5) Laki rikoslain 8 luvun 1 §:n muuttamisesta
Tuomo Puumala /kesk(esittelypuheenvuoro):
Herra puhemies! Kysymys on 108 kansanedustajan allekirjoittamasta
aloitteesta, jossa lapsen törkeästä seksuaalisesta
hyväksikäytöstä tehtäisiin
rikos, joka ei vanhene koskaan.
Rikoslain 8 luvun 1 §:n muuttamisessa on siis kysymys
asiasta, josta kertomiseen eivät aina aivan sanat tahdo
riittää. Lapsen törkeä seksuaalinen
hyväksikäyttö on kuin murha, josta jää henkiin.
Siinä muserretaan ihmisenä olemisen ydintä.
Lukuisat uhrit ovat olleet yhteydessä minuun tämän
lakialoitteen jättämisen jälkeen. He
ovat halunneet kertoa surullisen tarinansa. Täytyy sanoa,
että näitä kirjeitä lukiessa
kyllä aika helposti on tullut kyynel silmään,
ja ajattelin jakaa teille muutaman näistä tarinoista.
Näin kertoo Anna: " Kaikki alkoi kolme vuotta sitten,
kun ymmärsin tapahtuneen. Kärsin jatkuvasta ahdistuksesta
ja syyllisyydentunteista. Elän valtavan itseinhon vallassa.
Syytän, moitin ja soimaan itseäni kaikesta mahdollisesta,
asioista, jotka olen tehnyt väärin tai tulen mahdollisesti
tekemään väärin. Muistan vuosien
takaa tilanteita, joissa olen sanonut jonkun sanan väärällä äänenpainolla,
ja tietenkin soimaan siitä itseäni. En voi hakea
oikeutta tapahtuneelle, vaikka tiedän tekijän.
Laki suojelee miestä, joka riisti minulta jotain mittaamattoman
arvokasta, palan ihmisyydestäni."
Petra, 34-vuotias nuori nainen, kirjoitti minulle näin:
"Kaksi vuotta sitten hautajaisissa sain hysteerisen itkukohtauksen.
Ymmärsin, etten itke vain isäpuoleni poismenoa
vaan sitä, mitä hän teki minulle, kun
olin lapsi. Elämäni on ollut sen jälkeen
yhtä kitumista ja kamppailua jaksamisen kanssa. Jokainen
päivä on vaikea, parempaa päivää seuraa
huonompi."
Sirpa on 60-vuotias nainen, jota käytettiin lapsena
hyväksi. Hän kirjoittaa näin: "Elämäni
oli lähes 50 vuoden ajan taistelua päivästä toiseen, 50
vuotta pohdintaa siitä, miksi juuri minä. Olenko
syyllinen kaikkeen, kysyin itseltäni jokaisena päivänä peilin
edessä. Pääsin jaloilleni vuosia kestäneen
terapian myötä. Haluan olla vapaaehtoisesti auttamassa
muita uhreja. Tieni on kuitenkin ollut pitkä, puolen vuosisadan
mittainen. Kaikki eivät pääse jaloillensa
milloinkaan."
Herra puhemies! Annalla, Petralla ja Sirpalla on kymmeniä kohtalotovereita.
Vaikka uusi laki ei enää toisi oikeutta heille,
kohtaamani uhrit näkevät kuitenkin valoa tunnelin
päässä. Mikäli lapsena unohdettuja
ja aikuisena kärsiviä muistettaisiin, kertoisi
se sen, mitä me yhteiskuntana tällaisesta rikoksesta
ajattelemme. Se myös auttaisi tulevia uhreja kohtaamaan
tilanteensa ja nostamaan syytteen.
Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tehdään
vuosittain noin 500 ilmoitusta. Todelliset hyväksikäytön
määrät ovat kuitenkin valitettavasti
suurempia. Liian moni tragedia jää vuosiksi tai
jopa ikuisiksi ajoiksi pelkästään uhrin
itsensä kannettavaksi, kuten Annan, Petran ja Sirpan tapauksissa.
Seuraukset saattavat kuitenkin olla ihmisille tuhoisia.
Esitämme lakialoitteessamme, että lapsen törkeä seksuaalinen
hyväksikäyttö ei siis vanhenisi rikoksena
koskaan. Nykyään se vanhenee, kun uhri täyttää 28
vuotta. Syyteoikeus on enimmillään 20 vuotta.
Nykylainsäädäntö ei riitä.
Sen vuoksi vaadimme yli 100 kansanedustajan voimin, että lapsen
törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä tulisi
rikos, joka ei vanhene.
Ei nimittäin ole lainkaan tavatonta, että uhri sulkee
karmivan teon mielestään vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi
suojellakseen psyykettään. Kysymys on ihmismielen
monimutkaisuudesta. Aika moni psykiatri on aihetta tutkinut ja siitä jopa
kirjoittanut. Uhrilla ei ole koskaan helppoa. Monesti tuo asia tulee
esille vasta siinä vaiheessa, kun tekijä kuolee,
oma lapsi syntyy, tulee avioero, naimisiinmeno, joku mieltä mullistava
suuri kokemus. Se voi laukaista mielen sisäisen prosessin.
Lapsena koettu seksuaalinen hyväksikäyttö on erityisen
tuomittava rikos. Seuraukset ovat tuhoisia, kuten edellä kuvasin.
Hyväksikäyttö voi vaikuttaa minuuden
rakentumiseen, kehittymiseen, identiteetti saattaa vääristyä tai
se joutuu rakentumaan joskus jopa kokonaan uudelleen. Hyväksikäyttö voi
pahimmillaan kestää koko lapsuus- ja nuoruusajan.
Uhri voi tapahtuneen johdosta huonosti ja oireilee monella selittämättömälläkin
tavalla. Seurauksia ei aina osata yhdistää lapsuudenaikaisiin
tapahtumiin. Uhrit, joilla hyväksikäytön
kokemukset ovat olleet unohduksissa tai asiayhteyttä ei
ole ymmärretty, ovat pääsääntöisesti
30—60-vuotiaita. Syyteoikeuden vanhenemisen vuoksi
rikos joudutaan kuitenkin hautaamaan, vaikka se olisikin tullut
päivänvaloon.
Ainoa perustelu, mistä lakialoitettamme on kritisoitu,
on väite näyttöongelmasta useita vuosia
vanhojen tapausten kohdalla. Osittainhan tämä on
aivan totta. Tietysti tapauksia on joissakin tapauksissa vaikea
näyttää toteen. Herää kuitenkin
vastakysymys: Miksi syyteoikeus vanhenisi juuri silloin, kun uhri
täyttää 28 vuotta? Entäpä 29-vuotiaat
tai 30-vuotiaat uhrit? Miksi raja on vedetty juuri tähän?
Ennen kaikkea tiedossa on tapauksia, joissa hyväksikäyttöön
syyllistynyt, siis tekijä, on tunnustanut tekonsa. Syyteoikeuden
vanhenemisen vuoksi tekijää ei kuitenkaan ole
voitu asettaa vastaamaan karmaisevasta teostaan, ja tämä tietysti
sotii yleistä oikeustajua vastaan.
Murha on nykyään ainoa rikos, joka ei vanhene.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kun olen
julkisuudessa seurannut esimerkiksi Anneli Auerin tai Bodominjärven
surmien käsittelyä, ei niissäkään
tuo näyttöongelma aivan kiistatonta ole ollut.
Mitä ilmeisimmin rikokset olisivat muuten jo ratkenneet.
Yhteiskunnan arvottaessa rikoksia ajattelenkin niin, että murha
on saanut, täysin perustellusti, asemansa rikoksena, joka
ei vanhene. Lainsäädäntö on
kuitenkin aina viesti siitä, mitä rikoksia pidetään
kaikkein kamalimpina. Myös törkeä lapsen
seksuaalinen hyväksikäyttö on nostettava näiden
kamalimpien rikosten joukkoon murhan rinnalle. Kuten sanoin jo aiemmin,
kyseessä on kuin murha, josta jää henkiin.
Puhemies! Seksuaalirikoksista puhuttaessa nousee esille usein
myös niistä annettavien rangaistusten lievyys.
Miksi ne eivät voisi olla ankarampia? Emme voi tietenkään
ikinä tietää, mihin suljettujen ovien
takana tehdyt päätökset tarkalleen ottaen
perustuvat. Tekoa lieventävät seikat jäävät
usein pimentoon. Rangaistusasteikon alapäähän
sijoittuvat tuomiot sotivat kuitenkin maalaisjärkeä ja
yleistä oikeustajua vastaan.
Nykyinen rangaistusasteikko mahdollistaisi kovemmatkin tuomiot,
mikäli sen yläpää otettaisiin
käyttöön. Vähimmäisvaatimuksena
on kuitenkin oltava, että puolustuskyvyttömiin
lapsiin kohdistuvien törkeiden tekojen vähimmäisrangaistus
muutettaisiin vuodeksi vankeutta eli saman suuruiseksi kuin muista
törkeistä raiskausrikoksista. Näin on
esitetty edustaja Juvosen lakialoitteessa, joka on edennyt
jo valiokunnan käsittelyyn. Ajattelen, että aloitteemme
täydentävät hyvin pitkälti toisiaan.
Rangaistuksia korottamalla tai vanhenemisaikaa pidentämällä tehtyä ei
tietenkään saa tekemättömäksi,
eikä se tietenkään taannehtivasti auta
niitä kymmeniä, jotka ovat kertoneet tarinansa.
Se kuitenkin antaa tulevaisuudessa uhrille mahdollisuuden hakea
oikeutta asialleen. Lisäksi se kertoisi, kuinka vakavana
me tällaisia tekoja pidämme: kysymys on rikoksesta
ihmisyyttä vastaan.
Puhemies! Haluan vielä erikseen kiittää edustaja
Heinosta siitä, että olemme yhdessä lakialoitteen
tehneet ja keränneet siihen paljon nimiä. Myös
kaikkia allekirjoittaneita haluan kiittää. Tämähän
ei ole mikään hallitus- tai oppositiokysymys tietenkään,
eikä perinteisessä mielessä ajateltuna
poliittinen kysymys, vaan meitä kaikkia yhdistävä ja
meidän kaikkien omaantuntoon vaikuttava kysymys.
Kuten sanottua, aloite on saanut yli 100 kansanedustajan allekirjoituksen,
joka tarkoittaa välillisesti 2 miljoonan äänioikeutetun
suomalaisen tukea. Sen vuoksi on mielestäni asiallista, että aloite
saa vankan ja asiallisen käsittelyn valiokunnassa asiantuntijakuulemisineen,
ja tietenkin toiveeni on se, että asiasta tehdään
myös mietintö, joka tuodaan tänne suureen
saliin äänestykseen samaan tapaan kuin usean kansalaisaloitteen
kohdalla, jotka myös ovat tärkeitä tehdä.
Jari Leppä /kesk(esittelypuheenvuoro):
Herra puhemies! Näissä kahdessa lakialoitteessa
siis ehdotetaan, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttörikos
ei vanhenisi.
Hyvät kollegat! Meidän lainsäätäjinä on
syytä linjata niitä asioita, joita yhteiskunnassa
me haluamme selkeästi, yksiselitteisesti signaloida ympärillemme,
mitä tekoja emme hyväksy ja mitä hyväksymme.
Tiedän, että suomalainen oikeuskäytäntö lähtee
siitä, että vain hengen riistäminen toiselta
ei rikkomuksena vanhene. Nyt on kuitenkin aika tätä vanhaa
periaatetta päivittää ja ottaa mukaan
tähän vanhenemattomuuden periaatteeseen myös
lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vastenmielinen
rikos. Nämä tämän kuvottavan
rikoksen uhriksi joutuneet ovat vaienneet vuosikymmeniä ja
pystyneet käsittelemään asiaa vasta keski-ikäisinä,
niin kuin äsken edustaja Puumalan esimerkeistä hyvin
esille tuli. Teon vanhenemisen vuoksi tekijä ei saa rangaistusta, vaikka
hän myöntäisi rikoksen.
Lapsen hyväksikäyttö on erittäin
traumatisoiva kokemus. Usein tämä tekijä on
myös henkilö, johon lapsen pitäisi luottaa
ja johon hän voisi turvautua. Tästä syystä rikosilmoituksen
teko ei ole helppo asia, vaikka rikoksesta olisi kulunut useita
vuosia. Tyypillistä seksuaalirikoksissa on, että uhri
tuntee häpeää ja pyrkii torjumaan asian
käsittelyn. Kun vaikka pohdimme itseämme, niin ihminen
on alle 28-vuotiaana vasta aloittanut itsenäisen elämänsä.
Nuoren ihmisen elämä on täynnä muutoksia.
Hänen huomionsa keskittyy tulevaisuuden rakentamiseen eikä menneisyyden
selvittämiseen. Siksi tämäntyyppiset
rikokset ja sen kohteeksi joutuminen eivät helposti nouse
mieleen ennen tuota 28:aa vuotta.
Hyvät kollegat! Me monesti perustelemme tässä talossa
sitä, että me teemme lainsäädäntöuudistusta
sen vuoksi, että me haluamme ajantasaistaa ja tuoda nykyaikaan
meidän suomalaisten yhteistä säädöspohjaa.
Nyt on sen aika, että me muutamme lakia ja meidän
lainsäädäntöperiaatteitamme
niin, että tästä meille varmasti kaikille
yhdestä vastenmielisimmistä rikoksista, mitä ihmistä kohtaan
voi tehdä puuttumalla lapsen itsemääräämisoikeuteen,
tehdään myöskin samaan tapaan kuin hengen
riistämisestä vanhenematon rikos.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Pekka Ravi.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! "Aktin aikana äiti tuli yllättäen
paikalle ja yritti itkuisena repiä isääni
irti minusta sillä seurauksella, että isä kävi äidin
kimppuun ja paiskasi hänet voimalla ovenkulmaa vasten. Äiti
pakeni itkuisena paikalta. Isä totesi, että ’lähtipä sekin perkele
häiritsemästä’. Äitini
on tuon yhden kerran yrittänyt puuttua insestiin ollessani
kymmenvuotias. Hän on ollut käsitykseni perusteella
tietoinen isäni minulle aiheuttamasta seksuaalisesta häirinnästä,
väkivallasta ja hyväksikäytöstä sekä kaikesta
muustakin alistamisesta ja elämäni hallitsemisesta.
Jälkeenpäin ajattelen, että äiti olisi
voinut hakea ulkopuolista apua ja pelastaa elämäni.
Kaiken suunnattoman kärsimyksen jälkeen olisin
toivonut tätä." Näin kirjoitti eräs
mies Minerva Kustannuksen, Visa Kuusikallion ja Katri Kuusikallion
kirjassa "Hyväksikäytetyt — selviytyjät
kertovat".
Samassa kirjassa toisessa kohdassa kerrotaan: "Oma hyväksikäyttöni
kesti 3 vuodesta 19 ikävuoteen. Siinä tarinassa
ovat mukana myös sisareni, sukulaistyttöni, sisarentytär
ja oma tyttäreni. Poliisitutkinnat olivat ja menivät,
vanhentuneita rikoksia."
Samassa kirjassa todetaan: "Kirjoitin isälleni kirjeen
ja yritin selittää, miten hyväksikäyttö on aiheuttanut
minulle kärsimystä. Soitin perään. Isä vaikutti
pelkäävän vain sitä, olenko
ollut poliisiin yhteydessä ja joutuuko hän kuulusteltavaksi.
Olin erittäin hermostunut, mutta keräsin rohkeuteni
kysyäkseni laki-ihmiseltä, voinko nostaa syytteen,
kuullakseni vain, että asia on vanhentunut."
Arvoisa puhemies! Kun edustaja Puumalan kanssa tätä lakia
ryhdyimme reilu puoli vuotta sitten valmistelemaan, olimme yhteydessä Suomen
Delfins ry:hyn, joka on siis seksuaalisesti hyväksikäytettyjen
lasten tukiyhdistys. Heidän kanssaan istuimme alas ja kävimme
hyvin vakavan keskustelun, keskustelun, jossa oli hyvin paljon samaa
kuin tässä Minervan kirjassa "Hyväksikäytetyt — selviytyjät
kertovat", jonka ovat kirjoittaneet Visa Kuusikallio ja Katri Kuusikallio.
Olisin voinut lainata myös lukuisia, kymmeniä,
sähköpostiviestejä, joita me edustaja
Tuomo Puumalan kanssa saimme tämän lakialoitteen tultua
julkisuuteen. Ne olivat järkyttävää luettavaa.
Olemme tänään liikkeellä erittäin
vakavan asian kanssa, asian, joka on herättänyt
runsaasti keskustelua, ja esityksemme on saanut yli sadan kansanedustajan
tuen eduskunnassa. Tätä lakialoitetta
valmisteltaessa minulle jäi mieleen yksi lause, en muista,
mistä se jäi, se on lainaus, ja se kuului: "En
koskaan saa tietää, miltä tuntuu olla lapsi,
josta pidetään huolta."
Arvoisa puhemies! Pienelle tai suuremmallekin lapselle, jopa
nuorelle tehty seksuaalinen väkivalta vaikuttaa tavalla
tai toisella läpi koko ihmisen elämän.
Tuoreimmat tiedot kertovat, että rikosilmoitukset lasten
seksuaalisesta hyväksikäytöstä ovat
lisääntyneet. Muutos on erittäin merkittävä.
Kolmen viime vuoden aikana vuodesta 2009 vuoteen 2012 ilmoitusten
määrä on kasvanut lähes 50 prosenttia.
Kun vielä vuonna 2009 ilmoituksia tehtiin vajaa 1 100,
niin viime vuonna määrä oli vajaa 1 600.
Kuitenkin samaan aikaan vuosittain hyväksikäytöstä on
tuomittu käräjäoikeuksissa vain reilut
150 rikollista.
Onko lasten seksuaalinen hyväksikäyttö sitten
lisääntynyt? Sitä eivät varmasti
nämä tilastot suoraan kerro, paljasta, vahvista,
eivät varmasti myöskään kumoa.
Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Heikki Sariola totesi,
että rikosilmoitusten lisääntymisen taustalla
olisi todennäköisesti viranomaistoiminnan tehostuminen
ja asenteiden muuttuminen. Toivotaan, että tästä on
kyse, hyvä niin.
Miksi sitten niin harva ilmoitus lopulta johtaa tuomioon? Osasyynä on
varmasti näytön saamisen vaikeus, johon myös
törmäsimme tätä lakialoitetta
tehdessä. Tekijää ei osassa tapauksia löydetä,
mutta valitettavasti osa ilmoituksista on myös perättömiä.
Erityistason seksuaaliterapeutti Maaret Kallio kiteyttää seksuaalisen
hyväksikäytön näin: "Seksuaalinen
kaltoinkohtelu, hyväksikäyttö ja väkivalta
voivat olla esimerkiksi katsomaan pakottamista, kuuntelemaan pakottamista,
koskettamista vastentahtoisesti, seksuaalista painostusta tai nöyryyttämistä,
pakottamista suu- tai käsiseksiin tekevänä tai
vastaanottavana osapuolena sekä pakottamista yhdyntään.
Seksuaalisen väkivallan kohteeksi voi joutua kuka tahansa:
lapsi, aikuinen, vanhus, mies, nainen, tyttö tai poika",
terve tai sairas.
Kallio kirjoittaa myös: "Usein seksuaalisen hyväksikäytön
uhriksi joutunut kokee tapahtumista syyllisyyttä ja häpeää,
mikä estää kertomasta asiasta ulkopuolisille
tai hakemasta itselleen apua. Seksuaalinen hyväksikäyttö etenee usein
pienin askelin, jolloin sen tunnistaminen hyväksikäytön
edetessä ja aikana on vaikeampaa. Jälkikäteen
hyväksikäytön päätyttyä moni uhreista
kokeekin osasyyllisyyttä ja pelkää syyttä,
että on itse aiheuttanut tai osallistunut tapahtumiin tietoisesti.
Seksuaalisen hyväksikäytön kokemusten
käsitteleminen vaatii uhrilta paljon, minkä vuoksi
niitä pyritään usein väkisin
torjumaan ja unohtamaan siinä onnistumatta."
Lainaus jatkuu: "Seksuaalinen hyväksikäyttö ja
väkivalta rikkovat jokaisen ehdotonta itsemääräämisoikeutta
omaan seksuaalisuuteen ja omaan kehoon. Toisen seksuaalisuuden hyväksikäyttäminen
viiltää erityisen syvältä ihmisyyttä,
luottamuksen ja turvallisuuden tunteita sekä herkkää seksuaalisuutta.
Seksuaalinen hyväksikäyttö on aina vakavasti
otettava rikos, jota ei tule koskaan vähätellä eikä syyllistää uhria.
Alaikäiseen kohdistunut seksuaalisen väkivallan
teko on sekä rikosasia että lastensuojelullinen
asia, josta on aina ilmoitettava lastensuojeluviranomaisille. Sekä lastensuojelua
että poliisia voi konsultoida myös nimettömästi."
Näin siis seksuaaliterapeutti Maaret Kallio vakavaa aihetta
käsitteli.
Arvoisa puhemies! Surullista on sekin, että moni, siis
pelon tai muun takia, vaikenee seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja
myöhemmin, kun ehkä olisi rohkeutta ja jaksamista
asiaa viedä eteenpäin, asia jää,
koska rikos on vanhentunut. Siis murha, josta on jäänyt
henkiin, on rikoksena vanhentunut. Myös tieto saatavasta
tuesta on usein vajavaista, vaikka aiheen parissa tehdään usealla
taholla hyvää työtä, kuten muun
muassa Delfins ry:ssä. Tässä pitääkin
antaa kaikki tuki tulevaisuudessa uhrille. Tieto siitä,
että vanhemmille ei tule oikeudenkäyntikustannuksia,
on ollut osassa tapauksia syy, että lapsi tai nuori ei
ole lähtenyt viemään tapausta eteenpäin.
Arvoisa puhemies! Toivon, että lakialoitteemme saa
yli sadan kansanedustajan allekirjoittamana sen arvoisen kohtelun
kuin sille kuuluu. Lapsen hyväksikäyttö on
kuin murha, josta jää henkiin.
Esityksessä esitämme rikoslain 8 luvun 1 §:n muuttamista
seuraavaksi: "Syyteoikeuden vanhentuminen. Oikeus syyttää rikoksesta,
josta säädetty ankarin rangaistus on elinkautinen
vankeus, ei vanhennu." Ja muutos: "Sama koskee oikeutta syyttää lapsen
törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä."
Ja haluan alleviivata, että edustaja Tuomo Puumalan ja
minun tekemä lakialoite eroaa tässä edellä esitellystä lakialoitteesta 29/2013
(Jari Leppä ym.).
Arvoisa puhemies! Toivon, että vakava asia otetaan
vakavasti.
Kari Tolvanen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tämä edustajien Puumala
ja Heinonen lakialoite on mielestäni lähtökohtaisesti
aivan hyvä. Olen täysin samaa mieltä,
että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on
eräänlainen murha ja Suomessa valitettavasti,
kuten olen sanonut, pedofiili saa pienet sakot ja uhri elinkautisen.
Näinhän se on.
Itse en ole kyllä nimeä tähän
aloitteeseen laittanut sen takia, että näen tässä sellaisia
ongelmia, että tämä laki toteutuessaan
kääntyisi ehkä jopa uhreja vastaan. Perustelen
sitä tässä vähän myöhemmin. — Tämä on
ihan hyvä tämmöisenä moraalisena
lainsäädäntönä, että me
emme hyväksy täällä tämmöisiä lapsen
seksuaalisia hyväksikäyttöjä,
ja tämä osoittaa teon moitittavuutta. Olen samaa
mieltä. Lepän aloitteessakin tämä hyvin
tuotiin esiin.
Mutta sitten kun mennään tähän
käytäntöön: Kun poliisissa työskentelin
ja olin semmoisen yksikön johtajana aika pitkään
ja sitä ennen tutkijana yksikössä, jossa
käsiteltiin muun muassa seksuaalirikoksia ja myös
henkirikoksia eli murhia. Se oli yksikkö, jossa tutkittiin — ja
tutkitaan edelleen — Suomen suurimmat määrät
lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä ja
myös henkirikoksia ja muita. Nyt tämä käytäntö siellä on
hieman toisenlaista kuin jos katsotaan tätä asiaa
teoriassa. Minä olen tavannut hyvin paljon näitä ihmisiä,
tämänkaltaisia ihmisiä, joiden kirjeitä ja
kertomuksia te luitte, ja nähnyt sen ihmisen hädän kasvoista,
niin että minä en missään tapauksessa sitä väheksy,
ja se on otettava vakavasti. Mutta minä en oikein usko,
että tällä rikoslain muutoksella saadaan
siihen parannusta.
Tässä on kaksi asiaa, mitkä haluan
nostaa esille: tämä näyttöongelma,
johon tuossa viitattiin aikaisemmin, myös nämä resurssit,
sekä myös tämän tekijän
vaarallisuus.
Ensinnäkin tämä näyttöongelma.
Sanonta kuuluu: "Kulunut aika on paennut totuus". Tosiasia on, kun
näitä vanhoja tapauksia poliisillekin tulee ilmi,
että näillä rikoksen uhreilla ymmärrettävistä syistä on
vain hataria muistikuvia tapahtuneesta ja ne ovat tulleet paljon
myöhemmin. Niitä ei missään
tapauksessa pidä väheksyä, ne varmaan
pitävät paikkansa, mutta kun sitä aletaan
miettiä näyttökysymyksenä, niin
täytyy sanoa, että vuosikymmenen takaiset hatarat
muistikuvat ovat näyttönä äärimmäisen
heikkoja, kun valitettavasti usein mitään muuta
näyttöä siihen asiaan ei juurikaan saada.
Tässä on usein verrattu murhaan tätä tapahtumaa,
niin kuin se moraalisesti sama onkin, mutta sitten jos ajatellaan
näytön puolesta, niin murhassa on kuitenkin useimmiten
se ruumis, josta saa aika paljon näyttöä,
sekä teknistä näyttöä mutta useimmiten
on myös taktista näyttöä. Tässä on heitetty
Auerit ja Bodomit peliin ja sanottu, että niissäkin
on vaikea tutkia. Todella on vaikea tutkia ja selvittää.
Vaikka niissä on todistajia ja niissä on teknistä näyttöä,
se on vaikeata. Sitten kun ajatellaan tapausta, jossa on uhrin hajanaisia muistikuvia
vuosikymmenten takaa, mitkä varmaan pitävät
paikkansa, niin milläpä ne saat näytöksi.
Siinä on todella isoja ongelmia.
Nythän pari vuotta sitten rikoslain vanhentumispykäliä muutettiin
nimenomaan näiden seksuaalirikosten osalta, jotka ovat
kohdistuneet alaikäiseen ihmiseen. Siihenhän tuli
se 10 vuoden lisä suhteessa siihen, kun uhri täyttää 18
vuotta. Eli ne vanhentuvat aikaisintaan, kun uhri on täyttänyt
28 vuotta. Toki tämän törkeän
hyväksikäytön vanhentumisaika on 20 vuotta,
sekin kannattaa muistaa, se on jo aika pitkä. Jos 16-vuotiasta käytetään
hyväksi, niin se on kyllä sitten 20 vuotta siitä eteenpäin.
Niin että ne ovat aika pitkät, ja muutoksia siihen
lainsäädäntöön on tullut.
Tässä on myös semmoinen juttu, että ilman muuta
tämmöinen ihminen, joka on kokenut seksuaalista
väkivaltaa nuorena, lapsena, kaipaa tukea, mutta se, saako
sitä tekijää rikosoikeudelliseen vastuuseen,
voi olla aika vaikeaa. Kuten näissä esimerkeissä kerrottiin,
että tekijä on jo kuollut, silloin maallinen oikeus
häntä ei enää tavoita. Jos uhri
on 60-vuotias, niin tekijä mitä ilmeisimmin on
jo 80-vuotias, suunnilleen, ja täytyy sanoa, että hän
ei ole enää niin vaarallinen muille. Se ei poista
sitä, etteikö hänen pitäisi
joutua vastuuseen, mutta pedofiilithan useimmiten toistavat tekonsa
ja pedofiili on vaarallisimpana nuorena, jolloin tähän
asiaan reaaliaikaisesti pitäisi puuttua.
Tässä on nyt sitten semmoinenkin juttu, että jos
nämä seksuaalirikostutkijat, niitä ei
Suomessa kovin paljon ole, pannaan tutkimaan näitä vanhoja
tapauksia, niin se on pois reaaliaikaisesta tutkinnasta. Minun mielestäni
meidän pitäisi satsata entistä enemmän
reaaliaikaiseen tutkintaan. Eli kun me saamme jonkun lapsen hyväksikäyttäjän
pysäytettyä heti, niin me pelastamme sillä kymmeniä ellei
jopa satoja lapsia. Tämmöistä reaaliaikaista
tutkintaa nykypäivänä pitää tehdä etenkin
netissä. Siinä olisi paljon lainsäädännössä kehitettävää,
miten sitä pystyisi estämään,
että pedofiilit käyttävät lapsia
hyväkseen netissä, koska pedofiilit uusivat sen
rikoksensa, jos heitä ei saa kiinni.
Elikkä minäkin olen peräänkuuluttanut
nimenomaan sitä, että pitää saada
kovempia rangaistuksia, nimenomaan minimirangaistuksia. Olen jopa
tehnyt lakialoitteen, että lapsen seksuaalisen hyväksikäytön
minimirangaistus nousisi perusrikoksen kohdalta vuoteen ja törkeän
kahteen vuoteen. Tällöin rangaistukset kauttaaltaan kovenisivat.
Siinä olisi nimenomaan sellainenkin pointti, että toki
se tekijä on silloin vankilassa eikä hyväksikäytä lapsia,
mutta hänet voitaisiin panna tämmöiseen
Stop-ohjelmaan, jolla seksuaalirikollisia, ainakin osa, pystytään
parantamaan, ja jos ei pystytä, niin sen jälkeen
sitten yhteiskunnan mielestäni täytyy miettiä entistä kovempia
toimia aina kemialliseen kastraatioon asti, mutta se on toinen juttu.
Joten me olemme kaikki samaa mieltä tästä, että nämä lapseen
kohdistuvat seksuaalirikokset ovat tuomittavia ja ne ovat murhan
tasoisia rikoksia, mutta näistä menettelytavoista
olen eri mieltä. Kuten sanoin, jos nämä tutkijat
pannaan tutkimaan ikivanhoja juttuja, joidenka selvittämismahdollisuus
on heikko, se on pois tästä päivittäistutkinnasta
ja pedofiilejä entistä enemmän on valloillaan.
Poliisin tietoon tulleiden lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten
määrä on jatkuvasti lisääntynyt.
Se on tavallaan hyvä juttu: piilorikollisuus häviää.
Olen samaa mieltä kuin Heikki Sariola, että siinä on
monta syytä: asenteet ovat muuttuneet, viranomaistoiminnassa
yhteistyö on lisääntynyt ja poliisin
toimintatapa on muuttunut. Poliisi tekee nykyisin nimenomaan tämmöistä niin sanottua
paljastavaa tutkintaa. Se ei jää odottamaan, että joku
tulee tekemään ilmoitusta, vaan se koettaa löytää pedofiilejä ja
heidän uhrejaan useimmiten verkossa ja onnistuu siinä suht
hyvin nykypäivänä. Elikkä tähän
pitäisi ehdottomasti panostaa entistä enemmän.
Tai sitten, jos meillä olisi valtaa, niin, mikä ettei,
lisättäisiin tutkijoiden määrä niin
paljon, että näitä vanhentuneitakin juttuja
voitaisiin tutkia ja lakia muuttaa. Mutta täytyisi vain
olla sitten varma, ettei tehdä nollatutkimuksia, koska
se, joka näitä seksuaalirikoksia päivittäin
tutkii, kyllä näkee, missä jutuissa on
menestymisen mahdollisuus rikosoikeudellisesti. Uhri tarvitsee aina apua,
ja siihen pitää nimenomaan panostaa.
Arvoisa herra puhemies! Toistan ehkä vielä itseäni
tässä, että en missään
tapauksessa niinkään ole vastustamassa tätä lakialoitetta,
mutta minulla olisi toisenlaiset keinot puuttua näihin
seksuaalirikoksiin ja niiden ennaltaehkäisyyn. Toivoisin
enemmän tämmöistä reaaliaikaista
toimintaa kuin vuosikymmenten takaista toimintaa — monestakin
syystä — koska jos me saamme tänään pysäytettyä jonkun
pedofiilin, meidän ei tarvitse enää 30
vuoden kuluttua tutkia näitä tekosia, niin että siihen
pitää panostaa.
Arvoisa herra puhemies! Tästä huolimatta en missään
tapauksessa todellakaan tyrmää tätä aloitetta,
ei pidä ymmärtää tätä asiaa
väärin, vaan ehkä menettelytavoista meillä on
pieniä näkemyseroja.
Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Arvostan todella paljon edustaja Tolvasta
niin kansanedustajana kuin ansiokkaana poliisina ja rikosten tutkijana.
Meillä kuitenkin nämä hyväksikäytetyt
lapset, jotka aikuisina siihen heräävät,
ovat itse halunneet, että asioita voitaisiin viedä eteenpäin,
niin kuin osoittavat nuo esimerkit, joita edellä toin.
On myös tapauksia, joissa on tunnustus, jossa henkilö on myöntänyt
tehneensä lukuisia tällaisia julmia tekoja, ja
tapauksia, joissa on todistajia ja silminnäkijöitä,
ja ne ovat jääneet kiinni siitä, että rikos on
vanhentunut eikä niitä ole voitu viedä eteenpäin.
Itse pidän tärkeänä, että viesti
niille, jotka tällaisia sairaita tekoja tänä päivänä tai
tulevaisuudessa tekevät, on selvä: siitä tuomitaan
loppuun asti ja ne voidaan tutkia koska tahansa. Sen viestin pitää olla
selvä, mutta viestin pitää olla selvä myös
niille, jotka ovat joutuneet joskus tällaisen rikoksen
uhriksi, että ne asiat voidaan selvittää vielä vuosienkin
jälkeen.
Tuomo Puumala /kesk(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Kiitoksia edustaja Tolvaselle arvokkaasta puheenvuorosta
ja analyyttisestä sellaisesta. Ajattelisin kuitenkin tuosta näyttöongelmasta
sillä tavalla, että jos on selkeää ja
selvää, että kysymys on todella hatarista muistikuvista,
niin ei kai siihen kovin paljon resursseja silloin ole mahdollistakaan
käyttää. Ajattelisin jotenkin niin, että silloin
syytettä ei nosteta eikä tämmöinen
prosessi lähde liikkeelle. Jos sen sijaan tämmöisessä vanhemmassakin tapauksessa
näyttö on vahvaa ja kiistatonta ja pitää sisällään
jopa tekijän tunnustuksen, niin tällaisissa tilanteissa
näitä asioita voitaisiin viedä eteenpäin.
Ongelmahan on se, että monesti nuo asiat tulevat juuri
tuossa kolmenkympin kynnyksellä, isojen elämänmurrosten,
avioliiton tai avioeron tai lapsen syntymän myötä,
vasta mieleen, ja se puoltaa sitä, että myös
siinä tilanteessa, esimerkiksi kun tekijä tunnustaa
teon, voitaisiin tuo syyte nostaa.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Sitten jatketaan puhujalistasta.
Eeva-Maria Maijala /kesk:
Arvoisa puhemies! Kiitos näistä tehdyistä lakialoitteista.
Nythän on todellakin kyse rikoslain 8 luvusta elikkä syyteoikeuden
vanhenemisesta. Näissä kummassakin esityksessä,
ensinnäkin Puumalan ja Heinosen esityksessä, esitetään
törkeän seksuaalisen hyväksikäytön
syyteoikeuden vanhenemisajan poistamista, ja taas Lepän
esitys on hieman laajempi. Siinä esitetään
vanhenemisajan poistamista sekä törkeän
seksuaalisen hyväksikäytön että perustekomuodon
osalta, elikkä myös perustekomuodon osalta.
Molemmat näistä esityksistä ovat
minun mielestäni ehdottomasti kannatettavia. Minä olen itse
allekirjoittanut molemmat aloitteet. Juuri niin kuin tuossa äsken
tuli keskustelussa esille, kyse on viestistä. Vanhenemisajan
poistaminen on ennen kaikkea viesti lainsäätäjältä,
että näitä tekoja pidetään äärimmäisen
vakavina ja paheksuttavina.
Itse jätin vähän aikaa sitten — ja
oli käsittelyssä viime viikolla muistaakseni — oman
lakialoitteeni raiskausrikosten rangaistusasteikon koventamisesta.
Eli mennään rikoslain 20 lukuun ja varsinaiseen
raiskausrikoksia koskevaan lukuun, jossa lasten seksuaalinen hyväksikäyttökin
on varsinaisena rikoksena sitten käsitelty. Puhuin raiskauksesta
ja törkeästä raiskauksesta sekä lievästä raiskauksesta
siinä omassa aloitteessani.
Tässä omassa aloitteessani muistutin suomalaisessa
oikeusjärjestelmässä tapahtuneesta kehityksestä.
Pitkän aikaa seksuaalirikoksia tarkasteltiin ensisijaisesti
väkivaltarikoksina, siis sellaisina perinteisinä väkivaltarikoksina,
joissa aiheutettiin kipua, ruumiinvamma tai ainakin vapaudenriisto,
ja rikoksen paheksuttavuus riippui huomattavalta osin siitä,
missä määrin näitä elementtejä sisältyi
seksuaalirikokseen, eli mitattiin väkivallan määrää.
Nykyään on ymmärretty, että vaikka
lyömistä, aseella uhkaamista tai pitkäaikaista
vapaudenriistoa ei seksuaalirikokseen sisältyisikään,
jo se teko, tahdonvastainen seksuaalinen teko, voi murskata ihmisen
koko lopuksi ikää.
Lakialoitteita käsiteltäessä meidän
on toki muistettava, että kovin monia rikoksia nämä vanhentumisajan
muutokset eivät tuo tuomiolle. Niin kuin oli puhettakin,
kyse ei ole välttämättä kovin
monesta tapauksesta vaan viestistä. Kun aikaa teosta kuluu,
todistelu luonnollisesti vaikeutuu varsinkin lääketieteellisten
todisteiden osalta, ja valitettavan usein seksuaalirikosten uhrit
uskaltavat puhua vasta sitten, kun tekijä on jo kuollut,
niin kuin näissä esimerkkitapauksissa oli tapahtunut.
Kuitenkin näiden tekojen hirvittävyys puhuu sen
puolesta, että vanhentumisaika tulee poistaa. Eli käytännössä tuomio
on mahdollista antaa niin kauan kuin syylliseksi todettu tekijä on
oikeustoimikelpoinen eli lähinnä niin kauan kuin
on hengissä tai täysissä järjen
voimissa.
Edustaja Lepän aloitteessa viitattiin juuri tällaiseen
oikeustapaukseen, jossa törkeä seksuaalirikosten
sarja oli tapahtunut ja riittävä näyttö saatiin
mutta vanhentumista koskevan sääntelyn vuoksi
tuomio jäi langettamatta. Hirvittävää ajatella
tätä uhria, joka on joutunut käymään
läpi epäilemättä tuskallisen
oikeusprosessin, jonka tuloksena on ollut vapauttava tuomio muotoseikan
vuoksi, vanhenemisajan vuoksi.
Samalla on mietittävä tietysti sitä,
olisiko vanhentumisaikojen poisto ulotettava vielä näitä esitettyjä rikoksia
laajemmaksi. Kun seksuaalinen väkivalta kohdistuu lapseen,
on se hirvittävimpiä rikoksia, mitä on
ylipäätään olemassa. Mutta myös
aikuiseen kohdistunut törkeä seksuaalirikos tai
hyvin vaikea pahoinpitely, vaikkei siinä olisikaan mukana
seksuaalista elementtiä, voi jättää samanlaiset
henkiset traumat loppuiäksi.
Nykyisellään ja myös lakialoitteiden
hyväksymisen jälkeen ne rikokset, joista maksimirangaistus
on elinkautinen, eivät vanhene. Näitä kyseisiä rikoksia
ovat rikoslaissamme — siis jotka eivät vanhene — joukkotuhonta,
rikos ja törkeä rikos ihmisyyttä vastaan,
sotarikos ja törkeä sotarikos, törkeä maanpetos,
törkeä vakoilu, törkeä valtiopetos,
murha ja erilaiset terrorismirikokset. Eivätkö ainakin
kaikkein törkeimmät seksuaalirikokset ja kenties
kaikkein pahimmat muut väkivaltarikokset kuuluisi näiden
rikosten joukkoon? Kun tässä aikaisemmin käytettiin
hyvin termiä "murha, josta jää henkiin",
niin ainakin minun käsitykseni mukaan meidän oikeusjärjestyksessä murha,
josta jää henkiin, on ihan vastaava teko kuin
pelkkä murha.
Arvoisa puhemies! Helposti voidaan sanoa, että vanhentumisaikojen
jatkaminen lisää myös niin sanotusti
väärien ilmiantojen mahdollisuutta. Totta onkin,
että erilaisissa kosto- ja perheriitatilanteissa
voidaan tehdä todella julmia perättömiä syytöksiä.
Perheessä riitatilanteessa tapaukset voivat olla todella
pahoja. Tätä ei pidä unohtaa, mutta oikeusjärjestelmäämme
on jatkuvasti kehitettävä niin, että voimme
luottaa entistä varmemmin tuomioistuinten ratkaisujen oikeellisuuteen.
Vielä kerran kiitokset, ja kannatan tehtyjä esityksiä.
Leena Rauhala /kd:
Arvoisa puhemies! Kannatan myös tätä edustaja
Puumalan aloitetta, jonka olen itsekin allekirjoittanut. On ollut
erittäin hyvä kuunnella nyt tässä nämä hyvin
asiantuntevat puheenvuorot ja nähdä, että tähän
asiaan on monta eri näkökulmaa.
Mutta siitä, mikä tässä edustaja
Puumalan aloitteen ihan ensimmäinen lause näissä perusteluissa
on, että lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö on
kuin murha, josta jää henkiin — siis samoin
myös edustaja Heinoselle, te olette tämän
aloitteen tehneet — minä kyllä ajattelen näin,
että kun nämä asiat, tällä tavalla
kuin ne täälläkin on jo ilmaistu, on
nyt tuotu meidän eteemme ja kun meissä on varmaan
monta sellaista, jotka ovat tässä työssä olleet
tuolla eri järjestöjen tai yhteisöjen
sisällä, joissa on näitä ongelmia
kohdattu ja nähty se todellisuus, minkälainen
vamma tämmöisestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä voi
syntyä, niin minä näen, että kyllä meillä päättäjillä on
ei pelkästään oikeus vaan velvollisuus
tehdä jotakin tälle asialle. Tekoa ei saada tekemättömäksi.
Mutta mitä tässä salissa eduskunnan kautta
voidaan tehdä, menemättä nyt sen syvemmälle
tässä: näen sen, mitä edustaja
Puumalakin sanoi, että koska tässä on yli
130 allekirjoittajaa, tämä ainakin etenisi nimenomaan
mietintöön saakka ja tämä voisi
tulla tähän saliin käsittelyyn, koska
silloin voidaan olettaa ja uskoa, että siihen saadaan asiantuntijoitten
eri näkemykset myös, ja sitten täällä voidaan
keskustella ja päättää siitä.
Näkisin sen perustelun, että jo pelkästään
se, että saadaan viesti siitä, että näitten
uhrien on mahdollisuus tämä asia nostaa vielä esille,
on jo yksi apukeino, ja silloin sitten sen jälkeen tulee se,
millä tavalla poliisi ynnä muut tutkijat lähtevät
rikosta käsittelemään. Minä toivoisin,
että meillä olisi semmoiset tuomioistuimet, jotka pystyisivät
asiantuntevasti nämä käsittelemään
ja viemään tätä eteenpäin,
ja myös, ettei tämä olisi pois tästä reaaliaikaisesta
lainsäädännöstä, mitä tarvitsee
tehdä sitten pedofiilien ynnä muitten kanssa:
totta kai myös siihen täytyy paneutua.
Jukka Kärnä /sd:
Arvoisa puhemies! Molemmat lakialoitteet ovat erittäin
kannatettavia. Kyllä se niin on, että meidän
tässä talossa pitää toimia yhteiskunnan
moraalin lipunkantajina. Tällaisia tekoja ei ensinnäkään
tule sallia, ja tämä esitetty malli, että tällaisissa
lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja
lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön
tapauksissa syyteoikeus ei vanhenisi, on minun mielestäni
ihan kannatettava asia kaiken kaikkiaan, koska teosta jää se
elinikäinen trauma ja vielä niin, että usein
se tekijä on henkilö, johon lapsen pitäisi
pystyä luottamaan ja turvautumaan.
Minun mielestäni edustaja Tolvanen aprikoi erittäin
asiantuntevasti näitä poliisin käytännön toimia
siinä tilanteessa, kun tämä laki on tullut voimaan.
Tässä asiassa on varmasti monta kanttia, ja edustaja
Tolvasen näkökulma on siihen yksi: kaikki, mitä hän
puhui, on ihan oikein, missään nimessä en
yhtään vähättele enkä arvostele sitä.
Kyllä se näyttö tietenkin monessa tilanteessa
on vaikea, mutta kuten edustaja Puumala myöskin totesi,
niin jos näyttö on hatara, silloin syytekynnys
todennäköisesti ei ylity. Kyllä minun
mielestäni tähän asiaan pitää puuttua
niin kuin nyt on puututtu. Itse olen myöskin allekirjoittanut
tämän lakialoitteen, ja se lähtee käsittelyyn.
Minä toivon ihan oikeasti, että se tulee tänne
isoon saliin takaisin ja saadaan tämä laki myöskin
jollain aikataululla voimaan.
Tuula Väätäinen /sd:
Arvoisa puhemies! Ennen kuin tulin eduskuntaan, tein työtä 20
vuotta psykiatrian puolella ja hoidin tietysti sinä aikana
myös hyväksikäytön uhreja mutta
myös tekijöitä. Tästä syystä en
omassa puheenvuorossani puhu esimerkeillä vaan yleisesti
tästä asiasta. Minä kannatan näitä molempia
lakialoitteita. Nämä ovat tavattoman tärkeitä ja
kuuluvat nimenomaan nyky-yhteiskuntaan, jotta me vakavasti otamme
kantaa siihen, mitä ihmisille voi tehdä.
Minä ymmärrän edustaja Tolvasen perusteet poliisien
työstä ja rikostutkinnasta, koska omassa työssäni
olen aikaisemmin törmännyt siihen, että todisteitten
löytäminen, näytön etsiminen
ja todentaminen ei ole helppoa silloinkaan, kun tapauksesta on kulunut
vähemmänkin aikaa kuin vuosikymmeniä.
Ne oikeusprosessit ja selvitysprosessit ovat uhrille tavattoman
vaikeita. Minä sen kokemuksen perusteella, mikä minulla
on, sanon, että hyväksikäyttö jättää ihmisen
mieleen ikuisen jäljen. Vaikka olisi kuinka hyvä terapia, kuinka
hyvät tukitoimet, niin sitä jälkeä ei
pystytä ihmisen mielestä poistamaan. Sen kanssa
monet oppivat elämään, mutta se vaikuttaa
arkeen, ihmissuhteisiin, omaan itseen, kokemukseen, useimmiten tietysti
naiseuteen, mutta uhreja ovat myös pienet pojat. Sen takia
tätä voi verrata murhaan.
Tässä yhteydessä olen jo vuosia sitten
puhunut silloisille oikeusministereille, pitäisikö meillä synnyttää keskustelua
siitä, kuinka me suhtaudumme siihen lähipiiriin,
useimmiten siihen toiseen vanhempaan, joka on tiennyt hyväksikäytöstä mutta
ei syystä tai toisesta ole tehnyt mitään.
Aika moni uhri myöhemmin kokee sen niin, että toinen
vanhempi "hyväksyi" sen teon, koska hän ei siihen
puuttunut. No, minulle on vastattu tähänkin kysymykseen,
että kun se näyttö on niin vaikeata.
Miten todennetaan, että se toinen vanhempi, aikuinen, on
todella tiennyt asiasta mutta ei tietoisesti ole toiminut katkaistakseen
tätä kierrettä? Mutta siitä huolimatta,
että se näyttö on vaikeata, minusta tästä pitäisi
keskustella, koska eihän se voi olla niin, että jos
perheessä tapahtuu sellainen asia, että toinen
vanhempi käyttää hyväkseen esimerkiksi
lapsia, niin toinen tietäen vuosikaudet elää siinä samassa
perheessä eikä auta lasta riittävästi.
Kun on kyse rikoksesta, rikoksesta ihmisyyttä vastaan — voi
sanoa, että oikeastaan tavallaan sillä teolla
pilataan lapsen elämä, osan elämä suuremmalta
osin, osa selviää erilaisten tukitoimien avulla
paremmin — niin ei voi katsoa sivusta sitä, että joku
aikuinen antaa sen tapahtua tieten. Minä tiedän,
että tämä on vaikea asia perheille ja
niille vanhemmille, jotka ovat tahtomattaan osallisia tällaiseen
tilanteeseen, mutta siitä huolimatta, että aiheutan
heille mielipahaa puhumalla tästä, niin sanon,
että sen lähipiirin vastuuta täytyy selvittää tässä samassa
yhteydessä, kun puhutaan tästä laista
hyväksikäytön muuttamiseksi siten, että se
ei vanhene koskaan.
Minusta tuntuu, että hyväksikäyttö on
sellainen asia, josta ei kukaan ulkopuolinen kykene ymmärtämään,
mitä se saa aikaiseksi, vain ne, jotka ovat sen kokeneet.
Sen takia kiitän siitä, että eduskunnassa
on niin valtavan iso joukko lähtenyt tukemaan niitä ihmisiä,
jotka eivät ole pystyneet pitämään
puoliaan tässä yhteiskunnassa tähän
mennessä.
Oikeusprosesseista sanon vielä sen verran, kun olen
niitäkin tietysti potilaitteni kautta seurannut, että ne
prosessit ovat tavattoman vaikeita ja vaativia. Olkoonkin, että tuomio
olisi juuri sellainen kuin mikä on oikeus tätä uhria
kohtaan, niin siitä huolimattahan on tavattoman vaikeata prosesseja
viedä läpi. Mutta erityisen vaikeita ne ovat silloin,
jos oikeusprosessiin lähdetään ja se tuomio
on, että näyttöä ei ole, vaikka
uhri, lähipiiri, hoitavat työntekijät,
terapeutit pystyisivät selvästi näkemään,
että todella tämä on tapahtunut, mutta
rikosoikeudellisesti ei löydetä riittävästi
näyttöjä. Se tilanne on näille
uhreille tavattoman vaikea. Tässä nyt tullaan
sitten siihen, että jos teosta on hirvittävän
pitkä aika eikä ole riittävän
tarkkoja muistikuvia tai todistajia tilanteesta, niin olivatpa ne
terveydenhuollon viranomaisia tai juristeja, jotka lähtevät
ihmisiä tukemaan näihin oikeusprosesseihin, niin
täytyy olla ihmisille myös rehellinen, jos niitä näyttöjä ei
riittävästi löydy.
Lopetan, arvoisa puhemies, siihen, että toivon, että tämä lakiehdotus,
kun se toivon mukaan hyväksytään täällä salissa,
ei johda siihen, että näitten ihmisten elämänkokemuksilla
ja vaikeuksilla ryhdytään käymään
juristisotaa ja taloudellisesti sitten myös rankaisemaan
näitä uhreja, varsinkaan silloin, jos oikeusprosessi
ei voi tuottaa sitä tulosta, mikä olisi näille
uhreille oikeudenmukaista.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! "Miehelle ehdollista ja sakot useista hyväksikäytöistä".
Yle: "Opettaja sai ehdollista lasten hyväksikäytöstä — tuomiossa
kaksi lieventävää seikkaa". "Ehdollista
lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä,
teini oli asunnossa viisi päivää". "Opettajaopiskelijalle
ehdollista lapsen hyväksikäytöstä".
"Törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja
seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdollista".
"13-vuotiaan hyväksikäytöstä ehdollista — ei ’kokonaisuutena
törkeä teko’". "Lapsen seksuaalisesta
hyväksikäytöstä ehdollista vankeutta".
Haluan tässä keskustelussa samalla nostaa esille
jälleen kerran myös seksuaalirikosten tuomiot.
Annan näin tukeni edelleen käsittelyssä olevalle
edustaja Kari Tolvasen lakialoitteelle 33/2011, jossa esitetään,
että lapsiin kohdistuneiden seksuaalisten hyväksikäyttöjen
vähimmäisrangaistuksia korotetaan samoiksi kuin
raiskausrikoksista.
Vuonna 2011 annetuissa raiskaustuomioissa vain vähän
yli puolessa tekijä sai ehdottoman vankeusrangaistuksen,
loput selvisivät ehdollisella. Ja kyllä pysähdyttävä tosiseikka
on sekin, että esimerkiksi vuosina 2007—2009 seksuaalisesta
hyväksikäytöstä tuomittiin meidän
maan käräjäoikeuksissa vankeuteen harvemmin
kuin petoksesta ja väärennöksestä.
Tänä keväänä Helsingin
Sanomat kirjoitti tapauksesta, jossa rikollinen kyllä tuomittiin
10 vuoden ja 4 kuukauden vankeuteen, mutta rangaistuksen pituuteen
tässä tapauksessa vaikutti se, että rikollinen,
rikoksen tehnyt henkilö, oli ehdonalaisessa vapaudessa,
ehdonalaisessa vapaudessa vastaavista teoista, kun hän
näitä teki. Kyseinen henkilö oli Helsingin
Sanomien mukaan tuomittu vastaavista teoista Helsingin hovioikeudessa
3 vuoden ja 3 kuukauden vankeuteen vuonna 2007, ja suomalaisen tavan
mukaan hän oli ehdonalaisessa vapaudessa huhtikuussa 2008 ja
uusi rikoksensa ehdonalaisen aikana. Rikoskokonaisuudessa oli 40
asianomistajaa, jotka olivat tekoaikana 13—17-vuotiaita.
Näitä viestejä tuli lukuisia, tämänkin
suuntaisia, kun edustaja Tuomo Puumalan kanssa teimme tätä nyt
käsittelyssä olevaa lakialoitetta. Oli pysähdyttävää,
kun isä taikka äiti — pääsääntöisesti
ne olivat vanhempia, jotka ottivat yhteyttä — kertoi
näistä tapauksista, joissa heidän lastaan oli
ryhdytty netissä houkuttelemaan, ja sen jälkeen
tapaukset olivat menneet tämänkin kertomuksen
mukaisesti. En tiedä, oliko kyseinen henkilö näissäkin
rikoksissa osallisena.
Käräjäoikeuden mukaan tuomittu syyllistyi lukuisiin
lapsen seksuaalisiin hyväksikäyttöihin ja
törkeisiin lapsen seksuaalisiin hyväksikäyttöihin.
Mies tuomittiin myös lukuisista seksuaalipalvelujen ostamisista
ja niiden yrittämisistä. Lisäksi hänet
tuomittiin raiskauksesta ja lapsipornokuvien hallussapidosta ja
yhdessä tapauksessa myös levittämisestä.
Arvoisa puhemies! Reilu viikko sitten STT kertoi, että Lapin
poliisi tutkii vastaavantyyppistä laajaa alaikäisiin
tyttöihin kohdistunutta hyväksikäyttötapaussarjaa.
Tutkinnassa 30-vuotiaan miehen epäillään
käyttäneen hyväksi kymmeniä alle
16-vuotiaita tyttöjä, jotka ovat kotoisin eri
puolilta Suomea. Näitä tilanteita ja tapauksia
on, arvoisat kansanedustajat, Suomi täynnä, ja
internet-maailma näitä tuo koko ajan lisää.
Rikoslaki kiristyi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön
osalta vuonna 2011, ja tämän vuoden elokuussa
oikeusministeriö kertoi, että seksuaalirikoksista
langetettavia rangaistuksia tiukennetaan. Niihin esityksiin on helppo
yhtyä ja lisätä vielä tuo edustaja
Tolvasen lakialoite parin vuoden takaa.
Arvoisa puhemies! Haluan nostaa vielä tähän keskusteluun
esille, kun lakivaliokunta nyt ryhtyy tätä lakialoitetta
käsittelemään, Lastensuojelun Keskusliiton
esityksen. Heidän erityisasiantuntijansa Heikki Sariola
otti esille tämän rikosnimikkeen "lapsen seksuaalinen
hyväksikäyttö", ja hän toivoi,
että samalla pohdittaisiin sitä, että rikosnimike
muutettaisiin "lapsen seksuaalisen koskemattomuuden loukkaukseksi".
Se ilmaisisi täsmällisesti, mistä näissä rikoksissa
on kyse. Siinä loukataan nimenomaan seksuaalista koskemattomuutta.
Sariola totesi: "Rikoksen tunnusmerkistöstä poistettiin
muutama vuosi sitten seksuaalisen kiihottumisen tai tyydytyksen
tavoittelun vaatimus. Nimike lapsen seksuaalisen koskemattomuuden loukkaus
olisi sopusoinnussa myös tämän lakimuutoksen
kanssa. Painopiste tulee siirtää tekijästä siihen,
mitä teko on sen kohteen kannalta, eli koskemattomuuden
loukkaukseen. Hyväksikäyttö-termi keskittyy
tekijään."
Arvoisa puhemies! Toivon, että tämä asia
otetaan myös esille, kun tuota lakialoitetta ryhdytään
käsittelemään. Annan itse täyden
tuen näille esityksille ja toivon, että myös
selvitetään samalla mahdollisuus laajentaa vapautuvien
vankien vaarallisuusarviointia tällaisiin rikollisiin.
Kari Tolvanen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Yleensä suomalaisessa oikeusjärjestelmässä rikoksen
moitittavuutta korostetaan rangaistusmäärällä,
ei niinkään sillä, miten joku rikos vanhentuu.
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, niin
kuin tässä edustaja Heinonen ansiokkaasti esitti,
ja seksuaalirikokset yleensä, on aivan liian lievästi
sanktioitu Suomessa. Kuten jo sanoin, pedofiilille pikku sakko ja
uhrille elinkautinen. Tämä on se ajatusmaailma.
Mutta kyllä minä edelleen olisin sitä kantaa edustamassa,
kuten Heinonen esitti minun lakialoitteeni, että näitä minimirangaistuksia
nimenomaan korotettaisiin, koska se vaikuttaisi rangaistuskäytäntöön
kauttaaltaan, sekä — edustaja Juvosellahan on
myös — että törkeän
seksuaalisen hyväksikäytön minimirangaistusta
nostettaisiin. Minun mielestäni näiden pitäisi
olla samalla tasolla kuin raiskausrikoksissa on. Miksi lapsia ei
suojella siten kuin nyt etupäässä täysi-ikäisiä ihmisiä,
en voi sitä ymmärtää.
Nythän tässä vanhentumisessa kuitenkin,
kuten sanoin, laki muuttui pari vuotta sitten, ja minä vähän
epäilen, että nämä tapaukset,
mitä täällä on käsitelty,
ovat vielä edellisten vanhentumispykälien aikaa.
Silloinhan se oli aika onnetonta, ne vanhentuivat käsiin.
Etenkin lapsella, joka joutui vaikka 6-vuotiaana hyväksikäytetyksi,
se juttu auttamattomasti vanhentui, mutta nyt onneksi hänellä on
kuitenkin aikaa vähintään siihen 28 ikävuoteen
tehdä se ilmoitus.
Yksi, mikä on tärkeätä,
on tämä kiinnijäämisriskin lisääminen.
En voi olla toistamatta itseäni, että pelkästään
rangaistusten korottaminen ei ole näitä moitittavuustekijöitä ja
ennaltaehkäiseviä tekijöitä,
vaan kiinnijäämisriskin lisääminen. Miksi
me emme anna tutkintaan semmoisia työkaluja, että esimerkiksi
tuolla netissä uiskentelevat pedofiilit saataisiin kiinni?
Miksi? Miksi yksilönsuoja on niin kamalan iso Suomen tasavallassa?
Otan esimerkin yhdestä konkreettisesta uudistuksesta,
joka minun mielestäni pitäisi tehdä, mutta
joka tietysti tyrmätään tässä talossa.
Ihan reaaliaikaista toimintaa: On poliisi, joka on netissä tietyllä keskustelupalstalla,
ei mitenkään aktiivisena, mutta olla möllöttää siellä ja
esiintyy 10-vuotiaana tyttönä. Ei mene pitkäänkään,
kun sinne alkaa satelemaan erilaisilta sediltä tarjouksia, seksuaalissävytteisiä tarjouksia
ja niin edespäin: tavattaisiinko? Okei, se ei ole Suomen
tasavallassa mikään rikos, koska todellisuudessahan
tämä 10-vuotias tyttö on täysi-ikäinen
poliisi. Enkä tiedä, tarvitseeko sen sitten olla
rikos, mutta jos annettaisiin kuitenkin mahdollisuus poliisille
sen jälkeen ensinnäkin selvittää,
kuka tämä niin sanottu namusetä on siellä,
ja ottaa hänen teletietonsa. Nähtäisiin,
mihin kaikkiin lapsiin hän on ollut yhteydessä,
ja saataisiin siitä paljastettua. Minä väitän,
että siitä useita uhreja saataisiin paljastettua.
Tämä on Suomessa laitonta.
Minun mielestäni tämmöiset olisivat
niitä asioita, millä me saataisiin tätä tilannetta
paljon paremmalle mallille, eikä olisi sitten näitä vuosikymmenten
takaisia ihmisiä, jotka kokevat näitä...
Minä ymmärrän, että se on elinikäinen
arpi, niin kuin edustaja Väätäinen ansiokkaasti
sanoi, mutta koetettaisiin sitä vähentää tällä reaaliaikaisella
toiminnalla. Mutta minä tiedän, että nämä kuulostavat
monesta hyvin poliisivaltionomaisilta ajatuksilta, että aletaan
tällä tavalla metsästää pedofiilejä.
Minulla on monta muutakin käytännön
ideaa, joilla näitä voitaisiin vähentää reaaliaikaisesti,
ja minä haluaisin nimenomaan siihen panostaa, näihin
toimintoihin. Kuten sanoin, minä en vastusta tätäkään
aloitetta, mutta minä haluaisin mieluimmin ne vähäiset
resurssit ja lainsäädännön,
siis vähäiset tutkintaresurssit ja myös
lainsäädäntöhankkeet, laittaa
tähän osa-alueeseen.
Olen pettynyt oikeusministeriöön siinä mielessä,
kun siellähän on rikoslaki 20 uudistettu eli juuri
tämä rikoslain luku, jossa käsitellään
seksuaalirikoksia. Siellä on lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset
ja raiskausrikokset, jotka koskevat aikuisia etupäässä.
Nyt on vain, sinänsä ihan perustellusti, ne raiskausrikokset
uudistettu, mutta nämä lapsiin kohdistuvat rikokset
on taas jätetty sinne tekemättä mitään.
Minun mielestäni siinä on aikamoinen puute. Mutta
ehkäpä hallitus vielä räjähtää toimintaan
ja tekee näihin muutoksia tässä loppuaikana
tai sitten ainakin seuraava hallitus, toivottavasti.
Yhden jutun haluan nyt tuoda esiin, kun tässä on
muutama edustaja sanonut, esimerkiksi Puumala siitä, että jos
rikoksen uhri esittää hajanaisia muistikuvia:
Itse asiassa se on poliisille se pahin ja työläin
juttu, kun joku uhri tulee sanomaan tai kun niitä on tullut,
että muistaa jotain epämääräistä.
Silloinhan se pitää todella todella perusteellisesti
koettaa tutkia, vaikka aikaa on kulunut kauheasti. Siinä on
kauhea duuni suomeksi sanottuna. Poliisi tekee kauhean työn
ja näkee, että tämä on ihan
nollatutkimus, ja lähettää syyttäjälle.
Syyttäjä tosiaan tekee sen syyttämättäjättämispäätöksen,
mutta ne poliisit ovat pois siitä reaaliaikaisesta tutkinnasta.
Jos poliiseille pannaan lisää resursseja tutkimaan
myös vanhentuneita juttuja, niin silloin minä voin
kannattaa tätä, mutta nyt en ole kovin iloinen
tästä asiasta, kun minä tiedän,
että se aiheuttaa heikennyksiä uhrille.
Siinä tapauksessa, jos tämä tekijä tunnustaa — useimmiten
varmaan tilanteessa, että hän on tullut uskoon,
koska se on aika usein varmaan syynä tunnustaa asioita — minä vähän
epäilen, mahtaakohan hän enää tunnustaa
kuitenkaan sen jälkeen, jos tietää, että hän
joutuu rikosoikeudelliseen vastuuseen. Okei, voidaan ajatella, ne
ovat helppoja tutkia. No, ovathan ne vähän helpompia,
mutta siinäkin pitää hakea kyllä sitä näyttöä, jotain
muutakin kuin se tunnustus plus hajanaiset muistikuvat, eli nekin
työllistävät.
Mutta ne ovat näitä tutkinnan ongelmia, ja
tietysti tätä taloa useimmiten ei kiinnosta se,
mitä ongelmia meidän tekemä lainsäädäntö aiheuttaa viranomaisissa.
Mehän säädetään lakeja
kuulematta useimmiten näitä ihmisiä,
jotka — en puhu pelkästään poliiseista,
vaan monella muullakin alalla — tekevät ihan oikeasti
tätä ruohonjuuritason työtä.
Vaikka valiokunnissa kuullaan ihmisiä, niin kuullaanko
ihan oikeasti niitä ihan oikeita, jotka painivat päivittäin
näiden arkisten asioiden kanssa? Ei kyllä aina,
valitettavasti.
Edustaja Väätäinen otti ihan perustellusti
esiin tämmöisen juristisodan, että alkaako
tämmöinen sitten näistä vanhoista
jutuista. Minä voin lyödä kuukauden palkkioni
vetoa, että alkaa. Se on ihan selvä, että alkaa.
Tämä yhteiskunta on koko ajan muuttumassa entistä enemmän
juristien pyörittämäksi, ja oikeusjärjestelmää koko
ajan tehdään enemmän tämmöiseksi,
ehkä rumasti sanottuna, että se totuuden etsiminen
unohtuu ja siellä nimenomaan sitten koetetaan erilaisilla
teennäisillä vippaskonsteilla saada asia näyttämään
toiselta kuin se on. Ihan oikeasti näitä asianomistajan, uhrin,
muistikuvia oikeudessa revitään auki, siis todella
todella rankasti. Luulen, että se ei kovin hyvää terapiaa
kyllä todellakaan ole. Totta kai juristi tekee, puolustus
tekee työtään, että saa osoitettua
syyttömäksi tämän rikoksentekijän,
näin se vaan on.
Minä pelkään, että siitä tämmöinen
juristisota syntyy. Pelkään myös, että tullaan
tekemään sitten vastailmoituksia. Kun se päättyy,
ettei ole saatu näytettyä toteen, niin sen jälkeenpä tämä rikoksentekijä tekeekin
vastailmoituksen perättömästä ilmiannosta,
kunnianloukkauksesta. Sitten on taas uusi juristisota pystyssä.
Mutta sehän on nyt vähän juttu kuin juttu
nykypäivänä. Mutta kun tässä on
nimenomaan tämä uhri, jota pitäisi suojella
näiden traumojen lisääntymiseltä,
niin minä pelkään vaan, että näin
tapahtuu. Toivottavasti jälleen olen väärässä tässä asiassa.
Arvoisa herra puhemies! Tapani on toistaa itseäni.
Minä ymmärrän moraalipuolelta ja tämmöisenä tiettynä moraalinormina,
että meillä ei ole tämmöinen
lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö missään
muodossa sallittua eikä hyväksyttävää.
Minä olen ihan samaa mieltä. Mutta en tiedä,
onko tämä vanhentumisen muuttaminen se paras asia
vai, kuten sanoin, kovemmat rangaistukset, reaaliaikainen tutkinta,
jotta nämä tekijät jäävät
kiinni, sekä sen lisäksi, kun vankilassa tekijät
ovat, heille hoitoa, koska meillä on hyvä Stop-hoito-ohjelma,
jolla pystytään osa näistä seksuaalirikollisista
ei parantamaan mutta muuttamaan heidän ajatuksenkulkua
jollain asteella. Tämmöistä lisää.
Nämä olisivat minun mielestäni ne ensisijaiset
toimet, ja sitten vasta sen jälkeen katsottaisiin ehkä näitä vanhentumisaikojen
pidentämisiä, kun meillä olisi siihen
resursseja ja muutenkin mahdollisuuksia.
Jari Leppä /kesk:
Herra puhemies! Tämän tähänastisenkin
keskustelun pohjalta voi jo sanoa, että entistä vakuuttuneemmaksi
olen tullut siitä näiden kahden lakialoitteen
osalta, että tämäntyyppistä lainsäädännön
uudistuspohdintaa me välttämättä ja
väistämättä tarvitsemme.
Edustaja Tolvanen toi aivan erinomaisella tavalla monta hyvää näkökulmaa
omaan erittäin vankkaan kokemukseensa ja osaamiseensa pohjautuen,
ja niitä kyllä arvostan erittäin, erittäin
lujaa. Vaikkapa nettirikollisuuden osalta olen aivan täsmälleen
samaa mieltä, että sen yksilönsuojan
me olemme vieneet tällaisissa asioissa aivan liian pitkälle,
se estää meillä rikosten selvittämisen.
Ei voi olla niin, että tällaisten näin
vakavien ja vastenmielisten asioiden osalta me emme saisi sitä selvyyttä,
esimerkiksi vaikkapa teletietoja tietoomme, tai tutkijat eivät
saisi niitä tietoja. Tämäntyyppiset muutokset
pitää meidän pystyä tekemään,
samoin kuin rangaistusasteikon muutokset myöskin. On aivan
päivänselvää, että juuri
tähän suuntaan kuin sanoitte meidän pitää mennä.
Samoin huomiota siihen, mihin me resursseja käytämme
niin, että sillä tulee olemaan mahdollisimman
suuri hyöty — olen siitä täsmälleen
samaa mieltä.
Lapsen seksuaalinen koskemattomuus nyt vain on senlaatuinen
ja niin vahva itseisarvo, että sitä meidän
kaikkien on kaikilla mahdollisilla tavoilla puolustettava ja parannettava
ja siitä huolta pidettävä. Se on niin
iso asia, että se ansaitsee kyllä huomiota. Siksi
toivon, että nämä lakialoitteet käydään
tarkkaan lävitse ja mahdollisesti uudistuksia aikaansaadaan.
Lopuksi, herra puhemies: Aika pitkään olen tässä talossa
ollut ja aika monta keskustelua kuullut, mutta tämänlaatuista
tunnelmaa kuin nyt on ollut en ihan vähään
aikaan muista kokeneeni, niin vakavasta asiasta on kysymys. Sillä tavoin
on sali suhtautunut ja kaikki edustajat suhtautuneet tähän
asiaan, että varmasti menee kaikille perille, miten isosti
me kannamme huolta siitä, että meidän
lapsemme voivat hyvin ja heihin ei kosketa.
Tuomo Puumala /kesk:
Herra puhemies! Kiitos kaikille kommenteista ja arvokkaista
puheenvuoroista, joita tässä on käytetty.
Voin yhtyä tuohon edustaja Lepän arvioon siitä,
että tunnelma on ollut poikkeuksellinen ja suhtautuminen
asiaan hyvin vakava, mikä on varmasti myös vankka
viesti lakivaliokunnalle, joka aloitteen käsittelyn tämän
jälkeen aloittaa.
Muutamaan asiaan kommentti, mitä tässä esille
nousi. Minusta on hyvä, että tämän
aloitteen kohdalla erityisen voimakkaasti on kiinnitetty huomiota
siihen, minkälaisia vaikutuksia sillä on käytännön
arkeen ja tässä tapauksessa käytännön
poliisityöhön. Itse asiassa toivoisin, että useamminkin
kiinnittäisimme huomiota siihen. Kuitenkin ajattelen niin,
että se ei ole ihan niin mustavalkoista, etteikö siihenkin
olisi keinoja löydettävissä, että juuri
tapauksissa, joissa tekijä tunnustaa teon, olisi mahdollista
viedä prosessia eteenpäin.
Minä luulen, että me kaikki olemme yhtä mieltä siitä,
että reaaliaikaista tutkintaa pitäisi tietenkin
lisätä. Ihminen ei kuitenkaan ole kone eikä toimi
sillä tavalla, eikä ihmisen mieli toimi sillä tavalla,
että siinä hetkessä osaisi välttämättä pieni
lapsi tai nuori ihminen tunnistaa, mitä on tapahtunut,
vaan kuten useaan kertaan on todettu, mieli ikään
kuin palautuu vasta jonkun ison elämänmurroksen
myötä, ja monesti ne ajoittuvat 30 ikävuoden
paikkeille.
Puhemies! Tässä on kysymys viestistä,
jonka me lainsäätäjinä annamme,
ja minusta sen viestin pitää olla yksiselitteinen
ja selkeä. Emme ole käytännön
toimintaa vaikeuttamassa vaan tuomassa siihen lisää välineitä.
Kun tällä aloitteella on yli sata allekirjoittajaa,
minusta se on jo yksissään niin painava viesti,
että tuon aloitteen täytyy tulla tänne
saliin takaisin niin, että pääsemme kaikki
punnitsemaan eri näkökohtia ja ottamaan siihen
asiaan kantaa ja tekemään siitä päätöksen.
Eeva-Maria Maijala /kesk:
Arvoisa puhemies! En halua osallistua siihen juristisotaan. Minä haluan
omalta osaltani olla täällä tekemässä töitä niin,
että voisimme välttyä semmoisilta pahemmilta
riitatilanteilta ja päästäisiin tässä asiassa
pikkuisen eteenpäin ja voisimme auttaa näitä uhreja
tässä tilanteessa.
Juuri kuten tässä aikaisemmin tuli esille,
lapsen seksuaalisesta hyväksikäyttämisestä useimmiten
rangaistuksena on ehdollinen vankeusrangaistus. Ehdollinen vankeusrangaistus,
mitä se merkitsee? Toimiessani jonkin aikaa Kemijärvellä käräjäoikeuden
tuomarina sain törmätä tilanteeseen,
että kun minun mielestäni vakavampaankin rikokseen
syyllistynyt henkilö sai tuomion, hän sai ehdollisen
vankeusrangaistuksen. Mitä teki tämä mies,
kun se käveli ulos? Nauroi: "Enpä saanut mitään!"
Ehdollinen vankeusrangaistus, mies nauraa: "En saanut mitään."
Tässä ei ollut kyse lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä,
mutta kuitenkin kun lapsi joutuu seksuaalisesti hyväksikäytetyksi,
kyllä hän on joutunut kovan rangaistuksen saamaan,
elinikäisen rangaistuksen, ja toinen voi vain nauraa.
Sitten tästä tuomioistuinkäytännöstä.
Oikeuskäytäntöhän on meillä se,
että meidän mielestämme, ainakin minun
mielestäni, rangaistukset ovat aivan liian lieviä näissä,
kun on kyse lapsen seksuaalisesta hyväksikäyttämisestä,
törkeästä seksuaalisesta hyväksikäyttämisestä puhumattakaan.
Rangaistukset ovat liian lieviä meidän mielestämme,
mutta kun tuomioistuin antaa niitä rangaistuksia, niin
kyllähän sen on oikeuskäytännön
mukaan annettava ne rangaistukset. Eivät tuomioistuimet
voi mennä antamaan kovempia rangaistuksia, vaikka haluaisivatkin,
kun käytäntö on se, mikä on
sillä hetkellä. Meidän eduskunnan tehtävä on
muuttaa näitä rangaistusmääriä, rangaistusasteikkoja,
tai sitten muuttaa sanamuotoja niin, että rangaistus annettaisiin
kovempana.
Jos toimittaisiin niin kuin minä olen tässä niin kuin
monissa muissakin aikaisemmissa esityksissäni esittänyt,
kyllähän vankeusrangaistuksien määrä tulisi
Suomessa lisääntymään. Minusta se
ei haittaa, vaikka pikkuisen enemmän näitä vankeusrangaistuksia
tulisikin, koska silloin ihminen todella tajuaa, että se
vaara on edes olemassa, että kyse on oikeasta rikoksesta,
joka on meidän yhteiskunnassa moraalisestikin tuomittu.
Minä kannatan edustaja Tolvasen äsken tekemää ehdotusta,
elikkä kun kyse on seksuaalisista rikoksista, rikoslain
20 luvun muutoskokonaisuutta. Nyt oikeusministeriö työstää tätä asiaa,
ja jouluksi on luvattu sieltä jo esitys tästä asiasta. Kun
siinä on vain rikoslain 20 luvun 1—3 § tällä hetkellä käsittelyssä,
siihen otettaisiin matkaan myös 6 ja 7 §,
6 §, joka käsittelee tätä lapsen
seksuaalista hyväksikäyttöä,
ja 7 §, joka käsittelee lapsen törkeää seksuaalista
hyväksikäyttöä. Toivottavasti
nämä meidän terveisemme menevät tälle
oikeusministeriön valmistelevalle porukalle perille ja
he saavat kuulla sitten ja miettiä myöskin näitä asioita,
jos ei nyt, niin ehkä sitten seuraavassa valmisteluvaiheessa.
Sitten haluaisin ottaa vielä esille yhden asian, nimittäin
perheriidat. Kun on kyse huoltajuudesta ja silloin kun on oikein
todella pahasta perheriidasta kyse siinä, kun mies ja vaimo
eroamistilanteessa kiistelevät lapsen huoltajuudesta, kumpi
saa lapsen, se on ihan käsittämätöntä,
kuinka pahoja riitoja voi olla entisten rakastavaisten ihmisten
välillä. Hyvin useissa tapauksissa se on melkein
jo sääntönä. Siis okei, suurin
osa eroprosesseista menee ihan ok, mutta silloin kun käräjillä istutaan
tämmöistä tapausta, hyvin usein näissä tapauksissa — anteeksi
tuomioni tässä asiassa — miehet joutuvat
sen kohteeksi, että vaimo syyttää miestä insestistä.
Miestä syytetään insestistä hyvin
usein, ja tämä on kuulkaa vakava syytös.
Monikaan nainen siinä vaiheessa, kun ne syyttävät
entistä puolisoansa tästä insestistä,
ei tajua, mihin ne sen miehen siinä tilanteessa laittavat.
Useat käräjäoikeuden tuomarit kyllä tietävät jo
siinä vaiheessa, että se kuuluu tähän
prosessiin, että miestä syytetään
insestistä, mutta kun se on otettava vakavasti, se on tutkittava,
selvitettävä. Lapsi voi joutua siinäkin
tapauksessa ja joutuukin vastaamaan inhottaviin kysymyksiin. Ei lapsi
ole siinä vaiheessa kypsä siihen vastaamaan ja
todistamaan asiaa, onko tämä tapaus näin
vai ei.
Insesti on kyllä rikos, josta lapset itse ovat valmiita
vastaamaan ja kertomaan vasta aikuisina, ehkä hyvinkin
myöhään, ja sen takia minä kannatan
tätä esitystä siitä, että ei
ikinä tulisi vanhenemaan tämä oikeus
esittää tämä syytös
tästä asiasta, koska lapsi on nuorena liian pieni
ja vasta vanhana hän on ehkä valmis kertomaan,
onko se insesti oikeasti tapahtunut vai ei.
Tuula Väätäinen /sd:
Arvoisa puhemies! Näitten lakien käsittely
tässä talossa on välttämätöntä ja
niin, että se tehdään perusteellisesti,
mutta sitten meidän pitää muistaa, että kun
me lakeja säädämme, niin niiden täytyy
olla sellaisia lakeja, jotka ovat oikeasti käyttökelpoisia.
Nimenomaan insestin uhrien osalta ei pidä kuitenkaan syyllistyä siihen,
että me valaisimme turhaa toivoa. Sen takia lain säätämisessä erityisesti
näissä tilanteissa on tavattoman tärkeätä,
että me löydämme sinne oikeat perusteet.
Edustaja Tolvasen keinot poliisien puuttumiseen varhaisempaan
vaiheeseen ovat todella tärkeitä, ja ne täytyy
käydä myös tässä yhteydessä lävitse,
mitä me voisimme siellä tehdä. Samalla kun
me säädämme lakia, joka turvaa jo uhriksi joutuneita
ihmisiä, meidän täytyy tehdä voimallisesti
työtä, että me pelastamme mahdollisimman
paljon lapsia joutumasta insestin uhriksi, ja siinä mielessä me
tarvitsemme monella tasolla puuttumista.
Minulla on sellainen käsitys, että me tarvitsemme
sekä tutkiville poliiseille että oikeuslaitoksissa
oleville tuomareille selvästi enemmän ammattitaitoa
ja osaamista nimenomaan seksuaalirikosten tuomitsemisessa, tutkimisessa
ja myös auttamisessa. Me tarvitsemme sitä ammattitaitoa
myös sosiaali- ja terveydenhuollossa. Täytyy sanoa,
että ajattelen, että se on minun elämäni
ja työurani vaikeimpia tilanteita, jolloinka olen tehnyt
työtä seksuaalisesti hyväksikäytettyjen
uhrien kanssa. Siinä tarvitaan moniammatillista osaamista,
siinä tarvitaan vahvuutta myös työntekijöiltä,
ja siinä mielessä ei riitä pelkästään
laki, vaan me tarvitsemme paljon muuta, jotta me onnistumme tässä työssä.
Eli hoidetaan, hyvät toverikansanedustajat, tämä asia
alusta loppuun asti hyvin.
Ismo Soukola /ps:
Arvoisa herra puhemies! Kun minulle näitä molempia
aloitteita tuotiin allekirjoitettavaksi, niin mietin näitä samoja
resurssiasioita kuin edustaja Tolvanen, mutta en ihan varmastikaan
yhtä syvällisesti kuin edustaja Tolvanen on tässä salissa
tuonut esille.
Ajattelin sitä asiaa sitten sillä tavalla,
kun nimeni näihin aloitteisiin laitoin, että okei,
se varmasti tulee aiheuttamaan resurssikysymyksiä ja suuntaamaan
jossain vaiheessa näitä resursseja pois reaaliaikaisesta
tutkinnasta, mutta sitten taas minun arvomaailmassani voitti se
näkemys, että jos meillä on mahdollisuus
saada tuomittua tekijä yli 28 vuoden jälkeen,
niin meillä pitää olla myös
työkalu sitä varten. Olisihan se loppujen lopuksi
aika inhottavaa, jos meillä olisi mahdollista saada tekijät
edesvastuuseen teoistaan mutta laki ei anna siihen myötä,
ja nyt meillä olisi pikkasen mahdollisuus paikata tätä asiaa.
Minä en usko, että tässä pitkässä juoksussa
tulisi olemaan hirveän iso ongelma tämä pitkien
aikojen taakse meneminen. Kun tästä mennään eteenpäin
ja lakihan on sitten toivon mukaan voimassa, niin yhä enemmän
vähenee tämä vuosikymmenien taakse meneminen,
niin että silloin päästään
enemmän kiinni näihin reaaliaikaisempiin tekemisiin.
Minä toivoisin, että voitaisiin osoittaa myös resursseja
siihen tutkintaan, mutta kyllä minä näen
kuitenkin tämän aiheen viestin niin paljon tärkeäksi,
että olen näitten lakiesitysten kannalla.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Minä ajattelen, että keskustelu
on jo päättymässä. Edustaja
Eerola vielä puheenvuoron tähän pyysi,
mutta haluan kiittää kaikkia teitä, ketkä olette
tähän keskusteluun osallistuneet, niin omasta
kuin edustajakollegani Tuomo Puumalan puolesta kuten myös
Delfins ry:n puolesta, joka meitä tässä lakialoitteen
valmistelussa auttoi juridisesti ja myös monella monella
muulla tavalla.
Tämä keskustelu on ollut hyvä ja
rakentava. Edustaja Tuula Väätäinen muun
muassa toi monia sellaisia asioita esille, jotka pitää näiden
juridisten kysymysten rinnalla saada toimimaan, niin että näiden
asioiden parissa voidaan työtä tehdä,
ja arvostan todella paljon myös niitä edustaja
Tolvasen esille nostamia ongelmia, joita mahdollisesti tämä lainsäädäntö voisi
aiheuttaa. Mutta näen itse — ja uskon, että edustaja
Tuomo Puumala yhtyy siihen — kuitenkin sen niin paljon
tärkeämmäksi, että näitä rikoksia
voidaan tutkia, että siihen pitää löytyä resursseja
silloin, kun asioita eteenpäin vietäväksi
tulee.
Toivotaan, että tällaisia rikoksia ei jatkossa
tapahtuisi. Sitä emme lainsäädännöllä pysty
estämään, mutta kaiken pystymme tekemään
sen eteen, että nämä ihmiset saisivat
kaiken mahdollisen avun ja tällaiset rikolliset saisivat
tuomion silloin, kun sen aika on.
Juho Eerola /ps:
Arvoisa puhemies! Tosiaan kiitos kaikille arvokkaasta ja hyvästä keskustelusta.
Tätä on ollut ilo kuunnella.
Ajattelin, etten mitenkään tähän
aiheeseen puuttuisi, mutta haluan erikseen kiittää edustaja Maijalaa,
joka hienosti otti esille nämä perusteettomat
insestisyytökset, joiden kohteeksi monet miehet joutuvat
avioero- ja huoltajuuskiistojen yhteydessä.
Jos minulta kysytään, pitäisi tuomion
tälle naiselle tällaisissa tapauksissa olla sama
kuin miehelle silloin, kun oikeasti insestiin syyllistyy, ja siinäkin
tavaksi se, että ei vanhene koskaan. Monet lapset nimittäin
vasta aikuisena tunnustavat, että ei se isä oikeasti
mitään tehnytkään.
Keskustelu päättyi.