Vesa-Matti Saarakkala /ps(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Vuonna 2012 vankiloistamme vapautui
3 728 vankia. Heistä niin sanottuja ensikertalaisia
oli 476, siis sellaisia ensikertalaisia, joilla on edellisen rikoksen
tuomion suorittamisesta kulunut 3 vuotta, ja tällöin
he ovat saaneet uudestaan tämän ensikertalaisuusstatuksen.
Merkittävä määrä oli
tällaisia vankeja.
Rikosseuraamusviraston mukaan meillä vankeusrangaistuksen
kesto on keskimäärin 58 prosenttia siitä,
minkä oikeus määrää,
eli vähän yli puolella keskimäärin
selviää sitten todellisuudessa. Ensikertalaiset
selviävät todellakin automaattisesti tällä puolella,
uusijat kahdella kolmannesosalla ja nuorisovangit kolmanneksella.
Lisäksi on tätä valvottua koevapautta
tarjolla, joka käytännössä lyhentää ehdotonta
vankeusrangaistusta 6 kuukaudella. Muissa Pohjoismaissa esimerkiksi
ensikertalainen ei pääse vapaaksi yhtä nopeasti
eikä tällaista ensikertalaisuusstatusta, joka Suomessa
on käytössä, tunneta siellä,
eli siellä ensikertalainen voi olla todellakin vain kerran.
Viimeksi eduskunta on noin seitsemän vuotta sitten
pohtinut tätä asiaa, ja silloin ikävä kyllä on tehty
se arvio täällä silloisten kansanedustajien toimesta,
joita keskuudessamme täällä varmasti vieläkin
on monia, että tässä käytännössä ei
ilmene heidän mielestään mitään
ongelmaa ja tämä vastaa sitten heidän
mielestään kansalaisten oikeustajuntaa. Nyt toivottavasti
tähän muutamien ikävien esimerkkien jälkeen
suhtauduttaisiin eri lailla, suhtauduttaisiin tiukemmin ja siten,
että ei vaarannettaisi sitä legitimiteettiä,
joka meidän oikeuslaitoksella on. Meillähän
tuomiot ovat muutenkin aika löysiä, jos noin kansainvälisesti vertailee,
ja esimerkiksi tietyt lievät tuomiot rattijuopumuksiin
liittyvistä kuolemantuottamuksista kyllä koettelevat
kansalaisten oikeustajua vakavalla tavalla.
Suomalaisen rangaistusjärjestelmän perustana
toimivat yhdenmukaisuus- ja suhteellisuusperiaatteet. Yhdenvertaisuusperiaate
nojaa perustuslain 6 §:n ohella muun muassa rikoslain
6 luvun 3 §:ään. Määritelmällisesti
yhdenvertaisuusperiaatteella tarkoitetaan samanlaisten oikeustapausten
samanlaista kohtelua ja erilaisten oikeustapausten erilaista kohtelua. Yhdenvertaisuusperiaate
pyrkii takaamaan oikeuslaitoksen rangaistuskäytännön
yhteneväisyyden, joka on välttämätöntä oikeudenmukaisen
rangaistusseuraamusjärjestelmän olemassaololle.
Rikoslain 6 luvun 4 §:ssä taas säädetään suhteellisuusperiaatteesta,
jonka mukaan rangaistus on mitattava sen mukaan, että se
on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen,
teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään
muuhun tekijän syyllisyyteen.
Arvoisa herra puhemies! Suomen rikoslain kaksi johtavaa periaatetta
yhdenmukaisuudesta ja suhteellisuudesta ovat joutuneet viime vuosina
haastetuiksi lukuisten oikeustapausten johdosta, joiden voidaan
katsoa loukanneen kyseisten periaatteiden toteutumista. Yhdenvertaisuusperiaatteen
suurimpana ongelmana on oikeustapausten samankaltaisuusarvioinnin
vaikeus sen tosiasian johdosta, että identtisiä rikosjuttuja
ei ole olemassa. Tämänkaltainen arviointi on luonnollisesti
myös herkkä subjektiivisille vaikutteille muun
muassa syyttäjän tai esitutkintaa suorittavan
poliisin henkilökohtaisten näkemysten välityksellä.
Suhteellisuusperiaatteen absoluuttisen näkökulman,
joka tarkastelee rikosten ja rangaistusten välistä suhdetta,
voidaan ajoittain katsoa tulleen puutteellisesti huomioiduksi oikeusjärjestelmässämme.
Viime vuosikymmeninä rangaistuskäytännössä on
yleistynyt tulkinta, jonka mukaan rikoslain 2 c luvun 5 §:n
2 momentin ensikertalaisuussäännökset
painavat tuomioistuinratkaisuissa rikosoikeuden normijärjestelmän
periaatteita enemmän. Suhteellisuusperiaatteen absoluuttisen
näkökulman toissijaisuus ensikertalaisuuspykäliin
nähden on jopa tietyssä määrin
vähentänyt oikeuslaitoksen nauttimaa legitimiteettiä kansalaisten
keskuudessa. Oikeuslaitoksen nauttiman arvostuksen varmistamiseksi
suomalaisten keskuudessa olisi rikosten ensikertalaisuusnormisto
saatettava tilaan, jolla on kansalaisten enemmistön selkeä hyväksyntä.
Suomen vapaamielistä rikosoikeudellista linjaa vankeusrangaistusten
suhteen on perusteltu pitkälti kustannussyillä.
Itse olen nähnyt muun muassa sellaisen laskelman, että mikäli
nämä vankeusrangaistukset suoritettaisiin sataprosenttisesti
eikä tällaisia vapautumisia ja ensikertalaisuussäädöksiä olisi,
niin saattaisivat ehkä menot nousta muutaman sata miljoonaa
euroa, mutta toisaalta ehkäpä sillä olisi
myös sitten rikoksia ennalta ehkäisevä vaikutus,
näin uskon. Rangaistusten täytäntöönpanojärjestelmän
on uskottu kuormittuvan siis liikaa, mikäli vankeinhoitolaitosten
asukkaiksi tulisi nykyistä huomattavasti enemmän
vankeja.
Tähän oikeustajunnalle vieraaseen näkökulmaan
voidaan todeta, että vankien määrän
lisääminen olisi mahdollista toteuttaa tarkastelemalla vankien
ylläpitojärjestelmän tason tarkoituksenmukaisuutta.
Tämä seuranta olisi erityisesti kohdistettava
ulkomaalaisten vankien aiheuttamiin kuluihin vertaamalla niitä muiden
Euroopan maiden parhaisiin käytäntöihin.
Tällöin vankiloiden ylläpitokustannuksia
voitaisiin kohtuullistaa ja vankien määrää lisätä ilman,
että se aiheuttaisi rangaistusten täytäntöönpanojärjestelmälle
ylitsepääsemätöntä rahallista
estettä. On myös huomioitava nykyistä ankaramman
rikoslain rikoksia ennalta ehkäisevä vaikutus,
kuten aiemmin totesin.
Arvoisa puhemies! Pitkälti riippumatta rikoksen vaikutuksista,
muun muassa toisten ihmisten oikeushyviin kohdistuneista loukkauksista,
vaikuttavat tuomitun vankeusrangaistuksen pituuteen rikoslain 2 c
luvun 5 §:n 2 momentin mukaiset ensikertalaisuussäännökset.
Tällöin vanki, joka ei rikosta edeltävinä kolmena
vuotena ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa, on oikeutettu
ehdonalaisuuteen pääsyyn, kun vankeudesta on suoritettu
puolet. Mikäli tuomittu on alle 21-vuotias, tuomitusta
vankeusrangaistuksesta on suoritettava ainoastaan yksi kolmasosa.
Vain rikoslain 2 c luvun 11 §:ssä listattujen vakavien
rikosten ja vähintään 3 vuoden vankeuteen
johtavien rikosnimikkeiden kohdalla voi tuomioistuin syyttäjän
vaatimuksesta määrätä tuomion
suoritettavaksi kokonaan vankilassa, mikäli henkilö on
syyllistynyt kyseisessä pykälässä yksilöityihin
rikoksiin uutta tuomiota edeltävän 10 vuoden aikana
ja jos hän on erityisen vaarallinen.
Arvoisa herra puhemies! Rikoslain ensikertalaisuusnormiston
saattamiseksi sekä kyseisen lain perustana toimivaa yhdenvertaisuusperiaatetta
että kansalaisten oikeustajuntaa vastaavaksi olisi ensikertalaisuuden
nojalla myönnettävä ehdonalaiseen vapauteen
pääseminen rajattava koskemaan ainoastaan tosiasiallisesti
ensimmäiseen vankilatuomioon johtanutta rikosta, mutta
mikäli henkilö on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen
murhasta, taposta, surmasta, törkeästä pahoinpitelystä,
törkeästä raiskauksesta, törkeästä lapsen
seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä ryöstöstä,
törkeästä tuhopoltosta, joukkotuhonnasta,
rikoksesta ihmisyyttä vastaan, törkeästä rikoksesta
ihmisyyttä vastaan, sotarikoksesta, törkeästä sotarikoksesta,
kidutuksesta, törkeästä ihmiskaupasta,
panttivangin ottamisesta, törkeästä terveyden
vaarantamisesta, ydinräjähderikoksesta, kaappauksesta,
terroristiseen tarkoitukseen tehdystä rikoksesta taikka
sellaisen rikoksen yrityksestä tai osallisuudesta sellaiseen rikokseen,
ehdonalaiseen vapauteen ei voisi päästä,
vaikka olisi ensikertalainen. Tätä siis lakialoitteessani
ehdotetaan.
Tästä poiketen alle 21-vuotiaalle henkilölle määrätyn
vankeusrangaistuksen suhteen voitaisiin soveltaa voimassa olevaa
ensikertalaisuuskäytäntöä, mikäli
henkilöä ei tuomiota edeltävinä 3
vuotena ole tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen eikä häntä ole
tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen noista edellä mainitsemistani
rikoksista. Alle 21-vuotiaana suoritetun ehdottoman vankeustuomion
pituus ehdonalaiseen vapauteen pääsemiseksi olisi
kuitenkin syytä nostaa sekin, ja nostaa se puoleen kokonaisrangaistuksen
määrästä nykyisen kolmasosan
sijaan. Yli 21-vuotiaana suoritettu ja tosiasiallisesti ensimmäistä ehdotonta
vankeustuomiota seuraava ehdoton vankeusrangaistus taas olisi kärsittävä täysimääräisenä
vankeinhoitolaitoksessa
ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen vapauteen.
Rikoslain 2 c luvun 11 ja 12 § tulisivat
tämän lain voimaan tultua tarpeettomina kumotuiksi.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Edustaja Kari Tolvanenhan on tehnyt hyvää työtä näiden
rikostuomioiden parissa. Nykyisinhän Suomessa on tilanne,
että vankeja kohdellaan ensikertalaisina, jos heitä ei
ole tuomittu vankeuteen rikosta edeltäneiden 3 vuoden aikana,
eli Suomi on maa, jossa voi käytännössä raiskata
3 vuoden välein ensikertalaisena. Eli 3 vuoden välein
voi raiskata ensimmäistä kertaa suomalaisen oikeuskäytännön
mukaan. Edustaja Tolvasen aloite oli käsittelyssä täällä eduskunnassa
jokin aikaa sitten, ja hän esitti ensikertalaisuuden määräajan
pidentämistä 5 vuoteen ja niin sanotuissa törkeissä rikoksissa
10 vuoteen, ja sen lisäksi murhasta ja taposta tuomittuja
ei voitaisi missään tilanteissa katsoa ensikertalaisiksi
rikoksentekijöiksi.
Meillähän tilanne on sellainen, että esimerkiksi
julkisuudessa on ollut tapaus, jossa oli henkilö, joka
oli kaksi tappoa tehnyt, ja toisen tapon jälkeen hän
oli vankilassa ensikertalaisena ja pääsi vapaaksi
suoritettuaan toisestakin taposta saamastaan tuomiosta vain puolet.
Meillä oli julkisuudessa jokin aikaa sitten tapaus, jossa
rikollinen sai 11 vuoden tuomion henkirikoksesta. Hän istui
siitä yhden kolmasosan, vapautui ja surmasi jälleen.
Meillä oli julkisuudessa tapaus — joka tänäkin
iltana tulee puhuttamaan — jossa tappoon osallistunut sai
6 vuoden tuomion, istui tästä vain 2 vuotta, käveli
vapauteen samaan aikaan kun hovioikeus antoi päätöksensä ja
sen muste ei ollut ehtinyt vielä kuivuakaan. Eli tappoon
osallistunut pääsi itse asiassa 2 vuodella ja
on vielä saamassa korvauksiakin siitä, kun kuukauden
ehti istua yli tuon 2 vuoden tuomion tutkinnan kanssa.
Arvoisa puhemies! Ei Suomi voi olla valtio, jossa voi raiskata
3 vuoden välein ensimmäistä kertaa.
Vesa-Matti Saarakkala /ps:
Arvoisa herra puhemies! Tästä aihepiiristä on
todella tehty myös toinen lakialoite, hiukan ehkä löysempi. Eli
tässä omassa aloitteessani on tiukempi linja tämän
ensikertalaisuuden suhteen, mutta joka tapauksessa on tietenkin
toivottavaa, että mikäli tämä lakialoite
ei allekirjoittajien vähäisyydestä — 32
allekirjoittajaa — johtuen etene, niin sitten tämä Tolvasen
lakialoite, hallituspuolueen edustajan lakialoite, vähintäänkin
etenisi. Siinäkään ei tosin tainnut olla
kuin se alle 50 allekirjoittajaa, mikä kyllä,
ikävä kyllä, herättää kysymyksiä,
koska nämä aloitteet ovat olleet laajasti allekirjoitettavissa
ja koska tämä asia on mielestäni paitsi
nyt ajankohtainen niin tietenkin ihan sinänsä jo
erittäin tärkeä. Että ei voi
kuin ihmetellä.
Onko nyt sitten niin, että tästä eduskunnan
toimintakulttuurista johtuen tämäkin asia päätyy
lopulta kansalaisaloitteena tänne? Näinkö tämä käy?
Jos tämä aloitteiden allekirjoittaminen näinkin
tärkeässä asiassa ja ajankohtaisessa
asiassa tuntuu olevan näin hankalaa ja vaikeaa eikä etene,
niin tässä vain syödään
koko eduskunnan uskottavuutta lainsäädäntövallan
käyttäjänä ja sinä edustuksen
demokratian keskeisimpänä toimipaikkana. Sitten
nämä vaatimukset yhä suoremmista demokratian
toimintatavoista lisääntyvät. Eli se
vastuu on kyllä paitsi tästä asiasisällöstä niin
myös toimintatavoista nyt kansanedustajilla, ja silloin,
kun liikutaan täällä henkeen ja terveyteen
liittyvissä asioissa, toivoisi, että puoluepolitiikka
ei ainakaan näyttelisi mitään roolia näitten
asioitten käsittelyn suhteen.
Keskustelu päättyi.