Yleisperustelut
1. Yleisiä näkökohtia
Esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön
säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen
yleisperusteluissa on lähdetty siitä, ettei rikosten
selvitystaso saa uuden lainsäädännön
myötä laskea (HE 14/1985 vp). Tosiasiassa
selvitysprosentit ovat kuitenkin jonkin verran alentuneet ja joissakin
rikostyypeissä selvitysaste on hyvinkin alhainen. Käytännössä poliisi
on joutunut myös priorisoimaan rikostutkintaan käytettäviä voimavaroja.
Rikollisuus on muuttunut — ja on muuttumassa yhä enemmän — ammattimaisemmaksi, järjestäytyneemmäksi
ja samalla kansainvälisemmäksi toiminnaksi. Rikollisuuteen
liittyy samalla lisääntyvässä määrin
suunnitelmallisuutta ja taloudellisen hyödyn tavoittelua.
Niin sanotun tavallisen elämän näkökulmasta
saattaa olla vaikeaa hahmottaa, kuinka kovaa ja häikäilemätöntä tämän
päivän rikollisuus voi olla.
Suomessa on viime vuosina paljastettu useita rikollisjärjestöjä,
jotka täyttävät Euroopan unionin järjestäytyneelle
rikollisryhmälle asettamat kriteerit. Vuonna 2000 tällaisia
järjestöjä on tunnistettu 23. Tähän
mennessä on tullut ilmi keskusrikospoliisin tietojen perusteella
33 kriteerit täyttävää rikollisryhmää.
Useissa tapauksissa toimintaan on liittynyt kansainvälisiä yhteyksiä. Edelleen
jäsenmäärä on kasvanut, ja tämä näyttää olevan
myös tulevaisuuden kehityssuunta.
Järjestäytynyt rikollinen toiminta on ilmennyt
tähän mennessä paljolti huumausainerikoksiin
liittyvänä sekä niin sanottuna moottoripyöräjengien
toimintana. Tyypillisiä rikollisjärjestön
tekemiä rikoksia ovat muun muassa kiristys, laiton uhkaus
ja pakottaminen. Esimerkkinä voidaan mainita velanperintä,
jossa uhkaus vakavasta rikoksesta on usein riittävä keino
kohteena olevan henkilön painostamiseksi. Muista, ainakin
jonkin asteista järjestäytyneisyyttä edellyttävistä rikollisuuden
muodoista voidaan mainita niin sanotut rasismirikokset, väkivalta-
ja talousrikokset, laittoman maahantulon järjestäminen
sekä omaisuusrikollisuus osana ammattimaista rikollisuutta.
Erityisesti prostituutioon liittyvässä parituksessa
on ollut havaittavissa selkeät järjestäytyneen
rikollisuuden piirteet ja toimintaa on johdettu useissa tapauksissa
ulkomailta käsin. Suhteellisen uutena järjestäytyneen
toiminnan muotona voidaa pitää turkistarhoihin
suuntautuneita iskuja. Suomessa on viime vuosina tapahtunut lisäksi
useita törkeitä rikoksia, joissa myös
täysin sivulliset henkilöt ovat joutuneet vakavaan
vaaraan.
On selvää, ettei rikoksesta epäillyllä ole
velvollisuutta myötävaikuttaa teon selvittämiseen. Käytännön
rikostutkinnasta saadut kokemukset osoittavat, että muun
muassa rikollisuuden ammattimaistumisen ja järjestäytymisen
myötä rikoksesta epäillyn halukkuus tapahtuneen
rikoksen selvittämiseen on entisestään
vähentynyt. Muun todistusaineiston ja niin sanottujen salaisten
pakkokeinojen avulla saatavan näytön merkitys
on vastaavasti lisääntynyt. Tähän
liittyen esitutkintaviranomaisille onkin annettu esitutkintalain
(449/1987) ja pakkokeinolain (450/1987)
säätämisen jälkeen eri yhteyksissä uusia
toimivaltuuksia.
Käsiteltävänä olevan hallituksen
esityksen päätavoitteena on tehostaa ammattimaiseen
ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvien
törkeiden rikosten selvittämistä ja rikoshyödyn
jäljittämistä. Valiokunta painottaa sitä,
että tällaiseen rikollisuuteen on syytä suhtautua
suurella vakavuudella. Rikolliseen toimintaan tulee voida puuttua
nopeasti ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa niin, että toimenpiteet
ovat tehokkaita ja vaikuttavia. Esitykseen sisältyvillä toimivaltuuksien
tarkistuksilla pyritään lisäksi pitämään
rikosten selvitysaste nykyisellään esitutkintaviranomaisten
toimintaympäristössä tapahtuneista muutoksista
huolimatta. Valiokunta myös pitää tätä tavoitetta
yksittäisten kansalaisten ja koko yhteiskunnan kannalta
tärkeänä.
Valiokunta huomauttaa hallituksen esitykseen liittyen tässä yhteydessä yleisesti,
että lakiteknisesti olisi ollut hyvin vaikeaa eriyttää esitykseen
sisältyvät valtuussäännökset
sen mukaan, onko kysymyksessä ehdotetun sääntelyn päätavoitteeseen
liittyvä rikollisuus vai tavanomainen rikollisuus. Eriyttäminen
olisi merkinnyt uudenlaisen systematiikan käyttöön
ottamista pakkokeinolaissa. Lisäksi voidaan todeta, että monet
ehdotukset, esimerkiksi pidättämisen erityiset
edellytykset, myötäilevät muiden Pohjoismaiden
lainsäädäntöä.
Valiokunta on tarkastellut hallituksen esitystä rikosten
yhteiskunnallisen selvittämisintressin, syylliseksi epäillyn
oikeusturvan ja rikoksen uhrin näkökulmasta. Nämä kysymykset
peilautuvat tässä lausunnossa ensisijaisesti esitutkintaviranomaisia
koskevien säännösten kautta siten, että pelkästään
tuomioistuimia koskeva sääntely on valiokunnan
toimialan johdosta jäänyt vähemmälle
huomiolle.
Valiokunta toteaa, että esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädäntöön
on lyhyehkön ajan sisällä tehty useita
pienempiä uudistuksia. Näiden muutosten keskinäisten
suhteiden ja kokonaiskuvan hahmottaminen ei ole välttämättä helppoa.
Tämän vuoksi valiokunnan mielestä on
perusteltua harkita esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön kokonaisuudistusta
voimassa olevan ja nyt säädettävän
lainsäädännön pohjalta.
Lakiehdotuksilla ei ole esityksen mukaan merkittäviä taloudellisia
vaikutuksia. Valiokunnan käsityksen mukaan tosiasia on
kuitenkin, että aiemmin tehtyjen eri uudistusten samoin kuin
hallituksen esityksen pohjalta säädettävien lakiehdotusten
vaikutukset näkyvät niin tuomioistuinten, syyttäjien
kuin poliisinkin työkuormituksessa ja henkilövoimavaroissa
sekä tarpeessa hankkia uusia teknisiä välineitä.
2. Esitutkintalain muutokset
Esitutkintalakiin ehdotetut muutokset koskevat rikoshyödyn
jäljittämistä, esitutkinnan lopettamista,
ryhmätunnistusta, kuulusteluja, suppeaa esitutkintaa ja
avustajan kelpoisuusvaatimuksia sekä eräitä sääntelyn
systematiikkaan liittyviä muutoksia.
Valiokunta pitää hallituksen esitykseen sisältyviä esitutkintalakia
koskevia ehdotuksia perusteltuina. Osaksi uudistukset myös
selkeyttävät nykyiseen verrattuna esitutkinnan
sääntelyä. Valiokunnalla on huomauttamista
joihinkin lakiehdotuksen yksityiskohtiin. Tältä osin
viitataan yksityiskohtaisissa perusteluissa lausuttuun.
3. Pidättäminen ja vangitseminen
Rikoksesta epäillyn pidättämisen
ja vangitsemisen yleisenä edellytyksenä on, että henkilöä voidaan
"todennäköisin syin" epäillä tietystä rikoksesta.
Erityisenä edellytyksenä on rikoksen vakavuusasteen
lisäksi, että voidaan pitää todennäköisenä,
että henkilö muuten karttaa oikeudenkäyntiä tai
rangaistuksen täytäntöönpanoa,
vaikeuttaa asian selvittämistä tai jatkaa rikollista toimintaa.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan pidättämisen
ja vangitsemisen erityisiä edellytyksiä muutettavaksi
siten, että "todennäköisin syin" rikoksesta
epäilty voidaan pidättää tai
vangita, jos on "syytä epäillä", että hän
karttaa oikeudenkäyntiä, vaikeuttaa asian selvittämistä tai
jatkaa rikollista toimintaa.
Esityksen taustalla on se periaatteellinen ja käytännöllinen
ongelma, että pidättämiselle ja tuomioistuimen
päätösvallassa olevalle vangitsemiselle
on asetettu sama "todennäköistä syytä epäillä"
-kynnys kuin syytteen nostamiselle.
Tarkemmin ilmaistuna voimassa olevan lainsäädännön
valossa joudutaan epäillyn olojen tai muiden seikkojen
valossa arvioimaan onko todennäköistä,
että epäilty
a) lähtee pakoon taikka muuten karttaa esitutkintaa,
oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa;
b) vaikeuttaa asian selvittämistä hävittämällä,
turmelemalla, muuttamalla tai kätkemällä todistusaineistoa
taikka vaikuttamalla todistajaan, asianomistajaan, asiantuntijaan
tai rikoskumppaniinsa; taikka
c) jatkaa rikollista toimintaa.
Tällaisen todennäköisyyden vaatiminen
pidättämisen ja vangitsemisen erityisistä edellytyksistä on
periaatteessa yleensäkin ongelmallista. Kenenkään
tulevaa käyttäytymistä ei ole helppo
ennustaa, saati toteen näyttää sellaisella luotettavuudella,
mitä todennäköisillä syillä voidaan
tarkkaan ottaen tarkoittaa. Joitakin johtopäätöksiä tietysti
voidaan tehdä, jos henkilö on aiemmin syyllistynyt
rikoksiin. Selvää on, että rikoksen selvittämisen
kannalta keskeisin on edellä mainittu b-kohta.
Valiokunta on asettunut puoltamaan pidättämisen
ja vangitsemisen edellytysten muuttamista hallituksen esityksessä ehdotetulla
tavalla. Olennaista epäillyn oikeusturvan kannalta on, ettei
pidättämisen ja vangitsemisen yleisistä edellytyksistä tingitä.
Henkilön tulee siten olla aina "todennäköisin
syin" epäiltynä rikoksesta, johon kysymys pidättämisestä tai
vangitsemisesta liittyy. Kun tämä edellytys täyttyy,
painottuu erityisesti rikoksen selvittämisintressi niin,
että "syytä epäillä" -kriteeri
on hyväksyttävä peruste arvioitaessa
pakkokeinon erityisten edellytysten täyttymistä.
Voitaisiinko yleensäkään pitää yhteiskunnan
kannalta asianmukaisena, että rikoksen selvittämisintressi
jäisi vähemmälle huomiolle,
kun otetaan samanaikaisesti huomioon esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön
kokonaisuuteen — mukaan lukien esitutkinnassa noudatettavat
yleiset periaatteet — sekä perus- ja ihmisoikeuksiin
sisältyvät oikeusturvatakeet ja lisäksi
myös virkavastuulla suoritettavaan esitutkintaan kohdistuva
muun muassa ylimpien lainvalvojien suorittama laillisuusvalvonta.
Hallituksen esityksen mukaisella pidättämisen
ja vangitsemisen erityisten edellytysten muuttamisella ei valiokunnan
käsityksen mukaan ole käytännössä kovinkaan
suurta merkitystä, koska nykyiselläänkin
vain pieni osa vangitsemisvaatimuksista hylätään.
Olennaista on, ettei vangitsemisoikeudenkäynnissä tai
muussakaan tuomioistuimen päätösvallassa
olevassa pakkokeinoasian käsittelyssä oteta kantaa
itse lopulliseen syyllisyyskysymykseen, koska kysymys on tässä vaiheessa
vasta pakkokeinoista päättämisestä.
Olennaista on myös, että esitutkintavaiheen pakkokeinojen
edellytykset poikkeavat normitasolla syyteharkinnassa tehtävän syytteen
nostamisen edellytyksistä. On myöskin lähdettävä siitä,
ettei ole tarkoitus muuttaa nykyistä soveltamiskäytäntöä.
"Syytä epäillä" -kriteerin käyttöönotto
vastanneekin paremmin nykyistä lain soveltamisen tilaa.
Valiokunta korostaa, että vastaisuudessakin myös
pidättämisen ja vangitsemisen erityisiä edellytyksiä on
arvioitava objektiivisin perustein. Hallituksen esityksen hyväksyminen
ei muuta tätä lähtökohtaa.
Valiokunta ei myöskään pidä tarpeellisena, eikä käytettävissä olevan
tiedon perusteella mahdollisenakaan, että "todennäköistä syytä epäillä"-
ja "syytä epäillä" -kriteerien lisäksi otettaisiin
käyttöön kolmas näiden väliin
sijoittuva pakkokeinon käyttämisen edellytys.
Tällaisella perusteella ei olisi elävässä elämässä varteen
otettavaa erottelukykyä, pikemminkin vaikutus saattaisi
olla päinvastainen.
4. Ylimääräinen tieto
Telekuuntelussa ja teknisessä kuuntelussa paljastuu
käytännössä myös sellaista
tietoa, joka ei liity tutkittavana olevaan rikokseen. Mikäli
tällaiset niin sanotut ylimääräiset
tiedot eivät liity mihinkään rikokseen,
poliisilla ei luonnollisestikaan voi olla mitään
tarvetta niiden käyttämiseen. Kysymys muodostuu
ongelmallisemmaksi, jos ylimääräinen
tieto koskee epäillyn tekemää jotakin
muuta kuin kuunteluluvan perusteena olevaa rikosta tai jonkun muun
kuin epäillyn tekemää rikosta.
Ylimääräisen tiedon käyttöä ei
ole nimenomaan kielletty, mistä seuraa, että tällaisen
tiedon käyttö on lähtökohtaisesti
sallittua. Tämä on lainsäätäjän
tietoinen ratkaisu, jota on perusteltu pakkokeinolain 5 a luvun
13 §:n esitöissä (HE 22/1994
vp). Esillä olevassa hallituksen esityksessä ei
ehdoteta sääntelyä muutettavaksi, mitä valiokunta
pitää perusteltuna ratkaisuna.
Telekuuntelua ja teknistä kuuntelua koskeva mahdollisuus
on laissa rajoitettu koskemaan vain tiettyjä törkeitä rikoksia.
Rajoituksen tarkoituksena on suojata rikoksesta epäiltyjä tai kansalaisia
yleensäkin liian laajalta kuuntelun käytöltä.
Tätä tarkoitusta ei voida kuitenkaan enää jälkikäteen
toteuttaa rajoittamalla jo tapahtuneella kuuntelulla saatujen tietojen
käyttöä. Kuten hallituksen esityksessä todetaan,
mitään muutakaan hyväksyttävää perustetta
esitutkinnan vaikeuttamiseksi ja rikoksentekijän suojaamiseksi
tietojen käyttöä estämällä ei
ole. Tämän vuoksi valiokunta katsoo, että ylimääräisen
tiedon käyttöön tulee suhtautua samalla
tavalla kuin muuhunkin sattumalta poliisin tietoon tulleeseen tietoon
riippumatta siitä, koskeeko ylimääräinen
tieto sellaista rikosta, jonka tutkintaan olisi voitu saada kuuntelulupa
vai ei.
Todistusoikeutemme peruslähtökohta on vapaan
todistelun ja todistusharkinnan periaate, jonka yleisesti katsotaan
luovan parhaat edellytykset totuuden selvittämiseen oikeudenkäynnissä.
Ylimääräistä tietoa koskeva
käyttökielto tarkoittaisi merkittävää poikkeusta
kyseisestä periaatteesta ja olisi oikeusjärjestelmällemme muutenkin
vieras.
Se, että lakiin ei ehdoteta otettavaksi ylimääräisen
tiedon käyttöä koskevaa yleistä kieltoa,
ei tarkoita sitä, että ylimääräisen
tiedon käyttö todisteena oikeudenkäynnissä olisi
aina sallittua. Tuomioistuin voi ilman laissa olevaa säännöstäkin
asettaa yksittäistapauksessa käyttökiellon. Käytännössä asia
ratkaistaan arvioimalla ja punnitsemalla yhtäältä harkittavana
olevalla käyttökiellolla suojattavia etuuksia
tai arvoja ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia
sekä toisaalta todisteen merkitystä ja pyrkimystä aineellisen
totuuden selvittämiseen. Hallituksen esityksen perustelujen
johtopäätöksen mukaan jättämällä ylimääräisen
tiedon käyttö tietoisesti tuomioistuimen tapauskohtaiseen
harkintaan saavutetaan erilaiset etuudet paremmin huomioon
ottava lopputulos kuin laissa säädettävällä yleisellä käyttökiellolla.
Valiokunta yhtyy myös tältä osin esityksessä lausuttuun.
5. Muut kannanotot
Hallituksen esitys sisältää pakkokeinolain
muuttamista koskevia ehdotuksia edellä todetun lisäksi
myös kotietsinnän, henkilönkatsastuksen, DNA-tunnisteen
määrittämisen, telekuuntelun ja televalvonnan
kohteen yksilöinnin, telekuuntelun soveltamisalan ja teknisen
kuuntelun osalta. Näiltä osin valiokunta viittaa
hallituksen esityksen ohella jäljempänä yksityiskohtaisissa
perusteluissa lausuttuun sekä pykäläkohtaisiin
muutosesityksiin.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä tästä lausunnosta
ilmenevin huomautuksin ja muutosesityksin. Muilta osin valiokunta
on yhtynyt hallituksen esitykseen. Valiokunta on pitänyt
aiheellisena arvioida yksityiskohtaisissa perusteluissa tarpeellisilta
osin myös perustuslakivaliokunnan lausunnossa esitettyjä seikkoja
muun muassa lainsäädännön toimivuuden
kannalta (PeVL 52/2002 vp).
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Laki esitutkintalain muuttamisesta
24 §.
Pykälän 2 momentissa säädetään
nykyiseen tapaan siitä pääsäännöstä,
että kuulustelua ei saa toimittaa kello 21:n ja 6:n välisenä aikana. Poikkeukset
tästä aikarajoituksesta ehdotetaan esityksessä säädettäväksi
nykyistä täsmällisemmin. Viimeksi mainitulta
osin valiokunnalla ei ole huomauttamista momentin johdosta. Sen
sijaan valiokunta esittää lakivaliokunnan harkittavaksi,
että kuulustelun toimittamista koskevat pääsäännön
mukaiset aikarajat 24 §:n 2 momentin johdantokappaleessa
muutetaan käytännön päivittäistä elämänrytmiä paremmin
vastaavaksi siten, että kuulustelua ei saa ilman erityistä syytä toimittaa
kello 22:n ja 7:n välisenä aikana. Valiokunta
arvioi, että kuulustelun toimittamiseen liittyvät
ongelmat vähenevät, jos kuulustelua voidaan ilman
erityistä syytä jatkaa kello 22:een asti.
29 §.
Lakiehdotuksen 29 §:n 1 momentti koskee kuulusteltavan
asemaa esitutkinnassa ja epäillylle ennen kuulustelua tehtävää ilmoitusta siitä,
mistä teosta häntä epäillään.
Asiantuntijakuulemisessa on noussut esiin ajatus, että 29 §:ssä säädettäisiin
myös kuulustelussa käytettävästä kielestä.
Hallintovaliokunta kiinnittää huomiota tältä osin
siihen, että uutta kielilakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE
92/2002 vp) ehdotetaan esitutkintalain 37 §:ää muutettavaksi
säännöksillä siitä,
mitä kieltä (suomea tai ruotsia) kuulusteltava
saa käyttää, ja viranomaisen velvollisuudesta
järjestää tulkkaus. Kyseisen pykälän
3 momentti sisältää säännöksen
maksuttomasta tulkkauksesta, kun kuulusteltava ei ole suomen-, ruotsin-
tai saamenkielinen. Ehdotetuista säännöksistä seuraa
myös velvollisuus kertoa kuulusteltavalle hänen
oikeudestaan käyttää äidinkieltään.
Mainittu hallituksen esitys on mietinnön laatimista varten
käsiteltävänä perustuslakivaliokunnassa. Hallintovaliokunta
on antanut esityksestä lausuntonsa.
30 §.
Pykälä koskee kuulustelutodistajaa. Valiokunnalla
ei ole huomauttamista siihen, että voimassa olevan lain
30 §:n 1 momenttia muutetaan siten, että alle
18-vuotiaan kuulustelu rikoksesta epäiltynä olisi
sallittua ilman kuulustelutodistajaa, jos kuulustelussa on läsnä hänen avustajansa
tai laillinen edustajansa taikka sosiaalilautakunnan edustaja.
Valiokunta kiinnittää kuitenkin saamansa selvityksen
perusteella huomiota siihen, että kunnissa on pulaa pätevistä sosiaalityöntekijöistä,
mikä saattaa heijastua lain soveltamiseen.
Valiokunta toteaa 30 §:n kohdalla, että kuulusteltavalla
ei ole rikostutkinnallisista syistä oikeutta saada valitsemaansa
todistajaa kuulusteluun. Valiokunta ei myöskään
pidä suotavana, että samassa jutussa tutkijana
olevaa poliisimiestä käytetään
kuulustelutodistajana. Käytännössä esiintyvien
tilanteiden moninaisuuden ja poliisin henkilöresurssien
niukkuuden vuoksi lakiin ei kuitenkaan ole syytä ottaa
suoranaista kieltoa tältä osin.
38 a—38 c §.
Epäiltyjen oikeusturvan ja samalla esitutkinnan luotettavuuden
lisäämiseksi on tarpeen, että rikoksentekijän
tunnistamiseksi järjestettävästä ryhmätunnistuksesta
otetaan nimenomaiset säännökset esitutkintalakiin.
39 §.
Voimassa olevan lain 39 §:n 1 momentissa säädetään
selkeästi, että kuulustelusta on laadittava kuulustelupöytäkirja.
Valiokunta toteaa, että lakiehdotuksen 39 §:n
3 momentin sääntely kuulustelun tallentamisesta
videotallenteeseen tai siihen rinnastettavaan muuhun kuvatallenteeseen
tai äänitallenteeseen ei poista velvollisuutta
laatia kuulustelupöytäkirja. Hallituksen esityksen
perustelut ovat tältä osin hieman epäselvät.
39 a §.
Lakiehdotuksen 39 a §:n mukaan lapsen todistajana
tai asianomistajana antama kuulustelukertomus on aina tallennettava
videolle tai muulle sitä vastaavalle kuvatallenteelle,
jos kuulustelukertomusta on tarkoitus käyttää todisteena
oikeudenkäynnissä eikä kuultavaa tämän nuoren
iän tai kehitystason vuoksi todennäköisesti
voida siinä haittaa kuulusteltavalle aiheuttamatta kuulla
henkilökohtaisesti.
Hallintovaliokunta pitää tärkeänä,
että epäillyllä on avustaja, kun lapsen
kuulustelu videoidaan asiassa, jossa epäilty tai hänen
avustajansa ei enää oikeudenkäynnissä voi
esittää lapselle kysymyksiä. Sen vuoksi
tutkinnanjohtajan tai kuulustelijan on ennen lapsen kuulustelua
muistutettava epäiltyä siitä, että hänen
olisi syytä hankkia itselleen avustaja lapsen kuulusteluun.
Hallintovaliokunta viittaa tässä yhteydessä esitutkintalain
32 §:ään, jonka mukaan tutkija voi sallia
asianosaisen ja hänen avustajansa olla läsnä toista
asianosaista tai todistajaa kuultaessa, jollei siitä aiheudu
haittaa rikoksen selvittämiselle. Kun ehdotetun 39 a §:n
mukaan epäillylle on varattava tilaisuus esittää kysymyksiä kuulusteltavalle,
on selvää, että hänen avustajallaan
on sama oikeus, mikä vuorostaan edellyttää,
että avustajankin pitää saada olla läsnä kuulustelussa.
45 §.
Pykälän 2 momentissa säädetään
esitutkinnassa asianosaisen avustajan erityisistä kelpoisuusvaatimuksista.
Yleisiä kelpoisuusvaatimuksia koskee voimassa olevan lain
45 §:n 1 momentti.
Lakiehdotuksen 45 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan avustajana
yksittäistapauksessa ei saa toimia se, joka toimii toisen
rikoksesta epäillyn avustajana tutkittavaa tai siihen välittömästi
liittyvää rikosta koskevassa asiassa, mikäli
hänen toimimisensa asianosaisen avustajana voi vaikeuttaa
asian selvittämistä.
Valiokunta toteaa, että kyseinen esteellisyysperuste
perustuu nimenomaan rikostutkinnallisiin syihin. Erityisesti silloin,
kun rikoksesta epäillyt ovat esitutkinnan aikana vangittuina,
on rikoksen selvittämisen vaikeuttamisen estämiseksi
tärkeää, että voidaan estää rikoskumppaneiden
yhteydenpito. On myös selvää, ettei poliisimies
voi soveltaa säännöstä mielivaltaisesti, vaan
esitutkinnassa noudatettavasta objektiivisuusperiaatteesta seuraa,
että kyseiseen kohtaan perustuvalle kiellolle pitää aina
olla objektiivisesti todettavissa oleva syy. Mikäli tutkinnanjohtaja
kieltää avustajaa esitutkinnassa avustamasta useaa
epäiltyä, hänen on voitava myös
perustella päätöksensä.
Valiokunta pitää tarpeellisena 45 §:n
2 momentin 3 kohdan täsmentämistä seuraavasti: "3) toimii
toisen rikoksesta epäillyn avustajana tutkittavaa tai siihen
välittömästi liittyvää rikosta
koskevassa asiassa, mikäli voidaan olettaa, että hänen
toimimisensa asianomaisen avustajana (poist.) vaikeuttaa
asian selvittämistä."
47 §.
Valiokunta esittää, että lakiehdotuksen 47 §:ää muutetaan
siten, että myös asianomistajalle ja rikoksesta
epäillylle on ilmoitettava esitutkinnan keskeyttämisestä.
Varsinkin asianomistajan toissijaisen syyteoikeuden kannalta ilmoitus
keskeyttämisestä voi olla tärkeä.
Valiokunta esittää, että pykälä hyväksytään
näin kuuluvana: "Kun on päätetty, ettei
esitutkintaa toimiteta tai että esitutkinta lopetetaan
4 §:n 3 momentin, 9 §:n 2 momentin tai 43 §:n
2 momentin nojalla taikka että esitutkinta keskeytetään, tutkinnanjohtajan
on huolehdittava siitä, että päätöksestä viipymättä ilmoitetaan
asianomistajalle ja esitutkinnassa asianosaisina kuulustelluille, jollei
sitä ole pidettävä tarpeettomana."
2. Pakkokeinolaki
1 luku. Kiinniottaminen, pidättäminen ja
vangitseminen
6 §. Pidättämiseen oikeutettu virkamies.
Valiokunta esittää, että pidättämiseen
oikeutettujen virkamiesten luetteloa täydennetään
virkanimikkeissä tapahtuneiden muutosten johdosta lisäämällä lääninpoliisiylitarkastaja
(lääninpoliisijohtajan jälkeen), esitutkintatehtäviin
määrätty apulaispäällikkö (suojelupoliisin
päällikön jälkeen) ja liikennepoliisiylitarkastaja
(liikkuvan poliisin päällikön ja apulaispäällikön
jälkeen) kyseiseen luetteloon. Suojelupoliisin osastopäällikölle
tulisi lisäksi lisätä määre
"vastavakoiluyksikön päällikkönä toimiva".
22 §. Vangitsemisasian uudelleen käsittely.
Valiokunta puoltaa hallituksen esitystä, että vangitsemisasiaa
ei enää automaattisesti käsiteltäisi kahden
viikon välein uudelleen muutoin kuin vangitun pyynnöstä.
Toistuvat vangitsemisasian uudelleen käsittelyt sitovat
erityisesti törkeimmissä rikoksissa kohtuuttomasti
tuomioistuinten ja esitutkintaviranomaisten resursseja. Epäillyn
oikeusturvan takaamiseksi on kuitenkin välttämätöntä antaa
vangitulle mahdollisuus saada asia uuteen käsittelyyn.
Tämä saattaa käytännössä johtaa
siihen, että nykytilaan ei juurikaan tule muutosta.
Valiokunnan käsityksen mukaan vangitsemisasian käsittelyn
kaksiasianosaisuus tuskin käytännössä vaarantuu,
vaikka pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle
annetaan mahdollisuus jäädä pois vangitsemisasian
jatkokäsittelystä, koska tuomioistuin voi aina
kutsua virkamiehen paikalle.
Valiokunta esittää, että vastapainoksi
muutokselle, jonka mukaan vangitsemisasiaa ei automaattisesti käsiteltäisi
uudelleen, säädetään tutkinnanjohtajalle
velvollisuus informoida tuomioistuinta ja vangittua tapahtuneista
olosuhteiden muutoksista, jotka voivat vaikuttaa vangitsemisedellytyksiin.
Muutoin nämä seikat jäävät vain
tutkinnanjohtajan tietoon, eikä vangittu voi pyytää asiansa
uutta käsittelyä. Tämän vuoksi valiokunta
esittää 22 §:n 2 momentin hyväksymistä näin
kuuluvana: "Tuomioistuimen tulee ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi
tätä aikaisemminkin, jos siihen on (poist.) aihetta
edellisen käsittelyn jälkeen ilmi tulleen seikan
johdosta. Tutkinnanjohtajan on välittömästi
ilmoitettava tuomioistuimelle ja vangitulle tietoonsa tulleista
sellaisista seikoista, joiden johdosta edellytyksiä vangittuna
pitämiseen ei enää ole."
3 luku. Hukkaamiskielto ja vakuustakavarikko
1 §. Hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikon edellytykset.
Valiokunta kiinnittää asiantuntijakuulemisessa
esitettyjen näkemysten johdosta huomiota aiheettoman hukkaamiskiellon
tai vakuustakavarikon aiheuttaman vahingon korvaamiseen liittyviin
kysymyksiin. Valiokunta katsoo, ettei tältä osin
ole syytä säätää pakkokeinolaissa
samanlaista ankaraa vastuuta kuin oikeudenkäymiskaaren
7 luvun 11 §:ssä on säädetty.
Hukkaamiskieltoa tai vakuustakavarikkoa vaativa virkamies toimii
virkavastuulla toisin kuin riita-asian tuleva kantaja, joka oikeudenkäymiskaaren
nojalla hakee turvaamistoimenpidettä. Lisäksi
siviilioikeudellisista turvaamistoimenpiteistä tuomioistuin
joutuu päättämään huomattavasti
puutteellisemman aineiston perusteella kuin hukkaamiskiellosta ja
vakuustakavarikosta, jotka perustuvat käynnissä olevaan esitutkinta-aineistoon.
Sen sijaan valiokunta esittää oikeusturvasyistä hukkaamiskiellon
ja vakuustakavarikon kyseessä ollen näyttökynnyksen
tarkistamista siten, että toimenpide voidaan kohdistaa
vain siihen, jota "on syytä epäillä rikoksesta".
Hallituksen esityksessä käytetään
ilmaisua "rikoksesta epäilty". Valiokunta esittääkin,
että 3 luvun 1 §:n 1 momentin alku kirjoitetaan
seuraavasti: "Jos on olemassa vaara, että se, jota
on syytä epäillä rikoksesta tai
se, joka voidaan rikoksen johdosta tuomita korvaamaan vahinko tai
menettemään valtiolle rahamäärä,
pyrkii...".
5 luku. Etsintä
Paikkaan kohdistuva etsintä
1 §. Kotietsintä esineen löytämiseksi.
Esineen löytämiseksi suoritettavan kotietsinnän
edellytyksenä lakiehdotuksessa käytettyä ilmaisua
"rikoksesta epäilty" voidaan arvostella epämääräisyydestä.
Tämän vuoksi valiokunta esittää kotietsinnän
näyttökynnystä koskevan sanamuodon tarkistamista
oikeusturvasyistä 5 luvun 1 §:n 1 ja 2 momentissa
seuraavasti: "Jos on syytä epäillä, että on
tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus
on vähintään 6 kuukautta vankeutta, tai jos
selvitettävänä ovat yhteisösakon
tuomitsemiseen liittyvät seikat, saadaan (poist.) rakennuksessa,
huoneessa tai suljetussa säilytyspaikassa tai suljetussa
kulkuneuvossa, joka on sen hallinnassa, jota on syytä epäillä rikoksesta, toimittaa kotietsintä..."
"Muualla kuin (poist.) paikassa, joka on sen hallinnassa,
jota on syytä epäillä rikoksesta, saadaan
kotietsintä toimittaa vain..."
2 §. Kotietsintä henkilön löytämiseksi.
Valiokunta huomauttaa selvyyden vuoksi, että "kiinni otettavalla"
ei tarkoiteta tässä yhteydessä ulkomaalaislain
(378/1991) nojalla kiinni otettavaa.
10 §. Henkilöntarkastuksen edellytykset.
Valiokunta esittää edellä 5 luvun
1 §:n kohdalla lausuttuun viitaten lakiehdotuksen 5 luvun
10 §:n 1 ja 2 momentin muuttamista seuraavasti: "Jos on syytä epäillä,
että on tehty rikos, josta säädetty ankarin
rangaistus on vähintään 6 kuukautta vankeutta,
taikka lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus,
lievä luvaton käyttöönotto,
lievä vahingonteko tai lievä petos, sille,
jota on syytä epäillä rikoksesta, saadaan
toimittaa henkilöntarkastus takavarikoitavan taikka väliaikaiseen hukkaamiskieltoon
tai vakuustakavarikkoon pantavan esineen tai omaisuuden löytämiseksi tai
muutoin sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen
selvittämisessä."
"Muu kuin sitä, jota on syytä epäillä rikoksesta, saadaan
tarkastaa vain, jos..."
11 §. Henkilönkatsastuksen edellytykset.
Henkilönkatsastuksella tarkoitetaan katsastettavan ruumin
tarkastamista, verinäytteen ottamista ja muuta ruumiiseen
kohdistuvaa tutkimusta. Toimenpide voidaan kohdistaa vain siihen,
jota "todennäköisin syin epäillään"
rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus
on enemmän kuin 6 kuukautta vankeutta. Henkilönkatsastusta
ei voimassa olevan lain nojalla sen sijaan saada kohdistaa siihen,
jota on vain "syytä epäillä" rikoksesta
eikä ylipäätään muuhun
kuin rikoksesta epäiltyyn. Nämä rajoitukset
voivat joissakin tapauksissa vaikeuttaa rikoksen selvittämistä tai jopa
estää sen selvittämisen ja estää siten
myös henkilön syyttömyyden osoittamisen
aiheettomat epäilykset poistamalla.
Ongelmallinen tilanne on käsillä, jos esimerkiksi
tiedetään, että rikoksella on vain yksi
tekijä ja että tämä kuuluu rajattuun
joukkoon, jonka henkilömäärä on
niin suuri, ettei epäilyn aste voi kenenkään
kohdalla ylittää todennäköisyyskynnystä.
Tällöin pakkokeinoa ei voida käyttää, vaikka
varmuudella tiedettäisiin, että syyllinen on yksi
joukon jäsenistä. Käytännössä tällaisia tapauksia
saattaa esiintyä, kun selvitetään esimerkiksi
henkirikosta ja kaikki paikalla olleet kiistävät
rikoksen.
Valiokunta pitää edellä tarkoitetun
kaltaisia tapauksia silmällä pitäen tarpeellisena,
että henkilönkatsastus voidaan kohdistaa myös
sellaiseen rikoksesta epäiltyyn, jota ei voida todennäköisin
syin epäillä rikoksesta. Tämä on
myös syyttömien edun mukaista.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä valiokunta
pitää perusteltuna myös sitä,
että henkilönkatsastus voidaan tehdä DNA-tunnisteen
määrittämiseksi tai muun vastaavan tutkimuksen
suorittamiseksi myös sellaiselle henkilölle, jota
ei epäillä rikoksesta. Tämä voi kuitenkin
tulla kysymykseen vain törkeiden rikosten tutkinnassa.
Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten hallintovaliokunta
esittää 11 §:n 2 momenttia tiukennettavaksi
siten, että henkilönkatsastuksen avulla saatavalta
selvitykseltä vaaditaan hallituksen esityksessä ehdotettua
suurempaa merkitystä rikoksen selvittämiselle
ja että tätä selvitystä ei ilman
kohtuutonta vaivaa voida hankkia muulla tavalla. Hallintovaliokunta
esittää tämän vuoksi 5 luvun
11 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen muuttamista
seuraavan sisältöiseksi: "Jos on tehty rikos,
josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään
4 vuotta vankeutta, saadaan DNA-tunnisteen määrittämiseksi
tai muun vastaavan tutkinnan suorittamiseksi tarpeellinen henkilönkatsastus
tehdä henkilöille, joita ei epäillä kyseisestä rikoksesta,
milloin tutkinnan suorittamista on pidettävä erittäin
tärkeänä sen vuoksi, että rikoksen
selvittäminen olisi mahdotonta tai olennaisesti vaikeampaa
käyttämällä tutkinnan kohteiden
oikeuksiin vähemmän puuttuvia keinoja."
5 a luku. Telekuuntelu, televalvonta ja tekninen tarkkailu
2 §. Telekuuntelun edellytykset.
Hallintovaliokunta on katsonut telekuuntelua, televalvontaa ja
teknistä tarkkailua koskevasta hallituksen esityksestä (HE
22/1994 vp) antamassaan lausunnossa (HaVL
5/1994 vp), että telekuuntelun käyttöalaa
tulisi laajentaa hallituksen esitykseen verrattuna siten, että ainakin
törkeä kiristys ja törkeät talousrikokset
sekä mahdollisesti törkeä kiskonta otettaisiin
telekuuntelusäännösten piiriin. Telekuuntelusäännökseen
sisällytettiin tuolloin lopullisessa muodossa hallituksen
esityksessä ehdotetun lisäksi törkeä kiristys,
mutta ei törkeitä talousrikoksia (LaVM
24/1994 vp).
Esillä olevassa hallituksen esityksessä ehdotetaan
telekuuntelun käyttöalaa laajennettavaksi törkeisiin
lapsen seksuaalisiin hyväksikäyttöihin,
törkeisiin vahingontekoihin ja törkeimpiin talousrikoksiin.
Valiokunta pitää ehdotuksia lähtökohtaisesti
perusteltuina.
Lakiehdotuksen 2 §:n 2 momentti koskee sellaisia liike-
tai ammattitoiminnassa tehtyjä törkeitä rikoksia,
joissa rikoksella tavoitellaan erityisen suurta hyötyä tai
rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti. Tällä tavoin
kvalifioiduissa tapauksissa — jos vaaditaan kummankin edellytyksen
täyttymistä — on perustuslakivaliokunnan
käsityksen mukaan kysymys perustuslain mielessä turvallisuutta
vaarantavista rikoksista. Lakiehdotus voidaan perustuslakivaliokunnan lausunnon
mukaan siksi tältä osin käsitellä tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä,
jos ehdotusta muutetaan niin, että telekuunteluoikeus kytketään
2 momentissa kummankin lisäedellytyksen läsnäoloon.
Hallintovaliokunta esittää perustuslakivaliokunnan
lausunnon johdosta, että 5 a luvun 2 §:n 2 momentin
10 kohta kirjoitetaan seuraavasti: "10) edellä mainittujen
rikosten rangaistavasta yrityksestä, jossa rikoksella tavoitellaan
erityisen suurta hyötyä ja rikos tehdään
erityisen suunnitelmallisesti."
3 §. Televalvonnan edellytykset.
Valiokunta esittää edellä yleisperusteluissa
lausumaansa viitaten, että 3 §:n 1 momentin 2
kohtaa täydennetään siten, että televalvontaa
voidaan käyttää myös paritusrikoksen tutkinnassa.
3 a §. Matkaviestimien sijaintitiedon hankkiminen.
Pykälän mukaan rikoksen esitutkintaa toimittavalle
viranomaiselle voidaan antaa lupa saada tieto niistä matkaviestimistä,
joista on kirjautunut tieto rikoksen oletetun tekopaikan tai muun
rikoksen selvittämisen kannalta merkityksellisen paikan
läheisyydessä sijaitsevan tukiaseman kautta telejärjestelmään.
Edellytyksenä sijaintitiedon hankkimiselle on, että tutkittavana
on rikos, jonka johdosta on mahdollista kohdistaa televalvontaa
rikoksesta epäiltyyn (5 a luvun 3 §:n 1 momentin
1—3 kohta). Lisäedellytyksenä on, että tietojen
saamisella voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys
rikoksen selvittämiselle. Valiokunta pitää ehdotettua
sääntelyä perusteltuna.
Hallintovaliokunta toteaa sijaintitietojen salassapitoa koskevan
sääntelyn osalta, että yksityisyyden
suojasta televiestinnässä ja teletoiminnassa annetun
lain (565/1999) 7 §:n mukaan televiestinnän
tunnistamistiedot, mukaan lukien sijaintitiedot, ovat salassapidettäviä tietoja,
joita teleyrityksen palveluksessa oleva ei saa luvattomasti ilmaista.
Ehdotetun 5 a luvun 3 a §:n nojalla esitutkintaviranomainen
voisi kuitenkin saada matkaviestimien sijaintitietoja edellä mainitun
salassapitosäännöksen estämättä.
On kuitenkin huomattava, että mainittu pykälä ei
oikeuttaisi saamaan mitä tunnistamistietoja tahansa, vaan
ainoastaan sellaisia sijaintitietoja, joiden perusteella on mahdollista
myös päätellä, missä matkaviestimen
haltija on ollut kyseisenä aikana.
Valiokunta kiinnittää lakivaliokunnan huomiota
siihen, että sijaintitietojen salassapitoa koskevan sääntelyn
kokonaisuutta arvioidaan vielä muun muassa suhteessa viranomaisten
toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin (621/1999).
4 §. Teknisen kuuntelun edellytykset.
Hallituksen esityksessä mahdollistetaan myös
vakituiseen asumiseen tarkoitettuihin tiloihin kohdistettava tekninen
kuuntelu. Perusteluista ilmenee muun muassa, että nykyisillä rajoituksilla
tekninen kuuntelu on jäänyt lähes merkityksettömäksi
ja että merkittävä osa huumausainekaupasta tapahtuu
Suomessa asunnoissa.
Perustuslakivaliokunta katsoo lausunnossaan, että siltä osin
kuin kysymys on vakituiseen asumiseen tarkoitettuun tilaan kohdistuvasta teknisestä
kuuntelusta
(3 momentti) tavallisen lainsäätämisjärjestyksen
edellytyksenä on rajata tekninen kuuntelu valtiorikosten,
väkivaltarikosten, yleisvaarallisten rikosten ja huumausainerikosten
törkeimpiin tekomuotoihin. Hallintovaliokunta toteaa, että nämä seikat
on luonnollisesti otettava huomioon 4 §:n 3 momentissa.
Lisäksi perustuslakivaliokunta katsoo, että pykälän
4 momentin sanamuodon mukainen sääntely ei oikeuta
menemään salaa kotirauhan piiriin kuuntelulaitteen
asentamiseksi.
Tämän vuoksi hallintovaliokunta esittää,
että pykälän 4 momentti voitaisiin täsmentää seuraavasti:
"Esitutkintaa toimittavalla virkamiehellä on oikeus
sijoittaa kuuntelulaite salaa kuuntelun kohteena oleviin tiloihin,
jos kuuntelun toimittaminen sitä edellyttää. Virkamiehellä on
tällöin oikeus laitteen asettamiseksi ja pois
ottamiseksi päästä edellä mainittuihin
tiloihin."
5 §. Toimenpiteestä päättäminen.
Hallituksen esityksen mukaan telekuuntelusta, televalvonnasta
ja eräissä tapauksissa teknisestä tarkkailusta
päättäisi edelleen tuomioistuin. Toimenpiteiden
välittömän aloittamisen mahdollistamiseksi
kiireellisissä tapauksissa väliaikaisen päätöksen
voisi kuitenkin tehdä eräitä poikkeuksia lukuun
ottamatta pidättämiseen oikeutettu virkamies.
Pidättämiseen oikeutetun virkamiehen päätöksellä toimenpidettä voitaisiin
jatkaa enintään 24 tunnin ajan toimenpiteen aloittamisesta. Nykyisten
säännösten mukaan teknistä kuuntelua
koskeva päätös on muissa kuin tuomioistuimen
päätösvaltaan kuuluvissa tilanteissa
alistettava 24 tunnin kuluessa korkealle poliisi- tai muulle sellaiselle
virkamiehelle. Nyt ehdotetaan, että nämä korkeat
poliisi- tai muut sellaiset virkamiehet lähtökohtaisesti
päättäisivät teknisestä kuuntelusta,
mutta tutkinnanjohtaja voisi kiireellisessä tapauksessa
päättää väliaikaisesti teknisestä kuuntelusta.
Tutkinnanjohtajan päätöksellä kuuntelua
voitaisiin jatkaa enintään 24 tunnin ajan.
Hallintovaliokunta esittää perustuslakivaliokunnan
lausunnon johdosta, että 5 §:n 2 momentin ensimmäinen
virke hyväksytään — rajaamalla
telekuuntelu sääntelyn ulkopuolelle — näin kuuluvana:
"Jos 1 momentin (poist.) 2 ja 6 kohdassa tarkoitettu toimenpide
ei siedä viivytystä, pidättämiseen
oikeutettu virkamies saa päättää toimenpiteestä siihen
asti, kunnes...".
Valiokunta pitää tärkeänä oikeusministeriön ilmoitusta
siitä, että ministeriö tulee muuttamaan
käräjäoikeuksien päivystysjärjestelmää koskevaa
päätöstä siten, että telekuuntelulupa-asiat
voidaan käsitellä ajankohdasta riippumatta.
6 a §. Julkinen asiamies.
Valiokunta pitää perusteltuna julkisen asiamiehen
järjestelmää teknistä kuuntelua
koskevissa asioissa. Uudistuksen tarkoituksena on parantaa tuomioistuimen mahdollisuuksia
arvioida kyseisiä pakkokeinoja koskevia pyyntöjä.
Valiokunta pitää tärkeänä, että järjestelmän
toimivuutta seurataan.
7 §. Luvan ja päätöksen
ehdot.
Pykälän 1 momentin mukaan telekuuntelua ja
televalvontaa koskeva lupa voidaan antaa kerrallaan enintään 1
kuukaudeksi. Luvassa on määriteltävä toimenpiteen
kohteena oleva teleliittymä, teleosoite tai telepäätelaite
ja tiedossa olevat henkilöt. Televalvontaa koskeva lupa
voidaan myöntää koskemaan myös
päätöstä edeltänyttä aikaa,
joka voi olla kuukautta pidempi. Tuomioistuin voi liittää lupaan
muitakin rajoituksia ja ehtoja. Matkaviestimen sijaintitiedon hankkimista
koskevassa luvassa on mainittava ajanjakso ja tukiasema, jota lupa
koskee.
Valiokunta katsoo, että lupaan on otettava myös
ehto siitä, että vakituiseen asumiseen käytetyn
asunnon kuuntelu on keskeytettävä heti, kun epäillyn
havaitaan poistuvan kuunneltavasta tilasta, johon jää ainostaan
sivullisia henkilöitä.
3. Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa
Esitutkintalain 4 § koskee esitutkinnan toimittamatta
jättämistä ja lopettamista. Valiokunta
pitää tärkeänä, että laissa
säädetään asianomistajan mahdollisuudesta
käyttää syyteoikeuttaan myös
tapauksissa, joissa esitutkintaviranomainen tai syyttäjä on
päättänyt, ettei esitutkintaa toimiteta
tai se keskeytetään tai lopetetaan. Tämän
vuoksi valiokunta esittää, että voimassa olevaa
oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997)
hallituksen esitykseen sisältymätöntä 1
luvun 14 §:ää muutetaan seuraavasti: "Asianomistaja
saa itse nostaa syytteen rikoksesta vain, jos syyttäjä on
päättänyt jättää syytteen
nostamatta taikka esitutkintaviranomainen tai syyttäjä on
päättänyt, ettei esitutkintaa toimiteta
tai se keskeytetään tai lopetetaan. Asianomistajan
oikeudesta nostaa syyte julkista tehtävää hoidettaessa
tehdystä rikoksesta säädetään perustuslain
118 §:n 3 momentissa."