3) Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2001
jatkuu:
Marja Tiura /kok:
Arvoisa puhemies! Kansainvälinen turvallisuusympäristö on
kylmän sodan jälkeen muuttunut ja laajamittaisen
sotilaallisen konfliktin uhka erityisesti Euroopassa on vähentynyt
merkittävästi. Sen sijaan tilalle on noussut uusia
uhkia, jotka on huomioitava maamme turvallisuutta ja puolustusta
suunniteltaessa. Politiikan jatkuvuuden ja uskottavan puolustuksen
kannalta tärkeää on puolustusjärjestelmän
kokonaisvaltainen arviointi ja suunnittelu sekä taloudellisista
suhdanteista riippumaton, pitkäjänteinen rahoitus.
Puolustuksen päämääränä on
taata kaikissa tilanteissa maan itsenäisyys, turvata kansalaisten elinmahdollisuudet,
estää alueen hyväksikäyttö sekä turvata
valtiojohdon toimintaedellytykset ja -vapaus. Tehokas puolustuskyky,
sotilaallinen liittoutumattomuus ja kansainvälinen yhteistyö ovat
Suomen turvallisuuspolitiikan kulmakiviä. Viime vuosikymmenen
lopulla toteutetuilla rakenneuudistuksilla on luotu pohja puolustuksen tehostamiselle.
Käsittelyssä olevan selonteon mukaan keskeisenä periaatteena
säilyy alueellinen puolustusjärjestelmä ja
yleinen asevelvollisuus kehittämisen painopisteen ollessa
Maavoimissa.
Turvallisuusympäristön muutos ja uusien uhkien,
kuten kansainvälisten, poliittisten, taloudellisten, ekologisten
ja informaatiouhkien sekä kansainvälisen rikollisuuden,
lisääntyminen edellyttää myös
uusiin teknologioihin, tietoyhteiskuntaan, johtamisjärjestelmiin
sekä kriisinhallintaan liittyviin kysymyksiin panostamista. Puolustusjärjestelmän
edelleenmodernisoiminen ja toiminnan rationalisointi nykytilannetta vastaavaksi
on ehdoton edellytys kansallisen ja kansainvälisen turvallisuuden
säilyttämiseksi ja lisäämiseksi
sekä vahvan, itsenäisen puolustuksen ylläpitämiseksi.
Tämä koskee niin kalustoa, henkilöstöä kuin
organisatorista rakennetta. Uudistukset ovat välttämättömiä,
ja on ymmärrettävää, että niiden
toteuttaminen vaatii paitsi lisää resursseja myös
uhrauksia, jo olemassa olevasta epätarkoituksenmukaiseksi
muodostuvasta toiminnasta luopumista.
Arvoisa puhemies! Suomessa on yhteensä kuusitoista
varikkoa. Nyt käsittelyssä olevassa selonteossa
näistä viittä on esitetty lakkautettavaksi.
Erityisesti hallituksen viimeaikaisten alue- ja maaseutupoliittisten
linjausten valossa tuntuu ristiriitaiselta, että lakkautusuhan
alla olevista viidestä varikosta kolme sijaitsee Pirkanmaalla. Oriveden,
Vammalan ja Sääksjärven varikot työllistävät
yhteensä noin 250 henkilöä. Ne ovat paitsi
suuria työllistäjiä myös merkittäviä perinteikkään
maanpuolustushengen ylläpitäjiä alueillaan.
Varikoiden lakkauttaminen ei välttämättä heikennä kansallisen
puolustuksemme uskottavuutta, mutta tällaisen päätöksen
aluepoliittiset seuraukset ovat tuhoisia.
Alue- ja työllisyyspoliittisten vaikutusten lisäksi
Vammalan ja Oriveden varikoiden lakkautuksella voi olla vaikutuksia
Puolustusvoimien toimintaan ja valmiuteen. Panostuotannon vähentyminen
tai loppuminen Vammalan varikolla merkitsee, että Patria
Vammas Oy joutuu hankkimaan varikolta saamansa palvelut muualta
Puolustusvoimien maksaessa lisäkustannukset. Oriveden ilmantorjunta-aseiden
huoltoon ja korjaukseen erikoistuneelle varikolle ei puolestaan
ole Suomessa korvaavaa laitosta, eikä siirtoa teollisuudelle
voida pitää taloudellisesti järkevänä ratkaisuna.
Lakkautettavien varikoiden tarvittavat toiminnot on suunniteltu
siirrettäväksi erillisen selvityksen perusteella
joko muiden varikoiden yhteyteen tai kotimaiselle teollisuudelle.
Onko nyt käymässä niin, että lakkautuspäätös
tehdään ennen perusteellista selvitystä siitä,
mihin toiminnot todella siirretään? Jos päätöstä perustellaan taloudellisilla
tekijöillä, onko olemassa tarkkoja lukuja siitä,
mitkä ovat lakkautusten tuottamat todelliset taloudelliset
säästöt? Myös toiminnan alasajo
aiheuttaa kustannuksia.
Taloudellisia ja poliittisia tekijöitä tärkeämpänä haluan
kuitenkin korostaa varikoiden lakkauttamisesta aiheutuvia inhimillisiä ja
sosiaalisia vaikutuksia. Varikoiden lakkauttaminen aiheuttaa suuren
ahdingon sadoille perheille sekä joka tapauksessa jo muutaman
vuoden kuluttua luonnollisesti työelämästä poistuville
henkilöille. Varikoiden toiminnan lakkauttaminen vuosien
2003 ja 2004 alussa ei anna henkilökunnalle riittävästi aikaa
työllistymiseen ja mahdollisesti muuttoon uudelle paikkakunnalle,
eikä tällaista voida vaatia myöskään
pidemmällä aikavälillä.
Hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon
esittelypuheenvuorossa eduskunnassa 17.3.1997 pääministeri
Paavo Lipponen sanoi Puolustusvoimien rakennemuutoksessa olevan
kysymys tärkeästä ja kauaskantoisesta turvallisuuspoliittisesta
päätöksestä. Uudistusten todettiin
tuolloin edellyttävän noin tuhannen henkilön
kohdentamista uusiin tehtäviin, kuitenkin ilman irtisanomisia,
sekä vaativan myös paikallisia tukitoimia lakkautettavien
varuskuntien sijaintipaikkakunnille.
Onko vastaavia toimintoja suunniteltu varikoiden lakkauttamisen
ja nyt käsittelyssä olevan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen
selonteon yhteydessä, vai ollaanko unohtamassa lakkautettavilla
varikoilla työskentelevien ammattitaitoisten siviilihenkilöiden
ja heidän perheidensä tulevaisuus kotipaikkakunnallaan?
Esimerkkinä mainittakoon Pirkanmaan alueet. Kaksi näistä varikoista
sijaitsee Pirkanmaalla, toinen Ylä-Pirkanmaalla ja toinen
Lounais-Pirkanmaalla. Viimeiset hallituksen päätökset
aluekeskuksista merkitsevät sitä, että kumpikaan
näistä alueista ei kuulu näiden aluekeskusten
sisälle.
Puolustuksemme periaatteita ovat alueellinen puolustusjärjestelmä,
yleinen asevelvollisuus, riittävä ja koulutettu
reservi, kotimaisen puolustustarviketuotannon turvaaminen sekä kansainvälinen
yhteistyö. Säästöjä etsittäessä ja
toimintoja keskitettäessä tulee puolustuksemme
perusteet turvata huomioiden alueellisen puolustuksen tarpeet ja
kotimaisen puolustustarviketeollisuuden merkitys. Lakkauttamisia
harkittaessa tulee ottaa huomioon myös henkilöstön motivaatiotekijät
sekä joukkojen keskittämisestä seuraavat
lisäkustannukset ja puolustuksen haavoittuvuuden kasvu.
Näistä ongelmista on saatu runsaasti kokemusta
sekä Suomesta että ulkomailta.
Lopuksi, arvoisa puhemies, haluaisin nostaa esille selonteossakin
keskeisen kansainvälisen yhteistyön merkityksen
kansalliselle ja kansainväliselle turvallisuudelle ja vakaudelle.
Keskeistä tässä yhteistyössä on
EU:n tavoitteiden mukaisesti kehittää paitsi kansallisia
valmiuksia erityisesti kriisinhallinnan alueella myös tukea
unionin laajenemista koko mantereen saamiseksi mukaan
yhteiseen eurooppalaiseen turvallisuusjärjestelmään.
Kestävän turvallisuuden vahvistamisen kannalta
alueellinen yhteistyö Itämeren alueen valtioiden
sekä muiden Pohjoismaiden kanssa on ensiarvoisen tärkeää.
Turvallisuuspoliittisen yhteistyön kehittäminen
YK:n ja Etyjin periaatteiden mukaisesti edistää demokratialle, oikeusvaltiolle
ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle asetettujen tavoitteiden saavuttamista
myös maailmanlaajuisesti vahvistaen osaltaan Suomen rauhanomaiseen
yhteistyöhön ja liittoutumattomuuteen perustuvaa
ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa.
Puolustusministeri Jan-Erik Enestam
Puhemies! Puolustusministeriö tulee ottamaan erityisen
vastuun selonteossa kuvatun organisaatio- ja rakennemuutoksen toteuttamisessa.
Tätä tarkoitusta varten ministeriö tulee
perustamaan työryhmän, jonka tehtävänä on
koordinoida ja ohjata selonteon toimeenpanoa. Ensisijaisena tehtävänä on
tietysti selonteon suositusten toteuttaminen, mutta tavoitteena
on myös mahdollisten haittavaikutusten minimoiminen niin
Puolustusvoimien työntekijöiden kuin menetyksiä kärsivien
paikkakuntien osalta. Tässä prosessissa pyritään
kokonaisuutena myönteiseen lopputulokseen myös
henkilöstön osalta. Ensisijaisesti selvitetään
Puolustusvoimien mahdollisuudet uudelleensijoittaa rationalisoinnin
kohteena oleva henkilöstö muualle Puolustusvoimiin.
Samalla puolustushallinnon ja työvoimahallinnon yhteistyöllä pyritään
jokaiselle löytämään uusi työ muiden
työnantajien palveluksessa.
Olen useaan otteeseen viitannut kokemuksiin Pohjan sairaalan
lakkauttamisesta, jossa saavutettiin tällä menetelmällä erittäin
hyviä tuloksia. On tarkoitus jalostaa tätä mallia,
jotta mahdollisimman vähän tulisi vahinkoa niille
paikkakunnille, joilla toimipisteitä lakkautetaan, ja erityisesti
niille ihmisille.
Petri Salo /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Aluksi: on erittäin positiivista,
että puolustusministeri Enestam jaksaa olla ja pystyy olemaan mukana
myös toisen päivän keskustelussa ja vastaa
heti tuoreeltaan näihin kommentteihin.
Käsissämme oleva ja maatamme koskeva turvallisuus-
ja puolustuspoliittinen selonteko on puhuttanut ja aiheuttanut kovia
ristiriitoja jopa hallituksen sisälläkin jo paljon
ennen kuin valtioneuvosto ehti edes saada sitä valmiiksi.
Alun perinhän selonteon piti olla ainoastaan jonkinlainen
välitarkistus, jossa arvioitaisiin muun muassa Puolustusvoimien
rakennemuutosten toteutumista lähivuosina. Nyt siitä näyttääkin
tulleen elämää ja kuolemaa suurempi kysymys.
On puhuttu jopa maamme puolustuksen horjumisesta tai jopa sen musertumisesta.
Oppositio on luonnollisesti luonut uhkakuvia lähes kaikkien
varuskuntien lakkauttamisesta. Jotkut puolue-edustajat ovat puolestaan
väläytelleet asevelvollisuuden ratkaisemista arvalla
ym. Aika erikoista puhetta!
Kaiken kaikkiaan meidän on muistettava, että tässä selonteossa
on kuitenkin kyse väliaikatietojen tarkistamisesta, ei
suinkaan radikaalista turvallisuus- ja puolustuspoliittisten suuntaviivojen muuttamisesta.
Mikäli muutoksia tai todella merkittäviä avauksia
tehtäisiin, olisi mielestäni aika luonnollistakin,
että ne tehtäisiin esimerkiksi parlamentaarisesti
valittavan puolustuskomitean tai vastaavan esityksestä ja
pohdinnasta.
Puolustusjärjestelmämme kolmea peruspilaria
ei ole millään tavalla tässäkään
esityksessä tarvetta muuttaa. Järjestelmän
on perustuttava edelleenkin uskottavaan, itsenäiseen ja
vahvaan puolustuskykyyn, ja tähän puolustuskykyyn päästään
ainoastaan alueellinen puolustusjärjestelmä säilyttämällä sekä pitämällä yleisen
asevelvollisuuden laajuus ja taso tulevaisuudessakin mahdollisimman
korkealla.
Tämänhetkisessä turvallisuuspoliittisessa
tilanteessa oikea strateginen vaihtoehtomme on liittoutumattomuus.
Nykypäivänä keskustellaan paljon Suomen
epävirallisesta liittoutumisesta Natoon ja meidän
rauhankumppanuusohjelmastamme. Jotkut ovat kauhistelleet jopa Euroopan unionin
tuomia uusia näkökulmia maamme turvallisuuskeskusteluun.
Suomen liittoutumattomuuden murentumisesta ei kuitenkaan voida todellakaan
puhua.
Suomi on sitoutunut täysimääräisenä Euroopan
unionin jäsenenä osallistumaan yhteisvastuulliseen,
koko unionin kattavaan turvallisuuden kehittämiseen. Se
ei tarkoita ollenkaan sitä, että olisimme jonkinlaisia
Naton renkejä tai että Suomi saa heittää pyyhkeen
kehään puolustuspolitiikassaan. Nyt olemme EU:n
täysjäsenenä itse päättämässä unionin
turvallisuuspolitiikasta, mitä pidän suurena arvona
pienelle maalle verrattuna aikaisempaan tilanteeseen. On myös hyvä huomata,
että Puolustusvoimien entinen komentaja Gustav Hägglund
valittiin Euroopan unionin sotilaskomitean puheenjohtajaksi. Tämäkin
oli arvokasta pienelle maalle.
Tärkeä peruspilarimme, osallistuminen kansainväliseen
yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi,
antaa meille enenevät mahdollisuudet osallistua aktiivisesti
kansainväliseen kriisienhallintatyöhön.
Osallistuminen tällaiseen toimintaan parantaa ja vahvistaa
omaakin turvallisuuttamme. Toisaalta joudumme siirtämään
puolustusvoimavaroja ministeriöltä Puolustusvoimille,
mikä toivottavasti lujittaa yhteistyötä ja
vahvistaa maamme puolustusta.
Arvoisa puhemies! Euroopan, koko Pohjolan ja erityisesti Baltian
turvallisuuspoliittinen asema on muuttumassa. Pidetään
muun muassa todennäköisenä, että lähitulevaisuudessa
esimerkiksi Viro, Liettua ja Latvia liittyvät Naton täysjäseniksi.
Jotkut näkevät tällä olevan
vaikutuksia myös Suomen turvallisuuspolitiikkaan, ja toiset taas
eivät jostain syystä näe tilannetta vielä kovinkaan
merkittävänä maamme kannalta. Minun mielestäni
keskustelua tästä asiasta tulisi kuitenkin aivan
erityisesti käydä.
Haen perustelujani myöskin historiasta, vaikka en aio
mennä sen kauemmaksi kuin 90-luvun alkupuolelle. Silloin
keskusteltiin Pohjoismaiden liittymisestä Euroopan unionin
täysjäseniksi. Ainakin tarkoitus tällöin
oli se, että Pohjoismaat olisivat tehneet jäsenhakemuksen
jättämisessä järkevää yhteistyötä.
Mutta kuinkas kävikään? Taisi olla peräti
niin, että saimme vasta aamun lehdestä lukea,
että esimerkiksi Ruotsin hallitus oli aivan omista kansallisista
lähtökohdistaan hakenut täysjäsenyyttä keskustelematta siitä liiemmälti
naapurivaltioidensa kanssa. Tämän jälkeen
Suomi joutui varsin nopeasti reagoimaan aivan uuteen tilanteeseen.
Hyvin nopealla aikataululla ja etukäteen riittävästi
valmistautumatta Suomi joutui tekemään ratkaisunsa
jäsenyydestä aivan uudelta pohjalta.
Tällä hetkellä me tiedämme,
että Baltian maat tulevat todennäköisesti
liittymään Naton jäseniksi. Mitä tekee
Suomi silloin, jos saamme jälleen esimerkiksi aamun lehdestä lukea,
että länsinaapurimme Ruotsi olisikin päättänyt
hakea Naton jäsenyyttä? Ja tämähän
ei ole mikään teoreettinen ajatus.
Oletetaan tilanne, jossa niin Baltian maat kuin Pohjoismaat
Suomea lukuun ottamatta olisivat kohta Naton jäseniä.
Joutuisimme lyhyen ajanjakson aikana toisen kerran sellaiseen tilanteeseen,
jossa joudumme tekemään hyvin nopeasti uusia päätöksiä.
Tämän asian johdosta pitäisinkin aivan
erityisen tärkeänä, että seuraavaa
puolustuspoliittista selontekoa valmisteltaisiin mahdollisimman
laajalla poliittisella rintamalla ja kaikki ennalta ajateltavat
vaihtoehdot huomioon ottaen ja mieluiten jo etukäteen.
Arvoisa puhemies! Minun ei ajan puutteen takia ole tarkoitus
referoida koko selontekoa läpi, vaan otan esille vain muutaman
yksittäisen asiakohdan.
Yksi näistä huomionarvoisista asioista on Puolustusvoimien
yhteistoiminta eri viranomaisten kanssa. Nykyaikana hallinnonalojen
mutkaton yhteistyö on lisääntynyt ja
on katsottu, että se on tärkeä asia informaation
kulun nopeuttamiseksi. Puolustusvoimat ovat tehneet yhteistyötä muun
muassa Rajavartioston ja poliisin kanssa. Tämä yhteistyö perustuu
lakiin ja siten velvoittaa virka-avun antamiseen.
Poliisi tarvitsee apua Puolustusvoimilta erikoistilanteissa,
esimerkiksi terrorismiteon torjumisessa, suuronnettomuuksien hoitamisessa
jne. Tämä apu on usein kuljetusta, vartiointia,
alueiden eristämistä yms. Tällaisissa
joskus hyvinkin vaarallisissa tilanteissa on kuitenkin muistettava päävastuunkantaja.
Vaikka Puolustusvoimain osastoja käytettäisiin
laajamittaisestikin hyväksi, on vastuuviranomainen kuitenkin
aina suomalainen poliisi. Nämä asiat on otettava
huomioon, jotta kriisitilanteissa selvitään myöskin
tulevaisuudessa.
Lisäksi haluan sanoa Puolustusvoimien koulutusjärjestelmän
kehittämisestä puhuttaessa, että tervehdin
ilolla sitä asiaa, että helikopterilentäjien
peruskoulutus aiotaan toteuttaa tulevaisuudessa Kauhavan Ilmasotakoulussa.
Toivoisin kuitenkin, että myös miehistöjen
jatkokoulutus tultaisiin järjestämään
Ilmasotakoulussa. Olen ymmärtänyt niin, että alustavissa
kaavailuissa on jatkokoulutuksen painopiste asetettu pohjoismaiseen
yhteistyöhön. Mielestäni suurin hyöty
koulutuksesta kuitenkin saadaan, kun koulutus järjestettäisiin
Suomessa, suomalaisissa olosuhteissa. Jäänkin
mielenkiinnolla seuraamaan tilanteen kehittymistä ja odottamaan
helikoptereiden koulutus- ja tukikohtajärjestelyjen selvittelyjen valmistumista
sitten, kun ne aikanaan tulevat.
Arvoisa puhemies! Suomi on varmasti puolustuksen arvoinen valtio.
Säilytetään puolustusjärjestelmämme
perusteet ennallaan ja seurataan tarkasti ympärillämme
tapahtuvia muutoksia niihin oikeaan aikaan reagoiden. Tällä tavoin
pystymme pitämään maamme itsenäisenä,
omana ja kunniansa arvoisena valtiona.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies
Mikkola.
Seppo Kanerva /kok:
Arvoisa puhemies! Kun nyt Itämeren alueen strateginen
painoarvo on kasvamassa ja sen tilanne on vasta kehittymässä muun
muassa Venäjän intressien, Naton Itämerelle
tulon sekä Ruotsin ja Puolan sotilaspoliittisten muutosten
vuoksi ja Kaliningradin alueen ongelmien ollessa vielä vaille
ratkaisua, ei nyt olisi syytä kiirehtiä mitenkään
eikä tulisi tehdä nopeita johtopäätöksiä,
ei ainakaan heikentää sen alueen rannikon puolustusta.
Selonteossa ihmetyttää myös se, että Ahvenanmaa
on jätetty kokonaan käsittelemättä.
Ahvenanmaan strateginen merkitys on muuttunut. Sotilaallinen puolustusulottuvuus
sitoo edelleenkin merivoimat sinne. Siksi Suomenlahtea on kyettävä puolustamaan
tykistön kautta ohjusasein. Viron puolustus on heikko vielä useita
vuosia. Siksi paine Suomenlahdella Suomen alueella olevia strategisia
kohteita vastaan pysyy ennallaan. Tällaisia kohteita ovat
Porvoon edusta, Porkkalanniemi ja Hankoniemi. Nämä alueet
eivät ole menettäneet sotilaspoliittista merkitystään.
Myös reserviläisten merkitystä on
korostettava, ja 350 000 miehen armeija vaikuttaa kovin vähäiseltä.
Miten sitten hoidetaan lkp-organisaatio ja muut valmiustehtävät,
jos Nato tulee Itämerelle ja aiheutuu paineita pohjoiseen?
Mitä sitten Lapissa tapahtuu?
Asejärjestelmien vanheneminen on kylläkin jonkinlainen
muutosten peruste, mutta suurvallat käyvät vielä sotia
vanhemmalla, 10—20 vuotta vanhalla, kalustolla. Siksi aseiden
modernisointi voisi olla järkevä, taloudellinen
ja varikkojakin työllistävä asia. Olisi
kansantalouden tappio jättää huoltamatta
ja modernisoimatta Itä-Saksasta saadun kaluston loppuerä.
Vaikka selonteossa vakuutetaan, että Suomen toiminta
on liittoutumattomuuteen perustuvaa kansallista puolustusta, nousevat
selonteossa merkittävästi esiin YK-joukkojen,
EU-joukkojen, Etyjin alaisuuteen ja muihin projekteihin sitoutuneiden
joukkojen voimavarat, jotka nimenomaan ovat poissa kansallisesta
puolustuksestamme. Selkeä kustannus—voimavara-laskelmakin
puuttuu selonteosta.
Käsiteltäessä taisteluhelikoptereita,
panssarivaunuja, tykistöjärjestelmiä ja
panssarintorjuntaa näyttää ilmatorjunta
unohdetun. Suunnitteilla oleva liikkuvan rannikkotykistön
supistaminen on ristiriidassa strategiseen tilannearvioon nähden
Itä-Saksan kaupan materiaalihankkeiden osalta, Suomenlahden
ja Ahvenanmaan strategisen merkityksen osalta ja Pääkaupunkiseudun puolustuksen
osalta. Maamme rannikoiden jäädyttyä on
Hankoniemi ainoa jäätön, avoin merialue.
Sieltäkö lopetettaisiin rannikkotykistö?
Samasta syystä tulisi Uudenmaan Prikaatin liikkuvaa koulutusta
jatkaa.
Lopuksi toteaisin, että tarjolla on hätiköityjä päätösehdotuksia,
jotka eivät ole sopusoinnussa lähialueiden tilannekehityksen
kanssa.
Ei muuta, herra puhemies.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tämä ansiokas keskustelu,
mitä tämän turvallisuus- ja puolustuspoliittisen
selonteon osalta on käyty, mielestäni on ollut
virkistävää, mutta kun toisaalta eilen
on pitkälti jäänyt useita vastauspuheenvuoroja
ja debatteja käymättä, niin katson, että varmaan
on oikeus ottaa jollakin lailla samoja asioita myös tässä esille.
Mielestäni ed. Seppo Kanervan äskeinen puheenvuoro
oli yksi avaus niihin kohtiin, mitä selonteon arat ja aukkopaikat
ovat olemassa. Käsittääkseni näitä asioita,
mitkä pureutuvat nimenomaan niin Hankoniemeen kuin Ahvenanmaahankin,
olisi tullut myös käsitellä ja tarkastella tässä asiassa.
Kuten ed. S. Kanerva totesi, tilanne on niitten osalta muuttunut.
Mutta mitä muuten tulee tähän selontekoon
ja sisältöön, siinä todetaan
selkeästi, että Suomen puolustuspolitiikan toimintalinja
on ensiksikin uskottava puolustuskyky, sen ylläpito ja
kehittäminen. Tästä asiasta lienee jokainen
samaa mieltä. Toinen linja on pysyttäytyminen
vallitsevien olosuhteiden mukaisesti sotilaallisesti liittoutumattomana.
Tämäkin lienee ainakin tämän
käydyn keskustelun perusteella suhteellisen selvää tälle
eduskuntasalille. Kolmantena on osallistuminen kansainväliseen
yhteistyöhön kriisinhallinnassa ja erityisesti
siviilikriisinhallinnassa. Mielestäni se on kuitenkin kotimaisen
asian rinnalla saanut ehkä tarpeettomankin suuren sijan
ja osuuden tässä keskustelussa. En ilmoita, että olisin
sitä vastaan, mutta se ei saisi muodostua sellaiseksi painopisteeksi
kuin se nyt näyttää selonteossa tavallaan
olevan olemassa.
Mitä tulee käytyyn keskusteluun, erityisesti eiliseen
keskusteluun, sitä on pitkälti erityisesti ryhmäpuheenvuorojen
ja muidenkin keskustelupuheenvuorojen aikana leimannut vahva ote
tähän Nato-keskusteluun ja siihen, onko Natoon liittyminen,
sitoutuminen, liittoutuminen ajankohtaista. Mielestäni
ulkomaankauppaministeri Sasin esilletulo tässä asiassa
on hallituksen taholta, sanoisin, jos ei edesvastuutonta, niin ainakin aika
lähellä sitä. Käsittääkseni
tässä asiassa esilletulo ei ole nyt ajankohtaista
eikä se ole tarpeellista eikä Suomen osalta sen
selvittäminenkään ole tarpeellista olemassa.
Kun todetaan, että kansalaisista vain 21 prosenttia
hyväksyy Suomen liittoutumisen tällä tavoin,
tulkitsen tätä asiaa niin, että kysytään
melkein mitä asiaa tahansa, hyvää taikka
huonoa, yksi viidesosa on aina eri mieltä kuin enemmistö.
Katson, että ne, jotka ovat Nato-liittoutumiseen valmiita,
ovat niitä vastarannankiiskiä, jotka ovat aina
eri mieltä kuin valtaosa kansasta. Niin kauan kuin kansalaisilta
ei tule tälle kokonaisuudelle suurempaa tukea, tämän
asian voi unohtaa tarkkaan, ainakin jos ajatellaan, että sillä olisi
jonkinlainen kansakunnan tuki ja tahto takanaan.
Mitä tulee Suomen liittoutumiseen Naton rinnalle, tämän
asian voisi tulkita niin, että niin kauan kuin Ruotsi ei
ole liittoutunut eikä liikahtanut tässä asiassa,
asia ei ole Suomessa ajankohtainen eikä tarpeellinen keskusteltavaksi.
Baltian maiden liittoutuminen Natoon vakauttaa varmasti tätä pohjoista
turvallisuutta, mutta ei muuta Suomen asemaa liittoutumattomana,
puolueettomana maana täällä meidän
kulmakunnassamme lähellä nykyistä Venäjää,
Venäjän länsirajalla.
On tietysti selvää, että Natosta
on saatavissa turvatakuut tavallaan ennakkopelotteen luonteisina
ja ajankohtaisina. Mutta toisaalta sekin asetelma, että Suomi
joutuisi mahdollisen vihollisen kanssa, joksi voitaisiin kuvitella
vaikkapa nyky-Venäjää, kahdenkeskiseen
konfliktiin, jopa sotatilaan, on hyvin epätodennäköinen,
suorastaan mahdoton.
Käsittääkseni ainut tapaus, missä voisi
käydä niin, että Suomen asema Venäjään
nähden tulisi ajankohtaiseksi ja joutuisimme aseelliseen
selkkaukseen, on sellainen, jolloin on syttynyt Euroopassa jonkinlainen
suursota. Jos Suomi siinä vaiheessa olisi liittoutunut
ja liittoutuisi eurooppalaisiin joukkoihin tiiviimmin kuin nyt,
syntyisi sellainen tilanne, että Venäjälle
tulisi tarve puolustaa länsirajaansa vahvemmin, laajentaa puolustusulottuvuutta
ja ottaa Suomen alue haltuunsa. Jos tällainen kaappausuhka
syntyisi ja tulisi, olisi kiistatta selvää, että Naton
joukot olisivat sitoutuneet Eurooppaan ja niin me suomalaiset joutuisimme
kahdestaan selvittämään tämän tilanteen,
jos näin kävisi.
Mutta toistan vielä, että nykyajattelutavan
mukaan, varsinkin ajatellen, mitä asiantuntijoiden ja kansalaisten
mielipiteissä vallitsee, on vallalla niin syvä rauhantila,
ettei tule tällaisen selkkauksen mahdollisuutta juuri nähdä koskaan
mahdollisenakaan. Ehkä maailma on niin sivistynyt, että tämmöistä uhkaa
ei ole olemassa. Mutta siinä vaiheessa, kun Suomessa harkitaan
nykyisen olotilan muuttamista tai muuttumista, nämä ovat sellaisia
tekijöitä, mitkä pitää ottaa
huomioon. Mitkä ovat siinä vaiheessa suuremman
selkkauksen aikana Suomen mahdollisuudet puolustautua?
Selonteossa otetaan vahvaa kantaa siihen, että kysymyksessä on
koko maan puolustaminen, mikä mielestäni tulee
vielä vahvemmin ja voimakkaammin allekirjoittaa ja julki
kirjoittaa. Vahvana on myöskin keskustelussa tullut esille alueellisen
puolustuksen merkitys ja myöskin se merkitys useissa eri
puheenvuoroissa, joissa on todettu, että koko maata on
syytä puolustaa ja maanpuolustus on syytä ulottaa
jokaiseen, viimeiseenkin, kolkkaan tässä tasavallassa.
Se pitää myös sisällään
Lapin ja Lapin puolustamisen. Valitettavasti selonteon valmisteluvaiheessa
tuli myöskin julki sellaista ilmapiiriä, että Lapin
puolustuksessa mukana pysymistä ja sen sisällyttämistä koko
valtakunnan puolustamiseen harkittiin ja nähtiin joitakin
muitakin uhkakuvia, eli Lapista oltiin jopa valmiita joissakin olosuhteissa
luopumaan, erityisesti siinä vaiheessa, kun rahasta taisteltiin.
Yhtenä voimakkaana asiana, joka selonteossa näkyy,
on se, mikä mielestäni on myönteinen
aihe, että nähdään yleinen asevelvollisuus
ainoana muotona puolustaa tätä maata. Mielestäni
se on ainoa tapa, millä voidaan taata koko kansakunnan
puolustustahto, puolustusvalmius ja tässä matkassa
oleminen niin, että kaikki miespuolinen väki on
asevelvollista ja sen matkassa myöskin naisilla on mahdollisuus
täyttää paikkansa isänmaan puolustamisessa.
Kuitenkin tässä asiassa selonteosta löytyy herkkiä ja
arkoja paikkoja, kun siellä todetaan, että samalla
toteutetaan tässä yhteydessä kutsuntajärjestelmän
tarkistaminen, mikä tarkoittaa sitä, ettei sellaista
nuorta väkeä, joka ei oikein pysy varusmiespalveluksessa
ja keskeyttää palveluksen, ei kutsuttaisi palvelukseen
eikä määrättäisi ollenkaan.
Tässä on se arkuus, että kun käydään seulomaan
näin tätä nuorta, kutsuntaikäistä väkeä,
tulee helposti sellainen tunne ja vaara, että pesuveden
mukana seuloutuu myöskin hyvää väkeä ulos.
Jos nuorella miehellä on tahtoa ja halua palvella maataan,
olkoonpa hän vaikka terveydeltään nykyistä B-miesluokkaa,
mikä tarkoittaa sitä, että on lättäjalat
taikka voimakkaat silmälasit, jos hänellä on
halu palvella isänmaataan varusmiehenä, kyllä tämän
asian mielestäni pitää olla niin, että hänet
myöskin palvelukseen kelpuutetaan. Palvelusmotivaation
nostamisessa on myöskin haaste Puolustusvoimille, mitä ei
voi ollenkaan väheksyä tässä asiassa.
Nykyisten nuorten miesten osalta asevelvollisuus tarjoaa erinomaisia
mahdollisuuksia niin kasvatuksellisesti kuin sosiaalisestikin, ja
nuorelle miehelle tällainen koulutus on ainutlaatuisen
hyvä ja kestävällä pohjalla
oleva ratkaisu myös tulevaa elämää ajatellen.
Tässä mielessä asia pitää nähdä ja
tarkastella myös valmistelun osalta, niin että tähän
ei löydetä semmoista tapaa, että kovin
tarkasti eroteltaisiin, otetaanko vai eikö oteta. Niin
kuin äsken ed. Petri Salo totesi, on esitetty myöskin
sellainen näköala, että arvotaan. Tämä on
joissakin aikaisemmissa puheenvuoroissa tullut ilmi, ei välttämättä niinkään selontekokeskustelun
yhteydessä, mutta muussa.
Kun mitataan myöskin selonteon sisällössä suomalaisten
maanpuolustustahtoa, maanpuolustushalua ja vahvuutta tässä asiassa,
niin huomataan, että missään Euroopan
unionin jäsenmaissa ei ole vastaavaa maanpuolustustahtoa
tai halua puolustaa isänmaataan myöskin vaikeissa olosuhteissa,
jopa silloin kun lopputulos näyttää epätodennäköiseltä.
Se on vain Suomessa. Siinä asiassa on veteraanien perintö isänmaamme
puolustamisessa viime sotien ajalta sellainen haaste, joka pitää ottaa
myöskin näkökohtana esille, kunnioittaa
sitä, siirtää se jälkipolville
ja tietää, mikä oli veteraanien asema
siinä, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta
on tällaisena niin pystyssä kuin se on nyt olemassa.
Yhtenä erittäin vahvana asiana voisi tässä asiassa
nähdä myöskin sen, mitä keskustelun
aikana on tullut ilmi: miinakysymyksen. Se on selonteossa hyvin
todettu, mutta sitä asiaa, että tarkastellaan
niistä luopumista, ei mielestäni ole riittävän
selkeästi kirjoitettu näkyviin. Miinoista ei voida
luopua, ellei ole jotakin vastaavaa ja korvaavaa niiden tilalle.
Kuten on puheenvuoroissa todettu, selkeästi on nähty
myöskin sellainen asia, että niistä ei
voida luopua, kun tähän asiaan rahaa ei ole olemassa.
Mielestäni eilen kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa
ilahduttavasti ed. Ilkka Kanerva toi tämän asian
niin julki, että vain hyökkääjä voi
tallata suomalaiseen miinaan ja kukaan muu siihen ei ole koskaan
tallannut eikä ole mahdollista tallata myöskään
tulevaisuudessa. Tämä oli mielestäni
sellainen linja, joka on oikean tyyppinen ja oikea myöskin
tästä eteenpäin olemassa.
Mitä tulee varuskuntaverkkoon ja sen sisältöön,
mielestäni on selkeästi nähtävissä,
että nämä säästösyihin
perustuvat supistukset, joista ainakin lyhyellä aikavälillä on
vaikea löytää säästöjä,
ovat sellaisia, että asiaa olisi syytä myöskin
tarkastella vähän toisin kuin on tehty. Ymmärrän
tämän hyvin omalta paikkakunnalta. Eilen edustajat
Smeds ja Vähänäkki puhuivat voimakkaasti
Haminan ilmatorjunnan siirtymisen ongelmista, siirtymisestä Vekarajärvelle
ja toisaalta Haminaan jäävän Reserviupseerikoulun
asemasta, siitä, kuinka tämä johtaa Haminassa
Reserviupseerikoulun aseman kyseenalaiseksi, kun siellä ei
varsinaista perusjoukkoa ole olemassa. On löydettävä sellaiset
tavat, joilla Reserviupseerikoulun asema turvataan niin, että tulevaisuudessa
sille ei tule sellaista uhkatekijää, missä se
joutuisi nitistettävien joukkojen listalle. On todettu,
että reservin koulutusta, reservin johtajien täydennyskoulutusta,
voidaan toteuttaa ja suorittaa Haminassa, mutta käsittääkseni
on myös sellainen asia olemassa, että täydennyskoulutus
on sen tyyppistä, että se on budjettiherkkää.
Voi tulla tilanne, kun rahasta on tiukkaa, että tämä asia
ei ole kestävällä pohjalla.
Herra puhemies! Selonteossa todetaan monessa paikassa vapaaehtoisen
koulutuksen merkityksestä, että tässä oltaisiin
ikään kuin siirtämässä koulutusta
pitkälti vapaaehtoisuuden puolelta eteenpäin.
Käsittääkseni tähän
ei ole kuitenkaan nykyisellään valmiutta eikä selvää organisaatiota
olemassa. Esittäisinkin selvän haasteen, kun vapaaehtoisuudesta
paljon puhutaan. On selvitettävä, onko tarkoitus,
että koulutus tapahtuu nykyisten Puolustusvoimien ulkopuolisten
joukkojen osalta, vai haetaanko siihen uusia haasteita, uutta niin
henkisesti kuin fyysisesti kuin maaston käytön
ja liikkuvuuden osalta kouluttautuvaa joukkoa, esimerkiksi haetaanko
yhteistyökumppania vaikkapa metsästäjäjärjestöjen
puolelta, joilla mielestäni on nykyisellään
selvästi vahvempi maanpuolustuksellinen merkitys kuin yleensä tunnemmekaan.
Kun tässä asiassa käydään
tätä näköalaa ja sisältöä läpi,
on selkeää rahan riittämättömyys.
Rahaa pitää löytää enemmän
kuin nyt on olemassa. Jos rahaa olisi ollut, viitaten vuoden 97
selontekoon, miljardi lisää, joka nykyisestä kehyksestä on
puuttunut, tällaisia ongelmia supistusten ja uudelleenjärjestelyjen
osalta ei olisi tullutkaan.
Herra puhemies! Mitä tulee vielä rahan riittävyyteen
ja sisältöön ja selonteon valmisteluun, ministeri
Enestam eilen totesi, että olihan tämän kokoon
saaminen jonkinlainen operaatio. Toteaisin, että ellei
Suomessa olisi sellaista pääministeriä kuin
pääministeri Lipponen on olemassa, paljon vaikeamman
tilanteen kohdalla olisimme. Kyllä selkeästi on
nähtävissä, että selonteon sisällön
ja rakenteen varmisti oman henkilökohtaisen panoksensa
osalta ainoastaan pääministeri Lipponen ja muut
toimivat apujoukkoina sitä koottaessa.
Herra puhemies! Ei tällä kertaa muuta, illalla lisää.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! On se hyvä, että opposition
edustaja — tai hyvä ja hyvä — toteaa,
että pääministeri on hyvä, ja myöntää sen,
jotta hallitus ilmeisesti muutenkin on kohtuullisesti onnistunut
tehtävissään.
Jos aloittaisin kysymyksestä, joka edellisenkin puhujan
puheessa tuli esille. Lähden miinoista. Selonteossa on
asetettu tavoitteeksi, että miinat tullaan poistamaan 2006.
Tosin ministerin puheessa se eilen jäi auki tai siihen
jäi sellainen takaportti, että jos, jos. Itse
olen sitä mieltä kuitenkin, jotta koko miinakysymyksessä,
kuten eilen totesin vastauspuheenvuorossa, tavallaan koko maailmaa
on onnistuttu höynäyttämään. Takana
voi olla aseteollisuus, koska tiedetään hyvin
ainakin näissä maissa, joihin Suomikin luetaan,
jotka turvallisesti pitävät miinat varastoissa
ja käyttävät niitä hyvin hillitysti
ja hallitusti, että poistaminen on ihan älytön
teko. Se tarkoittaa sitä, jotta asetehtailijat saavat myydä uusia
asejärjestelmiä, se on niiden bisnestä.
Sen takia voi ymmärtää, jotta ainakaan
siltä puolelta ei ole tullut vastahankaan laittamista.
Ilmeisesti ne taputtelevat karvaisia käsiään
ja odottelevat, että miinoja poistetaan ja maat hankkivat
muita asejärjestelmiä tilalle.
Suomenhan pitäisi periaatteessa noudattaa vanhaa kaavaa.
Suomi on ollut hyvin maltillinen pyssyjen kalistelussa ja pyrkinyt
viemään rauhantahtoisuutta eteenpäin.
Suomi tunnetaan tämmöisenä maana kaiken
kaikkiaan maailmalla. Sen takia minusta pitäisi lähteä tekemään
uusia aloitteita.
Eilen tuolta paikaltani kuvasin sen tilanteen, jotta kun aseidenriisunnasta
puhutaan monilla areenoilla, eikö pitäisi tehdä uusia
avauksia siihen suuntaan — miinakysymys on ihan huuhaajuttu — ja
puhua muista, vaikka sarjatuliaseiden poistamisesta kaiken kaikkiaan
käytöstä, joilla kaikilla tähdätään
siihen, jotta ihmisiä yritetään tappaa.
Eivätkö nämä kaikki tähtää sellaiseen
juttuun? Sen takia jos pääsisi tuommoisiin yhden kerran
laukeaviin pyssyihin, toiminta olisi ainakin hitaampaa siellä,
jolloin pystykorvat nousisivat arvoonsa kyllä ja huomattavasti
vähemmän olisi miestappioita. (Ed. S. Lahtela:
Koiraa apuna käyttäen! — Ed. I. Kanerva:
Jousipyssyjä!) Sen takia minusta Ottawan sopimukseen ei
pidä yhtyä. Tämä viesti voi
olla näin selkeä. Sen takia ne puheet, joita vihreät
ovat kovasti täällä viritelleet ja jotkut
muutkin kansanedustajat, voidaan unohtaa kokonaan Suomen osalta.
Meillä se systeemi on hallinnassa eikä semmoiseen
asevarusteluun ja uusiin hankintoihin meillä ole varaa.
Vastapainonahan on esitetty sitä, jotta nyt sitten
hankittaisiin taisteluhelikoptereita ja mitä kaikkea. Ei
riitä, jotta niitä hankitaan muutama kymmenen,
vaan niitä pitää olla paljon, jos Suomen
kokoista maata aiotaan turvallisesti puolustaa. Sen takia aikanaan,
kun se kysymys tulee tänne saliin, määritän
oman kantani siinä kysymyksessä, lisätäänkö niin
paljon ensinnäkin budjettikehystä, mitä tässä aiotaan.
Budjettikehyshän nousi aikanaan Hornetien hankinnan myötä tuonne
melkein 10 miljardiin. Toissa vuonna se oli 9 miljardia, ja nyt
se nousi 10,8:aan, mikä tarkoittaa, jotta se nousee reaalisesti
paljon enemmän kuin muut pääluokat. Kuitenkin
kun katsotaan suomalaista yhteiskuntaa, meillä olisi paljon
muita paikattavia asioita suomalaisten ihmisten kannalta, hyvinvoinnin
kannalta, joihin nämä rahat uppoaisivat, ei kalliisiin
järjestelmiin, joita ostetaan vielä pääasiassa
ulkomailta.
Linjattomuudesta voisi ainakin kenraaleita ja armeijakuntaa
syyttää. Aikanaan kun selonteon pohjaa luotiin,
Hägglund oli täällä esittelemässä uusia
näköaloja, mitä aiotaan tehdä:
Muistan hyvästi ne kertomukset siitä, kun Hägglund
totesi, jotta nyt on tarkoitus siirtyä nopean toiminnan joukkoihin
ja panssarit ovat vanhanaikaisia. Helikoptereilla korvataan panssarit.
Kopterit nousevat nopeasti ilmaan ja tulittavat ja sitten laskeutuvat
takaisin, eikä meillä ole varaa panssarivaunuihin
ja niiden uusimiseen. Mutta kun kentsu vaihtui ja tuli Kaskeala,
hän totesi, että ei, kyllä me tarvitsemme
myös panssarit. Nyt ilmeisesti on se linja olemassa, että tarvitaan
panssareita ja tarvitaan taisteluhelikoptereita. Tosin niitähän
on ihan mustanaan sitten Suomen taivaalla, kun niitä muutama
kymmenen on.
En tiedä, millä tavalla joku voi kuvitellakaan, että ne
pystyvät puolustamaan entisellä tavalla Suomea,
koska sitten se vanhan mallinen systeemi purettaisiin: Itse kun
olen sissi, minulle opetettiin, jotta sissiarmeijaa ei voi mikään
voittaa. Se näkyy monissa paikoissa, missä on
pieniä valtioita. Siellä ovat käyneet
Amerikan pojat kokeilemassa värkkejä, ja takaisin
ovat tulleet häntä koipien välissä omille
mantereilleen. Sen takia yhä edelleen luotan kuitenkin
enemmän siihen ajatukseen, joka suomalaisessa puolustuksessa on
aina ollut vallalla, tämmöiseen metsäsuomalaisuuteen,
että siellä on sissit, kuin näihin herkästi
haavoittuviin taistelukoptereihin ja tämmöisiin
nopean toiminnan joukkoihin.
Sehän nähtiin Kosovossa: Amerikkalaiset menivät
sinne ja eivät tehneet yhtään taisteluoperaatiota
siellä. Eivät uskaltaneet niitä koptereitaan viedä edes
sinne taistelualueelle, koska ne olisi pudotettu ja olisi ollut
aika häpeä, kun heidän "Haukkansa", vai
mitä nämä heidän kopterinsa ovatkaan
nimeltään, olisi pudotettu. Yhtään
operaatiota he eivät suorittaneet. Yksissä yölentoharjoituksissa
yksi vain putosi ja taisi kaksi ihmistä jopa kuolla siinä.
Se kuvaa, miten herkästi haavoittuvia kapistuksia ne ovat.
Tässä on paljon arvostelun paikkoja. Ne päälinjat,
joista puhui edellinen Lahtela, ed. Seppo Lahtela, itse ne pilarit
uskottavasta puolustuksesta, ovat totta kai oikein. Samaten kriisinhallintaan
osallistuminen on ihan hyväksyttävä juttu. Ne
tavat vain, joilla niihin päästään,
ovat toinen asia. Siitä ainakin itse olen vähän
eri mieltä kuin miten tässä selonteossa
kuvataan.
Liisa Hyssälä /kesk:
Arvoisa puhemies! Keskityn puheessani ainoastaan yhteen kysymykseen,
joka turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa nousee
esille, ja se on varikkojen lakkauttamiset. Puhun itse Varsinais-Suomen
Ilmatorjuntarykmentistä, joka myös on lakkautuslistalla.
Haluan todeta, että joukko-osastolla on Turussa Heikkilän
varuskunta-alueella nykyaikaiset ja kaikin puolin tarkoituksenmukaiset
tilat ja toimintaedellytykset. Tämän takia pidän
kovin kummallisena sitä, että rykmentti on lakkautuslistalla,
varsinkin kun vuonna 94 valmistuneen selvityksen perusteella tämä it-rykmentti
on nähty tarpeellisena ja sitä on kehitetty selvityksen mukaisesti.
Viimeisen 15 vuoden aikana Heikkilän kasarmialueelle on
tehty yli 45 miljoonan markan rakennusinvestoinnit.
Kustannussäästöillä lopettamista
ei voida perustella. Varsinais-Suomen it-rykmentti on osa läntistä maanpuolustusaluetta,
ja sillä on selkeä alueellinen työnjako
Helsingin it-rykmentin kanssa. Asevelvollisten koulutus tulisi joukko-osaston
lopettamisen jälkeen vaatimaan uusia tiloja ja muita kustannuksia
vaativia järjestelyjä. Koulutuksen siirto aiheuttaisi
siis suuren joukon käytännön vaikeuksia
ja arvaamattomia kustannuksia. Työntekijöitä Heikkilän
kasarmialueella on reilut parisataa. Heistä 111 on sotilasta
ja 66 siviiliä, ja tämän lisäksi
alueella on Puolustushallinnon rakennuslaitoksen, sotilaskodin ja
muonituskeskuksen työntekijöitä. Rekrytointi
tänne on ollut helppoa, ja alueella on ollut myönteinen merkitys
henkilöstötilanteelle. Noin 600 varsinaissuomalaista
varusmiestä on saanut vuosittain palvella lähellä kotiaan.
Turku on perinteinen varuskuntakaupunki. Kansalaisten puolustustahdon
kannalta varuskunnalla on suuri merkitys. Rykmentillä on
aktivoiva ja myönteinen vaikutus muun muassa moninaiseen
järjestötyöhön. Kilta- ja reserviläistoiminta
on vireämpää, kun paikkakunnalla on it-rykmentin
kaltainen joukko-osasto.
Arvoisa puhemies! Myöskin muita alueellisia vaikutuksia
on runsaasti. Välilliset vaikutukset heijastuvat monella
tavoin elinkeinoelämään ja yleiseen osaamiseen.
Ammattitaitoisen sotilashenkilöstön siirtyminen
muualle veisi alueelta myös siviilielämän
tarvitsemaa erikoisosaamista. Varuskunnan läsnäolo
on tärkeätä myös liikuntajärjestöjen
ja urheiluelämän kannalta. Esimerkiksi monet huippu-urheilijat
ovat suorittaneet varusmiespalvelunsa Varsinais-Suomen it-rykmentissä.
Heikkilän kasarmialueen sijainti tiiviin kaupunkirakenteen
tuntumassa on merkinnyt, että rakentaminen ja muut ympäristöön
vaikuttavat toimenpiteet on otettu tarkoin huomioon. Alue muodostaa
siistin ja luonnonvaroiltaan rikkaan kokonaisuuden. Turun kaupungilla
ei ole ollut suunnitelmia ottaa Heikkilän kasarmin aluetta muuhun
käyttöön. Tällaisia ajatuksia
ei ole muiltakaan tahoilta esitetty. Sekä Turun kaupunginvaltuuston
hyväksymässä yleiskaavassa että Varsinais-Suomen
liiton valmistelemassa maakuntakaavaehdotuksessa alue on osoitettu
Puolustusvoimien käyttöön.
Heikkilän kasarmialueen historia on mielenkiintoinen.
Alue on 1500-luvulta asti ollut kruunun maita. Vanhan kruununkartanon
maille rakennettiin Venäjän-vallan loppuvuosina
Venäjän laivaston sotilassairaala. Vuonna 1917
valmistunut päärakennus ei kuitenkaan koskaan
palvellut tässä tarkoituksessa, vaan se tuli itsenäisen
Suomen Puolustusvoimien käyttöön. Ilmatorjuntakoulutus
aloitettiin vuonna 1937.
Myös nykyaikaisella ilmatorjunnalla on mielenkiintoinen
tausta. Talvisodassa Suomen kaupungeista Turkua pommitettiin Viipurin
jälkeen eniten. Tuhot olivat suuret. Jatkosodassa kaupunki
oli jo paremmin suojattu, kun ilmatorjuntakalustoa oli enemmän
ja se oli kehittyneempää. Suureksi osaksi yksityisten
kansalaisten ja yritysten lahjoitusvaroin oli hankittu uutta kalustoa. Maaherran
johtama Turun seudun kodinpuolustus -säätiö vaalii
edelleen tämän kansalaistoiminnan perinnettä.
Arvoisa puhemies! Toivonkin, että monien näitten
puheenvuorojen perustalta, jotka täällä varuskuntien
tai rykmenttien ja varikoitten säilyttämisen puolesta
käytetään, eduskunta vakavasti harkitsisi
näiltä osin tätä selontekoa
uudelleen.
Ed. Saarinen merkitään
läsnä olevaksi.
Pekka Kuosmanen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Vuonna 1997 hallitus määritti
selonteossaan Euroopan turvallisuuskehitystä ja sen vaikutuksia
Suomeen. Myös Suomen puolustuksen kehittämisen
perusteet linjattiin vuosille 1998—2008. Selonteossa esitettiin,
että puolustuksen rakennemuutosta arvioidaan tarkastusluontoisesti seuraavan
kerran vuonna 2001. Tähän on nyt tultu.
Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan valmistelu koki merkittäviä muutoksia
viime vuoden maaliskuussa. Puolustusneuvosto lakkautettiin, neuvoston
tehtävät siirrettiin valtioneuvoston ulko- ja
turvallisuuspoliittiselle valiokunnalle sekä toisaalta
puolustusministeriölle. Samassa yhteydessä perustettiin
turvallisuus- ja puolustusasiain komitea. Sen tehtävänä on
avustaa sekä puolustusministeriötä että ulko-
ja turvallisuuspoliittista valiokuntaa kokonaismaanpuolustusta koskevissa
asioissa. Tämä komitea koordinoi myös nyt
käsittelyssä olevan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen
selonteon valmistelun.
Seuraavan perusteellisen selonteon laatimista on aikaistettu,
ja se laaditaan siis jo vuonna 2004. Tässä yhteydessä tullaan
turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön ja
yleisen yhteiskunnallisen kehityksen valossa arvioimaan puolustusjärjestelmää kokonaisuutena.
Hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon
mukaan kuluva vuosikymmen pyritään käyttämään
Maavoimien kehittämiseen. Painopisteenä on kolmen
jääkäriprikaatin kehittäminen
valmiusprikaateiksi. Valmiusprikaatien tulivoimaa ja liikkuvuutta
aiotaan kehittää hankkimalla uusia taisteluajoneuvoja,
kuljetuspanssarivaunuja, panssaroituja kranaatinheitinajoneuvoja
ja panssarintorjuntaohjuksia. Maavoimat joutuu näin pian
tekemään valintoja koskien tehokkaampia asejärjestelmiä.
Näiden valintojen perusteena tarvitaan laajamittaista tutkimustoimintaa
vaihtoehtoineen.
Vuoden 2004 selonteossa onkin tarkoitus määrittää pääasejärjestelmävaihtoehdot,
toisin sanoen taisteluhelikopterit, tykistöjärjestelmät, panssarivaunut
ja panssarintorjuntaohjukset. Tutkimuksen pohjalta eduskunta tekee
päätöksensä. Helikopterivaihtoehto
merkitsee moderniin tekniikkaan ja helikoptereihin perustuvaa pientä mutta
liikkuvaa ultramodernia puolustusta. Se tähtää strategisten
iskujen torjumiseen, mutta ei välttämättä yritä puolustaa
koko maata. Panssaripohjainen puolustus puolestaan pohjautuu alueelliseen
puolustusjärjestelmään, joka tähtää koko
maan puolustamiseen. Tämän kannan mukaan ei ole
kannattavaa ostaa suuria määriä kalliita
aseita, koska investoinnit estäisivät ylläpitämästä aluepuolustuksen
kannalta tärkeitä muita toimintoja ja järjestelmiä.
Sodan ajan panssarijoukkoja ylläpidetään
niiden kaluston elinkaaren mukaisesti eli käytössä olevia
vaunuja ei ilmeisesti aiota modernisoida. Maavoimien muita sodan
ajan joukkoja tarkastellaan kokonaisuutena ottaen huomioon 2010-luvun
alueellinen puolustusjärjestelmän kehittäminen.
Tämä nostaa esiin kysymyksen, miten alueellista
puolustusjärjestelmää aiotaan kehittää päätaistelujärjestelmämme
ohella painopistettä rakennettaessa.
Maamiinat ovat täälläkin olleet esillä useissa puheenvuoroissa.
Vaikka maamiinakysymys onkin siirretty vuoden 2004 selontekoon,
on varmasti tarpeellista selvittää maamiinojen
käyttöä. En kuitenkaan voi yhtyä siihen
näkemykseen, että miinoista luopuminen sidottaisiin
johonkin aikatauluun. Lisäksi olen sitä mieltä,
että ulkopoliittista merkitystä on maamiinakysymyksen
yhteydessä hieman liioiteltu. Lisäksi herää kysymys,
että jos maamiinoja ruvetaan korvaamaan, miten se tapahtuu
ja millä rahoilla.
Arvoisa herra puhemies! Kuten täällä on
jo todettukin, perustuu Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen
toimintalinja kolmeen tekijään, jotka ovat uskottavan
puolustuskyvyn ylläpitäminen ja sen kehittäminen,
pysyttäytyminen vallitsevissa olosuhteissa sotilaallisesti
liittoutumattomana ja osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön
turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi. Kansainvälisyys
on lisääntynyt puolustuspolitiikan osana. Tämä näkyy
varsinkin puolustusvoimien tiiviimmässä kanssakäymisessä erilaisten
ulkomaisten organisaatioiden kanssa ja esimerkiksi kansainvälisissä yhteistoimintaharjoituksissa.
Erityisesti Suomen pitkä YK-kokemus on luonut positiivista
kuvaa Suomen kansainvälisen kriisinhallinnan toimimisesta
kentillä.
Euroopan unionin kriisinhallinnan nykykehitys ei aiheuta Suomelle
suurempia ongelmia. Tilanne saattaa kuitenkin mutkistua, mikäli
Suomi joutuu valitsemaan, pitääkö se
jatkossakin kiinni sotilaallisesta liittoutumattomuudesta vai aktiivisesta
roolista Euroopan unionissa. Mikäli kehitys vie esimerkiksi
ehdotukseen keskinäisestä puolustusvelvollisuudesta
tai EU:n osallistumisesta sotilaallisiin operaatioihin ilman YK:n
valtuutusta, Suomi voi joutua hankalien valintojen eteen. Ainakin
tähän asti Suomen nykyinen puolustuspolitiikka
on sopeutunut hyvin muuttuvaan kansainväliseen toimintaympäristöön.
Kenraali Hägglundin valinta EU:n sotilaskomitean johtoon
osoitti omalta osaltaan ulkomaiden luottamusta Suomen kykyihin hoitaa
kansainvälisiä sotilastehtäviä.
Naton laajentuminen lähitulevaisuudessa näyttää todennäköiseltä.
Suhteestamme Natoon on täällä vilkkaasti
keskusteltukin, ja se tulee olemaan osana turvallisuuspoliittista
keskusteluamme. On hyvä, että keskustelu ainakin
tähän asti on ollut avointa. Mielestäni
paikallaan on avoin ja analyyttinen Nato-keskustelu, joka edellyttää eri
tutkimuslaitosten tekemiä tutkimuksia ja analyysejä sekä arviointikeskusteluja.
Suomi ei ole sulkenut pois mitään vaihtoehtoja.
Nato-vaihtoehto on aina olemassa. Se ei kuitenkaan ole ollut tähän
saakka ajankohtainen. Liittoutumattomuus on todettu toistaiseksi
parhaaksi vaihtoehdoksi.
Baltian maiden mahdollinen Nato-jäsenyys on ollut paljon
esillä ja herättänyt kysymyksiä Suomen
asemasta tulevaisuudessa. On mielestäni tärkeää,
että myös tulevaisuudessa teemme ratkaisumme täysin
omista lähtökohdistamme ilman muiden maiden painostusta.
Kuten täällä onkin jo todettu, on Nato-keskustelun
yhteydessä erittäin tärkeää pohtia
muutamia kysymyksiä: Mitä hyötyä meille
olisi jäsenyydestä? Mikä on todellinen
hyöty suhteessa jäsenyydestä aiheutuviin
kustannuksiin? Lisäisikö Nato-jäsenyys
todella turvallisuuttamme?
Arvoisa herra puhemies! Turvallisuutta ei voida enää määritellä ainoastaan
sotilaallisin käsittein. Sotilaallisen turvallisuuden lisäksi
onkin mielestäni tärkeää huolehtia
myös tietoturvallisuudesta. Informaation merkitys tuotantotekijänä on
lisääntynyt ja lisääntyy entisestään.
Siitä onkin tullut merkittävä yhteiskunnallinen
ja taloudellinen tekijä. Tietoverkkojen kautta leviävät
informaatiouhkat lisääntyvät globaalisti. Kyse
on kasvavasta, koko yhteiskuntaa koskevasta uhkasta. Viikoittain
joudumme lukemaan lehdistä erilaisista liikkeellä olevista
viruksista ja muista it-sabotaaseista. Meidän tuleekin
myös Suomessa kehittää tietoturvallisuutta
ja varautua informaatiouhkiin, jotka voivat vaarantaa kansallista
turvallisuutta jo normaalioloissa.
Arvoisa herra puhemies! Lopuksi haluan todeta, että meillä suomalaisilla,
sekä miehillä että naisilla, on voimakas
maanpuolustustahto. Lisäksi olemme mielestäni
osoittaneet hyvää yhteistyökykyä ja
toimineet esimerkillisesti kansainvälisessä toimintaympäristössä.
Näillä linjoilla meidän tulee jatkaa
tulevaisuudessakin.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Kuosmanen puheessaan suhtautui
aika lämpimästi Nato-jäsenyyden tutkimiseen.
Hän unohti mainita kuitenkin sen, että jos siitä aikanaan sitten
syntyy myönteinen päätös, se
maksaa noin 2 prosenttia bruttokansantuotteesta eli tänä päivänä noin
16—17 miljardia markkaa. Voi kysyä, mistä tällainen
lisäraha nopeasti löytyy.
Hallituksen turvallisuuspoliittinen selonteko on jatkoa vuonna
97 tehdylle selonteolle, jonka seurauksena supistettiin merkittävästi
varuskuntien määrää ja uudelleenjärjesteltiin
Puolustusvoimia muutenkin. Tämän nyt käsittelyssä olevan
selonteon seurauksena on syntymässä samanlainen
ilmiö. Varuskuntia ollaan lakkauttamassa, samoin varikoita.
Tässä yksinkertainen johtoajatus on se, että pitää löytää säästöjä.
Ed. Hyssälä puheenvuorossaan hyvin seikkaperäisesti
selvitti Turun It:n tilannetta. Sieltä saadun informaation
mukaan, ja kun ajatellaan myös kansantaloudellista lähtökohtaa,
saavutettavat säästöt ovat Puolustusvoimien
taholla minimaalisia eikä kansantalouden kohdalla niitä synny laisinkaan.
Mutta tässähän käsitellään
vain puolustusministeriön hallinnonalaa.
Toimintojen keskittäminen johtaa entistä suurempiin
varuskuntiin, ja miehiä joudutaan kuljettamaan pitkiä matkoja.
Tätä kautta luodaan merkittävästi
uusia kustannuksia. Samalla mitä suurempia korpivaruskuntia
perustetaan ja olemassa olevia laajennetaan, sitä kauemmaksi
Puolustusvoimat viedään ihmisten läheisyydestä ja
sitä enemmän kansalaiset vieraantuvat sotaväestä. Turun
It kaupungin sydämessä olisi oiva varuskunta säilyttää.
Selonteossa edellytetään uudistuksia. Selontekoon
on kirjattu kohtuullisen selkeästi tahto teknoarmeijasta:
Halutaan helikoptereita, kuljetushelikoptereita ja niiden turvaksi
tietenkin sitten taisteluhelikoptereita. Tämä on
uusi, kovan linjan valinta. Tämä on kallis valinta.
Jos sitten ajatellaan, millä tavalla se toimii suomalaisessa
ympäristössä tai millä tavalla
se toimii Keski-Euroopassa, Keski-Euroopan vuoret ovat helikoptereille
turvallisempia, panssareille mahdottomampia. Meillä Suomessa
on kuitenkin maan itsenäisyys säilytetty panssarien
avulla. Uskon niin, että ei myöskään
jatkossa kehitys kulje siihen suuntaan, että panssarit
tulisivat tarpeettomiksi. Tosin selonteossa todetaan, että panssareita
pidetään niiden elinkaaren ajan. Tämä antaa
viitteitä siihen, että meillä ollaan
todella tekemässä kovan luokan linjauksia seuraavassa
selonteossa Puolustusvoimiemme osalta.
Rahat eivät todellakaan riitä kaikkeen, mitä selonteossa
käsitellään. Jostain on luovuttava. Jos
sotaa käymättömät kenraalit
saavat yksistään päättää,
se tietää sitä, että jalkaväestä ja äsken mainituista
panssareista ollaan ensisijaisesti luopumassa ja tilalle tulee teknoarmeija.
Teknoarmeijan tarkoituksena on tietenkin Nato-yhteensovitettavuus,
jota ed. Kuosmanenkin puheenvuorossaan kaihoisasti kuvaili.
Suomalainen maanpuolustustahto on hyvin korkealla, ja liittoutumattomuus
on lähes kaikkien suomalaisten yhteinen tahto. Reilut 20
prosenttia vain haluaa liittoutumista. Uskottava maanpuolustus koko
maan alueella on tietynlainen tae rauhan säilymisestä rajoilla.
Kun vielä pidetään huoli siitä,
että maamiinat, jotka tällä hetkellä ovat
varastoissa, voidaan tarvittaessa nopeasti asettaa paikoilleen,
siitäkin tulee tietynlaista turvallisuustaetta.
Varusmieskoulutus Suomessa on ollut vuosikymmenet hyvin korkeatasoista.
Se on ollut todellinen miesten koulu. Siellä on nuoret
miehet opetettu kurinalaisuuteen ja myös elämän
hallintaan. Jos varusmiesten määrää merkittävästi
pienennetään, kaikkia ikäluokkia ei enää jatkossa kutsuttaisi
palvelukseen, onko hallituksessa mietitty sitä, millä tämä aukko
paikataan? Nuorille miehille olisi osoitettava töitä tai
koulutusmahdollisuuksia.
Itsenäinen valtio tarvitsee uskottavat Puolustusvoimat.
Toivon, että kun tätä selontekoa nyt valiokunnissa
läpikäydään, myös pidetään
johtoajatuksena se, että Suomi, joka on hoitanut ulkopolitiikkansa
taitavasti, pienenä maana on saavuttanut kansainvälisestikin
hyvin merkittävän aseman. Meillä on jo
vuodesta 56 ollut joukkoja YK:n käytössä,
ja miehemme ovat selviytyneet hyvin korkein arvosanoin näissä tehtävissä,
samoin kaikissa muissakin tehtävissä, joita ovat maailmalla
tehneet. Meidän on pidettävä yllä määrää,
laatua ja uskoa, että olemme yhteisesti yhteisellä asialla.
Mikko Kuoppa /vas:
Herra puhemies! Kuluneena vuosikymmenenä lähialueellamme
on tapahtunut historiallisen suuria muutoksia. Tästä huolimatta
turvallisuustilanne on pysynyt hyvin vakaana, ja tässä on
syytä todeta, että se on pysynyt siitä huolimatta
vakaana, vaikka Nato ei täällä ole ollutkaan.
Baltian maiden mahdollinen liittyminen Natoon ei mielestäni
vaikuta Suomen asemaan niin, että Suomen pitäisi
hakea tai edes harkita Nato-jäsenyyttä. Myös
mielipidetutkimuksissa kansalaisten mielipide on selvästi Nato-jäsenyyttä vastaan.
Tämä vastaa myöskin omaa käsitystäni,
eli Suomen pitää pysyä sotilasliittojen
ulkopuolella ja Suomen ei tule liittyä Naton jäseneksi
eikä edes harkita sitä. Nato on kiillottanut kylkeään
humanitäärisempään suuntaan,
mutta tosiasia on se edelleenkin, kiillotuksesta huolimatta, että Nato
on sotilasliitto, joka operoi maailmanlaajuisesti. Nato ennen kaikkea puolustaa
maailmanlaajuisesti maailman rikkaimpien maiden, ennen kaikkea USA:n,
etuja.
Selonteossa esitetään myöskin varuskuntien
ja useiden varikkojen lakkauttamista ja perustellaan sillä,
että armeijan määrärahoja on
leikattu ja määrärahat ovat riittämättömiä.
On syytä todeta, että Puolustusvoimien määrärahoja
on käsitelty varsin helläkätisesti verrattuna
muiden hallinnonalojen määrärahoihin.
Armeija on saanut runsaasti rahaa. Se on saanut runsaasti rahaa
myöskin kotimaisten hankintojen suorittamiseen suomalaiselta
puolustusvälineteollisuudelta, mutta Valtiontalouden tarkastusviraston
mukaan rahoja ei ole käytetty kotimaisiin hankintoihin,
vaan varsin huomattavia summia on mennyt ulkomaisiin hankintoihin.
Sen johdosta, voidaan jopa sanoa, monilla paikkakunnilla on jopa
työttömyys ollut uhkana.
Selonteossa, kuten jo totesin, esitetään varuskuntien
ja varikoiden lakkauttamisia säästösyistä.
Vammalan, Oriveden ja Sääksjärven varikkojen
lakkauttamisen perustelut ovat lähes olemattomat. Ei esitetä kustannuslaskelmia
tai muita vertailuja, jotka puolustaisivat selonteossa tehtyä päätöstä.
Selonteossa todetaan, että osa näistä toiminnoista,
joita näissä varikoissa tehdään, siirretään
muihin varikkoihin ja osa toiminnoista voidaan siirtää teollisuudelle.
Tietenkin näinkin voidaan tehdä, mutta saadun
selvityksen mukaan, kun olemme vierailleet näillä varikoilla, tämä tulisi
Puolustusvoimille jopa kalliimmaksi. Ihmetyttää se,
miten sitten säästöjä saadaan
aikaiseksi, jos jo valmiina olevia toimintoja lakkautetaan ja ne
uudelleen käynnistetään jollakin uudella
paikkakunnalla.
Selonteossa edetään mielestäni erikoisessa järjestyksessä.
Ensin pyritään saamaan eduskunnalta päätös
varikoiden lopettamisesta ja vasta sen jälkeen, kuten ministeri
Enestam on täällä luvannut, tehdään
selvitykset. Tarkat selvitykset toiminnasta ja laskelmat kustannuksista
pitää tehdä ensin, ja jos on aihetta,
sen jälkeen tehdään tarvittavat päätökset
eikä päinvastoin, kuten nyt ollaan tekemässä.
Varikoiden henkilöstön valtaosa on siviilihenkilöstöä.
Erityisesti on otettava huomioon henkilöstön asema,
sillä heillä on arvokasta erityisosaamista, joka
häviää, jos varikot lopetetaan. Henkilöstö on
ammattitaitoista, ja sitä ammattitaitoa Puolustusvoimat
tarvitsee. Siviilipuolella ei ole läheskään
kaikelle erikoisosaamiselle käyttöä,
ja näiden ihmisten työllistyminen voi olla todella
vaikeaa. Yleensä kauniista lupauksista huolimatta osa henkilöstöstä jää ilman
työtä, kun toimintoja lopetetaan ja yhdistetään.
Esimerkiksi Pirkanmaalla, josta kolmea varikkoa ollaan lakkauttamassa,
työttömyys on edelleenkin yli maan keskiarvojen
ja työnsaanti ei ole missään tapauksessa
itsestäänselvää.
Myös valtion toiminta on tässä tapauksessa hyvin
ristiriitaista. Puolustusvoimat lopettaa sadoittain työpaikkoja,
ja toisaalta työvoimaministeriö yrittää taas
työllistää ihmisiä näillä samoilla
alueilla. Tässä toinen käsi pistää väkeä ulos
ja toinen käsi yrittää saada väkeä töihin.
Tämä on todella aika erikoinen tilanne, kun näitä toimintoja,
joista nyt väkeä ollaan irtisanomassa tai joita näiltä paikkakunnilta
ollaan lopettamassa, kuitenkin tullaan jatkamaan jollakin toisella
paikkakunnalla.
Keskustelussa ja myöskin varikoilla käydessä on
käynyt selväksi, ettei varikkojen lopettaminen
tuo mitään oleellista säästöä puolustusmenoihin.
Mielestäni luopumalla ylisuurista helikopterihankinnoista
voidaan saada todellista säästöä,
jolla on myöskin taloudellista merkitystä. Erityisesti
taisteluhelikoptereita Suomeen ei pidä hankkia. On mielenkiintoista,
kun on perusteltu taisteluhelikopterien hankintaa, miten perustelut ovat
muuttuneet vuosien ja jopa viime kuukausienkin aikana.
Kuten muistetaan, ensimmäisen kerran puhuttiin siitä,
että Suomen valtiojohto saatetaan kaapata ja sen johdosta
tarvitaan helikoptereita. Sitten seuraava vaihe oli, että tulee
strateginen isku ja tämän iskun torjumiseen tarvitaan
taisteluhelikoptereita, ja aivan viimeiseksi oli se, että Parolassa
panssarit ruostuvat ja niitten tilalle tarvitaan taisteluhelikopterit.
Aina löytyy uutta ja uutta perustelua, mutta yksikään
näistä perusteluista ei mielestäni ole
niin vakuuttava, että olisin sitä mieltä,
että Suomeen taisteluhelikoptereita tulisi hankkia.
Vielä strategisen iskun torjuntaan. Jos sellainen uhkakuva
ja uhka pahimmassa tapauksessa voisi toteutua, niin kyllä kai
se niin on, että kaikkein nopein torjunta tapahtuu näillä noin
parillakymmenellä miljardilla markalla ostetuilla Hornet-hävittäjillä.
Ne kai kaikkein nopeimmin täällä Helsingin
yllä ovat, muutamassa minuutissa. Jos olen oikein ymmärtänyt,
helikoptereitahan ei Helsinkiin sijoitettaisi. Näin ollen
missään tapauksessa ei voi pitää oikeana
sitä linjausta, että Suomessa siirryttäisiin
tällaiseen teknoarmeijaan, jota yhdenmukaistetaan Nato-armeijan kanssa
entistä voimakkaammin. Mielestäni Suomen tulee
säilyttää perinteinen puolueettomuuslinjansa
ja myös itse hoitaa itsenäisesti oma puolustuksensa.
Tapio Karjalainen /sd:
Arvoisa puhemies! En aio tässä kuvitella
tulevaisuuden tilanteita, joissa Suomen kaltainen pieni kansakunta
voisi aseistautumalla turvallisuuttaan lisätä.
Tunnustan, että mielikuvitukseni rajat ovat siihen kovin ahtaat.
Kuitenkin muutama lyhyt kommentti selontekoon.
Selonteko kirjaa maamme turvallisuus- ja puolustuspolitiikan
toimintalinjaksi kolme perustekijää: ensinnäkin
"Uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen",
toiseksi "Pysyttäytyminen vallitsevissa olosuhteissa sotilaallisesti
liittoutumattomana" ja kolmanneksi "Osallistuminen kansainväliseen
yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi". Toivottavasti
numerointi ei kuvaa ajattelun priorisointiperiaatteita. Inhimillisesti
ja pienen valtion realistiset mahdollisuudet huomioon ottaen tärkeysjärjestys
olisi juuri päinvastainen.
Uudella teknologialla ja sodankäyntitapojen muutoksella
nostetaan strategisten iskujen torjunta resursointien perusteluissa
kärjeksi. Samalla kuitenkin tyynnytellään
kansalaiskeskustelua aluepuolustuksesta huolehtimisella. Huolihan elää varuskuntien
lakkauttamisista, niin suoritetuista kuin suunnitelluista:
Mitä tarkoittaa aluepuolustusjärjestelmä tulevaisuudessa
käytännössä? Mitä tarkasti
ottaen ovat strategiset kohteet? Milloin ja missä vaiheessa
nuo mainostetut liikkuvat valmiusjoukot ovat ei-strategisten kohteiden
väestön turvana? Ovatko ne ja millä todennäköisyydellä torjumassa
vieraita tunkeilijoita vai vasta "vapauttamassa" jo miehitetyiksi
tulleilla alueilla omia kansalaisia? Mitä turvallisuus
merkitsee noiden alueiden väestölle kummassakin
vaihtoehdossa? En noita kysymyksiä esitä aseisiin
uskoen. Kysyn selonteossa esitetyn ajattelun logiikan perusteita.
Puolustushallinnon organisaatiomuutosten henkilöstön
kohtaloa koskeviin lupauksiin on aihetta suhtautua realistisen epäilevästi.
Esimerkit lupausten pitävyydestä muilla yhteiskunnan
sektoreilla antavat epäilyyn syyn ja oikeutuksen sekä velvollisuuden
tarkkaan seurantaan. Kuten sanoin, vaikka uskoni aseisiin onkin
heikko, kysyn kuitenkin myös, miksi aseita ei valmisteta työllisyyssyistäkin
Suomessa, jos niitä kuitenkin jossakin valmistetaan ja
meille hankitaan.
Arvoisa puhemies! Selonteossa todetaan, että valmiuksien
luominen avun vastaanottoon otetaan huomioon puolustuksen kehittämisessä. Onko
avulla jo kasvot? Mistä suunnasta tulevaan apuun valmistaudutaan
ja kuinka pitkälle jo etukäteen sitoutuen? Nato-kysymys
kiinnostaa. Gallupien mukaan selvä enemmistö vastustaa Natoon
liittymistä. Samaan aikaan kuitenkin selvä enemmistö kansalaisista
uskoo liittymisen olevan edessä. Tuosta ilmenee, että usko
edustukselliseen demokratiaan ja kansalaisen mahdollisuuksiin vaikuttaa
sen puitteissa on tässäkin pelottavan heikko.
Selonteolla haastetun keskustelun tulee häivyttää noita
epäluuloja. Aseelliset liitot eivät lisää meidän
turvallisuuttamme.
Pekka Nousiainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Suomen itsenäisyyden tae on aina
ollut ja tulee olemaan uskottava ja toimiva maanpuolustus ja vankkumaton
yksituumainen maanpuolustustahto. Tästä itse asiassa
saimme hyvin paljon kokemusta jo viime kevään
ja kesän aikana, kun kansalaiset ottivat yhteyttä käsittelyssä olevan turvallisuus-
ja puolustuspoliittisen selonteon osalta. Nyt käsittelyssä oleva
selonteko on vuoden 1997 selonteon tarkistus ja linjaa maanpuolustuksemme
lähiajan kehityssuuntaa, ja varsinainen seuraava suurempi
tarkistus on vuonna 2004.
Suomen puolustusjärjestelmän tukipilarit ovat sotilaallinen
liittoutumattomuus, uskottava puolustuskyky, maan kattava alueellinen
puolustusjärjestelmä ja yleinen asevelvollisuus.
Nämä on selonteon mukaan tarkoitus säilyttää vahvoina
ja muuttumattomina myös tulevaisuudessa.
Yleinen asevelvollisuus on edullinen ja Suomelle soveltuva järjestelmä ja
on omalta osaltaan ollut luomassa hyvää maanpuolustustahtoa, joka
perinteisesti Suomessa on ollut aina korkealla.
Liittoutumattomuuden osalta täällä on
käyty eilen ja tänään varsin
paljon keskustelua Itämeren sotilaspoliittisen aseman muuttumisesta
Baltian maiden mahdollisen Natoon liittymisen myötä,
ja toisaalta ministeri Sasi oli esittänyt Suomenkin osalta
tarvittavien selvitysten laatimista. Useat ovat jo aikaisemmin todenneet,
että perusteita Nato-selvityksille ei tässä vaiheessa ole
eikä ole tarvetta myöskään muuttaa
Suomen perinteistä periaatetta liittoutumattomuuden suhteen.
Mielestäni tämä näkökulma
on edelleen vallitseva ja siitä on ennenaikaista enempää keskustelua
käydä.
Merkittävässä asemassa kansallisen
turvallisuutemme kannalta on tänä päivänä toki
kansainvälinen yhteistyö ja kriisinhallintaan
osallistuminen. Euroopan unionin jäsenenä meillä on
mahdollisuus olla osana niin eurooppalaisessa kuin myös
EU:n ulkopuolella olevassa turvallisuuspoliittisessa toiminnassa,
ja Naton rauhankumppanuus antaa meille myös oman ulottuvuutensa
sillä sektorilla.
Puolustusvoimien kehittämisen kärki tällä vuosikymmenellä on
Maavoimissa. Maavoimien tärkein kehittämiskohde
on kolmen jääkäriprikaatin kehittäminen
valmiusprikaateiksi, jotka ovat helposti liikuteltavia, teknisesti
varusteltuja ja valmiit torjumaan strategisia iskuja.
Nykyisen maanpuolustusjärjestelmän ylläpitäminen
ja varustaminen maassamme vaatii riittävät resurssit.
Suomen laaja maa-alue vaatii kattavan alueellisen puolustusjärjestelmän,
johon kuuluvat tiivis varuskuntaverkosto, vahva armeija, riittävä reservi
ja toimiva puolustustarviketeollisuus.
Maamme Puolustusvoimat ovat kärsineet 90-luvun ajan
lamasta. Määrärahojen puute on aiheuttanut
supistuksia henkilöstöresursseissa, rakennustoimen
puolella, hankinnoissa, ja sekä reservin kertausharjoitusten
että varusmiesten harjoitusten määrää on
supistettu.
EU-maat käyttivät viime vuonna keskimäärin noin
2 prosenttia kansantuotteestaan maanpuolustukseen. Tämä tarkoittaisi
sitä, jos Suomessa meneteltäisiin samoin, että joutuisimme
korottamaan maanpuolustukseen suunnattavia vuotuisia määrärahoja
15—16 miljardiin markkaan saakka. Maanpuolustuksen kehittämisohjelmassa
vuoteen 2008 asti keskimääräinen rahoituspanostus
on noin 10,8 miljardia markkaa, ja näyttää siltä,
että mikäli emme sijoita ja käytä ehkä suunniteltua
enemmän maanpuolustukseen, meillä on vaara jäädä jälkeen
maanpuolustuksen kehittämisessä ja joudumme edelleen
harkitsemaan mahdollisesti useiden joukko-osastojen lakkauttamisia
lähivuosina.
Selonteossa hallituksen mukaan varusmiespalveluksen suorittaneiden
määrä säilytetään
ennallaan, noin 80 prosenttia ikäluokasta, ja tulevaisuudessa
ja vuosittain kertausharjoitettavien reserviläisten määrä lisätään
35 000:een. Sen sijaan kriisinajan joukkojen enimmäisvahvuutta ollaan
pienentämässä 350 000:een. Tämä on
noin 80 000 henkeä pienempi kuin aikaisempi tavoite.
Tässä useat ovat jo todenneet, että vähennys tuntuu
perusteettomalta ja jopa ylimitoitetulta. Lähempiä kustannusvaikutusarvioita
ei ole esitetty, mitä tämä käytännössä saattaisi
merkitä.
Lisäksi Puolustusvoimien organisaatioon suunnitellut
rakennemuutokset edellyttävät jo nyt lakkautuksia
ja supistustoimenpiteitä useissa varikoissa ja joukko-osastoissa.
Näiden on selonteossa katsottu olevan vähemmän
tarpeellisia ja epätarkoituksenmukaisia maanpuolustuksen
yleisen järjestämisen kannalta. Kaikkiaan noin
800 henkilöä joutuu näiden järjestelyjen osaksi,
joko työttömiksi tai muuttamaan työpaikkaa.
Minusta tämä suunta ei ole tässä sopusoinnussa
alueellisen maanpuolustuksen kehittämisen kannalta. Siksi
on myöskin aluepoliittisesti näitä supistustoimia
pidettävä valitettavina. Selonteon mukaan näiden
toimien tarkoituksena on toki pyrkiä varustamaan jäljelle
jäävät varuskunnat ja yksiköt
paremmin ja saamaan paremmin vastaamaan aikaa.
Suomella ei tällä erää ole
mitään sotilaallista uhkaa. Siitä huolimatta
meidän on pidettävä huoli koko Suomen
puolustamisesta, olivatpa uhkat sitten mitkä hyvänsä,
sillä jo valmiiksi vahva puolustus on paras tae myöskin
uhkien torjunnassa.
Arvoisa puhemies! Savon Prikaati oli yksi niistä varuskunnista,
joiden kohtalo nousi keskusteluun tämänkin selonteon
yhteydessä, mutta tällä erää prikaatin
toiminta näyttää turvatulta. Savon Prikaatin
toiminnan jatkamista ja kehittämistä on helppo
perustella. Mikkelillä on maanpuolustuksen historiassa
pitkä tausta ja merkittävä asema päämajakaupunkina
sekä hyvä sijaintipaikka, ja olosuhteet varuskuntatoiminnalle
ovat hyvät. Mikkeli on sotilasläänin
ja itäisen maanpuolustusalueen keskus. Siksi varuskunnan
säilyttämistä tukevat sekä puolustuspoliittiset
että alueelliseen kehitykseen perustuvat syyt myöskin
tulevissa ratkaisuissa.
Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan korostaa sitä, että Puolustusvoimien
teknistyessä ja kansainvälisten tehtävien
lisääntyessä maamme puolustuspoliittiset
ratkaisut eivät saa perustua kansainvälisen toiminnan
kehittämiseen vaan niillä tulee olla oman maan
puolustuksen kannalta kansallinen perusta ja arvopohja. Puolustuspoliittinen
selonteko hiukan tässä linjaa kehitystä kansainvälisen
toiminnan suuntaan ja on alistamassa kansallisia ratkaisuja sille.
Maanpuolustus on yhteinen asia, ja meidän on pidettävä huoli
siitä, että puolustamme maata koko laajuudessaan
ja että meillä on riittävä vara puolustaa
isänmaata.
Matti Saarinen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Koska on jo myöhä ja
asiasta on paljon puhuttu, ryntään suoraan asiaan.
Ensinnäkään Hangon Rannikkopatteristoa
ei tulisi lakkauttaa. Kiinnitän tässä yhteydessä huomiota
asian kokonaisuuteen niin maanpuolustuksellisesta kuin taloudellisestakin
näkökulmasta. Aivan kuten Valtiontilintarkastajat
sekä eräät arvostetut asiantuntijatkin
ovat todenneet, asia pitää selvittää eikä ole
varmuutta eikä vakuutta siitä, että edes
mainittuja säästöjä tuolla toimenpiteellä saavutettaisiin.
Tässä asiassa ministeri Enestamin lupaama selvitystyö ei
saa olla vain muodollinen ja vain lakkauttamiseen tähtäävä jonkinlainen
selonteko. Selvityksen on oltava tasapuolinen ja kokonaishyötyjä ja
-haittoja mahdollisimman objektiivisesti arvioiva.
Toinen asia, joka selonteosta nousee pintaan, koskee kannanottoa
niin sanottuun teknoarmeijaan. Henkilökohtaisesti en usko
selonteossa kuvatun teknoarmeijan toimivuuteen. Vanhassa on vara
parempi, jos sitä voidaan asiallisesti kehittää.
Maamiinoista on puhuttu paljon. Niiden osalta olen sitä mieltä,
että maamiinajärjestelmä halpana ja todella
puolustuksellisena järjestelmänä on hyvin
juuri Suomelle sopiva. Se on myös meillä Suomessa
erinomaisen hyvin hallittu ja hallinnassa oleva järjestelmä,
joten Suomen ei kannattaisi tässä asiassa hosua.
Pikemminkin olisi tarkoituksenmukaista pyrkiä saamaan juuri meille
vaikkapa erivapaus tarvittaessa käyttää maamiinoja.
Muilta osin yhdyn pitkälti selonteossa esitettyihin
näkökantoihin ja linjauksiin sekä kiitän kaikkia
niitä edustajakollegoita, jotka vielä näin myöhäisinä hetkinä ovat
jaksaneet kiinnostua tästä tärkeästä asiasta.
Teitä on niin monia, että en aivan nimeltä lähde
teitä kuitenkaan luettelemaan.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Ensimmäiseksi, että asia
ei unohdu, kannatan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan ed. Liisa Jaakonsaaren
tekemää ehdotusta siitä, että Suomen
turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskeva selonteko tulisi ensisijaisesti
antaa ulkoasiainvaliokunnalle ja pyytää tarvittaessa
lausunnot muilta asianosaisilta valiokunnilta, erityisesti puolustusvaliokunnalta.
Perusteet:
Kun seuraa ja katsoo hallituksen tekemän selonteon
rakennetta ja sisältöä, havaitsee, että tässä vain
hyvin suppeasti, vajaalla 40 sivulla, paneudutaan niihin kysymyksiin
ja asioihin, joissa nimenomaan edellytettäisiin puolustusvaliokunnan
painavaa arviota. Täällä ovat siis luku,
joka käsittelee Suomen puolustuksen kehittämistä,
luku, jossa pohditaan puolustusvoimien rakennemuutoksen toteuttamista,
ja luku puolustuksen kehittämisestä lähivuosina.
Tämä on se asiakohta, jossa nimenomaan puolustusvaliokunnan kompetenssia
kysytään.
Muu raportti käsittelee sellaisia osa-alueita kuin
yleistä turvallisuuspolitiikkaa, turvallisuuspolitiikan
muuttunutta toimintaympäristöä, Suomen
turvallisuuspolitiikan yleislinjauksia ja jopa puolustuksen perusteita,
jotka kaikki ovat lähtökohtaisesti yleistä turvallisuuspolitiikkaa,
joka on ulkoasiainvaliokunnan kompetenssissa.
Lisäksi täällä käsitellään
kansainvälistä sotilaallista kriisinhallintaa
ja myöskin kysymystä siviilikriisinhallinnasta,
jossa on siis pelastustoimesta, humanitaarisesta avusta ja tämän
tapaisesta, oikeudellisesta avusta, demokratian kehittämisestä kysymys,
asioita jotka eivät missään muodossa
kuulu puolustusvaliokunnan kompetenssiin, vaan vain ja ainoastaan
ulkoasiainvaliokunnan kompetenssiin.
Sen lisäksi täällä on vielä varautuminen
yhteiskuntaan kohdistuvien uhkien torjumiseen, jossa on siis sisäisestä turvallisuudesta
kysymys: väestön suojaamisesta, rajojen valvontaan
liittyvistä kysymyksistä, huoltovarmuuden kysymyksiä elintarvikehuollosta
sosiaali- ja terveydenhuoltoon.
Tuntuu erinomaisen yllättävältä,
että nimenomaan puolustusvaliokunta ottaisi nämä kysymykset
käsittelyynsä. Siltä on epäilemättä pyydettävä arviota
ja lausuntoa, kun on kyse Puolustusvoimien rakennemuutoksen toteuttamiseen liittyvistä
asioista.
Tämän vuoksi olen hieman yllättynyt,
että tästä on sellainen esitys meillä nyt olemassa,
jossa nimenomaan puolustusvaliokunta ottaisi tämän
käsittelyynsä.
Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on koko
joukko muita kysymyksiä, jotka ovat juuri yleistä turvallisuuspolitiikkaa,
ollut esillä, ja ne kaikki viittaavat siihen, että oikea
valiokunta tämän käsittelyyn on ulkoasiainvaliokunta.
Pariin seikkaan kiinnittäisin huomiota.
Ensinnäkin, täällä on viitattu
maamiinoihin useimmissa puheenvuoroissa tämän
päivän kuluessa. Oikeastaan olen yllättynyt
siitä, että täällä on
ollut näkemyksiä, joiden mukaan suomalaiset maamiinojen
käyttäjinä poikkeaisivat siitä,
mikä yleismaailmallinen maamiinojen käytön
tilanne on. On täysin selvää, että meillä on
selkeät suunnitelmat maamiinojen käytöstä.
Se liittyy alueelliseen puolustusjärjestelmäämme,
jossa itse asiassa maamiinoja, jos kriisiolot olisivat, sijoitettaisiin
ei edes ensisijaisesti rajalle, vaan kaikki strategisesti keskeiset
kohteet jouduttaisiin suojaamaan miinoituksella. Tämän
osalta ei varmasti suomalainen siviili ole sen heikommin tai paremmin
varustettu välttämään miinoihin
astumista kuin kuka tahansa sekavissa kriisin oloissa elävän
kansakunnan jäsen on. Tässä suhteessa maamiinat
tietysti ovat yhtä lailla Suomessakin riskialttiita.
Suurempi kysymys tässä on tietysti se, että asia
liittyy kansainväliseen sopimusjärjestelyyn, Ottawan
sopimukseen, johon jo toistasataa valtiota on sitoutumassa ja sitoutunut.
Kyse on siitä, että kun kansainvälisiä aseistariisuntasopimuksia
tehdään, ei voida lähteä liikkeelle
siitä näkökulmasta, että jokin
asejärjestelmä on jollekin valtiolle strategisesti
tärkeä. Muuten kansainvälisestä aseriisunnasta
ei tule mitään. Olen juuri vieraillut Irakissa
ja voisin hyvin kuvitella, että Saddam Hussein, Irakin
valtion päämies, toteaisi, että kemialliset
aseet ovat Irakille strategisesti tärkeä asejärjestelmä.
On ydinasevaltioita, kuten Ranska ja Kiina. Chirac muun muassa silloin, kun
Ranska ryhtyi ydinkokeisiin, totesi, että ydinaseet ovat
strateginen ase Ranskalle ja sen takia ydinkokeita ryhdyttiin harjoittamaan.
Sama koskee tässä tapauksessa Suomea. Me olemme
usein todenneet, että laaja aluepuolustusjärjestelmä meillä edellyttää maamiinoja.
Tämä ei
ole oikea tapa lähestyä kysymystä, kun on
kansainvälisestä aseriisunnasta kysymys. Jokainen
joutuu silloin kortensa kekoon kantamaan. Tässä tapauksessa
myöskin Suomelta edellytetään toimia — muuten
aktiivisesti aseistariisuntaan suhtautunut valtio, joka on monissa yhteyksissä edesauttanut
hyvien ratkaisujen löytymistä aseistariisunnassa.
Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu
paljon sotilaallisesta liittoutumisesta. Naton mahdollinen laajentuminen
on esillä. On selvää, että se
tulee muuttamaan turvallisuuspoliittista toimintaympäristöämme,
ja sitä kai kukaan ei kiistä. Siinä,
muuttaako se johtopäätöksiä siltä osin,
tuleeko Suomen liittyä sotilasliittoon, yhdyn täysin
siihen, mitä ulkoasiain johto meillä on todennut.
Se ei muuta niitä johtopäätöksiä,
joita olemme tehneet.
Nato on ja pysyy puolustus- ja nykyisin tietysti sotilasliittona,
kun se toimii jo oman toimialueensa ulkopuolella, kuten Kosovon
kriisi osoitti. Natolle on olennaisinta, että se on kansainvälisestä turvallisuudesta
vastaava sotilaallinen suljettu järjestö. Se ei
ole avoin kansainvälinen, kollektiivisesta turvallisuudesta
vastaava järjestö, kuten Etyj, Euroopan turvallisuus-
ja yhteistyöjärjestö, tai YK universaalilla
tasolla, vaan se on suljettu sotilasliitto.
Tämä on tietysti se ongelmakohta, josta joudumme
asiaa lähestymään. Nato on sotilasliittona
mahdollisesti myös osallisena konflikteissa, joissa me
emme haluaisi olla osallisina. Suomen historian mustimmat sivut
ovat niitä sivuja, jolloin suurvaltojen konflikteihin olemme
joutuneet osallisiksi vastoin omaa tahtoamme. Luonnollisesti tämä lähestymistapa
on syytä pitää kirkkaana edelleenkin.
Sotilasliitot itsessään ovat osa ratkaistavaa
ongelmaa.
Tämän vuoksi pitäisin erinomaisen
tärkeänä sitä lähestymistapaa,
mikä meillä on omaksuttukin, että sotilaallinen
liittoutuminen ei Suomelle tule kyseeseen kuin vasta silloin, kun
Nato on muuttumassa, niin kuin se on muuttumassa rauhankumppanuusohjelmien
puitteissa, avoimeksi kansainväliseksi turvallisuusinstituutioksi.
Silloin luonnollisesti me joudumme arvioimaan tilannetta toisella
tavalla.
Arvoisa puhemies! Viimeinen huomio liittyy yleiseen asevelvollisuuteen.
Täällä on käytetty puheenvuoroja
siitä, todettu, että suomalainen yleinen asevelvollisuusjärjestelmä on
luontevin, järkevin, halvin ja liittyy alueelliseen puolustustehtävään.
Tähän voi varmasti yhtyä, mutta ajan henki
on Euroopassa ja maailmalla toinen. Suomi on, kun ikäluokasta
80 prosenttia käy armeijan, Turkin ohella maa, jossa näin
valtava osa nuorista miehistä suorittaa asepalveluksen.
Ajan henki on toinen. Euroopassa ja muualla yhä pienempi
osa ikäluokasta suorittaa yleisen asevelvollisuuden. Olemme
siirtyneet valikoivaan asevelvollisuuteen esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa.
Vapaaehtoisuuden pohjalla toimitaan Tanskassa ja monissa muissa
maissa, ja sitten on myös ammattiarmeijoita.
Suomessa kolme osatekijää on jo meitä ohjaamassa
asteittain ulos yleisestä asevelvollisuudesta. Tekninen
kehitys on yksi. Tiedämme, että nykyisin esimerkiksi
Ilmavoimissa vaaditaan pysyvää, vahvaa ammattitaitoa.
Kansainvälinen kriisinhallinta on toinen osa-alue. Sielläkin
tarvitaan ammatillisesti toimivaa sotilashenkilöstöä.
Kolmantena seikkana on tietysti naisten asepalvelu. Perusteena naisten
asepalvelussa oli aikaisemmin se, että se on nimenomaan
tasa-arvokysymys. Jos se on tasa-arvokysymys, silloin se tarkoittaisi
tietysti sitä, että asepalvelun täytyisi
olla myös miehille samalla tavalla vapaaehtoista kuin naisille.
Tähän suuntaan me joudumme jossain vaiheessa liikkumaan.
Toinen varapuhemies:
1 minuutin vastauspuheenvuoro, ed. Kekkonen!
Antero Kekkonen /sd(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Me olemme keskustelleet tästä kokonaisuudesta
ed. Kiljusen kanssa aikaisemminkin. Hän on miettinyt keskimääräistä enemmän
näitä asioita. Haluan yhteen yksityiskohtaan puuttua.
Kun ed. Kiljunen rinnasti kemiallisen aseen ja miinat, niin
se ei ollut reilu rinnastus, ei ainakaan miinoja ajatellen. Nimittäin
kemiallisen aseen luonne on tyystin toisenlainen kuin miinojen. Kemiallinen
ase ei ole puolustuksellinen ase jo luonteensakaan takia. Miinoja
voidaan sellaisena pitää sanan varsinaisessa merkityksessä.
Sitä paitsi kuva miinojenkaan osalta ei ole ihan niin synkkä kuin
ed. Kiljunen väitti. Tarkoituksenahan on liittyminen Ottawan
sopimukseen jo vuonna 2006 ja siitä sitten eteneminen niin,
että noin vuonna 2010 me olisimme ratkaisseet miinojen
jättämän aukon jollakin muualla tavalla.
Varsinainen asiani oli se, että kemiallisen aseen ja
miinojen luonne on niin erilainen, että niitä ei
voi rinnastaa.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Samat huomiot ja samat attribuutit, kuin ed.
Kekkonen osoitti minulle, kuuluvat tietysti hänenkin suuntaansa.
Hän on myös perehtynyt ja paneutunut näihin
asioihin.
Tässä jälleen kerran hänen
argumenttinsa on tietysti oikea. Johtopäätökset
suhteessa minun argumenttiini ovat väärät.
Hänen argumenttinsa on sikäli oikea, että luonnollisesti
maamiinat puolustuksellisena asejärjestelmänä ovat
erilaisia kuin kemialliset aseet tai toinen joukkotuhoase, jonka
puheenvuorossani esitin: ydinaseet. Aseina, asetyyppeinä,
ne ovat erilaisia.
Minun pohdiskeluni kuitenkin liittyi niihin premisseihin, perusteisiin,
millä me suhtaudumme kansainvälisiin aseistariisuntaneuvotteluihin.
Tässä yhteydessä Suomessa käytetyissä puheenvuoroissa
on viitattu siihen, että meidän aluepuolustusjärjestelmässämme
miinat ovat strateginen ase, strategisesti merkittävä asejärjestelmä.
Tätä perustetta on käyttänyt
muun muassa presidentti Chirac aikoinaan Ranskan ryhtyessä uudestaan
käynnistämään ydinkokeita. Silloin olemme
siinä tilanteessa, kun kansainvälisesti sovitaan
jostakin, että jotkut maat joutuvat luopumaan sellaisista
asejärjestelmistä, jotka niiden maiden puolustuksen
kannalta ovat strategisesti merkittäviä.
Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk:
Arvoisa puhemies! Me olemme tottuneet siihen, että muutosten
tahti yhteiskunnassamme on tiivis, jopa niin nopea, että monien
on vaikea pysyä muutosten perässä. Tämä muutosten
tiiviys näkyy käsiteltävässä aiheessakin
siten, että viime keväänä annetun
selonteon tarkistuksen piti koskea pääosin puolustusmäärärahoja
ja niiden lähitulevaisuuden kehitystä.
Ennen muuta helikopterihankinnat vaativat uutta eduskuntakäsittelyä,
koska eduskunta ei ollut siihen mennessä kyennyt niistä selkeästi
päättämään. Tämä puolestaan
johtui mielestäni siitä, että edellinen
selonteko eli vuoden 1997 selonteko oli tässä suhteessa
vähintäänkin epäselvä koskien
siis puolustusmäärärahojen lähiaikojen,
lähitulevaisuuden, kehitystä, aseiden ja kaluston hankintasuunnitelmia,
varuskuntien lakkautuksia jne. Silloin selonteossa olleet kehykset
olivat epämääräisiä ja
ne eivät vastanneet toiveita, tavoitteita. Nämä olivat
kovin kaukana toisistaan, ja tämähän
aiheutti sitten aikamoisen keskustelun eduskunnassa ja sekoilunkin.
Olen sitä mieltä, että toista kertaa
tämäntapaiseen sekoiluun eduskunnan ei tule sortua.
Alkukesän jälkeen on käynyt entistä selvemmäksi,
ettei selonteon tarkistus nyt ole pelkkää puolustuspolitiikkaa.
Muutostahti on sen verran kiihkeä ulkopolitiikan ja aivan
erityisesti turvallisuuspolitiikan alueella, että ennen
määrärahakehyksen kannanottoja tarvitaan
selkeä vastaus siihen, millainen tulee olemaan se toimintaympäristö,
jossa puolustuslaitos tulevina vuosina tehtäväänsä suorittaa.
Tämän vuoksi ja ennen kaikkea, kun hallitus ei
selonteossa ymmärrettävästi esitä eri
skenaarioita, on ulkoasiainvaliokunnan nyt ensimmäiseksi
laajemmalti selvitettävä mahdollisia toimintaympäristön
muutosvaikutuksia. Sen jälkeen sieltä käsin
tulee johtaa puolustuspolitiikan konkreettiset suuntaviivat ja tehdä niihin liittyvät
taloudelliset päätökset.
Jo yksin presidentti Halosen viimeaikaiset kannanotot koskien
Baltian maiden mahdollista Nato-jäsenyyttä ovat
muuttuneet ja kertovat tästä nopeasta muutoksesta.
Baltia voi jo vuoden parin päästä olla
Nato-aluetta joko kokonaan tai osittain. Jos vain osittainkin se
tulee Naton jäseneksi, niin sehän merkitsee sitä,
että Itämeren turvallisuuspoliittinen asema on
toinen kuin se tällä hetkellä on.
Sen takia haluan käyttääkin tämän
puheenvuoron ja yhtyä siihen näkemykseen, joka
täällä on monessa puheenvuorossa esitetty,
että kyseinen selonteon tarkistus tulisi lähettää ulkoasiainvaliokuntaan,
ja toivon, että eduskunnassa ymmärretään
laajalti meneillään oleva kehityksen kulku. Nyt
pitäisi mielestäni käyttää järkeä.
Haluaisin myös tässä yhteydessä muistuttaa, kun
täällä on käyty paljon keskustelua
muun muassa varuskuntien lakkauttamisesta ja supistamisesta, että jos
nämä suunnitelmat toteutuvat, torjuttakoon Oulun-malli
heti alkuunsa. Siellähän luvattiin aikanaan oikein
pääministerin ja muiden ministereiden suulla,
ettei varuskuntien lakkauttaminen johda työttömien
määrän kasvuun tai työttömiä ei
tule, koska jokainen siirretään johonkin ja kaikille
työpaikka turvataan ja muutenkin henkilöstöä kohdellaan
hyvin. Nytkin aiotaan asettaa työryhmiä tätä työtä tekemään,
mutta ainakin Oulun kokemukset olivat sellaisia, että näin
ei tapahtunut. Hyvin ikäviä kohtaloita oli liian
paljon. Tänäkin päivänä moni
siellä melkein kiroaa Lipposen hallitusta tässä suhteessa.
Hallituksen kannanotot ja todellisuus ovat viime aikoina siis
olleet ainakin puolustus- ja turvallisuuspolitiikan alueella kovin
kaukana toisistaan, ja pelkona on, että tämä suunta
jatkuu. Esimerkiksi nyt tässä selonteon tarkistuksessa
huomioni ja monen muunkin huomio on kiinnittynyt alueelliseen puolustukseen.
Sehän on hyvä asia, että sitä halutaan
turvata ja säilyttää, mutta vakuuttuneeksi
en ainakaan itse ole tullut. Jos alueellinen puolustus halutaan
pitää tehokkaana, niin miksi sitten varuskuntia
lakkautetaan ja asevarikoita hävitetään?
Millä tavalla nämä sopivat yhteen?
En myöskään voi olla ihmettelemättä sitä, miksei
puolustus- ja turvallisuuspolitiikan tulevaisuutta kannata suunnitella
ja pohtia parlamentaarisessa pöydässä.
Kukaan ei ole tähän päivään mennessä kyennyt
esittämään sen ylivertaisuudelle parempaa
vaihtoehtoa. Nykyinen käytäntö, että näitä asioita
valmistellaan pienessä piirissä ja sitten on monen
vuoden ajan tipoteltu tietoa valiokunnille ja myöskin eduskunnalle,
on kelvoton, ja siitä pitäisi päästä mahdollisimman
nopeasti pois. Tästä käytännöstä saatiin
taas viime keväänä näyttöä eduskunnassa.
Ymmärtääkseni hallituspuolueen sisältäkinpäin
jo toivottiin ainakin valiokunnissa toisenlaista käsittelytapaa
ja enemmän tietoa.
Lopuksi, arvoisa puhemies, haluan korostaa sitä, että keskustan
eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa tulivat keskeiset
lähitulevaisuuden pilarit esille, siis yleisen asevelvollisuuden tukeminen,
itsenäisestä puolustuksesta huolehtiminen, alueellisesta
puolustusjärjestelmästä huolehtiminen
ja kansainväliseen kriisinhallintaan osallistuminen. Kun
näitä suuria linjoja tavoitteli selonteossa, niin
hallituksen peruslinjauksille voi tässä suhteessa
tukea antaa.
Eri asia sitten on se, miten ne aiotaan konkreettisesti toteuttaa,
ja silloin epäilyt nousevat. Esimerkiksi puolustusvaliokunnalla
olisi nyt aivan erinomainen sauma selvittää perusteellisesti tulevien
asehankintojen todelliset tarpeet, mitä tarvitaan, ja todelliset
kokonaiskustannukset. Monet asiantuntijathan ovat jo nyt varsin
uskottavasti esittäneet, että hallituksen budjettikehys on
alimitoitettu siihen nähden, mikä lähivuosien tarve
on, jos näistä keskeisistä peruslinjauksista pidetään
kiinni, niin kuin pitää pitää.
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa puhemies! Tässä Suomen turvallisuus-
ja puolustuspoliittisen selonteon käsittelyssä on
käytetty runsaasti puheenvuoroja. Omani olen sen takia
rakentanut hieman eri lailla. Yritän lyhyesti tarkastella
selontekoon liittyviä valmisteluprosesseja, raportin rakennetta
ja sitten erilaisia asioita ja sitä kautta muodostaa kokonaiskuvaa
ja -käsitystä. Tässä prosessissa
olen esimerkiksi miettinyt sitä, kuinka paljon tässä näkyy
sotilaallinen, toisin sanoen ammatillinen, kädenjälki
ja varsinainen tietotaito ja kuinka paljon poliittiset mielipiteet
ja miten kaikesta tästä synteesistä sitten
tulee se pitkäjänteisyys, jota ilman muuta näissä molemmissa
tarvitaan.
On olemassa nyt jo jännitteitä sen suhteen;
toiset puhuvat mieluummin puolustuksesta, toiset turvallisuusaspekteista.
Hyvä näin. Mutta onko hyvä, että nämä kaikki
ovat nyt tässä samassa opuksessa 90 sivun sisällä ja
tässä salissa joudumme äänestämään
siitä, kumpaan valiokuntaan tämä asia
menee, meneekö se ulkoasiain- vai puolustusvaliokuntaan?
Täällä puolustettiin ulkoasiainvaliokuntaa
erilaisilla sinänsä järkevillä syillä,
mutta jatkettiin välittömästi miinakeskustelulla.
Jos tämä asia halutaan ulkoasiainvaliokuntaan,
en ymmärrä, minkä takia siellä pitäisi
puhua esimerkiksi miinoista, jotka ovat mitä tyypillisin
kenraaleille kuuluva sotilaallinen asia.
Valmisteluprosessi ei sinänsä ole kunniaksi millekään
pitkäjänteiselle prosessille, kun ajatellaan edellistä selontekoa,
nyt tarkoitettua välitarkistusta, kurkistusta tai vaikkapa
sitä pelkkää rahamäärää,
mikä olisi vuoden 97 selonteon mukaan pitänyt
turvata tämän vuoden budjetissa ja ensi vuoden
budjettisuunnitelmassa. Maanpuolustusasiat ovat pitkäjänteisiä asioita.
Politiikkahan on hirveän lyhytjänteistä.
Joskus keväällä tehty päätös
muutetaan syksyllä aivan toiseksi. Minusta maanpuolustuksessa
siihen ei ainakaan ole aihetta. En tiedä, onko sitten turvallisuuspoliittisissa
aspekteissa siihen aihetta. Ilmeisesti välillä on
viitaten tähän Nato-keskusteluun, joka hyvin nopeasti
meillä Suomessa näyttää muuttuneen.
Tässä raportissa on 90 sivua. Siitä on
6,5 sivua tiivistelmää ja puolustuksen kehittämiseen tästä 6,5
sivusta uhrataan 2 sivua. 16 sivua 90 sivusta uhrataan puolustuksen
kehittämisen selvittelyyn ja huom! ainoastaan 8 sivua näistä 90:stä kohdistetaan
konkreettiseen ytimeen, joka on puolustuksen kehittämisen
ydin vuosille 2001—2008. Tietenkin substanssi on voitu
sanoa siellä täysin kattavasti, huolellisesti
ja tarkasti, mutta, arvoisa puhemies, se on 10 prosenttia tämän
kirjallisen tuotteen sivumäärästä.
Se on kyllä vähän, koska tämä kirjallinen
tuotos on kirjoitettu samalla lailla läpi, siellä osat
jopa toistuvat. Koen sen jopa vähän huolestuttavana
asiana. Onko meillä tässä mielessä ollut
liian pitkään rauha? Me emme välttämättä ymmärrä,
mitä konkreettinen puolustus joskus voi tarkoittaa, jolloin
meillä on kuitenkin kysymys elämästä ja
kuolemasta. Toivoisin, että se olisi näkynyt valmistelussa
vähän toisella lailla.
Yhteen erityiseen asiaan haluaisin kiinnittää huomiota.
Kiinnitin siihen jo eilen huomiota yhden repliikin aikana:
Kun Suomessa meidän toimintalinjojemme kiteytyksessä kulkee
aina ykkösenä uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen
ja kehittäminen, niin kuinka moni meistä edustajista
nyt on miettinyt sanaa "uskottava"? Mitä se tarkoittaa?
Se on erinomainen sana, mutta sehän ei tee asiaa uskottavaksi,
että niin sanotaan, että me uskomme siihen. Totta
kai siinä pitää olla monia puolustuskyvyn
mitoitusasioita, joihin myös uskoo. Pitää olla niin
sanotusti lihaa aika runsaasti luiden ympärillä.
Näiltä 90 sivulta voi lukea niiden 8 sivun
kautta, joilla kehitetään eteenpäin näitä asioita,
että meidän rauhan ajan reserviämme vähennetään, koska
aseistuksen sanotaan vanhentuvan. En ymmärrä,
miten rynnäkkökiväärit niin
voimakkaasti esimerkiksi vanhentuisivat. Totta kai tietyt konventionaaliset
asejärjestelmät vanhenevat, se on ihan selvä,
sen verran olen kertausharjoituksissa käynyt, tämä johtaa
siihen, että sodan ajan joukkojen miesmäärää vähennetään
hyvin selvästi, lähes 500 000:sta 350 000:een,
lähes 150 000 miestä vähemmän.
Itse asiassa se on se määrä, joka sitten
aikanaan on valmiusprikaateissa, kolmessa prikaatissa jäljellä,
toki aivan toisenlaisella aseistuksella, toisenlaisessa kunnossa,
mutta paljon vähäisempänä miesjoukkona.
Meillä on kuitenkin aika pitkä raja, jos ajatellaan
Suomen rajaa aivan ympäriinsä, ei pelkästään
itärajaa, vaan meripuolustus ja Lappi mukaan lukien.
Varuskuntien lakkauttaminen on eräänlainen lista-asia
täällä. Se vain todetaan.
Miinoihin palaan vielä vähän myöhemmin
lähemmin. Aivan erityisen terävästi ihmettelen
niitä edustajia, jotka halukkaasti ovat täällä meidän halpaa,
hyväkäyttöistä, turvallista
ja monipuolista miina-asettamme poistamassa. En voi arvostella heidän
mielipidettään, heillä on siihen oikeus,
mutta ihmettelen, mitä aseita he sitten tiukan paikan tullen
käyttävät, jos tällainen järjestelmä halutaan
poistaa.
Bruttokansantuoteosuutemme puolustukseen on pienin Pohjoismaista,
jos jatkan negatiivista listaa, 1 prosentin paikkeilla. EU:n keskiarvo
on 2 prosenttia. Kun meillä on noin 10 miljardia markkaa,
jos vähän pyöristämme, Ruotsissa
on 20 miljardia ja Norjassa 30 miljardia markkaa. Tähän
sanoi yksi meidän suurlähettiläistämme puoli
vuotta sitten, että tämä suhdeluku on
aika mielenkiintoinen. Se on kääntäen
verrannollinen meidän itärajamme pituuteen. Toisin
sanoen, mitä kauempana joku on siitä, sitä enemmän
ilmeisesti asejärjestelmiä tarvitaan. Mitä lähempänä olemme,
sitä turvallisempaa on. Onko se sitten näin?
Ruutiteollisuudesta ja koko asevarustelujärjestelmästä todetaan,
että se ei kriisiaikana kestä. Tämmöisessä asiakirjassa
tietenkin pitäisi myös sanoa, millä se
saadaan kompensoitua niin, että se tulisi kestämään.
Prikaatien lukumäärän muutos on aika
hurja. Minulla on sellainen käsitys, että sota-aikana meillä oli
noin 40 prikaatia käytössä. Vielä vähän
aikaa sitten, viime vuosikymmenellä, meillä oli
22 prikaatia. Nyt kaikki nämä prikaatit poistuvat,
tilalle tulee kolme valmiusprikaatia, mutta täysin erilaisia
järjestelmiä.
Kaikessa tässä negatiivisessa listassa ei,
arvoisa puhemies, olisi mitään pahaa vikaa, jos
siihen mukaan liitettäisiin se, millä tämä kaikki
kompensoidaan. Jos siitä olisi selvää kenraaleiden
ja sotilaiden tekstiä, jonka voisi puolustusvaliokunnan
varajäsenenäkin ymmärtää.
Nyt tällaista kompensaatiota ei liitetä tähän
mukaan. Minä ainakin koen niin, että tällainen
asia on kansanedustajan ääneen täällä sanottava.
En ole näiden asioiden erikoistuntija, vaikka paljon olen
kertausharjoituksissa käynyt.
Helikoptereista haluaisin sanoa vain sen asian, että helikoptereita
ei minulle kerrotun mukaan voi käyttää missään,
missä ei ole ilmaherruutta sillä samalla joukolla.
Sillä hetkellä, kun vieraalla vallalla on ilmaherruus
tällä alueella, helikopterit ovat erittäin
haavoittuvaisia. Sitä ei kerrota tässä selonteossa,
vaikka luulisi, että tämmöinen strateginen
asia olisi erittäin tärkeä meille sanoa,
monille, jotka emme näistä asioista voi olla niin
tarkkaan tietoisia.
Tätä kautta tulee mieleeni se, kuinka lujalle paadelle
tämä uskottavuus on rakennettu. Minä uskon,
että meillä on erittäin hyvä halu
Suomessa uskoa siihen. Maanpuolustusinto tässä maassa ei
ole koskaan ollut niin korkea kuin se on nyt jnp. Mutta tämä asiakirja
on enemmän teoreettinen ja kansainvälispoliittinen
kuin raadollisrealistinen. Minusta sen pitäisi olla ensisijaisesti raadollisrealistinen
ja sen päälle vaikka kuinka paljon filosofinen
ja kansainvälispoliittinen.
Sitten muutama erillinen huomio vielä tähän lisäksi:
Kertausharjoituksista jään ihmettelemään
sitä, että täällä annetaan
kuva, että niiden vuorokausimäärä nostetaan
35 000:een uudestaan. Pari viikkoa sitten olen lukenut
jostain, että se kaikki kohdennetaan kuitenkin alle 35-vuotiaisiin.
Miten näin iso asia täältä puuttuu,
kun kertausharjoitukset ovat olleet vaikeuksissa monen vuoden aikana
muutoinkin?
Pitkäjänteisestä rahoituksesta ei
myöskään täällä ole
erillistä jämäkkää tarkastelua.
Täällä on yksi taulukko, johon on graafisesti
kirjoitettu tämä kaikki. Edes vaihtoehtona ei
ole leikitty ajatuksella, että entäpä jos
pitäisi tietty määrä tankkeja,
tykkejä ja asejärjestelmiä liisata. Ei
välttämättä kaikkea tarvitse
omistaa. En tiedä, miten se kriisiaikana sitten onnistuisi,
mutta tätä maailmalla tiedän käytetyn.
Kodinturvajoukot: Suomessa puhutaan vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta
ja siihen liittyen integratiivisesta kasvatuksesta kertausharjoitusten
yhteydessä siihen liittyen. Olen itse ollut siinä toiminnassa
mukana. Sen lopullisesta tehokkuudesta minulla ei, ikävä kyllä,
ole vielä toistaiseksi korkeata käsitystä.
Ruotsissa tämä toiminta alkoi sodan jälkeen
40-luvulla. Siellä sitä voidaan monissa siviilialan
onnettomuuksissa käyttää apuna. Viimeksi
isot tulvat toissa vuonna Ruotsissa osoittivat, miten tärkeä kodinturvajoukko
oli siinä toiminnassa. Ei siellä aseita tarvittu,
vaan ne valmiudet olivat aivan toisenlaisia. Meillä olisi
runsaasti miehistöä tulossa tähän, mutta
jostain syystä sitä vierastetaan, kaiketi poliittisesti.
Semmoinen käsitys minulla on, että sen vierastaminen
on pelkästään poliittisluonteista.
Sana "sotilas" puuttuu kokonaan tästä. Minä en
ole löytänyt kertaakaan täältä sanaa
"sotilas", vaikka tämä on puolustuspoliittinen
selonteko. On aika mielenkiintoinen asia sekin, ihan verrannollinen
siihen, mitä esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön
budjettitekstissä on. Siellä ei ole sanaa "sairaus"
tai "sairaudenhoito" ollenkaan, eli me elämme semmoisessa
ajassa, jossa tämmöiset tietyt perusasiat jotenkin
saadaan unohtaa, koska nehän automaattisesti aina toteutuvat. Hyvä niin
kauan kuin toteutuvat, mutta kun unohtuvat, siinä on se
vaara, että mitäs sitten.
Ahvenanmaa — täällä ovat
muutkin sanoneet siitä — minkä takia
se puuttuu tästä, vaikka se on Suomen alueella,
kun kerran kaikki muut asiat puhutaan niin selvästi? Minä en
tästä turvallisuuspoliittisesta aspektista lähde
puhumaan ollenkaan. Nytkin olen puhunut 11 minuuttia, mutta muutama
asia tässä vielä on jäljellä.
Tshetshenia mainitaan kyllä, Kaliningrad mainitaan kolme
kertaa, mutta Ahvenanmaata ei mainita kertaakaan. Onko joku ehdottanut
sitä, onko joku poistanut vai onko niin, että sitä vain
ei tuoda tänne mukaan?
Rannikon puolustus: Koen aika oudoksi sen, että Hangon
Rannikkopatteristo noin vain lopetetaan, ja myöskin sen
yleisen trendin, että sen jälkeen kun Merivoimat
syntyivät, laivasto ja rannikkotykistö yhdistettiin
Merivoimiksi, aika lailla on ruvennut olemaan kielenkäytössä semmoisia
trendejä, että jopa kiinteistölinnakkeista
vähitellen luovutaan, sitten kun aika niistä jättää.
Kysyn vain, millä tarvittaessa puolustetaan meidän merenrantojamme,
jos kiinteitä linnakkeita ei edes kylminä ja havaintopisteinä,
tähystyspisteinä, pidetä jäljellä.
Toivottavasti se puoli kuitenkin jatkossa hoituu. Kiinteää rannikkotykistöä sinänsä
on
viisasta laittaa mobiiliksi, se on ihan selvä, mutta se
on eri asia kuin näiden linnakkeiden tulevaisuuden kohtalo.
Ainakin liian nopeasta muutoksesta siinä tiettävästi
on kysymys.
Vielä lopuksi sanoisin miinoista muutaman asian erikseen.
En ole kuullut, että kukaan olisi niistä sanonut,
varmaan on, mutta en voinut olla koko ajan paikalla.
Kaikista halukkaimmin kansainväliseen sopimukseen ovat
yhtyneet semmoiset valtiot, jotka ovat saarivaltioita, jotka eivät
maamiinoja ensisijaisesti tarvitsekaan, jotka puolustavat omaa aluettaan
merimiinoilla. Merimiinat ovat meidänkin repertoaarissamme
mukana jatkossa. Myöskin isot maat, kuten tiedätte,
USA ja Venäjä, eivät ole Ottawan sopimuksessa
mukana. Minkä takia meidän Venäjän
naapurimaana sitten pitäisi olla?
Ryhmäpuheessa ed. Ilkka Kanerva sanoi aivan hyvin tästä.
Yhdyn kaikkeen siihen, mitä hän kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa
sanoi. Millä laajamittaisessa hyökkäyksessä toimitaan, joka
jätetään itse asiassa aika pienelle analyysille
tässä, koska se on pyhitetty enemmän
strategiseen hyökkäys-käsitteeseen, millä siellä toimitaan,
jos miinat puuttuvat? Kukaan ei ole meille antamassa 4—5:tä miljardia
rahaa miinajärjestelmän uudelleenluomiseksi. Koen
miinoista luopumisen hyvin epärealistisena asiana. Se on
humaani ajattelutapa. Mutta se tapa, jolla Suomessa miinoja käsitellään,
on riittävän hyvin kaikille kerrottu, miten huolellisesti
niitä sekä rauhan että kriisin ajan olosuhteissa
käsitellään.
Semmoisena pluslistana olisin ehdottanut, arvoisa puhemies,
tähän loppuun vaikka sitä — kun
luettelin monia asioita, jotka olivat negatiivisia — että täällä olisi
voinut olla esimerkiksi tämmöinen kappale: "Maavoimien
valioyksiköiden, jääkäriprikaatien,
omasuojaa, liikkuvuutta, tulivoimaa sekä ilma- ja panssaritorjuntakykyä on
parannettava uusilla hankinnoilla. Pitkän kantaman tykistö-,
raketti- ja ohjusjärjestelmiä tulee sisällyttää hankintasuunnitelmaan.
Omien perusampumatarvikkeiden ja oman ruudintuotannon
edellytykset Suomessa on turvattava." Näin selvästi
kun sanottaisiin erilaisia asioita, ne toistettaisiin näissä tarkasteluissa,
parlamentaarisissa keskusteluissa, sillä lailla me saisimme
tähän kaikkeen pitkäjänteisyyttä ja
parempia keinoja puolustaa isänmaatamme.
Reijo Kallio /sd:
Herra puhemies! Vuoden 1997 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa
selonteossa linjatun rakennemuutoksen keskeisenä päämääränä oli
kehittää Puolustusvoimien valmiutta ja reagointikykyä siten,
että luodaan uskottava strategisen iskun torjuntakyky.
Viime vuosina Puolustusvoimat on ollut varsin voimakkaan muutoksen
kourissa: Tiukka talousraami on pakottanut toimintojen tehostamiseen.
Organisaatiota on rationalisoitu. Tämä on merkinnyt
monen varuskunnan lakkauttamista. Koulutuksen tehostamiseksi on
tehty varusmiesten palveluaikojen uudistaminen. Puolustusvoimien
sodan ajan joukkojen vahvuutta on ryhdytty pienentämään.
Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta on laajentunut
nopeasti.
Kuten ministeri Enestam eilen tässä salissa
ainakin pariin otteeseen totesi, nyt käsittelyssä oleva
selonteko on vuoden 1997 selonteon tarkistus. Tämä selonteko,
joka siis jatkaa vuoden 1997 selonteon viitoittamalla tiellä,
ei sisälläkään mitään
uusia suuria linjanvetoja tai ratkaisuja. Niitä voidaankin
odottaa sisältyvän vuoden 2004 selontekoon. Tarkoitan
näillä suurilla asioilla lähinnä maamiinakysymystä,
maavoimien asejärjestelmän valintaa sekä ratkaisua
2010-luvun puolustusjärjestelmästämme.
Asejärjestelmän valinta ratkaisee muun muassa
sen kysymyksen, mikä on panssarijoukkojemme tulevaisuus.
Valinta edellyttää perusteellisia tehokkuusvertailuja,
arviointia järjestelmän sopivuudesta osaksi puolustusjärjestelmäämme,
arviointia käyttövarmuudesta sekä kustannuksista. Kysymys
on siis erittäin merkittävästä linjauksesta.
Puolustusratkaisumme keskeinen periaate on alueellinen puolustusjärjestelmä.
Seuraavassa selonteossa tulee ratkaista, millainen tämä alueellinen
puolustusjärjestelmä on tulevaisuudessa. Itse
pidän tärkeänä lähtökohtana
nyt ja tulevaisuudessakin kahta periaatetta, ensinnäkin
sitä, että koko maata puolustetaan, ja toiseksi
sitä, että puolustusjärjestelmämme
pohjautuu yleiseen asevelvollisuuteen.
Yleinen asevelvollisuus on välttämättömyys jo
taloudellisten realiteettienkin vuoksi. Tämän myös
kansamme syvät rivit ymmärtävät.
Tämä näkyy muun muassa kansalaisten yleiseen
asevelvollisuuteen perustuvan puolustusjärjestelmän
vahvana kannatuksena. Viimeksi tehdyssä maanpuolustustiedotuksen
suunnittelusuunnan selvityksessä peräti 89 prosenttia
antaa kannatuksen nykyiselle järjestelmällemme.
Nyt käsittelyssä olevassa selonteossa Suomen turvallisuus-
ja puolustuspolitiikka kiteytetään kolmeen perustekijään:
uskottavan puolustuskyvyn ylläpitämiseen ja kehittämiseen,
sotilaalliseen liittoutumattomuuteen sekä osallistumiseen kansainväliseen
yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi.
Nämä peruspilarit luovatkin mielestäni
vankan perustan turvallisuus- ja puolustuspolitiikallemme.
Kriisi- ja uhkamalleissa tapahtuu pienehkö tarkistus,
kun niihin sisällytetään alueelliset
kriisit. Lähinnä tarkoitetaan sellaisia kriisejä,
joilla voi olla vaikutuksia Suomeen. Ensisijaisena uhkakuvana säilyy
kuitenkin varautuminen strategiseen iskuun, mitä silmälläpitäen
puolustustamme kehitetään. Joukoilta edellytetään
yhä suurempaa liikkuvuutta ja tulivoimaa.
Mielestäni tämän selonteon merkittävin
asia on, että tässä sovitaan puolustushallinnon
rahoituskehykset vuoteen 2008 saakka. Rahoituskehys jonkin verran
korottaa puolustusmenoja, mutta on kuitenkin sen verran kireä,
että rakennemuutos jatkuu. Eräät varuskunnat
ja varikot ovatkin lakkautuslistalla. Toki näitä rakennemuutoksen
syitä on muitakin kuin taloudellisia. Rakennemuutosta jatkettaessa
on mielestäni tärkeä noudattaa sellaista
henkilöstöpoliittista linjaa, että kaikkien
lakkautettavien yksikköjen henkilöstöille
turvataan työn jatkuminen jossain muualla, mielellään
puolustushallinnon piirissä.
Puolustustarviketeollisuutemme on viime vuosina elänyt
kädestä suuhun. Erityisesti ammus- ja ruutituotanto
on ollut vaikeuksissa. Jatkossakin tämä sektori
joutunee sopeutumaan vain Puolustusvoimien tarpeeseen perustuvaan tilauskantaan.
Sen sijaan valmiusyhtymiä varustettaessa tarvitaan runsaasti
ajoneuvoja ja asejärjestelmiä. Niinpä näiden
tuotantohaarojen näkymät ovat huomattavasti valoisammat.
Herra puhemies! Kuten aiemmin totesin, tämä selonteko
ei sisällä uusia merkittäviä linjauksia ehkäpä rahoituskehystä lukuun
ottamatta. Tämän rahoituskehyksen kanssa Puolustusvoimat voi
käsittääkseni elää.
Tämä linjaus toivon mukaan myös vakauttaa
tilannetta ja antaa pohjaa pitkäjänteiselle suunnittelulle.
Suuret odotukset kohdistuvat kuitenkin vuoden 2004 selontekoon, jonka
yhteydessä on ratkaistava monia tärkeitä puolustushallintoon
liittyviä asioita.
Reijo Laitinen /sd:
Arvoisa puhemies! Luulenpa niin, että tämän
selonteon osalta käytetyissä puheenvuoroissa on
suurin piirtein kaikki sanottu, mitä tässä yhteydessä pitää julki
tuoda. Mutta ehkä muutama sana kuitenkin, jos ei muuten,
niin siltä pohjalta, että olen puolustusvaliokunnassa
joka tapauksessa tavalla tai toisella tätä asiaa
käsittelemässä samalla tavalla kuin valtiovarainvaliokunnan
turvallisuus- ja puolustusjaostossa.
Turvallisuuspolitiikan osalta, niin kuin ed. Kallio hyvässä puheenvuorossaan
totesi, vuoden 1997 selontekoon nähden tarkistukset ovat
säilyneet erittäin vähäisinä.
Keskeisimmät periaatteet, jotka silloin selontekoon kirjattiin,
ovat edelleenkin voimassa. Näin ollen selonteon tarkistus
keskittyykin enemmän puolustushallinnon kehittämiseen
ja puolustuksemme järjestämiseen. Näin
ollen on luonnollista, että selonteko lähetetään,
niin kuin puhemiesneuvosto esittää, puolustusvaliokunnalle,
jolle ulkoasiainvaliokunta ja valtiovarainvaliokunta antavat omat lausuntonsa.
Luulen, aivan niin kuin ed. Kalliokin, että kun mahdollisesti
vuonna 2004 käsitellään uutta selontekoa,
siihen liittyy jo ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta sellaisia
elementtejä, että se varmaankin on syytä lähettää ulkoasiainvaliokuntaan.
Tässä meidän turvallisuusympäristössämme
joka tapauksessa tapahtuu aika tavalla lähivuosina.
Hallitus on naulannut puolustushallinnon rahoitusraamit vuosille
2002—2008. Raamit ovat käsitykseni mukaan varsin
tiukat. Mutta viimeksi tänään puolustusministeri
puolustusvaliokunnan kokouksessa, samoin kuin kansliapäällikkö, totesi
sen, että näillä tullaan jotenkuten toimeen. Mielestäni
selvää on kuitenkin se, että rakennejärjestelyt
näitten raamien puitteissa puolustushallinnon sisällä eivät
pysähdy tässä selonteossa esitettyihin
toimiin. Olen jokseenkin varma, että kun käsittelemme
vuonna 2004 seuraavaa selontekoa, siinä tullaan edelleenkin
esittämään rakenteellisia järjestelyjä.
Muun muassa varikko- ja varuskuntaverkoston supistaminen on hyvin
todennäköisesti meidän edessämme.
Ministeri Enestam totesi tänään valiokunnassa,
että rakennejärjestelyistä huolimatta
kykenemme puolustamaan koko maata emmekä pelkästään
tiheimmin asuttua Suomea. Tähän on kai uskominen.
Toivottavasti näin asia on. Siihen meidän on luotettava,
koska alueellinen puolustus on meille varsin tärkeä kysymys.
Siihen koko meidän puolustuksemme turvautuu.
Arvoisa puhemies! Ihan muutamaan asiaan tässä selonteossa,
muutamaan yksityiskohtaan, jotka itse asiassa varmasti ovat puhuttaneet
kaikkein eniten, kun tätä asiaa nyt on lähetekeskustelussa
käsitelty.
Puolustusmateriaalihankinnat ovat vuoden 2002 talousarvioesityksessä noin
3 065 miljoonaa markkaa. Se on iso summa rahaa, mutta varsin
vähän tästä ohjautuu suoraan
kotimaiselle puolustustarviketeollisuudelle. Erityisen vähän sitä ohjautuu
raskaalle a-tarviketeollisuudelle, joka nyt on tilanteessa, että jos
ei lisätalousarvioon, joka nyt on tulossa, toisin kuin
toivomme, sisällytetä riittäviä määrärahoja.
Olen tietoinen siitä, että on esitetty 100 miljoonaa
markkaa lisätalousarvioon raskaalle ampumatarviketeollisuudelle
ja ruutiteollisuudelle. Jos ei tuota määrärahaa
saada ja jos ei pystytä priorisoimaan ensi vuoden talousarviossa
puolustusbudjettia siten, että ohjataan noin 300 miljoonaa
markkaa raskaalle ampumatarviketeollisuudelle, silloin tilanne on
sen kaltainen, että osittain sitä teollisuutta joudutaan
alas valitettavasti ajamaan. Itse asiassa, jos katsoo kokonaisuudessaan
puolustusmateriaalihankintoihin varattua määrärahaa,
se osuus, mikä tarvittaisiin raskaalle ampumatarviketeollisuudelle,
on aivan marginaalinen summa. Minä luulen niin, että meidän
puolustusvaliokunnassa ja valtiovarainvaliokunnassa täytyy vähän
tiukemmin tähän asiaan nyt kantaa ottaa. Niin
kuin tiedämme, yt-neuvottelut ovat käynnissä itse
asiassa niin Patrialla, Nammossa kuin myös Nexplon tehtailla.
Liipaisimella on useita kymmeniä, itse asiassa useita satoja,
tämän alan työpaikkoja. Jos ne alasajetaan,
silloin osaaminen Suomesta häviää eikä sitä takaisin
saada.
Toinen asia, mihin haluaisin puuttua, on varikoitten lakkauttaminen.
Minulle ei ollut yllätys se, että selonteossa
esitetään, että muutamia varikoita nyt
lakkautetaan ja toimintoja siirretään muualle.
Kysymyshän on nimittäin siitä, että tässä pyritään
niitten varikoitten osalta, joissa on teollista toimintaa, teollisuuden
kanssa yhteistyöhön siten, että tätä tuotannollista
toimintaa siirretään, siltä osin kuin
toiminta jatkuu, teollisuudelle. Tämä asia on
kuitenkin pystyttävä hoitamaan oikealla tavalla.
Toivon niin ja uskon niin, että kun puolustusvaliokunta
ja jaosto käsittelevät muun muassa ensi vuoden
talousarviota, siinäkin yhteydessä samaten kuin
selonteon yhteydessä lähdetään
siitä, että työllisyys ja työpaikat
turvataan, vaikka saattaa olla sillä tavalla, että välttämättä työnantaja
ei ole enää puolustushallinto, vaan voi olla joku
muu, mahdollisesti joku yritys.
Minulle on kerrottu, tai itse asiassa tämä tuli esille
puolustusvaliokunnassa tänään, että kun näitten
varikoitten toiminta on lakkautettu, niin säästö,
mikä vähän pitemmällä aikavälillä tulee näitten
varikoitten alasajosta, on vuositasolla noin 150—200 miljoonaa
markkaa. Vaikutukset ovat suurin piirtein kuulemma tätä luokkaa. Tämä asia
on hoidettava nyt mallikelpoisesti niin, että mitään
dramaattista ei pääse tapahtumaan, ja hoidettava
sillä tavalla, että tapauskohtaisesti — ja
tällä tarkoitan varikkokohtaisesti — asiat
käydään läpi ottaen huomioon
erityisolosuhteet, kuten esimerkiksi Pirkanmaa. Siellä on kolme
varikkoa, jotka ovat lakkautusuhan alla, ja vauriot ovat tosi kovat,
jos ei pehmeitä ratkaisuja ja joustavuutta löydy.
Uskon niin, että tässä suhteessa löytyy
eduskunnasta yksituumaisuutta asiaa hoitaa kunnolla kuntoon. Suunnitelmathan laaditaan
nyt sitten Pääesikunnassa, ja sieltä tulevat
tietysti esitykset ja päätökset varikoitten
osalta myöhemmin.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tekee mieli yhtyä hyvin moniin
täällä esitettyihin ajatuksiin ja puheenvuoroihin.
Aivan edellä ed. Reijo Laitinen toi meille Keski-Suomen
kansanedustajille myös alueellisestikin tärkeän
mutta valtakunnallisesti välttämättömän puolustusmateriaalituotannon
säilymisen kotimaassa koskien niin ruudintuotantoa, räjähdysaineita,
joilla on tiettyä rauhanajan siviilikäyttöäkin,
kuin myös ammustuotantoa ja muutakin puolustusmateriaalia
ja -välineistöä. Meidän on syytä olla
tässä kaikessa omavaraisia, säilyttää se upea
ja hieno osaaminen, joka meillä on tällä hetkellä olemassa.
Samoin tekee mieli yhtyä ed. Akaan-Penttilän moniin
puheenvuorossaan esille tuomiin näkökohtiin, joita
tulisi tarkastella asian jatkovalmistelussa jokaista hyvin tarkkaan, koska
on kyse kokonaisuudesta, joka tällä hetkellä on
toimiva, joka on nähty välttämättömäksi,
ja jos siitä jotakin otetaan pois, silloin on vakava kysymys,
millä se voitaisiin korvata.
Turvallisuuden ja puolustuksen näen mahdollisimman
laaja-alaisena asiana, jossa on koko yhteiskunta mukana, puolustuksenkin,
puolustusministeriön hallinnon sektorin, myös
paljon laajempana kuin pelkkä aseellinen puolustus tai
materiaali. Näen, että Puolustushallinnon rakennuslaitoksella,
joka tekee tukitoimintoja Puolustusvoimille, on tärkeä tehtävä.
Senkään alasajoa niillä suunnitelmilla,
joita nyt on, ei ole aihetta tehdä, vaan tulee tarkoin
harkita tehtävien erityislaatuisuus, erityisosaaminen.
Mielestäni on aiheellista säilyttää Puolustushallinnon
rakennuslaitos.
Samoin on tarpeen se, että puolustushallinnon palveluksessa
olevat henkilöt voivat saada edelleen edullisia asuntoja
kasarmialueilta, olivatpa nuo asunnot sitten syrjäseuduilla,
kalliolinnakkeilla tai kaupungeissa. Se on kaikkialla kuitenkin
eräs henkilökunnan rekrytointikysymys ja myöskin
tietty valmiuskysymys. Näkisin, ettei pidä olemassa
olevia rakenteita käydä suoraviivaisesti hävittämään,
vaan ennemmin pitää katsoa, miten voitaisiin mennä asioissa
eteenpäin.
Haluan vielä korostaa eilen esille tuomaani asiaa:
Suomella ei ole varaa luopua maamiinoista. Ne ovat meille välttämätön
asia, mutta vielä täsmentäisin kysymystä,
jonka eilen toin esille siitä, millaista kansainvälistä pr:ää,
jos sitä halutaan etsiä, voitaisiin saavuttaa.
Suomi on kärjessä, kun on kyse miinanraivauksesta.
Nimenomaan maamiinojen osalta miinanraivaus on kansainvälisesti
kärjessä — saattaa olla, että myös
merimiinojen osalta — mutta nimenomaan viime vuosilta on
tuntemusta maamiinojen osalta, ja suomalaiset miinanraivaajat ja
kalusto on hyvin tunnettua kansainvälisillä kriisialueilla
kaikkiallakin maailmassa. Minusta Suomen tulisi hankkia kansainvälistä tunnettuutta
juuri
miinanraivauskoulutuksessa, välineitten ja tutkimuksen
kehittelyssä.
Tähän meillä on jo nyt Keuruulla
Keski-Suomen Rykmentissä ja Pioneerivarikolla varsin vahvaa
osaamista ja valmiutta. Mielestäni olisi aivan aiheellista
Keurusseudulle suunnitella edellä mainittuja synergiaetuja
hyväksi käyttäen kansainvälinen
miinanraivauksen ja tätä myötä humanitääristen
toimintojen koulutus- ja tutkimuskeskus. Tällä Suomi
voisi saada kansainvälisiä pisteitä eikä allekirjoittamalla
sellaista sopimusta, joka on käytännössä meille
mahdoton, kuten Ottawan sopimus on. Positiivinen puoli on saavutettavissa
juuri miinanraivausosaamisella, ja se liittyy osaltaan hyvin konkreettisesti
myös Puolustusvoimiemme tarpeisiin. Arvoisa herra puhemies!
Toivon, että tämä näkökohta
voitaisiin jatkossa ottaa huomioon.
Vaikka itse olen Keski-Suomesta, olen kyllä myös
huolissani maamme rannikon puolustuksesta. Toivon, että ulospäin
kansainvälisesti annamme jatkossakin niitä tuntomerkkejä,
että pidämme huolta rannikostamme. Utön
varuskunta on eräänlainen Itämeren silmä,
jolla on myös oma merkityksensä siviilionnettomuuksissa. Muistamme
takavuosilta Estonian ikävän tapahtuman, jossa
Utön varuskuntalinnake oli hyvin keskeinen, kun pelastustoimia
suoritettiin. Se, että paikalla on varuskunta, merkitsee
sitä, että sillä on myöskin
tietty valmius, on hieman kättä pitempää meripelastustoimiin.
Helikoptereita ei paljon myrskysäällä uskallettu
lähettää, mutta sillä, että on
olemassa myöskin muuta valmiutta merialueilla jo lähempänä,
on ihan siviilionnettomuuksissa, joita toivon mukaan ei tule mutta
joihin niihinkin on syytä varautua, oma merkityksensä yhdessä kaikkien
muitten organisaatioitten kanssa, joihin täällä on
viitattu.
Arvoisa herra puhemies! Toivon, että näitä esille
tuotuja näkökohtia jatkokäsittelyssä voidaan
huomata ja nimenomaan Suomen pr:ää kohottaa kansainvälisen
miinanraivauksen alalla.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Juuri kuultu ed. Oinosen varsin sovinnollinen
puheenvuoro antaa kuvan siitä, kuinka maltillisesti myöskin
keskustaoppositio näkee ja rakentaa tätä asiaa.
Tässä on selkeästi nähtävissä, että kun
on tärkeästä turvallisuusasiasta tässä selonteossa
kysymys, niin vaikka tämä on hallituksen esitys,
oppositionkin taholta nähdään vain rakentavia
parannusesityksiä tähän asiaan. Siinä mielessä on
ollut hyvä nähdä ja kuulla eduskunnan
tahtoa, että tämä on koko eduskunnan
näkemys eikä vain hallituksen.
Muutamia näkemyksiä vielä selonteon
tärkeimpiin asioihin.
Käsittääkseni selonteossa tulee selkeästi
näkyviin kotimaan alueellinen puolustus ja sen osalta tulevaisuudenkuva.
Osa osalta todistetaan, että alueellinen puolustus on kestävä pohja,
mutta toisaalta myöskin lukemalla vähän
sillä lailla kuin se entinen veli luki Raamattua, että haki sieltä pääkohtia,
löytyvät myöskin sanankäänteet
ja lauseet, joilla romutetaan alueellisen puolustuksen mahdollisuus.
Tältä osin toivon, että tämä asia
kirkastuisi myöskin niin, että tällaista mahdollisuutta
ei olisi olemassa.
Jos ajatellaan vielä yhtä aihetta, joka puuttuu selonteosta
vahvana, se on uskottava maapuolustus, uskottava myöskin
ulkopuolisen silmin. Uskottavuus tarkoittaa sitä, että vihollisen
tarkastellessaan Suomen aluetta ja sen alueen koskemattomuuden loukkausta
tulisi ottaa huomioon, että jokaisesta puskasta, jokaisen
kiven takaa löytyy suomalainen puolustaja, aseistettu kansalainen, joka
on valmiina tarttumaan öin päivin kaikissa olosuhteissa
maahan tunkeutuvaa ja häiritsemään sen
huoltoa ja tulevaisuutta. Se luo uskottavan kynnyksen ja kuvan siihen
asiaan, että ulkopuolinen tarkkailija joutuu väkisin
toteamaan, että valloittamaton maa, lannistumaton kansa, niin
kuin talvisodan hengessä tämä asia oli
tunnistettavissa ja nähtävissä.
Siihen nähden selonteossa nähtävät
toimintamäärärahat ovat ehkä kohtuulliset,
vaikka ne eivät olekaan kasvaneet siitä, mikä tämänhetkinen tarve
tavallaan on olemassa. Rakenteellisilla uudistuksilla pyritään
luomaan selonteossa sellainen uskottava pohja tälle asialle,
että syntyy säästöjä eikä tarvita
lisämäärärahoja. Se, mikä on olemassa
perushankintoihin tuleva kasvun lisä, toivottavasti mahdollistaa
sellaisen näköalan ja pohjan, että Puolustusvoimat
voi ryhtyä tilaamaan riittävän kaluston
täydentämään kalustoansa ja
myöskin saaden eduskunnalta sellaiset tilausvaltuudet,
että kotimainen puolustustarviketeollisuus pystyy täyttämään
ja toteuttamaan tämän asian niin, että se
pysyy pystyssä myös rauhan aikana, koska mahdollisen
sodan aikana sitä teollisuutta ei voida tyhjästä pystyyn
nostaa, ei ainakaan nopeasti.
Toivottavasti tämä selonteosta käytävä keskustelu
ja selvittely täällä lopullisen valmistelun aikana
luo myöskin sellaisen mahdollisuuden, että ulkopuoliselle
maailmalle syntyy kuva ja käsitys siitä, että suomalainen
teollisuus pystyy tuottamaan sellaista kalustoa, ajankohtaista kilpailukykyisellä
hinnalla,
missä syntyy kauppaa myöskin maailmanmarkkinoille,
mikä olisi meille elintärkeää tämän
teollisuuden säilyttämiseksi ja sen kehittämiseksi
kuten myös sen pystyssä pitämiseksi erityisesti
rauhan aikana, jolloin se olisi mahdollista sotaa varten valmiina.
Muutamia näkemyksiä, joita selonteon sisältä voisi
ajatella ja joihin jo vuoden 97 selonteossa tavallaan on painopiste
kääntynyt, ja uskaltaisin väittää,
että ehkä myöskin monen puhujan, lukijan
ja kansalaisen silmät sokaistuneet. On annettu sellainen
näköala, niin kuin useissa puheenvuoroissa on
käynyt myöskin julki, että keskittymällä valmiusyhtymiin,
valmiusyhtymien varustamiseen ja aseistamiseen, saavutetaan sellaiset yllätyksellisen
hyökkäyksen torjuntakeinot, joilla tavallaan myöskin
toinen uhkatekijä, sumentumispäätepiste
Pääkaupunkiseutu, tulisi näillä asioilla
korjattua ja hoidettua. Nämä asiat eivät
kokonaisuudessaan ole ollenkaan sellaisia asioita, että niillä ratkaistaan,
valmiusyhtymillä, Pääkaupunkiseutu, vaan
kyllä Pääkaupunkiseutu tarvitsee omat
joukkonsa ympärillään ja sellaisen, erityisesti
reservin väen, joka on harjaantunut, koulutettu ja opetettu
operoimaan asutuskeskuksissa niin, että se on muuten valmiina.
Valmiusyhtymiä ei pidä tänne kuljettaa
eikä tehdä. Valmiusyhtymät ovat yhtymiä,
joiden kehittämistä ei voi laiminlyödä,
enkä ollenkaan väheksy asiaa, mutta niillä yksin
ei näitä asioita ratkaista.
Myöskin yhtenä tekijänä voimakkaasti
selonteossa on olemassa strategisen iskun luonne ja sen torjuminen.
Niin kuin eilen ed. Seivästö puheenvuorossaan
otti esille, Talin—Ihantalan taistelussa vuonna 44 heinäkuun
alussa, oli strategisen iskun luonne. Siinä suomalaiset
pärjäsivät, sillä itänaapurin
senaikaiset tavoitteet myöskin romutettiin ja siltä osin
saavutettiin mahdollisuus kohtuullisiin rauhanehtoihin, rauhan mahdollisuuteen.
Tähän pitää olla valmiina.
Tämä ei kuitenkaan poissulje sitä alueellisen
kokonaiskoskemattomuuden tarvetta, missä tarvitaan koko kenttäarmeijaa.
Selonteossa on määritelty tavoitteeksi nyt 350 000
miestä. (Ed. Kuosmanen: Liian vähän!) — Pidän
aika erikoisena, että nykyisestä 490 000:sta
ollaan vetämässä tänne, niin kuin
ed. Kuosmanen sanoi, se on liian vähän. — Se
on auttamattomasti liian vähän, kun katsotaan asiaa
myöskin siltä näkökannalta,
että ei ole pitkä aika, kun puhuttiin, että suomalaisilla
on 700 000 miehen kenttäarmeija valmiina aseisiin laitettavaksi.
Kyllä näkemys kuitenkin on niin, jos joku ulkopuolinen
tätä asiaa tarkastelee, niin olkoon se 700 000
vaikka huonomminkin varustettu, niin se on aina kestävämpi
ja vahvempi kuin siitä puolet pienempi teknoarmeija silloin, kun
käydään pitkäaikaista kriisiä ja
pitkäaikaista hyökkäyksen torjuntaa,
mikä ei ole myöskään nykyisin
poissuljettu.
Kun tätä asiaa vielä yhdeltä osin
katsellaan, on kotimainen rakenneuudistus. Ihaillen olen seurannut,
kuinka kaikki pirkanmaalaiset ovat liittoutunet varikoitten säilyttämisen
puolesta. On ensimmäisen kerran nähtävissä oman
eduskuntakauteni ja -urani aikana, että Pirkanmaalla on herännyt
näin voimakas maanpuolustustahto ja -henki
nimenomaan Oriveden kuten myös muiden lähellä olevien
varikoiden suhteen. Ymmärrän tämän
asian erinomaisen hyvin, kun todetaan esimerkiksi Oriveden varikko,
mikä on todella nykyaikainen ja huoltaa pääasiassa,
yhtenä tärkeänä esimerkkinä,
ilmatorjunnan tykkikalustoa ja kun on todettu, että oriveteläisillä on
mahdollisuus siirtyä Kajaaniin, Kajaanin varuskunnan ympärillä olevaan
korjaamotoimintaan.
Kun otetaan huomioon, että Kajaanissa osa toiminnoista
on nytkin jo ulkoistettu, niin on aika teoreettinen näköala
olemassa, että henkilökunnan pitäisi
siirtyä Kajaaniin tekemään niitä samoja
töitä, mitkä nyt tehdään
Orivedellä. (Ed. Kuosmanen: Yritystoimintaa pitää tukea!) — Ed. Kuosmanen,
sellainen yritystoiminnan tukeminen on aivan eri asia kuin puolustustarviketeollisuuden
ja Puolustusvoimien varikoiden ylläpitäminen ja
hoitaminen. — On kysymys siitä, miksi ei voida
tehdä myöskin niin, kun tasavallassa on kulkuvälineet,
on rautatie- ja maantieverkosto, että pannaan se korjattava
ja huollettava kalusto junaan ja viedään Orivedelle,
huolletaan siellä ja palautetaan, jolloin väki
voi olla entisellä paikallaan. Mielestäni tämäkin
asia pitää tutkia ja selvittää.
(Ed. Kuosmanen: Keskustalaista politiikkaa!)
Tässä aiheessa on vielä yksi erityinen
vahva asia ja tekijä, mikä tulee ottaa huomioon
tämän rakenteen kohdalta, myöskin tulevien
selontekojen osalta, erityisesti vuoden 2004 selontekoa ajatellen.
Riippumatta siitä, mitkä ovat eduskunnan voimasuhteet
Suomessa, mikä on hallituksen rakenne ja sisältö,
niin kyllä ehdottomasti jotain parlamentaarista tähän
asiaan tarvitaan sen valmistelun suhteen. Ei voi syntyä semmoista
sekamelskaa kuin nyt on ollut olemassa. Tältä osin peräänkuulutan
erityisesti, että tähän pitää löytyä valmiutta,
mitä tuntuu erityisesti monissa keskusteluissa ja puheenvuoroissa
täällä olleenkin.
Herra puhemies! Toivon, että tämä menee
erityisesti käsiteltäväksi puolustusvaliokuntaan
ja tämän pohjalta valiokuntakäsittelyssä tähän
tulee varmasti esille paras mahdollinen asiantuntemus, mitä tämän
osalta voi syntyä ja tulla. Uskon, että sen jälkeen
myöskin edustaja Kuosmanen on tähän saatavan
selonteon lopulliseen käsittelyyn tyytyväinen.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Keskityn nyt selonteon ensimmäiseen
kappaleeseen, ensimmäiseen osaan. "Suomen turvallisuus-
ja puolustuspolitiikka 2001" koostuu neljästä tällaisesta
osiosta.
Selonteon ensimmäisessä osassa käsitellään Suomen
turvallisuuspoliittista ympäristöä tavalla,
johon voi olla tyytyväinen. Lähtökohta
on globaali. Oleellista suomalaisten ja Suomen turvallisuuden ja
tulevan hyvinvoinnin kannalta eivät suinkaan ole maamiinat
tai se, onko meillä 350 000:n tai 450 000
miehen ja naisen reservi tai onko meillä ne tai nämä yksiköt
ja missä ne sijaitsevat. Maailma on miinoitettu aivan toisella tavalla.
Maapallo on miinoitettu köyhyydellä. 6 prosenttia
maapallon ihmisistä omistaa 60 prosenttia kaikesta omaisuudesta,
eikä 3 000 miljoonalla ihmisellä ole
riittävää päivittäistä ravintoa. 1 100
miljoonaa ihmistä elää ilman puhdasta
vettä ja 2 400 miljoonaa ihmistä olosuhteissa,
joissa ei muun muassa ole viemäröintiä.
Maapallon ilmastomuutos seuraamuksineen, ääreisilmiöiden
lisääntyminen — kuivuuden lisääntyminen
toisaalla ja tulvien lisääntyminen toisaalla — on
tämän päivän realismia, jonka seurauksia
voimme pienen välähdyksen tavoin seurata vaikkapa
Australian rannikolla norjalaisaluksen ja sillä olevien
yli 400 aasialaispakolaisen vaiheissa. Afganistanissa ei ole neljään
vuoteen satanut; 28 miljoonan ihmisen väestöä uhkaa
nälänhätä. Sama koskee koko
Keski-Aasiaa, mukaan luettuna Intian niemimaa. Tämä johtaa myös
huumeongelman vaikeutumiseen, mihin myös muun muassa "Suomen
turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2001" viittaa.
Ekologinen pakolaisuus on tosiasia ja tulee suuntautumaan luonnollisesti
myös Eurooppaan. Tämä on mielestäni
oikeita, todellisia uhkia. Selonteko toteaa: "Globalisaation vaikutukset
ovat pääosin myönteisiä, joskin
niihin liittyy myös ongelmia. Globalisaatio tarjoaa mahdollisuuksia
kokonaisvaltaisen turvallisuuden lujittamiseksi." Maininta on ylimalkainen
ja vaatimaton. Taloudellinen liberalisoiminen ja sen ulottaminen
globaalisti kaikille mantereille on johtanut ympäristöongelmiin,
jotka ovat nopeuttaneet ekologista pakolaisuutta. Pakolaisuus on
tällä hetkellä padottu kolmannen maailman
suurkaupunkeihin, 10—20 miljoonan asukkaan megacityihin.
Näitä uhkia ei hallita panssareilla, taisteluhelikoptereilla
eikä edes maamiinoilla. On kiitollista, että selonteko
tiedostaa nämä uhkat turvallisuuspoliittisen ympäristön
osaksi. Kuitenkin näen valiokunnan tehtävänä olevan
paneutua maailmanlaajuisten uhkatekijöiden — ylikansoituksen,
ympäristötuhojen, kuivuuden ja ilmastomuutoksen
aiheuttamien uhkatekijöiden — käsittelyyn
ja erilaisiin ratkaisumalleihin.
Selonteko toteaa kursorisesti sivulla 15: "EU:n vahvistuva asema
vaikuttaa transatlanttisen suhteen tulevaisuuteen." Tähän
on hyvä syy yhtyä. Naton tulevaisuus riippuu Euroopan
ja USA:n suhteen tulevasta kehityksestä. Euroopan unionin,
Euroopan kaiken kaikkiaan, tulevaisuuden polku saattaa erityisesti
poliittisesti poiketa USA:n tiestä. USA:n mielenkiinto
on vahvasti Tyynen valtameren suunnalla. USA:n uuden ulkoministerin
juuret ovat Jamaikalla. Edellinen ulkoministeri oli tshekkiläisestä emigranttiperheestä,
siis juuret olivat Euroopassa.
Viimeaikaiset tapahtumat, kuten USA:n jääminen
heinäkuussa Bonnissa YK:n ilmastosopimuksen ulkopuolelle,
sopimuksen, jonka voimakkain tuki löytyy Euroopan unionista,
saman toistuminen näinä päivinä Etelä-Afrikassa
Durbanissa, USA:n jättäytyminen rasismin vastaisen
kansainvälisen kokouksen kulusta, jälleen Euroopan
unionin tukiessa tätä prosessia, nämä kaikki
puhuvat tämän puolesta, että USA:n ja Euroopan
tiet erkanevat.
Viime aikoina on keskusteltu YK:n roolista, sen turvallisuusneuvoston
legitimiteetistä ja Etyjistä. Kuitenkin vain juuri
YK:n kaltainen kaikki maat käsittävä organisaatio
voi ratkaista ne globaalit, mittasuhteiltaan suurimmat ja kaikkein vaikeimmat
turvallisuusongelmat. Tarvitsemme globaalin ekologian näkökulmastakin
vahvemman YK:n, maailmanlaajuisen toimijan. YK:n Kioto-prosessi
on tästä esimerkki. Toiminta ei ole aina ramboilua,
se voi olla ajoittain jopa rampautunutta, mutta se on välttämätöntä,
ja se on etenemässä. Kioto-prosessi etenee USA:n
vastustuksesta huolimatta.
Selonteko käsittelee edeltäjiään
kehittyneemmin myös lähialueen ympäristöturvallisuutta.
Se mainitsee Itämeren meriliikenteen, erityisesti kemikaali-
ja öljykuljetusten, lisääntymisen uhkana.
Suomenlahdelta Helsingistä itään puuttuu avomerellä toimintaan
kykenevä öljyntorjunta-alus. Tämän
aluksen hankkimiseksi on kaksikin vaihtoehtoista selvitystä:
Väyläalus Seilin muuttaminen öljyntorjunta-alukseksi
maksaisi 30 miljoonaa markkaa ja uuden aluksen rakentaminen ja varustaminen
noin 80 miljoonaa markkaa. Suomenlahdella on siis uhka. Se ei ole
sotilaallinen uhka, mutta se on turvallisuusuhka, ja se on kemikaali-
ja öljyonnettomuusuhka. Parhaillaankin Lavansaaren vesillä on
karilla alus.
Tarvitsemme toki armeijan ja itsenäisen puolustuksen.
Kukaan ei meitä uhkaa. Emme tarvitse sen enempää kuitenkaan
taisteluhelikoptereita kuin sukellusveneitäkään.
Tärkeää on pitää yllä hyviä suhteita
naapureihin ja kaikkiin valtioihin. EU:n jäsenyys on vahvistanut
Suomen kansainvälispoliittista asemaa. Venäjä ei
ole sotilaallinen uhka. Ei ole myöskään
näköpiirissä syytä, että siitä tulisi
Suomelle sotilaallinen uhka. Venäjän talouden
romahtaminen voisi sitä vastoin olla uhka huonontuneen
terveystilanteen, tarttuvien tautien, lisääntyneen
rikollisuuden ja laittoman siirtolaisuuden muodossa. Näihin
epäsuorasti viittaa myös tämä selonteko.
Suomen taloudellinen etu on luoda itärajastamme normaali
taloudellisen yhteistyön ja ihmisten normaalin kanssakäynnin
helposti ja nopeasti läpäisevä raja.
Presidentti Putinin vierailun aikana esille kohonnut nopea ratayhteys
Helsingin ja Pietarin välillä symbolisoi tämän
tyyppistä läpäisevää rajaa.
Arvoisa puhemies! Suomen kansan maanpuolustusvalmius on todettu
aiheesta korkeaksi. Suomalaiset ovat yleensäkin olleet
valmiita uhrauksiin. Tämän päivän
uhrauksen tekijät ovat ennen muuta sairaanhoitohenkilöstön
hoitajat, jotka tekevät pienellä palkalla jatkuvasti
arvokasta työtään käyden meidän
jokaisen puolesta päivittäistä omaa talvisotaansa,
siis yhä uudelleen ja uudelleen. Suomea puolustetaan myös
niin, että kansaa ei jaeta kahtia. Sitä puolustetaan
niin, että jokainen suomalainen tuntee olevansa samassa veneessä,
yhteisessä Suomi-veneessä, niin että jokaisesta
välitetään. Koko Suomea on tarvittaessa
myös aseellisesti tietysti puolustettava. Yleinen asevelvollisuus
on tärkeä osa tätä, kuitenkin
taloudelliset resurssit on pidettävä mielessä armeijan
teknisen vaatimustason noustessa. Tässä siis tarvitaan
joustavuutta.
Lopuksi, RUK:n tulevaisuuden turvaaminen on kirjattava viimeistään
vuoden 2004 selontekoon. Toivon, että valiokunta jo nyt
tähän ryhtyy. Omalta osaltani myös yhdyn
niihin ed. Kiljusen ajatuksiin, joilla hän halusi tukea
ed. Jaakonsaaren kantaa siitä, mihin valiokuntaan tämä selonteko
lähetetään.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Anttila.
Kari Myllyniemi /kesk:
Arvoisa puhemies! Vielä muutama vuosi sitten reservimme
määrä oli yli 500 000 miestä,
ja varusteitakin on tällä hetkellä yli
700 000 miehelle varikoilla. Niin ennen kuin tulevaisuudessakin
Suomen puolustuksen tärkein voimavara on mahdollisimman
suuri reservi, joka saavutetaan vain yleisellä asevelvollisuudella.
Tällä erää reservin määrä lienee 410 000
miestä, mutta tätä määrää ollaan
selonteossa laskemassa 350 000 mieheen vuoden 2008 loppuun
mennessä. Tätä on vaikea ymmärtää.
Vaikka muut maat laskevatkin reservinsä määrää,
sillä ei voi olla merkitystä meidän kannaltamme.
Tietenkin olisi etu Suomelle, jos sen mahdolliset viholliset varustautuisivat
mahdollisimman heikosti. Reservin määrän
laskeminen yli 150 000 miehellä laskee suomalaisten
maanpuolustushenkeä. Kiinnostus maamme puolustamiseen katoaa,
kun nämä 150 000 miestä eivät enää kelpaa
edes reserviin. Heillä olisi aivan oiva käyttöarvo
esimerkiksi aluepuolustuksessa. Heidän aseistuksensa ei
tietenkään voine olla yhtä hyvä kuin
niin sanotuissa rintamajoukoissa, jos sellaista sanontaa voidaan
tulevaisuudessa käyttää.
Selonteossa annetaan ymmärtää, että 80
prosenttia kustakin ikäluokasta on sopiva määrä tulla
koulutetuksi. Se onkin maailmanlaajuisesti paljon, mutta ei ole
syytä asettaa mitään keinotekoista prosenttirajaa,
vaan jokaiselle suomalaiselle miehelle on annettava mahdollisuus
suorittaa asevelvollisuus. Myös niin sanotut B-miehet ovat
yhtä oikeutettuja saamaan sotilaskoulutuksen kuin muutkin.
Miehen luokan pudotus esimerkiksi A:sta B:hen saattaa johtua vain
vaikkapa huonosta näöstä. Mieleltään
häiriintyneet ja vastaavat tulee tietenkin jättää kouluttamatta.
Maamiinoista Suomi ei voi eikä saa missään vaiheessa
luopua. Siitä puhuminenkin heikentää käsitystä siitä,
että Suomi haluaa puolustaa maataan kaikin keinoin. Esimerkiksi
USA ja Venäjä eivät luovu maamiinoista.
Ne maat, joilla on yhteinen maaraja Venäjän kanssa,
eivät luovu maamiinoista Norjaa lukuun ottamatta. Miksi
Suomen pitäisi näin menetellä? Miinoja
ei voi edes korvata, ja maksaisi ainakin 4—5 miljardia,
jos näin voitaisiin tehdä. Jos meillä on
varaa lisätä Puolustusvoimien kuluja 4—5
miljardia markkaa, tehtäköön niin, mutta
säilytetään siitä huolimatta
maamiinat hyllyillään. Maamiinojen vastustaminen
on tietenkin kaunista ja ystävällistä, mutta
emme saa olla tyhmiä.
Aluepuolustus tulee säilyttää koko
maan osalta, ja sitäkin varten meidän tulee pitää reservin määrä vähintään
nykyisenä eli yli 400 000 miehenä, kuten
jo aikaisemmin mainitsin. Toisaalta on tosiasiallisesti niinkin,
että tällä selonteolla ei taida olla
paljoakaan yhteistä siinä tilanteessa, jos sattuisi
niin ikävästi, että tulisi sotatila.
Kun tiedetään, että Suomessa on tällä erää peräti
1,1 miljoonaa miestä, jotka ovat velvollisia lain mukaan
maata puolustamaan ja ovat saaneet kohtuullisen koulutuksen, ei
ole uskottavaa, että todella tiukan paikan tullen maata
puolustettaisiin vain 350 000 miehen voimin. Samoin on
todettava, että eihän maamiinojenkaan valmistamiseen tarvittavia
koneita ja laitteita sopimuksenkaan mukaan ole velvollisuus tuhota
eikä hävittää, joten maamiinoja
pystyy tekemään hyvin pienellä varoitusajalla
melkoisia määriä.
Suomi voisi ottaa mallia maamiinoissa Kreikasta. Ymmärtääkseni
Kreikka on tehnyt päätöksen luopua maamiinoista
mutta on julkisesti ilmoittanut, ettei se tule koskaan sopimusta
ratifioimaan, joten sopimuksella ei ole mitään
merkitystä. Mekin voisimme olla näin ulkokultaisia.
Kalervo Kummola /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Aluksi voisin oikeastaan kiittää ed.
Seppo Lahtelaa, kun hän kymenlaaksolaisena niin voimakkaasti
puolusti Pirkanmaan varikoita. Tämän teen Pirkanmaan
liiton valtuuston puheenjohtajan ominaisuudessa. — Sitten
itse asiaan.
Me suomalaiset toteamme usein, että maanpuolustuksella
on keskeinen merkitys turvallisuuspolitiikassamme. Älkäämme
unohtako sitäkään, että hyvin
hoidettu turvallisuus muodostaa kestävän perustan
koko kansallisen hyvinvoinnin rakentamiselle. Olemme keskustelemassa nyt
muun muassa tilanteista, joiden vakavuutta emme ehkä täysin
edes osaa ennalta arvioida. Siten olemme perimmäisten kysymysten äärellä. Toivon,
että keskustelu kohdistuukin nimenomaan maamme puolustuksen
tehtäviin ja niiden hoitamisen edellyttämiin tarpeisiin
eikä ajaudu kaukaisille sivuraiteille; osittain se tietysti
on jo ajautunut.
Valtioneuvoston selonteko korostaa kansainvälisen yhteistoiminnan
merkitystä painottaen aivan oikein Euroopan unionin lisääntyvää merkitystä Suomenkin
turvallisuudelle. Toivon, ettemme heittäytyisi
tässä kuitenkaan ylioptimistisiksi. Euroopan unioni
ei näet anna jäsenilleen välittömiä sotilaallisia
turvatakuita. Pääosa unionin jäsenvaltioistahan
on sotilaallisesti liittoutuneita ja kriisitilanteessa siten turvatakuiden
piirissä. Kriisitilanteessa Naton turvatakuusidos on näille
valtioille ensisijainen ja muut yhteistyötavat tulevat
vasta sen jälkeen edellyttäen, että poliittista
tahtoa ja voimavaroja on vielä käytettävissä.
Toivomamme tuki ja apu ei siten ehkä olekaan saatavissa
juuri silloin, kun sitä kipeimmin tarvittaisiin. Tähän
on varauduttava ja siksi uskottavaa kansallista puolustusta on edelleen
pidettävä Suomen puolustuspolitiikan lähtökohtana.
Valtioneuvoston selonteon mukainen Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen
toimintalinja onkin kiteytetty oikein, kun uskottavan puolustuskyvyn
ylläpitäminen ja kehittäminen on asetettu
tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi. On
itsestäänselvää, ettei valtakunnan
mitään aluetta tai missäänpäin
asuvia suomalaisia voi kriisin syttyessä jättää puolustamatta.
Tämä edellyttää meiltä yleistä asevelvollisuutta
ja sen pohjalta koulutettua laajaa reserviä.
Yleisellä asevelvollisuudella on kansalaistemme vahva
tuki. Se on pinta-alaltaan laajassa maassamme ja Suomen taloudellisilla
voimavaroilla meille ainoa vaihtoehto. Lisäksi Puolustusvoimat
on onnistunut nuorten miestemme ja naistemme koulutuksessa siinä määrin
hyvin, että asevelvollistemme osaaminen saa jatkuvasti tunnustusta
niin kotimaastamme kuin kauempaakin. On tärkeää,
että valtioneuvoston linjaama Puolustusvoimien kriisiajan
vahvuuden merkittävä pienentäminen voidaan
hoitaa siten, ettei yleinen asevelvollisuus saa muutostyössä parantumattomia
kolhuja.
Arvoisa rouva puhemies! Puolustukselle osoitettava rahoitus
keskustelutti runsaasti jo keväällä.
On selvää, että myös puolustuksen
voimavaroja tulee tarkastella osana valtion finanssipolitiikkaa.
Puolustuskyky ei kuitenkaan voi tempoilevasti vaihdella taloudellisten
suhdanteiden mukaan. Meiltä tahtoo unohtua se, että nyt
tehtävillä päätöksillä luodaan
vuosikymmenen lopun puolustuskykyä. Puolustuksen pitkäjänteinen
kehittäminen edellyttää kohtalaista varmuutta
rahoituksen tasosta. Mikäli tämä unohtuu,
riskinä on, että Puolustusvoimat ajautuu kouristuksenomaisiin
muutoksiin, joiden korjaustoimet saattavat sitten kestää useita
vuosia ja aiheuttaa myöhemmin huomattavia kustannuksia.
Näin on juuri käynyt valtioneuvoston vuoden 1997
selonteon jälkeen. Seurannaisvaikutuksena ovat muun muassa
kertausharjoitukset paikoin lähes loppuneet. Kertausharjoitukset
ovat kuitenkin yksi koko puolustuskykymme keskeisistä kulmakivistä.
Onhan kriisiajan Puolustusvoimistamme tulevaisuudessakin vain muutama
prosentti palkattua sotilashenkilöstöä.
Myös ilma- ja merialueittemme valvonnasta on jouduttu tinkimään.
Kaluston huoltoa on vähennetty ja varaosavarastoja pienennetty.
Tämä heikentää suoraan puolustusvalmiuttamme.
Myös varuskunnat ovat paikoin liian huonossa kunnossa,
ja muun muassa varuskunnallisiin kuljetuksiin tarkoitetut ajoneuvot
ovat paikoin loppuun ajettuja. Näistä kärsivät
lähinnä varusmiespalveluksessa olevat nuoret miehemme
ja naisemme, joiden tulisi voida luottaa siihen, että yhteiskuntamme
tarjoaa heille kohtuulliset ja turvalliset olot kansalaisvelvollisuutensa
suorittamisen aikana.
Valtioneuvoston linjaama rahoitus on kustannustason muutokset
huomioon ottaen hieman alempi kuin se taso, joka vuoden 1997 selonteossa
linjattiin. Puolustusvoimat joutuu asetetulla rahoitustasolla tulevinakin
vuosina tiukoille tehdyistä rationalisointilinjauksista
huolimatta. Materiaalisen valmiutensa kehittämisessä Puolustusvoimien
tulee selviytyä muun muassa kolmen nykyaikaisen Maavoimien
valmiusprikaatin varustamisesta rahoituksella, joka on vain vajaa neljäsosa
Ruotsin vastaavasta tasosta. Esimerkkinä mainitakseni Ruotsi
varustaa rahoituksellaan vain neljää prikaatia,
kun meidän Maavoimillamme on kolmen valmiusprikaatin ohessa tänä päivänä myös
kaksi panssariprikaatia, kuusi jääkäriprikaatia
ja yksitoista jalkaväkiprikaatia. Geostrategiselta asemaltaan
Ruotsi ja Suomi ovat aivan eri tilanteessa. Suomea ei voi kuvitellakaan
puolustettavan neljällä prikaatilla. Alkeellisenkin
laskutoimituksen lopputulokseksi tulee se, että Maavoimiemme
varustukseen jää varmasti merkittäviä puutteita
tulevien polvien hoidettavaksi.
Puolustuksen rahoitusta voidaan verrata monin tavoin. Mikäli
yksittäisen suomalaisen osuus puolustusmenoista olisi sama
kuin naapurimaassamme Ruotsissa, olisivat vuotuiset puolustusmenomme
noin 16 miljardin markan tasolla nykyisen 10:n asemesta. Bruttokansantuotetarkastelussa
Ruotsin 2 prosentin osuus edustaa Euroopan unionin keskiarvoa. Norjaan
vastaavasti verrattaessa puolustusmenojemme tulisi ylittää 23 miljardia.
Norjan 2,2 prosentin osuus edustaa puolestaan Naton keskiarvoa.
Näiden lukujen valossa puolustusmenomme ovat edelleen erittäin alhaisella
tasolla. Me suomalaiset luotamme vahvaan maanpuolustustahtoomme.
Toivottavasti se säilyy nykyisellä korkealla tasolla,
sillä sen varaan on jatkossakin rakennettava hyvin paljon.
Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston selonteko jättää avoimeksi
Maavoimiemme ensi vuosikymmenen iskukyvyn. Selvitystyö alkaa nyt,
ja päätökset on tarkoitus tehdä vuonna
2004. Toivon, että näiden selvitysten tuloksia
voidaan tarkastella sitä myöten, kun ne ovat käytettävissä.
Näin selvityksiä voidaan ajoissa laajentaa siinä määrin
kuin se on tarpeellista oikea-aikaista päätöksentekoa
varten. Mikäli Hornet-torjuntahävittäjiemme
hankintojen aikataulu antaa kuvan laajojen hankintojen vaatimasta
ajasta, voivat taisteluhelikopterit, jos niin päätetään,
olla Puolustusvoimiemme käytössä aikaisintaan
vuosikymmenen päästä, vaikka hankintapäätös
tehtäisiin vuonna 2004. Samaan aikaan nykyiset taisteluvaunukalustomme
ovat kulumassa loppuun. Viivästyvillä päätöksillä saatamme
aiheuttaa merkittävän ja useita vuosia kestävän
aukon puolustuksessamme. Voimmeko vuonna 2004 luottaa siihen, että ympäristössämme
on yhtä rauhallista kymmenen vuotta myöhemmin?
Puolustusvoimien tulee myös kehittyä ympäristönsä mukana,
olivat kysymyksessä sitten naapureittemme asevoimat tai
oman yhteiskuntamme kehitys. Mikäli kansalaisemme ovat
tottuneet tekemään työnsä tietokoneella
ja kommunikoimaan liikkuessaan, tulee Puolustusvoimillemmekin löytyä tällaisia
kykyjä. Mikäli muualla tukeudutaan laajalti erityyppisiin
heli-koptereihin, tulee meidänkin voida sitä huolella harkita.
Laajojen turvallisuuskysymysten valossa keskustelun rajoittuminen
yksittäisiin asejärjestelmiin tuntuu kaukaa haetulta.
On kuitenkin oikein, että niin valtion johto kuin kansalaisetkin voivat
esittää omat käsityksensä kansakunnalle tärkeistä asioista.
Vain avoimen keskustelun kautta päätöksentekijät
ja päätöksiä valmistelevat ohjataan
pohtimaan huolella näiden asioiden kaikki vaikutukset.
Näyttää lamppu pikkuhiljaa palavan,
joten lyhennän tätä ja toteaisin vielä lopuksi,
että tärkeintä jatkossa on kuitenkin
se, että Puolustusvoimien tehtävät ja
niiden toteuttamiseen käytettävät resurssit
ovat vähintäänkin kohtuullisella tasolla.
Näin näyttäisi nyt olevan. Joitakin kipeitä pakollisia
leikkauksia on edessä. Vaikkemme niitä voi kaikissa
suhteissa hyväksyäkään, on meidän
turvattava kokonaismaanpuolustuksemme kehittyminen. Sama koskee
tietysti mahdollisesti lakkautettavia yksiköitä ja
varikoita. Niiden henkilökunnan työpaikat on jatkossakin
taattava ja myöskin kohtuullisen matkan sisällä.
Samalla toteaisin, rouva puhemies, että katson, että oikea
paikka tämän selonteon käsittelyyn on
puolustusvaliokunta.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Aivan lyhyesti puutun yhteen kysymykseen,
joka on eräs osatekijä tässä laajassa
kokonaisuudessa: pääkaupungin ja Pääkaupunkiseudun
puolustus. Tämän turvaamiseksihan on paljon tuotu
esille erästä siirtymävälinettä,
joka on ilmassa kulkeva pikkubussi.
Minusta paljon tehokkaammin Pääkaupunkiseutua
voitaisiin puolustaa säilyttämällä ne
varuskunnan yksiköt, joita on täällä vielä eri
puolilla pääkaupunkia. Silloin tässä olisi
ihan olemassa oleva hajautettu Puolustusvoimien kokonaisuus alkaen
Mechelininkadun kasarmista, joka on Eduskuntatalonkin vieressä.
Minusta se pitäisi säilyttää Puolustusvoimien
käytössä eikä sitä pitäisi
käydä suunnittelemaankaan miksikään kulttuurirakennukseksi.
Se on arkkitehtonisesti tyylikkäästi suunniteltu
kasarmirakennus. Sen sijainti ja paikka on hyvin keskeinen.
Samoin Helsingissä on ja Pääkaupunkiseudulla
muitakin varuskuntien osia, jotka minusta on aivan mielekästä säilyttää nykyisellään.
Ne antavat pääkaupungille ja Pääkaupunkiseudulle
parempaa turvaa kuin hyvin kalliit miljoonien hankinnat. Toivon,
että tämä erilliskysymys voitaisiin hoitaa
perinteisillä menetelmillä ja nähdä se järkevyys,
mikä niissä on tälläkin hetkellä.
Keskustelu päättyy.