KIRJALLINEN KYSYMYS 363/2011 vp
KK 363/2011 vp - Pia Kauma /kok
Tarkistettu versio 2.0
Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön
rangaistukset
Eduskunnan puhemiehelle
Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annetut rangaistukset
eivät ole linjassa kansalaisten oikeuskäsityksen
kanssa. Lapsen mahdollisuudet puolustautua hyväksikäytöltä ovat
erittäin huonot. Hyväksikäyttö nuorella
iällä johtaa usein vakaviin traumoihin ja psykosomaattisiin
oireisiin. Uhrin kokemat kärsimykset aiheuttavat merkittäviä esteitä sosiaaliselle
ja henkiselle kehitykselle. Vaikeimpia tapauksia ovat perheiden
sisällä tapahtuneet hyväksikäytöt.
Suomalaisille 15—16-vuotiaille nuorille tehdyn kyselyn
mukaan 1—3 % pojista ja 5—7 % tytöistä oli
joutunut fyysistä kontaktia sisältävän hyväksikäytön
uhriksi. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on
sekä laajuudeltaan että ennen kaikkea uhrin kokemalta
voimakkuudeltaan merkittävä yhteiskunnallinen
ongelma.
Pedofilia on tutkimusten mukaan pitkäaikainen krooninen
sairaus, joka vaatii hoitoa ja rikokseen syyllistyneiden pitkäaikaista
seurantaa. Pedofiilien kuntoutukseen panostetaan liian vähän.
Hoito-ohjelmia on nykyisellään mahdotonta suorittaa
riittävän pitkän aikaa tuomioiden lyhyen
ajan vuoksi. Hyväksikäyttäjä saattaa
nykyisen lainsäädännön puitteissa
selvitä teostaan neljän kuukauden vankeustuomiolla.
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että eri rikoksista
tuomittavien rangaistusten keskinäistä suhdetta
on syytä tarkastella oikeudenmukaisuusnäkökulmasta.
Kansalaisten usko oikeudenmukaiseen järjestelmään
on koetuksella tiedotusvälineiden jatkuvasti vertaillessa
eri rikoksista annettujen tuomioiden ankarvuutta. Hallitusohjelmaan
on kirjattu myös seuraavaa: "Väkivallanvastaisessa
työssä painopisteiksi nostetaan vakavien väkivaltarikosten
ja nuorten väkivaltaisuuden vähentäminen,
haavoittuviin ryhmiin, kuten vanhuksiin ja maahanmuuttajanaisiin,
lapsiin tai vammaisiin kohdistuvan väkivallan parempi tunnistaminen
ja väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisy".
Hallitusohjelman kirjauksien, yleisen oikeustajun, rikosten
uhrien ja pedofiilien hoidon kannalta olisi hyvin toivottavaa, että lasten
seksuaalisesta hyväksikäytöstä saatujen
rangaistuksien alarajaa nostettaisiin huomattavasti nykyisestä neljästä kuukaudesta.
Rikoslakiin tehtiin muutoksia, jotka tulivat voimaan 1.6.2011. Muutokset
olivat oikeansuuntaisia, mutta vähimmäisrangaistus
jäi liian alhaiseksi sekä lapsen seksuaalisen
hyväksikäytön että törkeän
lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta.
Tästä asiasta on laaja yksimielisyys läpi
kansan. Oikeustajun kannalta ei ole hyväksyttävää,
että lapsen hyväksikäyttötuomiot
ovat lievemmät kuin raiskauksista määrätyt
tuomiot.
Edellä olevan perusteella ja
eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään
viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan
kysymyksen:
Mitä hallitus aikoo tehdä koventaakseen
hyväksikäyttäjien tuomioita ja
miten hyväksikäyttäjät
saadaan riittävän pitkäaikaiseen hoitoon?
Helsingissä 1 päivänä joulukuuta
2011
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen
27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te,
Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi
kansanedustaja Pia Kauman /kok näin kuuluvan kirjallisen
kysymyksen KK 363/2011 vp:
Mitä hallitus aikoo tehdä koventaakseen
hyväksikäyttäjien tuomioita ja
miten hyväksikäyttäjät
saadaan riittävän pitkäaikaiseen hoitoon?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja
törkeästä lapsen seksuaalisesta
hyväksikäytöstä voidaan rikoslain
(39/1889) 20 luvun 6 ja 7 §:n nojalla
tuomita ankaria rangaistuksia. Säädetyt enimmäisrangaistukset
ovat neljä vuotta vankeutta ja kymmenen vuotta
vankeutta.
Oikeusministeriön tehtävänä on
seurata rikoslainsäädännön toimivuutta.
Jos esimerkiksi rangaistuskäytännön vääristymien
vuoksi havaitaan muutostarpeita, lainsäädäntötoimenpiteisiin
ryhdytään. Näin on tehty myös
nyt kysymyksessä olevien hyväksikäyttörikosten
osalta. Kesäkuun 2011 alussa tuli voimaan suuri joukko
lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevia lainsäädäntömuutoksia.
Siinä yhteydessä lapsen seksuaalisen
hyväksikäytön vähimmäisrangaistus korotettiin
neljästätoista päivästä neljään
kuukauteen vankeutta. Lisäksi pykäliin tehtyjen muutosten
perusteella sukupuoliyhteyden sisältävä hyväksikäyttörikos
katsotaan nyt lähtökohtaisesti törkeäksi
lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi,
jonka vähimmäisrangaistus on yksi vuosi vankeutta.
Yksittäisistä tuomioistuinratkaisuista ei
saa kuvaa rangaistuskäytännön suurista
linjoista ja siitä, minkälaisia rangaistuksia
minkä tyyppisistä hyväksikäyttörikoksista
tuomitaan. Lainsäädäntömuutosten
taustalla olikin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen perusteellinen
selvitys lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten
rangaistuskäytännöstä.
Sukupuoliyhteyden sisältäviä tekoja
koskevan muutoksen arvioidaan, paitsi luonnollisesti pidentävän
rangaistusten kestoa, myös lisäävän päivittäistä vankilukua
120 vangilla. Tämä muutos ilmenee vasta, kun uuden
lain voimaan ollessa tehtyjä rikoksia tulee käsiteltäväksi.
Muutetut säännökset ovat olleet voimassa
niin vähän aikaa, että niiden soveltamiskäytännöstä ei
vielä voi olla tietoja.
Lapsiin kohdistuvia hyväksikäyttörikoksia
ja ennen kaikkea niiden vähimmäisrangaistuksia tarkasteltaessa
on hyvä pitää mielessä se, että tekojen
kirjo on laaja. Rikos ei välttämättä edellytä fyysistä kanssakäymistä lapsen
kanssa, myös seksuaalisväritteinen keskustelu
lapsen kanssa on lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.
Toista ääripäätä edustavaa
tekotapaa eli sukupuoliyhteyttä koskeva merkittävä lainsäädäntömuutos
on siis juuri tehty.
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja
törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ovat
rikoksia, joiden tekemisessä ei edellytetä minkään
paheksuttavan keinon (esimerkiksi väkivalta, uhkaaminen
tai puolustuskyvyttömän tilan hyödyntäminen)
käyttämistä. Jos tällaisia keinoja
käytetään, rikoksentekijä syyllistyy
hyväksikäyttörikoksen lisäksi
muuhun lapseen kohdistuvaan seksuaalirikokseen, esimerkiksi raiskaukseen.
Useiden rikosten tilanteissa vähimmäisrangaistus
nousee siis käytännössä aikaisemmin
mainittuja korkeammalle. Lapsi voidaan katsoa puolustuskyvyltään
aikuista heikommaksi, mikä madaltaa raiskaussäännösten
soveltamista heidän kohdallaan. Lisäksi lapsiin
kohdistuvat raiskaukset katsotaan aikuisiin kohdistuvia raiskauksia
useammin törkeiksi raiskauksiksi.
Rangaistuskäytännön oikeellisuuden
arvioinnissa onkin otettava huomioon laajempi kokonaisuus, tässä tapauksessa
seksuaalirikossäännösten muodostama kokonaisuus,
ja ylipäänsä suomalaisen seuraamusjärjestelmän
ominaispiirteet. Tämä arviointi tehtiin viime
talvena lakiehdotusten ollessa eduskunnan käsiteltävänä.
Seksuaalirikollisten hoito on tärkeä osa seksuaalirikosten
ennaltaehkäisyä. Seksuaalirikosten rangaistusasteikkoja
ei voida kuitenkaan mitoittaa lähtien siitä, että ne
mahdollistaisivat mahdollisimman laajan osallistumisen hoitoon. Rangaistusasteikot
on määritettävä kysymyksessä olevan
rikoksen paheksuttavuuden, vahingollisuuden ja vaarallisuuden perusteella.
Hoitoa voidaan toteuttaa vankilassa suoritettavan rangaistuksen
osan puitteissa. Lääkehoidon aloittaminen on siihen
mahdollisesti liittyvien haittavaikutusten vuoksi perusteltuakin
vasta vankeuden lopussa. STOP -ohjelman kesto on puolestaan kahdeksan
kuukautta. Lisäksi tutkimustulokset puhuvat sen puolesta,
että hoito ja muut vastaavat uusintarikollisuutta estävät
ohjelmat ovat useimmiten tehokkaampia liitettynä vapaudessa
suoritettavaan yhdyskuntaseuraamukseen (esimerkiksi ehdonalainen
vapaus) kuin vankeusrangaistukseen.
Oikeusministeriössä valmistellaan parhaillaan
hallituksen esitystä, joka sisältää ehdotuksen
velvoitteellista lääkehoitoa koskeviksi säännöksiksi.
Valmistelua on jatkettu eduskunnassa keväällä 2011
rauenneen hallituksen esityksen (HE 310/2010 vp) pohjalta.
Uusi hallituksen esitys annetaan eduskunnalle keväällä 2012.
Seksuaalirikoksia koskeva lainsäädännön
uudistamistyö on muutenkin käynnissä.
Lähiaikoina valmistuu arviomuistio raiskausrikosten lainsäädännöllisistä muutostarpeista
ja julkaistaan muistion tausta-aineistona toimiva Oikeuspoliittisen
tutkimuslaitoksen selvitys raiskausrikosten rangaistuskäytännöstä.
Tämän jälkeen jatketaan työtä rikoslain
20 luvun alkupään säännösten
uudistamiseksi. Tältä osin on luonnollisesti oltava mukana
myös lapsiin kohdistuvien rikosten näkökulma.
Helsingissä 21 päivänä joulukuuta
2011
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Till
riksdagens talman
I det syfte som anges i 27 § i
riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister
som saken gäller översänt följande
skriftliga spörsmål SS 363/2011 rd undertecknat
av riksdagsledamot Pia Kauma /saml:
Vad tänker regeringen göra för
att skärpa domarna för personer som utnyttjar barn
och
vad kan man göra för att dessa personer ska
få tillräckligt långvarig vård?
Som svar på detta spörsmål
anför jag följande:
Det går att döma ut stränga straff
för sexuellt utnyttjande av barn och grovt sexuellt utnyttjande av
barn med stöd av 20 kap. 6 och 7 § i
strafflagen (39/1889). De föreskrivna maximistraffen är fängelse
i fyra år och fängelse i tio år.
Det hör till justitieministeriets uppgifter att följa
hur strafflagstiftningen fungerar. Om det visar sig finnas behov
av ändringar, t.ex. på grund av skevheter i straffpraxis,
vidtar man lagstiftningsåtgärder. Detta har man
gjort även i fråga om de nu aktuella utnyttjandebrotten.
Vid ingången av juni 2011 trädde ett stort antal
lagändringar i kraft som gäller sexualbrott mot
barn. I det sammanhanget höjdes minimistraffet för
sexuellt utnyttjande av barn från 14 dagars till fyra månaders
fängelse. På basis av de ändringar som gjordes
i paragraferna betraktas ett utnyttjandebrott där det ingår
samlag dessutom nu som utgångspunkt som grovt sexuellt
utnyttjande av barn, vars minimistraff är fängelse
i ett år.
Enskilda domstolsavgöranden ger inte någon bild
av de stora linjerna i straffpraxis eller hurdana straff som döms
ut för de olika typerna av utnyttjandebrott. Lagändringarna
baserade sig därför på en grundlig utredning
av straffpraxis vid utnyttjandebrott mot barn, som gjordes av Rättspolitiska
forskningsinstitutet.
Förutom att den givetvis ökar straffens längd, väntas
den ändring som gäller gärningar där
det ingår samlag även öka det dagliga
fångantalet med 120 fångar. Denna ändring
kommer att synas först när man börjar
behandla brott som har begåtts under den tid när
den nya lagen har varit i kraft. De ändrade bestämmelserna
har varit i kraft en så kort tid att man ännu
inte kan ha några uppgifter om deras tillämpningspraxis.
När man undersöker utnyttjandebrotten mot barn
och framför allt minimistraffen för dessa brott är
det bra att komma ihåg att det i dessa fall kan handla
om mycket olika gärningar. För att ett brott ska
anses ha begåtts krävs det inte nödvändigtvis
att förövaren hade fysiskt umgänge med barnet,
utan även sexuellt färgade samtal med ett barn
utgör sexuellt utnyttjande av barn. När det gäller
det gärningssätt som representerar den andra ytterligheten,
dvs. samlag, har man som sagt alldeles nyss gjort en betydande lagändring.
För att brotten sexuellt utnyttjande av barn och grovt
sexuellt utnyttjande av barn ska anses ha begåtts förutsätts
det inte att förövaren använder klandervärda
medel (t.ex. våld, hot eller utnyttjande av en persons
försvarslösa tillstånd). Om förövaren
använder sådana medel gör han eller hon
sig skyldig förutom till utnyttjandebrottet även
till något annat sexualbrott mot barn, t.ex. våldtäkt.
I en situation där en person begår flera brott
blir minimistraffet således i praktiken högre än
de minimistraff som nämndes tidigare. Barn kan anses vara
mer försvarslösa än vuxna, vilket sänker
tröskeln för att tillämpa bestämmelserna
om våldtäkt för deras del. Våldtäkter
mot barn bedöms dessutom oftare som grova än våldtäkter
mot vuxna.
När man bedömer riktigheten i fråga
om straffpraxis bör man också se till den större
helheten, i detta fall bestämmelserna om sexualbrott som
en helhet, och särdragen i det finländska påföljdssystemet överlag.
En sådan bedömning gjordes förra vintern
när lagförslagen behandlades i riksdagen.
Vården av sexualbrottslingar är en viktig
del av arbetet för att förebygga sexualbrott.
Att förövaren ska kunna få så omfattande
vård som möjligt kan dock inte vara utgångspunkten
när man dimensionerar straffskalorna för sexualbrott. Straffskalorna
måste bestämmas utifrån hur klandervärt,
skadligt och farligt brottet i fråga är.
Vården kan ges inom ramen för den del av straffet
som avtjänas i fängelse. På grund av
de eventuella biverkningarna av en läkemedelsbehandling är
det också motiverat att inleda en sådan behandling
först i slutet av fängelsetiden. Programmet Stop
varar för sin del i åtta månader. De
undersökningar som gjorts visar dessutom att vård
och andra motsvarande program som ska förhindra återfall
i brott oftast är effektivare när de kopplas till
någon samhällspåföljd som avtjänas
i frihet (t.ex. villkorlig frihet) än när de kopplas
till ett fängelsestraff.
Vid justitieministeriet håller man just nu på att bereda
en regeringsproposition med förslag till bestämmelser
om förpliktande läkemedelsbehandling. Beredningen
har fortsatt utifrån den regeringsproposition som förföll
i riksdagen våren 2011 (RP 310/2010 rd). Den nya
regeringspropositionen kommer att överlämnas till
riksdagen våren 2012.
Även i övrigt pågår en revidering
av lagstiftningen om sexualbrott. Inom kort kommer man att färdigställa
en promemoria där behoven av att ändra lagstiftningen
om våldtäktsbrott bedöms samt publicera
den utredning av Rättspolitiska forskningsinstitutet om
straffpraxis vid våldtäktsbrott som har legat
till grund för promemorian. Efter det fortsätter
arbetet med att revidera bestämmelserna i början
av strafflagens 20 kap. Till dessa delar ska givetvis också de
synpunkter som gäller brott som riktar sig mot barn beaktas.
Helsingfors den 21 december
2011
Justitieminister Anna-Maja Henriksson