Yksityiskohtaiset perustelut

1. Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä

5 §. Määritelmät.

Terrorismin rahoittamisella tarkoitetaan lakiehdotuksen 5 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan rikoslain 34 a luvun 5 §:ssä tarkoitettua toimintaa.

Valiokunta toteaa lakiehdotuksen yksityiskohtaisissa perusteluissa virheellisesti lausutun, että rikoslain 34 a luvun 5 §:ssä tarkoitettu terrorismin rahoittaminen on tuottamuksellisenakin rangaistavaa. Rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan rikoslaissa tarkoitettu teko on vain tahallisena rangaistava, jollei toisin säädetä. Terrorismin rahoittamisen osalta tästä pääsäännöstä ei ole säädetty toisin.

10 §. Asiakkaan tuntemistiedot ja niiden säilyttäminen.

Pykälän 2 momentissa luetellaan tiedot, jotka asiakkaan tuntemista koskevista tiedoista on säilytettävä. Pääosin tällaiset tiedot on yksilöidysti 2 momentissa lueteltu. Momentin 9 kohdan mukaan säilytettäviin tietoihin kuuluvat myös lakiehdotuksen 9 §:n 1 momentissa tarkoitetut asiakkaan tuntemiseksi hankitut tarpeelliset tiedot. Lisäksi lakiehdotuksen 10 §:n 2 momentin 10 kohdassa säädetään velvoite säilyttää 9 §:n 3 momentissa säädetyn selonottovelvollisuuden täyttämiseksi hankitut välttämättömät tiedot.

Asiantuntijakuulemisessa on noussut esiin näkemys, että lakiehdotuksen 6 §:n asiakkaan tuntemista ja riskiperusteista arviointia koskeva sääntely on ongelmallinen suhteessa 10 §:n 2 momentista ilmeneviin säilytettäviin tietoihin. Hallintovaliokunta toteaa tältä osin, että lakiehdotuksen 6 §:n 4 momentin nojalla riskiperusteinen arviointi koskee kaikkia 2 luvussa säädettyjä asiakkaan tuntemista koskevia toimia. Asiakkaan tunteminen koostuu asiakkaan tunnistamisesta ja henkilöllisyyden todentamisesta, tosiasiallisen edunsaajan tunnistamisesta, selonottovelvollisuudesta ja jatkuvasta seurannasta. Riskiperusteinen arviointi koskee sekä asiakassuhteen perustamista että yksittäisiä liiketoimia.

Hallintovaliokunnan käsityksen mukaan riskiperusteisen arvioinnin suhde ehdotetun lain 10 §:ään ja muihin ilmoitusvelvollista 2 luvun mukaisesti koskeviin velvollisuuksiin on riittävän selkeästi säännelty. Vastaavaan lopputulemaan päätyy myös lakivaliokunta lausunnossaan.

22 §. Tarkemmat säännökset ja valtioneuvoston päätökset.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan lakiehdotuksen 22 §:n 1 momentin nojalla antaa tarkemmat säännökset 6—9 ja 11—21 §:ssä säädettyjen velvollisuuksien täyttämisestä.

Perustuslakivaliokunnan mielestä hallintovaliokunnan on aiheellista vielä harkita, voitaisiinko asetuksenantovaltuutta täsmentää siten, että "niputettuja" säännöksiä sidottaisiin vastaaviin direktiivisäännöksiin. Lausunnossa kiinnitetään huomiota siihen, että kysymys on pykäläkohtaisesti voimassa olevaa lakia laajemmasta tarkempien säännösten antamisesta, kuten melko joustavasta 20 §:n poliittisesti vaikutusvaltaiseen henkilöön liittyvästä tunnistamisvelvollisuudesta ja 21 §:n asiakkaan tunnistamisvelvollisuudesta sivuliikkeissä ja muissa yhtiöissä.

Lakiehdotuksen 22 §:n 1 momentin perustelujen mukaan asetuksenantovaltuus vastaa pääosin voimassa olevan rahanpesulain 14 §:ssä säädettyä asetuksenantovaltuutta. Perustelujen mukaan 22 §:n 1 momentissa on kysymys teknisluonteisten menettelytapasääntöjen antamisesta, esimerkiksi riskinarviointiin taikka rahoitustoiminnan nopeaan tekniseen tai muuhun kehitykseen liittyvistä muuttuvista menettelyistä.

Hallintovaliokunnan saamaan selvityksen perusteella kolmas rahanpesudirektiivi ja sen nojalla annettu komission täytäntöönpanoasetus eivät sisällä sellaisia menettelyjä koskevia teknisiä säännöksiä, joihin voidaan viitata ja joita voi olla tarpeen antaa 22 §:n 1 momentin nojalla. Hallintovaliokunta ehdottaa kuitenkin asetuksenantovaltuuden täsmentämistä siten, että momentista ilmenee selkeämmin, että kysymys on "tarkemmista menettelyjä koskevista säännöksistä".

Poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön määritelmä ilmenee 20 §:n perustelujen mukaan täytäntöönpanodirektiivistä. Tältä osin asetuksenantovaltuudesta säädetään 22 §:n 2 momentissa, jossa on myös viittaus direktiivisääntelyyn.

23 §. Velvollisuus tehdä ilmoitus epäilyttävästä liiketoimesta.

Pykälässä säädetään ilmoitusvelvollisen velvollisuudesta ilmoittaa rahanpesun selvittelykeskukselle epäilyttävästä liiketoimesta tai terrorismin rahoittamisen epäilystä. Pykälän 4 momentista ilmenee, että ilmoitusvelvollisen on säilytettävä viiden vuoden ajan 23 §:ssä säädetyn ilmoitusvelvollisuuden suorittamiseksi hankitut välttämättömät tiedot. Tiedot on momentin nojalla poistettava viiden vuoden kuluttua ilmoituksen tekemisestä, jollei tietojen edelleen säilyttäminen ole tarpeen rikostutkinnan, vireillä olevan oikeudenkäynnin taikka ilmoitusvelvollisen tai sen palveluksessa olevan oikeuksien turvaamiseksi.

Asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota siihen, ettei ilmoitusvelvollisilla ole käytännössä mahdollisuuksia selvittää, onko asiakkaasta vireillä rikostutkinta tai oikeudenkäynti. Hallintovaliokunta toteaa tältä osin, ettei 23 §:n 4 momentti aseta ilmoitusvelvolliselle velvoitetta selvittää, mihin toimiin viranomaiset ovat rahanpesuilmoituksen perusteella ryhtyneet. Jos viiden vuoden aikana rahanpesuilmoituksen tekemisestä rahanpesun selvittelykeskus tai esitutkintaviranomainen ei ole ilmoittanut tarvetta säilyttää tietoja, ne on poistettava, jollei ilmoitusvelvollinen muutoin katso, että tiedot tulisi säilyttää ilmoitusvelvollisen tai sen palveluksessa olevien oikeuksien turvaamiseksi. Tietojen säilyttämisajan pidentäminen ei mainituista syistä ja ottaen huomioon muun muassa henkilötietojen suojaan liittyvät näkökohdat ole aiheellista.

25 §. Salassapitovelvollisuus ja salassapitovelvollisuutta koskeva poikkeukset.

Pykälän 1 momentissa säädetään, ettei ilmoitusvelvollinen saa paljastaa 23 ja 24 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen tekoa sille, johon epäily kohdistuu, eikä muulle henkilölle. Pykälän 2 momentissa säädetään salassapitovelvollisuutta koskevista poikkeuksista.

Valiokunta toteaa saamansa selvityksen perusteella, että poikkeukset tietojen ilmaisukieltoon on rajattu direktiivissä siten, että tietojen vaihto on mahdollista vain jäsenvaltioiden tai kolmansien maiden niiden laitosten kesken, jotka kuuluvat samaan ryhmään finanssiryhmään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten ja sijoituspalveluyritysten lisävalvonnasta 16 päivänä joulukuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (2002/87/EY) 2 artiklan 12 kohdan määritelmän mukaisesti. Kyseinen direktiivi on pantu Suomessa täytäntöön rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetulla lailla (699/2004). Näin ollen oikeutta poiketa ilmaisukiellosta ei ole mahdollista laajentaa koskemaan esimerkiksi sellaisia itsenäisten pankkien muodostamia epävirallisia ryhmiä, joita ei valvota yhtenä kokonaisuutena.

Kolmannen rahanpesudirektiivin 3 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan vakuutusyhtiöistä ilmoitusvelvollisia ovat vain henkivakuutusyhtiöt. Suomessa ilmoitusvelvollisia ovat hallituksen esityksen mukaan kaikki vakuutusyhtiöt. Kuten edellä on todettu, direktiivin ilmaisukieltoa ei voida laajentaa. Tämän vuoksi poikkeusta ei voida laajentaa koskemaan kaikkia vakuutusyhtiöitä. Se olisi voitu ehdottaa koskemaan henkivakuutusyhtiöitä, mutta tätä ei ole saadun selvityksen mukaan pidetty lainvalmistelussa tarkoituksenmukaisena käytännön soveltamisongelmien vuoksi.

28 §. Omaisuuden hoito- ja yrityspalvelujen tarjoajan rekisteröitymisvelvollisuus.

Pykälä koskee omaisuudenhoito- ja yrityspalvelujen tarjoajia, jotka on määritelty lakiehdotuksen 2 §:n 23 kohdassa viittaamalla kolmanteen rahanpesudirektiiviin.

Direktiivin 3 artiklan 7 kohdassa todetaan, että kohta koskee palveluiden tarjoamista liiketoimintana. Lakia sovelletaan siten vain liike- tai ammattitoimintana direktiivissä lueteltuja toimintoja tarjoaviin. Valiokunnan käsityksen mukaan 28 §:ssä säädetty rekisteröitymisvelvollisuus ilmenee lakiehdotuksesta riittävän selkeästi.

Asiantuntijakuulemisessa on noussut esiin näkemys, että rekisteröitymisedellytyksiin tulisi lisätä vaatimus siitä, että henkilöä ei ole määrätty viimeisten viiden vuoden aikana liiketoimintakieltoon, tai ottaa ainakin perusteluihin maininta siitä, että liiketoimintakielto on seikka, joka osoittaa henkilön olevan sopimaton tarjoamaan lakiehdotuksen 27 ja 28 §:ssä mainittuja palveluja.

Hallintovaliokunta toteaa, että liiketoimintakieltoon määrätty ei saa harjoittaa liiketoimintakiellosta annetun lain (1059/1985) 4 §:stä ilmenevää toimintaa. Pykälä kattaa valiokunnan näkemyksen mukaan myös käsiteltävänä olevan lakiehdotuksen 27 ja 28 §:ssä tarkoitetun toiminnan. Mikäli henkilö on aiemmin tuomittu liiketoimintakieltoon, mutta kielto on päättynyt, voidaan se ottaa huomioon ilmeistä sopimattomuutta harkittaessa. Hallituksen esityksen 27 §:n yksityiskohtaisista perusteluista käy ilmi, että myös liiketoimintavelvollisuuksien laiminlyönteihin liittyviä rikoksia voidaan yleensä pitää sellaisina rikoksina, jotka osoittavat ilmeistä sopimattomuutta toimimaan maksuliike- tai valuutanvaihtotoiminnan harjoittajana.

Oikeusministeriö pitää liiketoimintakieltorekisteriä. Jokaisella on oikeus saada tietoja rekisteriin merkityistä liiketoimintakielloista.

29 §. Maksuliike- ja valuutanvaihtorekisteri sekä yrityspalvelurekisteri.

Pykälän 1 momentissa säädetään, että Etelä-Suomen lääninhallitus pitää rekisteriä maksuliikettä ja valuutanvaihtotoimintaa harjoittavista (maksuliike- ja valuutanvaihtorekisteri) sekä omaisuudenhoito- ja yrityspalvelujen tarjoajista (yrityspalvelurekisteri). Pykälän 2 ja 3 momentissa säädetään rekistereihin merkittävistä tiedoista sekä 4 momentissa rekisteriin merkittyjen tietojen muutoksista ilmoittamisesta.

Perustuslakivaliokunta huomauttaa lausunnossaan, ettei 29 §:ssä ole määritelty rekisterien käyttötarkoitusta. Hallintovaliokunta ehdottaakin sääntelyn täydentämistä tältä osin siten, että 29 §:n 1 momentin loppuun lisätään uusi virke, josta ilmenee maksuliike- ja valuutanvaihtorekisteriä pidettävän maksuliike- ja valuutanvaihtotoiminnan harjoittajien sekä yrityspalvelurekisteriä omaisuudenhoito- ja yrityspalveluiden tarjoajien tämän lain säännösten noudattamisen valvomista varten.

32 §. Valvontaviranomaisen tarkastusoikeus.

Etelä-Suomen lääninhallituksen asianomaisella virkamiehellä on lakiehdotuksen 32 §:n mukaan säädettävän lain säännösten noudattamiseksi oikeus toimittaa tarkastus rekisteriin merkityn ilmoitusvelvollisen liike- ja varastotiloihin.

Perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenee 32 §:n sanamuodon perusteella olevan pääteltävissä, että tarkastusoikeus ei voi ulottua perustuslain 10 §:ssä turvattuun kotirauhan piiriin kuuluviin tiloihin. Koska liike- ja varastotiloihin saattaa kuitenkin sisältyä myös asumiseen tarkoitettuja tiloja, hallintovaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten lakiehdotuksen 32 §:ään lisättävällä uudella 5 momentilla kotirauhan piiriin kuuluvien alueiden sulkemista nimenomaisesti tarkastusten ulkopuolelle.

38 §. Eräitä viranomaisia koskeva yleinen huolehtimisvelvoite.

Pykälän 1 momentissa säädetään tulli-, rajavartio-, vero- ja ulosottoviranomaisen sekä konkurssiasiamiehen velvollisuudesta huolehtia siitä, että kyseisten viranomaisten ja asiamiehen on toiminnassaan kiinnitettävä huomiota rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen ja selvittämiseen sekä tehtäviensä hoidon yhteydessä ilmitulleiden epäilyttävien liiketoimien tai terrorismin rahoittamisen epäilyn ilmoittamiseen rahanpesun selvittelykeskukselle. Lisäksi momenttiin sisältyy säännös siitä, että tulli- ja rajavartioviranomaisen tehtävistä esitutkintaviranomaisena säädetään erikseen.

Lakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että viranomaisten huolehtimisvelvoitteen sisältö on säännöksessä jätetty verraten avoimeksi. Perustelujen mukaan jokainen viranomainen harkitsee itse, miten velvollisuus on tarkoituksenmukaista täyttää. Vastaavasti hallintovaliokunta pitää tällaista sääntelyä, joka koskee velvollisuutta "huolehtia huomion kiinnittämisestä", oikeudelliselta merkitykseltään epäselvänä. Lakivaliokunnan lausuntoon yhtyen hallintovaliokunta näkee joka tapauksessa tärkeäksi, että viranomaisten henkilöstö saa riittävää koulutusta rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaan liittyvistä kysymyksistä.

Lakiehdotuksen 38 §:n 2 momentissa säädetään, että rahanpesun selvittelykeskuksessa työskentelevä päällystöön kuuluva poliisimies voi antaa tulli- ja rajavartioviranomaiselle määräyksen pidättää varat enintään viiden arkipäivän ajaksi, jos tällainen toimenpide on tarpeen rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen estämiseksi tai selvittämiseksi.

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan, että 38 §:n 2 momentin sääntelyllä on merkitystä perustuslain 15 §:ssä turvatun omaisuudensuojan kannalta ja että ehdotettua sääntelyä on pidettävä verrattain avoimena. Perustuslakivaliokunta katsoo, että sääntelyä on perusoikeusrajoitukselle asetettavan täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimuksen johdosta syytä täsmentää. Ensinnäkin laissa on aiheellista määritellä tarkemmin ne toimenpiteet, joiden yhteydessä varojen pidättäminen voi tapahtua. Toiseksi on tarpeellista täsmentää, mitä pidätettävillä varoilla tarkoitetaan.

Lakivaliokunta pitää 2 momentin täsmentämistä tärkeänä sekä sen kannalta, jonka varoja pidätysmääräys koskee, että tulli- ja rajavartioviranomaisen kannalta. Lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että säännöksestä ei käy ilmi, missä yhteydessä tai tilanteessa tulli- ja rajavartiolaitos voi pidättää varoja.

Lakivaliokunnan saaman selvityksen perusteella tarve tällaiselle toimenpiteelle on olemassa niissä tilanteissa, joissa tulli- ja rajavartioviranomaisilla on varoja hallussaan, mutta viranomaisten omat toimivaltuudet eivät riitä varojen pidättämiseen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseksi ja selvittämiseksi. Kyse olisi lakivaliokunnan käsityksen mukaan lähinnä tilanteista, joissa tulli- ja rajavartioviranomaiset eivät toimi esitutkintaviranomaisina, koska kyseisessä roolissa toimiessaan ne voivat turvautua esitutkintaviranomaisen käytettävissä oleviin pakkokeinoihin.

Lakivaliokunnan lausunnossa pidetään lisäksi johdonmukaisena, että hallituksen esityksen 1 momentin viimeinen virke "tulli- ja rajavartioviranomaisen tehtävistä esitutkintaviranomaisena säädetään erikseen" siirrettäisiin omaksi pykälän uudeksi 3 momentiksi. Tämä selventäisi sitä, ettei myöskään 2 momentissa säädetä tilanteista, joissa tulli- ja rajavartioviranomainen toimii esitutkintaviranomaisena.

Lakivaliokunnan näkemyksen mukaan 38 §:n 2 momentista tulisi ilmetä tarkemmin myös se, että tulli- ja rajavartioviranomaisen tehtävänä on panna täytäntöön rahanpesun selvittelykeskuksen päällystöön kuuluvan poliisimiehen määräys.

Koska ehdotettu 38 § ei koske pelkästään viranomaisten yleistä huolehtimisvelvollisuutta, lakivaliokunta esittää lausunnossaan lisäksi, että säännöksen otsikkoa tarkistetaan.

Perustuslakivaliokunnan ja lakivaliokunnan lausuntoihin yhtyen hallintovaliokunta ehdottaa lakiehdotuksen 38 §:n otsikon muuttamista muotoon: "Eräitä viranomaisia koskeva yleinen huolehtimisvelvoite ja rahanpesun selvittelykeskuksen määräys varojen pidättämisestä."

Lisäksi hallintovaliokunta ehdottaa, että 38 § hyväksytään muutettuna seuraavan sisältöiseksi:

"Tulli-, rajavartio-, vero- ja ulosottoviranomaisen sekä konkurssiasiamiehen on huolehdittava siitä, että sen toiminnassa kiinnitetään huomiota rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen ja selvittämiseen sekä tehtäviensä hoidon yhteydessä ilmi tulleiden epäilyttävien liiketoimien tai terrorismin rahoittamisen epäilyn ilmoittamiseen rahanpesun selvittelykeskukselle. (Poist.)

Rahanpesun selvittelykeskuksessa työskentelevä päällystöön kuuluva poliisimies voi antaa tulliviranomaiselle täytäntöön pantavaksi määräyksen pidättää tullitoimenpiteen ja rajavartioviranomaiselle määräyksen pidättää rajatarkastuksen tai rajavalvonnan yhteydessä tavatut varat enintään viiden arkipäivän ajaksi, jos tällainen toimenpide on tarpeen rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen estämiseksi tai selvittämiseksi. Tässä pykälässä tarkoitettuihin arkipäiviin ei lasketa lauantaita. Pidätettävillä varoilla tarkoitetaan yhteisön alueelle tuotavan ja sieltä vietävän käteisrahan valvonnasta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1889/2005 2 artiklassa määriteltyjä käteisvaroja.

Tulli- ja rajavartioviranomaisen tehtävistä esitutkintaviranomaisena säädetään erikseen. (Uusi 3 mom.)"

Hallituksen esityksen 38 §:n 2 momentin yksityiskohtaisista perusteluista ilmenee, että pidätettävillä varoilla tarkoitetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston 26 päivänä lokakuuta antaman asetuksen yhteisön alueelle tuotavan ja sieltä vietävän käteisrahan valvonnasta (EY) N:o 1889/2005 annetun asetuksen 2 artiklassa määriteltyjä käteisvaroja, jotka ilmenevät tarkemmin artiklan a ja b alakohdista.

39 §. Vahingonkorvausvelvollisuus.

Ehdotetun lain 39 §:n 1 momentissa säädetään ilmoitusvelvollisen velvollisuudesta korvata taloudellinen vahinko, joka asiakkaalle aiheutuu liiketoimen selvittämisestä, epäilyttävistä liiketoimista ilmoittamisesta taikka liiketoimen keskeyttämisestä tai liiketoimesta kieltäytymisestä vain, jos ilmoitusvelvollinen ei ole noudattanut sellaista huolellisuutta, jota häneltä olosuhteet huomioon ottaen voidaan kohtuudella vaatia.

Lakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan hallintovaliokunnan huomiota siihen, että ehdotetun 39 §:n 2 momentin yleinen viittaus siitä, että ilmoitusvelvollisen korvausvelvollisuudesta on muutoin voimassa, mitä vahingonkorvauslaissa (412/1974) säädetään, voi aiheuttaa tulkinnanvaraisuuksia. Jotta vahingonkorvaussääntely olisi mahdollisimman selkeää ja johdonmukaista, lakivaliokunta katsoo lausunnossaan, että ehdotetun 39 §:n 2 momentissa oleva yleisviittaus vahingonkorvauslakiin tulisi korvata lainsäädännössä tavanomaisella viittauksella niihin vahingonkorvauslain 2 ja 6 luvun säännöksiin, jotka koskevat vahingonkorvauksen sovittelua ja korvausvastuun jakaantumista kahden tai useamman korvausvelvollisen kesken.

Lakivaliokunnan lausuntoon yhtyen hallintovaliokunta ehdottaa 39 §:n 2 momentin hyväksymistä näin kuuluvana: "Vahingonkorvauksen sovittelusta ja korvausvastuun jakaantumisesta kahden tai useamman korvausvelvollisen kesken on voimassa, mitä vahingonkorvauslain (412/1974) 2 ja 6 luvussa säädetään."

44 §. Muutoksenhaku Etelä-Suomen lääninhallituksen tekemään päätökseen.

Lakiehdotuksen 44 §:n 1 momentin mukaan muutoksenhausta Etelä-Suomen lääninhallituksen tekemään päätökseen on voimassa, mitä hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa katsotaan, että pykälän sanamuoto poikkeaa yleisesti käytetystä muotoilusta. Hallintovaliokunta ehdottaakin 44 §:n 1 momentin kirjoittamista muotoon: "Etelä-Suomen lääninhallituksen (poist.) päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään".

45 §. Voimaantulo.

Hallituksen esityksen mukaan ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Lisäksi hallituksen esityksestä ilmenee, että kolmannen rahanpesudirektiivin täytäntöönpanosta johtuvat lainsäädännön muutokset olisi tullut saattaa jäsenvaltioissa voimaan viimeistään 15 päivänä joulukuuta 2007.

Valiokunnan mielestä ilmoitusvelvollisille tulisi varata riittävästi aikaa valmistautua lain voimaantuloon. Vaikka lakiehdotukset laajentavat ja täsmentävät asiakkaan tuntemisvelvollisuutta, suurelle osalle ilmoitusvelvollisia asiakkaan tuntemisen perusvaatimukset ovat jo voimassa olevan lain nojalla tuttuja. Riskiperusteinen arviointi on merkittävä uudistus, mutta siihen liittyville uusien menetelmien käyttöönotolle on varattu 12 kuukauden siirtymäaika.

46 §. Siirtymäsäännökset.

Valiokunta ehdottaa pykälän 1 momentin viimeisessä virkkeessä ilmaisun "6 §:n 2 momentissa tarkoitetut" kirjoitusvirheen korjaamista muotoon "6 §:n 3 momentissa tarkoitetut".

2. Hallituksen esityksen 2. — 6. lakiehdotus

Valiokunta ehdottaa hallituksen esitykseen sisältyvien 2.—6. lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomina.

3. Laki luottotietolain 19 ja 30 §:n muuttamisesta (Uusi 7. lakiehdotus)

19 §. Henkilöluottotietojen luovuttamisen ja käyttämisen yleiset edellytykset.

Marraskuun 2007 alusta voimaan tulleella luottotietolailla on toteutettu luottotietojen käsittelyä koskeva kattava sääntely tarkoituksin varmistaa luotettavien ja asianmukaisten luottotietojen saatavuus sekä niiden oikeuksien turvaaminen, joita luottotiedot koskevat (LaVM 32/2006 vp — HE 241/2006 vp).

Luottotietolain 19 §:n 7 kohdan mukaan henkilöluottotietoja saa luovuttaa luotto- ja vakuutuslaitoksille rahanpesun ehkäisemistä tai selvittämistä koskevien velvoitteiden toteuttamiseksi.

Hallintovaliokunta ehdottaa, hallituksen esitykseen sisältymättömän luottotietolain 19 §:n 2 momentin 7 kohdan muuttamista siten, että henkilöluottotietoja voidaan luovuttaa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetussa laissa tarkoitetuille ilmoitusvelvollisille käytettäviksi rahanpesulaissa säädettävien velvoitteiden toteuttamiseksi.

Uuden rahanpesulain soveltamisalaan kuuluvilla ilmoitusvelvollisilla tulee olla toiminnan luonteen vuoksi oikeus käyttää henkilöluottotietoja rahanpesulaissa säädettyjen velvollisuuksien täyttämisessä. Henkilöluottotiedoilla voi olla merkitystä arvioitaessa, sisältyykö asiakassuhteeseen rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen riskiä taikka onko asiakkaan liiketoimi oikeassa suhteessa hänen taloudelliseen asemaansa. Henkilöluottotietojen käyttäminen ei kuitenkaan saa olla automaattista, vaan sen tulee perustua rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetussa laissa tarkoitettuun riskiperusteiseen arviointiin. Henkilöluottotietojen käyttäminen tukee osaltaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetussa laissa säädettyjen asiakkaan tuntemista ja selonottovelvollisuutta koskevien velvollisuuksien täyttämistä.

Edellä esitetyn perusteella ja lakivaliokunnan lausuntoon viitaten hallintovaliokunta ehdottaa luottotietolain 19 §:n 2 momentin 7 kohdan muuttamista kuulumaan seuraavasti: "luotto- ja vakuutuslaitokselle rekisteröidyn velvoitteiden hoitokyvystä tämän pyynnöstä annettavan todistuksen tai suosituksen laadintaa varten sekä rahanpesun ehkäisemistä tai selvittämistä koskevien velvoitteiden toteuttamiseksi niille, jotka ovat rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetussa laissa ( /   ) tarkoitettuja ilmoitusvelvollisia."

30 §. Tarkastusoikeus.

Luottotietolain 30 §:n 2 momentista ilmenee, että luonnollisella henkilöllä on oikeus saada tietää, mistä rekisteriin talletetut tiedot ovat peräisin ja kenelle häntä koskeva henkilöluottotieto on viimeisen vuoden aikana luovutettu. Sääntelyn tarkoituksena on turvata se, että rekisteröity voi varmistua henkilöluottotiedon luovutuksen asianmukaisuudesta.

Jos henkilöluottotietoja hankkii lakiehdotuksen tarkoittama ilmoitusvelvollinen, tietojen käyttötarkoitus ei välttämättä ilmene sille, jota tiedot koskevat, koska ilmoitusvelvolliset saattavat hankkia ja käyttää henkilöluottotietoja myös muussa kuin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen tai selvittämiseen liittyvässä tarkoituksessa. Sen sijaan on selvää, että yhteys rahanpesuun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen tai selvittämiseen ilmenee, kun henkilöluottotietoja on luovutettu rahanpesun selvittelykeskukselle. Lakivaliokunnan tavoin hallintovaliokunta pitää tärkeänä, ettei rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen ja selvittäminen saa vaarantua sen vuoksi, että tällaisesta teosta epäilty saa liian aikaisessa vaiheessa tietää häneen kohdistuvasta epäilystä.

Tämän vuoksi hallintovaliokunta ehdottaa luottotietolain 30 §:ssä säädetyn tarkastusoikeuden rajoittamista, jos luottotietoja on kysytty rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseksi tai selvittämiseksi lisäämällä luottotietolain 30 §:ään uuden 3 momentin seuraavasti: "Mitä edellä 2 momentissa säädetään rekisteröidyn oikeudesta saada tieto niistä, joille häntä koskeva henkilöluottotieto on luovutettu, ei kuitenkaan sovelleta, jos tietoja on luovutettu 19 §:n 2 momentin 7 kohdassa säädetyin edellytyksin rahanpesun tai terrorismin estämisestä ja selvittämisestä annetun lain (  /  ) 9 §:n 3 momentissa, 23 tai 24 §:ssä säädettyjen velvollisuuksien täyttämiseksi taikka jos tietoja on luovutettu rahanpesun selvittelykeskukselle rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen estämiseksi tai selvittämiseksi. Tietosuojavaltuutettu voi tarkastaa tietojensaantioikeuden rajoittamisen lainmukaisuuden. (Uusi 3 mom.)"

Hallintovaliokunnan ehdottama uusi 30 §:n 3 momentti tarkoittaa tietojen saantioikeuden rajoittamista siten, että tietojen saantioikeutta ei ole, jos tietoja on luovutettu 19 §:n 2 momentin 7 kohdassa säädetyin edellytyksin rahanpesun estämisestä ja selvittämisestä annetun lain 9 §:n 3 momentissa, 23 tai 24 §:ssä säädettyjen velvollisuuksien täyttämiseksi taikka jos tieto on luovutettu rahapesun selvittelykeskukselle rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen estämiseksi tai selvittämiseksi. Tietosuojavaltuutettu voi tarkastaa tietojensaantioikeuden rajoittamisen lainmukaisuuden. Tietojensaantioikeuden rajoittaminen tarkoittaa sitä, että henkilön kysyessä luottotietolain 30 §:n 2 momentin nojalla, kenelle henkilöluottotietoja on viimeisen vuoden aikana luovutettu, henkilö ei saa tietää niiden luottotietojen luovutuksia, jotka on tehty rahanpesun estämisestä ja selvittämisestä annetun lain 9 §:n 3 momentissa, 23 tai 24 §:ssä säädettyjen velvollisuuksien täyttämiseksi taikka jos tietoa on luovutettu rahanpesun selvittelykeskukselle rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen estämiseksi ja selvittämiseksi.