Täysistunnon pöytäkirja 93/2013 vp

PTK 93/2013 vp

93. TORSTAINA 3. LOKAKUUTA 2013 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

5) Laki rikoslain 8 luvun 1 §:n muuttamisesta

 

Tuomo Puumala /kesk(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Kysymys on 108 kansanedustajan allekirjoittamasta aloitteesta, jossa lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä tehtäisiin rikos, joka ei vanhene koskaan.

Rikoslain 8 luvun 1 §:n muuttamisessa on siis kysymys asiasta, josta kertomiseen eivät aina aivan sanat tahdo riittää. Lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö on kuin murha, josta jää henkiin. Siinä muserretaan ihmisenä olemisen ydintä. Lukuisat uhrit ovat olleet yhteydessä minuun tämän lakialoitteen jättämisen jälkeen. He ovat halunneet kertoa surullisen tarinansa. Täytyy sanoa, että näitä kirjeitä lukiessa kyllä aika helposti on tullut kyynel silmään, ja ajattelin jakaa teille muutaman näistä tarinoista.

Näin kertoo Anna: " Kaikki alkoi kolme vuotta sitten, kun ymmärsin tapahtuneen. Kärsin jatkuvasta ahdistuksesta ja syyllisyydentunteista. Elän valtavan itseinhon vallassa. Syytän, moitin ja soimaan itseäni kaikesta mahdollisesta, asioista, jotka olen tehnyt väärin tai tulen mahdollisesti tekemään väärin. Muistan vuosien takaa tilanteita, joissa olen sanonut jonkun sanan väärällä äänenpainolla, ja tietenkin soimaan siitä itseäni. En voi hakea oikeutta tapahtuneelle, vaikka tiedän tekijän. Laki suojelee miestä, joka riisti minulta jotain mittaamattoman arvokasta, palan ihmisyydestäni."

Petra, 34-vuotias nuori nainen, kirjoitti minulle näin: "Kaksi vuotta sitten hautajaisissa sain hysteerisen itkukohtauksen. Ymmärsin, etten itke vain isäpuoleni poismenoa vaan sitä, mitä hän teki minulle, kun olin lapsi. Elämäni on ollut sen jälkeen yhtä kitumista ja kamppailua jaksamisen kanssa. Jokainen päivä on vaikea, parempaa päivää seuraa huonompi."

Sirpa on 60-vuotias nainen, jota käytettiin lapsena hyväksi. Hän kirjoittaa näin: "Elämäni oli lähes 50 vuoden ajan taistelua päivästä toiseen, 50 vuotta pohdintaa siitä, miksi juuri minä. Olenko syyllinen kaikkeen, kysyin itseltäni jokaisena päivänä peilin edessä. Pääsin jaloilleni vuosia kestäneen terapian myötä. Haluan olla vapaaehtoisesti auttamassa muita uhreja. Tieni on kuitenkin ollut pitkä, puolen vuosisadan mittainen. Kaikki eivät pääse jaloillensa milloinkaan."

Herra puhemies! Annalla, Petralla ja Sirpalla on kymmeniä kohtalotovereita. Vaikka uusi laki ei enää toisi oikeutta heille, kohtaamani uhrit näkevät kuitenkin valoa tunnelin päässä. Mikäli lapsena unohdettuja ja aikuisena kärsiviä muistettaisiin, kertoisi se sen, mitä me yhteiskuntana tällaisesta rikoksesta ajattelemme. Se myös auttaisi tulevia uhreja kohtaamaan tilanteensa ja nostamaan syytteen.

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tehdään vuosittain noin 500 ilmoitusta. Todelliset hyväksikäytön määrät ovat kuitenkin valitettavasti suurempia. Liian moni tragedia jää vuosiksi tai jopa ikuisiksi ajoiksi pelkästään uhrin itsensä kannettavaksi, kuten Annan, Petran ja Sirpan tapauksissa. Seuraukset saattavat kuitenkin olla ihmisille tuhoisia.

Esitämme lakialoitteessamme, että lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö ei siis vanhenisi rikoksena koskaan. Nykyään se vanhenee, kun uhri täyttää 28 vuotta. Syyteoikeus on enimmillään 20 vuotta. Nykylainsäädäntö ei riitä. Sen vuoksi vaadimme yli 100 kansanedustajan voimin, että lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä tulisi rikos, joka ei vanhene.

Ei nimittäin ole lainkaan tavatonta, että uhri sulkee karmivan teon mielestään vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi suojellakseen psyykettään. Kysymys on ihmismielen monimutkaisuudesta. Aika moni psykiatri on aihetta tutkinut ja siitä jopa kirjoittanut. Uhrilla ei ole koskaan helppoa. Monesti tuo asia tulee esille vasta siinä vaiheessa, kun tekijä kuolee, oma lapsi syntyy, tulee avioero, naimisiinmeno, joku mieltä mullistava suuri kokemus. Se voi laukaista mielen sisäisen prosessin.

Lapsena koettu seksuaalinen hyväksikäyttö on erityisen tuomittava rikos. Seuraukset ovat tuhoisia, kuten edellä kuvasin. Hyväksikäyttö voi vaikuttaa minuuden rakentumiseen, kehittymiseen, identiteetti saattaa vääristyä tai se joutuu rakentumaan joskus jopa kokonaan uudelleen. Hyväksikäyttö voi pahimmillaan kestää koko lapsuus- ja nuoruusajan. Uhri voi tapahtuneen johdosta huonosti ja oireilee monella selittämättömälläkin tavalla. Seurauksia ei aina osata yhdistää lapsuudenaikaisiin tapahtumiin. Uhrit, joilla hyväksikäytön kokemukset ovat olleet unohduksissa tai asiayhteyttä ei ole ymmärretty, ovat pääsääntöisesti 30—60-vuotiaita. Syyteoikeuden vanhenemisen vuoksi rikos joudutaan kuitenkin hautaamaan, vaikka se olisikin tullut päivänvaloon.

Ainoa perustelu, mistä lakialoitettamme on kritisoitu, on väite näyttöongelmasta useita vuosia vanhojen tapausten kohdalla. Osittainhan tämä on aivan totta. Tietysti tapauksia on joissakin tapauksissa vaikea näyttää toteen. Herää kuitenkin vastakysymys: Miksi syyteoikeus vanhenisi juuri silloin, kun uhri täyttää 28 vuotta? Entäpä 29-vuotiaat tai 30-vuotiaat uhrit? Miksi raja on vedetty juuri tähän? Ennen kaikkea tiedossa on tapauksia, joissa hyväksikäyttöön syyllistynyt, siis tekijä, on tunnustanut tekonsa. Syyteoikeuden vanhenemisen vuoksi tekijää ei kuitenkaan ole voitu asettaa vastaamaan karmaisevasta teostaan, ja tämä tietysti sotii yleistä oikeustajua vastaan.

Murha on nykyään ainoa rikos, joka ei vanhene. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kun olen julkisuudessa seurannut esimerkiksi Anneli Auerin tai Bodominjärven surmien käsittelyä, ei niissäkään tuo näyttöongelma aivan kiistatonta ole ollut. Mitä ilmeisimmin rikokset olisivat muuten jo ratkenneet.

Yhteiskunnan arvottaessa rikoksia ajattelenkin niin, että murha on saanut, täysin perustellusti, asemansa rikoksena, joka ei vanhene. Lainsäädäntö on kuitenkin aina viesti siitä, mitä rikoksia pidetään kaikkein kamalimpina. Myös törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on nostettava näiden kamalimpien rikosten joukkoon murhan rinnalle. Kuten sanoin jo aiemmin, kyseessä on kuin murha, josta jää henkiin.

Puhemies! Seksuaalirikoksista puhuttaessa nousee esille usein myös niistä annettavien rangaistusten lievyys. Miksi ne eivät voisi olla ankarampia? Emme voi tietenkään ikinä tietää, mihin suljettujen ovien takana tehdyt päätökset tarkalleen ottaen perustuvat. Tekoa lieventävät seikat jäävät usein pimentoon. Rangaistusasteikon alapäähän sijoittuvat tuomiot sotivat kuitenkin maalaisjärkeä ja yleistä oikeustajua vastaan.

Nykyinen rangaistusasteikko mahdollistaisi kovemmatkin tuomiot, mikäli sen yläpää otettaisiin käyttöön. Vähimmäisvaatimuksena on kuitenkin oltava, että puolustuskyvyttömiin lapsiin kohdistuvien törkeiden tekojen vähimmäisrangaistus muutettaisiin vuodeksi vankeutta eli saman suuruiseksi kuin muista törkeistä raiskausrikoksista. Näin on esitetty edustaja Juvosen lakialoitteessa, joka on edennyt jo valiokunnan käsittelyyn. Ajattelen, että aloitteemme täydentävät hyvin pitkälti toisiaan.

Rangaistuksia korottamalla tai vanhenemisaikaa pidentämällä tehtyä ei tietenkään saa tekemättömäksi, eikä se tietenkään taannehtivasti auta niitä kymmeniä, jotka ovat kertoneet tarinansa. Se kuitenkin antaa tulevaisuudessa uhrille mahdollisuuden hakea oikeutta asialleen. Lisäksi se kertoisi, kuinka vakavana me tällaisia tekoja pidämme: kysymys on rikoksesta ihmisyyttä vastaan.

Puhemies! Haluan vielä erikseen kiittää edustaja Heinosta siitä, että olemme yhdessä lakialoitteen tehneet ja keränneet siihen paljon nimiä. Myös kaikkia allekirjoittaneita haluan kiittää. Tämähän ei ole mikään hallitus- tai oppositiokysymys tietenkään, eikä perinteisessä mielessä ajateltuna poliittinen kysymys, vaan meitä kaikkia yhdistävä ja meidän kaikkien omaantuntoon vaikuttava kysymys.

Kuten sanottua, aloite on saanut yli 100 kansanedustajan allekirjoituksen, joka tarkoittaa välillisesti 2 miljoonan äänioikeutetun suomalaisen tukea. Sen vuoksi on mielestäni asiallista, että aloite saa vankan ja asiallisen käsittelyn valiokunnassa asiantuntijakuulemisineen, ja tietenkin toiveeni on se, että asiasta tehdään myös mietintö, joka tuodaan tänne suureen saliin äänestykseen samaan tapaan kuin usean kansalaisaloitteen kohdalla, jotka myös ovat tärkeitä tehdä.

Jari Leppä /kesk(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Näissä kahdessa lakialoitteessa siis ehdotetaan, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttörikos ei vanhenisi.

Hyvät kollegat! Meidän lainsäätäjinä on syytä linjata niitä asioita, joita yhteiskunnassa me haluamme selkeästi, yksiselitteisesti signaloida ympärillemme, mitä tekoja emme hyväksy ja mitä hyväksymme. Tiedän, että suomalainen oikeuskäytäntö lähtee siitä, että vain hengen riistäminen toiselta ei rikkomuksena vanhene. Nyt on kuitenkin aika tätä vanhaa periaatetta päivittää ja ottaa mukaan tähän vanhenemattomuuden periaatteeseen myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vastenmielinen rikos. Nämä tämän kuvottavan rikoksen uhriksi joutuneet ovat vaienneet vuosikymmeniä ja pystyneet käsittelemään asiaa vasta keski-ikäisinä, niin kuin äsken edustaja Puumalan esimerkeistä hyvin esille tuli. Teon vanhenemisen vuoksi tekijä ei saa rangaistusta, vaikka hän myöntäisi rikoksen.

Lapsen hyväksikäyttö on erittäin traumatisoiva kokemus. Usein tämä tekijä on myös henkilö, johon lapsen pitäisi luottaa ja johon hän voisi turvautua. Tästä syystä rikosilmoituksen teko ei ole helppo asia, vaikka rikoksesta olisi kulunut useita vuosia. Tyypillistä seksuaalirikoksissa on, että uhri tuntee häpeää ja pyrkii torjumaan asian käsittelyn. Kun vaikka pohdimme itseämme, niin ihminen on alle 28-vuotiaana vasta aloittanut itsenäisen elämänsä. Nuoren ihmisen elämä on täynnä muutoksia. Hänen huomionsa keskittyy tulevaisuuden rakentamiseen eikä menneisyyden selvittämiseen. Siksi tämäntyyppiset rikokset ja sen kohteeksi joutuminen eivät helposti nouse mieleen ennen tuota 28:aa vuotta.

Hyvät kollegat! Me monesti perustelemme tässä talossa sitä, että me teemme lainsäädäntöuudistusta sen vuoksi, että me haluamme ajantasaistaa ja tuoda nykyaikaan meidän suomalaisten yhteistä säädöspohjaa. Nyt on sen aika, että me muutamme lakia ja meidän lainsäädäntöperiaatteitamme niin, että tästä meille varmasti kaikille yhdestä vastenmielisimmistä rikoksista, mitä ihmistä kohtaan voi tehdä puuttumalla lapsen itsemääräämisoikeuteen, tehdään myöskin samaan tapaan kuin hengen riistämisestä vanhenematon rikos.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! "Aktin aikana äiti tuli yllättäen paikalle ja yritti itkuisena repiä isääni irti minusta sillä seurauksella, että isä kävi äidin kimppuun ja paiskasi hänet voimalla ovenkulmaa vasten. Äiti pakeni itkuisena paikalta. Isä totesi, että ’lähtipä sekin perkele häiritsemästä’. Äitini on tuon yhden kerran yrittänyt puuttua insestiin ollessani kymmenvuotias. Hän on ollut käsitykseni perusteella tietoinen isäni minulle aiheuttamasta seksuaalisesta häirinnästä, väkivallasta ja hyväksikäytöstä sekä kaikesta muustakin alistamisesta ja elämäni hallitsemisesta. Jälkeenpäin ajattelen, että äiti olisi voinut hakea ulkopuolista apua ja pelastaa elämäni. Kaiken suunnattoman kärsimyksen jälkeen olisin toivonut tätä." Näin kirjoitti eräs mies Minerva Kustannuksen, Visa Kuusikallion ja Katri Kuusikallion kirjassa "Hyväksikäytetyt — selviytyjät kertovat".

Samassa kirjassa toisessa kohdassa kerrotaan: "Oma hyväksikäyttöni kesti 3 vuodesta 19 ikävuoteen. Siinä tarinassa ovat mukana myös sisareni, sukulaistyttöni, sisarentytär ja oma tyttäreni. Poliisitutkinnat olivat ja menivät, vanhentuneita rikoksia."

Samassa kirjassa todetaan: "Kirjoitin isälleni kirjeen ja yritin selittää, miten hyväksikäyttö on aiheuttanut minulle kärsimystä. Soitin perään. Isä vaikutti pelkäävän vain sitä, olenko ollut poliisiin yhteydessä ja joutuuko hän kuulusteltavaksi. Olin erittäin hermostunut, mutta keräsin rohkeuteni kysyäkseni laki-ihmiseltä, voinko nostaa syytteen, kuullakseni vain, että asia on vanhentunut."

Arvoisa puhemies! Kun edustaja Puumalan kanssa tätä lakia ryhdyimme reilu puoli vuotta sitten valmistelemaan, olimme yhteydessä Suomen Delfins ry:hyn, joka on siis seksuaalisesti hyväksikäytettyjen lasten tukiyhdistys. Heidän kanssaan istuimme alas ja kävimme hyvin vakavan keskustelun, keskustelun, jossa oli hyvin paljon samaa kuin tässä Minervan kirjassa "Hyväksikäytetyt — selviytyjät kertovat", jonka ovat kirjoittaneet Visa Kuusikallio ja Katri Kuusikallio. Olisin voinut lainata myös lukuisia, kymmeniä, sähköpostiviestejä, joita me edustaja Tuomo Puumalan kanssa saimme tämän lakialoitteen tultua julkisuuteen. Ne olivat järkyttävää luettavaa.

Olemme tänään liikkeellä erittäin vakavan asian kanssa, asian, joka on herättänyt runsaasti keskustelua, ja esityksemme on saanut yli sadan kansanedustajan tuen eduskunnassa. Tätä lakialoitetta valmisteltaessa minulle jäi mieleen yksi lause, en muista, mistä se jäi, se on lainaus, ja se kuului: "En koskaan saa tietää, miltä tuntuu olla lapsi, josta pidetään huolta."

Arvoisa puhemies! Pienelle tai suuremmallekin lapselle, jopa nuorelle tehty seksuaalinen väkivalta vaikuttaa tavalla tai toisella läpi koko ihmisen elämän. Tuoreimmat tiedot kertovat, että rikosilmoitukset lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ovat lisääntyneet. Muutos on erittäin merkittävä. Kolmen viime vuoden aikana vuodesta 2009 vuoteen 2012 ilmoitusten määrä on kasvanut lähes 50 prosenttia. Kun vielä vuonna 2009 ilmoituksia tehtiin vajaa 1 100, niin viime vuonna määrä oli vajaa 1 600. Kuitenkin samaan aikaan vuosittain hyväksikäytöstä on tuomittu käräjäoikeuksissa vain reilut 150 rikollista.

Onko lasten seksuaalinen hyväksikäyttö sitten lisääntynyt? Sitä eivät varmasti nämä tilastot suoraan kerro, paljasta, vahvista, eivät varmasti myöskään kumoa. Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Heikki Sariola totesi, että rikosilmoitusten lisääntymisen taustalla olisi todennäköisesti viranomaistoiminnan tehostuminen ja asenteiden muuttuminen. Toivotaan, että tästä on kyse, hyvä niin.

Miksi sitten niin harva ilmoitus lopulta johtaa tuomioon? Osasyynä on varmasti näytön saamisen vaikeus, johon myös törmäsimme tätä lakialoitetta tehdessä. Tekijää ei osassa tapauksia löydetä, mutta valitettavasti osa ilmoituksista on myös perättömiä.

Erityistason seksuaaliterapeutti Maaret Kallio kiteyttää seksuaalisen hyväksikäytön näin: "Seksuaalinen kaltoinkohtelu, hyväksikäyttö ja väkivalta voivat olla esimerkiksi katsomaan pakottamista, kuuntelemaan pakottamista, koskettamista vastentahtoisesti, seksuaalista painostusta tai nöyryyttämistä, pakottamista suu- tai käsiseksiin tekevänä tai vastaanottavana osapuolena sekä pakottamista yhdyntään. Seksuaalisen väkivallan kohteeksi voi joutua kuka tahansa: lapsi, aikuinen, vanhus, mies, nainen, tyttö tai poika", terve tai sairas.

Kallio kirjoittaa myös: "Usein seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutunut kokee tapahtumista syyllisyyttä ja häpeää, mikä estää kertomasta asiasta ulkopuolisille tai hakemasta itselleen apua. Seksuaalinen hyväksikäyttö etenee usein pienin askelin, jolloin sen tunnistaminen hyväksikäytön edetessä ja aikana on vaikeampaa. Jälkikäteen hyväksikäytön päätyttyä moni uhreista kokeekin osasyyllisyyttä ja pelkää syyttä, että on itse aiheuttanut tai osallistunut tapahtumiin tietoisesti. Seksuaalisen hyväksikäytön kokemusten käsitteleminen vaatii uhrilta paljon, minkä vuoksi niitä pyritään usein väkisin torjumaan ja unohtamaan siinä onnistumatta."

Lainaus jatkuu: "Seksuaalinen hyväksikäyttö ja väkivalta rikkovat jokaisen ehdotonta itsemääräämisoikeutta omaan seksuaalisuuteen ja omaan kehoon. Toisen seksuaalisuuden hyväksikäyttäminen viiltää erityisen syvältä ihmisyyttä, luottamuksen ja turvallisuuden tunteita sekä herkkää seksuaalisuutta. Seksuaalinen hyväksikäyttö on aina vakavasti otettava rikos, jota ei tule koskaan vähätellä eikä syyllistää uhria. Alaikäiseen kohdistunut seksuaalisen väkivallan teko on sekä rikosasia että lastensuojelullinen asia, josta on aina ilmoitettava lastensuojeluviranomaisille. Sekä lastensuojelua että poliisia voi konsultoida myös nimettömästi." Näin siis seksuaaliterapeutti Maaret Kallio vakavaa aihetta käsitteli.

Arvoisa puhemies! Surullista on sekin, että moni, siis pelon tai muun takia, vaikenee seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja myöhemmin, kun ehkä olisi rohkeutta ja jaksamista asiaa viedä eteenpäin, asia jää, koska rikos on vanhentunut. Siis murha, josta on jäänyt henkiin, on rikoksena vanhentunut. Myös tieto saatavasta tuesta on usein vajavaista, vaikka aiheen parissa tehdään usealla taholla hyvää työtä, kuten muun muassa Delfins ry:ssä. Tässä pitääkin antaa kaikki tuki tulevaisuudessa uhrille. Tieto siitä, että vanhemmille ei tule oikeudenkäyntikustannuksia, on ollut osassa tapauksia syy, että lapsi tai nuori ei ole lähtenyt viemään tapausta eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Toivon, että lakialoitteemme saa yli sadan kansanedustajan allekirjoittamana sen arvoisen kohtelun kuin sille kuuluu. Lapsen hyväksikäyttö on kuin murha, josta jää henkiin.

Esityksessä esitämme rikoslain 8 luvun 1 §:n muuttamista seuraavaksi: "Syyteoikeuden vanhentuminen. Oikeus syyttää rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on elinkautinen vankeus, ei vanhennu." Ja muutos: "Sama koskee oikeutta syyttää lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä." Ja haluan alleviivata, että edustaja Tuomo Puumalan ja minun tekemä lakialoite eroaa tässä edellä esitellystä lakialoitteesta 29/2013 (Jari Leppä ym.).

Arvoisa puhemies! Toivon, että vakava asia otetaan vakavasti.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tämä edustajien Puumala ja Heinonen lakialoite on mielestäni lähtökohtaisesti aivan hyvä. Olen täysin samaa mieltä, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on eräänlainen murha ja Suomessa valitettavasti, kuten olen sanonut, pedofiili saa pienet sakot ja uhri elinkautisen. Näinhän se on.

Itse en ole kyllä nimeä tähän aloitteeseen laittanut sen takia, että näen tässä sellaisia ongelmia, että tämä laki toteutuessaan kääntyisi ehkä jopa uhreja vastaan. Perustelen sitä tässä vähän myöhemmin. — Tämä on ihan hyvä tämmöisenä moraalisena lainsäädäntönä, että me emme hyväksy täällä tämmöisiä lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä, ja tämä osoittaa teon moitittavuutta. Olen samaa mieltä. Lepän aloitteessakin tämä hyvin tuotiin esiin.

Mutta sitten kun mennään tähän käytäntöön: Kun poliisissa työskentelin ja olin semmoisen yksikön johtajana aika pitkään ja sitä ennen tutkijana yksikössä, jossa käsiteltiin muun muassa seksuaalirikoksia ja myös henkirikoksia eli murhia. Se oli yksikkö, jossa tutkittiin — ja tutkitaan edelleen — Suomen suurimmat määrät lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä ja myös henkirikoksia ja muita. Nyt tämä käytäntö siellä on hieman toisenlaista kuin jos katsotaan tätä asiaa teoriassa. Minä olen tavannut hyvin paljon näitä ihmisiä, tämänkaltaisia ihmisiä, joiden kirjeitä ja kertomuksia te luitte, ja nähnyt sen ihmisen hädän kasvoista, niin että minä en missään tapauksessa sitä väheksy, ja se on otettava vakavasti. Mutta minä en oikein usko, että tällä rikoslain muutoksella saadaan siihen parannusta.

Tässä on kaksi asiaa, mitkä haluan nostaa esille: tämä näyttöongelma, johon tuossa viitattiin aikaisemmin, myös nämä resurssit, sekä myös tämän tekijän vaarallisuus.

Ensinnäkin tämä näyttöongelma. Sanonta kuuluu: "Kulunut aika on paennut totuus". Tosiasia on, kun näitä vanhoja tapauksia poliisillekin tulee ilmi, että näillä rikoksen uhreilla ymmärrettävistä syistä on vain hataria muistikuvia tapahtuneesta ja ne ovat tulleet paljon myöhemmin. Niitä ei missään tapauksessa pidä väheksyä, ne varmaan pitävät paikkansa, mutta kun sitä aletaan miettiä näyttökysymyksenä, niin täytyy sanoa, että vuosikymmenen takaiset hatarat muistikuvat ovat näyttönä äärimmäisen heikkoja, kun valitettavasti usein mitään muuta näyttöä siihen asiaan ei juurikaan saada.

Tässä on usein verrattu murhaan tätä tapahtumaa, niin kuin se moraalisesti sama onkin, mutta sitten jos ajatellaan näytön puolesta, niin murhassa on kuitenkin useimmiten se ruumis, josta saa aika paljon näyttöä, sekä teknistä näyttöä mutta useimmiten on myös taktista näyttöä. Tässä on heitetty Auerit ja Bodomit peliin ja sanottu, että niissäkin on vaikea tutkia. Todella on vaikea tutkia ja selvittää. Vaikka niissä on todistajia ja niissä on teknistä näyttöä, se on vaikeata. Sitten kun ajatellaan tapausta, jossa on uhrin hajanaisia muistikuvia vuosikymmenten takaa, mitkä varmaan pitävät paikkansa, niin milläpä ne saat näytöksi. Siinä on todella isoja ongelmia.

Nythän pari vuotta sitten rikoslain vanhentumispykäliä muutettiin nimenomaan näiden seksuaalirikosten osalta, jotka ovat kohdistuneet alaikäiseen ihmiseen. Siihenhän tuli se 10 vuoden lisä suhteessa siihen, kun uhri täyttää 18 vuotta. Eli ne vanhentuvat aikaisintaan, kun uhri on täyttänyt 28 vuotta. Toki tämän törkeän hyväksikäytön vanhentumisaika on 20 vuotta, sekin kannattaa muistaa, se on jo aika pitkä. Jos 16-vuotiasta käytetään hyväksi, niin se on kyllä sitten 20 vuotta siitä eteenpäin. Niin että ne ovat aika pitkät, ja muutoksia siihen lainsäädäntöön on tullut.

Tässä on myös semmoinen juttu, että ilman muuta tämmöinen ihminen, joka on kokenut seksuaalista väkivaltaa nuorena, lapsena, kaipaa tukea, mutta se, saako sitä tekijää rikosoikeudelliseen vastuuseen, voi olla aika vaikeaa. Kuten näissä esimerkeissä kerrottiin, että tekijä on jo kuollut, silloin maallinen oikeus häntä ei enää tavoita. Jos uhri on 60-vuotias, niin tekijä mitä ilmeisimmin on jo 80-vuotias, suunnilleen, ja täytyy sanoa, että hän ei ole enää niin vaarallinen muille. Se ei poista sitä, etteikö hänen pitäisi joutua vastuuseen, mutta pedofiilithan useimmiten toistavat tekonsa ja pedofiili on vaarallisimpana nuorena, jolloin tähän asiaan reaaliaikaisesti pitäisi puuttua.

Tässä on nyt sitten semmoinenkin juttu, että jos nämä seksuaalirikostutkijat, niitä ei Suomessa kovin paljon ole, pannaan tutkimaan näitä vanhoja tapauksia, niin se on pois reaaliaikaisesta tutkinnasta. Minun mielestäni meidän pitäisi satsata entistä enemmän reaaliaikaiseen tutkintaan. Eli kun me saamme jonkun lapsen hyväksikäyttäjän pysäytettyä heti, niin me pelastamme sillä kymmeniä ellei jopa satoja lapsia. Tämmöistä reaaliaikaista tutkintaa nykypäivänä pitää tehdä etenkin netissä. Siinä olisi paljon lainsäädännössä kehitettävää, miten sitä pystyisi estämään, että pedofiilit käyttävät lapsia hyväkseen netissä, koska pedofiilit uusivat sen rikoksensa, jos heitä ei saa kiinni.

Elikkä minäkin olen peräänkuuluttanut nimenomaan sitä, että pitää saada kovempia rangaistuksia, nimenomaan minimirangaistuksia. Olen jopa tehnyt lakialoitteen, että lapsen seksuaalisen hyväksikäytön minimirangaistus nousisi perusrikoksen kohdalta vuoteen ja törkeän kahteen vuoteen. Tällöin rangaistukset kauttaaltaan kovenisivat. Siinä olisi nimenomaan sellainenkin pointti, että toki se tekijä on silloin vankilassa eikä hyväksikäytä lapsia, mutta hänet voitaisiin panna tämmöiseen Stop-ohjelmaan, jolla seksuaalirikollisia, ainakin osa, pystytään parantamaan, ja jos ei pystytä, niin sen jälkeen sitten yhteiskunnan mielestäni täytyy miettiä entistä kovempia toimia aina kemialliseen kastraatioon asti, mutta se on toinen juttu.

Joten me olemme kaikki samaa mieltä tästä, että nämä lapseen kohdistuvat seksuaalirikokset ovat tuomittavia ja ne ovat murhan tasoisia rikoksia, mutta näistä menettelytavoista olen eri mieltä. Kuten sanoin, jos nämä tutkijat pannaan tutkimaan ikivanhoja juttuja, joidenka selvittämismahdollisuus on heikko, se on pois tästä päivittäistutkinnasta ja pedofiilejä entistä enemmän on valloillaan.

Poliisin tietoon tulleiden lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten määrä on jatkuvasti lisääntynyt. Se on tavallaan hyvä juttu: piilorikollisuus häviää. Olen samaa mieltä kuin Heikki Sariola, että siinä on monta syytä: asenteet ovat muuttuneet, viranomaistoiminnassa yhteistyö on lisääntynyt ja poliisin toimintatapa on muuttunut. Poliisi tekee nykyisin nimenomaan tämmöistä niin sanottua paljastavaa tutkintaa. Se ei jää odottamaan, että joku tulee tekemään ilmoitusta, vaan se koettaa löytää pedofiilejä ja heidän uhrejaan useimmiten verkossa ja onnistuu siinä suht hyvin nykypäivänä. Elikkä tähän pitäisi ehdottomasti panostaa entistä enemmän.

Tai sitten, jos meillä olisi valtaa, niin, mikä ettei, lisättäisiin tutkijoiden määrä niin paljon, että näitä vanhentuneitakin juttuja voitaisiin tutkia ja lakia muuttaa. Mutta täytyisi vain olla sitten varma, ettei tehdä nollatutkimuksia, koska se, joka näitä seksuaalirikoksia päivittäin tutkii, kyllä näkee, missä jutuissa on menestymisen mahdollisuus rikosoikeudellisesti. Uhri tarvitsee aina apua, ja siihen pitää nimenomaan panostaa.

Arvoisa herra puhemies! Toistan ehkä vielä itseäni tässä, että en missään tapauksessa niinkään ole vastustamassa tätä lakialoitetta, mutta minulla olisi toisenlaiset keinot puuttua näihin seksuaalirikoksiin ja niiden ennaltaehkäisyyn. Toivoisin enemmän tämmöistä reaaliaikaista toimintaa kuin vuosikymmenten takaista toimintaa — monestakin syystä — koska jos me saamme tänään pysäytettyä jonkun pedofiilin, meidän ei tarvitse enää 30 vuoden kuluttua tutkia näitä tekosia, niin että siihen pitää panostaa.

Arvoisa herra puhemies! Tästä huolimatta en missään tapauksessa todellakaan tyrmää tätä aloitetta, ei pidä ymmärtää tätä asiaa väärin, vaan ehkä menettelytavoista meillä on pieniä näkemyseroja.

Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvostan todella paljon edustaja Tolvasta niin kansanedustajana kuin ansiokkaana poliisina ja rikosten tutkijana. Meillä kuitenkin nämä hyväksikäytetyt lapset, jotka aikuisina siihen heräävät, ovat itse halunneet, että asioita voitaisiin viedä eteenpäin, niin kuin osoittavat nuo esimerkit, joita edellä toin. On myös tapauksia, joissa on tunnustus, jossa henkilö on myöntänyt tehneensä lukuisia tällaisia julmia tekoja, ja tapauksia, joissa on todistajia ja silminnäkijöitä, ja ne ovat jääneet kiinni siitä, että rikos on vanhentunut eikä niitä ole voitu viedä eteenpäin.

Itse pidän tärkeänä, että viesti niille, jotka tällaisia sairaita tekoja tänä päivänä tai tulevaisuudessa tekevät, on selvä: siitä tuomitaan loppuun asti ja ne voidaan tutkia koska tahansa. Sen viestin pitää olla selvä, mutta viestin pitää olla selvä myös niille, jotka ovat joutuneet joskus tällaisen rikoksen uhriksi, että ne asiat voidaan selvittää vielä vuosienkin jälkeen.

Tuomo Puumala /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kiitoksia edustaja Tolvaselle arvokkaasta puheenvuorosta ja analyyttisestä sellaisesta. Ajattelisin kuitenkin tuosta näyttöongelmasta sillä tavalla, että jos on selkeää ja selvää, että kysymys on todella hatarista muistikuvista, niin ei kai siihen kovin paljon resursseja silloin ole mahdollistakaan käyttää. Ajattelisin jotenkin niin, että silloin syytettä ei nosteta eikä tämmöinen prosessi lähde liikkeelle. Jos sen sijaan tämmöisessä vanhemmassakin tapauksessa näyttö on vahvaa ja kiistatonta ja pitää sisällään jopa tekijän tunnustuksen, niin tällaisissa tilanteissa näitä asioita voitaisiin viedä eteenpäin. Ongelmahan on se, että monesti nuo asiat tulevat juuri tuossa kolmenkympin kynnyksellä, isojen elämänmurrosten, avioliiton tai avioeron tai lapsen syntymän myötä, vasta mieleen, ja se puoltaa sitä, että myös siinä tilanteessa, esimerkiksi kun tekijä tunnustaa teon, voitaisiin tuo syyte nostaa.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Sitten jatketaan puhujalistasta.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Kiitos näistä tehdyistä lakialoitteista. Nythän on todellakin kyse rikoslain 8 luvusta elikkä syyteoikeuden vanhenemisesta. Näissä kummassakin esityksessä, ensinnäkin Puumalan ja Heinosen esityksessä, esitetään törkeän seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeuden vanhenemisajan poistamista, ja taas Lepän esitys on hieman laajempi. Siinä esitetään vanhenemisajan poistamista sekä törkeän seksuaalisen hyväksikäytön että perustekomuodon osalta, elikkä myös perustekomuodon osalta.

Molemmat näistä esityksistä ovat minun mielestäni ehdottomasti kannatettavia. Minä olen itse allekirjoittanut molemmat aloitteet. Juuri niin kuin tuossa äsken tuli keskustelussa esille, kyse on viestistä. Vanhenemisajan poistaminen on ennen kaikkea viesti lainsäätäjältä, että näitä tekoja pidetään äärimmäisen vakavina ja paheksuttavina.

Itse jätin vähän aikaa sitten — ja oli käsittelyssä viime viikolla muistaakseni — oman lakialoitteeni raiskausrikosten rangaistusasteikon koventamisesta. Eli mennään rikoslain 20 lukuun ja varsinaiseen raiskausrikoksia koskevaan lukuun, jossa lasten seksuaalinen hyväksikäyttökin on varsinaisena rikoksena sitten käsitelty. Puhuin raiskauksesta ja törkeästä raiskauksesta sekä lievästä raiskauksesta siinä omassa aloitteessani.

Tässä omassa aloitteessani muistutin suomalaisessa oikeusjärjestelmässä tapahtuneesta kehityksestä. Pitkän aikaa seksuaalirikoksia tarkasteltiin ensisijaisesti väkivaltarikoksina, siis sellaisina perinteisinä väkivaltarikoksina, joissa aiheutettiin kipua, ruumiinvamma tai ainakin vapaudenriisto, ja rikoksen paheksuttavuus riippui huomattavalta osin siitä, missä määrin näitä elementtejä sisältyi seksuaalirikokseen, eli mitattiin väkivallan määrää. Nykyään on ymmärretty, että vaikka lyömistä, aseella uhkaamista tai pitkäaikaista vapaudenriistoa ei seksuaalirikokseen sisältyisikään, jo se teko, tahdonvastainen seksuaalinen teko, voi murskata ihmisen koko lopuksi ikää.

Lakialoitteita käsiteltäessä meidän on toki muistettava, että kovin monia rikoksia nämä vanhentumisajan muutokset eivät tuo tuomiolle. Niin kuin oli puhettakin, kyse ei ole välttämättä kovin monesta tapauksesta vaan viestistä. Kun aikaa teosta kuluu, todistelu luonnollisesti vaikeutuu varsinkin lääketieteellisten todisteiden osalta, ja valitettavan usein seksuaalirikosten uhrit uskaltavat puhua vasta sitten, kun tekijä on jo kuollut, niin kuin näissä esimerkkitapauksissa oli tapahtunut. Kuitenkin näiden tekojen hirvittävyys puhuu sen puolesta, että vanhentumisaika tulee poistaa. Eli käytännössä tuomio on mahdollista antaa niin kauan kuin syylliseksi todettu tekijä on oikeustoimikelpoinen eli lähinnä niin kauan kuin on hengissä tai täysissä järjen voimissa.

Edustaja Lepän aloitteessa viitattiin juuri tällaiseen oikeustapaukseen, jossa törkeä seksuaalirikosten sarja oli tapahtunut ja riittävä näyttö saatiin mutta vanhentumista koskevan sääntelyn vuoksi tuomio jäi langettamatta. Hirvittävää ajatella tätä uhria, joka on joutunut käymään läpi epäilemättä tuskallisen oikeusprosessin, jonka tuloksena on ollut vapauttava tuomio muotoseikan vuoksi, vanhenemisajan vuoksi.

Samalla on mietittävä tietysti sitä, olisiko vanhentumisaikojen poisto ulotettava vielä näitä esitettyjä rikoksia laajemmaksi. Kun seksuaalinen väkivalta kohdistuu lapseen, on se hirvittävimpiä rikoksia, mitä on ylipäätään olemassa. Mutta myös aikuiseen kohdistunut törkeä seksuaalirikos tai hyvin vaikea pahoinpitely, vaikkei siinä olisikaan mukana seksuaalista elementtiä, voi jättää samanlaiset henkiset traumat loppuiäksi.

Nykyisellään ja myös lakialoitteiden hyväksymisen jälkeen ne rikokset, joista maksimirangaistus on elinkautinen, eivät vanhene. Näitä kyseisiä rikoksia ovat rikoslaissamme — siis jotka eivät vanhene — joukkotuhonta, rikos ja törkeä rikos ihmisyyttä vastaan, sotarikos ja törkeä sotarikos, törkeä maanpetos, törkeä vakoilu, törkeä valtiopetos, murha ja erilaiset terrorismirikokset. Eivätkö ainakin kaikkein törkeimmät seksuaalirikokset ja kenties kaikkein pahimmat muut väkivaltarikokset kuuluisi näiden rikosten joukkoon? Kun tässä aikaisemmin käytettiin hyvin termiä "murha, josta jää henkiin", niin ainakin minun käsitykseni mukaan meidän oikeusjärjestyksessä murha, josta jää henkiin, on ihan vastaava teko kuin pelkkä murha.

Arvoisa puhemies! Helposti voidaan sanoa, että vanhentumisaikojen jatkaminen lisää myös niin sanotusti väärien ilmiantojen mahdollisuutta. Totta onkin, että erilaisissa kosto- ja perheriitatilanteissa voidaan tehdä todella julmia perättömiä syytöksiä. Perheessä riitatilanteessa tapaukset voivat olla todella pahoja. Tätä ei pidä unohtaa, mutta oikeusjärjestelmäämme on jatkuvasti kehitettävä niin, että voimme luottaa entistä varmemmin tuomioistuinten ratkaisujen oikeellisuuteen.

Vielä kerran kiitokset, ja kannatan tehtyjä esityksiä.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Kannatan myös tätä edustaja Puumalan aloitetta, jonka olen itsekin allekirjoittanut. On ollut erittäin hyvä kuunnella nyt tässä nämä hyvin asiantuntevat puheenvuorot ja nähdä, että tähän asiaan on monta eri näkökulmaa.

Mutta siitä, mikä tässä edustaja Puumalan aloitteen ihan ensimmäinen lause näissä perusteluissa on, että lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö on kuin murha, josta jää henkiin — siis samoin myös edustaja Heinoselle, te olette tämän aloitteen tehneet — minä kyllä ajattelen näin, että kun nämä asiat, tällä tavalla kuin ne täälläkin on jo ilmaistu, on nyt tuotu meidän eteemme ja kun meissä on varmaan monta sellaista, jotka ovat tässä työssä olleet tuolla eri järjestöjen tai yhteisöjen sisällä, joissa on näitä ongelmia kohdattu ja nähty se todellisuus, minkälainen vamma tämmöisestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä voi syntyä, niin minä näen, että kyllä meillä päättäjillä on ei pelkästään oikeus vaan velvollisuus tehdä jotakin tälle asialle. Tekoa ei saada tekemättömäksi. Mutta mitä tässä salissa eduskunnan kautta voidaan tehdä, menemättä nyt sen syvemmälle tässä: näen sen, mitä edustaja Puumalakin sanoi, että koska tässä on yli 130 allekirjoittajaa, tämä ainakin etenisi nimenomaan mietintöön saakka ja tämä voisi tulla tähän saliin käsittelyyn, koska silloin voidaan olettaa ja uskoa, että siihen saadaan asiantuntijoitten eri näkemykset myös, ja sitten täällä voidaan keskustella ja päättää siitä.

Näkisin sen perustelun, että jo pelkästään se, että saadaan viesti siitä, että näitten uhrien on mahdollisuus tämä asia nostaa vielä esille, on jo yksi apukeino, ja silloin sitten sen jälkeen tulee se, millä tavalla poliisi ynnä muut tutkijat lähtevät rikosta käsittelemään. Minä toivoisin, että meillä olisi semmoiset tuomioistuimet, jotka pystyisivät asiantuntevasti nämä käsittelemään ja viemään tätä eteenpäin, ja myös, ettei tämä olisi pois tästä reaaliaikaisesta lainsäädännöstä, mitä tarvitsee tehdä sitten pedofiilien ynnä muitten kanssa: totta kai myös siihen täytyy paneutua.

Jukka Kärnä /sd:

Arvoisa puhemies! Molemmat lakialoitteet ovat erittäin kannatettavia. Kyllä se niin on, että meidän tässä talossa pitää toimia yhteiskunnan moraalin lipunkantajina. Tällaisia tekoja ei ensinnäkään tule sallia, ja tämä esitetty malli, että tällaisissa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa syyteoikeus ei vanhenisi, on minun mielestäni ihan kannatettava asia kaiken kaikkiaan, koska teosta jää se elinikäinen trauma ja vielä niin, että usein se tekijä on henkilö, johon lapsen pitäisi pystyä luottamaan ja turvautumaan.

Minun mielestäni edustaja Tolvanen aprikoi erittäin asiantuntevasti näitä poliisin käytännön toimia siinä tilanteessa, kun tämä laki on tullut voimaan. Tässä asiassa on varmasti monta kanttia, ja edustaja Tolvasen näkökulma on siihen yksi: kaikki, mitä hän puhui, on ihan oikein, missään nimessä en yhtään vähättele enkä arvostele sitä. Kyllä se näyttö tietenkin monessa tilanteessa on vaikea, mutta kuten edustaja Puumala myöskin totesi, niin jos näyttö on hatara, silloin syytekynnys todennäköisesti ei ylity. Kyllä minun mielestäni tähän asiaan pitää puuttua niin kuin nyt on puututtu. Itse olen myöskin allekirjoittanut tämän lakialoitteen, ja se lähtee käsittelyyn. Minä toivon ihan oikeasti, että se tulee tänne isoon saliin takaisin ja saadaan tämä laki myöskin jollain aikataululla voimaan.

Tuula Väätäinen /sd:

Arvoisa puhemies! Ennen kuin tulin eduskuntaan, tein työtä 20 vuotta psykiatrian puolella ja hoidin tietysti sinä aikana myös hyväksikäytön uhreja mutta myös tekijöitä. Tästä syystä en omassa puheenvuorossani puhu esimerkeillä vaan yleisesti tästä asiasta. Minä kannatan näitä molempia lakialoitteita. Nämä ovat tavattoman tärkeitä ja kuuluvat nimenomaan nyky-yhteiskuntaan, jotta me vakavasti otamme kantaa siihen, mitä ihmisille voi tehdä.

Minä ymmärrän edustaja Tolvasen perusteet poliisien työstä ja rikostutkinnasta, koska omassa työssäni olen aikaisemmin törmännyt siihen, että todisteitten löytäminen, näytön etsiminen ja todentaminen ei ole helppoa silloinkaan, kun tapauksesta on kulunut vähemmänkin aikaa kuin vuosikymmeniä. Ne oikeusprosessit ja selvitysprosessit ovat uhrille tavattoman vaikeita. Minä sen kokemuksen perusteella, mikä minulla on, sanon, että hyväksikäyttö jättää ihmisen mieleen ikuisen jäljen. Vaikka olisi kuinka hyvä terapia, kuinka hyvät tukitoimet, niin sitä jälkeä ei pystytä ihmisen mielestä poistamaan. Sen kanssa monet oppivat elämään, mutta se vaikuttaa arkeen, ihmissuhteisiin, omaan itseen, kokemukseen, useimmiten tietysti naiseuteen, mutta uhreja ovat myös pienet pojat. Sen takia tätä voi verrata murhaan.

Tässä yhteydessä olen jo vuosia sitten puhunut silloisille oikeusministereille, pitäisikö meillä synnyttää keskustelua siitä, kuinka me suhtaudumme siihen lähipiiriin, useimmiten siihen toiseen vanhempaan, joka on tiennyt hyväksikäytöstä mutta ei syystä tai toisesta ole tehnyt mitään. Aika moni uhri myöhemmin kokee sen niin, että toinen vanhempi "hyväksyi" sen teon, koska hän ei siihen puuttunut. No, minulle on vastattu tähänkin kysymykseen, että kun se näyttö on niin vaikeata. Miten todennetaan, että se toinen vanhempi, aikuinen, on todella tiennyt asiasta mutta ei tietoisesti ole toiminut katkaistakseen tätä kierrettä? Mutta siitä huolimatta, että se näyttö on vaikeata, minusta tästä pitäisi keskustella, koska eihän se voi olla niin, että jos perheessä tapahtuu sellainen asia, että toinen vanhempi käyttää hyväkseen esimerkiksi lapsia, niin toinen tietäen vuosikaudet elää siinä samassa perheessä eikä auta lasta riittävästi.

Kun on kyse rikoksesta, rikoksesta ihmisyyttä vastaan — voi sanoa, että oikeastaan tavallaan sillä teolla pilataan lapsen elämä, osan elämä suuremmalta osin, osa selviää erilaisten tukitoimien avulla paremmin — niin ei voi katsoa sivusta sitä, että joku aikuinen antaa sen tapahtua tieten. Minä tiedän, että tämä on vaikea asia perheille ja niille vanhemmille, jotka ovat tahtomattaan osallisia tällaiseen tilanteeseen, mutta siitä huolimatta, että aiheutan heille mielipahaa puhumalla tästä, niin sanon, että sen lähipiirin vastuuta täytyy selvittää tässä samassa yhteydessä, kun puhutaan tästä laista hyväksikäytön muuttamiseksi siten, että se ei vanhene koskaan.

Minusta tuntuu, että hyväksikäyttö on sellainen asia, josta ei kukaan ulkopuolinen kykene ymmärtämään, mitä se saa aikaiseksi, vain ne, jotka ovat sen kokeneet. Sen takia kiitän siitä, että eduskunnassa on niin valtavan iso joukko lähtenyt tukemaan niitä ihmisiä, jotka eivät ole pystyneet pitämään puoliaan tässä yhteiskunnassa tähän mennessä.

Oikeusprosesseista sanon vielä sen verran, kun olen niitäkin tietysti potilaitteni kautta seurannut, että ne prosessit ovat tavattoman vaikeita ja vaativia. Olkoonkin, että tuomio olisi juuri sellainen kuin mikä on oikeus tätä uhria kohtaan, niin siitä huolimattahan on tavattoman vaikeata prosesseja viedä läpi. Mutta erityisen vaikeita ne ovat silloin, jos oikeusprosessiin lähdetään ja se tuomio on, että näyttöä ei ole, vaikka uhri, lähipiiri, hoitavat työntekijät, terapeutit pystyisivät selvästi näkemään, että todella tämä on tapahtunut, mutta rikosoikeudellisesti ei löydetä riittävästi näyttöjä. Se tilanne on näille uhreille tavattoman vaikea. Tässä nyt tullaan sitten siihen, että jos teosta on hirvittävän pitkä aika eikä ole riittävän tarkkoja muistikuvia tai todistajia tilanteesta, niin olivatpa ne terveydenhuollon viranomaisia tai juristeja, jotka lähtevät ihmisiä tukemaan näihin oikeusprosesseihin, niin täytyy olla ihmisille myös rehellinen, jos niitä näyttöjä ei riittävästi löydy.

Lopetan, arvoisa puhemies, siihen, että toivon, että tämä lakiehdotus, kun se toivon mukaan hyväksytään täällä salissa, ei johda siihen, että näitten ihmisten elämänkokemuksilla ja vaikeuksilla ryhdytään käymään juristisotaa ja taloudellisesti sitten myös rankaisemaan näitä uhreja, varsinkaan silloin, jos oikeusprosessi ei voi tuottaa sitä tulosta, mikä olisi näille uhreille oikeudenmukaista.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! "Miehelle ehdollista ja sakot useista hyväksikäytöistä". Yle: "Opettaja sai ehdollista lasten hyväksikäytöstä — tuomiossa kaksi lieventävää seikkaa". "Ehdollista lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, teini oli asunnossa viisi päivää". "Opettajaopiskelijalle ehdollista lapsen hyväksikäytöstä". "Törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdollista". "13-vuotiaan hyväksikäytöstä ehdollista — ei ’kokonaisuutena törkeä teko’". "Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdollista vankeutta".

Haluan tässä keskustelussa samalla nostaa esille jälleen kerran myös seksuaalirikosten tuomiot. Annan näin tukeni edelleen käsittelyssä olevalle edustaja Kari Tolvasen lakialoitteelle 33/2011, jossa esitetään, että lapsiin kohdistuneiden seksuaalisten hyväksikäyttöjen vähimmäisrangaistuksia korotetaan samoiksi kuin raiskausrikoksista.

Vuonna 2011 annetuissa raiskaustuomioissa vain vähän yli puolessa tekijä sai ehdottoman vankeusrangaistuksen, loput selvisivät ehdollisella. Ja kyllä pysähdyttävä tosiseikka on sekin, että esimerkiksi vuosina 2007—2009 seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittiin meidän maan käräjäoikeuksissa vankeuteen harvemmin kuin petoksesta ja väärennöksestä.

Tänä keväänä Helsingin Sanomat kirjoitti tapauksesta, jossa rikollinen kyllä tuomittiin 10 vuoden ja 4 kuukauden vankeuteen, mutta rangaistuksen pituuteen tässä tapauksessa vaikutti se, että rikollinen, rikoksen tehnyt henkilö, oli ehdonalaisessa vapaudessa, ehdonalaisessa vapaudessa vastaavista teoista, kun hän näitä teki. Kyseinen henkilö oli Helsingin Sanomien mukaan tuomittu vastaavista teoista Helsingin hovioikeudessa 3 vuoden ja 3 kuukauden vankeuteen vuonna 2007, ja suomalaisen tavan mukaan hän oli ehdonalaisessa vapaudessa huhtikuussa 2008 ja uusi rikoksensa ehdonalaisen aikana. Rikoskokonaisuudessa oli 40 asianomistajaa, jotka olivat tekoaikana 13—17-vuotiaita.

Näitä viestejä tuli lukuisia, tämänkin suuntaisia, kun edustaja Tuomo Puumalan kanssa teimme tätä nyt käsittelyssä olevaa lakialoitetta. Oli pysähdyttävää, kun isä taikka äiti — pääsääntöisesti ne olivat vanhempia, jotka ottivat yhteyttä — kertoi näistä tapauksista, joissa heidän lastaan oli ryhdytty netissä houkuttelemaan, ja sen jälkeen tapaukset olivat menneet tämänkin kertomuksen mukaisesti. En tiedä, oliko kyseinen henkilö näissäkin rikoksissa osallisena.

Käräjäoikeuden mukaan tuomittu syyllistyi lukuisiin lapsen seksuaalisiin hyväksikäyttöihin ja törkeisiin lapsen seksuaalisiin hyväksikäyttöihin. Mies tuomittiin myös lukuisista seksuaalipalvelujen ostamisista ja niiden yrittämisistä. Lisäksi hänet tuomittiin raiskauksesta ja lapsipornokuvien hallussapidosta ja yhdessä tapauksessa myös levittämisestä.

Arvoisa puhemies! Reilu viikko sitten STT kertoi, että Lapin poliisi tutkii vastaavantyyppistä laajaa alaikäisiin tyttöihin kohdistunutta hyväksikäyttötapaussarjaa. Tutkinnassa 30-vuotiaan miehen epäillään käyttäneen hyväksi kymmeniä alle 16-vuotiaita tyttöjä, jotka ovat kotoisin eri puolilta Suomea. Näitä tilanteita ja tapauksia on, arvoisat kansanedustajat, Suomi täynnä, ja internet-maailma näitä tuo koko ajan lisää.

Rikoslaki kiristyi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta vuonna 2011, ja tämän vuoden elokuussa oikeusministeriö kertoi, että seksuaalirikoksista langetettavia rangaistuksia tiukennetaan. Niihin esityksiin on helppo yhtyä ja lisätä vielä tuo edustaja Tolvasen lakialoite parin vuoden takaa.

Arvoisa puhemies! Haluan nostaa vielä tähän keskusteluun esille, kun lakivaliokunta nyt ryhtyy tätä lakialoitetta käsittelemään, Lastensuojelun Keskusliiton esityksen. Heidän erityisasiantuntijansa Heikki Sariola otti esille tämän rikosnimikkeen "lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö", ja hän toivoi, että samalla pohdittaisiin sitä, että rikosnimike muutettaisiin "lapsen seksuaalisen koskemattomuuden loukkaukseksi". Se ilmaisisi täsmällisesti, mistä näissä rikoksissa on kyse. Siinä loukataan nimenomaan seksuaalista koskemattomuutta.

Sariola totesi: "Rikoksen tunnusmerkistöstä poistettiin muutama vuosi sitten seksuaalisen kiihottumisen tai tyydytyksen tavoittelun vaatimus. Nimike lapsen seksuaalisen koskemattomuuden loukkaus olisi sopusoinnussa myös tämän lakimuutoksen kanssa. Painopiste tulee siirtää tekijästä siihen, mitä teko on sen kohteen kannalta, eli koskemattomuuden loukkaukseen. Hyväksikäyttö-termi keskittyy tekijään."

Arvoisa puhemies! Toivon, että tämä asia otetaan myös esille, kun tuota lakialoitetta ryhdytään käsittelemään. Annan itse täyden tuen näille esityksille ja toivon, että myös selvitetään samalla mahdollisuus laajentaa vapautuvien vankien vaarallisuusarviointia tällaisiin rikollisiin.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Yleensä suomalaisessa oikeusjärjestelmässä rikoksen moitittavuutta korostetaan rangaistusmäärällä, ei niinkään sillä, miten joku rikos vanhentuu. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, niin kuin tässä edustaja Heinonen ansiokkaasti esitti, ja seksuaalirikokset yleensä, on aivan liian lievästi sanktioitu Suomessa. Kuten jo sanoin, pedofiilille pikku sakko ja uhrille elinkautinen. Tämä on se ajatusmaailma.

Mutta kyllä minä edelleen olisin sitä kantaa edustamassa, kuten Heinonen esitti minun lakialoitteeni, että näitä minimirangaistuksia nimenomaan korotettaisiin, koska se vaikuttaisi rangaistuskäytäntöön kauttaaltaan, sekä — edustaja Juvosellahan on myös — että törkeän seksuaalisen hyväksikäytön minimirangaistusta nostettaisiin. Minun mielestäni näiden pitäisi olla samalla tasolla kuin raiskausrikoksissa on. Miksi lapsia ei suojella siten kuin nyt etupäässä täysi-ikäisiä ihmisiä, en voi sitä ymmärtää.

Nythän tässä vanhentumisessa kuitenkin, kuten sanoin, laki muuttui pari vuotta sitten, ja minä vähän epäilen, että nämä tapaukset, mitä täällä on käsitelty, ovat vielä edellisten vanhentumispykälien aikaa. Silloinhan se oli aika onnetonta, ne vanhentuivat käsiin. Etenkin lapsella, joka joutui vaikka 6-vuotiaana hyväksikäytetyksi, se juttu auttamattomasti vanhentui, mutta nyt onneksi hänellä on kuitenkin aikaa vähintään siihen 28 ikävuoteen tehdä se ilmoitus.

Yksi, mikä on tärkeätä, on tämä kiinnijäämisriskin lisääminen. En voi olla toistamatta itseäni, että pelkästään rangaistusten korottaminen ei ole näitä moitittavuustekijöitä ja ennaltaehkäiseviä tekijöitä, vaan kiinnijäämisriskin lisääminen. Miksi me emme anna tutkintaan semmoisia työkaluja, että esimerkiksi tuolla netissä uiskentelevat pedofiilit saataisiin kiinni? Miksi? Miksi yksilönsuoja on niin kamalan iso Suomen tasavallassa?

Otan esimerkin yhdestä konkreettisesta uudistuksesta, joka minun mielestäni pitäisi tehdä, mutta joka tietysti tyrmätään tässä talossa. Ihan reaaliaikaista toimintaa: On poliisi, joka on netissä tietyllä keskustelupalstalla, ei mitenkään aktiivisena, mutta olla möllöttää siellä ja esiintyy 10-vuotiaana tyttönä. Ei mene pitkäänkään, kun sinne alkaa satelemaan erilaisilta sediltä tarjouksia, seksuaalissävytteisiä tarjouksia ja niin edespäin: tavattaisiinko? Okei, se ei ole Suomen tasavallassa mikään rikos, koska todellisuudessahan tämä 10-vuotias tyttö on täysi-ikäinen poliisi. Enkä tiedä, tarvitseeko sen sitten olla rikos, mutta jos annettaisiin kuitenkin mahdollisuus poliisille sen jälkeen ensinnäkin selvittää, kuka tämä niin sanottu namusetä on siellä, ja ottaa hänen teletietonsa. Nähtäisiin, mihin kaikkiin lapsiin hän on ollut yhteydessä, ja saataisiin siitä paljastettua. Minä väitän, että siitä useita uhreja saataisiin paljastettua. Tämä on Suomessa laitonta.

Minun mielestäni tämmöiset olisivat niitä asioita, millä me saataisiin tätä tilannetta paljon paremmalle mallille, eikä olisi sitten näitä vuosikymmenten takaisia ihmisiä, jotka kokevat näitä... Minä ymmärrän, että se on elinikäinen arpi, niin kuin edustaja Väätäinen ansiokkaasti sanoi, mutta koetettaisiin sitä vähentää tällä reaaliaikaisella toiminnalla. Mutta minä tiedän, että nämä kuulostavat monesta hyvin poliisivaltionomaisilta ajatuksilta, että aletaan tällä tavalla metsästää pedofiilejä.

Minulla on monta muutakin käytännön ideaa, joilla näitä voitaisiin vähentää reaaliaikaisesti, ja minä haluaisin nimenomaan siihen panostaa, näihin toimintoihin. Kuten sanoin, minä en vastusta tätäkään aloitetta, mutta minä haluaisin mieluimmin ne vähäiset resurssit ja lainsäädännön, siis vähäiset tutkintaresurssit ja myös lainsäädäntöhankkeet, laittaa tähän osa-alueeseen.

Olen pettynyt oikeusministeriöön siinä mielessä, kun siellähän on rikoslaki 20 uudistettu eli juuri tämä rikoslain luku, jossa käsitellään seksuaalirikoksia. Siellä on lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ja raiskausrikokset, jotka koskevat aikuisia etupäässä. Nyt on vain, sinänsä ihan perustellusti, ne raiskausrikokset uudistettu, mutta nämä lapsiin kohdistuvat rikokset on taas jätetty sinne tekemättä mitään. Minun mielestäni siinä on aikamoinen puute. Mutta ehkäpä hallitus vielä räjähtää toimintaan ja tekee näihin muutoksia tässä loppuaikana tai sitten ainakin seuraava hallitus, toivottavasti.

Yhden jutun haluan nyt tuoda esiin, kun tässä on muutama edustaja sanonut, esimerkiksi Puumala siitä, että jos rikoksen uhri esittää hajanaisia muistikuvia: Itse asiassa se on poliisille se pahin ja työläin juttu, kun joku uhri tulee sanomaan tai kun niitä on tullut, että muistaa jotain epämääräistä. Silloinhan se pitää todella todella perusteellisesti koettaa tutkia, vaikka aikaa on kulunut kauheasti. Siinä on kauhea duuni suomeksi sanottuna. Poliisi tekee kauhean työn ja näkee, että tämä on ihan nollatutkimus, ja lähettää syyttäjälle. Syyttäjä tosiaan tekee sen syyttämättäjättämispäätöksen, mutta ne poliisit ovat pois siitä reaaliaikaisesta tutkinnasta. Jos poliiseille pannaan lisää resursseja tutkimaan myös vanhentuneita juttuja, niin silloin minä voin kannattaa tätä, mutta nyt en ole kovin iloinen tästä asiasta, kun minä tiedän, että se aiheuttaa heikennyksiä uhrille.

Siinä tapauksessa, jos tämä tekijä tunnustaa — useimmiten varmaan tilanteessa, että hän on tullut uskoon, koska se on aika usein varmaan syynä tunnustaa asioita — minä vähän epäilen, mahtaakohan hän enää tunnustaa kuitenkaan sen jälkeen, jos tietää, että hän joutuu rikosoikeudelliseen vastuuseen. Okei, voidaan ajatella, ne ovat helppoja tutkia. No, ovathan ne vähän helpompia, mutta siinäkin pitää hakea kyllä sitä näyttöä, jotain muutakin kuin se tunnustus plus hajanaiset muistikuvat, eli nekin työllistävät.

Mutta ne ovat näitä tutkinnan ongelmia, ja tietysti tätä taloa useimmiten ei kiinnosta se, mitä ongelmia meidän tekemä lainsäädäntö aiheuttaa viranomaisissa. Mehän säädetään lakeja kuulematta useimmiten näitä ihmisiä, jotka — en puhu pelkästään poliiseista, vaan monella muullakin alalla — tekevät ihan oikeasti tätä ruohonjuuritason työtä. Vaikka valiokunnissa kuullaan ihmisiä, niin kuullaanko ihan oikeasti niitä ihan oikeita, jotka painivat päivittäin näiden arkisten asioiden kanssa? Ei kyllä aina, valitettavasti.

Edustaja Väätäinen otti ihan perustellusti esiin tämmöisen juristisodan, että alkaako tämmöinen sitten näistä vanhoista jutuista. Minä voin lyödä kuukauden palkkioni vetoa, että alkaa. Se on ihan selvä, että alkaa. Tämä yhteiskunta on koko ajan muuttumassa entistä enemmän juristien pyörittämäksi, ja oikeusjärjestelmää koko ajan tehdään enemmän tämmöiseksi, ehkä rumasti sanottuna, että se totuuden etsiminen unohtuu ja siellä nimenomaan sitten koetetaan erilaisilla teennäisillä vippaskonsteilla saada asia näyttämään toiselta kuin se on. Ihan oikeasti näitä asianomistajan, uhrin, muistikuvia oikeudessa revitään auki, siis todella todella rankasti. Luulen, että se ei kovin hyvää terapiaa kyllä todellakaan ole. Totta kai juristi tekee, puolustus tekee työtään, että saa osoitettua syyttömäksi tämän rikoksentekijän, näin se vaan on.

Minä pelkään, että siitä tämmöinen juristisota syntyy. Pelkään myös, että tullaan tekemään sitten vastailmoituksia. Kun se päättyy, ettei ole saatu näytettyä toteen, niin sen jälkeenpä tämä rikoksentekijä tekeekin vastailmoituksen perättömästä ilmiannosta, kunnianloukkauksesta. Sitten on taas uusi juristisota pystyssä. Mutta sehän on nyt vähän juttu kuin juttu nykypäivänä. Mutta kun tässä on nimenomaan tämä uhri, jota pitäisi suojella näiden traumojen lisääntymiseltä, niin minä pelkään vaan, että näin tapahtuu. Toivottavasti jälleen olen väärässä tässä asiassa.

Arvoisa herra puhemies! Tapani on toistaa itseäni. Minä ymmärrän moraalipuolelta ja tämmöisenä tiettynä moraalinormina, että meillä ei ole tämmöinen lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö missään muodossa sallittua eikä hyväksyttävää. Minä olen ihan samaa mieltä. Mutta en tiedä, onko tämä vanhentumisen muuttaminen se paras asia vai, kuten sanoin, kovemmat rangaistukset, reaaliaikainen tutkinta, jotta nämä tekijät jäävät kiinni, sekä sen lisäksi, kun vankilassa tekijät ovat, heille hoitoa, koska meillä on hyvä Stop-hoito-ohjelma, jolla pystytään osa näistä seksuaalirikollisista ei parantamaan mutta muuttamaan heidän ajatuksenkulkua jollain asteella. Tämmöistä lisää. Nämä olisivat minun mielestäni ne ensisijaiset toimet, ja sitten vasta sen jälkeen katsottaisiin ehkä näitä vanhentumisaikojen pidentämisiä, kun meillä olisi siihen resursseja ja muutenkin mahdollisuuksia.

Jari Leppä /kesk:

Herra puhemies! Tämän tähänastisenkin keskustelun pohjalta voi jo sanoa, että entistä vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä näiden kahden lakialoitteen osalta, että tämäntyyppistä lainsäädännön uudistuspohdintaa me välttämättä ja väistämättä tarvitsemme.

Edustaja Tolvanen toi aivan erinomaisella tavalla monta hyvää näkökulmaa omaan erittäin vankkaan kokemukseensa ja osaamiseensa pohjautuen, ja niitä kyllä arvostan erittäin, erittäin lujaa. Vaikkapa nettirikollisuuden osalta olen aivan täsmälleen samaa mieltä, että sen yksilönsuojan me olemme vieneet tällaisissa asioissa aivan liian pitkälle, se estää meillä rikosten selvittämisen.

Ei voi olla niin, että tällaisten näin vakavien ja vastenmielisten asioiden osalta me emme saisi sitä selvyyttä, esimerkiksi vaikkapa teletietoja tietoomme, tai tutkijat eivät saisi niitä tietoja. Tämäntyyppiset muutokset pitää meidän pystyä tekemään, samoin kuin rangaistusasteikon muutokset myöskin. On aivan päivänselvää, että juuri tähän suuntaan kuin sanoitte meidän pitää mennä. Samoin huomiota siihen, mihin me resursseja käytämme niin, että sillä tulee olemaan mahdollisimman suuri hyöty — olen siitä täsmälleen samaa mieltä.

Lapsen seksuaalinen koskemattomuus nyt vain on senlaatuinen ja niin vahva itseisarvo, että sitä meidän kaikkien on kaikilla mahdollisilla tavoilla puolustettava ja parannettava ja siitä huolta pidettävä. Se on niin iso asia, että se ansaitsee kyllä huomiota. Siksi toivon, että nämä lakialoitteet käydään tarkkaan lävitse ja mahdollisesti uudistuksia aikaansaadaan.

Lopuksi, herra puhemies: Aika pitkään olen tässä talossa ollut ja aika monta keskustelua kuullut, mutta tämänlaatuista tunnelmaa kuin nyt on ollut en ihan vähään aikaan muista kokeneeni, niin vakavasta asiasta on kysymys. Sillä tavoin on sali suhtautunut ja kaikki edustajat suhtautuneet tähän asiaan, että varmasti menee kaikille perille, miten isosti me kannamme huolta siitä, että meidän lapsemme voivat hyvin ja heihin ei kosketa.

Tuomo Puumala /kesk:

Herra puhemies! Kiitos kaikille kommenteista ja arvokkaista puheenvuoroista, joita tässä on käytetty. Voin yhtyä tuohon edustaja Lepän arvioon siitä, että tunnelma on ollut poikkeuksellinen ja suhtautuminen asiaan hyvin vakava, mikä on varmasti myös vankka viesti lakivaliokunnalle, joka aloitteen käsittelyn tämän jälkeen aloittaa.

Muutamaan asiaan kommentti, mitä tässä esille nousi. Minusta on hyvä, että tämän aloitteen kohdalla erityisen voimakkaasti on kiinnitetty huomiota siihen, minkälaisia vaikutuksia sillä on käytännön arkeen ja tässä tapauksessa käytännön poliisityöhön. Itse asiassa toivoisin, että useamminkin kiinnittäisimme huomiota siihen. Kuitenkin ajattelen niin, että se ei ole ihan niin mustavalkoista, etteikö siihenkin olisi keinoja löydettävissä, että juuri tapauksissa, joissa tekijä tunnustaa teon, olisi mahdollista viedä prosessia eteenpäin.

Minä luulen, että me kaikki olemme yhtä mieltä siitä, että reaaliaikaista tutkintaa pitäisi tietenkin lisätä. Ihminen ei kuitenkaan ole kone eikä toimi sillä tavalla, eikä ihmisen mieli toimi sillä tavalla, että siinä hetkessä osaisi välttämättä pieni lapsi tai nuori ihminen tunnistaa, mitä on tapahtunut, vaan kuten useaan kertaan on todettu, mieli ikään kuin palautuu vasta jonkun ison elämänmurroksen myötä, ja monesti ne ajoittuvat 30 ikävuoden paikkeille.

Puhemies! Tässä on kysymys viestistä, jonka me lainsäätäjinä annamme, ja minusta sen viestin pitää olla yksiselitteinen ja selkeä. Emme ole käytännön toimintaa vaikeuttamassa vaan tuomassa siihen lisää välineitä. Kun tällä aloitteella on yli sata allekirjoittajaa, minusta se on jo yksissään niin painava viesti, että tuon aloitteen täytyy tulla tänne saliin takaisin niin, että pääsemme kaikki punnitsemaan eri näkökohtia ja ottamaan siihen asiaan kantaa ja tekemään siitä päätöksen.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! En halua osallistua siihen juristisotaan. Minä haluan omalta osaltani olla täällä tekemässä töitä niin, että voisimme välttyä semmoisilta pahemmilta riitatilanteilta ja päästäisiin tässä asiassa pikkuisen eteenpäin ja voisimme auttaa näitä uhreja tässä tilanteessa.

Juuri kuten tässä aikaisemmin tuli esille, lapsen seksuaalisesta hyväksikäyttämisestä useimmiten rangaistuksena on ehdollinen vankeusrangaistus. Ehdollinen vankeusrangaistus, mitä se merkitsee? Toimiessani jonkin aikaa Kemijärvellä käräjäoikeuden tuomarina sain törmätä tilanteeseen, että kun minun mielestäni vakavampaankin rikokseen syyllistynyt henkilö sai tuomion, hän sai ehdollisen vankeusrangaistuksen. Mitä teki tämä mies, kun se käveli ulos? Nauroi: "Enpä saanut mitään!" Ehdollinen vankeusrangaistus, mies nauraa: "En saanut mitään." Tässä ei ollut kyse lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta kuitenkin kun lapsi joutuu seksuaalisesti hyväksikäytetyksi, kyllä hän on joutunut kovan rangaistuksen saamaan, elinikäisen rangaistuksen, ja toinen voi vain nauraa.

Sitten tästä tuomioistuinkäytännöstä. Oikeuskäytäntöhän on meillä se, että meidän mielestämme, ainakin minun mielestäni, rangaistukset ovat aivan liian lieviä näissä, kun on kyse lapsen seksuaalisesta hyväksikäyttämisestä, törkeästä seksuaalisesta hyväksikäyttämisestä puhumattakaan. Rangaistukset ovat liian lieviä meidän mielestämme, mutta kun tuomioistuin antaa niitä rangaistuksia, niin kyllähän sen on oikeuskäytännön mukaan annettava ne rangaistukset. Eivät tuomioistuimet voi mennä antamaan kovempia rangaistuksia, vaikka haluaisivatkin, kun käytäntö on se, mikä on sillä hetkellä. Meidän eduskunnan tehtävä on muuttaa näitä rangaistusmääriä, rangaistusasteikkoja, tai sitten muuttaa sanamuotoja niin, että rangaistus annettaisiin kovempana.

Jos toimittaisiin niin kuin minä olen tässä niin kuin monissa muissakin aikaisemmissa esityksissäni esittänyt, kyllähän vankeusrangaistuksien määrä tulisi Suomessa lisääntymään. Minusta se ei haittaa, vaikka pikkuisen enemmän näitä vankeusrangaistuksia tulisikin, koska silloin ihminen todella tajuaa, että se vaara on edes olemassa, että kyse on oikeasta rikoksesta, joka on meidän yhteiskunnassa moraalisestikin tuomittu.

Minä kannatan edustaja Tolvasen äsken tekemää ehdotusta, elikkä kun kyse on seksuaalisista rikoksista, rikoslain 20 luvun muutoskokonaisuutta. Nyt oikeusministeriö työstää tätä asiaa, ja jouluksi on luvattu sieltä jo esitys tästä asiasta. Kun siinä on vain rikoslain 20 luvun 1—3 § tällä hetkellä käsittelyssä, siihen otettaisiin matkaan myös 6 ja 7 §, 6 §, joka käsittelee tätä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, ja 7 §, joka käsittelee lapsen törkeää seksuaalista hyväksikäyttöä. Toivottavasti nämä meidän terveisemme menevät tälle oikeusministeriön valmistelevalle porukalle perille ja he saavat kuulla sitten ja miettiä myöskin näitä asioita, jos ei nyt, niin ehkä sitten seuraavassa valmisteluvaiheessa.

Sitten haluaisin ottaa vielä esille yhden asian, nimittäin perheriidat. Kun on kyse huoltajuudesta ja silloin kun on oikein todella pahasta perheriidasta kyse siinä, kun mies ja vaimo eroamistilanteessa kiistelevät lapsen huoltajuudesta, kumpi saa lapsen, se on ihan käsittämätöntä, kuinka pahoja riitoja voi olla entisten rakastavaisten ihmisten välillä. Hyvin useissa tapauksissa se on melkein jo sääntönä. Siis okei, suurin osa eroprosesseista menee ihan ok, mutta silloin kun käräjillä istutaan tämmöistä tapausta, hyvin usein näissä tapauksissa — anteeksi tuomioni tässä asiassa — miehet joutuvat sen kohteeksi, että vaimo syyttää miestä insestistä. Miestä syytetään insestistä hyvin usein, ja tämä on kuulkaa vakava syytös. Monikaan nainen siinä vaiheessa, kun ne syyttävät entistä puolisoansa tästä insestistä, ei tajua, mihin ne sen miehen siinä tilanteessa laittavat.

Useat käräjäoikeuden tuomarit kyllä tietävät jo siinä vaiheessa, että se kuuluu tähän prosessiin, että miestä syytetään insestistä, mutta kun se on otettava vakavasti, se on tutkittava, selvitettävä. Lapsi voi joutua siinäkin tapauksessa ja joutuukin vastaamaan inhottaviin kysymyksiin. Ei lapsi ole siinä vaiheessa kypsä siihen vastaamaan ja todistamaan asiaa, onko tämä tapaus näin vai ei.

Insesti on kyllä rikos, josta lapset itse ovat valmiita vastaamaan ja kertomaan vasta aikuisina, ehkä hyvinkin myöhään, ja sen takia minä kannatan tätä esitystä siitä, että ei ikinä tulisi vanhenemaan tämä oikeus esittää tämä syytös tästä asiasta, koska lapsi on nuorena liian pieni ja vasta vanhana hän on ehkä valmis kertomaan, onko se insesti oikeasti tapahtunut vai ei.

Tuula Väätäinen /sd:

Arvoisa puhemies! Näitten lakien käsittely tässä talossa on välttämätöntä ja niin, että se tehdään perusteellisesti, mutta sitten meidän pitää muistaa, että kun me lakeja säädämme, niin niiden täytyy olla sellaisia lakeja, jotka ovat oikeasti käyttökelpoisia. Nimenomaan insestin uhrien osalta ei pidä kuitenkaan syyllistyä siihen, että me valaisimme turhaa toivoa. Sen takia lain säätämisessä erityisesti näissä tilanteissa on tavattoman tärkeätä, että me löydämme sinne oikeat perusteet.

Edustaja Tolvasen keinot poliisien puuttumiseen varhaisempaan vaiheeseen ovat todella tärkeitä, ja ne täytyy käydä myös tässä yhteydessä lävitse, mitä me voisimme siellä tehdä. Samalla kun me säädämme lakia, joka turvaa jo uhriksi joutuneita ihmisiä, meidän täytyy tehdä voimallisesti työtä, että me pelastamme mahdollisimman paljon lapsia joutumasta insestin uhriksi, ja siinä mielessä me tarvitsemme monella tasolla puuttumista.

Minulla on sellainen käsitys, että me tarvitsemme sekä tutkiville poliiseille että oikeuslaitoksissa oleville tuomareille selvästi enemmän ammattitaitoa ja osaamista nimenomaan seksuaalirikosten tuomitsemisessa, tutkimisessa ja myös auttamisessa. Me tarvitsemme sitä ammattitaitoa myös sosiaali- ja terveydenhuollossa. Täytyy sanoa, että ajattelen, että se on minun elämäni ja työurani vaikeimpia tilanteita, jolloinka olen tehnyt työtä seksuaalisesti hyväksikäytettyjen uhrien kanssa. Siinä tarvitaan moniammatillista osaamista, siinä tarvitaan vahvuutta myös työntekijöiltä, ja siinä mielessä ei riitä pelkästään laki, vaan me tarvitsemme paljon muuta, jotta me onnistumme tässä työssä.

Eli hoidetaan, hyvät toverikansanedustajat, tämä asia alusta loppuun asti hyvin.

Ismo Soukola /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kun minulle näitä molempia aloitteita tuotiin allekirjoitettavaksi, niin mietin näitä samoja resurssiasioita kuin edustaja Tolvanen, mutta en ihan varmastikaan yhtä syvällisesti kuin edustaja Tolvanen on tässä salissa tuonut esille.

Ajattelin sitä asiaa sitten sillä tavalla, kun nimeni näihin aloitteisiin laitoin, että okei, se varmasti tulee aiheuttamaan resurssikysymyksiä ja suuntaamaan jossain vaiheessa näitä resursseja pois reaaliaikaisesta tutkinnasta, mutta sitten taas minun arvomaailmassani voitti se näkemys, että jos meillä on mahdollisuus saada tuomittua tekijä yli 28 vuoden jälkeen, niin meillä pitää olla myös työkalu sitä varten. Olisihan se loppujen lopuksi aika inhottavaa, jos meillä olisi mahdollista saada tekijät edesvastuuseen teoistaan mutta laki ei anna siihen myötä, ja nyt meillä olisi pikkasen mahdollisuus paikata tätä asiaa.

Minä en usko, että tässä pitkässä juoksussa tulisi olemaan hirveän iso ongelma tämä pitkien aikojen taakse meneminen. Kun tästä mennään eteenpäin ja lakihan on sitten toivon mukaan voimassa, niin yhä enemmän vähenee tämä vuosikymmenien taakse meneminen, niin että silloin päästään enemmän kiinni näihin reaaliaikaisempiin tekemisiin.

Minä toivoisin, että voitaisiin osoittaa myös resursseja siihen tutkintaan, mutta kyllä minä näen kuitenkin tämän aiheen viestin niin paljon tärkeäksi, että olen näitten lakiesitysten kannalla.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Minä ajattelen, että keskustelu on jo päättymässä. Edustaja Eerola vielä puheenvuoron tähän pyysi, mutta haluan kiittää kaikkia teitä, ketkä olette tähän keskusteluun osallistuneet, niin omasta kuin edustajakollegani Tuomo Puumalan puolesta kuten myös Delfins ry:n puolesta, joka meitä tässä lakialoitteen valmistelussa auttoi juridisesti ja myös monella monella muulla tavalla.

Tämä keskustelu on ollut hyvä ja rakentava. Edustaja Tuula Väätäinen muun muassa toi monia sellaisia asioita esille, jotka pitää näiden juridisten kysymysten rinnalla saada toimimaan, niin että näiden asioiden parissa voidaan työtä tehdä, ja arvostan todella paljon myös niitä edustaja Tolvasen esille nostamia ongelmia, joita mahdollisesti tämä lainsäädäntö voisi aiheuttaa. Mutta näen itse — ja uskon, että edustaja Tuomo Puumala yhtyy siihen — kuitenkin sen niin paljon tärkeämmäksi, että näitä rikoksia voidaan tutkia, että siihen pitää löytyä resursseja silloin, kun asioita eteenpäin vietäväksi tulee.

Toivotaan, että tällaisia rikoksia ei jatkossa tapahtuisi. Sitä emme lainsäädännöllä pysty estämään, mutta kaiken pystymme tekemään sen eteen, että nämä ihmiset saisivat kaiken mahdollisen avun ja tällaiset rikolliset saisivat tuomion silloin, kun sen aika on.

Juho Eerola /ps:

Arvoisa puhemies! Tosiaan kiitos kaikille arvokkaasta ja hyvästä keskustelusta. Tätä on ollut ilo kuunnella.

Ajattelin, etten mitenkään tähän aiheeseen puuttuisi, mutta haluan erikseen kiittää edustaja Maijalaa, joka hienosti otti esille nämä perusteettomat insestisyytökset, joiden kohteeksi monet miehet joutuvat avioero- ja huoltajuuskiistojen yhteydessä.

Jos minulta kysytään, pitäisi tuomion tälle naiselle tällaisissa tapauksissa olla sama kuin miehelle silloin, kun oikeasti insestiin syyllistyy, ja siinäkin tavaksi se, että ei vanhene koskaan. Monet lapset nimittäin vasta aikuisena tunnustavat, että ei se isä oikeasti mitään tehnytkään.

Keskustelu päättyi.

​​​​