Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Kyseessä on maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintö MmVM 12/2010 vp hallituksen esityksestä HE 266/2009 vp. (Ed. Rajamäki: Joo, me tiedetään!) — Sen takia tämä näin, ed. Rajamäki, että ne, jotka lukevat sitä vain netistä, tietävät, mistä on kysymys. — Joka tapauksessa tämä on hallituksen esitys laeiksi metsälain ja rikoslain 48 a luvun 3 §:n muuttamisesta.

Kun metsälakeja vuonna 1997 säädettiin, kaksi valiokuntaa oli vahvasti mukana: tietysti maa- ja metsätalousvaliokunta, mutta myös ympäristövaliokunta. Samaan aikaan myös luonnonsuojelulakia säädettiin, ja sitten nämä valiokunnat tietysti vastasivat omista laeistaan mietintövaliokuntina, mutta lausunnonantajavaliokuntana antoivat aina lausunnot niin, että maa- ja metsätalousvaliokunta antoi luonnonsuojelulaista ja vastaavasti sitten ympäristövaliokunta metsälaista. Se oli hyvää käytäntöä.

Metsälakien uudistamisesta on paljon puhuttu ja sitä kovasti odotettu nimenomaan niin, että päästäisiin sellaisesta pakkopaidasta, joka on ollut ikään kuin tehokkuusajattelun siivittämänä, virheellisesti tosin, että päätehakkuut olisivat aina se loppu ja että puupelto olisi käytäntö, joka olisi kaikkein tehokkain myös taloudellisesti. Siis näin ei ole.

Toisaalta viime vuosina on myöskin biodiversiteetin tunnistaminen ja tunnustaminen saanut enemmän kannatusta myös metsänomistajien taholta. Yhä useammat metsänomistajat asuvat kaupungeissa. He ovat pienomistajia. Metsät ovat pirstoutuneet omistuksen suhteen, ja nämä omistajat haluavat säilyttää metsässä mahdollisimman pitkälti luonnon monimuotoisuutta ja hoitaa luonnonmukaisesti metsiään.

Nykykäytäntö on virkamiestyyppinen, pakottava, uhkaava, ja siinä on ollut myös uhkaus siitä, että jos ei metsälakia noudata kirjaimen mukaan tai niin kuin sitä on tulkittu virkamiestyönä, niin edessä on raastuvan ovi. Nykykäytäntö on johtanut siihen, että metsät muistuttavat puupeltoa. Puun tuotos vaihtelee. Puun laatu on usein huonoa, ja tämä on todettu esimerkiksi huonekalujen valmistuksessa, puusepänteollisuudessa. Monimuotoisuus on heikko, mikä on mielestäni suuri ongelma, monikäyttöarvo samoin, mikä on samoin ongelma. Ruhjovat hakkuut ja kurjuudet ovat tälle käytännölle ominaisia. Korkeat uudistamistaimikon hoito- ja ensiharvennuskustannukset liittyvät nykykäytäntöön.

Luonnonmukainen hoito puolestaan on sitä, että puusto on erirakenteista, alikasvustoa on runsaasti, puun tuotos on korkea ja laatu tasaista. Lisäksi puun laatu on hyvää myös puusepänteollisuutta ajatellen. Monimuotoisuusarvo on korkealla, samoin monikäyttöarvo. Tässä korjuu varoo alikasvillisuutta ja alikasvosta hyödynnetään. Hakkuu on kalliimpaa, mutta muut kustannukset ovat pieniä.

Arvoisa puhemies! Tässä hiukan siteerasin, minkä totean, Hyvä metsänhoito -kirjaa, joka on Erkki Lähteen, Olavi Laihon ja Yrjö Norokorven ja jonka on toimittanut Hannu Hyvönen. Tämä on Ekometsätalouden Liiton kustantama.

Tähän mietintöön, puhemies: Myös Ekometsätalouden Liitto on ollut siellä kuultavana, samoin Luonnonsuojeluliitto, WWF Finland, Joensuun yliopistosta asiantuntijoita jne. Tästä huolimatta ei ilmeisestikään ole sitten löytynyt valiokunnassa perusteita muuttaa hallituksen esitystä niin, että se olisi selvemmin, konkreettisemmin ja yksiselitteisemmin todennut metsänomistajan vapauden valita myös luonnonmukainen hoito, joka ei siis ole myöskään taloudellisten, kansallisten etujen, tuottoetujen näkökulmasta huonompi kuin nykykäytäntö.

Tämän näen hallituksen esityksen heikkoutena ja samalla toivon todellakin, että eduskuntaan tulisi sen tyyppinen metsälainsäädännön kokonaisuudistus, jossa myös tämä monin tutkimuksin hyvin tärkeällä, hyvin vakaalla tavalla ja tehokkaastikin hyväksi metsänhoidon tavaksi todettu luonnonmukainen metsänhoito tulisi Suomessa yhä enemmän käytännöksi. Se vaatisi varmasti selkeämpää lainsäädäntöä, että näin sitten tapahtuu.

Kari Rajamäki /sd:

Puhemies! Takalan metsäkeskustelusta aikoinaan tehtiin ihan oikeita johtopäätöksiä, että tällaista Kollaan taistelutannerta ei tavoitella eli liian rajua maankäyttöä ja avohakkuuta. Mutta toisaalta kyllä minä kymi-läisenä ja itäsuomalaisena kantaisin enemmän huolta siitä, mikä on se todellinen ongelma: metsien uudistamisen, ensiharvennusten laiminlyönti vaikuttaa puuhuoltoon ja koko meidän metsätalouden, metsäteollisuuden toimintaedellytyksiin. 1990-luvun puolessa välissä metsälakikomiteassa metsien uudistamista, uutta puustoa, merkitsevän taimiston määräaika jäi liian pitkäksi, viideksi vuodeksi. Tällä esityksellä hallitus tulee nyt myös puuhuollon turvaavalla tavalla mukaan lyhentämällä sitä määräaikaa kolmeen vuoteen. Se on tässä suhteessa erittäin tärkeätä.

Hallituspuolueiden tämmöinen ilmeisesti voimakkaampi MTK-siipi yritti viime hetkellä mitätöidä itse asiassa ehdotettujen valtuussäännösten vaikutuksen sillä tavalla, että olisi edellytetty, että sellaisia muutoksia ei tule, jotka muuttavat metsän hoitoa ja käyttöä. Totta kai tällä oli tarkoitus muuttaa jossain määrin yli miljoonan hehtaarin ensiharvennusten laiminlyötyä metsäalaa ja turvata puuhuoltoa ja meidän metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä. Kovan väännön jälkeen saatiin sitten tähän kirjaus "tässä laissa tarkoitettua metsänhoitoa ja käyttöä", niin että edes nyt toivon mukaan tästä jotain myönteistä Suomen taloudelle ja myöskin aluekehitykselle ja Itä-Suomelle syntyisi.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Jos ei metsiä hoida metsänomistaja, niin ei siitä tule tulojakaan metsänomistajalle. Minun mielestäni hyvin hoidettu talousmetsä tänä päivänä on hyvän näköistä metsää ja siinä on otettu kosteikot huomioon ja nämä ympäristönäkökohdatkin. Suomi elää metsästä, se pitää edelleenkin paikkansa. Vaikka metsäteollisuutta on jonkun verran ajettu alas, niin siellä on uusia suunnitelmia. Vientituloilla me täällä elämme. Yli 40 prosenttia bkt:stä tulee vientituloista. Toki metsillä on omistajat, mutta on se semmoinen kansallinenkin omaisuus, siitä me olemme saaneet leipämme jo kymmeniä, jopa satoja vuosia.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Jokamiehenoikeus on tärkeä asia, joka liittyy metsäluontoon. Nykyiset metsälait toteavat ja luettelevat nuo erityisen herkät biotyypit ja niiden suojelutarpeen. Kuitenkaan käytännössä nykymetsänhoito ja metsän hakkuut eivät niitä kunnolla suojele, se on todettu myös tutkimuksissa.

Tämä erirakenteinen kasvatus, johon viittaisin edellisessä puheenvuorossani, olisi kuitenkin se, joka pitäisi valita mahdollisimman usein. Etenkin silloin, kun se halutaan valita, siihen pitäisi tietysti olla vapaat valinnan mahdollisuudet. Eli samanaikaisesti kun suoritetaan puun korjuuta, voidaan suorittaa myös istutustoimenpiteitä.

Ed. Rajamäki viittasi hallituksen esityksen mietintöön, jossa todellakin todetaan tämä kolmen vuoden aika, jonka kuluttua uudistushakkuun loppumisesta pitäisi viimeistään ryhtyä toimenpiteisiin taimikon perustamisessa. Mutta kaiken kaikkiaan tämä lause viittaa enemmänkin niihin avohakkuutoimenpiteisiin. Mutta tuo erirakenteinen kasvatus olisi varmasti se nykyajan tutkimuksen viitoittama tapa tuottaa puuta, johonka ed. Kangaskin viittasi.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Suomi on maa, joka noudattaa periaatetta, että kun puu kaadetaan, sinne istutetaan taimi tilalle. Sitä ilosanomaa on Suomi vienyt tuonne Venäjän puolellekin. Kun käytiin siellä maa- ja metsätalousvaliokuntana, niin kun suomalaiset firmat sieltä ostavat puuta, on sama menetelmä, että kun puu kaadetaan, niin siellä istutetaan puu tilalle niiltä osin, missä suomalaiset firmat hakkaavat, niin että tämmöistä, sanoisiko, opetusta ja tukiopetusta viedään muuallekin.