KIRJALLINEN KYSYMYS 1227/2013 vp

KK 1227/2013 vp - Anneli Kiljunen /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Osakaskuntien oikeudet kalastuslain uudistuksessa

Eduskunnan puhemiehelle

Valmisteilla olevan kalastuslain yhtenä tavoitteena on ammattikalastajien toimintaedellytysten parantaminen. Tavoitteeseen pyritään muun muassa määrittelemällä kalatalousalueiden käyttö- ja hoito-suunnitelmissa kaupalliseen kalastukseen erityisen hyvin soveltuvat alueet, joita koskevia kalastuslupia ja kalastusoikeuksien vuokrasopimuksia kalavesien omistajat sitoutuisivat tekemään alueen kaupallisten kalastajien kanssa.

Kuitenkin lakiluonnoksen 13 §:n mukaan viime kädessä kaupallisilla kalastajilla olisi mahdollisuus saada lupa kalavesien omistajien sijaan ELY-keskukselta.

Tämä mahdollisuus on herättänyt paljon kysymyksiä ja epätietoisuutta monien osakaskuntien jäsenten keskuudessa. Noudattaako esitys perustuslain 15 §:ää, jonka mukaan jokaisen omaisuus on suojattu? Lain perusteluissakin todetaan, että kalastusoikeus on lähtökohtaisesti vesialueen omistajalle kuuluva omaisuudensuojaa nauttiva etuus, joten esitettävän lupajärjestelmän hyväksyttävyys on perustuslain 15 §:n näkökulmasta keskeinen kysymys.

Toisaalta lakiin on esitetty myös säännöstä, jossa vesialueen omistaja voitaisiin velvoittaa määräajassa suorittamaan käyttö- ja hoitosuunnitelman tarkoituksen toteutumisen kannalta keskeiset kalakantojen hoitotoimenpiteet uhalla, että ne teetetään viranomaisen toimesta omistajan kustannuksella. On ymmärrettävää, että tällaiset säännökset herättävät epäilyjä ja epäoikeudenmukaisuuden kokemusta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten kalastuslaki turvaa osakaskuntien perustuslailliset oikeudet, jos ELY-keskus voi päättää kalastusoikeudesta ja

mikä on osakaskuntien asema ja rooli, jos niille jää vain velvoitteita, kuten kalojen istutus, kasvatus ja vesistön hoitosuunnitelmien laatiminen?

Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2014

  • Anneli Kiljunen /sd

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Anneli Kiljusen /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1227/2013 vp:

Miten kalastuslaki turvaa osakaskuntien perustuslailliset oikeudet, jos ELY-keskus voi päättää kalastusoikeudesta ja

mikä on osakaskuntien asema ja rooli, jos niille jää vain velvoitteita, kuten kalojen istutus, kasvatus ja vesistön hoitosuunnitelmien laatiminen?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Esitetty luonnos kalastuslaiksi turvaa osakaskuntien ja muiden kalastusoikeuden haltijoiden perustuslailliset oikeudet mahdollistamalla omaisuuden käyttöön ulottuvat rajoitukset vain sellaisissa tilanteissa, joissa rajoituksille on olemassa perustuslain näkökulmasta riittävät perusteet. Koska lakiehdotuksessa esitetty ELY-keskuksen valtuus myöntää kaupalliselle kalastajalle alueellinen lupa ei rinnastu omaisuuden pakkolunastukseen tulee perustuslain 15 §:n mukaisen omaisuuden suojan rajoittamista arvioida eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä muotoutuneiden perusoikeuksien yleisten rajoittamisedellytysten kautta.

Kysymyksessä esiin tuotu kaupallisten kalastajien alueellinen lupa merkitsisi kalastusoikeuden haltijan omaisuuden käytön rajoittamista samassa suhteessa kuin oikeutta luvan nojalla myönnetään kaupallisen kalastajan käyttöön. Rajoituksen peruste ja ELY-keskuksen toimivallan rajat olisi esityksessä lain tasolla täsmällisesti ja tarkkarajaisesti säännelty. Ehdotetussa 13 §:ssä esitetyt luvanmyöntämisedellytykset ovat tiukat ja niiden tulee kaikkien täyttyä, jotta lupa voidaan myöntää. Laissa säädettäisiin viranomaisen velvollisuudesta määrätä luvalle ehtoja sekä kaupallisen kalastajan velvollisuudesta maksaa kalastusoikeuden haltijoille käypiin hintoihin perustuva kohtuullinen korvaus vesialueen käyttämisestä.

Esitysluonnoksessa luvan myöntäminen on sidottu kalavarojen kestävän tuoton varmistamiseen ja käyttö- ja hoitosuunnitelman tavoitteiden toteuttamiseen. Lupa olisi tarkoitettu viimesijaiseksi keinoksi päästä kalastamaan alihyödynnettyjä kalavaroja ja osaltaan edistämään pyrkimystä kalavarojen ekologisesti, sosiaalisesti sekä taloudellisesti kestävään käyttöön. Lupia voidaan siten myöntää vain alueille, joiden kalakannat kestävät niiden taloudellisen hyödyntämisen ja jotka on käyttö- ja hoitosuunnitelmassa määritelty tähän tarkoitukseen hyvin soveltuviksi. Vesialueen omistajat voisivat käyttö- ja hoitosuunnitelmaprosessiin osallistumalla vaikuttaa omalta osaltaan kaupalliseen kalastukseen soveltuvien alueiden määrittämiseen.

Esitysluonnokseen sisältyvällä kaupallisten kalastajien alueellisella luvalla pyritään lisäksi edistämään suomalaisen kaupallisen kalastuksen toimintaedellytyksiä ja kotimaisen kalan saantia elintarvikkeeksi. Lupajärjestelmän synnyttämällä omaisuudenkäytön rajoituksella on siten yleisesti hyväksyttävät perusteet. Kaupallisen kalastuksen aiheuttaman kalastuspaineen tasaisemman jakautumisen kautta rajoituksella olisi lisäksi vesialueen omistajien yhdenvertaisuutta edistävä vaikutus. Kalastusoikeuksien haltijoiden perustuslaillisia oikeuksia turvattaisiin myös noudattamalla lupamenettelyssä hallintolakia ja hyvän hallinnon vaatimuksia sekä lupapäätökseen liittyvällä muutoksenhakuoikeudella.

Kalastuslakiluonnoksessa kalastusoikeuden sisältö säilyisi lähtökohdiltaan muuttumattomana. Myös osakaskuntien ja muiden vesialueen omistajien asema ja rooli säilyisivät ehdotetussa laissa pääosin ennallaan. Kalastusoikeutensa nojalla omistajalla olisi edelleen oikeus määrätä kalastuksesta vesialueellaan muun muassa myöntämällä kalastuslupia, asettamalla lupaehtoja ja rajoituksia myöntämänsä luvan nojalla tapahtuvalle kalastukselle sekä perimällä maksun myöntämistään luvista. Näin ollen osakaskunnat olisivat jatkossakin keskeisessä asemassa kalastuksen järjestämisessä. Kalastuslakiluonnoksen 41 §:n mukaan kalastus on järjestettävä käyttö- ja hoito-suunnitelman sekä lain 1 §:n tavoitteiden mukaisesti. Kalastuksen järjestämisestä vastaa kalastusoikeuden haltija. Myös voimassa olevassa kalastuslaissa velvollisuus kalastuksen ja kalakannan hoitoon kuuluu 2 §:n mukaisesti kalastusoikeuden haltijalle. Omistajan velvollisuus kalakantojen hoitoon ei siten lainuudistuksen myötä olennaisesti muuttuisi.

Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 2014

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen

Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1227/2013 rd undertecknat av riksdagsledamot Anneli Kiljunen /sd:

Hur tryggar lagen om fiske delägarlagens grundlagsfästa rättigheter, om NTM-centralen får bestämma om fiskerätten, och

vilken är delägarlagens ställning och roll, om de bara har skyldigheter såsom att plantera ut och odla fisk och att utarbeta vårdplaner för sina vattenområden?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Det föreslagna utkastet till lag om fiske tryggar delägarlagens och övriga fiskerättsinnehavares grundlagsfästa rättigheter genom att möjliggöra begränsningar som ingriper i användningen av egendom bara i situationer där det finns tillräckliga grunder för begränsningarna i ett konstitutionellt perspektiv. Eftersom den behörighet att bevilja kommersiella fiskare regionala fisketillstånd som NTM-centralen ska få enligt lagförslaget inte är jämförbar med tvångsinlösen, ska begränsningen av skyddet för äganderätten enligt 15 § i grundlagen bedömas enligt de allmänna villkor för att begränsa grundläggande rättigheter som har tagit form genom grundlagsutskottets utlåtandepraxis.

De regionala fisketillstånd för kommersiella fiskare som tas upp i spörsmålet innebär att fiskerättsinnehavarens rätt att använda sin egendom begränsas i samma proportion som denna rätt genom tillstånd ställs till en kommersiell fiskares förfogande. Grunden för begränsningen och gränserna för NTM-centralens behörighet anges i den föreslagna lagen såväl precist som och med klar avgränsning. De villkor för beviljande av fisketillstånd som anges i 13 § i den föreslagna lagen är strikta, och samtliga villkor måste vara uppfyllda för att ett tillstånd ska kunna beviljas. I lagen ska det enligt förslaget föreskrivas om myndighetens skyldighet att fastställa villkor för tillståndet och om fiskarens skyldighet att betala innehavarna av fiskerätten en skälig ersättning för användningen av vattenområdet. Ersättningen ska grunda sig på gängse pris.

I propositionsutkastet knyts beviljandet av tillstånd till säkerställandet av en hållbar avkastning av fiskresurserna och uppfyllandet av målen i planen för nyttjande och vård. Tillståndet är avsett som en sistahandsåtgärd för att ta i bruk fiskresurser som används för lite och på så sätt främja strävandena att uppnå en ekologiskt, socialt och ekonomiskt uthållig användning av fiskresurserna. Tillstånd kan därför beviljas bara för områden där fiskstammarna har tillräcklig bärkraft för ett ekonomiskt nyttjande och som i planen för nyttjande och vård har fastställts som lämpliga för detta ändamål. Enligt lagförslaget kan vattenområdets ägare utöva inflytande över vilka områden som fastställs som lämpliga för kommersiellt fiske genom att delta i nyttjande- och vårdplansprocessen.

Genom det regionala fisketillstånd för kommersiella fiskare som ingår i propositionsutkastet strävar man dessutom efter att förbättra verksamhetsbetingelserna för det kommersiella fisket i Finland samt tillgången på inhemsk matfisk. Den begränsning i användningen av egendom som tillståndssystemet medför har därför allmänt godtagbara grunder. Tack vare att den belastning av fiskresurserna som det kommersiella fisket orsakar fördelas jämnare, ökar begränsningen dessutom jämlikheten mellan ägarna till ett vattenområde. Fiskerättsinnehavarnas grundlagsfästa rättigheter tryggas även genom att förvaltningslagen och kraven om god förvaltning tillämpas på tillståndsförfarandet och genom rätten att överklaga tillståndsbeslut.

I utkastet till ny lag om fiske förblir innehållet i fiskerätten oförändrat i fråga om grundprinciperna. Också delägarlagens och övriga vattenområdesägares ställning och roll förblir i den föreslagna lagen i huvudsak oförändrade. På grund av sin fiskerätt ska ägaren fortfarande ha rätt att bestämma om fisket i sitt vattenområde bland annat genom att bevilja fisketillstånd och fastställa tillståndsvillkor och begränsningar för det fiske som bedrivs med stöd av tillstånden och genom att ta ut en avgift för tillstånden. Därför kommer delägarlagen enligt förslaget även i fortsättningen att ha en central ställning när fisket ordnas. Enligt 41 § i utkastet till lag om fiske ska fisket ordnas i enlighet med planen för nyttjande och vård samt de mål som anges i 1 § i lagen. Fisket ska ordnas av innehavaren av fiskerätten. Även enligt gällande lag om fiske är det innehavaren av fiskerätten som är skyldig att ordna fisket och vården av fiskbeståndet (2 §). Ägarens skyldighet att ordna vården av fiskstammarna ändras därför inte väsentligt i och med lagreformen.

Helsingfors den 11 februari 2014

Jord- och skogsbruksminister Jari Koskinen