Täysistunnon pöytäkirja 89/2013 vp

PTK 89/2013 vp

89. TORSTAINA 26. SYYSKUUTA 2013 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

2) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta

 

Pirkko Mattila /ps(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta on antanut mietinnön hallituksen esitykseen kirkkolain muutoksesta, ja esitys on kirkolliskokouksen ehdotusten mukainen, jolle asia on valmisteltu Kirkkohallituksessa, ja esitys on viimeistelty opetus- ja kulttuuriministeriössä.

Hallituksen esitys koostuu kolmesta eri asiakokonaisuudesta. Ensinnäkin kirkkoherran vaalitapaa esitetään muutettavaksi. Toiseksi esitetään, että Suomessa asuva, vailla kotikuntaa oleva ulkomaalainen voisi liittyä kirkon jäseneksi, ja lisäksi esitetään muutettavaksi säännöksiä aloiteoikeudesta hiippakuntavaltuustoon.

Kirkkoherran eli seurakunnan johtavan viranhaltijan vaalitapa muuttuisi siten, että jatkossa kirkkoherra voitaisiin valita joko välittömällä vaalilla tai välillisellä vaalilla. Äänioikeus säilyy nykyiseen tapaan. Jatkossa siis kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston pyynnöstä tuomiokapituli voisi päättää, että kirkkoherra valitaan jommallakummalla edellä mainitulla vaalitavalla. Samassa yhteydessä säännökset ylimääräisestä vaalisijasta esitetään kumottavaksi, koska ne on perusteluissa koettu hankaliksi ja epätarkoituksenmukaisiksi. Edelleen siis korostetaan, että nykyinen vaalitapa on käyttökelpoinen monissa seurakunnissa. Tavoitteena on kuitenkin lyhentää ja yksinkertaistaa valintamenettelyä, sillä nykyisten säännösten edellyttämän sitoutumisen pitkään valintamenettelyyn on arvioitu vähentäneen varteenotettavien hakijoiden määrää. Äänestysaktiivisuuden ja seurakuntien aktiivisuuden vaihdellessa voidaan vaihtoehtoisista vaalitavoista valita se, joka palvelee paremmin seurakunnan etua. Ensisijaiseksi vaalitavaksi esitetään kuitenkin säädettäväksi nykyinen välitön vaalitapa ja toissijaiseksi uusi välillinen, ja tällä on tarkoitus siis huomioida erilaisten seurakuntien tarpeita paremmin.

Ulkomaalaisen mahdollisuus liittyä kirkon jäseneksi on myös kirkolliskokouksen esityksen mukainen. Tavoitteena on vahvistaa positiivisen uskonnonvapauden toteutumista ja turvata kirkon perustehtävän toteutumista maassa asuvien ulkomaalaisten parissa ja tukea heidän kotoutumistaan. Ulkomaalainen Suomessa asuva henkilö voisi liittyä kirkon jäseneksi riippumatta siitä, millä edellytyksillä ja missä vaiheessa hän saa kotikuntalain mukaisen kotikunnan Suomessa, ja heillä olisi samanlaiset oikeudet ja velvollisuudet pääsääntöisesti kuin muillakin kirkon jäsenillä. Jäsenyyden edellytyksenä olisi, että henkilö on ollut mukana seurakunnan toiminnassa vähintään kolmen kuukauden ajan. Äänioikeutta ei kuitenkaan olisi, ja kirkollisverovelvollisuus aktivoituisi vasta silloin, kun henkilö katsotaan Suomessa yleisesti verovelvolliseksi. Kirkon jäseneksi liittyvä ei voi olla samanaikaisesti muun uskonnollisen yhdyskunnan jäsen.

Kolmannessa asiakokonaisuudessa eli aloiteoikeudesta todetaan, että hiippakuntavaltuusto on edustuksellinen toimielin. Seurakunnan jäsenellä on mahdollisuus valtuuston jäsenen kautta pyrkiä saattamaan asioita vireille hiippakuntavaltuustoon, mutta valtuuston jäsenillä ei kuitenkaan ole velvollisuutta tehdä näistä aloitteita. Uudelle aloitteen sisällölle ei säännöksessä asetettaisi rajoituksia, mutta hiippakuntavaltuusto käsittelee luonnollisesti sen toimialaan liittyviä tehtäviä. Jotta hiippakuntavaltuusto olisi velvollinen käsittelemään sille tehdyn jäsenaloitteen, on aloitteessa oltava säädetty määrä sen allekirjoittajia, joiden henkilöllisyys tuomiokapitulin on mahdollista tarkistaa.

Kirkkolain ollessa kyseessä eduskunta voi joko hyväksyä tai hylätä sen, mutta ei muuttaa sisältöä. Hallituksen esittämistä perusteluista ja saamansa selvityksen perusteella hallintovaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena ja puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana, ja tämä mietintö on yksimielinen.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa puhemies! Valtiontalouden tarkastusviraston ansiokkaassa kertomuksessa viraston pääjohtaja omassa katsauksessaan käyttää yhteiskuntamme ajankohtaisia haasteita kuvatessaan ilmaisua "pirulliset ongelmat". Olen joskus kuullut väitettävän, että pirulla ei ole missään niin kiire kuin kirkkoherranvaalissa ja perinnönjaossa.

Mene ja tiedä, mutta todellisuudessa kyllä hyvin usein kirkkoherranvaalit ovat pitkiä ja raastavia prosesseja. Nimittäin kirkkoherran viran täyttö on todellakin pitkä ja monimutkainen prosessi. Se on usein hakijoille ja heidän läheisilleen, perheenjäsenille, monella tapaa myös piinaava ja kuluttava, eikä vältytä siltäkään, että vaaliprosessin aikana ihmismielen raadollisimmat puolet pääsevät usein valloilleen. Pitkän hakuprosessin aikana hakija ei esimerkiksi voi hakea toista avoinna olevaa kirkkoherran virkaa, eli pahimmillaan kirkkoherran virkaa hakeneen paperit voivat olla nalkissa kaksi, kolme vuotta. Mikäli ehdollepanosta valitetaan, käydään koko prosessi, proseduuri lävitse oikaisuvaatimuksesta hallinto-oikeuden kautta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Kansanvaali on demokratiaa, ja demokratia sopii ja sopisi kirkkoonkin. Kansanvaali ei kuitenkaan itsessään takaa sitä, että virkaan tulisi valituksi automaattisesti sellainen henkilö, jolla olisi parhaat edellytykset hoitaa virkaa menestyksellisesti. Päinvastoin, jotkut menestyksellisen viranhoidon kannalta epäadekvaatit tekijät saattavat muodostua ratkaiseviksi äänestettäessä ja valittaessa henkilöä.

Välillisessä vaalissa vaarana on taas se, että kovin kapea joukko suorittaa virkavalinnan. Esimerkiksi pienessä seurakunnassa, joka kuuluu johonkin seurakuntayhtymään, voi seurakuntaneuvostossa, joka sinänsä on vaalilla valittu, olla vain kahdeksan jäsentä. Toki suorassa kansanvaalissakin usein äänestysprosentit varsinkin suurilla paikkakunnilla ovat olleet valitettavan alhaisia.

Uusi kirkkolaki on ollut voimassa pian 20 vuotta. Aikoinaan tämä kirkkolain uudistusprosessi oli mittava ja oikeastaan irrotti viimeisetkin valtionkirkon jäänteet. Olisi suotavaa, että sitä, mikä oli tämän lakiuudistuksen henki, edelleen syvennettäisiin siten, että entistä enemmän asioita siirrettäisiin kirkkojärjestyksen puolelle, jolloin asioista päättäisivät kirkon elimet. Onhan näet eduskunnan tehtävä lähinnä toimia kumileimasimena kirkolliskokousten päätösten osalta. Kirkkolaki voisi, niin kuin tämän nykyisenkin voimassa olevan lain hengen mukaisesti, luoda suuret linjat kirkon ja valtion suhteisiin.

En, herra puhemies, malta olla tässä yhteydessä sanomatta, miten täydellistä asiantuntemattomuutta edustavat melko usein kuullut puheet valtionkirkosta. Sellaistahan meillä todellakaan Suomessa ei ole. Yksi toinen tällainen paljon viljelty asiantuntemattomuus on puhua luterilaisesta työmoraalista, mutta se nyt on sitten toisen saarnan ja epistolan paikka. Mutta tähän valtionkirkosta puhumiseen: Se todellakin edustaa täydellistä asiantuntemattomuutta. Valtiolla ja kirkolla on aina jonkinlainen suhde. Jos ne eivät elä symbioosissa, niin kuitenkin jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa. Nobel-palkittu kirjailija T. S. Eliot on tämän niin hienosti kiteyttänyt, että jos kirkon ja valtion suhteet ovat hyvät, silloin kirkossa on jotain vikaa. Jos kirkon ja valtion suhteet ovat huonot, niin silloin valtiossa on jotakin vikaa.

Toivottavasti tämä kirkkolain uudistuksen kohta mahdollistaa sen, että vastaisuudessa kirkkoherran virkoihin löydetään osaavia ja päteviä ja sopivia, kaikin puolin sopivia, henkilöitä. Kirkkoherran virka on vaativa virka, ja kirkkolaissa ja -järjestyksessä on määräykset siitä, mitä viranhoito pitää sisällään.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Kirkkoherran vaalitavan muutoksessa on taustalla tietenkin matala äänestysaktiivisuus. Etelän suurten kaupunkien seurakunnissa kirkkoherran vaaleissa osanottovilkkaus on ollut matala. Sitten esimerkiksi taas pohjoisessa, maaseudulla, kylien Suomessa on äänestetty paljon runsaammin näissä vaaleissa. Sitä paitsi kirkkoherra ja papisto ovat olleet merkittäviä hahmoja pienyhteisöissä paitsi hengellisissä toiminnoissa niin muutoinkin. Minä itse toimin Pelkosenniemen seurakunnassa kirkkovaltuutettuna, ja meillä kirkkoherran rooli on hyvin merkittävä. No, tietenkin se on merkittävä, koska meillä ei muita pappeja sitten olekaan, paitsi aina välillä sijaisia.

Kirkolliskokouksen tekemä esitys on kompromissi nykytilan säilyttämisen ja kirkkovaltuuston tekemän vaalin välille. Sitä ei ole syytä lähteä eduskunnan estämään. Mutta juristina minä kuitenkin totean sen verran, että se on hieman erikoinen tilanne, että kirkkovaltuusto saa itse hakea tuomiokapitulilta lupaa ottaa vaali seurakuntalaisilta itselleen. Toivottavasti tämmöinen lupa myönnetään vain perusteellisen harkinnan ja vahvojen perusteiden jälkeen, että ei olisi itsestäänselvyys se, että kirkkovaltuusto päättäisi aina sen, kenet he haluavat sitten valita kirkkoherraksi.

Toivon myös sitä, että maallisella puolella tapahtuva suurkuntaintoilu ei johda myös seurakuntien pakkoliitoksiin ja siihen, että kirkkoherranvaalit siirtyvät tämän johdosta yhä useammin välillisiksi. Pienyhteisöjen seurakunta-aktiivit haluavat varmasti edelleen valita omat hengelliset paimenensa, niin ainakin meillä pohjoisessa.

Lakiesityksessä esitetään myös, että seurakuntalaiset voivat tehdä aloitteita hiippakuntavaltuustolle. Esitys on ehdottomasti kannatettava, ja sillä vahvistetaan kirkon jäsenten osallistumismahdollisuuksia. Hiippakuntavaltuustot ovat vielä melko uusi toimielin. Ne on perustettu vasta vuonna 2004, mutta niiden tehtävät ovat ehkä liian vähäiset vielä tällä hetkellä. Hiippakuntavaltuustojen painoarvo on kuitenkin aika suuri, ainakin valintatavan perusteella. Kirkkovaltuustot ympäri maata valitsevat nimittäin omien alueittensa hiippakuntavaltuustot erillisessä vaalitoimituksessa. Vaaleissa noudatetaan suhteellista vaalitapaa, kuten valtiollisissa vaaleissa, ja vaaleihin asetetaan ehdokaslistoja. Esimerkiksi minun omassa hiippakunnassani oli viime vaaleissa keskustalla, kokoomuksella ja perussuomalaisilla omat listat sekä sitten oli muutama etupäässä vasemmistolaisista ehdokkaista koostuva lista ja lisäksi erilaisia herätysliikepohjaisia ehdokaslistoja. Eli kyllä nämä vaalit kiinnostavat ja kiinnostusta herättävät, ja näille toimielimille on ihan perusteltua antaa lisää tehtäviä.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! En ole esittämässä yhteyttä kirkon ja valtion välillä katkaistavaksi, mutta toki pohdin itse sitä, tarvitseeko tällaisia asioita yleisesti tuoda eduskunnan päätettäväksi vai voisiko kirkko tulevaisuudessa itse päättää tämän tyyppisistä, tämän kokoisista asioista ehkä vähän samassa hengessä kuin edustaja, kirkkoherra Kivelä totesi, että kirkkolaissa voitaisiin puhua tällaisesta isommasta valtion ja kirkon välisestä suhteesta tai päättää siitä. Ymmärrän ja tiedän sen, mikä yhteys kirkolla ja valtiolla on, ja en ole sitä siis esittämässä purettavaksi, mutta esitän pohdittavaksi sitä, onko tarpeen tuoda näitä kaikkia asioita lainsäädännön tasolla meille tänne päätettäväksi vai voisiko kirkko niistä itse tehdä myös lopulliset päätökset.

Arvoisa puhemies! Mietin sitäkin, että tämä on erikoinen tapa toisaalta tulla, että onko seurakunnissa sitten koettu niin, että kansa ei ole osannut valita oikeita henkilöitä kirkkoherroiksi ja tässä halutaan kansanvaltaa kaventaa, että kun ette osaa valita itsellenne oikeaa paimenta, niin me valitsemme sen teidän puolestanne. Siitähän tässä tietyllä tavalla on kyse. Itse olisin kyllä valmis luottamaan seurakuntalaisten päätöksentekoon tulevaisuudessakin.

Arvoisa puhemies! Toisena kohtanahan tässä ehdotetaan säädettäväksi myös Suomessa asuvan, kotikuntaa vailla olevan ulkomaalaisen mahdollisuudesta liittyä kirkon jäseneksi. Minun mielestäni se on ihan hyvä tie päästä mukaan, mutta en ymmärrä sitä, minkä takia esityksessä verovelvollisuus jätetään pois. Eikö tässä voisi olla, kun puhe on tietynlaisesta suorajäsenyydestä, vaikkapa sitten keskiarvo näistä kirkollisveroista, joka näiltä suorajäseniltä siihen asti kerättäisiin, kunnes he sitten oman kotikuntansa kautta liittyvät omaan seurakuntaansa?

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! Yhdyn siihen kyselyyn, mitä täällä on muutama aikaisempikin edustaja harjoittanut, kyselyyn, joka koskee kirkon ja valtion keskinäisiä sidoksia. Tämä kirkkolain muutoksen esityksen käsittely täällä eduskunnassa kuvastaa omalta osaltaan sitä, miten meillä, vaikka ei valtiokirkkojärjestelmää varsinaisesti olekaan, on olemassa kuitenkin varsin vahva kytkös valtion ja luterilaisen kirkon välillä, kun kirkkolain muutokset tulevat eduskunnassa ratkaistavaksi. Eduskunnan ratkaistavana on käytännössä nyt se kysymys, siirretäänkö tuomiokapitulilta ja seurakunnan jäseniltä valtaa seurakunnan valitsemalle valtuustolle tai seurakuntaneuvostolle silloin, kun kirkkoherranvaali toimitetaan. Tällaisesta vallansiirrosta tässä on kysymys.

Arvoisa puhemies! Tällä muutoksella on hyvin pitkä tausta. Papinvaalin uudistamiskomitea aloitti työnsä 1987 ja sai oman mietintönsä vaalin uudistamisehdotuksineen valmiiksi 1989 eli parin vuoden kuluessa. Siinä esitettiin kirkkoherranvaalin muuttamista välilliseksi siihen tapaan kuin tässä osa tästä ehdotuksesta on. Kirkolliskokous kuitenkin päätyi siihen, että kappalaisen, siis vakinaisen papin, joka ei ole kirkkoherran virassa, kappalaisen vaali muutettiin välilliseksi. Siis seurakuntaneuvosto tai kirkkovaltuusto on sen jälkeen toimittanut kappalaisen vaalin, mutta kirkkoherranvaali alkuperäisestä ideasta poiketen jätettiin silloin seurakuntalaisten välittömällä vaalilla toimitettavaksi vaaliksi. Näin tulos oli oikeastaan ihan päinvastainen kuin se, mitä lähdettiin hakemaan. Ehkä syynä silloinkin oli se, mikä tässäkin on taustalla, että äänestysprosentit kappalaisen vaalissa varsinkin isoissa seurakunnissa mutta nykyään myös kirkkoherranvaalissa jäävät varsin mataliksi. Silloin sen valinnan legitimiteettiä voidaan kyllä hyvällä syyllä problematisoida, jos äänestysprosentti jää johonkin 2—3 prosentin vaiheille, ja siitä nousee tarve hakea, niin kuin täällä jo todettiin, vaalille uutta tapaa niin, että vaaleilla valittu seurakuntaneuvosto tai kirkkovaltuusto toimittaa kirkkoherranvaalin.

Näitä ehdotuksia kirkkoherranvaalin uudistamiseksi on tuon 1989 vuoden jälkeen ollut kirkolliskokouksessa useita. Mutta kun tällainen kirkkolain muutosesityksen valmistelu kirkolliskokouksessa vaatii säännösten mukaan kolmen neljäsosan määräenemmistön, niin ehdotukset eivät ole edenneet päätöksiksi kirkolliskokouksessa, ja niin eduskunta ei ole saanut tällaista muutosta aikaisemmin käsiteltäväkseen.

Nyt tämä on täällä eduskunnassa, ja kyse on varmasti juuri tuosta määräenemmistöstä johtuen kompromissista, jossa on pyritty ottamaan huomioon erilaiset äänenpainot ja vastakkaiset näkemykset. Se, että seurakunnan valittavissa tuomiokapitulin hyväksynnällä tai kuittauksella on kaksi erilaista vaalitapaa kirkkoherranvaalissa, on minusta, henkilökohtaisesti ajattelen, jonkin verran erikoinen ratkaisu, mutta ymmärrän sen tällaisena vaikeana kompromissina, jolla on päästy asiassa eteenpäin. Toisaalta tietysti mahdollisuus valita välittömän vaalin tai kirkkovaltuuston toimittaman kirkkoherranvaalin välillä kuvastaa sitä, miten hyvin vaihteleva ja erilainen meidän seurakuntakenttämme on. Pienissä seurakunnissa maaseudulla äänestysprosentti saattaa nousta hyvinkin 50 prosentin tuntumaan, ja taas isoissa seurakunnissa se on muutaman prosentin luokkaa, ja tämä antaa tietysti erilaisen pohjan arvioida, mikä vaalitapa silloin olisi tarkoituksenmukainen.

Jukka Kärnä /sd:

Arvoisa puhemies! Puutun yhteen kohtaan tässä valiokunnan esityksessä. Se on se, että ulkomaalaiselle Suomessa asuvalle ilman kotikuntaa olevalle henkilölle tulee tämän muutoksen mukana mahdollisuus liittyä kirkkoon. Siis annetaan mahdollisuus liittyä kirkkoon. Tällainen omaehtoisuus uskonnonkin ja kirkkoon liittymisen osalta on kovasti kannatettavaa.

Edustaja Mattila omassa esittelypuheenvuorossaan totesi, että tällä autetaan myöskin kotoutumista. Totta kai autetaan kotoutumista, mutta se antaa myöskin turvallisuutta yhdellä tavalla maahanmuuttajalle, ja kaiken kaikkiaan tämä integroituminen yhteiskuntaan tapahtuu sitten varmaan paremmin tätä myöten.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Kuuntelin tässä kokeneempien seurakuntaihmisten puheenvuoroja täällä salissa. Jäin itse miettimään tuota tapaa, jolla seurakunnan pyynnöstä tuomiokapituli voisi päättää, että kirkkoherra valitaan välillisellä vaalilla, jonka toimittaisi kirkkovaltuusto tai seurakuntayhtymään kuuluvassa seurakunnassa seurakuntaneuvosto.

Tässä aiemmin edustaja, kirkkoherra Kivelä toi esille sen, että hakuprosessit ovat niin pitkiä. Jos täällä hallintovaliokunnan jäseniä on paikalla, niin mielelläni kuulisin siitä, minkälaisissa tilanteissa tätä lakia tultaisiin käyttämään, sillä kaikissa tapauksissahan nämä prosessit ovat pitkiä ja nämä edustaja Kivelän esille nostamat huolet toteutuvat. Oikeastaan kysymys on: missä tilanteessa tätä poikkeusjärjestelmää voitaisiin käyttää?

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! En ole hallintovaliokunnan jäsen, mutta yritän arvata, mikä voisi olla oikea vastaus edustaja Heinosen kysymykseen. Luulen, että se menee niin, että tämä nykyinen välillinen vaali on ensisijainen vaihtoehto. Kun kirkkoherran virka tulee vapaaksi, haettavaksi seurakunnassa, niin silloin tuomiokapituli lähtee valmistelemaan seurakunnan kanssa sitä vaalia entiseen tapaan, ellei seurakunnasta tule erityistä pyyntöä, että haluaisimmekin valita kirkkoherran kirkkovaltuuston toimesta emmekä välittömällä vaalilla.

Jos tällainen pyyntö tulee, niin tuomiokapituli sitten käynnistää oman vaalivalmistelunsa. Hakijat pitää kuitenkin tutkia ja varmasti tuomiokapitulissa jatkossakin arvioida kelpoisuudet ja muut nykyiseen tapaan, mutta sitten sen vaalin valmistelu tapahtuisi toisella tavalla kuin nykyisessä järjestelmässä. Mutta ensisijainen lähtökohta lienee ilmeisesti niin, että vaali toimitetaan nykyiseen tapaan välittömänä vaalina.

Yleiskeskustelu päättyi.

​​​​