Yksityiskohtaiset perustelut

1. Laki hallintolainkäyttölain 13 ja 79 §:n muuttamisesta ja eräät siihen liittyvät lakiehdotukset

Säännös valitusluvan myöntämisen yleisistä edellytyksistä

Hallintolainkäyttölain 13 §:ään ehdotetaan lisättäväksi säännökset valitusluvan myöntämisen yleisistä edellytyksistä hallintolainkäytössä. Ehdotetulla sääntelyllä ei ole sinänsä tarkoitus laajentaa valituslupajärjestelmän käyttöalaa, vaan valitusluvan tarpeesta säädettäisiin edelleen asianomaisissa erityislaeissa. Hallintovaliokunnan käsityksen mukaan ehdotetulla yleissäännöksellä voidaan turvata nykyistä paremmin lainsäädäntökäytännön yhdenmukaisuutta valituslupa-asioissa siltä osin kuin kyse on valituslupaperusteista tai muista valitusluvan myöntämisen edellytyksistä.

Lakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota mainitun 13 §:n 2 momentin perusteluihin, joiden mukaan valitusluvan myöntäminen ei olisi harkinnanvaraista, vaan lupa myönnettäisiin, jos lupaperusteen todetaan olevan olemassa. Itse pykäläteksti sisältää vain toteamuksenomaisen maininnan valitusluvan myöntämisen perusteina olevista seikoista. Säännöksen selkeyttämiseksi hallintovaliokunta ehdottaa, että 1. lakiehdotuksen 13 §:n 2 momentin johdantokappaletta täsmennetään perusteluja vastaavasti seuraavaan muotoon: "Kun muutoksenhausta hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen tarvitaan muun lain mukaan valituslupa, lupa on myönnettävä, jos:"

Valitus päätöksen täytäntöönpanoa koskevasta päätöksestä

Hallintolainkäyttölain 79 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jonka mukaan erikseen ei saisi valittaa hallinto-oikeuden asian käsittelyn aikana tekemästä päätöksestä, joka koskee muutoksenhaun alaisen päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä. Ehdotusta on perusteltu lähinnä asioiden käsittelyn nopeutumisella. Lakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota säännöksen sanamuotoon, jonka mukaan säännöksessä tarkoitettu kielto kattaa kaikki hallinto-oikeuden asian käsittelyn aikana tekemät päätökset, jotka "koskevat" muutoksenhaun alaisen päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä. Näin ollen kiellon piiriin kuuluisivat sekä ne tapaukset, joissa täytäntöönpano on kielletty tai keskeytetty, että ne tapaukset, joissa tällaista kieltoa tai keskeyttämistä koskeva hakemus on hylätty. Hallintovaliokunta yhtyy lakivaliokunnan arvioon siitä, että säännöksen soveltaminen viimeksi mainittuihin tapauksiin voi olla yksilön oikeusturvan kannalta ongelmallista. Perusteluissa ei ole arvioitu valituskiellon tarpeellisuutta tältä kannalta. Hallintovaliokunnan näkemyksen mukaan kielto voi ehdotetussa muodossaan johtaa siihen, että täytäntöönpanon jatkuessa ennen pääasiassa tehtävää valitusta ehditään toteuttaa toimia, joilla merkittävästi vaikutetaan yksilön oikeuksiin ja velvollisuuksiin ja jotka ainakin joiltain osin voivat osoittautua peruuttamattomiksi. Edellä olevan perusteella hallintovaliokunta ehdottaa, että 1. lakiehdotuksen 79 §:n 3 momentti muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Edellä 1 momentin 4 kohdassa säädetystä poiketen erikseen ei kuitenkaan saa valittaa hallinto-oikeuden asian käsittelyn aikana tekemästä päätöksestä, jolla muutoksenhaun alaisen päätöksen täytäntöönpano on kielletty tai keskeytetty."

Edellä mainituista syistä hallintovaliokunta ehdottaa lisäksi, että 13. lakiehdotuksen 52 §:n viimeinen virke, 23. lakiehdotuksen 57 §:n viimeinen virke, 24. lakiehdotuksen 56 §:n viimeinen virke sekä 32. lakiehdotuksen 67 §:n viimeinen virke muutetaan vastaamaan edellä hallintolainkäyttölain 79 §:n 3 momenttiin ehdotettua sisältöä seuraavasti: "Sellaisesta yksinomaan täytäntöönpanoa koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla muutoksenhaun alaisen päätöksen täytäntöönpano on kielletty tai keskeytetty, saa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain pääasian yhteydessä." Lisäksi 24. lakiehdotuksessa on otettu teknisesti huomioon laki 391/2005.

Hallintovaliokunta yhtyy lakivaliokunnan arvioon 33.—35. lakiehdotuksen sisältämistä, lain voimaa vailla olevan päätöksen täytäntöönpanoa koskevista säännöksistä. Näissä oleva sääntely eroaa edellä tarkastelluista säännöksistä sikäli, että lainvoimaa vailla olevan päätöksen täytäntöönpanon ehtona on — jonkin verran erilaisin muotoiluin — se, että täytäntöönpano ei tee muutoksenhakua hyödyttömäksi ja että lainvoimaa vailla olevan päätöksen täytäntöönpanosta aiheutuvien vahinkojen ja haittojen korvaamiseksi asetetaan hyväksyttävä vakuus. Tällaisten säännösten voidaan katsoa luovan riittävät takeet siitä, ettei erikseen valittamista koskeva kielto näissä tapauksissa muodostu oikeusturvan kannalta ongelmalliseksi. Nämä takeet eivät kuitenkaan ulotu 34. lakiehdotuksen 21 §:n 4 momenttiin eivätkä 35. lakiehdotuksen 21 luvun 3 §:n 3 momenttiin, minkä vuoksi hallintovaliokunta ehdottaa, että myös 34. lakiehdotuksen 21 §:n 4 momentin viimeinen virke ja 35. lakiehdotuksen 21 luvun 3 §:n 3 momentin viimeinen virke muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Sellaisesta yksinomaan täytäntöönpanoa koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla muutoksenhaun alaisen päätöksen täytäntöönpano on kielletty tai keskeytetty, saa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain pääasian yhteydessä." Selvyyden vuoksi hallintovaliokunta toteaa, että vesilain 2 luvun 26 §:ssä on säännökset edellä tarkoitetuista takeista, joten 35. lakiehdotuksen 2 luvun 26 §:n 6 momenttiin ehdotetun säännöksen tarkentaminen ei ole näistä syistä tarpeen.

19. Laki vakuutusvalvontavirastosta annetun lain 6 §:n muuttamisesta ja 25. Laki terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain 4 §:n muuttamisesta

Hallituksen esityksessä ehdotetaan vakuutusvalvontavirastosta annettuun lakiin ja terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annettuun lakiin muun muassa kyseisen viraston muutoksenhakuoikeutta koskevaa erityissäännöstä. Sen perusteella vakuutusvalvontavirasto ja terveydenhuollon oikeusturvakeskus saisivat hakea muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on ratkaissut kyseisen viraston päätöstä koskevan valituksen. Ehdotuksia perustellaan sääntelyn selkeyttämisellä.

Perustuslakivaliokunta on vakiintuneessa käytännössään pitänyt viranomaisen muutoksenhakuoikeutta hallintolainkäyttöjärjestelmässä poikkeuksellisena. Se on katsonut etenkin viranomaisen yleisen muutoksenhakuoikeuden voivan muodostua ongelmalliseksi perustuslain 21 §:n 1 momentissa vaaditun asianmukaisen menettelyn kannalta, koska tällöin viranomainen saatetaan nähdä asianosaisen muodolliseksi vastapuoleksi (esim. PeVL 4/2005 vp, PeVL 37/2004 vp, PeVL 36/2004 vp ja PeVL 4/2004 vp). Perustuslakivaliokunta on toisaalta pitänyt viranomaisen muutoksenhakuoikeutta perustuslain näkökulmasta ongelmattomana, jos se on lailla rajoitettu esimerkiksi oikeuskäytännön yhtenäisyyden ylläpitoon liittyviin perusteisiin (PeVL 4/2005 vp ja PeVL 4/2004 vp). Käytännössä tällöin on ollut kyse järjestelmästä, jossa viranomaisen valitusoikeus on ollut sidottu valituslupaan. Nyt käsiteltävinä olevissa lakiehdotuksissa näin ei ole. Todettakoon myös, että hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentin mukaan viranomaisella on valitusoikeus muun muassa silloin, jos se on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen. Perustuslakivaliokunnan käytäntöön viitaten hallintovaliokunta ehdottaa lakivaliokunnan lausunnon mukaisesti, että 19. ja 25. lakiehdotuksesta poistetaan säännökset vakuutusvalvontaviraston ja terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen yleisestä valitusoikeudesta.

26. Laki mielenterveyslain 24 §:n muuttamisesta

Mielenterveyslain 24 §:n 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että hallinto-oikeuden päätökseen, joka koskee potilaan omaisuuden haltuunottoa tai yhteydenpidon rajoittamista, ei saisi valittamalla hakea muutosta. Ehdotusta on perusteltu sillä, että näissä asioissa on kysymys lääketieteellisin perustein tehtävistä psykiatrisen hoidon antamiseen liittyvistä ratkaisuista, joissa ei puututa potilaan oikeusasemaan niin merkittävällä tavalla, että kaksiasteista muutoksenhakua voitaisiin pitää oikeussuojan kannalta välttämättömänä. Yhteydenpidon rajoittamisesta säädetään mielenterveyslain 22 j §:n 2 momentissa. Lakivaliokunta on lausunnossaan katsonut, ettei yhteydenpidon rajoittamista koskeva päätös pykälän sanamuodon mukaan ainakaan kaikissa tapauksissa perustu pelkästään lääketieteelliseen arvioon potilaan tilasta. Mahdollisuus jatkomuutoksenhakuun on omiaan turvaamaan näitä asioita koskevan oikeuskäytännön yhtenäisyyttä eri hallinto-oikeuksien kesken. Lisäksi potilaan oikeus pitää yhteyksiä hoitolaitoksen ulkopuolelle on hänen oikeusasemansa kannalta niin keskeinen seikka, että kaksiasteisen muutoksenhakumahdollisuuden rajoittaminen edellyttää painavia perusteita. Lakivaliokunta on katsonut, että hallituksen esitys ei tällaisia perusteita nyt sisällä, minkä vuoksi se on esittänyt yhteydenpidon rajoittamispäätöksiä koskevan valituskiellon poistamista. Hallintovaliokunta yhtyy lakivaliokunnan näkemykseen ja toteaa lisäksi, että myös lastensuojelulakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 225/2004 vp) on ehdotettu, että yhteydenpidon rajoittamista koskevassa asiassa olisi valitusmahdollisuus kahdessa oikeusasteessa. Edellä olevan perusteella hallintovaliokunta ehdottaa, että mielenterveyslain muuttamista koskevan 26. lakiehdotuksen 24 §:n 2 momentista poistetaan yhteydenpidon rajoittamista koskeva valituskielto.

Koska mielenterveyslain 24 §:n 2 momentti muilta osin koskee muutoksenhakua terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tekemiin päätöksiin, hallintovaliokunta ehdottaa sääntelyn selkeyttämiseksi, että säännös valituskiellosta potilaan omaisuuden haltuunottoa koskevaan hallinto-oikeuden päätökseen sijoitetaan hallituksen esitykseen sisältymättömän mielenterveyslain 24 §:n 1 momentin (1423/2001) viimeiseksi virkkeeksi.

Mielenterveyslain 24 §:n 3 momenttia on ehdotettu täydennettäväksi siten, että myös valitus terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen päätöksestä voitaisiin antaa valitusajan kuluessa sairaalaan sen psykiatrisesta hoidosta vastaavalle ylilääkärille tai muulle tehtävään määrätylle henkilölle. Saadun selvityksen mukaan momentin viimeistä virkettä asiakirjojen lähettämisvelvollisuudesta ei ole ehdotettu muutettavaksi, koska on katsottu, että sairaalan ylilääkäri ei niissä tapauksissa, joissa valitus koskee terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen päätöstä, voi lähettää valitusviranomaiselle valituksenalaisen päätöksen perusteena olevia asiakirjoja eikä antaa lausuntoaan valituksen johdosta. Ylilääkärin tulee kuitenkin myös näissä tapauksissa lähettää valituskirjelmä viipymättä valitusviranomaiselle. Säännöksen sanamuodon selkeyttämiseksi hallintovaliokunta ehdottaa, että 3 momentin viimeinen virke muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Ylilääkärin on lähetettävä valituskirjelmä sekä valituksenalaisen päätöksensä perusteena olevat asiakirjat ja siitä tehdyn valituksen johdosta antamansa lausunto viipymättä valitusviranomaiselle."

27. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 39 §:n muuttamisesta

Voimassa olevan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 39 §:n 3 momentin mukaan lain 25—30 §:ssä tarkoitetut päätökset on valituksesta huolimatta heti pantava täytäntöön. Säännökset koskevat toimenpiteitä, joihin terveydenhuollon oikeusturvakeskus voi ryhtyä terveydenhuollon ammattitoiminnan asianmukaisuuden turvaamiseksi. Hallituksen esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi, mitä edellä mainittuja säännöksiä 3 momentti tarkalleen ottaen koskisi, sekä laajennettaisiin 3 momentin soveltamisala myös lain 31 ja 32 §:ssä tarkoitettuihin päätöksiin. Lisäksi hallituksen esityksessä ehdotetaan pykälään uutta 4 momenttia, joka koskisi 25 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettuja tilanteita. Niissä täytäntöönpanoon voisi ryhtyä, jos terveydenhuollon oikeusturvakeskus niin määrää.

Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 25—32 §:ään sisältyviin turvaamistoimenpiteisiin liittyy monenlaisia oikeusturvanäkökohtia. Punninnassa huomiota on kiinnitettävä ensinnäkin toimenpiteiden kohteena olevan ammattihenkilön oikeusturvan toteutumiseen. Toisaalta keskeistä on turvata riittävän tehokas ja nopea menettely, jotta potilasturvallisuus ei tarpeettomasti menettelyllisistä syistä vaarannu. Lisäksi menettelyn tarkoituksenmukaisuutta on tarkasteltava viranomaisnäkökulmasta.

Hallintovaliokunta katsoo, että terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 25—32 §:n ilmaisuista ei kaikilta osin käy yksiselitteisesti ilmi terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen toimenpiteiden luonne. Nämä ilmaisut olisi syytä tältä osin ensin selvittää kokonaisuudessaan erikseen, jotta eri tahojen oikeusturvan tarpeet sekä menettelyn tarkoituksenmukaisuus voidaan riittävästi turvata. Tarvittavat esitykset on mahdollista tehdä tämän jälkeen erillisen valmistelun pohjalta. Näistä syistä hallintovaliokunta ehdottaa, että 27. lakiehdotuksen 39 §:n 3 ja 4 momentti poistetaan.

33. Laki maankäyttö- ja rakennuslain 144 §:n muuttamisesta

Maankäyttö- ja rakennuslain 144 §:n 1 momentin säännöksiä ehdotetaan täsmennettäviksi siten, että aloittamisluvan myöntäminen edellyttäisi perusteltua syytä sekä sitä, ettei täytäntöönpano tee muutoksenhakua hyödyttömäksi. Hallintovaliokunta toteaa, että "perusteltu syy" ja se "ettei täytäntöönpano tee muutoksenhakua hyödyttömäksi" ovat jossain määrin tulkinnanvaraisia ilmaisuja, mutta ne antavat mahdollisuuden ottaa huomioon käytännössä esiintyviä erilaisia tilanteita. Vastaavat ilmaukset on sisällytetty myös ympäristönsuojelulain 101 §:n 1 momenttiin (252/2005). Hallintovaliokunnan näkemyksen mukaan pelkästään vakuuden asettamisella ei voida kaikissa tapauksissa turvata sitä, ettei muutoksenhaku voisi käydä täytäntöönpanotoimien vuoksi hyödyttömäksi. Lupaviranomaisen tulee punnita huolellisesti aloittamisluvan myöntämisen edellytyksiä sekä kiinnittää luvanhakijan huomiota mahdollisiin luvan kumoamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Hallintovaliokunta puoltaa 1 momentin hyväksymistä hallituksen esityksen mukaisessa muodossa.

Mainitun pykälän 3 momentin mukaan päätös aloittamisluvan myöntämisestä voidaan tehdä enintään 30 päivän kuluttua valitusajan päättymisestä. Hallintovaliokunta kiinnittää huomiota säännöksen muotoiluun ja pitää ehdotonta 30 päivän määräaikaa kunnan kannalta liian lyhyenä. Jos aloituslupaa koskeva hakemus tehdään vasta hakemuksen jättämistä koskevan määräajan lopussa eli 14. päivänä valitusajan päättymisestä, kunnalle jää ainoastaan vähän yli kaksi viikkoa aikaa tehdä päätös aloittamisoikeudesta. Jo pelkästään myöntämisedellytysten selvittäminen voi viedä aikaa ja vaatia lisäselvityksiä ja katselmuksia rakennuspaikalla. Lisäksi jos päätösvaltaa ei ole delegoitu viranhaltijalle, voi määräaika muodostua ongelmalliseksi kunnan toimielinten kokousaikataulujen vuoksi. Hallintovaliokunta toteaa, että vastaava ongelma sisältyy myös 34. lakiehdotukseen maa-aineslain 21 §:n muuttamisesta. Tämän vuoksi hallintovaliokunta ehdottaa, että 33. lakiehdotuksen 144 §:n 3 momentin toinen virke ja 34. lakiehdotuksen 21 §:n 3 momentin toinen virke muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Päätös on tehtävä ilman tarpeetonta viivytystä." Säännöksessä on tarkoitus ottaa huomioon se aika, jonka asian selvittäminen ja käsittely kunnan toimielimissä välttämättä vaatii.

34. Laki maa-aineslain 21 §:n muuttamisesta

Maa-aineslain 21 §:n 2 momentin säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi muun muassa siten, että aloittamisluvan myöntäminen edellyttäisi perusteltua syytä sekä sitä, ettei täytäntöönpano tee muutoksenhakua hyödyttömäksi. Hallintovaliokunta viittaa edellä 33. lakiehdotuksen kohdalla lausuttuun ja puoltaa maa-aineslakiin ehdotettuja säännöksiä näiltä osin hallituksen esityksen mukaisessa muodossa.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan maa-aineslain 21 §:n 2 momenttiin lisättäväksi myös säännös, jonka mukaan luvan antamisesta maa-ainesten ottamiseen ennen päätöksen lainvoimaisuutta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Lakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota siihen, että perustuslakivaliokunta on äskettäin arvioinut samantyyppisiä, maa-aineslakiin otettaviksi ehdotettuja asetuksenantovaltuuksia (PeVL 5/2005 vp). Tuossa yhteydessä perustuslakivaliokunta on katsonut, että useat ehdotetuista valtuussäännöksistä olivat liian avoimia eivätkä täyttäneet lakitasoiselle sääntelylle perustuslain 80 §:n 1 momentista johtuvia tarkkarajaisuuden vaatimuksia. Lakivaliokunnan käsityksen mukaan nyt ehdotettu 21 §:n 2 momentin valtuussäännös rinnastuu asiallisesti perustuslakivaliokunnan lausunnossaan käsittelemiin asetuksenantovaltuuksiin. Lakivaliokunta on katsonut, ettei ehdotettua muutosta tule toteuttaa ilman asianmukaista perusvalmistelua, ja se on esittänyt, että 34. lakiehdotus hylätään.

Saadun selvityksen mukaan asetuksenantovaltuuden nojalla olisi — toisin kuin hallituksen esityksen perusteluista ilmenee — tarkoitus säätää asetuksella ainoastaan aloittamisluvan alueellisesta ja ajallisesta rajaamismahdollisuudesta siten, että aloittamislupaa koskeva määräys voisi tarvittaessa koskea vain osaa haettua aluetta sekä ajankohtaa, jolloin tämä rajattu ottamistoiminta tai siihen liittyvät muut toimenpiteet voidaan käynnistää. Lisäksi asetuksella on ollut tarkoitus säätää tätä koskevasta lupaviranomaisen ilmoitusvelvollisuudesta. Hallintovaliokunta pitää tarkoitettua sääntelyä sinänsä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Hallintovaliokunta yhtyy lakivaliokunnan käsitykseen nyt esillä olevan asetuksenantovaltuuden rinnastumisesta edellä mainittuihin perustuslakivaliokunnan käsittelemiin tapauksiin. Hallintovaliokunta katsoo kuitenkin, että tarkoitetun sääntelyn alan täsmennyttyä edellä selostetulla tavalla se voidaan perustuslain 80 §:n 1 momentin vaatimukset huomioon ottaen toteuttaa ottamalla tarvittavat säännökset asiasta suoraan lakiin. Edellä olevan johdosta hallintovaliokunta ehdottaa, että 21 §:n 2 momentin viimeinen virke asetuksenantovaltuudesta poistetaan ja 2 momentin ensimmäisen virkkeen jälkeen lisätään uusi virke seuraavasti: "Määräys voi tarvittaessa koskea vain osaa haettua aluetta ja ajankohtaa, jolloin ottamistoiminta tai siihen liittyvät muut toimenpiteet voidaan käynnistää." Selvyyden vuoksi hallintovaliokunta toteaa, että tällöinkin aloittamisluvan edellytyksenä on edellä todetun mukaisesti perusteltu syy, se ettei täytäntöönpano tee muutoksenhakua hyödyttömäksi sekä hakijan asettama hyväksyttävä vakuus.

Lakiehdotuksen 3 momentti koskee tilannetta, jossa 2 momentissa tarkoitettu määräys aloittamisluvasta annetaan hakemuksesta ottamislupaa koskevan päätöksen jälkeen. Ehdotetussa 3 momentissa säädetään myös lupaviranomaisen velvollisuudesta ilmoittaa aloittamisluvasta hallinto-oikeudelle ja muutosta hakeneille. Säännöksen perusteella ilmoitus on tehtävä myös nyt ehdotetusta rajoitetusti annetusta aloittamisluvasta. Erillistä säännöstä tätä koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta ei näin ollen ole tarpeen säätää.

Hallintovaliokunta on edellä 33. lakiehdotuksen yhteydessä ehdottanut maa-aineslain 21 §:n 3 momentin muuttamista. Sen lisäksi hallintovaliokunta ehdottaa, että 3 momentin viimeisen virkkeen viittaus 1 momenttiin korjataan lakiteknisistä syistä viittaukseksi 2 momenttiin. Hallintovaliokunta on edellä 1. lakiehdotuksen 79 §:n 3 momentin yhteydessä ehdottanut myös maa-aineslain 21 §:n 4 momentin viimeisen virkkeen muuttamista.

Lakiehdotukset 2., 4.—12., 14.—18., 20.—22. ja 28.—31. (HE 112/2004 vp)

Valiokunta ehdottaa lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina.

3. Laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 8 §:n muuttamisesta (HE 112/2004 vp) ja laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 2 a §:n muuttamisesta (HE 5/2005 vp)

Valiokunta ehdottaa näiden lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina, mutta ehdottaa lakiteknisistä syistä niiden yhdistämistä uudeksi 3. lakiehdotukseksi (HE 112/2004 vp).