Yksityiskohtaiset perustelut
1. Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja
selvittämisestä
5 §. Määritelmät.
Terrorismin rahoittamisella tarkoitetaan lakiehdotuksen 5 §:n
1 momentin 2 kohdan mukaan rikoslain 34 a luvun 5 §:ssä tarkoitettua
toimintaa.
Valiokunta toteaa lakiehdotuksen yksityiskohtaisissa perusteluissa
virheellisesti lausutun, että rikoslain 34 a luvun 5 §:ssä tarkoitettu
terrorismin rahoittaminen on tuottamuksellisenakin rangaistavaa.
Rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan rikoslaissa tarkoitettu
teko on vain tahallisena rangaistava, jollei toisin säädetä. Terrorismin
rahoittamisen osalta tästä pääsäännöstä ei
ole säädetty toisin.
10 §. Asiakkaan tuntemistiedot ja niiden säilyttäminen.
Pykälän 2 momentissa luetellaan tiedot, jotka
asiakkaan tuntemista koskevista tiedoista on säilytettävä.
Pääosin tällaiset tiedot on yksilöidysti
2 momentissa lueteltu. Momentin 9 kohdan mukaan säilytettäviin
tietoihin kuuluvat myös lakiehdotuksen 9 §:n 1
momentissa tarkoitetut asiakkaan tuntemiseksi hankitut tarpeelliset
tiedot. Lisäksi lakiehdotuksen 10 §:n 2 momentin
10 kohdassa säädetään velvoite
säilyttää 9 §:n 3 momentissa
säädetyn selonottovelvollisuuden täyttämiseksi
hankitut välttämättömät tiedot.
Asiantuntijakuulemisessa on noussut esiin näkemys,
että lakiehdotuksen 6 §:n asiakkaan tuntemista
ja riskiperusteista arviointia koskeva sääntely
on ongelmallinen suhteessa 10 §:n 2 momentista ilmeneviin
säilytettäviin tietoihin. Hallintovaliokunta toteaa
tältä osin, että lakiehdotuksen 6 §:n
4 momentin nojalla riskiperusteinen arviointi koskee kaikkia 2 luvussa
säädettyjä asiakkaan tuntemista koskevia
toimia. Asiakkaan tunteminen koostuu asiakkaan tunnistamisesta ja
henkilöllisyyden todentamisesta, tosiasiallisen
edunsaajan tunnistamisesta, selonottovelvollisuudesta ja jatkuvasta
seurannasta. Riskiperusteinen arviointi koskee sekä asiakassuhteen
perustamista että yksittäisiä liiketoimia.
Hallintovaliokunnan käsityksen mukaan riskiperusteisen
arvioinnin suhde ehdotetun lain 10 §:ään
ja muihin ilmoitusvelvollista 2 luvun mukaisesti koskeviin velvollisuuksiin
on riittävän selkeästi säännelty.
Vastaavaan lopputulemaan päätyy myös
lakivaliokunta lausunnossaan.
22 §. Tarkemmat säännökset
ja valtioneuvoston päätökset.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan lakiehdotuksen 22 §:n
1 momentin nojalla antaa tarkemmat säännökset
6—9 ja 11—21 §:ssä säädettyjen
velvollisuuksien täyttämisestä.
Perustuslakivaliokunnan mielestä hallintovaliokunnan
on aiheellista vielä harkita, voitaisiinko asetuksenantovaltuutta
täsmentää siten, että "niputettuja"
säännöksiä sidottaisiin vastaaviin direktiivisäännöksiin.
Lausunnossa kiinnitetään huomiota siihen, että kysymys
on pykäläkohtaisesti voimassa olevaa lakia laajemmasta
tarkempien säännösten antamisesta, kuten
melko joustavasta 20 §:n poliittisesti vaikutusvaltaiseen henkilöön
liittyvästä tunnistamisvelvollisuudesta ja 21 §:n
asiakkaan tunnistamisvelvollisuudesta sivuliikkeissä ja
muissa yhtiöissä.
Lakiehdotuksen 22 §:n 1 momentin perustelujen mukaan
asetuksenantovaltuus vastaa pääosin voimassa olevan
rahanpesulain 14 §:ssä säädettyä asetuksenantovaltuutta.
Perustelujen mukaan 22 §:n 1 momentissa on kysymys teknisluonteisten
menettelytapasääntöjen antamisesta, esimerkiksi
riskinarviointiin taikka rahoitustoiminnan nopeaan tekniseen tai
muuhun kehitykseen liittyvistä muuttuvista menettelyistä.
Hallintovaliokunnan saamaan selvityksen perusteella kolmas rahanpesudirektiivi
ja sen nojalla annettu komission täytäntöönpanoasetus
eivät sisällä sellaisia menettelyjä koskevia
teknisiä säännöksiä,
joihin voidaan viitata ja joita voi olla tarpeen antaa 22 §:n
1 momentin nojalla. Hallintovaliokunta ehdottaa kuitenkin asetuksenantovaltuuden
täsmentämistä siten, että momentista
ilmenee selkeämmin, että kysymys on "tarkemmista
menettelyjä koskevista säännöksistä".
Poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön määritelmä ilmenee
20 §:n perustelujen mukaan täytäntöönpanodirektiivistä.
Tältä osin asetuksenantovaltuudesta
säädetään 22 §:n 2
momentissa, jossa on myös viittaus direktiivisääntelyyn.
23 §. Velvollisuus tehdä ilmoitus epäilyttävästä liiketoimesta.
Pykälässä säädetään
ilmoitusvelvollisen velvollisuudesta ilmoittaa rahanpesun selvittelykeskukselle
epäilyttävästä liiketoimesta
tai terrorismin rahoittamisen epäilystä. Pykälän
4 momentista ilmenee, että ilmoitusvelvollisen on säilytettävä viiden
vuoden ajan 23 §:ssä säädetyn
ilmoitusvelvollisuuden suorittamiseksi hankitut välttämättömät
tiedot. Tiedot on momentin nojalla poistettava viiden vuoden kuluttua
ilmoituksen tekemisestä, jollei tietojen edelleen säilyttäminen
ole tarpeen rikostutkinnan, vireillä olevan oikeudenkäynnin
taikka ilmoitusvelvollisen tai sen palveluksessa olevan oikeuksien
turvaamiseksi.
Asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota siihen, ettei
ilmoitusvelvollisilla ole käytännössä mahdollisuuksia
selvittää, onko asiakkaasta vireillä rikostutkinta
tai oikeudenkäynti. Hallintovaliokunta toteaa tältä osin,
ettei 23 §:n 4 momentti aseta ilmoitusvelvolliselle velvoitetta
selvittää, mihin toimiin viranomaiset ovat rahanpesuilmoituksen
perusteella ryhtyneet. Jos viiden vuoden aikana rahanpesuilmoituksen
tekemisestä rahanpesun selvittelykeskus tai esitutkintaviranomainen
ei ole ilmoittanut tarvetta säilyttää tietoja,
ne on poistettava, jollei ilmoitusvelvollinen muutoin katso, että tiedot
tulisi säilyttää ilmoitusvelvollisen
tai sen palveluksessa olevien oikeuksien turvaamiseksi. Tietojen säilyttämisajan
pidentäminen ei mainituista syistä ja ottaen huomioon
muun muassa henkilötietojen suojaan liittyvät
näkökohdat ole aiheellista.
25 §. Salassapitovelvollisuus ja salassapitovelvollisuutta
koskeva poikkeukset.
Pykälän 1 momentissa säädetään,
ettei ilmoitusvelvollinen saa paljastaa 23 ja 24 §:ssä tarkoitetun
ilmoituksen tekoa sille, johon epäily kohdistuu, eikä muulle henkilölle.
Pykälän 2 momentissa säädetään
salassapitovelvollisuutta koskevista poikkeuksista.
Valiokunta toteaa saamansa selvityksen perusteella, että poikkeukset
tietojen ilmaisukieltoon on rajattu direktiivissä siten,
että tietojen vaihto on mahdollista vain jäsenvaltioiden
tai kolmansien maiden niiden laitosten kesken, jotka kuuluvat samaan
ryhmään finanssiryhmään kuuluvien
luottolaitosten, vakuutusyritysten ja sijoituspalveluyritysten lisävalvonnasta
16 päivänä joulukuuta 2002 annetun Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivin (2002/87/EY)
2 artiklan 12 kohdan määritelmän mukaisesti.
Kyseinen direktiivi on pantu Suomessa täytäntöön rahoitus-
ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetulla lailla (699/2004).
Näin ollen oikeutta poiketa ilmaisukiellosta ei ole mahdollista
laajentaa koskemaan esimerkiksi sellaisia itsenäisten pankkien
muodostamia epävirallisia ryhmiä, joita ei valvota
yhtenä kokonaisuutena.
Kolmannen rahanpesudirektiivin 3 artiklan 2 kohdan
b alakohdan mukaan vakuutusyhtiöistä ilmoitusvelvollisia
ovat vain henkivakuutusyhtiöt. Suomessa ilmoitusvelvollisia
ovat hallituksen esityksen mukaan kaikki vakuutusyhtiöt. Kuten
edellä on todettu, direktiivin ilmaisukieltoa ei voida
laajentaa. Tämän vuoksi poikkeusta ei voida laajentaa
koskemaan kaikkia vakuutusyhtiöitä. Se olisi voitu
ehdottaa koskemaan henkivakuutusyhtiöitä, mutta
tätä ei ole saadun selvityksen mukaan pidetty
lainvalmistelussa tarkoituksenmukaisena käytännön
soveltamisongelmien vuoksi.
28 §. Omaisuuden hoito- ja yrityspalvelujen tarjoajan
rekisteröitymisvelvollisuus.
Pykälä koskee omaisuudenhoito- ja yrityspalvelujen
tarjoajia, jotka on määritelty lakiehdotuksen
2 §:n 23 kohdassa viittaamalla kolmanteen rahanpesudirektiiviin.
Direktiivin 3 artiklan 7 kohdassa todetaan, että kohta
koskee palveluiden tarjoamista liiketoimintana. Lakia sovelletaan
siten vain liike- tai ammattitoimintana direktiivissä lueteltuja
toimintoja tarjoaviin. Valiokunnan käsityksen mukaan 28 §:ssä säädetty
rekisteröitymisvelvollisuus ilmenee lakiehdotuksesta riittävän
selkeästi.
Asiantuntijakuulemisessa on noussut esiin näkemys,
että rekisteröitymisedellytyksiin tulisi lisätä vaatimus
siitä, että henkilöä ei ole
määrätty viimeisten viiden vuoden aikana
liiketoimintakieltoon, tai ottaa ainakin perusteluihin maininta
siitä, että liiketoimintakielto on seikka, joka
osoittaa henkilön olevan sopimaton tarjoamaan lakiehdotuksen
27 ja 28 §:ssä mainittuja palveluja.
Hallintovaliokunta toteaa, että liiketoimintakieltoon
määrätty ei saa harjoittaa liiketoimintakiellosta
annetun lain (1059/1985) 4 §:stä ilmenevää toimintaa.
Pykälä kattaa valiokunnan näkemyksen
mukaan myös käsiteltävänä olevan
lakiehdotuksen 27 ja 28 §:ssä tarkoitetun toiminnan.
Mikäli henkilö on aiemmin tuomittu liiketoimintakieltoon,
mutta kielto on päättynyt, voidaan se ottaa huomioon
ilmeistä sopimattomuutta harkittaessa. Hallituksen esityksen
27 §:n yksityiskohtaisista perusteluista käy ilmi,
että myös liiketoimintavelvollisuuksien laiminlyönteihin
liittyviä rikoksia voidaan yleensä pitää sellaisina
rikoksina, jotka osoittavat ilmeistä sopimattomuutta toimimaan
maksuliike- tai valuutanvaihtotoiminnan harjoittajana.
Oikeusministeriö pitää liiketoimintakieltorekisteriä.
Jokaisella on oikeus saada tietoja rekisteriin merkityistä liiketoimintakielloista.
29 §. Maksuliike- ja valuutanvaihtorekisteri sekä yrityspalvelurekisteri.
Pykälän 1 momentissa säädetään,
että Etelä-Suomen lääninhallitus
pitää rekisteriä maksuliikettä ja
valuutanvaihtotoimintaa harjoittavista (maksuliike- ja valuutanvaihtorekisteri)
sekä omaisuudenhoito- ja yrityspalvelujen tarjoajista (yrityspalvelurekisteri).
Pykälän 2 ja 3 momentissa säädetään
rekistereihin merkittävistä tiedoista sekä 4
momentissa rekisteriin merkittyjen tietojen muutoksista ilmoittamisesta.
Perustuslakivaliokunta huomauttaa lausunnossaan, ettei 29 §:ssä ole
määritelty rekisterien käyttötarkoitusta.
Hallintovaliokunta ehdottaakin sääntelyn täydentämistä tältä osin
siten, että 29 §:n 1 momentin loppuun lisätään
uusi virke, josta ilmenee maksuliike- ja valuutanvaihtorekisteriä pidettävän
maksuliike- ja valuutanvaihtotoiminnan harjoittajien sekä yrityspalvelurekisteriä
omaisuudenhoito-
ja yrityspalveluiden tarjoajien tämän lain säännösten
noudattamisen valvomista varten.
32 §. Valvontaviranomaisen tarkastusoikeus.
Etelä-Suomen lääninhallituksen asianomaisella virkamiehellä on
lakiehdotuksen 32 §:n mukaan säädettävän
lain säännösten noudattamiseksi oikeus
toimittaa tarkastus rekisteriin merkityn ilmoitusvelvollisen liike-
ja varastotiloihin.
Perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenee 32 §:n
sanamuodon perusteella olevan pääteltävissä,
että tarkastusoikeus ei voi ulottua perustuslain 10 §:ssä turvattuun
kotirauhan piiriin kuuluviin tiloihin. Koska liike- ja varastotiloihin
saattaa kuitenkin sisältyä myös asumiseen tarkoitettuja
tiloja, hallintovaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausuntoon
viitaten lakiehdotuksen 32 §:ään lisättävällä uudella
5 momentilla kotirauhan piiriin kuuluvien alueiden sulkemista nimenomaisesti
tarkastusten ulkopuolelle.
38 §. Eräitä viranomaisia koskeva
yleinen huolehtimisvelvoite.
Pykälän 1 momentissa säädetään
tulli-, rajavartio-, vero- ja ulosottoviranomaisen sekä konkurssiasiamiehen
velvollisuudesta huolehtia siitä, että kyseisten
viranomaisten ja asiamiehen on toiminnassaan kiinnitettävä huomiota
rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen ja selvittämiseen
sekä tehtäviensä hoidon yhteydessä ilmitulleiden
epäilyttävien liiketoimien tai terrorismin rahoittamisen epäilyn
ilmoittamiseen rahanpesun selvittelykeskukselle. Lisäksi
momenttiin sisältyy säännös
siitä, että tulli- ja rajavartioviranomaisen tehtävistä esitutkintaviranomaisena
säädetään erikseen.
Lakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että viranomaisten
huolehtimisvelvoitteen sisältö on säännöksessä jätetty
verraten avoimeksi. Perustelujen mukaan jokainen viranomainen harkitsee
itse, miten velvollisuus on tarkoituksenmukaista täyttää.
Vastaavasti hallintovaliokunta pitää tällaista
sääntelyä, joka koskee velvollisuutta
"huolehtia huomion kiinnittämisestä", oikeudelliselta
merkitykseltään epäselvänä.
Lakivaliokunnan lausuntoon yhtyen hallintovaliokunta näkee
joka tapauksessa tärkeäksi, että viranomaisten
henkilöstö saa riittävää koulutusta
rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan liittyvistä kysymyksistä.
Lakiehdotuksen 38 §:n 2 momentissa säädetään,
että rahanpesun selvittelykeskuksessa työskentelevä päällystöön
kuuluva poliisimies voi antaa tulli- ja rajavartioviranomaiselle
määräyksen pidättää varat
enintään viiden arkipäivän ajaksi,
jos tällainen toimenpide on tarpeen rahanpesun tai terrorismin
rahoittamisen estämiseksi tai selvittämiseksi.
Perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan, että 38 §:n
2 momentin sääntelyllä on merkitystä perustuslain
15 §:ssä turvatun omaisuudensuojan kannalta ja
että ehdotettua sääntelyä on
pidettävä verrattain avoimena. Perustuslakivaliokunta
katsoo, että sääntelyä on perusoikeusrajoitukselle
asetettavan täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden
vaatimuksen johdosta syytä täsmentää.
Ensinnäkin laissa on aiheellista määritellä tarkemmin
ne toimenpiteet, joiden yhteydessä varojen pidättäminen
voi tapahtua. Toiseksi on tarpeellista täsmentää,
mitä pidätettävillä varoilla
tarkoitetaan.
Lakivaliokunta pitää 2 momentin täsmentämistä tärkeänä sekä sen
kannalta, jonka varoja pidätysmääräys
koskee, että tulli- ja rajavartioviranomaisen kannalta.
Lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että säännöksestä ei
käy ilmi, missä yhteydessä tai tilanteessa
tulli- ja rajavartiolaitos voi pidättää varoja.
Lakivaliokunnan saaman selvityksen perusteella tarve tällaiselle
toimenpiteelle on olemassa niissä tilanteissa, joissa tulli-
ja rajavartioviranomaisilla on varoja hallussaan, mutta viranomaisten
omat toimivaltuudet eivät riitä varojen pidättämiseen
rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseksi ja
selvittämiseksi. Kyse olisi lakivaliokunnan käsityksen
mukaan lähinnä tilanteista, joissa tulli- ja rajavartioviranomaiset eivät
toimi esitutkintaviranomaisina, koska kyseisessä roolissa
toimiessaan ne voivat turvautua esitutkintaviranomaisen käytettävissä oleviin
pakkokeinoihin.
Lakivaliokunnan lausunnossa pidetään lisäksi
johdonmukaisena, että hallituksen esityksen 1 momentin
viimeinen virke "tulli- ja rajavartioviranomaisen tehtävistä esitutkintaviranomaisena
säädetään
erikseen" siirrettäisiin omaksi pykälän
uudeksi 3 momentiksi. Tämä selventäisi
sitä, ettei myöskään 2 momentissa
säädetä tilanteista, joissa tulli- ja
rajavartioviranomainen toimii esitutkintaviranomaisena.
Lakivaliokunnan näkemyksen mukaan 38 §:n 2
momentista tulisi ilmetä tarkemmin myös se, että tulli-
ja rajavartioviranomaisen tehtävänä on panna
täytäntöön rahanpesun selvittelykeskuksen
päällystöön kuuluvan poliisimiehen
määräys.
Koska ehdotettu 38 § ei koske pelkästään
viranomaisten yleistä huolehtimisvelvollisuutta, lakivaliokunta
esittää lausunnossaan lisäksi, että säännöksen
otsikkoa tarkistetaan.
Perustuslakivaliokunnan ja lakivaliokunnan lausuntoihin yhtyen
hallintovaliokunta ehdottaa lakiehdotuksen 38 §:n otsikon
muuttamista muotoon: "Eräitä viranomaisia koskeva
yleinen huolehtimisvelvoite ja rahanpesun selvittelykeskuksen
määräys varojen pidättämisestä."
Lisäksi hallintovaliokunta ehdottaa, että 38 § hyväksytään
muutettuna seuraavan sisältöiseksi:
"Tulli-, rajavartio-, vero- ja ulosottoviranomaisen sekä konkurssiasiamiehen
on huolehdittava siitä, että sen toiminnassa kiinnitetään huomiota
rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen ja selvittämiseen
sekä tehtäviensä hoidon yhteydessä ilmi
tulleiden epäilyttävien liiketoimien tai terrorismin
rahoittamisen epäilyn ilmoittamiseen rahanpesun selvittelykeskukselle.
(Poist.)
Rahanpesun selvittelykeskuksessa työskentelevä päällystöön
kuuluva poliisimies voi antaa tulliviranomaiselle
täytäntöön
pantavaksi määräyksen pidättää tullitoimenpiteen
ja rajavartioviranomaiselle määräyksen
pidättää rajatarkastuksen tai rajavalvonnan
yhteydessä tavatut varat enintään
viiden arkipäivän ajaksi, jos tällainen
toimenpide on tarpeen rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen estämiseksi
tai selvittämiseksi. Tässä pykälässä tarkoitettuihin arkipäiviin
ei lasketa lauantaita. Pidätettävillä varoilla tarkoitetaan
yhteisön alueelle tuotavan ja sieltä vietävän
käteisrahan valvonnasta annetun Euroopan parlamentin ja
neuvoston asetuksen (EY) N:o 1889/2005 2 artiklassa määriteltyjä käteisvaroja.
Tulli- ja rajavartioviranomaisen tehtävistä esitutkintaviranomaisena
säädetään erikseen.
(Uusi
3 mom.)"
Hallituksen esityksen 38 §:n 2 momentin yksityiskohtaisista
perusteluista ilmenee, että pidätettävillä varoilla
tarkoitetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston 26 päivänä lokakuuta
antaman asetuksen yhteisön alueelle tuotavan ja sieltä vietävän
käteisrahan valvonnasta (EY) N:o 1889/2005 annetun
asetuksen 2 artiklassa määriteltyjä käteisvaroja,
jotka ilmenevät tarkemmin artiklan a ja b alakohdista.
39 §. Vahingonkorvausvelvollisuus.
Ehdotetun lain 39 §:n 1 momentissa säädetään
ilmoitusvelvollisen velvollisuudesta korvata taloudellinen vahinko,
joka asiakkaalle aiheutuu liiketoimen selvittämisestä,
epäilyttävistä liiketoimista ilmoittamisesta
taikka liiketoimen keskeyttämisestä tai liiketoimesta
kieltäytymisestä vain, jos ilmoitusvelvollinen
ei ole noudattanut sellaista huolellisuutta, jota häneltä olosuhteet
huomioon ottaen voidaan kohtuudella vaatia.
Lakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan hallintovaliokunnan
huomiota siihen, että ehdotetun 39 §:n 2 momentin
yleinen viittaus siitä, että ilmoitusvelvollisen
korvausvelvollisuudesta on muutoin voimassa, mitä vahingonkorvauslaissa (412/1974)
säädetään, voi aiheuttaa tulkinnanvaraisuuksia.
Jotta vahingonkorvaussääntely olisi mahdollisimman
selkeää ja johdonmukaista, lakivaliokunta katsoo
lausunnossaan, että ehdotetun 39 §:n 2 momentissa
oleva yleisviittaus vahingonkorvauslakiin tulisi korvata lainsäädännössä tavanomaisella
viittauksella niihin vahingonkorvauslain 2 ja 6 luvun säännöksiin,
jotka koskevat vahingonkorvauksen sovittelua ja korvausvastuun jakaantumista
kahden tai useamman korvausvelvollisen kesken.
Lakivaliokunnan lausuntoon yhtyen hallintovaliokunta ehdottaa
39 §:n 2 momentin hyväksymistä näin
kuuluvana: "Vahingonkorvauksen sovittelusta ja korvausvastuun
jakaantumisesta kahden tai useamman korvausvelvollisen kesken on
voimassa, mitä vahingonkorvauslain (412/1974)
2 ja 6 luvussa säädetään."
44 §. Muutoksenhaku Etelä-Suomen lääninhallituksen
tekemään päätökseen.
Lakiehdotuksen 44 §:n 1 momentin mukaan muutoksenhausta Etelä-Suomen
lääninhallituksen tekemään päätökseen
on voimassa, mitä hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Perustuslakivaliokunnan lausunnossa katsotaan, että pykälän
sanamuoto poikkeaa yleisesti käytetystä muotoilusta.
Hallintovaliokunta ehdottaakin 44 §:n 1 momentin kirjoittamista
muotoon: "Etelä-Suomen lääninhallituksen
(poist.) päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään".
45 §. Voimaantulo.
Hallituksen esityksen mukaan ehdotetut lait on tarkoitettu
tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Lisäksi hallituksen esityksestä ilmenee,
että kolmannen rahanpesudirektiivin täytäntöönpanosta
johtuvat lainsäädännön muutokset
olisi tullut saattaa jäsenvaltioissa voimaan viimeistään
15 päivänä joulukuuta 2007.
Valiokunnan mielestä ilmoitusvelvollisille tulisi varata
riittävästi aikaa valmistautua lain voimaantuloon.
Vaikka lakiehdotukset laajentavat ja täsmentävät
asiakkaan tuntemisvelvollisuutta, suurelle osalle ilmoitusvelvollisia
asiakkaan tuntemisen perusvaatimukset ovat jo voimassa olevan lain
nojalla tuttuja. Riskiperusteinen arviointi on merkittävä uudistus,
mutta siihen liittyville uusien menetelmien käyttöönotolle
on varattu 12 kuukauden siirtymäaika.
46 §. Siirtymäsäännökset.
Valiokunta ehdottaa pykälän 1 momentin viimeisessä virkkeessä ilmaisun
"6 §:n 2 momentissa tarkoitetut" kirjoitusvirheen korjaamista
muotoon "6 §:n 3 momentissa tarkoitetut".
2. Hallituksen esityksen 2. — 6. lakiehdotus
Valiokunta ehdottaa hallituksen esitykseen sisältyvien
2.—6. lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomina.
3. Laki luottotietolain 19 ja 30 §:n muuttamisesta
(Uusi 7. lakiehdotus)
19 §. Henkilöluottotietojen luovuttamisen
ja käyttämisen yleiset edellytykset.
Marraskuun 2007 alusta voimaan tulleella luottotietolailla
on toteutettu luottotietojen käsittelyä koskeva
kattava sääntely tarkoituksin varmistaa luotettavien
ja asianmukaisten luottotietojen saatavuus sekä niiden
oikeuksien turvaaminen, joita luottotiedot koskevat (LaVM 32/2006
vp — HE 241/2006 vp).
Luottotietolain 19 §:n 7 kohdan mukaan henkilöluottotietoja
saa luovuttaa luotto- ja vakuutuslaitoksille rahanpesun ehkäisemistä tai
selvittämistä koskevien velvoitteiden toteuttamiseksi.
Hallintovaliokunta ehdottaa, hallituksen esitykseen sisältymättömän
luottotietolain 19 §:n 2 momentin 7 kohdan muuttamista
siten, että henkilöluottotietoja voidaan luovuttaa
rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetussa
laissa tarkoitetuille ilmoitusvelvollisille käytettäviksi
rahanpesulaissa säädettävien velvoitteiden
toteuttamiseksi.
Uuden rahanpesulain soveltamisalaan kuuluvilla ilmoitusvelvollisilla
tulee olla toiminnan luonteen vuoksi oikeus käyttää henkilöluottotietoja
rahanpesulaissa säädettyjen velvollisuuksien täyttämisessä.
Henkilöluottotiedoilla voi olla merkitystä arvioitaessa,
sisältyykö asiakassuhteeseen rahanpesun tai terrorismin
rahoittamisen riskiä taikka onko asiakkaan liiketoimi oikeassa
suhteessa hänen taloudelliseen asemaansa. Henkilöluottotietojen
käyttäminen ei kuitenkaan saa olla automaattista,
vaan sen tulee perustua rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja
selvittämisestä annetussa laissa tarkoitettuun
riskiperusteiseen arviointiin. Henkilöluottotietojen käyttäminen
tukee osaltaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja
selvittämisestä annetussa laissa säädettyjen
asiakkaan tuntemista ja selonottovelvollisuutta koskevien velvollisuuksien
täyttämistä.
Edellä esitetyn perusteella ja lakivaliokunnan lausuntoon
viitaten hallintovaliokunta ehdottaa luottotietolain 19 §:n
2 momentin 7 kohdan muuttamista kuulumaan seuraavasti: "luotto-
ja vakuutuslaitokselle rekisteröidyn velvoitteiden hoitokyvystä tämän
pyynnöstä annettavan todistuksen tai suosituksen
laadintaa varten sekä rahanpesun ehkäisemistä tai
selvittämistä koskevien velvoitteiden toteuttamiseksi niille,
jotka ovat rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja
selvittämisestä annetussa laissa ( / )
tarkoitettuja ilmoitusvelvollisia."
30 §. Tarkastusoikeus.
Luottotietolain 30 §:n 2 momentista ilmenee, että luonnollisella
henkilöllä on oikeus saada tietää,
mistä rekisteriin talletetut tiedot ovat peräisin
ja kenelle häntä koskeva henkilöluottotieto
on viimeisen vuoden aikana luovutettu. Sääntelyn
tarkoituksena on turvata se, että rekisteröity
voi varmistua henkilöluottotiedon luovutuksen asianmukaisuudesta.
Jos henkilöluottotietoja hankkii lakiehdotuksen tarkoittama
ilmoitusvelvollinen, tietojen käyttötarkoitus
ei välttämättä ilmene sille,
jota tiedot koskevat, koska ilmoitusvelvolliset saattavat hankkia
ja käyttää henkilöluottotietoja myös
muussa kuin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen
tai selvittämiseen liittyvässä tarkoituksessa.
Sen sijaan on selvää, että yhteys rahanpesuun
ja terrorismin rahoittamisen estämiseen tai selvittämiseen
ilmenee, kun henkilöluottotietoja on luovutettu rahanpesun
selvittelykeskukselle. Lakivaliokunnan tavoin hallintovaliokunta
pitää tärkeänä, ettei
rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen ja selvittäminen
saa vaarantua sen vuoksi, että tällaisesta teosta
epäilty saa liian aikaisessa vaiheessa tietää häneen
kohdistuvasta epäilystä.
Tämän vuoksi hallintovaliokunta ehdottaa luottotietolain
30 §:ssä säädetyn tarkastusoikeuden
rajoittamista, jos luottotietoja on kysytty rahanpesun ja terrorismin
rahoittamisen estämiseksi tai selvittämiseksi
lisäämällä luottotietolain 30 §:ään
uuden 3 momentin seuraavasti: "Mitä edellä 2
momentissa säädetään rekisteröidyn
oikeudesta saada tieto niistä, joille häntä koskeva
henkilöluottotieto on luovutettu, ei kuitenkaan sovelleta,
jos tietoja on luovutettu 19 §:n 2 momentin 7
kohdassa säädetyin edellytyksin rahanpesun tai
terrorismin estämisestä ja selvittämisestä annetun
lain ( / ) 9 §:n 3 momentissa, 23
tai 24 §:ssä säädettyjen velvollisuuksien
täyttämiseksi taikka jos tietoja on luovutettu
rahanpesun selvittelykeskukselle rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen
estämiseksi tai selvittämiseksi. Tietosuojavaltuutettu
voi tarkastaa tietojensaantioikeuden rajoittamisen lainmukaisuuden.
(Uusi 3 mom.)"
Hallintovaliokunnan ehdottama uusi 30 §:n 3 momentti
tarkoittaa tietojen saantioikeuden rajoittamista siten, että tietojen
saantioikeutta ei ole, jos tietoja on luovutettu 19 §:n
2 momentin 7 kohdassa säädetyin edellytyksin rahanpesun
estämisestä ja selvittämisestä annetun
lain 9 §:n 3 momentissa, 23 tai 24 §:ssä säädettyjen
velvollisuuksien täyttämiseksi taikka jos tieto
on luovutettu rahapesun selvittelykeskukselle rahanpesun tai terrorismin
rahoittamisen estämiseksi tai selvittämiseksi.
Tietosuojavaltuutettu voi tarkastaa tietojensaantioikeuden rajoittamisen
lainmukaisuuden. Tietojensaantioikeuden rajoittaminen tarkoittaa
sitä, että henkilön kysyessä luottotietolain
30 §:n 2 momentin nojalla, kenelle henkilöluottotietoja
on viimeisen vuoden aikana luovutettu, henkilö ei saa tietää niiden
luottotietojen luovutuksia, jotka on tehty rahanpesun estämisestä ja
selvittämisestä annetun lain 9 §:n
3 momentissa, 23 tai 24 §:ssä säädettyjen velvollisuuksien
täyttämiseksi taikka jos tietoa on luovutettu
rahanpesun selvittelykeskukselle rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen
estämiseksi ja selvittämiseksi.