Vapaaehtoinen eläkesäästäminen
on lisääntynyt merkittävästi
viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Suomessa on Finanssialan
keskusliiton mukaan otettu yhteensä noin 800 000
verovähennyksiin oikeuttavaa eläkevakuutusta.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tekemän
tutkimuksen mukaan tyypillinen eläkevakuutuksen ottaja on
alle 35-vuotias keskituloinen nainen, joka maksaa alle 100 euron
vakuutusmaksua kuukaudessa.
Vapaaehtoisen eläkesäästämisen
suosiota ovat lisänneet erityisesti eläkevakuutusmaksujen
verovähennykset, säästötuoton
verovapaa kertyminen sekä muutokset väestön
ikärakenteessa ja taloudessa. Yksilöllinen varautuminen
eläkepäiviä varten koetaan entistä tärkeämmäksi
myös lyhytaikaisten työsuhteiden yleistymisen
vuoksi.
Verovähennyksen edellytyksenä on se, että eläkesäästöjä ryhdytään
nostamaan vasta lain asettaman ikärajan jälkeen.
Vuonna 2005 vähennyskelpoisuuden edellytykseksi asetettu
ikä nostettiin 60 vuodesta 62 vuoteen. Vuonna 2010 eläkeikä sidottiin
työeläkelainsäädännön
alimpaan vanhuuseläkeikään, joka tällä hetkellä on 63 vuotta.
Yksilöllisen eläkevakuutuksen maksut ovat verovähennyskelpoisia
5 000 euroon saakka vuodessa. Vähennys tehdään
pääomatuloista pääomaverokannan
suuruisena tai ansiotuloverosta alijäämähyvityksenä.
Hallitus päätti maaliskuun kehysriihessä nostaa
veroedun ehtona olevaa ikärajaa eläkeiän
ylärajaa vastaavaksi. Käytännössä ikäraja
nostetaan 63 vuodesta 68 vuoteen. Syyksi ikärajan nostolle esitetään
kannustinvaikutuksia työurien pidentämiseksi.
Muutos tehdään siis vain kaksi vuotta edellisen
ikärajan noston jälkeen.
Käytännössä ikärajan
nostaminen todennäköisesti vaikuttaa siten, että eläkevakuutuksien
kysyntä romahtaa kokonaan. Eläkevakuutusten kysyntä on
hiipunut viime vuosina ehtojen muuttumisen ja finanssikriisistä alkaneen
taantuman vuoksi. Vuonna 2010 voimaan tullut pitkäaikaissäästämislaki
ei myöskään ole lisännyt eläkesäästämistä toivotulla
tavalla.
ETLAn tutkimuksen mukaan vapaaehtoinen eläkesäästäminen
ei vaikuta henkilön kannustimiin jäädä työelämästä pois
ennen eläkeikää, sillä verohyöty
on hyvin pieni verrattuna menetettyihin ansiotuloihin. Tutkimuksen
mukaan vakuutuksen ottaneet olivat jättäneet työelämän myöhemmin
kuin ne, joilla vakuutusta ei ollut.
Euroopan komissio esitti 16.2.2012 julkaistussa valkoisessa
kirjassa suunnitelman riittäviä, turvattuja ja
kestäviä eläkkeitä varten. Työurien pidentämisen
ja työelämän laadun parantamisen ohella
komissio antoi toimenpide-ehdotukseksi yksityisten lisäeläkejärjestelmien
kehittämisen ”kannustamalla jäsenvaltioita
hyödyntämään vero- ja muita
kannustimia mahdollisimman hyvin”.
Omaehtoinen varautuminen on kannatettavaa, sillä Suomen
huoltosuhde heikkenee ja ihmisten elinajanodote kasvaa. Tällöin
myös eläkkeelläoloaika tulee todennäköisesti
olemaan pidempi kuin nykyisillä eläkeläisillä.
Varautumalla ja säästämällä on
mahdollisuus luoda itselleen paremmat edellytykset viettää eläkepäiviä.
Vapaaehtoinen säästäminen paikkaa lakisääteisen
eläketurvan aukkoja varsinkin niillä henkilöillä, joilla
eläkettä kartuttava työura jää keskimääräistä lyhyemmäksi,
kuten yrittäjillä, kotiäideillä ja taiteilijoilla.
Tilastokeskuksen arvion mukaan väestöllinen huoltosuhde
heikkenee huomattavasti seuraavien 25 vuoden aikana, joten on oletettavaa,
että myös eläkkeet pienenevät
tulevaisuudessa.
Vapaaehtoisen eläkesäästämisen
verohelpotukset ovat selkeästi ohjanneet suomalaisen säästämistä pitkäaikaisempaan
suuntaan ja lisänneet varautumista eläkepäiviä varten.
Vapaaehtoinen eläkejärjestelmä lisää valinnan
mahdollisuuksia ja sitä kautta auttaa jaksamaan työelämässä pidempään.
Se myös mahdollistaa elinikäisen lisäeläkkeen
jakamalla riskejä ja vähentämällä eläkeläisten
sosiaalimenoja. Järjestelmän romuttaminen olisi
lyhytnäköistä ja huonosti perusteltua.
Kansalaisten kannalta eläkepäiviin varautuminen
on pitkäaikainen prosessi. Sen vuoksi eläkesäästämisen
periaatteet eivät saa vaihdella muutaman vuoden välein.
Eläkesäästämisen tulee perustua
pitkäjänteiseen ja johdonmukaiseen politiikkaan,
jolloin kansalaiset voivat tehdä luotettavasti oman elämänsä kannalta
kauaskantoisia päätöksiä vuosikymmeniksi
eteenpäin.