Täysistunnon pöytäkirja 99/2012 vp

PTK 99/2012 vp

99. TORSTAINA 18. LOKAKUUTA 2012 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

5) Laki perusopetuslain 13 §:n ja lukiolain 9 §:n muuttamisesta

 

Anna Kontula /vas(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aloitteessani esitän oppilaille yhtäläistä oikeutta valita uskonnonopetuksen ja elämänkatsomustiedon väliltä. Tällä hetkellä oikeus toteutuu vain niillä lapsilla, jotka eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan. Nykyinen lainsäädäntö lähtee siitä, että tiettyyn uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen automaattisesti tarkoittaa uskonnon kouluopetuksen kannattamista. Näinhän ei aina kuitenkaan ole. Jotkut vanhemmat arvostavat enemmän elämänkatsomustiedon oppisisältöjä ja sen vertaiskeskustelua painottavaa metodia, toiset taas pitävät uskontokasvatusta kodin tai kirkon tehtävänä. Lisäksi varsinkin luterilaisuuden piirissä on varsin paljon erilaisia opillisia käsityksiä, mikä osaltaan himmentää oman uskonnonopetuksen tarkoituksenmukaisuutta peruskoulussa. Näissä tilanteissa perheillä on kaksi vaihtoehtoa: joko he taipuvat laittamaan lapsensa uskonnonopetukseen tai sitten vähintään toisen vanhemmista on erottava kirkosta yhdessä lapsensa kanssa. Kumpikaan vaihtoehto ei tue perustuslain takaamaa omantunnonvapautta. Suhteessa uskontokuntiin kuulumattomiin on laki ristiriidassa myös syrjimättömyyskiellon kanssa.

Arvoisa puhemies! Tilastojen mukaan Suomi käy parhaillaan mittavaa hengellistä murrosta. Luterilaisten osuus väestöstä on sukupolvessa romahtanut kymmenisen prosenttia. Liikkuvuus eri uskontojen ja uskonnottomuuden välillä on lisääntynyt. Myös suomalaisten uskon kohteet muuttuvat. Esimerkiksi Kirkon tutkimuskeskuksen äskettäisen raportin mukaan melkoinen osa luterilaisen kirkon jäsenistä kertoo uskovansa toisin kuin kirkko opettaa. Tällaisessa tilanteessa yhteiskunnan on viisasta pyrkiä rakenteisiin, jotka mieluummin tukevat ihmisten hengellistä etsintää, eivät aseta sille keinotekoisia esteitä. Ehdottamani lakimuutos tukee perheiden katsomuksellista autonomiaa. Se myös helpottaa järkevien ja suunnitelmallisten oppisisältöjen tarjoamista lapsille silloinkin, kun vanhemmat vaihtavat uskontokunnan tilastokategoriasta toiseen.

Arvoisa puhemies! Ensimmäisen version tästä aloitteesta kirjoitin jo kymmenen vuotta sitten. Silloin sen toi eduskunnan käsittelyyn silloinen kansanedustaja Marjatta Stenius-Kaukonen. Aloite sai tuolloin kannatusta, mutta keskustelussa käytettiin myös huolestuneita puheenvuoroja. Osa silloisista edustajista epäili, että perheiden valinnanvapaus johtaisi uskonnonopetuksen radikaaliin vähenemiseen. Meillä ei toistaiseksi ole sellaista tutkimustietoa, jolla voisimme luotettavasti kumota tämän huolen. Oma arvioni kuitenkin on, että valinnanvapauden salliminen ei johtaisi merkittäviin siirtymiin uskonnon ja elämänkatsomustiedon suosiossa. Valtaosa uskontokuntiin kuuluvista perheistä pitää edelleen hyvänä, että koulu opettaa heidän lapsilleen oman uskonnon teologiset ja kulttuuriset perusteet. Sen sijaan yksittäisten lasten ja perheiden kohdalla valinnanvapaus voi olla merkittävä asia.

Lainmuutoksen myötä elämänkatsomustieto saisi muutaman oppilaan lisää ja kirkko menettäisi ehkä muutaman jäsenen vähemmän, kun lapsen pääsy elämänkatsomustiedon opetukseen ei enää riippuisi vanhemman uskontokunnasta. Tämä on tärkeää, sillä omantunnonvapaus toteutuu vain siellä, missä vähemmistö voi toimia enemmistöstä poikkeavalla tavalla.

Pauliina Viitamies /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä lakialoite on käytännön elämän tuntijan kannalta erittäin järkevä ja perustuu juuri noihin seikkoihin, mistä lakialoitteen tekijä, edustaja Kontula, tässä meille kertoi. Käytännön kouluelämässä monella lapsella on se tilanne, että joutuu tämän takia valitsemaan joko uskonnon taikka ET:n ja jää ikään kuin yksin kaveripiiristään, porukoistaan, sillä etenkin pienissä kaupungeissa erilaisen uskonnon taikka ET:n opetukseen joutuu usein matkustamaan päivän päätteeksi toiselle puolelle kaupunkia, jolloinka sitten lukujärjestys ja muut tekniset syyt ovat edesauttamassa sitä, että myöskään se opiskelu ei välttämättä tunnu niin mielekkäältä.

Ennen kaikkea se, että lapsilla ja perheillä olisi mahdollisuus valita, mitä uskontoa lapsi opiskelee, olisi ensiarvoisen tärkeää. Tällä hetkellä näin ei ole, ja siksi asia tulisi saattaa kyllä tämän päivän ajattelumaailman tasolle. Opetussuunnitelmansa myötä ET, elämänkatsomustieto, pitää sisällään monia sellaisia hyviä asioita, mitkä ovat erittäin terveellisiä ja yleissivistäviä kaikille lapsille. Siinäkin mielessä elämänkatsomustiedon tunneilla käydään läpi muun muassa kaikki maailman uskonnot, moraalikysymyksiä jne., jolloinka se ei myöskään olisi pois siitä niin sanotusta hengellisestä uskonnon opetuksesta.

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! Lähtökohtaisesti voidaan puhua tämänkin lakialoitteen kohdalla pienen vähemmistön halusta päättää oppiainevalinnoissa. Kääntäen: samasta asiasta keskustellaan silloin, kun esimerkiksi ruotsin kielen opiskelu pidetään pakollisena. Tässäkin puhutaan pienen vähemmistön halusta olla esimerkillisiä ateistisen maailmankatsomusopin levittämisessä. Ymmärrän sen, että elämänkatsomustiedolla on muitakin lähtökohtia. Onhan se jo tälläkin hetkellä oppiaineena kouluissamme. Nykyään 18 vuotta täyttänyt lukio-opiskelija voi itse valita, opiskeleeko uskontoa vai elämänkatsomustietoa. Tällä lakialoitteella kuitenkin tähdätään siihen, että perinteisen sivistysvaltiolle kuuluvan uskonnonopetuksen sijaan tulisi uskonnonopetuksen pois sulkevaa elämänkatsomusoppia.

Uskonnonopetus ei sinänsä ole edes elämänkatsomustiedon pois sulkeva. Opetussuunnitelmassa uskonnonopetus määritellään niin, että "uskonnonopetuksen tehtävänä on tarjota oppilaalle tietoja, taitoja ja kokemuksia, joista he saavat aineksia identiteetin ja maailmankatsomuksen rakentamiseen". Edustaja Kontulan lakialoitteella haetaan monikulttuurisuuden arvomaailman hyväksyntää. Eikö meillä Suomessa ja suomalaisina olisi enää oikeutta säilyttää mitään meille arvokasta kulttuuriperintöä? Mielestäni tähän arvokkaaseen perintöön kuuluu oikeus järjestää oma uskonnonopetuksemme perinteisen tapamme mukaan. Ei meillä ole oikeutta mennä mihinkään maahan vaatimaan, että opetussuunnitelmia tehdään meidän tapojemme mukaan. Suomen ateistiyhdistyksen tavoitteena on ajaa sellaisia lakiuudistuksia, jotka turvaavat uskonnottomuuden ja ateistimin vapauden, ja tavoitteena on kaiken uskonnonopetuksen poistaminen valtion ylläpitämistä ja tukemista oppilaitoksista. Tämä Kontulan lakialoite on selkeä kannanotto tähän suuntaan.

Tällä lakialoitteella on myös taloudellisia näkökohtia. Lakialoitteen toteutuminen tietäisi myös kustannuksellisesti suurta lisäystä, jos opettajan virkoja jouduttaisiin lisäämään pelkästään elämänkatsomusopin opetuksen takia.

Arvoisa puhemies! "Evankelisluterilaisen kirkkomme johto on ollut ekumeenisella linjalla suunnilleen yllä mainitusta vuodesta 1809 alkaen. Se on tunnustanut muiden kuin luterilaisten suomalaisten oikeutetun olemassaolon ja myös ajanut heidän asiaansa. Suurta enemmistöä edustava kansankirkko ei ole monopolisoinut suomalaisuutta omaksi yksinoikeudekseen. Eri uskontojen opettaminen saman koululaitoksen sisällä on yksi merkittävä tulos tästä moniarvoisuudesta."

Minä haluan tässä lopuksi todeta, että tämä on minun henkilökohtainen kantani. Ryhmässä emme ole tähän ottaneet kantaa.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Kysyn ensin: onko soveliasta ottaa sinne eteen matkaan iPadia, vai luenko pelkästään paperista?

Puhemies Eero Heinäluoma:

IPadin voi ottaa eteen.

Puhuja:

Arvoisa puhemies! Perusopetuslain 13 § ja lukiolain 9 § lähtevät siitä, että oppilaat saavat oman uskontonsa mukaista uskonnonopetusta. Koulutuksen järjestäjän tulee järjestää opiskelijoiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnonopetusta. Lisäksi muiden uskontokuntien jäsenille, jos heitä on lainsäädännön edellyttämä määrä, järjestetään pyynnöstä oman uskonnon opetusta, mikäli he eivät osallistu edellä mainittuun. Joskus eri kirkkokuntien edustajat ovat kuitenkin osallistuneet ilman ongelmia luterilaiseen uskonnonopetukseen, kun kyse on kuitenkin ollut samasta kristinuskosta. Mikäli vähemmistöön kuuluvien uskontokuntien edustajia on ollut liian vähän, niin heille opetetaan elämänkatsomustietoa samoin kuin uskonnottomien lapsille.

Mikä tässä nykyisessä lainsäädännössä on siis se epäkohta, joka pitäisi poistaa? Minä en näe nykytilassa lainsäädännöllisiä ongelmia. Joskus olen kuullut väitettävän, että peruskoulun uskonnonopetus on pikkulasten aivopesua tai jotakin muuta vastaavaa. Viime vuosina julkisessa keskustelussa on esitetty useita kertoja, että oman uskonnon opetus tulisi korvata kaikille yhteisellä elämänkatsomustiedolla. Meidän täytyy kuitenkin muistaa, mistä uskonnonopetuksessamme on kysymys. Tietysti uskonnon, ainakin kristinuskon, perimmäinen kysymys on jumalasuhde ja sielun pelastuminen. Uskonnonopetus ei kuitenkaan ole koulussa niin sanotusti evankelioivaa. Olennainen kysymys: ei ole kysymys evankelioivasta opetuksesta. Vuonna 2003 luovuttiin uskonnonvapauslakia uusittaessa ilmaisusta "tunnustuksellinen uskonnonopetus". Tä-mä oli todella olennainen, iso muutos, ja tätä ei tänä päivänä muisteta tuoda riittävästi esille.

Koulujen uskonnonopetus antaa oppilaille tietoa oman uskonnon perustasta, teologisesta pohjasta, etiikasta, oman kirkkokunnan ja osin myös muiden kirkkokuntien ja uskontojen historiasta. Oman kulttuurin ja omien juurien tunteminen on ensiarvoisen tärkeää, kun lapsi ja nuori rakentaa omaa identiteettiään ja muodostaa maailmankuvansa. Suurin osa kansastamme kuuluu edelleen kristilliseen kirkkokuntaan, joten oman uskonnon opettaminen on pääasiassa kristikunnan kristinuskon opettamista, ja se lienee jokaisen tunnustettava, että kristilliset arvot vaikuttavat hyvin paljon yhteiskuntajärjestyksessämme. Esimerkiksi lainsäädäntömme taustalla ovat hyvin paljon ne asiat, mitä meille koulussa uskontotunnilla kristillisistä arvoista opetetaan. Kristillinen arvopohja on ollut tämän maan rakentamisessa kestävä perusta, ja siitä on koitunut paljon hyötyä myös sellaisten ihmisten elämään, jotka eivät omakohtaisella tasolla jaa kristillistä uskonnollista vakaumusta.

Koulujen uskonnonopetus ei ole perustuslain tarkoittamaa uskonnon harjoittamista. Tämä täytyy muistaa, kun tästä asiasta keskustellaan. Mutta oman uskonnon opetus, jos se hyvin toteutetaan, on ehdottomasti hyödyksi lapsille, eikä meidän tule edistää sellaisia ratkaisuja, että uskonnonopetusta annettaisiin tässä maassa vähemmän. Esimerkiksi evankelisluterilaisen uskonnon osalta todetaan perusopetussuunnitelman perusteissa: "Evankelisluterilaisen uskonnon opetuksen lähtökohtana on tutustuttaa oppilas monipuolisesti uskonnolliseen kulttuuriin ja tuoda esiin oppilaan kehityksen ja kasvun kannalta keskeisiä tekijöitä. Oppilasta autetaan ymmärtämään uskonnon merkitystä hänelle itselleen sekä näkemään uskontojen vaikutuksia yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Opetuksen tavoite on laaja-alainen uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys."

Pyhäkoulu ja pirttiseurat kuuluivat keskeisesti myös omaan lapsuuteeni, ja olen siitä kiitollinen vanhemmilleni, että he antoivat minun osallistua kaikkeen tämmöiseen kristilliseen toimintaan. Mutta se, miten kirkon tai herätysliikkeiden puitteissa harjoitettiin uskontoa, oli erilaista toimintaa kuin uskonnonopetus kouluissa, ja niin se on nykyäänkin. Siinä on olennainen ero. Kouluikäisten lasten äitinä ja kotiseurakuntani kirkkovaltuutettuna tämän tiedän, ja sen takia en voi missään tapauksessa yhtyä Kontulan tekemään esitykseen.

Miapetra Kumpula-Natri /sd:

Arvoisa puhemies! Meillä pienen lapsen uskontokunnan ratkaisee perhe, mikä on tietenkin hyvin luonnollista, kun puhutaan lapsen arvovalinnoista. Tässä aloitteessa, kun myös kirkkoon kuulumattoman lapsen perhe voi valita nykytilanteessa elämänkatsomustiedon, tämä sama mahdollisuus annettaisiin kirkkoon kuuluville elikkä molemmille ryhmille: ne, jotka kuuluvat kirkkoon, voisivat valita, haluavatko elämänkatsomustiedon vai tämän perinteisen uskonnonopetuksen, ja sitten ne, jotka eivät kirkkoon kuulu, voisivat myös nämä valita. Minun mielestäni tämä ei ole perheiden oikeutta mitenkään rajoittava vaan sitä lisäävä.

Minun mielestäni toisaalta kiistely asian parissa alkaa olla pian myöhäistä, kun suomalaisissa peruskouluissa jo pitkän aikaa sitten on tunnustuksellinen uskonnonopetus jäänyt unholaan ja siitä on luovuttu. Eli kun täällä jossain puheenvuorossa puhuttiin perinteisestä uskonnonopetuksen traditiosta, niin meillä on hyvin paljon uskonnonopetus kouluissa muuttunut sen jälkeen, kun siihen on otettu maailmanuskonnot mukaan ja tunnustuksellinen uskonnonopetus on jätetty siitä pois. Sen takia toivon, että voitaisiin mennä myös Suomessa vähitellen tässä esillä olleen valinnanvapauden kautta eteenpäin.

Anna Kontula  /vas:

Puheenjohtaja! Minä luulen, että tässä on käynyt niin, edustaja Maijalalle ja varsinkin edustaja Mäkipäälle, että on ennakolta oletettu lakialoitteelle sellaisia perusteita, joita minä en ole sinne kirjoittanut ja joita sieltä ei myöskään löydy.

Tässä ei ole kysymys ateismin ja uskonnollisuuden välisestä vastakkainasettelusta ja kissanhännän vedosta. Se on keskustelu, joka minun mielestäni on vähän vanhakantaista ja josta meidän olisi nyt jo aikaa sitten pitänyt päästä yli.

Tässä ei ole kysymys myöskään monikulttuurisuudesta. Minä oletan, että suurimmaksi osaksi ne ihmiset, jotka tästä lakialoitteesta hyötyisivät, ovat luterilaisen kirkon suomalaisia jäseniä. Heitä olen tässä ensisijaisesti ajatellut, ja he ovat varmaan se suurin yksittäinen ryhmä.

Minä mielestäni puheenvuorossani aika selkeästi ilmaisin, mistä tässä lakialoitteessa on kysymys, mutta koska se jäi vielä vähän epäselväksi, niin kerrataan: Minä haen vapautta uskontoihin kuuluville ihmisille, ihmisille, jotka haluavat kuulua johonkin uskontokuntaan mutta eivät halua uskonnonopetusta jostakin syystä — syitä on monia erilaisia. Kirkkoon kuulumattomilla ihmisillä tällainen valinnanvapaus jo on. Miksi se on rajattu pelkästään heille?

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Kunnioitan näitä Kontulan tekemiä esityksiä, mutta itse olen sitä mieltä, etten antaisi yhtään tässä asiassa nytten periksi sen vuoksi, että jos nuoret pääsevät millään tavalla vaikuttamaan itse siihen tilanteeseen, osallistuvatko he uskonnonopetukseen vai eivät, niin helposti nuoret leimautuvat siinä, että jaa, sinäkö olet niitä uskovia, uskovaisia. Elikkä jätetään kokonaan nuoret tämän kiusaamisen ulkopuolelle. Kaikki voivat osallistua uskontotunneille, eikä heidän tarvitse sanoa tässä tilanteessa, onko hän uskovainen vai ei. Elikkä lähtökohtana tulee jatkossakin olla se, että kaikki osallistuvat tähän normaaliin uskonnonopetukseen, joka on olennainen osa meidän yhteiskuntajärjestystämme ja lainsäädäntömme taustaa.

Keskustelu päättyi.

​​​​