Pertti Hemmilä /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Nykyiset erittäin korkeat polttoaineen hinnat yhdistettynä monimutkaiseen matkakuluvähennysjärjestelmään heikentävät suomalaisten tasapuolisia työssäkäyntimahdollisuuksia. Monille ihmisille oma auto nimittäin on työssäkäynnin edellytys, sillä joukkoliikenneyhteydet eivät ole kaikkialla maassamme kovinkaan hyvät. Muualla kuin suurissa kaupungeissa ja niiden lähettyvillä joukkoliikenteen vuoroja on kaiken aikaa vain vähennetty.

Nykyisellään työ vaatii joustoja työaikojen suhteen. Työn ja työmatkojen lisäksi tulisi aikaa jäädä tietenkin hiukan muuhunkin elämässä. Esimerkiksi ne, jotka käyvät työssä pidemmän matkan takaa, alkavat ihan tosissaan harkita työssäkäynnin kannattavuutta nykyisillä pysyvästi korkeilla polttoaineen hinnoilla, kun matkakulujen vähentämismahdollisuudet ovat riittämättömät.

Arvoisa herra puhemies! Kodin ja työpaikan väliset matkat on oikeus vähentää verotuksessa tulonhankkimisesta aiheutuneina kuluina. Vähennys tehdään tätä nykyä perustuen halvimman kulkuneuvon käyttöön. Mikäli julkinen kulkuneuvo on käytettävissä asunnon ja työpaikan välisellä matkalla, vähennysoikeus on halvimman mahdollisimman kuukausi- tai seutulipun hinnan suuruinen. Tuloverolain 93 §:stä on vakiintunut tulkinta. Sen mukaan oman auton käyttöä työmatkakulujen vähentämisessä voi verottajalle perustella vain, jos julkisen kulkuneuvon odotusajat töihin saavuttaessa tai sieltä lähdettäessä ylittävät Verohallituksen ohjeissa annetut ajat. Ohjeiden mukaan vasta päivittäisen odotusajan ylittäessä 2 tuntia voidaan perustella oman auton käyttöä. Auton tarvitseminen työn suorittamiseen ei ole ollut riittävä peruste verovähennykseen oman auton käytöstä työmatkoilla, saati sitten mikään muu peruste, kuten esimerkiksi lasten hoitoon kuljettaminen samalla matkalla, kun ajaa töihin.

Arvoisa puhemies! Lakialoitteessani esitän oman auton käytön matkakuluvähennysoikeuden laajentamista koskemaan työssään omaa autoa tarvitsevia. Perusteena nykyiselle lain tulkinnalle käytetään nimittäin korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua niinkin kaukaa kuin vuodelta 1979. Ratkaisu hallinto-oikeudessa syntyi tuolloin tiukan äänestyksen jälkeen. Päätöksen mukaisesti työssään omalla autolla työpaikan toimipisteestä toiseen kulkeva henkilö ei saa vähentää kodin ja työpaikan välisiä työmatkakulujaan, jotka perustuvat oman auton käyttöön. On tietenkin luonnollista, että autoa työssään tarvitseva henkilö kulkee sillä myös työmatkansa. Minkään muun ratkaisun vaatiminen on nimittäin aivan päätöntä. Edes työnantajan ehdotonkaan vaatimus oman auton käytöstä työssä ei ole ollut peruste vähentää kodin ja työpaikan välisiä matkoja omalla autolla kuljettuina.

En pidä oikeudenmukaisena käytäntönä soveltaa ennakkotapauksena enää yli 25 vuotta vanhaa, äänestyksen jälkeen korkeimmassa hallinto-oikeudessa syntynyttä ratkaisua. Lainsäädäntöä tuleekin täsmentää siten, että se on tarkkarajaista ja ymmärrettävää, niin kuin perustuslaissa edellytetään. Kansalaisten kohtelun tulee perustua selkeään lainsäädäntöön eikä ikivanhoihin ennakkotapauksiin.

Herra puhemies! Esitän lakialoitteessani myös, että oman auton käyttö tulisi voida verotuksessa vähentää sen selkeästi kohtuullistaessa työmatkaan käytettyä aikaa. Työssäkäyntialueet ovat laajentuneet. Useiden ammattien luonne on muuttunut niin, että työn suorittaminen edellyttää yhä suurempaa joustavuutta työaikojen suhteen. Keskeisintä Pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta julkisen liikenteen yhteydet eivät ole läheskään niin hyvät, että ne takaisivat kohtuulliset työmatka-ajat. Työmatkavähennysjärjestelmän tulisi olla sellainen, että se tukisi työvoiman liikkuvuutta ja joustavaa siirtymistä paikasta toiseen.

Nykyinen työmatkavähennysjärjestelmä on epätäsmällinen ja aiheuttaa lisäksi tarpeetonta byrokratiaa. Työmatkalaiset joutuvat käyttämään paljonkin aikaa työmatkojen vähennysasioiden selvittämiseen veroilmoituksessaan. Verovirastojen työmatkavähennyksiin liittyvät tulkinnat sitä paitsi poikkeavat toisistaan paljonkin. Näin ollen kansalaisia ei todellakaan kohdella tasapuolisesti eri puolilla maata. Joissain kunnissa halutaan muun muassa pitää huoli hyvin koulutettujen, hyvin palkattujen ihmisten säilymisestä kunnan asukkaina ja heille saatetaan hyväksyä oman auton käyttö löyhemmin perustein kuin joillekin toisille jollakin toisella paikkakunnalla. Lisäksi eräät työnantajat suovat työntekijöilleen mahdollisuuden pitää näennäistä työpaikkaa kotikunnassaan tai lähellä sitä todellisen työpisteen kuitenkin ollessa etäämpänä toisella paikkakunnalla. Näiden useinkin toistuvien matkojen kulut voidaan sitten veloittaa työnantajalta kilometrikorvauksina.

Monet verovelvolliset kuitenkin saavat vähentää työmatkansa vain seutulipun tai muun vastaavan kuukausilipun hinnan mukaan, vaikka oma auto on eräs tärkeimpiä työvälineitä tai oman auton käyttö työpaikalle kuljettaessa on kuitenkin ainoa kohtuullinen vaihtoehto nykyisten työajan vaihteluiden ja vaadittujen joustojen takia. Jotta työmatkakulujen vähentämisoikeus kohtelisi kansalaisia tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti kaikkialla Suomessa, matkakuluvähennysten tulisi vastata todellisia matkakuluja tarkoituksenmukaisimman ja joustavimman kulkutavan mukaisesti.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Hemmilä on ottanut lakialoitteellaan esille huomionarvoisen asian, jonka toivon saavan valiokunnassa osakseen myönteistä huomiota. Kysymyshän koskettaa ihmisten työssäkäyntiä, ja nykyisinhän työmatkat työssäkäyntialueitten laajentumisen myötä ovat pidentyneet. Valitettavasti julkinen liikenne on hyvin puutteellista erityisesti maaseudulla, ja valitettavasti uhka maaseudun linja-autovuorojen edelleen jatkuvaan supistumiseen on olemassa, ja sitä vielä pahentavat nyt lisääntyneet polttoainekustannukset viime päivien polttoaineen hinnannousujen myötä.

Niin paljon kuin haluan suosia joukkoliikennettä, edistää joukkoliikennettä — seutuliput ovat hyvä ratkaisu; myöskin liikenneministerin ehdotus budjettiasiassa on hyvä teko hallitukselta edistää joukkoliikennettä — tämä voi toimia vain siellä, missä on toimivaa joukkoliikennettä. Valitettavasti se rajoittuu todella hyvin suppealle osalle maata tai sitten muualla maassa vain tietyille reiteille, ja välttämättä se asunto ja työpaikka eivät satu olemaan noitten toimivien reittien varressa. Elikkä tämän vuoksi yksityisauto on muodostunut yhä useammalle todelliseksi työmatkavälineeksi. Tämä mahdollistaa myöskin joustavat työmatkat silloin, jos julkinen liikenne toimii vain toiseen suuntaan tai puutteellisesti muutoin.

Pitäisin lähtökohtaisesti oikeudenmukaisena periaatteena, että työmatkakulut voitaisiin vähentää mahdollisimman oikeudenmukaisella, koko maassa tasapuolisella tavalla ja mahdollisuuksien mukaan tosiasiallisiin kuluihin perustuen. Minä en usko, että kukaan voisi ajatella verovähennyksillä ryhtyvänsä tienaamaan, vaikka minä tiedän, että jotkut niitäkin kadehtivat, koska kuitenkin on ollut kuluista kyse eivätkä verovähennykset kellekään voi edes ajatuksena mitään nettoa tuottaa. Sen vuoksi pitäisin työhön kannustavana asiana ja työpaikan etsintää kannustavana asiana sitä, että työmatkakulut voitaisiin vähentää todellisten kulujen mukaan. Toivon, että tämä lakialoite, jonka suuntaisia kirjallisia kysymyksiä olen myös itsekin täällä aiemmin tehnyt, voisi tuottaa myönteisen jatkokäsittelyn.