KIRJALLINEN KYSYMYS 1138/2013 vp
KK 1138/2013 vp - Pia Kauma /kok
Tarkistettu versio 2.0
EU-maiden sosiaaliturvan yhdenmukaistuminen
Eduskunnan puhemiehelle
Euroopan unionin lainsäädäntö ulottuu
osittain myös sosiaaliturvan piiriin. Direktiivi, jossa säännellään
muun muassa kolmansien maiden kansalaisten työskentelyä ja
yhdenvertaista kohtelua suhteessa jäsenvaltion omiin kansalaisiin (2011/98/EU)
tulee saattaa voimaan 25.12.2013. Direktiivin tarkoituksena on parantaa
EU/ETA-maiden ulkopuolisten työntekijöiden
oikeuksia sosiaaliturvaan EU-maissa. Suomessa tämä direktiivi
viedään käytäntöön
hallituksen esityksellä HE 139/2013 vp.
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ulkomaalaislakia,
ulkomaalaisrekisteristä annettua lakia, aravarajoituslakia,
vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annettua
lakia, kansanterveyslakia, erikoissairaanhoitolakia, lapsilisälakia
sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annettua lakia.
Euroopan unionin työntekijöiden liikkuvuutta ja
kansalaisten yhdenvertaisuutta on jo aiemmin parannettu takaamalla
kansalaisille työskentelyyn perustuva sosiaaliturva kaikissa
jäsenmaissa. Tavoite työntekijöiden vapaasta
liikkuvuudesta onkin hyvä, ja se kuuluu sisämarkkinoiden peruspilareihin.
Nyt käsittelyssä olevalla direktiivillä ja
hallituksen esityksellä yhdenvertaisen kohtelun vaatimus
ulotetaan kuitenkin myös EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisiin.
STM:n arvion mukaan lyhyellä aikavälillä tai
välittömästi noin 1 500 työntekijää tulee
sen kautta asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin. Näiden
uusien sosiaaliturvan piiriin tulevien henkilöiden osalta
esimerkiksi lapsilisien alustava kustannusarvio on vuositasolla
noin 700 000 euroa ja kotihoidon tuen osalta 400 000
euroa. Julkisen terveydenhuollon menojen arvioidaan kasvavan noin
3,4 miljoonaa euroa. Lopullisia liikkuvuuden aiheuttamia kustannuksia
on hyvin vaikea arvioida.
Sosiaaliturvan ulottaminen EU:n ulkopuolisiin maihin tuo Suomen
kaltaisille, pääosin asumisperusteisen sosiaaliturvan
maille monenlaisia haasteita. Yksi kysymys ovat työttömyysturvan
kustannukset niiden henkilöiden osalta, jotka muuttavat
töiden perässä Suomeen EU:n ulkopuolelta,
mutta jäävätkin työttömiksi
esimerkiksi määräaikaisen työprojektin
jälkeen. Toinen haaste on EU:n jäsenmaiden sosiaaliturvan
harmonisoituminen. On mahdollista, että lisääntyvä yhdenvertaisuus
ja liikkumisen esteiden poistaminen saavat jäsenvaltiot
myös yhdenmukaistamaan sosiaaliturvaansa: mikään
maa ei välttämättä halua ylläpitää keskitasoa
huomattavasti korkeampaa sosiaaliturvaa, jota saavuttaisiin mahdollisesti
muualta väärinkäyttämään.
Joissakin maissa sosiaaliturva on vakuutusperusteinen, joissakin
muissa maissa taas asumisperusteinen. Suomen kaltaisissa asumisperusteisen
sosiaaliturvan maissa edessä saattaa olla merkittävä kustannusten
nousu, mikäli liikkuvuus Euroopan unionin sisällä kasvaa
paljon.
EU:ssa tulee jokaisella maalla olla mahdollisuus valita korkeamman
sosiaaliturvan järjestelmä. Vaikka sosiaaliturvaa
jäsenmaiden välillä yhdenmukaistettaisiin,
tulee tämänkin kehityksen olla hallittua ja koordinoitua,
etteivät minkään yksittäisen
korkean sosiaaliturvan jäsenmaan kansalaiset joudu hallitsemattoman
yhdentymiskehityksen maksumiehiksi. Suomi tarvitsee ulkomaista työvoimaa
monille sellaisille aloille, joille työvoimaa ei omasta
takaa löydy riittävästi. Samoin myös
Suomen kansalaisilla tulee olla mahdollisuus liikkua vapaasti muihin maihin
ja saada silti osakseen riittävä sosiaaliturva.
Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksiin menee kuitenkin jo nykyisellään
lähes puolet esimerkiksi Suomen kuntien budjettivaroista.
Sen vuoksi kaikkeen sosiaaliturvan harmonisointiin EU-maiden kesken,
etenkin silloin, kun sosiaaliturva ulotetaan EU:n ja ETA-maiden
ulkopuolisiin maihin, tulee suhtautua varauksella. Erilaisista vaihtoehdoista
tulee tehdä huolelliset laskelmat. Kun sosiaaliturvamallien
yhteensovittamisesta valmistuu kokonaisuutta tarkasteleva selvitys
ensi keväänä, olisi pitkän aikavälin
näkymien syytä olla nykyistä selvempiä.
Edellä olevan perusteella ja
eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään
viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan
kysymyksen:
Katsooko hallitus, että EU-lainsäädäntö ja
rakenteet johtavat ennen pitkää sosiaaliturvan
yhdenmukaistumiseen jäsenmaissa,
kuinka suuret kustannukset sosiaaliturvan ulottamisesta EU-/ETA-maiden
ulkopuolisiin maihin aiheutuu Suomelle tulevina vuosina ja
ottaako hallitus sosiaali- ja terveysministeriön
työ- ja asumisperusteisen sosiaaliturvan yhteensovittamisselvityksessä huomioon
koko sosiaaliturvajärjestelmän kehityksen myös
pitkällä aikavälillä?
Helsingissä 10 päivänä joulukuuta
2013
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen
27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te,
Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi
kansanedustaja Pia Kauman /kok näin kuuluvan kirjallisen
kysymyksen KK 1138/2013 vp:
Katsooko hallitus, että EU-lainsäädäntö ja
rakenteet johtavat ennen pitkää sosiaaliturvan
yhdenmukaistamiseen jäsenmaissa,
kuinka suuret kustannukset sosiaaliturvan ulottamisesta EU-/ETA-maiden
ulkopuolisiin maihin aiheutuu Suomelle tulevina vuosina ja
ottaako hallitus sosiaali- ja terveysministeriön
työ- ja asumisperusteisen sosiaaliturvan yhteensovittamisselvityksessä huomioon
koko sosiaaliturvajärjestelmän kehityksen myös
pitkällä aikavälillä?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Kysymys liittyy EU:n niin kutsutun yhdistelmälupadirektiivin
toimeenpanon johdosta ajankohtaiseen keskusteluun yhdenvertaisen
kohtelun merkityksestä sosiaaliturvan alalla ja lisääntyvän
velvoittavan sääntelyn vaikutuksista sosiaaliturvaan
pitkällä aikavälillä sekä siitä Suomen kaltaiselle
järjestelmälle aiheutuviin paineisiin.
Euroopan unionissa sosiaaliturvan sisällöstä ja etuuksista
sekä niiden saamisen edellytyksistä päättäminen
kuuluu jäsenvaltion kansalliseen toimivaltaan. Kuitenkin
tätä toimivaltaa käyttäessään jäsenvaltioiden
on noudatettava unionin oikeutta ja erityisesti niitä perustamissopimuksen
määräyksiä, jotka koskevat jokaiselle unionin
kansalaiselle tunnustettua vapautta oleskella ja liikkua unionin
alueella. Työntekijöiden vapaa liikkuvuus, joka
on yksi unionin keskeisistä periaatteista, edellyttää sosiaaliturvajärjestelmien
yhteensovittamista, jotta sosiaaliturvan menettämisen uhka
ei muodostuisi liikkuvuuden esteeksi. Sosiaaliturvan yhteensovittamisesta
säädetään asetuksessa EY N:o
883/2004. Asetuksen soveltamisala on laajennettu asetuksella
EU N:o 1231/ 2010 koskemaan unionin kansalaisten lisäksi
unionin alueella liikkuvia kolmannen valtion kansalaisia.
Sosiaaliturvaa sääntelevät myös
useat direktiivit ja oikeudet ovat täsmentyneet ja laajentuneet ajan
oloon. Tähän on vaikuttanut myös EU tuomioistuimen
oikeuskäytäntö. Kansalaisten vapaan liikkuvuuden
periaate asettaa vaatimuksia sosiaaliturvaoikeuksien myöntämiselle
myös muiden kuin työntekijöiden osalta.
Kysymys ei kuitenkaan ole sosiaaliturvan harmonisoimisesta.
Euroopan unionin tavoite luoda kattava maahanmuuttopolitiikka
ja kolmansista maista tulevien työntekijöiden
maahanpääsyä koskevien menettelyjen yksinkertaistaminen
luovat paineita myös sosiaaliturvaan. Maahanmuuttoa koskevia
direktiivejä ja direktiiviehdotuksia on useita. Yhteistä niille
sosiaaliturvan osalta on, että niissä edellytetään
yhdenvertaisen kohtelun takaamista kyseisen maan omiin kansalaisiin
nähden. Yhdenvertaisen kohtelun tulee toteutua muun ohella
niiden sosiaaliturvan alojen osalta, joista säädetään
sosiaaliturvan yhteensovittamista koskevassa asetuksessa EY N:o
883/2004.
Pian 20-vuotisen Suomen EU-jäsenyyden ajan asumisperusteinen
sosiaaliturva on ollut haasteiden edessä. Järjestelmämme
ei kaikilta osin ole ollut helposti yhteen sovitettavissa unionin
lainsäädäntöön. Unionin
oikeuskäytännössä vahvistunut
yhdenvertaisen kohtelun periaatteen laajeneva tulkinta ja ulottaminen
laajempiin henkilöryhmiin ja samalla sosiaaliturvaoikeuksien
sisällyttäminen muun muassa maahanmuuttoa koskeviin
direktiiveihin luovat paineita Suomen lisäksi myös
muille EU:n jäsenvaltioille. Tästä on osoituksena
eräissä jäsenvaltiossa parhaillaan käynnissä oleva
laaja keskustelu liikkuvuuden vaikutuksista ja sen aiheuttamista
paineista sosiaaliturvan rahoitukselliselle kestävyydelle. Onko
seurauksena jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmien
yhdenmukaistuminen ja missä määrin näin
tapahtuisi, on äärimmäisen vaikea arvioida.
Järjestelmien harmonisointi ei ainakaan ole EU:n asialistalla.
Liikkuvuus ja maahanmuutto ovat lisääntyneet
ja lisääntyvät jatkossakin, jonkin verran myös
Suomessa. Liikkuvuuteen ja muuttohalukkuuteen vaikuttavat yhteiskunnalliset,
poliittiset ja taloudelliset tekijä sekä erityisesti
työllisyystilanne. Kulttuuriset, historialliset, kielelliset, maantieteelliset
ja ilmastollisetkin tekijät vaikuttavat myös osaltaan
maiden väliseen muuttoliikkeeseen. Muuttoliikkeen Suomeen
maahanmuuttodirektiivien seurauksena ei jatkossakaan oleteta kasvavan
erityisen voimakkaasti. Näin myös kustannusvaikutukset
sosiaaliturvaan ovat maltilliset. Tämän hetken
arvion mukaan lisäkustannuksia sosiaaliturvajärjestelmään
aiheutuu vuoden 2016 puolivälistä muun muassa
ns. kausidirektiivin voimaantultua vuositasolla noin 3—5 miljoonaa
euroa.
Edellä mainittuun eräissä jäsenvaltiossa
käynnissä olevaan keskusteluun liittyvät
myös sosiaali- ja terveysministeriön tekemät
kattavat selvitykset maahanmuuton ja maastamuuton vaikutuksista
sosiaaliturvaan sekä niin sanotun Solmu IV-työryhmän
tekemät ehdotukset. Jo tehdyn selvitystyön lisäksi
tarkoituksena on kevään 2014 toteuttaa kokonaisselvitys
Suomen asumisperusteisesta sosiaaliturvajärjestelmästä ja
sen yhteensopivuus EU-lainsäädännön
kanssa. Tavoitteena on määritellä, millä edellytyksillä pitkällä aikavälillä voidaan
kestävällä tavalla toteuttaa Suomeen
ja Suomesta muuttavien oikeus sosiaaliturvaan. Kokonaisselvityksen
valmistuttua hallitus harkitsee mihin mahdollisiin toimenpiteisiin
selvitys antaa aihetta.
Helsingissä 20 päivänä joulukuuta
2013
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko
Till
riksdagens talman
I det syfte som anges i 27 § i
riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister
som saken gäller översänt följande
skriftliga spörsmål SS 1138/2013 rd undertecknat
av riksdagsledamot Pia Kauma /saml:
Anser regeringen att EU-lagstiftningen och EU:s strukturer
i det långa loppet skapar enhetlighet i den sociala tryggheten
i medlemsländerna,
hur stora blir kostnaderna för Finland under de
kommande åren, om den sociala tryggheten utsträcks
till länder som inte hör till EU/EES
och
kommer regeringen att beakta utvecklingen av hela det sociala
trygghetssystemet också på lång sikt
i social- och hälsovårdsministeriets utredning
om samordningen av den arbets- och bosättningsbaserade
sociala tryggheten?
Som svar på detta spörsmål
anför jag följande:
Spörsmålet anknyter till den diskussion om
likabehandling på den sociala trygghetens område som
aktualiserats på grund av genomförandet av EU:s
så kallade direktiv om kombinerat tillstånd och
till de långtidseffekter som den tilltagande förpliktande
regleringen har på den sociala tryggheten samt till det
tryck som detta har på den typen av system som vi har i
Finland.
Inom Europeiska unionen hör besluten om innehållet
i den sociala tryggheten och de förmåner som ingår
i den samt kriterierna för beviljandet av förmånerna
till medlemsstaternas nationella behörighet. När
behörigheten utövas ska medlemsstaterna dock iaktta
unionens rättigheter och framför allt de bestämmelser
i fördraget som gäller varje unionsinvånares
rätt att fritt vistas och röra sig på unionens
område. Rätten till fri rörlighet för
arbetstagare, som är en av unionens mest centrala principer,
förutsätter att de sociala trygghetssystemen samordnas,
så att risken för att arbetstagare ska gå miste
om sin sociala trygghet inte blir ett hinder för rörligheten.
Samordningen av de sociala trygghetssystemen regleras i förordning
EG nr 883/2004. Förordningens tillämpningsområde
har utvidgats med förordning EU nr 1231/2010 till
att utöver unionsmedborgare gälla också medborgare
i tredje land som rör sig på unionens område.
Den sociala tryggheten regleras även av flera direktiv,
och med tiden har rättigheterna preciserats och utvidgats.
Också EU-domstolens rättspraxis har påverkat
detta. Principen om fri rörlighet för medborgarna
ställer krav på kriterierna för beviljandet
av sociala trygghetsförmåner även när
det gäller andra än arbetstagare. Det är dock
inte fråga om en harmonisering av den sociala tryggheten.
Europeiska unionens mål att skapa en heltäckande
invandrarpolitik och förenkla inreseförfarandena
för arbetstagare från tredje land sätter en
press också på den sociala tryggheten. Det finns
många direktiv och förslag till direktiv om invandring.
I fråga om den sociala tryggheten är den gemensamma
nämnaren för direktiven och förslagen
att de förutsätter garantier för likabehandling
gentemot medborgarna i landet i fråga. Likabehandling ska
gälla bland annat på de sociala trygghetsområden
som regleras i förordning EG nr 883/2004 om samordning
av de sociala trygghetssystemen.
Under de snart 20 år som Finland varit medlem i EU
har den bosättningsbaserade sociala tryggheten stått
inför utmaningar. Vårt system har inte i alla
avseenden varit lätt att anpassa till unionens lagstiftning.
Tolkningen av principen om likabehandling har fått en vidare
tolkning som vuxit allt starkare inom unionens rättspraxis och
utsträckts till allt bredare grupper av personer samtidigt
som de sociala trygghetsförmånerna införlivats
med bland annat direktiven om invandring, vilket har satt stor press
på såväl Finland som andra medlemsstater
i EU. Ett uttryck för detta är en pågående
bred debatt i vissa medlemsstater om följderna av rörligheten
och den press som det sätter på den finansiella
hållbarheten när det gäller den sociala
tryggheten. Det är ytterst svårt att bedöma
om följden blir att medlemsstaternas sociala trygghetssystem
förenhetligas och i vilken utsträckning detta
kommer att ske. En harmonisering av systemen finns dock inte på EU:s
dagordning.
Rörligheten och invandringen har ökat och fortsätter
i någon mån att öka också i
Finland. Samhälleliga, politiska och ekonomiska faktorer och
i synnerhet sysselsättningsläget påverkar
rörligheten och viljan att flytta. Också kulturella, historiska,
språkliga, geografiska liksom klimatmässiga faktorer
påverkar migrationen mellan länderna. Direktiven
om invandring förväntas inte heller framöver
i någon större utsträckning öka
inflyttningen till Finland. Således kommer också kostnadseffekterna
för den sociala trygghetens del att hålla sig
på en måttfull nivå. Bland annat det
s.k. säsongsdirektivet, som träder i kraft i mitten
av 2016, kommer enligt en aktuell bedömning att medföra
omkring 3—5 miljoner euro per år i extra kostnader
för det sociala trygghetssystemet.
Den ovan nämnda debatten som pågår
i vissa medlemsstater berörs också av de heltäckande
utredningar om in- och utvandringens effekter på den sociala
tryggheten som genomförts av social- och hälsovårdsministeriet
och av förslagen från den så kallade
Solmu IV-arbetsgruppen. Utöver de utredningar som redan
har gjorts har man som mål att under våren 2014
genomföra en samlad utredning av det bosättningsbaserade
sociala trygghetssystemet i Finland och dess förenlighet med
EU:s lagstiftning. Avsikten är att fastställa hur
man långsiktigt och hållbart kan tillgodose rätten
till social trygghet för dem som flyttar till eller från
Finland. När utredningen är klar kommer regeringen
att diskutera eventuella åtgärder som utredningen
ger anledning till.
Helsingfors den 20 december
2013
Social- och hälsovårdsminister Paula Risikko