Täysistunnon pöytäkirja 8/2006 vp

PTK 8/2006 vp

8. KESKIVIIKKONA 15. HELMIKUUTA 2006 kello 15

Tarkistettu versio 2.0

3) Laki Suomen perustuslain 76 §:n kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien kumoamisesta ja muuttamisesta

 

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Edustajat Meriläinen ja Krohn esittävät tässä aloitteessa pitkän listan toimenpiteitä, joilla voitaisiin eri tavoin heikentää kirkon, kirkkojen ja kristillisen kulttuuriperimän vaikutusta suomalaisessa yhteiskunnassa. Ehkä kaikkein ajankohtaisimpana ehdotuksena tässä esityksessä myös ehdotetaan luovuttavaksi jumalanpilkan kiellosta ja samoin ehdotetaan poistettavaksi se säädös, jolla kielletään pilkattavaksi sitä, mikä uskonnollisen yhdyskunnan mielestä on pyhää. Tämähän vapauttaisi myös kansallismielisen Suomen Sisun tutkinnalta, joka nyt kohdistuu sen julkaisemiin profeettapiirroksiin. Aloitteessa esitetään jopa Yleisradion hartausohjelmista luopumista sekä ehtoollisviinin verovapauden poistoa.

Nopeasti lukien tätä listaa näyttää siltä, että siitä on unohtunut enää lähinnä ehdotus siniristilipusta luopumisesta sekä kirkollisten vapaapäivien muuttaminen työpäiviksi. Paras puoli tässä lakialoitteessa mielestäni onkin sen allekirjoittaneiden kansanedustajien lyhyt lista.

Tosin aloitteen tavoite on sinänsä oikea, siis aloitteeseen kirjattu tavoite perusteluosuudessa on sinänsä oikea, eli vahvistaa uskonnonvapautta ja kansalaisten uskonnollista yhdenvertaisuutta, mutta mielestäni se tehdään kyllä aivan väärällä tavalla tässä aloitteessa. On myös myönnettävä se, että aloitteessa tuodaan ansiokkaasti esiin se, miten erilaisilla uskonnoilla ja maailmankatsomuksilla on todellakin tärkeä kulttuurinen merkitys.

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg on todennut valtion ja kirkon yhteydestä, että tasavaltainen hallitusmuotomme sisälsi heti syntyessään periaatteellisen muutoksen kirkon ja valtion suhteisiin. Valtiosääntömme rakentui uskonnonvapauden periaatteelle eikä enää tunnustanut luterilaisen uskon merkitystä valtion ideologiana. Valtio ei sinänsä ole tunnustuksellinen, vaikka luterilaisella kirkolla ja myös ortodoksisella kirkolla onkin kansankirkon asema. Suora lainaus Pekka Hallbergilta, hän sanoo näin: "Kirkko ja valtio eivät taivalla eri radoilla, vaan samojen ihmisten yhteisen ja entistä moniarvoisemman ja -kulttuurisen kansakuntamme varassa. Kirkolla on suuri merkitys ihmisten henkilökohtaisen tasapainon rakentajana ja kasvattajana. Omantunnon ääni velvoittaa myös vastuuseen lähimmäisistä, miltä pohjalta kasvaa todellinen yhteisöllisyys ja yhteiskunnan vahvuus. Sen varaan myös valtiovalta voi kestävästi rakentua". Näin siis Pekka Hallberg.

Muun muassa Martin Scheinin on todennut kirjassa "Perusoikeudet", ettei meillä toteutettu luterilaisen ja ortodoksisen kirkon lainsäädännöllinen asema ole uskonnonvapauslain vastainen. Lainsäätämistyön käytännön ratkaisuissa on perusteltua ottaa huomioon myös vallitsevat uskonnolliset olot. Uskonnollisen yhteisön oikeudellisen aseman on perusteltua heijastaa yhteisön tosiasiallista asemaa yhteiskunnassa, ja näinhän toimii demokratia.

Ed. Meriläinen tässä aloitteessa kertoo haluavansa vahvistaa monikulttuuristuvassa Suomessa uskonnollisen ja maailmankatsomuksellisen suvaitsevaisuuden edellytyksiä. Tämä ratkaisu monikulttuurisuuden mukanaan tuomiin ongelmiin olisi esimerkiksi se, ettei valtaväestön uskontoa enää opeteta kouluissa, kuten nyt. Sivistysvaliokunta sen sijaan kiinnitti uskonnonvapauslakia koskevassa lausunnossaan huomiota siihen, että eri yhteiskuntajärjestelmien rakentava vuorovaikutus perustuu juuri kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen, jossa arvokysymykset ovat viime kädessä ratkaisevia. Valiokunta totesi, että arvokasvatuksessa ei enää suvaitsevaisuuteen kasvattaminen riitä, vaan syvemmän kulttuurisen vuoropuhelun edellytyksenä on oman uskonto- ja kulttuuriperinteen entistä parempi tuntemus. Menestyksellinen monikulttuurinen vuorovaikutus ei onnistu ilman kansallisen ja oman kristillisen kulttuuriperinteemme hyvää tuntemusta ja sen ymmärtämistä. Siksi on niin tärkeää tuntea tämä oma arvopohja, myös kristillinen kulttuuriperintö, ja siitä käsin sitten käydä tätä keskustelua.

Suomalaisista 84 prosenttia kuuluu kirkkoon, ja heistä 73 prosenttia tutkimuksen mukaan kertoo, ettei ole edes harkinnut kirkosta eroamista. Luterilaisen kirkon lainsäädännöllinen asema heijastelee maamme tosiasiallista uskonnollista tilannetta ja uskontokulttuurista historiaa. Sitten jos kirkkoon kuuluvien osuus merkittävästi laskisi, niin toki olisimme toisenlaisessa tilanteessa kuin nyt. Nyt voimme esimerkiksi uskontokasvatuksen ja kirkollisten vihkimisten osalta kunnioittaa ihmisten omaa valintaa. Heitä ei tarvitse tällaisin aloittein holhota.

Uskonnonopetukseen sisältyy todellakin olennaisena osana juuri oman uskonnon tuntemus. Uskonnonopetuksen tehtävänä on tarjota oppilaalle tietoja, taitoja ja kokemuksia, joista hän saa aineksia identiteettinsä ja maailmankatsomuksensa rakentamiseen. Meillä toteutetaan, tai ainakin tulisi toteuttaa, ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa säädettyä yleistä uskonnonvapautta ja oikeutta opetukseen kunnioittaen sitä periaatetta, että vanhemmilla on ensi sijassa oikeus valita lapsilleen annettavan opetuksen laatu. Opetuksessa ja kasvatuksessa tulee kunnioittaa yksilön vakaumusta, lapsen oikeuksia ja huoltajan oikeutta vastata lapsen kehityksestä myös suhteessa uskontoon.

Kun suomalaisista valtaosa kuuluu luterilaiseen kirkkoon ja kirkkoon kuulumattomistakin vielä suuri joukko johonkin muuhun kristilliseen tai uskonnolliseen yhteisöön, on luontevaa, että tätä oman uskonnon opetusta tarjotaan kouluissa. Koulun nykymuotoisen uskonnonopetuksen ja uskontokasvatuksen korvaaminen kaikille pakollisella tunnustuksettomalla uskontotiedon opetuksella koettaisiin monessa kodissa tämän uskonnonvapauden periaatteen loukkaamisena.

Sitten vielä, arvoisa puhemies, tässä aloitteessa ehdotetaan, että rikoslaista poistettaisiin momentti, jonka mukaan on rangaistavaa julkisesti pilkata sitä, mikä jonkun mielestä on pyhää. Tämäkö nyt sitten edistäisi kulttuurien välistä keskustelua? Kysymys on tänään ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan tämän pykälän voimassa ollessa. Olisikin mielenkiintoista kuulla, minkälaisten ulkolaisten osaajien silmissä Suomen vetovoima lisääntyisi, jos me toteuttaisimme tämän aloitteen.

Edustajat Meriläinen ja Krohn varmasti myös tietävät, miksi meillä yleisesti ottaen alkoholia verotetaan. Kyseessä on haittavero kansanterveydellisten haittojen ehkäisemiseksi ja myös alkoholihaittojen aiheuttamien menojen korvaamiseksi edes osittain. Ehtoollisviinillä ei ole mitään tekemistä kansanterveyshaittojen kanssa, eikä mahdollisella pienellä verotuotolla tai sen lisäyksellä ole myöskään kansantaloudellista merkitystä.

Lakivaliokunnan puheenjohtaja, ed. Brax, on ilmaissut myös huolensa siitä, että tiukat menoraamit ovat viemässä tuomioistuinlaitoksen virkoja. Kirkollisia vihkimisiä on lähes 30 000 vuodessa. Nyt voidaankin kysyä, ja toivon, että ed. Krohn puheenvuorossaan vastaisi tai arvioisi, mistä löytyisivät nämä siviilivihkijät, jos kirkollisen siunauksen lisäksi tarvittaisiin kaikissa näissä tapauksissa myös siviilivihkiminen. Kirkon puolella työ tuskin vähenisi, koska ihmiset kuitenkin haluaisivat ne kirkkohäät ja kirkollisen siunauksen.

Tämän lakialoitteen seurauksia voidaan pohtia myös siitä näkökulmasta, mitkä ovat kristinuskon, kristillisen kulttuuriperimän, kristillisen kirkon myönteiset vaikutukset koko yhteiskuntaan. Sitä ei ole tässä aloitteessa huomioitu millään tavoin. Mistä kaikesta jäämme paitsi, jos kristillisen kulttuuriperinnön asema heikkenisi tällä ehdotetulla tavalla? Kristillisten arvojen heikkeneminen johtaa tosiasiassa pikemmin arvotyhjiöön, oikean ja väärän rajojen hämärtymiseen, mikä sitten näkyy monin tavoin ennen muuta lasten ja nuorten ongelmina ja pahoinvointina. Sitten vielä muistutan, että viime viikkojen tapahtumienkin keskellä on syytä muistaa se, että uskonnollisella tyhjiöllä on myös taipumuksensa täyttyä.

Irina Krohn /vihr:

Arvoisa puhemies! On valitettavaa, että kollega Räsänen on lukenut lakialoitetta kuin piru Raamattua tai Jyllands-Postenin pilapiirtäjät Koraania. Tämä asenne ei varmaan edistä sitä yhteistä tehtävää, mikä meillä koko eduskunnalla on. Tämän globalisaation ja muuttuneen tilanteen arvioiminen Tanskassa tai kenties Tanskassa esiin tulleet ongelmat koskevat meitä kaikkia eivätkä vain joitakin edustajia. Yritän vähän ehkä kertoa, mistä oikeasti on kirjoitettu ja mikä on ollut tavoite.

Ensimmäiseksi haluan oikaista tämän, kun tavallaan annoitte, ed. Räsänen, sellaisen kuvan, että aloite olisi jotenkin kristinuskon vastainen tai näin. Minä itse ja koko vihreä eduskuntaryhmä olemme tehneet erittäin paljon työtä, että kristilliset yksityiskoulut saisivat opetusluvat, jotka niille kuuluvat. Olen itse ollut tekemässä koululakia, ja mielestäni sosialidemokraattiset ministerit useita vaalikausia nyt ovat tulkinneet lakia, jota olen ollut tekemässä sekä ministerivaliokunnassa Satu Hassin sijaisena että valiokunnan jäsenenä, väärin. Todella toivon, että tällaista harhatietoa ei leviä, koska minusta on ollut hyvin valitettavaa, että jo yhden kotimaassa suhteellisen hyvin kirjoitetun kirjoituksen — toimittaja oli asiaan hyvin perehtynyt — jälkeen olen saanut erittäin paljon aggressiivisia viestejä papeilta, kirkkovaltuuston jäseniltä, siellä on erilaisia verbaalisia kiviä lentänyt. Todella toivon, että tällainen käsitys poistuisi, että uskonnon asemasta puhuminen eduskunnassa olisi kristinuskon vastaista.

Aloitteemme todella lähtee siitä, että uskonvapauteen kuuluu kolme elementtiä: oikeus harjoittaa uskontoa, oikeus olla harjoittamatta sitä ja kolmas elementti, että julkinen valta kohtelee kaikkia uskontoja tasapuolisesti. Suomessa nämä kaksi ensimmäistä elementtiä on toteutettu erinomaisesti ja tämä viimeinen elementti eli julkisen vallan asenne tai asema suhteessa eri uskontoihin ei ole tasapuolinen. Tämä on sen lakialoitteen ikään kuin henki. Henki ei ole uskontojen, mukaan lukien kristinusko, vastainen, vaan tavoite on sen asian esille tuominen, että tällä hetkellä ikään kuin valtio ottaa kantaa siihen, mikä jumala tai mikä jumalkuva on oikea, ja tällä voi olla mielestäni vaarallisia seurauksia.

Ihmettelen samoin, mikä on ehkä se tausta, miksi itse olen tässä lakialoitteessa mukana, tätä koulujen uskonnonopetusasiaa. Ihmettelen sitä, että Suomen kodit, kristityt ja muut, ovat hyväksyneet sen tilanteen, että kodin vastuu arvokasvatuksesta on ulkoistettu kouluille. Koko ajan itketään sitä, että kotien pitäisi hoitaa se ydinosaaminen, joka liittyy tähän arvoon tai perheen maailmankuvaan, ja Suomessa maailmankuva, olkoon se sitten tällainen elämänkatsomustietoon pohjautuva, kutsuttakoon sitä sitten materialistiseksi, tai sitten johonkin jumalkuvaan pohjaava, on ulkoistettu kouluille. Se on aivan samalla lailla kuin aikanaan, kun sukupuoliopetus oli niin, että perheet uskoivat, että joku toinen hoitaa sen, ja lopputulos oli, että kukaan ei tiennyt mistään mitään.

Tämän aloitteen ydinhän on se, että koulun tehtävä on antaa meille yleissivistystä, keinoja kohdata itsensä, kohdata muut ihmiset. Mielestäni on aivan absurdi tilanne, että meillä on kouluja Suomessa tällä hetkellä, joissa kolmen oppilaan ryhmissä voidaan opetella viittä eri uskoa, siellä voi olla kristinusko, voi olla bahai-ryhmä, hinduryhmä, muslimiryhmä, kaikki opettelevat keskenään sitten suvaitsevaisuutta ja vieraiden uskontojen ymmärtämistä. Luulisi, että meillä juuri tämä luokka, jossa on näitä eri uskontoja, voisi muodostaa sellaisen yhteisön, missä luonnollisesti voitaisiin tiedollisen ja toisen ihmisen kohtaamisen kautta ymmärtää, mistä toisen ihmisen pyhyyden kokemuksessa tai jossain muussa on kysymys.

Nimenomaan Opetushallitus on tutkinut katsomusaineiden opetusta ja päätynyt semmoiseen ikävään tulokseen, että elämänkatsomustiedon opiskelijat ovatkin paljon suvaitsevaisempia muita uskontoja kohtaan ja esimerkiksi kristinuskon opiskelijoiden suhde vieraisiin uskontoihin onkin paljon heikompi. Tavallaan kun on tämä väite, mitä nyt on Tanskan tapahtumien jälkeen ehkä esitetty, mitä ed. Räsänenkin jonkin verran esitti, että vain lisäämällä oman uskonnon tai kristinuskon opetusta Suomessa me lisäisimme toleranssia, suvaitsevaisuutta muita uskontoja kohtaan, näin ei näytä ainakaan tähän saakka tapahtuneen.

Tällä mallilla, missä koulussa tulisi kaikille pakollinen uskontotieto, ei suinkaan olisi tarkoitus poistaa uskonnon asemaa lapsen tai ihmisen elämässä, mutta se vastuu oman uskonnon siirrosta tai ateistisen maailmankuvan siirrosta ei voi olla koulun tehtävä, kun koululla on nämä muut tehtävät. Tässähän me olemme epäonnistuneet Euroopassa: vaikka me luemme paljon uskontoja koulussa, meidän toleranssimme muita ihmisiä kohtaan ja muita katsomuksia kohtaan on yllättävän heikko.

Malli, jota tässä lakialoitteessa esitetään, on käytössä muutamassa muussa Pohjoismaassa. On tosin tätä uskontotietomallia kritisoitu juuri elämänkatsomustiedon tai sanotaan ateistisen maailmankuvan omaavien taholta, koska on myös sellaisia ihmisiä yhteiskunnassa, jotka ovat sitä mieltä, että koska Jumalaa ei ole, siitä ei pidä myöskään koulussa puhua. Minä ja samoin ed. Rosa Meriläinen edustamme kantaa, että koska uskonto ilmiönä on olemassa ja uskonnot merkitsevät ihmisille paljon, huolimatta siitä, uskooko itse Jumalaan vai eikö usko, kuuluu yleissivistykseen tietää tästä. Sen takia minusta on erittäin ikävä kuulla, kun me ed. Päivi Räsäsen kanssa, kollegan kanssa, olemme tehneet paljon hyvää yhteistyötä monessa asiassa, että lakialoite, jonka ed. Rosa Meriläinen ja minä olemme tehneet siitä, että voitaisiin aloittaa keskustelu, onko meidän tapamme tällä hetkellä toimia yhteiskunnassa paras mahdollinen niiden tavoitteiden tähden, mitä me haluamme, ikään kuin luetaan aivan toiseksi kuin on kirjoitettu.

Korostitte samoin sitä, että täällä jumalanpilkka olisi poistettu, mutta tässähän nimenomaan on uusi pykälä uskonrauhan häiritsemisestä, eli tämä lakialoite ei millään tavalla aiheuttaisi sitä tilannetta, että ikään kuin Tanskan Jyllands-Postenin pilapiirustukset tämän kautta muuttuisivat ei-loukkaaviksi.

Sitten haluaisin tästä Yleisradio-asiasta sanoa, että tällä hetkellä todella Yleisradiolla on hartausneuvosto ja se lähettää hartausohjelmia. Tähän hartausneuvostoon kuuluu — se on ekumeeninen — eri kristinuskon edustajia. Meillä lähetetään katolisia jumalanpalveluksia, ortodoksisia ja luterilaisia. Mutta aloitteemme tarkoitus on myös herättää kysymys, että kun Yleisradio on koko Suomen kansan radio, niin eikö olisi myös mahdollista, että sieltä joskus kuuluisi suomenkielisiä islamilaisia uskonnollisia menoja ja muita. Tietysti ei välttämättä joka viikko, koska tässä tietysti tämä volyymikysymys jonkin verran tulee esille.

Kun itse olen keskustellut joidenkin pappien kanssa, ensimmäinen reaktio tähän aloitteeseen on ollut juuri se, että ette kai ole vähentämässä kristinuskon asemaa Suomessa, sillähän on tietty asema. Minä sanon, että eihän tämä vähennä sitä, jos sieltä tulisi myös kristittyjä jumalanpalveluksia, jotka ovat hyvin suosittu ja arvostettu ohjelmaosa. Minun ja ed. Rosa Meriläisen vastakysymys on se, olisiko Suomen kristityiltä kuulijoilta jotain pois, jos esimerkiksi Yleisradion kautta tulisi myös muiden Suomessa harjoitettavien uskontojen jumalanpalvelusmenoja jossakin mielessä.

Sitten kysyitte ehtoollisviinin poistamisesta verotuksessa. Tämä oli esimerkki siitä, että vaikka me ikään kuin luulemme, että lainsäädäntömme on täysin neutraali eri uskontojen suhteen tai, niin kuin tässä puhuttiin, että Suomessa ei ole valtionkirkkoa ja muuta, niin on kuitenkin tällaisia yhteen uskontokuntaan liittyviä erityisoikeuksia. Tämän ehtoollisviinin hinnan rahallinen merkitys varmaan on poistunut kyllä, kun pääministeri Matti Vanhanen on alentanut alkoholiveroa kaikilta, niin että luulen, että kirkollakin on nyt varaa ehtoollisviiniin. Sinänsä mielestäni sitä veroa on alennettu liikaa.

Mutta todella toivoisin ja uskon, että tämä aloite ei ole ... Niin kuin me sanomme, perustuslakia ei pidä muuttaa heiveröisesti. Tämähän on lakialoite, ja tätä on tietty määrä ihmisiä pohtinut ja harkinnut. Ja voi olla, että varmasti voidaan vielä keksiä eduskunnassa yhteistuumin joku vielä parempi malli, joka tunnustaisi sen tilanteen, että julkinen valta ei ole tällä hetkellä neutraali eri uskontojen suhteen, ja tunnustaisi myös sen asian, että ehkä olisi meille kaikille parempi, että uskonnon asema on ihmisen yksityiselämään kuuluva asia. Uskonnon vaikutus yhteiskuntaan poliittisen päätöksenteon kautta tai julkisen vallan kautta ei ehkä ole niin hedelmällistä kuin on joskus uskottu.

Tämän lakialoitteen tiedotuksessa on myös korostettu sitä, että me muiden mukana eurooppalaisena oikeusvaltiona olemme esittäneet haasteen islamilaisille valtioille, joissa joissakin on, voi sanoa, hyvin teokraattinen hallintomalli, missä kirkko (Puhemies koputtaa) ja valtio ovat hyvin lähellä toisiaan. Ajatus on siinä, että me voisimme myös omilla toimillamme olla esimerkkinä siihen suuntaan, mitä me heille viestitämme.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Näillä hetkillä olemme tällä joukolla koolla hyvin historiallisessa paikassa, jossa miltei näillä minuuteilla viisi vuosikymmentä sitten valittiin tasavallan presidenttiä ja valituksi tuli silloin yhden valitsijamiesäänen tuloksena Urho Kekkonen. Tänään me tällä joukolla olemme nyt käymässä lähetekeskustelua lakialoitteesta 157/2005 vp. Olen kuullut nyt lakialoitteen toisen laatijan puheenvuoron ja lakialoitteeseen kriittisesti suhtautuvan edustajakollegan puheenvuoron. Itse olen tähän aloitteeseen perehtynyt median kautta, kun se oli jätetty, ja sitten myös itse aloitetekstin kautta.

Aloitteen laatijoitten harmiksi joudun kuitenkin sanomaan, että en voi kannattaa tätä aloitetta. Olen koettanut tutustua siihen, mutta en löydä sieltä sellaisia ajatuksia, jotka voisivat nimenomaan meille täällä Suomessa olla käytäntöön toteutettavia, enkä näe aihetta millään tavoin perustuslain 76 §:n kumoamiseksi enkä muutoksen aihetta myöskään näihin muihin lakeihin, mitä aloitteessa on esille tuotu.

Näen, että Suomessa meidän, päinvastoin kuin aloitteessa on esitetty, tulisi yhteiskunnassa vahvistaa kristillisen elämännäkemyksen sijaa. On muun muassa muslimien taholta sanottu, että jos suomalaiset olisivat enemmän ja paremmin kristittyjä kuin nyt, niin silloin tässä maassa muslimienkin olisi paljon parempi elää. Toivon mukaan heidän on hyvä elää nytkin, ja näin, minä uskon, he myöskin kokevat, mutta he kokevat, että jos tässä maassa kansa olisi enemmän kristittyä, niin silloin se olisi hyvä myös kaikille muillekin.

Minusta on hyvä, että meillä on kirkkolaki niin ortodoksiselle kirkolle — joka pian tulee käsittelyyn myöskin täällä ja asianomaisessa valiokunnassa — kuin evankelisluterilaiselle kirkolle. En näe mitään syytä kirkkolain perustuslaista poistamiseksi. Näen, että meillä asiat ovat kunnossa, samoin kirkkolain ja ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain on aihetta olla olemassa. Näitä lakeja on kirkkokuntien toimesta kirkolliskokouksissa uudistettu, ja nehän sitten kulkevat melko muodollisesti tämän eduskunnan kautta myöskin. Näen, että on hyvä, että ne tällä tavalla ovat myöskin eduskunnan käsittelyssä asianomaisessa valiokunnassa, hallintovaliokunnassa, ja sitten myös muutoinkin eduskunnan käsittelyssä, että nämä lait eivät ole ristiriidassa keskenään. Näin ollen lait ovat sopusoinnussa sikäli, että kansalaiset, jotka ovat sekä valtion kansalaisia, kuntien asukkaita että pääosaltaan evankelisluterilaisen kirkon jäseniä, voivat elää lainsäädännön parissa, joka on keskenään sopusoinnussa.

Uskonrauhan rikkomisen osaltahan nyt aivan viime päivinä on saatu näyttöä, mitä saattaa merkitä uskonnollisten tunteitten loukkaaminen. Sehän ei tietysti hyviin tapoihinkaan kuulu. Jokaista tulee kunnioittaa ja arvostaa sillä tavalla, että häntä ei loukata. Minusta on arvokas asia, että tästä meillä on olemassa myöskin lainsäädännössä tietyt pykälät.

Uskonnonopetuksen näen hyvin elimellisenä osana kouluopetusta niin peruskoulun kuin lukionkin osalta. Näkisin, että sillä tulisi olla myös oma sijansa yleensäkin toisen asteen yleisaineitten opetuksessa ja kasvatuksessa muutoinkin. Päinvastoin minä näen, että meillä pitäisi arvopohjan kannalta olla enemmän uskonnonopetusta kuin tällä hetkellä on, niin päiväkodeissa kuin tässä mainituissa kouluissakin. Ja minä en ollenkaan vierasta sitä, että kouluissa veisataan virsiä muuallakin kuin kristillisissä yksityiskouluissa. Kiitos vihreille, jos näin on, kuten kuulin, että olette puolustaneet yksityiskoulujen oikeutta, se on aivan oikein ajateltu. Kun on myöskin niitä ihmisiä, jotka haluavat, että koulussa on enemmän tai tietyllä tavalla kristillistä vaihtoehtoa, niin vapaassa maassa ilomielin tämäkin heille suotakoon, kuten sitten myös oppilaalla pitää olla oikeus, jos näin vanhemmat katsovat, olla poissa tämmöisestä kristillisestä kasvatuksesta.

Mutta näkisin, että yleisessä Suomen koululaitoksessa meillä on aivan liian vähän arvokasvatusta, oikean ja väärän erottamista. Meillä opetetaan kyllä aineita, jotka ovat välineaineita, mutta oikean ja väärän erottaminen on vaarassa unohtua. Entisaikaan, kun oli kunnon aamuhartaudet, joissa oli myöskin virret mukana, siellä tuli tuommoinen arvokasvatus, joka useimmilla suomalaisilla on tällä hetkellä, voi sanoa, siellä selkäytimessä. Aivan nuorimmat ikäpolvet nyt eivät sitten enää peruskoulun myötä kovinkaan paljon virsiä osaa taikka tiedä, mutta niin kauan kuin oli aamuhartaudet, niissä tuli semmoinen arvokasvatus, joka on suuri voimavara kansakunnan elämässä.

Vihkimisoikeuden säilyttäminen kirkoilla on perusteltua, ja viime aikoina on ollut maan lainsäädännössä hyvä linja. Tässä on suorastaan jopa laajennettu tuon oikeuden käyttämistä. En epäile tuomarien ja laamannien jne. kykyä vihkiä. Se on yhtä pätevä vihkimys ilman muuta, mutta kun me tiedämme, että vihkimisistä pääosa tapahtuu lauantaipäivisin ja myös muina juhlapäivinä tämän ohella, niin tämä on aikamoinen ongelma niille virkamiehille, joilla on arkipäiviin sidottu työaika. Viime vuonnahan tuli ratkaisua tähän, että tuomarit voivat myös olla käytettävissä, silloin tosin kuluja vastaan, mutta voivat olla käytettävissä, jos vihkimistä halutaan muuna aikana kuin maanantaista perjantaihin olevana virka-aikana.

En näe myöskään muitakaan verotuksellisen puolen muuttamisia tarpeellisiksi meidän lainsäädännössämme, niin kuin tuolla on esitetty. Näkisin, että päiväkodeissa pitää olla selkeä arvokasvatus ja uskonnollinen kasvatus. On aivan väärin, jos silloin, kun ihminen elämän varhaisina vuosina alkaa muodostaa käsitystä elämästä, sellainen perusasia kuin kristillinen usko jätetään pois, sehän on kaiken perusta ja sen tulisi olla jo lapsesta asti elämässä mukana.

Hartausohjelmat on nähty aikanaan keskeisenä osana Yleisradion toimintaa. Minä näkisin, että niitä tulisi voimakkaasti lisätä, uskonnollista ohjelmaa muutenkin radiossa ja televisiossa. Joka pyhä saisi olla televisiojumalanpalvelus. Hyvin monet kaipaavat ja odottavat sitä. Eräänä ajankohtaisena esimerkkinä tuon sen, että kun hengellisten kesäjuhlien suora radiointi on aikomus ensi kesästä lähtien jättää pois, niin monet ovat pettyneet tähän ajatukseen. Itse olen valmistelemassa toimenpidealoitetta Yleisradion seuraavaa toimenpidekertomusta käsiteltäessä, että tähän asiaan voitaisiin puuttua, mutta toivon, että Yleisradio tarkistaa tuota päätöstä tältä osin.

Arvoisa herra puhemies! Usein täällä olen kiittänyt hallituksen esityksiä. Silloin kun esitys on hyvä, olen käyttänyt kiitos- ja kannustuspuheenvuoroja. Hyviä aloitteita olen halunnut kannustaa, mutta valitettavasti tällä kertaa huolimatta paljon työtä merkinneestä vaivannäöstä aloitteen suhteen en tällä kertaa voi yhtyä aloitteen sisältöön.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Itse kun luin tämän aloitteen tuossa paikalla, niin minulle tuli mieleeni vähän niin kuin tämä olisi pilakuva, mikä tuolla muualla synnyttää aika kovaa kuohuntaa. Jos tämän tyyppinen aloite olisi muslimimaissa tehty ja koskisi heidän tavallaan sitä arvopohjaansa niissä yhteiskunnissa, niin siellä olisi aika kova kuohunta, mutta suomalainen yhteiskunta on hyvä siinä mielessä, että me voimme käydä keskustelua näistä arvoista eivätkä laajat kansanjoukot tuossa ole mieltä osoittamassa, jotta kaksi kansanedustajaa on tehnyt aloitteen, ja tietysti aloiteoikeus kuuluu kansanedustajille. Siinä mielessä muutama perustelu, miksi minä koen näin.

Ensinnäkin koko suomalainen yhteiskuntahan on rakentunut kuitenkin tämmöisen kristillisen arvopohjan varaan. Siitä voisi heti tietysti todeta, että maassa maan tavalla, mikä tarkoittaa sitä, että on määrätyt tukijalat ollut olemassa. Meidän lainsäädäntömme rakentuu määrätyn arvopohjan varaan, ja se ammentaa voimansa niistä arvoista, mitkä lähtevät näistä Raamatun opeista, kristillisistä opista. Siellä on monia yhtymäkohtia, jos käy miettimään, mikä on oikeata ja väärää ja miksi on eri ajattelumalli jossakin toisessa maassa. Sen takia minusta sitä maassa maan tavalla -ajattelua ei pitäisi lähteä murentamaan.

Kuten tässä edellä ed. Oinosen puheenvuorossa, jos miettii vaikka koulua tai päiväkotia, niin siellähän on tällä hetkellä mahdollista, että niillä, jotka eivät halua kuunnella sitä perusajatusta, mikä näissä on, kristillisiä oppeja ottaa vastaan, on vapautus. Heillä on oma porukkansa, ja tarvittaessa he saavat siihen opetusta. Mutta ytimenä koko jutussa pitää olla tietysti tämä vanha, pidän sitä parempana kuin repimistä auki.

Yksi esimerkki siitä arvopohjasta minulla on. Joskus aikanaan mahtoi olla Petroskoissa, kun olin jonkun valtuuskunnan mukana ja vanha Neuvostoliitto oli voimissaan. Siellä käytiin keskustelua erinäköisistä aiheista. Minulla on semmoinen omatunto, että minä en joitakin asioita voi hyväksyä. Siellä nämä ystävät kävivät kysymään, millä kohdin se omatunto on olemassa, mikä on sellainen omatunto, kun heillä vain lait säätelevät näiden ihmisten mielestä — ilmeisesti he, en tiedä heidän vakaumustaan, olivat ateisteja — kun heillä on laki olemassa. Kun lakia noudattaa, niin se riittää. Ei ole olemassa muuta omaatuntoa. Silloin ei ole mitään semmoista syyttävää elementtiä. Kuitenkin kun olen miettinyt sitä, mistä omatunto kasvaa, niin kyllä minä olen itse tullut siihen johtopäätökseen, en tiedä, olenko oikeassa, jotta omatunto kasvatetaan tavallaan niiden oppien kautta sillä tavalla, mikä opetetaan, että näitä ei saa tehdä ja se on väärää. Jos ihminen tekee toisin, se käy kolistamaan jossakin tuolla nupissa, että nyt äijä teit vähän väärin. Mutta jos pelkästään on sen tyyppinen ajattelu kuin ystävillä Petroskoissa, niin kun noudattaa lakia, silloin voi tehdä kaikkea semmoista, mitä laki ei kiellä. Tämä on vain sellaista pohdintaa.

Sen takia minä näen tärkeänä kuitenkin jo päiväkodissa, koulussa, jokaisessa saumassa, jotta kuitenkin näitä omantunnon asioitakin viritellään kuntoon, että on se viritin kohdallaan ja antennit pystyssä, että kuullaan, miten pitäisi olla. Minä olen kokenut sillä tavalla kuitenkin, jotta ne arvot, mitkä ovat tässä kristillisessä opetuksessa, ovat jollakin tavalla kohdallaan, etteivät ne opeta ainakaan pahaa tekemään tai väärää. Siinä mielessä oudoksuttavat monet näistä asioista, esimerkiksi kirkkolain poistaminen perustuslaista. Miksi se on syytä poistaa? Miksi lähteä ortodoksisen kirkon, toisen kansankirkon, asemaa sillä tavalla muuttamaan tai heikentämään, koska sehän tarkoittaa heikentämistä? Tai miksi vihkiminen siirretään viranomaistehtäväksi? Siihen vihkimiseen minusta kuuluu paljon muutakin kuin pelkästään, jotta tehdään tämmöinen temppu, kysytään, tahdotko jne., koska niin kuin uskonnollisena ajatuksena siihen sisältyy paljon toisen tyyppistä vetoomusta kuin pelkkä tahtomisen sanominen tai kirjaaminen, että nämä nyt ovat avioliitossa. Tosin viime aikoina, niin kuin on nähty, liitot hajoavat yhä enemmän, mikä näyttää sen tilanteen, mikä yhteiskunnassa on olemassa, elikkä tavallaan on menty hyvin kauas niistä arvoista sitten. On unohdettu ne arvot. Ei enää pidetäkään hyvänä ja suotavana, jotta ollaan yksiavioisia tai kunnioitetaan toisen puolison tunteita siinä, vaan ollaan valmiit niin kuin hyppäämään, kun laki ei sitä kiellä, mutta tämmöinen kristillinen ajattelu ei lähde siitä näkökulmasta. Jos niitä arvoja kunnioitettaisiin, niin avioliitot kyllä kestäisivät enemmän kasassa kuin tänä päivänä.

Sitten olen samoilla linjoilla kuin ed. Oinonen vaikka Yleisradion osalta. Miksi muuttaa sitä järjestelmää, kun koko tämä ydin on kuitenkin kristillisten arvojen pohjalta rakennettua, siis lainsäädännössä, monissa arvoissa, mitkä meillä kaikilla on niin kuin opittuja, vaikka ei olisi koskaan pyhäkoulussa oltu tai kirkon penkillä istuttu? Miksi lähteä sitä murentamaan, koska kuitenkin valtaosa kansasta on sitä mieltä yhä edelleen, jotta tarvitaan hartausohjelmia, tarvitaan iltahartauksia, tarvitaan jumalanpalveluksia radiossa, televisiossa? Miksi lähteä heikentämään niiden asemaa? Minä en ainakaan näe semmoista lisäarvoa siinä.

Sitä suvaitsevaisuuskasvatusta voidaan tehdä monella tavalla. Ei siihen tarvitse purkaa näitä kirkkoa suojaavia lakeja tai lähteä muuttamaan ehtoollisviiniverovapautta, mikä tuntui kaikkein hurjimmalta, naurettavimmalta, mitä tässä on. Sillä ei ole mitään rahallista merkitystä, ei ole toisaalta kirkollekaan sen rahallinen määrä, mutta se on symbolinen ele tässä minusta jollakin tavalla, että verotuksesta annetaan tämmöinen asia, kun sehän ei ole pelkkä viini, mutta sitä symboliikkaa en tässä lähde sen enempää kuvaamaan. Siinähän kuvataan muuta kuin viiniä niissä toimituksissa.

Mutta minusta keskustelua pitää yhteiskunnassa käydä, ja omalta osaltani semmoinen johtopäätös tähän on se, jotta tämä joutaa heittää roskikseen heti, kun menen tuonne paikalle.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämän lakialoitteen takana on eduskuntaryhmästämme kaksi arvostettua kansanedustajaa. Muilla olisi ollut tilaisuus allekirjoittaa tämä lakialoite, mutta he eivät ole katsoneet sitä perustelluksi. En voi puhua muuta kuin omasta puolestani tietenkin. Kysymyshän on äärimmäisen perimmäisestä asiasta. Tässähän ehdotetaan nyt perustuslain 76 §:n kumoamista ja lisäksi linjassa sen kanssa hyvin monen muun asian häivyttämisestä pois yhteiskunnasta.

Tässä käytiin juuri tasavallan presidentin vaalit, joissa oikeastaan jäi historiallisesti elämään eräänlainen hätähuuto arvojen ja arvojohtajuuden jnp. perään. Mitä se voisi ilmaista? Minkä indikaattori se saattaisi voida olla? Se on ajassamme. Tämä maapallo on käynyt ahtaaksi. Tässä ikään kuin niukkuuden jälleen yllättäessä huudetaan arvojen perään.

Suomalaiseen yhteiskuntaan arvot kuuluvat hyvin tärkeänä elementtinä. Ne tietyt arvot, erityisesti kristilliset arvot, toteutuvatpa ne evankelisluterilaisessa kirkossa tai ortodoksisessa kirkossa, ovat hyvin tärkeitä asioita. Ne ovat suorastaan perimmäisiä asioita.

Tämän lakialoitteen perusteluissa viitataan suvaitsevaisuuden lisäämisen tarpeeseen. Se on äärimmäisen arvokas tavoite. Pidän sitä hyvin merkittävänä, erittäin merkittävänä. Mutta missä viiteympäristössä sitä suvaitsevaisuuden aktiivisesti lisäämistä voidaan parhaiten toteuttaa? Tietenkin omasta mielestäni sellaisessa ympäristössä, jossa suvaitsevaisuus on ankkuroitu tiettyyn arvomaailmaan, jossa nimenomaan siihen arvomaailmaan tukeutuen, vakaasti uskoen voi henkisesti kypsästi toimia suvaitsevaisuuden lisäämiseksi niin, että tuntee olevansa henkisesti vahvoilla tässä tilanteessa. Nimittäin sen vaihtoehtohan olisi se, että on eräällä tavalla johonkin vapauden ajatusmalliin perustuen irrottautunut kaikista arvoista ja ryhtyisi yhtäkkiä rakentamaan arvomaailmaa aivan uudelta pohjalta. Näin voi tehdä varmasti, mutta ainakaan henkilökohtaisesti en ole niin kypsä yksilö, että noin vain pystyisin rakentamaan uudenlaisen arvomaailmapohjan. Sellaista profetiaa ei sieluni sopukoihin mahdu eikä liioin henkiseen kapasiteettiini. Päinvastoin, kun paljon häärää ja ährää yhteiskunnassa, niin on hyvä, että on jotkut ankkuriköydet johonkin kiinnitettyinä.

Minä uskon, että aina kun yhteiskunnassa rupeaa olemaan puute päällimmäisenä, silloin hakeudutaan johonkin sellaiseen instituutioon kuin kirkkoon tai johonkin muuhun tämmöiseen yhteisöön. Se indikoi sitä, että halutaan jokin varma ympäristö, joka eräällä tavalla suojelee ja antaa henkistä suojaa, joskus vähän fyysistäkin. Tämän takia en pidä nyt täysin onnistuneena tätä ajoitusta, olletikin kun perustuslaki hyväksyttiin vuonna 1999 ja tuli voimaan kolmisen vuotta sittenköhän se oli. Juuri olemme käyneet prosessin, jossa tätä 76 §:ää ei asetettu kyseenalaiseksi ja saatoimme sen yhteisesti hyväksyä.

Mutta kaikki kunnia heille, jotka katsovat ajan olevan kypsän tällä tavalla käydä keskustelua.

Päivi  Räsänen  /kd:

Herra puhemies! Ed. Krohnilla on kyllä paljon viisaita ajatuksia ja hyviäkin poliittisia tavoitteita, ja hiukan jopa säälin teitä, kun joudutte täällä yksin puolustamaan tätä aloitetta, ilman että täältä salista teille tukea tulee. On kuitenkin hyvin vaikea lukea tätä aloitetta niin positiivisesti kuin esititte puheessanne, kun täällä ehdotetaan uskonnonopetusta pois peruskoulusta ja lukiosta ja päiväkodista, vihkimisoikeutta pois kirkolta, hartausohjelmien poistamista Yleisradion lakisääteisistä tehtävistä, jumalanpilkan kieltoa pois jne.

Näistä hartausohjelmista haluan vielä sen oikaista, että tässä aloitteessa nimenomaisesti ehdotetaan, että hartausohjelmat poistetaan Yleisradion lakisääteisistä tehtävistä. Ei täällä esitetä, että ne laajennetaan eri uskontokuntiin, vaan että tämä lakisääteinen velvoite poistetaan.

En toki ehdota kristityn kodin arvokasvatuksen ulkoistamista koululle, mutta pidän tärkeänä, että koulu tukee kodin arvokasvatusta. Suomessa edelleen suurin osa lapsista kuuluu kristillisiin kirkkoihin, ja sen vuoksi pidän tärkeänä, että myös koulussa näitä kodin arvoja tuetaan. Esimerkiksi kun oma esikoiseni meni aikoinaan esikouluun, hän oli hyvin hämmentynyt siitä, kun koulussa ei ollut ruokarukousta, mikä oli kotona. Hän pyysi monta kertaa minua ottamaan opettajaan yhteyttä, ja sitten otinkin, ja opettaja aloitti siellä ne ruokarukoukset, kun ne sopivat kaikille muillekin vanhemmille. En ajattele suinkaan, että ruokarukoukset olisi ulkoistettu sinne päiväkotiin tai esikouluun, vaan se käytäntö oli tukemassa sitä samaa käytäntöä, mikä meillä oli myös kotona.

Irina Krohn /vihr:

Arvoisa puhemies! On ollut mukava kuunnella näitä syväajateltuja puheenvuoroja. On aina hyvä täällä eduskunnassa, että keskustellaan myös henkisistä ja tämmöisistä arvoasioista. Mutta haluaisin vähän niin kuin hahmottaa tätä tylsää aloitteen struktuuria.

Eli tämän aloitteen rakenteessa on kysymys siitä, missä on uskonnon ja uskomisen paikka suhteessa julkiseen valtaan, siihen julkiseen valtaan, joka säätää veroista, säätää terveyskeskusmaksuista, joka hoitaa tätä tämmöistä arjen elämää. Tavallaan tämän aloitteen huomio, jota kukaan minusta ei myöskään salissa kiistänyt, on ollut se, että Suomessa julkinen valta ei ole neutraali suhteessa eri uskontoihin. Vaikuttaa siltä, että monet puhujat pitävät tätä asiantilaa hyvin arvokkaana, etteivät haluakaan, että se on neutraali suhteessa eri uskontoihin, vaan haluavat, että tämä kulttuuriperintöön nojautuva ja arjessa elävä kristinusko on erityisasemassa.

Tämä aloite taas lähtee siitä, että uskonto on tärkeä asia yhteiskunnassa ja tärkeä asia ihmisten elämässä tai joidenkin ihmisten elämässä ja sitä suojelee positiivinen ja negatiivinen uskonnonvapaus, mutta jotta tämä uskonnon elementti tämmöisenä ihmisen yksityiselämään kuuluvana asiana pysyisi selkeänä ja puhtaana, niin tehdään tällainen ero julkisen vallan ja uskonnon välillä. Tiedätte varmaan että Ranskassa aikanaan jo sata vuotta sitten, kun siellä oli niin väkeviä riitoja protestanttien ja katolisten välillä, otettiin tällainen tilanne, että julkinen valta on neutraali suhteessa uskontoihin ja on maallinen, ja käsittääkseni ette väitä, että ranskalaisilla olisi heikompi jumalsuhde tai että se olisi jotenkin huonompi tai arvottomampi maa. Ranskassa on todella niin, että avioliittoa solmittaessa se ikään kuin julkisen vallan toimenpide, josta seuraa taloudellista lainsäädäntöä, kuka perii kenet ja kuka saa mahdollisen eläkkeen ja kaikkia muita, tapahtuu viranomaisen toimesta, mutta kyllä Ranskassa toki varmasti eri uskonnolliset yhdyskunnat suorittavat sitten lisäksi ... (Ed. Räsänen: Ja vihkii avioliittoon!) — Niin, mutta tavallaan tämä varsinainen vihkiminen. Eikö nimenomaan Ranskassa ole niin, että se muodollinen vihkiminen on se valtion antama? Aloitehan tarkoittaa sitä, että jotta tulisi viranomaisten edessä pätevä avioliitto, niin pitää olla siviilivihkiminen. Sen lisäksi voi olla muita. Sehän ei tarkoita, että ne poistetaan.

Sitten sanoisin tästä Yleisradio-asiasta. Aloitteen perusteluissa sitä pohdittiin laajemmin, ja meillä vihreillä on ihan vastikään hyväksytty kulttuuripoliittinen ohjelma, jota valmistelleen työryhmän puheenjohtajina olimme ed. Rosa Meriläinen ja minä. Tässä kulttuuripoliittisessa ohjelmassa, kun käsiteltiin Yleisradiota, vihreät vaativat sitä, että Yleisradion tehtävä julkisen palvelun yhtiönä on todella uskonnollisen ohjelmiston monipuolistaminen. Kiinnostaisi kuulla tähän keskusteluun osallistuvilta, mikä teidän mielipiteenne on siitä ajatuksesta, onko se jotain pois, jos Yleisradio vaikka toimisi ed. Oinosen aloitteen mukaisesti ja tulisi nämä kesäjuhlat radiosta. Ainakaan minulla hallintoneuvoston jäsenenä ei ole mitään sitä vastaan, että tällaista kuunneltua ja hyvää radio-ohjelmaa tulisi. En tiedä ihan, mikä tämän tapauksen tausta yksityiskohtaisesti on. Olisiko jotain pois teidän mielestänne silloin, jos samasta yleisradiokanavasta tulisi myös nimenomaan suomen- tai sitten ruotsinkielisiä muiden uskontojen tärkeinä pyhinä olevia ohjelmia?

Tätä tarkoitan sillä, kun puhuin arkipäivän vuoropuhelusta, että itse olen edustanut johdonmukaisesti aina sitä kantaa, että monikulttuurius ei tarkoita omien juurien kätkemistä. Olen aina sanonut sitä, että emmehän me pura kirkkojamme, vaikka kadulla kävelee muslimi. Tällä tavalla olen perustellut itse aikanaan sitä, että Suvivirsi voi olla koulun päättäjäisissä. Itse en ole kirkon jäsen, koska isoisäni aikanaan vuonna 1922 erosi valtionkirkosta. Juuri olen täällä, voi sanoa, isoisäni Svenin jalanjäljillä, kun hän oli hyvin syvästi Vuorisaarnan innoittama ja hengellinen ihminen ja erosi kirkosta, koska hänen mielestään hengellinen elämä kuuluu yksityiselämän piiriin eikä pidä käyttää valtiota kainalosauvana näin tärkeässä asiassa kuin jumalsuhteessa.

Mutta todella, vaikka itse olen kolmannen polven siviilirekisteriin syntynyt, niin en missään nimessä ole sitä mieltä, että muiden uskontojen tulo tarkoittaisi sitä, että meidän pitäisi kätkeä, niin kuin todella huputtaa, kirkkomme tai olla laulamatta Suvivirttä. Mutta tämä aloitteen struktuuri ja rakenne lähtee siitä, mikä on valtiovallan suhde uskontoihin. Tavallaan, kun tässä puhuttiin hyvin kauniisti, niin kuin edustajat Pulliainen ja Esa Lahtela, tästä arvojen merkityksestä, niin ehkä toivoisin, että uskoisimme niihin arvoihin ehkä vielä enemmän, että ne arvot elävät juuri siksi, että ne ovat niin hyviä arvoja ja arvokkaita, eivätkä siksi, että niillä on tällainen heiveröisen julkisen vallan suoja. On todella varmasti totta, että Jeesuksen opetukset näkyvät tällä hetkellä meidän perustuslaissamme perusoikeusuudistuksen kautta, näin voidaan sanoa, mutta tavallaan se kieli, millä julkinen valta näitä arvoja toteuttaa, on ihan tämmöistä tavallista hallinnon kieltä, eikä niin, että siellä on nämä raamatunlauseet.

Vaarana — anteeksi ed. Esa Lahtela ja muut kollegat, jotka kauniisti aivan oikein puhuitte kristillisten arvojen merkityksestä kulttuuriperinnössä — on ehkä sen asian unohtaminen, että nämä arvot eivät aina ole kristillisen kulttuuriperinnön yksinoikeuksia, vaan ehkä, yllätys yllätys, miltei kaikki suuret maailmanuskonnot tai moraalifilosofit tai vaikkapa suuret eettiset ajattelijat ovat päätyneet hyvin saman kaltaisiin arvoihin. Ehkä minun kaino toivomukseni tekemälläni uskontotietolakialoitteella on sen oivaltaminen, että nämä tärkeinä pitäväni arvot, joita kuvittelen, että on — tässä ei menty ihan niin pitkälle — lähimmäisenrakkaus, toisen pyhyyden kunnioittaminen, sitten on tämmöiset kuin "älä varasta", tämän tyyppiset, eivät ole kristinuskon yksinoikeuksia.

Tavallaan toivoisin, että kun mietitte esimerkiksi eurooppalaista ja suomalaista arvopohjaa, niin muistettaisiin se pitkä matka, miten nämä arvot ovat muotoutuneet. Käytetään vaikka esimerkkinä, että kaikki, ainakin EU:n tulevat kansalaiset, katsovat, että arvot ovat myös hellenististä perintöä — muinaiset kreikkalaiset keksivät demokratian ja teatterin — että me ikään kuin olemme suurten kreikkalaisten suoria jälkeläisiä kristinuskon ohella. Täytyy muistaa, että silloin kun Euroopan kristinusko eli vähän pimeämpiä aikoja, niin ne olivat juuri arabit ja muslimikulttuuri, jotka säilyttivät meille eurooppalaisille hellenistisen perinnön, koska juuri muslimioppineet olivat kääntäneet arabiaksi nämä Arkhimedeksen, Aristoteleen ja kaikki hienot kirjoitukset. Juuri tämän arabian kielen ja muslimien kulttuuriperinnön kautta me kristityt saimme säilyttää juuremme siihen kulttuuriperintöön, jonka me itse edelleen tunnistamme.

Juuri tämän kaltaisia elementtejä toivoisin, että me luottaisimme siihen, että kristinusko ja tämä uskonto kantaa itsessään todella ilman sitä, että me valtiovallan toimesta teemme sellaisia, niin kuin sanoin, kainalokeppejä tai erivapauksia ja luulemme, että todella pysyvät vain sen varassa nämä arvot, että ehtoollisviini on vähän halvempaa kirkkokunnalle. Kun tässä ovat monet kaivanneet näitä arvojohtajia ja muuta, niin on tietysti vähän hassua, että vaikka kirkot ovat perustuslaissa, meillä on kaikki tämä hyvä käytäntö, mitä tässä edustajat pohtivat, niin silti olemme niin arvotyhjiössä. Mistä oikein on kysymys?

Simo  Rundgren  /kesk:

Arvoisa puhemies! Tänään on täällä niin perusteellisesti ja tulisesti paneuduttu näihin eduskunnan oikeudenmukaisuuskysymyksiin koskien oikeuskanslerista tehtyä muistutusta, että tämä ed. Rosa Meriläisen ja ed. Irina Krohnin tekemä aloite oli kyllä minulta mennä ohi. Vain oikeastaan sen verran tuossa valmistauduin tähän puheenvuoroon, kun kuuntelin ed. Irina Krohnin puheenvuoroa. Kaunis, erittäin kaunis puheenvuoro. Kuulun niihin, joilla on tämä vihkimisoikeus Suomessa.

Lähtökohtana mielestäni — jos muutamia näkökulmia tästä näin spontaanina reaktiona otan — kasvatus on perustaltaan kysymys, joka on vanhempien vastuulla. Se on nimenomaan vanhempien vastuulla, mutta esimerkiksi nyt, kun olen täällä, joudun tekemään aika paljon delegointia tässä suhteessa. Ja varmaan monet muutkin edustajat ovat huomanneet, että he joutuvat nimenomaan ehkä kipeälläkin tavalla tekemään delegointia aivan olennaisessa ihmisyyteen liittyvässä kysymyksessä.

Se delegointi tapahtuu viiden kuuden tunnin osalta ainakin minun lapseni kohdalla, kun kuudesta lapsesta viimeinen vielä on peruskoulussa, sillä tavalla, että koululaitos hoitaa sekä opetusta että toivon mukaan myös kasvatusta siellä. Minun tahtoni on, että siellä oppiaineitten joukossa on myös uskonnon opetusta, luterilaista, nykyisin ei tosin tunnustuksellista, mutta kuitenkin lähtökohdiltaan sillä tavalla, että sen tunnistaa selkeästi, että se on meidän omasta kristillisestä perinteestä nousevaa. Ja näin tulee tapahtumaan niin kauan, kuin tämä talo tahtoo.

Suomalaisista kuuluu noin 85 prosenttia luterilaiseen kirkkoon, sitten lisäksi on kaikkien muitten kirkkokuntien jäsenet. Minulla on sellainen käsitys, että tällä aloitteella on huonot menestymisen mahdollisuudet, jos tämä eduskunta millään tavalla heijastaa Suomen kansan todellisuutta ja sen vanhempien tahtoa nimenomaan tässä kasvatuskysymyksessä, kun se delegoi sen sellaiselle päiväkodille, sellaiselle koululle, mihin tämä opetusvastuu yleensä siirretään. Meidän tahtomme vain nyt on näin. Tämä ei ole mitään muuta uskontokuntaa kohtaan kohdistuva kannanilmaus. Se on vain oman tahdon ilmaus, miten minä tahdon, että minun lastani kasvatetaan silloin, kun en itse sitä ole tekemässä ja opettamassa, niin kuin useimmat meistä tämän siirtävät koululaitokselle.

Sitten tämä kaunis ajatus arvostamani kollega Krohnin puheenvuorossa oli tämä erityisen kaunis ajatus puhtaasta uskonnosta. Se on äärettömän kaunis ajatus, ja näitä puhtaan uskonnon rakentajia on ihmiskunnan historiassa kyllä ollut silloin tällöin, ja kun kirkkohistoriaakin olen lukenut, niin aina on käynyt niin, että mitä puhtaampaa uskontoa on rakennettu, sitä hirvittävämmät jäljet ovat jääneet jälkeen. Kehotan vain tänä päivänäkin avaamaan silmät ja katsomaan maailman eri kulttuureja ja menoa ja sitten kysymään siinä, että entä meidän suomalainen yhteiskuntamme, miten se tässä maailman kartalla sijoittuu tämmöisenä yhteiskuntana, jossa uskonnolla on se asema, mikä sillä nyt on.

Tämä puhtaan uskonnon rakentaminen poikkeaa aivan olennaisesti siitä luterilaisesta käsityksestä uskonnosta, joka meillä on täällä vallalla. Ensiksi minä sanoisin tässä nyt niin, että mitä enemmän maailman globalisoituu, kansainvälistyy, ja me kohtaamme erilaisia kulttuureja, sitä suurempi haaste meille on hoitaa tätä maailmankatsomus- ja uskonto-opetusta ja -kasvatusta meidän omassa maassamme. Omien juurien, oman tradition tuntemus, oman uskonnon tuntemus on mielestäni kaikkein paras tie rauhan rakentamiseen, suvaitsevaisuuden ja hyväksyvän ilmapiirin luomiseen koko maailmassa.

Nyt esimerkiksi suhde islamiin on tällainen, että tämä on äärettömän suuri haaste meille, jotka olemme kasvaneet kristillisestä traditiosta. Siitä sinäkin, ed. Krohn, Irina, sinä tulet juuri tästä traditiosta, ja vaikka isoisäsi olisi jo eronnut tästä ja te olette heränneet tässä, te olette juuri tässä traditiossa. Minä tunnistan sinussa kaiken olennaisen siitä, mitä tämä suomalainen yhteiskunta loppujen lopuksi tässä kristillisyydessä ja uskonnollisuudessaan on luonut.

Nyt me tulemme tähän eettiseen kysymykseen. Ja nyt on asia, josta olen täysin samaa mieltä sinun kanssasi. Ei Raamatun etiikka, kymmenen käskyn etiikka, poikkea millään tavalla yleisestä hyvästä näkemyksestä hyvästä elämästä, oikeasta ja väärästä. Se perustuu kultaisen säännön etiikkaan, ja meidän Herramme opetti tätä asiaa näin, että tämän kultaisen säännön idea on se, että rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäni, tee lähimmäisellesi niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän, jos olisit hänen sijassaan. Tämä on laki ja profeetat, näin hän kiteytti opetuksen. Ja itse asiassa missä päin maailmaa tahansa eri kulttuurissa ollaan, kun ihmisten kanssa päästään kontaktiin ja keskustellaan, melkein kaikki tunnistavat tämän aidon eettisen säännön itsessään, sydämessään. Se on perusinhimillinen sääntö. Nyt uskonnon opetuksen ja uskonnon harjoittamisen tehtävä on kirkastaa ja kiillottaa tätä sääntöä, joka meidän sydämissämme jo valmiina on.

Ne uskonnot, jotka pyrkivät johonkin vielä puhtaampaan ja kirkkaampaan, toimivat yleensä niin, että ne sumentavat järjen, ja silloin tapahtuu niin, että tämä kultainen sääntö turmeltuu. Silloin lähdetään kaduille, silloin tapetaan uskonnon kiihkossa ja innossa, tuotetaan hirvittäviä vahinkoja. Tätä on tapahtunut kristillisen kirkon, kristittyjen keskuudessa historian saatossa äärettömän paljon. Kyllähän näitä ristiretkiä on tehty. Siinä on aina kysymys siitä, että uskonto on vääristynyt ja sen ote ihmiseen on jotenkin turmeltunut, ja yleensä se tapahtuu puhtaan uskonnon tavoittelemisen ilmapiirissä. Silloin halveksitaan järjestäytyneitä rakenteita ja lähdetään perustamaan joitakin omia klikkejä ja kuppikuntia. Yleensä jäljet ovat erittäin pelottavat.

Nyt kun me tulemme tähän suomalaiseen yhteiskuntaan, niin nyt, arvoisa puhemies, on niin, että kaikilla mittareilla mitattuna me olemme ikään kuin maailman ykkösmaa. Nyt kävi vielä tässä viimeisimmässä testauksessa, että me alamme olla jo tyytyväisempiä kuin tanskalaiset, vai olivatko ne tanskalaiset meidän edellä enää siinäkään, mikä on jollakin tavalla aivan outoa, että suomalaiset alkavat myös ilmaista, että he ovat tyytyväisiä tähän elämään. Ajatellaanpa esimerkiksi korruptiokysymystä. Sehän kertoo jotakin yhteiskunnan etiikasta ja moraalista laajalla tasolla. Kun minä täälläkin seuraan tätä toimintaa, niin kyllä täytyy sanoa, että kyllä meillä tässä on yhteiskunta, jossa meidän uskonnollamme, kun uskon, että se vaikuttaa etiikkaan hyvin paljon, on erittäin hyviä tuloksia saavutettu tässä Suomenmaassa.

Nyt minä lopuksi vain totean tästä luterilaisuudesta, koska se on minun sydäntäni lähellä sen takia, että olen yliopistossa aikoinani juuri nimenomaan tästä tehnyt tutkielmani, ja minulle on ollut valtavan suuri elämys ja löytö se, että nimenomaan tämän maallisen hallinnon ja regimentin erottaminen hengellisestä on olennainen osa tätä meidän yhteiskuntaamme ja luterilaisuutta. Ja se tapahtuu niin, että tällaisessa maallisessa regimentissä me toimimme järjen perusteella. Me säädämme lait nimenomaan, ja me pyrimme varmaan tätä kultaista sääntöä pitämään mielessä, kun me erilaisia lakeja säädämme ministeriöissä. Me toteutamme siinä tätä sääntöä, että yhteiskunnassa pysyy rauha ja järjestys ja että sinne tulee oikeudenmukaisuus, että heikoistakin pidetään huolta. Nyt me keskustelemme siitä, kuinka pitkälle me hyväksymme sen, että esimerkiksi tuloerot voivat kasvaa jne. Se on sitä järjen harkintaa ja tämmöistä rakkauden toteuttamista yhteiskunnallisella tasolla.

Hengellisessä regimentissä toteutetaan uskonelämää, ja se on meillä siirretty kirkon tehtäväksi. Kirkon toimintana sille on annettu oma tietty pelikenttä tässä. Niin kuin minä sanoin, että kun (Puhemies koputtaa) 85 prosenttia — arvoisa puhemies, ihan lause pari — kun 85 prosenttia meistä haluaa näin, että kirkko tekee tätä työtä, tätä uskonnollista työtä, jotta meidän etiikkamme pysyisi kirkkaana ja puhtaana ja oppisimme lukemaan tätä kultaista sääntöä, niin se myös vapauttaa meidät, oikealla tavalla ymmärretty uskonto vapauttaa meidät toimimaan rohkeasti ja määrätietoisesti tällä maallisen regimentin alueella oikeaa ja hyvää etsien ja rauhaa ja suvaitsevaisuutta ja lähimmäisenrakkautta edistäen kaikkien uskontojen ja kansakuntien välillä.

Toinen varapuhemies:

Edustaja Rundgren, haluan tässä yhteydessä huomauttaa, että yhteisten menettelytapasäännöstemme mukaisesti emme sinuttele emmekä täysistuntopuheenvuoroissamme myöskään käytä edustajatovereistamme pelkkiä etunimiä.

Irina Krohn /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Rundgren puhui tästä puhtaasta uskonnosta. Käytin sitä ehkä hyvin eri merkityksessä, eli vaikuttaisi, että me olemme aivan samaa mieltä. Minun väitteeni oli juuri se, että on tärkeää, että uskonto ei käytä kaavun takana julkista valtaa, koska muuten pahimmillaan rikotaan tätä kultaista sääntöä, joka on tällainen empatian ja ymmärryksen sääntö, voi ollakin yhteiskunta, missä kirkko sanoo, niin kuin kirkko on muuten sanonutkin tässä viime aikoina, että hedelmöityshoidossa vain tietyt sukusolut tietyiltä ihmisiltä muodostavat perheen, ja tämän kaltaiseen puuttuu. Tavallaan minun näkökulmani on se, että tämmöiset lainsäädäntöasiat kuuluvat eduskuntaan ja kirkko voi tietysti antaa omille jäsenilleen ohjeita, millä tavalla kannattaa toimia, mutta ei ikään kuin estää muita ihmisiä yhteiskunnassa elämästä arvojensa mukaan.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila.

Kalevi Olin  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä aloite on hyvin kiinnostava. Uskon, että kirjoittajat ovat pyrkineet johonkin muuhun kuin mitä tästä tekstistä ilmenee. Mutta kun tämän aloitteen allekirjoittajina ovat edustajat Cronberg, Krohn (Välihuuto) — anteeksi, oliko — ed. Rosa Meriläinen ja ed. Krohn, jotka tunnetaan sivistyspolitiikan edistäjinä eduskunnassa ja myös Suomessa, niin tämä antaa erityissävyn siitäkin näkökulmasta, että tutkimusten mukaan uskonnon merkitys perheissä ja yhteiskunnassa on pikemminkin kohoamaan kuin laskemaan päin. Toisaalta, jos ajatellaan (Puhemies: Minuutti!) sitten, että ... Anteeksi puhemies, jatkan kohta uudelleen.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Krohnille voisi todeta, kun hän totesi, jotta filosofit ja ajattelijat ovat tulleet samaan johtopäätökseen tai samat teesit ovat olemassa, älä varasta tai tapa jnp., että kyse on vaan siitä — en ole niin hyvä tulkitsija kuin ed. Rundgren, mutta kuitenkin pyrin maallikkona, hän on ammattilainen ja minä olen maallikko, että pitää katsoa vähän sitä taustaa vasten — minä kuitenkin näen sillä tavalla tämän, jotta vaikka ne teesit ovat samat, samat arvot, kyse on siitä, jotta se filosofi tai ajattelija, joka on lausunut sen, ei vaan saa sitä omantunnon ääntä vielä kolistamaan siitä huolimatta. Se on vaan sen filosofin ajatuksia. Mutta tämä uskonto tekee sen, että sille, joka aidosti on mukana siinä, käy vaan jossakin kolistamaan se omatunto ja tekee sen ei-hyväksyttäväksi. Voi olla, että jää joku teko tekemättä, joka ei ole niiden arvojen mukainen.

Mutta toinen juttu, kun tässä puhutaan suvaitsevaisuudesta. Kun valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksessa käytiin, ketkä kävivät, mietin vaan, pitääkö jatkossa avajaispäivänä lähteä vuorotellen käymään Jehovan todistajien tilaisuuksissa tai sitten hautakivien kaatajien, saatananpalvojien, koska heidän arvonsa ovat kai yhtä hyvät heidän omasta mielestään, vaikka eivät meidän mielestä?

Tarja  Cronberg  /vihr:

Arvoisa puhemies! En puutu tähän puhtaan uskonnon ongelmatiikkaan, vaikka se onkin houkutteleva ja tavallaan liittyy voimakkaasti sotiin ja ristiretkiin.

Mutta haluaisin todeta, että Suomessa uskonnolla on pitkät perinteet ihmisten arjessa. Se tukee varmasti inhimillistä ja ihmisen kasvua. Oikeastaan toivoisi tänä päivänä, että uskonnolla olisi suurempi rooli, että lähimmäisyys tässä yhteiskunnassa, jossa yksinäisyys on todella voimakkaasti voittamassa alaa, olisi tärkeämpi arvo. Tätä taustaa vasten haluaisin korostaa, että en itse kannata niitä ehdotuksia, joita tässä on esitetty. Päinvastoin kuin ed. Olin täällä yrittää esittää ja päinvastoin kuin joissain lehtiartikkeleissa on todettu, tämä ei ole vihreiden esitys, ryhmä ei ole kokonaisuudessaan esityksen takana.

Olisi tärkeää, että myös Suomessa avauduttaisiin uskonnoille laajasti. En tarkoita sitä, mitä tänä päivänä esimerkiksi Ikea ja jotkut monikansalliset yhtiöt kannattavat, että ei enää saa pitää uskonnollista joulujuhlaa tai muuta vastaavaa, se on luonnollisesti oikeutettua silloin, kun se on osa perinnettä ja kulttuuria. Tänä päivänä Euroopan muslimeilla on muslimien julistus, jossa puhutaan siitä, että uskontoja pitää voida harjoittaa tasa-arvoisesti. Esitänkin, että vastaisuudessa ja tulevaisuudessa mietimme, mitä tämä tasa-arvoisuus tarkoittaa.

Haluaisin myös kiinnittää huomiota siihen, että Euroopan unioni on laajentumassa, Turkki on mahdollisesti tulemassa jäseneksi, ja Turkin jäsenyysvaatimuksessa korostamme sitä, että ...

Ensimmäinen varapuhemies:

Ed. Cronberg, jos haluatte jatkaa, niin siirtykää puhujakorokkeelle.

Puhuja:

Lopetan aivan heti, kaksi lausetta vielä. Haluaisin sanoa sen, että — en käytä vastauspuheenvuoroa, vaan normaalin puheenvuoron — nimenomaan Turkilta vaaditaan maallistunutta valtiota, ja joudumme tulevaisuudessa varmasti keskustelemaan näistä asioista Turkin jäsenyyshakemuksen yhteydessä.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä lakialoite on synnyttänyt tänä iltana hyvän arvokeskustelun, jossa käydään läpi hyvin mielenkiintoisia teemoja, ja on hyvä, että eduskunnassa on tämän tyyppinen keskustelu. Aivan erityisen lämmöllä kuuntelin ed. Pulliaisen puheenvuoroa muun muassa ja edustajakollegoitten puheenvuoroja aivan yleensäkin. Tällaiselle keskustelulle antoi tämä lakialoite luontevan sijan. Kiitoksia siitä, että tälle keskustelulle löytyi aihetta ja sijaa. Kyllä meidän pitää voida katsoa asioita myös niistä näkökulmista, jotka ovat päivänpolitiikan, voisi sanoa, ei sivussa vaan siellä hieman ylemmällä tasolla ja jotka sitten vaikuttavat meidän arkeemme.

Aivan niin kuin ed. Rundgren täällä toi esille, niin uskonkysymyksissä se uskon syvin sisältö, ihmisen suhde Jumalaan tai jumaluuteen, on hänen henkilökohtainen asiansa. Mutta kyllähän uskonto, uskonnollinen elämä ja uskon mukaan eläminen yhteiskunnassa, työssä, harrastustoiminnassa, vapaa-ajassa, tämä kaikki sitten koskettaa hyvinkin syvästi yhteiskuntaa.

Aikanaan kun kristinusko vainotusta kirkosta, katakombeista tuli sitten yhteiskunnassa vaikuttavaksi kirkoksi, niin sillä oli myös yhteiskuntaan tietyt seuraukset. Kristittyjen pyhäpäivä, jota he viettivät viikon ensimmäisenä, tuli Rooman valtakunnassa vapaapäiväksi Rooman sotaväenosastoissa, ja voidaan sanoa, että tuolta Konstantinus Suuren ja Theodosiuksen ajoilta alkoi ensimmäinen työaikalaki. Siihen saakka ne ihmiset, joitten osana oli tehdä työtä, tekivät jokaisena päivänä sitä, mutta kun kristinusko sai Rooman valtakunnassa asemaa, jossa se vaikutti yhteiskunnassa, niin sillä oli seuraukset. Lepopäivä tuli ihmisille, kristittyjen pyhäpäivä, ja vasta 70-luvulla tapahtui sitten toinen vapaa-ajan ja levon suuri mullistus, kun monilla aloilla siirryttiin viisipäiväiseen työviikkoon.

Antiikin aikana ei välttämättä ihmisarvoa kaikkialla kunnioitettu. Spartassa tyttölapsia pidettiin vähempiarvoisina ja jätettiin heitteille, jopa surmattiin. Meksikossa esimerkiksi oli hyvin julma, verinen uskonto, jossa surmattiin ihmisiä. Ihmishenki ei siellä merkinnyt kovinkaan paljon. Näitä tietysti voisi tuolta antropologian historiasta selvittää muitakin malleja, mutta kun kristinusko tuli vaikuttamaan maailmassa, niin se loi inhimillisyyttä, orjuus poistettiin, naisen asema parani, luotiin pohjaa sille, mikä nyt tunnetaan tasa-arvona, ja sille tuli sijaa yhteiskunnassa, ja tässä on koko meidän länsimaisen, voisi sanoa, maailmanhistoriamme perusta, meidän elämännäkemyksemme perusta, joka eri tavoin toteutuu kansojen lainsäädännössä, YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa jne.

Kun sitten tarkastellaan asioita eri valtioissa, miten valtion ja kirkon väliset suhteet on järjestelty, niin siinä ennen muuta on merkitystä historiallisella kehityksellä ja sillä rakenteella, mikä maassa on uskonnollisissa väestönjakautumaosuuksissa. Ranskalla on aivan oma historiansa. Ranskan olosuhteet ovat toiset kuin meidän. Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa on aivan oma historiansa, aivan oma uskonnollinen jakautumisensa, ja meillä täällä Pohjoismaissa ja Suomessa on meidän omamme. On luonnollista, että se lainsäädäntö, joka meidän maassamme on, mukautuu siihen, mikä on meidän historiallinen kehityksemme, mikä on meidän tämä päivämme ja minkä pohjalta me myös luomme tulevaa.

Eräs nuori äiti sanoi työpaikalle tullessaan, kuinka toiset kasvattavat hänen lastaan, kun hän aamuisin vie lapsensa päivähoitoon ja työpäivän jälkeen sitten iltaisin hänet sieltä hakee. Elikkä kyllä kristityillä vanhemmilla on oikeus edellyttää myös päivähoidolta selkeää kristillistä kasvatusta. Tässä minä asetan todella suuren kysymyksen päivähoidolle arvokasvatuksesta, jotta oikean ja väärän erottaminen säilyy.

Aikanaan vuonna 72, kun tulin papin työhön, niin meillä Keuruulla haluttiin säilyttää käräjien aloittamispäivänä käräjäsaarnat. Nehän olivat jääneet vaatimuksesta pois muutama vuosi aikaisemmin, mutta tuota tapaa haluttiin säilyttää. Sitten kävi sillä tavalla, että arvostamani esimieheni inhimillisesti unohti tuon käräjäjumalanpalveluksen pidon, jolloinka sitten tuomari totesi, että kun näin on, niin luovutaan tuosta käytännöstä. Siellä oli yleensä muutamat lautamiehet, poliisit ja ehkä joku muukin käräjille tulija, saman verran kuulijoita kirkossa kuin tänään täällä eduskunnassa salissa. Tavasta luovuttiin.

Tapasin illalla sitten ansioituneen kunnallismiehen, joka oli ollut hyvin pitkään Suomen Kansan Demokraattisen Liiton, SKDL:n, kunnallismiehenä ja pitkäaikainen käräjien lautamies, ja hän on valittanut ja pettynyt siitä, että käräjäjumalanpalveluksista luovuttiin. Hän sanoi, että nyt luovutaan siitä, mikä on meidän käräjäkäytäntömme kaikkein syvin perusta. Hän koki näin, ja tähän ajatukseen, arvoisa puhemies, tämän puheenvuoroni päätän.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! En todellakaan näe, että tämä aloite palvelisi sitä tarkoitusta, joka tässä perusteluosuudessa on määritelty, eli suvaitsevaisuutta tai että se edistäisi muiden uskontokuntien toimintamahdollisuuksia tai yhdenvertaisuutta. Jos esimerkiksi uskontokuntien yhdenvertaisuutta haluttaisiin lisätä vaikkapa vihkimysoikeuden suhteen, niin oikeampi ratkaisu olisi laajentaa muillekin kirkkokunnille kuin luterilaiselle ja ortodoksiselle kirkkokunnalle tämä vihkimysoikeus ajatellen vaikkapa helluntai- tai vapaakirkkoa, helluntaikirkkoa, helluntaiseurakuntia, kuin että tämä mahdollisuus kokonaan poistetaan.

Pidän myös hyvin naiivina sitä ajatusta, että Yleisradion hartausohjelmien määrä lisääntyisi tai monipuolistuisi, jos Yleisradiolta poistettaisiin tuo lakisääteinen velvoite hartausohjelmien tekemiseen ja lähettämiseen. Päinvastoin tälläkin hetkellä suuret joukot kansalaisia toivoisivat enemmän ja monipuolisempia hartausohjelmia. Esimerkiksi itseeni ainakin ottaa jatkuvasti yhteyttä ihmisiä, jotka toivoisivat, että joka sunnuntai tulisi televisioitu jumalanpalvelus tai esimerkiksi televisiopyhäkoulu, jota on jopa kansalaisadressien voimin yritetty Yleisradiolta vaatia, mutta ei ole toivottuun lopputulokseen päästy. En usko todellakaan, että tämä aloite palvelisi näiden kansalaisten toiveita.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa puhemies! Kuten täällä edustajakollegat totesivat, tämä varmasti arvokeskustelua edistää myös eduskunnassa ja siltä osin palvelee ihan tärkeitä pyrkimyksiä. Toisaalta ed. Cronberg käytti tärkeän puheenvuoron, koska hänen kannallaan vihreän liiton puheenjohtajana tietenkin on suuri merkitys tällaisessa asiassa, ja hän perusteli näkemystään tavalla, jonka itsekin voi allekirjoittaa.

Mutta, arvoisa puhemies, täällä on käytetty myös sellaisia puheenvuoroja, esimerkiksi ed. Rundgren ja ed. Lahtelakin, jotka kyllä puoltavat sitä, että perustuslain muuttamisessa pitää olla näissä asioissa hyvin varovainen.

Sitten tässä on hieman sellainen, arvoisa puhemies, vähän vanhan ajan marxilais-leniniläinen vivahde, vaikka kirjoittajat eivät pyri siihen. Tekstin kun lukee, niin siihen tällä ei pyritä, mutta tässä on eräänlainen pohjavire. Kuitenkin tässä on kaksi vihreiden allekirjoittajaa, ja tämä kyllä kiinnostaa, koska tämä asia menee syvimpään sisälle ja iholle suomalaiseen ihmiseen.

Samoin tässä on ristiriitaisuuksia, arvoisa puhemies. Kun otsikossa sivulla 3 todetaan hartausohjelmien poistaminen Yleisradion lakisääteisistä tehtävistä, niin tuon yhtiön hallintoneuvoston jäsenenä sitten kysyn, mitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että tarkoituksena ei ole hartausohjelmien lakkauttaminen, vaan Yleisradio voi edelleen lähettää eri uskontokuntien hartausohjelmia, siis kuitenkin sanotaan, että hartausohjelmia lähetetään.

Se, että tasapuolisuus toteutuu, on varmasti nykyajan pyrkimys, mutta, arvoisa puhemies, suomalaisen yhteiskunnan menestys perustuu tutkimusten mukaan esimerkiksi työelämässä juuri protestanttiseen etiikkaan, nimenomaan maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa mutta myös teollisessa työn etiikkaan, ja silloin kannattaa kyllä kysyä, onko syytä esimerkiksi lähteä luopumaan tällaisesta luterilaisesta näkökulmasta. Itse en kyllä lähtisi, mutta ymmärrän, että tämä moniarvoisuus on tarpeen.

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! En todellakaan näe, että uskontojen tasa-arvoisuutta edistettäisiin tämän lakialoitteen linjaa toteuttamalla. Toistan sen, mitä tuossa aikaisemmin totesin, että tähän tasa-arvoisuuteen liittyy myöskin tällainen suvaitsevaisuuden ulottuvuus, ja se kyllä toteutuu parhaiten niissä yhteiskunnissa, joissa ihmiset tuntevat oman taustansa ja oman kulttuurinsa. Tähän suvaitsevaisuuteen meidän yhteiskunnassamme täytyy kyllä nyt palauttaa sitten myöskin tämä ulottuvuus, että me myöskin suvaitsemme niitä, joilla todella on uskonnollinen vakaumus ja jotka sen tuovat esiin ja elävät sen mukaan, ettei se suvaitsevaisuus ole vain yksipuolista, niin että suvaitaan sellaista, joka arvostelee ja kyseenalaistaa tätä. Tämän tyyppinen kehityssuunta minusta on myöskin ollut meneillään, ja toivon vain, ettei tuossa äskettäin hallituksen piirissä käyty keskustelu näitten kristillisten koulujen tai erilaisten koulujen hyväksymisestä heijastaisi tällaista kielteistä asennetta, koska se minusta on huolestuttavaa. Kyllä meillä tähän Suomenmaahan mahtuu hyvin monenlaista, ja silti on niin, että on mielestäni erittäin tärkeää, että me nämä omat juuremme tunnistamme ja pidämme niistä vankasti kiinni. Siihen perustuu se, että nämä lait ovat voimassa, joita nyt sitten esitetään tässä lakialoitteessa muutettaviksi.

Irina Krohn /vihr:

Arvoisa puhemies! Haluan oikaista ja tarkentaa muutamia asioita.

Ed. Lahtela kysyi, miten hoidetaan tämä, mitä tulisi avajaisjumalanpalveluksen tilalle, saisivatko saatananpalvojatkin sitten kutsua eduskunnan. Vastaan nyt. Olen tottunut siihen, että kaikki huhut, kun ne koskevat vihreitä, jostain syystä tuntuvat leviävän herkästi. Eivät tietystikään. Saatananpalvojat eivät ole mikään uskonto Suomessa. Se ei ole rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta. Missään muotoa uskonnollinen suvaitsevaisuus ei tarkoita, että saatananpalvojat kutsuvat eduskunnan avajaisiinsa.

Mutta millä tavalla, jos tilanne muuttuisi, voisi asian järjestää? Esimerkiksi Amerikassahan Amerikan valtiolla tai Yhdysvalloilla ei ole uskontoa, mutta se uskoo Jumalaan. Siellähän on kongressissa papit ja muut. Kun meillä on ekumeenisia jumalanpalveluksia, mikä tarkoittaa, että eri kristikunnat järjestävät yhdessä jumalanpalveluksia, niin voisi olla tilanteita, missä eri uskontokunnat järjestävät yhteisiä juhlia. Tämä voisi olla yksi mahdollisuus, että tämmöistä tarjotaan, tai toinen ratkaisu esimerkiksi, mikä voisi olla aivan upeata, on, että ne edustajat, jotka kuuluvat johonkin uskontokuntaan tai eivät mihinkään, pitäisivät oman kannattajiensa, tämän uskontokunnan kanssa, tällaisen avoimen avajaisjuhlan. Kyllä tähän on ratkaisuja. Mutta semmoista ratkaisua, että saatananpalvojat kutsuvat eduskunnan avajaisiin vihreiden tuella, ei ole ollut tarjolla. Toivon todella, että puhutaan asiasta, joka on meille tärkeä. Niin kuin sanoin, tämä on keskustelun aloite.

Olen vähän pettynyt näihin kollegojen puheenvuoroihin, koska te toteatte hyvin selvästi, että tämä ei vastaa teidän käsitystänne ja tämä ei ole ratkaisu niihin ongelmiin, mutta teillä ei ole mitään ratkaisuja ja teillä ei ole mitään vastauksia niihin kysymyksiin. Ed. Kalevi Olin, joka on kollegani hallintoneuvostossa, tietää aivan hyvin, että olen usein hallintoneuvostossa kysynyt siitä, miten hartausohjelmat käsittelevät, voisiko olla mahdollista esimerkiksi islaminuskoisten ramadan-pyhään liittyvä hartausohjelma. Hallintoneuvostossa Jussi Tunturi sanoi, että kun tämä laki on näin kirjoitettu, se tarkoittaa sitä, että käytännössä Yleisradio palvelee vain kristittyjä hartausohjelmissa.

Niin kuin sanoin aikaisemmin tässä, kun tämä malli on nyt tällainen, että se ohjaa sen yhteen uskontoon, siitä samalla seuraa, että ei ole muita. Niin kuin sanoin, meillä vihreillä on yksimielisesti hyväksytty kulttuuripoliittinen ohjelma, jossa käsitellään myös Yleisradiossa nimenomaan hartausohjelmien poistoa, ei siksi, että uskonnolliset ohjelmat eivät kuuluisi Yleisradion tehtäviin, vaan koska tämä nykymalli ei mahdollista moniäänisyyttä. Todella kun tämän lakialoitteen tiimoilta olen keskustellut ihmisten kanssa, niin hyvin moni luterilainen kokee tämän monikulttuurisuuden juuri semmoisena uhkana. Niin kuin varmaan ed. Räsänen muistaa, kun oli uskonnonvapauslaki, levisi hurjat huhut, että Suvivirsi on kielletty. Olin itse silloin sivistysvaliokunnan jäsen ja tiedän, että tätä se ei tarkoittanut.

Ensimmäinen reaktio meillä oli se, että me kuvittelimme, että meidän pitää jotenkin piiloutua ja kätkeä itsemme. Tässä oli kysymys pelkoreaktiosta. Ehkä tätä on käsitelty, mutta sitten näiltä samoilta luterilaisilta, joille olen sanonut, että kannatan Suvivirttä — niin kuin sanoin, emme pura kirkkoja siksi, että kävelee islamilainen tai kävelee hindi kaduillamme — heiltä kysyn sitä, millä tavalla me voimme sallia näiden muiden uskontojen näkymisen. Me sallimme sen tavallaan, meillähän on tämä koulumalli. Mutta Yleisradiossa emme koskaan kuule suomenkielisinä muiden uskontojen uskonnollisia ohjelmia. Juuri sillä tavalla tämä tulisi osaksi myös tätä meidän arkipäiväämme.

Kun ed. Räsänen sanoi, että ei toivo tämän hartausohjelman kumoamista, koska se edistää asiaa, ja puhuitte myös tästä vihkimisoikeudesta, että sen voisi laajentaa helluntalaisiin ja muihin, niin haluaisin kysyä teiltä, jotka ansiokkaasti olette puolustaneet kristinuskon asemaa tämmöisessä julkisen vallan erityissuojeluksessa, minkälaisia toimenpiteitä teillä on esittää, että valtiovalta toimisi sen suuntaisesti, että ei tule sellaisia konflikteja kuin vaikkapa Tanskassa, jossa sen juuret eivät suinkaan ole tässä pelkässä pilakuvassa, vaan Euroopan muslimien kokemuksissa, että heidän kokemuksensa pyhästä tai heidän uskontonsa ei ole yhtä arvokas.

Voi olla, että tämä lakialoite ei ole paras mahdollinen eikä ole ratkaisu, mutta varmaan olemme tämän keskustelun aikana tunnustaneet joitakin yhteisiä ongelmia. Toivoisin tietysti, että ne, jotka tuomitsevat tämän lakialoitteen huonoksi ratkaisuksi tilanteeseen, esittäisivät joitakin ehdotuksia. Esimerkiksi tästä uskontotieteen oppiaineesta, muistan, että silloin kun todella esitin sitä neljä vuotta sitten, niin toin esille sen tilanteen, että vain elämänkatsomustiedon opettajia, ev.lut. ja ortodokseja, koulutetaan yliopistoissa ja nämä kouluopetuksen oppiaineet on mahdollista kirjoittaa ylioppilastutkinnossa. Oppilaan kannalta tämä meidän suvaitsevainen systeemimme, missä kolme oppilasta saa oman uskonnon opetusta, ei ole oikeusturvan kannalta tasavertainen. Näiden opettajien opetusta ei ole valvottu. Oppilas ei voi siitä saada ylioppilastutkinnon ainetta, ja on ollut viitteitä, keskustelua, että aina tämän oman uskonnon opetus ei ole niin ei-tunnustuksellista ja niin laadukasta kuin meillä opetussuunnitelman ja koululainsäädännön mukaan pitäisi olla.

Minusta tuntuu, että silloin kun tehtiin tätä koululakia ja muuta, oli paljon sellaisia, jotka eivät olisi halunneet luopua siitä tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta, josta piti luopua Suomen solmiman ihmisoikeussopimuksen mukaan. Silloin tämä oman uskonnon ratkaisu oli niin houkutteleva, ja silloin turvattiin evankelisluterilaisille ja suurelle osalle ortodoksioppilaita tilanteen jatkuminen suurin piirtein samanlaisena eikä huolehdittu silloin näiden Suomeen muuttaneiden tai muiden uskontojen oppilaiden oikeusturvasta.

Mielestäni, kun niin voimakkaasti esimerkiksi korostatte kristillisen kulttuuriperinnön tuntemusta osana suomalaista yhteiskuntaa, niin minä juuri sillä uskontotieteen aloitteella olisin halunnut tarjota tämän mahdollisuuden myös meidän maahanmuuttajataustaisille oppilaillemme, koska tietysti silloin, kun uskontotieto on aine, niin se tarkoittaa sitä, että siinä ovat hyvin suurena osana meidän kulttuuriperintöömme kuuluvat asiat.

Sitten vielä, kun niin selvästi nähdään, että ev.lut. kirkko on monen mielestä juuri sellainen, että sen oleminen osa tätä perustuslakia ja muuta ei kuitenkaan riko tätä maallisen ja hengellisen vallan eroa, mistä ed. Rundgren puhui, niin haluaisin kuitenkin muistuttaa, että olemme Euroopan unionin jäsen, olemme maailman jäsen ja meillä on juuri nimenomaan esimerkkejä siitä, että monissa maissa myös kristinusko, vaikkapa Euroopassa katolisen kirkon toiminta, ei ehkä täytä sitä ajatusta, mikä meillä on uskonnon ja julkisen vallan erosta. Tavallaan minusta tuntuu hieman naiivilta Euroopan unionin jäsenenä olla näkemättä sitä kytköstä, että usein, kun puhumme Euroopan unionissa kristillisten arvojen vahvistamisesta tai vaikkapa mainitsemisesta perustuslaissa, niin kysymys ei ole suinkaan siitä meidän tuntemastamme luterilaisesta valtionkirkosta, joka on todella kristinuskon piirissä joidenkin mielestä sivuhaara, mutta ainakin lukumääräisesti vähemmistö, pienempi osa kuin katolinen kirkko.

Siinä mielessä haluaisin kysyä teiltä, jotka näette tämän kristinuskon vaikutuksen niin positiivisena ja merkittävänä Suomessa, niin kuin varmaan voidaan perustellusti osoittaa, onko teillä yhtä myönteinen suhde siihen vaikutusvaltaan, mitä esimerkiksi katolinen kirkko Euroopassa tai Yhdysvalloissa käyttää vaikkapa lähettämällä senaattoreille kirjeitä, missä piispat kertovat, että heidät tuomitaan helvettiin heidän poliittisista mielipiteistänsä.

Tämä on se keskustelu, mitä haluaisin meidän edustajien voivan käydä. Sen lisäksi, että kaikki tunnustamme uskontojen ja uskomisen arvon yksittäiselle ihmiselle, yhdessä vetäisimme sitä rajaa, mikä on se, mitä pidämme soveliaana tai hyvänä, milloin kirkko uskon nimissä puhuen haluaa suoraan puuttua tähän maallisen tai poliittisen vallan käyttöön. Minun mielestäni silloin, kun maallista valtaa ja kirkkoa ei ole ihan selvästi erotettu kahteen eri osaan, niin kuin vaikkapa Ranskassa, niin on tämä vaara tämmöiseen epäasialliseen puuttumiseen, josta tässä Esa Lahtela sanoi, että tämän kaltainen aloite ei välttämättä olisi mahdollinen (Puhemies: Ed. Krohn, 10 minuuttia!) islamin maissa. Toivoisin, että tulisi vastauksia myös eikä vain moitteita.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Olisin ihan mielelläni antanut aloitteen allekirjoittajiin kuuluvalle ed. Krohnille tilaisuuden käyttää tässä ansiokkaassa illan keskustelussa viimeisen puheenvuoron, mutta olin havaitsevinani selkeitä kysymyksiä ja ajattelin, että kun täällä on niin hyvää keskustelua käyty, niin haluan sitten näihin kysymyksiin osaltani jotain vastata.

Tästä vihkimisoikeudesta, joka on yksi aloitteen kysymys. Valtioneuvosto antaa luettelon niistä uskonnollisista yhteisöistä, joilla on tässä maassa vihkimisoikeus. Tämä luettelo on yllättävänkin pitkä. Se lähinnä perustuu siihen, että näillä yhteisöillä on rekisterin pito jäsenistään, ja tämä ilmeisesti on se syy, miksi yhteisöt ovat saaneet tämän vihkimisoikeuden. Siellä käsittääkseni, jos tuota listaa oikein muistan, on muitakin kuin kristillisiä yhteisöjä ollut jo pidemmän aikaa tuossa joukossa. Tämä on kyllä hyvin otettu huomioon käytännöissä. Tässä suhteessa käytännöt varmasti ovat toimivia. Jos löytyy yhteisöjä, jotka pitävät yllä rekisteriä ja täyttävät ne edellytykset, jotka laki vaatii, niin tuo vihkimisoikeus tässä maassa sitten myönnetään.

Ed. Krohn toi esille myöskin eri maiden erilaista käytäntöä, eri kirkkokuntien erilaista käytäntöä. Meillä Suomessa on meidän omamme. Kansanedustajiinhan voivat vaikuttaa eri sidosryhmät, ja ne toivon mukaan pitävät kansanedustajiin myös yhteyttä. Eri maissa kansanedustajilla on hieman erilainen asema. Suomessa voimme olla mielestäni varsin pitkälti kiitollisia siitä, että meillä on näin hyvä kansanedustuskäytäntö järjestelmänä kuin meillä on, jossa kansanedustaja voi toimia hyvin itsenäisesti. Mutta toivon mukaan sidosryhmät pitävät yhteyttä, ja tietysti kansanedustajienkin on hyödyllistä pitää sidosryhmiin yhteyttä. Jos joku kirkko antaa kantansa ja tiedottaa siitä kansanedustajille, minusta se on selkeää sidosryhmäyhteyttä. Ei siinä minun mielestäni mitään pahaa tällä tavalla voi olla.

Haluan kiittää, että meillä on ollut tänä iltana poikkeuksellinen keskustelu, jossa on käyty myös hyvää arvokeskustelua.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Kun kuuntelin ed. Krohnin puheenvuoroja, niin mieleeni nousi ajatus, että ehkä tämä aloite osittain johtuu siitä, että esimerkiksi islaminuskoisten muslimien ajattelua ette ehkä tunne kovin syvästi. Nimittäin esimerkiksi Tanskassa ei toki ollut kysymys islamilaisista hartausohjelmista tai islaminuskon ja valtion suhteesta tai kouluopetuksesta, vaan heitä yksinkertaisesti loukkasi se, että sitä, mikä heille on pyhää, pilkataan. Siksi pikemminkin ajattelen, että tämä aloite veisi ojasta allikkoon, koska siinä poistettaisiin juuri tämä, mikä on myös heille tärkeää, eli kielto julkisesti pilkata sitä, mitä uskontokunta pitää pyhänä, tai pilkata Jumalaa.

Minusta oikeutuksen juuri siis nimenomaan kristillisten kirkkojen asemalle yhteiskunnassa, esimerkiksi sille, että lainsäädännössämme mainitaan aivan erityisellä tavalla luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko, antaa se, että niin suuri osa suomalaisista yksinkertaisesti kuuluu kristillisiin kirkkoihin, yli 80 prosenttia. Kyllä ihan demokratian periaatteiden pohjalta on aivan oikein, että silloin myös kristillisten arvojen, kristillisen kulttuuriperinnön vaikutus näkyy, puhutaanpa sitten Yleisradiosta tai koululaitoksesta tai yleisesti ottaen lainsäädännöstä.

Irina Krohn /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Räsäsen logiikka on hieman ontuva, tai mitä mieltä olette siitä, että jos muslimien lukumäärä Suomessa on vaikkapa suurempi kuin ortodoksien, pitäisikö heillä tämän lukumäärän mukaan olla myös oikeus näihin hartausohjelmiin. Mielestäni hienossa yhteiskunnassa se ei nyt ole ihan vain tällainen matemaattinen malli, että 80 prosenttia saa kaiken ja 20 prosenttia ei mitään.

Keskustelu päättyy.