Yleisperustelut
Hallituksen esitys HE 112/2004 vp on
jatkoa hallintolainkäyttölakiin (586/1996)
liittyvälle kehittämistyölle. Esityksen
keskeisenä tavoitteena on parantaa hallintotuomioistuinten
toimintaedellytyksiä ja nopeuttaa asioiden käsittelyä niissä.
Tavoitteisiin pyritään ohjaamalla valituksia nykyistä laajemmin
alueellisiin hallinto-oikeuksiin, rajoittamalla eräissä asioissa
muutoksenhakua korkeimpaan hallinto-oikeuteen sekä tarkistamalla
hallintotuomioistuinten ratkaisukokoonpanoja.
Esityksen tarkoituksena on kehittää hallintolainkäytön
organisaatiota ja menettelyä niiden nykyisistä perusteista
lähtien. Hallintovaliokunta pitää esityksen
lähtökohtia kannatettavina ja ehdotuksia edellä mainittuja
tavoitteita toteuttavina. Yksilön näkökulmasta
hallintotuomioistuinten toimintaedellytysten ja työmenetelmien kehittäminen,
valitusasioiden joutuisa käsittely sekä asioiden
ohjaaminen alueellisiin hallinto-oikeuksiin osaltaan edistävät
oikeusturvaa. Tässä suhteessa on myös
tärkeää huolehtia riittävistä voimavaroista.
Eräisiin asiaryhmiin ehdotetaan uusia valituskieltoja sekä valituslupajärjestelmän
laajennuksia. Hallintovaliokunnan näkemyksen mukaan nämä ehdotukset
on tehty kokonaisuutena ottaen varsin varovaisesti ja huolellisen
arvion perusteella. Hallintovaliokunta kuitenkin tähdentää lakivaliokunnan
lausuntoon viitaten, että yksilön oikeusturvan
ja lainkäytön yhtenäisyyden kannalta
hallintolainkäytössä tulee jatkossakin
olla pääsääntönä kaksiasteinen muutoksenhakujärjestelmä.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan hallintotuomioistuinten
ratkaisutoiminnan tehostamiseksi muutoksia niiden päätösvaltaisiin
kokoonpanoihin eräissä menettelykysymyksissä sekä asioissa,
joiden ratkaisuun hallinto-oikeudessa osallistuu lainoppineiden
lisäksi asiantuntijajäsen. Ehdotukset merkitsevät
näiltä osin ratkaisukokoonpanojen kevenemistä.
Hallintovaliokunnan näkemyksen mukaan valittajan oikeusturvan
kannalta on riittävää, että hallinto-oikeus voi
lakiehdotuksen mukaan asioissa, joiden ratkaisuun osallistuu myös
asiantuntijajäsen, ratkaista asian kolmen jäsenen
sijaan neljän jäsenen kokoonpanossa, jos asiassa
ratkaistavana olevan kysymyksen laatu sitä edellyttää.
Vastaavasti asia voidaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa siirtää kolmea
jäsentä laajempaan ratkaisukokoonpanoon,
jos asian laatu sitä edellyttää.
Hallintovaliokunta puoltaa hallituksen esitykseen HE 112/2004
vp sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä jäljempänä esitetyin
muutosehdotuksin.
Hallitus on antanut eduskunnalle lisäksi täydentävän
esityksen (HE 5/2005 vp), jolla korkeimmasta
hallinto-oikeudesta annetun lain 2 a §:n
säännöksiä ympäristöasiantuntijaneuvosten
käyttämisestä korkeimman hallinto-oikeuden
ratkaisukokoonpanossa laajennetaan koskemaan myös vesienhoidon
järjestämisestä annetun lain (1299/2004)
mukaisia asioita. Esityksen taustalla on eduskunnan vastauksessaan
hallituksen esitykseen vesienhoidon järjestämisestä koskevasta
lainsäädäntöuudistuksesta hyväksymä lausuma
(EV 225/2004 vp — HE
120/2004 vp). Hallintovaliokunta pitää lakiehdotusta
tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena ja puoltaa sen hyväksymistä sellaisenaan.
Kuten esityksen HE 112/2004 vp perusteluistakin ilmenee,
hallintolainkäytön kehittämistyötä jatketaan.
Siihen liittyen on hallintovaliokunnan mielestä paikallaan
arvioida laajemmin myös esimerkiksi hallinnon sisäisen
oikaisujärjestelmän tehostamisen mahdollisuutta
ja merkitystä edellä mainittujen tavoitteiden
toteuttamisessa. Esimerkiksi veroasioissa oikaisumenettely on nopeuttanut
erityisesti selvien virheiden korjaamista ja vähentänyt
merkittävästi tarvetta valittaa päätöksistä hallintotuomioistuimiin. Myös
kunnallisasioissa oikaisuvaatimusmenettelyn voidaan arvioida vähentäneen
tarvetta turvautua muutoksenhakuun. Lisäksi erityislainsäädännössä on
säännöksiä eräistä muista
oikaisumenettelyistä. Hallinnon muutoksenhakujärjestelmää kehitettäessä on
myös tarpeen edelleen selvittää mahdollisuutta
ohjata ministeriöiden päätöksistä tehtävät
valitukset alueellisiin hallinto-oikeuksiin.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Laki hallintolainkäyttölain 13 ja 79 §:n muuttamisesta
ja eräät siihen liittyvät lakiehdotukset
Säännös valitusluvan myöntämisen
yleisistä edellytyksistä
Hallintolainkäyttölain 13 §:ään
ehdotetaan lisättäväksi säännökset
valitusluvan myöntämisen yleisistä edellytyksistä hallintolainkäytössä.
Ehdotetulla sääntelyllä ei ole sinänsä tarkoitus
laajentaa valituslupajärjestelmän käyttöalaa,
vaan valitusluvan tarpeesta säädettäisiin
edelleen asianomaisissa erityislaeissa. Hallintovaliokunnan käsityksen
mukaan ehdotetulla yleissäännöksellä voidaan
turvata nykyistä paremmin lainsäädäntökäytännön
yhdenmukaisuutta valituslupa-asioissa siltä osin kuin kyse
on valituslupaperusteista tai muista valitusluvan myöntämisen
edellytyksistä.
Lakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota
mainitun 13 §:n 2 momentin perusteluihin, joiden mukaan
valitusluvan myöntäminen ei olisi harkinnanvaraista,
vaan lupa myönnettäisiin, jos lupaperusteen todetaan
olevan olemassa. Itse pykäläteksti sisältää vain
toteamuksenomaisen maininnan valitusluvan myöntämisen
perusteina olevista seikoista. Säännöksen selkeyttämiseksi
hallintovaliokunta ehdottaa, että 1. lakiehdotuksen 13 §:n
2 momentin johdantokappaletta täsmennetään
perusteluja vastaavasti seuraavaan muotoon: "Kun muutoksenhausta
hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan
hallinto-oikeuteen tarvitaan muun lain mukaan valituslupa, lupa
on myönnettävä, jos:"
Valitus päätöksen täytäntöönpanoa
koskevasta päätöksestä
Hallintolainkäyttölain 79 §:ään
ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti,
jonka mukaan erikseen ei saisi valittaa hallinto-oikeuden asian
käsittelyn aikana tekemästä päätöksestä,
joka koskee muutoksenhaun alaisen päätöksen
täytäntöönpanon kieltämistä tai
keskeyttämistä. Ehdotusta on perusteltu lähinnä asioiden
käsittelyn nopeutumisella. Lakivaliokunta on kiinnittänyt
huomiota säännöksen sanamuotoon, jonka
mukaan säännöksessä tarkoitettu
kielto kattaa kaikki hallinto-oikeuden asian käsittelyn
aikana tekemät päätökset, jotka
"koskevat" muutoksenhaun alaisen päätöksen
täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä.
Näin ollen kiellon piiriin kuuluisivat sekä ne
tapaukset, joissa täytäntöönpano
on kielletty tai keskeytetty, että ne tapaukset, joissa tällaista
kieltoa tai keskeyttämistä koskeva hakemus on
hylätty. Hallintovaliokunta yhtyy lakivaliokunnan arvioon
siitä, että säännöksen
soveltaminen viimeksi mainittuihin tapauksiin voi olla yksilön
oikeusturvan kannalta ongelmallista. Perusteluissa ei ole arvioitu
valituskiellon tarpeellisuutta tältä kannalta.
Hallintovaliokunnan näkemyksen mukaan kielto voi ehdotetussa muodossaan
johtaa siihen, että täytäntöönpanon jatkuessa
ennen pääasiassa tehtävää valitusta
ehditään toteuttaa toimia, joilla merkittävästi
vaikutetaan yksilön oikeuksiin ja velvollisuuksiin ja jotka
ainakin joiltain osin voivat osoittautua peruuttamattomiksi. Edellä olevan
perusteella hallintovaliokunta ehdottaa, että 1. lakiehdotuksen
79 §:n 3 momentti muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Edellä 1
momentin 4 kohdassa säädetystä poiketen erikseen ei
kuitenkaan saa valittaa hallinto-oikeuden asian käsittelyn
aikana tekemästä päätöksestä, jolla muutoksenhaun alaisen
päätöksen täytäntöönpano
on kielletty tai keskeytetty."
Edellä mainituista syistä hallintovaliokunta ehdottaa
lisäksi, että 13. lakiehdotuksen 52 §:n viimeinen
virke, 23. lakiehdotuksen 57 §:n viimeinen virke, 24. lakiehdotuksen
56 §:n viimeinen virke sekä 32. lakiehdotuksen
67 §:n viimeinen virke muutetaan vastaamaan edellä hallintolainkäyttölain
79 §:n 3 momenttiin ehdotettua sisältöä seuraavasti:
"Sellaisesta
yksinomaan täytäntöönpanoa
koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla
muutoksenhaun alaisen päätöksen täytäntöönpano
on kielletty tai keskeytetty, saa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen
vain pääasian yhteydessä." Lisäksi
24. lakiehdotuksessa on otettu teknisesti huomioon laki 391/2005.
Hallintovaliokunta yhtyy lakivaliokunnan arvioon 33.—35.
lakiehdotuksen sisältämistä, lain voimaa
vailla olevan päätöksen täytäntöönpanoa
koskevista säännöksistä. Näissä oleva
sääntely eroaa edellä tarkastelluista
säännöksistä sikäli,
että lainvoimaa vailla olevan päätöksen
täytäntöönpanon ehtona on — jonkin
verran erilaisin muotoiluin — se, että täytäntöönpano
ei tee muutoksenhakua hyödyttömäksi ja
että lainvoimaa vailla olevan päätöksen
täytäntöönpanosta aiheutuvien
vahinkojen ja haittojen korvaamiseksi asetetaan hyväksyttävä vakuus.
Tällaisten säännösten voidaan
katsoa luovan riittävät takeet siitä,
ettei erikseen valittamista koskeva kielto näissä tapauksissa
muodostu oikeusturvan kannalta ongelmalliseksi. Nämä takeet
eivät kuitenkaan ulotu 34. lakiehdotuksen 21 §:n
4 momenttiin eivätkä 35. lakiehdotuksen 21 luvun 3 §:n
3 momenttiin, minkä vuoksi hallintovaliokunta ehdottaa,
että myös 34. lakiehdotuksen 21 §:n
4 momentin viimeinen virke ja 35. lakiehdotuksen 21 luvun 3 §:n
3 momentin viimeinen virke muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Sellaisesta
yksinomaan täytäntöönpanoa
koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla
muutoksenhaun alaisen päätöksen täytäntöönpano
on kielletty tai keskeytetty, saa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen
vain pääasian yhteydessä." Selvyyden
vuoksi hallintovaliokunta toteaa, että vesilain 2 luvun
26 §:ssä on säännökset
edellä tarkoitetuista takeista, joten 35. lakiehdotuksen 2
luvun 26 §:n 6 momenttiin ehdotetun säännöksen
tarkentaminen ei ole näistä syistä tarpeen.
19. Laki vakuutusvalvontavirastosta annetun lain 6 §:n
muuttamisesta ja 25. Laki terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta
annetun lain 4 §:n muuttamisesta
Hallituksen esityksessä ehdotetaan vakuutusvalvontavirastosta
annettuun lakiin ja terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annettuun
lakiin muun muassa kyseisen viraston muutoksenhakuoikeutta koskevaa
erityissäännöstä. Sen perusteella
vakuutusvalvontavirasto ja terveydenhuollon oikeusturvakeskus saisivat
hakea muutosta hallinto-oikeuden päätökseen,
jolla hallinto-oikeus on ratkaissut kyseisen viraston päätöstä koskevan
valituksen. Ehdotuksia perustellaan sääntelyn
selkeyttämisellä.
Perustuslakivaliokunta on vakiintuneessa käytännössään
pitänyt viranomaisen muutoksenhakuoikeutta hallintolainkäyttöjärjestelmässä poikkeuksellisena.
Se on katsonut etenkin viranomaisen yleisen muutoksenhakuoikeuden
voivan muodostua ongelmalliseksi perustuslain 21 §:n
1 momentissa vaaditun asianmukaisen menettelyn kannalta,
koska tällöin viranomainen saatetaan nähdä asianosaisen
muodolliseksi vastapuoleksi (esim. PeVL 4/2005
vp, PeVL 37/2004 vp, PeVL
36/2004 vp ja PeVL 4/2004 vp).
Perustuslakivaliokunta on toisaalta pitänyt viranomaisen
muutoksenhakuoikeutta perustuslain näkökulmasta
ongelmattomana, jos se on lailla rajoitettu esimerkiksi oikeuskäytännön
yhtenäisyyden ylläpitoon liittyviin perusteisiin (PeVL
4/2005 vp ja PeVL 4/2004 vp).
Käytännössä tällöin
on ollut kyse järjestelmästä, jossa viranomaisen
valitusoikeus on ollut sidottu valituslupaan. Nyt käsiteltävinä olevissa
lakiehdotuksissa näin ei ole. Todettakoon myös,
että hallintolainkäyttölain 6 §:n
2 momentin mukaan viranomaisella on valitusoikeus muun muassa silloin,
jos se on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi
tarpeen. Perustuslakivaliokunnan käytäntöön
viitaten hallintovaliokunta ehdottaa lakivaliokunnan lausunnon mukaisesti,
että 19. ja 25. lakiehdotuksesta poistetaan säännökset
vakuutusvalvontaviraston ja terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen
yleisestä valitusoikeudesta.
26. Laki mielenterveyslain 24 §:n muuttamisesta
Mielenterveyslain 24 §:n 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi
siten, että hallinto-oikeuden päätökseen,
joka koskee potilaan omaisuuden haltuunottoa tai yhteydenpidon rajoittamista,
ei saisi valittamalla hakea muutosta. Ehdotusta on perusteltu sillä,
että näissä asioissa on kysymys lääketieteellisin
perustein tehtävistä psykiatrisen hoidon antamiseen
liittyvistä ratkaisuista, joissa ei puututa potilaan oikeusasemaan
niin merkittävällä tavalla, että kaksiasteista
muutoksenhakua voitaisiin pitää oikeussuojan kannalta välttämättömänä.
Yhteydenpidon rajoittamisesta säädetään
mielenterveyslain 22 j §:n 2 momentissa. Lakivaliokunta
on lausunnossaan katsonut, ettei yhteydenpidon rajoittamista koskeva
päätös pykälän sanamuodon
mukaan ainakaan kaikissa tapauksissa perustu pelkästään lääketieteelliseen
arvioon potilaan tilasta. Mahdollisuus jatkomuutoksenhakuun on omiaan
turvaamaan näitä asioita koskevan oikeuskäytännön
yhtenäisyyttä eri hallinto-oikeuksien kesken.
Lisäksi potilaan oikeus pitää yhteyksiä hoitolaitoksen
ulkopuolelle on hänen oikeusasemansa kannalta niin keskeinen
seikka, että kaksiasteisen muutoksenhakumahdollisuuden
rajoittaminen edellyttää painavia perusteita.
Lakivaliokunta on katsonut, että hallituksen esitys ei tällaisia
perusteita nyt sisällä, minkä vuoksi
se on esittänyt yhteydenpidon rajoittamispäätöksiä koskevan
valituskiellon poistamista. Hallintovaliokunta yhtyy lakivaliokunnan
näkemykseen ja toteaa lisäksi, että myös
lastensuojelulakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE
225/2004 vp) on ehdotettu, että yhteydenpidon
rajoittamista koskevassa asiassa olisi valitusmahdollisuus kahdessa
oikeusasteessa. Edellä olevan perusteella hallintovaliokunta
ehdottaa, että mielenterveyslain muuttamista koskevan 26.
lakiehdotuksen 24 §:n 2 momentista poistetaan yhteydenpidon
rajoittamista koskeva valituskielto.
Koska mielenterveyslain 24 §:n 2 momentti muilta osin
koskee muutoksenhakua terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tekemiin
päätöksiin, hallintovaliokunta ehdottaa
sääntelyn selkeyttämiseksi, että säännös
valituskiellosta potilaan omaisuuden haltuunottoa koskevaan hallinto-oikeuden
päätökseen sijoitetaan hallituksen esitykseen
sisältymättömän mielenterveyslain 24 §:n
1 momentin (1423/2001) viimeiseksi virkkeeksi.
Mielenterveyslain 24 §:n 3 momenttia on ehdotettu täydennettäväksi
siten, että myös valitus terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen
päätöksestä voitaisiin antaa
valitusajan kuluessa sairaalaan sen psykiatrisesta hoidosta vastaavalle
ylilääkärille tai muulle tehtävään
määrätylle henkilölle. Saadun
selvityksen mukaan momentin viimeistä virkettä asiakirjojen
lähettämisvelvollisuudesta ei ole ehdotettu muutettavaksi,
koska on katsottu, että sairaalan ylilääkäri
ei niissä tapauksissa, joissa valitus koskee terveydenhuollon
oikeusturvakeskuksen päätöstä,
voi lähettää valitusviranomaiselle valituksenalaisen
päätöksen perusteena olevia asiakirjoja
eikä antaa lausuntoaan valituksen johdosta. Ylilääkärin
tulee kuitenkin myös näissä tapauksissa
lähettää valituskirjelmä viipymättä valitusviranomaiselle. Säännöksen
sanamuodon selkeyttämiseksi hallintovaliokunta ehdottaa,
että 3 momentin viimeinen virke muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Ylilääkärin
on lähetettävä valituskirjelmä sekä valituksenalaisen päätöksen
sä perusteena
olevat asiakirjat ja siitä tehdyn valituksen johdosta antamansa
lausunto viipymättä valitusviranomaiselle."
27. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun
lain 39 §:n muuttamisesta
Voimassa olevan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun
lain 39 §:n 3 momentin mukaan lain 25—30 §:ssä tarkoitetut
päätökset on valituksesta huolimatta
heti pantava täytäntöön. Säännökset
koskevat toimenpiteitä, joihin terveydenhuollon
oikeusturvakeskus voi ryhtyä terveydenhuollon ammattitoiminnan
asianmukaisuuden turvaamiseksi. Hallituksen esityksessä ehdotetaan
täsmennettäväksi, mitä edellä mainittuja
säännöksiä 3 momentti tarkalleen
ottaen koskisi, sekä laajennettaisiin 3 momentin soveltamisala
myös lain 31 ja 32 §:ssä tarkoitettuihin päätöksiin.
Lisäksi hallituksen esityksessä ehdotetaan pykälään
uutta 4 momenttia, joka koskisi 25 §:n 1 ja 2 momentissa
tarkoitettuja tilanteita. Niissä täytäntöönpanoon
voisi ryhtyä, jos terveydenhuollon oikeusturvakeskus
niin määrää.
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun
lain 25—32 §:ään sisältyviin
turvaamistoimenpiteisiin liittyy monenlaisia oikeusturvanäkökohtia.
Punninnassa huomiota on kiinnitettävä ensinnäkin
toimenpiteiden kohteena olevan ammattihenkilön oikeusturvan
toteutumiseen. Toisaalta keskeistä on turvata riittävän
tehokas ja nopea menettely, jotta potilasturvallisuus ei tarpeettomasti
menettelyllisistä syistä vaarannu. Lisäksi
menettelyn tarkoituksenmukaisuutta on tarkasteltava viranomaisnäkökulmasta.
Hallintovaliokunta katsoo, että terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun
lain 25—32 §:n ilmaisuista ei kaikilta
osin käy yksiselitteisesti ilmi terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen
toimenpiteiden luonne. Nämä ilmaisut olisi syytä tältä osin
ensin selvittää kokonaisuudessaan erikseen, jotta
eri tahojen oikeusturvan tarpeet sekä menettelyn tarkoituksenmukaisuus voidaan
riittävästi turvata. Tarvittavat esitykset on
mahdollista tehdä tämän jälkeen
erillisen valmistelun pohjalta. Näistä syistä hallintovaliokunta
ehdottaa, että 27. lakiehdotuksen 39 §:n 3 ja
4 momentti poistetaan.
33. Laki maankäyttö- ja rakennuslain 144 §:n muuttamisesta
Maankäyttö- ja rakennuslain 144 §:n
1 momentin säännöksiä ehdotetaan
täsmennettäviksi siten, että aloittamisluvan
myöntäminen edellyttäisi perusteltua
syytä sekä sitä, ettei täytäntöönpano
tee muutoksenhakua hyödyttömäksi. Hallintovaliokunta
toteaa, että "perusteltu syy" ja se "ettei täytäntöönpano
tee muutoksenhakua hyödyttömäksi" ovat
jossain määrin tulkinnanvaraisia ilmaisuja, mutta
ne antavat mahdollisuuden ottaa huomioon käytännössä esiintyviä erilaisia tilanteita.
Vastaavat ilmaukset on sisällytetty myös ympäristönsuojelulain
101 §:n 1 momenttiin (252/2005).
Hallintovaliokunnan näkemyksen mukaan pelkästään
vakuuden asettamisella ei voida kaikissa tapauksissa turvata sitä,
ettei muutoksenhaku voisi käydä täytäntöönpanotoimien
vuoksi hyödyttömäksi. Lupaviranomaisen tulee
punnita huolellisesti aloittamisluvan myöntämisen
edellytyksiä sekä kiinnittää luvanhakijan
huomiota mahdollisiin luvan kumoamisesta aiheutuviin kustannuksiin.
Hallintovaliokunta puoltaa 1 momentin hyväksymistä hallituksen
esityksen mukaisessa muodossa.
Mainitun pykälän 3 momentin mukaan päätös aloittamisluvan
myöntämisestä voidaan tehdä enintään
30 päivän kuluttua valitusajan päättymisestä.
Hallintovaliokunta kiinnittää huomiota säännöksen
muotoiluun ja pitää ehdotonta 30 päivän
määräaikaa kunnan kannalta liian lyhyenä.
Jos aloituslupaa koskeva hakemus tehdään vasta
hakemuksen jättämistä koskevan määräajan
lopussa eli 14. päivänä valitusajan päättymisestä,
kunnalle jää ainoastaan vähän
yli kaksi viikkoa aikaa tehdä päätös
aloittamisoikeudesta. Jo pelkästään myöntämisedellytysten
selvittäminen voi viedä aikaa ja vaatia lisäselvityksiä ja
katselmuksia rakennuspaikalla. Lisäksi jos päätösvaltaa
ei ole delegoitu viranhaltijalle, voi määräaika
muodostua ongelmalliseksi kunnan toimielinten kokousaikataulujen
vuoksi. Hallintovaliokunta toteaa, että vastaava ongelma
sisältyy myös 34. lakiehdotukseen maa-aineslain 21 §:n
muuttamisesta. Tämän vuoksi hallintovaliokunta
ehdottaa, että 33. lakiehdotuksen 144 §:n
3 momentin toinen virke ja 34. lakiehdotuksen 21 §:n 3
momentin toinen virke muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Päätös on
tehtävä ilman tarpeetonta viivytystä."
Säännöksessä on tarkoitus ottaa
huomioon se aika, jonka asian selvittäminen ja käsittely
kunnan toimielimissä välttämättä vaatii.
34. Laki maa-aineslain 21 §:n muuttamisesta
Maa-aineslain 21 §:n 2 momentin säännöksiä ehdotetaan
muutettavaksi muun muassa siten, että aloittamisluvan myöntäminen
edellyttäisi perusteltua syytä sekä sitä,
ettei täytäntöönpano tee muutoksenhakua
hyödyttömäksi. Hallintovaliokunta viittaa
edellä 33. lakiehdotuksen kohdalla lausuttuun ja puoltaa
maa-aineslakiin ehdotettuja säännöksiä näiltä osin
hallituksen esityksen mukaisessa muodossa.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan maa-aineslain 21 §:n
2 momenttiin lisättäväksi myös säännös,
jonka mukaan luvan antamisesta maa-ainesten ottamiseen ennen päätöksen
lainvoimaisuutta säädetään tarkemmin
valtioneuvoston asetuksella. Lakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt
huomiota siihen, että perustuslakivaliokunta on äskettäin
arvioinut samantyyppisiä, maa-aineslakiin otettaviksi ehdotettuja
asetuksenantovaltuuksia (PeVL 5/2005 vp).
Tuossa yhteydessä perustuslakivaliokunta on katsonut, että useat
ehdotetuista valtuussäännöksistä olivat
liian avoimia eivätkä täyttäneet
lakitasoiselle sääntelylle perustuslain 80 §:n
1 momentista johtuvia tarkkarajaisuuden vaatimuksia. Lakivaliokunnan
käsityksen mukaan nyt ehdotettu 21 §:n
2 momentin valtuussäännös rinnastuu asiallisesti
perustuslakivaliokunnan lausunnossaan käsittelemiin asetuksenantovaltuuksiin.
Lakivaliokunta on katsonut, ettei ehdotettua muutosta tule toteuttaa
ilman asianmukaista perusvalmistelua, ja se on esittänyt,
että 34. lakiehdotus hylätään.
Saadun selvityksen mukaan asetuksenantovaltuuden nojalla olisi — toisin
kuin hallituksen esityksen perusteluista ilmenee — tarkoitus
säätää asetuksella ainoastaan
aloittamisluvan alueellisesta ja ajallisesta rajaamismahdollisuudesta
siten, että aloittamislupaa koskeva määräys
voisi tarvittaessa koskea vain osaa haettua aluetta sekä ajankohtaa,
jolloin tämä rajattu ottamistoiminta tai siihen
liittyvät muut toimenpiteet voidaan käynnistää.
Lisäksi asetuksella on ollut tarkoitus säätää tätä koskevasta
lupaviranomaisen ilmoitusvelvollisuudesta. Hallintovaliokunta pitää tarkoitettua
sääntelyä sinänsä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Hallintovaliokunta yhtyy lakivaliokunnan
käsitykseen nyt esillä olevan asetuksenantovaltuuden
rinnastumisesta edellä mainittuihin perustuslakivaliokunnan
käsittelemiin tapauksiin. Hallintovaliokunta katsoo kuitenkin,
että tarkoitetun sääntelyn alan täsmennyttyä edellä selostetulla
tavalla se voidaan perustuslain 80 §:n 1 momentin vaatimukset
huomioon ottaen toteuttaa ottamalla tarvittavat säännökset
asiasta suoraan lakiin. Edellä olevan johdosta hallintovaliokunta
ehdottaa, että 21 §:n 2 momentin viimeinen virke
asetuksenantovaltuudesta poistetaan ja 2 momentin ensimmäisen
virkkeen jälkeen lisätään uusi
virke seuraavasti: "Määräys voi tarvittaessa
koskea vain osaa haettua aluetta ja ajankohtaa, jolloin ottamistoiminta
tai siihen liittyvät muut toimenpiteet voidaan käynnistää."
Selvyyden vuoksi hallintovaliokunta toteaa, että tällöinkin aloittamisluvan
edellytyksenä on edellä todetun mukaisesti perusteltu
syy, se ettei täytäntöönpano
tee muutoksenhakua hyödyttömäksi sekä hakijan
asettama hyväksyttävä vakuus.
Lakiehdotuksen 3 momentti koskee tilannetta, jossa 2 momentissa
tarkoitettu määräys aloittamisluvasta
annetaan hakemuksesta ottamislupaa koskevan päätöksen
jälkeen. Ehdotetussa 3 momentissa säädetään
myös lupaviranomaisen velvollisuudesta ilmoittaa aloittamisluvasta
hallinto-oikeudelle ja muutosta hakeneille. Säännöksen
perusteella ilmoitus on tehtävä myös
nyt ehdotetusta rajoitetusti annetusta aloittamisluvasta. Erillistä säännöstä tätä
koskevasta
ilmoitusvelvollisuudesta ei näin ollen ole tarpeen säätää.
Hallintovaliokunta on edellä 33. lakiehdotuksen yhteydessä ehdottanut
maa-aineslain 21 §:n 3 momentin muuttamista. Sen lisäksi
hallintovaliokunta ehdottaa, että 3 momentin viimeisen virkkeen
viittaus 1 momenttiin korjataan lakiteknisistä syistä viittaukseksi
2 momenttiin. Hallintovaliokunta on edellä 1. lakiehdotuksen 79 §:n
3 momentin yhteydessä ehdottanut myös maa-aineslain
21 §:n 4 momentin viimeisen virkkeen muuttamista.
Lakiehdotukset 2., 4.—12., 14.—18., 20.—22. ja
28.—31. (HE 112/2004 vp)
Valiokunta ehdottaa lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina.
3. Laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 8 §:n
muuttamisesta (HE 112/2004 vp) ja laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun
lain 2 a §:n muuttamisesta (HE 5/2005 vp)
Valiokunta ehdottaa näiden lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina,
mutta ehdottaa lakiteknisistä syistä niiden yhdistämistä uudeksi
3. lakiehdotukseksi (HE 112/2004 vp).