomatessa, että vanhemmat asettuvat kaikissa asioissa heidän puolelleen opettajia vastaan. Jokaisella opettajalla, joka joutuu kohtaamaan työssään tällaisia asioita, tulisi olla oikeus työnohjaukseen, mutta valitettavan harvassa koulussa ja oppilaitoksessa siihen tällä hetkellä on mahdollisuutta.

Täydennyskoulutusta opettajille tulisi järjestää myös erilaisten oppijoiden tunnistamisessa ja uudenlaisten opetusmenetelmien käyttämisessä. Erilaisia oppijoita on keskimäärin 20 prosenttia kaikista oppijoista, ja osalle heistä tavallinen luokkamainen opetus ei sovellu. Erilaiset oppijat eivät tarvitse erityisopetusta, mutta he tarvitsevat erilaisia opetusmenetelmiä, kuten esimerkiksi draamamenetelmiä ja toiminnallisia menetelmiä.

Myös neurologisten häiriöiden tunnistamiseen kouluissa pitäisi panostaa enemmän. Tunnistamaton neurologinen häiriö voi aiheuttaa sen, ettei oppilas pysty seuraamaan normaalia opetusta, jolloin hän helposti putoaa normaalilta oppimispolulta. Tämä voi johtaa levottomuuteen ja häiriökäyttäytymiseen ja ajan myötä jopa syrjäytymiseen. Tällaisessa tilanteessa tulisikin useammin kysyä, mistä häiritsevä käyttäytyminen johtuu, eikä ensimmäisenä sitä, miten oppilasta rangaistaan. Toki koulussa on opittava myös sääntöjen noudattamista, mutta valitettavan usein olen entisessä työssäni törmännyt nuoriin, joiden epäsosiaalisen käyttäytymisen tai syrjäytymisen taustalla on se, ettei heidän erilaista oppimistyyliään tai neurologista häiriötään tunnistettu ajoissa.

Arvoisa puhemies! Koulua tulee kehittää henkilökunnan, oppilaiden ja vanhempien yhteistyönä. Kasvatuskeskustelut ovat tästäkin näkökulmasta tärkeitä. Koulutyötä on uudistettava kaikille osapuolille iloa tuottavaksi. Toiminnan ilo tulee yhteisöllisyydestä ja osallisuudesta. Toivonkin, että tämä erinomainen koulurauhapaketti jatkossa käynnistää runsaasti erilaisia Yhteisöllinen koulu -hankkeita eri puolilla Suomea.

Suna Kymäläinen /sd:

Arvoisa puhemies! Minäkin liityn kiitosten antajien jatkoksi ja jaan näkemyksen Lex Gustafssonista. On hienoa, että nämä suuret uudistukset ovat valmiina eduskuntakäsittelyyn päämääränä nuorten hyvinvointi, turvallisuus ja keskinäinen kunnioitus — tämä kaikki ilman hallitusohjelman kirjausta.

YK:n lapsen oikeuksien komitea kiinnitti huomiota suomalaisten lasten huonoon kouluviihtyvyyteen. Vastaukseksi huoleen tuolloinen opetusministeri Jukka Gustafsson julkaisi kymmenen kohdan esityksen, jolla edistetään työrauhaa ja osallisuutta koulussa. Oleellista on kaikkien lasten ja nuorten oikeus tulla kouluun huolettomin ja turvallisin mielin ilman pelkoa. Uudistus lisää opettajan oikeuksia puuttua lapsen ei-suotavaan käyttäytymiseen sekä listaa joukon kurinpidollisia ja kasvatuksellisia toimia, joita monissa kouluissa on jo käytettykin. Se tavoittelee yhdenvertaisia käytäntöjä eri koulujen välillä.

Tavoitteena on erityisesti lasten osallisuuden parantaminen. Osallisuuden tunteen lisääntyminen kasvattaa tunnetta kyvykkyydestä ja hallinnasta, jotka ovat merkittäviä tekijöitä viihtymisen ja hyvien oppimistuloksien saavuttamiseksi. Oppilaskuntien tehtäviä tarkennetaan. Koulun tulisi järjestää toimintansa siten, että oppilaille muodostuu mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin laajemmin kuin pelkästään oppilaskuntien kautta. Samalla lasten ja nuorten osaaminen ja kiinnostus oman ympäristönsä kehittämiseen, yhdessä tekemiseen ja päättämiseen vahvistuisivat. Jatkossa tulisikin koulukohtaisesti määräajoin selvittää koulun henkilökunnan, oppilaiden ja huoltajien näkemyksiä koulun toiminnasta. Esitykset ovat tervetullut lisä.

Osallisuudessa ei ole kyse ensisijaisesti säädöksistä tai rakenteista vaan enemmänkin laajemmasta asenteesta ja ilmapiiristä. Lapsistamme kasvaa halukkaita vaikuttamaan yhteisiin asioihin, kun heille annetaan tilaa eikä pelkästään ylhäältä alas -ohjausta, jossa lapset eivät itse osallistu osallisuuden menetelmien kehittämiseen. Gustafsson tavoittelikin aivan oikein koulua, jossa lapset itse pääsevät määrittelemään, mitkä asiat ovat heille tärkeitä, mihin yhteisiin prosesseihin ja millä tavoin he haluavat päästä mukaan. Aika muuttuu, tavat muuttuvat. Joskus on syytä ottaa mallia jo tehdystä, toisaalta kulkea rohkeasti uusia toimintamalleja ennakkoluulottomasti kokeillen.

Erityisesti minua lämmittää sijoitettujen ja huostaan otettujen lasten opetuksen parantaminen. Jatkossa peruskoulutuksen kustannusten korvaaminen koulutuksen järjestäjälle lopettaa asiassa esiintyneet kirjavat ja epätasa-arvoiset käytännöt. Kasvatuskeskustelun virallistaminen lakiin kirjattuna on tärkeä askel. Uudistus muuraa monissa kouluissa ja kunnissa monilla eri nimillä toimineet hankkeet nyt pysyväksi toimintatavaksi ja pakottaa vielä huonosti toimineet liikkeelle.

Jälki-istunnon toteuttamisen tarkennus parantaa opettajien keinovalikoimaa nyt laissa säädettynä. On tärkeää alleviivata, että jatkossa kirjallisten ja suullisten tehtävien ei tule olla rangaistuksenomaisia vaan niillä on oltava syy—seuraus-suhde tekoon. Tätä asiaa ei voi liikaa korostaa, ja se vaatii valtakunnallista ja alueellista opettajien koulutusta. Tähän täydennyskoulutukseen on myös rahoitus, 1,5 miljoonaa euroa, varattu. Tärkeä on myös periaate vahingonkorvauslain mukaisen korvausvelvollisuuden kirjaamisesta lakiin, niin ikään kaikista kodeista tutun siivoa sotkusi -periaatteen ulottaminen koulun arkeen ja sen luonnolliseksi osaksi.

Opettajien ja rehtorin toimivallan lisäys on tärkeä tilanteissa, jotka tähän asti ovat vaatineet järeitä toimenpiteitä, kun on syntynyt perusteltu epäily oppilaan koululaukun sisällöstä ja sen asiallisuudesta. On hyvä, että oppilas niin halutessaan voi myös valita toisen aikuisen näihin laukuntarkistustilanteisiin eikä niitä suoriteta julkisesti koko luokan edessä. Avohoidossa olevien oppilaiden nivelvaihe oman koulun ja sairaalakoulun välillä selkiintyy. Lain henkenä on kasvatuksellisuus, eivät rangaistukset. Sanonta "joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee" ei osu tähän päivään, kuten ei onneksi vanha sananlasku "kuka vitsaa säästää, se lastaan vihaa". Emme me tänä päivänä voi olla tekemässä lainsäädäntöä vanhoilla sananlaskuilla perustellen.

Tärkeää on painottaa osallisuuden ja yhteisöllisyyden lisäämistä päämääränä oppiminen etenkin kiusaamisen estossa ja oppilaiden vaikutusmahdollisuuksissa koulun järjestyssääntöihin. Turhaan on oppilaita karsastettu heidän omissa asioissaan — osallistuminen yhteisössä luontevaksi osaksi koulujen arjen kysymyksissä, unohtamatta kuulemista vaikkapa ruokalistojen laadinnassa. Opetusministeriössä on tehty hyvää työtä tämän koulurauhapaketin muodossa.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Jokaisella lapsella ja nuorella on oltava oikeus käydä koulua ja saada opetusta turvallisessa kouluympäristössä. Suomessa on käyty keskustelua jo pitkään koulurauhasta ja kouluturvallisuudesta. Me kaikki muistamme järkyttävät koulutragediat muun muassa Jokelasta ja Seinäjoelta. Jo tuolloin vaadittiin parempaa turvallisuutta oppilaitoksiin, ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä lasten ja nuorten pahoinvoinnin vähentämiseksi, oppilashuollon vahvistamista ja muun muassa psykiatrisen hoidon saatavuuden parantamista niin lapsille kuin nuorillekin.

Moni nuori on tuen ja hoidon tarpeessa, mutta pyynnöstä huolimatta he eivät sitä saa. Tältä osin perheet ovat eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, missä kunnassa he asuvat ja miten kunta on pystynyt hoitoja ja erilaisia tukimuotoja lapsille ja nuorille antamaan. Esimerkiksi tänä päivänä 105 kuntaa ei edelleenkään pysty tarjoamaan huostaan otetuille lapsille tarvittavia psykiatrisia hoitoja. Tämä on edelleen arkipäivää Suomessa.

Olemme varmasti kaikki saanet erilaisia viestejä siitä, että on lapsia, jotka ovat kokeneet todellista turvattomuutta, pelkotiloja, jotka vaikeuttavat koulunkäyntiä ja oppimista. Olemme varmasti kaikki myös kuulleet siitä, että kaikki koulut eivät mahdollista hyviä oppimisen edellytyksiä koulurauhattomuuden takia. Eniten tästä kärsivät ne lapset ja nuoret, joilla on keskittymis- ja oppimisvaikeuksia. Heille koulurauha ja -turvallisuus ovat erityisen tärkeitä.

Opettajat ovat puolestaan kokeneet itsensä avuttomiksi siinä, miten puuttua oppilaan levottomaan ja rauhattomaan käyttäytymiseen, selkeitä ohjeistuksia ja pelisääntöjä kun ei ole ollut. Nyt tähän vihdoin tulee parannuksia.

Hallituksen esitystä voidaan aivan aiheesta kutsua Lex Gustafssoniksi. Hän käynnisti lain valmistelut työrauhan saamiseksi kouluun. Tästä suuri kiitos vielä minultakin silloiselle ministerille Jukka Gustafssonille. Ilman teidän ponnekasta työtänne tämä ei olisi tässä vaiheessa, mistä me tänään nyt täällä kaikki iloisina puhumme.

Arvoisa puhemies! Lainsäädäntöön esitetään muutoksia, joilla parannetaan opetuksen ja koulutuksen hyviä toiminta- ja työskentelytapoja koulujen ja oppilaitosten työrauhan parantamiseksi. Nyt on ehdottoman tärkeää ymmärtää, ettei kyse ole vain kurinpitomahdollisuuksien lisäämisestä, vaan lähtökohtana on parantaa oppilaiden osallisuutta, koulun hyvinvointia ja viihtyvyyttä, vahvistaa oppilaiden turvallisuuden tunnetta, pienentää syrjäytymisen riskiä, selkeyttää oppilaiden vastuuta itsestään ja muista. Tämän lisäksi rehtoreille ja opettajille lisätään toimivaltuutta ottaa haltuun häirintään käytettäviä tai vaarallisia esineitä ja aineita. Opettajalla on myös mahdollisuus tarkastaa oppilaan tai opiskelijan tavarat ja päällisin puolin vaatetus tällaisten esineiden tai aineiden löytämiseksi. Tämä on erittäin kannatettavaa, sillä näin ei ole voinut toimia aikaisemmin, vaan tähän on tarvittu poliisin apua. Kyse on siis isosta kokonaisuudesta, jolla parannetaan koko oppimisyhteisön hyvinvointia, niin oppilaiden kuin henkilökunnankin, mutta tällä on myös vaikutusta kotiin.

Parantaessaan oppimisen edellytyksiä kaikissa kouluissa tämä laki on olennainen myös koulutuksen tasa-arvon takaajana. Tiedämme, että koulut ovat alkaneet eriytyä, ja tähän kehitykseen on välttämätöntä puuttua. Avohoidossa olevien oppilaiden opetusta tullaan myös parantamaan. Sairaalan sijaintikunnan velvollisuutta järjestää tarvittava opetus oppilaalle parannetaan, koulun ja sairaalakoulun yhteistyötä vahvistetaan, sairaalan sijaintikunnan on järjestettävä erikoissairaanhoidon piirissä olevalle oppilaalle sairaalaopetusta sekä tarvittava moniammatillinen tuki, mitä hän kulloinkin tarvitsee. Muutoksella pyritään varmistamaan, että kaikkien lasten oikeus oppivelvollisuuden suorittamiseen mahdollistuu ja toteutuu.

Myös oppilaiden osallisuutta vahvistetaan. Esityksenä on, että jokaisessa peruskoulussa olisi oppilas- tai opiskelijakunta. Tämän tarkoituksena on parantaa lasten ja nuorten mahdollisuutta osallistua heitä koskeviin asioihin ja päätöksentekoon. Oppilaat otetaan esimerkiksi mukaan koulussa olevien sääntöjen ja toimintojen laatimiseen, välituntien ja pihasuunnitelmien tekemiseen, kiusaamista ehkäisevien toimintamallien valmisteluun. Osallistua voi siis monella eri tavalla. Osallistuminen — olla osallisena ja vuorovaikutuksessa omissa asioissa — vahvistaa ja opettaa ymmärtämään, mitä päätöksenteko ja demokratia ovat ja miten niitä voi myös käyttää. Yhdessä tekemiseen on myös helpompi sitoutua ja kannustaa muita mukaan toimintaan.

Lasten ja nuorten osallisuus ja aito kuuleminen heidän omassa elämässään ja elinympäristössään on erittäin tärkeää. Tämä auttaa myös kasvatuksellisesti ymmärtämään vastuunkantoa ja lisää turvallisuutta ja viihtyvyyttä koulussa. Oppilaiden velvollisuuksia myös selkeytetään ja täsmennetään. Tässäkin on hyvä nähdä kasvatuksellinen tavoite, jossa huomioidaan nuoren ikä ja kehitys. Oppilas vastaa omista tekemisistään esimerkiksi siivoamalla aiheuttamansa sotkut. Tämä tulee tehdä valvotusti kahden aikuisen läsnä ollessa.

Arvoisa puhemies! Yksi asia, jota toivoisin, että sivistysvaliokunnassa vielä pohdittaisiin, on se, että kouluyhteisön vastuuta lain osalta ei rajattaisi vain rehtoriin ja opettajiin. Kouluissa on myös muuta henkilökuntaa, joka saattaa joutua tilanteisiin, joissa se joutuu puuttumaan asiaan, esimerkiksi kouluavustajat ja terveydenhoitajat. Koulun koko yhteisöllisyys myös vahvistuisi, kun vastuuta jaettaisiin laajemmin. Näin koulun aikuiset ovat yhdenvertaisessa asemassa suhteessa oppilaisiin eikä se mahdollistaisi mitään niin sanottua peliä oppilaiden keskuudessa. Uskon, että tämä vahvistaisi koulun yleistä turvallisuutta, yhteisöllisyyttä entisestäänkin. Toivoisin, että valiokunta kuulisi vielä asiantuntijoita, keille kaikille vastuuta laajennettaisiin tai tarvitaanko listausta tämän asian osalta ollenkaan.

Hallituksen esitys on erittäin kannatettava. Se luo kouluihin vahvempaa kasvatuksellista otetta, tuo ennalta ehkäisevät toimet vahvemmin osaksi koulun arkea. Uskon vahvasti, että tämä kauan odotettu esitys tulee tarpeeseen ja luo kouluille paremmat mahdollisuudet kehittää ja parantaa kouluyhteisöä nykyistä turvallisempaan ja oppimisen kannalta parempaan suuntaan.

Vielä kerran kiitos, ministeri Gustafsson.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kävimme värikkään debatin näiden esitysten innoittamina. Yhtäältä oikeutetusti jaettiin kiitosta varsinkin perustyön tehneelle aiemmalle opetusministerille lakiehdotuksista, jotka ovat realistisia, arjen keskeltä nousevia, jalat maassa olevia ja epäkohtiin puuttuvia. Mutta yhtäältä keskustelussa oli myös valitettava eipäs—juupas-asetelma. Se tuntui jo välillä siltä, että jos rinnastettaisiin tuonne palokuntalaisten maailmaan, niin toimisiko palokunta siten, että jos palokunta hälytetään tulipalopaikalle, niin palokunta ryhtyy siellä miettimään, miten tulipalo on syntynyt, ja miettimään palon alkusyitä. Ei. Palokunta menee sammuttamaan palon, ja syiden selvittämisen vuoro on toisilla ja toisaalla.

Mutta joka tapauksessa tästä kontrastista varmasti löydämme ytimen. Lapsista ja nuorista on välitettävä, ja me kaikki olemme kouluasioitten asiantuntijoita. Enemmän tai vähemmän jokainen aikuinen suomalainen on asiantuntija sen vuoksi, että hyvässä tai pahassa kouluvuodet ovat jättäneet lähtemättömät jäljet.

Tässä yhteydessä meidän on hyvä miettiä, mitä meidän aikamme lapset ja nuoret ovat menettäneet sellaista, mitä meillä on ollut heidän iässään. Vaikka elämä ulkonaisesti, taloudellisesti, oli niukempaa ja koulumaailmassa resurssit olivat vähäisempiä, niin kuitenkin meillä oli jotakin sellaista hyvää, kestävää, jota tämän päivän lapsilla ja nuorilla ei ole. Oli yhteisö lähellä, uskallettiin puuttua toisiin, välitettiin, asetettiin rajoja. Nyt ihmiset elävät valitettavasti (Timo Heinonen: Ei kaikki!) poteroissaan. On privatisoiduttu liiaksi. Ja kyllä meidän todellakin on pyrittävä löytämään tätä yhteisöllisyyttä, sen arkiset muodot elää yhteisöllisyyttä todeksi, löytämään yhteisöllisyyden elämäntapa uudelleen toimivasti, arkisesti, aidosti. Ja me todellakin tarvitsemme toisista välittämisen kulttuuria.

Nämä esitykset tukevat niitä kansainvälisesti arvostettuja asioita, joista suomalaista koulujärjestelmää arvostetaan. Tämä vahvistaa niitä, ja yhtä lailla nämä pohjautuu niille hyville ja todeksi eletyille arvoille. Tältä pohjalta voimmekin olla rohkeita, vaikka monia vaikeuksia ja haasteita tämän päivän koulumaailmassa on ja koulutyö on vaativaa niin koululaisille kuin kaikille kouluyhteisössä työskenteleville, että kyllä meillä vastaisuudessakin kasvaa lapsia ja nuoria, jotka ovat tasapainoisia, osaavat suhtautua kanssaihmisiin asiallisesti, suhtautuvat luontoon kunnioittavasti, elävät ihmisinä ihmisten keskellä ihmisiksi.

Johanna Ojala-Niemelä /sd:

Arvoisa herra puhemies! Nyt käsiteltävänä olevan esityksen tavoitteena on lisätä opettajien ja rehtorien toimivaltuuksia puuttua häiriökäyttäytymiseen ja muuttaa keinovalikoimaa kasvatuksellisempaan, tehokkaampaan ja ennalta ehkäisevämpään suuntaan. Tavoitteena on koulurauhan edistäminen, ja koulurauhapaketti on askel hyvään suuntaan. Ilolla tervehdin myös sitä, että lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden palvelut paranevat.

Lain hyväksymisen myötä työrauhan edistämiseen perusopetuksen puolella pyritään kasvatuskeskustelulla, joka olisi ensisijainen keino puuttua oppilaan häiritsevään ja epäasialliseen käyttäytymiseen. Kasvatuskeskustelun tavoitteena on varhainen puuttuminen häiriökäyttäytymiseen sekä kasvatuksellisten keinojen käyttäminen oppilaan käyttäytymisen parantamiseksi.

Lisäksi jälki-istunnon toteuttamistavasta säädetään jatkossa tarkemmin. Näin mahdollistetaan kirjallisten ja suullisten tehtävien ja harjoitusten teettäminen. Harjoitusten tulee olla oikeasuhtaisia sekä kasvatusta, opetusta ja kehitystä tukevia ja ikä ja kehitystaso huomioon ottaen oppilaalle sopivia. Tehtävät tulee myös järjestää siten, ettei oppilas joudu olemaan pois opetuksesta.

Uutena keinona on myös oppilaiden velvollisuuksien täsmentäminen. Oppilaiden velvollisuutta vastata aiheuttamistaan vahingoista vahvistetaan lisäämällä koululakeihin viittaus vahingonkorvauslain mukaiseen korvausvelvollisuuteen. Oppilas voidaan velvoittaa kasvatuksellisessa tarkoituksessa siistimään aiheuttamansa sotku. Tehtävä tulee suorittaa valvotusti, eikä se saa muodostua ikään tai kehitystasoon nähden vaaralliseksi tai raskaaksi.

Haluan painottaa erityisesti ennaltaehkäisyä ja sitä, että häiritsevästi käyttäytyvä lapsi tai nuori tarvitsee ensi sijassa apua ja tukea, ei rangaistuksia tai koulusta erottamista. Siksi pidänkin hyvänä, ettei kolmen päivän erottamisoikeutta esitetä perusopetuksessa toteutettavaksi. (Sari Sarkomaa: Erottamista ei ole esittänyt kukaan!) — Opetuksen epäämisoikeutta, aivan oikein, edustaja Sarkomaa. — Ovi auki ja ulos -tyyppinen ratkaisu ei palvele edes nuorta itseään, jos hänelle ei samaan aikaan ole tarjota apua ongelmien ratkaisemiseksi ja erilaista tukea, häiriköinnin taustalla kun on lähes aina pahaa oloa ja terveydellisiä ongelmia.

Sen sijaan lukioon esityksessä esitetään kolmen päivän opetuksen epäämisoikeutta. Perusteena käytetään sitä, että käytäntö on jo olemassa ammattikoulujen osalta. Vaikka tässä on kysymys käytäntöjen yhtenäistämisestä, kohteena ovat ikätoverit, niin toivon kuitenkin, että tätä oikeutta käytetään harkitusti ja maltillisesti.

Kouluissa ongelmat on ratkaistava muullakin tavoin kuin kurilla. Yksi keino on nuorten osallisuuden ja yhteisöllisyyden lisääminen. On erinomaista, että tällä esityksellä pyritään vahvistamaan osallistumista. Yhdessä luodut säännöt ovat helpompia hyväksyä ja noudattaa. On surullista, että suomalaiset koululaiset kokevat vaikutusmahdollisuutensa kouluissa vähäisiksi. Uuden lain myötä opetuksen järjestäjän tulee edistää kaikkien oppilaiden ja opiskelijoiden osallisuutta muun muassa järjestämällä mahdollisuus osallistua opetussuunnitelman ja esimerkiksi kiusaamista ehkäisevän suunnitelman sekä koulun tai oppilaitosten järjestyssäännön valmisteluun. Kun nuoret sitoutetaan jo valmisteluvaiheessa itseään koskevien suunnitelmien laatimiseen, niin ovat tuloksetkin parempia.

Nämä molemmat nyt käsiteltävänä olevat hallituksen esitykset muodostavat hienon kokonaisuuden. Esitysten taustalla kummittelevat Jokelan ja Kauhajoen tapahtumat, jotka eivät saa toistua. Merkille pantavaa on, että näin taloudellisesti vaikeana taantuman aikana hallitus satsaa rahaa siihen, että kuraattoreiden ja psykologien virkoja saadaan lisää. Palvelujen laajentumisesta aiheutuvat kulut ovat vuonna 2014 10,9 miljoonaa euroa. Tätä ei kuitenkaan tule katsoa pelkäksi kulueräksi, vaan nimenomaan satsaukseksi tulevaisuuteen meidän nuorten hyväksi. On hieno asia, että lain myötä oppilaille ja opiskelijoille tulee oikeus päästä keskustelemaan psykologin tai kuraattorin kanssa seitsemän päivän kuluessa yhteydenotosta. Kiireellisissä tapauksissa keskusteluun olisi päästävä samana tai seuraavana päivänä. Esityksessä myös koulun, opettajien ja vanhempien rooli korostuu jatkossa, mikä on hyvä asia.

Anna Kontula /vas:

Arvoisa puhemies! Ensin muutama sana vanhemmuuden hukkaamisesta. Niin kauan kuin minä olen keskustelua seurannut jollakin tietoisuuden tasolla, ehkä kolmisenkymmentä vuotta nyt jo, vanhemmuus on ollut hukassa. Historiallisia lähteitä kun katsoo vähän kauemmas, huomaa, että vanhemmuus on ollut hukassa jo 60-luvulla. On hyvin vaikeata nähdä, millä lailla tässä ajassa vanhemmuus olisi jotenkin pahemmin hukassa kuin mitä se oli 50-luvulla, jolloinka äidit tekivät kuusi päivää viikossa kymmentuntista päivää, isät olivat sotien traumatisoimia ja alkoholisoituneita ja lapsia oli perheessä 5—6 hyvinkin, tai mitenkä se oli vähemmän hukassa 70-luvulla, jolloinka vapaasta kasvatuksesta alettiin ensimmäistä kertaa puhua ja jolloinka se kuuluisa rajojen asettaminen ymmärrettiin ihan eri tavalla kuin tänä päivänä.

Sen, että nyt puhutaan koulurauhasta ja koulurauhan puuttuminen nähdään ongelmana, täytyy johtua jostakin muusta kuin siitä, että nykypäivän vanhemmat olisivat jotenkin ratkaisevasti huonompia vanhempia kuin heidän omat vanhempansa ja isovanhempansa. Tilastot nimittäin kertovat, että ainakin nykyvanhemmat leikkivät lastensa kanssa enemmän kuin mikään muu vanhempien sukupolvi heitä ennen koskaan aikaisemmin. Tilastot kertovat myös, että nykynuoret juovat vähemmän, polttavat tupakkaa vähemmän ja tappavat toisiaan vähemmän kuin nuoret tekivät esimerkiksi minun nuoruudessani. Sen takia minä toivoisinkin, että me kiinnittäisimme huomiota laajemmin niihin yhteiskunnallisiin muutoksiin, jotka saattavat johtaa siihen, että nyt koulurauha mielletään eri tavalla ongelmana.

Yksi tällainen muutos on varmasti se, että työmarkkinat ovat muuttuneet niin, että nyt käytännössä koko ikäluokka on koulutettava. Ei ole enää sitä mahdollisuutta, että ne lapset, jotka eivät siellä koulunpenkillä viihtyneet, hankkiutuvat hyvään ja kunnolliseen elämään jossakin sellaisessa työssä, jossa ei koulutusta tarvitse. Me elämme nyt yhteiskunnassa, jossa tavallisen ravintolakokin ammattiin tarvitaan enemmän koulutusvuosia kuin mitä sata vuotta sitten tarvittiin yliopistoprofessorin työhön. Tämä on valtava muutos, ja erityisen suuri muutos tämä on niitten lasten, niitten ihmisten kohdalla, joilla on erilaisia oppimisen ongelmia suhteessa meidän aika normatiiviseen koulutusjärjestelmään. Minun oma isoisäni erotettiin aikanaan koulusta erilaisena oppijana. Tunnen vuosikymmenten varrelta myös monia muita tapauksia, jotka ovat löytäneet elämänuransa muulla tavalla, kun eivät koulun järjestyksessä pärjänneet vaan olivat siellä häiriöksi, mutta nykyään sitä vaihtoehtoa ei ole enää käytössä.

Arvoisa puhemies! Muutama sana siitä ilmapiiristä, jossa tätä lakia on valmisteltu. On aivan selvää, että kaikki me toivomme turvallista ja kannustavaa kouluympäristöä lapsille, mutta on virhe olettaa, että turvallinen ja rauhallinen, kannustava kouluympäristö olisi yhtä kuin kuri ja voimankäyttöoikeuksien ja rangaistuksien lisääminen. Sen sijaan pitää pohtia niitä syitä, mitkä tuottavat kouluun rauhattomuutta. No, täällä on esitetty useita. Niitä ovat suuret ryhmäkoot, lasten kilpailuttaminen keskenään, eri syistä johtuva pahoinvointi, muun muassa lasten heikot kotiolot, opettajien mahdolliset heikot kotiolot tai vaikka koulujen heikko kunto, josta tässäkin salissa puhuttiin pari viikkoa sitten, ja siitä aiheutuvat sisäilmaongelmat. Itse nostin tässä aikaisemmin esille erityispedagogisen täydennyskoulutuksen vähäisyyden. Itse asiassa viime vuosina, kun integraatio on edennyt, täydennyskoulutus on pikemminkin vähentynyt kuin lisääntynyt — kuten sen olisi pitänyt.

Suurimpana ongelmana minä itse näen kuitenkin, että koulun rutiinit ja rakenteet elävät täysin eri ajassa kuin meidän lapsemme. Minä otan esimerkiksi lakin pitämisen sisällä. Minä otan tämän esimerkin, vaikka se sinällään kuulostaa mitättömältä, mutta tämä on hyvin yleinen. Näitä törmäyksiä siitä, pitääkö lakki ottaa pois sisätiloissa, tapahtuu satoja joka päivä meidän kouluissamme, ja se on yksi keskeinen hierarkioita, valtaa ja kontrollia määrittävä rakenne ja sääntö monissa suomalaisissa peruskouluissa. No, koulu lähtee siitä käytännöstä, mikä vielä 1970-luvulla oli ihan normi, että lakki on sitä varten, että se suojaa eri säiltä, kylmältä tai kuumalta, ja sen takia se otetaan pois sisällä. Nämä 2010-luvun nuoret ajattelevat lakkia asusteena ja osana identiteettiään. Lakeista pidetään huolta, vaikkei mistään muusta omaisuudesta pidettäisikään, ja ne riisutaan käytännöllisesti katsoen vain suihkussa. Kuten JVG sen räppää: "Mitä sä siit tiiät? Koutsi kaiken riisuu vois, mut en ota mun snapbackii pois." Kyse on myös ulkonäöstä. Kukapa meistä haluaisi istua ihastuksensa vieressä tukka lakin litistämänä, varsinkaan jos sattuu olemaan 14-vuotias ja muutenkin epävarma ulkonäöstä.

Kysymys onkin: jos lakkisäännöstä voidaan joustaa jopa eduskunnan täysistuntosalissa, miksi sitä ei voida tehdä kouluissa, miksi pidetään yllä tällaisia sääntöjä, jotka selvästikään eivät vastaa mitenkään näiden nuorten ja lasten arkikokemusta ja joilla ei ole yleisesti hyväksyttyä legitimiteettiä? Kyse on siitä, että koulu ei toimi synkassa ympäröivän yhteiskunnan kanssa ja että ratkaisua tähän ongelmaan ei etsitä koulun kehittämisestä vaan lasten pakottamisesta koulun keinotodellisuuteen.

Toinen esimerkki ovat täälläkin jo esille nousseet vaatimukset siitä, että kännykät pitäisi voida kerätä, vaikka niillä ei häirittäisi tunnin kulkua. Minä väittäisin, että nämä nuoret, nämä lapset kuitenkin koululuokissa räpläävät vähemmän kännyköitä kuin arvon edustajakollegat tässä salissa. Ja minusta on jollakin lailla kummallista, että lapsia kasvatetaan langattoman teknologian maailmaan takavarikoimalla heiltä kännykät ja antamalla tilalle lyijykynä. Toinen vaihtoehto olisi hyödyntää kännyköitä opetuksessa. Meillä on esimerkiksi Ylöjärvellä parhaillaan käynnissä tästä hieno kokeilu, jolla on saatu merkittäviä tuloksia aikaan. Olen nähnyt myös erityisryhmien opetuksessa kännyköistä olevan valtavaa hyötyä. Näinkin voitaisiin toimia, jos koulu eläisi tätä päivää tai kun lapsia ajatellaan jopa tulevaisuutta varten.

Arvoisa puhemies! Lapsilla on oikeus turvalliseen ja kannustavaan kouluun. Se kuitenkin edellyttää asenne- ja rakennepäivityksiä, ei vain halpaa kuripolitiikkaa. Onneksi tässä lakiesityksessä tämä on ymmärretty. Muutokset ovat varovaisia mutta pääosin kuitenkin oikeaan suuntaan. Minä toivon, että lakiesitys säilyisikin läpi valiokuntakäsittelyn suurin piirtein tällaisena asiaan liittyvistä intohimoista huolimatta. Hyvä sääntö lapsiin ja nuoriin liittyvässä lainsäädäntötyössä on, että jos me näemme lapsissa vain ongelmia, me melko varmasti tilaamme itsellemme ongelmia. Jos me näemme heissä auringonnousun, me saamme sellaisen.

Anne Louhelainen /ps:

Arvoisa puhemies! Tänä keväänä on paljon puhuttu koulurauhasta. Pääsääntöisesti kuitenkin valtaosa nuorista käyttäytyy mallikkaasti ja enemmistö vanhemmista kantaa vastuuta lapsistaan ja kouluissa työ sujuu mallikkaasti. Valitettavasti useiden reaalimaailman esimerkkien vuoksi olemme kuitenkin tilanteessa, jossa opetuksen ja työrauhan turvaamiseksi on tarjottava uusia keinoja.

Tällä lakimuutoksella pyritään vaikuttamaan muun muassa koulujen työrauhaan lisäämällä perusopetuslakiin säännös kasvatuskeskustelusta, tarkentamalla lain jälki-istuntoa koskevaa säännöstä sekä täsmentämällä kurinpitokeinojen määräämiseen liittyviä toimivaltuuksia. Näistä on hyvä keskustella.

Yhteiskunnassa paha olo on lisääntynyt, ja nuorten kohdalla se purkautuu usein kouluissa. On erittäin tärkeää, että niin opettajille kuin myös kaikille muille kouluissa työskenteleville mahdollistetaan olosuhteet työskennellä. Lailla pyritään takaamaan riittävät oikeudet toimia koulurauhan ylläpitämiseksi. Käytännössä lain tulkinta onkin aina sitten toinen asia, ei aina helppo yhtälö.

Arvoisa puhemies! Nämä nyt tarkennettavat kurinpitosäädökset tulevat pääasiassa koskemaan opettajia ja rehtoreita, mutta kouluissa työskentelee myös runsaasti muuta henkilökuntaa. Esimerkiksi koulunkäyntiavustajien määrä on viime vuosina ollut melko lailla kasvussa, vaikka valitettavasti monissa kunnissa on nyt jouduttukin talousvaikeuksien takia heidän määräänsä vähentämään.

Koulunkäyntiavustajat joutuvat päivittäin samoihin tilanteisiin kuin opettajat, mutta heillä ei lainsäädäntöön ole kirjattu samoja kurinpito-oikeuksia. Ongelmia aiheutuu esimerkiksi tilanteessa, jossa opettajan pitäisi keskittyä opetuksen järjestämiseen, mutta koska koulunkäyntiavustaja ei saa poistaa häiritsevää oppilasta luokasta, joutuu opettaja keskeyttämään opetuksen ja kuljettamaan häiritsevän oppilaan pois luokasta. Usein koulunkäyntiavustajat työskentelevät hyvin lähellä oppilaita ja joissain tapauksissa myös erillisessä tilassa. Silti tulevassa lakimuutoksessa ei juurikaan oteta koulunkäyntiavustajien asemaan kantaa. Esimerkiksi JHL on esittänyt, että koulunkäyntiavustajille tulisi säätää kelpoisuusedellytykset, joiden myötä heille pitäisi taata samat kurinpito-oikeudet kuin opettajille, tilanteet kun ovat samat. Koulunkäyntiavustajat kokevat uhkaavia ja työrauhaa loukkaavia tilanteita siinä, missä opettajat ja rehtoritkin. Tutkimuksen mukaan joka kolmas koulunkäyntiavustaja oli kokenut työssään muun muassa potkimista, lyömistä, sylkemistä, läpsimistä, raapimista, nimittelyä, valehtelua ja haukkumista.

Tein tästä aiheesta keväällä kirjallisen kysymyksen, johon vastatessaan ministeri ei luvannut muutosta nykytilanteeseen koulunkäyntiavustajien asemassa yleensä tai roolissa koulun työrauhan turvaamisessa. Myöskään kelpoisuusehdoista ei ministerin vastauksen mukaan aiota lähitulevaisuudessa säätää. Koulunkäyntiavustajilla voi kuitenkin ex-opetusministeri Gustafssonin mukaan olla tärkeä rooli nyt lakiin kirjattavassa kasvatuskeskustelussa, jonka tuleekin olla ensisijainen kurinpitotoimi. Tärkeää onkin, että oppilaitos huolehtii siitä, että kaikki henkilökunnan jäsenet ovat kasvatuskeskustelun mahdollisuudesta ja velvoitteista tietoisia. Ideaalistahan olisi, että kasvatuskeskustelu olisi luonnollista ja jatkuvaa vuoropuhelua, jolloin varsinaisia häiriötilanteita syntyisi mahdollisesti vähemmän.

Arvoisa puhemies! Lain täytäntöönpanosta haluaisin todeta sen, että lain kustannusvaikutukset on arvioitu melko pieniksi. Tätä tuleekin vielä valiokuntakäsittelyssä tarkastella, sillä esimerkiksi OAJ on huolissaan siitä, että kun lakiin lisätään opettajien työaikaa lisääviä velvoitteita, niin kaikkia kasvavia kustannuksia ei ehkä ole otettu huomioon. Vaarana onkin, että tarvittavat muutokset jäävät toteutumatta, mikäli riittävää rahoitusta ei turvata.

Myöskään oppilaiden kokema turvallisuuden tunne ei aina ole tarpeellisella tasolla. Tällä lakimuutoksella parannetaan myös oppilaiden osallistumista säätämällä perusopetuslakiin oppilaskunnat pakollisiksi. Tämä on hyvä suunta, sillä monet nuoret haluavat vaikuttaa omiin asioihinsa. Osallistuminen ja yhteisöllisyys ovat tärkeitä meille kaikille, ja ne tuovat yhteenkuuluvuutta.

Arvoisa puhemies! Tähän lakiesitykseen kuuluu monta tärkeää asiaa. Edustaja Tuula Peltoselle kiitos siitä, että eduskunnassa on kevään ajan kokoontunut puoluerajat ylittävä Työrauha kouluun -ryhmä, joka on asiantuntijoiden voimin pohdiskellut tätä tulevaa lakiesitystä. Lakiesitys saakin varmasti myös kattavan valiokuntakäsittelyn.

Olen iloinen myös siitä, että nykyinen opetusministeri Kiuru antoi ex-opetusministeri Gustafssonille kiitoksen tästä Lex Gustafssonista, joka meillä tänään on käsittelyssä. Ex-ministeri Gustafsson teki erittäin hyvän pohjatyön näiden meille kaikille tärkeiden asioiden eteen.

Jukka  Gustafsson  /sd:

Arvoisa puhemies! Kuluneet kaksi vuotta opetusministerinä ovat antaneet paljon. Olen tehnyt parhaani sen eteen, että suomalaisissa kouluissa ja oppilaitoksissa olisi entistä parempi olla ja oppia. Olen tuntenut aitoa tekemisen iloa voidessani kunnianhimoisena sivistyspoliitikkona jättää myös oman jälkeni koulutusjärjestelmämme kehittämiseen. Työmme oikeudenmukaisemman koulutuspolitiikan, koulutuksen paremman saatavuuden ja korkean laadun edistämiseksi on edennyt kahdessa vuodessa aika paljon. Hallituskauden ensimmäisen puoliskon aikana olemme saaneet hallituksessa monia tärkeitä asioita alulleen. Näistä kaksi on tänään lähetekeskustelussa.

Vaikka hallitusohjelma on koulutuspolitiikan osalta mielestäni oikein hyvä, ei sitä tehtäessä voitu ennakoida kaikkea. Niinpä otin tosissani tutkimustulokset, puolentoista vuoden takaa, joiden mukaan 70 prosenttia opettajista koki vakavia puutteita työrauhaongelmiin ja kurinpitokeinoihin puuttumisessa ja ratkaisemisessa. Siksi käynnistin lainsäädäntövalmistelun hallitusohjelman ulkopuolelta koulujen työrauhan turvaamiseksi, kuitenkin vahvalla kasvatuksellisella otteella. Pyysin noin puolitoista vuotta sitten Opetushallituksen pääjohtajalta ja hänen esikunnaltaan asiantuntija-arviota, mitkä olisivat järkevät toimet, mitä tehdä tilanteen korjaamiseksi. Sain Opetushallituksen pääjohtajalta viime vuoden kesäkuun viimeisellä viikolla neljän viiden liuskan muistion toimenpide-esitykseksi. Siltä pohjalta opetus- ja kulttuuriministeriössä johdollani virkamiehet käynnistivät valmistelutyön, jossa tämä opetushallituksen esitys laajeni merkittävästi ja se syveni merkittävästi.

Koulujen työrauhaa ei turvata kuitenkaan pelkällä kurilla. Keskeistä on antaa kouluille ja opettajille uusia osallistuvia keinoja koulujen työrauhan ylläpitämiseen. Koulujen yhteisöllisyyttä vahvistetaan lisäämällä oppilaiden osallisuutta ja osallistumista muun muassa koulujen järjestyssääntöjen ja opetussuunnitelmien laadintaan. Samalla oppilaiden vastuuta vahingonteoista selkeytetään, koulun kasvatuskeskustelun asemaa vahvistetaan ja jälki-istuntoon liittyvää lainsäädäntöä tarkennetaan. Lisäksi laajennetaan opettajien valtuuksia tarkistaa tavarat ja ottaa pois vaaralliset tai häiritsevät esineet.

Samanaikaisesti nyt työrauhalain kanssa eduskunta saa käsiteltäväkseen myös oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevan hallituksen esityksen, joka tulee merkittävästi parantamaan toisella asteella olevien opiskelijoiden terveyspalveluja. Pidän myöskin tätä lakikokonaisuutta äärimmäisen merkittävänä.

Arvoisa puhemies! Uusi koulurauhalaki on uusi työkalupakki opettajille. Laki muuttaa perus- ja toisen asteen opetusta koskevaa lainsäädäntöä ja tuo luokkiin — niin uskon, tiedän, tunnen — oppimisrauhaa, osallistumista sekä opettajille paremmat välineet puuttua häiriökäyttäytymiseen. Ministeri Kiuru on tuonut ansiokkaasti kalkkiviivoille tämän erittäin tärkeän uudistustyön. Kyse ei ole kurista vaan kouluyhteisön pelisääntöjen selventämisestä, oppilaiden mukaan ottamisesta ja koulussa työtään ja opintojaan suorittavien paremmasta viihtymisestä. Suomalainen peruskouluhan on ollut menestystarina. Meidän on pidettävä kiinni siitä, että se myös säilyy sellaisena. Yli neljässä viidestä peruskoulusta tapahtui vuosina 2008—2009 oppituntien häirintää. Siksi tarvitaan ryhtiliike, ja sen takaa uusi työkalupakki opettajille.

Tahdon tässä lähetekeskustelussa korostaa erityisesti koulujen järjestyssääntöjen merkitystä. Niillä on mahdollisuus sitouttaa ja antaa oppilaille ja kodeille ääni. Pidän tärkeänä, että lain eduskuntakäsittelyssä voitaisiin vielä vahvistaa ja kirkastaa koulussa yhdessä tehtävien järjestyssääntöjen merkitystä. Niiden suunnittelussa tulee olla mukana koko koulun henkilökunta, oppilaat ja vanhemmat. Kun säännöt on luotu yhdessä, niihin sitoutuminen on helpompaa. Jokaisen on tunnettava oikeutensa ja velvollisuutensa. Ajattelen niin, että edustaja Sarkomaankin peräämä koulurauhan julistus ja muu voisivat olla osa tätä koulujen järjestyssääntöä. Nyt käsiteltävä paketti tuo konkreettisia keinoja puuttua häiriökäyttäytymiseen, mutta ennen kaikkea sen tarkoitus on tuoda oppilaille mahdollisuuksia osallistua yhteiseen päätöksentekoon ja taata hyvinvointia. Koulu on mielestäni paikka, jossa kohdataan ehkä ensimmäistä kertaa erilaisuutta, joudutaan toimimaan ryhmänä ja luovimaan oman ja muiden näkemysten aallokossa. Näillä eväillä tästä työstä tehdään nyt helpompaa niin työtä ohjaavalle opettajalle kuin koulun henkilökunnalle ja oppilaille.

Arvoisa puhemies! Olen saanut sellaisen neuvon, että tärkein asia sanotaan joko puheen alussa tai lopussa, ja nyt sanon lopussa: Kiitos kollegoille myönteisestä palautteesta. Kiitos myöskin opetus- ja kulttuuriministeriön, Opetushallituksen virkamiehille, että tämä lakikokonaisuus saatiin kohtuuajassa valmistettua. Ja kiitos myöskin kollegoille, sivistyspoliittisen ministerivaliokunnan ministereille, jotka edustivat siis hallituspuolueita, joissa kahteen kolmeen otteeseen tätä lakikokonaisuutta on käsitelty. Olen saanut siinä yhteydessä hyvän henkisen tuen ja kannustuksen viedä tätä lakia eteenpäin. Vielä kerran kiitos ja parhaat menestyksen toivotukset opetusministeri Kiurulle jatkossa.

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Opetusministeri Kiuru on halunnut käyttää 2 minuutin puheenvuoron.

Opetusministeri Krista Kiuru

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti muutama kommentti.

Minusta on tärkeätä, että tässä Jukka Gustafsson kertoi juuri, mitä suurta tällä lakipaketilla saadaan aikaan. Se ei ole pelkästään sitä, että selkeytetään koulun pelisääntöjä kurinpidon suhteen, vaan erityisesti luodaan osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, mikä selkeästi tuntuu olevan tämän päivän koulukulttuurissa se iso haaste, jossa toimintaympäristöä on muutettava.

Minusta on tärkeätä myöskin, että me korostamme vanhemmuutta tässä ajassa eri näkökulmista ja pidämme huolta siitä, että meille muodostuu ihan uudenlainen triangeli: ei ole enää vain opiskelija, oppilas ja oppilashuoltohenkilökuntaan kuuluva kouluyhteisön jäsen, jotka sitten käyvät keskenään vuoropuhelua, vaan siihen tuodaan luontevana osana triangelin osaksi myöskin huoltaja, vanhempi. Minusta tässä laissa me turvaamme myös nämä mahdollisuudet.

On tärkeätä myöskin — edustaja Mäkisalo-Ropponen kantoi huolta siitä — miten kouluyhteisöä voitaisiin tukea esimerkiksi työnohjauksen merkeissä. Minusta tämä on yksi hyvä puoli, jota on syytä jatkossakin korostaa.

Sitten minusta myös edustaja Kontula kävi todella hienolla tavalla analysoimaan sitä, miten toimintaympäristö lapsen kannalta ja nuoren kannalta kouluissa on muuttunut. Minusta tuntuu, että tämä kännykkäkeskustelu, jota me olemme käyneet meidän yhteiskunnassamme nyt siitä, onko oikein esimerkiksi kieltää kännykät koulussa kokonaan, ei tässä ajassa vain ole osa tämmöistä yhteiskunnallista trendiä, kun me katsomme ympärillemme. Täällä on jokaisella aikuisellakin oikeus siihen, että apua saa hyvin nopeasti, jos hätä tulee, ja ei meidän kouluyhteisö voi olla irrallinen mistään muusta maailmasta. Eli vaikka näitä puuttumiskeinoja lisätään häiriökäyttäytymiseen, niin kuitenkaan suomalaisen kouluyhteisön osa ei voi olla se, että lapselta ja nuorelta katoaa tämä side siihen, että turvaa ja apua saa omalla kännykällä pyytää. Sitä kautta siellä loppuvat meidän rajamme.

Ihan viimeisenä, arvoisa puhemies, haluan vielä korostaa sitä, että edustaja Anneli Kiljunen otti esiin erittäin hyvän teeman, joka liittyy kyllä kääntöpuolena koko tähän juttuun. Kyllä koulujen eriarvoisuus on lisääntynyt, me joudumme sen tunnustamaan. Samalla myös oppilaiden, opiskelijoiden väliset oppimiserot ovat kasvaneet jopa kahteen vuoteen. Minusta tämä huoli on tärkeää huomioida, kun me käymme jatkossa keskustelua siitä, mikä on suomalaisen peruskoulun tulevaisuus, ja samalla siitä, mikä on suomalaisen koulutuksen ja osaamisen tulevaisuus. Kyllä me joudumme miettimään niitä tasa-arvoa edistäviä toimenpiteitä ja tämän eriarvoisuuden pysäyttämistä. Valintaa ei enää tehdä nyt, vaan se tehtiin jo 60-luvulla, kun päätettiin nykymuotoisen peruskoulun aloittamisesta ja starttaamisesta, ja se perustuu siihen, että tasa-arvoisella kasvatuksella me saamme eniten aikaan, ja siitä kansainväliset vertailut kertovat hyvää kieltään. Meidän kaikkein heikoimpien oppitulosten lapset ovat kansainvälisessä vertailussa huippuja samassa näkökulmassa, kun tarkastellaan huonojen oppimistulosten kanssa lapsia. Samassa meidän kaikkein parhaimmat eivät kärsi siitä, vaikka me pidämme kaikista kouluyhteisön jäsenistä huolta. Sitä kautta kaiken kaikkiaan eriarvoisuuden torjunta ja yhteisöllisyyden lisääminen ovat varmasti tulevaisuuden koulun isoimpia haasteita, ja minusta tällä lakiesityksellä siihen vastataan, juuri niin kuin Jukka Gustafsson tässä edellä toi julki.

Sari  Sarkomaa  /kok:

Arvoisa puhemies! Eduskunta käy Suomen tulevaisuuden kannalta mitä tärkeintä keskustelua. Käymme keskustelua niistä toimista, joilla turvaamme sen, että koulut ja oppilaitokset ovat hyviä paikkoja oppia jokaiselle lapselle, jokaiselle nuorelle ja myöskin opettajille hyviä paikkoja opettaa.

Täällä on käyty laajaa keskustelua kahdesta erittäin tärkeästä lainsäädäntöhankkeesta. On nostettu esille asioita, joita sivistysvaliokunnan on hyvä kuulemisissa ottaa huomioon, ja uskon, että nämä hyvät esitykset tulevat hioutumaan — ja toivottavasti tulevat osin vielä hioutumaan — timanteiksi, kun eduskunta tämän käsittelyn käy. On hyvä, että täällä on todella nostettu esille se asia, että myöskin hallituksen hyviä esityksiä on hyvä muuttaa ja tarkentaa. Tämä on hyvä lähetekeskustelu sivistysvaliokunnalle.

Haluan jatkaa vähän keskustelua vanhemmuudesta, kun täällä edustaja Kontula analysoi vanhemmuutta. Kyllä on tosiasiassa niin, että valtaosa lapsista voi paremmin kuin koskaan, mutta meillä on kasvava joukko nuoria, jotka voivat yhä huonommin, ja meillä on vanhempia, jotka kaikki haluavat olla vastuullisia, kaikki vanhemmat rakastavat, mutta meillä on tosiaankin perheitä, joissa vanhemmat eivät pysty huolehtimaan edes niistä lasten perustarpeista. On hyvin tärkeää, että joka ikisessä lakiesityksessä, joka ikisessä päätöksessä otamme huomioon sen, miten voisimme vanhemmuutta tukea ja turvata sen, että jokaisen lapsen on hyvä olla, mahdollista kasvaa turvallisesti aikuisuuteen. Näissä laeissa on erityisesti kysymys siitä, ja siksi haluan myöskin itse omassa puheenvuorossani vanhemmuuden nostaa esille.

Olen erittäin ilahtunut siitä, että kollegani, edustaja Gustafsson totesi sen, että on tärkeää, että tätä lakiesitystä vielä kerran katsotaan ja kirkastetaan ne kohdat pykälissä, joissa määritellään sitä, millä tavalla koulussa järjestyssäännöt, ne pelisäännöt, yhdessä luodaan. Lakipykälistä tulee paljon, mutta myöskin on paljon asioita, joita koulussa voidaan yhdessä tehdä, ja on tärkeätä, että siellä on koko kouluyhteisö mukana, niin kuin täällä on todettu, mutta myöskin vanhemmat ja oppilaat. Yhdessä tehdään pelisäännöt ja yhdessä niihin sitoudutaan. Toivon, että ihan pykälätasolla tulee muutoksia, jotta se koulurauha-, työrauhasopimus on kirjattu myöskin lainsäädäntöön. Opetusministeri on vastannut aihetta koskevaan kirjalliseen kysymykseeni, että lakiesitykseen ei tehdä muutoksia, että tämä on mahdollista jo nykylainsäädännön puitteissa, mutta me tiedämme hyvin, että kouluissa kovin eri tavalla toteutuvat kodin ja koulun yhteistyö ja lasten ja oppilaiden osallisuus. Sen takia on tärkeää, että tämä asia on myöskin pykäliin kirjattu.

Mielestäni on hyvä rehellisesti ja avoimesti nostaa esille se, että me emme saa koulujen työrauhaa aikaiseksi, jos emme ota nykyistä vahvemmin vanhempia mukaan. On myöskin totta se, että kodin ja koulun yhteistyössä on paljon käyttämätöntä voimavaraa. Meillä on nykyisen opetussuunnitelman perusteissa ensimmäistä kertaa kirjattu kodin ja koulun yhteistyö. Nyt kun tehdään uusia opetussuunnitelman perusteita, on tärkeää, että se on entistä vahvemmin kirjattu sinne ja myöskin tässä koulu-, työrauhalakipaketissa vanhempien osallisuus vahvemmin kirjataan.

On todella hyvä, että tässä käsittelyssä olevassa lakiesityksessä on todettu se, että kun opetussuunnitelmaa valmistellaan, niin myöskin valmistellaan sitten jokaiselle koululle oma suunnitelma, missä käydään läpi näitä kurinpito- ja ojentamiskeinoja. Kun siinä todellakin ovat mukana vanhemmat ja oppilaat, niin uskon, että me saamme sellaisen yhteisöllisyyden, jossa on paljon enemmän voimaa kuin yksittäisissä toimenpiteissä, joilla pyritään sitä koulukuria aikaansaamaan. Itse ainakin uskon vahvasti yhteisöllisyyden voimaan ja uskon siihen, että kun kotona todella tiedetään, mitä kouluissa odotetaan, minkälaiset säännöt siellä ovat, niin vanhemmat voivat kasvattaa lapsiaan, käydä keskusteluja kotona, ja kyllä se voima sille lapsen kasvatukselle on ihan eri, kun molemmissa päissä, niin kotona kuin koulussa, tiedetään, missä mennään, minkälaiset pelisäännöt ovat. Kun kasvatuksen linja on yhteinen, se on silloin varmasti tehokkain. Johdonmukaisuus ja oikeudenmukaisuus ovat asioita, joita lapset arvostavat, ja ne ovat myöskin parhaita kasvatuksen arvoja. Tuo johdonmukaisuus toteutuu silloin, kun myöskin vanhemmat ovat tässä vahvasti mukana, kun yhdessä rakennetaan sitä kasvatuksen kaarisiltaa. Todellakin toivon, että sivistysvaliokunta nämä pykälät käsittelyssään tarkentaa.

Arvoisa puhemies! Haluan yhden yksityiskohdan nostaa esille, kun täällä on tullut näitä muutostoiveita näihin kahteen lakipakettiin. Nostan oppilas- ja opiskelijahuollon ja ihan Helsingin näkökulmasta. Meillä yksityiset koulut, sopimuskoulut, ovat olennainen osa kouluverkkoa, ja pidän hyvin tärkeänä, että kun oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädäntöä viedään eteenpäin, niin kuulemme myöskin Sivistystyönantajia ja Yksityiskoulujen Liittoa, niin että saamme tästä kokonaisuudesta mukaan lukien valmisteilla oleva valtionosuusuudistus sellaisen, että myöskin sopimuskouluissa oppilashuolto toimii parhaalla mahdollisella tavalla eikä tule sellaisia säännöksiä, jotka vaikeuttavat sopimuskoulujen toimintaa. Uskon, että tästä hallituksella on yksimielinen näkemys, mutta haluan sen tässä sanoa, koska sopimuskouluissa huoli on ollut suuri tämän lain osalta.

Kiitän vielä edustaja Gustafssonia siitä, että hän näin ripeästi toi tämän lakiesityksen, mutta on hyvä kiittää myöskin Suomen Vanhempainliittoa, OAJ:tä, Opsiaa ja myöskin Suomen Rehtoreita, jotka ovat tehneet kovasti työtä tämän lakiesityksen eteen virkamiesten lisäksi.

Timo  Heinonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Yleisradio uutisoi reilu vuosi sitten uutisensa näin: "Huutelua ja riehumista, kännykän räpläämistä ja jatkuvaa pulinaa. Työrauhaongelmat ovat kouluissa arkipäivää. Yli puolet Ajankohtaisen kakkosen tekemään kyselyyn vastanneista peruskoulun opettajista kokee, että työrauhan puute on ongelma tunneilla. 71 prosenttia vastaajista kertoo, että työrauhaongelmat ovat lisääntyneet." Tähän Ajankohtaisen kakkosen tekemään kyselyyn osallistui OAJ:n kautta noin kolmannes 833 opettajasta, joille tuo kysely lähetettiin.

Tänä keväänä koulujen järjestysongelmista on puhuttu poikkeuksellisen paljon. Helsingin Alppilan yläkoulun tapahtumat saivat liikkeelle aikamoisen kansanliikkeen vaatimaan kuria kouluihin. Ottamatta kantaa sen enempää siihen, kuinka oikein opettaja toimi taikka kuinka oikein oppilas toimi tai kuinka väärin oppilas toimi tai kuinka väärin opettaja toimi, minun mielestäni tämän Alppila-tapauksen isoin vaikutus ja isoin ja tärkein asia oli se, että entisenä opettajana muistini mukaan lähes ensimmäisen kerran yleinen mielipide kääntyikin puolustamaan opettajaa. Aika yleinen ajattelu suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut se, että ei meidän lapsi, ei meidän tyttö, ei meidän poika, eivät he, mutta se opettaja toimi väärin, tai näin. Minun mielestäni tämä Alppilan tapaus osaltaan käänsi tietyllä tavalla suomalaisen ison joukon ajattelua. Jokin raja-aita oli ylitetty, ja se oli minun mielestäni sen surullisen tapauksen tärkein anti, jos siitä sellaista voi löytää.

Tuon Alppilan tapauksen jälkeen Kaleva kirjoitti pääkirjoituksessaan:

"Helsingin tapaus olkoon viimeinen hälytysmerkki siitä, että kouluturvallisuuden parantamiseksi on tehtävä jotain. Jos helsinkiläisopettajan erottamisesta jää päällimmäiseksi sellainen tunne, että häirikköoppilas sai niskalenkin opettajasta, ajaudutaan entistä vakavampiin ongelmiin.

Koulusta ei saa tehdä vankilaa, mutta pelisääntöjen on oltava selkeät."

Näin kirjoitti Kaleva pääkirjoituksessaan, minun mielestäni aika osuvasti.

Muistan sellaisen tapauksen, olikohan Keski-Suomesta, jossa heräsi aikamoinen kirjoittelu muutamia vuosia sitten, kun koulun siistijä, vanhan ajan siivooja, oli mennyt komentamaan, ojentamaan häiriköivää oppilasta. Siitä syntyi kirjoittelu vielä siihen aikaan ja kirjoitettiin, miten siistijä saattoi ojentaa lasta, kun ei hän ole edes kasvatustieteen maisteri. En muista, ministeri Huovinen voi muistaa, oliko Jyväskylä, Jyväskylän lehdissä tämä kirjoittelu silloin yleisönosastolla käytiin.

Muistan omalta opettaja-ajaltani, kuinka eräs kollega piti vanhempain kasvatuskeskustelua, joita toki on pidetty jo ennen tämän lain käsittelyä taikka tämän lain voimaantuloa. Muistan, miten hänelle olivat tulleet vanhemmat ja aloittaneet keskustelun, että kun meidän tyttö on tällainen, miksi te ette tee koulussa mitään. Opettajakollegani oli tehnyt mieli kysyä, että miksi te ette tee kotona mitään.

Tältä talvelta sain surullisia uutisia eräältä opettajaopiskeluaikani ystävältä, nykyiseltä opettajalta Päijät-Hämeestä, kuinka 9—11-vuotiaat lapset terrorisoivat koulua ja opettajat ovat jonottaneet muun muassa turpiin saaneina lääkäriin pääsyä hammasvaurioiden takia.

Debatissa halusin antaa kiitosta ex-opetusministeri Gustafssonille ja nyt sitten nykyiselle opetusministerille Krista Kiurulle ja haluan ne kiitokset uusia tässä. Lisää keinoja tarvitaan kouluihin työrauhaongelmiin puuttumiseksi. Sellaisia myönteisiä asioita tässä ovat muun muassa koululaukun tarkistaminen tai sitten nämä jälki-istuntotehtävät, joita esitetään tässä uudistuksessa. Itse olisin valmis myös siihen, että esimerkiksi todistusta ei annettaisi ennen kuin velvoitteet, vaikkapa annetut jälki-istunnot, on suoritettu. Muistan opettaja-ajoilta, miten tietyille oppilaille jälki-istuntojen vaikutus hukkui täydellisesti siinä vaiheessa, kun niitä alkoi olla plakkarissa 20 tai 30. Niitä ei enää ehtinyt edes suorittaa.

Arvoisa puhemies! Edustaja Gustafsson nosti esille yhdessä tehtävät järjestyssäännöt, ja ne ovat erittäin tärkeä osa tässä. On hyvä, että koulun järjestyssäännöt tehdään tulevaisuudessa niin, että niihin sitoutetaan ja osallistetaan koko kouluyhteisö, ja vaikkapa edustaja Sarkomaan, ex-opetusministerin, koulurauhajulistuskin sopisi siihen osaksi. Pidän myönteisenä myös sitä, että oppilaskunnat tulevat tässä lainsäädännössä pakollisiksi. Se on tärkeä osa sitä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, mitä suomalainen peruskoulu kaipaa.

Arvoisa puhemies! Puhemies Heinäluoma on ottanut esille myös sen, että rehtoreilla pitäisi olla mahdollisuus puuttua paremmin koulurauhaongelmiin. Hän on antanut tukensa sille, että annettaisiin rehtoreille oikeus evätä oikeus opetukseen kolmeksi päiväksi. Tässä keskustelussa, tuossa debatissa, voi olla, että itse kukin hieman turhan yksioikoisesti sitä keskustelua kävi. Luulen, että tässä salissa kaikki ovat aivan yhtä mieltä siitä, että ensin tarvitaan riittävät tukitoimet, tarvitaan riittävän pienet opetusryhmät, tarvitaan kaikki mahdollinen apu ja tuki. Mutta Suomen Rehtorit, Opettajien Ammattijärjestö, Vanhempainliitto ovat sitä mieltä, että vakavimmassa tilanteessa pitää olla keino viheltää peli poikki nopeasti. Ei kukaan halua, että hänen lastaan erotetaan koulusta, ei tietenkään, mutta jokaisen vanhemman pitää haluta, että hänen lapsensa ongelmiin puututaan.

Nyt säädetään lakia, jolla puututaan siis pahimpiin ongelmiin. Ei tämä muuta meidän suomalaista koulua merkittävällä tavalla, mutta se antaa opettajille mahdollisuuden puuttua vakavimpiin ongelmiin. Meillä on jo nyt voimassa se keino, että sivistyslautakunta tai koulutuslautakunta, millä nimellä se sitten kunnissa onkin, voi erottaa oppilaan koulusta, mutta usein se tapahtuu kuukauden puolentoista päästä. Joissain kunnissa sivistyslautakunta saattaa kokoontua kahden kuukauden päästä. Silloin se ei enää toimi sellaisena akuuttina pelin poikki viheltämisenä kuin sen pitäisi olla. Itse olen Opettajien Ammattijärjestön, Suomen Rehtoreiden ja Vanhempainliiton kanssa samaa mieltä, että silloin pitäisi olla mahdollisuus rehtorilla OAJ:n puhumaan niin sanottuun kolmen päivän koulukarenssiin. Ei silloin lasta jätetä yksin, ei tietenkään. En usko, että sitä tultaisiin käyttämään pienimpien lasten kohdalla, ei varmastikaan, mutta yläkoulussa, murrosiän aikana, se olisi viimesijainen keino nopeasti viheltää peli poikki, kun koululaisen oma turvallisuus, hänen luokkakavereidensa turvallisuus ja opettajien, koko kouluyhteisön turvallisuus sitä vaatisivat.

Niin kuin OAJ on esittänyt, ei lasta, nuorta jätettäisi yksin vaan tämän kolmen päivän aikana sosiaalitoimella olisi nopeasti keinot, mahdollisuudet laittaa asiaa kuntoon, oppilashuoltotyöryhmä toimisi nopeasti ja tekisi toimenpiteet, joilla saadaan palautettua koulurauha luokkaan ja toisaalta palautettua myös tämä oppilas, jolla on suuria ongelmia, takaisin normaaliin koulujärjestykseen. Toivon, että tätä myös sivistysvaliokunta vielä omassa käsittelyssään käy ilman suuria tunteita läpi, muuttaisiko se oleellisella tavalla meidän koulua huonompaan suuntaan vai toisiko se sellaisen keinon, jota eduskunnan puhemies Heinäluomakin on peräänkuuluttanut, että voitaisiin peli nopeasti viheltää poikki.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: On oleellista ja tärkeää, että tässä laissa on vahvasti mukana osallisuus, yhteisöllisyys mutta myös vanhemmuus. Sitä kaikkea suomalainen peruskoulu ja suomalaisten lasten kasvattaminen entistä enempi tarvitsevat.

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! Ministeri Gustafsson jätti omana toimiaikanaan, joka ei niin järin pitkä ollut, merkittävän jäljen todellakin sivistyspolitiikkaan, ja täytyy sanoa, että jotenkin tuntuu siltä, että aika raakaa on tämä politiikkakin, kun juuri tämä lakiesitys, jossa näkyy varmasti Gustafssonin henkilökohtainen kädenjälki kaikkein eniten, on täällä sitten virallisesti toisen ministerin esiteltävänä. Se kuvastaa jollakin tavalla myöskin tätä nykyajan politiikan karua puolta. Kun me toivomme ja haemme tuonne kouluun tällaista inhimillisyyttä ja sitä henkeä, jossa on tällainen hyvä ilmapiiri kasvaa ja rakentaa yhteiskuntaa sitä kautta, niin samaahan me tarvitsemme tänne politiikan puolellekin.

Tämä on talonpoikaisjärjellä valmisteltu laki ja kuvastaa mielestäni sitä linjaa, joka, nyt puhuttelen, edustaja Gustafssonilla on omassa pitkässä sivistyspoliittisessa toiminnassaan ollut. En ole tähän mennessä kuullut kenenkään täällä, en opposition edustajienkaan, arvostelleen tätä lakiesitystä, ja se juuri kuvastaa sitä, että siinä on tavoitettu jotakin sellaista olennaista, jonka me suomalaiset koemme kaikki omassa sydämessämme oikeaksi linjaksi. Ryhtiliike, edustaja Gustafsson tässä äsken totesi puheenvuorossaan. Tämä on varmasti alku sille eikä varmasti päätepiste, mutta tämä on alku tälle, mitä me tarvitsemme tässä yhteiskunnassa.

On puhuttu tässä nyt näistä yhdessä tehtävistä järjestyssäännöistä ja niin edelleen. Itse asiassa monesta muustakin asiasta, kun tuota luin, tuli sellainen tunne, että no, juuri näinhän se on. Nämä ovat itsestään selviä asioita, jotka meidän, opettajien omassa työssään, vanhempien omassa kasvatustehtävässään, rehtoreiden ja, sanotaan, lautakuntien jäsenten itsestään selvästi olisi pitänyt aina ymmärtää, että juuri tähän suuntaan meidän täytyy tätä yhteisöä kasvattaa. Mutta näin ei vain ole tapahtunut, ja me tarvitsemme silloin lakiin kirjoitettuja pykäliä myöskin ikään kuin itsestään selvistä asioista.

Yksi tähän järjestyssääntökohtaan liittyvä kohta, josta täällä on nyt puhuttu, on sekin itsestään selvä asia, että tämmöisessä kansanvaltaisessa yhteiskunnassa on perimmältään vanhemmilla se vastuu siitä kasvatuksesta. Se on delegoitu koululle, koska joskushan on annettu kotiopetuksena tämä, mutta jotka emme pysty kotona tätä kasvatus- ja opetustehtävää antamaan, olemme delegoineet sen koululle. Mutta ei se tarkoita sitä, että sen jälkeen pestään kädet, että hoitakaa te nämä asiat siellä koulun puolella, vaan kun puhutaan näistä järjestyssäännöistä ja muista, niin siinähän on kysymys siitä arvopohjasta, joka siellä koulussa on. Ei koulu voi itse rakentaa omaa maailmaansa, vaan se on avoimesti osa yhteiskuntaa, ja silloin tullaan tähän kotien arvopohjaan myöskin ja kodin rooliin.

Äskettäin juuri kuulin tutkimuksesta, joka kertoi, että erittäin suuri osa suomalaisista perheistä, nykyvanhemmista, nuoremman polven vanhemmista, on sitä mieltä, että eivät he halua välittää lapsilleen arvoja, vaan he ovat lähteneet siitä, että lapset saavat itse valikoida ja valita ne arvot, minkä mukaan he elämänsä suuntaavat. Siis siinä on minusta täydellinen väärinkäsitys vanhemmilla silloin olemassa. Ajatellaanpa, miten koulu voi toimia, jos ei minkäänlaista arvopohjaa siellä kotona ole luotu. Totta kai eri perheissä on vähän eri järjestyksessä nämä arvot, mutta tämän demokraattisen yhteiskunnan keskellä täytyy olla myöskin yhteistä arvopohjaa, joka sitten heijastuu siinä opetusmaailmassa, siinä koulumaailmassa, jossa ei vain opeteta tietoja ja taitoja vaan myöskin tapahtuu kasvatusta.

Tässä mielessä haluaisin tässä viitata myöskin opettajankoulutukseen. Kun aikaisemmin oli — ennen vanhaan, sanon — seminaariopetus, jossa oli voimakas painotus tässä kasvatuksessa, niin on varmasti myöskin syytä miettiä tätä kasvatuksen roolia, kasvatukseen panostusta, opettajankoulutuksessa jatkossa. Siitähän tässäkin lakikokonaisuudessa tietyllä tavalla on kysymys, että ei tämä kuri ole tässä irrallaan tästä kokonaisvaltaisesta kasvatustapahtumasta.

No, tässä todetaan siitä, mitenkä koululla täytyy olla keinoja puuttua häiriökäyttäytymiseen. Sehän on itsestään selvä asia, että jos opettajat pelkäävät koulussa, niin jotakin on pahasti vialla. Näin juuri on, aivan niin kuin aikaisemmissa puheenvuoroissa on todettu, että tutkimusten mukaan monet opettajat kokevat suurta epävarmuutta ja jopa pelkoa. Täytyy löytyä keinoja puuttua myös tähän häiriökäyttäytymiseen.

Arvoisa puhemies! Tässä on lisäksi kiinnitetty huomiota tähän yhteisöllisyyteen ja oppilaskuntatyöskentelyyn. Sillä on myöskin tärkeä yhteiskunnallinen ulottuvuus, nimittäin on erittäin tärkeätä, että koulu vahvistaa myöskin oppilaitten yhteiskunnallista aktiivisuutta ja osallistumista. Kun meidän äänestysvilkkautemme alkaa olla nuorilla jo siellä 50 prosentin paikkeilla, niin se kyllä kertoo myös siitä, että jollakin tavalla me olemme unohtaneet ehkä sen, että se ensimmäinen isompi yhteisö, jossa he ovat, se koululuokka ja se kouluyhteisö, on osa yhteiskuntaa, jossa myös oppilaat saavat vaikuttaa. Kun itse olin lukiossa, niin oli aika aktiivista 60-luvun lopulla, 70-luvun alussa tämä oppilaskuntatoiminta ja Teiniliitto-toiminta, joissa harjoiteltiin näitä yhteiskunnallisia taitoja. Minä luulen, että jotakin tästä — ei ehkä niin puoluepoliittisena mutta tällaisena yhteiskuntaan osallistuvana toimintana — meidän pitäisi löytää takaisin.

No, tässä on monta muuta yksityiskohtaa, joihinka en halua puuttua, mutta tässä vaiheessa tarkemmin varmaan sivistysvaliokunnassa käydään sitten, niin kuin tässä on monia hyviä esityksiä tullut, mihinkä kohtaan voimme kiinnittää siellä lisää huomiota. Mutta haluan tähän lopuksi todeta ensiksi tästä kännykkäasiasta. Minusta sekin nyt on aika erikoista keskustelua, että jos me ajattelemme oppituntitapahtumaa, jos opettaja siellä opettaa jotakin, jos se on opettajakeskeinen nyt se oppimistapahtuma, niin onhan se ihan mahdoton tilanne, jos siellä oppilaat räpläilevät ja lähettävät tekstiviestejä toisilleen. Tässä tapauksessahan, joka sattui olemaan muuten minun naapurikunnassani ja jossa opettajat keräsivät nämä kännykät oppitunnin ajaksi pois — siitä sitten tuli päätös, että näin ei saa tehdä — oli taustalla juuri se, että näillä tekstiviesteillä oli kiusattu erästä oppilasta niin vakavasti, että hän on saanut siitä myöskin henkisiä vaurioita. Tässä ministeri Kiuru viittasi tähän, että täytyy olla mahdollisuus pyytää apua ja kännykkä tuo tätä turvaa, mutta eihän minusta tässä keskustelussa ole tästä ollut kysymys vaan siitä, häiriöityykö se opetustapahtuma, ja se varmasti häiriintyy, jos kännykät ja tietokoneet ovat siinä esillä jossakin muussa kuin opetustarkoituksessa. Minusta se on päivänselvä asia.

Lopuksi päätän tähän kokemukseen Grönlannista: Siellä satuin olemaan kerran yhdellä matkalla niin, että oli juuri koulujen alkamispäivä. Ja se oli kuulkaa vaikuttava asia, miten isona asiana he pitivät koulun alkua. Vanhemmat tulivat mukaan, siinä pidettiin juhlatilaisuus, ja se ei ollut vain sen takia, että meitä sattui olemaan siinä vierailijoita, vaan se oli jokasyksyinen juttu, että kun koulu alkoi, niin se oli iso juhla sille yhteisölle. Vanhemmat olivat mukana, lapset olivat pukeutuneet kansallispukuihinsa, ja se todella kertoi siitä, että koulua arvostettiin. Meillähän, ainakin omana aikanani, sekä syksyllä että keväällä koulu aloitettiin ja päätettiin tämmöiseen koululaisjumalanpalvelukseen, jolla haluttiin tätä juhlistaa, mutta tämä Grönlannissa koettu tapahtuma oli minusta vielä vaikuttavampi sen takia, että siinä käytännössä toteutui jotain siitä, mitä me tässä tavoittelemme, että vanhemmat ovat mukana tukemassa sitä koulua ja sitä koulun alkamista, osoittavat omalla käyttäytymisellään, miten paljon he arvostavat tätä koulua. Ja tässä meidän peruskoulussamme ja toisen asteen opetuksessa lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa on niin paljon arvostettavaa, että sen viestin pitäisi kyllä tulla sieltä kodeista myöskin ihan sinne kouluun saakka.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Koska tuohon ensimmäiseen puheenvuoroon eivät kaikki asiat ihan mahtuneet tästä isosta lakipaketista, niin ajattelin sanoa vielä muutaman sanan. Ja sitten myös mietin, että puhun tuosta oppilashuoltoasiasta tässä samassa, niin että en vaivaa sitten seuraavassa kohdassa enää.

Työrauhan lisäksihän tässä lakiesityksessä on perusopetuslakia ehdotettu muutettavaksi tästä sairaalan opetuksesta, elikkä sairaalan sijaintikunnan velvollisuus on järjestää sairaalassa potilaana olevan oppilaan opetusta siinä määrin kuin hänen terveydentilansa sallii. Lisäksi sairaalan sijaintikunnan tulee järjestää erikoissairaanhoidon piirissä olevalle oppilaalle sairaalaopetusta ottaen huomioon erikoissairaanhoidon hoidolliset, kuntoutukselliset toimenpiteet sekä muut olosuhteet, mikä on mahdollista. Tämä on erittäin tärkeä lisäys erityistä tukea tarvitsevan oppilaan osalta. Tällä muutoksella varmistetaan juuri se, että kaikkien lasten oikeus suorittaa oppivelvollisuutta toteutuu. Tavoitteena on myös parantaa sairaalaopetusta ylipäätänsä ja nimenomaan huostaan otettujen lasten opetusta. Yleensä tunne-elämältään tai sosiaaliselta käyttäytymiseltään haasteelliset oppilaat ovat vaativia, ja hoitoon päässeen joustava siirtyminen myös takaisin sinne omaan kouluun on tietysti ensiarvoisen tärkeää.

Myös osallisuutta tällä esityksellä halutaan lisätä. Perusopetuslakia pitäisi muuttaa niin, että jokaisessa peruskoulussa olisi oppilaskunta. Näitä toki jo onkin, mutta nyt velvoittavuutta siis lisätään, ja tämän lisäksi oppilaiden ja opiskelijoiden oikeutta sekä samalla opetuksen ja koulutuksen järjestäjien velvollisuutta kehittää osallisuutta lain tasolla tarkennetaan, elikkä nämä ovat erittäin hyvä lisäys kaiken kaikkiaan.

Arvoisa puhemies! Koulujen toiminnassa tulee suunnitelman mukaan korostua osallisuus, hyvinvointi, turvallisuus sekä kanssaihmisten kunnioitus. Koulukiusaamisen, syrjinnän ja rasismin ehkäiseminen ovat tärkeitä tehtäviä myös koululle.

Mutta sitten tästä opiskelijahuoltolaista jo tässä samalla. Elikkä tässä esityksessähän ollaan uuden lain edessä, kylläkin tavallaan vanhoja asioita yhdistelemällä, eli kootaan lainsäädännössä nykyisin hajallaan olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset. Myös toiselle asteelle sitten yletetään nämä kuraattori- ja psykologipalvelut, jotka tällä hetkellä ovat olleet perusopetusasteella. Jokaisen opetuksen ja koulutuksen järjestäjän pitäisi järjestää opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluja ja määrätyssä ajassa vielä. Täällä on tämä 7 päivää, joka sitten velvoittaa tähän työhön kuntia ja koulutuksen järjestäjiä.

Tätä lakia on kaivattu jo kauan, ja meillä on tässä lainsäädäntöä ollut olemassa, niin kuin sanoinkin, mutta kaikki on kovasti hajallaan eri laeissa ja asetuksissa. Tämä esitys nyt mahdollistaa paremmin tietenkin tämän ennakoivan otteen oppilashuoltokysymyksissä, niin kuin tällä työrauhaesitykselläkin haetaan koko ajan myös sitä proaktiivista otetta, että me saamme näihin asioihin tuntuman jo ennen kuin ollaan suurissa ongelmissa. Siitähän tässä on hyvin paljon kysymys. Ja tietenkin myös edellytetään sitten opiskeluhuoltosuunnitelman ja oppilaitoskohtaisten suunnitelmien tekemistä, mikä on hyvä asia myös tämän seurannan kannalta.

Opiskelijahuoltoa on arvioitu aina säännöllisin väliajoin niin koulutuksen arviointineuvoston toimesta kuin THL:n toimesta ja niin edelleen, ja on käynyt ilmi, että oppilaille ja opiskelijoille järjestettävä psykososiaalinen tuki on parantunut ainakin peruskoulussa mutta ei ole vielä edelleenkään riittävää ja on jakautunut myös alueellisesti aika epätasaisesti. Oikeuskansleri on puuttunut tähän oppilashuollon toimivuuteen, niin kuin on jo todettu täällä, ja se on tietysti asia, joka myös velvoittaa kiinnittämään tähän huomiota, ja nyt näitä muutoksia ollaan tekemässä.

Arvoisa puhemies! Yleensä rehtori johtaa oppilas- ja opiskelijahuoltoa ja vastaa opetussuunnitelman mukaisen oppilas- ja opiskelijahuollon toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista. Oppilas- ja opiskelijahuolto on osa opettajan perustyötä. Opettajalla on tehtävänä huolehtia luokastaan kokonaisuutena sekä opetustyöhön liittyvästä turvallisuudesta, järjestyksestä ja hyvinvoinnista. Opettaja seuraa jokaisen oppilaan yksilöllistä oppimista, työskentelyä ja hyvinvointia sekä poissaoloja. Ja sitten, jos ongelmia ilmenee, niiden perusteella pitää käynnistää tämä moniammatillinen yhteistyö.

Sitten siellä on näitä ammattiosaajia. Opettajan tukena, lisänä, mukana ovat tietenkin oppilashuollon osalta koulupsykologit, kuraattorit, terveydenhoitajat, lääkärit, ja heillä jokaisella on oma tärkeä tehtävänsä tässä yhteydessä. Kouluterveydenhoitajan osalta on käyty paljon keskustelua siitä, mitkä ovat nämä resurssit, ja monilla kouluterveydenhoitajilla on se alue ollut aivan liian suuri. Siellä on tuhansia oppilaita yhden ihmisen työkentällä, ja se tarkoittaa tietenkin sitä, että kaikki oppilaat eivät kohtaa terveydenhoitajaa varsinkaan silloin, kun olisi akuutti tarve siihen.

Nyt tällä esityksellä halutaan myös edistää sitä, että nuo ryhmät tai oppilasmäärät olisivat pienempiä terveydenhoitajalla ja lääkärillä ja sillä tavalla pystyttäisiin sitten huolehtimaan näistä tarkastuksista. Täällähän ovat esityksessä myös ne ikäluokittaiset tarkastukset ensimmäisen, viidennen ja kahdeksannen luokan osalta, jotka on katsottu sopiviksi kulminaatiopisteiksi sitten käydä näitä asioita läpi. Mutta myös täytyy mahdollistaa tietenkin se pääsy akuutisti, jos tarve sitä vaatii.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi.

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! Minullekin tämä lakiesitys on aivan mieluinen, samoin kuin täällä salissa käyty vahva arvopohjainen keskustelu tänä iltana. Kiitoksia edustaja Gustafssonille, että hän ministeriaikanaan tämän lakiesityksen on näin vahvasti saanut jalalle.

Itsekin opettajana ja kolmen lapsen äitinä ymmärrän, että tämän lain tarkoitus on turvata koulurauhaa, ja nyt esitetyt keinot ovat mielestäni aivan asiallisia ja turvaavat lapsen oikeutta turvalliseen oppimisympäristöön ja ennen kaikkea oppimiseen.

Toinen ääripää on esimerkiksi se, että meillä on jo muutamissa Suomen kunnissa toiminnassa koulupoliisikokeilu. En tarkoita siis tätä tietenkään täysin ääripäänä, mutta siitä kokemukset ovat sinänsä hyviä mutta myös tietenkin samalla hälyttäviä. Eli ei ole millään tavalla järkevää oppimisen kannalta eikä oikeinkaan, että koulussa jo täytyy poliisin keinoin esimerkiksi tutkia reppuja tai puuttua asioihin, vaikka ymmärrän kyllä, ja näin vahvasti onkin, että koulupoliisin toiminta on kasvattavaa ja ennalta ehkäisevää ja yhteistyötä kotien ja koulun ja myöskin siis poliisin välillä. Koulupoliiseja niukkenevissa resursseissa ei tietenkään riitä joka organisaatioon, joten sinänsä kyllä on aivan kannatettavaa, että tavallaan tätä toiminta-aluetta sitten voidaan laajentaa, ja toivon tietenkin, että koulupoliisitoiminta voi kokeiluna jatkua.

Mutta koulun ensisijainen tehtävä on opetustyö, valtion sivistyksellisten oikeuksien turvaaminen. Kasvatustyö tehdään kotona, vaikka toki koulun kanssa tehdään yhteistyötä, ja täällä käyty kännykkäkeskustelu on sinänsä hämmentävää. Eli kyllä meidän mielestäni tulee puuttua kännyköiden käyttöön koulussa vaikkapa nyt tavallaan lainkin keinoin, mutta minä näen asian niin, että emme me voi olla kasvattamassa työelämässä jatkuvasti matkapuhelinta räpeltävää ikäpolvea. Ei se esimerkiksi ole soveliasta hoitotyössä vaikkapa nyt infektioiden leviämisen kannalta, että siellä se kännykkä on niin tärkeä, etteikö sitä voitaisi ajatella toisinkin käytettäväksi. Elikkä näen tämän myös kasvatustehtävänä matkapuhelinten osalta.

Olen myös kohtalaisen varma siitä, että tällä lailla voidaan parhaimmillaan kiinnittää huomiota siihen, mitä edustaja Mäkisalo-Ropponen toi esille, elikkä erilaisten oppijoiden tarpeisiin. Samalla voidaan tarkastella lastensuojelun tarpeita ja osallisuuden parantamista.

Erilaisissa oppijoissa me voimme hukata suunnattoman määrän oppimiskapasiteettia, kun emme näitä henkilöitä huomaa, mutta meillä on aivan taatusti opetuksen välineitä heitä varten. Meidän kasvatustieteemme tutkimuksen taso on korkea, ja sillä varmasti pystytään vastaamaan niin tutkimuksen kuin didaktiikan keinoin oppimisen tason parantamiseen, ja onhan toki perinteisestä frontaaliopetuksesta siirrytty erilaisiin toiminnallisen oppimisen menetelmiin. Hyvä sinänsä, en arvostele frontaaliopetusta, mutta on hyvä, että muunkinlaisia opetusmenetelmiä kehitetään. Jos me hukkaamme nämä oppijat, me hukkaamme myös tulevaisuuden tekijöitä ja aiheutamme myös ehkä inhimillistä kärsimystä siinä. Tässä jos missä me tarvitsemme kosolti sitä niin sanottua pedagogista rakkautta, ja muistakaamme, että häiriökäyttäytyminen voi olla monesti myös hätähuuto lapselta tai nuorelta.

Koulu on kansakunnan piha, yhteiskunta pienoiskoossa. Siellä lapset ja nuoret oppivat yhteiskunnan pelisääntöjä, ja toivon, että he saavat ihan reilut ohjenuorat elämälleen.

Erilaiset uhkat voidaan oppia torjumaan jo lapsuudesta lähtien ja samalla rakentaa viihtyvyyttä kouluihin. Toivon, että me voisimme rakentaa myöskin yhteiskuntaa, jossa kurinpito ei perustuisi häpeään vaan voisimme kasvaa entistä enemmän virheistä oppimiseen. Kun pöytä on pyyhitty, virheet myönnetty, anteeksi annettu, aletaan suunnata tarmokkaasti tulevaisuuteen. Kun rajat asetetaan rakkaudella, se rakentaa. Häpeärangaistukset syövät helposti enemmän kuin ne itsessään rakentavat. Elinympäristöllä on aina merkitystä.

Kun edustaja Louhelainen otti täällä esiin koulunkäyntiavustajien valtuudet puuttua tämmöisiin häiriötilanteisiin, niin näkisin kyllä tärkeänä, että sivistysvaliokunta keskustelisi näistä perusteellisesti, koska koulunkäyntiavustajat ovat kyllä mielestäni aika tiivis osa kuitenkin sitä pedagogista yhteisöä, kasvattavaa yhteisöä, siellä oppimisympäristöissä, ja täällä on sivistysvaliokunnan jäseniä paikalla, joten jätän nämä terveiset heille.

Pauli Kiuru /kok:

Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme hallituksen esitystä laeiksi perustusopetuslain, lukiolain ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisesta, unohtamatta aikuiskoulutusta. Kasvatus- ja koulutuskäsitykset muuttuvat vuosikymmenten myötä. Myös yhteiskunta muuttuu. Tapa tehdä töitä, viettää aikaa yhdessä ja myös perhekäsitykset ovat hyvin erilaiset kuin esimerkiksi 60- tai 70-luvuilla.

Erilaisiin oppimistyyleihin kiinnitetään aiheellisesti suurempaa huomiota nykykoulutuksessa. Rauhattomuus voi johtua ja usein johtuukin siitä, että oppilaan oppimistyyli on erilainen kuin luokassa koettu todellisuus. Opettajan rooli on valtava. Meillä on erinomainen opettajankoulutusjärjestelmä, yksi maailman parhaista, mutta sekään ei yksin riitä. Opettajalla on oltava tilannetajua, reagointikykyä ja erilaisuuden sietohalua.

Myös käsitykset työrauhasta, kurista, vuorovaikutuksesta sekä oppilaiden, opettajien ja henkilökunnan rooleista ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä ja tulevat muuttumaan myös tulevina vuosikymmeninä. Hallituksen esityksen tarkoituksena on tarjota opetuksen ja koulutuksen järjestäjille uusia keinoja koulujen ja oppilaitosten työrauhan parantamiseksi sekä ajanmukaistaa jo käytössä olevia toimintatapoja. On hyvä, että laki ja lainmuutokset ovat kiinni tässä ajassa.

Kiitän Jukka Gustafssonia asian valmistelun käynnistämisestä ja ohjaamisesta ja toki myös uutta ministeriä eli ministeri Krista Kiurua asian loppuun saattamisesta. Kiteytettynä se, mitä olemme tässä tekemässä: Olemme reagoimassa muuttuneisiin olosuhteisiin ja sallimassa arkijärjen käytön vaativassa kasvatus- ja kouluympäristössä. Oikeuksien lisäksi painoa annetaan myös velvollisuuksille.

Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunta vieraili Kanadassa joitakin kuukausia sitten. Saimme loistavia esimerkkejä siitä, miten oppilaiden odotetaan käyttäytyvän kouluyhteisössä. Esimerkiksi kiroilu ja etninen syrjintä koettiin ja käsiteltiin käytännössä nollatoleranssilla. Nämä vaatimukset oppilaille ja henkilökunnalle eivät todellakaan traumatisoi ketään tai tuhoa oppilaiden luovuutta, vaan päinvastoin luovuus ja oppiminen eivät tapahdu pelon täyttämässä ilmapiirissä. Työrauhaa ei saa, jos sitä ei uskalleta vaatia. Jokaisen oppilaan on voitava luottaa siihen, että koulussa saa työskennellä rauhassa ja ilman pelkoa.

Ritva Elomaa /ps:

Arvoisa puhemies! Koulurauha on ehdoton edellytys tehokkaan oppimisen ympäristölle. Ennen vanhaan kuri ja järjestys kouluissa hoitui karttakepillä, mutta vuosien saatossa kurinpidon tehot ovat kadonneet valitettavan paljon. Olen sen ikäinen, että muistan ajat, kun opettajaa kunnioitettiin käytöksellä kansakoulusta lukioon asti. Tänä päivänä opettajat joutuvat kuuntelemaan liian usein ala-arvoisia kommentteja puuttuessaan häiriökäyttäytymiseen. Moinen ei olisi omina kouluaikoinani tullut kuuloonkaan.

Hallitusohjelman pitäisi taata jokaiselle lapselle ja nuorelle opiskelurauha sekä opetushenkilökunnalle työrauha. Häiriökäyttäytyminen on päässyt rehottamaan suomalaisissa kouluissa jo liian monta vuotta koulutuksellisten ja kasvatuksellisten tavoitteiden kustannuksella. Miksi tähän asiaan ei ole puututtu kunnolla jo aiemmin? Onneksi Jukka Gustafsson nosti asian esille ollessaan ministeri ja avasi pelin häiriökäyttäytymisen kitkemiseksi. Se oli nappisyöttö. Ministeri Kiurulle tsemppiä nyt sitten viedä tämä asia päätökseen.

Ennaltaehkäisy on avainasemassa häiriökäyttäytymiseen puuttumisessa. Mahdolliset orastavat ongelmat tulee havaita varhaisessa vaiheessa, ja riskiryhmään kuuluville oppilaille pitää tarjota auttavaa kättä välittömästi, kun jotain havaitaan. Tähän liittyen perheiden, päiväkotien ja koulujen yhteistyötä on tiivistettävä merkittävästi. Luottamus näiden kolmen välillä on saatava pelaamaan kitkattomasti, jotta ilmeneviin ongelmiin kyettäisiin vaikuttamaan heti.

Olen miettinyt, mistä kaikesta tällainen häiriökäyttäytyminen saattaisi johtua, ja yksi osatekijä voi olla liikkumattomuus. Tämän päivän nuoret, lapset liikkuvat hyvin vähän. Koulumatkoistakaan ei enää saa liikuntaa kovinkaan paljon, välitunneilla ei liikuta. Totta kai tällaisella nuorella on paljon energiaa, paljon virtaa, ja usein se voi sitten purkautua tunneilla myös häiriökäyttäytymiseksi.

Edustaja Kontula otti kännykät esille ja antoi oman arvionsa, miten kännyköitten kanssa tulisi käyttäytyä koulussa. Olen itse vähän eri mieltä hänen kanssaan. Kännykät eivät mielestäni kuulu osaksi koulupäivää. Niiden käytön tulee rajoittua vapaa-ajalle. Toivoisin näkeväni välitunneilla koulujen pihalla iloisia, liikkuvia ja leikkiviä lapsia kännykän näprääjien sijaan. Käytännössä kännykät voitaisiin kerätä peruskoulussa koulupäivän alkajaisiksi kaappeihin ja luovuttaa ne takaisin oppilaille päivän päätteeksi, koska koulumatkalla, totta kai, kännykkä on myös turvana ja se on hyvin tärkeä kapine silloin. Jos päivällä tulee jotain todella tärkeää, niin opettajalta voi pyytää luvan soittaa. Ammattikouluissa ja lukioissa kännykät voisivat kulkea oppilaiden mukana, kunhan niiden käytön säännöt olisivat selvät.

Oppilaiden osallistuminen heitä itseään koskevaan päätöksentekoon on hyvä juttu. Näin ollen oppilaskuntien aktiivinen toiminta on suotavaa ja sitä pitääkin kannustaa. Opettajilla tulee olla enemmän keinoja puuttua häiriökäyttäytymiseen. Oikeus takavarikoida opetusta häiritsevät esineet on askel oikeaan suuntaan. Itse kannatan opettajille laajempia oikeuksia puuttua ongelmatapauksiin kouluissa. Tämä toki edellyttää samalla opettajilta ehdotonta oikeudenmukaisuutta toiminnassaan. Myös tämä edustajien Mattila ja Louhelainen kannanotto koulunkäyntiavustajien merkityksestä menee kyllä minunkin mukanani sivistysvaliokunnalle — kiitoksia vinkistä.

Sitten vielä oppilaiden terveyspalveluista: Niiden kehittämisessä on paljon parantamisen varaa. Ennaltaehkäisy on se avainsana.

Arvoisa puhemies! Jos halutaan edistää kansalaisten terveyttä, ennaltaehkäisy on ehdottoman tärkeää. Nyt ollaan ottamassa edistysaskelia oikeaan suuntaan oppilas- ja opiskelijahuoltolain myötä, mutta resurssit sen toteuttamiseksi mietityttävät vielä.

Ari Jalonen /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Kontula piti pohdiskelevan puheen. Kaikista asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta siitä, elävätkö säädökset nykyajassa — tokihan niitten pitää. Mutta tämä lakkiesimerkki sai minut pohtimaan, missä kulkee semmoinen raja, että mitä me voimme opettaa ja mitä meidän pitää opettaa. Jos lakki kuuluu nykypäivän oppilaille päähän sisällä, niin kuuluuko oppilaille opettaa, että naisille avataan ovi tai vanhemmille avataan ovi? Missä kulkee se raja, mikä on kohteliaisuutta ja sivistyneisyyttä ja mikä sitten taas semmoista, mikä edustaja Kontulan puheessa oli tämän lakkiesimerkin mukaista nykyaikaa? Mielestäni kuuluu opettaa käyttäytymistapoja ja ovet pitää aukaista ja lakki pitää ottaa pois päästä, mutta nykypäivässä pitää elää, ja hyvä, että nyt on tämä laki auki, että saadaan nykypäivän ongelmiin vastattua.

Se, mitä tahtoisin vielä nostaa esiin käsittelyn lähetteeksi: Kun päiväkodista mennään esikouluopetuksen puolelle, niin siinä tulee semmoinen hassu tilanne, että vaikka ollaan samassa rakennuksessa, sama päiväkotitäti muuttuu eskariopettajaksi, niin samassa hetkessä lainsäädäntö muuttuu. Vaikka ollaan samassa ympäristössä, niin se tilanne on täysin eri, ja tämä kannattaisi pikkasen pureskella auki, että onko se ihan järkevää tässä kohtaa.

Eeva-Johanna Eloranta /sd:

Arvoisa puhemies! Useat edustajat ovat täällä ottaneet puheeksi sen, että nämä suorittamatta jääneet jälki-istunnot pitäisi istua tai muulla tavoin suorittaa ennen vaikkapa päästötodistuksen saamista. Tällä ehdotuksella on todellakin puolensa. Olisi ihan hyvä, että lapset ja nuoret oppisivat siihen, että velvoitteet pitää hoitaa alta pois ennen kuin todistuksia ja palkintoja saa, mutta tällä on myös varjopuolensa.

Minulla oli mahdollisuus tänään päivällä keskustella ministeriön valmistelevien virkamiesten kanssa, ja he olivat todellakin pohtineet myöskin tämän asian ottamista mukaan tähän lakiehdotukseen, mutta perusteluna, miksi näin ei tehty, oli se, että usein ne nuoret, joilla näitä suorittamattomia jälki-istuntoja on, ovat niitä, jotka ovat helposti myös nuorisotakuun piirissä, ja jos nyt otettaisiin käyttöön sellainen järjestelmä, että todistusta ei saa ennen jälki-istuntoja, niin saattaisi olla, että nämä nuoret jäisivät kokonaan ilman päästötodistusta ehkä jopa koko loppuelämäkseen, ja näin ollen heidän jatko-opintokelpoisuutensa toiselle asteelle saattaisi jäädä pahimmassa tapauksessa kokonaan puuttumaan. Elikkä tästä syystä ei haluttu ottaa näitten nuorten osalta mitään ylimääräisiä riskejä.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Täällä on ollut erittäin hyvää keskustelua tämän iltapäivän ja alkuillan aikana tämän lain osalta, mutta se on ymmärrettävää, koska tämä laki on erittäin hyvä ja kannatettava.

Yksi asia, joka tässä lain, voisiko sanoa, kokonaisuudessa ideologisesti ja toiminnallisesti muuttaa koulun arkea, on se, että kouluihin tulee huomattavasti vahvempi kasvatuksellinen ote kaikkeen toimintaan, mitä siellä tehdään. Elikkä kyse ei ole vain oppimisesta tai opettamisesta, vaan kyse on myös lapsen ja nuoren kokonaisvaltaisesta oppimisesta, kasvatuksesta ja kehityksestä. Kun otetaan tämmöinen kokonaisvaltainen näkökulma lapsen arkeen siellä koulupäivässä, niin se tulee vääjäämättä vaikuttamaan positiivisesti ja myönteisesti myös hänen kehitykseensä sitten jatkossa. Ja tässä yhteydessä, kun me katsomme tätä kokonaisvaltaista näkökulmaa lapsen ja nuoren kannalta, emme saa tietenkään unohtaa nuoren vanhempia, jotka ovat ensisijaisessa vastuussa nuoren kasvatuksesta, ja heidän kanssaan yhteistyön merkitys kasvaa entisestään. Tästä syystä uskon vahvasti siihen, että yhdessä tekemällä koulun, oppilashuollon ja tarvittaessa myös sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa sekä vanhempien kanssa lapsi saa parhaan mahdollisen tuen ja eväät sitten myös elämäntaipaleelle.

Mutta nyt edustaja Heinonen on tullut takaisin tänne saliin. Hän tuossa omassa kuvauksessaan yritti kuvailla kokoomuksen näkökulmaa tästä kolmen päivän erottamisesta. Sanoitte, että se on viimesijainen vaihtoehto ja kaikki muut vaihtoehdot on käytetty ennen kuin tämä toiminta tulisi mahdollisesti käyttöönottoon, mutta samalla kuitenkin totesitte, että kun tämä erottaminen tapahtuisi, niin välittömästi tämän kolmen päivän aikana sosiaaliviranomaiset tulisivat ja lastensuojeluviranomaiset tulisivat ja lähtisivät puuttumaan ja autettaisiin tämä nuori taas takaisin jaloilleen. Jotenkin tällä tavalla kuvasitte sitä. Mutta tosiasiallisesti, kun tämä on viimesijainen toimenpide, tässä yhteydessä täytyy olla jo oppilashuolto sekä muut sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiset mukana tässä prosessissa, ennen kuin lapsi tai nuori mahdollisesti irtisanotaan tai erotetaan koulusta. Kysyn vielä kerran teiltä: Mikä on kokoomuksen todellinen näkökulma? Millä tavalla se, että nuori erotetaan kolmeksi päiväksi, todellisuudessa auttaa hänen elämäänsä ja opetusta, kasvatusta eteenpäin?

Timo  Heinonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Koulurauha on sellainen arvo, että sitä ei saa vaarantaa. 10 prosenttia oppilaista, ehkä vain 3 prosenttia, ja silloin sen eteen pitää olla valmis tekemään enemmän kuin tänä päivänä.

Itse pidän tätä lakiesitystä hyvänä ja kannatettavana kaiken kaikkiaan. Tässä ei ole mitään sellaista, mitä itse olisin pois ottamassa. Olisin toki lisäämässä jotakin. Toivon, että valiokunnassa myös keskusteltaisiin siitä — nythän tässä tehdään toimenpiteitä, jotka vahvistavat opettajan oikeutta koulurauhan ja työjärjestyksen, työrauhan ylläpitämiseksi — millä tavalla ohjaajien, kouluohjaajien taikka koulunkäyntiavustajien, keinoja, mahdollisuuksia olla osana tässä työssä voitaisiin vahvistaa. Koulunkäyntiavustajilta, -ohjaajilta, jotka ovat tätä keskustelua seuranneet, on tämänkin illan aikana tullut palautetta, että he ovat tärkeä osa koulun arkea. Niin ovat, ja itse toivon, että valiokunta sitä vielä pohtii.

Edustaja Kiljunen kysyi tästä kolmen päivän koulukarenssista, joka ei siis ole erottaminen koulusta, vaan OAJ puhuu koulukarenssista. Sitä on Opettajien Ammattijärjestö esittänyt ja tukee. Eli Suomen opettajien ammattijärjestö kuten myös Suomen Rehtorit ovat saman esityksen kannalla, kuten myös Vanhempainliitto. En tiedä, onko omalla puolueellani nyt mitään virallista kokoomuksen kantaa siihen, mutta meillä aika moni on sitä mieltä, että OAJ:ssa, Suomen Rehtoreilla ja Vanhempainliitossa on koulun arjesta sellaista tietoa, jota pitäisi myös tässä salissa kuulla. Niin kuin totesin tuossa, myös eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma on antanut tukensa tälle kolmen päivän koulukarenssille, ja se toimisi viimesijaisena keinona puuttua niihin suurempiin ongelmiin.

Nimenomaan en usko siihen, niin kuin edustaja Kiljunen toi esille, että se tapahtuisi yhtäkkiä tänään aamulla, että nyt joku laitetaan koulukarenssiin kolmeksi päiväksi. Se on varmasti pidempi ketju, joka sitten muuttuu jonain hetkenä niin vakavaksi, että se vain on yksinkertaisesti vihellettävä poikki. Minun mielestäni OAJ on varsin hyvin omissa kannanotoissaan tämän lakipaketin julkistamisen jälkeen tuonut esille, mitä se tarkoittaisi. Se tarkoittaisi nimenomaan sitä, että evättäisiin oikeus siihen opetukseen osallistumiseen mutta tehostettaisiin sen kolmen päivän aikana sitten esimerkiksi oppilashuoltotyöryhmän kautta läpi käyden tämän kyseisen nuoren tilannetta ja pystyttäisiin palauttamaan hänet takaisin sinne luokkaan ja turvaamaan myös turvallinen opiskeluympäristö muille oppilaille, myös tälle häirikköoppilaalle, kuten myös opettajille.

Arvoisa puhemies! Puhelimesta on myös puhuttu täällä paljon. Olin itse hivenen hämmentynyt, kun äsken kehumani OAJ otti kantaa Pellon kunnan kännykkäkieltoon. OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen totesi, että kännykkää ei ole luokiteltu vaaralliseksi esineeksi, laki ei kiellä sen hallussapitoa, yksittäisen koulun säännöt eivät saa olla ristiriidassa lain kanssa.

Minua jäi tämä mietityttämään ja ihmetyttämään. Jos koulun säännöt eivät saa olla ristiriidassa lain kanssa, niin kyllä aika monet tällaiset arjen pienet asiat joutuvat aivan uuden tarkastelun valoon koulun arjessa, vaikkapa lähtien siitä lippalakin tai pipon pois ottamisesta syödessä taikka oppitunnilla. Ei sitä varmasti Suomen laista löydy, mutta se on hyviin tapoihin kuuluva asia, joka minun mielestäni ei voi olla tällainen, mihin vaikkapa tässä Pellon kännykkäkiellossa on viitattu.

Itse kuitenkin kannatan mieluummin sitä mallia, että puhelimet voidaan kieltää koulussa silloin, jos niitä käytetään kiusaamiseen, tällaiseen videoiden nauhoittamiseen, kavereiden pilkkaamiseen taikka johonkin muuhun. Mutta mieluumminkin lähtisin kuitenkin kehittämään sitä niin, että puhelimet saataisiin osaksi suomalaista peruskoulua opetuksen välineenä.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: Koulukiusaaminen on asia, johon pitäisi Suomessa puuttua vielä tiukemmin. Olen itse tehnyt lakialoitteen koulukiusaamisen kriminalisoinnista, ja tutkimukset Suomesta osoittavat, että jos koulukiusaaminen olisi rikos, omana rikosnimikkeenä, niin lukuisat näistä kiusaamiseen syyllistyneistä olisivat jättäneet kiusaamisen sikseen. Mutta pitää tietysti muistaa, että myös se koulukiusaaja apua tarvitsee.

Arvoisa puhemies! Tuore opetusministeri on nostanut esille myös opetusryhmät, ja niistähän tämä hyvin pitkälle lähtee. Nyt opetusministerillä on mahdollisuus lunastaa tuo oma lupauksensa opetusryhmäkokojenkin määrittelemisestä. Kyllä se sieltä lähtee, että opetusryhmät kun ovat riittävän pieniä ja opettajilla aikaa jokaiselle oppilaalle, niin silloin asiatkin hoituvat hyvin.

Merja  Mäkisalo-Ropponen  /sd:

Arvoisa puhemies! Haluan vielä kerran korostaa sitä, että jos lapsi ja nuori käyttäytyy häiritsevästi, niin ensisijainen tehtävä on miettiä, miksi hän käyttäytyy näin, eikä suinkaan miettiä rangaistuksia. Ja kuten edustaja Heinonen sanoi, niin jos vaikka kysymyksessä on koulukiusaaminen, niin sen koulukiusaamisen taustallakin on jotakin, ja sekin pitäisi selvittää.

Liian usein lapsi, jolla on esimerkiksi neurologisia häiriöitä, leimataan koulussa häiriköksi eikä hän saa tarvitsemaansa tukea ja kuntoutusta. Meillä on puutteita myös lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon ajoissa ohjaamisessa. Valitettavasti kunnissa säästetään jopa näissä asioissa, ja koulussa voi olla lapsia, jotka tarvitsisivat ensisijaisesti asianmukaista psykiatrista hoitoa.

Lopuksi haluaisin kiittää edustaja Mattilaa, jos hän täällä olisi, siitä, että hänkin puheenvuorossaan huomioi erilaiset oppijat. Olen itse erilaisen oppijan äiti, ja sen takia vuosikausia seurannut erilaisten oppijoiden tilannetta maassamme. Erilaisilla oppijoilla on edelleen suuri riski pudota normaalilta oppimispolulta ja tulla esimerkiksi häiriköksi vain sen takia, ettei opettajilla ole riittäviä valmiuksia tunnistaa näitä erilaisia oppijoita ja käyttää erilaisia opetusmenetelmiä. Tästä laadukkaasta opettajankoulutuksesta huolimatta tässä asiassa meillä olisi kyllä paljon kehittämistä.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Aloitan kertomalla muutamia tuloksia. Kun Etelä-Savossa työskenteleviltä opettajilta meidän maakuntalehtemme kyseli vähän asioita tähän käsittelyssä olevaan asiaan liittyen, koulurauhaan liittyen, niin siellä kysyttiin muun muassa kasvatusvastuusta, jääkö se liikaa opettajille, ja 77 prosenttia näistä vastanneista opettajista totesi, että kasvatustehtävä jää liikaa opettajille ja se on kaikki pois opettamisesta.

No, toinen asia, jota kysyttiin ja johon täälläkin on keskustelussa viitattu päivän kuluessa: erityisoppilaiden integrointi tavalliseen koululuokkaan. Onko se ollut opettajan työn kannalta onnistunut vai epäonnistunut ratkaisu? Näistä vastanneista 75 prosenttia totesi, että se on ollut epäonnistunut ratkaisu.

Opettajilta itse olen saanut kuitenkin erilaistakin kommenttia tässä, ja yhtenä ratkaisuna tähän keskusteluun on ollut se, että vaikka olisi ollut vähän isompi ryhmä, jossa on myös näitä lisätukea tarvitsevia oppilaita, niin sinne laitetaan sitten kaksi opettajaa. Ei laitetakaan lisää avustajia sillä tavalla, että jokaisella erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalla on siellä avustaja mukana, vaan nimenomaan on kaksi opettajaa, jolloin ryhmä on helpompi jakaa tarvittaessa aina kullakin eri tunnilla pienempiin ryhmiin ja jaksoittain toimia esimerkiksi muutaman oppilaan kanssa sillä tavalla, että he saavat erityistä tukea.

No, sitten samassa kyselyssä kysyttiin, mikä on kuormittavinta ja stressaavinta opettajan työssä. Järjestyksenpito opetustyössä sai kyllä 38 prosenttia vastauksista. Tavallinen opetustyö kuormitti vain 4 prosenttia. Mutta se, mikä eniten ainakin näitä opettajia kuormitti ja stressasi opettajantyössä oli luokan ulkopuoliset työt: 58 prosenttia. Ehkä tähänkin kannattaa jatkossa uuden opetusministerin paneutua.

No sitten, ovatko opettajien valtuudet pitää järjestystä yllä riittävät? 76 prosenttia vastasi, että ei, eivät ole. Ehkä siihen tämä uusi hallituksen lakiesitys tulee tuomaan joitakin positiivisia asioita.

Vielä siinä kysyttiin, pitäisikö kännyköiden käyttö voida kieltää koululuokassa, ja lähes 90 prosenttia opettajista sanoi, että kyllä, täytyisi voida kieltää, ja kuten täällä on tätä keskustelua käyty, niin itsestänikin se on tavallaan maalaisjärkeen kuuluva asia, että kännykän käyttö oppitunneilla ei kuulu kouluun.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä todetaan, että jälki-istunnossa voidaan teettää kirjallisia tai suullisia tehtäviä tai harjoituksia, joiden tulee olla kasvatusta, opetusta ja kehitystä tukevia, oikeissa suhteissa oppilaan tekoon tai laiminlyöntiin sekä ikä ja kehitystaso huomioon ottaen oppilaalle sopivia. Oppilas voidaan myös velvoittaa istumaan hiljaa jälki-istunnon ajan. Opettajakunta ja OAJ ajoivat kirjausta, jossa mahdollistettaisiin myös muiden kuin kirjallisten ja suullisten tehtävien teettäminen. Nythän, jos oppilas on vaikka tahallisesti sotkenut koulun tiloja, häntä ei voi jälki-istunnossa määrätä siivoamaan sotkujaan, näin olen ymmärtänyt, mutta omien tekojen siivous on ilmeisesti myös pedagogisesti ajateltuna tehokkaampi rangaistus ja selventää oppilaalle paremmin syy- ja seuraussuhteita kuin se, että istuu hiljaa jälki-istunnossa. On hyvä, että tämä jatkossa nyt sitten mahdollistuu, vaikka aika tiukkarajaisesti.

Kasvatuskeskusteluja on käytetty myös omassa kotikunnassani jälki-istuntojen sijaan, ja uskon, että hyvin toteutettuna, yksilöllisesti se voi olla hyvinkin merkittävä asia lapsen elämässä, että todella häntä kuullaan ja hänen ongelmiansa käsitellään ja hän saa itse vaikuttaa tähän tilanteeseen.

No, oppilaskunnat, hyvä juttu. Kun aikuiset tukevat tätä työtä, niin oppilaskunnat näen erittäin positiivisena asiana — ja sen osallisuuden, josta täällä on myös puhuttu, olkoon se sitten koulun luokan sääntöihin vaikuttamista, remontteihin vaikuttamista tai mitä tahansa.

Myös vertaissovittelu liittyy tietenkin koulurauhaan, mutta siinäkin toteaisin, että vastuu ei saa olla liian suuri niillä oppilailla. Vastuun pitää viime kädessä aina olla kuitenkin aikuisella.

Ja opettajankoulutuksesta, josta täällä on myös puhuttu: Siellä varmasti tarvitaan lisää myös keinovalikoimaa ja opetusta näille opiskelijoille järjestyksenpitoon liittyvistä asioista, minkälaisia keinoja siinä kannattaa käyttää, ja tosiaan erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opettamisesta, positiivisesta palkitsemisesta ja niin edelleen.

Häiriötilanteet ovat tämän hallituksen esityksen mukaan hiukan yleisempiä suurissa kouluissa, ja senpä takia toivon, että tuota pienlukiolisää, joka aiotaan poistaa, esimerkiksi vielä harkittaisiin uudelleen.

Kaikkien koulussa työskentelevien kunnioitus, ovat he sitten oppilaita, opiskelijoita, siivoojia, keittäjiä, keitä tahansa — se on varmasti semmoinen peruslähtökohta ja liittyy tähän yleisempään keskusteluun siitä, mitä on kohteliaisuus ja mitä on hyvä käytös.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: Huomasin tästä hallituksen esityksestä, että täällä kerrottiin myös Opetushallituksen vuoden 2004 määräyksestä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista, jossa puhuttiin siitä, että demokratia on keskeinen arvo koulujen toiminnassa ja mitenkä yhteiskunnallisen tiedon lisäksi oppilaiden omaa aktiivista osallistumista korostetaan. Viime hallitus antoi 2010 periaatepäätöksen demokratian edistämisestä Suomessa, ja siellä oli yli 30 toimenpidekokonaisuutta, joista yksi keskeinen aihe oli kansalaiseksi kasvaminen, demokratiakasvatus. Nyt itseäni hivenen kiinnostaa, onko tässä jotakin tapahtunut: onko tämä lähtenyt toteutumaan tuolla elävässä koulumaailmassa?

Pauli Kiuru /kok:

Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme koululakeja, mutta samassa istunnossa meillä on tässä myöhemmin alkoholilaki, ja omalla tavallaan nämä asiat liittyvät yhteen sillä tavalla, että meillä on Suomessa arviolta noin 400 000 alkoholin suurkuluttajaa. Se on erittäin kallis ilmiö taloudellisesti, euroissa mitattuna, mutta myös inhimillisesti. Voin vain kuvitella, kuinka moni oppilas, koululainen, tulee aamulla kouluun arkiaamuna, maanantaina tai minä muuna päivänä tahansa, sellaisista kotioloista, missä alkoholi on aiheuttanut rauhattomuutta ja epävarmuutta ja pelkoa lapsen mielessä, ja se tietysti näkyy koulutyöskentelyssä.

Suomalaisilla alkoholiin tutustuminen alkaa jo varhain. Unicefin tuoreimmat tutkimukset kertovat, että suomalaisilla alle 16-vuotiailla on alkoholista enemmän kokemusta kuin missään muussa teollisuusmaassa.

Sitten tämä masentuneisuuskysymys. On muistettava, että masentuneisuus on lisääntynyt ja yksi suuri tekijä on alkoholin lisääntynyt käyttö eikä niin päin, että masentuneisuus johtaisi alkoholismiin.

Mutta palataan näihin asioihin siinä vaiheessa, kun käsitellään alkoholimainontaa.

Keskustelu päättyi.

​​​​