KIRJALLINEN KYSYMYS 1046/2014 vp
KK 1046/2014 vp - Mikko Alatalo /kesk
Tarkistettu versio 2.1
Kalastuksen byrokratian vähentäminen
Eduskunnan puhemiehelle
Kalastuslakiuudistus on siirtämässä päätösvaltaa osakaskunnilta
ELY-keskuksiin. Kalaston hoidosta vastaavat osakaskunnat eivät
jatkossa pääsisi vaikuttamaan kalastusmaksuihin,
vaan valta siirtyisi ELY-keskuksille, kauas paikallisista ihmisistä.
Tämä lisäisi myös kuluja. Päätösvalta
on säilytettävä osakaskunnilla, jotka
tietävät paikalliset olosuhteet parhaiten. Suomessa
tuskin halutaan siirtyä sellaiseen Saksan malliin, missä ei ole
jokamiehen oikeuksia, vaan yksityiset maat, metsä- ja vesialueet
on rajattu aidoilla.
Ehdotettu kalastonhoitomaksu on puolestaan epäoikeudenmukainen
ja perustuslain vastainen, koska silloin sekä kalaveden
omistaja että muu toisen omaisuutta käyttävä kalastaja
maksaisi saman maksun. Lisäksi ehdotuksen mukaan omistajakorvaukset
olisivat vain yksi kohde, johon varoja käytetään.
Koska korvaukset ovat veronalaista tuloa, mutta kalastonhoitomaksu
ei ole vähennyskelpoinen, taloudellinen epäoikeudenmukaisuus
korostuu.
Osakaskunnat tekevät tärkeää työtä kalaston hoidossa.
ELY-keskuksille siirtäminen uhkaa paikallista vapaaehtoistyötä,
koska lopullinen päätäntävalta
rahoista siirtyisi kauemmas osakaskunnista, virkamiehille. ELY-keskusten
roolia ei saa kasvattaa. Kalastuksen byrokratiaa ei pidä lisätä vaan
vähentää. Suomi on täynnä alikalastettuja
järviä. Ryöstökalastuksen vaaraa
ei ole järvillä näkyvissä. Vesistöistä,
kalakannoista ja muusta eläimistöstä pidetään
parhaiten huolta osakaskuntien kautta. Kotitarvekalastus on tärkeä osa
suomalaista kalastusperinnettä, eikä sitä pidä väheksyä.
Kalastusoikeus voi perustua kiinteistön omistukseen,
erityiseen oikeuteen tai yleiskalastusoikeuteen. Pääsäännön
mukaan kalastusoikeus kuuluu vesialueen omistajalle ja jakamattomalla alueella
osakaskunnalle. Vesialueen omistusoikeuteen sisältyvä kalastusoikeus
nauttii perustuslain turvaamaa omaisuudensuojaa. Kalastusoikeuteen
sisältyy kalastuksen harjoittamisen lisäksi oikeus
määrätä vesialueella harjoitettavasta
kalastuksesta sekä velvollisuus huolehtia kalakannan hoidosta.
Määräysvaltaan merkittävä poikkeus
on yleiskalastusoikeus. Onkiminen, pilkkiminen ja viehekalastus
ovat pääsääntöisesti
sallittuja ja niitä varten ei tarvita omistajan lupaa.
Onkiminen ja pilkkiminen ovat maksuttomia, mutta viehekalastus on
maksullinen yleiskalastusoikeus. Näiltä osin vesialueen
omistajan oikeuksia on kavennettu jo aikaisemmin.
Päätäntävalta kalastusoikeuksista
on säilytettävä vesialueen omistajilla.
Kalastusoppaiden ja kaupallisten kalastajien on neuvoteltava vesien käytöstä ja
kalastuksesta omistajien kanssa. ELY-keskus voi toimia asiantuntijana
ja koordinoijana kalastuksen suunnittelussa, mutta sille ei pidä antaa
lopullista päätäntävaltaa. Samoin alueellisten
kalatalouden yhteistyöryhmien toiminnassa on turvattava
omistajien oikeudet.
Edellä olevan perusteella ja
eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään
viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan
kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus ryhtyy, että kalastuslakiuudistus
ei siirrä päätäntävaltaa osakaskunnilta,
vesialueen omistajilta, ELY-keskuksille,
voidaanko ehdotettu kalastonhoitomaksu hylätä perustuslain
vastaisena ja
miten kalastuksen byrokratiaa voidaan vähentää?
Helsingissä 22 päivänä tammikuuta
2015
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen
27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te,
Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi
kansanedustaja Mikko Alatalon /kesk näin kuuluvan kirjallisen
kysymyksen KK 1046/2014 vp:
Mihin toimiin hallitus ryhtyy, että kalastuslakiuudistus
ei siirrä päätäntävaltaa osakaskunnilta,
vesialueen omistajilta, ELY-keskuksille,
voidaanko ehdotettu kalastonhoitomaksu hylätä perustuslain
vastaisena ja
miten kalastuksen byrokratiaa voidaan vähentää?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Hallitus antoi 16.10.2014 eduskunnalle esityksen uudeksi kalastuslaiksi.
Uudistuksella pyritään järjestämään
kalavarojen ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä käyttö nykyistä
paremmin.
Lain tavoitteena on turvata kalojen luontainen elinkierto ja lisääntyminen
mahdollistamalla välttämättömien
kalastusrajoitusten ja muiden toimenpiteiden toteuttaminen. Lailla
pyritään luomaan hyvät edellytykset kaupalliselle
ja vapaa-ajan kalastukselle. Uuden kalastuslain on tarkoitus tulla
voimaan vuoden 2016 alussa.
Kuten nykyisessäkin kalastuslaissa, on esitetyssä kalastuslaissa
kalastusoikeusjärjestelmän perustana vesialueen
omistukseen perustuva kalastusoikeus. Esitetyn lain 5 §:n
mukaan oikeus harjoittaa kalastusta ja määrätä siitä kuuluu
vesialueen omistajalle, jollei tätä oikeutta ole
luovutettu toiselle tai jollei kalastuslaissa muuta säädetä.
Vesialueen omistajalle kuuluva kalastusoikeus olisi sisällöltään
ja laajuudeltaan ehdotetun lain mukaan sen tyyppinen kuin miksi
se kalastuslain järjestelmän kautta muotoutuu.
Omistajan oikeutta kalastaa ja määrätä kalastuksesta
on nykyisessäkin kalastuslaissa eri tavoin rajoitettu esimerkiksi
yleiskalastusoikeuksien kautta. Lisäksi myös voimassa
olevaan lakiin sisältyy säännöksiä,
joiden nojalla kalastusoikeuden tosiasiallista sisältöä voidaan
edelleen muokata tilanteissa, joissa omaisuudensuojaa nauttivan
kalastusoikeuden rajoittaminen on välttämätöntä ja perusoikeuksien
yleisten rajoittamisedellytysten näkökulmasta
mahdollista.
Osakaskuntien ja muiden vesialueen omistajien asema
ja rooli säilyisivät siten ehdotetussa laissa
pääosin ennallaan. Kalastusoikeutensa nojalla
omistajalla olisi edelleen oikeus määrätä kalastuksesta
vesialueellaan muun muassa myymällä kalastuslupia,
asettamalla niihin ehtoja ja rajoituksia sekä perimällä myöntämistään
luvista maksuja.
Lakiesitys pitää sisällään
mahdollisuuden rajoittaa kalastusta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
toimesta, jos vesialueella esiintyy kalalaji tai -kanta, jonka elinvoimaisuus
tai tuotto on heikentynyt tai vaarassa heikentyä taikka
vesialue on keskeinen kalalajin tai -kannan lisääntymisen
kannalta. Alueellisen kalastuksenrajoittamisen tarve tunnistettiin
selvästi kalastuslain valmistelun aikana eri valmisteluelimissä.
Kalakantojen, kalastuksen ja luonnon olosuhteiden eroavaisuudet
eri osissa maata vaikuttavat siten, että kaikkia säätelytoimenpiteitä ei
ole tarkoituksenmukaista tehdä lain ja asetuksen tasolla.
Toisaalta kalojen ja kalastajien runsaan liikkumisen ja pienten
vesialueen omistuksen perusyksikköjen runsaan lukumäärän
vuoksi ei säätelyä voida kaikissa tapauksissa
hoitaa kalastusoikeuden haltijan toimesta. Alueellisten säätelypäätösten
valmistelussa on kalatalousalueen ja sen laatiman käyttö-
ja hoitosuunnitelman rooli merkittävä, vaikka
säätelypäätösten lopullinen hyväksyjä on
esityksen mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Käyttö- ja hoitosuunnitelmien ja kalatalousaluetoiminnan avulla
alueiden paikallinen asiantuntemus saadaan tutkimustiedon ohella
päätöksen teon pohjaksi.
Lakiesitykseen sisältyy myös ehdotus ELY-keskuksen
myöntämästä luvasta kaupallisen
kalastuksen harjoittamiseen. Lakiesityksessä pääsääntönä on
edelleen, että kaupallista kalastusta harjoitetaan joko
kalastusoikeuden omistuksen nojalla tai kalastusoikeuden haltijan
antamaan lupaan tai vuokrasopimukseen perustuen taikka Suomen talousvyöhykkeellä tai
yleisillä vesialueilla olevan yleisen kalastusoikeuden
nojalla. Esitetyn uuden lupamahdollisuuden tavoitteena on luoda
lähinnä poikkeustilanteissa käyttöön
tuleva lupatyyppi, jolla pyritään edistämään
suomalaisen kaupallisen kalastuksen toimintaedellytyksiä ja
kotimaisen kalan saantia elintarvikkeeksi. Säännösesityksen
taustalla vaikuttavat yhteiskunnallisesti tärkeät
kalavarojen kestävän tuoton ja hyödyntämisen
sekä käyttö- ja hoitosuunnitelman toteutumisen
turvaamisen tavoitteet, joiden kautta pyritään
kalavarojen ekologisesti, sosiaalisesti sekä taloudellisesti
kestävään käyttöön
kalakantojen ollessa alihyödynnettyjä.
Perustuslakivaliokunta on kalastuslakiesityksestä antamassaan
lausunnossa (PeVL 58/2014 vp) arvioinut kaupallista kalastusta
koskevan alueellisen luvan perustuslainmukaisuutta perusoikeuksien
yleisten rajoitusedellytysten kannalta. Perustuslakivaliokunnan
arvion mukaan ehdotettu sääntely on kaiken kaikkiaan
riittävä turvaamaan kalastusoikeuden haltijoiden
oikeudet ja esitys voidaan hyväksyä tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä.
Valiokunta katsoi kuitenkin, että maa- ja metsätalousvaliokunnan
on syytä harkita sääntelyn muuttamista
velvoittavammaksi siten, että ELY-keskuksen on tiettyjen
edellytysten täyttyessä muutettava lupaehtoja
tai peruutettava lupaa.
Perustuslain 81 §:n 1 momentin mukaan valtion
verosta säädetään lailla, joka
sisältää säännökset
verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen
oikeusturvasta. Lakiehdotuksen 79 §:ssä säädetään
jokaisen 18—64-vuotiaan muuta kalastusta kuin onkimista
tai pilkkimistä harjoittavan velvollisuudesta suorittaa
valtiolle kalastonhoitomaksu. Samassa pykälässä säädetään
myös maksun suuruudesta. Eduskunnan perustuslakivaliokunta
ei 29.1.2015 antamassaan lausunnossa PeVL 58/2014 vp nähnyt
ehdotetun kalastonhoitomaksun perustuslainmukaisuudessa huomautettavaa.
Kalastuksen järjestämiseen liittyvän
byrokratian ja hallinnollisen taakan vähentäminen
on myös maa- ja metsätalousministeriön
tavoitteena. Uuden kalastuslain toimeenpanon lähtökohdaksi
otetaan kevyt hallinto ja kustannustehokkaat prosessit sekä sähköisten
asiakaspalveluiden käyttöön otto.
Helsingissä 6 päivänä helmikuuta
2015
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo
Till
riksdagens talman
I det syfte som anges i 27 § i
riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister
som saken gäller översänt följande
skriftliga spörsmål SS 1046/2014 rd undertecknat
av riksdagsledamot Mikko Alatalo /cent:
Vilka åtgärder vidtar regeringen för
att reformen av lagen om fiske inte överför beslutsrätten
från delägarlagen, ägarna till vattenområden,
till närings-, trafik- och miljöcentralerna,
är det möjligt att avvisa förslaget
till fiskevårdsavgift på den grunden att den står
i strid med grundlagen och
på vilket sätt kan man minska byråkratin
kring fisket?
Som svar på detta spörsmål
anför jag följande:
En proposition med förslag till en ny lag om fiske överlämnades
16.10.2014 till riksdagen av regeringen. Syftet med reformen är
att ordna tillvaratagandet av fiskresurserna på ett sätt
som är mer ekologiskt, ekonomiskt och socialt hållbart än
nu. Lagen ska trygga fiskarnas naturliga livscykel och förökning
genom att göra nödvändiga fiskebegränsningar
och andra åtgärder möjliga. Målet är
att lagen skapar goda förutsättningar för kommersiellt
fiske och fritidsfiske. Den nya lagen avses träda i kraft
vid ingången av år 2016.
I likhet med den gällande lagen om fiske bygger fiskerättssystemet
på fiskerätt som grundar sig på innehav
av ett vattenområde. Enligt 5 § i den
föreslagna lagen tillkommer fiskerätten vattenområdets ägare
som har rätt att bedriva fiske och bestämma om
den om fiskerätten inte har överlåtits
till någon annan eller något annat bestäms
i lagen om fiske.
Vattenområdets ägares fiskerätt är
enligt den föreslagna lagen till innehållet och
omfattningen av den typ som den genom systemet i lagen om fiske
tar form. Ägarens rätt att fiska och bestämma
om den är i likhet med den gällande lagen begränsad
på olika sätt t.ex. genom allmänna fiskerättigheter.
Vidare innehåller den gällande lagen också bestämmelser
som ger rätt att omforma fiskerättens faktiska
innehåll då det är nödvändigt att
begränsa en fiskerätt som omfattas av egendomsskydd
och då det med tanke på de allmänna förutsättningarna
för att begränsa de grundläggande rättigheterna är
möjligt.
Delägarlagens och andra vattenområdesägares
ställning och roll förblir i den föreslagna
lagen således i regel oförändrade. Med
stöd av fiskerätten har ägaren fortfarande
rätt att bestämma om fisket inom sitt vattenområde
bl.a. genom att sälja fisketillstånd, ställa
villkor och begränsningar samt ta ut avgifter för
tillstånden.
Lagförslaget ger närings-, trafik- och miljöcentralerna
möjlighet att begränsa fisket om det i vattenområdet
förekommer en fiskart eller ett fiskbestånd, vars
livskraft eller avkastning har försvagats eller riskerar
att försvagas eller när området är
viktigt för en fiskarts eller ett fiskbestånds
förökning. Behovet av att begränsa fisket regionalt
identifierades klart av de olika beredningsorganen medan arbetet
med att bereda lagen pågick. Variationerna i landets olika
delar när det gäller fiskbestånden, fisket
och naturförhållandena gör att alla regleringsåtgärder
inte behöver göras på lag- och förordningsnivå.
Samtidigt kan innehavare av fiskerätter inte i alla lägen
reglera fisket på grund av att fiskar och fiskarna rör
på sig aktivt och att antalet små ägarenheter är
stort.
När det gäller att bereda regionala regleringsbeslut,
spelar fiskeriområdet och dess plan för utnyttjande
och vård en stor roll trots att det slutliga godkännandet
av regleringsbesluten görs av närings-, trafik-
och miljöcentralen. Med hjälp av planerna för
utnyttjande och vård samt fiskeriområdesarbetet
kan den lokala expertisen vid sidan av forskningsrön användas
som underlag för beslutsfattandet.
Propositionen innehåller också ett förslag
till tillstånd att bedriva kommersiellt fiske som beviljas
av närings-, trafik- och miljöcentralen. Huvudregeln
lyder fortsatt att kommersiellt fiske får bedrivas antingen
med stöd av innehav av fiskerätt, tillstånd
av fiskerättsinnehavaren eller ett arrendeavtal eller med
stöd av en allmän fiskerätt som gäller
i Finlands ekonomiska zon eller allmänna vattenområden.
Den nya tillståndsmöjligheten siktar till att
skapa en tillståndstyp som närmast används
i undantagsfall och som har målet att förbättra
det finska kommersiella fiskets verksamhetsförutsättningar
och tillgången till inhemsk livsmedelsfisk. I bakgrunden
till förslaget till denna bestämmelse finns viktiga
samhällsrelaterade mål som handlar om att trygga
fiskresursernas hållbara avkastning och tillvaratagande samt
genomförandet av planerna för nyttjande och vård
samt som hjälper att åstadkomma en ekologiskt,
ekonomiskt och socialt hållbar användning av fiskresurserna
när fiskebestånden är underutnyttjade.
Grundlagsutskottet har i utlåtandet om propositionen
med förslag till lag om fiske (GrUU 58/2014 rd)
bedömt grundlagsenligheten av regionala tillstånd
att bedriva kommersiellt fiske med tanke på de allmänna
förutsättningarna för att begränsa
de grundläggande rättigheterna. Enligt grundlagsutskottet är
den föreslagna regleringen allt som allt tillräcklig
för att trygga fiskerättsinnehavarnas rättigheter
och att den föreslagna lagen kan behandlas i vanlig lagstiftningsordning. Enligt
utskottet ska jord- och skogsbruksutskottet dock överväga
att ändra regleringen i en mer förpliktande riktning
så att närings-, trafik- och miljöcentralen
måste ändra tillståndsvillkoren eller återkalla
tillståndet när vissa förutsättningar uppfylls.
Om statsskatt bestäms enligt grundlagens 81 § 1
mom. genom lag som ska innehålla bestämmelser
om grunderna för skattskyldigheten och skattens storlek
samt om de skattskyldigas rättsskydd. I 79 § i
lagförslaget finns bestämmelser om att skyldigheten
att betala fiskevårdsavgift till staten ska gälla
alla som bedriver annat fiske än mete eller pilkfiske och
som är 18—64 år gamla. I samma paragraf
ingår också bestämmelser om avgiftens
storlek. Enligt grundlagutskottets utlåtande 29.1.2015
(GrUU 58/2014 rd) fanns det inget att anmärka
på den föreslagna fiskevårdsavgiftens
grundlagsenlighet.
Jord- och skogsbruksministeriet har också målet
att minska byråkratin och det administrativa arbetet kring
ordnandet av fisket. När man inleder arbetet med att verkställa
den nya lagen, utgår man från en enkel administration,
kostnadseffektiva processer och elektroniska kundtjänster.
Helsingfors den 6 februari
2015
Jord- och skogsbruksminister Petteri Orpo