Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio

Arvoisa puhemies! Hyvät kansanedustajat! Oikeusasiamiehen kertomus viime vuoden toiminnasta on nyt lähetekeskustelussa. Kertomuksessa kuvataan oikeusasiamiehen omaa toimintaa eduskunnan laillisuusvalvojana ja siinä kuvataan kansalaisten viranomaistoiminnassa kohtaamia ongelmia ja puutteita. Toivon, että kertomus antaa mahdollisimman selkeän ja monipuolisen kuvan näistä molemmista eduskunnan arviointia varten.

Kertomus sisältää oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiesten puheenvuorot ajankohtaisista aiheista ja katsauksen oikeusasiamiehen toimintaan. Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio käsittelee puheenvuorossaan poliisin salaista virkatoimintaa ja sen valvontaa, (Puhemies: Arvoisa eduskunta, pyydän hiljaisuutta ja rauhaa puhujalle!) apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen puolestaan yhdenvertaisuutta ja erityisesti uuden yhdenvertaisuuslain merkitystä laillisuusvalvonnassa. Itse tarkastelen nykyisiä ja tulevia haasteita oikeusasiamiehen työssä.

Eräisiin keskeisiä hallinnonaloja ja asiaryhmiä kuvaaviin jaksoihin sisältyy yleiskatsaukset laillisuusvalvontaan sekä eräitä yksittäisiä ratkaisuja näillä hallinnonaloilla ja näissä asiaryhmissä. Perus- ja ihmisoikeuksien valvontaa koskevassa jaksossa tarkastellaan esille tulleita ongelmia perusoikeuskohtaisesti. Telepakkokeinoista ja poliisin peitetoiminnasta kertomukseen sisältyy oma jaksonsa.

Oikeusasiamiehen verkkosivuiltahan löytyy merkittävä määrä vuoden aikana tehtyjä yksittäisiä ratkaisuja ajantasaisesti. Kertomus antaa kuitenkin toivottavasti ajankohtaistiedottamiseen verrattuna yleiskatsauksellisemman kuvan laillisuusvalvonnasta ja julkisen hallinnon tilasta.

Viime vuonna keskeisesti ovat olleet esillä eräät hallinnon jatkuvat ja pysyväisluonteiset ongelmat. Aivan erityisesti joutuisuuden puute on ollut asia, joka eri hallinnonaloilla nousee esille, mutta hyvän hallinnon ohella myös vapautensa menettäneiden oikeudet ja olosuhteet ovat olleet paljon esillä. Mainitsen esimerkiksi päihtymyksen vuoksi kiinni otetun henkilön turvallisuuden sekä vankiloiden yliasutuksen mukanaan tuomat ongelmat, vankien välisen väkivallan ja poliisivankiloissa pitkäaikaisesti säilytettävien tutkintavankien aseman. Vankeinhoitoon liittyvät kysymykset ovat jälleen tämän vuoden alussa olleet vahvasti esillä.

Työtä on viime vuonna ollut runsaasti ja sitä on tehty paljon. Kansalaisten luottamus oikeusasiamiehen työhön näyttää yleisesti ottaen olevan hyvä. Kanteluiden määrät lisääntyivät 18 prosentilla. Ratkaisumäärien kasvu oli 13 prosenttia. Toimenpideratkaisujen määrä puolestaan kasvoi 25 prosenttia. Myös kanteluiden käsittelyaikaa saatiin alenemaan ja juttukanta nuoreni aikaisemmasta. Tulos on mielestäni erittäin myönteinen, ja se on monen vuoden määrätietoisen kehittämistyön tulos. Työn tekemisen edellytykset ovat erinomaiset ja henkilökunta ammattitaitoista ja palvelualtista.

Oikeusasiamiehen keskeinen tehtävä on kanteluiden tutkinta. Se on kuitenkin vain eräs osa tätä työtä, vaikkakin tärkeä ja iso osa. Oikeusasiamiehen näkemyksiä ja kannanottoja perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa kysytään ja kuullaan aikaisempaa laajemmin niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen valvonta edellyttää myös oma-aloitteista panostusta sellaisiin asioihin, joissa keskeisten perusoikeuksien toteutumisessa näyttää olevan ongelmia. Myös uudet erityistehtävät, muun muassa telepakkokeinojen ja poliisin peitetoiminnan valvonta, ovat osoittautuneet vaativiksi.

Kanteluiden kasvavat määrät ja nämä muut haasteet laillisuusvalvontatyössä merkitsevät nähdäkseni sitä, että viime vuoden myönteisestä työtuloksesta huolimatta laillisuusvalvonnalla on suuria haasteita edessään ja ne ovat hyvin ajankohtaisia. Viime vuoden lähes 20 prosentin kasvu kantelumäärissä on jatkunut tänä vuonna, nyt hieman yli 10 prosentin suuruisena.

Nykyisellään oikeusasiamiehen laillisuusvalvonnan normipohja on sellainen, että oikeusasiamiehellä on velvollisuus tutkia kaikki kantelut niiden merkityksestä riippumatta, jos on perusteita epäillä viranomaistoiminnassa lainvastaisuutta tai velvollisuuden laiminlyöntiä, vaikka kuinka pientä. Eräs varteenotettava vaihtoehto on mielestäni se, että oikeusasiamiehen harkintavaltaa laajennetaan tutkittavaksi otettavien asioiden suhteen. Tämä ei merkitse sitä, että niin sanotun pienen ihmisen asiat jäävät syrjään. Laillisuusvalvojien ammattitaitoon kuuluu se, että tällaista mahdollista laajempaa harkintavaltaa osataan käyttää viisaasti. Tällainen laajempi harkintavalta oikeusasiamiehillä on monissa muissa maissa. Tämä vaihtoehto edellyttää kuitenkin lainsäädäntömuutoksia.

Toki on myös muita keinoja hallita kasvavia kantelumääriä ja niitä muita tehtäviä, joita perus- ja ihmisoikeusvalvonta asettaa. Kanslian voimavaroja voidaan tietysti kasvattaa, mutta käytäntöjä voidaan myös kehittää esimerkiksi siten, että oikeusasiamies voisi läheisyysperiaatteen mukaisesti siirtää joitakin asioita hallinnon sisällä ratkaistaviksi ja valvoa hallinnon normaalia toimintaa. Voidaan myös mielestäni edellyttää, että kantelija ensisijaisesti selvittää asiaansa sen viranomaisen luona, jota kantelu koskee ja joka on valvontavastuussa viranomaisen toiminnasta. Kanslian toiminnan tehostaminen on luonnollisesti joka tapauksessa jatkuva prosessi. Näitä haasteita ja kehittämislinjauksia tulisi kuitenkin vakavasti pohtia.

Paneutumista ja pohdintaa edellyttää myös kansainvälinen ihmisoikeuskehitys, joka heijastuu ja vaikuttaa myös kansalliseen laillisuusvalvontaan monin tavoin. Pidän tärkeänä, että eduskunnalla on mahdollisuus linjata sitä, miten oikeusasiamiehen laillisuusvalvontaa kehitetään.

Kiitän tästä tilaisuudesta saada esitellä oikeusasiamiehen kertomuksen vuodelta 2004. Toivotan samalla kaikille hyvää alkanutta syyskautta.

Annika Lapintie /vas:

Herra puhemies! Kiitos taas kerran oikeusasiamiehen toimiston väelle hyvästä työstä ja hyvästä kertomuksesta. Tässä on taas kerran pelättävissä se, että näitä hyviä asioita ei sitten tulevassa lainsäädännössä ollenkaan riittävästi oteta huomioon.

Eräs asia, jota me kovin usein olemme täällä salissa käsitelleet ja jossa aina vaan kerta toisensa jälkeen jää yksi näkökulma kokonaan puuttumaan, on nyt otettu todella hyvin esille tässä vuoden 2004 oikeusasiamiehen kertomuksessa. Puhun nyt näistä poliisin lisääntyvistä oikeuksista, joita me jatkuvasti täällä lisäämme ja muutamme lakia. Ennen kuin edellinen laki on kentällä edes ymmärretty tai sitä on mitenkään ruvettu soveltamaan, sisäasiainministeriö jo valmistelee uutta lainsäädäntöä.

Ihan nyt kesällä tulivat voimaan nämä viimeiset laajennukset telekuuntelumahdollisuuksiin, valeostoihin ja soluttautumisen helpotukset sekä lisäksi vielä tämä poliisin tiedottajalle tai vasikalle maksettavan vihjepalkkion verovapaus. Nämä kaikki ovat muuttaneet kovasti suomalaisen poliisin toimenkuvaa, ja me olemme täällä eduskunnassa aika vähäisellä keskustelulla kuitenkin ohittaneet sen, että suomalaisen poliisin toiminta on muuttunut salaiseksi ja kansalaisille läpinäkymättömäksi ja vieraaksi.

Aikaisemmin poliisi oli kansalaisten mielissä aina hyvä kyläpoliisi, joka on laillisuuden puolella rikollisuutta vastaan, ja tiedettiin, mitä hän teki. Nyt näiden meidän täällä eduskunnassa hyväksymiemme uusien säännösten myötä tämä kuva on täysin muuttunut. Poliisin toiminta on tullut salaiseksi ja kansalaisille näkymättömäksi. Meidän suomalaisen avoimen yhteiskuntamme ja yleensäkin oikeusvaltion perusperiaatteisiin pitäisi kuulua, että viranomaisten toiminta on valvottua ja kontrolloitua. Yksittäisen ihmisen pitäisi omassa asiassaan aina voida saattaa viranomaisen teot toisen elimen tutkittavaksi.

Nyt ongelmana on se, että kun poliisin toiminta on salaista, niin miten ihmeessä kansalainen voi edes tietää, että hän on tarkkailun kohteena. Tätä näkökulmaa apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio on erittäin ansiokkaasti tuonut esille omassa kirjoituksessaan, joka on tämän kertomuksen ihan alussa Puheenvuorot-osassa, ja tämän otsikkonahan on "Salassapito ja valvonta". Ilkka Rautiohan siirtyy nyt korkeimpaan oikeuteen, mutta siitä huolimatta uskon, että vastaisuudessakin eduskunnan oikeusasiamiehen toimistossa nämä asiat otetaan vakavasti. Ongelmana on vain se, että me täällä eduskunnassa, kansanedustajat, emme ota tätä vakavasti.

Ihan alleviivatakseni joitakuita Raution esityksiä totean, että hän myös toteaa, että "pakkokeinojen käyttö on telepakkokeinojen käyttöönottoon asti ollut asianosaisille julkista", mutta nyt kun telepakkokeinojen käytön lisäksi on mahdollistettu muutakin salaista toimintaa, niin sen jälkeen kansalainen ei enää voi tietää, onko hän tällaisen toiminnan kohteena vai ei. Asianosaisella itsellään ei ole ollut mahdollisuutta jälkivalvontaan, jos häneen kohdistetut viranomaistoimet jäävät hänelle kokonaan salaisiksi. Yhtenä hyvin vaarallisena ja räikeänä esimerkkinä yhteiskunnan muuttumisesta Rautio ottaa esille tämän, että "tuomioistuimet myönsivät usein luvan jättää kokonaan ilmoittamatta telepakkokeinojen käytöstä pakkokeinon kohteelle". Tämä on tullut esille yksittäistapauksellisissa tarkastuksissa sekä myös oikeusasiamiehen itsensä esille ottamien asioiden tarkastelussa. Tämä mahdollisuus siihen, että kansalainen itse voisi saattaa oman asiansa edelleen tutkittavaksi, kyllä muuttaa hyvin suurelta osin meidän käsitystämme siitä, mikä on avointa ja mikä on julkista.

Rautio edelleen toteaa, tämä on taas lainaus: "Niin poliisilla kuin tuomioistuimillakin näyttää jäävän liian vähäiselle huomiolle se, että tällä ratkaisulla" — että ei tarvitse kansalaiselle ilmoittaa, että hän on ollut telepakkokeinojen kohteena — "ne sulkevat pois asianosaisten mahdollisuuden saattaa ne vastuuseen salattavista virkatoimista. Demokraattisessa oikeusvaltiossa virkatointen jäämistä asianosaisten valvontamahdollisuuksien ulottumattomiin ei tulisi ilman todella vahvoja perusteita hyväksyä." Pidän erittäin ansiokkaana sitä, että Rautio on näin vahvasti, monen sivun mittaisesti, pohdiskellut tätä asiaa ja ottanut sen esille. Toivon, että tällaisella esiin nostamisella olisi se vaikutus, että täällä eduskunnassa myös ja valmisteluvaiheessa suhtauduttaisiin asiaan vakavasti.

Tällä hetkellähän niin oikeusministeriö kuin sisäasiainministeriökin ovat valmistelemassa poliisille edelleen lisää salaisia pakkokeinoja, jotka tekevät valvonnan entistä vaikeammaksi. Tarkoituksenahan on, että poliisi peitetoimintaa suorittaessaan myös voisi tehdä rikoksia, ja viimeistään silloin viimeinenkin käsitys siitä, että poliisi aina on laillisuuden puolella rikollisuutta vastaan, sekoittuu ja häviää, koska jos poliisi meidän eduskunnan hyväksymän lain luvalla voi tehdä rikoksia, silloin olemme todella kaltevalla pinnalla. Toinen edelleen salausta lisäävä hallituksen tekemä valmistelusuunnitelma koskee oikeudenkäyntiä, jossa ei syytetyn enää tarvitse tietää, kuka häntä vastaan todistaa, koska poliisille sallittaisiin anonyymi todistelu.

Toivon nyt, että kun valiokuntakäsittelyssä ja vielä tämän salinkin käsittelyssä käsitellään oikeusasiamiehen huomautuksia, niin muistamme, vaikka tämä nyt on vuodelta 2004, että kyllä meidän pitää ottaa huomioon se, että enemmän virheitä emme tee ja lisää mahdollisuuksia väärinkäytöksiin emme lainsäädännöllä luo, vaan otamme vakavasti ne huomiot, joita tähän esimerkiksi nyt eduskunnan apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio on kirjoittanut.

Tässä on myös paljon muita hyviä asioita, mutta halusin nyt erityisesti ottaa tämän hyvin tärkeän asian esille, jonka mukaan poliisin salaisen toiminnan, ei vain Supon vaan kaikkien poliisien toiminnan, valvonta on mahdotonta, jos toiminnasta ei kukaan mitään tiedä.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Lapintielle kyllä toteaisin, että mitä merkitystä seurannalla on, jos rikollinen tietää, että häntä seurataan. Tämänhän on tarkoitus selvittää rikoksia, ainakin minun ymmärtääkseni.

Arvoisa puhemies! Perinteisesti olen aina niin eduskunnan oikeusasiamiehen kuin oikeuskanslerin kertomusten yhteydessä käyttänyt pienen puheenvuoron. Tällä kertaa ehkä hieman yleisemmällä tasolla joitakin tapauksia olen yrittänyt nopeasti mennä lävitse. Mutta mielenkiintoista on todeta, että kantelujen määrä, niin kuin eduskunnan oikeusasiamies totesi, on aika suuri eli käsiteltävänä olleita laillisuusvalvonta-asioita on yli 5 000. Kun tietää kanslian resurssit, toisaalta voi ymmärtää myöskin niitä valituksia, joita ainakin allekirjoittaneelle tuolta kentältä on kuulunut.

Toisaalta, kun täällä kertomuksessa käsitellään kestoa esimerkiksi esitutkinnassa jne., huomio kiintyy siihen, että toki parannusta on tapahtunut, mutta siirtyneitä asioita kuitenkin vielä on jonkin verran. Erityisesti kiinnitti huomiota se, että vuodelta 2001 siirtyneitä asioita oli viisi. Mikäli muistan oikein, kun aikoinaan perustuslakivaliokunta käsitteli eduskunnan oikeusasiamiehen käsittelyyn otettavia asioita, siellä oli kahden ja viiden vuoden määräajat esillä. Kun on vuodelta 2001 siirtynyt asia — en tiedä toki, minkälaisia ne ovat olleet — niin tässähän ikään kuin on se määrätty aika vanhentunut.

Arvoisa puhemies! Huomio kiinnittyy tällä kertaa myös siihen, että sosiaaliviranomaisten asiat ovat lisääntyneet minun mielestäni konkreettisesti. Perinteisesti poliisiasiat ovat aina olleet hyvin suuri osa näistä, mistä kanteluja tulee.

Myös näistä ratkaistuista asioista voi todeta sen, ja itse kiinnitin huomiota siihen, että käsittelyaikana on tapahtunut korjaus. Eli kyllä tosiasia kuitenkin on se, että viranomaiset, virkamiehet, suhtautuvat eduskunnan oikeusasiamiehen toimiin vakavasti, koska näitä kuitenkin näinkin paljon on korjattu käsittelyn aikana. Eli on tiedostettu se, millä tavoin laillisuusvalvoja haluaa näihin puuttua, ja yritetään korjata se, mikä on korjattavissa.

Arvoisa puhemies! Eduskunnan oikeusasiamies on omassa puheenvuorossaan käsitellyt minun mielestäni ihan ansiokkaasti niitä asioita, joita itsekin pidän tärkeinä, lähinnä sitä, että kansalaisten taholta otetaan kaikenlaisia asioita esiin eli kansalaiset usein eivät oikein tahdo tiedostaa sitä, mikä on oikeusasiamiehen rooli. Ainakin itselleni tulleissa kirjeissä monta kertaa on valitettu sitä, että asiaa ei ole käsitelty, ja niin kuin tilastotiedoissa näkyy, myöskään silloin, kun asia ei ole lainvoimainen, sitä ei yleisesti ottaen käsitellä lainkaan. Se on sellainen seikka, jota kansalaiset eivät oikein tiedosta, vaikka itsekin olen yrittänyt vastauksissa heille tätä viestittää, ettei voida ottaa kantelua käsiteltäväksi, ennen kuin on lainvoimaisesti ratkaistu asia, eli silloin nähdään, mikä tosiasiallinen tilanne asiassa on.

Apulaisoikeusasiamies Jääskeläinen on ottanut mielestäni asiallisesti esille myöskin liikuntarajoitteisten asiat nimenomaan perusoikeusnäkökulmaan liittyen. Siellä oli, muistaakseni sivulla 208, myöskin näitä koskevia ratkaisuja, jotka liittyvät myöskin siihen, millä tavoin äänestyssalaisuus voisi säilyä paremmin kuin tällä hetkellä, eli lähinnä viranomaistoimintaan.

Apulaisoikeusasiamiehen esittelypuheenvuorossa on loppupuolella mielenkiintoinen yksityiskohta, joka minun mielestäni on kyllä ihan asiallinen, tällainen niin sanottu hirvitapausjuttu. Eli on esitetty ministeriöön harkittavaksi muutosta: Silloin, kun autoilija väistää hirvieläintä ja auto vaurioituu siinä, niin nykyisen käytännön mukaan mitään korvauksia ei ole tullut, koska ei ole törmännyt hirveen. Me, jotka autolla paljon liikumme, kuitenkin alitajuisesti monta kertaa, jos hirvi nähdään, yritämme sitä väistää mieluummin kuin siihen törmätä. Eli toivoisin, että ministeriö harkitsisi tämän asian sillä tavoin, että tähän saataisiin parannusta.

Arvoisa puhemies! Ihan yleisellä tasolla luottamus tuomioistuimiin on minun mielestäni viime aikoina horjunut niitten yhteydenottojen perusteella, joita olen saanut ja varmasti moni muukin kollega, joihin kansalaiset ottavat yhteyttä näissä asioissa. Minun mielestäni erittäin huolestuttava oli se niin sanotun Optulan kyselytutkimus, jossa selvitettiin Rovaniemen ja Helsingin hovioikeuksiin valittaneitten kantoja. Osa oli niin pettyneitä oikeuslaitoksen toimintaan, etteivät halunneet edes osallistua tähän tutkimukseen. Eräässä laajemmassakin kyselytutkimuksessa vain kaksi kolmasosaa kansalaisista ilmoitti luottavansa tuomioistuimeen.

Eli itse en tiedä, mikä on se viisastenkivi siinä, että tuomioistuinten luotettavuutta saataisiin nostettua myöskin kansalaisten silmissä. En tiedä, mistä tämä johtuu, johtuuko se siitä, että oikeudenkäyntiä on muutettu ja yhä enemmän näyttää siltä, että tulee yhden tuomarin päätöksiä. Nyt kun oikeusministeri on paikalla, sanoisin myös hänelle, että kannattaa nyt hieman pohtia sitä, että säästösyistä ei luoda sellaista järjestelmää, että kansalaisten luottamus todella heikkenee meidän riippumattomaan tuomioistuimeemme. Näiden päätöksien takia, joita on tehty — ainakin minulla on se käsitys — luottamus on juuri heikentynyt, koska sellaista niin sanottua maallikkoasiantuntemusta ei ehkä enää nykyisin niin paljon kunnioiteta kuin aikaisemmin, kun oli todella varsinainen lautamieskollegio paikalla.

Eräs asia, joka myös on kansalaisten kirjeissä esillä usein ja jonka täällä olen aikaisemminkin ottanut esille, on se, kun usein ratkaisu on niin, että "ei ole syytä epäillä". Taikka kansalaiset eivät ainakaan aina ymmärrä sitä, kun sanotaan, että "esitän kantanani" taikka "saatan kannan tietoon". Se ei ehkä mene perille ainakaan niille ihmisille, jotka seuraavat näitä kannanottoja ja varsinkaan, kun se kohdistuu heidän omaan kanteluunsa.

Usein on myös toivottu, että perusteltaisiin paremmin. Kun itse olen muutaman kantelun tässä viime aikoina tehnyt, niissä kyllä ovat olleet perustelut riittävän yksityiskohtaisia. Se on asia erikseen, olenko sitten kaikista asioista ollut samaa mieltä, mutta se ei kuulu nimenomaan tähän asiaan.

Eräs asia, jonka olen monta kertaa ottanut esille, on se usein esimerkiksi poliisiviranomaisten osalta, että kun on kanteluita ja esitutkinta esimerkiksi viivästyy, niin poliisit ovat mielestäni vieläkin liian "herrasmiehiä", niin että he eivät uskalla ehkä sanoa, esimiehetkään, sitä, että kyse on kerta kaikkiaan siitä, että ei ole varoja, ei pystytä panostamaan sillä tavoin kuin pitäisi. Toivon sitä, että poliisiviranomaiset, kuten poliisipäälliköt, uskaltaisivat sen tuoda esiin ja myöskin silloin laillisuusvalvoja, tässä tapauksessa eduskunnan oikeusasiamies, voisi ottaa kantaa siihen, että ei voida edellyttää, että esimerkiksi poliisi suoriutuu kaikista niistä tehtävistä, kun osittain, sanotaanko näin, rikoshyödyn arvo ratkaisee monta kertaa sen, kuinka vakavasti poliisi suorittaa tutkimuksia. Minun mielestäni jos esimerkiksi pelkän kansaneläkkeen varassa olevalta mummolta viedään polkupyörä, se saattaa olla hänelle paljon suurempi asia, kuin että varakkaalta viedään esimerkiksi Porsche tai jokin muu suurempi tai arvokkaampi esine.

Tässä minun mielestäni pitäisi olla jonkinlaista järkeä, ja siltä osin toivoisin, että ylin laillisuusvalvoja tässä tapauksessa myös informoisi poliisiviranomaisia siitä, että ihmisiä on kuitenkin kohdeltava tasavertaisesti lain edessä. Oikeusasiamies omassa puheenvuorossaan sanoi, että heillä tutkitaan kaikki kantelut, jos nähdään viranomaistoiminnassa jotakin virheellisyyttä. Myös minun mielestäni esitutkintaan pitäisi ottaa kaikki.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Vistbacka letkautti puheenvuoronsa aluksi, mitä hyötyä telekuuntelusta sitten on, jos rikollinen siitä tietää. Ihmettelen kovasti tätä, koska esimerkiksi tässä kertomuksessa, mihin viittasin, apulaisoikeusasiamies Rautio toteaa, että pakkokeinon käytöstä on ilmoitettava epäillylle vuoden kuluessa siitä, kun se on tapahtunut. Luonnollistahan on ja kaikkihan sen nyt ymmärtävät, että pakkokeinot menettäisivät merkityksensä, jos niiden käyttö tulisi heti kohteen tietoon.

Mutta ongelma onkin siinä, että apulaisoikeusasiamiehen tarkastushavaintojen mukaan tutkinnanjohtajat ovat pyytäneet, että ilmoitus pakkokeinon käytöstä saadaan jättää kokonaan tekemättä, ja ovat perustelleet pyyntöään sillä, että esitutkinta on kesken. Käräjäoikeus on tähän kokonaan suostunut, ja silloin ei koskaan ilmoiteta epäillylle, että hän on ollut näiden toimenpiteiden kohteena, ja se on se ongelma.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Lapintie on niin monta kertaa näitä asioita ottanut esille, mutta vieläkin haluan painottaa sitä, että minun mielestäni silloin, kun henkilöllä ei ole mitään pelättävää, niin ei se nyt haittaa mitään, vaikka minua tuolla seuraillaan enemmän tai vähemmän eikä toisaalta aina ilmoiteta pidemmän jakson jälkeen, että jotakin puhelua on joskus seurattu. Ei kai siinäkään nyt mitään ole, vaikka henkilö itse ei saisi sitä koskaan tietää, jos kerran mitään sen enempää taustalla ei olekaan.

Astrid Thors /r:

Värderade talman! Värderade justitieombudsman! JO-ämbetet är ett ämbete, en befattning, som väcker stor respekt bland vår befolkning och den här respekten är mycket värdefull. Den skall vi slå vakt om och därför också rikta ett varmt tack till nuvarande justitieombudsman och hennes goda stab. Ett varmt tack.

Det ingår också, som hon sade, en viktig och intressant genomgång av olika aktuella frågeställningar i vår förvaltning och i den internationella människorättsutvecklingen i redogörelsen, berättelsen, och alla som är intresserade av god förvaltning och mänskliga rättigheter finner många goda uppslag i den. Jag vill också tacka för en utmärkt svensk språkdräkt i det här sammanhanget. Det är sällan som man ser så god svenska i förvaltningen som i den här berättelsen. Jag är inte sakkunnig på det, men jag tycker det i alla händelser.

Oikeusasiamies haastoi meidät keskusteluun oikeusasiamiehen tulevaisuudesta, jos saa käyttää tällaista sanontaa. En tiedä, onko se pohjalaisessa mielessä "haastaa" tai muussa mielessä. Kuitenkin hänen havaintonsa ja kysymyksensä sekä kertomuksessa että nyt kertomuksen esittelyssä ovat erittäin tärkeitä, koska myöskin se, että käsittely on nopeaa, on oikeudenmukaisuuden yksi mittari. Hän on kysynyt tätä meiltä joskus aikaisemminkin, millä tavalla haluamme nopeuttaa, lisäämällä resursseja vai ottamalla käyttöön joitakin niistä malleista, joihin hän viittaa.

Uskon, että esimerkiksi, että joissakin asioissa yhteistoiminta lääninhallitusten ja valvovien virkamiesten kanssa olisi yksi keino ja yksi tapa, jolla voitaisiin nopeammin edetä. Uskon myöskin, että tavallaan siinä, mitä voidaan — vaikka meillä Suomessa on kaikkein vanhin oikeusasiamieslaitos — voisimme ehkä tässä vaiheessa oppia siitä välittämistoiminnasta, medling, jota muissa maissa on, ja sitä voitaisiin joissakin tapauksissa harkita, koska niin kuin on sanottu, joskus on tärkeämpää, että saadaan jokin tulos, kuin se, että monta vuotta myöhemmin saa tietää, että on ollut oikeassa.

Jag tror som sagt att vi måste svara på den fråga som justitieombudsmannen berättigat ställer i berättelsen, och som hon ställde också här när hon redogjorde för berättelsen: Hur skall vi göra så att ombudsmannen och hennes kansli kan klara den anhopning av ärenden och de förväntningar som medborgarna har på snabba avgöranden och en god förvaltning? Personligen tror jag på ett samarbete med länsstyrelserna, till exempel i socialärendena. Jag hoppas att man skall kunna finna en sådan form för medling som inte skulle strida mot den viktiga åtalsrätten som justitieombudsmannen påpekar att är ett viktigt instrument för ämbetet.

Kuitenkin tietysti on tässä edettävä varovasti, koska meillä on tärkeä perinne vaalittavana, se on myönnettävä.

Tässä virisi jo hetki sitten aika vauhdikas keskustelu poliisin peitetoiminnoista ja salaisista toiminnoista. Ehkä näin välittävänä kannanottona voisi sanoa, että ilman nyt toimensa päättävää apulaisoikeusasiamies Raution ja koko toimiston toimintaa meillä ei olisi niin hyvää tietoa kaikista näistä uusista poliisin toimintaperiaatteista tai menetelmistä kuin tällä hetkellä on. Voi sanoa, että myöskin sisäasiainministeriö on myöntänyt, että heilläkin on hallussaan tieto, mitä toimenpiteitä on otettu käyttöön, minkälaista kuuntelu on ollut. Toivon, että tulevaisuudessakin oikeusasiamiehen kansliassa löytyy yhtä painavia puheenvuoroja näissä asioissa, koska voi sanoa, että ellei oikeusasiamies ja hänen toimistonsa olisi ollut aktiivinen, luulen, että moni asia näissä poliisin toiminnoissa olisi jäänyt huomiotta tai sellaisia vaaroja ja vaarallisia rajapintoja olisi lipsahtanut meidän käsistämme.

Jag tror faktiskt att jag också vill ge en eloge åt avgående biträdande justitieombudsmannen för den verksamhet som han har drivit för att övervaka att okonventionella metoder och hemliga metoder kan få en granskning, så att också polisen själv har en bättre uppfattning om vilka metoder som används och vilken avlyssning som äger rum. Jag hoppas att den här goda traditionen kan leva vidare.

Sitten kaksi erityisaihetta, jotka nostetaan esille: Oikeusasiamies Paunio on tehnyt esityksen valtioneuvostolle, että tulisi selvittää, miten vanhempien ja lapsien perustavan laatuisia oikeuksia ja vapauksia sekä ihmisoikeuksia voidaan edistää lakitasoisin säännöin koskien esimerkiksi valvottua yhdessäoloa, dvs. utomstående övervakning vid umgänge mellan barn och föräldrar. Hänen mielestään on huolestuttavaa, etteivät kaikki kunnat voi tarjota riittävästi sovittelu- ja neuvontapalveluja ja että joskus odotusajat kunnissa näihin palveluihin ovat liian pitkiä.

Justitieombudsmannen har också till justitieministeriet och social- och hälsovårdsministeriet delgett sina slutsatser om huruvida socialmyndigheterna har förfarit opartiskt när det gäller utlåtanden i vårdnadstvister, och hon har bett att ministerierna per 31.8.2005 skulle meddela sina observationer med anledning av det som hon har sagt. Till mina öron har det inte kommit om ministerierna har svarat.

Jag tror att det här är ett allvarligt, viktigt och vägande inlägg i den debatt som vi har haft den senaste tiden också i det här huset om att man inte kan vara säker på att utlåtanden i vårdnadstvister lämnas på det sättet att de åtminstone förefaller som opartiska, att de omfattar bägge föräldrarnas synpunkter. Jag måste också säga att jag har blivit ganska upprörd när det på den senaste tiden har kommit till min kännedom att det finns yrkesgrupper som i vårdnadstvister lämnar utlåtanden om barnets åsikt utan att ha träffat barnet.

Jag hoppas att justitieombudsmannen när hon har fått svaren på de här framställningarna ger offentlighet åt sina slutsatser om det behövs ytterligare vägledning från ministeriernas sida för att den här opartiskheten skall skötas på ett riktigt sätt och att vi hör barn på det sätt som det förutsätts i internationella konventioner. Det kan gälla uppmaningar till oss som lagstiftare men det kan också gälla helt enkelt att förbättra förfarandena inom olika yrkesgrupper och de förfaranden som tillämpas i domstolen.

Tässä yhteydessä odotan ratkaisua suurella mielenkiinnolla, koska minun korviini ei vielä ole tullut, että oikeusasiamies olisi saanut vastauksen siihen pyyntöön havainnoista, mitkä koskivat kipeitä lasten tapaamis- ja huoltokiistoja, ja toivon, että kun hän on tehnyt omat johtopäätöksensä, niin me saamme nopeasti ne tietoomme, jotta voisimme sitten joko ryhtyä lainsäädäntötoimiin tai ainakin selviää, riittävätkö eettiset ohjeet ja ohjeistukset ministeriöstä, koska on erittäin valitettavaa ja hämmästyttävää, että jotkut ammattiryhmät antavat huoltajuuskiistoissa lausuntoja lapsesta tapaamatta lasta. Tämä ei ole kansainvälisten velvoitteidemme mukaista.

Det som också är värt uppmärksamhet är att det i justitieombudsmannens berättelse finns en samling av de ärenden där Finland har prickats i internationella människorättsorgan, särskilt i Europeiska människorättsdomstolen. Jag vill här fästa uppmärksamhet vid det så kallade Bruncronafallet där Strasbourgdomstolen 16.11.2004 konstaterat att finländska myndigheter hade gjort fel när de bryskt velat upphäva 300 år av privat nyttjande av några holmar och vatten utan någon som helst kompensation. Jag hoppas att det här Bruncronafallet leder till att myndigheterna förbättrar sina kontakter, förbättrar sitt agerande.

On erittäin tärkeätä, että tässä kertomuksessa on myöskin koottu ne tapaukset, joissa esimerkiksi Suomelle on langetettu tuomio Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Minä kiinnitin huomiota niin sanottuun Bruncrona-tapaukseen, jossa oli 300 vuotta yksityistä hallintaa tai omistusoikeutta; siitä kai kiistellään, kumpi oli kyseessä. Se tapa, millä valtio halusi riistää tämän, oli ristiriidassa ihmisoikeussopimusten kanssa. Toivon, että suomalaiset viranomaiset ottavat tästä opikseen.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hyvät kollegat! Ensin haluan kiittää rouva oikeusasiamiestä hyvän syyskauden toivotuksesta ja osaltani toivottaa hänelle hyvää syksyn jatkoa.

Tämänkertaisesta oikeusasiamiehen kertomuksesta ottaisin varsinaisesti esille yhden oikeusasiamiehen ratkaisun, jonka apulaisoikeusasiamies on tehnyt, ja sitten kiinnittäisin pariin asiaan yleisesti huomiota.

Tämä ratkaisu, johon viittaan, on kuvattu kertomuksen sivulta 268 alkaen. Siinä on kyse siitä, että kantelun johdosta apulaisoikeusasiamies katsoi, että Helsingin kaupunki valitessaan valtion tukeman asuntotuotannon asukkaita kaupungin vuokra-asuntoihin ei saa asettaa helsinkiläisiä parempaan asemaan kuin ei-helsinkiläisiä sellaisessa tilanteessa, jossa muiden kriteerien valossa, asunnon tarpeen valossa jne., nämä henkilöt olisivat samassa asemassa. Apulaisoikeusasiamies kirjoittaa tai tässä kertomuksessa ratkaisustaan, ja tässä lukee muun muassa: "Hakijan kuntalaisuuden huomioon ottamista vastaan puhuu lisäksi se, että jokaisella Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on perustuslaissa turvattu oikeus valita itse asuinpaikkansa." Ja edelleen apulaisoikeusasiamies katsoo, että siinäkään tapauksessa, että lainmukaisten asukasvalintaperusteiden nojalla samassa asemassa olevia asunnonhakijoita on enemmän kuin jaettavia asuntoja, ei hakijan kuntalaisuutta apulaisoikeusasiamiehen mielestä voida pitää hyväksyttävänä kriteerinä asukasvalinnassa. Apulaisoikeusasiamies suosittelee tällaisessa tilanteessa esimerkiksi arpomista parempana ja perustuslain ja laillisuuden paremmin täyttävänä valintakriteerinä.

Arvoisa puhemies! Pitää sanoa, että tämä apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu on mielestäni hämmentävä. Kun otetaan huomioon kuntien rooli kuntalaisten, omien asukkaidensa, elinolosuhteiden kehittäjänä ja elämän edellytysten parantajana, niin tuntuu todella oudolta sellainen tulkinta, että muutoin samassa asemassa olevien asunnonhakijoiden välillä ei voitaisi asettaa parempaan asemaan oman kunnan asukkaita. Pitääkö Helsingin kaupungin valitessaan vuokra-asuntoihinsa asukkaita todellakin kohdella esimerkiksi ed. Sasin kotikunnasta Tampereelta tulevaa hakijaa ja koko ikänsä Helsingissä asunutta hakijaa täysin samalla tavalla? Onko todellakin perustuslain syrjintäkiellon ja perustuslain edellyttämän asuinpaikan vapaan valinnan vastaista se — jos ja, kuten oli tilanne — kun Helsingin kaupunki katsoi asukasvalintaperusteissaan olevan paikallaan suosia helsinkiläisiä asunnonhakijoita? Toivoisin, että eduskunnan perustuslakivaliokunta käsitellessään oikeusasiamiehen kertomusta voisi tähän kysymykseen kiinnittää jonkin verran huomiota.

Haluan tässä lähetekeskustelussa siteerata joitakin virkkeitä sellaisesta Helsingin kaupungin juristien tekemästä muistiosta, jossa asiaa katsellaan vähän eri näkökulmasta kuin oikeusasiamies ratkaisussaan. Kaupungin juristit kirjoittavat maaliskuun 21. päivänä päivätyssä muistiossaan muun muassa seuraavaa: "Eduskunnan oikeusasiamies on 29.12.2004 antamassaan päätöksessä ottanut huomioon perustuslain syrjintäkieltoa ja liikkumisvapautta koskevat säännökset, mutta ei ole huomioinut niin ikään perustuslakiin kirjattua säännöstä kuntien itsehallinnosta. Kunnallista itsehallintoa säätelevistä säännöksistä käy ilmi, että kunnan tehtävänä on tuottaa palveluja kunnan asukkaille ja edistää alueellaan asuvien henkilöiden hyvinvointia. Kunnan itsehallinto ja tehtäväkenttä eivät ulotu koko valtakunnan alueelle, vaan kunnan toimivalta on paikallinen käsittäen kulloinkin kyseessä olevan kunnan alueen ja asukkaat."

Edelleen he kirjoittavat: "Eduskunnan apulaisoikeusmiehen päätöksessä ei ole huomioitu asuntolain kehittämisestä annetun lain 5 §:n säännöstä siitä, että kunnan tehtävänä on kehittää asunto-oloja alueellaan siten, että sellaiseksi asunnottomaksi joutuneelle kunnan jäsenelle, joka ei ilman kohtuuttomia vaikeuksia kykene asuntoa omatoimisesti hankkimaan, voidaan järjestää kohtuulliset asumisolot. Säännöksessä mainitaan kunnan tehtävänä kohtuullisten asuinolojen järjestäminen nimenomaisesti kunnan jäsenelle. Sen sijaan kunnalle ei perustuslaissa turvatun kunnallisen itsehallinnon nojalla saa antaa tehtäviä lakia alemmantasoisen säännöksen nojalla." Ja tässä viitataan ympäristöministeriön asukasvalintaoppaaseen.

Edelleen he kirjoittavat näin: "Eduskunnan apulaisoikeusmiehen päätöksen mukaan kunnallisten vuokra-asuntojen myöntämistä vain kunnan omille asukkaille voidaan arvioida liikkumisvapauteen kohdistuvana puuttumisena tai oikeudellisen liikkumisvapauden tosiasiallisena esteenä ja asuinpaikkaan perustuvaa erottelua ihmisten välillä perustuslain syrjintäkiellon vastaisena. Kuten edellä todettiin, apulaisoikeusasiamies ei ole päätöstä laatiessaan ottanut kantaa perustuslaissa turvattuun kunnan itsehallintoon ja siihen seikkaan, että kunnan tehtävänä on nimenomaisesti asukkaidensa hyvinvoinnin edistäminen. Sitä seikkaa, että kunnallisten vuokra-asuntojen asukasvalinnoissa asuntoja annettaisiin vain kunnan omille asukkaille, ei voitane katsoa liikkumisvapauden loukkaamiseksi, sillä kuntaan muuttavilla henkilöillä on mahdollisuus hakea asuntoa muiltakin tahoilta kuin vain kunnalta ja sen tarjoamista asuintaloista." En oikeastaan laajemmin siteeraa tätä juristien paperia, jossa on muitakin näkökohtia. Toivon vain, että perustuslakivaliokunta voisi tähän asiaan kiinnittää huomiota, ja jos perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan katso siihen olevan aihetta tai mahdollisuutta, että oikeusasiamiehen toimistossa oma-aloitteisesti vähän harkittaisiin vielä tätä linjaa, joka tässä mainitsemassani päätöksessä on omaksuttu ja joka linja, kuten sanoin, on aika lailla hämmentävä.

Arvoisa herra puhemies! Ihan pariin muuhun yleiseen seikkaan kiinnittäisin huomiota.

Täällä käytiinkin jo keskustelua poliisin toimintavaltuuksista, ja haluaisin todeta, että mielestäni on hyvä ja tärkeä asia, että poliisin erilaisten pakkokeinojen käyttöä tehokkaasti valvotaan ja että oikeusasiamiehellä on tässä valvontajärjestelmässä oma tärkeä roolinsa. Tämän jälkeen haluan kuitenkin selvyyden vuoksi todeta, että Suomen kansalaisten perusoikeuksia eivät uhkaa niinkään toimivaltuuksiensa puitteissa toimivat poliisit, jotka käyttävät niitä laajennettuja toimintavaltuuksia, joita poliisille on eduskunnan päätöksellä annettu, vaan Suomen kansalaisten perusoikeuksia uhkaavat sen sijaan ne rosvot, joita poliisit näiden toimintavaltuuksiensa puitteissa pystyvät nyt entistä paremmin ottamaan kiinni ja saattamaan lailliseen edesvastuuseen. Tämän näkökohdan soisin olevan myös näissä keskusteluissa esillä.

Kun täällä puhutaan poliisin toimintavaltuuksista, kun täällä puhutaan kansalaisten perusoikeuksista ja ihmisoikeuksista näissä suhteissa, niin aina varoitellaan poliisin toimintaedellytyksistä ja niistä aiheutuvasta riskistä kansalaisten perusoikeuksille. Tästä tuntuu unohtuvan se oleellisin näkökulma, että kansalaisten perusoikeuksia uhkaavat rosvot, jotka surmaavat ihmisiä, ryöstävät heidät, varastavat heidän omaisuuttaan jne. Ja kuinka paljon tärkeitä törkeitä rikoksia onkaan onnistuttu Suomessa sen ansiosta saamaan selville ja vastuulliset panemaan kahleisiin, että on saatu poliisille lisää toimintavaltuuksia. Puhelinkuuntelua aikanaan vastustettiin ja sen jälkeen erilaisien toimintavaltuuksien laajennuksia, erilaiset pekkakoskiset ja martinscheininit jatkuvasti vastustavat, ja kuitenkin juuri näiden valtuuksien ansiosta lukuisia törkeitä huumerikoksia, huumerikollisten keskinäisiä murhia ja muita on pystytty ja onnistuttu selvittämään. Ja vielä kerran, nimenomaan nämä konnat, nämä rosvot, ovat ne, jotka uhkaavat meidän lapsiamme ja meidän muidenkin perusoikeuksia.

Lyhyesti, puhemies, vielä, kun aika loppuu, totean, että täällä on talousrikoksen selvittämisen edellytyksiin puututtu, ja haluaisin nykyiselle sisäministerille Rajamäelle antaa tässäkin yhteydessä tunnustusta siitä, että hän on suunnannut lisää voimavaroja talousrikostutkintaan, koska talousrikollisuus on todellakin sellainen ala, että sen tutkintaan ja torjuntaan uhrattu euro tulee todellakin moninkertaisesti takaisin veronmaksajille.

Ja viimeisenä asiana, kun täällä on myös paljon ulkomaalaisasioita käsitelty, kiinnitän vain huomiota siihen, että ne puheenvuorot, joita ministeri Rajamäki ja hänen valtiosihteerinsä ovat kesän aikana käyttäneet liittyen eräisiin ongelmiin turvapaikkahakijoiden osalta, ovat lähtökohdiltaan olleet perusteltuja, mutta monilta nykyisiltä vaikeuksilta olisi vältytty, jos aikanaan olisi ulkomaalaislain käsittelyssä omaksuttu selvissä tapauksissa se nykyistä nopeutetumpi turvapaikkamenettely, jota kokoomuksen eduskuntaryhmä silloin esitti. (Ed. Vistbacka: Perussuomalaisilla oli vielä parempi!)

Markku Rossi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kun eduskunnan oikeusasiamiehen koko jutturuuhkaa ja asioiden käsittelymäärää tarkastellaan, on syytä havaita, että kaikki lainsäädäntö päätetään eduskunnassa. Osa siitä on myös EU:n kautta tulevaa. Mutta jos tarkastellaan näitä asioita, niin otan yhden esimerkin. Esimerkiksi tämä liito-oravakysymys näkyy täällä varsin mielenkiintoisena päätöksenä. Kun ei tyydytä myöskään oikeusistuinten päätökseen, sen jälkeen sitten tehdään kantelu oikeusasiamiehelle ja ties mihin eteenpäin, eli tämä ruletti pyörii koko ajan, hallinto pyörittää asioita ja mitään ei tapahdu. Paras asia siinä tietysti olisi, että tällaista uhanalaisten eläinten luetteloon liitettyä sinällänsä suloista karvapalloa ei olisi laitettu sinne ollenkaan, koska näitä on maa täynnä. Näin ollen olisi vältytty tältäkin ja hallinto ei joutuisi sitten käsittelemään asioita, jotka ovat tavallaan tämän lainsäädäntöorganisaation luomia.

Arvoisa puhemies! Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia toimii nykyään hyvissä, uusissa tiloissa, ja työedellytykset kyllä ovat erinomaiset. Tälle työlle annetaan arvostusta niin kansalaisten piirissä laajasti kuin myös eduskunnassa.

Oikeusasiamiehen kysymys laillisuusvalvonnan kehittämisestä on todella mielenkiintoinen, ja tätä asiaa, kuinka paljon tätä laajempaa harkintavaltaa asioiden käsittelyssä voidaan toteuttaa, kyllä kannattaa tutkia. Jos enemmän on sitä sumaa, voi olla niin, että siellä on sitten niitä todellisiakin ongelmia ja todellisia asioita, joihinka pitää pystyä puuttumaan. Mutta jos enemmän on jutturuuhkaa, niin kyllä se sitten asioiden käsittelyä viivästyttää, ja monet asiat vanhenevat, ja niiden todellinen tavoite, mihin pyritään, jää sitten toteutumatta. Tässä suhteessa tämä on kehitettävä asia.

On myös paljon puhuttu oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin välisestä työnjaosta. Ehkä siinäkin on vielä pohdittavaa, kuinka sitten tätä laillisuusvalvonnan kehittämistä voidaan toteuttaa niin ainakin, että kansalaisilla ei ole epätietoisuutta.

Arvoisa puhemies! Tässä vaiheessa ei tämän enempää muuta kuin työniloa myös Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslialle.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Arvoisa eduskunnan oikeusasiamies! Ed. Zyzkowiczin kaltaisesti — kerrankin olen aivan samaa mieltä hänen kanssaan — kiitos hyvän syksyn toivotuksesta ja hyvää syksyä teillekin. (Ed. Sasi: Ja varmaan ed. Zyskowiczin puheenvuoroon muutenkin!) — Palaan ed. Zyskowiczin puheenvuoroon, sitä ei voi välttää, myöhemmässä vaiheessa.

Eduskunnan oikeusasiamies puuttui tähän joutuisuuden puutteen ongelmaan myös omassa puheenvuorossaan. Lakivaliokunnan osalta asiaan on törmätty erityisesti, mihin ed. Astrid Thorskin täällä jo viittasi, lasten huoltajuus- ja tapaamisoikeusoikeudenkäynneissä. Me olemme ministeri Koskiselta vaatineet selvityksiä niistä tilanteista, joita lakivaliokunnalle on tietoon saatettu, tilanteista, joissa huoltajuusriidoissa sosiaaliviranomaisten antamien lausuntojen laadussa, mutta varsinkin niiden saamisen kestossa on ollut huomattavia puutteita. On myös selvää, että joskus laatuongelmat liittyvät siihen, että osapuolet eivät koe, että selvitys on ollut tasapuolinen, sen vuoksi että selvittäjien joukko on kovin naisvaltaista.

Ministeri Koskisen vastaus tähän viimeisimpään asiaan oli, että ministeriökin on siis aivan samaa mieltä, että näyttäisi myös tasapuoliselta ja oikeudenmukaisemmalta, jos selvittäjien joukossa olisi myös enemmän miehiä, mutta vastaus jatkuu hyvin surullisella tavalla: Ala on niin alipalkattua, että tuskin sinne miehiä saadaan, ja ei ole kovin realistista saada resursseja lisää niin, että palkat nousisivat. (Ed. Soinin välihuuto) — Nimenomaan! — Jos Suomen yhteiskunta on mennyt siihen, että ministerikin vastaa jo meille, että kyllä, on totta, että tässä on oikeasti oikeusturvaongelma tai että ainakin voi tuntua siltä, että ei saa oikeusturvaa, ja toteaa sitten vaan, että resurssit eivät riitä miehien palkkaamiseen alalle, niin kyllä silloin mielestäni pitäisi hälytyskellojen soida.

Samoin on näiden käsittelyaikojen suhteen. Vaikka ministeriö vastasi meille, että tietomme muun muassa Espoon hitaista käsittelyajoista eivät ole aivan paikkansa pitäviä, että Espoo oli kuulemma ilmoittanut ministeriölle, että siellä on pystytty jouduttamaan prosessia, niin kyllä viimeaikaiset viestit asianajajakunnasta ja lastensuojelutahoilta viittaavat siihen, että Espoossa tilanne on ainakin yhtä paha kuin silloin, kun lakivaliokunta asiasta kirjelmöi. Lausunto saattaa kestää yli vuoden, pahimmassa tapauksessa ilmeisesti lähemmäs kahta vuotta.

Tästä taas ministeriölle kiitos nyt, kun oikeusministeri Koskinenkin saapui saliin, että oli erittäin arvokasta, että oikeusministeriö vastauksessaan lakivaliokunnalle koskien näitä lasten huoltajuusriitojen lausuntoja hyvin suorasukaisesti myös moitti lausuntojen laatua siitä, että sosiaaliviranomaiset joskus yrittävät asettua tuomioistuimen rooliin, yrittäen lausunnoissa, joidenka pitäisi olla olosuhdeselvityksiä, itse asiassa ratkaista juttuja, jossain määrin puuttua siihen perhetilanteeseen tavalla, joka ei kuulu sosiaaliviranomaisille. Kun tämä yhdistyy vielä siihen mahdolliseen tunteeseen, joka saattaa olla perusteltua, että selvitys ei ole tasapuolista, niin meillä on mielestäni aika iso oikeusturvaongelma.

Lakivaliokunta päätti niin, että tämä ei jää lakivaliokunnan osaltakaan tähän, vaan vielä tämän vaalikauden loppupuolella aiomme kysyä oikeusministeriöltä uudelleen, mitä kaikille niille asioille, joita ministeriö lupasi koulutuksella ja tiedotuksella ja muilla resurssiensa puitteissa olevilla keinoilla edistää, on tapahtunut.

Sitten sosiaali- ja terveysministeriön puolelle ja sosiaali- ja terveysvaliokunnalle valiokunta on myös lähettänyt tiedoksi koko prosessin ja pyytänyt, että hekin perehtyvät siihen, mikä on tämä resurssien tilanne tällä hetkellä lasten valvonta-asioissa. Jos ajatellaan vuotta kahta lapsen elämässä, niin se on kyllä kohtuuttoman pitkä aika olla välitilassa tietämättä, kuka on oikeasti huoltaja ja mitä tapahtuu. Jos yhtään mietitään, mikä on Suomen tulevaisuuden ja oikeusvaltion kannalta tärkeätä, niin tämän alan resurssipula. Siihen on puututtava.

Sitten seuraavaksi vankiloiden asioihin. Olen muissa yhteyksissä puhunut tästä niin paljon, että en käy läpi kaikkea. Kerronpa vaan, että budjettiriihessä kävi nyt sitten niin, että vankiuudistus vesittyi tai ainakin se siirtyi, tulee voimaan vasta ensi vuoden lokakuussa, ja näillä näkymin ne kaikki asiat, jotka yksimielisessä lakivaliokunnan mietinnössä löytyvät vankeinhoidon kriisiytymisestä, taloudellisista puutteista, henkilökunnan puutteesta, sen kuin vain pahenevat. Valiokunta kävi kesällä Kylmäkosken vankilassa, ja kun vankilassa on kaksinkertainen määrä vankeja ahtaissa tiloissa väsyneen henkilökunnan keskellä, niin se tunnelma on aivan uskomaton. Kun oikeusasiamies viittasi tähän lisääntyneeseen väkivaltaan, se hermostuneisuuden, jännittyneisyyden tunnelma, mikä vankiloissa on havaittavissa, on kyllä semmoista, että toivottavasti muutkin kansanedustajat löytävät aikaa vierailla ja katsoa, mikä on tämän hetken vankiloiden tilanne.

Edustajat Lapintie ja Thors puhuivat poliisioikeuksista niin paljon ja niin hyvin, että en käy enää yksityiskohtiin. Haluan liittyä esittämiinne kehuihin nyt seuraavaan tehtävään siirtyvän apulaisoikeusasiamies Raution osalta. Hän on tehnyt todella loistavaa työtä. Mutta haluaisin kiinnittää kaikkien kollegoideni huomiota siihen, että silloin, kun me riitelimme poliisilaista, me kuitenkin yksimielisesti aika suoraan tunnustimme, että poliisilaki on tällä hetkellä sekasotku. Lakivaliokunta esitti, että talo sanoo yksimielisesti ponnessa, että se laki on kirjoitettava uusiksi, ja hallintovaliokunta ja sittemmin koko eduskunta yhtyivät siihen. Kesällä ministeri Koskinen kolumnissaan hyvin suoraan ja rehellisesti kertoi, että näissä asioissa on edetty sekavasti, välillä hajanaisesti, nopeasti.

Kertauksen vuoksi: Eduskunta siis keväällä kaiken riitelyn keskellä oli kuitenkin yhtä mieltä siitä ponnesta, että eduskunta edellyttää hallituksen huolehtivan siitä, että eduskunnalle antamista varten valmistellaan poliisilain säännösten pohjalta huolellisesti, siis toisin kuin tähän asti, poliisilain kokonaisuudistus siten, että sääntelyesitys muodostuu mahdollisimman selkeäksi, siis toisin kuin nyt, ja johdonmukaiseksi, siis toisin kuin nyt, sisältäen kunkin yksittäisen pykälän täsmälliset ja muutoinkin asianmukaiset perustelut. Aika kohtuullinen vaatimus ja aika suorasti eduskunnalta ilmoitettu, että nykyinen poliisilaki, itse asiassa lisäisin siihen myös esitutkintalain ja pakkokeinolain muodostaman sekasotkun, ei täytä näitä näin keskeiseltä lainsäädännöltä vaadittavia edellytyksiä. Se, että me yksimielisesti tähän olemme päätyneet, mielestäni puhuu niin paljon sen puolesta, että edustajat Lapintie ja Thors olivat täällä aikaisemmin oikeassa, että en käy enää yksityiskohtiin tässä yhteydessä.

Arvoisa puhemies! Sitten vielä ed. Vistbackalle, joka nosti esiin hyvin tärkeän ja huolestuttavan seikan siitä, että on tullut tunne, että tuomioistuimeen ei luoteta. Lakivaliokunnalle tämä on tietysti erittäin tärkeä asia, ja olemme yrittäneet pysyä tässä keskustelussa ajan tasalla. Yksi seikka, josta olen varma, on se, että kun julkisuus on muuttunut nykyään näitten yksittäisten kohuoikeudenkäyntien seuraamiseksi ja kun näyttää myös siltä, että joskus julkisuus on kerta kaikkiaan myös asiantuntematonta, niin että meille saattaa syntyä keskustelua muun muassa siitä, että Itä-Suomen hovioikeus päästäisi kaikki raiskaajat helpommalla, tai oliko se taas silloinkin Itä-Suomi vai mitä, että väitettiin, että jos on vakituinen työ, niin raiskaaja ei saa samaa rangaistusta kuin muut, molemmissa tapauksissa sitten myöhemmin katsoen oli syytä todella vakavaan kritiikkiin lehdistön kirjoittelun osalta. Lakivaliokunta on pohtinut ja osaltaan yrittänyt löytää keinoja, millä tavalla tuomioistuinten päätöksistä voitaisiin käydä entistä laadukkaampaa ja asiallisempaa, demokratiaa ja tuomioistuimen luotettavuuttakin palvelevaa keskustelua.

Yksi erittäin tärkeä sääntö on, että me kaikki poliitikot mukaan lukien myös oikeusministeri malttaisimme olla ottamatta kantaa keskeneräisiin oikeudenkäynteihin. On erittäin vaikea löytää toista länsimaata, jossa on se ongelma, että keskeiset oikeusalan poliitikot, jopa ministerit, kommentoivat keskeneräisiä oikeudenkäyntejä. Mutta toinen asia on, että meillä pitää olla parempaa tietoa nykyisistä rangaistustasoista. Kun tämä kuuluisa Itä-Suomen hovioikeus -väite tuli esille, esitin lakivaliokunnalle, että me käytämme valtuuksiamme ja vaadimme ministeriöltä selvitystä, voiko tämä pitää paikkansa. Osoittautui erittäin kalliiksi ja vaikeaksi saada selville, pitääkö paikkansa aivan arvovaltaiseltakin taholta esitetyt väitteet, että yksi hovioikeus antaa hyvin vakavassa rikostyypissä lievempiä rangaistuksia kuin muut. Pitkällisen rahanetsinnän ja Optulan työn jälkeen saatiin selville, että väite oli perätön, Itä-Suomen hovioikeuden maine oli mustattu perusteettomasti. Mutta se, mikä jäi jäljelle, on se, että oikeuspoliittisen tutkimuksen resurssit ovat aivan mitättömät. Jos me yritämme ja kun meidän pitää yrittää asiallisin keinoin käydä keskustelua tuomioistuimen laadusta, luotettavuudesta ja siitä, mikä kuva, ed. Vistbacka, kansalaisille syntyy, meidän on pakko resursoida paremmin oikeuspoliittista tutkimusta.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa herra puhemies! Oikeusasiamies Paunio korosti esittelypuheenvuorossaan sitä, että pienet ihmiset eivät jää syrjään, mikäli he kantelevat oikeusasiamiehelle. Tämä oli tervetullut ilmoitus hyvin korkealta foorumilta monelle byrokratian ym. vaikeuksien edessä toivonsa menettäneille ihmisille. Näitä ihmisiä on valitettavan paljon, ja näyttää jopa siltä, että tietyiltä osiltaan tilanne vain pahenee vuodesta toiseen.

Minkä vuoksi sitten tilanne pahenee? Valitettavasti monien viranhaltijoitten asenteet ovat muuttuneet kielteiseen suuntaan. Jopa suoranainen ylimielisyys oikeusasiamiehen mainitsemaa pientä ihmistä kohtaan on lisääntynyt. Olen henkilökohtaisesti saanut runsaasti informaatiota tällaisista tilanteista, viimeksi eilen. Toivon, että oikeusasiamies tekisi aloitteen tilanteen korjaamiseksi sekä valtion että kuntien hallinnossa tältä osin. Tätä ei tietysti saa yleistää. Meillä on erittäin paljon ja hyvää ja hyvät koneistot, mutta jos ja kun tällaista esiintyy, niin ne pitäisi ehdottomasti kitkeä pois.

Arvoisa puhemies! Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa todetaan ympäristövastuusta muun muassa seuraavaa: "Ympäristön säilyminen elinkelpoisena on edellytys lähes kaikkien muiden perusoikeuksien toteutumiselle. Oikeutta terveelliseen ympäristöön voidaan nykyään pitää kansainvälisenä ihmisoikeutena. Perusoikeusuudistuksen yhteydessä sisällytettiin perusoikeusluetteloon tätä asiaa koskeva erityinen säännös. Siinä on kaksi ainesosaa: ensinnäkin kaikille kuuluva vastuu luonnosta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä sekä toiseksi julkisen vallan velvollisuus turvata jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön ja mahdollisuus vaikuttaa omaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon."

Arvoisa puhemies! Edellä mainitussa kohdassa oikeusasiamies aivan oikein korostaa muun muassa sitä, että julkisella vallalla on velvollisuus turvata jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön. Haluan kertoa tästä yhden keskisuomalaisen esimerkin.

Luhangan Onkisalon saaren asukkaat ovat taistelleet sillan rakentamisen puolesta jo yli 10 vuotta. Kohta tulee 15 vuotta. Valtioneuvosto on lunastuspäätöksellään antanut valkoselkätikalle turvalliset ja terveelliset elinolosuhteet, mutta evännyt ne ihmisiltä. Vanhin saaren asukas täytti tänä kesänä 90 vuotta. Mikäli hänelle tai muille tulee vakavia ongelmia, mitään ei ole tehtävissä, kun saareen ei ole minkään näköistä kulkuyhteyttä. Tilanne ei täytä edellä mainittua terveellisen ympäristön vaatimusta. Viimeisin ratkaisuehdotus, jolla turmellaan todella rajusti tuota Luhangan ympäristöä, tehdään muun muassa kaksi siltaa ja rakennetaan rakentamattoman saaren läpi tie, louhitaan 50 000 kuutiota kalliota 300 metrin päässä siitä tikan pesästä, on ollut korkeimmassa hallinto-oikeudessa jo yli vuoden. Milloin tulee tällaiseen tilanteeseen ratkaisu? Jälleen on tulossa kelirikko, niin kuin jokainen syksy, ja näillä ihmisillä ei ole terveellisen ympäristön edellytyksiä. He ovat pahimmasta päästä esimerkki siitä, miten pieni ihminen on jäänyt koneiston jalkoihin.

Arvoisa puhemies! Tämä esimerkki, kuten sanoin, on esimerkki pienen ihmisen puolesta, ja minä toivon kovasti, kun tämä oikeusasiamiehen kertomus on erinomainen kertomus, siellä on paljon hyviä kannanottoja — tietysti joistakin voi olla aivan oikeutetusti toistakin mieltä, mutta yleisesti ottaen hyvä — minä toivoisin, että laaja-alaisemmin keskusteltaisiin siitä, miten tällaisessa tilanteessa voidaan sen yksityisen ihmisen elämä turvata niin, että jos joku asia pyörii eri oikeusasteissa: oikeuskanslerilla, oikeusasiamiehellä, jopa EU:n puitteissa ihmisoikeuskysymyksenä jnp., miten tällaisessa tilanteessa saadaan ratkaisu, niin että tämä yksityinen ihminen voi elää terveellistä elämää, edes kohtuullisen terveellistä elämää.

Todettakoon tässä yhteydessä vielä kertaalleen se, että valtioneuvoston tekemällä päätöksellä turmellaan rajusti ympäristöä, kun se, mitä asukkaat ovat ajaneet, olisi ollut ympäristön kannalta oikea ratkaisu, valkoselkätikan kannalta oikea ratkaisu ja ihmisten kannalta oikea ratkaisu.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Arvoisan oikeusasiamiehen johdattelupuheenvuoron ensimmäinen keskeinen ydinasia oli kiinnittää huomiota asioitten käsittelyssä joutuisuuden puutteeseen, ja siihen kannattaa itse asiassa hyvinkin monesta näkökohdasta kiinnittää huomiota.

Tässä koko laillisuusvalvontakeskustelussa on kiusannut koko ajan yksi näkökohta, arvoisa oikeusasiamies. Se on se, että se maailma, jossa elämme, muuttuu hillittömän suurella nopeudella, siis niin suurella nopeudella, että se ei ole ihmisen kannalta koskaan sellaisella nopeudella muuttunut. Se on tämän vuoden aikanakin muuttunut sellaisella vauhdilla ja sellaiset riskit ovat realisoituneet, että vaikka on pystytty arvioimaan, että ne riskit ovat olemassa, niihin ei ole katsottu aiheelliseksi varautua, kun se olisi tullut kai liian kalliiksi, niin kuin on tapana sanoa.

Millä tavalla yhteiskuntamme reagoi tähän ilmiöön, jossa globalisaatio ilmiönä on yksi keskeinen? Sen olemme tänä kesänä, arvoisa oikeusasiamies, kuulleet nyt moneen kertaan. Se on se, että julkisen vallan tehtäviä vähennetään: Jätetään puolet viroista täyttämättä lähivuosien aikana, näin keskushallinnon osalta ja keskusvirastojen tasolla, ja sitten kuntien tasolla tämä on jo suoraa pätkätyöläisyyttä, niin että merkittävä osa merkittävistä tehtävistäkin on pätkätyöläisten, prekariaatin, hoidossa. Siis toisin sanoen, miten tässä voitaisiin ylipäätään rakenteellisesti tätä joutuisuuden puutetta korjata, jos koko tämä koneisto toimii aivan päinvastaiseen suuntaan tietoisesti tässä ja nyt?

Kiinnitän huomiota muutamaan asiaan, joissa piilee valtavan suuri riski, ja ensimmäinen asia koskee tätä elintarviketurvallisuusvalvontaa. Meillä on ollut valtavan hyvä tuuri Suomessa, niin että kun me olemme Euroopan unionin sisämarkkinoilla, mitään merkittävää katastrofia ei kaikesta huolimatta ja siitä valmiuden heikosta tasosta kuntatasolla huolimatta ole päässyt tapahtumaan. Jos menee kuntiin kysymään sitä — nyt en puhu kaupunkikunnista vaan sellaisista tyypillisistä maaseutukunnista — kunnanjohtajilta, mistä voitaisiin tinkiä, niin ensimmäinen asia on varmasti kunnallinen elintarviketurvallisuusvalvonta, että sieltä pois kaikki vakanssit ja laboratoriot kiinni jnp., ja kuitenkin ne ovat ensisaapumispaikkoja ulkomailta tuleville elintarvikkeille siinä kuin mitkä muut tahansa kunnat. Meillähän on täydellinen kuntajako. Siis toisin sanoen siellä piilee valtava riski, joka koskettaa meistä itse kunkin terveyttä.

Tämä asia sai mielenkiintoisen näytelmän muutama päivä sitten, liittyy lintuinfluenssaan. Oli täysin odotettavaa vuonna 2003 jo, että näin tulee käymään, kuin nyt on tapahtunut. Siis tämän riskin realisoituminen niin sanotusti globaalisti oli ihan selvä asia. Sille ei ollut olemassa mitään vaihtoehtoa. Nyt meillä on ollut tuuri siinä, että flunssavirus sattuu olemaan kevyttä sorttia, niin että se Oulun tapaus ei anna aihetta suurempaan huoleen. Mutta siihen liittyikin yksi hyvin merkittävä näkökohta. En tiedä, kiinnittikö arvoisa oikeusasiamies tähän huomiota; nyt kiinnitän hänen huomiotaan tähän asiaan: Millä tavalla virkamiehet reagoivat tähän? "Tämä on tuskallinen juttu, kun näin paljon tapauksia joudutaan tutkimaan." Tämähän on sellainen paikka, että eihän näin voi olla asianlaita. Sen pitää olla justiin toisinpäin. Siis koko se asenne on aivan väärä kerta kaikkiaan.

Toinen asia, johon kiinnitän huomiota, joka piilee yhteiskunnassa, liittyy harmaaseen ja mustaan talouteen. Tuomioistuimet käsittelevät erittäin kevyenä asiana liiketoimintakieltoasioita. Kysymys on siis rehellisen yrittäjyyden säilyttämisestä, johonka juhlapuheissa kaikki kiinnittävät huomiota, että rehellistä yrittäjyyttä pitää saada, ja moititaan kauheasti, kun sitä ei muka ole.

Liiketoimintakieltoja annetaan hyvin varovaisesti sellaisessakin tapauksessa, jossa on hyvin ilmeistä, että lopputulos tulee olemaan pitkä vankeustuomio talousrikollisille. Mutta entäs sitten, kun se päätös tulee ja tulee monta monta vuotta vankeutta ja nämä käyttääkseni ed. Zyskowiczin kielenkäyttöä — minä en tätä muuten käyttäisi, mutta kun tuomarismies käyttää täällä sellaista kielenkäyttöä, niin minäkin nyt sitten käytän — rosvot ja rikolliset (Ed. Zyskowicz: Rosvoja ne on!) sitten joutuvat sanotaan nyt eräässäkin tapauksessa 4,5 vuodeksi linnaan ja liiketoimintakielto tulee, niin eipäs mitään, kun kaikki jatkuu entisellään. Firma jatkaa ja laajentaa toimintaansa ympäri Suomea. Joka kuukausi tulee uusia yksiköitä, ja rehelliset yrittäjät karsitaan pois. Siis kaikki toimii juuri päinvastoin kuin näissä hienoissa asiakirjoissa sanotaan, niin kuin tämäkin asiakirja on. Tämähän on upeasti kirjoitettu asiakirja kuin mikäkin, tämä oikeusasiamiehen kertomus, tälläkin kertaa. Elikkä kannattaisi projisoida tähän maailman kurjaan todellisuuteen näitä asioita.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tämä on todella mielenkiintoinen kirja ja kertomus, kertoo tavallisen ihmisen arjesta ja huolista. Siellä on paljon hyviä käytännön esimerkkejä koskien näitä asioita.

Aloitan kotinurkilta eli Espoosta ja sivulta 205 "Toimeentulotuen viivästyminen". Eilen oltiin kaupunginvaltuustossa yli puolenyön ja käsiteltiin seurantaraporttia ja annettiin lisää resursseja monille aloille. Muun muassa näistä toimeentulotuen ongelmista puhuttiin paljon. Kyllä tilanne on kestämätön, kun aivan niin kuin tässä raportissa sanotaan, hakemusten käsittely kestää neljästä seitsemään viikkoon — eilen käytettiin aika yleisesti 40:tä päivää, olivatkohan ne sosiaalilautakunnan ja terveyslautakunnan jäseniä, jotka puhuivat 40 päivän viivästymisestä toimeentulotuen maksatuksessa — kun ottaa huomioon, että toimeentulotuki on viimeinen perälauta. Sen pitäisi olla viimeinen, väliaikainen ratkaisu, mutta rikkaassa Espoossakin on tuhansia toimeentulotuen saajaperheitä, joille tämä on jatkuvasti jo vuosia toistunut prosessi.

Asiasta on syytetty Effica-nimistä tietokonejärjestelmää, että se on syyllinen tähän, mutta se on käsittääkseni hieman liian keponen selvitys. Kyllä siinä on resurssipula, ja ne ihmiset siellä ovat todella kovilla. Mutta perussyy on se, että isoissa kaupungeissa on merkittävä määrä niin huonosti toimeen tulevia ihmisiä, että tarvitsevat tätä toimeentulotukea, ja henkilökuntaa valvomaan sen asianmukaista maksatusta ei ole tarpeeksi. Mutta kun ajattelette, että jos leivänkannikkaa joutuisi 40 päivää odottamaan, niin siinä menee henki. Onneksi siellä on näitä Manna-Apuja ja tällaisia kristillisiä järjestöjä, jotka purkavat näitä leipäjonoja. Oliko se viime viikolla, kun televisiossa näytettiin, kuinka rikkaassa Espoossa lähellä ... (Ed. Taipale: Olihan Jeesus 40 päivää erämaassa, ja hän pärjäsi!) — Joo, hän on poikkeustapaus, ed. Taipale, teidätkin varmaan lunastanut. — Mutta tässä suhteessa sanoisin, että onneksi on tätä Manna-Apua, ja sitä tarvitaan sen takia, että virallinen yhteiskunta ei huolehdi. Tämän pitäisi erityisesti olla vasemmiston häpeä. Te, ed. Taipale, olette kyllä puhunut köyhän asiaa. Siitä minä voin antaa periksi. (Ed. Taipale: Espoossa on niin vähän vasemmistolaisia!) — Joo, mutta nekään vähät vasemmistolaiset eivät äänestä perussuomalaisten esitysten puolesta, ja se johtaa siihen, että entistä vähemmän on vasemmistolaisia siellä valtuustossa.

Arvoisa herra puhemies! Tämä asia on vakava. Siellä puhuttiin eilen illalla, että huostaanotettujen lasten määrä on kasvanut 8 prosenttia ja kouluavustajien määrän vaje on noin 200. On hyvä, että tähän toimeentulotukiasiaan on kiinnitetty huomiota. Sen voin totisesti sanoa, että Espoon johto ja johtavat puolueet eivät pidä siitä, että siitä puhutaan, mutta se on välttämätöntä, että siitä puhutaan.

Sitten toinen asia, sivu 207: vammaispalvelukuljetukset, yhteiskuljetukset ja muut. Näissä törmätään aina siihen, että määrärahat loppuvat. Kun monin paikoin nämä asiat ovat lakisääteisiä, niin se — tästä ed. Vistbacka on muun muassa usein puhunut — ei ole peruste olla noudattamatta lakia, että rahaa ei ole. Tämä on se perusasia. Mutta moni ihminen, vammainen ja vaikeissa olosuhteissa oleva henkilö, ei jaksa taistella ja menettää oikeutensa sitä varten, että toimeentulotuessa moni sellainen ihminen, joka olisi oikeutettu tukiin, ei osaa niitä hakea eikä jaksa taistella. Täällä on hyviä käytännön esimerkkejä. Minä vaan epäilen, että nämä tulevat jatkossakin kuulumaan näihin kertomuksiin. Mutta se on hyvä, että niistä huomautetaan, ja julkisuus on paras lääke. Kun nämä tarpeeksi isolla ovat lehdissä, niin kyllä syntyy vauhtia kuntaan jos toiseen.

Sitten mielenkiintoinen periaatteellinen asia Hyvinkään kaupungin vaalimainonnasta. Me, kun politiikkaa harrastamme, aina toivoisimme, että peli voisi olla kovaa, mutta sen pitäisi olla rehellistä, mutta niin se vaan pyrkii olemaan, että suuria suositaan ja pieniä sorretaan. Tässä on erittäin hyvä apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu siitä, että kun julistepaikkoja on, ne jaetaan tasapuolisesti. Mynämäellä meni kumoon perussuomalaisen aktiivin valituksen johdosta päätös, jossa ei annettu vaalilautakuntapaikkoja siinä suhteessa kuin lain mukaan olisi kuulunut; vanhat puolueet kähmivät niitä.

Mutta sitten yksi asia, johon toivoisin eduskunnan oikeusasiamiehen ottavan oma-aloitteisesti kantaa tai jonka toivoisin otettavan esiin, on Turun kaupungissa aina vaalien alla toistuva sama kuvio: Normaalisti kunnat antavat maksutta demokratian käyttöön nämä telineet ja tilat. Esimerkiksi Vantaan kaupunki vielä jopa levittää ne kunnan töinä. Ajatellaan, että tämä on demokratiaa ja tämä on arvokasta, mutta Turun kaupunki ottaa äärettömän kovaa hintaa siitä, että sen alueelle voidaan näitä pistää, siis on tuhatta euroa per puolue ja muuta. Toivoisin, että tällainen menettely loppuisi, koska on paljon parempi, että ne ovat kontrolloiduilla alueilla. Aivan niin kuin ed. Kimmo Kiljunen tietää, Vantaalla ne ovat hyvissä paikoissa, ihmiset ovat tottuneet niihin ja tietävät, missä ne ovat ja missä se valinnanvara on, ja ne ovat tasapuolisesti saatavilla, ja kansa sitten saa tehdä niin kuin Vantaalla, että äänestää paljon sosialidemokraatteja. Se on taas sitten toinen asia.

Mutta nämä asiat ovat sellaisia periaatteellisesti merkittäviä, että peli voi olla kovaa — minä hyväksyn vaalin tuloksen aina — mutta sen pitää olla reilulla tavalla tehtyä. Se näissä oikeusasioissa on ylipäätäänkin ongelma aina, että kun näitä tilanteita on paljon ja yhteydenottoja perussuomalaisiin paljonkin tulee, niin kyllä ihmiset voivat sen hyväksyä, että he eivät saa kaikkia asioita läpi ja kaikki eivät voitakaan kaikkia juttuja, mutta se on vaarallista, että tulee semmoinen ajatus, mitä nyt ainakin aika monella ihmisellä on, että peli ei ole reilua, minua ei kohdella reilusti. Sellaista ei yhteiskunnassa saisi olla, se on vaarallista. Totta kai ihminen on subjektiivinen omien ongelmiensa kanssa eivätkä kaikki saa sellaisia päätöksiä kuin kuuluu, mutta kun asiat on käsitelty rehellisesti ja se peli myös tuntuu siltä ja oikeutta tuntuu saavan, niin se on tärkeätä. Itse tiedän ja moni teistä varmaan tietää tässä talossa, että postia ja sähköpostia tulee määrätyiltä tahoilta aika paljon. Varmaan se joskus turruttaa, mutta siellä on aika järkyttäviäkin tapauksia. Kaikki on mennyt: ensin on mennyt omaisuus, sitten terveys ja vielä lopuksi mielenterveys. Kyllä ne ovat vakavia asioita, kun yksilön kohdalla puhutaan.

Arvoisa puhemies! Lopuksi kieliasioihin, kielilakiin ja tasapuolisuuteen, sivu 282, siellä on siitä paljon. Tästä olen puhunut aina ja mielelläni ja aina yleensä saanut sitten Rkp:nkin puhumaan tästä. Toivottavasti nyt kuulevat, että tulevat taas sanalle. Eli kuinka kielilaki toteutuu? Kun se säädettiin, niin perussuomalaiset vaativat tietoa siitä, mitkä ovat sen kustannukset. Ei tullut tietoa. Nyt meillä on näitä ongelmia, emme vieläkään tiedä. Mutta yhden asian me tiedämme, joka on tänään hirveän ajankohtainen, ja se on Yleisradio. Suomessa on 4 prosenttia ruotsinkielistä väestöä. Yleisradion kuluista 13 prosenttia menee ruotsinkieliseen ohjelmaan. Siinä kyllä demokratia toteutuu kolminkertaisesti. Mutta tätäkään asiaa ei missään kertomuksessa lue, se täytyy muuta kautta selvittää, koska Yleisradio antaa vaan ohjelmatyypeittäin nämä tiedot. Niin että jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Niin se on aina ollut, mutta tässäkin asiassa, kun puhutaan kielellisistä oikeuksista, pitää puhua myös kielellisestä tasapuolisuudesta.

Tony Halme /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kertaan tässä kesällä useasti kuulemaani. Puheeni ei nyt suoraan viittaa eduskunnan oikeusasiamiehen vuoden 2004 kertomuksessa julkaistuihin tapahtumiin, mutta asia on ollut useasti esillä. Moneen otteeseen kesän aikana useampi veteraani on valittanut, kuinka vaikeata on Valtiokonttorissa saada sotilasvammalain mukaisia haitta-asteluokituksia korkeammiksi ja kuinka heidän hoitavan lääkärinsä mielipide kumotaan asiantuntijalääkäreiden toimesta näkemättä potilasta. Sairaudesta ja työkyvyttömyydestä korvauksia maksavissa järjestelmissä etujen saaminen on kuitenkin yleensä sidottu sairauden vakavuuteen, työkyvyttömyyden kestoon ja invaliditeetin haitta-asteeseen, joiden osoittamiseksi vaaditaan lääkärin antama lausunto. Se edellyttää välimiehenä toimivalta lääkäriltä oikeudenmukaista ja tasapuolista suhtautumista sekä etuuksien saajien että niiden maksajien kannalta, eikä lääkäri voi silloin toimia yksinomaan potilaan etujen ajajana.

Olenkin alkanut jyrkästi miettiä, toimivatko asiantuntijalääkärit maassamme oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti käsitellessään kyseisiä tapauksia. Pyydänkin oikeusasiamiestä tutustumaan entistä tarkemmin sotaveteraanien kyseisiin tapauksiin, sillä onhan veteraanien keski-ikä jo melkein 85 vuotta.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2004 on erittäin arvokas asiakirja, ja tässä on todella paljon tietoa ja sisältöä. Monet kiitokset oikeusasiamiehelle ja apulaisoikeusasiamiehille ja muille, jotka ovat tähän vastaukseen nyt osallisina.

Ympäristö on tullut jo täällä tänään esille, ja haluaisin yleisesti todeta, että ympäristöasiat todella, aivan niin kuin ed. Pulliainen totesi, nousevat entistä useammin keskusteluun ja ne tulevat myöskin varmasti oikeusasiamiehen pöydälle entistä enemmän. Meillä on perusoikeuksissa perustuslain 20 §, joka määrittää vastuun ympäristöstä. Sen lisäksi ilmastomuutos ennen muuta tulee tuomaan ympäristömuutokset ikkunoista ja ovista sisälle, haluamme sitä tai emme. Ja jopa ne, jotka eivät ole edes halunneet valmistautua estämään sitä, nekin joutuvat valitettavasti, ennen muuta köyhät ihmiset, ensiksi tämän muutoksen kohteeksi. Tämä on Yhdysvalloissa, sen etelävaltioissa, nyt tämän päivän todellisuutta. Nämä kansainvälisen ihmisoikeuden arvoon nousseet ympäristöön liittyvät perusoikeudet on todettu todella hyvällä tavalla ja hienolla tavalla tämän asiakirjan sivuilla. Ympäristökysymyksiin liittyvien valitusten ja muistutusten, kanteluiden oikeusasiamiehelle on todettu lisääntyneen, ja noin joka neljäs ympäristökantelu on antanut aiheen arvosteluun.

Tässä on lyhyesti muutamia ratkaisuja otettu esille. Haluaisin muutamaan asiaan yleisesti kiinnittää huomiota.

Yksi niistä on asemakaavojen muutosehdotusten nähtävänäoloaika. Tähän myös lainsäädännön yhteydessä maankäyttö- ja rakennuslain vuosien 98—99 säädäntötyön yhteydessä on kiinnitetty varsin paljon huomiota, että nähtävilläolon pitää olla todellista eikä ikään kuin virtuaalista. Tiedonsaanti- ja osallistumismahdollisuuksien varmistaminen on nykylainsäädännön mukaan paalutettu esimerkiksi kaavoituksen yhteydessä hankkeen alkuvaiheeseen, ja tiedonsaantioikeuden ja osallistumismahdollisuuden heikentyminen taikka heikkous tai lainvastaisuus valitettavasti ei ehdi, niin kuin tässä asiakirjassa todetaan, oikeusasiamiehen pöydälle tai oikeusasiamiehellä ei ole mahdollisuutta kommentoida sitä alkuvaihetta, jos itse prosessi on kesken. Näin ollen tämä viesti sinänsä on tärkeä ja on todella toivottavaa, että näitä pohdintoja, mitä esimerkiksi ympäristöasioiden kohdalla oikeusasiamies ja hänen työkumppaninsa ovat tässä suorittaneet, myös luettaisiin.

Myös erilaiset toimenpiteet, jotka kohdistuvat rakennettuun ympäristöön taikka luonnonympäristöön, mutta jotka on suoritettu luvatta ovat tässä eräänä esimerkkinä. Onkin todella tärkeä sivulla 305 todettu kannanotto, jossa todetaan vesilaissa tarkoitetut merkitykseltään vähäiset toimet, kuten ruoppaus, sellaisiksi, että ne tarvitsevatkin ilmoitusmenettelyn ja erityisen tarkastelun, jos nämä vähäiset toimet ovat kuitenkin suuntautumassa sen tyyppiseen ympäristöön, joka suojelun kannalta on erityisen herkkä ja tärkeä. Eli tämä suojeluarvo pitää pitää mielessä ja samalla tarkastella sitä myös näiden niin sanottujen merkitykseltään vähäisten ruoppausten kohdalla. Tässä tietysti on ongelma, miten ihmiset, asukkaat, loma-asukkaat, toiminnan suorittajat, pystyvät tämän suojelun herkkyyden huomioimaan. Tässä tietysti paikalliset ympäristökeskukset ja alueelliset ympäristökeskukset ovat jälleen avainasemassa, ja olisi todella toivottavaa jälleen kerran, että oikeusasiamiehen suorittamat yhteenvedot tulisivat myöskin virkamiesten tietoon.

Lopuksi, arvoisa puhemies, terveydenhuollosta. Terveydenhuolto on mielestäni se toinen alue, joka tulee saamaan yhä enemmän huomiota johtuen siitä, että kuntien, joilla on järjestämisvastuu, resurssit esimerkiksi perustuslain edellyttämien sairaanhoito- ja terveyspalvelujen järjestämisessä ovat absoluuttisesti ja myös suhteellisesti jatkuvasti heikentyneet.

Tässä kunnan järjestämisvelvollisuus ja terveyspalvelujen saatavuus, oikeus hyvään hoitoon, on yksi esimerkkikokonaisuus monen muun ohella. Nämä ovat sellaisia, jotka jatkuvasti vaarantuvat ja ovat vaarantuneet. Mielenkiintoinen ja tärkeä päätös on kyllä lääkärintodistukset ajokyvystä. Niistähän monien terveyskeskusten omien päätösten mukaan todettiin, että ne eivät kuulu terveyskeskuksen toimialaan, koska on muita, tärkeämpiä tehtäviä ja on vähän henkilökuntaa ja vähän lääkäreitä. Mutta kuitenkin tämä on arvokas huomio, minkä nyt täällä oikeusasiamies on todennut, ja sitä toki nyt sitten toivon mukaan kaikissa kunnissa noudatetaan.

Oikeus hyvään hoitoon on siis todella tärkeä, ja eräs tärkeä yksityiskohta on potilaan tiedonsaanti- ja itsemääräämisoikeus omasta hoidostaan ja myöskin tiedonsaantioikeus potilasasiakirjamerkinnöistä. Nämä ovat sellaisia asioita, että niihin törmätään jatkuvasti käytännön elämässä. On ehkä vanhan lääkärimentaliteetin vuoksi, vanhentuneen sellaisen vuoksi, hankalaa kertoa kaikki, esimerkiksi näyttää potilasasiakirjamerkinnät potilaalle tai hänen edustajalleen potilaan näin pyytäessä, mutta joka tapauksessa näin olisi tehtävä, ja täällä jälleen kerran asiaan paneudutaan. Esimerkiksi sivulla 216 on yhteenveto tästä asiasta, tärkeä huomio.

Arvoisa puhemies! Kiitoksia hyvästä työstä. Tämä instituutio on erittäin tärkeä, ja kun puhumme siitä, mikä on ihmisten usko oikeudenmukaisuuden toteutumiseen, niin sekin on paljon ja todella tärkeätä, että tulee se vastauskirje ja asiakas, tässä tapauksessa kansalainen, joka on ollut ehkä potilaana tai asiakkaana jossakin yhteydessä tai tekemisissä valtionhallinnon kanssa, saa sellaisen vastauksen, jossa hänen asiaansa on paneuduttu ja siihen on todellakin vakavasti otettu kantaa. Tämä auttaa varmasti koko yhteiskuntaa.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Minä voin yhtyä viimeisen puhujan, ed. Tiusasen, viimeisiin sanoihin, joissa hän kiitti oikeusasiamiehen toimistoa siitä työstä, jota Suomessa on tehty. Tämä pohjoismainen malli, joka on levinnyt sitten asteittain muualle maailmaan, on tietysti oiva tapa luoda avoimuutta päätöksentekojärjestelmään. Täytyy avoimesti oikeusasiamiehelle sanoa myöskin se, että meille kansanedustajille on tavattoman suuri helpotus, että tämä instituutio on olemassa. Saamme monta kertaa kansalaisilta yhteydenottoja ja valituksia myöskin viranomaisten menettelytavoista, ja kieltämättä se helpoin kiertotie meillä on aina todeta, että kääntykääpä oikeusasiamiehen toimiston puoleen, ja itsekin usein käännymme ja sitten sitä kautta voimme helpottaa näitä asioita. Tämä on tässä suhteessa kyllä avoimen, demokraattisen yhteiskunnan toimivuuden kannalta harvinaisenkin tärkeä instituutio, ja myöskin tämä raportti kuvaa tätä teidän tekemäänne työtä.

Arvoisa puhemies! Minä olisin kiinnittänyt yhteen ainoaan seikkaan huomiota ja oikeastaan esittänyt kysymyksen tuleville raporteille. Ponnin minun kysymykseeni lähti ed. Zyskowiczin pitkästä, perusteellisesta puheenvuorosta, jossa hän pohdiskeli kunnallisten vuokra-asuntojen varaamista kunnan asukkaille. Hän kritisoi sitä lähestymistapaa, mikä oikeusasiamiehen toimistosta käsin on tähän asiaan otettu. Ed. Zyskowicz oli kovasti puolustamassa kunnan oikeutta valita asukkaansa. Tässä suhteessa kokoomus ei ole aivan yhtä aktiivinen ollut eräässä toisessa tavassa, jossa asukkaita myöskin valitaan, joka liittyy tonttien luovutukseen. Pääkaupunkiseudulla on se tilanne tällä hetkellä käynnissä, että julkisessa omistuksessa, kuntien omistuksessa, olevia tontteja on alettu pisteyttää sen mukaisesti, mitkä ovat kuntalaisten tulot, ja sillä pyritään houkuttelemaan mieluiten vielä vieraspaikkakuntalaisia ostamaan Pääkaupunkiseudulta omakotitontteja. Tässä suhteessa kokoomuksen linja on ollut erilainen kuin ryhmänjohtaja Zyskowiczin puheenvuoro, joka liittyi kunnallisten vuokra-asuntojen varaamiseen kunnan asukkaiden tarpeisiin.

Olisinkin tiedustelemassa ja kyselemässä vähän oikeusasiamiehen arviota siitä, onko perustuslain yhdenvertaisuuskohtelu kyseenalaistettu tilanteessa, jossa todellakaan kunta ei ainoastaan omakotitontteja luovuttaessaan tai myydessään ikään kuin suosi oman kunnan asukkaita suhteessa vieraspaikkakuntalaisiin, ei ainoastaan — mikä on varmasti sallittavaa — suosi lapsiperheitä, suosi mahdollisesti kunnan alueella työskenteleviä ihmisiä vaan pisteyttää hakijat ensisijaisesti ja primäärisesti varallisuustasojen mukaan. Tässähän tapahtuu olennaisin syrjintä kunnan omien asukkaiden kesken eikä niinkään oman kunnan asukkaiden suhteessa ulkopaikkakuntalaisiin.

Miten on perustuslain yhdenvertaiseen kohteluun liittyvien pykälien soveltuvuus tässä yhteydessä? Liittyykö tähän mahdollisesti valitusperustaa? Tuleeko meille sellainen tilanne, että seuraavan kerran, kun saamme oikeusasiamiehen raportin tänne, siellä on pitkät luvut siitä, kun kansalaiset ovat valittaneet näiden tonttien myynnin jälkeen pisteytysjärjestelmistä, joita nyt Pääkaupunkiseudun kunnissa, muun muassa Keravalla, Järvenpäässä ja Vantaalla, on otettu käyttöön?

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Jonkin verran tässä oikeusasiamiehen kertomuksen yhteydessä on ihan perustellusti puhuttu niistä kanteluista, jotka luonnollisesti koskettavat poliisiviranomaisia. Poliisiviranomainenhan joutuu työssään puuttumaan luonnollisesti kansalaisten oikeushyvään ihan puhuttelun, kiinnioton, pidättämisen ja muitten oikeushyvien loukkauksien kautta silloin, kun siihen on perustellut syyt, ja on luonnollista, että poliisikuntaan perinteisesti kohdistuu paljon kantelutoimenpiteitä. Tänä päivänä myöskin tiedän, että näitten kanteluitten käsittely poliisilaitoksella ja niihin vastauksien antaminen vie paljon myöskin aikaa ja työaikaa, koska on myöskin sellaisia henkilöitä, jotka selvästi tekevät näitä häiritäkseen esimerkiksi tutkintaa, yrittääkseen jäävätä jonkun tutkijan sieltä pois tai tehdäkseen muuta kiusaa. Mutta uskon, että oikeusasiamiehen toimistossa riittää myöskin viisautta puuttua niihin todellisiin ongelmiin, mitä näissä asioissa esiintyy.

Kun kiersin tänä kesänä poikkeuksellisen paljon kihlakunnan poliisilaitoksia ja olin mukana poliisin toiminnassa, niin huomasin, kuinka kuuden vuoden aikana tämä tehtäväkenttä on erinomaisen paljon muuttunut. Erityisen huolestuttavana pidin tietenkin sitä, että kihlakunnassa saattaa olla kiireellisenä aikana ainoastaan yksi partio. Lähin apu, virka-apuviranomaiset, saattaa olla joskus jopa kahden tunnin päässä. Varallaolojärjestelmät on aikoinaan silloin jo purettu, ei ole lähempää saatavissa voimavaroja kuin esimerkiksi lähimmästä toisesta kihlakunnan keskuskaupungista.

Panin merkille tämän vain sen johdosta, että oikeusasiamiehen kertomuksessa on aika mielenkiintoisiakin raportteja, joissa vedotaan, että poliisi ei ole kohdellut kansalaisia ystävällisesti, ei ole pahoitellut, ei ole puhutellut sillä tavalla kuin voidaan olettaa, ei ole ystävällisesti ehkä hymyillyt tai niin edelleen. Minä toivoisin hartaasti myöskin sitä, että oikeusasiamiehen toimistossa olisi joskus riittävästi aikaa käydä tutustumassa tämän päivän poliisityöhön, mennä vaikka mukaan sinne partioon perjantai- tai lauantai-iltana ja katsoa, kuinka paljon siihen mahdolliseen kauniiseen puhutteluun riittää aikaa varsinkaan silloin, kun vastassa ovat ammattimaiset rikollisjärjestöt, jotka häikäilemättömästi kyllä käyttävät hyväksensä poliisin sinisilmäisyyttä tämän päivän maailmassa. Tämä on johtanut siihen, että jokaisessa auton pidättämisessä tänä päivänä — siinäkin puututaan kansalaisen oikeushyviin — välttämättä ystävällinen puhuttelu ei ole se lähestymiskulma, vaan varaudutaan myöskin siihen, että ikkunasta saattaa ensimmäisenä osoittaa katkaistu haulikko, jota käytetään häikäilemättömästi, jos on yllätetty esimerkiksi verekseltään.

Se vanha poliisi, johon totuttiin, niin kuin tv-ohjelmassa näyttelijä Saurén menestyksellisesti sitä vei, tällainen kyläpoliisi, joka puhutteli hauskaan tapaan ja hoiti lähinnä puhuttelulla näitä hommia, ei vastaa enää tämän päivän todellisuutta. Sitä me kaikki kaipaisimme, sitä me kaikki toivoisimme.

Olen pannut merkille, että oma ammattikuntani on tällä hetkellä aika lailla väsynyttä. Paljon työajasta kuluu erilaisten raporttien tekemiseen, tietokoneen edessä olemiseen ja blankettien täyttämiseen. Aikaa ei riittävästi jää ennalta ehkäisevään työhön eikä varsinkaan tutkintatyöhön.

Minun mielestäni kansalaisten oikeusturvan kannalta kannattaisi myöskin oikeusasiamiehen toimiston kiinnittää huomiota siihen, että kihlakuntien päälliköt antaessaan vastauksia näihin kanteluihin eivät kerro avoimesti sitä tilannetta, kuinka paha se on, koska kokevat joskus niin, että he ovat epäonnistuneet tämän kihlakunnan johdossa, vaikka resurssit ovat näin heikot ja niitä puutteita yritetään myöskin tavallaan pimittää. Ei sanota suoraan, että näillä resursseilla, näillä voimavaroilla, emme pysty kerta kaikkiaan parempaan. Nimittäin tällä hetkellä suurimmassa osassa tavallisista varkauksista, joissa kansalaisten omaisuutta on varastettu — puhutaan nyt vaikka sitten eläkeläismummon polkupyörästä tai kotiin tunkeutumisesta — jos ei selvästi tekijää ole saatu verekseltä kiinni, niin nämä jutut pannaan heti ö-mappiin ja tekijää ei lähdetä edes hakemaan, koska näille ei ole riittävästi aikaa.

Kaikki tämä huonosti tehty työ, kun rikokset jäävät selvittämättä tässä massarikollisuudessa, aiheuttaa kyllä käytännössä poliisimiehelle tuskaa, joka heijastuu myöskin hänen kotiinsa ja heijastuu myöskin sairauslomina ja heijastuu myöskin joskus hyvin itsetuhoisinakin ajatuksina. Jaksaminen kerta kaikkiaan loppuu. Kun tähän lisätään se julkinen paine, joka tulee näitten kantelujen kautta — kantelijat monesti ensimmäisinä faksaavat ne paikalliselle sanomalehdelle — koetaan, että heistä tehdään vielä samalla rikollisia, kun he yrittävät näillä voimavaroilla hoitaa näitä kansalaisten kannalta tärkeitä juttuja.

Arvoisa puhemies! Tällä haluaisin vaan todeta, kun täällä on useita kohtia, joissa moititaan poliisin epäystävällisyyttä ja sitä, ettei ole kohdellut kansalaista hyvin siinä tilanteessa tai ei ole pahoitellut jotakin toimenpidettä, että täytyisi myöskin muistaa, että se virkamies, joka toimii tämän päivän resursseilla tuolla kentällä rikollisuuden joukossa, on puristettu aika lailla kuiviin. Sitä eivät tietenkään helpota perustellutkaan kantelut, joita tehdään, koska ne saattavat joskus johtaa jopa siihen, että henkilön akseli katkeaa ja siirrytään esimerkiksi pitkälle sairauslomalle ja sen jälkeen jäljellä olevat työt jäävät yhä pienenevän porukan tehtäväksi, koska virkojahan meillä on tätä nykyä satoja auki, siis olemassa olevia virkoja, joita ei täytetä sen takia, että kihlakuntien poliisilaitokset säästävät rahaa.

Viittaan vaan siihen keskusteluun, mikä tässä kuukausi sitten käytiin esimerkiksi liikkuvan poliisin osalta. Panitte merkille, että liikkuvan poliisin päällikkö yritti puolustaa oman toimialansa rahoitusta, riittäviä resursseja, ja vastata niihin liikenneturvallisuustarpeisiin, mitä eduskunta esimerkiksi täällä on voimakkaasti asettanut. Hän totesi, että hänellä ei ole mitään muuta mahdollisuutta niitä resursseja hakea kuin lomauttaa porukkaa loppuvuodesta, jotta hän ei syyllisty esimerkiksi siihen, että hän tilivelvollisena olisi ylittänyt oman budjettinsa. Seurauksena oli tietenkin ylijohdolta tullut varoitus, koska asia oli tietenkin kiusallinen ylijohdolle ja varmasti myöskin ministeriölle. Sen jälkeen liikkuvan poliisin päällikkö siirtyi sairauslomalle välittömästi. Tällainen kehitys ei ole ollenkaan toivottavaa.

Loppupäätelmänä sanoisin vaan, että ymmärrän hyvin, että poliisin tehtävä on sellainen yhteiskunnassa, että siihen jokaisessa länsimaisessa yhteiskunnassa kohdistuu odotuksia ja moitittavaa käytöstä tapahtuu päivittäin. Se on ihan luonnollista. Mutta toivoisin myöskin, että valvovat viranomaiset kävisivät aidosti tutustumassa siihen, minkälaista on tämän päivän tutkijan työ, ovatko esitutkintaolosuhteet sellaiset, että voidaan kaikessa rauhassa tutkia ja katsoa, kuinka asian kanssa pitää menetellä, että kaikki lain buukstaavit tulevat viimeisen päälle oikein käsiteltyä, puhumattakaan siitä järjestyspoliisin konstaapelista, joka ajaa keskellä yötä 500 kilometriä maijalla paikasta toiseen ja yrittää keretä jokaiseen hälytystehtävään ja vielä sen jälkeen hymyillä.

Ilkka Taipale /sd:

Arvoisa puhemies! En aio muiden ammattien väsyneisyydestä puhua, vaikka kaikki valittavat, sillä se, joka valittaa, on valitustensa vanki, niin kuin laulussa hiukan toisin sanotaan. Mutta tärkeämpiä kysymyksiä.

Ed. Zyskowicz ei ole paikalla, mutta hän otti sinänsä tärkeän asian esille, sosiaalipolitiikan ja kontrollipolitiikan tasapainon. Hän itse vaati poliiseille lisää resursseja, jotta rikolliset saadaan kiinni, ja kuitenkin me tiedämme, että sosiaalipolitiikalla, köyhyyden vähentämisellä ja ennaltaehkäisyllä, on huomattavasti suurempi vaikutus. Poliiseja lisäämällä eivät esimerkiksi tapot olennaisesti vähene. Se on ihan varmaa. Saadaan selvitysprosenttia varkauksissa ja pienemmissä rikoksissa varmasti nostettua, ja se on tärkeätä ennaltaehkäisyä, mutta tapot pääsääntöisesti nyt jo ratkaistaan. Mutta tappojen vähentämismahdollisuus on olemassa, ja nimenomaan poliisiministeriö on omissa papereissaan vaatinut sosiaalipolitiikan kohdistettavaksi siihen kaikkein köyhimpään väestöön, josta rikokset nousevat. En toista niitä puheita, joita olen jatkuvasti pitänyt, eli noin 40 000 miestä, 3 prosenttia miehistä, on se kurjalisto Suomessa, josta pääsääntöisesti suurin osa haitoista kuitenkin nousee. Jos heidän sosiaalinen asemansa pannaan kovalla bismarckilaisella politiikalla parempaan asemaan, niin häiriöt tulevat olennaisesti vähenemään.

Otan pari pientä esimerkkiä. Kun vankiluku on noussut noin tuhannella, siihen ei ole paljon kiinnitetty huomiota muualla kuin oikeusasiamiehen kertomuksessa. Sitten valtiovarainvaliokunta vuosittain tarvitsee loppuvuodesta lisää rahaa. Mutta pelkästään luomalla velvoiteasumisjärjestelmä voitaisiin vankilukua aika tavalla vähentää. Meillä on jo velvoitetyöjärjestelmä eli yhdyskuntapalvelu, jonka avulla pikkurikollisia pidetään vankilan ulkopuolella. Mutta velvoiteasuminen on huomattavasti kovempi keino huomioiden, että vankilasta ulos tulevista mahdollisesti 40 prosenttia on nyt asunnottomia, jos edellytetään, että kaveri on kahdeksalta illalla kotona tai kymmeneltä illalla kotona, ja ellei ole, joutuu vankilaan; ei mitään pulmia. Tämä sama velvoiteasuminen tarvitaan palveluasumisen ohella Niuvanniemestä ja Vanhasta Vaasasta pääseville potilaille, jotta he yleensä helpommin pääsisivät avohoitoon.

Toinen seikka, johon haluan kiinnittää erityisesti huomiota — olenkin tästä oikeusasiamiehen kanssa muutamaan otteeseen keskustellut — ovat yksityiset hoitokodit. Niiden valvonta ei suoranaisesti kuulu oikeusasiamiehelle, mutta valvonnan valvonta kuuluu. Kunnat sijoittavat näihin vanhuksia, kehitysvammaisia, jonkin verran muita vammaisia, mutta ennen kaikkea mielenterveyspotilaita. Mielenterveyden keskusliiton tutkija arvioi, että peräti 8 000 henkilöä asuisi näissä asumispalveluyksiköissä. Aiempi arvio on ollut tuhansia, mahdollisesti 4 000. Uudenmaan läänin alueella on 200 asumispalveluyksikköä, asumisyksikköä, mielenterveyspotilailla. Näistä yksiköistä 4 prosentissa on wc oman huoneen yhteydessä ja 5 prosentissa keittomahdollisuus. Jos yrittäisitte kerrankin työntää Kynnys ry:n jäseniä, Kalle Könkkölän kavereita tai Invalidiliiton jäseniä, tällaisiin oloihin asumaan vielä, se olisi täydellinen skandaali.

Se strateginen ero on siinä, että vammaispalvelulaki ei koske mielisairaita, vaan heillä on tällainen kevyt hoitolaki, mielenterveyslaki, jonka perusteella keskustellaan kerran viikossa tai kerran kuussa, miten sä voit, annetaan lääkkeet ja mahdollisesti järjestetään jonkin verran päivätoimintaa ja jonkin verran kunnallisia alivuokralaistason asuntoja, ei siis kunnon kämppiä. Läänin omat sosiaalitarkastajat sanovat, että noin 5 prosenttia näistä asumisyksiköistä on niin kurjia, että ne pitäisi lakkauttaa, mutta laki ei salli niitä lakkautettavaksi heidän mukaansa. Kun muutamasta, jotka tiedän aika heikkotasoisiksi, sanoin, mitä mieltä olet näistä, sanottiin, että nehän ovat keskitasoisia verrattuna siihen, mitä muutoin on.

Mielenkiintoinen yksityiskohta, joka tietysti ei kuulu myöskään oikeusasiamiehelle suoraan, on se, että Stakesissa on tehty Eija Stengårdin ehdotelma mielenterveyskuntoutujien asumisstandardeiksi. Ministeriö ei näitä julkaise. Se saattaa liittyä siihen, että erittäin paljon yrittäjistä on maaseudun pieniä yrittäjiä ja yrittäjät eivät halua standardia nostettavaksi. Standardin pitäisi kuitenkin olla yksiö. Kellään yrittäjällä ei ole varaa vuokrata kahtakymmentä yksiötä lähekkäin toisiaan, tehdä niistä palveluasumisyksikköä, vaan he pääsääntöisesti vuokraavat muista tarkoituksista hylättyjä rakennuksia, majoittavat näihin usein kaksi henkeä huonettakin kohti sen sijaan, että yhteiskunta — kunnat, valtio, Y-Säätiö ja vastaavat — rakentaisi nämä kunnon kämpät ja antaisi sitten ne hoidettavaksi yksityisille yrittäjille, jotka tarjoavat palvelut näihin kämppiin.

Tämä on seikka, joka tulee ennemmin tai myöhemmin eteen. Ruotsissa tästä on jo valtavat skandaalit, koska tukholmalaisia on sijoitettu ihan Pohjois-Ruotsiin 200 henkilönkin paikkoihin. Suomessa ei potilas itse saa valita, mihin hän joutuu. Tämä valinnanvapaus asumisyksiköiden kohdalta puuttuu lähes kokonaan, maaseudulla vielä enemmän kuin kaupungeissa.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Kun kansalaisia kuuntelee, niin heillä on sellainen käsitys, että eduskunnan oikeusasiamies ja tämän toimisto on niin kuin sellainen hyvä hallitsija, joka puolustaa huonoja virkamiehiä vastaan. Se on ihan hyvä, että tämmöinen asenne on.

Mitenkä yhdenvertaisesti kansalaisia kohdellaan ja oikeudenmukaisesti? Nostaisin esiin tässä yhden asian. Lehtitietojen mukaan noin 200 000 ihmistä ei saa etuisuuksia ja oikeuksia, jotka heille kuuluvat, koska eivät osaa taikka eivät ymmärrä niitä pyytää. Tällaisia voivat olla jo täällä esillä olleet sotaveteraanit ja sairaat ihmiset ja vammaiset ihmiset. No, se on huono asia, että näin on yhteiskunnassa. Viran puolestahan pitää jotain kertoa asiakkaalle, mutta ei tarvitse kaikkea kertoa. Kun on ihmisiä kuunnellut, niin joskus tulee sellainen mieleen, kehotetaanko etuuskäsittelijöitä ja henkilöitä, jotka näitä päättävät kunnissa, että kun on huono taloudellinen tilanne kunnissa, niin ei tarvitse kaikkea kertoa, kun taas tuntuisi, että virkamies ja tuommoinen päätöksentekijä, jos ei ihminen ymmärrä, hänelle kertoisi, että tämmöinen kuuluu, vaikka sitä ei nyt viran puolesta tarvitsisikaan tehdä. Tämä on huolestuttava asia. Täällä puhutaan köyhyyspaketeista ja muista. Tällä on varmasti suurempi vaikutus näihin asioihin. Nämähän etupäässä ovat, niin uskon, pienituloisia tämän yhteiskunnan köyhiä ihmisiä. Sillä autettaisiin näitä aika paljon.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä, että meillä on se käytäntö, mitä eduskunnan oikeusasiamies maassa edustaa, jotta kansalaisilla on mahdollisuus käyttää tätä hakiessaan oikeutta. Se, että meihin kansanedustajiin otetaan hyvin paljon yhteyttä tilanteessa, jossa kansalainen kokee, että hän ei ole oikeutta saanut, on tietysti asia, joka tulisi voida selvittää. Onhan tietysti se periaate, että kun valvotaan sitä, että päätös syntyy laillisessa järjestyksessä, niin laillisessa järjestyksessä on voinut syntyä täysin itse asiasisällöltään väärä päätös ja tämä jää sitten voimaan, vaikka eduskunnan oikeusasiamiehen puoleen on käännytty, ja tämä on monta kertaa sitten se ongelma, mutta jotain tässä asiassa tulisi kuitenkin tehdä, jotta kansalaiset voisivat kokea sen, että oikeus toteutuu. On varmasti paljolti tehty niin, että nämä vastaukset ovat entistä selkokielisempiä tavalliselle ihmiselle ilman lainopin opintoja. Se on hyvä asia.

Mutta sitten täällä ed. Salo käytti hyvän puheenvuoron, jossa hän toi esille poliisin työtilanteen. Haluan tässä yhteydessä antaa kaiken tukeni poliisiviranomaisille ja muillekin valtion viranomaisille omassa työssään, sen he tarvitsevat. On ymmärrettävää, että jotkut näistä valittavat, mutta tosiasia on se, että meidän on yhteiskuntana annettava tukemme laillisuuden valvojille, aivan kuten ed. Salo toi esille.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ensimmäisessä puheenvuorossani pyrin noudattamaan puhemiesneuvoston suositusta eli pitäydyin siinä 10 minuutissa. Haluan jatkaa aavistuksen verran vielä myös siitä samasta asiasta, johon lakivaliokunnan puheenjohtaja puuttui tai josta oli myöskin huolestunut, eli siihen, millä tavoin saataisiin kansalaisten luottamus oikeuslaitokseen nostettua.

On väitetty, että nykyisin, kun nauhoitetaan suullisessa käsittelyssä, nauhoja aina joskus häviää, jos niitä haluttaisiin myöhemmin saada tarkistettavaksi, taikka sitten väitetään, että koneet eivät ole olleet kunnossa, ei ole pystytty nauhoittamaan. Löysin sivulta 100 juuri tähän liittyvän päätöksen, jossa apulaisoikeusasiamies on käsitellyt erään kantelun. Tässä nimenomaan Itä-Suomen hovioikeuden osalta pääkäsittelyn äänitteet olivat kadonneet hovioikeudessa.

On esitetty tällaisia väitteitä myös alioikeuden osalta. Itse en tiedä, onko se totta tai ei, siihen en halua ottaa kantaa, mutta tällaista ei saisi tapahtua. Myöskin jos laitteet ovat sellaisia, että niillä ei pystytä luotettavasti äänittämään, pätkii tai jotakin muuta vastaavaa, niin juuri sillä tavoin kuin apulaisoikeusasiamies täällä on todennut myöskin, hänen mielestään tuomioistuimessa pitäisi olla sellaiset äänentoistolaitteet, joilla äänitteiden kuunteleminen on myös toteutettavissa, eli jos on äänitetty, pitäisi pystyä myös kuuntelemaan.

Tällaiset pienet seikat ovat minun mielestäni syynä siihen, että kansalaisten luottamus tuomioistuimeen menee. Kun he haluavat kuunnella sitten jälkikäteen, mitä oikeudessa on kerrottu, kun se on nauhoitettu, niin sitten nauhoja ei löydykään. On aivan luonnollista, että silloin epäluulo alkaa olla voimissaan tuomioistuinlaitosta kohtaan varsinkin, jos tuomio on ollut sen suuntainen, että se ei itseä tyydytä.

Arvoisa puhemies! Sitten poliisiasiaan, mihin myös itse viittasin ja mihin ed. Salo puheenvuorossaan myös viittasi, voi sanoa vaan sen, että kun itse on myöskin jonkin verran ollut tekemisissä kihlakunnanvirastojen kanssa ja myöskin henkilöstön kanssa, niin ongelmana on se, että kohta, niin kuin myös terveydenhuollossa, tilanne on se, että henkilökuntaa vähennetään, tulee sairauslomia ja sen jälkeen työmäärät kertyvät vaan yhä harvemman työssä olevan harteille ja siitä tulee kierre. Tämä on se ongelma minun mielestäni.

Toivoisin, että tältä osin, kun Oikeusasiamiehen kanslia käsittelee näitä kanteluja, otettaisiin tällainen inhimillinen seikka huomioon. Itse olen joskus miettinyt, että vaikka kuinka viisaita teoriaherroja ollaan ja on opiskeltu siellä pöydän takana, niin tekisi hyvää joskus käydä siellä kentällä ja tutustua siihen todelliseen työilmapiiriin. Myöskin kun, niin kuin tiedätte, Oikeusasiamiehen kanslia tekee tarkastuksia tuolla kentällä, niin silloin varmasti se käsitys vahvistuu.

Arvoisa puhemies! Vielä kerran tuomioistuinten luotettavuudesta se vaan, että myöskin minun mielestäni, en tiedä onko sitten aihetta tai ei, herättää aavistuksen verran epäluuloja tai kysymyksiä, kun sellaiset kunnioitetut professorit kuin Jyrki Virolainen ja siviilioikeuden professori Erkki Aurejärvi lähtevät aika avoimesti kritisoimaan tuomioistuinlaitoksia. Muun muassa Virolainen on todennut joitakin aikoja sitten, että tuomarit eivät joudu lainkaan rikkomuksista vastuuseen ja tämän johdosta he voivat tehdä mitä hyvänsä.

Tietysti tuntien professori Jyrki Virolaisen hänen sanakäänteensä ovat hyvin voimakkaita monta kertaa, mutta että kuitenkin tämän tasoinen henkilö esittää tällaisia väitteitä julkisuudessa. Myöskin professori Aurejärvi eräässä teoksessaan toteaa, että tuomarit voivat tehdä ratkaisunsa miten väärin tahansa, ratkaisut ovat silti pysyviä eikä niistä aiheudu tekijöilleen minkäänlaisia kielteisiä seuraamuksia. Jos tämän arvoiset professorit, jotka ovat myös yliopistoissa opettajina, tällaisia julkisesti esittävät, niin se panee kyllä ainakin allekirjoittaneen hieman pohtimaan, onko todella niin, että ei savua ilman tulta.