Annika Lapintie /vas(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Esitän tässä lakialoitteessa, että peruskoulun oppilasryhmille olisi lailla määriteltävä enimmäiskoko. Se, minkälaisessa ympäristössä lapset ja opettajat koulussa työskentelevät, on hyvin tärkeää ja vaikuttaa moneen seikkaan eikä ollenkaan pelkästään oppimiseen, vaan myös olemiseen siellä koulussa. Tämän vuoksi esitän, että perusopetuslain 30 §:ää muutettaisiin niin, että se kuuluisi: "Opetusryhmät tulee muodostaa siten, että opetuksessa voidaan saavuttaa opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet. Kuitenkin perusopetuksessa opetusryhmän enimmäiskoko on 20 oppilasta."

Tämä lakialoite oli ajankohtainen viime keväänä, jolloin sen kirjoitin ja jätin, ja on edelleenkin. Koska kuntien taloustilanne on vaikea, tämän seurauksena monissa kunnissa on jälleen jouduttu pohtimaan säästökohteita. Valitettavan usein nämä säästöt kohdistuvat myös peruspalveluiden järjestämiseen, kuten esimerkiksi perusopetukseen. Tukiopetukseen ja oppilashuoltoon kohdistettuja voimavaroja on viime vuosina leikattu tuntuvasti. Sen sijaan, että toimittaisiin inhimillisesti ja järkevästi eli siten, että ikäluokkien pienentyessä säästyvät koulurahat käytettäisiin koulutuksen laadun parantamiseen, näitä rahoja ei ole suunnattu koulutukseen, vaikka muistaakseni jopa hallitusohjelmassa siitä on maininta. Tästä huolimatta näin ei ole tapahtunut.

Nämä vapautuvat voimavarat pitäisi suunnata myös kouluterveydenhuoltoon ja oppilaanohjaukseen, jotta näitä toimintoja voitaisiin lisätä. Tällaisen ennalta ehkäisevän oppilashuollon merkitys on oppilaiden ja kouluyhteisöjen hyvinvoinnin kannalta hyvin suuri. Peruskoulu on pulassa, eikä ainakaan ennakkotietojen mukaan hallituksen talousarvioehdotus näytä tuovan tilanteeseen helpotusta. Koulujen mahdollisuus antaa pienryhmäopetusta ei ole riittävä. Luokkakoot ovat suuria, eikä oppilashuoltoon ole riittävästi resursseja. Kun perusopetus ei ole kunnossa, luokkamuotoisen erityistuen tarpeen määrä kasvaa, ja oireet näkyvät jo erityisen tuen tarpeessa olevien lasten määrän kasvuna.

Viime vuosina on valitettavasti tapahtunut monissa kunnissa myös niin, että erityisen voimakkaasti leikkaukset ovat kohdistuneet juuri erityisopetukseen. Säästöjen vuoksi luokkiin on myös integroitu erityistä ohjausta tarvitsevia lapsia samalla, kun ryhmäkoot ovat jatkuvasti kasvaneet. Kaikilla lapsilla pitäisi olla tarvittaessa mahdollisuus saada erityisopettajan antamaa opetusta omassa ryhmässä tai pienryhmässä. Se on parempi vaihtoehto kuin se, että erityistukea tarvitsevat lapset eristetään omiin luokkiinsa. Kuitenkin tämäkin ehdottomasti edellyttää sitä, että luokkakoot eivät ole liian suuria.

Liian suuret ryhmäkoot ovat todellinen ongelma, ja se tuli kouluihimme laman säästöjen seurauksena. Suurimmissa luokissa yksi opettaja opettaa jopa 36:ta oppilasta, kun sopiva määrä yhden opettajan opetettavaksi olisi noin puolet eli enintään 20 oppilasta. Koululuokkien liian suuren koon takia opettajan on mahdotonta huomata riittävästi kaikkien oppilaiden erilaisia tarpeita. Opettajan riittävä huomio ja keskinäinen vuorovaikutus opetuksessa on kiireisessä yhteiskunnassa eläville nykylapsille ensiarvoisen tärkeää. Lasten ja nuorten laiminlyönti kouluissa edistää syrjäytymistä, joka tulee yksilölle ja yhteiskunnalle myöhemmin kalliiksi.

Yksi oire liian suurista luokkako’oista on muun muassa koulukiusaaminen. Mannerheimin Lastensuojeluliitto pitää yllä tällaista puhelinpalvelua, johon lapset ja nuoret voivat tarvittaessa soittaa. Tähän lasten ja nuorten puhelimeen tuli vuonna 2004 yhteensä 1 545 kiusaamista käsittelevää puhelua. Tytöt soittivat aiheesta melkein kaksi kertaa useammin kuin pojat. Useimmiten kiusaamisesta soittivat 11—13-vuotiaat tytöt. Koulukiusaamisesta kärsii Suomessa kymmeniätuhansia oppilaita päivittäin. Arviolta noin 12 prosenttia ala-asteikäisistä ja 6 prosenttia yläasteikäisistä lapsista ja nuorista kokee itsensä toistuvan ja tahallisen kiusaamisen uhriksi. Useimmissa alakoulun luokissa on keskimäärin ainakin yksi kiusattu oppilas. Kouluterveyskyselyn vuodelta 2004 mukaan noin 9:ää prosenttia peruskoulun kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista pojista kiusattiin useita kertoja viikossa tai noin kerran viikossa. Tytöillä vastaava luku oli kuitenkin vain kuusi, vaikka he ovatkin aktiivisemmin soittaneet tähän lasten ja nuorten puhelimeen.

Koulukiusaaminen on varmasti yksi niistä oireista, jotka pahenevat liian suurissa koululuokissa. Kiusattu lapsi tarvitsisi ehdottomasti aikuisen apua. Systemaattinen kiusaaminen voi saada lapsen ajattelemaan, että hän on arvoton tai hänessä on jotain vikaa eikä hän ansaitse toisten hyväksyntää. Nämä syvälle mieleen iskostuvat uskomukset muokkaavat lapsen suhdetta itseensä ja toisiin, ja lapsi vetäytyy sosiaalisista tilanteista, ja vaarana on, että hän myös menettää elämänilonsa ja masentuu. Vanhemmilla, opettajilla ja muilla aikuisilla on paljon mahdollisuuksia ehkäistä kiusaamista ja auttaa kiusattua lasta. Koulussa opettaja tuntee luokkansa dynamiikan, lasten roolit ja yksittäisten tilanteiden taustat. Hänellä on tarkimmat silmät nähdä ja korvat kuulla, mitä ryhmässä tapahtuu. Jos ryhmä on liian suuri, opettaja tietenkään ei tätä pysty eikä ehdi eikä kykene näkemään.

Suomalaiset koululaiset ovat viime vuosien aikana useissa kansainvälisissä mittauksissa saavuttaneet erinomaisia tuloksia. Tästä huolimatta oppimisvaikeuksista kärsivien lasten määrä lisääntyy jatkuvasti. Oppilaskohtaisen tuen tarjoaminen on tärkeää etenkin oppimisvaikeuksista kärsiville lapsille. Perusopetuksen ryhmäkokojen on oltava kohtuullisia, jotta opettajalla on mahdollisuus nykyistä oppilaslähtöisempään opetukseen. Pienemmissä opetusryhmissä opettajilla olisi mahdollisuus osallistua myös enemmän oppilaiden kasvatustyöhön ja siten tukea perheitä. Nykyisillä ryhmäko’oilla oppilaan yksilöllisen tason ja tarpeiden ottaminen huomioon on opettajalle lähes mahdoton tehtävä.

Paras keino koulutyön ja kouluympäristön parantamiseksi ja lasten olojen parantamiseksi olisi säätää koululuokkien koolle yläraja. Mielestäni sopiva lakisääteinen yläraja olisi tämä 20 oppilasta, ja jos kunnissa löytyy riittävästi ymmärtämystä koulutyölle ja järkevyyttä ja tunnetta päättäjissä, niin tämänkin alle varmasti on aiheellista joissakin tapauksissa mennä. Toivon, että valiokunta ottaa tämän lakiehdotuksen käsittelyyn, ja muistan, että kun tästä asiasta on puhuttu usein esimerkiksi budjetin tai koululakien yhteydessä, niin silloin kyllä kaikki puheenvuorot ovat kannattaneet sitä, että riittävän pienet ryhmät tukevat lasten koulutyötä ja lasten kasvamista tasapainoisiksi aikuisiksi. Nyt olisi mahdollisuus sitten tämän lakialoitteen hyväksymisellä säätää tällainen lakisääteinen, ehdoton yläraja, jota suurempia koululuokkia ei saa olla.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Muistaakseni ed. Lapintie jo aiemmin on tehnyt tällaisen vastaavan sisältöisen lakialoitteen. Kun hän esitteli tätä lakialoitetta, niin siinä käsiteltiin erittäin monia tärkeitä asioita, ja tavoite, johon pyritään tämän lakialoitteen kautta, on todella hyvä. Lasten ja nuorten parasta tässä ajetaan.

Mutta itse henkilökohtaisesti en usko, että juuri näin esitettynä yksioikoinen ryhmäkoon rajaaminen johtaisi parhaimpaan tulokseen. Toki myönnän, että kohtuullisilla ja mieluummin pienillä ryhmäko’oilla edesautetaan nuoria ja kaiken kaikkiaan sitä luokkatilannetta. Siinä mielessä, totta kai, se on toivottavaa. Yritän perustella asiaa, miksi en tällaista lakialoitetta allekirjoittaisi, ei ole kyllä nimeä pyydettykään tähän lakialoitteeseen, ja taustasta sen verran, että on lähes 30 vuotta opetustyötä ja rehtorina oloa.

Ensinnäkin kaiken lähtökohtana tietysti kunnissa, kun opetustyötä järjestetään, ovat ne resurssit. Eli avainasemassa kunnissa ovat kuntapäättäjät, ja siellä lautakuntatasolla sitten jaetaan niin sanottu tuntikehys eri kouluihin. Miten sitten koulu- ja oppilaitostasolla tätä rahasäkkiä käytetään ja miten se jaetaan, siitä totta kai siellä koulujen johtajat yhdessä opettajien kanssa käyvät keskustelua. Kaiken kaikkiaan siihen, miten ryhmiin ja luokkiin jakaminen tapahtuu, vaikuttavat ne oppiaine- tai -aihekokonaisuudet, joita kyseessä oleville ryhmille opetetaan, mutta myös oppilasaines. Itse katson, että myös erityisopetusta vaativat oppilaat, jos ja kun mahdollista, tulisi integroida näihin, sanoisinko, tavallisiin opetusryhmiin. Totta kai se edellyttää sitten muita tukitoimia tässä opetustilanteessa, oppimistilanteessa, koulunkäyntiavustajia jne. Totta kai monia muitakin seikkoja siinä mietitään, kun näitä ryhmiä järjestellään.

Me tiedämme, että tällä hetkellä tällaista jyrkkää rajausta ei ole. Oppilasmääristä on suosituksia, ja muun muassa erilaisissa valinnaisaineissa ryhmäkoot vaihtelevat hyvin paljon. Otan esimerkkinä muun muassa teknisen työn tai kotitalouden. On aivan luonnollista, että siellä näitten opetusryhmien tulee olla tätäkin 20:tä oppilasta pienemmät. On kyse turvallisuudesta ja myös siitä, että kyseinen opettaja ehtii ohjaamaan oppilaita. Tietyissä oppiaineissa, mainittakoon tässä esimerkiksi reaaliaineet, matematiikka jne., käsittääkseni joissakin ryhmissä voi olla aivan hyvin ja käytännössä onkin — eihän tätä lakialoitetta olisi muuten tehtykään — yli 20 oppilasta jo perusopetuksen puolella. Nyt kun ollaan eri oppilaitoksissa myös niin sanotussa jaksoluvussa, voi olla niinkin, että tietty osio sen vuoden aihekokonaisuudesta opetetaan isommassa ryhmässä ja jossakin muussa jaksossa, ovatko ne viiden viikon tai kuuden viikon opetusjaksoja, sitten pienemmissä ryhmissä.

Tähdennän niin kuin aiemminkin sitä, että oli opetusryhmä, oppimisryhmä, kuinka pieni tahansa, niin erittäin suuri merkitys on myös sillä aikuisella, joka siellä ohjaa opetusta, motivoi näitä nuoria jne. Eli osa niin opetustyöläisistä kuin muistakaan ei välttämättä niin soveltuvia ole siihen tehtävään, johon he ovat kouluttautuneet.

Mutta on samaan hengenvetoon tietysti todettava, että toivon, että kunnilla — niin kuin myös ed. Lapintie totesi, tällä hetkellä suurimmalla osalla kunnista on melkoisia taloudellisia vaikeuksia — resurssit kaiken kaikkiaan paranisivat, talous kohenisi, mutta myös kuntapäättäjät priorisoisivat opetustyön ja tätä kautta nuorten palvelemisen ja antaisivat omalta osaltaan riittävät eväät jatko-opiskeluun ja sitä kautta myös toimeentulo turvattaisiin. Jokainen tiedämme, että Suomi hyvin pitkälti tukeutuu korkeaan osaamiseen.

Aivan lopuksi, arvoisa puhemies, haluan todeta siis, että en usko, että 20 oppilaalla tai 21:llä tai jollakin, tällä yksioikoisella ryhmäkoon rajaamisella, päästään parhaaseen tulokseen, vaan mielestäni tätä joustavuutta on annettava oppilaitostasolle. Mutta myös tiedän sen toki, että tällä hetkellä on myös omasta mielestäni liian suuria opetusryhmiä. Peräänkuulutan myös sitten vastuullisuutta kuntatasolla, kun kunnan resursseja jaetaan ja kohdennetaan muun muassa opetustyöhön.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Koulujen määrää vähennetään, ja luokkakoot suurenevat. Näin käy koko maassa, myös meillä Jyväskylässä. Siellä alkavat luokkakoot olla yli 30 oppilasta, eli se ei ole vaan 20, vaan se on 30.

Lakialoitteessa on otettu esiin määrärahojen leikkaukset, jotka tuntuvat erityisesti erityisopetuksessa. On kuitenkin muistettava, että tavallisissakin luokissa on nykyään paljon muun muassa kotikaupungissani Jyväskylässä maahanmuuttajalapsia, joiden opetukseen opettajat joutuvat erityisesti paneutumaan. Tämä on eri puolilla Suomea vähän erilainen ongelma, taikka ei se mikään ongelma ole, vaan siinä vaaditaan opettajalta enemmän resursseja ja työtä selviytyä opetusohjelmastaan. Kysynkin, saavatko kaikki oppilaat tasapuolisesti hyvää opetusta luokkien ryhmäkokojen kasvaessa. Epäilen, että opettajan rahkeet eivät aina riitä, vaikka hyvää työtä pyrkivätkin tekemään. Koulujen lakkauttaminen tarkoittaa käytännössä aina jäljelle jäävien koulujen luokkien suurentamista, ja erityistä ohjaamista tarvitsevien lasten määrä per opetusryhmä kasvaa.

Arvoisa puhemies! Kuten aloitteestamme käy ilmi — olen aloitteen yksi allekirjoittaja — oppimisvaikeuksista kärsivien lasten määrä lisääntyy koko ajan. Tässä vaiheessa tehtävät taloudelliset satsaukset opetusryhmien koon kurissa pitämiseksi ovat pieniä niiden kustannusten rinnalla, joita koituu koulujärjestelmästä tipahtaneitten lasten saamisesta takaisin kouluun ja myöhemmin työelämään. Peruskoulun kesken jättäneistä nuorista aiheutuu monikymmenkertaiset kustannukset yhteiskunnallemme. Nyt on asia niin, että valtion on aika maksaa kunnille takaisin ottamansa 300 miljoonan euron pakkolaina, jotta kunnat pääsevät hoitamaan velvollisuuksiaan. Tämä pitäisi olla itsestäänselvä asia.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa herra puhemies! Valitettavan monella koululla Suvivirsi kaikui viimeistä kertaa viime keväänä. Lukuvuoden päättymisen riemu laimentui suruun oman koulun lakkaamisesta. Moni lapsi jatkaakin nyt syksyllä opintietään paitsi isommassa koulussa myös valitettavan monessa tapauksessa myös suuremmassa ryhmässä. Pikkukoulun turvallisen oppimisympäristön vaihtuminen suureen kouluun ja ryhmään ei läheskään kaikkien oppilaiden kannalta suju ongelmitta. Opintojen tai jopa lapsen normaalin kehityksen vaarantuminen huonompien kouluolojen takia aiheuttaa inhimillisen tuskan lisäksi myös kustannuksia yhteiskunnalle. Pienen koulun lakkauttamisen laskennalliset säästöt voivat haihtua taivaan tuuliin jo yhden sivuraiteelle joutuneen ihmistaimen vaikeuksien yhteydessä.

Jätin hallitukselle viime keväänä kolme kouluoloja koskevaa kirjallista kysymystä. Yhdessä niistä kysyin, aikooko hallitus teettää vihdoin vakavasti otettavat laskelmat, joissa mallinnetaan pikkukoulujen lakkauttamisesta aiheutuvat todelliset kustannukset. Nimittäin semmoista laskentakaavaa kunnissa päättäjät toden totta tarvitsisivat. Tietenkin sellaista tarkkaa laskentakaavaa ei voi antaa, mutta ainakin jonkinlaista suuntaa antavaa.

Tänään me keskustelemme lakialoitteesta, jossa pohditaan opetusryhmien koon määrällistä rajaamista. Täällä on myöskin kritisoitu sitä, voiko tällaisia rajoja tehdä. Näitä rajoja kuitenkin annetaan kunnissa, kun lakkautetaan niitä pikkukouluja. Hyvin monessa kunnassa se on 16 oppilasta ja sillä sipuli, ja siitä koulu sitten lakkautetaan, jos ei ole oppilaita siitä ylitse. Minä olen itse samaa mieltä kuin ed. Kähkönenkin tuossa äsken, että totta kai pitää katsoa yksilöllisesti. Mutta sellaisessa tilanteessa, jossa ei kerta kaikkiaan päätöksissä pystytä ottamaan riittävästi huomioon niitä kokonaiskustannuksia, näitä rajoja kyllä tarvitaan. Pidän erittäin hyvänä, että käydään tätä keskustelua opetusryhmien koosta.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Pidän hyvänä, että keskustelua opetusryhmien koosta käydään. Siksi olen allekirjoittajana myös tässä hyvässä lakialoitteessa. Minusta tämä on eräs perusasioita, joita kannattaa tuoda myös eduskunnan täysistunnon käsittelyyn, sivistysvaliokunnan käsittelyyn. Meillä valitettavasti tällä hetkellä suunta on ollut pitkään ja edelleen kiihtyvällä vauhdilla juuri päinvastainen kuin esitetään tässä hyvässä aloitteessa, jonka todella olen itse myös allekirjoittanut ja jolle toivon myönteistä jatkokäsittelyä.

Olin eilen Keuruun kaupunginvaltuuston suunnitteluseminaarissa, ja valitettavasti kuntatalouden kireässä tilanteessa veroprosentin ja kiinteistömaksujen nostamisen ja kaikkien maksujen korottamisen ohella myöskin pohdittiin kolmen tai neljän kyläkoulun lakkauttamista, yhden lukion lakkauttamista, no, samalla myös opetusryhmien suurentamista. Nämä kaikki merkitsevät kielteistä kehitystä. Niillä on kielteinen vaikutus ennen kaikkea lapsiin ja nuoriin, samalla kun kunnat on nyt pantu maaseudun teurastajiksi tilanteessa, jossa kylien kehitys kyllä vaarantuu. Tämä on voimakas ilmaisu, jota käytin, mutta se on hyvin ikävää, että jos kyläkoulu lähtee, jos lähikoulu, lukio tai joku lähtee, niin siinä menetetään paljon enemmän. Ei ole kysymys vain siitä, että katsotaan, mikä on taloudellista. Siinä kovalla kamreerilinjalla tuhotaan yhteiskunnan perusrakenteita.

Kyllä se yhteiskunta lähtee sieltä lähiympäristöstä, lähikoulusta, joiden säilyttämisen eteen meidän tulisi tehdä kaikki voitava sen sijaan, että nyt on jouduttu taloudellisessa pakossa lakkauttamaan kouluja ja, mikä pahinta, kasvattamaan ryhmäkokoja. Kyllä jokainen tietää sen, jos on vähänkään ollut opetustyössä, mitä merkitsee, jos on suuri luokka. Ei se ole sillä tavalla yksilöllistä enää tämä opetus ollenkaan, jos se voi olla edes 20 oppilaankaan luokassa. Häiriötekijät siellä kasvavat, ja nimenomaan yläasteella murrosikäisten opettaminen on hyvin vaativa tehtävä monessa paikassa. Elikkä sen vuoksi haluan, että käytäisiin huolimatta tiukasta taloustilanteesta voimakas keskustelu siitä, mikä on opetusryhmien koko. Minusta tämä lakialoite antaa hyvän pohjan keskustelulle. Kysymys on nuoriin sijoittamisesta. Kysymys ei ole vain jostakin menoerästä, joka näkyy budjetissa, vaan kysymys on sijoituksesta tulevaisuuteen.

Viime sotien jälkeen Suomessa paitsi jälleenrakennettiin tämä maa myöskin haluttiin panostaa nuoriin ja luoda koulutusta kaikilla asteilla. Luotiin uusia kansakouluja, rakennettiin uusia kansakouluja, perustettiin yksityisoppikouluja, luotiin ammatillinen koulutus, mutta kysymys oli sijoituksesta, jonka avulla Suomi nousi hyvinvointiin. Suomella oli varaa vaurastua.

Tietysti aina opetustyössä ja kouluelämässä on inhimilliset ongelmansa. Ei se välttämättä luokkakoosta ole kiinni, mutta on yleisesti hyväksytty tosiasia se, että jos opetusryhmä elikkä luokkakoko on kohtuullinen, niin kyllä silloin on myöskin hyvät edellytykset, paremmat ainakin, koulutyölle kuin jos opetusryhmät ovat liian suuret. Niin kuin täällä on viitattu, lasten ja nuorten laiminlyönti koulussa edistää syrjäytymistä. Ja tuo jatko, joka tulee yksilölle ja yhteiskunnalle myöhemmin kalliiksi, on myös tämän päivän todellisuutta.

Meillä Keuruulla on ihmetelty, miksi erikoissairaanhoito jatkuvasti vaan kallistuu. Hoitosuoritteet eivät ole nousseet, mutta siitä huolimatta vain rahaa menee kovasti enemmän, ja tutkittiin, mikä siellä maksaa. Yllätys oli ensiksi havaita se, että nuorten psykiatrinen hoito on se kaikkein kallein, kalliimpi kuin jotkut vaativat kirurgiset operaatiot, kaupungin menoissa sairaanhoidon kuntayhtymälle.

Elikkä kyllä syrjäytyminen tulee kalliiksi hoito-operaatioissa, mutta se tulee kalliiksi myös kaikkina muinakin kielteisinä seurauksina. Elikkä meidän on vakavasti pohdittava, mitä me teemme koululaitoksessa, olemmeko jatkuvassa supistamisen kierteessä. Ymmärrän, että jos koululaiset ja lapset loppuvat, niin kyllähän silloin raja on, että täytyy myöskin koulujen kohdalta tehdä selkeitä ratkaisuja. Ymmärrän sen, että on hyvin haasteellista opettajan työn kannalta opettaa useita eri luokka-asteita samalla, ja ymmärrän sen, että pitää olla toveripiirin vaikutus myöskin kasvattavana tekijänä. Nämä kaikki ovat lähtökohtia.

Mutta samalla meidän on pidettävä huoli siitä, että opetusryhmät eivät tule liian suuriksi. On kysymys niin oppilaitten oikeudesta hyvään oppimisympäristöön kuin myös opettajien ja koko kouluyhteisön työelämän kysymyksistä. Monet opettajatkin uupuvat ennenaikaisesti eläkkeelle, koska työ on liian vaativaa ja haastavaa nimenomaan yläasteella. Toivon, että tämä hyvä lakialoite, jonka olen myös osaltani allekirjoittanut, saa myönteistä jatkokäsittelyä ja synnyttää hyvän keskustelun.

Jaakko Laakso /vas:

Herra puhemies! Tämä ed. Lapintien ensimmäisenä allekirjoittama lakialoite syntyi sen keskustelun pohjalta, jonka kokoomus välikysymyksellään pohjusti. Tämä välikysymyshän käsitteli nimenomaan opetustoimeen kohdistuvia leikkauksia, ja tässä keskustelussa kokoomuksen puheenjohtaja ed. Jyrki Katainen ilmoitti kannattavansa luokkakokojen vähentämistä. Kun hänelle tarjottiin tätä lakialoitetta allekirjoitettavaksi, hän ei sitä allekirjoittanut. Tämä lakialoite oli myös sähköpostitse kaikkien kansanedustajien allekirjoitettavissa, ja kun me nyt katsomme sitä, niin 10 prosenttia kansanedustajista eli 20 on tämän lakialoitteen allekirjoittanut.

Itse välikysymyskeskustelussa miltei kaikki puhujat olivat sitä mieltä, että luokkakokoa pitää alentaa. Vantaa on yksi niistä kunnista, jotka ovat viime aikoina joutuneet sellaisten leikkausten kohteeksi, joiden tuloksena luokkakokoja on päätetty suurentaa, ja siksi olisi välttämätöntä, että eduskunta esittäisi, me kansanedustajat, joista monet ovat myös kunnallisissa luottamustoimissa, esittäisimme, selkeän vastalauseemme sille suuntaukselle, jonka tuloksena oppimisedellytykset heikentyvät itse asiassa vuosi vuodelta. Monet, jotka ovat tulleet ulkomailta tutustumaan Suomen koulujärjestelmään, ovat olleet aika hämmästyneitä siitä, että tämä järjestelmä ei olekaan ihan niin mainio, mitä he ovat voineet lukea tuloksista ja maailmalle levitetyistä tiedotteista. Yksi syy siihen, että tilanne on heikkenemässä, on juuri se, että perusopetuslakia tällä hetkellä monissa kunnissa rikotaan.

Pertti Hemmilä /kok:

Arvoisa puhemies! On hyvä, että täällä eduskunnassa keskustellaan hyvin usein paitsi kuntien ahdingosta myöskin siitä, mistä se kuntien talousahdinko johtuu, ja tässä ed. Lapintie ehdottaa perusopetuslain 30 §:ään muutosta sillä tavalla, että opetusryhmän enimmäiskoko voisi olla 20 oppilasta. Suhtaudun sinänsä positiivisesti tähän aloitteeseen, siihen ajatukseen, että ryhmäkoot pitäisi pystyä pitämään mahdollisimman pieninä, siis ei ainakaan paljon yli 20 oppilaan ryhmäkokoja pitäisi sallia.

Mutta sen sijaan tällaisen rajan, ehdottoman 20 oppilaan rajan, säätäminen lainsäädännöllä saattaisi aiheuttaa hyvinkin vaikeita tilanteita siellä kunnissa, jotka kunnat nyt jo ovat taloudellisessa ahdingossa, nimenomaan sen vuoksi, että entäs sitten, jos koko kunnan alueella yhden ikäluokan koko on esimerkiksi 21 oppilasta? Silloin jouduttaisiin se jakamaan 10:n ja 11 oppilaan luokkiin ja kunta joutuisi ehkä paitsi palkkaamaan lisää väkeä sitä yhtä ikäluokkaa varten, myöskin saattaisi joutua tässä tapauksessa jopa vaikeuksiin sopivien luokkatilojen järjestämisessä.

Nyt tullaankin siihen, mistä hallitusta voidaan syyttää, hallituksen kykenemättömyyteen hoitaa kuntien talousahdinkoa. Nimittäin tällä hallituksella on oivallinen tapa leikata kuntien valtionosuuksia, ja tässä tapauksessa kuntien valtionosuuksia leikataan erityisestä pienten koulujen valtionosuuslisästä, joka koskee alle 80 oppilaan kouluja. Tämän takia tämä ja ensi vuosi todennäköisesti tulevat jäämään historiaan kaikkein vaikeimpina (Puhemies koputtaa) koulujen lakkauttamisvuosina.

Annika Lapintie /vas:

Herra puhemies! Nimenomaan tämän vuoksi olen tehnyt tämän lakialoitteen, kun näissä monissa puheenvuoroissa käy nyt ilmi, että kyllä puhutaan siitä, miten olisi hyvä, kun lapset voisivat opiskella pienemmissä kouluryhmissä, mutta sitten käytännössä kunnissa kuitenkin ... Tiedän omasta kotikaupungistani Turusta, että pääsääntö alkaa olla kyllä yli 30 oppilaan luokat.

Kun ed. Hemmilä tässä sanoi, että kunta voi joutua ongelmiin siinä, että tarvitaan lisää opettajia, tarvitaan lisää luokkatiloja lapsia varten, niin enpä nyt tiedä, onko se kovin iso ongelma, jos lasten parasta ajatellaan. Itse eräästä Turun koulusta voin kertoa, että se on suunniteltu 300 oppilaalle ja siellä opiskelee, on kymmenkunta vuotta jo kohta opiskellut, 450 oppilasta. Siellä on niin isot luokkakoot, ja sen lisäksi vielä siellä työskennellään siivouskomerossa ja kirjastoa ja vahtimestarin tiloja ei ole ollenkaan, kun ne ovat kaikki luokkakäytössä.

Eli nimenomaan juuri siksi toivon, että eduskunta säätäisi tällaisen ohjenuoran, jota ei voi ylittää, koska kunnissa niin helposti todetaan, että kyllä lapsista voidaan säästää, kun he kuitenkin sopeutuvat siihen tilanteeseen, mihin joutuvat. Monessa koulussa tilanne on se, että jos se olisi aikuisten työpaikka, niin työsuojeluviranomaiset sulkisivat sen, kun liian paljon ihmisiä on liian pienissä tiloissa ja lapset kärsivät päänsärystä ja väsymyksestä. Mutta kun kyse on lapsista, niin tähän ei puututa.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Erityisopetuksen tarve on todella viime vuosina kasvanut erittäin voimakkaasti. Sekin on täällä tänään todettu tämän lakialoitteen keskustelun yhteydessä. Toisaalta on todettava myös se, että eri kunnissa, joissa taloudelliset resurssit ovat varsin samanlaiset, on poikkeavuutta riippuen siitä, miten kunnat priorisoivat rahaa esimerkiksi opetustoimeen tai johonkin muuhun. Toki varmasti kaikki täällä salissa olevat allekirjoittavat sen, että opetusryhmien koko pitäisi pystyä pitämään riittävän alhaisena. Totta kai tässä oma vastuu on myös valtiolla, mutta erityisesti myös kunnissa.

Vielä, arvoisa puhemies, aivan lopuksi: On myös tilanteita, että jos oppilaita on vaikkapa 14 tai 20 tai 23 vaikka, niin tietyt työntekijät, tarkoitan tässä nyt opettajia, koulutyöntekijöitä, pääsevät samaan tulokseen, kuin jos oppilaita olisi jollakin toisella opettajalla vaikkapa 5, tai vielä parempaan tulokseen. Mutta on muistettava myös se, että totta kai kun oppilaita on enemmän, ohjaukseen silloin ei jää aikaa niin paljon, mutta myös opettajasta, opettajan persoonasta, on hyvin paljon kiinni.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Lakialoite on synnyttänyt hyvän keskustelun täysistunnossa, ja tämä on erittäin hyvä, koska kyse on tärkeästä asiasta. Jos vertaan tämän illan keskustelua, jossa me haluamme pitää huolta oppilaitten parhaasta, opetusryhmäkoolla edesauttaa hyvää oppimisympäristöä oppilaille, koululaisille, ja hyvää työympäristöä opettajille ja muulle henkilöstölle, niin tämän keskustelun henki on tiukassa ristiriidassa sen kanssa, mitä eilen tapahtui kaupunginvaltuuston budjettiseminaarissa, jossa tavoitteena oli vain kuroa alijäämät kiinni kuntalain velvoittamina mutta melkeinpä seurauksista välittämättä. (Ed. Kähkönen: Ed. Oinonen, olisitte iskenyt nyrkkiä pöytään!) — No, nämä ovat tilanteita, joiden tuskan tiedostamiseksi on hyvä asia, että kansanedustajat ovat myös kunnalliselämässä mukana. Tietää sen asian täysin toisen puolen, mikä on siellä kunnalliselämässä, jossa hyvin voimakkaasti ajetaan vain sitä, että kamreerilinjalla — syyttämättä nimenomaan meidän kamreeria, en ollenkaan tarkoita ketään henkilönä — joudutaan siihen linjaan, jossa vain puhutaan, että meidän on pantava talous kuriin, ja tästä tulee se ylin määräävä tekijä. Toisaalta kuntatalouden pitäisi voida palvella tehtäviä. Tässä on tietysti ristiriita, jonka jännitteen tiedostaminen on hyvä ja välttämätön asia.

Meillä kotikaupungissani Keuruulla panostamme kaikissa sektoreissa enemmän kuin maassa keskimäärin — koulutukseen, sosiaalitoimeen, terveydenhuoltoon, kaikkiin näihin — mutta tämä tilanne on kestämätön, kun tullaan alijäämän kattamiseen, veroprosentteihin. Niissäkin olemme ohi maan keskiarvojen, mutta jollakin tavalla tämän jännitteen tiedostaminen on välttämätöntä.

Kyllä se tilanne, että valtionosuudet 90-luvun alusta kunnille ovat puolittuneet ja kuitenkaan tehtävät kunnissa eivät ole olennaisesti vähentyneet, eräillä sektoreilla jopa kasvaneet, on tuonut kunnat tilanteeseen, joka on hyvin vaikea. Tässä joutuvat helposti sitten, kun opetustointa tarkastellaan, koululaiset, nuoret, kärsimään. Tämäkin todettiin — juuri niin kuin ed. Kähkönen täällä totesi, jolla on hyvä asiantuntemus erityisesti siihen asiaan — että erityisopetuksen tarve on huikeasti lisääntynyt ja se tulee kalliina kustannustekijänä taloudellisesti esille, mutta sitten tulee myöskin se kysymys, mikä on nuorten pahoinvointi. Kun pitäisi auttaa nuorten hyvinvointia, niin nuoret voivat pahoin.

Tämä on todella sellainen ongelma, josta on syytä käydä vakava keskustelu. Tämä lakialoite tarjoaa siihen mahdollisuuden. Siksi on hyvä, että on pantu raja tiettyyn oppilasmäärään tässä keskustelussa. Minä ymmärtäisin tietysti sen, että jos nyt puhutaan 20 oppilaasta maksimiopetusryhmästä ja on 21 ja tällä lailla, niin kyllähän pitää olla tietyn hallintoelimen päätöksellä tästä myöskin poikkeusmahdollisuus, mutta ei mielellään kovin paljon, koska se raja on sitten aina jossakin. Lainsäädännöllä pitäisi auttaa hyvän opetusympäristön toteutumista, mutta tällä hetkellä kunnissa ollaan ilmeisesti kautta koko maan pakotetut ratkaisuihin, jotka eivät ole hyviä ratkaisuja kenenkään kannalta. Edes niillä leikkauksilla, joita tehdään taloudessa, ei välttämättä synnytetä todellisia menojen vähennyksiä, vaan toista kautta sitten menoja menee vain enemmän, niin kuin täällä viitattiin niihin menoihin, joita nuorison ongelmista sitten tulee.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa herra puhemies! Minä ihan tällaisen periaatteellisen puheenvuoron ajattelin vielä täällä käyttää, että ed. Kähkönen on aivan varmasti hyvin pitkälle oikeassa, ja olen hyvin pitkälle samaa mieltä. 15 vuoden opettajakokemuksella sanon, että se on juuri näin, että ihan tarkalleen ei aina pysty sanomaan, mikä koko on järkevintä. Mutta tässä tilanteessa, missä me nyt yhteiskunnassamme olemme, kun meidän pitäisi saada ikäryhmien pienenemisestä aiheutuvat säästöt opetuksen kehittämiseen ja se on meille luvattu, niin yhtäkkiä tapahtuukin niin, että meillä on isoja luokkakokoja, isoja ryhmiä, ja jokainen tietää, mitä se tarkoittaa useimmiten.

On minun mielestäni aika hurskastelua sanoa ensin puheessa, että pitäisi pystyä pitämään opetusryhmien koko tarkoituksenmukaisena, mutta ei sitten kuitenkaan olla valmiita tekemään niitä rajoja, jos ei sitä pystytä muuten tekemään. Minä sanoisin tässä niin kuin siinä mainoksessa, että "elämä on"; joskus meidän vaan on tehtävä niitä rajoja, ja niin se hoitotakuukin piti tehdä. Siis Suomeen piti tehdä hoitotakuu ja hoidon saatavuutta koskeva lainsäädäntö, että saa puhelinyhteyden terveyskeskukseen, aika merkillistä. Eihän tämä nyt sen kummempaa ole.

Tero Rönni /sd:

Arvoisa puhemies! Kuuntelin tuossa hetken aikaa tätä juttua, ja se sattui osumaan omalle kohdalle myöskin. Meillä käytiin keskustelua Mäntässä ryhmäkoosta juuri pari viikkoa sitten, ja siellä moneen otteeseen tuli esiin se, että 30 on liian suuri ryhmä, ja sitten kuitenkin kuunneltiin opettajia ja kuunneltiin niitä oppilaita. Itse muistaa joskus aikaa kouluja käyneenä, että silloin oli jopa 40 oppilaan opetusryhmiä eikä niissä mitään vaikeuksia ollut. Eivät meillä opettajat kokeneet minään mahdottomuuksina 30 oppilaan ryhmiäkään.

Kyllä minä sanoisin, että ollaan hyvin vaarallisella tiellä, jos lähdetään yksioikoisesti rajaamaan 20:een. Sen jälkeen kyllä voidaan kunnissa monessa paikkaa miettiä, miten tämä asia hoidetaan. Sitten on semmoisia viiden oppilaan ja kymmenen oppilaan ryhmiä. Jos raja vedetään 20:een, se on 20 ja sillä siisti. Sen jälkeen ruvetaan katsomaan, minkä kokoisia ryhmiä on. Nyt meillä oli tilanne se, että kun supistettiin yksi ryhmä, niin se on 100 000 euroa vuodessa. Se on aika iso raha. Pienessä kunnassa se tuntuu aika isolta rahalta. Luulen, että se tulee tulevaisuudessa näyttelemään vielä aika isoa osuutta, kun oppilaat vähenevät.

Ei se tarkoita myöskään sitä, että opetuksen laatu huononisi. Kyllä tässä on monet muut tekijät, ei pelkkä ryhmäkoko varmasti tähän perusopetukseen vaikuta; tekijöitä on paljon, niin opettajissa, oppilaissa kuin tukitoiminnassa, mitä voidaan järjestää myöskin ison ryhmän oppilaille. Iso ryhmä on kuitenkin oppilaille aika mieleinen, siellä on paljon kavereita, kuten eräs juuri koulunsa aloittava nuori mies sanoi: on kiva mennä isoon luokkaan, kun saa paljon uusia kavereita.

Jaakko Laakso /vas:

Herra puhemies! Olen viime aikoina keräillyt niitä verukkeita, millä katsotaan, ettei oikeastaan mitään voida tehdä sen osalta, että luokkakoot suurenevat ja perusopetuslain velvoitteet ovat vaarassa.

Pääkaupunkiseudulla, erityisesti Vantaalla, näkyy käytettävän sellaista veruketta, että nykyinen valtionosuusjärjestelmä suosii sellaisia kuntia, joissa ikärakenne on iäkäs. Tästä syystä Vantaata syrjitään. Turku saa huomattavasti paljon enemmän valtionapuja kuin Vantaa, ja tämä johtuu tästä ikärakenteesta, ja tälle ei voida tehdä yhtään mitään.

Kaikille näille verukkeille ja selityksille on yhteistä se, että vältetään puhetta resursseista, siitä, että voimavaroja on viime vuosien aikana leikattu, ei vain tämän hallituksen aikana, vaan myös edellisen hallituksen aikana. Kuitenkin pääkysymys on resursseista. Siihen ed. Rönnikin tuli puheenvuoronsa lopussa, taloudellisiin kustannuksiin pienille kunnille.

Toinen veruke, mitä näkyy käytettävän, on se, että nämä kaikki ongelmat johtuvat siitä, että kuntarakenne on väärä. Pitäisi yhdistää Pääkaupunkiseutu yhdeksi kunnaksi tai siirtyä aluekuntajärjestelmään, jossa olisi 20 kuntaa. Ennen kuin tämä on tehty, ei oikeastaan voida näitä muitakaan ongelmia ratkaista. Aina kierretään sitä kysymystä, että samat henkilöt, jotka näin puhuvat, ovat täällä salissa olleet painamassa nappia leikkausten puolesta ja he etsivät omalle huonolle omalletunnolleen joitakin sellaisia syitä, jotka eivät pidä yhtä totuuden kanssa.