Täysistunnon pöytäkirja 77/2014 vp

PTK 77/2014 vp

77. TIISTAINA 9. SYYSKUUTA 2014 kello 14.00

Tarkistettu versio 2.0

2) Valtioneuvoston selonteko kehityspolitiikan vaikuttavuudesta ja johdonmukaisuudesta — Kohti reilumpaa maailmaa ilman köyhyyttä

 

Timo Soini /ps(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä oleva ulkoasiainvaliokunnan mietintö on käsitykseni mukaan valiokunnan kriittisin kehityspoliittinen kannanotto. Kritiikin taustalla on valiokunnan aito huoli Suomen kehityspolitiikan vaikuttavuudesta ja johdonmukaisuudesta. Ulkoasiainvaliokunta katsoo, että kehityspolitiikan tulisi olla jatkossakin tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Siksi sen tehokkuuteen on syytä kiinnittää kasvavaa huomiota.

Kehitysyhteistyö on usein kriisien hallintaa ja toiminta siten riskialtista. Mutta kuten hyvin tiedämme, myös toimimattomuus voi olla riski, koska konfliktin puhkeamisen jälkeen niin inhimilliset kuin taloudelliset kustannukset ovat huomattavasti suuremmat kuin ennaltaehkäiseminen.

Valiokunta pyysi hallitukselta selontekoa kehityspolitiikasta, jotta koko eduskunnalla olisi mahdollisuus tarkastella tätä sisä- ja ulkopoliittisesti tärkeää kokonaisuutta. Selonteko antaakin kokonaiskuvan Suomen harjoittamasta toiminnasta, ja se kuvaa laajasti noudatettuja periaatteita ja toimintatapoja. Ne ovat sinällään hyviä, mutta selonteko ei kuitenkaan täysin vastaa valiokunnan esittämään keskeiseen kysymykseen eli siihen, millaisia pitemmän aikavälin tuloksia ja vaikutuksia Suomen ja EU:n toiminta on saanut aikaan.

Valiokunta olisi odottanut hallitukselta itsekriittisempää tarkastelua niin avun perillemenon kuin pitkäaikaisten tuloksien osalta. Kehitysyhteistyön vaikuttavuuden osoittamiseen eivät yksinään riitä selonteon eri hankkeista kertovat anekdootit, jotka sinällään osoittavat yksittäisen projektin ja hankkeiden onnistumista.

Erilaiset mittarit osoittavat, että köyhyyttä on pystytty globaalisti vähentämään, mutta kehitysyhteistyön merkityksen osuus köyhyyden vähentämisessä jää edelleen avoimeksi. On myöskin huomattava, että jo köyhyyden määritelmä on paraikaa melkoisen turbulenssin kohteena riippuen siitä, onko se 1,25 USA:n dollaria päivä vai enemmän. Köyhien määrä nousee ja laskee miljoonissa ihan jo määrittelykysymyksestä riippuen.

Ongelmana on kasvavassa määrin myös kansainvälisen yhteistyön ja pelisääntöjen vesittyminen. Yhä useammin taloudelliset ja poliittiset intressit ohjaavat avunantajien toimintaa. Valiokunta pitää selonteon yhtenä keskeisenä puutteena sitä, että siinä ei käsitelty Suomen vaikuttamista EU-politiikkaan. Keskeinen kysymys, jota valiokunta toivoo jatkossa tarkasteltavan, on, mitkä ovat ne kansalliset ja EU-tason keinot, joilla parhaiten ja tehokkaimmin edistetään köyhyyden vähentämistä ja kehitystä, kehitysyhteistyön kustannustehokkuus kun ei arvioiden mukaan ole aina parasta mahdollista.

Arvoisa puhemies! On selvää, että vaikuttaminen pelkästään kehityspolitiikan avulla on tehotonta ja pitkällä aikavälillä kestämätöntä. Kehitysmaiden ja kehittyneiden maiden intressit ovat usein yhteisiä muun muassa turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä eriarvoisuuden vähentämisessä. Yhteisten intressien merkitys korostuu edelleen, kun kehitysmaihin suuntautuvat rahavirrat, kuten kauppa, investoinnit ja siirtolaisten rahalähetykset, kasvavat. Niillä on kehitysyhteistyötä huomattavasti suurempi merkitys köyhien maiden talouskasvulle.

Hallitusohjelman mukaan kehitystä tukevalla politiikkajohdonmukaisuudella pyritään siihen, että kehityspolitiikan näkökulma otetaan huomioon erityisesti seuraavilla alueilla: ruokaturva, kauppa, verotus, turvallisuus ja muuttoliike. Yhteensovittaminen on merkittävä poliittinen haaste. Valiokunta katsoo, että selonteossa olisi sen vuoksi ollut perusteltua tarkastella, miten valtionhallinto kokonaisuudessaan on onnistunut hallituksen linjaamien johdonmukaisuus- ja kehitystavoitteiden toteuttamisessa vaalikauden aikana. Selonteko ei kuitenkaan sisällä arvioita johdonmukaisuuden toteuttamiseen liittyvistä todellisista ongelmista tai onnistumisista.

Valiokunta korostaa TP-utvan ja EU-ministerivaliokunnan roolia strategisten linjausten tekemisessä ja toteaa, että EU-koordinaatiota tulisi käyttää aktiivisemmin kehityspoliittisen johdonmukaisuuden vahvistamiseksi.

Myös meidän täällä eduskunnassa on syytä seurata, että oikea käsi tietää, mitä vasen tekee. Tämä edellyttää, että eduskunta saa riittävästi tietoa käsiteltävien asioiden vaikutuksista kehitysmaihin.

Ulkoasiainvaliokunta peräänkuuluttaa konkreettisia toimenpiteitä, jotta kehitysyhteistyö nykymuodossaan käy pitemmällä aikavälillä tarpeettomaksi. Tällaisia toimenpiteitä ovat muun muassa kokonaisvaltainen lähestymistapa, yksityissektorin roolin vahvistaminen, apuriippuvuuden analysointi ja maakohtaisten exit-strategioiden laatiminen, ja valiokunta korostaa erityisesti tyttöjen koulutuksen merkitystä kestävän kehityksen pilarina sekä maaseudun kehittämistä.

Arvoisa puhemies! Kehityspolitiikan lähtökohtana tulee olla kehitystarpeiden tunnistaminen ja ennen kaikkea kumppanimaan poliittinen sitoutuminen tavoitteiden toimeenpanoon. Suomen kehityspolitiikan päälinjan tulisi olla pitkäjänteistä ja yli hallituskausien ulottuvaa, mukaan lukien 0,7:n bktl-osuuden tavoittelu pitemmällä aikavälillä.

Suomen yli 50 vuoden kokemus kehitysyhteistyöstä antaa hyvän pohjan syvälliseen analyysiin niin epäonnistumisten kuin onnistumistenkin taustalla vaikuttavista tekijöistä. On selvää, että myös Suomen kehityspolitiikassa on ollut epäonnistumisia. Kokonaisarvio on välttämätön, jotta kehityspolitiikkaa voidaan tehostaa ja uudistaa vastaamaan paremmin toimintaympäristön muutoksia. Tämän vuoksi ulkoasiainvaliokunta edellyttää, että seuraavan vaalikauden alussa eduskunnalle annetaan riippumattomaan arvioon perustuva selvitys, jossa arvioidaan perinteisen kehitysyhteistyön uudistamista ja vaihtoehtoja kehitysmaiden tukemiseksi ja köyhyyden vähentämiseksi.

Kehitysyhteistyön pysyviä vaikutuksia voidaan asiantuntijoiden mukaan arvioida ainoastaan pitkällä aikavälillä. Tällä hetkellä se aikaväli näyttäisi olevan noin 15 vuotta. Tulosten tai ainakin toiminnan merkityksen mittaaminen on silti välttämätöntä, jotta julkisten varojen käyttöä voidaan seurata ja edelleen tehostaa. Siksi valiokunta edellyttää, että jatkossa hallituksen tulee laatia kerran vaalikaudessa selonteko, jossa arvioidaan kehityspolitiikan pitkän aikavälin vaikuttavuutta.

Arvoisa puhemies! Totean vielä lopuksi, että perussuomalaiset ja RKP jättivät mietintöön vastalauseen.

Vesa-Matti Saarakkala /ps:

Arvoisa herra puhemies! Aivan ensiksi täytyy todeta, että vuosittainen 1,1 miljardin euron määräraha kehitysapuun on merkittävä ja on meidän budjetistammekin jo parin prosenttiyksikön luokkaa, joten voi sanoa, että on kyse todellakin merkittävästä menoerästä. Kehitysavun tehokkuuden ja vaikuttavuuden mittaaminen on vaikeaa, niin kuin tässä valiokunnan mietinnössä on todettu, mutta se on nyt hyvä, että näitä mittareita on alettu perätä tiukemmin. Kysymys oikeastaan kuuluukin, että miksi ei aiemmin ole saatu aikaan näin kriittistä mietintöä kuin nyt. Olen myös samaa mieltä ulkoasiainvaliokunnan enemmistön kanssa siitä, että on tärkeää, että kehitysyhteistyö tekisi jollakin aikavälillä itsensä tarpeettomaksi.

Valtion tehtävät ja priorisointi ovat näinä aikoina myös esityslistalla. Meillä on monenlaisia leikkauskohteita, ja siten on mielestäni kuitenkin selvää, että valtion kassasta näin paljon kehitysapuun ja kehitysyhteistyöhön ei voida antaa. Ja kun on tehty erilaisia kyselyitä, niin toki on näin, että kansalaiset yleisesti ottaen pitävät kehitysyhteistyötä hyvänä asiana. Mutta silloin, kun listataan ja esitetään kysymyksiä, että mistä olisitte valmis vähentämään, ja siellä on erilaisia kotimaan kohteita ja kehitysapukohteita sitten vastakkain, niin kyllä kehitysapu on siellä aivan kärkipäässä, mistä ollaan halukkaita leikkaamaan. Kehitysavusta olisi ehkä syytä siirtyä ennemminkin kriisiapuun, joka tuntuu saavan enemmän kansalaisten kannatusta, eli tällaiseen katastrofityyppiseen apuun. On selvää, että se ei välttämättä vie kehitystä sinänsä eteenpäin, mutta se on sellaista tärkeää toimintaa, jolleka hyväksyntä löytyy.

Perussuomalaiset on esittänyt uutta rahastointimallia, jossa 250 miljoonaa euroa vuodessa tulisi valtiolta perusrahoitusta ja siihen päälle sitten veroporkkanat, joita kansalaisten vapaaehtoisten lahjoitusten myötä annettaisiin. Tästä varmasti annetaan tarkempi selvitys vielä tämän keskustelun aikana.

Mutta, arvoisa puhemies, ehdotan, että eduskunta hyväksyy valiokunnan mietintöön sisältyvän vastalauseen 1 mukaisen kannanoton.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Saarakkala kysyi, miksi aikaisemmin ulkoasiainvaliokunnasta ei ole tullut näin kriittistä mietintöä nykymuotoista kehitysyhteistyötä kohtaan. Varmasti kritiikille on ollut paikkansa ennenkin, mutta voi sanoa, että viime aikoina tieto kehitysyhteistyön ongelmista on varmasti lisääntynyt ja ne myös myönnetään herkemmin niissäkin maissa ja niissäkin kansalaispiireissä, joissa kehitysyhteistyötä sinänsä pidetään tarpeellisena, hyödyllisenä, jopa välttämättömänä. Haluan omaltakin osaltani korostaa — ja vähän samassa hengessä kuin myös edustaja Donner vastalauseessaan — että kehitysyhteistyöhön liittyy paljon ongelmia: liian paljon näistä varoista menee korruptoituneiden hallitsijoiden lähipiirin tai oman piirin tukemiseen ja niin edelleen. Tämä ulkoasiainvaliokunnan edellytys riippumattomasta selvityksestä on erittäin paikallaan.

Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisen puolueen esittämä rahastomalli, jossa kehitysyhteistyön rahoitus perustuu vapaaehtoisiin lahjoituksiin, on kovin kiinnostava. Siitä herää muun muassa sellainen kysymys, että mistä muista julkisista toiminnoista pitäisi luopua ja jättää ne kansalaisten hyväntekeväisyyden varaan. Onko perussuomalaisella puolueella ajatuksia laajentaa tätä mallia niin, että myös vaikka Suomessa osa sosiaaliturvasta voitaisiin rahoittaa vapaaehtoisesti?

Edustaja Zyskowiczille esittäisin myös vähän samansuuntaisen kysymyksen. Te toitte hyvin esiin sitä, että kehitysyhteistyössä on ongelmia ja väärinkäytöksiä. Mutta ongelmia ja väärinkäytöksiähän tuntuu olevan liki kaikessa inhimillisessä toiminnassa, mukaan lukien monessa työelämään ja sosiaaliturvaan liittyvässä lainsäädännössä, jota täällä käsitellään. Se, minkälaisia johtopäätöksiä näistä ongelmista vedetään, on sitten toinen asia. Itse katson, että ongelmat pitää korjata, väärinkäytöksiin pitää puuttua, mutta kehitysyhteistyötä vahvasti tarvitaan.

Pentti Oinonen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Heikommassa asemassa olevia on autettava, olivatpa autettavat sitten kotimaassa tai ulkomailla. Perussuomalaisten kehitysohjelmassa kuitenkin jokainen voisi omien varojensa ja hyväntahtoisuutensa puitteissa sijoittaa kehitysapuun vaikka kuinka paljon, oman varallisuutensa mukaan. Jokaiselle kuitenkin jäisi harkinta siitä, antaako tukensa suomalaisille vähäosaisille, joiden määrä on jatkuvassa kasvussa, vai antaako tukensa sitten ulkomaille. Varmaa kuitenkin on, ettei Suomen antama kehitysapu ole mennyt aina kohdistettuun osoitteeseen. Siitä myös ministeri Haavisto muutama aika sitten televisiossa mainitsi. Siksi onkin välttämätöntä, että jatkossa varmistetaan se, ettei ulkomainen kehitysapu mene heimopäälliköiden pippaloiden kestitsemiseen ja hoitoon.

Eeva-Johanna Eloranta /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kehitysyhteistyön vaikuttavuuden kannalta ohjelmien ja hankkeiden pitkäkestoisuus on keskeistä. Nykyisellään kehityspoliittinen ohjelma uusitaan aina hallituskauden vaihtuessa neljän vuoden välein, ja tässä on vaarana, että ohjelman prioriteetit saattavat muuttua suurestikin, vaikka kehitysyhteistyössä nimenomaan tarvitaan jatkuvuutta, jotta saadaan niitä kestäviä tuloksia. Suomen kehityspolitiikan periaatteista ja prioriteeteista tulisikin määritellä pysyvä pohja, joka edustaisi suomalaisia kehityspoliittisia arvoja: ihmisoikeuksia, sukupuolten välistä tasa-arvoa, naisten, nuorten ja lasten aseman parantamista, seksuaaliterveyden ja -oikeuksien edistämistä, koulutusta, demokratiaa, ilmastokestävyyttä ja niin edelleen. Näin ei riskeerata, että nämä asiat eivät jonkin hallituksen laatimaan ohjelmaan sisältyisikään. Jokainen hallitus voisi sitten näiden prioriteettien ja periaatteiden pohjalta määritellä haluamiaan painotuksia ottaen huomioon globaalin kehitysympäristön. Kysyisinkin ministeriltä: voitaisiinko kehityspolitiikan ja -yhteistyön pitkäkestoisuuden takaamiseksi harkita tällaisen pysyvän kehityspoliittisen raamin kehittämistä nykyisen kehityspoliittisen ohjelman pohjaksi?

Mikko Savola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kehitysyhteistyömäärärahat ja kehitysyhteistyö ovat tietysti tärkeä asia. On aina parempi, että pyritään auttamaan sinne kotimaahan kuin että kaikki apu annettaisiin täällä omassa maassa sitä tarvitseville.

Minua on kuitenkin askarruttanut aika paljon tämä tehokkaampi hyödyntäminen näissä kehitysyhteistyömäärärahoissa. Kuitenkin yli 1 miljardi niihin käytetään, ja tietojeni mukaan vain 1 prosentti tästä on sellaista, joka hyödyttää myös meidän oman maamme teollisuutta ja tuotantoa. Esimerkiksi lääkkeitä, ehkäisyvälineitä, maatalouskoneita, muuta teollisuutta voisi viedä paljon enemmän ja hyödyntää tuolla kohteissa, joihin annetaan apua.

Kysyisinkin asianomaiselta ministeriltä, ministeri Haavistolta: voisiko näitä kehitysyhteistyövaroja käyttää tehokkaammin myös siten, että meidän oman maamme tuotanto hyötyisi siitä paremmin, kun taloudelliset ajatkin meillä ovat tällaiset?

Päivi Lipponen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan ensiksi haluaisin edustaja Oinoselle todeta, että ei kehitysyhteistyötä voi jättää ihmisten henkilökohtaisen hyväntekeväisyyden varaan. Kyllä siinä tarvitaan tämmöistä suunnitelmallisuutta, jotta pystytään vaikuttamaan köyhyyttä tuottavien rakenteiden purkamiseen.

Olisin halunnut nostaa esille sen, että koulutushan on kaikista parhainta köyhyyden torjuntaa. Monissa maissa podetaan suurta opettajapulaa, suurta pulaa ammattitaitoisesta henkilökunnasta, työntekijöistä, jotka rakentavat sitä talouden kasvua ja monipuolisuutta. Olisin kysynyt ministeriltä: kuinka on vertailtu muiden maiden tapaa tehdä kehitysyhteistyötä? Olen ymmärtänyt, että esimerkiksi Saksassa on vahvemmin myös yritysmaailma mukana eli tuotetaan näitä koulutuspalveluita, siellä on valtio vahvasti mukana, ja näkisin, että olisi hyvin tärkeätä kytkeä myös kansalaisyhteiskunta mukaan tämmöiseen kehitysyhteistyöhön, esimerkiksi vapaaehtoisia opettajia rekrytoidaan kehitysyhteistyön piiriin työtä tekemään. — Kiitoksia.

Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ollaan kyllä väärillä jäljillä, jos lähdetään siitä, että kehitysyhteistyö on vienninedistämismäärärahoja. Sitähän se ei voi olla eikä saa olla. Ei ole tietysti pahitteeksi, että jos sopivassa määrin joissakin yhteyksissä on luontevaa, niin silloin voidaan käyttää myöskin kotimaisen teollisuuden asioitten edistämiseen.

Mutta erittäin suuri ongelma tässä on nyt se, että meidän edustustoja ja lähetystöjä on purettu ja lakkautettu ulkomailla ja myöskin kehitysyhteistyön järkevässä hoitamisessa, puhumattakaan Team Finlandin taloudellisten seikkojen edistämisestä, on nyt erittäin suuria vaikeuksia, kun ei ole edustustoja ja lähetystöjä, jotka voisivat siellä kentällä tätä hoitaa. Suurin ongelma on se, että näitä lähetystöjä ja edustustoja on lakkautettu juuri siellä, missä juuri kehitysyhteistyötä voitaisiin harjoittaa.

Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Nyt kun noita kehitysyhteistyön määrärahoja leikataan merkittävästi ja tullaan ilmeisesti jäämään alle 0,5 prosentin bktl:stä, niin on ihan selvää, että näitä määrärahoja täytyy käyttää entistä tehokkaammin. Siihen ulkoasiainvaliokunta mietinnössään pyrki, suhtautui kriittisesti, niin kuin täällä on sanottu, kehitysyhteistyömäärärahojen käyttöön ja toivoo entistä tehokkaampaa ja kohdennetumpaa käyttöä.

Ruokaturvasta kun puhutaan, niin täytyy puhua myös maataloudesta. Maataloudenkin innovaatiotarpeitten tyydyttämiseen liittyy myös se, millä tavalla yksityisen sektorin toimintaan tämä kehitysyhteistyö liittyy myöskin täällä Suomessa. Sieltä ne innovaatiot kuitenkin tulevat, jos ovat tullakseen.

Ulkoasiainvaliokunta edellytti mietinnössään, että valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin yksityissektorin toimintaedellytysten vahvistamiseksi kehitysyhteistyössä ja elintarviketuotantoon sekä maaseudun kehittämiseen kohdennettavan määrärahan kasvattamiseksi. Minkälaisia ajatuksia tämä ministereissä herättää? Olisi tietysti ollut hyvä, että myös ulkomaankauppaministeri olisi ollut paikalla tästä keskustelemassa.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Minäkin edustaja Salolaisen tapaan ihmettelen näitä lähtökohtia, että lähdetään kehitysyhteistyötä tekemään sillä tavalla, miten parhaiten saadaan vietyä maatalouskoneita Suomesta. Sehän ei ole kyllä tämän kehitysyhteistyön tarkoitus vaan nimenomaan auttaa niitä maita, jotka ovat huonommassa asemassa kuin Suomi tällä hetkellä, ja sen lisäksi myös sillä tavalla, että tehdään johdonmukaisesti sitä, ettei esimerkiksi verokilpailun ja verovälttelyn ja veroparatiisien avulla piiloteta rahoja. Liian vähälle huomiolle on minun mielestäni tässä hallituksen esityksessä jäänyt nimenomaan tämä verovälttely. Haluaisinkin ministeriltä kommenttia siihen, mitä mieltä olette tästä kansalaisjärjestöjen aloitteesta, että YK:n roolia verokilpailussa vahvistetaan eikä niinkään mennä teollistuneiden maiden OECD:n ehdoilla, eli millä tavalla Suomi on ajanut YK:n roolin vahvistamista verokilpailun suitsimiseksi.

Riitta Myller /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta ei mitenkään voi asettaa vastakkain kysymystä siitä, että annamme vapaaehtoista kehitysyhteistyötukea esimerkiksi kansalaisjärjestöjen kautta. Siihenhän meillä on jokaisella mahdollisuus ja myöskin sitten ohjata ne varat sellaiseen toimintaan, mihin itse haluamme. Kuitenkin me tarvitsemme johdonmukaista kehitysyhteistyötä, jolla aidosti muutetaan rakenteita. Me puhumme nyt täällä vain siitä, miten kehittyneet maat hyötyisivät kehitysmaitten taloudesta. Meidän pitäisi mieluummin puhua siitä, miten autamme kehitysmaita auttamaan itseänsä, miten mahdollistamme maataloustuotteiden tuonnin Eurooppaan. Nythän me dumppaamme isolla rahalla omia maataloustuotteitamme Afrikkaan esimerkiksi. Näihin rakenteisiin ennen kaikkea pitää kiinnittää huomiota, antaa mahdollisuus kehitysmaitten taloudelle päästä paremmalle kehitysuralle, ja se tapahtuu niin, että yksinkertaisesti teemme tästä maailmankaupasta nykyistä reilumpaa.

Jani Toivola /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tähän rahastointiasiaan ja vapaaehtoisuuteen haluaisin sanoa sellaisen asian, että se on ikään kuin täysin vastoin sitä, mitä me tässä salissa nyt penäämme ja mistä me keskustelemme, eli nimenomaan sitä vaikuttavuutta ja tehokkuutta kehitysyhteistyöhön ei tuoda epävarmalla rahoituksella.

Sen voisi linkata ajankohtaiseen esimerkkiin nyt, kun puhutaan paljon Ebolasta. Ajatellaan vaikka Liberian tilannetta: Ebola-epidemia saattaa aiheuttaa sen, että hankkeet, mitä siellä tällä hetkellä tehdään, joudutaan keskeyttämään ja yhtäkkiä se kehitysyhteistyö saattaa ottaa kuusi seitsemän vuotta takapakkia, koska me puhumme äärimmäisen herkästä työstä, mitä tehdään koko ajan tiiviisti sen yhteisön kanssa.

Sillä, että yhtäkkiä meidän rahoituksemme olisi äärimmäisen epävarmalla pohjalla, saattaisi olla aivan samanlaisia vaikutuksia, että yhtäkkiä me otammekin takapakkia sen kuusi seitsemän vuotta: kyllä silloin vaikuttavuus on aika kaukana tai se, että ihan aidosti päästään tuloksiin.

Sillä, että me olemme tasaisesti sitä rahoitusta sinne antaneet ja me jatkamme niin, saadaan myös tuloksia aikaan. Jos me ajattelemme, että vuonna 90 äärimmäisen köyhiä maailman väestöstä oli 40 prosenttia, vuonna 2010 tämä sama luku oli 20 prosenttia, vaikka maailman väestö on kasvanut samaan aikaan aivan valtavasti. (Puhemies koputtaa) Eli kyllä asioita ihan oikeasti saadaan aikaiseksi, vaikka kehitystä täytyy samalla syntyä.

Vesa-Matti Saarakkala /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On sääli, että tämä perussuomalaisten avaus on tässä keskustelussa ehditty jo moneen kertaan tyrmätä, vaikka mielestäni se on aika monen suomalaisen kädenojennus tälle kehitysavulle ja kehitysyhteistyölle, koska kuitenkin perusrahoitus olisi 250 miljoonaa ja veroporkkanoitten kautta tulisi mahdollisesti valtiolta toinen 250 miljoonaa ja siihen sitten vielä päälle nämä verovähennyskelpoiset lahjoitukset, joista on laskettu, että niitä voisi esimerkiksi 200 euroa veroa maksava suomalainen antaa ja nimenomaan se vähennys olisi siihen 200 euroon asti.

Tulee vähän mieleen, että olisivatko täällä jotkut valmiita jollekin ihmiselle huutamaan perään, että jos lahjoitat vain pari euroa sen ehkä toivotun viiden euron sijaan, niin se on vastuutonta. Mielestäni kaikki apu pitää ottaa vastaan ja suhtautua siihen nöyrästi eikä lähteä tyrmäämään tällaista uutta avausta, joka kuitenkin on. Kai me olemme lähtökohtaisesti samaa mieltä, että kehitysapua on annettava.

Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Veroparatiisit, kansainvälinen veronkierto ja yritysten aggressiivinen verosuunnittelu ovat syystä erittäin iso osa, tärkeä osa, nykyistä kehityspoliittista keskustelua, ja toivottavasti näissä asioissa päästään eteenpäin.

Kehitysmaiden on arvioitu menettävän verotuloja moninkertaisesti enemmän kuin mitä ne saavat esimerkiksi kehitysapua. Kehitysmaiden omaa vastuunkantoa on kaikin keinoin koetettava tukea. Esimerkiksi verotuskapasiteetin vahvistaminen, läpinäkyvyys, pääomapaon hillitseminen ja tuon kansainvälisen veronkierron lopettaminen ovat aivan keskeisiä keinoja köyhien maiden omien voimavarojen kasvattamisessa. Ja jos ajatellaan kehitysmaiden talouskasvua, yksityisillä rahavirroilla, kaupalla ja investoinneilla on huomattavasti kehitysyhteistyötä suurempi vaikutus tuohon kehitysmaiden talouskasvuun. Mielestäni nämä kaikki nivoutuvat toisiinsa.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Myönnän vielä vastauspuheenvuorot edustajille Gestrin, Jääskeläinen Jouko, Karhu ja Zyskowicz. Sen jälkeen ministerin vastaus, ja sitten jatkamme vielä toisen kierroksen debattia.

Christina Gestrin /r(vastauspuheenvuoro):

Värderade talman! 0,7 prosenttia bktl:stä tulee edelleen olla Suomen kehitysyhteistyön tason tavoite, kansainvälisten sitoumusten mukaisesti. On erittäin valitettavaa, että määrärahat laskevat vuonna 2015. Kehitysyhteistyö on tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Hallitusohjelman mukaan päästöhuutokauppatuloja suunnataan kehitysyhteistyöhön myös vastaisuudessa.

Ärade ministrar, jag skulle vilja fråga: Vilken betydelse har försäljningen av utsläppsrätter haft för u-landsbiståndets nivå fram till i dag, och hur se utsikterna ut för kommande år?

Jouko Jääskeläinen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä lyhytkin keskustelu osoittaa, että kehitysyhteistyö on aika haasteellista: on vaaroja kohdemaissa, on uhkana resurssien loppuminen meiltä täältä. Yhdessä suhteessa perussuomalaisten idea on oikein hyvä. Tehdään tämmöinen verovähennysmahdollisuus. Lisätään sillä suomalaisen kehitysyhteistyön vaikuttavuutta ja sitten jatketaan muutoin niin kuin tähänkin asti. Tästä olen valmis toki sopimaan. Sillä lailla saadaan tehoa tähän hommaan.

Arvoisa puhemies! Kaikkein suurin ja merkittävin uudistus kehitysyhteistyössä ja kansainvälisissä suhteissa olisi kyllä tämän kansainvälisen arvoketjun määrittäminen. Tässä on monissa puheenvuoroissa jo todettu, että rahaa tulee meille itse asiassa paljon enemmän kuin mitä me annamme kehitysmaihin. Koska me löydämme kansainvälisesti ja myöskin Suomen toimesta sen mekanismin, jolla katsomme, missä vaiheessa arvoa tuotetaan niin, että kaikki saavat oikeudenmukaisen osuutensa? Tämä jahkaaminen siitä, auttaako meidän euromme tarpeeksi, liian vähän vai liian paljon, on oikeastaan vähän turhaa. Meidän täytyy katsoa tätä suurta kuvaa ja ottaa myöskin vastuuta siitä, että me emme saa kohtuutonta etua niiden kustannuksella, joilla mahdollisuudet ovat pienimmät.

Saara Karhu /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa tuli selväksi, että kehitysapuajattelumme tarvitsee ennakkoluulotonta uudistamista. On miettivä uusiksi niitä periaatteita, joilla lähdetään, minne lähdetään ja miksi lähdetään. Ja kun katsoo nyt meidän kehitysapukarttaamme, niin Suomihan on mukana käytännössä lähes joka paikassa paitsi Pohjois-Amerikassa ja jokusessa muussa maassa. Järkevältä tuntuisi keskittää ja tehdä paremmin vähän harvemmassa paikassa. Myös hallinnon kulut luulisi saavan keskittämällä paremmin kuriin. Nyt avun hallinnointiin menee saadun tiedon mukaan jopa 60 prosenttia avusta, ja sitä todella tarvittaisiin siellä kohdemaissa.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Tynkkynen, en puhunut varsinaisista väärinkäytöksistä, puhuin ongelmista kehitysyhteistyön vaikuttavuudessa ja tehokkuudessa, joita vähentävät esimerkiksi vastaanottomaiden yhteiskunnalliset rakenteet, niissä esiintyvä korruptio, niissä esiintyvä demokratian ja avoimuuden ja kansalaisyhteiskunnan puute.

Kun koko elämäntyönsä käytännössä kehitysyhteistyön parissa sekä kentällä, muun muassa Tansaniassa, että ulkoministeriössä tehnyt jo eläköitynyt UM:n virkamies käytännössä sanoi ulkoasiainvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa, että keisarilla ei olekaan vaatteita, niin kyllä se minun mielestäni oli aika järkyttävää kuultavaa. Hän ei siis sanonut näin, mutta käytännössä tulkitsin hänen sanomisiaan näin, ja siinä ei paljon tulkintaa tarvinnut. Tämän vuoksi korostan, että tämä ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä oleva ponsi siitä, että pitää selvittää perinteisen kehitysyhteistyön uudistamista ja vaihtoehtoja kehitysmaiden tukemiselle, on todella tarpeellinen ponsi.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Ja sitten ministeri Haavisto, 5 minuuttia puhuja-aitiosta.

Kehitysministeri Pekka Haavisto

Arvoisa puhemies! Kiitos ensinnäkin ulkoasiainvaliokunnalle hyvin tehdystä työstä ja kiinnostavista näkökulmista. Minusta on hyvä, että kehitysyhteistyöstä keskustellaan ja sen tehokkuutta pyritään koko ajan parantamaan.

Ensinnäkin ehkä tästä rahoituskokonaisuudesta, kun täällä on tämä perussuomalaisten vaihtoehtoinen rahoitusmalli, joka pienentäisi noin neljännekseen näitä varoja. Se 250 miljoonaa euroa vastaisi kai sitä osuutta, mikä meillä menee kansalaisjärjestöjen humanitääriseen apuun tänä päivänä. Mutta kannattaa muistaa, että me rahoitamme YK-järjestöjä, me rahoitamme Maailmanpankkia ja maksamme vielä sinne EU:hunkin näitä kehitysyhteistyöroposiamme sillä lopulla plus pidämme yllä näitä bilateraalisia maasuhteita, joita meillä on Afrikassa viisi ja Aasiassa kaksi. Meillähän on keskitetty viime vuosina hyvin vahvasti — tämä liittyy muun muassa edustaja Karhun kommenttiin — tätä maaryhmää. Onko se kaikille mieluinen maaryhmä, sitä voi kysyä, mutta olemme lähteneet hyvin monista maista ja kasvattaneet ohjelmiemme kokoa sitten niissä varsinaisissa ohjelmamaissa.

Mietin vain näitä vapaaehtoisia rahoitusmalleja, kun lastensairaalaankin kymmeniä miljoonia oli aika vaikea kerätä. Se vaatii hyvin paljon sitten kansalaisyhteiskunnalta, että lähdetään tämmöisiin talkoisiin. Tuonne miljardin ja yli miljardin vuotuiseen keräykseen voisi olla haasteellista päästä. Silloin tämä YK-järjestelmän rahoitus ja Maailmanpankin rahoitus kyllä jäisi meiltä tekemättä, ja se ei ehkä palvelisi sitten kansainvälisiä kehitystavoitteita lainkaan.

Täällä ulkoasiainvaliokunta myöskin kysyi, onko kehitysyhteistyön tehokkuudesta tehty selvitystä. Wider-instituuttihan on tehnyt sellaisen kokonaisselvityksen 35 vuoden ajalta, ja se laskee, siis eri tutkimuksiin ja lähteisiin viitaten, että kehitysyhteistyöllä on noin 7,3 prosentin vuosittainen tuotto sillä rahoituksella, mitä kehitysyhteistyöhön on viimeisen 35 vuoden aikana käytetty. Tämä perustuu yli 300 tutkijan tutkimusten yhteiseen analyysiin. Onko tämä täsmälleen se oikea luku, en tiedä, mutta tällaista laajaa kansainvälistä tukimusta on näistä asioista tehty.

Sitten joihinkin erityiskysymyksiin.

Täällä oli aika hyvä kysymys edustaja Elorannalta: mikä saisi pitämään meitä näitä prioriteetteja vaalikaudesta toiseen samoina? Joissain maissahan on tehty kehitysyhteistyötä koskeva laki, jolloin laissa on määritelty, että jos meidän prioriteettimme ovat demokratia ja koulutus, oli se sitten maaseutuyhteiskuntien kehittäminen tai tyttöjen aseman parantaminen, niin ne on määritelty niin, että ne eivät voi ikään kuin hallituskausittain kovasti vaihdella. Itse olen kiinnittänyt huomiota siihen, että vaikka aina sanomme, että koulutus on meidän prioriteettimme, niin välillä se prioriteetti on laskenut aika alas, ja nyt taas tällä hetkellä se on vahvasti nousussa. Olisi hyvä, jos meillä olisi tasaiset varat tällaiseen toimintaan.

Täällä useiden edustajien kysymykset koskivat myöskin tavallaan tätä kehitysmaiden omaa rahoituspohjaa, verotusta, omien luonnonvarojen käyttöä ja niistä saatavia tuloja. Nythän tämä uusi kehitysyhteistyöajattelu lähtee juuri siitä, että me lähetämme "verotarkastajia ilman rajoja" auttamaan näiden maiden verojärjestelmien kehittämisessä, niin että maiden oma tulonhankinta lähtee käyntiin, ja sanomme, että kun saatte omia tuloja aikaan, me voimme auttaa sitten jollakin osuudella. Tämä on keskustelua, jota käydään Tansanian kanssa, keskusteluja käydään Etiopian kanssa, tuemme tämmöistä Extractive Industries Transparency Initiativea näissä maissa, joissa nimenomaan maiden omat luonnonvaratulot myöskin pyritään kanavoimaan hyödyttämään tätä maata. Semmoinen vanha kuva poppamiehistä ja joistakin sukulaisille menevistä rahoista ja muusta: varmaan on joskus ollut sellaistakin korruptoituneissa maissa, mutta ei sitä kyllä tänä päivänä juurikaan kehitysyhteistyössä tule vastaan.

Se, että hallinto voi olla tehotonta, ja se, että kehitysyhteistyöhankkeet voivat tuhoutua: Edustaja Donnerin vastalauseessa viitattiin hänen käyntiinsä Somaliassa. On totta, että meidän aivan loistava tuberkuloosiprojektimme on vain muisto tänä päivänä Somaliassa, koska sotatapahtumat ovat pyyhkineet ohi. Gazassa tehdyt sairaalat ovat vain muisto joissakin tapauksissa, kun ne ovat pommituksessa tuhoutuneet. Ja sitten kysymme itseltämme, rupeammeko vielä uuteen urakkaan, autammeko vielä Gazaa, autammeko vielä Somaliaa. Tämä on tietysti eettinen ja kiinnostava kysymys, miten sieltä sodan kurimuksesta saadaan nämä maat nousemaan. Ei siihen varmasti ole yhtä ratkaisua.

Mitä enemmän mennään konfliktiherkille alueille, sitä enemmän riskit kasvavat. Toisaalta siellä konfliktialueilla elää niitä ihmisiä, jotka tarvitsisivat kaikkein eniten apua, kuten täällä viitattiin, humanitääristä apua, ja ehkä sitten sitä uutta liikkeelle lähtöä. Mutta näitä prioriteetteja minusta olisi hyvä miettiä.

Ehkä sitten viimeisenä tähän ensimmäiseen kommenttikierrokseen tämä edustaja Savolan kysymys: voitaisiinko hyödyntää enemmän suomalaista osaamista, suomalaisia yrityksiä? Itse asiassa jossain määrin voidaan hyödyntää. Meillä on muun muassa tällainen innovaatiorahasto nyt kehitteillä yhdessä Tekesin kanssa, jossa suomalaisia innovaatio-osaajia viedään yhteen kehitysmaiden innovaatio-osaajien kanssa, eli suomalaista osaamista kytketään näihin. Se ei ole millään tavalla pannassa, mutta se ei tietenkään voi olla vienninedistämislähtökohdasta lähtevää, vaan kehityksen omista lähtökohdista. Jos meillä on ainutkertaista osaamista, käytetään sitä.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Jatkamme debattia.

Timo Soini /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Yksi lainaus tästä ulkoasiainvaliokunnan peräänkuuluttamasta periaatteesta ja konkreettisista toimenpiteistä oli nimenomaan se, että pyrkimys on siihen, että kehitysyhteistyö nykymuodossaan käy pitemmällä aikavälillä tarpeettomaksi. Siis sehän tässä on se tarkoitus, että nämä ihmiset nousevat kurjuudesta, nämä maat kehittyvät, eikä niin, että joku automaatti pysyy jossain tietyllä prosenttiluvulla maailman tappiin asti. Eihän se voi olla tavoite, vaan tavoite on, että nämä ihmiset saadaan nousemaan köyhyydestä, ja sitä myös me perussuomalaiset kannatamme. Tämä oli valiokunnan puheenjohtajan kanta, ja sitten puolueen puheenjohtajan kanta on se, että meille aina esitetään, että esittäkää vaihtoehto, tehkää malli. Me teemme aina vaihtoehdon ja nytkin teimme vaihtoehdon. Jos ei se teille kelpaa, se on poliittinen kysymys, mutta ei se kysymys, ettei meillä ole vaihtoehtoa. Meillä on!

Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tarkalleen emme voi tietää sitä, kuinka paljon kehitysmaat menettävät verotuloja yritysten veronkierron vuoksi. Mutta vuonna 2013 kansainvälinen järjestö Oxfam arvioi, että kehitysmaat menettäisivät vuodessa jopa noin 160—200 miljardia dollaria verotuloja nimenomaan yritysten veronkierron vuoksi. Tämä on itse asiassa enemmän kuin mitä on julkinen kehitysapu, nimittäin vuonna 2012 Maailmanpankin tilastojen mukaan maailman yhteenlaskettu kehitysapu oli noin 130 miljardia dollaria.

Näemme siis, että kyse on erittäin merkittävästä ongelmasta kehitysmaiden näkökulmasta. On tärkeää, että Suomi ja muut länsimaat jatkavat julkista kehitysapuaan, mutta yhtä tärkeää on myöskin hyvän hallinnon, oikeusvaltion, verohallinnon vahvistaminen kehitysmaissa, jotta kehitysmaat voivat itse myöskin verottaa yrityksiään ja sitä kautta vahvistaa omaa tulopohjaansa.

On hyvin tärkeää, että Suomi on tällä vaalikaudella toiminut aktiivisesti kansainvälisen verontorjunnan kitkemiseksi eri foorumeilla, niin EU:ssa, OECD:ssä kuin myöskin Maailmanpankissa ja YK:ssa. Suomi teki myöskin ohjelman kansainvälisen veronkierron torjumiseksi, ja tällä hetkellä keskustellaan muun muassa YK:ssa hyvin aktiivisesti siitä, mitkä tulevat olemaan vuosituhattavoitteiden jälkeiset kestävän kehityksen tavoitteet eli Post 2015 -tavoitteet. Pidän hyvin tärkeänä, (Puhemies koputtaa) että Suomi ajaa sinne myöskin kestävän rahoituksen tavoitetta, ja kysyisin ministeriltä, onko hän valmis tätä tavoitetta edistämään.

Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Palaisin vielä siihen, jota aikaisemmin käsittelin, kysymykseen siitä, millä tavalla meidän edustustoverkkomme kaventuminen haittaa nyt kehitysyhteistyön hoitamista paikallistasolla ja eräissä hankkeissa.

Toinen näkökohta, joka tuli ulkoasiainvaliokunnan käsittelyssä esille, oli se, että tätä meidän kehitysyhteistyötä on hajotettu vähän liian laajalle maantieteellisesti ja myöskin teemallisesti. Minkälaisia tiivistämismahdollisuuksia ministeri näkee, että voitaisiin tehdä, jotta tehoa saataisiin lisää ja tällainen liiallinen hajonta saadaan poistetuksi?

Jari Lindström /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Toivolalle ensiksi kommenttia tähän: Ihan totta, tämä uusi malli, meidän esittämämme malli, saattaa aiheuttaa sen ja väistämättä aiheuttaakin, että tämä kehitysavun taso vaihtelee vuosittain. Niinpä näitä varoja tulisi käyttää vähintään vuoden mittaisella viipeellä. Se on täällä meidän mallissamme, joka kannattaa kyllä lukea. Esimerkiksi vuonna 2015 kerätyt varat muodostaisivat kehitysapurahaston budjetin vuonna 2017. Tällä perusteella näillä olisi aikaa valmistautua ja varautua tähän. On tietenkin tärkeää, että Suomi hoitaa sitten nämä sitoumuksensa, joita se on tehnyt ennen tämän uuden mallin käyttöönottoa.

Siinä on semmoinenkin pointti, joka tässä on keskustelussa unohtunut, että voi olla, että tämä suomalaisten antama kehitysapu tämän uuden mallin myötä saattaisi nousta, ja tämä on kokonaan unohtunut. Kansalaisten osallistumisintoa nostaisi se, että rahastomallissa näitä varoja kohdennetaan järkevämmin ja tehokkaammin, ja kyllä se rahan käyttö rupeaa kiinnostamaan, kun se raha on itse sinne vapaaehtoisesti laitettu.

Paula Lehtomäki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On hyvin tärkeää, että kehitysyhteistyön prioriteetteja aika ajoin mietitään, ja ennen kaikkea se on hyvin tärkeää, että sitten kun prioriteetit on valittu, pitkäjänteisesti, määrätietoisesti, aika sitkeästikin ajoittain, tehdään työtä myöskin niiden saavuttamiseksi. Ihan niin kuin ministerikin tuossa mainitsi muun muassa tämän koulutuksen, niin helposti sitten vuosien varrella kuitenkin käy niin, että tapahtuu erilaista lipsumista.

Minusta on erinomaista, että valiokunta on omassa mietinnössään tuonut esille sen, että kehitysyhteistyön perusluonteeseen ja olemukseen kuuluu se, että sitä ei tehdä Ruotsin kaltaisissa maissa, vaan sitä tehdään maissa, joissa koko siihen yhteistyötoimintaan liittyy merkittäviä riskejä.

Myös se on pidettävä mielessä, että kun pitkän aikavälin tähtäimessä on se, että apuriippuvuudesta päästäisiin irti, niin se silloin edellyttää myöskin sellaisia yhteistyön toimintamalleja, jotka luovat pohjaa sille omalle selviytymiselle. Ja jos maailman tappiin asti vain esimerkiksi yksittäisinä hankkeina, jotka me menemme sinne alusta loppuun asti tekemään, viedään sitä työtä eteenpäin, niin se ei silloin mahdollista sitä päivää, että voidaan jonain päivänä vetäytyä ja kuitenkin sitten homma siellä toimii. Esimerkiksi nämä verotuksen kaltaiset uudet aloitteet ovat juuri niitä, jotka mahdollistavat myöskin sen oman selviytymisen, jonka täytyy olla sekä kehitysyhteistyökumppanimaan (Puhemies koputtaa) että meidän tavoite.

Anna Kontula /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä en kannata perussuomalaisten arvomallia, mutta huomauttaisin kuitenkin, että kun näistä kehitysyhteistyömäärärahoista tässä salissa tapellaan joka ikinen vuosi, niin ei tämä tilanne kauhean vakaa ole tälläkään hetkellä kehitysyhteistyön rahoituksen suhteen.

Tässä ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä peräänkuulutetaan kovasti politiikan johdonmukaisuutta, mutta ei kovin johdonmukaisella tavalla. Ensinnäkin todetaan, että "yhä useammin taloudelliset ja poliittiset intressit ohjaavat avunanta-jien toimintaa", ja pidetään tätä huonona asiana, mutta heti perään "kehityspolitiikan tulisi olla tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa" plus että korostetaan sen kaupallisia mahdollisuuksia.

Kysyisinkin ministeriltä: Jos arvioitaisiin ulkoasiainvaliokunnan mietinnön johdonmukaisuutta, se ei varmaan saisi rahoituspäätöstä ensi budjetissa. Kumpaa raidetta tässä nyt ajetaan?

Anni Sinnemäki /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kansainvälisessä kehityspolitiikassa on selvästi yksi menestystarina, ja se on se, kun sovimme kansainvälisenä yhteisönä vuosituhattavoitteista. Näitä kaikkia tavoitteita ei tulla saavuttamaan, mutta niissä kaikissa ollaan edistytty harppauksin verrattuna aikaisempiin vuosiin: äitiyskuolleisuus on vähentynyt, lapsikuolleisuus on vähentynyt, sanitaatio-olot ovat parantuneet, köyhyys on vähentynyt, malarian ja hivin estämiseksi on tehty töitä.

Edustaja Urpilainen mainitsikin sen työn, jota tällä hetkellä tehdään vuoden 2015 jälkeisten kehitystavoitteiden eteen, ja olisin myös ollut kiinnostunut kuulemaan, mitä Suomi voi tehdä sen eteen, että meillä olisi vuonna 2000 päätettyjen tavoitteiden kaltaiset, hyvin selkeät kehitystavoitteet, joita kohti voidaan pyrkiä kaikilla rintamilla, ja millä tavalla Suomi voi toimia sen eteen, että näihin tavoitteisiin yhdistyvät myös kestävää ympäristöä koskevat tavoitteet.

Jyrki Yrttiaho /vr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tässä keskustelussa tuppaa unohtumaan se tosiasia, että kehitysavun rahoituksen ennakoimattomuus lienee tämän hallituksen kehityspolitiikan heikoin kohta. Kehitysyhteistyön määrärahoja on leikattu tällä hallituskaudella mittavasti. Viime kevään kehysriihessä päätettiin jopa 100 miljoonaan euroon nousevista vuosittaisista leikkauksista ajanjaksolla 2015—2018. Aikaisempien vuosien kehysriihissä ja budjeteissa hallitus on leikannut määrärahoja yhteensä jo 374 miljoonaa euroa. Tällaisessa budjetoinnissa kehitysyhteistyöhankkeet todella kärsivät ennakoimattomuudesta ja suunnittelu on vaikeaa.

James Hirvisaari /m11(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Esitän tässä nyt vain lyhyet kysymykset: Miksi velkainen maa ottaa lisää velkaa antaakseen sitten varoja muille? Mielestäni melko pähkähullua toimintaa. Tietty prosentti bruttokansantuotteesta on tuulesta temmattu. Eikö summan pitäisi vertaantua pikemminkin valtion budjettiin ja reaaliseen käyttötalouteen? Ja onko kehitysapuun sijoitettava valtava summa varmasti kansalaisten enemmistön tahdon mukainen? Oma veikkaukseni on, että eipä ole.

Arvoisa puhemies! Kyllä tuossa perussuomalaisten mallissa on ihan hyvää ajatusta.

Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvostettu puhemies! Ei ole järkevää asettaa vastakkain hätää Suomessa ja hätää maailmalla. Kyse on erilaisista asioista, ja molempia pitää auttaa ja molempiin pitää puuttua. Suomalaisilla on halu varmasti auttaa akuutissa hädässä. Sen ovat monet tapahtumat historiassa ja lähivuosinakin osoittaneet, mutta tarvitaan muutakin kuin kriisitilanteissa lahjoitusperusteista auttamista maailmalla. Tärkeintä on pohtia, miten parhaiten ja tehokkaimmin vaikutetaan köyhyyden vähentämiseen maailmassa. Rauhasta ja vakaudesta tilanne varmasti monessa tilanteessa lähtee akuuttien kriisien auttamisen jälkeen, ja sen jälkeen on minun mielestäni järkevää keskittyä osaamisvientiin, tietotaidon vientiin ja auttamiseen ja pitkäjänteiseen työhön, ja minun mielestäni tätä täällä on peräänkuulutettukin. Kehitysyhteistyön vaikuttavuutta tulee selvittää ja arvioida pidemmällä aikavälillä, niin kuin valiokunnan puheenjohtaja Soini edellä toi esille.

Mika Niikko /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Heinonen, kysymys ei ole vastakkainasettelusta hätä Suomessa ja hätä maailmassa, vaan vastakkainasettelusta siinä, onko tämä kehitysapuyhteistyörahan käyttö tällä hetkellä järkevää vai ei. Perussuomalaisten esittämä 250 miljoonaa euroa riittää aivan täysimääräisesti humanitääriseen apuun sekä Kepan kansalaisjärjestöjen 114 miljoonaan euroon myös. Elikkä emmehän me näistä haluakaan leikata, mutta onko johdonmukaista politiikkaa antaa esimerkiksi Somaliaan 10 miljoonaa euroa, Syyriaan ja lähialueille 5 miljoonaa, Afganistaniin 20 miljoonaa ja neljäntenä vaikka Palestiinalaisalueelle 8,16 miljoonaa ensi vuonna, kun me tiedämme tasan tarkkaan, miten esimerkiksi Palestiinalaisalueella rahat on nytten käytetty, tämän kriisin vaikutuksia seuraamalla? Elikkä meidän täytyy lopettaa semmoinen holtiton, epäjohdonmukainen rahan antaminen, joka ei mene siihen apuun, mihin sitä rahaa on tarkoitus antaa. YK-järjestötkin saavat 116 miljoonaa, ja me tiedämme, että varmaan 80—90 prosenttia menee hallintoon, (Puhemies koputtaa) joten ei tällainen kehitysapurahan käyttö ole järkevää.

Paula Lehtomäki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä olen vuosien mittaan törmännyt lukuisia kertoja siihen kysymykseen, että eikö voitaisi ulkomaita auttaa sen jälkeen, kun meillä ovat kotimaan asiat kunnossa. Minä kysyn vain, rakkaat kollegat, kuinka moni tässä salissa uskoo, että sellainen päivä tulisi, että todellakin meillä olisi semmoinen yhteisymmärrys, että nyt on oma mökki kunnossa, nyt voidaan auttaa.

Ei pidä unohtaa sitä tosiasiaa, että vaikeuksista huolimatta Suomi on yksi maailman rikkaimpia maita. Meillä ei ole mitään syytä panna silmiä kiinni ja käsiä taskuun ja hyväksyä sitä, että kymmenettuhannet lapset, tai ainakin tuhannet lapset, näissä köyhissä maissa kuolevat joka päivä nälkään ja sellaisiin sairauksiin, jotka ovat täysin hoidettavissa olevia asioita. Sen takia meidän täytyy pystyä katsomaan myöskin ajankohtaisen tilanteen ja myöskin meidän omien kotimaidemme rajojen yli ja pyrkiä vastaamaan siihen inhimilliseen hätään, joka eri puolilla maailmaa niin kärjekkäänä tulee vastaan.

Päivi Lipponen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Niikko, kyse on humaanisuudesta, kyse on siitä, että me kannamme vastuuta tässä maailmassa, mutta myöskin siitä, että useat kriisit eivät ole vain paikallisia vaan ne ovat hyvin pian myös globaaleja, ja sen takia on pyrittävä siihen, että me muutamme rakenteita, pyrimme siihen, että demokratia juurtuu sille alueelle, ihmisoikeuksia kunnioitetaan, talouskasvu pääsee alkuun ja siellä ovat oikeusjärjestelmät voimissaan. Tätä työtä me haluamme Suomessa tehdä, ja siihen tarvitaan myös sitä rahoitusta ja yhteistyötä muiden maiden kanssa.

Minun mielestäni on hyvin tärkeätä, että me olemme olleet mukana ja tuloksia on saavutettu. Aina ei tietenkään ole ollut pelkkää menestystarinaa, mutta ei pidä antaa periksi. Minä uskon, että myös te jaatte tämän näkemyksen.

Juho Eerola /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Perussuomalaisiahan usein syytetään tosiaan siitä, että me vain vastustamme kaikkea emmekä tarjoa mitään vaihtoehtoa, mutta nyt meillä on vaihtoehto. Ja tämä on todellakin se edustaja Lipposenkin peräänkuuluttama rakenteellinen uudistus, joka tänään on julkaistu. Saamme vähennettyä valtion menoja ja velkaantumista 600 miljoonaa euroa ja samalla lisäämme annettavan kehitysavun määrää ja mahdollisesti jopa saavutamme sen 0,7 prosentin tavoitteen bruttokansantuotteesta. Nimittäin useat tutkimukset, joita on julkaistu, todistavat sen puolesta, että suomalaiset, Suomen kansalaiset, haluavat pitää kehitysyhteistyövarat joko nykyisellä tasolla tai jopa nostaa niitä. Miksi emme siis luottaisi kansan hyvään tahtoon? He saisivat vapaaehtoisesti itse maksaa ne, jos he tähän uskovat.

Sitten edustaja Tynkkynen tuossa aiemmin epäili, että tällä mallilla täällä Suomessa haluttaisiin ehkä mahdollisesti jotain muitakin sosiaalitukia maksaa. Mutta nyt täytyy muistaa se, että kehitysapu ei ole valtion ydintoimintoja. Sosiaalituet täällä Suomessa, suomalaisille tarvitseville, ovat.

Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos julkisesta rahoituksesta luopuminen ja tehtävän sysääminen kansalaisten hyväntekeväisyyden varaan olisi tehokas tapa saada lisää rahaa, niin sitähän kannattaisi soveltaa varmaan monilla muillakin osa-alueilla. Jos tällä tavalla voitaisiin saada valtavasti lisää rahaa, niin eikö meidän kannattaisi silloin myös osa sosiaaliturvasta rahoittaa vapaaehtoisilla lahjoituksilla? No, ei toki kannata, ja syynkin varmaan kaikki ymmärtävät.

Jos viimeaikaista lastenvaunukeskustelua on seurannut, niin olisi toivonut siitä jääneen kansanedustajille mieleen sen, että väitteet kannattaa jotenkin yrittää perustella ja ankkuroida johonkin näyttöön. (Juho Eerola: Perustuvat nämä tutkimuksiin!) Esimerkiksi edustaja Niikon heitto siitä, että YK:n järjestöjen varoista 80—90 prosenttia menee hallintoon, on järjettömyydessään aika lailla omaa luokkaansa. Mielelläni kuulisin, mihin näyttöön tällainen väite perustuu.

Perussuomalaisten mallin suurin ongelma ei ole se, että rahoitus vaihtelee vuodesta toiseen, vaan se, että se leikkaa rahoitusta. Se merkitsee vähemmän rokotuksia, vähemmän kouluja, vähemmän terveyskeskuksia ja enemmän köyhyyttä.

Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä me voimme löytää ratkaisukeinoja niin, että ne hyödyttävät sekä kehitysmaita että Suomea. Meillä on paljon työttömiä tällä hetkellä. Meillä on 40 000 akateemista työtöntä, jotka etsivät muitakin vaihtoehtoja kuin pelkästään sitä oman kunnan torin ympärillä pyörimistä ja näitä vaihtoehtoja. Näistä työttömistä it-alan osaajia, maa- ja metsätalouden osaajia ja koulutusosaajia meillä voitaisiin aivan hyvin viedä näihin kehitysmaihin. Osa työharjoittelusta opiskelijoilla voisi olla siellä, jolloin espanjan kielen tai jonkun muun kielen taito paranisi ja opittaisiin tuntemaan, mitä vientimahdollisuuksia sinne on. Tässä työllisyyskoulutuksessa järjen käytön pitäisi olla sallittua, ja se voitaisiin yhdistää tähän kehitysyhteistyöhön.

Olen ministeri Ihalaiselle tästä kovasti puhunut ja olen puhunut myös ministeri Haavistolle, ja virkamiehetkin sanovat, että kyllä tämä on menossa eteenpäin, mutta haluaisin, että se menisi eteenpäin todella kunnolla.

Pauli Kiuru /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Täällä on puhuttu siitä, kuinka laajasti suomalaiset tukevat kehitysyhteistyötä, ja selonteon mukaan 80 prosenttia suomalaisista suhtautuu kehitysyhteistyöhön myönteisesti. Se löytyy täältä.

Sitten varsinainen kysymys ja tausta siihen. Selonteon mukaan äärimmäisen köyhien lukumäärä on 20 vuodessa pienentynyt 700 miljoonalla ihmisellä. Sehän on aivan huikea tulos. Suurimmat määrälliset edistysaskeleet ovat tapahtuneet Kiinassa ja Intiassa. Kysynkin ministeri Haavistolta: ovatko nämä edistysaskeleet kehitysyhteistyön tulosta, vai onko mukana mahdollisesti muita tekijöitä? Jos mukana on muita tekijöitä, niin miten ja kenen vastuulla on se, että näitä tekijöitä voitaisiin monistaa yhä useampiin maihin?

Markku Rossi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Köyhyyttä on torjuttava niin täällä kotimaassa kuin niissä maissa, joissa oikeasti rakenteellista köyhyyttä esiintyy. Se ihmetyttää keskustelussa, että me olemme aika herkkiä tässä asiassa, edustaja Lapintie esimerkiksi. Jäin miettimään sitä, että mitä vikaa siinä on, jos Suomi voi auttaa vaikkapa suomalaisten metallimiesten tekemien maatalouskoneiden viennillä niihin maihin, missä tarvitaan oikeasti elintarvikehädän vuoksi osaamista, jotta sillä sektorilla saadaan ruokaa pöytään, niin sanotusti. Tässä suhteessa edustaja Savolan näkökulma oli tietyllä lailla lähtökohdaltaan ihan oikea, mihin myös ministeri Haavisto yhtyi.

Kysyisin ministeri Haavistolta myös sitä, kuinka paljon vielä enemmän voidaan tätä ohjaavuutta tehdä samalla, kun raha osoitetaan niin, että se todellakin menee koulutukseen, kehitysyhteistyöhön, investointeihin koulujen ja sairaaloiden kohdalle ja niin edelleen.

Edustaja Skinnari tuossa juuri viittasi myös tähän suomalaisen osaamisen viennin yhdistämiseen kehitysavun kohdalla, ja tässä on kyllä sellainen väylä, mitä mielestäni Suomen kannattaisi olla toteuttamassa.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Edustaja Rossille: tietenkään siinä ei ole mitään vikaa, jos samalla viedään suomalaista tuotetta, mutta suurempi ongelma on tällä hetkellä se, että kehittyneet länsimaat EU:ssa dumppaavat omia elintarvikkeitaan kehitysmaihin, jotta saisivat suurempaa voittoa itselleen, ja se ei voi olla se kehitysyhteistyön ja kehityspolitiikan ydinasia.

Viime vaalikaudellahan, kun keskustapuolueen edustaja oli kehitysministerinä, silloinen ministeri Väyrynen, muutettiin koko kehityspolitiikan suuntaa niin, että haluttiin nimenomaan keskittyä siihen, miten suomalaisella metsäteollisuudella kehitysmaissa saadaan pumpattua sieltä rahaa Suomeen, ja niinpäin ei tätä kehitysyhteistyötä voi tehdä.

Paula Lehtomäki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En sen kummemmin entisen kollegani puolesta ala täällä puhumaan, mutta edustaja Lapintielle vain muistutukseksi, että yksityissektorin kehittäminen ja myöskin osana suomalaista kehitysyhteistyötä suomalaisen yksityissektorin kanssa yhteistyössä toimiminen on osa sitä pitkäjänteistä kehitysyhteistyöpolitiikkaa, jota tässä maassa on harjoitettu, ja olen ymmärtänyt, että harjoitetaan edelleenkin, ja ainakin näin mietinnönkin mukaan tapahtuu.

Siinä mielessä pitää muistaa, että siinä, että pystytään hyödyntämään myöskin näitä kaupallisia suhteita kehitysmaiden kanssa — ja tietenkin se edellyttää kehitysmailtakin jonkinlaista omaa tuotantokykyä, että niillä on sitten jotakin, jota he voivat myydä paitsi meille päin myöskin toisiin kehitysmaihin — yksityisen sektorin rooli on kyllä hyvin tärkeä. Ihan niin kuin tänään olemme keskustelussa monet kerrat kuulleet, sen kehitysmaan oman kehityksenkin kannalta sen oman pienyritys- ja miksei isommankin yritystoiminnan pystyyn laittaminen on tärkeä osa tätä kokonaisuutta.

Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On muistettava, että kehitysyhteistyö on myös ongelmien hoitamista ennen torejamme, eli näen sen myös sisäisen turvallisuuden asiana. Hyvin tärkeänä pidän sitä, että me siirtäisimme painopistettä myöskin näissä kohteissa oikeusvaltio- ja demokratiakehityksen tukemiseen. Edustaja Urpilainen viittasi juuri esimerkiksi veronkierron ja verojärjestelmien epäkohtiin. On aika tärkeää, että tätä perustaa yritettäisiin saada kuntoon.

Valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto on budjetin käsittelyn yhteydessä valitettavasti kiinnittänyt kahteen asiaan huomiota viime talvena, erityisesti siihen, että valvonta ja hallinta ei kyllä täysin näissä hankkeissa ole pitänyt, ja epävarma tunne tuli. Kieltämättä ministerihän itsekin avasi vinkkikanavan, mikä osoittaa, että jonkun verran on ehkä epäselvyyttä. Toinen on se, että tänä aikana ei voi olla kehitysyhteistyömäärärahoissa 300—400 miljoonan euron siirtomäärärahoja eli eriä, jotka siirtyvät eteenpäin. Se on aivan käsittämätöntä tällaisena aikana, jolloin me jokaista miljoonaa laskemme. Kyllä tämä pitää uudelleen arvioida myös kokonaisuudessaan.

Maria Lohela /ps(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tämä perussuomalaisten malli todellakin on rakenteellinen uudistus. Se on rakenteellinen uudistus, jollaisia tämä istuva hallituskin on ilmaissut haluavansa tehdä asiassa kuin asiassa, mutta tulokset ovat jääneet vähän laihanpuoleisiksi.

Mutta haluaisin vielä palata tuohon, mitä edustaja Toivola ja edustaja Kiuru sanoivat tuosta äärimmäisen köyhyyden vähenemisestä. Sitä äärimmäisen köyhyyden rajaa on pidetty jossain reilussa dollarissa per päivä ties kuinka kauan. Jos tänä päivänä on nyt enemmän ihmisiä, jotka ansaitsevat sen dollarin per päivä, niin en nyt näin äkkiseltään menisi heitä mitenkään erityisen varakkaiksi sanomaan vaan mietin kyllä, mitkä ovat ne yhteiskunnat, joissa sillä rahalla pystyy semmoista laadukasta, ihmisarvoista elämää elämään.

Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kehitysmaiden yksityisen sektorin hankkeiden rahoittaminen on tutkitusti tehokas tapa tehdä kehitysyhteistyötä, sillä osapuolilla on yhteinen intressi onnistua noissa hankkeissa. Esimerkiksi Finnfundin pääomaan kanavoidut kehitysyhteistyövarat, runsaat 100 miljoonaa euroa 30 vuoden aikana, on sijoitettu kannattaviin yksityisen sektorin hankkeisiin ja kierrätetty tuottoina yhä uusiin ja uusiin hankkeisiin. Yhtiölle uskotut varat ovat 30 vuoden aikana kasvaneet runsaaseen 200 miljoonaan euroon. Yksikään euro ei ole mennyt hukkaan, työpaikkoja on synnytetty köyhiin kehitysmaihin ja köyhyyttä on voitu vähentää.

Minun mielestäni nyt pitäisikin harkita esimerkiksi valtionlainatakuiden myöntämistä Finnfundin myöntämille lainoille, kuten Finnverassakin tehdään, ja ylipäätään Finnfundin toimintaedellytyksiä edelleenkin parantaa, koska se on erittäin tehokas työkalu kehitysyhteistyössä.

Tuula Peltonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kehityspolitiikan päämääränä on tietenkin, niin kuin selonteossa todetaan, tilanne, jossa kehitysyhteistyötä ei enää tarvita. Mutta tähän vastakkainasetteluun, miten Suomessa autetaan ja miten autetaan ulkomaille, en kyllä mieluusti lähtisi. Köyhyyttä on olemassa ikävä kyllä molemmissa osissa, ja siinä mielessä tekemistä riittää varmasti ihan molempiin suuntiin, koska köyhyyden poistaminen on varmasti se kaikkein tärkein tehtävä tässä kehitysyhteistyössä. Silloin kun tukea ja apua tarvitaan maailmalla, on päästävä asiassa eteenpäin.

Naiset ja tytöt ovat erittäin tärkeä kehitysyhteistyön kohde, joka on täälläkin nostettu keskustelussa esille. Haluaisinkin, että myös tästä osuudesta käytäisiin vielä vahvemmin keskustelua, samoin myös vammaisten oikeudet ja asiat, jotka hyvin helposti jäävät sivuun, toki täällä selonteossa huomioon otetuiksi.

Suomi on koulutuksen osaajamaa, ja siinä mielessä meillä on paljon annettavaa myös kehitysyhteistyössä koulutuksen osalta. Meillä on tälläkin hetkellä maailmalla lukuisia opettajia viemässä hyvää koulutusosaamista. Siinä työssä me olemme hyviä, ja meidän täytyy sitä pystyä kehittämään.

Kimmo Kivelä /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Siinä missä oikeusvaltioperustan vahvistaminen on tärkeää, tärkeää on myös koulutus. Kysyn ministeriltä, eikö osa kehitysavusta voisi tapahtua koulutusvientinä. Tuotaisiin tänne kehitysmaista ihmisiä kouluttautumaan ammatillisiksi opettajiksi. He sitten omissa kotimaissaan kouluttaisivat ammatti-ihmisiä rakentamaan ja ylläpitämään infrastruktuuria. Nykyisellään infrastruktuurit kehitysmaissa ovat usein monikansallisten yhtiöitten hallussa. Paikallista väkeä käytetään korkeintaan aputyövoimana. Mutta tällä tavoin, kun kansan laajoja kerroksia koulutettaisiin muuhunkin kuin vain luku- ja kirjoitustaitoon, ammattiosaamiseen, syntyisi keskiluokkaa ja sitten päästäisiin entistä enemmän omavaraisuuteen ja vaurastumiseen. Eikö tämä olisi viisas tie?

Terhi Peltokorpi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valiokunta on nostanut lyhyesti mietinnössä esille sen, että voitaisiin hyödyntää täällä meillä Suomessa asuvia maahanmuuttajia ja heidän osaamistaan kehitysyhteistyössä. Me eri kulttuureissa kasvaneet ja erilaisen taustan omaavat ihmiset omaamme erilaisia ajattelutapoja. Meidän ei ole aina helppo ymmärtää sen takia toisiamme ja toistemme tapaa toimia. Kulttuurin tuntemus ja syvällinen kielitaito, jossa ymmärretään ei vain sanoja vaan sanojen takana olevat merkitykset myös, auttaa monesti huomattavasti yhteistyössä ja yhteistoiminnassa.

Olisin halunnut kysyä ministeriltä, onko meillä tietoisesti pyritty hyödyntämään tätä osaamista, jota meillä maahanmuuttajilla, pakolaisilla, eritaustaisilla muista kulttuureista Suomeen asumaan tulleilla ihmisillä olisi. Sillä tavalla voitaisiin ehkä vaikuttaa myös siihen, miten tehokkaasti me voimme ja osaamme kohdentaa kehitysyhteistyövaroja ja miten voisimme lisätä niiden vaikuttavuutta. Pidän itse kehitysyhteistyötä erinomaisen tärkeänä, ja jos me pohdimme sitä, (Puhemies koputtaa) onko lapsi tai nuori täällä vai jossain muualla arvokkaampi, me emme voi tämmöistä pohdintaa käydä.

Jukka Kärnä /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä tässä täytyy heittäytyä epäuskoiseksi tuomaaksi tuon perussuomalaisten mallin osalta, sillä sehän ohjaa rahoitusta hyvinvointiyhteiskunnasta hyväntekeväisyysyhteiskuntaan. Joutuu ihan oikeasti kysymään, että mikä on seuraava yhteiskunnan toiminto, joka perustuu hyväntekeväisyyteen, jos tämä asia toteutetaan.

Arvoisa puhemies! Kun rahaa on vähän, niin olen valiokunnan kanssa täsmälleen samaa mieltä, että kohdentamista ja priorisointia pitää tehdä. Ja näistä mielikuvista: kun yhteistyötä tehdään 300 järjestön kanssa sadassa maassa ja hankkeita on 900, niin sehän antaa tosiaan, niin kuin valiokuntakin on todennut, mielikuvan siitä, että tämä ei ole kenenkään hanskassa.

Kyllä sen peruslähtökohdan tietenkin aina pitää olla se, että ihmisiä autetaan siellä omassa maassaan, sen takia, että he voivat ja pystyvät kehittämään tulevaisuudessa sitä omaa yhteiskuntaansa. Siihen tarvitaan koulutusta, niin kuin Kivelä totesi tuossa erinomaisessa puheenvuorossaan, ja se koulutus on kyllä yksi todella tärkeä osio.

Timo Soini /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Se, että veroja kerätään, on hyvä asia. Mutta ei verojen maksimoiminen ole mikään tavoite, vaan se, että yhteiskunnassa asiat tulevat hoidetuiksi.

Verotuksessahan päätetään siitä summasta, mikä sinulla on itsellä käytettävissä. Ja sinä päätät silloin jokaisesta sinun pennosestasi, mikä sinulle tulee. Mutta veroista sinä et päätä, vaan niistä vaaleilla valitut, usein toista näkökohtaa edustavat ihmiset päättävät, sinun rahoistasi. Ja myös huomattavassa osassa muun muassa SDP:n kannattajien verorahoista päättää myöskin perussuomalaiset, niin että eiköhän se olisi hyvä linja SDP:llekin, että päättäisitte itse enemmän omista rahoistanne.

Anna Kontula /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Soinille: Me olemme aikanaan siirtyneet pois hyväntekeväisyysjärjestelmästä sen takia, että se ei toiminut. Nimenomaan suhteessa kehitysyhteistyöhön sen iso ongelma ei ole pelkästään kerättävän rahan määrä, vaan sen ongelma on myös se, että ihmisillä on tapana lahjoittaa rahaa valikoiden. Söpöt syöpälapset saavat huomattavasti helpommin rahaa kuin vaikea Ebola-epidemia. Samalla lailla me huomaamme esimerkiksi, että Naisten Pankin on paljon helpompi kerätä rahaa kuin esimerkiksi UN Womenin sen takia, että heidän toimintansa on selkeätä, yksinkertaista, yhdelle sektorille keskittyvää, kun taas sellaisen toiminnan, joka perustuu tutkimukseen, laaja-alaisuuteen ja pitkän tähtäimen hitaisiin saavutuksiin, on paljon vaikeampi saada lahjoitusrahaa. Tästä syystä meidän ei kotimaan eikä ulkomaan rahankäytössä tulisi perustaa toimintaamme hyväntekeväisyyteen. Toki lahjoitukset siinä rinnalla ovat ihan tervetulleita.

Timo Soini /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Meiltä pyydetään uutta ajattelua ja uusia ratkaisuja, (Anna Kontulan välihuuto) ja sitten kun niitä esitetään, niin ei käy sekään.

Jos puhutaan naisten asemasta, niin minä kävin Afganistanissa... (Anna Kontulan välihuuto) — Älkää viitsikö puhua päälle. Kuunnelkaa, niin voi mennä joku ajatuskin siinä samalla. — Eli kun naiset nostetaan ja tytöt nostetaan, sitä kannatan. Mutta jos kerran Maailmanpankki tai jotkut muut pankit eivät rahoita naisia tasapuolisesti, niin mitä siinä poliittisen päättäjän pitää tehdä, suomalaisten ja muiden valtioiden? Pitää pistää se paine sinne Maailmanpankkiin ja sanoa, että me emme rahoita teitä, jos te ette noudata ihmisoikeuksia. Näinpäinhän sen pitää mennä.

Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mutta kun te, edustaja Soini, olette leikkaamassa sitä rahoitusta, jolla voitaisiin naisia auttaa ja tukea köyhissä kehitysmaissa, se tässä on se ongelma juuri. (Timo Soini: Ei ole!)

Myös tässä teidän rahoitusmallissanne on se ongelma, että jos hyvätuloiset kansalaiset — ajatellaan esimerkkinä vaikka Nalle Wahlroosia — ovat sitä mieltä, että he eivät halua rahoittaa maailman köyhimpien auttamista, niin kun rahoitus perustuu vapaaehtoisuuteen, niin he voivat tästä vastuusta livetä. Kun rahoitusta hoidetaan verotuksella, niin me kaikki osallistumme oman varallisuutemme ja maksukykymme mukaan näitten yhteisten ongelmien ratkaisemiseen.

Itse haluaisin nähdä kehitysyhteistyön enemmän investointina. Jos ajatellaan, mikä on Syyrian sisällissodan hinta, mikä on Ebola-kriisin hinta, mikä on vellovien pakolaismassojen hinta, se on aika kova myös meille suomalaisille. Kehitysyhteistyöllä pystytään näitä ongelmia ennalta ehkäisemään ja ratkaisemaan, ja sen takia kehitysyhteistyö on investointi, joka on järkevä myös meidän suomalaisten veronmaksajien kannalta.

Jukka Kärnä /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sosialidemokraatit eivät ole koskaan vastustaneet rikastumista, köyhtymistä kyllä koko ajan. Sen takia me muun muassa kannatamme sitä, että verotuksen kautta ohjataan rahaa myöskin kehitysyhteistyöhön kaikkiin yhteiskuntakerroksiin, jotta tämä yhteiskunta olisi mahdollisimman tasaveroinen, kaikki ihmiset olisivat tasaveroisia.

Siis tämä malli, toistan sen, on vieläkin minun näkemykseni mukaan ohjaamassa yhteiskuntaa hyvinvointiyhteiskunnasta hyväntekeväisyysyhteiskuntaan.

Paula Lehtomäki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Harmillista, että edustaja Soini kokee, että kun kerrankin ehdotetaan rakenteellisia uudistuksia, niin ne heti tyrmätään, koska minusta on sinänsä hyvä, että käydään tätä pikkusen filosofisluonteistakin keskustelua, niin kuin aikaisemmin täällä joku edustaja totesi, siitä, kuuluuko tämä kehitysyhteistyö valtion ydintehtäviin, jotka kuuluu verovaroin rahoittaa, vai eikö se kuulu. Sinänsä on tärkeää, että tämä keskustelu avataan ja käydään. Minusta se kuuluu Suomen kaltaisen sivistysmaan sellaisiin ydintehtäviin, että meidän kuuluu verorahojen käytön yhteydessä myöskin siitä päättää, esimerkiksi niistä syistä, jotka edustaja Kontula tuossa esille nosti. Helposti nämä asiat, jotka ovat poissa silmistä, ovat myöskin poissa mielestä. Ja olen itse kyllä vähän huolissani siitä, että jos tämä jätettäisiin vain hyvän tahdon karttumisen varaan, niin tulisiko se hoidetuksi sillä tavalla kuin Suomen kaltaisen valtion pitää sitä hoitaa.

Timo  Soini  /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kaksi pointtia.

Toinen on se, että, hallituspuolueet, tehän leikkaatte kehitysapumäärärahoja. Tehän leikkaatte. Kuinka te nyt niitä leikkaatte? Te olette tehneet poliittisen päätöksen, tulette viemään semmoisen budjetin läpi, että te leikkaatte. Sitten te sanotte, kun perussuomalaisilla on malli, jossa haetaan uusi idea, että se on leikkaus. Ei kun hallituksen linja on leikkaus, ja se on todella jyrkkä leikkaus.

Sitten vielä: Kehitysapua voi antaa monella tavalla. Myönnän, että olen siinä mielessä porukasta poikkeava, että minä annan sellaisiin kohteisiin ja sellaisten instituutioiden kautta, jotka heijastavat minun arvomaailmaani ja jotka myös kunnioittavat elämän pyhyyttä.

Riitta Myller /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On todella ikävä tilanne, että niin monista kohdista valtion budjetissa joudutaan leikkaamaan, mutta tähän kehitysyhteistyöhönhän on nyt ohjattu rahaa päästökauppatuloista. Tietysti me emme tiedä, mikä se kertymä on, mutta tärkein kysymys tässä on, miten rahoitamme esimerkiksi kehitysyhteistyövaroja: perustuuko se ihmisten hyväntahtoisuuteen, hetkelliseen tunteeseen, että tämä tarvitsee tukea, vai pitkäjänteisyyteen?

Kysymys on siitä, että me emme voi missään tapauksessa ajaa alas järjestelmiä ja luottaa siihen, että kyllä ne sitten jostakin syntyvät. Itse asiassa tällainen ajattelu, että voisin itse laittaa rahan sinne, mihin haluan sen osoittaa, on varmasti ihan kiva puheenparsi, mutta käytännössä, kun rupeamme (Puhemies koputtaa) miettimään, mitä sillä voi aikaansaada, kysymys onkin hyvin toisenlainen.

Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Meitä on aika monta, jotka autamme kehitysmaissa esimerkiksi tyttöjen koulutusta. Se tilanne on kuitenkin sellainen, että emme saa siitä minkäänlaista verovähennystä tällä hetkellä, mutta teemme sen erittäin mielellämme, esimerkiksi Keniassa tyttöjen koulutuksen auttamisen hyväksi.

Mutta sitten minulla on erittäin hyvä ehdotus nyt teille siellä perussuomalaisissa. Kun teillä on tämä vapaaehtoisuus nyt tässä, niin pidetään tämä budjetti, joka on 0,56 bruttokansantuotteesta, eli me olemme jäljessä huimasti meidän kansainvälisestä tavoitteestamme, 0,7:stä. Kurotaan tämä väli meidän kansalaisten velvoitteitten suhteen umpeen tällä teidän rahoitusmallillanne.

Lea Mäkipää /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On todettava tosiaan, että jokainen meistä maksaa, rikas tai köyhä, noin 200 euroa vuodessa kehitysapua. Mutta jos saataisiin semmoista pitkäjänteisyyttä kehitysapupolitiikkaan, niin meidän pitäisi yhteisesti päättää, mihinkä maihin annetaan, mitkä ovat ne kohteet ja kuinka paljon.

Erittäin tärkeänä pitäisin sitä, että kun vuoteen 2025 mennessä on noin 1,3 miljardia alle 30-vuotiasta nuorta, jotka ovat tulossa työmarkkinoille, ja on ennustettu, että näistä vain 300 miljoonaa ihmistä saa työtä, ja samoin että kun puhutaan paljon tasa-arvosta, niin meidän pitäisi tehdä kaikki voitavamme, että meidän lapsillamme ja naisillamme ympäri maailmaa olisi jonkinlainen tasa-arvo, ja sehän lähtee koulutuksesta, sivistyksestä ja siitä, että tosiaan oltaisiin näitten naisten ehdoilla. Mutta kuten täällä lukee, niin paljon menee tälläkin hetkellä siihen korruptioon. Sen seurannan, joka on hirmuisen tärkeätä, pitäisi ulottua entistä voimakkaammin.

Mika Niikko /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Lehtomäki, olen samaa mieltä kanssanne siinä, että kehitysyhteistyö kuuluu hyvinvointiyhteiskunnan keskiöön. Mutta eri asia on siinä, missä määrin ja millä tavoin. Mehän olemme varmasti samaa mieltä perussuomalaiset, uskoakseni kaikki, siinä, että esimerkiksi Kepan järjestöjen kautta oleva raha menee perille lähes sataprosenttisesti. Sen todistavat tilintarkastajat ja moni muu, että se 114 miljoonaa euroa on hyvin tehokkaasti käytettyä rahaa.

Toinen asia sitten on esimerkiksi, kun täällä nostettiin esille Afganistanin tyttöjen auttaminen, meneekö se 20 miljoonaa ensi vuonna sinne, minne sen rahan pitää mennä, tai menikö tänä vuonna se 30 miljoonaa, mikä sinne annettiin. Jo viime vuonna nostin esille tämän saman asian, että Norja leikkasi Afganistanin kahdenvälistä kehitysapua sen takia, koska Kabulin pankin jättikavallus oli räikeä esimerkki, kuinka 900 miljoonaa dollaria meni ohi kirjanpidon johdolle ja poliitikoille. Kaikista vakuutteluista huolimatta vain 200 miljoonaa saatiin takaisin. Samaisen pankin kautta menivät myös Suomen rahat. En tiedä, meneekö edelleen. Mutta me emme tiedä, mihin se raha menee, ellemme me pysty luottamaan toimijoihin siellä paikan päällä, (Puhemies koputtaa) joten meidän viestimme on se, että käytetään se raha suomalaisten kehitysapujärjestöjen kautta...

Puhemies Eero Heinäluoma:

Jaha, nyt aika on täynnä.

Puhuja:

...pienemmässä määrin tehokkaammin.

Arja Juvonen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä perussuomalaisten malli on hyvä, ja kyllä suomalaiset kantavat kortensa kekoon auttaessaan toinen toistaan. Meillä on juuri lastensairaala-hanke takana ja kohta tulee syöpäsairaala. Hallitus on omalla politiikallaan ajanut ihmisiä siihen, että me kaikki kaivamme kuvettamme — myös ensi lauantaina. Unicef on 15 vuoden ajan kerännyt rahaa kouluissa 11:een Aasian maahan, kuten esimerkiksi tulevana vuonna. 57 miljoonaa lasta ei käy koulua, ja oppilaat keräävät rahaa, jonka tietysti vanhemmat sitten maksavat. Tämä on erittäin hyvä tapa ohjata rahaa sinne, mihinkä sitä tarvitaan. Se tuntuu hyvälle, ja se on juuri oikea kohde, lapsille ja niille, jotka eivät voi käydä koulua.

Satu Haapanen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen oikein iloinen tästä edustaja Soinin huomautuksesta, että hallitus leikkaa kehitysyhteistyömäärärahoja. Se on aivan aiheellinen ja oikea huomautus kahdesta syystä: siitä syystä, että nyt tällä hetkellä me emme pysty täysimääräisesti täyttämään niitä velvoitteita ja sitoumuksia, mitä meillä on kansainvälisesti, ja toiseksi se on hyvä huomautus siitä syystä, että todennäköisesti nämä suuret leikkaukset kohdistuvat juuri sinne kaikista köyhimpään viidennekseen. Edelleenkin viidennes maailman väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä, ja me Suomessa elämme siellä rikkaan viidenneksen joukossa.

Haluan kiittää ministeriä siitä, että näinä viimeisinä vuosina, niin kuin aikaisempienkin vuosien aikana, kehitysyhteistyöstä on tullut aiempaa läpinäkyvämpää ja näihin väärinkäytöksiin voidaan puuttua esimerkiksi tämän punaisen napin avulla entistä paremmin.

Edustaja Niikko, Afganistanin tytöt ja naiset ovat tällä hetkellä ehkä maailman haavoittuvimpien ryhmien joukossa. Me emme koskaan voi olla sataprosenttisen varmoja mistään budjettiin tai rahoihin liittyvistä asioista, mutta tässä ainakin ulkoministeriö on hienosti petrannut tilannetta. Tarkoittaisiko tämä, että meidän pitäisi jättää täysin pimentoon ne ihmiset (Puhemies koputtaa) ja maat, joiden suhteen emme pysty täysin varmistamaan rahan perille menoa? Tällä hetkellä raha menee hyvin perille.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Myönnän vielä puheenvuorot edustajille Komi, Savola ja Toivola, ja sen jälkeen ministerin vastaus. Sitten mentäisiin varmaan puhujalistaan.

Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Oikeastaan jo tuossa aikaisemmin Lapintien puheenvuoroon pyysin puheenvuoroa, kun enemmän meillä Suomessa on se ongelma, että meidän yrityksemme harjoittavat liiketoimintaa kehitysmaissa paljon pienemmällä volyymillä kuin esimerkiksi tanskalaiset, ruotsalaiset tai hollantilaiset yritykset ja Kiinaa katsotaan vähän kauhulla täältäpäin, ja kehitysyhteistyökohdemaat taas ottavat mielellään niitä hankkeita vastaan, mitä sieltäkin tulee. Meillä on onnistumistarinoita yksityissektorilla mobiilipalvelubisneksestä vaikka tuonne rakennusosaamiseen. Finnfund, joka täällä on mainittu, Finnpartnership tekevät hyvää työtä, mutta pienehkössä mittakaavassa. Meillä on petrattavaa niin palveluissa kuin näissä verkostoissa ja myöskin tässä tiedottamisessa, mistä on puhuttu paljon ainakin tuolla valiokunnassa.

No, aina silloin tällöin nousee esiin tuo yritysvastuu. TEMin alaisuudessa toimii tällainen yhteiskunta- ja yritysvastuun neuvottelukunta, mutta se on ollut aika matalaprofiilista ja vähän resursoitua. Kysyisinkin, jos ministeri tietää, mitenkä varmistetaan, että tämä neuvottelukunta pystyisi seuraamaan ja antamaan lausuntoja suomalaisyritysten vastuullisuudesta, kun siihenkin on täällä viitattu.

Mikko Savola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kyllä minusta seuraavassa hallituksessa, mikä se sitten onkaan ja ketkä puolueet sen muodostavatkaan, ulkomaankauppaministerin ja kehitysministerin tehtävien tulisi olla samassa salkussa. Tämä ei ole kummaltakaan sektorilta pois, päinvastoin hyötyjä sekä että tässä on paljon saatavissa, ja aivan kuten ministeri vastauksessaan aiempaan kysymykseen sanoikin, niin tässä olisi meillä innovaatioiden ja viennin suhteen paljon kehitettävää ja mahdollisuuksia lisää.

Ruokapulaa on maailmalla. Ilman muuta meidän kannattaa viedä sellaista teknologiaa, millä pystytään edesauttamaan sitä ruuantuotannon kehittämistä siellä paikan päällä. Samoiten metsien häviäminen on ongelma. Meillä on hyvin paljon sitä osaamista täällä Suomessa. Me olemme tottuneet siihen, että kun metsät hakataan, ne istutetaan, niistä tehdään monimuotoisia jälleen ja silloin metsät myös tuottavat. Tätä kaikkea meidän pitää pystyä viemään enemmänkin.

Kysyisinkin tähän vedoten ministeriltä: kuinka paljon te käytte ulkomaankauppaministerin kanssa tällä hetkellä keskusteluja näistä erilaisista viennin ja kehitysyhteistyön yhteistyökohteista?

Jani Toivola /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vaikuttavuuden näkökulmasta asetettujen tavoitteiden täytäntöönpano on aika tärkeässä roolissa. Me olemme Eduskunnan väestö- ja kehitysryhmän sekä Perjantai-ryhmän kanssa vetäneet "Hyvää työtä vieläkin paremmin" -dialogikeskustelusarjaa, missä me olemme tuoneet yhteen kaikkia eri kehitysyhteistyösektorin toimijoita: konsulttitoimistoja, siellä on ollut myöskin ulkoministeriöstä aluepäälliköitä, sitten meillä on nyt tulossa myöskin kaupalliset yritykset, tutkimuspuoli, yliopistot. Ajatus on se, että kaikki toimijat kentällä tulisivat yhteen, jotta toimintoja voidaan tehostaa. Selvästi on käynyt ilmi, että tälle on tarvetta.

Yksi asia, mikä on käynyt erityisesti ilmi, on asiantuntijuuskysymys. Kun meillä on nyt hienot läpileikkaavat tavoitteet tasa-arvon edistämisestä ja eriarvoisuuden vähentämisestä, niin miten tärkeää on se, että jo siinä vaiheessa, kun hankkeita rakennetaan, tämä asia pidettäisiin mielessä asiantuntijanäkökulmasta, niin että hankkeisiin on varattu tarpeeksi rahaa sille. Se on aika merkittävässä roolissa vaikuttavuuden näkökulmasta, että tiedetään, mitä nämä tavoitteet tarkoittavat, ja että meillä on ihmisiä, jotka osaavat niitä käytäntöön panna ja näkevät myös yksittäisissä hankkeissa näiden tehtävien roolin.

Olisin kysynyt ministeriltä: miten itse näette tämän asiantuntijuuden merkityksen nimenomaan silloin, kun hankkeita ja tavoitteita rakennetaan?

Puhemies Eero Heinäluoma:

Sitten ministeri Haavisto, 5 minuuttia puhuja-aitiosta.

Kehitysministeri Pekka Haavisto

Arvoisa puhemies! Tässä on tullut paljon eri kysymyksiä, ja jos lähden ensin sieltä filosofisemmasta päästä.

Jollain tavalla, kun kuuntelin keskustelua, tuli semmoinen olo, että on jonkinlainen suuri mätäpaise, jonka nimi on kehitysyhteistyö, ja sitä nyt puhkotaan ja siinä on korruptiota ja väärinkäytöksiä. Minä nyt kuitenkin muistutan, että näitä asioita selvitetään jatkuvasti. Meidän virkamiehemme toimivat virkavastuulla, he ovat päteviä ihmisiä seuraamaan näitä projekteja. Yhteistyökumppaneita koko ajan testataan, katsotaan, lopetetaan hankkeita silloin, kun nämä asiat eivät toimi. En minä tätä hommaa hoitaisi, jos tässä olisi jokin suuri mätäpaise, joka on meneillään. Haluan tämän perusajatuksen tässä korjata.

Sitten ehkä edustaja Niikon puheenvuoroon erityisesti, mainitsitte hyvin korkeat hallintokulut YK:ssa ja muuta. Olen tehnyt työtä YK-järjestössä. Hallintokulut olivat 8 prosenttia. Siitä pidettiin hyvin tarkkaan lukua siinä järjestössä, jossa toimin, kuinka paljon menee kentälle, mitä menee sinne keskushallintoon. 8 prosenttia on varmaan aika yleinen, joka näistä menee.

On turha täällä levitellä sellaista urbaania legendaa, että näitä ei seurattaisi. Eivät avunantajamaat maksa sellaisille järjestöille, joilla on liian isot hallintokulut tai jotka ovat tehottomia. Silloin lopetetaan se maksaminen sellaisille järjestöille. Tätä seurataan koko ajan. Tästä on kontrolli olemassa. Tämähän on se ulkoministeriön työ näissä ja niiden virkamiesten työ, jotka seuraavat kehitysyhteistyötä.

Sitten tietysti kiinnostuneena kuuntelin, kun sanotaan, että on liian laajasti, mitä halutaan pois, mitä lopetetaan, otetaanko Etiopian vesiprojektit pois vai nyt sitten — kuulin Niikon listan — otetaanko pois Syyria, Afganistan ja Gaza. Se on iso päätös. Olen itse käynyt näillä Syyrian ympärillä olevilla pakolaisleireillä. Autamme Unicefin kautta Syyriasta paenneita lapsia, jotka saavat koulutusta Libanonin ja Jorda-nian puolella. Päätämmekö, että emme auta näitä lapsia? Siellä aika monet muut kyllä yrittävät näitä auttaa ja lapset saavat koulunkäyntiä ja saavat juuri sitä asiaa, josta täällä puhutaan.

Pitää puhua konkreettisesti, mistä haluaa pois, jos jokin on turhaa. Onko Afganistanin tyttöjen koulutus turhaa? Ei minun mielestäni ole. Me käytämme 20 miljoonaa Afganistaniin, ja siellä meillä on fokuksessa Afganistanin tyttöjen asema erittäin vaikeassa maassa. Tämä konkreettinen puhe on minusta tärkeää, ja silloin kun leikkauslistoja esitetään, on hyvä esittää, mistä otetaan sitten pois.

Sitten muutamaan asiaan.

Edustaja Sinnemäki otti nämä Post 2015 -asiat esille ja viittasi juuri siihen, että on ollut aika tehokas kehitysagenda, vuosituhattavoitteiden agenda, jossa hyvin monet tavoitteet, muun muassa lukutaitotavoite, on saatu aika hyvin maaliin, myöskin koulunkäyntitavoite, esimerkiksi Tansaniassa ja Etiopiassa yli 95 prosenttia lapsista käy nyt koulua. Näin ei ollut 15 vuotta sitten, ja sen vuoksi näissä Post 2015 -tavoitteissa puhutaan edelleenkin koulutuksesta, puhutaan elinikäisestä koulutuksesta, puhutaan ammatillisesta koulutuksesta, johon täällä moni kysyjä viittasi, mitä Suomi voisi sillä sektorilla tehdä enemmän ja miten nämä tavoitteet ovat myöskin mitattavissa ja määrättävissä.

Edustaja Kiuru kysyi sitä, mitä esimerkiksi Kiinasta ja Intiasta voisi oppia. Kävin Kiinassa, ja keskustelimme aika paljon siitä, voitaisiinko niitä oppeja, joita Kiinassa on, viedä, esimerkiksi terveydenhuoltoa tai koulutusta kaikille kansalaisille. Onko siinä jotain sellaista, jota voitaisiin käyttää Afrikassa, voitaisiinko tehdä yhteistyössä? Onko löydetty halvempia tapoja tehdä kaikille koulutuspalveluja ja terveyspalveluja kuin mihin me olemme tottuneet? Uskon, että tällaisia asioita pystyisimme näiden maiden kanssa myös yhdessä viemään eteenpäin. On ollut yksityissektorin roolia, on ollut diasporaroolia, eli maahanmuuttajat ovat lähettäneet rahaa takaisin kotiin, ja näitä mekanismeja myös pyritään helpottamaan.

Samalla tavalla täällä joku kysyi sitä, voisiko tätä suomalaista diasporaa käyttää enemmän. Edustajien kysymyksissä tuli se esille. Minusta voisi. Kirkon Ulkomaanapu on käyttänyt sitä erinomaisella menestyksellä, mutta näitä maahanmuuttajia voisi vielä enemmän käyttää näissä kehitystehtävissä.

Sitten edustaja Rajamäki kysyi tästä, että siellä lepää satoja miljoonia siirtomäärärahoissa. Kehitysyhteistyön budjetointi on sen luonteista, että käytetään kolmen vuoden siirtomäärärahoja sen vuoksi, että ne hankkeet eivät aina mene eteenpäin niistä syistä, jotka täällä tiedetään, eli ei saada heti rahaa käytettyä, hallinnon valmistelu vie pidemmän aikaa ja muuta. Ei haluta puskea sitä rahaa, ennen kuin se kohde on valmis, ja silloin sitä käytetään.

Sitten sanottiin monessakin puheenvuorossa, että meidän kehitysyhteistyömme on jotenkin liian laajalle levinnyttä, ja minä kerron teille, miksi se on levinnyt liian laajalle. Siksi, että meillä on valtava määrä kansalaisjärjestöjä, jotka sitä haluavat tehdä. Meillä on 300 kansalaisjärjestöä, niin kuin täällä sanottiin, lähes tuhat projektia. Samaan aikaan sanotaan, että kansalaisjärjestöjä pitää resursoida ja niille pitää antaa rahaa.

Kumpaa halutaan? Jos halutaan kansalaisjärjestöjen kautta, he itse päättävät, missä tekevät, miten tekevät, mitkä ovat heidän prioriteettinsa. Me olemme lisänneet tätä kansalaisjärjestöjen rahoitusta mutta sitä, mitä valtio tekee bilateraalisesti, itse asiassa olemme keskittäneet. Tämä laaja kirjo on kansalaisjärjestöpuolella, valtion tekemänä tämä meidän työmme on suppeampaa ja vain joidenkin keskeisten partnerien kanssa. Minusta on hyvä asia se, että kansalaisjärjestöt tekevät tätä työtä ja valitsevat itse kohteensa.

Edustaja Skinnari minusta otti esille erittäin tärkeän ajatuksen siitä, että voitaisiin sitten jopa suomalaisia työttömiä, suomalaista kansalaisyhteiskuntaa hyödyntää kehitysyhteistyössä. Olen joidenkin kuntien kanssa jo puhunut siitä, että on tätä kuntien kehitysyhteistyötä. Siellä on ehkä yrityksiä, siellä on kansalaisjärjestöjä, ja nämä kaikki voisivat panna hynttyyt yhteen esimerkiksi tämmöisen ystävyyskuntarakenteen kautta jossakin kehitysmaassa, ja meillä pitäisi olla hallinnossa joustavuutta, että tällaisia uusia mekanismeja tähän kehitysyhteistyöhön saataisiin.

Ehkä sitten viimeisenä — tiedän, että on monta kysymystä vielä vastaamatta — edelleen tähän verotukseen, verojalanjälkeen, kehitysmaiden omaan varainhankintaan. Tämä on ehkä se uusi trendi. Me rupeamme yhä enemmän kysymään: Miten teidän oma varainhankintanne on järjestetty? Miten suunnittelette, kun näitä luonnonvaratuloja tulee? Maksavatko yritykset oikeasti veroja, jääkö jotakin harmaaseen talouteen? Tässä me voimme auttaa, tässä on paljon suomalaista osaamista.

Olen monelle sanonut hyvin provosoivasti, että oikeastaan suomalaisen yhteiskuntahan perustuu veroille. Me verojen kautta pystymme pitämään koulutusta yllä. Me pystymme pitämään terveydenhuoltoa yllä. Jos haluatte kehitystä ja kaikille ihmisarvoista elämää, teidän pitää myöskin itse luoda järjestelmä, jolla sitä rahoitetaan. Me voimme auttaa, me voimme kertoa, miten se on täällä tehty.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Sitten puhujalistaan.

Anna Kontula /vas:

Arvoisa puhemies! Kun suomalaiset kehitysavun vastustajat eivät onnistuneet löytämään jälkiä merkittävistä kehitysapuvarojen väärinkäytöistä, on ryhdytty puhumaan vaikuttavuudesta. Se on poliittisesti hieno oivallus, sillä vaikuttavuuden varjolla on helppo ajaa poliittisia ja taloudellisia intressejä, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä hyvän kehitysyhteistyön kanssa. Tällaisia ovat ilman muuta vaateet kehitysapumäärärahojen leikkauksista tai niiden käyttämisestä epäsuorana yritystukena.

Arvoisa puhemies! On totta, että kehitysmaista virtaa enemmän rahaa ulos kuin sinne virtaa kehitysapua. Mutta ongelma ei johdu kehitysavusta tai selonteossa riskiksi nimetyistä köyhistä ihmisistä. Köyhät kyllä maksavat tunnollisesti mikrolainansa. Ei ole heidän syynsä, että valtiojohtajien kavaltavat miljoonat ovat kadoksissa ja valtio on ajautunut velkavankeuteen. Kehitysmaiden taloudellisesti isoimmat ongelmat ovat veronkierto, verosuunnittelu ja korruptio. Pelkästään laittomien pääomavirtojen määrän arvioidaan olevan nykyisin noin biljoona dollaria vuodessa. Kun tähän lisätään verosuunnittelu ja laillinen pääomapako, puhutaan järkyttävistä summista.

Diktaattorien veronmaksajilta varastamat varat, korruptiorahat ja yksityisen sektorin verosuunnittelusta kertyvät voitot eivät katoa savannille tai paikallisiin pankkeihin vaan maailman suurimpiin liikepankkeihin ympäri maailmaa. Juuri tässä näkyy kehityspolitiikan kaksinaismoralismi. Vaikka eurooppalaiset pankit painottavat yritysvastuuta, ottavat ne ilomielin talletukset vastaan alkuperämaata kyselemättä. Vaikka Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n rakennesopeutuspaketin tunnustetaan laajalti syösseen ison osan kehitysmaista entistä pahempaan velka-ahdinkoon 90-luvulla, ratkaisuksi nähdään edelleen sama lääke, tosin nyt osallistumis- ja yhteistyöretoriikalla kuorrutettuna.

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä kaikuu tunkkainen kolonialismi. Sen mukaan kehitystä ja kasvua syntyy kauppaa vapauttamalla, protektionismia ehkäisemällä, normeja purkamalla ja ulkomaisten yritysten kehitysmaiden markkinoille pääsyä turvaamalla. Linjaus on jyrkässä ristiriidassa rakennesopeutusohjelmista saatujen aikaisempien kokemusten kanssa. Ei ole aukotonta näyttöä, että vapauttamalla kauppaa ja niin edespäin luotaisiin kasvua eikä pelkästään talouskuplia. Parasta kehitysapua olisivat velkahelpotukset ja huomion kiinnittäminen kehitysmaista poispäin suuntautuviin rahavirtoihin. Markkinoiden vapauttamisen ja yksityisen sektorin painottamisen sijaan tarvittaisiin säätelyä, läpinäkyvyyttä ja kontrollia, eikä pelkästään kehitysyhteistyöhön, vaan ennen kaikkea finanssisektorille.

Arvoisa puhemies! Lopulta tärkeintä on oikean ongelman tunnistaminen. Vaikuttavuuden ongelma eivät ole köyhät, vaan paikallinen rikas eliitti, kaupan ja markkinoiden vapauttaminen ja länsimaiden sanelema kehityspolitiikka.

Jörn Donner /r:

Arvoisa herra puhemies! Minun pitäisi oikeastaan hävetä. Maxima mea culpa, kuten sanotaan kirkossa. Syy on seuraava: olen tehnyt peruuttamattoman virheen, olen nimittäin kirjoittanut vastalauseen UaV:n kehityspolitiikkaa koskevaan mietintöön.

Toista mieltä saa olla, mutta sitä ei saa sanoa eikä kirjata. Tämä pätee hallitusryhmien jäseniin, joilta kaivataan kuuliaisuutta ja samanmielisyyttä. Tätä kuria oli UaV:ssä vaatimassa vihreiden edustaja, hienona osoituksena siitä, että vihreät ovat "yksilönvapautta puolustava ryhmä".

Itse olen, herra puhemies, sitoutumaton kansanedustaja ja vapaan — ainakin toivon mukaan vapaan — maan vapaa kansalainen. Ymmärrän hyvin, että ruotsalaisen ryhmän jäsenenä minun pitäisi sokeasti totella hallitusta, jonka kannatus on huvennut ja ehkä entisestään supistuu, jos ja kun vihreä ryhmä äänestää ydinvoimaa vastaan ja jättää hallituksen. Mutta tottelemattomuus on toinen luonteeni.

Arvoisa puhemies! Itse asiaan. Kehitysapumme määrästä on meillä tapeltu vuosikymmeniä. Tuo raha on hieman yli miljardi euroa eikä nosta bkt-osuutta toivottuun 0,7 prosenttiin, mutta saavuttanee tämän tason pikaisesti, jos ja kun maan kansantuote laskee. Tuo raha on kuitenkin pisara meressä, jossa sadat miljardit pyörivät Bill Gatesin ja Kiinan kansantasavallan toimesta sekä kehitysmaiden kansalaisten rahansiirtoina köyhistä maista vielä köyhempiin. Nämä summat nousevat tietääkseni noin 400 miljardiin vuodessa.

Toinen, ei kovin vähäpätöinen, asia on, että kahdenvälisen yhteistyön vastaanottomaat eivät ole demokraattisen avoimuuden mallimaita, kaukana siitä. Korruptio rehottaa sielläkin. Oman panoksemme suhteen voidaan kysyä, ovatko kahdenvälisen avun kohdemaat oikein valittuja ja ollaanko siellä läsnä siksi, että on kauan oltu. Ehdotan — ja jotkut asiantuntijat ja ilmeisesti jotkut läsnä olevat edustajat ovat ehdottaneet — että koko konsepti pannaan täysremonttiin ulkopuolisten toimesta, ja tämä hyvin pikaisesti, ei vasta ensi vaalikauden aikana. Nythän on niin, että sinänsä ansiokkaat ja hyvin kirjoitetut raportit luodaan niiden toimesta, jotka itse ovat vastuussa tekemisistään.

Kehitysavun kohdalla, arvoisa puhemies, törmään asiaan, joka on mielestäni häpeällinen, eikä siihen nähtävästi haluta korjausta. Tarkoitan pakolaisten määrää. Naapurimaa Ruotsi ottaa vuositasolla vastaan yli kymmenkertaisen määrän, itse asiassa vuonna 2013 lähes 40 000 pakolaista. Olen käynyt Ruotsin leireillä, joissa pakolaiset muun muassa Syyriasta ja Irakista odottavat pysyvää asuinpaikkaa uudessa maassa. Ruotsi tekee tämän osittain itsekkäistä syistä, koska kuningaskunta tarvitsee työkykyisiä ihmisiä. Riippumatta siitä, miten sunnuntain Ruotsin vaaleissa käy, sekä pääministeri Reinfeldt, joka edustaa kokoomusta vastaavia moderaatteja, että pääministeriksi luultavasti kipuava oppositiojohtaja Stefan Löfven ovat lupautuneet jatkamaan nykyistä pakolaispolitiikkaa. Sellaista ei satu tapahtumaan meillä.

Tunsin tarvetta esittää vastalauseen, koska valtioneuvoston selonteko kuvastaa itsekritiikin puutetta ja näköalattomuutta. En ole äänestyttämässä mitään — vastakohtana perussuomalaisille, jotka ehdottavat sinänsä mielenkiintoisia malleja, jotka eivät toteudu.

Lopetan kuitenkin hauskempaan asiaan, nimittäin lainaamalla maa- ja metsätalousvaliokunnan nerokasta ehdotusta. Siinä ehdotetaan perunanviljelyn tukemista ja samalla suomalaisen maatalouden osaamisen hyödyntämistä kehitysmaissa. Tämä on aivan nerokas ajatus. — Kiitos, herra puhemies.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ruokaturvan olisi oltava päämäärä. Se on myös vuosituhatjulistuksen ensimmäinen tavoite. Huolimatta siitä, että ravinnon tuotannossa on viime vuosikymmeninä saavutettu hyviä tuloksia, 800 miljoonaa ihmistä kärsii yhä aliravitsemuksesta. Maataloussektorin kehittäminen on välttämätöntä. Näin etenkin Afrikassa, jossa väestönkasvu on suurinta.

Kysymys ruokaturvasta ja ruuantuotannon riittävyydestä kulminoituu Afrikan naisiin. Naiset vastaavat valtaosasta alueen ruuantuotannosta, tuotteiden jalostuksesta ja jakelusta. Naisten oikeudellinen asema, mukaan lukien maanomistusoikeus, on suurimpia esteitä Afrikan maatalouden kehityksessä. Kysymys ruuantuotannosta kytkeytyy siis myös demokraattiseen hallintoon ja tasa-arvon mahdollistavaan lainsäädäntötyöhön sekä toimivien instituutioiden kehittämiseen. Niillä on suuri vaikutus suotuisien kehittämis- ja investointiolosuhteiden syntyyn. Koros-tankin jälleen kerran demokraattista hallintoa itsenäisenä, tulevana kestävän kehityksen tavoitteena.

Arvoisa puhemies! Köyhien maiden ruuantuotannon kehittämisen suurin potentiaali löytyy pääosin satotasojen nostamisesta. Valitettavasti selonteossa köyhien maiden innovaatiotarve ruuantuotannossa on unohdettu. Ei riitä, että tietotaitoa lisätään ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen. Todellinen tarve on ruuantuotannon lisääminen. YK:n arvioiden mukaan ruuantuotantoa pitää lisätä 50—70 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Sadon paremmalla varastoinnilla voidaan pienentää hävikkiä, mutta ruokaongelmaa ei ratkaista yksistään paremmalla jakeluketjun hallinnalla. Ratkaisuun tarvitaan uutta osaamista, uutta teknologiaa ja ennen kaikkea ruuantuotannon voimakasta kehittämistä.

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta pitää Finnfundin toimintaedellytysten kehittämistä tärkeänä ja tehtyjä pääomasijoituksia riittämättöminä ottaen huomioon toiminnan vaikuttavuuden. Valiokunta tukeekin pääoman korotusten jatkamista Finnfundille. Myös uusi erityisriskirahoitus on tervetullut tuki rahoitusriskien kasvaessa. Lisäksi valiokuntamme pitää harkitsemisen arvoisena esitystä valtion lainatakuiden myöntämisestä Finnfundin myöntämille lainoille.

Arvoisa puhemies! Suomalaiset yritykset eivät ole tosiaankaan vielä innostuneet liiketoiminnasta kehitysmaissa laaja-alaisesti. Ulkoministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön perustama työryhmä on esittänyt tuota nykyisten rahoitusinstrumenttien ja tukipalveluiden yhteyteen perustettavaa kehitysinnovaatio-ohjelmaa, johon ministerikin taisi viitata. Tuo valmistelu on ymmärtääkseni aloitettu. Jotain lisää siitä kuulisin mielelläni, jos on jotain kerrottavaa.

Myös Team Finland -verkostoa on mahdollista hyödyntää, ainakin periaatteessa, kehitysmaissa käytännön kehitysyhteistyössä. Team Finlandin toimintaa on kuitenkin kritisoitu, että kehityspolitiikan näkökulma on jäänyt siinä käytännössä syrjään. Myös Suomen viennin edistämisen palvelutarjontaa kohtaan ylipäätään on esitetty kritiikkiä, ettei se vastaa yritysten tarpeita. Esimerkiksi Suomen Kiinan-suurlähettiläs on arvioinut, että Team Finland on jäntevöittänyt yhteistyötä eri julkisten organisaatioiden välillä mutta palvelutarjonta on kutakuinkin sama kuin ennen.

Olisin kysynyt ulkomaankauppaministeriltä, jos hän olisi ollut täällä, mutta jos Haavisto tietää, niin miten te kommentoitte tätä? Mitä voitaisiin parantaa, ja ovatko Team Finland -yhteistyöverkosto ja sen instrumentit tuoneet jotain konkreettista uutta hyötyä kehityspolitiikan, kauppapolitiikan ja elinkeinopolitiikan yhteensovittamiseen kehitysmaissa? Kuten täällä aikaisemminkin viitattiin, niin meillähän on ollut aikaisem-milla kausilla kehitys- ja kauppaministeri samassa paketissa.

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta on esittänyt mietinnössään tyytymättömyytensä kehitysyhteistyön vaikuttavuuteen ja johdonmukaisuuteen. Valiokunta edellyttää, että eduskunta saa kerran vaalikaudessa selonteon, jossa Suomen kehityspolitiikan sisällön, mukaan lukien painopisteiden ja kohdemaiden, lisäksi arvioidaan saavutettuja tavoitteita, pitkän aikavälin vaikuttavuutta sekä toimeenpanossa ilmenneitä ongelmia. Yhtä tärkeää on, että eduskunnalle annetaan seuraavan vaalikauden alussa selvitys, jossa arvioidaan erilaisia uusia ja täydentäviä vaihtoehtoja kehitysmaiden tukemiseksi kehitysyhteistyön uudistamiseksi. Valiokunta peräänkuuluttaa avun keskittämistä, parempaa koordinaatiota ja muun muassa yhteisten raportointijärjestelmien käyttöönottoa avun perillemenon tehostamiseksi ja byrokratian vähentämiseksi.

Täälläkin debatissa kiinnitettiin huomiota myös noihin siirtyviin eriin, joitten määrä näyttää olevan lähes puolet kaikista määrärahoista viime aikoina. Toivon, että ministeri vielä vähän tätä kommentoi, miten tätä tilannetta aiotaan parantaa.

Valiokunta pitää selonteon keskeisenä puutteena myös sitä, että siinä ei ole lainkaan käsitelty Suomen vaikuttamista EU-politiikkaan. Toivon, että jatkossa tämä huomioidaan paremmin.

Arvoisa puhemies! Lopuksi: Suomen on ajettava entistä ponnekkaammin kestävän kehityksen mukaista ihmiskuntapolitiikkaa. On hidastettava maailman väestönkasvua, hillittävä ilmastonmuutosta, tukeuduttava uusiutuviin luonnonvaroihin sekä ylläpidettävä luonnon monimuotoisuutta. Näihin tavoitteisiin pääseminen edellyttää kansalaisten osallistumista lähiyhteisönsä ja yhteiskunnan päätöksentekoon kaikkialla maailmassa, demokraattista ja korruptiosta vapaata hallintoa sekä oikeusvaltioperiaatetta. Kaikkea tätä pyrimme toivottavasti jatkossa edistämään.

Jouko Jääskeläinen /kd:

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta aivan oikein vaatii uudistumista, vaihtoehtoja kehitysmaiden tukemiseksi sekä arviota nykyisen työn vaikuttavuudesta. Uskon, että koko kehitystyön kannalta ehkä merkittävin uudistus olisi asioiden tarkastelu ja määrittely niin sanotun arvoketjun muodossa. Kun nyt päivitellään sitä, että kehitysmaista virtaa meille suurempi rahamäärä kuin millä me tuemme heitä, on itsetutkiskelun aika. Olemmeko valmiita siihen, että jokainen tekijä saa oikeudenmukaisen osuutensa tavaroiden ja palveluiden tuotantoketjussa? Olemmeko valmiit oikeasti katsomaan sitä, miten aineellinen hyvä jaetaan sen eri tekijöiden kesken?

Tällä hetkellä kehitysmaissa ei välttämättä kyetä pitämään puoliaan materiaalien hinnoittelussa tai edes heidän alueillaan toimivien eri tahojen verotuksessa. Siksi on määriteltävä oikeudenmukainen arvoketju ja toimittava sen mukaan.

Arvoisa puhemies! Äärimmäisessä köyhyydessä eli alle 1,25 Yhdysvaltain dollaria päivässä elää edelleen noin 1,2 miljardia ihmistä, joista lähes puolet keskituloisissa kehitysmaissa. Köyhyyttä on pystytty globaalisti vähentämään, mutta useissa maissa demokratia on puutteellista ja korruptio on merkittävä ongelma. Meille tärkeitä asioita ovat naisten aseman vahvistaminen sekä perusoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen tukeminen.

Kehityspolitiikan näkökulma tulee mielestämme ottaa huomioon kaikilla alueilla, kaupassa, maataloudessa, maahanmuutossa ja ilmastopolitiikassa, siten, että kehitysavun ja toimintamme, siis maamme toiminnan, eri muodot tukevat toisiaan. Politiikkajohdonmukaisuuden keskeisiä toteutuskohteita ovat ruokaturva, kauppa, verotus, turvallisuus ja muuttoliike. Meillä tietoisuus johdonmukaisuudesta on onneksi lisääntynyt, mutta konkreettisia tuloksia on sittenkin liian vähän. OECD:n kehitysapukomitea Dacin vertaisarviossa vuodelta 2012 pidettiin politiikkajohdonmukaisuutta heikoimmin edistyneenä osa-alueenamme.

Veroparatiisit, kansainvälinen veronkierto ja yritysten aggressiivinen verosuunnittelu on nostettu osaksi kehityspoliittista keskustelua. Hyvä niin. Suomi tukee kaivannais-, öljy- ja kaasuteollisuuden rahavirtojen läpinäkyvyyttä ajavaa tavoitetta. Samalla selvitetään asiantuntija-avun antamista siirtohinnoitteluvalvonnassa. Verojen tulisi kertyä siihen valtioon, jossa taloudellista toimintaa kulloinkin harjoitetaan. Ulkoasiainvaliokunta aivan oikein korostaa, että Suomen tulee jatkaa aktiivista toimintaa aggressiivisen verosuunnittelun, veronkierron ja veroparatiisien torjumiseksi. Pääministerin johdolla toimivan valtioneuvoston kanslian tulisi ottaa päävastuu johdonmukaisuuden toteutumisen seurannasta valtionhallinnossa.

Rahoituksen kohdentamisessa tavoitteena tulee olla omien vahvuuksiemme hyödyntäminen. Samalla pidämme etuna ja ilona, että kansalaisjärjestöjen kautta kanavoituu toimintaa jopa 300 järjestön kautta, lähes 100 maassa ja yli 900 hankkeessa. Se onkin sittenkin meidän vahvuutemme. Tiedämme, että kehitysyhteistyöhön ja humanitääriseen apuun käytämme tuon 1,15 miljardia euroa eli 0,56 prosenttia bruttokansantulosta. Pidemmän aikavälin tavoitteena pidämme edelleen 0,7:ää prosenttia bruttokansantuotteesta.

Arvoisa puhemies! Hallituksen tulee korostaa kumppanimaiden omistajuuden painottamista. Se on aivan keskeistä. Toisaalta demokratian puutteet eivät saa estää kansalaisyhteiskunnan auttamista. Tänään yksityisillä rahavirroilla, kaupalla ja investoinneilla on huomattavan laaja merkitys tässä kokonaisuudessa. Kun yksityissektorin osallistumista lisätään, tulee tukitoiminnan olla läpinäkyvää. Yritystoiminnalla tulee edistää kehitysmaiden oman yksityisen sektorin kehittymistä. Mielestämme Team Finland -mallia tulee joustavoittaa ja Finnfundin pääomaa korottaa, niin kuin täällä on todettu.

Arvoisa puhemies! Lopuksi: Joskus kehityspolitiikka on kuin kävelyä suomaastossa pitkospuita pitkin. Kulkijaa uhkaa resurssien murentuminen kotimaassa tai väkivalta ja vieraiden vaikutteiden torjuminen kohdemaissa. Joskus kuulee sellaistakin puhetta, että pitkospuita tarvittaisiin kotimaassa omien nuotioiden lämmittämiseen. Olennaista on se, että haluamme auttaa ihmisiä. Siinä työssä kannattaa ottaa pieniä riskejäkin. Joskus pitkospuut katkeavat, mutta pahinta on, jos emme yritä. Mielestämme ja mielestäni perussuomalaisten ajatus verovähennyksestä on hyvä, jos se tulee nykyisen järjestelmän lisäksi.

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomi edistää kaikessa kehityspolitiikassaan läpileikkaavia teemoja, sukupuolten tasa-arvoa, eriarvoisuuden vähentämistä ja ilmastokestävyyttä, ja hyvä niin. Näitä tavoitteita edistetään tehokkaasti panostamalla laadukkaaseen peruskoulutukseen, ammatilliseen koulutukseen, yrittäjyyskasvatukseen, ruokaturvaan, siirtymällä fossiilitaloudesta biotalouteen ja vahvistamalla kehitysmaiden yksityistä sektoria. Maailma todellakin tarvitsee seuraavan vuosikymmenen aikana 350—600 miljoonaa uutta työpaikkaa ainakin, jotta nyt työttöminä ja alityöllistettyinä olevat ihmiset ja työmarkkinoille tulevat nuoret saataisiin työllistettyä. Nuorisotyöttömyys on Maailman työjärjestö ILOn mukaan kolme kertaa niin suurta kuin työttömyys yleensä. On aivan selvää, että tämä nuorten näköalattomuus lisää rikollisuuden, väkivallan ja terrorismin riskiä. Osallistava taloudellinen kehitys, yritystoiminnan kehittymisen kautta syntyvä työllisyys ja toimeentulo pitäisi nostaa pääasialliseksi keinoksi äärimmäisen köyhyyden poistamisessa.

Arvoisa puhemies! Ruokaturva eli riittävä ja täysipainoinen ravinto kaikille on ihmisoikeuskysymys. Ilman ruokaturvaa muutkaan kehitystavoitteet eivät toteudu. Maailmassa on edelleen yli 800 miljoonaa aliravitsemuksesta kärsivää ihmistä. Kehitysmaiden naisten oikeudellisen aseman parantaminen, erityisesti maanomistusolojen selkeyttäminen, satotasojen nostaminen ja toimivien maatalousmarkkinoiden kehittäminen ovat keinoja entistä parempaan ruokaturvaan. Ruokaturva pitäisi prioriteeteissa meilläkin ja kansainvälisesti nostaa korkeammalle. Noin 1,5 miljardia naista ja miestä työskentelee köyhien maiden pientiloilla. Heidän mahdollisuuksistaan kehittää tuotantoa ja omaa osaamistaan riippuu globaalin ruokaturvan tavoitteiden saavuttaminen. Köyhien maiden tuotannon kehittämisen suurin potentiaali löytyy heikon tuottavuuden eli alhaisten satotasojen nostamisesta. Satotason nostamiseksi on tehtävissä todella paljon. Yhtä suuri mahdollisuus liittyy tuotetun sadon hävikin vähentämiseen. Arvioiden mukaan heikon varastotilanteen ja heikkojen kuljetusolosuhteiden vuoksi jopa 40 prosenttia sadosta pilaantuu. Eri maissa harjoitettuun politiikkaan voidaan vaikuttaa. Keskeistä on luoda suotuisat kehittämis- ja investointiolosuhteet viljelijöille.

YK:n vuosituhattavoitteiden määräaika päättyy ensi vuonna. Ruoka-, vesi- ja energiakysymykset ovat olennaisia, ja meidän on tietenkin korostettava edelleen myös demokraattisen hallinnon, tasa-arvon ja naisten osallisuuden merkitystä yhteiskuntien kehittämisessä. Haavoittuvimmat ryhmät, kuten lapset, vammaiset, syrjityt etniset ryhmät ja syrjäseuduilla asuvat lapset, ovat kaikkein vaikeimmassa asemassa. Heidän elinoloihinsa ja mahdollisuuksiinsa pitää panostaa vahvemmin. Seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden saatavuuden parantaminen, seksuaalioikeuksien toteutuminen ja kokonaisvaltaisen seksuaalisuuskasvatuksen takaaminen ovat aivan keskeisiä tekijöitä, jos me haluamme kestävää kehitystä edistää. On nimittäin niin, että tyttöjen ja naisten parantuneet koulutusmahdollisuudet ja seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien edistäminen vähentävät syntyvyyttä kaikkialla maailmassa. Nämä tekijät vähentävät aliravitsemusta, lisäävät kaikkien lasten osallisuutta koulunkäynnistä ja vahvistavat muita yhteiskuntia vakauttavia rakenteita.

Toinen asia, jota myös järjestöt nimenomaan pitävät todella paljon esillä ja joka on mielestäni hyvin esillä myös meidän mietinnössämme, on se, että kaikkien lasten tulisi saada oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen. Väkivalta on järkyttävää todellisuutta vähintään yli 500 miljoonalle lapselle vuosittain ympäri maailmaa. Se koskettaa sekä tyttöjä että poikia, kaikkia ikäryhmiä ja sosiaaliryhmiä ja tietenkin myös kaikkia kansallisuuksia, emmekä me Suomessakaan ole mitenkään tässä pulmusia, vaan ongelma on myös meillä. Lapset kohtaavat väkivaltaa kaikkialla: lähiympäristössä, kouluissa, työpaikoilla, perheissä ja niin edelleen. Lapset joutuvat hyvin hyvin raa’an väkivallan kohteeksi, seksuaalisen väkivallan, heitä raiskataan, kidutetaan ja niin edelleen. Kyllä Suomen kehityspolitiikan yhtenä periaatteena pitäisi olla vahvasti kaikkien lasten suojelu väkivallalta.

Tuossa debatissa jo käytiin kovasti keskustelua näitten veroparatiisien suitsimisesta ja siinä kehitysmaiden oman vastuunkannon tukemisesta, verotuskapasiteetin vahvistamisesta ja niin edelleen. Toivon, että näistä puheista, jotka kansainvälisillä foorumeillakin ovat nyt voimistuneet, päästään käytännön tekoihin ja voimme antaa neuvoa ja opastusta tarvittaessa kehitysmaille näissä asioissa ja saadaan asioita paranemaan.

Christina Gestrin /r:

Värderade talman! Regeringens redogörelse om biståndspolitik fokuserar på rättvisa och en värld fri från fattigdom, på konsekvens och resultat i u-landssamarbetet. Rubriken tar fasta på en av bristerna i Finlands biståndspolitik, faktumet att politiken i Finland saknar en tydlig koordinering och metoder för att följa med och utvärdera effekterna av den förda biståndspolitiken.

Samtidigt som det i betänkandet förekommer en viss kritik är det viktigt att betona att finländarna i likhet med de övriga nordiska ländernas invånare stöder u-landssamarbetet. Finländarna vill att Finland ska vara aktivt och ansvarsfullt i den globala världen och bidra till att minska fattigdomen och öka tryggheten i världen. Utvecklingspolitiken är en del av Finlands utrikes- och säkerhetspolitik.

Det finns fortfarande äldre personer som kommer ihåg att finländska barn mottog hjälp av Unicef under andra världskriget. Under ekonomiska kriser har finländarna gärna sökt sig till andra länder för att hitta arbete. Under kriget tog Sverige emot stora mängder av finländska krigsbarn. Omvärlden har visat solidaritet med Finland då vi behövt hjälp. Nu hör vi till de länder som kan hjälpa andra som behöver komma på fötterna.

Ulkoasiainvaliokunta pitää kiinni tavoitteesta, jonka mukaan 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta varataan kehitysyhteistyöhön. Suomen kehitysyhteistyöpolitiikkaa kritisoidaan siitä, että kehitysyhteistyön rahoittamiseksi ei ole kehitetty uusia innovatiivisia rahoitustapoja. Mietinnön mukaan muut Pohjoismaat ovat kehittäneet sellaisia menetelmiä. Tällä ei tarkoiteta perussuomalaisten mallia, joka johtaisi Suomen valtion kehitysyhteistyön alasajoon.

Lisäämällä pohjoismaista yhteistyötä kehityspolitiikassa vahvistettaisiin sen vaikutusmahdollisuuksia ja tehokkuutta. Pohjoismaisen puolustusyhteistyön ja kriisinhallintatoiminnan syventämisen eteen tehdään jo nyt paljon. Pitkälle menevä pohjoismainen yhteistyö kehityspolitiikassa olisi luontevaa jatkoa yhteisen pohjoismaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan syventämiselle.

Nordiskt utvecklingssamarbete skulle basera sig på gemensamma värderingar. Det skulle utgå från mänskliga rättigheter, att stärka demokratin och svaga gruppers och minoriteters rättigheter, att stärka flickors och kvinnors rätt att gå i skola, utbilda sig, äga mark och bestämma om sin egen kropp.

Ett hållbart och ansvarsfullt nyttjande av naturresurser, så som vattenresurserna, och att befrämja öppna, etiska principer i handelskontakter och ett kontinuerligt antikorruptionsarbete är också värderingar som förenar de nordiska ländernas syn på utvecklingssamarbete. Om Team Finland misslyckats med att inkludera en bistånds- och hållbar utvecklingsdimension så kanske ett Team Nordic-samarbete skulle lyckas bättre.

Selonteossa käsitellään vuosituhatjulistusta ja Post 2015 -agendan tavoitteita. On tärkeää, että Suomi tukee Post 2015 -agendan tavoitteiden muotoilussa toimenpiteitä hauraimmissa maissa, joissa köyhyys ei suinkaan ole vähentynyt. Monet näistä maista sijaitsevat Afrikassa Saharan eteläpuolisella alueella, ja monissa maissa on konflikteja, sotia ja levottomuuksia. Kansainvälisen yhteisön tulee tukea paluuta rauhaan, lasten mahdollisuutta käydä koulua ja ruuan, lääkkeiden ja turvan saamista kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville. Meidän köyhimpiä ja hauraimpia maita koskevaa osaamistamme on syvennettävä niin, että kehitysapu kohdennetaan oikealla tavalla ja että se tuottaa parhaimman mahdollisen tuloksen.

Slutligen vill jag ännu tillägga att klimatpolitiken är en viktig fråga och utmaning i utvecklingspolitiken och för situationen i många u-länder. Också där kan Finland bidra genom att stöda en aktiv klimatpolitik både i Norden, EU, FN — det vill säga globalt.

Jag frågade här tidigare av ministern hur försäljningen av utsläppsrätterna har påverkat pengarna som används för u-landssamarbete. Jag har inte ännu fått ett svar på det här, så jag upprepar nu den här frågan och hoppas att minister Haavisto skulle kunna svara på den.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Annetaan ministeri Haavistolle tähän väliin vastauspuheenvuoro, varmaan kysymyksiä on jokunen kertynyt. Ehkä sieltä paikalta, olkaa hyvä.

Kehitysministeri Pekka Haavisto

Arvoisa puhemies! Muutamia kysymyksiä, jotka ovat nousseet esiin kansanedustajien puheenvuoroista.

Ensinnäkin edustaja Komi ja muutamat aikaisemmat ovat kysyneet tästä Team Finlandin roolista ja myöskin tästä yhteistyöstä, joka ulkoministeriössä tapahtuu ulkomaankaupan ja kehityksen välillä. Jo ministeri Hautalan aikanahan oli yhteisiä matkoja ollut ulkomaankauppaministerin ja kehitysministerin kanssa. Itse olen ollut pääministerin kanssa Tansaniassa ja Etiopiassa, ja meillä on suunnitteilla matka myöskin ulkomaankauppaministerin kanssa sitten vielä tämän kauden aikana. Olemme myöskin puhuneet sisäministerin kanssa näistä humanitäärisen avun markkinoista ja siitä, millä tavalla suomalaiset yritykset — on kaiken maailman katastrofitalon tekijää ja vedenpuhdistuslaitteen valmistajaa ja muuta — pääsisivät näihin isoihin humanitäärisen avun markkinoihin. Suomihan ei näitä tuotteita osta suoraan. Me tuemme YK-järjestöjä ja humanitäärisen avun järjestöjä, mutta niillä on sisäänostajia, ja suomalaisten pitäisi sinne väliin päästä mukaan. Eli on erilaisia ajatuksia siitä, miten tätä kaupallista yhteistyötä ja markkinoita, jotka aukeavat kehitysyhteistyössä tai humanitäärisessä avussa, suomalaiset yritykset paremmin voisivat hyödyntää ja tietysti myöskin tätä jatkumoa sitten siitä kehityksestä kaupalliseen toimintaan esimerkiksi monissa Afrikan maissa, missä on hyvin suuret bkt-luvut. Tänään on yli 20 prosentin kasvulukuja joissakin Afrikan maissa, ja siellä on jo paljon kaupallisia tarpeita, ja tätä pyritään Team Finlandinkin kautta edistämään.

Toinen asia sitten, edustaja Gestrin kysyi tätä. Ensin mainitsitte innovatiivisia rahoituskanavia ja sanoitte, että muut ovat olleet parempia kuin me, ja sitten lopussa kysyitte näistä päästöhuutokauppatuloista. Itse asiassa me olemme kyllä mainostaneet muille, että Suomella on ehkä kaikkein innovatiivisin rahoitusmuoto kehiteltynä, koska meillä päästöhuutokauppatulorahat tulevat täysimääräisinä kehitysyhteistyöhön, ehkä noin 50—70 miljoonan euron vuositasolla, riippuen nyt sitten hiilitonnin hinnasta. Tästä on kaksi seurausvaikutusta: Toinen on se positiivinen, että emme välttämättä putoa sitten sinne alle 0,5:n kategoriaan, jos tämä tulokehitys jatkuu, ja toivottavasti seuraavalla hallituskaudella myöskin jatkuu näin. Toinen on se, että kun ne tulevat lisäbudjetin kautta, ne tulevat keskellä vuotta, niin niitä ei pysty kovin pitkäjänteisesti budjetoimaan esimerkiksi kahdenväliseen kehitysyhteistyöhön, vaan ne täytyy sitten käyttää multikanavia, multireittejä pitkin. Näette sen ehkä nyt ensi vuoden budjettiehdotuksessakin sillä tavalla, että meillä joiltakin multijärjestöiltä on vähennetty varoja ajatellen, että sitten nämä päästöhuutokauppatulot tulevat korvaamaan näitä varojen pienennyksiä. Eli tarkoitus ei ole leikata välttämättä niin paljon kuin miltä budjettikirjassa näyttää joidenkin järjestöjen kohdalla.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Kiitos, ministeri Haavisto. — Sitten jatkamme puhujalistasta. Edustaja Kiuru, olkaa hyvä.

Pauli Kiuru /kok:

Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme valtioneuvoston selontekoa kehityspolitiikkamme vaikuttavuudesta ja johdonmukaisuudesta.

Äärimmäisen köyhiä ihmisiä on maailmassa 1,1 miljardia. Köyhyys on vähentynyt, vaikka toisin usein ajatellaan. Vuonna 1990 äärimmäisen köyhiä oli 40 prosenttia maailman väestöstä. Vuonna 2010 luku oli 20 prosenttia. Vähennys vastaa 700:aa miljoonaa ihmistä. Kun puhumme äärimmäisen köyhistä, niin puhumme todella vaatimattomasta elämänlangasta. Määritelmän mukaan äärimmäisen köyhä on henkilö, jonka on tultava toimeen alle 1,25 dollarilla eli noin eurolla päivässä.

Lupaavan kehityksen köyhyyden vähentymisessä voi vaarantaa ainakin kaksi päätekijää: Ensinnäkin maailman väkiluvun on arvioitu kasvavan nykyisestä 7,2 miljardista 9,5 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Toinen vaarantava tekijä on ilmastonmuutos. Lisääntyvät tulvat, kuivuus, myrskyt ja muut sään ääri-ilmiöt ovat lisääntymässä. Kun siihen lisätään merenpinnan nousu, niin seuraukset esimerkiksi ruuantuotannolle ovat joillakin alueilla ja joissakin maissa valtavia.

Johtopäätös tästä on, että kannatettavaa kehitysyhteistyötä on perhesuunnittelun edistäminen ja ilmastonmuutoksen hillintään liittyvät toimet. Perhesuunnittelussa parhaat tulokset saavutetaan tyttöjen ja naisten koulutuksella sekä yhteiskunnallisen aseman parantamisella.

Arvoisa puhemies! Suomi käyttää tänä vuonna kehitysyhteistyöhön 1,15 miljardia euroa. Se on määrällisesti enemmän kuin koskaan aiemmin. Vuonna 2015 määrärahat laskevat, mikä on hyväksyttävää taloudellisessa tilanteessamme.

Kehitysavun vaikuttavuuden mittaaminen on erittäin vaikeaa. Ulkoasiainvaliokunta on mietinnössään kiinnittänyt huomiota asiaan. Se toteaa, ettei selonteko täysin vastaa kysymykseen siitä, millaisia kestäviä tuloksia Suomen toiminta on saanut aikaan. Sama koskee luonnollisesti EU:n antamaa apua. Köyhien määrä on vähentynyt nopeasti Kiinassa ja Intiassa. Suuri vaikutus on tullut näiden maiden omien taloudellisten uudistusten tuloksena. Kehitysyhteistyössä on tuettava apua saavia maita kehittämään taloutensa rakenteita, hallintoa, korruption vastaisuutta ja verojärjestelmiä.

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! Ihmisten auttaminen omassa maassaan on hyvä periaate. Auttaminen tapahtuu yhteiskuntaa ja sen ta-loutta kehittämällä, paremman tulevaisuuden mahdollisuuksia tukemalla niin koulutuksen, teollisuuden, infran kuin terveydenhuollon projekteilla. Voidaan nähdä, että kehitysyhteistyö on osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Se on meidän velvollisuutemme mutta myös mahdollisuutemme. Kun myötävaikutamme kohdemaiden kehittymiseen, tavoitteena on tehdä maailmasta myös turvallisempi ja oikeudenmukaisempi.

Hyvinvoinnin lisääntyminen kehitysmaissa avaa meille myös taloudellisia yhteistyömahdollisuuksia, mutta käytämmekö me näitä mahdollisuuksia? Rahan käyttökanavia ja -tapoja on monia, myös onnistuneita ja epäonnistuneita projekteja, niitä, joiden tuloksiksi jää vain työllistää projektien tekijöitä. Onko monenkeskinen kehitysyhteistyö kansainvälisissä järjestöissä, kuten YK:n erityisjärjestöissä ja Maailmanpankissa, tehokasta? Parantamisen varaa on ja paljonkin. Sen sijaan maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö on koettu tehokkaaksi, varsinkin jos se on kahdenvälistä ja pitkäkestoista. Tutuinta lienee kansalaisjärjestöjen kautta tehtävä työ, kuten Kirkon Ulkomaanapu, Kepan toiminta, ja myös pidän tärkeänä, että lähetysjärjestöt saavat kehitysavusta oman osuutensa.

Muitakin kehitysyhteistyön muotoja on, kuten humanitaarinen apu, korkotuki-instrumentti ja Euroopan kehitysrahastolle annettu tuki. Lisäksi on kansalaisten omaan aktiivisuuteen ja suoriin lahjoituksiin perustuvat isommat ja pienemmät keräykset, joissa rahaa liikkuu todella paljon.

Rahoja siis käytetään hyvin monella tavalla ja valvonta on vaikeaa. Pysyviä vaikutuksia projekteista jää harvoin. Suomi on pieni kehitysyhteistyötoimija maailman mittakaavassa katsottuna. Suuret lahjoittajamaat, kuten Yhdysvallat, Saksa ja Japani, ovat aina pystyneet paremmin huolehtimaan omien etujensa toteutumisesta. Projektit ovat olleet myös osa maiden vientiä ja vientistrategiaa. Maat ovat osanneet paremmin keskittää antamansa avun ja tehneet työtä pitkäjänteisesti, luoneet kehitysyhteistyöllä pohjaa suurille varsinaisille vientiprojekteille. Olen sen verran itsekäs, että tätä Suomikin on nyt aloittelemassa, ja toivon, että näin tapahtuu entistä enemmän. Tämä on mielestäni hyvä toimintamalli.

Tiedetään, että liian monessa kohdemaassa korruptio on erittäin suuri este luoda mitään oikeasti pysyvää. Liian suuri osa avustusrahoista valuu valitettavasti vääriin käsiin lihottamaan päättäjiä. Vaikka kuinka toista vakuutellaan, myös tällä rahoituksella tullaan tukemaan epäsuotavia tahoja.

Toinen seikka, joka haittaa tulosten synnyttämistä, on koko mekanismi itse. Se työllistää paljon hallintoa, konsultteja ja muita byrokraatteja. Varsinaiseen kohdetyöhön ja projekteihin ei välttämättä jää aina niitä miljardeja.

EU:n rahastojen kautta toteutettavan kehitysyhteistyön osalta sanoisin, että niiden kautta kulkevan 460 miljoonan osalle pitäisi tehdä uudet linjaukset, joista viime viikolla keskusteltiin. Yhteisen kilpailutuksen sijaan tulisi olla sovittuna, että kunkin maan toimijoita tulee olla toteutusprojekteissa oman rahoitusosuutensa suhteessa. Olisi reilua, että kun maksuosuudet sovitaan eurolleen, myös projektien toteutustahoista sovittaisiin maksuosuuksien suhteessa. Suomalaisten työllistymistä tulee turvata myös kehitysyhteistyön rahoituksille. Meidän tulee puolustaa omia etujamme myös auttaessamme.

Olen pohtinut ylipäätään kehitysapua ja sen kanavoimistapoja. Kehityspolitiikka pitäisi muuttaa passiivisesta avun antamisesta aktiivisuuteen kannustavaan toimintaan. Onnistumiset palkittaisiin ja epäonnistumisesta rokotettaisiin. Silloin vastaanottavien tahojen olisi ponnisteltava projektien onnistumisen eteen tosissaan, tehtävä asioita rehellisemmin.

Sisällöllisenä painotuksena maatalouden ja ruokatalouden kehittäminen on pidettävä kehitysmaissa erittäin tärkeällä sijalla. Valtiot olisi saatava mahdollisimman omavaraisiksi pääelintarvikkeiden osalta. Siinä riittää työtä, varsinkin kun maaltapako kaupunkeihin on voimistumassa koko ajan. Toinen tärkeä kysymys on koulutuksen vienti. Naisten ja lasten kouluttaminen lisää tasa-arvoisuutta ja vähentää tehokkaimmin köyhyyttä.

Arvoisa puhemies! Täällä on paljon arvosteltu perussuomalaisten kehitysapumallia. Kannattaa ensinnä kaikkien lukea ja tutkia tätä, ja sitten vasta hutkitaan. Eli täällä on mielestäni hyvin paljon hyvääkin asiaa. (Puhemies koputtaa)

Kannatan lopuksi edustaja Saarakkalan muutosehdotusta eli UaV:n mietinnön vastalauseen 1 mukaista muutosehdotusta.

Anni Sinnemäki /vihr:

Arvoisa puhemies! Vuonna 2000 Etelä-Afrikassa Johannesburgissa kansainvälinen yhteisö, niin kehitysmaat kuin kehittyneetkin maat, sopi vuosituhannen kehitystavoitteista. Nämä tavoitteet oli määrä toteuttaa ja on vieläkin määrä toteuttaa vuoteen 2015 mennessä.

Kuten tässä keskustelussa on tullut ilmi, tämä vuosituhannen kehitystavoitteet -asialista on ollut hyvin tehokas ja vaikutusvaltainen. Kaikissa niissä tavoitteissa, joita tuolloin Johannesburgissa asetettiin, on edetty. Emme tule saavuttamaan kaikkia niitä tavoitteita. Kehittyneet maat eivät tule pääsemään sitoumukseen 0,7 prosentin bruttokansantuoteapuosuudesta, ja jotkin muutkin tavoitteet tulevat jäämään jonkin verran jälkeen. Mutta joka tapauksessa tosiasia on, että näissä tavoitteissa on edetty itse asiassa harppauksin.

Lapsikuolleisuus on vähentynyt merkittävästi. Kymmeniätuhansia lapsia päivässä vähemmän kuolee maailmassa kuin silloin, kun näistä tavoitteista sovittiin, ja se on aika iso asia. Äitiyskuolleisuus on vähentynyt. Malariaa ja hiviä on saatu kuriin. Peruskoulua käyvien lasten osuus on kasvanut kaikkialla maailmassa, ja tytöt ja pojat ovat aikaisempaa tasa-arvoisempia, mitä tulee peruskoulun aloittamiseen ja peruskoulun käymiseen.

Myös köyhyys on vähentynyt. Valiokunnan puheenjohtaja Timo Soini pohdiskeli sitä, että tutkijat ovat erimielisiä siitä, mikä itse asiassa on relevantti köyhyysmittari, ja näitä keskusteluja, totta kai, kannattaa käydä kansainvälisessä yhteisössä, tehdä arvioita siitä, mihin kohtaan tuo mittari tässä kohtaa asettuisi, mutta riippumatta näistä pohdinnoista on selvää, että köyhyys on vähentynyt. Välillä arvellaan, että köyhyys olisi vähentynyt vain niissä maissa, Kiinan ja Intian kaltaisissa maissa, joissa talouskasvu on ollut erittäin nopeaa. Mutta köyhyys on vähentynyt sel-västi myös Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, vähemmän kuin jossain muualla mutta selvästi.

Mielestäni vuosituhattavoitteiden antama opetus on selvä: selkeillä poliittisilla tavoitteilla on valtavan suuri merkitys kansainvälisessä kehityksessä. Vuosituhattavoitteet ovat myös olleet sellaisia, joiden edistymistä on voitu mitata. Vuosituhattavoitteita oli tarpeeksi vähän. Sekin on auttanut siinä, että kansainvälinen yhteisö, kansallisvaltiot, kansalaisjärjestöt, tutkimuslaitokset, kansainväliset kehitysrahoittajat, YK:n järjestöt ovat kaikki yhdessä voineet työskennellä näiden tavoitteiden eteen.

Arvoisa puhemies! Tämän takia pidän yhtenä Suomen tärkeimmistä tehtävistä sitä, että olemme mukana vaikuttamassa aktiivisesti ja muotoilemassa vuoden 2015 jälkeisiä kehitystavoitteita. Pidän myös ympäristön tilan kannalta välttämättömänä, että vuoden 2015 jälkeisissä tavoitteissa kehitystavoitteiden rinnalla tulee olla tavoitteita, jotka koskevat ympäristön tilaa. Esimerkiksi merten luonnonvarojen kuluttamisesta ja säätelystä ei ole riittäviä kansainvälisiä pelisääntöjä, ja kuitenkin juuri niitä tarvittaisiin.

Arvoisa puhemies! Täällä on käyty vilkasta keskustelua siitä, onko kehitysyhteistyö tehokasta vai ei. Ymmärtääkseni aika harvat väittävät tai ovat sitä mieltä, että suoranaisia väärinkäytöksiä olisi kovinkaan paljon, tai jos niitä välillä onkin, niin kyllä ulkoministeriöllä on selvästi toimivat keinot ja vahva poliittinen tahto puuttua tällaisiin tilanteisiin.

Keskustelussa on myös mainittu suurlähettiläs Matti Kääriäinen, joka on aika voimakkain sanakääntein kritisoinut nykyistä kehitysyhteistyöjärjestelmää. Katson itse, että hänen kritiikissään itse asiassa yksi mielenkiintoisimmista kohdista koskee meidän omaa vastuutamme, lahjoittajien omaa vastuuta, kehitysyhteistyön tehottomuudessa. Se tehottomuus tulee siitä, että lahjoittajatahoja on niin valtavan paljon. Valiokuntakuulemisessa Kääriäinen itse asiassa ehdotti, että jos jotain nyt nopeasti haluaisimme tehdä, niin kaikkien EU-jäsenmaiden kannattaisi antaa kaikki kehitysapunsa yhdessä EU:n kautta, koska silloin vastaanottajamailla olisi huomattavasti (Puhemies koputtaa) paljon vähemmän byrokraattista taakkaa. Byrokratiaa kertyy näille maille ilman, että kukaan sitä erityisesti tarkoittaisi, mutta ehkä siksi, että me kaikki haluamme olla tekemässä omia kansallisia projektejamme, joten selvästi yhteistyö, yhteiset projektit ja toimiminen EU:n kautta, on yksi niitä keinoja, joilla voimme päästä suurempaan tehokkuuteen.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! On tärkeää tehdä ero kotimaisen, suomalaisen kehitysyhteistyön ja muun kehitysyhteistyön välillä. Suuri osa Suomen kehitysyhteistyön rahoituksesta ohjautuu monikeskeisesti eli yhteistyössä kansainvälisten järjestöjen kanssa. Monikeskeisen ja maa- ja aluekohtaisen kehitysyhteistyön talousarvioesitys vuodelle 2014 oli yhteensä 555 152 000 euroa. Tällaisia ovat YK erityisjärjestöineen ja kehitysrahalaitokset kuten Maailmanpankki.

Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöllä on tärkeä rooli Suomen kehitysyhteistyön kokonaisuudessa, sillä se täydentää julkista, kahdenvälistä, monikeskeistä ja EU:n kehitysyhteistyötä. Järjestötoiminnan vahvuuksia ovat kansalaisyhteiskuntien väliset suorat kontaktit ja oma-aloitteinen kehitysmaiden köyhimpien toimeentulon edistäminen. Kehitysyhteistyöhön osallistuukin noin 300 suomalaista kansalaisjärjestöä. Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön talousarvioesitys vuodelle 2014 oli 114 miljoonaa euroa kuten myös on 2015.

Perussuomalaiset eivät ole heikentämässä suomalaista kehitysapuyhteistyötä. Tänään keskustelussa ollut perussuomalaisten kehitysapumalli pikemminkin on nostamassa suomalaisten kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyörahaa. Me olemme siitä 250 miljoonasta valmiit korvamerkitsemään vähintään 130 miljoonaa euroa Kepan kautta tehtävään kehitysyhteistyöhön. Perussuomalaiset näkevät suomalaisen kehitysyhteistyön merkityksen tärkeyden, koska se edistää suomalaista työtä, suomalaista vientiä sekä suomalaista rauhantyötä. Nämä ovat asioita, jotka meidän vaakakupissa painavat erittäin paljon, ja täytyy tietenkin sanoa, että enitenhän vaakakupissa myös painaa se, että suomalaiset kehitysapujärjestöt ovat läpinäkyviä ja sitä rahaa menee tutkitusti perille saakka.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset eivät ole tässä kehitysapumallissa myöskään heikentämässä esimerkiksi humanitääristä apua. Pikemminkin haluaisimme sinne korvamerkittävän 100 miljoonaa euroa. Siinä mielessä väitteet siitä, että perussuomalaiset heikentäisivät kehitysaputyötä, ovat tuulesta temmattuja.

Arvoisa puhemies! Ulkoministeriön sivuilla puhutaan esimerkkinä Suomen kehitysyhteistyön tavoitteista Palestiinalaisalueella. Elikkä Suomi haluaa kehitysyhteistyöllä Palestiinalaisalueella tukea rauhanprosessia sekä palestiinalaishallinnon kehitystä. Nämä ovat ulkoministeriön sivuilta. Suomen tuki kahdenväliseen yhteistyöhön vuonna 2013 oli 9 miljoonaa euroa. Vuonna 2015 talousarviossa on 8,16 miljoonaa euroa. Lisäksi Suomi antaa muutamia miljoonia erilaisten muitten kanavien kautta palestiinalaishallinnolle.

Arvoisa puhemies! Kuitenkin aseista riisumisen merkitys on jäänyt ainakin Suomen poliittisissa tavoitteissa kokonaan huomioimatta siinä, että Palestiinalaisalueelle saataisiin rauha. Me tiedämme, että EU on palestiinalaishallinnon tärkein tukija yli 300 miljoonalla vuodessa siitäkin huolimatta, että EU on yhdessä Yhdysvaltojen, Japanin ja Kanadan ohella luokitellut Hamasin terroristijärjestöksi. Valvomattomilla avustuksilla mahdollistetaan vihan jatkuminen sukupol-vien ajan. Hamasin ja palestiinalaishallinnon lasten parissa tekemä kasvatustyö tähtää peruskirjankin mukaan jihadin ja antisemitistisen vihan istuttamiseen. Maailma on pullollaan todisteita siitä, kuinka YK:n järjestön UNRWAn kouluissa lapsia aivopestään vihamaan juutalaisia, vaikka UNRWA omissa lupauksissaan väittää jokaiselle lapselle opetettavan ihmisoikeuksia, suvaitsevaisuutta ja väkivallattomuutta. UNRWAn 30 000 työntekijästä 95 prosenttia on Palestiinan hallinnon valitsemia Gazan omia asukkaita. Myös Palestiinan television lastenohjelmat on valjastettu lasten mielten myrkyttämiseen. Arvoisa puhemies, tällainen kehitysapuyhteistyö ei ole Suomen edun mukaista, että me heitämme rahaa ihmisten vihan kasvattamiseen, toisten vihaamiseen tai toisten aivopesemiseen.

Arvoisa puhemies! Suomen ja Euroopan unionin tulee lopettaa yhteistyö kaikkien terroriin osallistuvien järjestöjen tukemisessa. Miksi tehdä terroristijohtajista miljonäärejä eurooppa-laisin verovaroin? Suomen tulee lopettaa va-rojen antaminen Palestiinan hallitukselle sekä UNRWAlle. Humanitäärinen apu pitää ohjata luotettaviksi todistettujen järjestöjen kautta, ja rahankulkua täytyy kyetä seuraamaan.

Annika Lapintie /vas:

Herra puhemies! Kyllä oli paksua tekstiä edelliseltä puhujalta, edustaja Niikolta. Aivan käsittämätöntä tilanteessa, jossa Israel on murhannut kaksituhatta palestiinalaista ja satoja lapsia. Paksua tekstiä, ja enpä olisi uskonut kuulevani tuollaista eduskunnan puhujapöntöstä. (Mika Niikko: Totuus tekee kipeää!)

Herra puhemies! Jos puhuisin kuitenkin tästä valtioneuvoston selonteosta kehityspolitiikasta. Hallitus nostaa kehityspolitiikan perusajatukseksi ihmisoikeusperusteisuuden, ja tämä on tietenkin hyvä asia, mutta mitä se oikeasti käytännössä tarkoittaa, ja ollaanko tässä todella johdonmukaisia? Toteutuvatko yhtäläiset ihmisoikeudet esimerkiksi ilmastopolitiikassa? Rikkaat maat pitävät itsellään oikeuden olla suurimpia saastuttajia. Ilmastonmuutos on mielestäni suurin esimerkki politiikan epäjohdonmukaisuudesta, sillä sen haittavaikutukset uhkaavat olla mittaamattomasti suuremmat kuin kehityspolitiikan tuoma hyöty.

Myös Euroopan unionin kauppapolitiikka ja maatalouspolitiikka vahingoittavat monien köyhien maiden talouselämää, ihmisiä ja ympäristöä. Nämä haitalliset vaikutukset eivät välttämättä ole tietoisten valintojen seurausta, vaan ne johtuvat EU:n eri politiikan lohkojen yhteisvaikutuksesta. Esimerkkinä voin mainita sen, että EU:n maatalouden ylituotantoa dumpataan kehitysmaiden markkinoille ja EU-maiden kalastus-alukset rohmuavat Afrikan vesillä. Näin tuhotaan paikallisia elinkeinoja eikä orastava oma elintarviketeollisuus pääse kehittymään. Myös aseita ajautuu EU-maista kriisiherkille alueille.

Yrityksiä houkutellaan nykyään entistä enemmän kehitysyhteistyötoimijoiksi. Tällöin tulee korostaa reilujen pelisääntöjen merkitystä. Vapaakauppa ilman ehtoja ei ole oikea ratkaisu varsinkaan, jos osapuolet eivät ole tasavertaisia. EU:n ja Yhdysvaltojen välille suunniteltu TTIP-vapaakauppasopimus ei sovi malliksi kehitysmaille. Siinä vahvaa suojaa saavat kansainvälisten yritysten investoinnit. Köyhissä maissa usein työntekijöitä, kuluttajia ja ympäristöä suojaava lainsäädäntö on vajavaista. Harmaa talous kattaa suuren osan ellei valtaosaa talouselämästä. Tällaisissa oloissa olisi suojattava nimenomaan ihmisiä ja ympäristöä suuryritysten etuja vastaan eikä päinvastoin.

Työntekijöiden paremman aseman ja järjestäytymisen tukeminen kehitysmaissa on sen sijaan erinomaista kehitysyhteistyötä. Myös harmaan talouden torjuminen on mitä parhainta kehitysyhteistyötä. Kansainvälisen veroparatiisitalouden lopettaminen merkitsisi paljon köyhien maiden ihmisille, talouselämälle ja julkiselle taloudelle. Myös EU:n maahanmuuttopolitiikan inhimillistäminen olisi hyvää kehitysyhteistyötä. Nyt Afrikasta parempaa elämää etsivät ihmiset joko torjutaan Euroopan rajalla tai he hukkuvat Välimereen.

Arvoisa puhemies! Mikä on kehitysmaiden oma vastuu kehityksestään? Mikä on rikkaiden maiden vastuu? Jos ihmisoikeuksista puhutaan, niin rikkaiden maiden vastuu on vähintään olla ottamatta itselleen erioikeuksia. Suomen menestys yhteiskuntana perustuu siihen, että ihmiset kokevat olevansa tasa-arvoisia osallisia ja saavat osakseen hyvinvointia, arvostusta ja yhdenvertaisen kohtelun. Tätä ymmärrystä tulisi käyttää hyväksi silloin, kun mietitään kehitysmaiden elinolojen parantamista ja sitä, mitä maiden yhdenvertainen kumppanuus voisi tarkoittaa. On hyvä, että ihmisoikeudet ja johdonmukaisuus ovat Suomella ainakin tavoitteena korkealla. Paljon tarttis silti vielä tehdä.

Anu Urpalainen /kok:

Arvoisa puhemies! Suomalaiset ovat sivistynyttä kansaa, aivan niin kuin ulkoministeriön vuonna 2013 teettämässä kyselytutkimuksessa tuli hyvin selville, sillä suomalaiset suhtautuvat myönteisesti Suomen kehitysyhteistyöhön, ja eri kansalaisjärjestöjen ke- räyksissä ja muissa me olemme hyvin aktiivisia monella saralla.

On hyvä todeta, että vaikka elämme tiukkoja aikoja, niin kuulumme kuitenkin maailman rikkaimpien maiden joukkoon, ja siinä mielessä suomalaiset ymmärtävät rakennemuutokset, leikkaukset mutta samalla tavalla ymmärtävät myös, että elämme tiukkoja aikoja kehitysyhteistyörahojen osalta. Ja siinä mielessä on aivan selvää, että näistä varoista on myös leikkauksia tehty ja tuohon 0,7 prosentin tavoitteeseen emme tule pääsemään, mutta kun teemme kovasti töitä ja pistämme taloutemme kuntoon, on mahdollista taas sen jälkeen tähdätä tähän Euroopan unionin ja Suomen hyvään yhteiseen tavoitteeseen.

No, itse toimintaan, mitä kehitysyhteistyö sitten on ollut: Kyllähän se on selvää, että toiminnassa on petraamisen varaa. On tehty virheitä, täytyy olla halua oppia virheistä, ottaa oppia niistä ja sitä kautta kehittää tarkempaa seurantaa, valvontaa, väärinkäyttöepäilyjen tiukkaa kontrollia ja sitouttaa erityisesti tuen saajamaat yhteisen tavoitteen saavuttamiseen. Tärkeintähän kehitysyhteistyön osalta tulisi olla se päämäärä eli tilanne, jossa kehitysyhteistyötä ei enää tarvittaisi.

Kun tätä selontekoa lueskelin, se herätti monenlaisia ajatuksia. Erityisesti haluan nostaa esille kohdan kumppanimaan oman vastuunkannon tukemisesta. Kun Suomi on tukemassa ja auttamassa ihmisiä ja yhteisöjä löytämään itse ratkaisuja ongelmiinsa, vahvistaa se ratkaisujen löytämistä jatkossakin, niin että kun rahallinen tuki loppuu, kehitys jatkuu positiiviseen suuntaan. Vietnam on hyvä esimerkki siitä. Oikea-aikainen tuki paikallisten toimijoiden osalta on juuri se kohta, jolla voi olla hyvin tärkeä ja ratkaiseva merkitys koko yhteisön ongelman ratkaisemisessa.

Arvoisa puhemies! Siviiliammatissani toimin rehtorina ja opettajana ja aikaisemmassa työssä näin päivittäin, miten uuden oppimisen ilo-oivallukset, ajatuskyvyn monipuolistuminen, itsevarmuus ja ympäröivä yhteisö vahvistivat lapsen kasvua ja itsetuntoa. Nämä panostukset koulutukseen ja sivistykseen ovat aina yhteiskunnalle arvokkaita, ja mittaamattoman arvokkaiksi ne muuttuvat silloin, kun koulutuksen myötä lasten sekä erityisesti tyttöjen ja naisten asemaa parannetaan ja sitä myöten poliittisten oikeuksien toteutumista vahvistetaan, yhteiskunta kehittyy, se etenee kestävällä tavalla kohti ihmisoikeuksia tasa-arvoa toteuttaen ja heikompia huomioiden.

Ilahduin todella lukiessani, että opetussektorin kokonaisrahoitus on kasvanut kaikissa niissä maissa, joille Suomi on maksanut budjettitukea. Monen kehitysmaan ja epävakaan valtion nuoriso ei vain ansaitse lisää huomiota, se suorastaan huutaa sitä. Jo se, että lapset saavat käydä laadukkaassa koulussa, on lapsen kehitykselle ja ihmisarvolle ensiarvoisen tärkeää. Ja on äärimmäisen hyvä huomata, että Suomi on tukenut esimerkiksi Mosambikissa kuuden muun valtion kanssa juuri tätä koulutustoimintaa yhteistyössä Unicefin ja Maailmanpankin kanssa.

Arvoisa puhemies! Viimeiseksi haluaisin nostaa esille vammaisten ihmisoikeudet. Monesti kehittyvissä maissa koulutuksen puute, ennakkoluulot, tietämättömyys ja asenteet johtavat siihen, että vammaiset syrjäytyvät yhteiskunnassa eikä heidän ole mahdollista käydä koulua tai käydä töissä. Usein he jäävät neljän seinän sisälle eivätkä pysty toimimaan yhteisöissään tasa-arvoisina kansalaisina. Suomi on ollut merkittävästi mukana rahoittamassa, toimimassa ja ajamassa vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien edistämistä. Tässä kohtaa Suomen ihmisoikeuspolitiikan ja kehitysyhteistyön peruspilarit yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden myötä ovat tulleet hienosti esille.

Olli Immonen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Olen henkilökohtaisesti suhtautunut aina kriittisesti Suomen valtion budjetista maksettavaa julkista kehitysrahoitusta kohtaan. Omissa kannanotoissani olen ehdottanut aiemmin kyseisestä järjestelmästä luopumista ja siirtymistä pääasiassa jokaisen kansalaisen vapaaehtoisuuteen perustuvaan kehitysapumaksuun. Tätä ajatusta tukemaan perussuomalaiset ovat kehittäneet myös oman kehitysapumallinsa, joka julkistettiin tänään. Koska tämä perussuomalaisten erinomainen esitys tuntui saavan osakseen suurta kritiikkiä täällä salissa, ajattelin tässä omassa puheenvuorossani keskittyä pohtimaan sitä, millä tavalla tätä nykyistä kehitysapujärjestelmää voitaisiin saattaa järkevämmälle tolalle.

Arvoisa puhemies! Perinteinen kehitysapu on ongelmallista monin eri tavoin. Ensinnäkin se on heikosti perusteltavissa suurelle osalle suomalaisista veronmaksajista, sillä siitä saadut mahdolliset hyödyt eivät näy tavalliselle kansalaiselle. Lisäksi ongelman muodostaa se, että mikäli köyhään maahan virtaa jostakin tietystä lähteestä liiaksi helppoa rahaa, vastaanottajamaan tuottava talous näivettyy ja maahan syntyy lisää korruptiota. Tässä vain muutama ongelma.

Kehitysyhteistyötä tulisi ajatella siitä näkökulmasta, että mikäli annamme tukea köyhille maille, ei antamamme tuen pitäisi lähtökohtaisesti olla vastikkeetonta. Kehitysyhteistyöstä tulee vastaanottajamaan lisäksi hyötyä myös niiden, jotka sen kustantavat. Uskon, että suomalaisten veronmaksajien etu ja tuettavien kehitysmaiden etu voivat kulkea käsi kädessä, jos toiminta olisi voimakkaammin yhteistyöpohjaista. Tähän päivään tultaessa myös kehitysavun kohdemaiden asenteet ovat muuttuneet tässä mielessä suotuisampaan suuntaan. Perinteisen kehitysavun sijaan yhä useammat kehitysmaat toivovat enemmän yrityskumppanuuksia ja elinkeinoyhteistyötä. Kehitysmaissa on avautumassa suuret markkinat innovaatioille, jotka auttavat ratkaisemaan muun muassa luonnonvarojen käyttöön, energiaan, ruuantuotantoon, koulutukseen, rakentamiseen, veteen ja sanitaatioon liittyviä tarpeita.

Monet Euroopan maat ovatkin ryhtyneet toimiin yritystensä saamiseksi mukaan kansainvälisiin avustushankkeisiin ja sitä kautta uusille markkinoille. Kyseisissä maissa yritykset ovat tiiviisti mukana kehitysyhteistyön ytimessä ja niiden osallistumista tuetaan julkisen rahoituksen muodossa. Suomessa kuitenkin vain pieni osa julkisesta kehitysrahoituksesta kanavoituu yritysten kanssa tehtävän yhteistyön kautta.

Arvoisa herra puhemies! Suomessa tulisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, mihin projekteihin tarvittavat hankinnat suuntautuvat ja mistä asiantuntijat hankitaan. Mahdollisimman suuri osa hankinnoista tulisi tehdä Suomesta, ja pääosan asiantuntijoista tulisi olla suomalaisia. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän tulee valikoida yhteistyömme kohteiksi sellaiset hankkeet, joihin omalla teollisuudellamme ja yrityksillämme on tarjottavana kilpailukykyisiä tuotteita ja joiden toteuttamiseksi tarvittavaa asiantuntemusta on saatavissa Suomesta. Teollisuuden ja yritystoiminnan kehittäminen on yksi kehitysmaiden keskeisistä pyrkimyksistä. Suomalaiset yritykset olisikin hyvä saada yhteistoimintaan kehitysmaiden asukkaiden ja yritysten kanssa nimenomaan asianomaisen kehitysmaan elinkeinoelämän kehittämiseksi.

Arvoisa puhemies! Loppuun vielä totean, että kannatan tätä edustaja Saarakkalan tekemää vastalause-ehdotusta.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Ministeri Haavisto joutuu aikataulusyistä poistumaan. Annetaan hänelle tähän väliin 5 minuutin mittainen loppupuheenvuoro. — Olkaa hyvä, ministeri Haavisto.

Kehitysministeri Pekka Haavisto

Arvoisa puhemies! Kiitos ensinnäkin hyvästä keskustelusta. Otan vielä joitakin ajatuksia näin keskustelun lopuksi esille.

Ensin asia, joka liittyy koko tähän kehitysyhteistyön rahoitusmalliin. Edustaja Niikko ja monet ovat näissä omissa puheenvuoroissaan siihen myöskin puuttuneet, ja ymmärrän hyvin sen, että perussuomalaisilla on vilpitön halu tukea kansalaisjärjestöjen yhteistyötä ja humanitääristä yhteistyötä, ja kun niihin käytetyt varat laskee yhteen, niin siitä se 250 miljoonaa melkein tuleekin eli se vajaa neljännes nykybudjetista. Meille jää sen jälkeen ongelma, ja se ongelma on se, olemmeko mukana YK-järjestöjen kautta, olemmeko mukana Maailmanpankki-ryhmän rahoituksen kautta erilaisilla välineillä, joita siellä on — siellähän on muun muassa kansainvälinen ympäristörahoitus mukana — ja olemmeko mukana Euroopan unionin kehitysyhteistyössä. Itselläni on sellainen epäluulo, että jos tämä osuus jäisi vapaaehtoisen rahoituksen varaan, niin puhuisimme ehkä kymmenistä miljoonista mutta emme niistä sadoista miljoonista, jotka tähän tällä hetkellä käytetään, ja se olisi hyvin suuri siirto Suomelle sanoa YK-järjestöille, että emme ole mukana teidän rahoituksessanne, se olisi hyvin suuri asia tietysti olla rahoittamatta EU:n toimintaa, suuri asia olla rahoittamatta Maailmanpankkia ja tietysti jättää sitten myöskin meidän omat suuret bilateraaliset hankkeemme pois, joita me teemme kahdenvälisesti. Tässä mielessä puhutaan hyvin suuresta rakenteen muutoksesta, ja kun missään maassa ei ole järjestelmää, jossa nämä tällä tavalla kerättäisiin, niin senkin takia olen hieman epäluuloinen, missä volyymissa voitaisiin tätä kerätä. Eli näin suureen muutokseen en itse olisi valmis.

Välillä on ehdotettu sitten tässä keskustelussa, voitaisiinko EU:n kaikki rahat panna samaan pottiin, ja voin ajatella tulevaisuudessa vaikuttavuuden kannalta, että se voisi olla yksi tie lisätä kehitysyhteistyön vaikuttavuutta, että se olisi suurempi panos, joka menisi EU:n kautta. Se myöskin poistaisi ehkä tämän prosenttikeskustelun, koska siellä silloin kaikki EU:n jäsenmaat maksaisivat saman prosentin mukaan. Nähtyäni ja seurattuani aika läheltä ehkä EU:n hitautta joissakin ohjelmissa olen ollut siitä vähän huolissani, että jos ei ole nopeammin reagoivia maita — se on hyvin pitkä suunnitteluprosessi näiden maiden kanssa ja muuta — ei ole nopeampia reaktioita, niin jotain kehitysyhteistyöstä saattaisi jäädä silloin väliin, jos näitä sillä tavalla koottaisiin yhteen.

Otan esimerkin. Me emme ole suuri rahoittaja suurissa YK-järjestöissä, kuten UNDP:ssä, YK:n kehitysohjelmassa, mutta olemme nousseet aivan keskeiseksi rahoittajaksi UN Womeniin, YK:n naisjärjestöön, YK:n ympäristöjärjestöön Unepiin, YK:n väestörahastoon Unfpaan. Olemme itse asiassa kolmen suurimman rahoittajan joukossa näissä. Me voimme paitsi omalla rahoituspanoksellamme myös omilla keskusteluillamme näiden järjestöjen kanssa miettiä sitä, mitä YK tekee ympäristössä, naiskysymyksissä, väestökysymyksissä. Olemme siellä vaikuttajien ja päättäjien joukossa, ja tämä on pienen maan mahdollisuus käyttää tällä tavalla näitä YK-varoja.

Kun edustaja Urpalainen otti myöskin esille vammaiskysymyksen, otan vain esimerkin ihan viime aikojen päätöksistä. Käytämme UNHCR:n kautta 1 miljoonan korvamerkittynä vammaisten aseman parantamiseen pakolaisleireillä. Saimme sellaisen vastaanoton järjestöltä, että tämä on kiinnostava uusi aloite, he eivät ole niin paljon kiinnittäneet huomiota vammaisten ihmisten rooliin pakolaisuudessa, mutta nyt kun on Suomen kaltainen donor-maa, avunantajamaa, jolle tämä asia on tärkeä, niin lupaamme kiinnittää huomiota, lupaamme kehittää näitä käytäntöjä. Olemme mukana kehittämässä, voisi sanoa, paljon koko-amme suurempana YK:n näitä käytänteitä pakolaiskriiseissä. Tällä tavalla minusta pieni maa voi tehokkaasti käyttää varojaan.

Sitten vielä ehkä koko tähän suunnittelumekanismiin. Kun täällä on kovasti toivomuksia, mitä Suomi tekee partnerien kanssa ja mitä Suomi siellä kehitysmaissa tekee, niin tietysti, kun menemme tuolla multijärjestöjen kautta ja kansainvälisten apujärjestöjen kautta, voimme vaikuttaa niiden hallituksissa ja niiden pöydissä, mihin ohjelmat käytetään, mutta silloinkin, kun menemme johonkin maahan, oli se sitten Mosambik tai Kenia tai muu, itse asiassa olemme siellä mukana koordinaatiossa, jossa on hallitus, ja hallituksen pitäisi olla sillä ajajan paikalla, ja sitten nämä monet eri avunantajamaat, joista me olemme itse asiassa aika pieni usein siinä apuvolyymissamme, ja silloin meille pannaan paikka: tehkää te vesiprojektia tai tehkää te koulutusta tai muuta tällaista. Näin jaetaan tehtävät, eli me emme voi ihan vapaasti sanoa, että no, me haluaisimme tehdä tätä ja tätä ja tätä, koska tämä apukoordinaatio siellä maissa on myös hyvin tärkeää ja toimii. Useimmissa maissa se toimii aika hyvin. Esimerkiksi meillä on sitten Etiopiassa taas kerran kokoamme suurempi rooli tässä vesipuolella, ja tätäkin järjestelmää pitää kunnioittaa, koska siinä se kehitysmaa itse määrittelee, mitä se meiltä toivoo, mitä se meiltä haluaa, miten olemme mukana. Näissä puitteissa voimme minusta hyvin lisätä sitä suomalaisen osaamisen vientiä ja niitä kaikkia osaamisalueita, joita meillä täällä Suomessa on.

Kiitän keskustelusta.

Juho Eerola /ps:

Arvoisa herra puhemies! Perussuomalaisia on aika usein syytetty siitä, että me vain vastustamme kaikkea mutta emme tarjoa vaihtoehtoja. Yksi tämäntapainen väärä todistus puoluettamme vastaan on kehitysapu. Olemme korostaneet, että maailman hätää kärsivien ihmisten ottaminen Suomeen on ongelmien siirtämistä paikasta toiseen ja että ihmisiä tulisi auttaa paikan päällä. Koska olemme samaan aikaan esittäneet leikkauksia myös kehitysapuun, on sanomisistamme haluttu antaa ristiriitais-ta vaikutelmaa. Kehitysapua vastustaessamme olemme kuitenkin aina vastustaneet nykymuotoista kehitysapua, joka ei kaikilta osin ole ollut tehokasta saati läpinäkyvää.

Perussuomalaisten vaihtoehto uudeksi kehitysapumalliksi on se, että nykyisen reilun miljardin sijaan valtio maksaisi kehitysapurahastoon vain 250 miljoonaa euroa vuodessa. Loput rahat kerättäisiin kansalaisilta, jotka saisivat normaalin veronkannon yhteydessä itse määrittää, kuinka paljon rahaa he kehitysapuun haluavat antaa.

On lukuisia tutkimuksia siitä, että valtaosa suomalaisista pitää kehitysapua tärkeänä. Samoissa tutkimuksissa on kyseenalaistettu kansalaisten luotto kehitysavun perillemenoon. Suomessa on noin 4,2 miljoonaa veronmaksajaa. Jos he kaikki maksaisivat kehitysapuun verovähennyskelpoisen 200 euroa, saataisiin perustettavaksi esittämäämme kehitysapurahastoon kerättyä 840 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi yrityksillä olisi mahdollisuus profiloitua hyvän asian puolesta ja maksaa haluamansa prosenttiosuus liikevaihdostaan tähän kehitysapuun. Jos joku sydämetön henkilö ei haluaisi kehitysapuun omia rahojaan laittaa, olisi sekin toki myös mahdollista. Kuitenkin, kuten tutkimukset osoittavat, suomalaiset ovat halukkaita maksamaan kehitysapua. Yli 80 prosenttia suomalaisista haluaa säilyttää tuet nykyisellään tai jopa kasvattaa niitä.

On hyvinkin todennäköistä, että mallimme mukaisella järjestelyllä saataisiin kerättyä paljon enemmän kehitysapua kuin nykyinen hieman yli miljardin menevä summa. On mahdollista, että tavoitteemme 0,7 prosentin budjettiosuudesta toteutuisi reilustikin. Nyt se ei toteudu lähellekään, etenkin kun hallitus leikkaa kehitysapua.

Jos esittämämme malli menee läpi, säästää valtio vuodessa noin 600 miljoonaa euroa — 600 miljoonaa euroa. Ainoat kustannukset tulevat 250 miljoonan euron vuosittaisesta pohjarahastosta sekä samansuuruisesta veronpalautuksesta, joka kansalaisille siis vapaaehtoisesti maksetusta kehitysavusta tähän 200 euroon saakka maksettaisiin. Tämä säästynyt 600 miljoonaa euroa vähentäisi valtion lainanottotarvetta, ja se voitaisiin käyttää kotimaan tarpeisiin.

Arvoisa puhemies! Se, että kansalaiset itse maksaisivat haluamansa summan kehitysapuun, lisäisi myös paineita tehdyn työn läpinäkyvyydestä ja tehokkuudesta. Pidämme erittäin tärkeänä ja tehokkaana kehitysavun koordinoimista EU:n ja valtioiden välisten suorien budjettirahoitusten sijaan kansalaisjärjestöjen tekemän työn kautta. Nämä järjestöt tukevat esimerkiksi tyttöjen ja naisten koulutusta, humanitääristä työtä luonnonkatastrofien yhteydessä sekä kehitysmaiden omaa työllisyys- ja yrityskehitystä.

Arvoisa puhemies! Edellä mainituista seikoista johtuen kannatan Vesa-Matti Saarakkalan tekemää vastalauseen 1 mukaista muutosesitystä.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa herra puhemies! Vuoden 1970 eduskuntavaaleja pidettiin ensimmäisinä julkkisvaaleina, ja maanmainio pilapiirtäjä Kari otti myös näihin julkkisehdokkaisiin kantaa, ehdotti heille vaalislogania. Vaaleissa oli ehdokkaana myös tv:n Lähimmäinen-nimisestä keskusteluohjelmasta tunnetuksi tullut henkilö. Tälle henkilölle pilapiirtäjä ehdotti vaalilauseeksi "Aata lähimmäistä, niin lähimmäinen aattaa ihtiään". Oikeastaan tällainen ajatus voisi olla vaikuttavan ja kannustavan kehitysyhteistyön tavoite: auttaa ihmiset ja kansakunnat auttamaan itseään, pyrkimään omavaraisuuteen, vaurastumiseen ja entistä syvempään kanssakäymiseen toisten kansakuntien kanssa.

On kuljettu pitkä matka 60—70-luvun kehitysapuihanteellisuudesta tähän päivään. Kiistatta todellisuutta on kehitysyhteistyön uudelleenarvioinnin tarve. Tähän uudelleenarvioinnin tarpeeseen keskeisesti kuuluu oikeus esittää kritiikkiä, on sitten kyse kehitysyhteistyön vaikuttavuudesta, oikeanlaisesta kohdentumisesta tai vaikkapa korruptiosta. Ihanteet ja todellisuus eivät aina kulje käsi kädessä. Muistan omilta opiskeluvuosiltani 1980-luvulta, jolloin paljon harrastimme kehitysyhteistyöhön liittyviä asioita, että eräänlainen havahduttava keskustelun herättäjä tuli kaunokirjallisuuden piiristä, edesmenneen kirjailija Matti Pulkkisen teos Romaanihenkilön kuolema, jossa kritikoitiin vallitsevaa kehitysyhteistyön todellisuutta.

Kylmyyden apinointi ja piittaamattomuus eivät kuulu inhimilliseen yhteiskuntaan. Kehitysyhteistyö on parhaimmillaan ja aidoimmillaan dialogia, ei siis sanelua tai subjekti—objekti-asetelmaa. Äärimmäisen tärkeää on, että oikeusvaltioperustaa vahvistetaan kehitysmaissa. Tähän kuuluu myös koulutus, ei vain peruskoulutus, luku- ja kirjoitustaidon parempi opettaminen, vaan myös ammatillinen kouluttautuminen ja niin edelleen. Useinhan sosioekonomisissa rakenteissa kehitysmaissa keskeinen ongelma on siinä, että on joukko huippurikkaita ja sitten äärimmäisessä köyhyydessä eläviä, niin sanottu keskiluokka puuttuu. Kun muodostuu ja vahvistuu keskiluokka, niin se johtaa automaattisesti vaurastumiskehitykseen, omavaraisuuden lisääntymiseen, mutta sen taustalla pitää nähdä myös oikeusvaltion ja demokraattisuuden perusta.

James Hirvisaari /m11:

Arvoisa puhemies! Kehityspolitiikasta puhuttaessa tuntuu ikään kuin johtoaatteena olevan yleinen hurmoksellisuus ja kyvyttömyys demokratiassa tuiki tarpeelliseen kriittiseen keskusteluun. On toki hyvä, että näinkin suuren loven valtiomme budjetista vievästä kuluerästä saadaan raporttia, mutta sen laatu jättää toivomisen varaa. Se on hienoja sanoja, kauniita aatteita ja lupauksia paremmasta, mutta arkoja asioita se välttelee. Me emme ole kykeneviä ratkaisemaan ensimmäistäkään ongelmaa, ellemme ole ensin valmiita puhumaan lähtökohdista suoraviivaisesti, oikein tiedoin ja ilman poliittisesti valmisteltua tunnelatausta.

Väestönkasvun vakavuutta on hieman tuotu esille raportissa, mutta emme selvästikään ole halukkaita todellisiin toimiin ongelman ratkaisemiseksi. Kun perheiden lapsimäärä ylittää perheen kyvyn omiensa ruokkimiseen, juuri silloin päädymme näkemään surullisimpia uutistekstejä ja kuvia nälkään nääntyvistä lapsista. Emme voi olla niin naiiveja, että uskomme pelkästään korupuheiden demokratiakehityksestä auttavan hätään.

Väestönkasvu on vain yksi monista asioista, joissa toisella kädellä autamme kehitysmaita ja toisella lyömme heitä. Emme näet voi samanaikaisesti tukea uskonto- ja tapakulttuuria, joka tekee naisista elinikäisiä lapsentekokoneita, ja samalla murehtia väestönkasvua.

Täten tulemme toiseen asiaan, jota raportti kiertää kuin kissa kuumaa puuroa. Uskonto mainitaan koko raportissa tasan kahdessa sivulauseessa, vaikka se on monessa kehitysmaassa tärkeimpiä ellei tärkein tekijä ihmisten elämässä — siinä elämässä, jota me väitämme haluavamme parantaa. Toki uskonnon käsitteleminen on haastavaa, mutta mikä demokratian mallimaa me olemme, jos emme uskalla edes puhua ongelmista? Oman maamme historia opettaa, että uskonto voi olla niin vieraan maan vihanpidon väline kuin myös jokaista ihmistä ja perhettä tukeva voima ja auttava käsi. Monessa kehitysmaassa vaakakuppi kallistuu edellisen puoleen yhä useammin. Jos emme tätä myönnä ja hyväksy kiihkouskontojen uhrien auttamista osaksi kehitysmaiden ongelmaa, me vain pahennamme ihmisten kärsimyksiä.

Arvoisa puhemies! Selonteossa toki pohditaan tuttuun tapaan sitä, miksi tähän kovin vähän nettotuloksia tarjoavaan pohjattomaan kaivoon ei kanneta enemmän mammonaa. Unohdamme herkästi, että valtion budjetti on viimeisellä sivulla vain kaksi numeroa: menot ja tulot. Raha, joka laitetaan kehitysapuun talouden mustimpina aikoina, on viivan alla lopulta raha pois kouluista, terveydenhuollosta ja poliisilta. Lisäksi kehitysapua on lukuisten asiantuntijoiden suullakin kritisoitu kehitysmaita passivoivaksi. Jos käyttäisimme samat rahamäärät avoimen kaupan edistämiseen, voisimme tehdä tulosta kehitysmaiden olojen lisäksi myös maamme hädässä oleville vientimarkkinoille.

Sitten asia, joka kolkuttaa kotiovellemme ehkäpä kaikkein kovimmin. Vaadimme kehitysmailta verokikkailun ja veronkierron estämistä, verotuksen muutoinkin asiallista hoitamista sekä laajaa julkisuusperiaatetta. Samaan aikaan kotimaassamme veronkierto on hallitseva standardi pitkin rakennusteollisuutta ja monia muita aloja, emmekä tunnu olevan järin huolestuneita ongelmista, kun ne koskevat meitä itseämme, vaan yhtä lailla niin meillä kuin kehitysmaillakin tosiasia on raportinkin mukaan se, että veronkierto vie leivän pois ihmisten nenän edestä. Verotuksen ja rahaliikenteen ongelmat tunnustetaan merkittäviksi syiksi kehitysmaiden ongelmiin, koska kehityspolitiikan ylväs periaate on toimia paikallisten ehdoilla ja heidän kanssaan yhteistyössä. Tämä tarkoittaa, että jokainen kehitysyhteistyön euro on omiaan pahentamaan tältäkin osin ongelmia kohdemaissa.

Arvoisa puhemies! Lopuksi: Mitä järkeä on velkaisen maan ottaa lisää velkaa pystyäkseen antamaan rahaa muille ja vieläpä tehottomaksi tiedettyyn kehitysapuun? Maailmanparantajat ovat unohtaneet Suomen. Maailmaa ei ole saatu parannettua, mutta Suomi on menossa pilalle.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Hyvät edustajat, nopeatahtinen keskusteluosuus on nyt päättynyt. Muistutan edustajille kuitenkin mieleen, että puhemiesneuvosto suosittaa, että tämänkin jälkeen pidetyt puheenvuorot rajoitettaisiin 5 minuuttiin.

Martti Mölsä /ps:

Arvoisa puhemies! On hyvä asia, että valtioneuvosto on laatinut selonteon kehityspolitiikan vaikuttavuudesta ja johdonmukaisuudesta. Asia on tärkeä ja ajankohtainen. Erityisen tärkeää on kestävän kehityksen maailmanlaajuisen hallinnan vahvistaminen ja ilmastonmuutoksen vaikutusten vakava arviointi.

Valitettavasti selonteosta puuttuu lähes täysin itsekritiikki. Ainut selonteossa mainittu negatiivinen seikka on OECD:n antama kriittinen palaute, jossa järjestö kehotti Suomea keskittämään kehityspolitiikkansa, täsmentämään sen tavoitteita sekä asettamaan tavoitteille selkeät mittarit. Samoin OECD suositteli, että Suomen tulee sovittaa eri politiikka-alojaan johdonmukaisemmin yhteen kehityksen tukemiseksi.

Kuten selonteossa todetaan, Suomi on kokoaan merkittävämpi toimija globaalissa työssä. Tänä vuonna Suomi käyttää kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen apuun reilut 1,15 miljardia euroa. Kaikki maat eivät kuitenkaan toimi samoin. Kun esimerkiksi vuonna 2012 EU käytti julkiseen kehitysapuun 51 miljardia euroa, niin Yhdysvallat käytti vain 24 miljardia.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa tilanne on sama. Kiina ja Intia ovat ilmoittaneet, että ne eivät osallistu syyskuun 23. päivä järjestettävään YK:n ilmastokokoukseen. Maailmanpankin mukaan Kiina ja Intia tuottavat yhteensä noin kolmanneksen maailman päästöistä. Kiina on suurin saastuttaja ja Intia kolmanneksi suurin. Mainittakoon vielä, että EU:n 27 maan osuus maapallon hiilidioksidipäästöistä oli vuonna 1990 vajaat 20 prosenttia. Vuonna 2020 EU:n päästöjen osuus on IEA:n arvion mukaan alle 10 prosenttia. Vaikka EU lopettaisi kaikki päästönsä, maapallon ilmasto muuttuu omaa tahtiaan.

Arvoisa puhemies! Palataanpa vielä Suomen kehitysapuun. Viime keväänä julkisuudessakin liikkuneiden tietojen mukaan, Turun Sanomat 18.4.2014, Suomi laittaa jatkuvasti kehitysapuun vähemmän rahaa kuin siihen on käytettävissä. Varsinaisen kehitysyhteistyön niin sanotun siirtyneen erän potti on noussut satoihin miljooniin euroihin. Siirtyvällä määrärahalla tarkoitetaan kehitysapuun suunnattuja käyttämättömiä varoja. Niitä voi hyödyntää myöntämisvuoden lisäksi kahden vuoden ajan.

Suomi on arvioinut vuosittaiset kehitysapumenot yläkanttiin jo pitkään. Näin on käynyt kahdeksan kertaa viimeksi kuluneiden yhdeksän vuoden aikana. Esimerkiksi viime vuoden rahoista jäi hyödyntämättä noin 80 miljoonaa.

Siirtynyt erä on kasvanut nopeasti. Luku oli vielä joitakin vuosia sitten muutamia kymmeniä miljoonia, mutta nousi viime vuonna jo lähes 440 miljoonaan. Valtiontalouden tarkastusviraston laskelmien mukaan summa lisää Suomen lainanhoitokuluja miljoonilla, koska kehitysapua rahoitetaan velkarahalla.

Valtiontalouden tarkastusviraston asiantuntija pitää tilannetta kestämättömänä. Hänen mielestään kehitysapuun pitäisi käyttää ensisijaisesti aiemmilta vuosilta yli jääneitä varoja. Määrärahoja olisi mahdollista pienentää joksikin aikaa, niin saataisiin syötyä vanhat siirtyneet erät pois, on todennut VTV:n johtava tuloksellisuustarkastaja Lindman.

Perussuomalaiset ehdottavat rakenteellista uudistusta Suomen kehitysapupolitiikkaan. Uuden mallin yhtenä johtoajatuksena on se, että vastuun kehitysavun rahoittamisesta ottavat ensisijaisesti yksittäiset kansalaiset eikä Suomen valtio. Malli toisi valtion budjettiin noin 600 miljoonan euron vuosittaiset säästöt.

Arvoisa puhemies! Selonteon otsikko "Kohti reilumpaa maailmaa ilman köyhyyttä" herättää väkisinkin miettimään Suomen taloudellista tilannetta. Suomessa on eri mittaustavoista riip-puen 700 000—900 000 köyhää, ja työttömyys koskettaa jopa miljoonaa suomalaista. Valitettavasti hallituksen toimettomuus ei tätä murheellista tilannetta paranna, vaan päinvastoin. Olisiko viimein tullut aika tunnustaa tosiasiat ja suunnata kohti reilumpaa Suomea ilman köyhyyttä?

Katja Taimela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Hyvät kollegat! Maailmassa ei ole enää olemassa lintukotoa, joihin muiden maiden ongelmat eivät vaikuttaisi. On olemassa maita, joissa ihmisoikeuksien toteutuminen ei ole itsestään selvää. Me kaikki suomalaiset olemme koko maailmaa tarkasteltaessa hyväosaisia, vaikka meillä on paljon pahoinvointia, osattomuutta ja myöskin syrjäytymistä. Paitsi että meillä on moraalinen velvoite auttaa muidenkin maiden vähempiosaisia, se on myös meidän omien etujemme mukaista.

Suomella on pitkä ja ansiokas historia kehitysyhteistyössä. Osaltaan sen ansiosta meillä on se merkittävä rooli kansainvälisessä yhteisössä, joka on todellisuutta tänä päivänä. Suomen sanomisilla on maan kokoa suurempaa painoarvoa. Pitkäjänteistä toimintaamme näin ollen arvostetaan.

Riittävä toimeentulo, ihmisarvoinen työ, asumistaso, ravitsemus, tasa-arvo, mahdollisuus koulutukseen ja terveyspalveluihin niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa ovat aina olleet SDP:n keskeisiä tavoitteita. Näitä tavoitteita voidaan tukea myös kehityspolitiikalla. Kehityspolitiikalla ei sinänsä ratkaista suoraan näitä ongelmia, mutta sillä voidaan auttaa ihmisiä löytämään ongelmiin ratkaisuja ja tukea näiden ratkaisujen toteutumista käytännössä.

Arvoisa herra puhemies! Kehityspolitiikkaa tulee tarkastella kriittisesti, jotta se voisi olla mahdollisimman vaikuttavaa. Tällaista kriittistä otetta selonteossa on käytetty ehkä turhankin säästeliäästi. Olennaista on, että apu menee perille, siksi kehityspolitiikkaa tulee jatkossakin voida paljolti kehittää. Meillä on vahva kokemuspohja kehitysyhteistyöstä, ja kokemuksia analysoimalla ja jalostamalla meidän on myös mahdollista tehdä asioita tulevaisuudessa huomattavasti paljon paremmin.

Peruslähtökohdat ovat selvät, mutta mitä voimme vielä tehdä paremmin? Ensinnäkin tarvitaan sitoutumista tiettyyn määrärahatasoon ja kehitysyhteistyön jatkuvuuteen. Toiseksi tarvitsemme ammattitaitoiset toimijat. Lisäksi tarvitaan osaamista löytää sellaisia hankkeita, joissa saadaan kokonaisvaltaisesti mahdollisimman vaikuttavia toimia aikaan ihmisen lähtökulmasta.

Ruokaturva on myös osa tänään keskustelussa olevaa selontekoa. Ruoka on globaalisti niukkeneva voimavara, ja myös monessa kehittyneessä maassa nälkä on ongelmana. Maa- ja metsätalousvaliokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu, että kehitysmaiden innovaatiotarpeeseen liittyen selonteko unohtaa kokonaan ruuantuotannon uusien innovaatioiden tarpeen. Ei riitä, että osaamista ja tietopohjaa lisätään ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeuttamiseen, todellinen tarve on ruuantuotannon lisääminen.

Kehityspolitiikassa on edistettävä paikallisten ihmisten osallistumista oman ruuantuotantonsa ongelmakohtien ratkaisemiseen, uuden ympäristön kannalta kestävämmän teknologian käyttöönottoon sekä jakeluketjujen ja maanomistusolojen parantamiseen. Kehityspolitiikka on näin ollen monisyinen kokonaisuus, jossa asiat ovat tiiviisti linkitettynä toisiinsa.

Suomalainen kehityspolitiikka sisältää merkittäviä onnistumisia, ja sillä on myös kunniakas historia. Näkisin, että tämä velvoittaa meidät paitsi jatkamaan toimintaa myös kehittämään sitä mahdollisimman toimivaksi ja vaikuttavaksi. — Kiitos.

Harry Wallin /sd:

Arvoisa korkeasti arvostamani herra puhemies! On todella mukavaa olla taas täällä puhujapöntössä pitkästä aikaa. Kun tulin tähän valtioneuvoston selonteon keskusteluun kehityspolitiikasta tavallaan kesken matkan, niin tutustuin vain tähän mietintöön. En ole ollut paikalla, kun lähetekeskustelua on käyty, mutta voin sanoa, että tämä mietintö on todella hyvä mielestäni. Ulkoasiainvaliokunta on perehtynyt perusteellisesti asiaan, ja nämä kannanotot, mitkä tänne loppuun on kerätty, ovat mielestäni aiheellisia. On hyvä, että valtioneuvostolle tulisi vaatimus laatia kerran vaalikaudessa selonteko Suomen kehityspolitiikan sisällöstä. Myöskin sitten tämä EU-koordinaatio on hyvä ja myöskin se, että saataisiin tätä yksityissektoria mukaan tähän kehitysyhteistyöhön.

Täällä on puhuttu aika korkealentoisesti isoista luvuista ja miljardeista ihmisistä, mutta kuinka moni meistä itse on henkilökohtaisesti ollut mukana kehitysyhteistyössä? Minä olen henkilökohtaisesti ollut mukana lahjoittajana Kirkon Ulkomaanavun toiminnassa. Se on yksi hienoimpia tapoja osallistua tähän kehitysyhteistyöhön. Kirkon Ulkomaanapu on yksi Suomen suurimmista kehitysyhteistyöjärjestöistä. Kehitysyhteistyön tavoitteena on yhteisöjen voimaannuttaminen, katastrofeista palautuminen ja parantuminen. Kirkon Ulkomaanavun ydinajatus on, että yhteisöjen jäsenet, miehet ja naiset, kykenevät itse auttamaan itseään. Voimaantuessaan he pystyvät vaikuttamaan ympäröivään yhteiskuntaan omien oikeuksiensa toteuttamiseksi ja toipumaan mahdollisimman nopeasti katastrofeista. On aika mielenkiintoista, että Kirkon Ulkomaan-avun, joka on tehnyt tätä vuosikymmeniä, kehitysohjelmien rahoitus tulee lahjoittajilta, seurakunnilta sekä ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista, ja kansainvälisten rahoittajien tuki on kasvussa. Kirkon Ulkomaanapu toteuttaa hankkeita kumppanijärjestöjen kanssa.

Toinen — en ole itse ollut sillä lailla jäsenenä, mutta olen ollut puolisoni kautta seuraamassa ja auttamassa myöskin sitä — on Naisten Pankki, joka on toiminut nyt muutamia vuosia. Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Tämähän on hieno asia. Tämä on hyvä. Autetaan niin, että ihmiset voivat itse auttaa perhettään ja kyläyhteisöään. Jos katsoo Naisten Pankin viime vuoden tulosta, niin voi todeta, että Naisten Pankki tuotti lähes 1,4 miljoonaa euroa kerättyjä varoja, ja seitsemän toimintavuotensa aikana se on kerännyt varoja 6,4 miljoonaa euroa. Naisten Pankilla on 1 400 osakasta ja sitten 3 390 Naisten Pankin bisnesenkeliä. Naisten Pankki toimii Suomessa 35 paikkakunnalla. Naisten Pankki on tukenut 12:ta hanketta eri maissa: Guatemalassa, Haitissa, Liberiassa, Sierra Leonessa, Kongossa, Ugandassa, Angolassa, Palestiinalaisalueella, Kosovossa, Nepalissa ja niin poispäin.

Viimeisimpänä olin mukana toukokuussa, kun oli tämä Fida Internationalin valtakunnallinen keräys. Me teimme Seinäjoella kaupunginvaltuustossa sellaisen päätöksen, että osa meistä valtuutetuista lähti keräämään Fidalle lipaskeräystä, ja se oli aika hieno asia. Mutta eihän siinä sitten miljoonia ja kymmeniätuhansia euroja kerry, vaan ne ovat kymmeniä euroja, mahdollisesti satoja euroja, eli sen kautta ei varmaan näitä asioita voi ratkaista. Mutta Fida ry on myöskin yksi niistä hienoimmista järjestöistä, joka on toiminut pitkään. Fida ry on perustettu vuonna 1927. Fidalla on reilut 30 maata käsittävä kehitysyhteistyöohjelma, ja sitä koskee kumppanuus ulkoasiainministeriön kanssa, niin kuin oli myöskin Kirkon Ulkomaanavulla ja Naisten Pankilla. Järjestö omistaa 30 myymälää kattavan kirpputoriketjun Suomessa. Järjestö on ammattimainen humanitäärisen avun antaja. Fidalla on sopimus Euroopan komission kanssa, ja Fida noudattaa kansainvälisen avunannon periaatteita.

Eli näitä järjestöjä on aika paljon — näittenkin lisäksi — jotka tekevät humanitääristä työtä pyyteettömästi. Sen takia tämä vastalause 1... Minä arvostan erittäin korkealle perussuomalaisia, ja minulla on paljon hyviä ystäviä siellä. Mutta kun katsoo tätä esitystä, niin uskooko perussuomalaiset itsekään, että tämä voisi toteutua: 250 miljoonaa tulisi valtiolta, ja sitten 800 miljoonaa tulisi näitten keräysten kautta? Koska itsekin, kuten äsken totesin, olen ollut mukana lipaskerääjänä, lahjoittajana useissa, niin kuitenkin ne tulokset, niin kuin nähtiin tuosta, ovat vain miljoonia tai kymmeniätuhansia euroja, ja 850 miljoonan euron kerääminen kansalaisilta tällaisena aikana on aika haastava työ. Siinä mielessä minun mielestäni tämä ei ole kyllä realistinen tapa. Se on siis tapa, millä leikataan kehitysyhteistyövaroja.

Tämä toinen, Jörn Donnerin tekemä, vastalause on mielenkiintoinen ja varmaankin pitää paikkansa, koska kyllä yleinen käsitys kansalaisilla on kuitenkin se, että osa näistä rahoista, jotka me suuntaamme, menee korruptioon. Ehkä ne ovat tehottomasti hoidettuja, ja ehkä me emme tue demokratiaa välttämättä näitten rahojen kautta. Siinä mielessä tämä Jörn Donnerin vastalause pitää varmaan sisällään tosiasioita ja varsinkin sen, että tästä valtioneuvoston selonteosta hänen mukaansa puuttuu lähes kaikki itsekritiikki sen vuoksi, että sitä selontekoa laatineet henkilöt ovat niitä, jotka itse vastaavat nykyisestä kehitysyhteistyöstä. — Kiitos.

Sinuhe Wallinheimo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Salissa on tänään käyty hyvää keskustelua Suomen kehityspolitiikasta. Selvä enemmistö keskustelijoista on sitä mieltä, että meidän kehityspolitiikkamme tavoitteet ja tulokset ovat suhteellisen kunnossa. Silti, arvoisa puhemies, parannettavaakin löytyy. Omasta mielestäni tärkein pohdittava asia on se, miten kehitysyhteistyöhön käytettävistä varoista voitaisiin tukea välillisesti myös suomalaista työtä ja yrittäjyyttä. On nimittäin niin, että joillakin humanitäärisen avun sektoreilla me maksamme tällä hetkellä turhaa rahaa kansainvälisille toimijoille, vaikka samaa apua ja vielä korkealaatuisempana olisi meillä kotimaassakin tarjolla.

Hyvänä esimerkkinä tästä toimii humanitäärinen miinanraivaus. Tällä hetkellä Suomi rahoittaa humanitääristä miinanraivausta kehitysmaissa noin 6 miljoonalla eurolla vuodessa. Tästä ulkoasiainministerin osoittamasta rahoituksesta vain 800 000 euroa kanavoidaan kotimaisen avustusjärjestön Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kirkon Ulkomaanapu ei itse tuota operatiivista miinanraivaustoimintaa vaan hankkii palvelut ulkomaisilta toimijoilta. Kirkon Ulkomaanapua lukuun ottamatta kaikki Suomen miinanraivausrahoitus kohdennetaan kansainvälisille avustus- ja miinanraivausjärjestöille.

Ulkoasiainministeri on ilmaissut tahtonsa kasvattaa humanitäärisen miinanraivaustoiminnan rahoitusta lisäämällä siihen myönnettäviä avustuksia noin puolella miljoonalla eurolla edellisestä vuodesta. Oma kysymykseni onkin seuraava: miksi emme pyrkisi hyödyntämään tätä myönnettyä 6:ta miljoonaa nykyistä paremmin suomalaisen työn ja yrittäjyyden parantamiseen? Toisin kuin tällä hetkellä, suomalaista miinanraivaamisosaamista on mahdollista hyödyntää kansainvälisissä jälleenrakennus- ja kriisiliiketoiminnassa sekä palveluviennin kasvattamisessa. Suomessa koulutettujen osaajien ammattitaidosta hyötyvät nyt lähinnä ne ulkomaiset toimijat, joiden palveluksessa työskentelee suomalaisia.

Kansainvälisen humanitäärisen miinanrai-vaustoiminnan markkinat ovat verrattain suuret ja valitettavasti kasvavat mutta myös hyvin kilpaillut. Silti Suomen olisi mahdollista tällä alalla menestyä nykyistä paremmin. Markkinointivalttejamme ovat ainakin riippumaton maan imago, tekninen asiantuntijuus ja tuloksellinen projektinjohtokyky. Ensimmäinen askel tässä asiassa olisi saattaa alan keskeiset toimijat eli puolustusministeriö, sisäministeriö, ulkoasiainministeri, ympäristöministeriö, Team Finland -verkosto ja Kirkon Ulkomaanapu saman pöydän ääreen keskustelemaan Suomen miinanraivausavun kotimaisuusasteen nostamisesta.

Arvoisa puhemies! Samanlaista kotimaisuuden suosimista, tietysti EU-lainsäädännön rajoissa, toivoisin myös kehitysyhteistyötä rahoittavan Finnfundin toiminnassa. Aivan viime viikkoina minullekin on tullut eteen tapauksia, joissa kenties huonosta tiedonvälityksestä johtuen alun perin suomalaista työtä tukeva hanke voi päätyä kiinalaisten käsiin. Näinä vaikeina talouden aikoina näistäkin asioista on siis syytä pitää entistä paremmin huolta.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta suoritti laajan asiantuntijakuulemisen valtioneuvoston selonteosta viime keväänä. Kuulemansa perusteella valiokunta päätti kiinnittää huomiota kehityspolitiikan tuloksellisuuden arvioinnin tärkeyteen. Julkisessa keskustelussa esiintyy paljon varmalla äänenpainolla esitettyjä mielipiteitä kehitysyhteistyön puolesta ja sitä vastaan. Erilaiset mielipiteet ja kuulopuheet, jotka perustuvat enemmän yksittäistapauksiin kuin kokonaisuuden analyysiin, eivät auta eteenpäin, kun toimintaa on tehostettava ja kehitettävä.

Valiokunta edellyttääkin, että eduskunta saa kerran vaalikaudessa selonteon, jossa arvioidaan kehitysyhteistyölle asetettuja tavoitteita, pitkän aikavälin vaikuttavuutta ja siinä yhteydessä myös toimeenpanossa ilmenneitä ongelmia. Asiantuntijoita kuultuaan valiokunta arvioi, että selonteosta puuttui lähes kokonaan itsekriittinen ulottuvuus. Kehityspolitiikan vaikuttavuuden arvioinnissa pääpainon tulee olla pitkän aikajänteen tarkastelussa. Sen arviointi, onko toiminta ollut kestävän kehityksen periaatteiden ja tavoitteiden suuntaista, edellyttää parhaimmillaan jopa kymmenien vuosien tarkastelujaksoa.

Kehitysyhteistyön vaikuttavuuden arviointi on monella tavalla vaikea tehtävä. Esimerkiksi köyhyyden väheneminen tai se, että köyhyys ei ponnisteluista huolimatta vähene, voi johtua aivan muista syistä kuin kehitysyhteistyön piirissä tehdyistä toimista. Maailmankaupan rakenteilla, rikkaiden maiden maatalouspolitiikalla ja yksityisten yritysten sijoittumisella kehittyviin maihin on paljon suurempia vaikutuksia köyhyyden vähenemiseen kuin kehitysavulla. Toisaalta yksityisen maan joutuminen sisällissodan keskelle voi hetkessä tuhota hyvätkin kehitysyhteistyöllä saavutetut tulokset.

Suomi on tärkeä kehityspolitiikan toimija ja osallistuu monin tavoin muun muassa YK:n ja Euroopan unionin yhteisen kehityspolitiikan luomiseen. Pienenä maana Suomen rahallinen osuus ei ole suuren suuri, mutta on selvää, että Suomi ei yksin voi pelastaa maailmaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Suomen antamalla avulla ei olisi merkitystä. Valtion johtamalla ja eduskunnan budjetissa rahoittamalla kehitysavulla on merkitystä sille, miten meidät nähdään maailmalla ja miten näemme itsemme. Suomi katsoo olevansa osa kansainvälistä yhteisöä. Kehitysyhteistyö on osa meidän ulkopolitiikkaamme. Se on yksi silta, jonka avulla me olemme osa läntistä ja sivistynyttä maailmaa, jossa valtiovalta kantaa vastuuta köyhien ja hauraiden valtioiden olojen kohentamisesta.

Ulkopolitiikka, ja sen mukana kehitysyhteistyö, kuuluu valtion ydintehtäviin. Suomesta lähtevä kansainvälinen apu ei ole vain ihmisten hyvän tahdon ja vapaaehtoisuuden varassa olevaa armeliaisuutta. Vapaaehtoistakin auttamista tarvitaan, ja tänä päivänä merkittävä osa kansalaisista osallistuu vapaaehtoiseen auttamiseen erilaisten kansalaisjärjestöjen kautta, kuten Suomen Punaisen Ristin, Kirkon Ulkomaanavun, Solidaarisuuden ja niin edelleen. Valtion budjetissa oleva kehitysyhteistyömääräraha ei ole estänyt kansalaisia harjoittamasta vapaaehtoista auttamista. Hyväntekeväisyyden kanavia on mielestäni jo riittävästi. Hyvän tahdon kanavoimiseksi tuskin tarvitaan uutta rahastoa. Nykyinen ulkoministeriön yhteistyö kansalaisjärjestöjen kanssa on kohtuullisen tehokas kanava yhdistää vapaaehtoisuuteen perustuva rahoitus ja valtion budjettirahoitus. Hyväntekeväisyydelle on tilaa samalla, kun budjettirahoitus takaa sen, että toimintaa voidaan avun kohteessa suunnitella pitkäjänteisesti ja sen avulla saada aikaan kestäviä tuloksia.

Arvoisa puhemies! Lopuksi valiokunnan mietinnössä nostetaan esiin tärkeä asia, jonka merkitys tulevaisuudessa tulee kasvamaan monikulttuuristuvassa Suomessa. Valiokunta korostaa Suomessa asuvien maahanmuuttajien asiantuntemuksen ja verkostojen hyödyntämistä, kun erilaisia hankkeita suunnitellaan heidän kotimaihinsa ja kotimaittensa kanssa. Tällä kasvavalla joukolla on asiantuntemusta, jota tulisi nykyistä enemmän hyödyntää, kun etsitään toimivia tapoja tukea kehitystä kulttuureissa, jotka poikkeavat omastamme.

Puhemies! Edustaja Hirvisaari nosti esiin tärkeän kysymyksen naisten asemasta kehitysyhteistyön kohteena olevissa maissa. Tosin hänen kuvansa siitä, mitkä ovat pyrkimykset kehitysyhteistyössä, tuntui olevan väärä, kun hän sanoi, että toisaalta tällä rahoituksella tuetaan naisia, jotka joutuvat synnyttämään lapsia toisensa perään. Edustaja Hirvisaari on ehkä unohtanut sen, että Suomen prioriteetti, siis tärkeä tavoite kehitysyhteistyössä, on jo pitkään ollut ja on edelleen nimenomaan naisten seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien puolustaminen ja vahvistaminen kehittyvissä maissa niin, että naiset voisivat muun muassa itse päättää, mikä on se oikea lapsiluku, jonka kanssa tullaan toimeen ja turvataan lapsille hyvä tulevaisuus.

Arto Pirttilahti /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässä on pidetty erittäin hyviä puheenvuoroja kehitysyhteistyöstä.

Itse kun ajattelen kehitysyhteistyötä, niin nopean toiminnan osalta mennään humanitääriseen apuun ja niille kriisialueille, mutta sitten on tämä pitkän aikajänteen kehitysyhteistyö, jota meidän tulisi edelleen kehittää. Oikeastaan tässä Suomen taloudellisessa tilanteessa, kun meidän yritystoiminta ja teknologiateollisuus on tällä hetkellä heikossa jamassa, kytkisin sen myös tähän meidän oman toiminnan kehittämiseen. Eli katsoisin, että meillä on hyvin paljon annettavaa cleantechin osalta ilmastonmuutosasioissa. Meillä on puhdas vesi, meillä on annettavaa vesien käsittelyyn, energiaan, erilaisiin koulutusratkaisuihin, maanviljelystaitoihin. Ja näitähän me olemme jo vieneet Suomesta paljon. Eli niihin maihin näkisin pitkäjänteisenä tämmöisen elinkeinoympäristön kehittämisen. Saataisiin sitoutettua ne kylät, perheet ja ne toimijat siihen, esimerkiksi puhtaan energian, ilmastoasioiden, puhtaan veden käsittelyyn. Meillä on hyvin paljon osaamista Suomessa siinä, ja toivon, että tämä vientitoiminta jatkuu siltä osiltaan ja myös vahvistaisi meidän omaakin toimintaamme. Silloin me saisimme myös tämmöisen positiivisen vireen tälle meidän cleantechin viennille ja yhtä lailla myös tälle teknologiselle osaamiselle.

Sitten näen tässä, että Suomen ei tarvitse ihan yksin olla tässä kehitysyhteistyössä. On näitä järjestöjä, Maailmanpankkia, YK:ta ja muita, kenen kanssa ollaan, mutta meillä on myös hyvä lähiyhteistyö Pohjoismaiden kesken. Meillä on olemassa tämmöinen Nordic Development Fund, joka tekee erittäin hyvää kehitysyhteistyörahoitusta, ja siellä on erittäin hyviä kohteita. Kohteita on noin 40 miljoonan euron edestä vuosittain. Siinä on monet maat yhteistyössä. Näkisin, että jatkossa, kun keskustellaan näistä eri rahastoista, otettaisiin nämä isompaan vaakakuppiin ja katsottaisiin, miten ne ovat toimineet, ja käytäisiin siitäkin myös tämmöinen laajempi keskustelu. Eli turvattaisiin nykyisten kehitysyhteistyöjärjestelmien rahoitus.

Tarja Filatov /sd:

Arvoisa puhemies! Kehityspolitiikassa ihmisoikeusperustaisuus on oikein, ja se on tasa-arvon ydintä. Ihmisoikeudet, demokratia, oikeusvaltio ja hyvä hallinto ovat tärkeä pohja kestävälle kehitykselle. Köyhyys ei ole pelkästään tulojen tai resurssien vähyyttä, vaan se on seurausta myös siitä, että ihmisen perustavanlaatuiset oikeudet eivät ole toteutuneet. Kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa määritellään ihmiselämän eri osa-alueille vähimmäistasot ja -tavoitteet. Ihmisoikeuksia ovat esimerkiksi riittävä toimeentulo, ihmisarvoinen työ, asumistaso, ravitsemus, mahdollisuus koulutukseen ja terveyspalveluihin, pääsy puhtaaseen veteen, mutta myös oikeus kulttuuriin ja omaan kieleen.

Suomen tulee olla mukana tukemassa näiden oikeuksien toteutumista ja rakentamassa sitä tietä, jonka avulla ne olisivat totta kaikkien ihmisten elämässä. Suomen taloudellista osuutta ei voi jättää pelkästään hyväntekeväisyyden varaan. Tasa-arvo ei ylipäätäänkään ole hyväntekeväisyyttä, vaan se mahdollistaa ihmisten kehittymisen täyteen potentiaaliinsa ja sitä kautta kansakuntien hyvinvoinnin, myös meidän hyvinvointimme täällä Suomessa.

Kehityspolitiikalla ei kuitenkaan ratkaista maailman ihmisten ongelmia. Silti sillä voidaan auttaa ihmisiä löytämään ongelmiinsa ratkaisuja ja tukea näiden ratkaisujen toteuttamista. Kehitysmaiden ihmisten mahdollisuus auttaa itse itseään on kestävän kehityksen lähtökohta.

Ollakseen kestävää kehitysyhteistyön tulee olla pitkäjänteistä ja sen tulee lähteä kumppanimaan ja -yhteisöjen tarpeista ja perustua heidän omiin ongelmanratkaisukulttuureihinsa ja toimintamalleihinsa. Demokratian edistäminen ja kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen luovat pohjaa myönteiselle kehitykselle, ja erityisesti ihmisoikeudet hauraissa valtioissa tulee nostaa entistä vahvemmin esille. Tärkeää on tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksien edistäminen. Myös seksuaali- ja lisääntymisterveydellä on tärkeä rooli niin yksilön elämässä kuin väestönkasvun hillinnässäkin.

Maapallon rajalliset voimavarat on otettava kehityspolitiikassa vahvasti huomioon. Ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen tulee löytää uusia toimintamalleja ja myös uusia rahoituslähteitä. Maapallon kestävyyden rajat ovat yhä selvemmin näkyvissä. Väestönkasvu, ilmastonmuutos ja meidän muuttuneet kulutustottumuksemme vaikuttavat siihen, että me syömme pala palalta pallon kestävyyttä. Mutta planeetan rajalliset resurssit on otettava huomioon, ja meidän on luotava uusia innovatiivisia toimintamalleja kestävän kehityksen edistämiseksi. Kyse on paitsi ympäristöstä myös ihmisten välisen eriarvoistumiskehityksen suunnan muuttamisesta.

Kestävän kehityksen edistämiseen on löydettävä uusi, oikeudenmukaisempi taloudellinen pohja. Globaalisti on pyrittävä kohti oikeudenmukaista verotusta, veronkierron estämistä sekä poistamaan haitallisia tukia. Valiokunnan mietinnössä onkin kappaleensa verotukselle, ja hyvä niin. Kehitysmaat menettävät verotuloja moninkertaisesti enemmän kuin mitä ne saavat kehitysapuna tukea. Siksi on tärkeää kehitysmaiden omien verojärjestelmien ja hallintojen kehittäminen. Kyse ei ole vain teknisestä verohallinnon kehittämisestä, vaan myös siitä, että syntyy veronmaksuhalukkuutta ja että sitä voidaan ylläpitää yhteiskunnassa. Yhtä tärkeää on analysoida kansainvälisten rahavirtojen kuluja ja veroparatiiseja, sitä, kuka missäkin välissä nappaa oman osuutensa.

Vähiten kehittyneiden maiden aseman ja heikompien väestönosien elinolojen parantamisen on jatkossakin oltava kehitysyhteistyön painopisteenä. Demokratian edistäminen ja kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen luovat kestävää pohjaa tasa-arvolle ja hyvälle kehitykselle. Suomen on jatkossakin huolehdittava siitä, että me kannamme oman vastuumme kehitysyhteistyössä mutta myös ilmastotoimien rahoittamisessa. 0,7 prosentin osuus bruttokansantuotteesta on yhä pidettävä kehitysmäärärahojen tavoitteena, vaikka sitä ei olekaan saavutettu.

Hallitus on vahvistanut kehityspolitiikan vaikuttavuutta uudistamalla toimintatapoja. Se on vahvistanut ihmisoikeusperustaisuutta ja tuloksellisuutta, kehitysmaiden demokraattista omistajuutta ja riskien hallintaa sekä avoimuutta. Nämä ovat kaikki niitä elementtejä, joilla hyvää yhteiskuntaa rakennetaan.

Täytyy muistaa, että kehitysyhteistyötä ei tehdä riskittömässä toimintakentässä. Kaikki ei aina suju siten kuin on suunniteltu. Mutta tuloksiakin syntyy. Esimerkiksi äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä on puolittunut. Ongelmien rinnalla pitää muistaa myös menestymiset ja onnistumiset.

Juho Eerola /ps:

Arvoisa herra puhemies! Haluan omasta puolestani kiittää kaikkia kansanedustajia, myös ministereitä, hyvästä keskustelusta, mikä tämän aiheen ympärillä on tässä tänään käyty. Täällä tuli monia hyviä puheenvuoroja vielä tässä loppuvaiheessa. Nostan niistä esille edustaja Wallinheimon puheen miinanraivausavun kotimaisuusasteen lisäämisestä. Se on erittäin mielenkiintoinen avaus, ja toivon, että viedään sitä vielä yhdessäkin eteenpäin.

Tämä meidän esittämämme malli, mikä tänään tuli, on tosiaan iso rakenteellinen uudistus, isompi kuin mitä käsittääkseni mikään puolue täällä on aikaisemmin esittänyt. Tämän mukaan valtio säästää 600 miljoonaa euroa vuositasolla.

Sitten täällä muutamat edustajat, muun muassa edellä juuri ja pari ennen sitäkin, epäilivät sitä, etteikö tätä rahaa saataisi kerättyä tämmöisen vapaaehtoisen mallin pohjalta. Hyvät ystävät, tutkimukset osoittavat, että yli 80 prosenttia suomalaisista pitää kehitysapua tärkeänä ja haluaa pitää sen tason joko nykyisellään tai jopa vielä kasvattaa sitä. Meidän pitää luottaa Suomen kansalaisiin, jotka ovat tätä mieltä. Siellä on vajaa 20 prosenttia, ketkä ovat sellaisia, ketkä eivät ehkä mitään sinne laittaisi, mutta jos jokainen laittaisi 200 euroa, saataisiin kerättyä tämän mallin mukaisesti täsmälleen se sama summa, mikä nyttenkin kerätään. Ei ole mahdotonta ja kaukaa haettua sekään, että saataisiin viimein tällä mallilla kerättyä se 0,7 prosentin bkt-osuus, mikä on ollut tavoitteena, mikä ei hallitukselta onnistu, kun leikataan kehitysapua.

Se, mikä tässä meidän mallissamme on myös merkittävää, on se, että kohdennettaisiin tätä kansalaisjärjestöjen kautta eli ei niinkään valtioitten välisiä suoria budjettirahoituksia eikä kierrätystä EU:n kautta vaan kansalaisjärjestöjen kautta naisten ja tyttöjen koulutukseen, kehitykseen, aseman parantamiseen, humanitääriseen kriisiapuun muun muassa katastrofien yhteydessä ja sitten tämmöisten kehitysmaitten oman yrityselämän kehittämiseen.

Anne Kalmari /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Itse asiassa kehitysmaihin menevistä rahavirroista huomattavasti suurempi osa tulee yksityisiltä ihmisiltä kuin kehitysyhteistyörahoina, joten kyllä tuolla puolellakin on erittäin tärkeää tarkastella sitä, menevätkö kehitysyhteistyörahamme sinne, minne ne on tarkoitettu. Itse asiassa tähän asiaan haluankin käyttää puheenvuoron.

Minusta olisi syytä palata juurilleen niihin ihmisoikeuskysymyksiin, mistä edustaja Filatov tuossa puhui. On syytä huolehtia siitä, että kussakin maassa pystytään tuottamaan ruokaa sen ihmisille, huolehtimaan energian tuotannosta. Ei tarvitsisi myydä tyttöjä ihmiskaupan uhreiksi naapurivaltioihin, jos sinne maaseudulle tulisi rahavirtoja siitä, että myydään elintarvikkeita oman maan kansalaisille. Jotta niitä elintarvikkeita voisi myydä, tulisi huolehtia siitä, että energiaa olisi kohtuuhintaan saatavissa, jolloin voitaisiin esimerkiksi luoda sähköisiä markkinoita. Monissa kehitysmaissa ollaan yllättävän edistyksellisiä sähköisten välineiden käytössä, kunhan sitä energiaa vain sinne periferiaankin saataisiin. Yksi nopea tie kehityksen edistämiseksi on se, että yritystoimintaa potkitaan kaikin mahdollisin keinoin eteenpäin. Itse asiassa moni muu maa on paljon enemmän hereillä näissä asioissa kuin Suomi. Tuntuu, että me mietimme vieläkin, että esimerkiksi Afrikassa maataan puitten alla, vaikka siellä todellista yritystoimintaa ja innovaatiotoimintaa on jo lähtenyt liikkeelle.

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! Eduskunta on käynyt ansiokkaan keskustelun ja ruotinut melko lailla tarkkaan ulkoasiainvaliokunnan mietinnön koskien valtioneuvoston selontekoa kehityspolitiikan vaikuttavuudesta ja johdonmukaisuudesta.

Nostan tässä erään valiokunnan kannanotoista muutaman näkökulman, joista ei ehkä aivan riittävästi ole vielä tässä puhuttu. Nimittäin maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunnossa nostetaan vakavasti tämä kysymys, nälkäongelma, ruuan riittävyys, ja tässä lähdetään liikkeelle kolmesta luvusta.

20 vuotta sitten ihmiskunnassa oli 5,7 miljardia ihmistä, nyt 7,2, ja vuonna 2050 on maailman väestö 9,6 miljardia. Tällaisella kasvuvauhdilla kun väestö kasvaa, on täysin selvää, että nälkäongelma tulee olemaan jatkossakin yksi keskeisiä ihmiskunnan ongelmia.

Kun samaan aikaan näyttää vastaansanomattomasti siltä, että ilmastonmuutos tulvien, kuivuuden, erilaisten ääri-ilmiöiden, ilmastoilmiöiden, kautta vaikeuttaa ruuantuotannon tasaista kehitystä, se synnyttää katastrofeja ja vaikeuttaa todellakin sitä, että kaikille pystyttäisiin ruokaa tuottamaan ja ruuantuotantoa lisäämään, niin ymmärrämme, millaisten vaatimusten kanssa olemme tekemisissä, kun puhumme tämän nälkäongelman ratkaisemisesta. Se varmasti vaatii myös uudenlaista ajattelua kehitysyhteistyön tulevaisuuden näyssä.

Maa- ja metsätalousvaliokunta korostaa sitä, että suomalaisilla saattaisi nimenomaan tällä sektorilla olla paljonkin annettavaa, kun näitä ihmiskunnan vaikeita ongelmia ratkotaan. Se on päivänselvää, että kehitysyhteistyön määrärahojen rungon täytyy tulla valtion kautta, siis meidän verotulojamme tulee pitkällä tähtäimellä suunnata tähän. Emme voi jäädä tässä pelkästään vapaaehtoisten toimijoiden varaan. Sillä emme tule pääsemään lähellekään tarpeellisia rahoitusmääriä. Kehitysyhteistyön järjestöjen roolia ei kuitenkaan pidä väheksyä, päinvastoin, sillä kun ne toimivat aktiivisesti kansalaisten keskuudessa, ne omalla toiminnallaan lisäävät tietoisuutta ihmiskunnan yhteisistä ongelmista ja myöskin siitä yhteisestä vastuusta, joka meillä lähimmäisistämme on, kaukana ja lähellä.

Edustaja Wallinin puheenvuoro sykähdytti minua siinä mielessä, että hän avautui kertomaan myös siitä, miten eri järjestöt ovat häntä puhutelleet ja saaneet vedettyä hänet mukaan omalla panoksellaan näihin keräyksiin. Omakin kanavani on Kirkon Ulkomaanapu mutta toisena merkittävänä myöskin Yhteisvastuukeräys. Jokainen tiedämme, miten pienistä summista ne miljoonat kerätään, mutta niiden vaikuttavuus, kun ne suunnataan oikeisiin kohteisiin, on merkittävä.

Itselläni on myös ollut mahdollisuus paikan päällä tutustua siihen, miten Yhteisvastuuke- räyksen tuottoa on suunnattu. Noin 15 vuotta sitten oli mahdollisuus minulla käydä Intiassa toteamassa, miten juuri sillä periaatteella, jolla Naisten Pankki nykyään toimii, saatiin erittäin paljon aikaan. Luotiin naisille mahdollisuuksia perustaa yrityksiä, tukea tyttöjen kasvatusta, koulutusta, viedä eteenpäin tasa-arvokehitystä, ja oli huikaisevaa nähdä, miten suuri merkitys juuri tällä naisten aktivoimisella oli paitsi sen yhden perheen kohdalla, heidän oman perheensä kohdalla, myös koko kylän nousulle köyhyydestä kohti sellaista inhimillistä tasoa, jossa aineellinen toimeentulo oli turvattu mutta jossa myöskin tasa-arvo oli parantunut, jossa kaikkien perheenjäsenten itsetunto oli kohentunut. Saattoi todeta, että ainakin näissä tapauksissa kehitysyhteistyövarat tai tämä solidaarisuus, jota täällä kotimaassa oli toteutettu ja ajateltu, pystyi myöskin toteutumaan siellä käytännön toiminnassa. Erinomaisia esimerkkejä.

Keskustelu päättyi.

​​​​