Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson antoi 13.5.2014
vastauksen kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiurun 24.4.2014 tekemään
kirjalliseen kysymykseen. Kysymys käsitteli lakivaliokunnan
aiemmin lähettämää kirjettä Kiurun
itsensä ja allekirjoittaneen tekemien lakialoitteiden johdosta:
Mihin konkreettisiin toimiin oikeusministeriö ja sosiaali-
ja terveysministeriö ovat ryhtyneet tai ryhtymässä tällä vaalikaudella lakivaliokunnan
niille 15.11.2013 päivätyn ja lähettämän
kirjeen johdosta?
Vastauksessaan oikeusministeri Henriksson huomioi hyvin ne toimet,
joilla turvataan lähivanhemman ja lapsen välisen
suhteen jatkuminen. Sen sijaan etävanhemman ja lapsen oikeuksien
turvaamiseen ei esitetä konkreettisia parannuksia, jos
lapsi ja etävanhempi ovat joutuneet vieraannuttamisen uhriksi.
Vastauksessa viitataan toteuttamissuunnitelmaan vuosille 2014— 2019,
joka pohjautuu sosiaali- ja terveysministerille kesäkuussa
2013 loppuraporttinsa jättäneen Toimiva lastensuojelu
-selvitysryhmän ehdotuksiin sekä lausuntopalautteeseen.
Toteuttamissuunnitelman mukaisesti sosiaali- ja terveysministeriön,
oikeusministeriön ja sisäministeriön
on tarkoitus selvittää yhteistyössä,
miten lapsen oikeus suojeluun turvataan tilanteissa, joissa
on taustalla vanhempien välinen tai toisen vanhemman aiheuttama
konflikti lapsen huollosta ja tapaamisesta ja samanaikainen vanhemman
tai ulkopuolisen tahon ilmaisema huoli lapsen turvallisuudesta,
terveydestä tai hyvinvoinnista.
Toimiva lastensuojelu -toteuttamissuunnitelmassa ei mainita
sanallakaan käsitteitä vieraannuttaminen tai tapaamisten
estäminen. Suunnitelman kohdassa 2.3.1 "Ilmoitusvelvollisuus
poliisille lapseen kohdistuneesta väkivallasta" todetaan,
että väkivaltaa kokeneiden lasten osalta ilmoitusvelvollisuus
ja selvityskäytännöt tulee saattaa samalle
tasolle seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi
joutuneiden lasten kanssa: lastensuojelun ilmoitusvelvollisille
viranomaisille ja ammattihenkilöille tulee säätää velvollisuus
tehdä ilmoitus poliisille, kun heillä on syytä epäillä lapsen
joutuneen henkeen tai terveyteen kohdistuneen rikoksen uhriksi." Mutta
koskeeko tämä myös vieraannuttamista
ja tapaamisen tahallista estämistä?
On huolestuttavaa, että toteuttamissuunnitelma ei siis
tiedosta käsitettä vieraannuttaminen. Tämä on
sikäli ymmärrettävää,
että ryhmä on aloittanut työnsä jo
ennen kuin vieraannuttamisen käsite vasta muutama vuosi
sitten tässä merkityksessään
edes ilmestyi kieleemme. Asiasta on kuitenkin olemassa jo runsaasti
tutkimustietoa, ja se tulisikin siksi myös lainsäädännössä huomioida.
Kattavimmin aihealueen problematiikkaan on pureuduttu Helinä Häkkänen-Nyholmin,
Taina Laajasalon ja Tiina Tuurin toimesta (Lapsen vieraannuttaminen
vanhemmasta: Toimintatavat ja niiden vaikutus lapsen ja vanhemman
hyvinvointiin. Psyjuridica. Espoo, 2013). Tutkijoiden mielestä (tutkimuksen
sivut 4 ja 98) vieraannuttamiseen pitäisi suhtautua yhtä kielteisesti
kuin lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Monet viranomaisten toimet ovat vieraannuttamistilanteissa omiaan
pahentamaan vieraannuttamista (Baker, Amy J.L. ja Paul R. Fine (2014) Surviving
parental alienation. A journey of hope and healing. Rowman & Littlefield.
Lanham, Maryland). Esimerkiksi perättömät
väkivalta-, seksuaalinen hyväksikäyttö-
ja muut syytökset aiheuttavat aina pitkän tutkintaprosessin,
ja sinä aikana etävanhemman ja lapsen väliset
tapaamiset on viranomaisten määräyksestä estetty.
Tämä tauko tapaamisissa antaa vieraannuttajalle
tehoa vieraannuttamiseen. Vaikka mitään näyttöä rikoksesta
ei löytyisi, ei menetettyä aikaa korvata lapsen
ja etävanhemman hyväksi. Lapsi tulkitsee helposti
todeksi vanhemman väitteet toisesta vanhemmasta, koska
viranomaisetkin toimivat vanhemman kertoman perusteella.
Vaikka viranomaiset eivät löytäisi
mitään perusteita syytöksille, joku yksittäinen
viranomainen, opettaja, päiväkodin hoitaja, naapuri,
sukulainen tai jotkut muut lapsen lähipiirissä tyypillisesti
päätyvät uskomaan, että syytöksillä on
todellisuuspohjaa. Heidän suhtautumisensa vaikuttaa lapseen
vieraannuttamista tukien.
On vakava asia, jos viranomaisten toimilla edistetään
lapsen kaltoinkohtelua. Varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisy
olisivat nyt ratkaisumalliksi tarjottua Follo-sovittelua huomattavasti
tehokkaampia toimenpiteitä.
Suunnitelman kohdassa 2.3.5 "Moniammatillisen asiantuntijaryhmän
tehtävien selkiyttäminen" ehdotetaan,
että Lastensuojelun moniammatillisen asiantuntijaryhmän
tehtäviä ja roolia tulee selkiyttää.
Lastensuojelulaissa (417/2007) kunnan
tehtäväksi on asetettu huolehtia siitä,
että lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä on
käytettävissään lapsen kasvun
ja kehityksen, terveydenhuollon, oikeudellista sekä muuta
lastensuojelutyössä tarvittavaa asiantuntemusta. Mutta
pitääkö tämä asiantuntemus
sisällään vieraannuttamisen tai toistuvan
tapaamisen estämisen lapselle aiheuttamia seurauksia?
Suunnitelman kohdassa 2.3.6 "Palvelusuunnitelma lastensuojelun
asiakkaana olevan lapsen vanhemmille" halutaan vahvistaa
lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen vanhempien palvelusuunnitelman
tekoa. Saadussa lausuntopalautteessa haasteena nähdään,
että lastensuojelussa on lain ohjaamana keskitytty lapsen
palvelujen järjestämiseen ja aikuisten auttaminen
tapahtuu toisissa toimipisteissä, eikä tätä kokonaisuutta suunnitella
yhdessä. On havaittu, että lastensuojelutyöntekijöiden
valmiutta tunnistaa vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmia
on parannettava ja selkeät toimintamallit on luotava vanhempien
ohjaamiseksi tarvittavien palveluiden piiriin. Mutta pitääkö tämä sisällään
molempien vanhempien auttamisen? Pitääkö tämä sisällään vieraannuttamisen
tunnistamisen? Pitääkö tämä sisällään
vanhemman auttamisen, kun lapsi on jo vieraannutettu hänestä tai
kun vieraannuttaminen on menossa?
Suunnitelman kohdassa 2.3.9 "Tuetut ja valvotut tapaamiset" esitetään
sosiaalihuoltolakiin lisättäviksi säännökset
siitä, missä tilanteissa on lapsen edun mukaista
määrätä tapaamiset toteutettaviksi
tuettuina tai valvottuina ja miten tällaiset tapaamiset
on käytännössä toteutettava.
Moni vieraannuttamisen kohteena olevan vanhemman entinen kumppani
vaatii juuri valvottuja tapaamisia. Tämän tarkoitus
ei ole parantaa vaan heikentää lapsen ja etävanhemman
välistä suhdetta. Miten lähivanhemman "väärät" huolet
aiotaan huomioida lain valmistelussa?
Vuosille 2015—2019 jää suunnitelman
kohta 2.4.3 "Lapsen suojelu huoltoriidoissa erityisesti silloin,
kun ulkopuolisilla on huoli lapsesta". Sosiaali- ja terveysministeriö,
oikeusministeriö ja sisäministeriö selvittävät
yhteistyössä, miten lapsen oikeus suojeluun turvataan
tilanteissa, joissa on taustalla vanhempien välinen tai
toisen vanhemman aiheuttama konflikti lapsen huollosta ja tapaamisesta
ja samanaikainen vanhemman tai ulkopuolisen tahon ilmaisema huoli
lapsen turvallisuudesta, terveydestä tai hyvinvoinnista.
Lapsen suojeluun huoltoriitatilanteessa suunnitelma esittää ensisijaisesti
nk. Fasper- ja Follo-sovitteluja, mutta toteaa ettei sovittelu kuitenkaan
ole ratkaisu kaikkiin tilanteisiin "erityisesti jos kyse
on vakavan väkivallan uhasta ja lapsen turvaamisesta." Erovaihe
on riskialtis erilaiselle väkivallalle ja väkivalta
voi jatkua pitkään eron jälkeenkin. Esimerkiksi
entinen puoliso ja lapsi voivat joutua vainoamisen kohteeksi. Rikoslakia (39/1889)
muutettiin jo 1.1.2014 alkaen lisäämällä uusi
vainoamista koskeva rangaistussäännös
(25 luvun 7 a §). Vaikeiden huolto- ja
tapaamisriitojen kohteena olevien lasten oikeuksien parantamiseksi
tehtävästä jatkotyöstä sovitaan tarkemmin
oikeus-, sisä- sekä sosiaali- ja terveysministeriön
kesken. Mutta pitääkö tämä jatkotyökin
oletuksen, että vain tapaajavanhempi on se väkivaltainen
uhka lapselle ja lähihuoltajalle?
Olisi syytä muistaa, ettei vika aina ole tapaajavanhemmassa.
Toteuttamissuunnitelmasta Toimiva lastensuojelu -selvitysryhmä sai
alkunsa toukokuussa 2012 kuolleen 8-vuotiaan Vilja-Eerikan
kohtalosta. Tytön isä oli toiminut lähihuoltajana
vuodesta 2010. Loppuvuodesta 2011 tytön äiti
kuitenkin haki oikeusteitse tyttärensä huoltajuutta.
Käräjäoikeus tuomitsi tytön
jäämään asumaan isälleen.
Tytöstä ehdittiin tehdä 11 lastensuojeluilmoitusta
ennen hänen kuolemaansa.
Kuolemantapaus nosti lastensuojelutyön puutteet keskusteluun
ja herätti useat viranomaiset selvittämään
lastensuojelun toimintaa. Kuolemantapauksen olisi pitänyt
nostaa tarkasteluun myös tuomioistuimien tekemät
huoltajuus- ja tapaamisoikeusratkaisut sekä niiden perustelut. Tapaus
on surullinen osoitus siitä, kuinka lapsi on vailla turvaa,
jos pahantekijä sattuu olemaan lähihuoltaja.
Fasper- ja Follo-sovittelut ovat vähentäneet huoltoriitoja
oikeusistuimissa. Pahoihin vieraannuttamistapauksiin niillä kuitenkaan
ei ole ollut vaikutusta, vaan tilanteet on "soviteltu" lähinnä lähivanhemman
toiveiden mukaisesti. Tässä kohden Suomen tulisi
ottaa esimerkkiä Ruotsista, jossa tulee 1.7.2014 voimaan
laki, jonka mukaan lapsen omavaltainen pitäminen lähivanhemman luona
säädetään lapsikaappaukseen
verrattavaksi rikokseksi. Tällä olisi Suomessakin
suuri vaikutus paitsi vanhempien yhdenvertaisuuden niin myös
vieraannuttamisen ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen
kannalta.