Täysistunnon pöytäkirja 89/2001 vp

PTK 89/2001 vp

89. TORSTAINA 6. SYYSKUUTA 2001 kello 18

Tarkistettu versio 2.0

3) Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2001

  jatkuu:

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Kansainvälinen turvallisuusympäristö on kylmän sodan jälkeen muuttunut ja laajamittaisen sotilaallisen konfliktin uhka erityisesti Euroopassa on vähentynyt merkittävästi. Sen sijaan tilalle on noussut uusia uhkia, jotka on huomioitava maamme turvallisuutta ja puolustusta suunniteltaessa. Politiikan jatkuvuuden ja uskottavan puolustuksen kannalta tärkeää on puolustusjärjestelmän kokonaisvaltainen arviointi ja suunnittelu sekä taloudellisista suhdanteista riippumaton, pitkäjänteinen rahoitus.

Puolustuksen päämääränä on taata kaikissa tilanteissa maan itsenäisyys, turvata kansalaisten elinmahdollisuudet, estää alueen hyväksikäyttö sekä turvata valtiojohdon toimintaedellytykset ja -vapaus. Tehokas puolustuskyky, sotilaallinen liittoutumattomuus ja kansainvälinen yhteistyö ovat Suomen turvallisuuspolitiikan kulmakiviä. Viime vuosikymmenen lopulla toteutetuilla rakenneuudistuksilla on luotu pohja puolustuksen tehostamiselle. Käsittelyssä olevan selonteon mukaan keskeisenä periaatteena säilyy alueellinen puolustusjärjestelmä ja yleinen asevelvollisuus kehittämisen painopisteen ollessa Maavoimissa.

Turvallisuusympäristön muutos ja uusien uhkien, kuten kansainvälisten, poliittisten, taloudellisten, ekologisten ja informaatiouhkien sekä kansainvälisen rikollisuuden, lisääntyminen edellyttää myös uusiin teknologioihin, tietoyhteiskuntaan, johtamisjärjestelmiin sekä kriisinhallintaan liittyviin kysymyksiin panostamista. Puolustusjärjestelmän edelleenmodernisoiminen ja toiminnan rationalisointi nykytilannetta vastaavaksi on ehdoton edellytys kansallisen ja kansainvälisen turvallisuuden säilyttämiseksi ja lisäämiseksi sekä vahvan, itsenäisen puolustuksen ylläpitämiseksi. Tämä koskee niin kalustoa, henkilöstöä kuin organisatorista rakennetta. Uudistukset ovat välttämättömiä, ja on ymmärrettävää, että niiden toteuttaminen vaatii paitsi lisää resursseja myös uhrauksia, jo olemassa olevasta epätarkoituksenmukaiseksi muodostuvasta toiminnasta luopumista.

Arvoisa puhemies! Suomessa on yhteensä kuusitoista varikkoa. Nyt käsittelyssä olevassa selonteossa näistä viittä on esitetty lakkautettavaksi. Erityisesti hallituksen viimeaikaisten alue- ja maaseutupoliittisten linjausten valossa tuntuu ristiriitaiselta, että lakkautusuhan alla olevista viidestä varikosta kolme sijaitsee Pirkanmaalla. Oriveden, Vammalan ja Sääksjärven varikot työllistävät yhteensä noin 250 henkilöä. Ne ovat paitsi suuria työllistäjiä myös merkittäviä perinteikkään maanpuolustushengen ylläpitäjiä alueillaan. Varikoiden lakkauttaminen ei välttämättä heikennä kansallisen puolustuksemme uskottavuutta, mutta tällaisen päätöksen aluepoliittiset seuraukset ovat tuhoisia.

Alue- ja työllisyyspoliittisten vaikutusten lisäksi Vammalan ja Oriveden varikoiden lakkautuksella voi olla vaikutuksia Puolustusvoimien toimintaan ja valmiuteen. Panostuotannon vähentyminen tai loppuminen Vammalan varikolla merkitsee, että Patria Vammas Oy joutuu hankkimaan varikolta saamansa palvelut muualta Puolustusvoimien maksaessa lisäkustannukset. Oriveden ilmantorjunta-aseiden huoltoon ja korjaukseen erikoistuneelle varikolle ei puolestaan ole Suomessa korvaavaa laitosta, eikä siirtoa teollisuudelle voida pitää taloudellisesti järkevänä ratkaisuna.

Lakkautettavien varikoiden tarvittavat toiminnot on suunniteltu siirrettäväksi erillisen selvityksen perusteella joko muiden varikoiden yhteyteen tai kotimaiselle teollisuudelle. Onko nyt käymässä niin, että lakkautuspäätös tehdään ennen perusteellista selvitystä siitä, mihin toiminnot todella siirretään? Jos päätöstä perustellaan taloudellisilla tekijöillä, onko olemassa tarkkoja lukuja siitä, mitkä ovat lakkautusten tuottamat todelliset taloudelliset säästöt? Myös toiminnan alasajo aiheuttaa kustannuksia.

Taloudellisia ja poliittisia tekijöitä tärkeämpänä haluan kuitenkin korostaa varikoiden lakkauttamisesta aiheutuvia inhimillisiä ja sosiaalisia vaikutuksia. Varikoiden lakkauttaminen aiheuttaa suuren ahdingon sadoille perheille sekä joka tapauksessa jo muutaman vuoden kuluttua luonnollisesti työelämästä poistuville henkilöille. Varikoiden toiminnan lakkauttaminen vuosien 2003 ja 2004 alussa ei anna henkilökunnalle riittävästi aikaa työllistymiseen ja mahdollisesti muuttoon uudelle paikkakunnalle, eikä tällaista voida vaatia myöskään pidemmällä aikavälillä.

Hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon esittelypuheenvuorossa eduskunnassa 17.3.1997 pääministeri Paavo Lipponen sanoi Puolustusvoimien rakennemuutoksessa olevan kysymys tärkeästä ja kauaskantoisesta turvallisuuspoliittisesta päätöksestä. Uudistusten todettiin tuolloin edellyttävän noin tuhannen henkilön kohdentamista uusiin tehtäviin, kuitenkin ilman irtisanomisia, sekä vaativan myös paikallisia tukitoimia lakkautettavien varuskuntien sijaintipaikkakunnille.

Onko vastaavia toimintoja suunniteltu varikoiden lakkauttamisen ja nyt käsittelyssä olevan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä, vai ollaanko unohtamassa lakkautettavilla varikoilla työskentelevien ammattitaitoisten siviilihenkilöiden ja heidän perheidensä tulevaisuus kotipaikkakunnallaan? Esimerkkinä mainittakoon Pirkanmaan alueet. Kaksi näistä varikoista sijaitsee Pirkanmaalla, toinen Ylä-Pirkanmaalla ja toinen Lounais-Pirkanmaalla. Viimeiset hallituksen päätökset aluekeskuksista merkitsevät sitä, että kumpikaan näistä alueista ei kuulu näiden aluekeskusten sisälle.

Puolustuksemme periaatteita ovat alueellinen puolustusjärjestelmä, yleinen asevelvollisuus, riittävä ja koulutettu reservi, kotimaisen puolustustarviketuotannon turvaaminen sekä kansainvälinen yhteistyö. Säästöjä etsittäessä ja toimintoja keskitettäessä tulee puolustuksemme perusteet turvata huomioiden alueellisen puolustuksen tarpeet ja kotimaisen puolustustarviketeollisuuden merkitys. Lakkauttamisia harkittaessa tulee ottaa huomioon myös henkilöstön motivaatiotekijät sekä joukkojen keskittämisestä seuraavat lisäkustannukset ja puolustuksen haavoittuvuuden kasvu. Näistä ongelmista on saatu runsaasti kokemusta sekä Suomesta että ulkomailta.

Lopuksi, arvoisa puhemies, haluaisin nostaa esille selonteossakin keskeisen kansainvälisen yhteistyön merkityksen kansalliselle ja kansainväliselle turvallisuudelle ja vakaudelle. Keskeistä tässä yhteistyössä on EU:n tavoitteiden mukaisesti kehittää paitsi kansallisia valmiuksia erityisesti kriisinhallinnan alueella myös tukea unionin laajenemista koko mantereen saamiseksi mukaan yhteiseen eurooppalaiseen turvallisuusjärjestelmään. Kestävän turvallisuuden vahvistamisen kannalta alueellinen yhteistyö Itämeren alueen valtioiden sekä muiden Pohjoismaiden kanssa on ensiarvoisen tärkeää. Turvallisuuspoliittisen yhteistyön kehittäminen YK:n ja Etyjin periaatteiden mukaisesti edistää demokratialle, oikeusvaltiolle ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle asetettujen tavoitteiden saavuttamista myös maailmanlaajuisesti vahvistaen osaltaan Suomen rauhanomaiseen yhteistyöhön ja liittoutumattomuuteen perustuvaa ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa.

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam

Puhemies! Puolustusministeriö tulee ottamaan erityisen vastuun selonteossa kuvatun organisaatio- ja rakennemuutoksen toteuttamisessa. Tätä tarkoitusta varten ministeriö tulee perustamaan työryhmän, jonka tehtävänä on koordinoida ja ohjata selonteon toimeenpanoa. Ensisijaisena tehtävänä on tietysti selonteon suositusten toteuttaminen, mutta tavoitteena on myös mahdollisten haittavaikutusten minimoiminen niin Puolustusvoimien työntekijöiden kuin menetyksiä kärsivien paikkakuntien osalta. Tässä prosessissa pyritään kokonaisuutena myönteiseen lopputulokseen myös henkilöstön osalta. Ensisijaisesti selvitetään Puolustusvoimien mahdollisuudet uudelleensijoittaa rationalisoinnin kohteena oleva henkilöstö muualle Puolustusvoimiin. Samalla puolustushallinnon ja työvoimahallinnon yhteistyöllä pyritään jokaiselle löytämään uusi työ muiden työnantajien palveluksessa.

Olen useaan otteeseen viitannut kokemuksiin Pohjan sairaalan lakkauttamisesta, jossa saavutettiin tällä menetelmällä erittäin hyviä tuloksia. On tarkoitus jalostaa tätä mallia, jotta mahdollisimman vähän tulisi vahinkoa niille paikkakunnille, joilla toimipisteitä lakkautetaan, ja erityisesti niille ihmisille.

Petri  Salo  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Aluksi: on erittäin positiivista, että puolustusministeri Enestam jaksaa olla ja pystyy olemaan mukana myös toisen päivän keskustelussa ja vastaa heti tuoreeltaan näihin kommentteihin.

Käsissämme oleva ja maatamme koskeva turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on puhuttanut ja aiheuttanut kovia ristiriitoja jopa hallituksen sisälläkin jo paljon ennen kuin valtioneuvosto ehti edes saada sitä valmiiksi. Alun perinhän selonteon piti olla ainoastaan jonkinlainen välitarkistus, jossa arvioitaisiin muun muassa Puolustusvoimien rakennemuutosten toteutumista lähivuosina. Nyt siitä näyttääkin tulleen elämää ja kuolemaa suurempi kysymys. On puhuttu jopa maamme puolustuksen horjumisesta tai jopa sen musertumisesta. Oppositio on luonnollisesti luonut uhkakuvia lähes kaikkien varuskuntien lakkauttamisesta. Jotkut puolue-edustajat ovat puolestaan väläytelleet asevelvollisuuden ratkaisemista arvalla ym. Aika erikoista puhetta!

Kaiken kaikkiaan meidän on muistettava, että tässä selonteossa on kuitenkin kyse väliaikatietojen tarkistamisesta, ei suinkaan radikaalista turvallisuus- ja puolustuspoliittisten suuntaviivojen muuttamisesta. Mikäli muutoksia tai todella merkittäviä avauksia tehtäisiin, olisi mielestäni aika luonnollistakin, että ne tehtäisiin esimerkiksi parlamentaarisesti valittavan puolustuskomitean tai vastaavan esityksestä ja pohdinnasta.

Puolustusjärjestelmämme kolmea peruspilaria ei ole millään tavalla tässäkään esityksessä tarvetta muuttaa. Järjestelmän on perustuttava edelleenkin uskottavaan, itsenäiseen ja vahvaan puolustuskykyyn, ja tähän puolustuskykyyn päästään ainoastaan alueellinen puolustusjärjestelmä säilyttämällä sekä pitämällä yleisen asevelvollisuuden laajuus ja taso tulevaisuudessakin mahdollisimman korkealla.

Tämänhetkisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa oikea strateginen vaihtoehtomme on liittoutumattomuus. Nykypäivänä keskustellaan paljon Suomen epävirallisesta liittoutumisesta Natoon ja meidän rauhankumppanuusohjelmastamme. Jotkut ovat kauhistelleet jopa Euroopan unionin tuomia uusia näkökulmia maamme turvallisuuskeskusteluun. Suomen liittoutumattomuuden murentumisesta ei kuitenkaan voida todellakaan puhua.

Suomi on sitoutunut täysimääräisenä Euroopan unionin jäsenenä osallistumaan yhteisvastuulliseen, koko unionin kattavaan turvallisuuden kehittämiseen. Se ei tarkoita ollenkaan sitä, että olisimme jonkinlaisia Naton renkejä tai että Suomi saa heittää pyyhkeen kehään puolustuspolitiikassaan. Nyt olemme EU:n täysjäsenenä itse päättämässä unionin turvallisuuspolitiikasta, mitä pidän suurena arvona pienelle maalle verrattuna aikaisempaan tilanteeseen. On myös hyvä huomata, että Puolustusvoimien entinen komentaja Gustav Hägglund valittiin Euroopan unionin sotilaskomitean puheenjohtajaksi. Tämäkin oli arvokasta pienelle maalle.

Tärkeä peruspilarimme, osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi, antaa meille enenevät mahdollisuudet osallistua aktiivisesti kansainväliseen kriisienhallintatyöhön. Osallistuminen tällaiseen toimintaan parantaa ja vahvistaa omaakin turvallisuuttamme. Toisaalta joudumme siirtämään puolustusvoimavaroja ministeriöltä Puolustusvoimille, mikä toivottavasti lujittaa yhteistyötä ja vahvistaa maamme puolustusta.

Arvoisa puhemies! Euroopan, koko Pohjolan ja erityisesti Baltian turvallisuuspoliittinen asema on muuttumassa. Pidetään muun muassa todennäköisenä, että lähitulevaisuudessa esimerkiksi Viro, Liettua ja Latvia liittyvät Naton täysjäseniksi. Jotkut näkevät tällä olevan vaikutuksia myös Suomen turvallisuuspolitiikkaan, ja toiset taas eivät jostain syystä näe tilannetta vielä kovinkaan merkittävänä maamme kannalta. Minun mielestäni keskustelua tästä asiasta tulisi kuitenkin aivan erityisesti käydä.

Haen perustelujani myöskin historiasta, vaikka en aio mennä sen kauemmaksi kuin 90-luvun alkupuolelle. Silloin keskusteltiin Pohjoismaiden liittymisestä Euroopan unionin täysjäseniksi. Ainakin tarkoitus tällöin oli se, että Pohjoismaat olisivat tehneet jäsenhakemuksen jättämisessä järkevää yhteistyötä. Mutta kuinkas kävikään? Taisi olla peräti niin, että saimme vasta aamun lehdestä lukea, että esimerkiksi Ruotsin hallitus oli aivan omista kansallisista lähtökohdistaan hakenut täysjäsenyyttä keskustelematta siitä liiemmälti naapurivaltioidensa kanssa. Tämän jälkeen Suomi joutui varsin nopeasti reagoimaan aivan uuteen tilanteeseen. Hyvin nopealla aikataululla ja etukäteen riittävästi valmistautumatta Suomi joutui tekemään ratkaisunsa jäsenyydestä aivan uudelta pohjalta.

Tällä hetkellä me tiedämme, että Baltian maat tulevat todennäköisesti liittymään Naton jäseniksi. Mitä tekee Suomi silloin, jos saamme jälleen esimerkiksi aamun lehdestä lukea, että länsinaapurimme Ruotsi olisikin päättänyt hakea Naton jäsenyyttä? Ja tämähän ei ole mikään teoreettinen ajatus.

Oletetaan tilanne, jossa niin Baltian maat kuin Pohjoismaat Suomea lukuun ottamatta olisivat kohta Naton jäseniä. Joutuisimme lyhyen ajanjakson aikana toisen kerran sellaiseen tilanteeseen, jossa joudumme tekemään hyvin nopeasti uusia päätöksiä. Tämän asian johdosta pitäisinkin aivan erityisen tärkeänä, että seuraavaa puolustuspoliittista selontekoa valmisteltaisiin mahdollisimman laajalla poliittisella rintamalla ja kaikki ennalta ajateltavat vaihtoehdot huomioon ottaen ja mieluiten jo etukäteen.

Arvoisa puhemies! Minun ei ajan puutteen takia ole tarkoitus referoida koko selontekoa läpi, vaan otan esille vain muutaman yksittäisen asiakohdan.

Yksi näistä huomionarvoisista asioista on Puolustusvoimien yhteistoiminta eri viranomaisten kanssa. Nykyaikana hallinnonalojen mutkaton yhteistyö on lisääntynyt ja on katsottu, että se on tärkeä asia informaation kulun nopeuttamiseksi. Puolustusvoimat ovat tehneet yhteistyötä muun muassa Rajavartioston ja poliisin kanssa. Tämä yhteistyö perustuu lakiin ja siten velvoittaa virka-avun antamiseen.

Poliisi tarvitsee apua Puolustusvoimilta erikoistilanteissa, esimerkiksi terrorismiteon torjumisessa, suuronnettomuuksien hoitamisessa jne. Tämä apu on usein kuljetusta, vartiointia, alueiden eristämistä yms. Tällaisissa joskus hyvinkin vaarallisissa tilanteissa on kuitenkin muistettava päävastuunkantaja. Vaikka Puolustusvoimain osastoja käytettäisiin laajamittaisestikin hyväksi, on vastuuviranomainen kuitenkin aina suomalainen poliisi. Nämä asiat on otettava huomioon, jotta kriisitilanteissa selvitään myöskin tulevaisuudessa.

Lisäksi haluan sanoa Puolustusvoimien koulutusjärjestelmän kehittämisestä puhuttaessa, että tervehdin ilolla sitä asiaa, että helikopterilentäjien peruskoulutus aiotaan toteuttaa tulevaisuudessa Kauhavan Ilmasotakoulussa. Toivoisin kuitenkin, että myös miehistöjen jatkokoulutus tultaisiin järjestämään Ilmasotakoulussa. Olen ymmärtänyt niin, että alustavissa kaavailuissa on jatkokoulutuksen painopiste asetettu pohjoismaiseen yhteistyöhön. Mielestäni suurin hyöty koulutuksesta kuitenkin saadaan, kun koulutus järjestettäisiin Suomessa, suomalaisissa olosuhteissa. Jäänkin mielenkiinnolla seuraamaan tilanteen kehittymistä ja odottamaan helikoptereiden koulutus- ja tukikohtajärjestelyjen selvittelyjen valmistumista sitten, kun ne aikanaan tulevat.

Arvoisa puhemies! Suomi on varmasti puolustuksen arvoinen valtio. Säilytetään puolustusjärjestelmämme perusteet ennallaan ja seurataan tarkasti ympärillämme tapahtuvia muutoksia niihin oikeaan aikaan reagoiden. Tällä tavoin pystymme pitämään maamme itsenäisenä, omana ja kunniansa arvoisena valtiona.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Mikkola.

Seppo   Kanerva  /kok:

Arvoisa puhemies! Kun nyt Itämeren alueen strateginen painoarvo on kasvamassa ja sen tilanne on vasta kehittymässä muun muassa Venäjän intressien, Naton Itämerelle tulon sekä Ruotsin ja Puolan sotilaspoliittisten muutosten vuoksi ja Kaliningradin alueen ongelmien ollessa vielä vaille ratkaisua, ei nyt olisi syytä kiirehtiä mitenkään eikä tulisi tehdä nopeita johtopäätöksiä, ei ainakaan heikentää sen alueen rannikon puolustusta.

Selonteossa ihmetyttää myös se, että Ahvenanmaa on jätetty kokonaan käsittelemättä. Ahvenanmaan strateginen merkitys on muuttunut. Sotilaallinen puolustusulottuvuus sitoo edelleenkin merivoimat sinne. Siksi Suomenlahtea on kyettävä puolustamaan tykistön kautta ohjusasein. Viron puolustus on heikko vielä useita vuosia. Siksi paine Suomenlahdella Suomen alueella olevia strategisia kohteita vastaan pysyy ennallaan. Tällaisia kohteita ovat Porvoon edusta, Porkkalanniemi ja Hankoniemi. Nämä alueet eivät ole menettäneet sotilaspoliittista merkitystään.

Myös reserviläisten merkitystä on korostettava, ja 350 000 miehen armeija vaikuttaa kovin vähäiseltä. Miten sitten hoidetaan lkp-organisaatio ja muut valmiustehtävät, jos Nato tulee Itämerelle ja aiheutuu paineita pohjoiseen? Mitä sitten Lapissa tapahtuu?

Asejärjestelmien vanheneminen on kylläkin jonkinlainen muutosten peruste, mutta suurvallat käyvät vielä sotia vanhemmalla, 10—20 vuotta vanhalla, kalustolla. Siksi aseiden modernisointi voisi olla järkevä, taloudellinen ja varikkojakin työllistävä asia. Olisi kansantalouden tappio jättää huoltamatta ja modernisoimatta Itä-Saksasta saadun kaluston loppuerä.

Vaikka selonteossa vakuutetaan, että Suomen toiminta on liittoutumattomuuteen perustuvaa kansallista puolustusta, nousevat selonteossa merkittävästi esiin YK-joukkojen, EU-joukkojen, Etyjin alaisuuteen ja muihin projekteihin sitoutuneiden joukkojen voimavarat, jotka nimenomaan ovat poissa kansallisesta puolustuksestamme. Selkeä kustannus—voimavara-laskelmakin puuttuu selonteosta.

Käsiteltäessä taisteluhelikoptereita, panssarivaunuja, tykistöjärjestelmiä ja panssarintorjuntaa näyttää ilmatorjunta unohdetun. Suunnitteilla oleva liikkuvan rannikkotykistön supistaminen on ristiriidassa strategiseen tilannearvioon nähden Itä-Saksan kaupan materiaalihankkeiden osalta, Suomenlahden ja Ahvenanmaan strategisen merkityksen osalta ja Pääkaupunkiseudun puolustuksen osalta. Maamme rannikoiden jäädyttyä on Hankoniemi ainoa jäätön, avoin merialue. Sieltäkö lopetettaisiin rannikkotykistö? Samasta syystä tulisi Uudenmaan Prikaatin liikkuvaa koulutusta jatkaa.

Lopuksi toteaisin, että tarjolla on hätiköityjä päätösehdotuksia, jotka eivät ole sopusoinnussa lähialueiden tilannekehityksen kanssa.

Ei muuta, herra puhemies.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä ansiokas keskustelu, mitä tämän turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon osalta on käyty, mielestäni on ollut virkistävää, mutta kun toisaalta eilen on pitkälti jäänyt useita vastauspuheenvuoroja ja debatteja käymättä, niin katson, että varmaan on oikeus ottaa jollakin lailla samoja asioita myös tässä esille.

Mielestäni ed. Seppo Kanervan äskeinen puheenvuoro oli yksi avaus niihin kohtiin, mitä selonteon arat ja aukkopaikat ovat olemassa. Käsittääkseni näitä asioita, mitkä pureutuvat nimenomaan niin Hankoniemeen kuin Ahvenanmaahankin, olisi tullut myös käsitellä ja tarkastella tässä asiassa. Kuten ed. S. Kanerva totesi, tilanne on niitten osalta muuttunut.

Mutta mitä muuten tulee tähän selontekoon ja sisältöön, siinä todetaan selkeästi, että Suomen puolustuspolitiikan toimintalinja on ensiksikin uskottava puolustuskyky, sen ylläpito ja kehittäminen. Tästä asiasta lienee jokainen samaa mieltä. Toinen linja on pysyttäytyminen vallitsevien olosuhteiden mukaisesti sotilaallisesti liittoutumattomana. Tämäkin lienee ainakin tämän käydyn keskustelun perusteella suhteellisen selvää tälle eduskuntasalille. Kolmantena on osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön kriisinhallinnassa ja erityisesti siviilikriisinhallinnassa. Mielestäni se on kuitenkin kotimaisen asian rinnalla saanut ehkä tarpeettomankin suuren sijan ja osuuden tässä keskustelussa. En ilmoita, että olisin sitä vastaan, mutta se ei saisi muodostua sellaiseksi painopisteeksi kuin se nyt näyttää selonteossa tavallaan olevan olemassa.

Mitä tulee käytyyn keskusteluun, erityisesti eiliseen keskusteluun, sitä on pitkälti erityisesti ryhmäpuheenvuorojen ja muidenkin keskustelupuheenvuorojen aikana leimannut vahva ote tähän Nato-keskusteluun ja siihen, onko Natoon liittyminen, sitoutuminen, liittoutuminen ajankohtaista. Mielestäni ulkomaankauppaministeri Sasin esilletulo tässä asiassa on hallituksen taholta, sanoisin, jos ei edesvastuutonta, niin ainakin aika lähellä sitä. Käsittääkseni tässä asiassa esilletulo ei ole nyt ajankohtaista eikä se ole tarpeellista eikä Suomen osalta sen selvittäminenkään ole tarpeellista olemassa.

Kun todetaan, että kansalaisista vain 21 prosenttia hyväksyy Suomen liittoutumisen tällä tavoin, tulkitsen tätä asiaa niin, että kysytään melkein mitä asiaa tahansa, hyvää taikka huonoa, yksi viidesosa on aina eri mieltä kuin enemmistö. Katson, että ne, jotka ovat Nato-liittoutumiseen valmiita, ovat niitä vastarannankiiskiä, jotka ovat aina eri mieltä kuin valtaosa kansasta. Niin kauan kuin kansalaisilta ei tule tälle kokonaisuudelle suurempaa tukea, tämän asian voi unohtaa tarkkaan, ainakin jos ajatellaan, että sillä olisi jonkinlainen kansakunnan tuki ja tahto takanaan.

Mitä tulee Suomen liittoutumiseen Naton rinnalle, tämän asian voisi tulkita niin, että niin kauan kuin Ruotsi ei ole liittoutunut eikä liikahtanut tässä asiassa, asia ei ole Suomessa ajankohtainen eikä tarpeellinen keskusteltavaksi. Baltian maiden liittoutuminen Natoon vakauttaa varmasti tätä pohjoista turvallisuutta, mutta ei muuta Suomen asemaa liittoutumattomana, puolueettomana maana täällä meidän kulmakunnassamme lähellä nykyistä Venäjää, Venäjän länsirajalla.

On tietysti selvää, että Natosta on saatavissa turvatakuut tavallaan ennakkopelotteen luonteisina ja ajankohtaisina. Mutta toisaalta sekin asetelma, että Suomi joutuisi mahdollisen vihollisen kanssa, joksi voitaisiin kuvitella vaikkapa nyky-Venäjää, kahdenkeskiseen konfliktiin, jopa sotatilaan, on hyvin epätodennäköinen, suorastaan mahdoton.

Käsittääkseni ainut tapaus, missä voisi käydä niin, että Suomen asema Venäjään nähden tulisi ajankohtaiseksi ja joutuisimme aseelliseen selkkaukseen, on sellainen, jolloin on syttynyt Euroopassa jonkinlainen suursota. Jos Suomi siinä vaiheessa olisi liittoutunut ja liittoutuisi eurooppalaisiin joukkoihin tiiviimmin kuin nyt, syntyisi sellainen tilanne, että Venäjälle tulisi tarve puolustaa länsirajaansa vahvemmin, laajentaa puolustusulottuvuutta ja ottaa Suomen alue haltuunsa. Jos tällainen kaappausuhka syntyisi ja tulisi, olisi kiistatta selvää, että Naton joukot olisivat sitoutuneet Eurooppaan ja niin me suomalaiset joutuisimme kahdestaan selvittämään tämän tilanteen, jos näin kävisi.

Mutta toistan vielä, että nykyajattelutavan mukaan, varsinkin ajatellen, mitä asiantuntijoiden ja kansalaisten mielipiteissä vallitsee, on vallalla niin syvä rauhantila, ettei tule tällaisen selkkauksen mahdollisuutta juuri nähdä koskaan mahdollisenakaan. Ehkä maailma on niin sivistynyt, että tämmöistä uhkaa ei ole olemassa. Mutta siinä vaiheessa, kun Suomessa harkitaan nykyisen olotilan muuttamista tai muuttumista, nämä ovat sellaisia tekijöitä, mitkä pitää ottaa huomioon. Mitkä ovat siinä vaiheessa suuremman selkkauksen aikana Suomen mahdollisuudet puolustautua?

Selonteossa otetaan vahvaa kantaa siihen, että kysymyksessä on koko maan puolustaminen, mikä mielestäni tulee vielä vahvemmin ja voimakkaammin allekirjoittaa ja julki kirjoittaa. Vahvana on myöskin keskustelussa tullut esille alueellisen puolustuksen merkitys ja myöskin se merkitys useissa eri puheenvuoroissa, joissa on todettu, että koko maata on syytä puolustaa ja maanpuolustus on syytä ulottaa jokaiseen, viimeiseenkin, kolkkaan tässä tasavallassa. Se pitää myös sisällään Lapin ja Lapin puolustamisen. Valitettavasti selonteon valmisteluvaiheessa tuli myöskin julki sellaista ilmapiiriä, että Lapin puolustuksessa mukana pysymistä ja sen sisällyttämistä koko valtakunnan puolustamiseen harkittiin ja nähtiin joitakin muitakin uhkakuvia, eli Lapista oltiin jopa valmiita joissakin olosuhteissa luopumaan, erityisesti siinä vaiheessa, kun rahasta taisteltiin.

Yhtenä voimakkaana asiana, joka selonteossa näkyy, on se, mikä mielestäni on myönteinen aihe, että nähdään yleinen asevelvollisuus ainoana muotona puolustaa tätä maata. Mielestäni se on ainoa tapa, millä voidaan taata koko kansakunnan puolustustahto, puolustusvalmius ja tässä matkassa oleminen niin, että kaikki miespuolinen väki on asevelvollista ja sen matkassa myöskin naisilla on mahdollisuus täyttää paikkansa isänmaan puolustamisessa.

Kuitenkin tässä asiassa selonteosta löytyy herkkiä ja arkoja paikkoja, kun siellä todetaan, että samalla toteutetaan tässä yhteydessä kutsuntajärjestelmän tarkistaminen, mikä tarkoittaa sitä, ettei sellaista nuorta väkeä, joka ei oikein pysy varusmiespalveluksessa ja keskeyttää palveluksen, ei kutsuttaisi palvelukseen eikä määrättäisi ollenkaan. Tässä on se arkuus, että kun käydään seulomaan näin tätä nuorta, kutsuntaikäistä väkeä, tulee helposti sellainen tunne ja vaara, että pesuveden mukana seuloutuu myöskin hyvää väkeä ulos. Jos nuorella miehellä on tahtoa ja halua palvella maataan, olkoonpa hän vaikka terveydeltään nykyistä B-miesluokkaa, mikä tarkoittaa sitä, että on lättäjalat taikka voimakkaat silmälasit, jos hänellä on halu palvella isänmaataan varusmiehenä, kyllä tämän asian mielestäni pitää olla niin, että hänet myöskin palvelukseen kelpuutetaan. Palvelusmotivaation nostamisessa on myöskin haaste Puolustusvoimille, mitä ei voi ollenkaan väheksyä tässä asiassa.

Nykyisten nuorten miesten osalta asevelvollisuus tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia niin kasvatuksellisesti kuin sosiaalisestikin, ja nuorelle miehelle tällainen koulutus on ainutlaatuisen hyvä ja kestävällä pohjalla oleva ratkaisu myös tulevaa elämää ajatellen. Tässä mielessä asia pitää nähdä ja tarkastella myös valmistelun osalta, niin että tähän ei löydetä semmoista tapaa, että kovin tarkasti eroteltaisiin, otetaanko vai eikö oteta. Niin kuin äsken ed. Petri Salo totesi, on esitetty myöskin sellainen näköala, että arvotaan. Tämä on joissakin aikaisemmissa puheenvuoroissa tullut ilmi, ei välttämättä niinkään selontekokeskustelun yhteydessä, mutta muussa.

Kun mitataan myöskin selonteon sisällössä suomalaisten maanpuolustustahtoa, maanpuolustushalua ja vahvuutta tässä asiassa, niin huomataan, että missään Euroopan unionin jäsenmaissa ei ole vastaavaa maanpuolustustahtoa tai halua puolustaa isänmaataan myöskin vaikeissa olosuhteissa, jopa silloin kun lopputulos näyttää epätodennäköiseltä. Se on vain Suomessa. Siinä asiassa on veteraanien perintö isänmaamme puolustamisessa viime sotien ajalta sellainen haaste, joka pitää ottaa myöskin näkökohtana esille, kunnioittaa sitä, siirtää se jälkipolville ja tietää, mikä oli veteraanien asema siinä, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on tällaisena niin pystyssä kuin se on nyt olemassa.

Yhtenä erittäin vahvana asiana voisi tässä asiassa nähdä myöskin sen, mitä keskustelun aikana on tullut ilmi: miinakysymyksen. Se on selonteossa hyvin todettu, mutta sitä asiaa, että tarkastellaan niistä luopumista, ei mielestäni ole riittävän selkeästi kirjoitettu näkyviin. Miinoista ei voida luopua, ellei ole jotakin vastaavaa ja korvaavaa niiden tilalle. Kuten on puheenvuoroissa todettu, selkeästi on nähty myöskin sellainen asia, että niistä ei voida luopua, kun tähän asiaan rahaa ei ole olemassa.

Mielestäni eilen kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa ilahduttavasti ed. Ilkka Kanerva toi tämän asian niin julki, että vain hyökkääjä voi tallata suomalaiseen miinaan ja kukaan muu siihen ei ole koskaan tallannut eikä ole mahdollista tallata myöskään tulevaisuudessa. Tämä oli mielestäni sellainen linja, joka on oikean tyyppinen ja oikea myöskin tästä eteenpäin olemassa.

Mitä tulee varuskuntaverkkoon ja sen sisältöön, mielestäni on selkeästi nähtävissä, että nämä säästösyihin perustuvat supistukset, joista ainakin lyhyellä aikavälillä on vaikea löytää säästöjä, ovat sellaisia, että asiaa olisi syytä myöskin tarkastella vähän toisin kuin on tehty. Ymmärrän tämän hyvin omalta paikkakunnalta. Eilen edustajat Smeds ja Vähänäkki puhuivat voimakkaasti Haminan ilmatorjunnan siirtymisen ongelmista, siirtymisestä Vekarajärvelle ja toisaalta Haminaan jäävän Reserviupseerikoulun asemasta, siitä, kuinka tämä johtaa Haminassa Reserviupseerikoulun aseman kyseenalaiseksi, kun siellä ei varsinaista perusjoukkoa ole olemassa. On löydettävä sellaiset tavat, joilla Reserviupseerikoulun asema turvataan niin, että tulevaisuudessa sille ei tule sellaista uhkatekijää, missä se joutuisi nitistettävien joukkojen listalle. On todettu, että reservin koulutusta, reservin johtajien täydennyskoulutusta, voidaan toteuttaa ja suorittaa Haminassa, mutta käsittääkseni on myös sellainen asia olemassa, että täydennyskoulutus on sen tyyppistä, että se on budjettiherkkää. Voi tulla tilanne, kun rahasta on tiukkaa, että tämä asia ei ole kestävällä pohjalla.

Herra puhemies! Selonteossa todetaan monessa paikassa vapaaehtoisen koulutuksen merkityksestä, että tässä oltaisiin ikään kuin siirtämässä koulutusta pitkälti vapaaehtoisuuden puolelta eteenpäin. Käsittääkseni tähän ei ole kuitenkaan nykyisellään valmiutta eikä selvää organisaatiota olemassa. Esittäisinkin selvän haasteen, kun vapaaehtoisuudesta paljon puhutaan. On selvitettävä, onko tarkoitus, että koulutus tapahtuu nykyisten Puolustusvoimien ulkopuolisten joukkojen osalta, vai haetaanko siihen uusia haasteita, uutta niin henkisesti kuin fyysisesti kuin maaston käytön ja liikkuvuuden osalta kouluttautuvaa joukkoa, esimerkiksi haetaanko yhteistyökumppania vaikkapa metsästäjäjärjestöjen puolelta, joilla mielestäni on nykyisellään selvästi vahvempi maanpuolustuksellinen merkitys kuin yleensä tunnemmekaan.

Kun tässä asiassa käydään tätä näköalaa ja sisältöä läpi, on selkeää rahan riittämättömyys. Rahaa pitää löytää enemmän kuin nyt on olemassa. Jos rahaa olisi ollut, viitaten vuoden 97 selontekoon, miljardi lisää, joka nykyisestä kehyksestä on puuttunut, tällaisia ongelmia supistusten ja uudelleenjärjestelyjen osalta ei olisi tullutkaan.

Herra puhemies! Mitä tulee vielä rahan riittävyyteen ja sisältöön ja selonteon valmisteluun, ministeri Enestam eilen totesi, että olihan tämän kokoon saaminen jonkinlainen operaatio. Toteaisin, että ellei Suomessa olisi sellaista pääministeriä kuin pääministeri Lipponen on olemassa, paljon vaikeamman tilanteen kohdalla olisimme. Kyllä selkeästi on nähtävissä, että selonteon sisällön ja rakenteen varmisti oman henkilökohtaisen panoksensa osalta ainoastaan pääministeri Lipponen ja muut toimivat apujoukkoina sitä koottaessa.

Herra puhemies! Ei tällä kertaa muuta, illalla lisää.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! On se hyvä, että opposition edustaja — tai hyvä ja hyvä — toteaa, että pääministeri on hyvä, ja myöntää sen, jotta hallitus ilmeisesti muutenkin on kohtuullisesti onnistunut tehtävissään.

Jos aloittaisin kysymyksestä, joka edellisenkin puhujan puheessa tuli esille. Lähden miinoista. Selonteossa on asetettu tavoitteeksi, että miinat tullaan poistamaan 2006. Tosin ministerin puheessa se eilen jäi auki tai siihen jäi sellainen takaportti, että jos, jos. Itse olen sitä mieltä kuitenkin, jotta koko miinakysymyksessä, kuten eilen totesin vastauspuheenvuorossa, tavallaan koko maailmaa on onnistuttu höynäyttämään. Takana voi olla aseteollisuus, koska tiedetään hyvin ainakin näissä maissa, joihin Suomikin luetaan, jotka turvallisesti pitävät miinat varastoissa ja käyttävät niitä hyvin hillitysti ja hallitusti, että poistaminen on ihan älytön teko. Se tarkoittaa sitä, jotta asetehtailijat saavat myydä uusia asejärjestelmiä, se on niiden bisnestä. Sen takia voi ymmärtää, jotta ainakaan siltä puolelta ei ole tullut vastahankaan laittamista. Ilmeisesti ne taputtelevat karvaisia käsiään ja odottelevat, että miinoja poistetaan ja maat hankkivat muita asejärjestelmiä tilalle.

Suomenhan pitäisi periaatteessa noudattaa vanhaa kaavaa. Suomi on ollut hyvin maltillinen pyssyjen kalistelussa ja pyrkinyt viemään rauhantahtoisuutta eteenpäin. Suomi tunnetaan tämmöisenä maana kaiken kaikkiaan maailmalla. Sen takia minusta pitäisi lähteä tekemään uusia aloitteita.

Eilen tuolta paikaltani kuvasin sen tilanteen, jotta kun aseidenriisunnasta puhutaan monilla areenoilla, eikö pitäisi tehdä uusia avauksia siihen suuntaan — miinakysymys on ihan huuhaajuttu — ja puhua muista, vaikka sarjatuliaseiden poistamisesta kaiken kaikkiaan käytöstä, joilla kaikilla tähdätään siihen, jotta ihmisiä yritetään tappaa. Eivätkö nämä kaikki tähtää sellaiseen juttuun? Sen takia jos pääsisi tuommoisiin yhden kerran laukeaviin pyssyihin, toiminta olisi ainakin hitaampaa siellä, jolloin pystykorvat nousisivat arvoonsa kyllä ja huomattavasti vähemmän olisi miestappioita. (Ed. S. Lahtela: Koiraa apuna käyttäen! — Ed. I. Kanerva: Jousipyssyjä!) Sen takia minusta Ottawan sopimukseen ei pidä yhtyä. Tämä viesti voi olla näin selkeä. Sen takia ne puheet, joita vihreät ovat kovasti täällä viritelleet ja jotkut muutkin kansanedustajat, voidaan unohtaa kokonaan Suomen osalta. Meillä se systeemi on hallinnassa eikä semmoiseen asevarusteluun ja uusiin hankintoihin meillä ole varaa.

Vastapainonahan on esitetty sitä, jotta nyt sitten hankittaisiin taisteluhelikoptereita ja mitä kaikkea. Ei riitä, jotta niitä hankitaan muutama kymmenen, vaan niitä pitää olla paljon, jos Suomen kokoista maata aiotaan turvallisesti puolustaa. Sen takia aikanaan, kun se kysymys tulee tänne saliin, määritän oman kantani siinä kysymyksessä, lisätäänkö niin paljon ensinnäkin budjettikehystä, mitä tässä aiotaan. Budjettikehyshän nousi aikanaan Hornetien hankinnan myötä tuonne melkein 10 miljardiin. Toissa vuonna se oli 9 miljardia, ja nyt se nousi 10,8:aan, mikä tarkoittaa, jotta se nousee reaalisesti paljon enemmän kuin muut pääluokat. Kuitenkin kun katsotaan suomalaista yhteiskuntaa, meillä olisi paljon muita paikattavia asioita suomalaisten ihmisten kannalta, hyvinvoinnin kannalta, joihin nämä rahat uppoaisivat, ei kalliisiin järjestelmiin, joita ostetaan vielä pääasiassa ulkomailta.

Linjattomuudesta voisi ainakin kenraaleita ja armeijakuntaa syyttää. Aikanaan kun selonteon pohjaa luotiin, Hägglund oli täällä esittelemässä uusia näköaloja, mitä aiotaan tehdä: Muistan hyvästi ne kertomukset siitä, kun Hägglund totesi, jotta nyt on tarkoitus siirtyä nopean toiminnan joukkoihin ja panssarit ovat vanhanaikaisia. Helikoptereilla korvataan panssarit. Kopterit nousevat nopeasti ilmaan ja tulittavat ja sitten laskeutuvat takaisin, eikä meillä ole varaa panssarivaunuihin ja niiden uusimiseen. Mutta kun kentsu vaihtui ja tuli Kaskeala, hän totesi, että ei, kyllä me tarvitsemme myös panssarit. Nyt ilmeisesti on se linja olemassa, että tarvitaan panssareita ja tarvitaan taisteluhelikoptereita. Tosin niitähän on ihan mustanaan sitten Suomen taivaalla, kun niitä muutama kymmenen on.

En tiedä, millä tavalla joku voi kuvitellakaan, että ne pystyvät puolustamaan entisellä tavalla Suomea, koska sitten se vanhan mallinen systeemi purettaisiin: Itse kun olen sissi, minulle opetettiin, jotta sissiarmeijaa ei voi mikään voittaa. Se näkyy monissa paikoissa, missä on pieniä valtioita. Siellä ovat käyneet Amerikan pojat kokeilemassa värkkejä, ja takaisin ovat tulleet häntä koipien välissä omille mantereilleen. Sen takia yhä edelleen luotan kuitenkin enemmän siihen ajatukseen, joka suomalaisessa puolustuksessa on aina ollut vallalla, tämmöiseen metsäsuomalaisuuteen, että siellä on sissit, kuin näihin herkästi haavoittuviin taistelukoptereihin ja tämmöisiin nopean toiminnan joukkoihin.

Sehän nähtiin Kosovossa: Amerikkalaiset menivät sinne ja eivät tehneet yhtään taisteluoperaatiota siellä. Eivät uskaltaneet niitä koptereitaan viedä edes sinne taistelualueelle, koska ne olisi pudotettu ja olisi ollut aika häpeä, kun heidän "Haukkansa", vai mitä nämä heidän kopterinsa ovatkaan nimeltään, olisi pudotettu. Yhtään operaatiota he eivät suorittaneet. Yksissä yölentoharjoituksissa yksi vain putosi ja taisi kaksi ihmistä jopa kuolla siinä. Se kuvaa, miten herkästi haavoittuvia kapistuksia ne ovat.

Tässä on paljon arvostelun paikkoja. Ne päälinjat, joista puhui edellinen Lahtela, ed. Seppo Lahtela, itse ne pilarit uskottavasta puolustuksesta, ovat totta kai oikein. Samaten kriisinhallintaan osallistuminen on ihan hyväksyttävä juttu. Ne tavat vain, joilla niihin päästään, ovat toinen asia. Siitä ainakin itse olen vähän eri mieltä kuin miten tässä selonteossa kuvataan.

Liisa Hyssälä /kesk:

Arvoisa puhemies! Keskityn puheessani ainoastaan yhteen kysymykseen, joka turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa nousee esille, ja se on varikkojen lakkauttamiset. Puhun itse Varsinais-Suomen Ilmatorjuntarykmentistä, joka myös on lakkautuslistalla.

Haluan todeta, että joukko-osastolla on Turussa Heikkilän varuskunta-alueella nykyaikaiset ja kaikin puolin tarkoituksenmukaiset tilat ja toimintaedellytykset. Tämän takia pidän kovin kummallisena sitä, että rykmentti on lakkautuslistalla, varsinkin kun vuonna 94 valmistuneen selvityksen perusteella tämä it-rykmentti on nähty tarpeellisena ja sitä on kehitetty selvityksen mukaisesti. Viimeisen 15 vuoden aikana Heikkilän kasarmialueelle on tehty yli 45 miljoonan markan rakennusinvestoinnit.

Kustannussäästöillä lopettamista ei voida perustella. Varsinais-Suomen it-rykmentti on osa läntistä maanpuolustusaluetta, ja sillä on selkeä alueellinen työnjako Helsingin it-rykmentin kanssa. Asevelvollisten koulutus tulisi joukko-osaston lopettamisen jälkeen vaatimaan uusia tiloja ja muita kustannuksia vaativia järjestelyjä. Koulutuksen siirto aiheuttaisi siis suuren joukon käytännön vaikeuksia ja arvaamattomia kustannuksia. Työntekijöitä Heikkilän kasarmialueella on reilut parisataa. Heistä 111 on sotilasta ja 66 siviiliä, ja tämän lisäksi alueella on Puolustushallinnon rakennuslaitoksen, sotilaskodin ja muonituskeskuksen työntekijöitä. Rekrytointi tänne on ollut helppoa, ja alueella on ollut myönteinen merkitys henkilöstötilanteelle. Noin 600 varsinaissuomalaista varusmiestä on saanut vuosittain palvella lähellä kotiaan.

Turku on perinteinen varuskuntakaupunki. Kansalaisten puolustustahdon kannalta varuskunnalla on suuri merkitys. Rykmentillä on aktivoiva ja myönteinen vaikutus muun muassa moninaiseen järjestötyöhön. Kilta- ja reserviläistoiminta on vireämpää, kun paikkakunnalla on it-rykmentin kaltainen joukko-osasto.

Arvoisa puhemies! Myöskin muita alueellisia vaikutuksia on runsaasti. Välilliset vaikutukset heijastuvat monella tavoin elinkeinoelämään ja yleiseen osaamiseen. Ammattitaitoisen sotilashenkilöstön siirtyminen muualle veisi alueelta myös siviilielämän tarvitsemaa erikoisosaamista. Varuskunnan läsnäolo on tärkeätä myös liikuntajärjestöjen ja urheiluelämän kannalta. Esimerkiksi monet huippu-urheilijat ovat suorittaneet varusmiespalvelunsa Varsinais-Suomen it-rykmentissä.

Heikkilän kasarmialueen sijainti tiiviin kaupunkirakenteen tuntumassa on merkinnyt, että rakentaminen ja muut ympäristöön vaikuttavat toimenpiteet on otettu tarkoin huomioon. Alue muodostaa siistin ja luonnonvaroiltaan rikkaan kokonaisuuden. Turun kaupungilla ei ole ollut suunnitelmia ottaa Heikkilän kasarmin aluetta muuhun käyttöön. Tällaisia ajatuksia ei ole muiltakaan tahoilta esitetty. Sekä Turun kaupunginvaltuuston hyväksymässä yleiskaavassa että Varsinais-Suomen liiton valmistelemassa maakuntakaavaehdotuksessa alue on osoitettu Puolustusvoimien käyttöön.

Heikkilän kasarmialueen historia on mielenkiintoinen. Alue on 1500-luvulta asti ollut kruunun maita. Vanhan kruununkartanon maille rakennettiin Venäjän-vallan loppuvuosina Venäjän laivaston sotilassairaala. Vuonna 1917 valmistunut päärakennus ei kuitenkaan koskaan palvellut tässä tarkoituksessa, vaan se tuli itsenäisen Suomen Puolustusvoimien käyttöön. Ilmatorjuntakoulutus aloitettiin vuonna 1937.

Myös nykyaikaisella ilmatorjunnalla on mielenkiintoinen tausta. Talvisodassa Suomen kaupungeista Turkua pommitettiin Viipurin jälkeen eniten. Tuhot olivat suuret. Jatkosodassa kaupunki oli jo paremmin suojattu, kun ilmatorjuntakalustoa oli enemmän ja se oli kehittyneempää. Suureksi osaksi yksityisten kansalaisten ja yritysten lahjoitusvaroin oli hankittu uutta kalustoa. Maaherran johtama Turun seudun kodinpuolustus -säätiö vaalii edelleen tämän kansalaistoiminnan perinnettä.

Arvoisa puhemies! Toivonkin, että monien näitten puheenvuorojen perustalta, jotka täällä varuskuntien tai rykmenttien ja varikoitten säilyttämisen puolesta käytetään, eduskunta vakavasti harkitsisi näiltä osin tätä selontekoa uudelleen.

Ed. Saarinen merkitään läsnä olevaksi.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Vuonna 1997 hallitus määritti selonteossaan Euroopan turvallisuuskehitystä ja sen vaikutuksia Suomeen. Myös Suomen puolustuksen kehittämisen perusteet linjattiin vuosille 1998—2008. Selonteossa esitettiin, että puolustuksen rakennemuutosta arvioidaan tarkastusluontoisesti seuraavan kerran vuonna 2001. Tähän on nyt tultu.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan valmistelu koki merkittäviä muutoksia viime vuoden maaliskuussa. Puolustusneuvosto lakkautettiin, neuvoston tehtävät siirrettiin valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittiselle valiokunnalle sekä toisaalta puolustusministeriölle. Samassa yhteydessä perustettiin turvallisuus- ja puolustusasiain komitea. Sen tehtävänä on avustaa sekä puolustusministeriötä että ulko- ja turvallisuuspoliittista valiokuntaa kokonaismaanpuolustusta koskevissa asioissa. Tämä komitea koordinoi myös nyt käsittelyssä olevan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelun.

Seuraavan perusteellisen selonteon laatimista on aikaistettu, ja se laaditaan siis jo vuonna 2004. Tässä yhteydessä tullaan turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön ja yleisen yhteiskunnallisen kehityksen valossa arvioimaan puolustusjärjestelmää kokonaisuutena.

Hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaan kuluva vuosikymmen pyritään käyttämään Maavoimien kehittämiseen. Painopisteenä on kolmen jääkäriprikaatin kehittäminen valmiusprikaateiksi. Valmiusprikaatien tulivoimaa ja liikkuvuutta aiotaan kehittää hankkimalla uusia taisteluajoneuvoja, kuljetuspanssarivaunuja, panssaroituja kranaatinheitinajoneuvoja ja panssarintorjuntaohjuksia. Maavoimat joutuu näin pian tekemään valintoja koskien tehokkaampia asejärjestelmiä. Näiden valintojen perusteena tarvitaan laajamittaista tutkimustoimintaa vaihtoehtoineen.

Vuoden 2004 selonteossa onkin tarkoitus määrittää pääasejärjestelmävaihtoehdot, toisin sanoen taisteluhelikopterit, tykistöjärjestelmät, panssarivaunut ja panssarintorjuntaohjukset. Tutkimuksen pohjalta eduskunta tekee päätöksensä. Helikopterivaihtoehto merkitsee moderniin tekniikkaan ja helikoptereihin perustuvaa pientä mutta liikkuvaa ultramodernia puolustusta. Se tähtää strategisten iskujen torjumiseen, mutta ei välttämättä yritä puolustaa koko maata. Panssaripohjainen puolustus puolestaan pohjautuu alueelliseen puolustusjärjestelmään, joka tähtää koko maan puolustamiseen. Tämän kannan mukaan ei ole kannattavaa ostaa suuria määriä kalliita aseita, koska investoinnit estäisivät ylläpitämästä aluepuolustuksen kannalta tärkeitä muita toimintoja ja järjestelmiä.

Sodan ajan panssarijoukkoja ylläpidetään niiden kaluston elinkaaren mukaisesti eli käytössä olevia vaunuja ei ilmeisesti aiota modernisoida. Maavoimien muita sodan ajan joukkoja tarkastellaan kokonaisuutena ottaen huomioon 2010-luvun alueellinen puolustusjärjestelmän kehittäminen. Tämä nostaa esiin kysymyksen, miten alueellista puolustusjärjestelmää aiotaan kehittää päätaistelujärjestelmämme ohella painopistettä rakennettaessa.

Maamiinat ovat täälläkin olleet esillä useissa puheenvuoroissa. Vaikka maamiinakysymys onkin siirretty vuoden 2004 selontekoon, on varmasti tarpeellista selvittää maamiinojen käyttöä. En kuitenkaan voi yhtyä siihen näkemykseen, että miinoista luopuminen sidottaisiin johonkin aikatauluun. Lisäksi olen sitä mieltä, että ulkopoliittista merkitystä on maamiinakysymyksen yhteydessä hieman liioiteltu. Lisäksi herää kysymys, että jos maamiinoja ruvetaan korvaamaan, miten se tapahtuu ja millä rahoilla.

Arvoisa herra puhemies! Kuten täällä on jo todettukin, perustuu Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen toimintalinja kolmeen tekijään, jotka ovat uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen ja sen kehittäminen, pysyttäytyminen vallitsevissa olosuhteissa sotilaallisesti liittoutumattomana ja osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi. Kansainvälisyys on lisääntynyt puolustuspolitiikan osana. Tämä näkyy varsinkin puolustusvoimien tiiviimmässä kanssakäymisessä erilaisten ulkomaisten organisaatioiden kanssa ja esimerkiksi kansainvälisissä yhteistoimintaharjoituksissa. Erityisesti Suomen pitkä YK-kokemus on luonut positiivista kuvaa Suomen kansainvälisen kriisinhallinnan toimimisesta kentillä.

Euroopan unionin kriisinhallinnan nykykehitys ei aiheuta Suomelle suurempia ongelmia. Tilanne saattaa kuitenkin mutkistua, mikäli Suomi joutuu valitsemaan, pitääkö se jatkossakin kiinni sotilaallisesta liittoutumattomuudesta vai aktiivisesta roolista Euroopan unionissa. Mikäli kehitys vie esimerkiksi ehdotukseen keskinäisestä puolustusvelvollisuudesta tai EU:n osallistumisesta sotilaallisiin operaatioihin ilman YK:n valtuutusta, Suomi voi joutua hankalien valintojen eteen. Ainakin tähän asti Suomen nykyinen puolustuspolitiikka on sopeutunut hyvin muuttuvaan kansainväliseen toimintaympäristöön. Kenraali Hägglundin valinta EU:n sotilaskomitean johtoon osoitti omalta osaltaan ulkomaiden luottamusta Suomen kykyihin hoitaa kansainvälisiä sotilastehtäviä.

Naton laajentuminen lähitulevaisuudessa näyttää todennäköiseltä. Suhteestamme Natoon on täällä vilkkaasti keskusteltukin, ja se tulee olemaan osana turvallisuuspoliittista keskusteluamme. On hyvä, että keskustelu ainakin tähän asti on ollut avointa. Mielestäni paikallaan on avoin ja analyyttinen Nato-keskustelu, joka edellyttää eri tutkimuslaitosten tekemiä tutkimuksia ja analyysejä sekä arviointikeskusteluja. Suomi ei ole sulkenut pois mitään vaihtoehtoja. Nato-vaihtoehto on aina olemassa. Se ei kuitenkaan ole ollut tähän saakka ajankohtainen. Liittoutumattomuus on todettu toistaiseksi parhaaksi vaihtoehdoksi.

Baltian maiden mahdollinen Nato-jäsenyys on ollut paljon esillä ja herättänyt kysymyksiä Suomen asemasta tulevaisuudessa. On mielestäni tärkeää, että myös tulevaisuudessa teemme ratkaisumme täysin omista lähtökohdistamme ilman muiden maiden painostusta. Kuten täällä onkin jo todettu, on Nato-keskustelun yhteydessä erittäin tärkeää pohtia muutamia kysymyksiä: Mitä hyötyä meille olisi jäsenyydestä? Mikä on todellinen hyöty suhteessa jäsenyydestä aiheutuviin kustannuksiin? Lisäisikö Nato-jäsenyys todella turvallisuuttamme?

Arvoisa herra puhemies! Turvallisuutta ei voida enää määritellä ainoastaan sotilaallisin käsittein. Sotilaallisen turvallisuuden lisäksi onkin mielestäni tärkeää huolehtia myös tietoturvallisuudesta. Informaation merkitys tuotantotekijänä on lisääntynyt ja lisääntyy entisestään. Siitä onkin tullut merkittävä yhteiskunnallinen ja taloudellinen tekijä. Tietoverkkojen kautta leviävät informaatiouhkat lisääntyvät globaalisti. Kyse on kasvavasta, koko yhteiskuntaa koskevasta uhkasta. Viikoittain joudumme lukemaan lehdistä erilaisista liikkeellä olevista viruksista ja muista it-sabotaaseista. Meidän tuleekin myös Suomessa kehittää tietoturvallisuutta ja varautua informaatiouhkiin, jotka voivat vaarantaa kansallista turvallisuutta jo normaalioloissa.

Arvoisa herra puhemies! Lopuksi haluan todeta, että meillä suomalaisilla, sekä miehillä että naisilla, on voimakas maanpuolustustahto. Lisäksi olemme mielestäni osoittaneet hyvää yhteistyökykyä ja toimineet esimerkillisesti kansainvälisessä toimintaympäristössä. Näillä linjoilla meidän tulee jatkaa tulevaisuudessakin.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Kuosmanen puheessaan suhtautui aika lämpimästi Nato-jäsenyyden tutkimiseen. Hän unohti mainita kuitenkin sen, että jos siitä aikanaan sitten syntyy myönteinen päätös, se maksaa noin 2 prosenttia bruttokansantuotteesta eli tänä päivänä noin 16—17 miljardia markkaa. Voi kysyä, mistä tällainen lisäraha nopeasti löytyy.

Hallituksen turvallisuuspoliittinen selonteko on jatkoa vuonna 97 tehdylle selonteolle, jonka seurauksena supistettiin merkittävästi varuskuntien määrää ja uudelleenjärjesteltiin Puolustusvoimia muutenkin. Tämän nyt käsittelyssä olevan selonteon seurauksena on syntymässä samanlainen ilmiö. Varuskuntia ollaan lakkauttamassa, samoin varikoita. Tässä yksinkertainen johtoajatus on se, että pitää löytää säästöjä.

Ed. Hyssälä puheenvuorossaan hyvin seikkaperäisesti selvitti Turun It:n tilannetta. Sieltä saadun informaation mukaan, ja kun ajatellaan myös kansantaloudellista lähtökohtaa, saavutettavat säästöt ovat Puolustusvoimien taholla minimaalisia eikä kansantalouden kohdalla niitä synny laisinkaan. Mutta tässähän käsitellään vain puolustusministeriön hallinnonalaa.

Toimintojen keskittäminen johtaa entistä suurempiin varuskuntiin, ja miehiä joudutaan kuljettamaan pitkiä matkoja. Tätä kautta luodaan merkittävästi uusia kustannuksia. Samalla mitä suurempia korpivaruskuntia perustetaan ja olemassa olevia laajennetaan, sitä kauemmaksi Puolustusvoimat viedään ihmisten läheisyydestä ja sitä enemmän kansalaiset vieraantuvat sotaväestä. Turun It kaupungin sydämessä olisi oiva varuskunta säilyttää.

Selonteossa edellytetään uudistuksia. Selontekoon on kirjattu kohtuullisen selkeästi tahto teknoarmeijasta: Halutaan helikoptereita, kuljetushelikoptereita ja niiden turvaksi tietenkin sitten taisteluhelikoptereita. Tämä on uusi, kovan linjan valinta. Tämä on kallis valinta. Jos sitten ajatellaan, millä tavalla se toimii suomalaisessa ympäristössä tai millä tavalla se toimii Keski-Euroopassa, Keski-Euroopan vuoret ovat helikoptereille turvallisempia, panssareille mahdottomampia. Meillä Suomessa on kuitenkin maan itsenäisyys säilytetty panssarien avulla. Uskon niin, että ei myöskään jatkossa kehitys kulje siihen suuntaan, että panssarit tulisivat tarpeettomiksi. Tosin selonteossa todetaan, että panssareita pidetään niiden elinkaaren ajan. Tämä antaa viitteitä siihen, että meillä ollaan todella tekemässä kovan luokan linjauksia seuraavassa selonteossa Puolustusvoimiemme osalta.

Rahat eivät todellakaan riitä kaikkeen, mitä selonteossa käsitellään. Jostain on luovuttava. Jos sotaa käymättömät kenraalit saavat yksistään päättää, se tietää sitä, että jalkaväestä ja äsken mainituista panssareista ollaan ensisijaisesti luopumassa ja tilalle tulee teknoarmeija. Teknoarmeijan tarkoituksena on tietenkin Nato-yhteensovitettavuus, jota ed. Kuosmanenkin puheenvuorossaan kaihoisasti kuvaili.

Suomalainen maanpuolustustahto on hyvin korkealla, ja liittoutumattomuus on lähes kaikkien suomalaisten yhteinen tahto. Reilut 20 prosenttia vain haluaa liittoutumista. Uskottava maanpuolustus koko maan alueella on tietynlainen tae rauhan säilymisestä rajoilla. Kun vielä pidetään huoli siitä, että maamiinat, jotka tällä hetkellä ovat varastoissa, voidaan tarvittaessa nopeasti asettaa paikoilleen, siitäkin tulee tietynlaista turvallisuustaetta.

Varusmieskoulutus Suomessa on ollut vuosikymmenet hyvin korkeatasoista. Se on ollut todellinen miesten koulu. Siellä on nuoret miehet opetettu kurinalaisuuteen ja myös elämän hallintaan. Jos varusmiesten määrää merkittävästi pienennetään, kaikkia ikäluokkia ei enää jatkossa kutsuttaisi palvelukseen, onko hallituksessa mietitty sitä, millä tämä aukko paikataan? Nuorille miehille olisi osoitettava töitä tai koulutusmahdollisuuksia.

Itsenäinen valtio tarvitsee uskottavat Puolustusvoimat. Toivon, että kun tätä selontekoa nyt valiokunnissa läpikäydään, myös pidetään johtoajatuksena se, että Suomi, joka on hoitanut ulkopolitiikkansa taitavasti, pienenä maana on saavuttanut kansainvälisestikin hyvin merkittävän aseman. Meillä on jo vuodesta 56 ollut joukkoja YK:n käytössä, ja miehemme ovat selviytyneet hyvin korkein arvosanoin näissä tehtävissä, samoin kaikissa muissakin tehtävissä, joita ovat maailmalla tehneet. Meidän on pidettävä yllä määrää, laatua ja uskoa, että olemme yhteisesti yhteisellä asialla.

Mikko Kuoppa /vas:

Herra puhemies! Kuluneena vuosikymmenenä lähialueellamme on tapahtunut historiallisen suuria muutoksia. Tästä huolimatta turvallisuustilanne on pysynyt hyvin vakaana, ja tässä on syytä todeta, että se on pysynyt siitä huolimatta vakaana, vaikka Nato ei täällä ole ollutkaan. Baltian maiden mahdollinen liittyminen Natoon ei mielestäni vaikuta Suomen asemaan niin, että Suomen pitäisi hakea tai edes harkita Nato-jäsenyyttä. Myös mielipidetutkimuksissa kansalaisten mielipide on selvästi Nato-jäsenyyttä vastaan. Tämä vastaa myöskin omaa käsitystäni, eli Suomen pitää pysyä sotilasliittojen ulkopuolella ja Suomen ei tule liittyä Naton jäseneksi eikä edes harkita sitä. Nato on kiillottanut kylkeään humanitäärisempään suuntaan, mutta tosiasia on se edelleenkin, kiillotuksesta huolimatta, että Nato on sotilasliitto, joka operoi maailmanlaajuisesti. Nato ennen kaikkea puolustaa maailmanlaajuisesti maailman rikkaimpien maiden, ennen kaikkea USA:n, etuja.

Selonteossa esitetään myöskin varuskuntien ja useiden varikkojen lakkauttamista ja perustellaan sillä, että armeijan määrärahoja on leikattu ja määrärahat ovat riittämättömiä. On syytä todeta, että Puolustusvoimien määrärahoja on käsitelty varsin helläkätisesti verrattuna muiden hallinnonalojen määrärahoihin. Armeija on saanut runsaasti rahaa. Se on saanut runsaasti rahaa myöskin kotimaisten hankintojen suorittamiseen suomalaiselta puolustusvälineteollisuudelta, mutta Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan rahoja ei ole käytetty kotimaisiin hankintoihin, vaan varsin huomattavia summia on mennyt ulkomaisiin hankintoihin. Sen johdosta, voidaan jopa sanoa, monilla paikkakunnilla on jopa työttömyys ollut uhkana.

Selonteossa, kuten jo totesin, esitetään varuskuntien ja varikoiden lakkauttamisia säästösyistä. Vammalan, Oriveden ja Sääksjärven varikkojen lakkauttamisen perustelut ovat lähes olemattomat. Ei esitetä kustannuslaskelmia tai muita vertailuja, jotka puolustaisivat selonteossa tehtyä päätöstä. Selonteossa todetaan, että osa näistä toiminnoista, joita näissä varikoissa tehdään, siirretään muihin varikkoihin ja osa toiminnoista voidaan siirtää teollisuudelle. Tietenkin näinkin voidaan tehdä, mutta saadun selvityksen mukaan, kun olemme vierailleet näillä varikoilla, tämä tulisi Puolustusvoimille jopa kalliimmaksi. Ihmetyttää se, miten sitten säästöjä saadaan aikaiseksi, jos jo valmiina olevia toimintoja lakkautetaan ja ne uudelleen käynnistetään jollakin uudella paikkakunnalla.

Selonteossa edetään mielestäni erikoisessa järjestyksessä. Ensin pyritään saamaan eduskunnalta päätös varikoiden lopettamisesta ja vasta sen jälkeen, kuten ministeri Enestam on täällä luvannut, tehdään selvitykset. Tarkat selvitykset toiminnasta ja laskelmat kustannuksista pitää tehdä ensin, ja jos on aihetta, sen jälkeen tehdään tarvittavat päätökset eikä päinvastoin, kuten nyt ollaan tekemässä.

Varikoiden henkilöstön valtaosa on siviilihenkilöstöä. Erityisesti on otettava huomioon henkilöstön asema, sillä heillä on arvokasta erityisosaamista, joka häviää, jos varikot lopetetaan. Henkilöstö on ammattitaitoista, ja sitä ammattitaitoa Puolustusvoimat tarvitsee. Siviilipuolella ei ole läheskään kaikelle erikoisosaamiselle käyttöä, ja näiden ihmisten työllistyminen voi olla todella vaikeaa. Yleensä kauniista lupauksista huolimatta osa henkilöstöstä jää ilman työtä, kun toimintoja lopetetaan ja yhdistetään. Esimerkiksi Pirkanmaalla, josta kolmea varikkoa ollaan lakkauttamassa, työttömyys on edelleenkin yli maan keskiarvojen ja työnsaanti ei ole missään tapauksessa itsestäänselvää.

Myös valtion toiminta on tässä tapauksessa hyvin ristiriitaista. Puolustusvoimat lopettaa sadoittain työpaikkoja, ja toisaalta työvoimaministeriö yrittää taas työllistää ihmisiä näillä samoilla alueilla. Tässä toinen käsi pistää väkeä ulos ja toinen käsi yrittää saada väkeä töihin. Tämä on todella aika erikoinen tilanne, kun näitä toimintoja, joista nyt väkeä ollaan irtisanomassa tai joita näiltä paikkakunnilta ollaan lopettamassa, kuitenkin tullaan jatkamaan jollakin toisella paikkakunnalla.

Keskustelussa ja myöskin varikoilla käydessä on käynyt selväksi, ettei varikkojen lopettaminen tuo mitään oleellista säästöä puolustusmenoihin. Mielestäni luopumalla ylisuurista helikopterihankinnoista voidaan saada todellista säästöä, jolla on myöskin taloudellista merkitystä. Erityisesti taisteluhelikoptereita Suomeen ei pidä hankkia. On mielenkiintoista, kun on perusteltu taisteluhelikopterien hankintaa, miten perustelut ovat muuttuneet vuosien ja jopa viime kuukausienkin aikana.

Kuten muistetaan, ensimmäisen kerran puhuttiin siitä, että Suomen valtiojohto saatetaan kaapata ja sen johdosta tarvitaan helikoptereita. Sitten seuraava vaihe oli, että tulee strateginen isku ja tämän iskun torjumiseen tarvitaan taisteluhelikoptereita, ja aivan viimeiseksi oli se, että Parolassa panssarit ruostuvat ja niitten tilalle tarvitaan taisteluhelikopterit. Aina löytyy uutta ja uutta perustelua, mutta yksikään näistä perusteluista ei mielestäni ole niin vakuuttava, että olisin sitä mieltä, että Suomeen taisteluhelikoptereita tulisi hankkia.

Vielä strategisen iskun torjuntaan. Jos sellainen uhkakuva ja uhka pahimmassa tapauksessa voisi toteutua, niin kyllä kai se niin on, että kaikkein nopein torjunta tapahtuu näillä noin parillakymmenellä miljardilla markalla ostetuilla Hornet-hävittäjillä. Ne kai kaikkein nopeimmin täällä Helsingin yllä ovat, muutamassa minuutissa. Jos olen oikein ymmärtänyt, helikoptereitahan ei Helsinkiin sijoitettaisi. Näin ollen missään tapauksessa ei voi pitää oikeana sitä linjausta, että Suomessa siirryttäisiin tällaiseen teknoarmeijaan, jota yhdenmukaistetaan Nato-armeijan kanssa entistä voimakkaammin. Mielestäni Suomen tulee säilyttää perinteinen puolueettomuuslinjansa ja myös itse hoitaa itsenäisesti oma puolustuksensa.

Tapio Karjalainen /sd:

Arvoisa puhemies! En aio tässä kuvitella tulevaisuuden tilanteita, joissa Suomen kaltainen pieni kansakunta voisi aseistautumalla turvallisuuttaan lisätä. Tunnustan, että mielikuvitukseni rajat ovat siihen kovin ahtaat. Kuitenkin muutama lyhyt kommentti selontekoon.

Selonteko kirjaa maamme turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toimintalinjaksi kolme perustekijää: ensinnäkin "Uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen", toiseksi "Pysyttäytyminen vallitsevissa olosuhteissa sotilaallisesti liittoutumattomana" ja kolmanneksi "Osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi". Toivottavasti numerointi ei kuvaa ajattelun priorisointiperiaatteita. Inhimillisesti ja pienen valtion realistiset mahdollisuudet huomioon ottaen tärkeysjärjestys olisi juuri päinvastainen.

Uudella teknologialla ja sodankäyntitapojen muutoksella nostetaan strategisten iskujen torjunta resursointien perusteluissa kärjeksi. Samalla kuitenkin tyynnytellään kansalaiskeskustelua aluepuolustuksesta huolehtimisella. Huolihan elää varuskuntien lakkauttamisista, niin suoritetuista kuin suunnitelluista:

Mitä tarkoittaa aluepuolustusjärjestelmä tulevaisuudessa käytännössä? Mitä tarkasti ottaen ovat strategiset kohteet? Milloin ja missä vaiheessa nuo mainostetut liikkuvat valmiusjoukot ovat ei-strategisten kohteiden väestön turvana? Ovatko ne ja millä todennäköisyydellä torjumassa vieraita tunkeilijoita vai vasta "vapauttamassa" jo miehitetyiksi tulleilla alueilla omia kansalaisia? Mitä turvallisuus merkitsee noiden alueiden väestölle kummassakin vaihtoehdossa? En noita kysymyksiä esitä aseisiin uskoen. Kysyn selonteossa esitetyn ajattelun logiikan perusteita.

Puolustushallinnon organisaatiomuutosten henkilöstön kohtaloa koskeviin lupauksiin on aihetta suhtautua realistisen epäilevästi. Esimerkit lupausten pitävyydestä muilla yhteiskunnan sektoreilla antavat epäilyyn syyn ja oikeutuksen sekä velvollisuuden tarkkaan seurantaan. Kuten sanoin, vaikka uskoni aseisiin onkin heikko, kysyn kuitenkin myös, miksi aseita ei valmisteta työllisyyssyistäkin Suomessa, jos niitä kuitenkin jossakin valmistetaan ja meille hankitaan.

Arvoisa puhemies! Selonteossa todetaan, että valmiuksien luominen avun vastaanottoon otetaan huomioon puolustuksen kehittämisessä. Onko avulla jo kasvot? Mistä suunnasta tulevaan apuun valmistaudutaan ja kuinka pitkälle jo etukäteen sitoutuen? Nato-kysymys kiinnostaa. Gallupien mukaan selvä enemmistö vastustaa Natoon liittymistä. Samaan aikaan kuitenkin selvä enemmistö kansalaisista uskoo liittymisen olevan edessä. Tuosta ilmenee, että usko edustukselliseen demokratiaan ja kansalaisen mahdollisuuksiin vaikuttaa sen puitteissa on tässäkin pelottavan heikko. Selonteolla haastetun keskustelun tulee häivyttää noita epäluuloja. Aseelliset liitot eivät lisää meidän turvallisuuttamme.

Pekka   Nousiainen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomen itsenäisyyden tae on aina ollut ja tulee olemaan uskottava ja toimiva maanpuolustus ja vankkumaton yksituumainen maanpuolustustahto. Tästä itse asiassa saimme hyvin paljon kokemusta jo viime kevään ja kesän aikana, kun kansalaiset ottivat yhteyttä käsittelyssä olevan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon osalta. Nyt käsittelyssä oleva selonteko on vuoden 1997 selonteon tarkistus ja linjaa maanpuolustuksemme lähiajan kehityssuuntaa, ja varsinainen seuraava suurempi tarkistus on vuonna 2004.

Suomen puolustusjärjestelmän tukipilarit ovat sotilaallinen liittoutumattomuus, uskottava puolustuskyky, maan kattava alueellinen puolustusjärjestelmä ja yleinen asevelvollisuus. Nämä on selonteon mukaan tarkoitus säilyttää vahvoina ja muuttumattomina myös tulevaisuudessa.

Yleinen asevelvollisuus on edullinen ja Suomelle soveltuva järjestelmä ja on omalta osaltaan ollut luomassa hyvää maanpuolustustahtoa, joka perinteisesti Suomessa on ollut aina korkealla.

Liittoutumattomuuden osalta täällä on käyty eilen ja tänään varsin paljon keskustelua Itämeren sotilaspoliittisen aseman muuttumisesta Baltian maiden mahdollisen Natoon liittymisen myötä, ja toisaalta ministeri Sasi oli esittänyt Suomenkin osalta tarvittavien selvitysten laatimista. Useat ovat jo aikaisemmin todenneet, että perusteita Nato-selvityksille ei tässä vaiheessa ole eikä ole tarvetta myöskään muuttaa Suomen perinteistä periaatetta liittoutumattomuuden suhteen. Mielestäni tämä näkökulma on edelleen vallitseva ja siitä on ennenaikaista enempää keskustelua käydä.

Merkittävässä asemassa kansallisen turvallisuutemme kannalta on tänä päivänä toki kansainvälinen yhteistyö ja kriisinhallintaan osallistuminen. Euroopan unionin jäsenenä meillä on mahdollisuus olla osana niin eurooppalaisessa kuin myös EU:n ulkopuolella olevassa turvallisuuspoliittisessa toiminnassa, ja Naton rauhankumppanuus antaa meille myös oman ulottuvuutensa sillä sektorilla.

Puolustusvoimien kehittämisen kärki tällä vuosikymmenellä on Maavoimissa. Maavoimien tärkein kehittämiskohde on kolmen jääkäriprikaatin kehittäminen valmiusprikaateiksi, jotka ovat helposti liikuteltavia, teknisesti varusteltuja ja valmiit torjumaan strategisia iskuja.

Nykyisen maanpuolustusjärjestelmän ylläpitäminen ja varustaminen maassamme vaatii riittävät resurssit. Suomen laaja maa-alue vaatii kattavan alueellisen puolustusjärjestelmän, johon kuuluvat tiivis varuskuntaverkosto, vahva armeija, riittävä reservi ja toimiva puolustustarviketeollisuus.

Maamme Puolustusvoimat ovat kärsineet 90-luvun ajan lamasta. Määrärahojen puute on aiheuttanut supistuksia henkilöstöresursseissa, rakennustoimen puolella, hankinnoissa, ja sekä reservin kertausharjoitusten että varusmiesten harjoitusten määrää on supistettu.

EU-maat käyttivät viime vuonna keskimäärin noin 2 prosenttia kansantuotteestaan maanpuolustukseen. Tämä tarkoittaisi sitä, jos Suomessa meneteltäisiin samoin, että joutuisimme korottamaan maanpuolustukseen suunnattavia vuotuisia määrärahoja 15—16 miljardiin markkaan saakka. Maanpuolustuksen kehittämisohjelmassa vuoteen 2008 asti keskimääräinen rahoituspanostus on noin 10,8 miljardia markkaa, ja näyttää siltä, että mikäli emme sijoita ja käytä ehkä suunniteltua enemmän maanpuolustukseen, meillä on vaara jäädä jälkeen maanpuolustuksen kehittämisessä ja joudumme edelleen harkitsemaan mahdollisesti useiden joukko-osastojen lakkauttamisia lähivuosina.

Selonteossa hallituksen mukaan varusmiespalveluksen suorittaneiden määrä säilytetään ennallaan, noin 80 prosenttia ikäluokasta, ja tulevaisuudessa ja vuosittain kertausharjoitettavien reserviläisten määrä lisätään 35 000:een. Sen sijaan kriisinajan joukkojen enimmäisvahvuutta ollaan pienentämässä 350 000:een. Tämä on noin 80 000 henkeä pienempi kuin aikaisempi tavoite. Tässä useat ovat jo todenneet, että vähennys tuntuu perusteettomalta ja jopa ylimitoitetulta. Lähempiä kustannusvaikutusarvioita ei ole esitetty, mitä tämä käytännössä saattaisi merkitä.

Lisäksi Puolustusvoimien organisaatioon suunnitellut rakennemuutokset edellyttävät jo nyt lakkautuksia ja supistustoimenpiteitä useissa varikoissa ja joukko-osastoissa. Näiden on selonteossa katsottu olevan vähemmän tarpeellisia ja epätarkoituksenmukaisia maanpuolustuksen yleisen järjestämisen kannalta. Kaikkiaan noin 800 henkilöä joutuu näiden järjestelyjen osaksi, joko työttömiksi tai muuttamaan työpaikkaa. Minusta tämä suunta ei ole tässä sopusoinnussa alueellisen maanpuolustuksen kehittämisen kannalta. Siksi on myöskin aluepoliittisesti näitä supistustoimia pidettävä valitettavina. Selonteon mukaan näiden toimien tarkoituksena on toki pyrkiä varustamaan jäljelle jäävät varuskunnat ja yksiköt paremmin ja saamaan paremmin vastaamaan aikaa.

Suomella ei tällä erää ole mitään sotilaallista uhkaa. Siitä huolimatta meidän on pidettävä huoli koko Suomen puolustamisesta, olivatpa uhkat sitten mitkä hyvänsä, sillä jo valmiiksi vahva puolustus on paras tae myöskin uhkien torjunnassa.

Arvoisa puhemies! Savon Prikaati oli yksi niistä varuskunnista, joiden kohtalo nousi keskusteluun tämänkin selonteon yhteydessä, mutta tällä erää prikaatin toiminta näyttää turvatulta. Savon Prikaatin toiminnan jatkamista ja kehittämistä on helppo perustella. Mikkelillä on maanpuolustuksen historiassa pitkä tausta ja merkittävä asema päämajakaupunkina sekä hyvä sijaintipaikka, ja olosuhteet varuskuntatoiminnalle ovat hyvät. Mikkeli on sotilasläänin ja itäisen maanpuolustusalueen keskus. Siksi varuskunnan säilyttämistä tukevat sekä puolustuspoliittiset että alueelliseen kehitykseen perustuvat syyt myöskin tulevissa ratkaisuissa.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan korostaa sitä, että Puolustusvoimien teknistyessä ja kansainvälisten tehtävien lisääntyessä maamme puolustuspoliittiset ratkaisut eivät saa perustua kansainvälisen toiminnan kehittämiseen vaan niillä tulee olla oman maan puolustuksen kannalta kansallinen perusta ja arvopohja. Puolustuspoliittinen selonteko hiukan tässä linjaa kehitystä kansainvälisen toiminnan suuntaan ja on alistamassa kansallisia ratkaisuja sille.

Maanpuolustus on yhteinen asia, ja meidän on pidettävä huoli siitä, että puolustamme maata koko laajuudessaan ja että meillä on riittävä vara puolustaa isänmaata.

Matti  Saarinen  /sd:

Arvoisa herra puhemies! Koska on jo myöhä ja asiasta on paljon puhuttu, ryntään suoraan asiaan.

Ensinnäkään Hangon Rannikkopatteristoa ei tulisi lakkauttaa. Kiinnitän tässä yhteydessä huomiota asian kokonaisuuteen niin maanpuolustuksellisesta kuin taloudellisestakin näkökulmasta. Aivan kuten Valtiontilintarkastajat sekä eräät arvostetut asiantuntijatkin ovat todenneet, asia pitää selvittää eikä ole varmuutta eikä vakuutta siitä, että edes mainittuja säästöjä tuolla toimenpiteellä saavutettaisiin. Tässä asiassa ministeri Enestamin lupaama selvitystyö ei saa olla vain muodollinen ja vain lakkauttamiseen tähtäävä jonkinlainen selonteko. Selvityksen on oltava tasapuolinen ja kokonaishyötyjä ja -haittoja mahdollisimman objektiivisesti arvioiva.

Toinen asia, joka selonteosta nousee pintaan, koskee kannanottoa niin sanottuun teknoarmeijaan. Henkilökohtaisesti en usko selonteossa kuvatun teknoarmeijan toimivuuteen. Vanhassa on vara parempi, jos sitä voidaan asiallisesti kehittää.

Maamiinoista on puhuttu paljon. Niiden osalta olen sitä mieltä, että maamiinajärjestelmä halpana ja todella puolustuksellisena järjestelmänä on hyvin juuri Suomelle sopiva. Se on myös meillä Suomessa erinomaisen hyvin hallittu ja hallinnassa oleva järjestelmä, joten Suomen ei kannattaisi tässä asiassa hosua. Pikemminkin olisi tarkoituksenmukaista pyrkiä saamaan juuri meille vaikkapa erivapaus tarvittaessa käyttää maamiinoja.

Muilta osin yhdyn pitkälti selonteossa esitettyihin näkökantoihin ja linjauksiin sekä kiitän kaikkia niitä edustajakollegoita, jotka vielä näin myöhäisinä hetkinä ovat jaksaneet kiinnostua tästä tärkeästä asiasta. Teitä on niin monia, että en aivan nimeltä lähde teitä kuitenkaan luettelemaan.

Kimmo   Kiljunen  /sd:

Arvoisa puhemies! Ensimmäiseksi, että asia ei unohdu, kannatan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan ed. Liisa Jaakonsaaren tekemää ehdotusta siitä, että Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskeva selonteko tulisi ensisijaisesti antaa ulkoasiainvaliokunnalle ja pyytää tarvittaessa lausunnot muilta asianosaisilta valiokunnilta, erityisesti puolustusvaliokunnalta. Perusteet:

Kun seuraa ja katsoo hallituksen tekemän selonteon rakennetta ja sisältöä, havaitsee, että tässä vain hyvin suppeasti, vajaalla 40 sivulla, paneudutaan niihin kysymyksiin ja asioihin, joissa nimenomaan edellytettäisiin puolustusvaliokunnan painavaa arviota. Täällä ovat siis luku, joka käsittelee Suomen puolustuksen kehittämistä, luku, jossa pohditaan puolustusvoimien rakennemuutoksen toteuttamista, ja luku puolustuksen kehittämisestä lähivuosina. Tämä on se asiakohta, jossa nimenomaan puolustusvaliokunnan kompetenssia kysytään.

Muu raportti käsittelee sellaisia osa-alueita kuin yleistä turvallisuuspolitiikkaa, turvallisuuspolitiikan muuttunutta toimintaympäristöä, Suomen turvallisuuspolitiikan yleislinjauksia ja jopa puolustuksen perusteita, jotka kaikki ovat lähtökohtaisesti yleistä turvallisuuspolitiikkaa, joka on ulkoasiainvaliokunnan kompetenssissa.

Lisäksi täällä käsitellään kansainvälistä sotilaallista kriisinhallintaa ja myöskin kysymystä siviilikriisinhallinnasta, jossa on siis pelastustoimesta, humanitaarisesta avusta ja tämän tapaisesta, oikeudellisesta avusta, demokratian kehittämisestä kysymys, asioita jotka eivät missään muodossa kuulu puolustusvaliokunnan kompetenssiin, vaan vain ja ainoastaan ulkoasiainvaliokunnan kompetenssiin.

Sen lisäksi täällä on vielä varautuminen yhteiskuntaan kohdistuvien uhkien torjumiseen, jossa on siis sisäisestä turvallisuudesta kysymys: väestön suojaamisesta, rajojen valvontaan liittyvistä kysymyksistä, huoltovarmuuden kysymyksiä elintarvikehuollosta sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Tuntuu erinomaisen yllättävältä, että nimenomaan puolustusvaliokunta ottaisi nämä kysymykset käsittelyynsä. Siltä on epäilemättä pyydettävä arviota ja lausuntoa, kun on kyse Puolustusvoimien rakennemuutoksen toteuttamiseen liittyvistä asioista. Tämän vuoksi olen hieman yllättynyt, että tästä on sellainen esitys meillä nyt olemassa, jossa nimenomaan puolustusvaliokunta ottaisi tämän käsittelyynsä.

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on koko joukko muita kysymyksiä, jotka ovat juuri yleistä turvallisuuspolitiikkaa, ollut esillä, ja ne kaikki viittaavat siihen, että oikea valiokunta tämän käsittelyyn on ulkoasiainvaliokunta. Pariin seikkaan kiinnittäisin huomiota.

Ensinnäkin, täällä on viitattu maamiinoihin useimmissa puheenvuoroissa tämän päivän kuluessa. Oikeastaan olen yllättynyt siitä, että täällä on ollut näkemyksiä, joiden mukaan suomalaiset maamiinojen käyttäjinä poikkeaisivat siitä, mikä yleismaailmallinen maamiinojen käytön tilanne on. On täysin selvää, että meillä on selkeät suunnitelmat maamiinojen käytöstä. Se liittyy alueelliseen puolustusjärjestelmäämme, jossa itse asiassa maamiinoja, jos kriisiolot olisivat, sijoitettaisiin ei edes ensisijaisesti rajalle, vaan kaikki strategisesti keskeiset kohteet jouduttaisiin suojaamaan miinoituksella. Tämän osalta ei varmasti suomalainen siviili ole sen heikommin tai paremmin varustettu välttämään miinoihin astumista kuin kuka tahansa sekavissa kriisin oloissa elävän kansakunnan jäsen on. Tässä suhteessa maamiinat tietysti ovat yhtä lailla Suomessakin riskialttiita.

Suurempi kysymys tässä on tietysti se, että asia liittyy kansainväliseen sopimusjärjestelyyn, Ottawan sopimukseen, johon jo toistasataa valtiota on sitoutumassa ja sitoutunut. Kyse on siitä, että kun kansainvälisiä aseistariisuntasopimuksia tehdään, ei voida lähteä liikkeelle siitä näkökulmasta, että jokin asejärjestelmä on jollekin valtiolle strategisesti tärkeä. Muuten kansainvälisestä aseriisunnasta ei tule mitään. Olen juuri vieraillut Irakissa ja voisin hyvin kuvitella, että Saddam Hussein, Irakin valtion päämies, toteaisi, että kemialliset aseet ovat Irakille strategisesti tärkeä asejärjestelmä. On ydinasevaltioita, kuten Ranska ja Kiina. Chirac muun muassa silloin, kun Ranska ryhtyi ydinkokeisiin, totesi, että ydinaseet ovat strateginen ase Ranskalle ja sen takia ydinkokeita ryhdyttiin harjoittamaan.

Sama koskee tässä tapauksessa Suomea. Me olemme usein todenneet, että laaja aluepuolustusjärjestelmä meillä edellyttää maamiinoja. Tämä ei ole oikea tapa lähestyä kysymystä, kun on kansainvälisestä aseriisunnasta kysymys. Jokainen joutuu silloin kortensa kekoon kantamaan. Tässä tapauksessa myöskin Suomelta edellytetään toimia — muuten aktiivisesti aseistariisuntaan suhtautunut valtio, joka on monissa yhteyksissä edesauttanut hyvien ratkaisujen löytymistä aseistariisunnassa.

Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu paljon sotilaallisesta liittoutumisesta. Naton mahdollinen laajentuminen on esillä. On selvää, että se tulee muuttamaan turvallisuuspoliittista toimintaympäristöämme, ja sitä kai kukaan ei kiistä. Siinä, muuttaako se johtopäätöksiä siltä osin, tuleeko Suomen liittyä sotilasliittoon, yhdyn täysin siihen, mitä ulkoasiain johto meillä on todennut. Se ei muuta niitä johtopäätöksiä, joita olemme tehneet.

Nato on ja pysyy puolustus- ja nykyisin tietysti sotilasliittona, kun se toimii jo oman toimialueensa ulkopuolella, kuten Kosovon kriisi osoitti. Natolle on olennaisinta, että se on kansainvälisestä turvallisuudesta vastaava sotilaallinen suljettu järjestö. Se ei ole avoin kansainvälinen, kollektiivisesta turvallisuudesta vastaava järjestö, kuten Etyj, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö, tai YK universaalilla tasolla, vaan se on suljettu sotilasliitto.

Tämä on tietysti se ongelmakohta, josta joudumme asiaa lähestymään. Nato on sotilasliittona mahdollisesti myös osallisena konflikteissa, joissa me emme haluaisi olla osallisina. Suomen historian mustimmat sivut ovat niitä sivuja, jolloin suurvaltojen konflikteihin olemme joutuneet osallisiksi vastoin omaa tahtoamme. Luonnollisesti tämä lähestymistapa on syytä pitää kirkkaana edelleenkin. Sotilasliitot itsessään ovat osa ratkaistavaa ongelmaa.

Tämän vuoksi pitäisin erinomaisen tärkeänä sitä lähestymistapaa, mikä meillä on omaksuttukin, että sotilaallinen liittoutuminen ei Suomelle tule kyseeseen kuin vasta silloin, kun Nato on muuttumassa, niin kuin se on muuttumassa rauhankumppanuusohjelmien puitteissa, avoimeksi kansainväliseksi turvallisuusinstituutioksi. Silloin luonnollisesti me joudumme arvioimaan tilannetta toisella tavalla.

Arvoisa puhemies! Viimeinen huomio liittyy yleiseen asevelvollisuuteen. Täällä on käytetty puheenvuoroja siitä, todettu, että suomalainen yleinen asevelvollisuusjärjestelmä on luontevin, järkevin, halvin ja liittyy alueelliseen puolustustehtävään. Tähän voi varmasti yhtyä, mutta ajan henki on Euroopassa ja maailmalla toinen. Suomi on, kun ikäluokasta 80 prosenttia käy armeijan, Turkin ohella maa, jossa näin valtava osa nuorista miehistä suorittaa asepalveluksen. Ajan henki on toinen. Euroopassa ja muualla yhä pienempi osa ikäluokasta suorittaa yleisen asevelvollisuuden. Olemme siirtyneet valikoivaan asevelvollisuuteen esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa. Vapaaehtoisuuden pohjalla toimitaan Tanskassa ja monissa muissa maissa, ja sitten on myös ammattiarmeijoita.

Suomessa kolme osatekijää on jo meitä ohjaamassa asteittain ulos yleisestä asevelvollisuudesta. Tekninen kehitys on yksi. Tiedämme, että nykyisin esimerkiksi Ilmavoimissa vaaditaan pysyvää, vahvaa ammattitaitoa. Kansainvälinen kriisinhallinta on toinen osa-alue. Sielläkin tarvitaan ammatillisesti toimivaa sotilashenkilöstöä. Kolmantena seikkana on tietysti naisten asepalvelu. Perusteena naisten asepalvelussa oli aikaisemmin se, että se on nimenomaan tasa-arvokysymys. Jos se on tasa-arvokysymys, silloin se tarkoittaisi tietysti sitä, että asepalvelun täytyisi olla myös miehille samalla tavalla vapaaehtoista kuin naisille. Tähän suuntaan me joudumme jossain vaiheessa liikkumaan.

Toinen varapuhemies:

1 minuutin vastauspuheenvuoro, ed. Kekkonen!

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Me olemme keskustelleet tästä kokonaisuudesta ed. Kiljusen kanssa aikaisemminkin. Hän on miettinyt keskimääräistä enemmän näitä asioita. Haluan yhteen yksityiskohtaan puuttua.

Kun ed. Kiljunen rinnasti kemiallisen aseen ja miinat, niin se ei ollut reilu rinnastus, ei ainakaan miinoja ajatellen. Nimittäin kemiallisen aseen luonne on tyystin toisenlainen kuin miinojen. Kemiallinen ase ei ole puolustuksellinen ase jo luonteensakaan takia. Miinoja voidaan sellaisena pitää sanan varsinaisessa merkityksessä. Sitä paitsi kuva miinojenkaan osalta ei ole ihan niin synkkä kuin ed. Kiljunen väitti. Tarkoituksenahan on liittyminen Ottawan sopimukseen jo vuonna 2006 ja siitä sitten eteneminen niin, että noin vuonna 2010 me olisimme ratkaisseet miinojen jättämän aukon jollakin muualla tavalla.

Varsinainen asiani oli se, että kemiallisen aseen ja miinojen luonne on niin erilainen, että niitä ei voi rinnastaa.

Kimmo Kiljunen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Samat huomiot ja samat attribuutit, kuin ed. Kekkonen osoitti minulle, kuuluvat tietysti hänenkin suuntaansa. Hän on myös perehtynyt ja paneutunut näihin asioihin.

Tässä jälleen kerran hänen argumenttinsa on tietysti oikea. Johtopäätökset suhteessa minun argumenttiini ovat väärät. Hänen argumenttinsa on sikäli oikea, että luonnollisesti maamiinat puolustuksellisena asejärjestelmänä ovat erilaisia kuin kemialliset aseet tai toinen joukkotuhoase, jonka puheenvuorossani esitin: ydinaseet. Aseina, asetyyppeinä, ne ovat erilaisia.

Minun pohdiskeluni kuitenkin liittyi niihin premisseihin, perusteisiin, millä me suhtaudumme kansainvälisiin aseistariisuntaneuvotteluihin. Tässä yhteydessä Suomessa käytetyissä puheenvuoroissa on viitattu siihen, että meidän aluepuolustusjärjestelmässämme miinat ovat strateginen ase, strategisesti merkittävä asejärjestelmä. Tätä perustetta on käyttänyt muun muassa presidentti Chirac aikoinaan Ranskan ryhtyessä uudestaan käynnistämään ydinkokeita. Silloin olemme siinä tilanteessa, kun kansainvälisesti sovitaan jostakin, että jotkut maat joutuvat luopumaan sellaisista asejärjestelmistä, jotka niiden maiden puolustuksen kannalta ovat strategisesti merkittäviä.

Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk:

Arvoisa puhemies! Me olemme tottuneet siihen, että muutosten tahti yhteiskunnassamme on tiivis, jopa niin nopea, että monien on vaikea pysyä muutosten perässä. Tämä muutosten tiiviys näkyy käsiteltävässä aiheessakin siten, että viime keväänä annetun selonteon tarkistuksen piti koskea pääosin puolustusmäärärahoja ja niiden lähitulevaisuuden kehitystä.

Ennen muuta helikopterihankinnat vaativat uutta eduskuntakäsittelyä, koska eduskunta ei ollut siihen mennessä kyennyt niistä selkeästi päättämään. Tämä puolestaan johtui mielestäni siitä, että edellinen selonteko eli vuoden 1997 selonteko oli tässä suhteessa vähintäänkin epäselvä koskien siis puolustusmäärärahojen lähiaikojen, lähitulevaisuuden, kehitystä, aseiden ja kaluston hankintasuunnitelmia, varuskuntien lakkautuksia jne. Silloin selonteossa olleet kehykset olivat epämääräisiä ja ne eivät vastanneet toiveita, tavoitteita. Nämä olivat kovin kaukana toisistaan, ja tämähän aiheutti sitten aikamoisen keskustelun eduskunnassa ja sekoilunkin. Olen sitä mieltä, että toista kertaa tämäntapaiseen sekoiluun eduskunnan ei tule sortua.

Alkukesän jälkeen on käynyt entistä selvemmäksi, ettei selonteon tarkistus nyt ole pelkkää puolustuspolitiikkaa. Muutostahti on sen verran kiihkeä ulkopolitiikan ja aivan erityisesti turvallisuuspolitiikan alueella, että ennen määrärahakehyksen kannanottoja tarvitaan selkeä vastaus siihen, millainen tulee olemaan se toimintaympäristö, jossa puolustuslaitos tulevina vuosina tehtäväänsä suorittaa. Tämän vuoksi ja ennen kaikkea, kun hallitus ei selonteossa ymmärrettävästi esitä eri skenaarioita, on ulkoasiainvaliokunnan nyt ensimmäiseksi laajemmalti selvitettävä mahdollisia toimintaympäristön muutosvaikutuksia. Sen jälkeen sieltä käsin tulee johtaa puolustuspolitiikan konkreettiset suuntaviivat ja tehdä niihin liittyvät taloudelliset päätökset.

Jo yksin presidentti Halosen viimeaikaiset kannanotot koskien Baltian maiden mahdollista Nato-jäsenyyttä ovat muuttuneet ja kertovat tästä nopeasta muutoksesta. Baltia voi jo vuoden parin päästä olla Nato-aluetta joko kokonaan tai osittain. Jos vain osittainkin se tulee Naton jäseneksi, niin sehän merkitsee sitä, että Itämeren turvallisuuspoliittinen asema on toinen kuin se tällä hetkellä on.

Sen takia haluan käyttääkin tämän puheenvuoron ja yhtyä siihen näkemykseen, joka täällä on monessa puheenvuorossa esitetty, että kyseinen selonteon tarkistus tulisi lähettää ulkoasiainvaliokuntaan, ja toivon, että eduskunnassa ymmärretään laajalti meneillään oleva kehityksen kulku. Nyt pitäisi mielestäni käyttää järkeä.

Haluaisin myös tässä yhteydessä muistuttaa, kun täällä on käyty paljon keskustelua muun muassa varuskuntien lakkauttamisesta ja supistamisesta, että jos nämä suunnitelmat toteutuvat, torjuttakoon Oulun-malli heti alkuunsa. Siellähän luvattiin aikanaan oikein pääministerin ja muiden ministereiden suulla, ettei varuskuntien lakkauttaminen johda työttömien määrän kasvuun tai työttömiä ei tule, koska jokainen siirretään johonkin ja kaikille työpaikka turvataan ja muutenkin henkilöstöä kohdellaan hyvin. Nytkin aiotaan asettaa työryhmiä tätä työtä tekemään, mutta ainakin Oulun kokemukset olivat sellaisia, että näin ei tapahtunut. Hyvin ikäviä kohtaloita oli liian paljon. Tänäkin päivänä moni siellä melkein kiroaa Lipposen hallitusta tässä suhteessa.

Hallituksen kannanotot ja todellisuus ovat viime aikoina siis olleet ainakin puolustus- ja turvallisuuspolitiikan alueella kovin kaukana toisistaan, ja pelkona on, että tämä suunta jatkuu. Esimerkiksi nyt tässä selonteon tarkistuksessa huomioni ja monen muunkin huomio on kiinnittynyt alueelliseen puolustukseen. Sehän on hyvä asia, että sitä halutaan turvata ja säilyttää, mutta vakuuttuneeksi en ainakaan itse ole tullut. Jos alueellinen puolustus halutaan pitää tehokkaana, niin miksi sitten varuskuntia lakkautetaan ja asevarikoita hävitetään? Millä tavalla nämä sopivat yhteen?

En myöskään voi olla ihmettelemättä sitä, miksei puolustus- ja turvallisuuspolitiikan tulevaisuutta kannata suunnitella ja pohtia parlamentaarisessa pöydässä. Kukaan ei ole tähän päivään mennessä kyennyt esittämään sen ylivertaisuudelle parempaa vaihtoehtoa. Nykyinen käytäntö, että näitä asioita valmistellaan pienessä piirissä ja sitten on monen vuoden ajan tipoteltu tietoa valiokunnille ja myöskin eduskunnalle, on kelvoton, ja siitä pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti pois. Tästä käytännöstä saatiin taas viime keväänä näyttöä eduskunnassa. Ymmärtääkseni hallituspuolueen sisältäkinpäin jo toivottiin ainakin valiokunnissa toisenlaista käsittelytapaa ja enemmän tietoa.

Lopuksi, arvoisa puhemies, haluan korostaa sitä, että keskustan eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa tulivat keskeiset lähitulevaisuuden pilarit esille, siis yleisen asevelvollisuuden tukeminen, itsenäisestä puolustuksesta huolehtiminen, alueellisesta puolustusjärjestelmästä huolehtiminen ja kansainväliseen kriisinhallintaan osallistuminen. Kun näitä suuria linjoja tavoitteli selonteossa, niin hallituksen peruslinjauksille voi tässä suhteessa tukea antaa.

Eri asia sitten on se, miten ne aiotaan konkreettisesti toteuttaa, ja silloin epäilyt nousevat. Esimerkiksi puolustusvaliokunnalla olisi nyt aivan erinomainen sauma selvittää perusteellisesti tulevien asehankintojen todelliset tarpeet, mitä tarvitaan, ja todelliset kokonaiskustannukset. Monet asiantuntijathan ovat jo nyt varsin uskottavasti esittäneet, että hallituksen budjettikehys on alimitoitettu siihen nähden, mikä lähivuosien tarve on, jos näistä keskeisistä peruslinjauksista pidetään kiinni, niin kuin pitää pitää.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Tässä Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon käsittelyssä on käytetty runsaasti puheenvuoroja. Omani olen sen takia rakentanut hieman eri lailla. Yritän lyhyesti tarkastella selontekoon liittyviä valmisteluprosesseja, raportin rakennetta ja sitten erilaisia asioita ja sitä kautta muodostaa kokonaiskuvaa ja -käsitystä. Tässä prosessissa olen esimerkiksi miettinyt sitä, kuinka paljon tässä näkyy sotilaallinen, toisin sanoen ammatillinen, kädenjälki ja varsinainen tietotaito ja kuinka paljon poliittiset mielipiteet ja miten kaikesta tästä synteesistä sitten tulee se pitkäjänteisyys, jota ilman muuta näissä molemmissa tarvitaan.

On olemassa nyt jo jännitteitä sen suhteen; toiset puhuvat mieluummin puolustuksesta, toiset turvallisuusaspekteista. Hyvä näin. Mutta onko hyvä, että nämä kaikki ovat nyt tässä samassa opuksessa 90 sivun sisällä ja tässä salissa joudumme äänestämään siitä, kumpaan valiokuntaan tämä asia menee, meneekö se ulkoasiain- vai puolustusvaliokuntaan? Täällä puolustettiin ulkoasiainvaliokuntaa erilaisilla sinänsä järkevillä syillä, mutta jatkettiin välittömästi miinakeskustelulla. Jos tämä asia halutaan ulkoasiainvaliokuntaan, en ymmärrä, minkä takia siellä pitäisi puhua esimerkiksi miinoista, jotka ovat mitä tyypillisin kenraaleille kuuluva sotilaallinen asia.

Valmisteluprosessi ei sinänsä ole kunniaksi millekään pitkäjänteiselle prosessille, kun ajatellaan edellistä selontekoa, nyt tarkoitettua välitarkistusta, kurkistusta tai vaikkapa sitä pelkkää rahamäärää, mikä olisi vuoden 97 selonteon mukaan pitänyt turvata tämän vuoden budjetissa ja ensi vuoden budjettisuunnitelmassa. Maanpuolustusasiat ovat pitkäjänteisiä asioita. Politiikkahan on hirveän lyhytjänteistä. Joskus keväällä tehty päätös muutetaan syksyllä aivan toiseksi. Minusta maanpuolustuksessa siihen ei ainakaan ole aihetta. En tiedä, onko sitten turvallisuuspoliittisissa aspekteissa siihen aihetta. Ilmeisesti välillä on viitaten tähän Nato-keskusteluun, joka hyvin nopeasti meillä Suomessa näyttää muuttuneen.

Tässä raportissa on 90 sivua. Siitä on 6,5 sivua tiivistelmää ja puolustuksen kehittämiseen tästä 6,5 sivusta uhrataan 2 sivua. 16 sivua 90 sivusta uhrataan puolustuksen kehittämisen selvittelyyn ja huom! ainoastaan 8 sivua näistä 90:stä kohdistetaan konkreettiseen ytimeen, joka on puolustuksen kehittämisen ydin vuosille 2001—2008. Tietenkin substanssi on voitu sanoa siellä täysin kattavasti, huolellisesti ja tarkasti, mutta, arvoisa puhemies, se on 10 prosenttia tämän kirjallisen tuotteen sivumäärästä. Se on kyllä vähän, koska tämä kirjallinen tuotos on kirjoitettu samalla lailla läpi, siellä osat jopa toistuvat. Koen sen jopa vähän huolestuttavana asiana. Onko meillä tässä mielessä ollut liian pitkään rauha? Me emme välttämättä ymmärrä, mitä konkreettinen puolustus joskus voi tarkoittaa, jolloin meillä on kuitenkin kysymys elämästä ja kuolemasta. Toivoisin, että se olisi näkynyt valmistelussa vähän toisella lailla.

Yhteen erityiseen asiaan haluaisin kiinnittää huomiota. Kiinnitin siihen jo eilen huomiota yhden repliikin aikana:

Kun Suomessa meidän toimintalinjojemme kiteytyksessä kulkee aina ykkösenä uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen, niin kuinka moni meistä edustajista nyt on miettinyt sanaa "uskottava"? Mitä se tarkoittaa? Se on erinomainen sana, mutta sehän ei tee asiaa uskottavaksi, että niin sanotaan, että me uskomme siihen. Totta kai siinä pitää olla monia puolustuskyvyn mitoitusasioita, joihin myös uskoo. Pitää olla niin sanotusti lihaa aika runsaasti luiden ympärillä.

Näiltä 90 sivulta voi lukea niiden 8 sivun kautta, joilla kehitetään eteenpäin näitä asioita, että meidän rauhan ajan reserviämme vähennetään, koska aseistuksen sanotaan vanhentuvan. En ymmärrä, miten rynnäkkökiväärit niin voimakkaasti esimerkiksi vanhentuisivat. Totta kai tietyt konventionaaliset asejärjestelmät vanhenevat, se on ihan selvä, sen verran olen kertausharjoituksissa käynyt, tämä johtaa siihen, että sodan ajan joukkojen miesmäärää vähennetään hyvin selvästi, lähes 500 000:sta 350 000:een, lähes 150 000 miestä vähemmän. Itse asiassa se on se määrä, joka sitten aikanaan on valmiusprikaateissa, kolmessa prikaatissa jäljellä, toki aivan toisenlaisella aseistuksella, toisenlaisessa kunnossa, mutta paljon vähäisempänä miesjoukkona. Meillä on kuitenkin aika pitkä raja, jos ajatellaan Suomen rajaa aivan ympäriinsä, ei pelkästään itärajaa, vaan meripuolustus ja Lappi mukaan lukien.

Varuskuntien lakkauttaminen on eräänlainen lista-asia täällä. Se vain todetaan.

Miinoihin palaan vielä vähän myöhemmin lähemmin. Aivan erityisen terävästi ihmettelen niitä edustajia, jotka halukkaasti ovat täällä meidän halpaa, hyväkäyttöistä, turvallista ja monipuolista miina-asettamme poistamassa. En voi arvostella heidän mielipidettään, heillä on siihen oikeus, mutta ihmettelen, mitä aseita he sitten tiukan paikan tullen käyttävät, jos tällainen järjestelmä halutaan poistaa.

Bruttokansantuoteosuutemme puolustukseen on pienin Pohjoismaista, jos jatkan negatiivista listaa, 1 prosentin paikkeilla. EU:n keskiarvo on 2 prosenttia. Kun meillä on noin 10 miljardia markkaa, jos vähän pyöristämme, Ruotsissa on 20 miljardia ja Norjassa 30 miljardia markkaa. Tähän sanoi yksi meidän suurlähettiläistämme puoli vuotta sitten, että tämä suhdeluku on aika mielenkiintoinen. Se on kääntäen verrannollinen meidän itärajamme pituuteen. Toisin sanoen, mitä kauempana joku on siitä, sitä enemmän ilmeisesti asejärjestelmiä tarvitaan. Mitä lähempänä olemme, sitä turvallisempaa on. Onko se sitten näin?

Ruutiteollisuudesta ja koko asevarustelujärjestelmästä todetaan, että se ei kriisiaikana kestä. Tämmöisessä asiakirjassa tietenkin pitäisi myös sanoa, millä se saadaan kompensoitua niin, että se tulisi kestämään.

Prikaatien lukumäärän muutos on aika hurja. Minulla on sellainen käsitys, että sota-aikana meillä oli noin 40 prikaatia käytössä. Vielä vähän aikaa sitten, viime vuosikymmenellä, meillä oli 22 prikaatia. Nyt kaikki nämä prikaatit poistuvat, tilalle tulee kolme valmiusprikaatia, mutta täysin erilaisia järjestelmiä.

Kaikessa tässä negatiivisessa listassa ei, arvoisa puhemies, olisi mitään pahaa vikaa, jos siihen mukaan liitettäisiin se, millä tämä kaikki kompensoidaan. Jos siitä olisi selvää kenraaleiden ja sotilaiden tekstiä, jonka voisi puolustusvaliokunnan varajäsenenäkin ymmärtää. Nyt tällaista kompensaatiota ei liitetä tähän mukaan. Minä ainakin koen niin, että tällainen asia on kansanedustajan ääneen täällä sanottava. En ole näiden asioiden erikoistuntija, vaikka paljon olen kertausharjoituksissa käynyt.

Helikoptereista haluaisin sanoa vain sen asian, että helikoptereita ei minulle kerrotun mukaan voi käyttää missään, missä ei ole ilmaherruutta sillä samalla joukolla. Sillä hetkellä, kun vieraalla vallalla on ilmaherruus tällä alueella, helikopterit ovat erittäin haavoittuvaisia. Sitä ei kerrota tässä selonteossa, vaikka luulisi, että tämmöinen strateginen asia olisi erittäin tärkeä meille sanoa, monille, jotka emme näistä asioista voi olla niin tarkkaan tietoisia.

Tätä kautta tulee mieleeni se, kuinka lujalle paadelle tämä uskottavuus on rakennettu. Minä uskon, että meillä on erittäin hyvä halu Suomessa uskoa siihen. Maanpuolustusinto tässä maassa ei ole koskaan ollut niin korkea kuin se on nyt jnp. Mutta tämä asiakirja on enemmän teoreettinen ja kansainvälispoliittinen kuin raadollisrealistinen. Minusta sen pitäisi olla ensisijaisesti raadollisrealistinen ja sen päälle vaikka kuinka paljon filosofinen ja kansainvälispoliittinen.

Sitten muutama erillinen huomio vielä tähän lisäksi:

Kertausharjoituksista jään ihmettelemään sitä, että täällä annetaan kuva, että niiden vuorokausimäärä nostetaan 35 000:een uudestaan. Pari viikkoa sitten olen lukenut jostain, että se kaikki kohdennetaan kuitenkin alle 35-vuotiaisiin. Miten näin iso asia täältä puuttuu, kun kertausharjoitukset ovat olleet vaikeuksissa monen vuoden aikana muutoinkin?

Pitkäjänteisestä rahoituksesta ei myöskään täällä ole erillistä jämäkkää tarkastelua. Täällä on yksi taulukko, johon on graafisesti kirjoitettu tämä kaikki. Edes vaihtoehtona ei ole leikitty ajatuksella, että entäpä jos pitäisi tietty määrä tankkeja, tykkejä ja asejärjestelmiä liisata. Ei välttämättä kaikkea tarvitse omistaa. En tiedä, miten se kriisiaikana sitten onnistuisi, mutta tätä maailmalla tiedän käytetyn.

Kodinturvajoukot: Suomessa puhutaan vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta ja siihen liittyen integratiivisesta kasvatuksesta kertausharjoitusten yhteydessä siihen liittyen. Olen itse ollut siinä toiminnassa mukana. Sen lopullisesta tehokkuudesta minulla ei, ikävä kyllä, ole vielä toistaiseksi korkeata käsitystä. Ruotsissa tämä toiminta alkoi sodan jälkeen 40-luvulla. Siellä sitä voidaan monissa siviilialan onnettomuuksissa käyttää apuna. Viimeksi isot tulvat toissa vuonna Ruotsissa osoittivat, miten tärkeä kodinturvajoukko oli siinä toiminnassa. Ei siellä aseita tarvittu, vaan ne valmiudet olivat aivan toisenlaisia. Meillä olisi runsaasti miehistöä tulossa tähän, mutta jostain syystä sitä vierastetaan, kaiketi poliittisesti. Semmoinen käsitys minulla on, että sen vierastaminen on pelkästään poliittisluonteista.

Sana "sotilas" puuttuu kokonaan tästä. Minä en ole löytänyt kertaakaan täältä sanaa "sotilas", vaikka tämä on puolustuspoliittinen selonteko. On aika mielenkiintoinen asia sekin, ihan verrannollinen siihen, mitä esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön budjettitekstissä on. Siellä ei ole sanaa "sairaus" tai "sairaudenhoito" ollenkaan, eli me elämme semmoisessa ajassa, jossa tämmöiset tietyt perusasiat jotenkin saadaan unohtaa, koska nehän automaattisesti aina toteutuvat. Hyvä niin kauan kuin toteutuvat, mutta kun unohtuvat, siinä on se vaara, että mitäs sitten.

Ahvenanmaa — täällä ovat muutkin sanoneet siitä — minkä takia se puuttuu tästä, vaikka se on Suomen alueella, kun kerran kaikki muut asiat puhutaan niin selvästi? Minä en tästä turvallisuuspoliittisesta aspektista lähde puhumaan ollenkaan. Nytkin olen puhunut 11 minuuttia, mutta muutama asia tässä vielä on jäljellä. Tshetshenia mainitaan kyllä, Kaliningrad mainitaan kolme kertaa, mutta Ahvenanmaata ei mainita kertaakaan. Onko joku ehdottanut sitä, onko joku poistanut vai onko niin, että sitä vain ei tuoda tänne mukaan?

Rannikon puolustus: Koen aika oudoksi sen, että Hangon Rannikkopatteristo noin vain lopetetaan, ja myöskin sen yleisen trendin, että sen jälkeen kun Merivoimat syntyivät, laivasto ja rannikkotykistö yhdistettiin Merivoimiksi, aika lailla on ruvennut olemaan kielenkäytössä semmoisia trendejä, että jopa kiinteistölinnakkeista vähitellen luovutaan, sitten kun aika niistä jättää. Kysyn vain, millä tarvittaessa puolustetaan meidän merenrantojamme, jos kiinteitä linnakkeita ei edes kylminä ja havaintopisteinä, tähystyspisteinä, pidetä jäljellä. Toivottavasti se puoli kuitenkin jatkossa hoituu. Kiinteää rannikkotykistöä sinänsä on viisasta laittaa mobiiliksi, se on ihan selvä, mutta se on eri asia kuin näiden linnakkeiden tulevaisuuden kohtalo. Ainakin liian nopeasta muutoksesta siinä tiettävästi on kysymys.

Vielä lopuksi sanoisin miinoista muutaman asian erikseen. En ole kuullut, että kukaan olisi niistä sanonut, varmaan on, mutta en voinut olla koko ajan paikalla.

Kaikista halukkaimmin kansainväliseen sopimukseen ovat yhtyneet semmoiset valtiot, jotka ovat saarivaltioita, jotka eivät maamiinoja ensisijaisesti tarvitsekaan, jotka puolustavat omaa aluettaan merimiinoilla. Merimiinat ovat meidänkin repertoaarissamme mukana jatkossa. Myöskin isot maat, kuten tiedätte, USA ja Venäjä, eivät ole Ottawan sopimuksessa mukana. Minkä takia meidän Venäjän naapurimaana sitten pitäisi olla?

Ryhmäpuheessa ed. Ilkka Kanerva sanoi aivan hyvin tästä. Yhdyn kaikkeen siihen, mitä hän kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa sanoi. Millä laajamittaisessa hyökkäyksessä toimitaan, joka jätetään itse asiassa aika pienelle analyysille tässä, koska se on pyhitetty enemmän strategiseen hyökkäys-käsitteeseen, millä siellä toimitaan, jos miinat puuttuvat? Kukaan ei ole meille antamassa 4—5:tä miljardia rahaa miinajärjestelmän uudelleenluomiseksi. Koen miinoista luopumisen hyvin epärealistisena asiana. Se on humaani ajattelutapa. Mutta se tapa, jolla Suomessa miinoja käsitellään, on riittävän hyvin kaikille kerrottu, miten huolellisesti niitä sekä rauhan että kriisin ajan olosuhteissa käsitellään.

Semmoisena pluslistana olisin ehdottanut, arvoisa puhemies, tähän loppuun vaikka sitä — kun luettelin monia asioita, jotka olivat negatiivisia — että täällä olisi voinut olla esimerkiksi tämmöinen kappale: "Maavoimien valioyksiköiden, jääkäriprikaatien, omasuojaa, liikkuvuutta, tulivoimaa sekä ilma- ja panssaritorjuntakykyä on parannettava uusilla hankinnoilla. Pitkän kantaman tykistö-, raketti- ja ohjusjärjestelmiä tulee sisällyttää hankintasuunnitelmaan. Omien perusampumatarvikkeiden ja oman ruudintuotannon edellytykset Suomessa on turvattava." Näin selvästi kun sanottaisiin erilaisia asioita, ne toistettaisiin näissä tarkasteluissa, parlamentaarisissa keskusteluissa, sillä lailla me saisimme tähän kaikkeen pitkäjänteisyyttä ja parempia keinoja puolustaa isänmaatamme.

Reijo  Kallio  /sd:

Herra puhemies! Vuoden 1997 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa linjatun rakennemuutoksen keskeisenä päämääränä oli kehittää Puolustusvoimien valmiutta ja reagointikykyä siten, että luodaan uskottava strategisen iskun torjuntakyky.

Viime vuosina Puolustusvoimat on ollut varsin voimakkaan muutoksen kourissa: Tiukka talousraami on pakottanut toimintojen tehostamiseen. Organisaatiota on rationalisoitu. Tämä on merkinnyt monen varuskunnan lakkauttamista. Koulutuksen tehostamiseksi on tehty varusmiesten palveluaikojen uudistaminen. Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen vahvuutta on ryhdytty pienentämään. Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta on laajentunut nopeasti.

Kuten ministeri Enestam eilen tässä salissa ainakin pariin otteeseen totesi, nyt käsittelyssä oleva selonteko on vuoden 1997 selonteon tarkistus. Tämä selonteko, joka siis jatkaa vuoden 1997 selonteon viitoittamalla tiellä, ei sisälläkään mitään uusia suuria linjanvetoja tai ratkaisuja. Niitä voidaankin odottaa sisältyvän vuoden 2004 selontekoon. Tarkoitan näillä suurilla asioilla lähinnä maamiinakysymystä, maavoimien asejärjestelmän valintaa sekä ratkaisua 2010-luvun puolustusjärjestelmästämme.

Asejärjestelmän valinta ratkaisee muun muassa sen kysymyksen, mikä on panssarijoukkojemme tulevaisuus. Valinta edellyttää perusteellisia tehokkuusvertailuja, arviointia järjestelmän sopivuudesta osaksi puolustusjärjestelmäämme, arviointia käyttövarmuudesta sekä kustannuksista. Kysymys on siis erittäin merkittävästä linjauksesta.

Puolustusratkaisumme keskeinen periaate on alueellinen puolustusjärjestelmä. Seuraavassa selonteossa tulee ratkaista, millainen tämä alueellinen puolustusjärjestelmä on tulevaisuudessa. Itse pidän tärkeänä lähtökohtana nyt ja tulevaisuudessakin kahta periaatetta, ensinnäkin sitä, että koko maata puolustetaan, ja toiseksi sitä, että puolustusjärjestelmämme pohjautuu yleiseen asevelvollisuuteen.

Yleinen asevelvollisuus on välttämättömyys jo taloudellisten realiteettienkin vuoksi. Tämän myös kansamme syvät rivit ymmärtävät. Tämä näkyy muun muassa kansalaisten yleiseen asevelvollisuuteen perustuvan puolustusjärjestelmän vahvana kannatuksena. Viimeksi tehdyssä maanpuolustustiedotuksen suunnittelusuunnan selvityksessä peräti 89 prosenttia antaa kannatuksen nykyiselle järjestelmällemme.

Nyt käsittelyssä olevassa selonteossa Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka kiteytetään kolmeen perustekijään: uskottavan puolustuskyvyn ylläpitämiseen ja kehittämiseen, sotilaalliseen liittoutumattomuuteen sekä osallistumiseen kansainväliseen yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi. Nämä peruspilarit luovatkin mielestäni vankan perustan turvallisuus- ja puolustuspolitiikallemme.

Kriisi- ja uhkamalleissa tapahtuu pienehkö tarkistus, kun niihin sisällytetään alueelliset kriisit. Lähinnä tarkoitetaan sellaisia kriisejä, joilla voi olla vaikutuksia Suomeen. Ensisijaisena uhkakuvana säilyy kuitenkin varautuminen strategiseen iskuun, mitä silmälläpitäen puolustustamme kehitetään. Joukoilta edellytetään yhä suurempaa liikkuvuutta ja tulivoimaa.

Mielestäni tämän selonteon merkittävin asia on, että tässä sovitaan puolustushallinnon rahoituskehykset vuoteen 2008 saakka. Rahoituskehys jonkin verran korottaa puolustusmenoja, mutta on kuitenkin sen verran kireä, että rakennemuutos jatkuu. Eräät varuskunnat ja varikot ovatkin lakkautuslistalla. Toki näitä rakennemuutoksen syitä on muitakin kuin taloudellisia. Rakennemuutosta jatkettaessa on mielestäni tärkeä noudattaa sellaista henkilöstöpoliittista linjaa, että kaikkien lakkautettavien yksikköjen henkilöstöille turvataan työn jatkuminen jossain muualla, mielellään puolustushallinnon piirissä.

Puolustustarviketeollisuutemme on viime vuosina elänyt kädestä suuhun. Erityisesti ammus- ja ruutituotanto on ollut vaikeuksissa. Jatkossakin tämä sektori joutunee sopeutumaan vain Puolustusvoimien tarpeeseen perustuvaan tilauskantaan. Sen sijaan valmiusyhtymiä varustettaessa tarvitaan runsaasti ajoneuvoja ja asejärjestelmiä. Niinpä näiden tuotantohaarojen näkymät ovat huomattavasti valoisammat.

Herra puhemies! Kuten aiemmin totesin, tämä selonteko ei sisällä uusia merkittäviä linjauksia ehkäpä rahoituskehystä lukuun ottamatta. Tämän rahoituskehyksen kanssa Puolustusvoimat voi käsittääkseni elää. Tämä linjaus toivon mukaan myös vakauttaa tilannetta ja antaa pohjaa pitkäjänteiselle suunnittelulle. Suuret odotukset kohdistuvat kuitenkin vuoden 2004 selontekoon, jonka yhteydessä on ratkaistava monia tärkeitä puolustushallintoon liittyviä asioita.

Reijo Laitinen /sd:

Arvoisa puhemies! Luulenpa niin, että tämän selonteon osalta käytetyissä puheenvuoroissa on suurin piirtein kaikki sanottu, mitä tässä yhteydessä pitää julki tuoda. Mutta ehkä muutama sana kuitenkin, jos ei muuten, niin siltä pohjalta, että olen puolustusvaliokunnassa joka tapauksessa tavalla tai toisella tätä asiaa käsittelemässä samalla tavalla kuin valtiovarainvaliokunnan turvallisuus- ja puolustusjaostossa.

Turvallisuuspolitiikan osalta, niin kuin ed. Kallio hyvässä puheenvuorossaan totesi, vuoden 1997 selontekoon nähden tarkistukset ovat säilyneet erittäin vähäisinä. Keskeisimmät periaatteet, jotka silloin selontekoon kirjattiin, ovat edelleenkin voimassa. Näin ollen selonteon tarkistus keskittyykin enemmän puolustushallinnon kehittämiseen ja puolustuksemme järjestämiseen. Näin ollen on luonnollista, että selonteko lähetetään, niin kuin puhemiesneuvosto esittää, puolustusvaliokunnalle, jolle ulkoasiainvaliokunta ja valtiovarainvaliokunta antavat omat lausuntonsa.

Luulen, aivan niin kuin ed. Kalliokin, että kun mahdollisesti vuonna 2004 käsitellään uutta selontekoa, siihen liittyy jo ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta sellaisia elementtejä, että se varmaankin on syytä lähettää ulkoasiainvaliokuntaan. Tässä meidän turvallisuusympäristössämme joka tapauksessa tapahtuu aika tavalla lähivuosina.

Hallitus on naulannut puolustushallinnon rahoitusraamit vuosille 2002—2008. Raamit ovat käsitykseni mukaan varsin tiukat. Mutta viimeksi tänään puolustusministeri puolustusvaliokunnan kokouksessa, samoin kuin kansliapäällikkö, totesi sen, että näillä tullaan jotenkuten toimeen. Mielestäni selvää on kuitenkin se, että rakennejärjestelyt näitten raamien puitteissa puolustushallinnon sisällä eivät pysähdy tässä selonteossa esitettyihin toimiin. Olen jokseenkin varma, että kun käsittelemme vuonna 2004 seuraavaa selontekoa, siinä tullaan edelleenkin esittämään rakenteellisia järjestelyjä. Muun muassa varikko- ja varuskuntaverkoston supistaminen on hyvin todennäköisesti meidän edessämme.

Ministeri Enestam totesi tänään valiokunnassa, että rakennejärjestelyistä huolimatta kykenemme puolustamaan koko maata emmekä pelkästään tiheimmin asuttua Suomea. Tähän on kai uskominen. Toivottavasti näin asia on. Siihen meidän on luotettava, koska alueellinen puolustus on meille varsin tärkeä kysymys. Siihen koko meidän puolustuksemme turvautuu.

Arvoisa puhemies! Ihan muutamaan asiaan tässä selonteossa, muutamaan yksityiskohtaan, jotka itse asiassa varmasti ovat puhuttaneet kaikkein eniten, kun tätä asiaa nyt on lähetekeskustelussa käsitelty.

Puolustusmateriaalihankinnat ovat vuoden 2002 talousarvioesityksessä noin 3 065 miljoonaa markkaa. Se on iso summa rahaa, mutta varsin vähän tästä ohjautuu suoraan kotimaiselle puolustustarviketeollisuudelle. Erityisen vähän sitä ohjautuu raskaalle a-tarviketeollisuudelle, joka nyt on tilanteessa, että jos ei lisätalousarvioon, joka nyt on tulossa, toisin kuin toivomme, sisällytetä riittäviä määrärahoja. Olen tietoinen siitä, että on esitetty 100 miljoonaa markkaa lisätalousarvioon raskaalle ampumatarviketeollisuudelle ja ruutiteollisuudelle. Jos ei tuota määrärahaa saada ja jos ei pystytä priorisoimaan ensi vuoden talousarviossa puolustusbudjettia siten, että ohjataan noin 300 miljoonaa markkaa raskaalle ampumatarviketeollisuudelle, silloin tilanne on sen kaltainen, että osittain sitä teollisuutta joudutaan alas valitettavasti ajamaan. Itse asiassa, jos katsoo kokonaisuudessaan puolustusmateriaalihankintoihin varattua määrärahaa, se osuus, mikä tarvittaisiin raskaalle ampumatarviketeollisuudelle, on aivan marginaalinen summa. Minä luulen niin, että meidän puolustusvaliokunnassa ja valtiovarainvaliokunnassa täytyy vähän tiukemmin tähän asiaan nyt kantaa ottaa. Niin kuin tiedämme, yt-neuvottelut ovat käynnissä itse asiassa niin Patrialla, Nammossa kuin myös Nexplon tehtailla. Liipaisimella on useita kymmeniä, itse asiassa useita satoja, tämän alan työpaikkoja. Jos ne alasajetaan, silloin osaaminen Suomesta häviää eikä sitä takaisin saada.

Toinen asia, mihin haluaisin puuttua, on varikoitten lakkauttaminen. Minulle ei ollut yllätys se, että selonteossa esitetään, että muutamia varikoita nyt lakkautetaan ja toimintoja siirretään muualle. Kysymyshän on nimittäin siitä, että tässä pyritään niitten varikoitten osalta, joissa on teollista toimintaa, teollisuuden kanssa yhteistyöhön siten, että tätä tuotannollista toimintaa siirretään, siltä osin kuin toiminta jatkuu, teollisuudelle. Tämä asia on kuitenkin pystyttävä hoitamaan oikealla tavalla. Toivon niin ja uskon niin, että kun puolustusvaliokunta ja jaosto käsittelevät muun muassa ensi vuoden talousarviota, siinäkin yhteydessä samaten kuin selonteon yhteydessä lähdetään siitä, että työllisyys ja työpaikat turvataan, vaikka saattaa olla sillä tavalla, että välttämättä työnantaja ei ole enää puolustushallinto, vaan voi olla joku muu, mahdollisesti joku yritys.

Minulle on kerrottu, tai itse asiassa tämä tuli esille puolustusvaliokunnassa tänään, että kun näitten varikoitten toiminta on lakkautettu, niin säästö, mikä vähän pitemmällä aikavälillä tulee näitten varikoitten alasajosta, on vuositasolla noin 150—200 miljoonaa markkaa. Vaikutukset ovat suurin piirtein kuulemma tätä luokkaa. Tämä asia on hoidettava nyt mallikelpoisesti niin, että mitään dramaattista ei pääse tapahtumaan, ja hoidettava sillä tavalla, että tapauskohtaisesti — ja tällä tarkoitan varikkokohtaisesti — asiat käydään läpi ottaen huomioon erityisolosuhteet, kuten esimerkiksi Pirkanmaa. Siellä on kolme varikkoa, jotka ovat lakkautusuhan alla, ja vauriot ovat tosi kovat, jos ei pehmeitä ratkaisuja ja joustavuutta löydy. Uskon niin, että tässä suhteessa löytyy eduskunnasta yksituumaisuutta asiaa hoitaa kunnolla kuntoon. Suunnitelmathan laaditaan nyt sitten Pääesikunnassa, ja sieltä tulevat tietysti esitykset ja päätökset varikoitten osalta myöhemmin.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tekee mieli yhtyä hyvin moniin täällä esitettyihin ajatuksiin ja puheenvuoroihin. Aivan edellä ed. Reijo Laitinen toi meille Keski-Suomen kansanedustajille myös alueellisestikin tärkeän mutta valtakunnallisesti välttämättömän puolustusmateriaalituotannon säilymisen kotimaassa koskien niin ruudintuotantoa, räjähdysaineita, joilla on tiettyä rauhanajan siviilikäyttöäkin, kuin myös ammustuotantoa ja muutakin puolustusmateriaalia ja -välineistöä. Meidän on syytä olla tässä kaikessa omavaraisia, säilyttää se upea ja hieno osaaminen, joka meillä on tällä hetkellä olemassa. Samoin tekee mieli yhtyä ed. Akaan-Penttilän moniin puheenvuorossaan esille tuomiin näkökohtiin, joita tulisi tarkastella asian jatkovalmistelussa jokaista hyvin tarkkaan, koska on kyse kokonaisuudesta, joka tällä hetkellä on toimiva, joka on nähty välttämättömäksi, ja jos siitä jotakin otetaan pois, silloin on vakava kysymys, millä se voitaisiin korvata.

Turvallisuuden ja puolustuksen näen mahdollisimman laaja-alaisena asiana, jossa on koko yhteiskunta mukana, puolustuksenkin, puolustusministeriön hallinnon sektorin, myös paljon laajempana kuin pelkkä aseellinen puolustus tai materiaali. Näen, että Puolustushallinnon rakennuslaitoksella, joka tekee tukitoimintoja Puolustusvoimille, on tärkeä tehtävä. Senkään alasajoa niillä suunnitelmilla, joita nyt on, ei ole aihetta tehdä, vaan tulee tarkoin harkita tehtävien erityislaatuisuus, erityisosaaminen. Mielestäni on aiheellista säilyttää Puolustushallinnon rakennuslaitos.

Samoin on tarpeen se, että puolustushallinnon palveluksessa olevat henkilöt voivat saada edelleen edullisia asuntoja kasarmialueilta, olivatpa nuo asunnot sitten syrjäseuduilla, kalliolinnakkeilla tai kaupungeissa. Se on kaikkialla kuitenkin eräs henkilökunnan rekrytointikysymys ja myöskin tietty valmiuskysymys. Näkisin, ettei pidä olemassa olevia rakenteita käydä suoraviivaisesti hävittämään, vaan ennemmin pitää katsoa, miten voitaisiin mennä asioissa eteenpäin.

Haluan vielä korostaa eilen esille tuomaani asiaa: Suomella ei ole varaa luopua maamiinoista. Ne ovat meille välttämätön asia, mutta vielä täsmentäisin kysymystä, jonka eilen toin esille siitä, millaista kansainvälistä pr:ää, jos sitä halutaan etsiä, voitaisiin saavuttaa. Suomi on kärjessä, kun on kyse miinanraivauksesta. Nimenomaan maamiinojen osalta miinanraivaus on kansainvälisesti kärjessä — saattaa olla, että myös merimiinojen osalta — mutta nimenomaan viime vuosilta on tuntemusta maamiinojen osalta, ja suomalaiset miinanraivaajat ja kalusto on hyvin tunnettua kansainvälisillä kriisialueilla kaikkiallakin maailmassa. Minusta Suomen tulisi hankkia kansainvälistä tunnettuutta juuri miinanraivauskoulutuksessa, välineitten ja tutkimuksen kehittelyssä.

Tähän meillä on jo nyt Keuruulla Keski-Suomen Rykmentissä ja Pioneerivarikolla varsin vahvaa osaamista ja valmiutta. Mielestäni olisi aivan aiheellista Keurusseudulle suunnitella edellä mainittuja synergiaetuja hyväksi käyttäen kansainvälinen miinanraivauksen ja tätä myötä humanitääristen toimintojen koulutus- ja tutkimuskeskus. Tällä Suomi voisi saada kansainvälisiä pisteitä eikä allekirjoittamalla sellaista sopimusta, joka on käytännössä meille mahdoton, kuten Ottawan sopimus on. Positiivinen puoli on saavutettavissa juuri miinanraivausosaamisella, ja se liittyy osaltaan hyvin konkreettisesti myös Puolustusvoimiemme tarpeisiin. Arvoisa herra puhemies! Toivon, että tämä näkökohta voitaisiin jatkossa ottaa huomioon.

Vaikka itse olen Keski-Suomesta, olen kyllä myös huolissani maamme rannikon puolustuksesta. Toivon, että ulospäin kansainvälisesti annamme jatkossakin niitä tuntomerkkejä, että pidämme huolta rannikostamme. Utön varuskunta on eräänlainen Itämeren silmä, jolla on myös oma merkityksensä siviilionnettomuuksissa. Muistamme takavuosilta Estonian ikävän tapahtuman, jossa Utön varuskuntalinnake oli hyvin keskeinen, kun pelastustoimia suoritettiin. Se, että paikalla on varuskunta, merkitsee sitä, että sillä on myöskin tietty valmius, on hieman kättä pitempää meripelastustoimiin. Helikoptereita ei paljon myrskysäällä uskallettu lähettää, mutta sillä, että on olemassa myöskin muuta valmiutta merialueilla jo lähempänä, on ihan siviilionnettomuuksissa, joita toivon mukaan ei tule mutta joihin niihinkin on syytä varautua, oma merkityksensä yhdessä kaikkien muitten organisaatioitten kanssa, joihin täällä on viitattu.

Arvoisa herra puhemies! Toivon, että näitä esille tuotuja näkökohtia jatkokäsittelyssä voidaan huomata ja nimenomaan Suomen pr:ää kohottaa kansainvälisen miinanraivauksen alalla.

Seppo  Lahtela  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Juuri kuultu ed. Oinosen varsin sovinnollinen puheenvuoro antaa kuvan siitä, kuinka maltillisesti myöskin keskustaoppositio näkee ja rakentaa tätä asiaa. Tässä on selkeästi nähtävissä, että kun on tärkeästä turvallisuusasiasta tässä selonteossa kysymys, niin vaikka tämä on hallituksen esitys, oppositionkin taholta nähdään vain rakentavia parannusesityksiä tähän asiaan. Siinä mielessä on ollut hyvä nähdä ja kuulla eduskunnan tahtoa, että tämä on koko eduskunnan näkemys eikä vain hallituksen.

Muutamia näkemyksiä vielä selonteon tärkeimpiin asioihin.

Käsittääkseni selonteossa tulee selkeästi näkyviin kotimaan alueellinen puolustus ja sen osalta tulevaisuudenkuva. Osa osalta todistetaan, että alueellinen puolustus on kestävä pohja, mutta toisaalta myöskin lukemalla vähän sillä lailla kuin se entinen veli luki Raamattua, että haki sieltä pääkohtia, löytyvät myöskin sanankäänteet ja lauseet, joilla romutetaan alueellisen puolustuksen mahdollisuus. Tältä osin toivon, että tämä asia kirkastuisi myöskin niin, että tällaista mahdollisuutta ei olisi olemassa.

Jos ajatellaan vielä yhtä aihetta, joka puuttuu selonteosta vahvana, se on uskottava maapuolustus, uskottava myöskin ulkopuolisen silmin. Uskottavuus tarkoittaa sitä, että vihollisen tarkastellessaan Suomen aluetta ja sen alueen koskemattomuuden loukkausta tulisi ottaa huomioon, että jokaisesta puskasta, jokaisen kiven takaa löytyy suomalainen puolustaja, aseistettu kansalainen, joka on valmiina tarttumaan öin päivin kaikissa olosuhteissa maahan tunkeutuvaa ja häiritsemään sen huoltoa ja tulevaisuutta. Se luo uskottavan kynnyksen ja kuvan siihen asiaan, että ulkopuolinen tarkkailija joutuu väkisin toteamaan, että valloittamaton maa, lannistumaton kansa, niin kuin talvisodan hengessä tämä asia oli tunnistettavissa ja nähtävissä.

Siihen nähden selonteossa nähtävät toimintamäärärahat ovat ehkä kohtuulliset, vaikka ne eivät olekaan kasvaneet siitä, mikä tämänhetkinen tarve tavallaan on olemassa. Rakenteellisilla uudistuksilla pyritään luomaan selonteossa sellainen uskottava pohja tälle asialle, että syntyy säästöjä eikä tarvita lisämäärärahoja. Se, mikä on olemassa perushankintoihin tuleva kasvun lisä, toivottavasti mahdollistaa sellaisen näköalan ja pohjan, että Puolustusvoimat voi ryhtyä tilaamaan riittävän kaluston täydentämään kalustoansa ja myöskin saaden eduskunnalta sellaiset tilausvaltuudet, että kotimainen puolustustarviketeollisuus pystyy täyttämään ja toteuttamaan tämän asian niin, että se pysyy pystyssä myös rauhan aikana, koska mahdollisen sodan aikana sitä teollisuutta ei voida tyhjästä pystyyn nostaa, ei ainakaan nopeasti.

Toivottavasti tämä selonteosta käytävä keskustelu ja selvittely täällä lopullisen valmistelun aikana luo myöskin sellaisen mahdollisuuden, että ulkopuoliselle maailmalle syntyy kuva ja käsitys siitä, että suomalainen teollisuus pystyy tuottamaan sellaista kalustoa, ajankohtaista kilpailukykyisellä hinnalla, missä syntyy kauppaa myöskin maailmanmarkkinoille, mikä olisi meille elintärkeää tämän teollisuuden säilyttämiseksi ja sen kehittämiseksi kuten myös sen pystyssä pitämiseksi erityisesti rauhan aikana, jolloin se olisi mahdollista sotaa varten valmiina.

Muutamia näkemyksiä, joita selonteon sisältä voisi ajatella ja joihin jo vuoden 97 selonteossa tavallaan on painopiste kääntynyt, ja uskaltaisin väittää, että ehkä myöskin monen puhujan, lukijan ja kansalaisen silmät sokaistuneet. On annettu sellainen näköala, niin kuin useissa puheenvuoroissa on käynyt myöskin julki, että keskittymällä valmiusyhtymiin, valmiusyhtymien varustamiseen ja aseistamiseen, saavutetaan sellaiset yllätyksellisen hyökkäyksen torjuntakeinot, joilla tavallaan myöskin toinen uhkatekijä, sumentumispäätepiste Pääkaupunkiseutu, tulisi näillä asioilla korjattua ja hoidettua. Nämä asiat eivät kokonaisuudessaan ole ollenkaan sellaisia asioita, että niillä ratkaistaan, valmiusyhtymillä, Pääkaupunkiseutu, vaan kyllä Pääkaupunkiseutu tarvitsee omat joukkonsa ympärillään ja sellaisen, erityisesti reservin väen, joka on harjaantunut, koulutettu ja opetettu operoimaan asutuskeskuksissa niin, että se on muuten valmiina. Valmiusyhtymiä ei pidä tänne kuljettaa eikä tehdä. Valmiusyhtymät ovat yhtymiä, joiden kehittämistä ei voi laiminlyödä, enkä ollenkaan väheksy asiaa, mutta niillä yksin ei näitä asioita ratkaista.

Myöskin yhtenä tekijänä voimakkaasti selonteossa on olemassa strategisen iskun luonne ja sen torjuminen. Niin kuin eilen ed. Seivästö puheenvuorossaan otti esille, Talin—Ihantalan taistelussa vuonna 44 heinäkuun alussa, oli strategisen iskun luonne. Siinä suomalaiset pärjäsivät, sillä itänaapurin senaikaiset tavoitteet myöskin romutettiin ja siltä osin saavutettiin mahdollisuus kohtuullisiin rauhanehtoihin, rauhan mahdollisuuteen.

Tähän pitää olla valmiina. Tämä ei kuitenkaan poissulje sitä alueellisen kokonaiskoskemattomuuden tarvetta, missä tarvitaan koko kenttäarmeijaa. Selonteossa on määritelty tavoitteeksi nyt 350 000 miestä. (Ed. Kuosmanen: Liian vähän!) — Pidän aika erikoisena, että nykyisestä 490 000:sta ollaan vetämässä tänne, niin kuin ed. Kuosmanen sanoi, se on liian vähän. — Se on auttamattomasti liian vähän, kun katsotaan asiaa myöskin siltä näkökannalta, että ei ole pitkä aika, kun puhuttiin, että suomalaisilla on 700 000 miehen kenttäarmeija valmiina aseisiin laitettavaksi. Kyllä näkemys kuitenkin on niin, jos joku ulkopuolinen tätä asiaa tarkastelee, niin olkoon se 700 000 vaikka huonomminkin varustettu, niin se on aina kestävämpi ja vahvempi kuin siitä puolet pienempi teknoarmeija silloin, kun käydään pitkäaikaista kriisiä ja pitkäaikaista hyökkäyksen torjuntaa, mikä ei ole myöskään nykyisin poissuljettu.

Kun tätä asiaa vielä yhdeltä osin katsellaan, on kotimainen rakenneuudistus. Ihaillen olen seurannut, kuinka kaikki pirkanmaalaiset ovat liittoutunet varikoitten säilyttämisen puolesta. On ensimmäisen kerran nähtävissä oman eduskuntakauteni ja -urani aikana, että Pirkanmaalla on herännyt näin voimakas maanpuolustustahto ja -henki nimenomaan Oriveden kuten myös muiden lähellä olevien varikoiden suhteen. Ymmärrän tämän asian erinomaisen hyvin, kun todetaan esimerkiksi Oriveden varikko, mikä on todella nykyaikainen ja huoltaa pääasiassa, yhtenä tärkeänä esimerkkinä, ilmatorjunnan tykkikalustoa ja kun on todettu, että oriveteläisillä on mahdollisuus siirtyä Kajaaniin, Kajaanin varuskunnan ympärillä olevaan korjaamotoimintaan.

Kun otetaan huomioon, että Kajaanissa osa toiminnoista on nytkin jo ulkoistettu, niin on aika teoreettinen näköala olemassa, että henkilökunnan pitäisi siirtyä Kajaaniin tekemään niitä samoja töitä, mitkä nyt tehdään Orivedellä. (Ed. Kuosmanen: Yritystoimintaa pitää tukea!) — Ed. Kuosmanen, sellainen yritystoiminnan tukeminen on aivan eri asia kuin puolustustarviketeollisuuden ja Puolustusvoimien varikoiden ylläpitäminen ja hoitaminen. — On kysymys siitä, miksi ei voida tehdä myöskin niin, kun tasavallassa on kulkuvälineet, on rautatie- ja maantieverkosto, että pannaan se korjattava ja huollettava kalusto junaan ja viedään Orivedelle, huolletaan siellä ja palautetaan, jolloin väki voi olla entisellä paikallaan. Mielestäni tämäkin asia pitää tutkia ja selvittää. (Ed. Kuosmanen: Keskustalaista politiikkaa!)

Tässä aiheessa on vielä yksi erityinen vahva asia ja tekijä, mikä tulee ottaa huomioon tämän rakenteen kohdalta, myöskin tulevien selontekojen osalta, erityisesti vuoden 2004 selontekoa ajatellen. Riippumatta siitä, mitkä ovat eduskunnan voimasuhteet Suomessa, mikä on hallituksen rakenne ja sisältö, niin kyllä ehdottomasti jotain parlamentaarista tähän asiaan tarvitaan sen valmistelun suhteen. Ei voi syntyä semmoista sekamelskaa kuin nyt on ollut olemassa. Tältä osin peräänkuulutan erityisesti, että tähän pitää löytyä valmiutta, mitä tuntuu erityisesti monissa keskusteluissa ja puheenvuoroissa täällä olleenkin.

Herra puhemies! Toivon, että tämä menee erityisesti käsiteltäväksi puolustusvaliokuntaan ja tämän pohjalta valiokuntakäsittelyssä tähän tulee varmasti esille paras mahdollinen asiantuntemus, mitä tämän osalta voi syntyä ja tulla. Uskon, että sen jälkeen myöskin edustaja Kuosmanen on tähän saatavan selonteon lopulliseen käsittelyyn tyytyväinen.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Keskityn nyt selonteon ensimmäiseen kappaleeseen, ensimmäiseen osaan. "Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2001" koostuu neljästä tällaisesta osiosta.

Selonteon ensimmäisessä osassa käsitellään Suomen turvallisuuspoliittista ympäristöä tavalla, johon voi olla tyytyväinen. Lähtökohta on globaali. Oleellista suomalaisten ja Suomen turvallisuuden ja tulevan hyvinvoinnin kannalta eivät suinkaan ole maamiinat tai se, onko meillä 350 000:n tai 450 000 miehen ja naisen reservi tai onko meillä ne tai nämä yksiköt ja missä ne sijaitsevat. Maailma on miinoitettu aivan toisella tavalla. Maapallo on miinoitettu köyhyydellä. 6 prosenttia maapallon ihmisistä omistaa 60 prosenttia kaikesta omaisuudesta, eikä 3 000 miljoonalla ihmisellä ole riittävää päivittäistä ravintoa. 1 100 miljoonaa ihmistä elää ilman puhdasta vettä ja 2 400 miljoonaa ihmistä olosuhteissa, joissa ei muun muassa ole viemäröintiä.

Maapallon ilmastomuutos seuraamuksineen, ääreisilmiöiden lisääntyminen — kuivuuden lisääntyminen toisaalla ja tulvien lisääntyminen toisaalla — on tämän päivän realismia, jonka seurauksia voimme pienen välähdyksen tavoin seurata vaikkapa Australian rannikolla norjalaisaluksen ja sillä olevien yli 400 aasialaispakolaisen vaiheissa. Afganistanissa ei ole neljään vuoteen satanut; 28 miljoonan ihmisen väestöä uhkaa nälänhätä. Sama koskee koko Keski-Aasiaa, mukaan luettuna Intian niemimaa. Tämä johtaa myös huumeongelman vaikeutumiseen, mihin myös muun muassa "Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2001" viittaa.

Ekologinen pakolaisuus on tosiasia ja tulee suuntautumaan luonnollisesti myös Eurooppaan. Tämä on mielestäni oikeita, todellisia uhkia. Selonteko toteaa: "Globalisaation vaikutukset ovat pääosin myönteisiä, joskin niihin liittyy myös ongelmia. Globalisaatio tarjoaa mahdollisuuksia kokonaisvaltaisen turvallisuuden lujittamiseksi." Maininta on ylimalkainen ja vaatimaton. Taloudellinen liberalisoiminen ja sen ulottaminen globaalisti kaikille mantereille on johtanut ympäristöongelmiin, jotka ovat nopeuttaneet ekologista pakolaisuutta. Pakolaisuus on tällä hetkellä padottu kolmannen maailman suurkaupunkeihin, 10—20 miljoonan asukkaan megacityihin.

Näitä uhkia ei hallita panssareilla, taisteluhelikoptereilla eikä edes maamiinoilla. On kiitollista, että selonteko tiedostaa nämä uhkat turvallisuuspoliittisen ympäristön osaksi. Kuitenkin näen valiokunnan tehtävänä olevan paneutua maailmanlaajuisten uhkatekijöiden — ylikansoituksen, ympäristötuhojen, kuivuuden ja ilmastomuutoksen aiheuttamien uhkatekijöiden — käsittelyyn ja erilaisiin ratkaisumalleihin.

Selonteko toteaa kursorisesti sivulla 15: "EU:n vahvistuva asema vaikuttaa transatlanttisen suhteen tulevaisuuteen." Tähän on hyvä syy yhtyä. Naton tulevaisuus riippuu Euroopan ja USA:n suhteen tulevasta kehityksestä. Euroopan unionin, Euroopan kaiken kaikkiaan, tulevaisuuden polku saattaa erityisesti poliittisesti poiketa USA:n tiestä. USA:n mielenkiinto on vahvasti Tyynen valtameren suunnalla. USA:n uuden ulkoministerin juuret ovat Jamaikalla. Edellinen ulkoministeri oli tshekkiläisestä emigranttiperheestä, siis juuret olivat Euroopassa.

Viimeaikaiset tapahtumat, kuten USA:n jääminen heinäkuussa Bonnissa YK:n ilmastosopimuksen ulkopuolelle, sopimuksen, jonka voimakkain tuki löytyy Euroopan unionista, saman toistuminen näinä päivinä Etelä-Afrikassa Durbanissa, USA:n jättäytyminen rasismin vastaisen kansainvälisen kokouksen kulusta, jälleen Euroopan unionin tukiessa tätä prosessia, nämä kaikki puhuvat tämän puolesta, että USA:n ja Euroopan tiet erkanevat.

Viime aikoina on keskusteltu YK:n roolista, sen turvallisuusneuvoston legitimiteetistä ja Etyjistä. Kuitenkin vain juuri YK:n kaltainen kaikki maat käsittävä organisaatio voi ratkaista ne globaalit, mittasuhteiltaan suurimmat ja kaikkein vaikeimmat turvallisuusongelmat. Tarvitsemme globaalin ekologian näkökulmastakin vahvemman YK:n, maailmanlaajuisen toimijan. YK:n Kioto-prosessi on tästä esimerkki. Toiminta ei ole aina ramboilua, se voi olla ajoittain jopa rampautunutta, mutta se on välttämätöntä, ja se on etenemässä. Kioto-prosessi etenee USA:n vastustuksesta huolimatta.

Selonteko käsittelee edeltäjiään kehittyneemmin myös lähialueen ympäristöturvallisuutta. Se mainitsee Itämeren meriliikenteen, erityisesti kemikaali- ja öljykuljetusten, lisääntymisen uhkana. Suomenlahdelta Helsingistä itään puuttuu avomerellä toimintaan kykenevä öljyntorjunta-alus. Tämän aluksen hankkimiseksi on kaksikin vaihtoehtoista selvitystä: Väyläalus Seilin muuttaminen öljyntorjunta-alukseksi maksaisi 30 miljoonaa markkaa ja uuden aluksen rakentaminen ja varustaminen noin 80 miljoonaa markkaa. Suomenlahdella on siis uhka. Se ei ole sotilaallinen uhka, mutta se on turvallisuusuhka, ja se on kemikaali- ja öljyonnettomuusuhka. Parhaillaankin Lavansaaren vesillä on karilla alus.

Tarvitsemme toki armeijan ja itsenäisen puolustuksen. Kukaan ei meitä uhkaa. Emme tarvitse sen enempää kuitenkaan taisteluhelikoptereita kuin sukellusveneitäkään. Tärkeää on pitää yllä hyviä suhteita naapureihin ja kaikkiin valtioihin. EU:n jäsenyys on vahvistanut Suomen kansainvälispoliittista asemaa. Venäjä ei ole sotilaallinen uhka. Ei ole myöskään näköpiirissä syytä, että siitä tulisi Suomelle sotilaallinen uhka. Venäjän talouden romahtaminen voisi sitä vastoin olla uhka huonontuneen terveystilanteen, tarttuvien tautien, lisääntyneen rikollisuuden ja laittoman siirtolaisuuden muodossa. Näihin epäsuorasti viittaa myös tämä selonteko.

Suomen taloudellinen etu on luoda itärajastamme normaali taloudellisen yhteistyön ja ihmisten normaalin kanssakäynnin helposti ja nopeasti läpäisevä raja. Presidentti Putinin vierailun aikana esille kohonnut nopea ratayhteys Helsingin ja Pietarin välillä symbolisoi tämän tyyppistä läpäisevää rajaa.

Arvoisa puhemies! Suomen kansan maanpuolustusvalmius on todettu aiheesta korkeaksi. Suomalaiset ovat yleensäkin olleet valmiita uhrauksiin. Tämän päivän uhrauksen tekijät ovat ennen muuta sairaanhoitohenkilöstön hoitajat, jotka tekevät pienellä palkalla jatkuvasti arvokasta työtään käyden meidän jokaisen puolesta päivittäistä omaa talvisotaansa, siis yhä uudelleen ja uudelleen. Suomea puolustetaan myös niin, että kansaa ei jaeta kahtia. Sitä puolustetaan niin, että jokainen suomalainen tuntee olevansa samassa veneessä, yhteisessä Suomi-veneessä, niin että jokaisesta välitetään. Koko Suomea on tarvittaessa myös aseellisesti tietysti puolustettava. Yleinen asevelvollisuus on tärkeä osa tätä, kuitenkin taloudelliset resurssit on pidettävä mielessä armeijan teknisen vaatimustason noustessa. Tässä siis tarvitaan joustavuutta.

Lopuksi, RUK:n tulevaisuuden turvaaminen on kirjattava viimeistään vuoden 2004 selontekoon. Toivon, että valiokunta jo nyt tähän ryhtyy. Omalta osaltani myös yhdyn niihin ed. Kiljusen ajatuksiin, joilla hän halusi tukea ed. Jaakonsaaren kantaa siitä, mihin valiokuntaan tämä selonteko lähetetään.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Anttila.

Kari Myllyniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Vielä muutama vuosi sitten reservimme määrä oli yli 500 000 miestä, ja varusteitakin on tällä hetkellä yli 700 000 miehelle varikoilla. Niin ennen kuin tulevaisuudessakin Suomen puolustuksen tärkein voimavara on mahdollisimman suuri reservi, joka saavutetaan vain yleisellä asevelvollisuudella. Tällä erää reservin määrä lienee 410 000 miestä, mutta tätä määrää ollaan selonteossa laskemassa 350 000 mieheen vuoden 2008 loppuun mennessä. Tätä on vaikea ymmärtää. Vaikka muut maat laskevatkin reservinsä määrää, sillä ei voi olla merkitystä meidän kannaltamme. Tietenkin olisi etu Suomelle, jos sen mahdolliset viholliset varustautuisivat mahdollisimman heikosti. Reservin määrän laskeminen yli 150 000 miehellä laskee suomalaisten maanpuolustushenkeä. Kiinnostus maamme puolustamiseen katoaa, kun nämä 150 000 miestä eivät enää kelpaa edes reserviin. Heillä olisi aivan oiva käyttöarvo esimerkiksi aluepuolustuksessa. Heidän aseistuksensa ei tietenkään voine olla yhtä hyvä kuin niin sanotuissa rintamajoukoissa, jos sellaista sanontaa voidaan tulevaisuudessa käyttää.

Selonteossa annetaan ymmärtää, että 80 prosenttia kustakin ikäluokasta on sopiva määrä tulla koulutetuksi. Se onkin maailmanlaajuisesti paljon, mutta ei ole syytä asettaa mitään keinotekoista prosenttirajaa, vaan jokaiselle suomalaiselle miehelle on annettava mahdollisuus suorittaa asevelvollisuus. Myös niin sanotut B-miehet ovat yhtä oikeutettuja saamaan sotilaskoulutuksen kuin muutkin. Miehen luokan pudotus esimerkiksi A:sta B:hen saattaa johtua vain vaikkapa huonosta näöstä. Mieleltään häiriintyneet ja vastaavat tulee tietenkin jättää kouluttamatta.

Maamiinoista Suomi ei voi eikä saa missään vaiheessa luopua. Siitä puhuminenkin heikentää käsitystä siitä, että Suomi haluaa puolustaa maataan kaikin keinoin. Esimerkiksi USA ja Venäjä eivät luovu maamiinoista. Ne maat, joilla on yhteinen maaraja Venäjän kanssa, eivät luovu maamiinoista Norjaa lukuun ottamatta. Miksi Suomen pitäisi näin menetellä? Miinoja ei voi edes korvata, ja maksaisi ainakin 4—5 miljardia, jos näin voitaisiin tehdä. Jos meillä on varaa lisätä Puolustusvoimien kuluja 4—5 miljardia markkaa, tehtäköön niin, mutta säilytetään siitä huolimatta maamiinat hyllyillään. Maamiinojen vastustaminen on tietenkin kaunista ja ystävällistä, mutta emme saa olla tyhmiä.

Aluepuolustus tulee säilyttää koko maan osalta, ja sitäkin varten meidän tulee pitää reservin määrä vähintään nykyisenä eli yli 400 000 miehenä, kuten jo aikaisemmin mainitsin. Toisaalta on tosiasiallisesti niinkin, että tällä selonteolla ei taida olla paljoakaan yhteistä siinä tilanteessa, jos sattuisi niin ikävästi, että tulisi sotatila. Kun tiedetään, että Suomessa on tällä erää peräti 1,1 miljoonaa miestä, jotka ovat velvollisia lain mukaan maata puolustamaan ja ovat saaneet kohtuullisen koulutuksen, ei ole uskottavaa, että todella tiukan paikan tullen maata puolustettaisiin vain 350 000 miehen voimin. Samoin on todettava, että eihän maamiinojenkaan valmistamiseen tarvittavia koneita ja laitteita sopimuksenkaan mukaan ole velvollisuus tuhota eikä hävittää, joten maamiinoja pystyy tekemään hyvin pienellä varoitusajalla melkoisia määriä.

Suomi voisi ottaa mallia maamiinoissa Kreikasta. Ymmärtääkseni Kreikka on tehnyt päätöksen luopua maamiinoista mutta on julkisesti ilmoittanut, ettei se tule koskaan sopimusta ratifioimaan, joten sopimuksella ei ole mitään merkitystä. Mekin voisimme olla näin ulkokultaisia.

Kalervo Kummola /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Aluksi voisin oikeastaan kiittää ed. Seppo Lahtelaa, kun hän kymenlaaksolaisena niin voimakkaasti puolusti Pirkanmaan varikoita. Tämän teen Pirkanmaan liiton valtuuston puheenjohtajan ominaisuudessa. — Sitten itse asiaan.

Me suomalaiset toteamme usein, että maanpuolustuksella on keskeinen merkitys turvallisuuspolitiikassamme. Älkäämme unohtako sitäkään, että hyvin hoidettu turvallisuus muodostaa kestävän perustan koko kansallisen hyvinvoinnin rakentamiselle. Olemme keskustelemassa nyt muun muassa tilanteista, joiden vakavuutta emme ehkä täysin edes osaa ennalta arvioida. Siten olemme perimmäisten kysymysten äärellä. Toivon, että keskustelu kohdistuukin nimenomaan maamme puolustuksen tehtäviin ja niiden hoitamisen edellyttämiin tarpeisiin eikä ajaudu kaukaisille sivuraiteille; osittain se tietysti on jo ajautunut.

Valtioneuvoston selonteko korostaa kansainvälisen yhteistoiminnan merkitystä painottaen aivan oikein Euroopan unionin lisääntyvää merkitystä Suomenkin turvallisuudelle. Toivon, ettemme heittäytyisi tässä kuitenkaan ylioptimistisiksi. Euroopan unioni ei näet anna jäsenilleen välittömiä sotilaallisia turvatakuita. Pääosa unionin jäsenvaltioistahan on sotilaallisesti liittoutuneita ja kriisitilanteessa siten turvatakuiden piirissä. Kriisitilanteessa Naton turvatakuusidos on näille valtioille ensisijainen ja muut yhteistyötavat tulevat vasta sen jälkeen edellyttäen, että poliittista tahtoa ja voimavaroja on vielä käytettävissä. Toivomamme tuki ja apu ei siten ehkä olekaan saatavissa juuri silloin, kun sitä kipeimmin tarvittaisiin. Tähän on varauduttava ja siksi uskottavaa kansallista puolustusta on edelleen pidettävä Suomen puolustuspolitiikan lähtökohtana.

Valtioneuvoston selonteon mukainen Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen toimintalinja onkin kiteytetty oikein, kun uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen on asetettu tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi. On itsestäänselvää, ettei valtakunnan mitään aluetta tai missäänpäin asuvia suomalaisia voi kriisin syttyessä jättää puolustamatta. Tämä edellyttää meiltä yleistä asevelvollisuutta ja sen pohjalta koulutettua laajaa reserviä.

Yleisellä asevelvollisuudella on kansalaistemme vahva tuki. Se on pinta-alaltaan laajassa maassamme ja Suomen taloudellisilla voimavaroilla meille ainoa vaihtoehto. Lisäksi Puolustusvoimat on onnistunut nuorten miestemme ja naistemme koulutuksessa siinä määrin hyvin, että asevelvollistemme osaaminen saa jatkuvasti tunnustusta niin kotimaastamme kuin kauempaakin. On tärkeää, että valtioneuvoston linjaama Puolustusvoimien kriisiajan vahvuuden merkittävä pienentäminen voidaan hoitaa siten, ettei yleinen asevelvollisuus saa muutostyössä parantumattomia kolhuja.

Arvoisa rouva puhemies! Puolustukselle osoitettava rahoitus keskustelutti runsaasti jo keväällä. On selvää, että myös puolustuksen voimavaroja tulee tarkastella osana valtion finanssipolitiikkaa. Puolustuskyky ei kuitenkaan voi tempoilevasti vaihdella taloudellisten suhdanteiden mukaan. Meiltä tahtoo unohtua se, että nyt tehtävillä päätöksillä luodaan vuosikymmenen lopun puolustuskykyä. Puolustuksen pitkäjänteinen kehittäminen edellyttää kohtalaista varmuutta rahoituksen tasosta. Mikäli tämä unohtuu, riskinä on, että Puolustusvoimat ajautuu kouristuksenomaisiin muutoksiin, joiden korjaustoimet saattavat sitten kestää useita vuosia ja aiheuttaa myöhemmin huomattavia kustannuksia.

Näin on juuri käynyt valtioneuvoston vuoden 1997 selonteon jälkeen. Seurannaisvaikutuksena ovat muun muassa kertausharjoitukset paikoin lähes loppuneet. Kertausharjoitukset ovat kuitenkin yksi koko puolustuskykymme keskeisistä kulmakivistä. Onhan kriisiajan Puolustusvoimistamme tulevaisuudessakin vain muutama prosentti palkattua sotilashenkilöstöä. Myös ilma- ja merialueittemme valvonnasta on jouduttu tinkimään. Kaluston huoltoa on vähennetty ja varaosavarastoja pienennetty. Tämä heikentää suoraan puolustusvalmiuttamme.

Myös varuskunnat ovat paikoin liian huonossa kunnossa, ja muun muassa varuskunnallisiin kuljetuksiin tarkoitetut ajoneuvot ovat paikoin loppuun ajettuja. Näistä kärsivät lähinnä varusmiespalveluksessa olevat nuoret miehemme ja naisemme, joiden tulisi voida luottaa siihen, että yhteiskuntamme tarjoaa heille kohtuulliset ja turvalliset olot kansalaisvelvollisuutensa suorittamisen aikana.

Valtioneuvoston linjaama rahoitus on kustannustason muutokset huomioon ottaen hieman alempi kuin se taso, joka vuoden 1997 selonteossa linjattiin. Puolustusvoimat joutuu asetetulla rahoitustasolla tulevinakin vuosina tiukoille tehdyistä rationalisointilinjauksista huolimatta. Materiaalisen valmiutensa kehittämisessä Puolustusvoimien tulee selviytyä muun muassa kolmen nykyaikaisen Maavoimien valmiusprikaatin varustamisesta rahoituksella, joka on vain vajaa neljäsosa Ruotsin vastaavasta tasosta. Esimerkkinä mainitakseni Ruotsi varustaa rahoituksellaan vain neljää prikaatia, kun meidän Maavoimillamme on kolmen valmiusprikaatin ohessa tänä päivänä myös kaksi panssariprikaatia, kuusi jääkäriprikaatia ja yksitoista jalkaväkiprikaatia. Geostrategiselta asemaltaan Ruotsi ja Suomi ovat aivan eri tilanteessa. Suomea ei voi kuvitellakaan puolustettavan neljällä prikaatilla. Alkeellisenkin laskutoimituksen lopputulokseksi tulee se, että Maavoimiemme varustukseen jää varmasti merkittäviä puutteita tulevien polvien hoidettavaksi.

Puolustuksen rahoitusta voidaan verrata monin tavoin. Mikäli yksittäisen suomalaisen osuus puolustusmenoista olisi sama kuin naapurimaassamme Ruotsissa, olisivat vuotuiset puolustusmenomme noin 16 miljardin markan tasolla nykyisen 10:n asemesta. Bruttokansantuotetarkastelussa Ruotsin 2 prosentin osuus edustaa Euroopan unionin keskiarvoa. Norjaan vastaavasti verrattaessa puolustusmenojemme tulisi ylittää 23 miljardia. Norjan 2,2 prosentin osuus edustaa puolestaan Naton keskiarvoa. Näiden lukujen valossa puolustusmenomme ovat edelleen erittäin alhaisella tasolla. Me suomalaiset luotamme vahvaan maanpuolustustahtoomme. Toivottavasti se säilyy nykyisellä korkealla tasolla, sillä sen varaan on jatkossakin rakennettava hyvin paljon.

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston selonteko jättää avoimeksi Maavoimiemme ensi vuosikymmenen iskukyvyn. Selvitystyö alkaa nyt, ja päätökset on tarkoitus tehdä vuonna 2004. Toivon, että näiden selvitysten tuloksia voidaan tarkastella sitä myöten, kun ne ovat käytettävissä. Näin selvityksiä voidaan ajoissa laajentaa siinä määrin kuin se on tarpeellista oikea-aikaista päätöksentekoa varten. Mikäli Hornet-torjuntahävittäjiemme hankintojen aikataulu antaa kuvan laajojen hankintojen vaatimasta ajasta, voivat taisteluhelikopterit, jos niin päätetään, olla Puolustusvoimiemme käytössä aikaisintaan vuosikymmenen päästä, vaikka hankintapäätös tehtäisiin vuonna 2004. Samaan aikaan nykyiset taisteluvaunukalustomme ovat kulumassa loppuun. Viivästyvillä päätöksillä saatamme aiheuttaa merkittävän ja useita vuosia kestävän aukon puolustuksessamme. Voimmeko vuonna 2004 luottaa siihen, että ympäristössämme on yhtä rauhallista kymmenen vuotta myöhemmin?

Puolustusvoimien tulee myös kehittyä ympäristönsä mukana, olivat kysymyksessä sitten naapureittemme asevoimat tai oman yhteiskuntamme kehitys. Mikäli kansalaisemme ovat tottuneet tekemään työnsä tietokoneella ja kommunikoimaan liikkuessaan, tulee Puolustusvoimillemmekin löytyä tällaisia kykyjä. Mikäli muualla tukeudutaan laajalti erityyppisiin heli-koptereihin, tulee meidänkin voida sitä huolella harkita. Laajojen turvallisuuskysymysten valossa keskustelun rajoittuminen yksittäisiin asejärjestelmiin tuntuu kaukaa haetulta. On kuitenkin oikein, että niin valtion johto kuin kansalaisetkin voivat esittää omat käsityksensä kansakunnalle tärkeistä asioista. Vain avoimen keskustelun kautta päätöksentekijät ja päätöksiä valmistelevat ohjataan pohtimaan huolella näiden asioiden kaikki vaikutukset.

Näyttää lamppu pikkuhiljaa palavan, joten lyhennän tätä ja toteaisin vielä lopuksi, että tärkeintä jatkossa on kuitenkin se, että Puolustusvoimien tehtävät ja niiden toteuttamiseen käytettävät resurssit ovat vähintäänkin kohtuullisella tasolla. Näin näyttäisi nyt olevan. Joitakin kipeitä pakollisia leikkauksia on edessä. Vaikkemme niitä voi kaikissa suhteissa hyväksyäkään, on meidän turvattava kokonaismaanpuolustuksemme kehittyminen. Sama koskee tietysti mahdollisesti lakkautettavia yksiköitä ja varikoita. Niiden henkilökunnan työpaikat on jatkossakin taattava ja myöskin kohtuullisen matkan sisällä.

Samalla toteaisin, rouva puhemies, että katson, että oikea paikka tämän selonteon käsittelyyn on puolustusvaliokunta.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Aivan lyhyesti puutun yhteen kysymykseen, joka on eräs osatekijä tässä laajassa kokonaisuudessa: pääkaupungin ja Pääkaupunkiseudun puolustus. Tämän turvaamiseksihan on paljon tuotu esille erästä siirtymävälinettä, joka on ilmassa kulkeva pikkubussi.

Minusta paljon tehokkaammin Pääkaupunkiseutua voitaisiin puolustaa säilyttämällä ne varuskunnan yksiköt, joita on täällä vielä eri puolilla pääkaupunkia. Silloin tässä olisi ihan olemassa oleva hajautettu Puolustusvoimien kokonaisuus alkaen Mechelininkadun kasarmista, joka on Eduskuntatalonkin vieressä. Minusta se pitäisi säilyttää Puolustusvoimien käytössä eikä sitä pitäisi käydä suunnittelemaankaan miksikään kulttuurirakennukseksi. Se on arkkitehtonisesti tyylikkäästi suunniteltu kasarmirakennus. Sen sijainti ja paikka on hyvin keskeinen.

Samoin Helsingissä on ja Pääkaupunkiseudulla muitakin varuskuntien osia, jotka minusta on aivan mielekästä säilyttää nykyisellään. Ne antavat pääkaupungille ja Pääkaupunkiseudulle parempaa turvaa kuin hyvin kalliit miljoonien hankinnat. Toivon, että tämä erilliskysymys voitaisiin hoitaa perinteisillä menetelmillä ja nähdä se järkevyys, mikä niissä on tälläkin hetkellä.

Keskustelu päättyy.

​​​​