KIRJALLINEN KYSYMYS 1028/2014 vp
KK 1028/2014 vp - Pia Kauma /kok
Tarkistettu versio 2.1
Turvallisuusympäristön muutokseen reagoiminen
Eduskunnan puhemiehelle
Venäjän sotilaallinen toiminta Krimin
niemimaalla ja Itä-Ukrainassa on herättänyt
laajaa huolta maailmalla ja johtanut maata vastaan asetettuihin
talouspakotteisiin. Venäjä on lisännyt sotilaallista
aktiivisuuttaan erityisesti ilma- ja merivoimiensa suhteen. Viime
vuonna Nato-maat joutuivat suorittamaan yli sata tarkastuslentoa
jäsenmaidensa ilmatilan lähellä lentävien
venäläiskoneiden vuoksi. Lokakuun lopulla pelkästään
Itämeren ja Jäämeren alueella jouduttiin
reagoimaan ja tunnistamaan yli kaksikymmentä hävittäjää ja
pommikonetta, joista osa jatkoi lentoaan Portugalin rannikolle asti.
Osa näistä lennoista on tehty transponderit suljettuina,
mikä voi aiheuttaa vakavia vaaratilanteita siviililiikenteelle.
Venäjän yleisesikunnan päällikkö Valeri
Gerasimov ilmoitti tammikuussa, että maa aikoo lisätä sotilaallista
voimaansa erityisesti pohjoisilla alueilla. Venäjän
asevoimien uutta arktisen alueen sotilasorganisaatiota onkin pidetty
merkkinä siitä, että Putinin hallinto
valmistautuu edistämään intressejään
pohjoisilla alueilla tarvittaessa sotilaallisella voimalla. Venäjän
puolustusministeriö on ilmoittanut aikeekseen perustaa erityisiä arktisia
prikaateja, jotka tullaan varustamaan pohjoisiin olosuhteisiin.
Lähikuukausien aikana Venäjä tulee myös
avaamaan pohjoisilla alueillaan jopa toistakymmentä uutta
sotilaslentokenttää. Suomen rajan lähellä sijaitsevan
Alakurtin sotilastukikohdan uudelleenavaaminen voidaan myös
nähdä osana tätä kehityslinjaa.
Venäjän toimet eivät ole olleet monilta
osin täysin avoimia, sillä maa on noudattanut
Etyjin turvallisuutta käsittelevää Wienin
asiakirjaa niin niukasti kuin vain mahdollista. Asiakirjan sallimat
tarkastuskäynnit oli käytetty loppuun viime vuoden
osalta jo maaliskuussa, eikä Venäjä toistuvista
pyynnöistä huolimatta mahdollistanut ylimääräisiä tarkastuksia
kriisialueilla. Harjoitusrajojen ylittymistä ei ole voitu
virallisesti vahvistaa, minkä lisäksi Venäjä on
aktiivisesti hyödyntänyt asiakirjan porsaanreikää,
jossa ilmoitusraja koskee vain saman johdon alaisuudessa toimivia joukkoja.
Maa on myös hyödyntänyt suhteettomasti
ns. valmiusharjoituksia, joista ei tarvitse virallisesti ilmoittaa
ennen niiden alkamista. Valmiusharjoitusten aikarajojen rikkomisesta
Venäjä sai huomautuksia useilta mailta viime kesänä.
Edellä olevan perusteella ja
eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään
viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan
kysymyksen:
Millä tavoin Suomi on valmistautunut omissa turvallisuusratkaisuissaan
sotilaallisen painopisteen muutokseen erityisesti Itämeren
ja arktisen alueen osalta?
Helsingissä 16 päivänä tammikuuta
2015
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen
27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te,
Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi
kansanedustaja Pia Kauman /kok näin kuuluvan kirjallisen
kysymyksen KK 1028/2014 vp:
Millä tavoin Suomi on valmistautunut omissa turvallisuusratkaisussaan
sotilaallisen painopisteen muutokseen erityisesti Itämeren
ja arktisen alueen osalta?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Puolustuksen nykytilaa ja puolustukselle asetettavia vaatimuksia
tarkasteltaessa arvioidaan aina geostrategisia muutostekijöitä.
Venäjän ja Naton välinen jännite
Itämerellä ja arktisella alueella on lisääntynyt.
Aikaisempaan kylmän sodan aikaiseen tilanteeseen verrattuna
Venäjän ja Naton kosketuspinta on maantieteellisesti
siirtynyt Keski-Euroopasta lähemmäksi Suomen lähialueita. Itämeren
sotilaallisen tilanteen kannalta Etelä-Itämeri—Kaliningrad—Valko-Venäjä-alueen hallinta
on ratkaisevaa. Lisäksi Suomenlahden suun hallinta on noussut
uudelleen keskeiseksi strategiseksi tekijäksi. Suomen lähialueella
olevien Pietarin ja Kuolan välisten yhteyksien merkitys
on jatkanut kasvuaan. Venäjällä Kuolan painoarvo
on noussut arktisen alueen luonnonvarojen ja meriyhteyksien vuoksi
ja siksi, että ydinaseiden suhteellinen merkitys Venäjän
strategiassa on kasvanut. Arktisella ja koko Pohjois-Atlantin alueella
korostuvat merivoimien, ilmavoimien ja kaukovaikutteisten aseiden
käyttömahdollisuus. Tästä esimerkkinä ovat
Venäjän asevoimien materiaalisiirrot ja varuskuntarakenteen
uudistaminen Luoteis-Venäjälle Suomen rajan välittömässä läheisyydessä.
Ukrainan tilanne on esimerkki kriisistä, jossa on käytetty
perinteisiä ja uusia poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen
painostuksen keinoja. Ukrainan kriisillä tulee olemaan
pitkälle ulottuvia vaikutuksia koko Euroopan turvallisuuspoliittiseen
tilanteeseen. Konkreettisella tasolla vaikutukset tulevat näkymään
sotilaallisen harjoitus- ja testaustoiminnan lisääntymisenä Itämerellä ja
Pohjoisella Atlantilla sekä erimuotoisina informaatio-operaatioina.
Ukrainan tapahtumat ovat osoittaneet, että informaatio-operaatiot
ovat entistä kiinteämpi osa kokonaisoperaatioita. Viimeaikaisten
tapahtumien seurauksena Nato päätti syyskuussa
2014 järjestetyssä huippukokouksessa toimenpiteistä,
jotka vahvistavat liittokunnan yhteisen puolustuksen ja nopean valmiuden
kykyä. Päätösten toimeenpano
tulee näkymään myös Suomen lähialueilla,
erityisesti Itämeren alueella, Naton läsnäolon
lisääntymisenä.
Suomen sotilaallisen maanpuolustuksen ensisijaisena päämääränä on
muodostaa oikein mitoitettu, ennaltaehkäisevä kynnys
sotilaallisen voiman käytölle ja sillä uhkaamiselle.
Ennaltaehkäisy- ja torjuntakyky varmistetaan suorituskykyisten
joukkojen, reservin koon ja joustavan valmiudensäätelyn
kautta. Puolustusratkaisumme, yleinen asevelvollisuus, koko maan
kattava alueellinen puolustus ja sotilaallinen liittoutumattomuus
on säilyttänyt sotilasstrategisten suhdanteiden
vaihtelusta huolimatta elinvoimaisuutensa. Vaikka puolustusvoimien
sodan ajan vahvuutta on supistettu 1990-luvulta alkaen, on se tapahtunut
suunnitelmallisesti niin, että kyky sotilaalliseen maanpuolustukseen
on kyetty ylläpitämään. Viimeaikaiset
tapahtumat eivät ole aiheuttaneet muutospaineita sotilaallisen
maanpuolustuksen perusteissa. Sen sijaan joukkojen valmiuden kehittäminen
on noussut aikaisempaa keskeisemmäksi.
Puolustusvoimauudistuksen sodanajan vahvuuden pienentämisestä ja
rauhanajan rakenteiden supistamisesta huolimatta on puolustusvoimien
läsnäolo niin Itämeren kuin arktisen
alueen suunnassa varmistettu. Pohjois-Suomessa on jo kylmän
sodan aikana muodostetut maavoimien kaksi prikaatia kouluttamassa
joukkoja arktisiin oloihin ja ilmavoimien lennosto valvomassa ja turvaamassa
pohjoisen alueen ilmatilan koskemattomuutta. Suomen merialueella
alueellisen koskemattomuuden valvonnasta ja turvaamisesta vastaavat
merivoimien uudelleen organisoidut joukko-osastot, joita maavoimien
ja ilmavoimien suorituskyvyt täydentävät.
Itämeren alueella meritilannekuvaa täydentää lisäksi
kansainvälinen meritilannekuvayhteistyö (SUCFIS
ja SUCBAS).
Puolustusvoimauudistuksen toimeenpanon jälkeen puolustusvoimien
perusrakenne ja mitoitus vastaavat asetettuja vaatimuksia. Muutosta
on kuitenkin jouduttu rahoittamaan materiaalin kustannuksella. Puolustusvoimat
on nyt mitoitettu minimitasolle, kuten 1.10.2014 valmistuneessa parlamentaarisen
selvitysryhmä raportissa on todettu. Jotta puolustuksemme
olisi uskottava myös tulevaisuudessa, on erityisesti materiaalisten
suorituskykypuutteiden korjaamiseen osoitettava lisärahoitusta.
Helsingissä 6 päivänä helmikuuta
2015
Puolustusministeri Carl Haglund
Till
riksdagens talman
I det syfte som anges i 27 § i
riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister
som saken gäller översänt följande
skriftliga spörsmål SS 1028/2014 rd undertecknat
av riksdagsledamot Pia Kauma /saml:
På vilket sätt har Finland i sina egna
säkerhetslösningar berett sig på en förändring
i den militära tyngdpunkten särskilt för Östersjöns
och det arktiska områdets del?
Som svar på detta spörsmål
anför jag följande:
När man granskar försvarets nuläge
och de krav som ska ställas på försvaret
bedöms alltid de geostrategiska förändringsfaktorerna.
Spänningen mellan Ryssland och Nato på Östersjön
och i det arktiska området har ökat. Jämfört
med den tidigare situationen under det kalla krigets dagar har kontaktytan
mellan Ryssland och Nato geografiskt förskjutits från
Mellaneuropa närmare Finlands närområden.
Med tanke på den militära situationen i Östersjön är
kontrollen av området södra Östersjön—Kaliningrad—Vitryssland
avgörande. Dessutom har kontrollen över Finska vikens
mynning på nytt blivit en viktig strategisk faktor. Förbindelserna
mellan S:t Petersburg och Kolahalvön, som är belägna
i Finlands närområde, har fortsatt att öka
i betydelse. I Ryssland har Kolahalvön ökat i
vikt till följd av det arktiska områdets naturresurser
och havsförbindelser och därför att kärnvapnens
relativa betydelse i den ryska strategin har ökat. I det
arktiska och i hela det nordatlantiska området accentueras
möjligheten att använda marinen, flygvapnet och
fjärrverkande vapen. Exempel på detta är
de ryska stridskrafternas materielförflyttningar och förnyande av
garnisonsstrukturen i nordvästra Ryssland alldeles i närheten
av den finska gränsen.
Situationen i Ukraina är ett exempel på en
kris där traditionella och nya metoder för politisk, ekonomisk
och militär påtryckning har använts. Ukrainakrisen
kommer att ha långtgående konsekvenser för
hela Europas säkerhetspolitiska situation. På en
konkret nivå kommer konsekvenserna att synas i en ökning
av de militära övningarna och testningarna på Östersjön
och Nordatlanten samt som informationsinsatser i olika former. Händelserna
i Ukraina har visat att informationsinsatser är en mera
integrerad del än tidigare av de totala insatserna.
Som en följd av händelserna under den senaste
tiden beslöt Nato vid ett toppmöte i september 2014
om åtgärder som förstärker alliansens
gemensamma försvar och snabbinsatsförmåga. Verkställandet
av besluten kommer att kunna ses som en ökande närvaro
av Nato också i Finlands närområden,
i synnerhet i Östersjöområdet.
Det främsta målet för Finlands militära
försvar är att bilda en rätt dimensionerad,
förebyggande tröskel mot användandet
av militärt våld och hot med detta. Förmågan
att förebygga och avvärja säkerställs
genom trupper med prestationsförmåga, reservens
storlek och en flexibel beredskapsreglering. Vår försvarslösning:
allmän värnplikt, ett territoriellt försvar
som omfattar hela landet och militär alliansfrihet, har
bevarat sin livskraft trots fluktuationerna i de militärstrategiska
konjunkturerna. Även om försvarsmaktens krigstida
styrka har inskränkts från och med 1990-talet,
har detta skett planenligt, på ett sådant sätt
att förmågan till militärt försvar
har kunnat upprätthållas. Händelserna
under den senaste tiden har inte orsakat några förändringstryck
i det militära försvarets fundament. Däremot
har det blivit viktigare än tidigare att utveckla truppernas
beredskap.
Trots att den krigstida styrkan har minskats och de fredstida
strukturerna bantats ned i och med försvarsmaktsreformen
har försvarsmaktens närvaro i riktning mot såväl Östersjön
som det arktiska området garanterats. I norra Finland finns
två brigader av armén, som bildades redan under
kalla krigets dagar, och de utbildar trupper för arktiska
förhållanden, och flygvapnets flygflottilj övervakar
och säkerställer luftrummets integritet i det
norra området. På finskt havsområde svarar
marinens omorganiserade truppförband för övervakningen
och tryggandet av den territoriella integriteten. De kompletteras
av arméns och flygvapnets kapaciteter. I Östersjöområdet
kompletteras sjölägesbilden dessutom av internationellt
sjölägesbildssamarbete (SUCFIS och SUCBAS).
Sedan försvarsmaktsreformen genomförts svarar
försvarsmaktens grundstruktur och dimensionering mot de
uppställda kraven. Ändringen har man emellertid
varit tvungen att finansiera på bekostnad av materielen.
Försvarsmakten har nu dimensionerats på miniminivå,
vilket konstateras i den rapport som den parlamentariska utredningsgruppen
fick klar den 1 oktober 2014. För att vårt försvar
ska vara trovärdigt också i framtiden måste
tilläggsfinansiering anvisas särskilt för
att åtgärda de materiella kapacitetsbristerna.
Helsingfors den 6 februari
2015
Försvarsminister Carl Haglund