Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä vaalirahoitusta koskeva lakiesitys on erittäin tärkeä. Me pitkään kuvittelimme, että Suomessa ei ole ongelmia vaalirahoituksen suhteen ja politiikka on hyvin puhdasta. Ja Suomihan on perinteisesti ollut myöskin arvioissa siinä suhteessa, että meillä ei ole korruptiota tai olemme Suomessa korruptiovapaimpia maita. (Ed. Rajamäki: Huomattiin, että meillä on Merisalon ensimmäinen hallitus!)

Nyt täytyy sanoa, että viime vaalien yhteydessä voitiin havaita piirteitä, jotka eivät olleet tyypillisiä Suomelle ja jotka olivat hyvin valitettavia. Oli liikemiehiä, jotka halusivat rahoittaa vaaleja, vaikuttaa vaaleihin, ja sillä rahoituksella ei ollut vaikutusta siihen, mikä hallituspohja on, mutta varmasti joittenkin yksittäisten kandidaattien vaalitulokseen ja heidän riippuvuuteensa näistä rahoittajista.

Erittäin suuri ongelma meillä on nyt ollut juuri se, että puolueiden osalta ei ollut minkäänlaisia säännöksiä. Ja nyt vihdoinkin saadaan perussäännökset siinä suhteessa, että puolueittenkin vaalirahoitus on avointa ja ehdokkaiden osalta myöskin tiukennetaan näitä säännöksiä. Ja avoimuus on kaikkein tärkeintä tässä suhteessa.

Toisaalta pitää muistaa se, että ihmisillä on oikeus ottaa osaa vaaleihin, vaikuttaa politiikkaan, ja silloin, kun on pienistä summista kysymys, se tarkoittaa sitä, että välttämättä julkisuutta ei voida vaatia näitten osalta. Tässä suhteessa lähdetään siitä, että myös eduskuntavaaleissa 1 500 euroa alittava summa kuuluu tuon yksityisen suojan piiriin. Kun on suuremmista summista kysymys, niin silloin on kysymys siitä, että pyritään hankkimaan vaikutusvaltaa tuolla avustuksella, olennaisesti vaikuttamaan tuon ehdokkaan valituksi tulemiseen, ja silloin tämä julkisuus on erittäin hyvä. Ja luulen, että nyt on löydetty aika hyvä tasapaino siinä suhteessa, mikä on avoimuus ja mikä on yksityisyyden suoja, ja uskon, että näillä säännöksillä voidaan varsin pitkälti edetä. Jos ongelmia havaitaan, niin siinä tilanteessa voidaan sitten todeta, että tiukennetaan vielä säännöksiä, tai, jos nämä ovat liian tiukkoja, voidaan jossakin suhteessa myöskin arvioida sitä, pitäisikö näitä sääntöjä väljentää. Uskon, että nyt kirkko on asetettu oikealle kohdalle kylää.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Nyt toisessa käsittelyssä oleva hallituksen esitys on perustuslakivaliokunnassa saanut mielestäni hyvän silauksen, eli on järkevöitetty hallituksen esitystä. Erityisesti minua miellyttää kunnallisvaalien osalta se, että siellä on mainittu tämä 800 euron alle jäävä kampanjointi. Se järkevöittää sitä, että niistä ei tarvitse tehdä ilmoitusta sillä tavoin kuin hallituksen esityksessä on esitetty.

Arvoisa puhemies! Eniten minua häiritsi tässä hallituksen esityksessä alun perin se, että kun Tarastin työryhmä antoi oman työnsä, niin siinä oli ainoastaan kaksi puoluetta, jotka vastustivat rahoituskattoa, esimerkiksi eduskuntavaaleissa, mutta hallituksen esityksessä enää vihreät eivätkä myöskään keskustapuolue halunneet kattoa. Minun mielestäni se katto olisi kuitenkin ollut järkevä, olkoon sitten, että sitä on vaikea valvoa, mutta kuitenkin ohjeellisena se olisi hillinnyt jonkin verran, uskoisin näin, kampanjointia.

Arvoisa puhemies! Täytyy toivoa vaan, että nämä muutamat tulkinnanvaraiset asiat, jotka näissä kolmessa laissa on, erityisesti jos vertaa tätä ehdokkaan vaalirahoitusta ja myöskin sitten puoluerahoitusta ... Jäin pohtimaan vaan sitä, että muun muassa puoluerahoituksen osalta tämä 8 b, määrättyjen toimitilojen käyttömahdollisuus, on sallittu, mutta sitten taas ehdokkaan vaalirahoituksessa se on kielletty. Eli tässä mennään aika lähelle sellaista keinotekoista järjestelmää, että voidaan mahdollisesti ehkä puolueen taikka puolueen alajärjestön nimissä saada niitä huoneistoja, mutta sitten, jos ei osaa taktikoida, ehdokas ei voi niitä käyttää. Eli muutamia tällaisia ongelmia tässä on.

Arvoisa puhemies! Niin kuin ensimmäisessä käsittelyssä totesin, käytännön elämässä valitettavasti saattaa olla tilanteita, että ehdokas ei tiedä, kuka sen mainoksen lehteen on laittanut, mutta ne ovat niitä käytännön ongelmia.

Markus Mustajärvi /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Sasi pohti jo edellisellä kerralla keskustelussa tämän lain, hallituksen esityksen, mahdollisia ongelmakohtia. Minulla on ihan tämmöinen konkreettinen kysymys ed. Sasille, joka on myöskin perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ja siinä tehtävässä varmaan miettinyt näitä asioita.

Esimerkki hyvin läheltä: On olemassa kymmeniä vuosia toiminut työväenyhdistys, tämmöinen yleinen aatteellinen yhdistys, jossa on aikoinaan päätetty, että se on kattojärjestö monelle, hyvin monelle, jäsenjärjestölle. Eduskuntavaaleissa puoluejärjestö sitten asettaa ehdokkaan, tukee ehdokasta, mutta on mukana tässä kattojärjestössä jäsenjärjestönä. Sitten tämä samainen kattojärjestö myöskin tukee tätä samaa ehdokasta, ja sitten näissä jäsenjärjestöissä ja tässä kattojärjestössä ovat vielä johtotehtävissä samat henkilöt.

Mitenkä tämmöisessä tilanteessa tulkitaan nämä euromääräiset rajat, velvollisuudet? Kysynkin sitten ed. Sasilta, onko tämmöistä tilannetta, joka voi olla itse asiassa aika monessa tapauksessa ihan konkreettinen ongelma, pohdittu: miten nämä velvollisuudet hoidetaan niin, että siitä ei jälkikäteen tule puheita, kun tässä ei ole mistään semmoisesta pelaamisesta kyse, vaan tämmöinen järjestörakenne on aika monessa paikassa syntynyt ihan historiallisen kehityksen tuloksena?

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Mitä tulee tähän kattoon, niin se on sillä tavalla ongelmallinen, että helposti käy siten, että rahoittajat alkavat käydä itse omia vaalikampanjoitaan. Niin kuin me näemme, kun katsomme SAK:n viime vaalien yhteydessä suunnittelemaa televisiomainosta, työnantajalla saattaisi hyvinkin olla, että ei rahoitetakaan enää puolueita, ehdokkaita, vaan tässä tilanteessa aletaan käydä omaa kampanjaa. Ja se ei ole missään tapauksessa hyvä, vaan tärkeätä on se, että puolueet, ehdokkaat, käyvät omia kampanjoitaan, saavat rahoitusta taustaryhmiltään ja ovat sitten vastuussa näistä kampanjoista. Että tämmöinen kampanjan hajoaminen ei ole sitten kauhean hyvä, joka todennäköisesti olisi lopputulos näistä katoista.

Tietysti, jos syntyy ongelmia siinä suhteessa, että on massiivisia kampanjoita, jollakin on suuria mahdollisuuksia käydä kampanjaa ja joillakin pienempiä mahdollisuuksia, aina pitää harkita tätä kattoa, mutta en pidä sitä välttämättä lähtökohtaisesti kovinkaan hyvänä. Ja Yhdysvalloissa kokemukset eivät mielestäni puolla tällaista kattoa.

Mitä tulee sitten siihen, että jos meillä on kattojärjestö ja sillä on alayhdistyksiä, niin miten tässä tilanteessa pitää toimia. Perustuslakivaliokunnassa pohdittiin esimerkiksi SOK-ryhmää: millä tavalla pitää toimia. Ja tietysti, jos on SOK ja alueosuuskauppoja, niin todettiin siinä tilanteessa, että jokainen alueosuuskauppa on riittävän itsenäinen, joten alueosuuskaupan tuki voidaan laskea yhdeksi tueksi ja, jos joku toinen alueosuuskauppa tai SOK tukee, niitä voidaan pitää erillisinä tukina.

Mutta jos meillä on sitten sen sijaan jokin yhdistysjärjestelmä, jossa on sama hallinto sekä keskusjärjestössä että näissä alayhdistyksissä, niin sitä varmaan pitää pitää semmoisena konsernirakenteena, että sitten nämä tuet pitää laskea tässä konsernissa kaiken kaikkiaan yhteen. Mutta täytyy sanoa, että vastauksen antaminen on aika vaikeata tässä suhteessa. Lauri Tarastiltahan tulee nyt kirja kesällä, jossa hän sitten ottaa kantaa näihin kysymyksiin. Täytyy sanoa, että pitäisi hyvin tarkkaan tietää kaikki faktat, että kuinka tiivis se yhteys on keskusjärjestön ja paikallisyhdistyksen välillä, ja jos niillä on sama hallinto, sama päätöksentekokoneisto, niin mielestäni silloin niitä pitää pitää yhtenä konsernina, jolle avustukset pitää laskea yhteen.