KIRJALLINEN KYSYMYS 541/2012 vp
KK 541/2012 vp - Hanna Mäntylä /ps
Tarkistettu versio 2.1
Potilasvahinkojen korvaaminen
Eduskunnan puhemiehelle
Potilasvakuutus korvaa potilasvahinkolain mukaisesti
terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä potilaille aiheutuneita
henkilövahinkoja. Suomessa potilasvakuutustoimintaa harjoittavien
vakuutusyhtiöiden on kuuluttava jäsenenä Potilasvakuutuskeskukseen,
joka hoitaa keskitetysti laissa säädetyn monopolin
perusteella potilasvahinkolain mukaista korvaustoimintaa.
Potilasvakuutuskeskuksen tiedotteen mukaan vuonna 2011 vahinkoilmoituksia
tehtiin yhteensä 7 708, korvausratkaisu tehtiin
7 803 tapauksesta ja korvattavaksi potilasvahingoksi todettiin 2 190
tapausta. Korvausprosentti vuonna 2011 oli vain noin 28 prosenttia,
joten evättyjen ilmoitusten määräksi
tuli yli 70 prosenttia. Potilasvakuutuskeskuksen tilastojen mukaan
evättyjen ilmoitusten prosenttiosuudet ovat olleet yhtä korkeita
viimeisten kuuden vuoden ajan.
Evättyjen hakemusten osuus korvausratkaisuista on varsin
korkea. Jotta potilasvakuutusjärjestelmä palvelisi
paremmin tarkoitustaan, tulisi pureutua niihin tekijöihin,
joista korkea hylkäysprosentti johtuu. Potilasvakuutuskeskuksen
resurssit eivät ilmeisesti nykyisellään
kohdistu oikein, sillä vain vajaat 30 prosenttia tutkituista
tapauksista johtaa korvaukseen. Korkean epäämisprosentin
merkittävin aiheuttaja ovat niin sanotusti väärin
perustein tehdyt ilmoitukset, sillä potilasvakuutus ei
ole kaiken kattava vakuutus. Toinen ongelma on se, että todelliset
vahingot jäävät usein kokonaan ilmoittamatta.
Tilanteiden taustalta yhtenä tärkeänä tekijänä löytyy
potilasvakuutuksesta saatavilla olevan informaation niukka sisältö,
määrä ja laatu.
Potilasvakuutuskeskuksen tiedotelehtisissä ja internetsivuilla
kerrotaan potilasvakuutuksesta ja annetaan lähinnä teknisluonteisia
ohjeita korvaushakemuksen täyttämisestä ja
kerrotaan korvausasian etenemisestä. Vahingon kärsineen
potilaan kannalta merkittävintä olisi kuitenkin
kertoa korvauslinjoista ja kuvata vaikkapa esimerkein vahinkotapauksia.
Esimerkiksi internetsivuilla erilaiset tilastotiedot ja korvaukseen
johtaneiden hakemusten määrät eivät
anna potilaalle mitään informaatiota siitä,
millaisissa tilanteissa ilmoitus kannattaisi tehdä — eikä toisaalta
siitä, millaisia vahinkoja vakuutus ei korvaa.
Nykyinen tilanne on omiaan luomaan vääristynyttä kuvaa
korvauksen hakijalle. Liian optimistinen vaikutelma potilasvakuutuksesta
nostaa hakemusten määrää. Toisaalta
negatiivisen vaikutelman takia vahinkoja jää ilmoittamatta, mikäli
niitä ei tunnisteta tai ajatellaan, että ilmoitusta
ei ole kannattavaa tehdä, kun kuitenkin vain pieni osa
hyväksytään. Näitä epäkohtia
voitaisiin pyrkiä korjaamaan syvällisemmin tiedoin
ja esimerkein.
Potilaan aseman kannalta potilasvahingoista tulisi siis antaa
nykyistä huomattavasti laajempaa ja yksityiskohtaisempaa
tietoa. Lisäksi tarvitaan hoitolaitosten hoitohenkilökunnan
sekä kaikkien muiden potilasvahinkoasioihin liittyvien
tahojen informoimista ja kouluttamista, jotta potilas saa tietoa
jo hoitokontaktissa ollessaan. Tietoa Potilasvakuutuskeskukselta
25 vuoden ja vuosittain tuhansien käsiteltyjen vahinkoilmoitusten
perusteella löytyy. Kysymys onkin ainutlaatuisen vahinkoaineiston
hyödyntämisestä. Mainituilla toimilla
voidaan vähentää perusteettomien hakemusten
tekoa, saada suurempi määrä korvaukseen
johtavia vahinkoja ilmoitetuiksi sekä samalla tehostettua
myös monopoliasemassa olevan Potilasvakuutuskeskuksen toimintaa.
Potilasvakuutuskeskuksen toiminnan tehokkuus ja tiedotuksen
avoimuus palvelisivat ensisijaisesti vahingon kärsinyttä potilasta,
mutta myös muita toimijatahoja. Vähäpätöinen
ei ole myöskään se seikka, että evättyjen
vahinkoilmoitusten käsittely aiheuttaa vuosittain huomattavat kustannukset,
jotka kanavoituvat valtaosaltaan sairaanhoitopiirien kustannettaviksi
ja siten veronmaksajien maksettaviksi.
Edellä olevan perusteella ja
eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään
viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan
kysymyksen:
Mihin konkreettisiin toimiin hallitus aikoo ryhtyä,
jotta evättävien potilasvahinkoilmoitusten osuus
saadaan laskemaan ja ilmoittamatta jäävät
korvattavat potilasvahingot saadaan nykyistä paremmin ilmoitettua,
millä tavoin Potilasvakuutuskeskuksen sekä terveydenhuollon
toimintatahojen antamaa informaatiota potilaille potilasvahingoista
aiotaan jatkossa parantaa,
miksi esimerkiksi Potilasvakuutuskeskuksen internetsivuilla
ei ole tarkempia linjauksia korvausperiaatteista tai esimerkkejä korvaukseen
oikeuttavista vahingoista, vaan lähinnä teknisluonteisia ohjeita
hakemuksen tekemisestä ja korvausprosessin etenemisestä ja
aiotaanko tämä asia korjata tulevaisuudessa?
Helsingissä 20 päivänä kesäkuuta
2012
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen
27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te,
Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi
kansanedustaja Hanna Mäntylän /ps näin
kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 541/2012 vp:
Mihin konkreettisiin toimiin hallitus aikoo ryhtyä,
jotta evättävien potilasvahinkoilmoitusten osuus
saadaan laskemaan ja ilmoittamatta jäävät
korvattavat potilasvahingot saadaan nykyistä paremmin ilmoitettua,
millä tavoin Potilasvakuutuskeskuksen sekä terveydenhuollon
toimintatahojen antamaa informaatiota potilaille potilasvahingoista
aiotaan jatkossa parantaa,
miksi esimerkiksi Potilasvakuutuskeskuksen internetsivuilla
ei ole tarkempia linjauksia korvausperiaatteista tai esimerkkejä korvaukseen
oikeuttavista vahingoista, vaan lähinnä teknisluonteisia ohjeita
hakemuksen tekemisestä ja korvausprosessin etenemisestä ja
aiotaanko tämä asia korjata tulevaisuudessa?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä syntyneiden
potilasvahinkojen korvaamisesta säädetään
potilasvahinkolaissa (585/1986). Lain mukaista korvausta
saa henkilövahingosta, joka on aiheutunut lain 2 §:ssä määritellystä tapahtumasta
tai seikasta. Korvausoikeus ei sen sijaan riipu siitä,
onko häntä hoitanut terveydenhuollon ammattihenkilö toiminut
virheellisesti.
Lain mukaisesta korvaustoiminnasta huolehtii Potilasvakuutuskeskus.
Lisäksi Potilasvakuutuskeskus tekee potilasvahinkojen ehkäisemiseksi tarvittavia
tutkimuksia ja laskelmia sekä tuottaa tilastoaineistoa.
Se myös tiedottaa potilasvakuutustoiminnasta.
Vaikka potilasvahinkolain 2 §:ssä on
7-kohtainen luettelo niistä tapahtumista ja seikoista, joiden
aiheuttama potilasvahinko korvataan, käytännössä rajanveto
korvattavan ja korvaamatta jäävän henkilövahingon
välillä ei useinkaan ole selvä. Potilasvahinkoasian
ratkaiseminen edellyttää sekä lääketieteellistä että oikeudellista arviota.
Erityisesti lääketieteellinen osuus on kussakin
tapauksessa yksilöllinen. Lääketieteellisen
osuuden selvittäminen edellyttää Potilasvakuutuskeskukselta
yleensä laajojen selvitysten tekemistä ja asiantuntija-arvioiden
hankkimista. Vahingon kärsineellä potilaalla on
käytännössä pienet mahdollisuudet
arvioida luotettavasti, onko hänellä oikeus korvaukseen.
Koska korvattavuus edellyttää usein laajoja selvityksiä,
on perusteltua, että henkilövahingon sattuessa
korvaushakemuksen kynnys ei ole korkea. Näin siitä huolimatta,
että matala kynnys johtaa kysymyksessä esitettyyn
tilanteeseen, jossa keskimäärin noin 70 prosenttia
hakemuksista hylätään. Vastaava tilanne
on myös muissa pohjoismaissa, niissäkin hakemuksista
korvataan selvästi alle puolet. Lisäksi on otettava
huomioon, että hylätyksikin tulevat
hakemukset selvitetään ja tilastoidaan, jolloin
niiden käsittely tuottaa runsaasti tietoa, jota voidaan
käyttää sekä potilasturvallisuuden
parantamiseen että hoitolaitosten toiminnan kehittämiseen.
Kertyneen aineiston hyödyntämiseksi Potilasvahinkokeskus
on laatinut tutkimusstrategian, joka tähtää potilasvahinkojen
ennaltaehkäisyyn. Tutkimustoiminta kohdistuu ensisijaisesti
yleisimpiin ja vakavimpiin potilasvahinkoihin. Tavoitteena on myös
informoida terveydenhuoltoa ja lääkäreitä tutkimusten
tuloksista. Tutkimustoimintaa koordinoi ohjausryhmä. Potilasvakuutuksen
aineistosta on julkaistu viimeisten vuosien aikana vuosittain keskimäärin
2—3 alkuperäisjulkaisua.
Potilaiden oikeusturvan kannalta on tärkeää, että heillä on
mahdollisuus saada riittävästi asianmukaista tietoa
potilasvahinkolaista ja mahdollisuudesta saada korvausta henkilövahingoista.
Asiat tulisi ensivaiheessa aina käsitellä siellä, missä hoito
on annettu. Tällöin voidaan parhaiten selvittää epäselvyydet
ja syyt mahdolliseen vahinkoon. Voimassaolevat säännökset
myös edellyttävät, että potilasvahinkoepäily
kirjataan ja käsitellään paikallisesti.
Käytännössä tiedottamisvastuu
jakautuu Potilasvakuutuskeskuksen ja terveydenhuollon toimintayksiköiden
kesken. Potilasvakuutuskeskuksen ensisijaisena tehtävän
on tuottaa yleistä informaatiota potilasvakuutuksesta,
sen korvausperusteista ja korvausten hakemisesta. Tämä tapahtuu
muun muassa tuottamalla esitteitä ja ylläpitämällä internet-sivuja.
Keskuksen internet-sivuilla on sekä ohjeita korvaushakemuksen
tekemiseksi että joitakin esimerkkejä korvattavista vahingoista
sekä tilastotietoja keskuksen toiminnasta. Terveydenhuollon
toimintayksiköiden tehtävänä on
myös antaa yleisinformaatiota, mutta erityisesti neuvoa
ja opastaa potilaita, joille on aiheutunut tai epäillään
aiheutuneen henkilövahinko terveyden- tai sairaanhoidon
yhteydessä. Tämän informoinnin pohjana
on osaltaan Potilasvakuutuskeskuksen tuottama aineisto.
Vielä voidaan todeta, että Potilasvakuutuskeskus
teki viime vuosikymmenellä selvityksen mahdollisuuksista
rajoittaa evättävien korvaushakemusten määrää.
Keinot todettiin kuitenkin vähäisiksi. Mahdollisille
korvauksenhakijoille annettavaa informaatiota ja mahdollisuuksia
vähentää hylättävien
hakemusten määrää on myös käsitelty
pohjoismaisten potilasvakuutusorganisaatioiden vuosittaisissa kokouksissa.
Potilasvakuutuskeskuksessa on lisäksi arvioitu, että mahdolliset
esimerkit korvattavista tai korvaamatta jäävistä vahingoista
voisivat johtaa myös siihen, että aiheellisia
hakemuksia jää tekemättä.
Kokonaisuuden kannalta hylättyjen potilasvahinkoilmoitusten
määrä ja osuus eivät siten ole ongelma.
Näin erityisesti sen vuoksi, että muun muassa
kansainvälisten tutkimusten perusteella vain noin 5—10
prosenttia potilasvahingoista ja haittatapahtumista ilmoitetaan.
Ongelmana sen sijaan voidaan pitää sitä,
jos korvauksia jää hakematta tiedon puutteen takia
ja näin vahingon kärsinyt jää ilman
lain mukaista korvausta. Tämän vuoksi korvaushakemusten
määrää ei ole tarpeen pyrkiä rajoittamaan.
Sen sijaan voidaan todeta, että potilasvahinkolaista ja
potilasvakuutuksesta tiedottamista voidaan ja on tarpeen edelleen
kehittää.
Helsingissä 6 päivänä heinäkuuta
2012
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Till
riksdagens talman
I det syfte som anges i 27 § i
riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister
som saken gäller översänt följande
skriftliga spörsmål SS 541/2012 rd undertecknat
av riksdagsledamot Hanna Mäntylä /saf:
Vilka konkreta åtgärder ämnar
regeringen vidta för att se till att andelen avslagna patientskadeanmälningar
sjunker och att anmälningen av ersättningsgilla
patientskador som för närvarande inte anmäls
förbättras i fortsättningen,
på vilket sätt ämnar man framöver
förbättra den information som Patientförsäkringscentralen
och verksamhetsinstanserna inom hälso- och sjukvården ger
patienterna om patientskador,
varför finns det på exempelvis Patientförsäkringscentralens
webbsidor inte noggrannare instruktioner om ersättningsprinciperna
och inte heller exempel på skador som berättigar
till ersättning utan närmast bara anvisningar
av teknisk natur om hur man gör en ansökan och
om hur ersättningsprocessen framskrider och
ämnar man rätta till den här saken
framöver?
Som svar på detta spörsmål
anför jag följande:
Bestämmelser om ersättningar som betalas för
en personskada som orsakats en patient i samband med hälso-
och sjukvård finns i patientskadelagen (585/1986).
Ersättning i enlighet med lagen betalas för en
personskada som har orsakats av en händelse eller faktor
som har fastställts i 2 § i lagen. Rätten
att få ersättning är däremot
inte beroende av om den vårdgivande yrkesutbildade personen
inom hälso- och sjukvården har agerat på ett
felaktigt sätt.
Patientförsäkringscentralen svarar för
ersättningsverksamheten enligt lagen. Dessutom gör Patientförsäkringscentralen
nödvändiga undersökningar och kalkyler
för att förebygga patientskador. Den framställer
också statistiskt material och sköter informationen
om patientförsäkringsverksamheten.
Trots att det i 2 § i patientförsäkringslagen finns
en förteckning med sju punkter över de händelser
och faktorer som kan orsaka ersättningsgilla patientskador är
gränsdragningen mellan en personskada som ersätts
och en personskada som inte ersätts ofta inte så tydlig.
För att avgöra ett patientskadeärende
förutsätts både en medicinsk och en juridisk
bedömning. I synnerhet den medicinska delen är
i varje enskilt fall individuell. För att utreda den medicinska
delen förutsätts det i allmänhet att
Patientförsäkringscentralen gör omfattande
utredningar och skaffar expertbedömningar. Den skadelidande
patienten har i praktiken ringa möjligheter att på ett
tillförlitligt sätt bedöma om han eller
hon har rätt att få ersättning.
Eftersom rätten att få ersättning
ofta förutsätter omfattande utredningar är
det i samband med att en personskada inträffar befogat
att tröskeln för att göra en ersättningsansökan
inte är så hög. Det här trots
att den låga tröskeln leder till en situation
av det slag som anförs i spörsmålet och där
i genomsnitt ca 70 procent av ansökningarna avslås.
Situationen är likadan i de övriga nordiska länderna
där andelen ansökningar som godkänns
också uppgår till klart mindre än hälften. Det
bör dessutom noteras att även de ansökningar
som avslås utreds och statistikförs vilket innebär
att behandlingen av dem producerar rikligt med information som kan
användas för att förbättra patientsäkerheten
och för att utveckla verksamheten på vårdinrättningarna.
För att dra nytta av det material som samlas in har
Patientförsäkringscentralen gjort upp en forskningsstrategi
som syftar till att förebygga patientskador. Forskningsverksamheten
inriktar sig i första hand på de vanligaste och
allvarligaste patientskadorna. Målet är också att
informera hälso- och sjukvården och läkarna
om forskningsresultaten. Forskningsverksamheten samordnas av en
styrgrupp. Under de senaste åren har det i medeltal getts
ut 2—3 originalpublikationer som baserar sig på patientförsäkringsrelaterat material.
Med tanke på patienternas rättsskydd är
det viktigt att de har möjlighet att få tillräckligt
med tillbörlig information om patientskadelagen och möjligheten
att få ersättning för personskador. Ärenden
bör i den initiala fasen alltid behandlas där
som vården har getts. Då kan man bäst
utreda oklarheterna och orsakerna till den eventuella skadan. De
gällande bestämmelserna förutsätter också att
en misstanke om en patientskada registreras och behandlas lokalt.
I praktiken fördelas ansvaret för informationen
mellan Patientförsäkringscentralen och verksamhetsenheterna
för hälso- och sjukvård. Till Patientförsäkringscentralens
uppgifter hör i första hand att producera allmän
information om patientförsäkringen och om grunderna
för ersättning från den samt om ansökan
om ersättning. Det här sker genom att bl.a. producera
broschyrer och upprätthålla webbsidor. På centralens webbsidor
finns t.ex. anvisningar om hur man gör en ansökan
om ersättning, exempel på ett antal skador som
ersätts och statistiska uppgifter om centralens verksamhet.
Till de uppgifter som verksamhetsenheterna för hälso-
och sjukvård har hör att ge allmän information
men de bör också ge råd och anvisningar
framför allt till de patienter som har orsakats eller misstänks
ha orsakats en personskada i samband med hälso- och sjukvården.
Den här informationsgivningen baserar sig till en del på det
material som Patientförsäkringscentralen har producerat.
Det kan ytterligare konstateras att Patientförsäkringscentralen
under det senaste årtiondet gjorde en utredning om möjligheterna
att begränsa antalet avslagna ansökningar om ersättning. Det
konstaterades emellertid att medlen var ringa. Den information som
ges till patienter som är potentiella ersättningssökande
och möjligheterna att minska antalet ansökningar
som avslås har också behandlats under de årliga
konferenserna som ordnas för de nordiska patientförsäkringsorganisationerna.
På Patientförsäkringscentralen har man
dessutom bedömt att en eventuell exemplifiering av skador
som ersätts och som inte ersätts även
kan leda till det att befogade ansökningar inte lämnas
in.
I det stora hela framstår antalet och andelen patientskadeanmälningar
som avslås således inte som ett problem. Så är
fallet särskilt av den orsaken att det på grundval
av bl.a. internationella forskningar har konstaterats att endast
ca 5—10 procent av patientskadorna och de negativa händelserna
anmäls. Som ett problem kan däremot ses det faktumet
att patienterna låter bli att söka ersättningar
på grund av bristfällig information och att den
som har orsakats en skada följaktligen då inte
får den ersättning som det föreskrivs om
i lagen. Det finns därför inget skäl
till att begränsa antalet ersättningsansökningar.
Det kan däremot konstateras att den information som ges om
patientskadelagen och patientförsäkringen kan
och bör vidareutvecklas.
Helsingfors den 6 juli 2012
Omsorgsminister Maria Guzenina-Richardson