Vesa-Matti Saarakkala /ps(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Vuonna 2012 vankiloistamme vapautui 3 728 vankia. Heistä niin sanottuja ensikertalaisia oli 476, siis sellaisia ensikertalaisia, joilla on edellisen rikoksen tuomion suorittamisesta kulunut 3 vuotta, ja tällöin he ovat saaneet uudestaan tämän ensikertalaisuusstatuksen. Merkittävä määrä oli tällaisia vankeja.

Rikosseuraamusviraston mukaan meillä vankeusrangaistuksen kesto on keskimäärin 58 prosenttia siitä, minkä oikeus määrää, eli vähän yli puolella keskimäärin selviää sitten todellisuudessa. Ensikertalaiset selviävät todellakin automaattisesti tällä puolella, uusijat kahdella kolmannesosalla ja nuorisovangit kolmanneksella. Lisäksi on tätä valvottua koevapautta tarjolla, joka käytännössä lyhentää ehdotonta vankeusrangaistusta 6 kuukaudella. Muissa Pohjoismaissa esimerkiksi ensikertalainen ei pääse vapaaksi yhtä nopeasti eikä tällaista ensikertalaisuusstatusta, joka Suomessa on käytössä, tunneta siellä, eli siellä ensikertalainen voi olla todellakin vain kerran.

Viimeksi eduskunta on noin seitsemän vuotta sitten pohtinut tätä asiaa, ja silloin ikävä kyllä on tehty se arvio täällä silloisten kansanedustajien toimesta, joita keskuudessamme täällä varmasti vieläkin on monia, että tässä käytännössä ei ilmene heidän mielestään mitään ongelmaa ja tämä vastaa sitten heidän mielestään kansalaisten oikeustajuntaa. Nyt toivottavasti tähän muutamien ikävien esimerkkien jälkeen suhtauduttaisiin eri lailla, suhtauduttaisiin tiukemmin ja siten, että ei vaarannettaisi sitä legitimiteettiä, joka meidän oikeuslaitoksella on. Meillähän tuomiot ovat muutenkin aika löysiä, jos noin kansainvälisesti vertailee, ja esimerkiksi tietyt lievät tuomiot rattijuopumuksiin liittyvistä kuolemantuottamuksista kyllä koettelevat kansalaisten oikeustajua vakavalla tavalla.

Suomalaisen rangaistusjärjestelmän perustana toimivat yhdenmukaisuus- ja suhteellisuusperiaatteet. Yhdenvertaisuusperiaate nojaa perustuslain 6 §:n ohella muun muassa rikoslain 6 luvun 3 §:ään. Määritelmällisesti yhdenvertaisuusperiaatteella tarkoitetaan samanlaisten oikeustapausten samanlaista kohtelua ja erilaisten oikeustapausten erilaista kohtelua. Yhdenvertaisuusperiaate pyrkii takaamaan oikeuslaitoksen rangaistuskäytännön yhteneväisyyden, joka on välttämätöntä oikeudenmukaisen rangaistusseuraamusjärjestelmän olemassaololle. Rikoslain 6 luvun 4 §:ssä taas säädetään suhteellisuusperiaatteesta, jonka mukaan rangaistus on mitattava sen mukaan, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

Arvoisa herra puhemies! Suomen rikoslain kaksi johtavaa periaatetta yhdenmukaisuudesta ja suhteellisuudesta ovat joutuneet viime vuosina haastetuiksi lukuisten oikeustapausten johdosta, joiden voidaan katsoa loukanneen kyseisten periaatteiden toteutumista. Yhdenvertaisuusperiaatteen suurimpana ongelmana on oikeustapausten samankaltaisuusarvioinnin vaikeus sen tosiasian johdosta, että identtisiä rikosjuttuja ei ole olemassa. Tämänkaltainen arviointi on luonnollisesti myös herkkä subjektiivisille vaikutteille muun muassa syyttäjän tai esitutkintaa suorittavan poliisin henkilökohtaisten näkemysten välityksellä. Suhteellisuusperiaatteen absoluuttisen näkökulman, joka tarkastelee rikosten ja rangaistusten välistä suhdetta, voidaan ajoittain katsoa tulleen puutteellisesti huomioiduksi oikeusjärjestelmässämme.

Viime vuosikymmeninä rangaistuskäytännössä on yleistynyt tulkinta, jonka mukaan rikoslain 2 c luvun 5 §:n 2 momentin ensikertalaisuussäännökset painavat tuomioistuinratkaisuissa rikosoikeuden normijärjestelmän periaatteita enemmän. Suhteellisuusperiaatteen absoluuttisen näkökulman toissijaisuus ensikertalaisuuspykäliin nähden on jopa tietyssä määrin vähentänyt oikeuslaitoksen nauttimaa legitimiteettiä kansalaisten keskuudessa. Oikeuslaitoksen nauttiman arvostuksen varmistamiseksi suomalaisten keskuudessa olisi rikosten ensikertalaisuusnormisto saatettava tilaan, jolla on kansalaisten enemmistön selkeä hyväksyntä.

Suomen vapaamielistä rikosoikeudellista linjaa vankeusrangaistusten suhteen on perusteltu pitkälti kustannussyillä. Itse olen nähnyt muun muassa sellaisen laskelman, että mikäli nämä vankeusrangaistukset suoritettaisiin sataprosenttisesti eikä tällaisia vapautumisia ja ensikertalaisuussäädöksiä olisi, niin saattaisivat ehkä menot nousta muutaman sata miljoonaa euroa, mutta toisaalta ehkäpä sillä olisi myös sitten rikoksia ennalta ehkäisevä vaikutus, näin uskon. Rangaistusten täytäntöönpanojärjestelmän on uskottu kuormittuvan siis liikaa, mikäli vankeinhoitolaitosten asukkaiksi tulisi nykyistä huomattavasti enemmän vankeja.

Tähän oikeustajunnalle vieraaseen näkökulmaan voidaan todeta, että vankien määrän lisääminen olisi mahdollista toteuttaa tarkastelemalla vankien ylläpitojärjestelmän tason tarkoituksenmukaisuutta. Tämä seuranta olisi erityisesti kohdistettava ulkomaalaisten vankien aiheuttamiin kuluihin vertaamalla niitä muiden Euroopan maiden parhaisiin käytäntöihin. Tällöin vankiloiden ylläpitokustannuksia voitaisiin kohtuullistaa ja vankien määrää lisätä ilman, että se aiheuttaisi rangaistusten täytäntöönpanojärjestelmälle ylitsepääsemätöntä rahallista estettä. On myös huomioitava nykyistä ankaramman rikoslain rikoksia ennalta ehkäisevä vaikutus, kuten aiemmin totesin.

Arvoisa puhemies! Pitkälti riippumatta rikoksen vaikutuksista, muun muassa toisten ihmisten oikeushyviin kohdistuneista loukkauksista, vaikuttavat tuomitun vankeusrangaistuksen pituuteen rikoslain 2 c luvun 5 §:n 2 momentin mukaiset ensikertalaisuussäännökset. Tällöin vanki, joka ei rikosta edeltävinä kolmena vuotena ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa, on oikeutettu ehdonalaisuuteen pääsyyn, kun vankeudesta on suoritettu puolet. Mikäli tuomittu on alle 21-vuotias, tuomitusta vankeusrangaistuksesta on suoritettava ainoastaan yksi kolmasosa.

Vain rikoslain 2 c luvun 11 §:ssä listattujen vakavien rikosten ja vähintään 3 vuoden vankeuteen johtavien rikosnimikkeiden kohdalla voi tuomioistuin syyttäjän vaatimuksesta määrätä tuomion suoritettavaksi kokonaan vankilassa, mikäli henkilö on syyllistynyt kyseisessä pykälässä yksilöityihin rikoksiin uutta tuomiota edeltävän 10 vuoden aikana ja jos hän on erityisen vaarallinen.

Arvoisa herra puhemies! Rikoslain ensikertalaisuusnormiston saattamiseksi sekä kyseisen lain perustana toimivaa yhdenvertaisuusperiaatetta että kansalaisten oikeustajuntaa vastaavaksi olisi ensikertalaisuuden nojalla myönnettävä ehdonalaiseen vapauteen pääseminen rajattava koskemaan ainoastaan tosiasiallisesti ensimmäiseen vankilatuomioon johtanutta rikosta, mutta mikäli henkilö on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen murhasta, taposta, surmasta, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä raiskauksesta, törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä ryöstöstä, törkeästä tuhopoltosta, joukkotuhonnasta, rikoksesta ihmisyyttä vastaan, törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan, sotarikoksesta, törkeästä sotarikoksesta, kidutuksesta, törkeästä ihmiskaupasta, panttivangin ottamisesta, törkeästä terveyden vaarantamisesta, ydinräjähderikoksesta, kaappauksesta, terroristiseen tarkoitukseen tehdystä rikoksesta taikka sellaisen rikoksen yrityksestä tai osallisuudesta sellaiseen rikokseen, ehdonalaiseen vapauteen ei voisi päästä, vaikka olisi ensikertalainen. Tätä siis lakialoitteessani ehdotetaan.

Tästä poiketen alle 21-vuotiaalle henkilölle määrätyn vankeusrangaistuksen suhteen voitaisiin soveltaa voimassa olevaa ensikertalaisuuskäytäntöä, mikäli henkilöä ei tuomiota edeltävinä 3 vuotena ole tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen eikä häntä ole tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen noista edellä mainitsemistani rikoksista. Alle 21-vuotiaana suoritetun ehdottoman vankeustuomion pituus ehdonalaiseen vapauteen pääsemiseksi olisi kuitenkin syytä nostaa sekin, ja nostaa se puoleen kokonaisrangaistuksen määrästä nykyisen kolmasosan sijaan. Yli 21-vuotiaana suoritettu ja tosiasiallisesti ensimmäistä ehdotonta vankeustuomiota seuraava ehdoton vankeusrangaistus taas olisi kärsittävä täysimääräisenä vankeinhoitolaitoksessa ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen vapauteen.

Rikoslain 2 c luvun 11 ja 12 § tulisivat tämän lain voimaan tultua tarpeettomina kumotuiksi.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Edustaja Kari Tolvanenhan on tehnyt hyvää työtä näiden rikostuomioiden parissa. Nykyisinhän Suomessa on tilanne, että vankeja kohdellaan ensikertalaisina, jos heitä ei ole tuomittu vankeuteen rikosta edeltäneiden 3 vuoden aikana, eli Suomi on maa, jossa voi käytännössä raiskata 3 vuoden välein ensikertalaisena. Eli 3 vuoden välein voi raiskata ensimmäistä kertaa suomalaisen oikeuskäytännön mukaan. Edustaja Tolvasen aloite oli käsittelyssä täällä eduskunnassa jokin aikaa sitten, ja hän esitti ensikertalaisuuden määräajan pidentämistä 5 vuoteen ja niin sanotuissa törkeissä rikoksissa 10 vuoteen, ja sen lisäksi murhasta ja taposta tuomittuja ei voitaisi missään tilanteissa katsoa ensikertalaisiksi rikoksentekijöiksi.

Meillähän tilanne on sellainen, että esimerkiksi julkisuudessa on ollut tapaus, jossa oli henkilö, joka oli kaksi tappoa tehnyt, ja toisen tapon jälkeen hän oli vankilassa ensikertalaisena ja pääsi vapaaksi suoritettuaan toisestakin taposta saamastaan tuomiosta vain puolet. Meillä oli julkisuudessa jokin aikaa sitten tapaus, jossa rikollinen sai 11 vuoden tuomion henkirikoksesta. Hän istui siitä yhden kolmasosan, vapautui ja surmasi jälleen. Meillä oli julkisuudessa tapaus — joka tänäkin iltana tulee puhuttamaan — jossa tappoon osallistunut sai 6 vuoden tuomion, istui tästä vain 2 vuotta, käveli vapauteen samaan aikaan kun hovioikeus antoi päätöksensä ja sen muste ei ollut ehtinyt vielä kuivuakaan. Eli tappoon osallistunut pääsi itse asiassa 2 vuodella ja on vielä saamassa korvauksiakin siitä, kun kuukauden ehti istua yli tuon 2 vuoden tuomion tutkinnan kanssa.

Arvoisa puhemies! Ei Suomi voi olla valtio, jossa voi raiskata 3 vuoden välein ensimmäistä kertaa.

Vesa-Matti Saarakkala /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tästä aihepiiristä on todella tehty myös toinen lakialoite, hiukan ehkä löysempi. Eli tässä omassa aloitteessani on tiukempi linja tämän ensikertalaisuuden suhteen, mutta joka tapauksessa on tietenkin toivottavaa, että mikäli tämä lakialoite ei allekirjoittajien vähäisyydestä — 32 allekirjoittajaa — johtuen etene, niin sitten tämä Tolvasen lakialoite, hallituspuolueen edustajan lakialoite, vähintäänkin etenisi. Siinäkään ei tosin tainnut olla kuin se alle 50 allekirjoittajaa, mikä kyllä, ikävä kyllä, herättää kysymyksiä, koska nämä aloitteet ovat olleet laajasti allekirjoitettavissa ja koska tämä asia on mielestäni paitsi nyt ajankohtainen niin tietenkin ihan sinänsä jo erittäin tärkeä. Että ei voi kuin ihmetellä.

Onko nyt sitten niin, että tästä eduskunnan toimintakulttuurista johtuen tämäkin asia päätyy lopulta kansalaisaloitteena tänne? Näinkö tämä käy? Jos tämä aloitteiden allekirjoittaminen näinkin tärkeässä asiassa ja ajankohtaisessa asiassa tuntuu olevan näin hankalaa ja vaikeaa eikä etene, niin tässä vain syödään koko eduskunnan uskottavuutta lainsäädäntövallan käyttäjänä ja sinä edustuksen demokratian keskeisimpänä toimipaikkana. Sitten nämä vaatimukset yhä suoremmista demokratian toimintatavoista lisääntyvät. Eli se vastuu on kyllä paitsi tästä asiasisällöstä niin myös toimintatavoista nyt kansanedustajilla, ja silloin, kun liikutaan täällä henkeen ja terveyteen liittyvissä asioissa, toivoisi, että puoluepolitiikka ei ainakaan näyttelisi mitään roolia näitten asioitten käsittelyn suhteen.