Täysistunnon pöytäkirja 95/2006 vp

PTK 95/2006 vp

95. KESKIVIIKKONA 4. LOKAKUUTA 2006 kello 15 (15.05)

Tarkistettu versio 2.0

9) Hallituksen esitys laiksi päästökauppalain muuttamisesta

 

Oras  Tynkkynen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Päästökaupan peloteltiin uhkaavan Suomen ja itse asiassa koko Euroopan unionin taloutta ja työllisyyttä. Nyt kun päästökauppaa on käytännössä kokeiltu runsaan 1,5 vuoden ajan, voidaan ehkä joitakin alustavia arvioita esittää sen toimivuudesta.

Viime vuonna talouskasvu notkahti paperiteollisuuden työkiistan takia edellisvuoden 3,5 prosentista noin 2,9 prosenttiin. Jos tästä luvusta siivotaan pois työsulun vaikutus, niin itse asiassa talouskasvu kiihtyi 3,9 prosenttiin. Ennakkotietojen mukaan tämän vuoden talouskasvu nousee edelleen noin 4,5 prosenttiin, ja tämä siis päästökaupan oloissa. Selvästikään päästökauppa ei tähän asti ole onnistunut turmelemaan Suomen taloutta, vaan päinvastoin talouskasvu on kiihtynyt.

Suunnilleen saman tarinan voi kertoa työllisyyden kehittymisestä. Vuonna 2004 työllisten määrä oli pysynyt samana, edellisenä vuonna työllisten määrä oli jopa laskenut. Päästökaupan alettua viime vuonna työllisten määrä hypähti korkeimmalle tasolle sitten laman. Tämän vuoden alkupuoliskolla työllisiä oli jo keskimäärin 40 000 enemmän kuin vastaavaan aikaan edellisenä vuonna, eli myös työllisyyden kehitys on ollut erittäin suotuisaa päästökauppaoloissa. Tässä vaiheessa voidaankin jo mielestäni todeta, että päästökaupasta esitetyt pelot ovat osoittautuneet enimmäkseen täysin aiheettomiksi. Se ei toki tarkoita sitä, etteikö päästökaupassa olisi kehittämiseen varaa aika paljonkin, mutta kokonaisuutena järjestelmä toimii kohtuullisen hyvin. Näihin kehittämistarpeisiin palaan hieman tuonnempana.

Jos ja kun haluamme torjua mahdollisesti katastrofaalisen ilmastonmuutoksen, se edellyttää maailmanlaajuisen lämpenemisen rajoittamista enintään 2 asteeseen. Se taas puolestaan vaatii, että meillä rikkaissa teollisuusmaissa päästöjä pitää vähentää noin 30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Meillä on siis enää vain noin 15 vuotta aikaa kääntää ilmastopäästöt melko nopeaan laskusuuntaan.

Hallitus on nyt päästökaupassa vastaamassa tähän ilmastohaasteeseen kohtuullisen huonosti. Hallitus harkitsee, että toiselle päästökauppakaudelle myönnettäisiin päästökauppasektorille päästöoikeuksia 39,6 megatonnia eli miljoonaa tonnia vuodessa. Se on neljänneksen enemmän kuin vuonna 1990, joka on tämä Kioton pöytäkirjassa käytetty vertailuvuosi. Se on myös 1,6 megatonnia vuodessa enemmän kuin hallitus esitti omassa energia- ja ilmastostrategiassaan, jota eduskunta vielä kohtuullisen lyhyt aika sitten täällä käsitteli. Niin ikään se on selvästi enemmän kuin mitä Vtt on katsonut kustannustehokkaaksi taakanjaoksi.

Mistä tämä päästöoikeuksien suhteellisen avokätinen myöntäminen sitten johtuu? Meillä on ministeri, joka varmasti osaa siihen perustellusti ja hyvin vastata, mutta olettaisin, että taustalla on Olkiluoto 3:n eli tämän viidennen ydinreaktorin valmistumisen selvä myöhästyminen heti jo alkumetreillä. Nythän rakennushanke on jo vähintään vuoden myöhässä, ja monet asiantuntijat arvioivat, että hanke myöhästyy vielä siitäkin.

Jos verrataan tätä hallituksen aikomaa päästöoikeuksien jakoa siihen, mitä energia- ja ilmastostrategiassa esitettiin, niin ylimääräisellä 1,6 megatonnilla vuodessa 5 vuoden päästökauppajakso tekee yhteensä 8 megatonnia. Jos vaje katetaan päästövähenemien ostamisella ulkomailta, oletetaan nyt vaikka hintaan 20 euroa tonnilta, niin lasku kohoaa yhteensä 160 miljoonaan euroon. Se on kohtuullisen suuri rahasumma. Tällöin tietysti herää kysymys, huudetaanko taas veronmaksajat apuun tämän vajeen kattamisessa. Kysyin tätä asiaa energiateollisuuden edustajilta tuossa viime viikolla, ja vastaus oli silloin "ei". Pelkään pahoin vain, että veronmaksaja tässä ennemmin tai myöhemmin joutuu maksamaan epäonnistuneesta yksityisen yrityksen ydinvoimalainvestoinnista ja sen myöhästymisestä. Tämä nähdäkseni myös osoittaa sen, että ydinvoiman lisärakentamiseen nojaava ilmastostrategia on haavoittuvainen ja voi tulla yhteiskunnalle ja veronmaksajille todella kalliiksi. Jos nojataan pelkästään ydinvoiman lisärakentamiseen ja sitten se hanke myöhästyy, niin pulassa ollaan.

Miten päästökauppaa sitten pitäisi jatkossa kehittää? Suomessa nähdäkseni päästökaupassa tulisi pikkuhiljaa siirtyä päästöoikeuksien huutokauppaan. Direktiivi mahdollistaa 10 prosentin osuuden huutokaupattavaksi, ja komissio on tätä toistuvasti jäsenmailta vaatinut ja edellyttänyt. Muutamat maat, kuten Tanska ja Irlanti, ovatkin tähän menossa, toivottavasti myös Suomi mahdollisimman pian. Päästöoikeuksien huutokaupasta saatavat tuotot voitaisiin käyttää sitten kotimaisten uusiutuvien energialähteiden käytön edistämiseen.

Toiseksi, Suomessa tulisi verottaa päästökaupan aiheuttamat niin sanotut ansiottomat eli windfall-voitot takaisin yhteiskunnan käyttöön. Tästähän on keskusteltu julkisuudessa paljon, mutta valitettavasti hallitus on päättänyt, ettei tämän vaalikauden aikana enää esitetä windfall-voittojen verottamista. Toivottavasti ministeri Pekkarinen voi kommentoida, minkä takia tähän ratkaisuun päädyttiin, vaikka windfall-voittojen verottamiselle on olemassa erittäin hyvät perusteet.

Kolmanneksi, päästöoikeuksien jako päästökauppasektorilla tulisi sovittaa näihin haastaviin ilmastotavoitteisiin, joita tässä edellä esittelin. Löyhäkätisesti emme voi jakaa päästöoikeuksia päästökauppasektorille emmekä kyllä sen ulkopuolellekaan. Me tarvitsemme kaikki yhteiskunnan osaset näihin yhteisiin ilmastotalkoisiin.

Ja viimeisenä, näin kansanedustajana minua hieman askarruttaa se, että päästöoikeuksien kokonaismäärästä lopullisesti päättäisi valtioneuvosto eikä eduskunta. Itse katson, että tässä on kyseessä sen kokoluokan päätös, että se kuuluisi loppukädessä eduskunnan valtaan.

Päästökauppadirektiivi EU-tasolla säätelee hyvin pitkälle liikkumavaraa meillä Suomessa, ja sen takia jos halutaan kehittää päästökauppajärjestelmää, meidän pitää kehittää myös sitä koskevia direktiivejä EU-tasolla. Siellä tulisi laajentaa huutokauppamahdollisuutta nykyisestä 10 prosentista. Päästöoikeuksien jakoperusteita tulisi harmonisoida jäsenmaiden kesken, jotta ei pääse syntymään haitallisia kilpailuvääristymiä unionin sisällä. Sen lisäksi päästökauppaa pitäisi pyrkiä laajentamaan aika useallakin eri tasolla. Siihen tulisi ottaa mukaan muita ilmastonmuutosta aiheuttavia kaasuja hiilidioksidien lisäksi, varmaankin metaania ja teollisia F-kaasuja näin aluksi. Uusia yhteiskunnan sektoreita tulisi harkita otettavaksi mukaan. Lentoliikenteestä on ollut viime aikoina paljon puhetta. Se olisi varmasti yksi vaihtoehto. Mielestäni tulisi myös harkita sitä, voisiko EU:n päästökauppaa kytkeä päästökauppaan tai vastaaviin järjestelmiin myös unionin alueen ulkopuolella. Tässä ajattelen muun muassa Kalifornian ja joidenkin Yhdysvaltain koillisten osavaltioiden hankkeita, voisiko niitä tähän EU:n päästökauppaan jollain tavalla linkittämällä saada Yhdysvaltoja aktiivisemmin osallistumaan globaaleihin ilmastotalkoisiin.

Monet näistä esityksistä ovat tulevaisuuden musiikkia, se myönnetään, niitä ei voida yli yön toteuttaa, mutta jo nyt esitettyyn päästökauppalakiin voitaisiin tehdä muutamia parannuksia, joilla joitakin näistä esitetyistä ongelmakohdista voitaisiin yrittää ratkoa. Sen takia vihreä eduskuntaryhmä tuleekin jättämään rinnakkaislakialoitteen tähän päästökauppalakiin.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti muutama esittelyn sana.

Päästökauppalaki sitä ensimmäistä kautta varten oli tässä salissa ei niin kovin kauan sitten, pari vuotta sitten, käsittelyssä. Sen jälkeenkin eri käänteissä sitä voimassa olevaa lainsäädäntöä täällä on käsitelty. Nyt tässä on lakiesitys, joka tarvitaan päästökaupan varsinaisen kauden eli, sanotaan nyt, toisen kauden aloittamiseksi ja toteuttamiseksi ja toimeenpanemiseksi. Niin kuin äskeisessä puheenvuorossakin kuultiin, tämä jakso koskee vuosia 2008—2012.

En käy tämän lakiesityksen kovin syvälliseen esittelyyn. Pari sanaa siitä, miltä näyttää tämä ensimmäinen päästökauppakausi. Sen ensimmäisenä vuonna 2005, sen jälkeen kun kirjan kannet oli avattu viime keväänä, näytti siltä, että helppo homma. Se, mitä päästöoikeuksia oli jaettu, riitti hyvin keskimäärin suomalaisille yrityksille, päästökauppavelvollisille, ja jäipä jopa vähän varastoonkin. Tästä johtopäätöksiä on vedetty aika reippaan puoleisesti ja väitetty, että taakka on kevyt kantaa, tästähän selvitään helpolla, yritykset saivat jopa liikaakin. Tämähän oli johtopäätös monessa julkisessa esiintymisessä.

Nyt kannattaa kuitenkin muistaa, että viime vuoden 2005 päästöjen alhaiseen tasoon sattuu vaikuttamaan monta samanaikaisesti samalle vuodelle 2005 sattunutta poikkeuksellisen rajusti päästöjä vähentänyttä asiaa. Niistä tärkein oli työselkkaus vuonna 2005, joka merkitsi sitä, että paperiteollisuus ja metsäteollisuus tarvitsivat huomattavasti vähemmän energiaa. Se madalsi energian kulutusta todella mittavasti. Tärkeässä roolissa oli kaiken lisäksi myöskin sitten se seikka, että vuosi 2005 oli poikkeuksellisen lämmin vuosi. Niin yllättävältä kuin se ehkä kuulostaakin, yhdenkin asteen ero keskilämpötilassa suuressa osassa vuotta vaikuttaa energian kulutukseen merkittävästi. Muun muassa nämä kaksi seikkaa olivat johtamassa siihen, että päästöjen määrä alitti vuonna 2005 sen 70,6 miljoonaa tonnia, mikä oli ja on se tavoite, mikä Suomelle on aikanaan asetettu.

No, nyt kun ollaan taas normaalimmassa kehityksessä, pyörät pyörivät, Luojan kiitos, ihan hyvin ja ilmastokaan ei välttämättä ilman muuta ole niin lämmin kuin vuonna 2005, näyttää siltä, että energian kulutus ja myöskin teollisten pyörien pyöriminen, ennen kaikkea se, tulevat olemaan ihan toista luokkaa kuin silloin vuonna 2005.

Niin, minulta jäi äsken vielä sanomatta, että lisäksi vuonna 2005 vähensi myöskin näitä päästöjä se, että sattui olemaan edellinen talvi tuolla Norjassa ja Ruotsissa erittäin suurivesinen. Altaat täyttyivät, ja vuonna 2005 Suomessa käytettiin sieltä meille tuotua sähköä, ja kun vesisähköä käytettiin Suomessa, se tarkoitti sitä, että meillä lauhdevoimaa, joka aiheuttaa CO2-päästöjä, ei tarvittu niin paljon. Kaikki nämä kolme asiaa yhteensä vaikuttivat siihen, että se päästötaso jäi 2005 poikkeuksellisen alhaiseksi.

No, sitä samaa ei välttämättä ole nyt esimerkiksi vuonna 2006 näköpiirissä. Päästöt lisääntyvät. Ennuste on, että koko tällä nyt alkavalla jaksolla päästötaso ylittää sen, mihinkä pitää päästä, noin 18 prosentilla. Keskimäärin vuosittain 11—12,5 miljoonaa tonnia on päästövelvollisten hankittava päästöoikeuksia tavalla taikka toisella jostakin, ja ne mekanismit, millä tavalla jostakin se on mahdollista tehdä, ovat tutut meille. Ne pääsääntöisesti saavat sisällön myöskin nyt sitten tässä laissa.

Mitä tämä laki muuttaa, ja mitä tuumataan eräistä nykyisinkin vielä voimassa olevaan lakiin liittyvistä pykälistä? Tässä äsken ed. Tynkkynen kiinnitti erityistä huomiota tähän huutokauppaamiseen, siihen, että Suomi ei huutokauppaa näitä päästöoikeuksia. Nyt kannattaa muistaa, että se, mitä direktiivi sallii, on korkeintaan 10 prosenttia siitä jaettavasta määrästä. Jos se on vajaa 40 miljoonaa tonnia, niin siinä ei kovin suuri määrä kaiken kaikkinensa sitten huutokaupattavaksi tule, kun ottaa huomioon, että Suomen päästöt tulevat olemaan lähempänä 80:tä miljoonaa tonnia kuin 10:tä miljoonaa tonnia. Muutama miljoona tonnia on se teoreettinen määrä, mikä voitaisiin huutokaupata.

No, sitten toinen asia, mikä vaikuttaa kyllä siihen, että hallitus ei ole sille tielle lähtenyt, on se, että suomalaiset yritykset joutuvat muutoinkin hankkimaan ne. Ne joutuvat hankkimaan laskennallisesti sen keskimäärin äsken sanotun määrän joka vuosi näitä päästöoikeuksia, elikkä kyllä niille taakkaa tulee nyt muutoinkin, näille suomalaisille yrityksille, ihan yllin kyllin. Kyllä se on aika kunnianhimoinen se tavoite, mikä aikanaan otettiin vuonna 1998 Suomen kannettavaksi, kun Suomi eurooppalaisessa taakanjaossa suostui siihen, että toisin kuin Ruotsissa, joka sai päästää lisää useamman prosentin verran, Suomessa tuo taso 2008—2012 asetettiin sille tasolle, millä Suomen päästöjen määrä oli vuonna 1990, kun muistetaan, millä tasolla Suomessa päästöt olivat vuonna 1990. Vaikka Suomessa talouden tunnusluvut vielä monet näyttivät aika positiivista jälkeä, niin silloin kuitenkin Suomen teollinen, tämmöinen tuotannollinen toiminta oli jo mennyt kovaa vauhtia alaspäin ja hömppätalous oli jo silloin nostanut voimakkaasti päätä, pyörät, ne, jotka tarvitsevat energiaa rajusti, eivät enää pyörineet vuonna 1990, ja kuitenkin se taso, mille Suomen tavoitetaso 2008—2012 on asetettu, on tuo vuoden 1990 taso. Eli kyllä meillä urakkaa on, taakankantoa. Se on nyt kannettava, sitoumukset on hoidettava, mitkä on tehty, ja tällä järjestelmällä, tällä järjestelyllä, nyt Suomi aikoo tuon hommansa omalta osaltaan hoitaa.

Näistä perusteista, joita päästökaupan toimeenpanossa sitten noudatetaan meillä Suomessa. Me tietysti noudatamme niitä pääperiaatteita, jotka direktiivi määrä ei vain meille vaan kaikkialle muuallekin Euroopan unionin alueelle. Elikkä tietty päästöhistoria kunkin päästövelvollisen kohdalla on se, joka määrää lähtökohtaisesti sen, mistä luvusta on kysymys silloin, kun näitä päästöoikeuksia aletaan jakaa. Tämä päästökauppadirektiivi antaa kansallisen mahdollisuuden meille siihen, että Suomi omassa kansallisessa taakanjaossa priorisoi niitä asioita, jotka kansallisesti koetaan välttämättömiksi ja tärkeiksi priorisoida. Priorisointi tässä nyt minun käsitteenäni tarkoittaa sitä, että hivenen keveämmällä taakalla pääsisivät ne päästövelvolliset, joiden onkin sekä Suomen kansallisten intressien että ehkä tuon yhteisen ilmastommekin kannalta syytä päästä vähän vähemmällä, ja sitä suuremman taakan kantavat ne toimijat, ne velvolliset, joita ehkä pitääkin — lainausmerkeissä jos nyt sallitte sen sanoa — rangaista vähän enemmän.

Näistä lähtökohdista tämä laki on kirjoitettu sille pohjalle, että tässä huomioidaan vahvasti erityisesti suomalaisen metalliteollisuuden tarpeet. Siellä tämä jako on kevyempi. Toiseksi kevein se on prosessiteollisuudessa, esimerkiksi metsänjalostusteollisuudessa, puunjalostusteollisuudessa ja vastaavilla alueilla, sitten chp:ssä eli yhdistetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa. Kaikista kovin taakka tämän lain määrittelemillä perusteilla tulee kannettavaksi sitten nimenomaan energiasektorille yleensä ja siellä aivan erityisesti lauhdesähkön tuotannolle. Taakka, joka tässä sinne kannettavaksi annetaan, on kyllä aika raskas kantaa. No, tämä on ihan kansallinen intressi tähän tapaan priorisoida nämä asiat, ja näistä lähtökohdista tämä esitys on rakennettu.

Arvoisa puhemies! Näillä omilla sanoilla lyhyt luonnehdinta siitä, mikä tässä esityksessä minun mielestäni on olennaista, ehkä myöskin vähän muutosta siihen, mikä tilanne oli ja on tällä hetkellä meneillään olevalla päästökauppakaudella.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! On hienoa, että ministeri Pekkarinen on paikalla. Tosiaan, asia on tärkeä. On hyvä muistaa sekin, että ei tämä päästökauppa ole ekologiselta näkökulmaltaan mikään autuaaksi tekevä asia. Muistan kyllä, miten EU vastusti vahvasti päästökauppaa vuonna 97 Kiotossa. Yhdysvallat oli sen takana, piti ehtona mukaantulolle Kioton sopimuksen piiriin. No, nyt on päästökauppa sisällä, mutta Yhdysvallat ulkona Kioton sopimuksesta.

Windfall-voittojen verottaminen tai järkevä hallinnoiminen niin, etteivät ne ole nostamassa sähkön hintaa, oli sellainen asia, jonka kauppa- ja teollisuusministeri varmasti on omissa kannoissaan huomioinut, ja tämä asia olisi kyllä sellainen, johonka olisi mielenkiintoista kuulla lisää kommentointia.

Edelleenkin, kun meillä on tämä ajatus siitä, että ei ole mahdollisuuksia nyt edetä nopeammin EU:ssa hiilidioksidipäästöjen hillitsemisessä, niin tähän meidän pitäisi ehkä olla kriittisempiä. Meillä on nyt tietysti vain kolme kuukautta enää puheenjohtajuutta jäljellä. Tässä vaiheessa olisi edelleenkin aiheellista ehkä aktivoitua, tuoda esiin eri vaiheissa nimenomaan täällä jo mainittu lentoliikenteen hiilidioksidipäästöt. Se on niin nopeasti lisääntyvä päästömuoto, että se syö sitten ne muut positiiviset toimet ja kompensoi kielteisellä tavalla hiilidioksiditasetta. Sen, mitä muualla voidaan vähentää päästöjä, lentoliikenteen lisääminen niitä sitten vastaavasti lisää.

Nämä päästövähennysten ostoajatukset ovat tietysti ongelmallisia veronmaksajien näkökulmasta. Ymmärrän myöskin sitten tietysti sen, että kauppa- ja teollisuusministeriössä on osattu ja haluttu katsoa tarkkaan eri teollisuudenaloja, prosessiteollisuuden tarpeita jne. Tosiasia on, että meillä edelleenkin aivan liikaa tuotetaan sähköä kivihiilellä, ja tämä asia on saatava hoidetuksi. Päästöoikeuksien hinta on yksi asia, mutta me voimme käyttää edelleenkin syöttötariffia toisaalla, esimerkiksi bioenergian ja tuulivoiman puolella, ja sillä tavalla tasata näitä asioita. Tämä turvekysymys ja syöttötariffi on tämän keskustelufoorumin jo kertaalleen läpäissyt, mutta miksi ei sitten syöttötariffia muualla, kun sitä turpeessa kerta käytetään? Näin me voisimme vähentää myös epäsuorasti hiilen käyttöä sähkön tuotannossa, ja tässä mielessä tuki sille tietysti, että lauhdevoimaloiden päästöoikeuksiin on puututtu, niin kuin ministeri totesi.

Kaiken kaikkiaan tämä päästökauppa on ainoastaan yksi tapa, miten asioita voi hoitaa. On paljon muita tapoja, keinoja, hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Ne ovat tietysti kestävän kulutuksen tuotannon keinoja ja sen laajan mietinnön osia, mikä on kauppa- ja teollisuusministerillekin luovutettu.

Totean lopuksi: Ed. Tynkkynen käytti hyvän puheenvuoron ja viittasi työllisten määrään. Hän viittasi talouskasvun määrään ja siihen, ettei päästökauppa ole sitä häirinnyt, kumpaakaan. No, ei se varmaan päästökaupan ansiotakaan toisaalta ole, mutta peikkohan tämä päästökauppa ei voi olla. Jos me näitä peikkoasioita kasaamme tänne ympäristöalueelle, joka on yhteiskunnan ehkä kuitenkin kaikkein tärkein kysymys lopulta, tai planeetalle, niin päästökauppa sen enempää kuin liito-oravakaan ei oikein niihin sovi. Kyllä ne ongelmat muualla ovat, jotka tämän titanicin kansituolien hyvinvoinnin aikaansaavat. Eli laulu soi ja samppanja kuplii, vaikka ongelmat on.

Lopetan siihen, että 9. päivä lokakuuta, siis aivan pian, tämän vuoden luontopääoma on syöty. Sen jälkeen eletään sitten velaksi.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Puhemies! Kun en äsken muistanut windfalliin kajota, molemmille edellä puheenvuoronsa käyttäneille tiedoksi: Hallituksen energia- ja ilmastoministerityöryhmä päätti kesällä, että windfall-järjestelmä pyritään ottamaan käyttöön, tai siis sen leikkausjärjestelmä, anteeksi, sanon vielä selvemmin: näitten windfallien leikkausidea toteutetaan, se leikkausjärjestelmä otetaan käyttöön, ja että sen valmistelu, kun se on veronluonteinen järjestely, mikä on tarkoitus toteuttaa, siirtyy valtiovarainministeriölle. Valtiovarainministeriöstä ei ainakaan vielä esitystä ole tullut.

Mitä päästökauppajärjestelmään tulee, vielä sanon: Kun Suomen puheenjohtajakaudella on kokous marraskuussa, tarkoitus on, että agendalla on muun ohessa tämä päästökauppajärjestelmä jo tällä kaudella 2008—2012, siinä olevat eräät ongelmakohdat, keskustelu niistä, voitaisiinko niitten suhteen vielä joitakin korjauksia tehdä.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Pyrin hyvin lyhyeen esitykseen olematta toistamatta sitä, mitä edustajat Tynkkynen ja Tiusanen ovat täällä jo todenneet.

Ensinnäkin, aikaamme kuuluu se, että ollaan rehellisiä ansiottomista arvonnousuista, ja valmistautumisessa tämän hallituksen esityksen lähetekeskusteluun on ollut tarjolla vihreille ansiotonta arvonnousua. Tupailtojen herkkupaloja on kertoa nykyisellään — minä uskon, että arvoisa ministeri ei näin tee, mutta moni hänen puoluetoverinsa tekee — kuinka vihreät ovat keksineet päästökauppajärjestelmän. Tämä olisi tietysti imartelevaa ollessaan totta, mutta valitettavasti se on legenda. Nimittäin tämä lähde on tullut jo tässä keskustelussa peitetysti esille. Tämän järjestelmän keksivät Suurten järvien alueen teollisuuspomot, ja ongelmana heidän maailmassaan olivat rikkidioksidipäästöt, jotka siellä olivat todella järisyttävät, ja piti jollakin tavalla raikulimarkkinataloudessa löytää konsti niin, että ei nyt sentään tuhota näitä voimakkaan teollisuuden, raskaan teollisuuden, alueita, niitten luontoa ja itse sitä teollisuutta, ja sitten keksittiin päästökauppajärjestelmä.

Arvoisa puhemies! Nyt vaan on niin, kuten ministeri Pekkarinen on monta kertaa julkisuudessakin todennut, että parempaa järjestelmää ei markkinatalouteen ole kerta kaikkiaan keksitty. Tässähän on semmoinen pelko ollut, että kun ei ole keksitty, niin keksitään sellainen menettelytapa, että luovutaan tästä ilmastokisasta kokonaan, ei pyritäkään päästöjä vähentämään hiilidioksidipuolella elikkä tyydytään siihen, että kun nyt on markkinatalous, niin sitten siitä seuraa kreationistinen tulevaisuus, elikkä Herra ottaa meidät täältä maapallolta pois, kun luonnonvarat on loppuun käytetty. Tätä ajattelukantaahan George W. Bush edustaa, ja sitä edusti aivan erikoisesti presidentti Reagan Yhdysvalloissa presidenttinä toimiessaan.

Siis ollaan siinä tilanteessa, että jos mietitään tämän lyhyen päästökauppahistorian merkityksiä, niin hyvin merkittävää itse asiassa ja äärimmäisen merkityksellistä tässä tilanteessa on se, että tämä hallituksen esitys on tullut eduskuntaan, mikä tarkoittaa sitä, että 2008—2012 on olemassa, kun näin tehdään kuin hallitus esittää, jatko varsinaisena päästökauppajärjestelmänä, elikkä se on mielestäni siis yksi hyvin merkittävä askel ja tulos, ja samalla linjalla ollaan Euroopan unionissa muutoinkin. Tämä on siis minusta hyvin merkityksellinen asia. Sitä ei vaan helposti huomaa tämän keskustelun tiimellyksessä.

Toinen asia on se, että niin kuin ed. Tynkkynen aivan oivasti kuvasi, mitään niistä kauhukohtaloista, joita eräät tahot lähinnä tämän poliittisen kentän oikealta reunalta maalailivat, ei ole toteutunut eikä toteutumassa, elikkä siis toisin sanoen markkinatalous on pärjännyt yhdysvaltalaisena keksintönä vallan hyvin sekä päästökauppapuolella että markkinatalous itseään jatkaen, elikkä tässä suhteessa asiat ovat hallinnassa.

Nyt vaan on kysymys siitä, että järjestelmää pitäisi mielestäni kehittää, ja siinä nyt tullaan sellaiseen asiaan, jossa olemme arvoisan ministerin kanssa pikkusen eri mieltä, elikkä toisin sanoen minä olisin lähtenyt nyt, jos se olisi ollut hallituksessa poliittisesti mahdollista, sille tielle, että sitä 10:tä prosenttia olisi ruvettu käyttämään siellä huutokauppapuolella. Ministeri kuvasi, että kysymys on muutamista miljoonista hiilidioksiditonneista. Niin varmaan on, mutta siitä huolimatta järjestelmän menetelmätestinä olisin lähtenyt sitä yrittämään väen väkisin vängäten mukaan tähän operaatioon, niin että tämmöinen testimahdollisuus todellisuudessa olisi ollut olemassa. No, sitä ei nyt sitten ole, ja siihen on tyytyminen.

Sitten, mikä koskee windfall-voittojen leikkauksia, niin minusta on hyvä, että kesällä hallitus sen päätöksen teki. Toivottavasti sieltä valtiovarainministeriöstä tulee sitä koskeva järjellinen esitys. Tämä liittyy tähän äsken mainittuun asiaan. Koska sitä 10:tä prosenttia ei nyt aiota käyttää, niin on äärimmäisen tärkeää, että se jokin osa liikkuu ja että se jokin osa, joka liikkuu, on nimenomaan silloin tämä windfall-voittojen leikkaus ja toivottavasti sellaisena, että se toimii.

Ja, arvoisa puhemies, mitä tästä taas sitten seuraa? Siitä tietysti seuraa, että nyt sitten se seuraava vaihe on ilman muuta se, että nyt ruvetaan niitä uusiutuvien energialähteitten järjestelmiä kehittämään rajuimman jälkeen. Minä toivon hartaasti, että tämän prosessin, jonka ministeri Pekkarinen käynnisti selvityshenkilöpuolella, oikea lopputulos olisi olemassa se, että seuraavaa hallitusohjelmaa varten tehdään erittäin raju uusiutuvien energialähteitten käyttöjärjestelmä, koska nyt oikeat selvitykset osoittavat, että meillä on siellä erinomaiset mahdollisuudet tarjolla, ja mikä hienointa, siellä se tekniikka on meikäläistä teknologiaa, meikäläistä valmistusta, elikkä siinä on myöskin todellinen markkinataloudellinen paukku tarjolla tulevalle hallitukselle.

Jyrki Kasvi /vihr:

Arvoisa puhemies! Kuten tässä on jo tullut todettua, ihmisen toiminnasta johtuva ilmastonmuutos on ihmiskunnan lyhyen historiansa aikana kohtaamista haasteista suurin. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa jo nyt mittavia vahinkoja ihmisille ja ympäristölle. Tällä vuosisadalla vahinkojen määrä moninkertaistuu. Hinta, jonka me ja erityisesti meitä seuraavat sukupolvet joutuvat maksamaan, kasvaa sitä suuremmaksi, mitä pidempään viivyttelemme ilmastopäästöjen radikaalia leikkaamista. Ilmastonsuojelun ei kuitenkaan tarvitse tulla kalliiksi tai heikentää hyvinvointiamme, ainakaan jos sitä verrataan ilmastonsuojelun laiminlyönnistä aiheutuviin taloudellisiin kustannuksiin ja hyvinvoinnin laskuun. Ilmaston lämpenemisen rajoittamisesta koituvat inhimilliset ja taloudelliset hyödyt ylittävät kustannukset jo nykyisellä teknologialla. Ilmastonsuojelu on taloudellisen hyvinvoinnin ehto, ei sen uhka.

EU valitsi päästökaupan ilmastopolitiikassa välineeksi, kun yhteistä tahtoa muihin toimenpiteisiin, esimerkiksi energiaveroihin, ei yksinkertaisesti löytynyt. Toki rehellisyyden nimessä on myönnettävä, että päästökaupassa on ongelmansa, suuriakin ongelmia, mutta tumput suorassa seisominen ilmastonmuutoksen ja kasvavien päästöjen edessä ei ole vaihtoehto. Parempaa työkalua ilmastonmuutoksen torjumiseksi ei vaan ole tällä hetkellä käytettävissä, eikä aikaa uuden, paremman järjestelmän luomiseen ole enää jäljellä. Tämän kanssa on elettävä, mutta tätä voi kehittää.

EU:n päästökauppa on kaikkien aikojen merkittävin ilmastonsuojelun työkalu ja tärkein väline Kioton tavoitteiden toteuttamisessa. Kauppa luo ensimmäistä kertaa ilmastopäästöille hinnan, mikä kannustaa vähentämään niitä, siis ainakin teoriassa, mutta ei Suomessa. Onneksi sentään muualla maailmassa ollaan seuraamassa EU:n esimerkkiä päästörajoituksista. Kolme viikkoa sitten maailman kuudenneksi suurin talousalue, Kalifornian osavaltio, sääti lain, jonka tavoitteena on leikata kasvihuonekaasujen päästöjä 25 prosentilla vuoteen 2020 mennessä — 25 prosentilla runsaassa kymmenessä vuodessa. Koskahan Suomessa uskalletaan turvautua yhtä radikaaliin suunnitelmatalouteen kuin Kaliforniassa? (Min. Pekkarinen: Ne tuottavat 2,5 kertaa niin paljon kuin Eurooppa yhdessä!)

Päästöoikeuksien huutokauppa pitäisikin ehdottomasti ottaa mukaan päätettäessä jakoperusteista päästökauppakaudelle 2008—2012. Vihreiden mielestä mahdollisimman suuri osa päästöoikeuksista, siis ne surullisen kuuluisat 10 prosenttia, ja lopulta kaikki, on huutokaupattava. Vasta silloin energiasyöpön teollisuuden päästöille löydetään oikea hinta ja vasta silloin teollisuus myös maksaa näistä päästöistä sen oikean hinnan. Päästökauppadirektiivi sallii huutokaupan, jossa kaupataan 10 prosenttia oikeuksista eniten tarjoavalle. Päästöoikeuksien huutokauppa tulisikin mahdollisimman pian toteuttaa edes näissä komission sallimissa rajoissa.

Hallitus jakaa kaikki päästöoikeuskiintiöt tupruttelijoille ilmaiseksi. Tätä minun on hyvin vaikea ymmärtää. Sen sijaan huutokaupan tuloilla voitaisiin rahoittaa päästökaupan aiheuttamia kustannuksia ja muita päästöjen vähentämiseen tähtääviä toimia. Tätä mahdollisuutta hallitus ei kuitenkaan halua käyttää, vaikka ohjausvaikutus olisi täysin päinvastainen kuin nyt. Hallitus suorastaan kannustaa teollisuutta jatkamaan ilmastomme tuhoamista. Suomen ratkaisu jakaa kaikki päästöoikeuskiintiöt ilmaiseksi jättää komission suositukset huomiotta ja palkitsee aikaisemmasta saastuttamisesta. Toimivia kannustimia päästöjen rajoittamiseksi tämä ratkaisu ei tarjoa. Onko energiateollisuuden liikevaihdon jatkuva kasvattaminen todellakin hallituksen ensisijainen tavoite? Lyhyen tähtäimen kansallinen etu ei saa ajaa koko maailman pitkän tähtäimen etujen edelle.

Kuten täällä on jo monessakin edellisessä puheenvuorossa todettu, päästökauppa synnyttää joillekin sähköntuottajille ylimääräisiä voittoja, niin sanottuja windfall-voittoja. Edes näitä voittoja saavien yhtiöiden pitäisi joutua itse rahoittamaan muussa toiminnassaan käyttämänsä päästöoikeudet.

Hallituksen esityksessä päästöoikeudet jaettaisiin maksutta. Jakoperusteena olisi edelleen pääsääntöisesti laitosten päästöhistoria. Jotta saastuttaja maksaa -periaate voisi toteutua EU:n jäsenmaissa tasapuolisesti, ei päästöoikeuksien jako voi tulevaisuudessa perustua historiallisiin päästöihin. Erityisen vastenmielinen on viime aikoina esiin nostettu ajatus ostaa saastuttajille vielä lisää päästöoikeuksia kiintiön päälle veronmaksajien rahoilla.

Arvoisa puhemies! Suomen ilmastopolitiikka on ristiriidassa Kioton tavoitteiden kanssa ja kiihdyttää kasvihuoneilmiötä. En voi kuin ihmetellä, eikö arvoisilla ministereillä ja hallituspuolueiden edustajilla ole lainkaan sellaisia lapsia ja lapsenlapsia, joiden tulevaisuudesta he oikeasti välittävät.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Puhemies! Suomen energiapolitiikka on sellaista kuin nyt tämä aikaisempi ylijohtaja Purasjoki on omalla työllään osoittanut, eli kuudes ydinvoimala lisää energiaa ja sitten näitä vesivoiman rakentamisia, Fortumin pilkkomisia jne. Siis julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ministeri, joka nyt on hienosti paikalla, on ollut vähän äimistynyt näistä esityksistä ja onko Purasjoki itsekin ollut. Joka tapauksessa tämä on meidän energiapolitiikkaamme, ja samalla sitten lasketaan kahden, aina puhutaan ydinvoimayksiköistä, onko ne yksiköt nykyään 1 000 megawattia, 1 600 megawattia vai 400 megawattia, mutta kuitenkin satojen megawattien lisäsähköntarve vuoteen 2012 taikka vuoteen 2020 mennessä, siis on tällaisia lisäsähköntarveajatuksia.

Sitten se toinen puoli kolikkoa, joka ei näy — niin kuin Kuun toinen puoli, se pysyy pimeänä — on tämä kysymys siitä, miten me todella vähennämme, aidosti vähennämme, hiilidioksidipäästöjä. Suomen tämä 0 prosenttia, vuoden 90 taso siis, vertautuu siten, että esimerkiksi Itävallalla on -13, Belgialla on -7,5, Tanskalla -21 prosenttia Kioto-kaudella vuoteen 90 nähden, Saksalla -21, kaiken kaikkiaan EU:lla -8, joten me emme ole mitenkään kovassa paikassa tässä asiassa verrattuna Euroopan unioniin. Kuplan sisällä oleminen on Suomelle oikeastaan hyvin helpottava tilanne.

Mutta kun tämä Kioto tietenkään ei riitä. Globaalisti se on tosiasiassa tällä hetkellä ehkä jossakin alle 4 prosentin, mitä Kioton sopimus sitten merkitsee kaiken kaikkiaan sopimuskaudella 2008—2012 nimenomaan kasvihuonekaasujen vähenemää vuoteen 90 nähden. Siinä on moni asia vaikuttanut jo tämän prosessin aikana, muun muassa lisänielut. Mutta pitäisi päästä 20 prosenttiin hiilidioksidipäästöjen vähenemässä ehkä jo 2020, 30—40 prosenttiin siinä vuoden 2030 kohdalla jne. Siis todella voimakasta, oleellista vähenemää. Tämä on se ongelma, tähän ei panosteta, tästä ei puhuta, tästä vaietaan ja ollaan niin kuin ei ongelmaa olisikaan. Ongelmat tulevat kuitenkin sisään ikkunoista ja ovenraoista. Nämä ilmaston ääri-ilmiöt ovat ehkä se tyypillisin tapa.

Mutta kaiken kaikkiaan sen vuoksi olisi näistäkin todella hyvä keskustella. Meillä oli siihen jonkunlainen tilaisuus silloin, kun oli käsittelyssä energia- ja ilmastostrategia. Silloin todettiin sen strategian heikkoudet, mutta nämä asiat joudutaan toteamaan myös muulloin. Hallituksen heikkous tällä alueella on todella silmiinpistävää. Lisää kunnianhimoa kyllä tässä tarvitaan ja myöskin käytännön toimia ministereiltä, ja erityisesti vastuussa on kauppa- ja teollisuusministerin lisäksi tai ohella ennen muuta tietysti pääministeri.

Ed. Seppo Lahtela merkitään läsnä olevaksi.

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ministeri Pekkarinen valitettavasti poistui juuri, kun olin aikeissa häntä kehua. Ajattelin tuoda esiin sen, että nyt tässä päästökauppalaissa esiin tuodut jakoperusteet päästökauppasektorin sisällä ovat ihan oikean suuntaiset. On oikein, että prosessiteollisuutta kohdellaan helläkätisemmin kuin vaikka lauhdesähkön tuotantoa, ja siinä mielessä hallitus on aivan oikeilla linjoilla.Olisin toivonut vielä ministeri Pekkariselta vastausta kysymykseen päästöoikeuksien määrän lisäämisestä verrattuna hallituksen energia- ja ilmastostrategiaan. Mikä on se hallituksen ajattelu tämän linjan takana, ja miten mahdollisesti Olkiluoto kolmosen viivästyminen siihen liittyy?

Ed. Kasvi perusteli hyvin, minkä takia päästöoikeuksien huutokauppa tulisi ottaa käyttöön myös Suomessa. Jäin miettimään sitä, että jos täysimittaiseen huutokauppaan ei Suomessa olla valmiita menemään, niin voisiko harkita sitä, että huutokauppaa sovellettaisiin vain päästökauppasektorin sisällä valituilla osa-alueilla, kuten vaikka tässä lauhdesähkön tuotannossa. En tiedä, onko ministeriössä tätä mietitty ja mahdollistaisiko direktiivi tällaisen käytännön.

Ministeri vähän tuossa vähätteli sitä, että jos 10 prosenttia päästöoikeuksista huutokaupataan, niin sehän on vain 4 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Mutta jos ajatellaan, että sen yhden hiilidioksiditonnin arvo on 15 euroa, niin siitä tulee jo 60 miljoonaa euroa, ja se on tuplasti sen verran, mitä Suomessa käytetään investointitukiin uusiutuvien energianlähteiden edistämiseen. Voisiko tästä huutokaupasta saada tavan rahoittaa vaikka nyt siten tällaista uutta, uusiutuvia energianlähteitä edistävää valtionyhtiötä, jota Purasjoki muun muassa omassa selvitystyössään on vähän pohdiskellut?

Keskustelu päättyy.

​​​​