Valviralla on lain mukaan (laki sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirastosta 669/2008) oikeus
saada tehtäviensä suorittamiseksi tarpeelliset
tiedot ja selvitykset silloinkin, kun on kyse salassa pidettävistä tiedoista.
Lisäksi esim. viranomainen, Kansaneläkelaitos
ja apteekki voivat salassapitosäännösten
estämättä ilmoittaa Valviralle seikasta,
joka voi vaarantaa asiakas- tai potilasturvallisuutta (6 §).
Kilpirauhasen hoidosta nousseen kiistan yhteydessä useat
lääkärit ovat kannelleet kollegoistaan
Valviraan, ja Valvira on asian selvittämiseksi käyttänyt
tiedonsaantioikeuttaan hyvinkin laajasti. Valvira on pyytänyt
useilta eri lääkäreiltä ja apteekeilta
yli sadan potilaan asiakirjat, vaikka potilaat ovat olleet hyvässä hoidossa
eikä potilasturvallisuus ole vaarantunut. Myös
Helsingin hallinto-oikeus on kahdessa päätöksessään
todennut, että hoitava lääkäri
on toiminut asianmukaisesti ja vaarantamatta potilasturvallisuutta (päätökset
14.1.2014 ja 19.12.2014).
Valviran laaja tiedonsaantioikeus näyttääkin nyt
ongelmalliselta erityisesti, kun sitä punnitaan suhteessa
yksityisyyden suojaan. Suomen perustuslain 10 §:n
1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia
ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta on säädetty
lailla. Salassa pidettäviä ovat mm. asiakirjat,
jotka sisältävät tietoja henkilön
terveydentilasta (julkisuuslaki 24 §, 1 mom. 25).
Viranomainen voi luovuttaa terveydentilaa koskevia asiakirjoja toiselle
viranomaiselle vain, jos siitä on lailla erikseen säädetty,
kuten Valviran kohdalla on.
Poliisin tiedonsaantioikeus on määritelty
samalla tavoin väljästi kuin Valvirankin tiedonsaantioikeus: "Poliisilla
on oikeus saada viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitamaan
asetetulta yhteisöltä virkatehtävän
suorittamiseksi tarpeelliset tiedot ja asiakirjat maksutta ja salassapitovelvollisuuden
estämättä, jollei sellaisen tiedon tai
asiakirjan antamista poliisille tai tietojen käyttöä todisteena
ole laissa kielletty tai rajoitettu." (Poliisilaki 35 §,
1 mom.)
Korkein hallinto-oikeus on todennut (KHO:2010:42), että poliisin
väljästi määritelty tiedonsaantioikeus
(poliisilaki 35 §, 1 mom.) ei oikeuta poliisia saamaan
mitä tahansa tietoja. KHO:n mukaan poliisilla oli kuitenkin
oikeus saada murharikostutkintaa varten Kelalta tietoja henkilöiden
lääkeostoista. Kela ei ollut antanut näitä tietoja,
vedoten sairausvakuutuslain 19 luvun 8 pykälään
(sen mukaan Kela voi luovuttaa rikostutkintaa ja syytteillepanoa
varten tiettyjä salassa pidettäviä tietoja,
mutta ei "terveydentilaa koskevia tietoja tai tietoja,
jotka on tarkoitettu kuvaamaan henkilön sosiaalihuollon
tarpeen perusteita").
KHO:n päätöksen yhtenä keskeisenä perusteena
oli se, että poliisi olisi voinut saada vastaavat tiedot
myös apteekista. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun
23 §:n 1 momentin mukaan esim. virkamies, lääkäri,
apteekkari tai kätilö eivät saa oikeudessa
todistaa asioista, jotka on määrätty
salassa pidettäviksi. Lääkäri,
apteekkari tai kätilö voidaan kuitenkin velvoittaa
todistamaan asiassa siinä tapauksessa, että virallinen
syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta
saattaa seurata vankeutta 6 vuotta tai ankarampi rangaistus (myös
tällaisen rikoksen yrityksestä tai osallisuudesta
siihen). (23 §, 3 mom.) (Edellä sanottu
koskee myös todistamista esitutkinnan aikana.)
KHO:n päätöksen perusteena on myös
se, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 § ei
ole tarkoitettu kokonaan estämään poliisin
tiedonsaantioikeutta virkasalaisuuksissa. Muutoinhan kyseinen pykälä kumoaisi
poliisilain 35 §:n 1 momentin mukaisen tiedonsaantioikeuden
aina, kun kyseessä on viranomaisen salassa pitämä tieto.
KHO viittaa päätöksessään
myös poliisilain perusteluihin (HE 57/1994
vp). Perusteluissa todetaan: "On yhteiskunnan
perusetujen mukaista, ettei turvallisuustyöhön
liittyvää viranomaisten välistä tietojenvaihtoa
rajoiteta aiheettomasti. Toisaalta on vaadittava, että viranomaisten
välinen tietojenvaihto on siten rajattua, ettei sillä tarpeettomasti
puututa kansalaisten yksityisyyteen." Edelleen todetaan: "…poliisin
tiedonhankinnan tarpeellisuus on harkittava sitä silmällä pitäen,
ettei esimerkiksi sosiaali- ja terveysviranomaisia velvoiteta luovuttamaan
tietojaan niin yleisesti, että yleisön luottamus
näihin viranomaisiin vaarantuisi."
Lisäksi KHO viittaa hallintovaliokunnan mietintöön
(HaVM 20/1994 vp), jossa todetaan: "Valiokunta
edellyttää hallituksen ryhtyvän pikaisesti
toimenpiteisiin julkisuus- ja salassapitosäännösten
uudistamiseksi, jolloin määritellään
kokonaistarkastelun perusteella kriteerit viranomaisten oikeudelle
saada tietoja toisilta viranomaisilta ja muilta tahoilta ottaen
samalla huomioon yksityisyyden suojaan liittyvät kysymykset
sekä keinot tiedon luovuttamiseen ja salassapitoon liittyvien
kolliisiotilanteiden ratkaisemiseen."
Edellä kuvatun perusteella on ilmeistä, että Valvira
käyttää kilpirauhasen hoitokiistassa
tiedonsaantioikeuttaan laajemmin kuin mihin poliisi on KHO:n päätöksen
(2010:42) mukaisesti oikeutettu. Poliisi oli oikeutettu saamaan
lain tarkoin suojaamia henkilön terveydentilaa koskevia tietoja,
kun kyseessä oli murharikostutkinta (vrt. oikeudenkäymiskaari
17 luvun 23 §:n maininta todistamisvelvollisuudesta,
milloin kyseessä rikos, josta voi seurata vankeutta 6 vuotta
tai ankarampi rangaistus). Tässä tapauksessa julkinen intressi
oli riittävän iso ohittaakseen yksityisyyden suojan.
Valviralle ei ole oikeuskäytännön
kautta muodostunut vastaavaa rajaa tiedonsaantioikeudelle. Kilpirauhaskiistassa
Valvira on pyytänyt yli sadan potilaan asiakirjat, kun
on kyse potilasturvallisuuden mahdollisesta vaarantumisesta — huomattavasti
lievemmästä rikkomusepäilystä kuin em.
poliisin tutkima murha. Eikä potilasturvallisuus edes ole
vaarantunut, minkä Helsingin hallinto-oikeus on jo kahdessa
päätöksessään todennut.
Näyttääkin siltä, että Valvira
on rikkonut perustuslain potilaille takaamaa yksityisyyden suojaa
ilman riittävää julkista intressiä ja
on näin ollen puuttunut tarpeettomasti kansalaisten yksityisyyteen.
Iso osa potilasasiakirjoista on hankittu potilaiden tietämättä,
ja kuten edellä totesin, asiakirjoja on hankittu, vaikka
potilaiden hoidossa ei ole tapahtunut minkäänlaista
vahinkoa. Lisäksi kymmenet Valviran toimista tietoiset
potilaat ovat kirjallisesti kieltäneet tietojensa luovuttamisen Valviralle.
Valvira ei kuitenkaan välitä näistä kielloista
eikä Helsingin hallinto-oikeuden päätöksistä,
vaan jatkaa edelleen potilasasiakirjojen hankkimista ja tarpeetonta
puuttumista kansalaisten yksityisyyteen. Potilaat ovatkin tyytymättömiä Valviran
toimiin, ja kaiken kaikkiaan kilpirauhaskiista on vaarantanut jo
tuhansien potilaiden luottamuksen Valviraan viranomaisena.
Mielestäni Valviran toiminnasta kilpirauhaskiistassa
tulisi saada oikeusministerin kanta. Valviran toiminnan oikeellisuutta
punnittaessa on kuultava sellaisia jäävittömiä tahoja,
jotka ovat perehtyneet salassapitovelvollisuuden juridiikkaan.