KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2014 vp
KK 77/2014 vp - Johannes Koskinen /sd
Tarkistettu versio 2.0
Alipalkkauksen kriminalisointi
Eduskunnan puhemiehelle
Alipalkkauksen kriminalisoinnilla on laaja kansan tuki.
Palvelualojen ammattiliiton teettämän selvityksen
mukaan 82 prosenttia suomalaisista aikuisista on täysin
tai jokseenkin samaa mieltä, että tilanteet, joissa
maksetaan työntekijälle alan työehtosopimuksen
määräykset alittavaa palkkaa, tulisi
kriminalisoida ja maksaja tuomita rikoksesta. Työntekijöistä 91
prosenttia ja jopa johtajista 81 prosenttia kannattaa kriminalisointia.
Myös selkeä enemmistö yrittäjistä,
64 prosenttia, piti kriminalisointia tarpeellisena.
Nykyisin palkkasaatava ja sen oikeellisuus ratkaistaan yksityisoikeudellisena
riita-asiana sitovasti yleisissä tuomioistuimissa. Työsuojeluviranomainen
voi ilmoittaa asiasta poliisille vain niin ilmeisessä alipalkkaustilanteessa,
että sen voitaisiin arvioida olevan rikoslain tarkoittamaa työsyrjintää tai
kiskonnan tapaista työsyrjintää.
Alipalkkauksesta kilpailuetua hakevat yritykset vääristävät
markkinoita ja vaikeuttavat rehellisten yritysten toimintaa. Ne
yritykset, jotka eivät noudata sovittuja pelisääntöjä,
on saatava kuriin. Useimmiten alipalkkaus kohdistuu lisäksi niihin
työntekijöihin, jotka eivät tunne oikeuksiaan
tai arastelevat kysyä niiden perään eli
nuoriin ja maahanmuuttajiin. Ammattiliitot saavat päivittäin
kyselyjä alipalkkauksesta ja hoidettavina on jatkuvasti
satoja riitoja.
Edellä olevan perusteella ja
eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään
viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan
kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä alipalkkauksen
kriminalisoimiseksi?
Helsingissä 18 päivänä helmikuuta
2014
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen
27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te,
Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi
kansanedustaja Johannes Koskisen /sd näin kuuluvan
kirjallisen kysymyksen KK 77/2014 vp:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä alipalkkauksen
kriminalisoimiseksi?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Alipalkkauksen vakavat muodot on kriminalisoitu jo nykyään.
Alipalkkaus voi täyttää esimerkiksi työsyrjinnän
(rikoslain 47 luvun 3 §) tai kiskonnantapaisen työsyrjinnän
tunnusmerkistön (3 a §). Työsyrjintä ilmenee
tyypillisesti siten, että ulkomaalaiselle maksetaan hänen
asemaansa hyväksikäyttäen liian alhaista
palkkaa. Kiskonnantapaista työsyrjintää koskevan
hallituksen esityksen (HE 151/2003 vp) mukaan 3 a §:n säännöksessä tarkoitettu
epäedullinen asema voisi ilmetä esimerkiksi muihin
työntekijöihin verrattuna huomattavasti alhaisemman
palkan maksamisena tai epäasiallisina työaikoina.
Kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä voidaan
tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi
vuodeksi, työsyrjinnästä enintään
kuudeksi kuukaudeksi.
Jos työnantaja johtaa työntekijää harhaan, myös
petosta koskeva rangaistussäännös (rikoslain
36 luvun 1 §) voi tulla sovellettavaksi. Petoksesta tuomitaan
muun muassa se, joka erehdyttämällä tai
erehdystä hyväksi käyttämällä hankkiakseen
itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä saa
toisen tekemään jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista
vahinkoa erehtyneelle.
Lainsäädännössä on
muutenkin kiinnitetty erityistä huomiota alipalkkaukseen
liittyviin ongelmatilanteisiin. Alipalkkauksen osalta on tarkasteltava
erityisesti ulkomaalaisten asemaa työmarkkinoilla. Ulkomaalaisia
työntekijöitä suojataan esimerkiksi työsuojelun
valvonnalla sekä lähetettyjä työntekijöitä ja
ulkomaalaisia koskevalla lainsäädännöllä.
Rikoslaissa on lisäksi kriminalisoitu luvattoman ulkomaisen
työvoiman käyttö (47 luku 6 a §)
ja ihmiskauppa (25 luku 3 ja 3 a §). Työsuojeluviranomaiset
valvovat työsuojelua koskevien säännösten
noudattamista ja voivat tarvittaessa käyttää hallinnollisia
pakkokeinoja.
On myös huomattava, että työ- ja
elinkeinoministeriön asettama työryhmä selvittää parhaillaan
tilaajavastuulain uudistamistarpeita. Työryhmä arvioi,
onko tilaajan vastuuta sopimuskumppanin velvoitteista tarpeen lisätä,
tulisiko tilaajavastuulain rikkomistapauksissa määrättävää laiminlyöntimaksua
korottaa ja olisiko tahalliset laiminlyönnit sanktioitava
nykyistä voimakkaammin. Hanke on osa harmaan talouden ja
talousrikostorjunnan toimintaohjelmaa, jonka mukaan on vahvistettava
työsuojeluviranomaisten mahdollisuutta tarkastaa, että palkkaus
on lainsäädännön ja työpaikkaa
koskevan työehtosopimuksen mukainen. Lisäksi työ-
ja elinkeinoministeriön asettama työelämän
sääntelyryhmä selvittää alipalkkauksen
epäkohtiin liittyviä toimia osana muita työehtosopimusjärjestelmään
liittyviä kysymyksiä.
Rikosoikeudella suojellaan jo nykyään heikompaa
osapuolta, jos kysymys on esimerkiksi erehdyttämisestä,
ymmärtämättömyydestä,
tietämättömyydestä tai ajattelemattomuudesta.
Jos työntekijä on sitä vastoin tietoisesti
suostunut pieneen palkkaan eikä kyse ole hyväksikäytöstä, olisi
rikosoikeuden kannalta ongelmallista, kuka olisi rikoksen uhri ja
mitä oikeushyvää sääntelyllä suojeltaisiin.
Vakiintuneen lainsäädäntökäytännön
mukaan rikosoikeutta käytetään viimesijaisena
keinona, jos käytettävissä ei ole toista
moraalisesti hyväksyttävämpää ja
sitä tehossaan kohtuullisessa määrin
lähestyvää ja kohtuullisin kustannuksin toimeenpantavissa
olevaa järjestelmää tai keinoa. Tämänkään
vuoksi ei ole perusteltua, että alipalkkausta käsiteltäisiin
lähtökohtaisesti rikosasiana. Rikosoikeutta
ei tule käyttää sopimusriitojen ratkaisuun.
Jos alipalkkaus kriminalisoitaisiin yleisesti, rikosprosessiin saattaisi
päätyä sopimusriitoja, joissa ei ole
kysymys työntekijän hyväksikäytöstä vaan
työehtosopimuksen tulkinnasta ja yksityiskohdista. Ei voida
pitää tarkoituksenmukaisena, että poliisi
selvittäisi esimerkiksi kysymystä siitä,
mille vaativuustasolle henkilön työtehtävä työehtosopimuksen
mukaan sijoittuu. Palkkariidat on pyrittävä ratkaisemaan ensisijaisesti
neuvottelemalla tai sovittelemalla taikka viime kädessä tuomioistuimessa,
ei rikosasioina. Kriminalisoinnin säätäminen
nykyisten työriitojen ratkaisumekanismien oheen tai lisäksi
ei olisi kustannustehokasta vaan lisäisi verorasitusta.
Edellä kuvatuista syistä alipalkkauksen yleistä kriminalisointia
ei voida pitää perusteltuna. Erityisesti ulkomaalaisten
työntekijöiden asemaa työmarkkinoilla
on kuitenkin jatkuvasti seurattava ja varmistuttava siitä,
että esimerkiksi työsuojeluviranomaisten käytössä on
riittävät hallinnolliset keinot, joilla hyväksikäyttötapauksiin
kyetään puuttumaan.
Helsingissä 7 päivänä maaliskuuta
2014
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Till
riksdagens talman
I det syfte som anges i 27 § i
riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister
som saken gäller översänt följande
skriftliga spörsmål SS 77/2014 rd undertecknat
av riksdagsledamot Johannes Koskinen /sd:
Vilka åtgärder tänker regeringen
vidta för att kriminalisera underbetalning?
Som svar på detta spörsmål
anför jag följande:
De allvarligaste formerna av underbetalning är redan
enligt den gällande lagstiftningen straffbara. Underbetalning
kan uppfylla rekvisitet för diskriminering i arbetslivet
(47 kap. 3 § i strafflagen) eller ockerliknande diskriminering
i arbetslivet (3 a §). En typisk form av diskriminering
i arbetslivet är att man till en utlänning genom
att utnyttja dennes svagare ställning betalar en för
låg lön. Enligt regeringens proposition som gäller
ockerliknande diskriminering i arbetslivet (RP 151/2003
rd) kan en sådan ofördelaktig ställning
som avses i 47 kap. 3 a § i strafflagen innebära
t.ex. betydligt lägre lön jämfört
med de andra arbetstagarna eller omotiverade arbetstider. Straffet
för ockerliknande diskriminering i arbetslivet är
böter eller fängelse i högst två år och
för diskriminering i arbetslivet böter eller fängelse
i högst sex månader.
Om arbetsgivaren har vilselett en arbetstagare, kan även
bestämmelsen om bedrägeri (36 kap. 1 § i
strafflagen) bli tillämplig. För bedrägeri
kan dömas bland annat den som för att bereda sig själv
eller någon annan orättmätig ekonomisk vinning
förmår någon att göra något
genom att vilseleda eller utnyttja misstag och därigenom
orsakar ekonomisk skada för den som misstagit sig.
Också genom annan lagstiftning har man strävat
efter att förebygga problem som hänför
sig till underbetalning. När det gäller underbetalning
har särskild uppmärksamhet fästs vid
de utländska arbetstagarnas ställning på arbetsmarknaden.
Utländska arbetstagare skyddas till exempel genom tillsynen över
arbetarskyddet samt genom lagstiftningen som gäller utstationerade
arbetstagare och utlänningar. Enligt strafflagen är också anlitande
av utländsk arbetskraft som saknar tillstånd (47
kap. 6 a §) och människohandel (25 kap. 3 och
3 a §) straffbara gärningar. Arbetarskyddsmyndigheterna övervakar
iakttagandet av bestämmelserna om arbetarskydd och kan
vid behov använda administrativa tvångsmedel.
Det är också skäl att nämna
att arbets- och näringsministeriet har tillsatt en arbetsgrupp
för att utreda behoven att reformera den s.k. beställaransvarslagen.
Arbetsgruppen ska bedöma huruvida det är nödvändigt
att öka beställarens ansvar för att avtalsparten
verkligen fullgör sina skyldigheter. Arbetsgruppen ska
också bedöma om det finns behov att höja
den försummelseavgift som påförs för
brott mot beställaransvarslagen och införa större
sanktioner än nuförtiden för uppsåtliga
försummelser. Projektet är ett led i åtgärdsprogrammet
för bekämpning av grå ekonomi och ekonomisk
brottslighet. Enligt programmet ska arbetarskyddsmyndigheternas
möjligheter att granska att lönen är
förenlig med lagstiftningen och kollektivavtalet förbättras.
Därtill har arbets- och näringsministeriet tillsatt
en grupp för reglering av arbetslivet som utöver
andra frågor som gäller kollektivavtalssystemet
ska utreda på vilket sätt missförhållandena
i samband med underbetalning kan åtgärdas.
Det finns redan nu straffrättsliga bestämmelser
som skyddar den svagare parten då det är fråga
om till exempel vilseledande, oförstånd, okunskap
eller obetänksamhet. Däremot om arbetstagaren
medvetet har samtyckt till en låg lön och det
inte är fråga om utnyttjande, skulle det ur en straffrättslig
synvinkel vara svårt att avgöra vem som är
offret för brottet och vilket rättsligt intresse
regleringen ska skydda.
Enligt etablerad lagstiftningspraxis bör straffrättsliga
medel tillgripas som sista åtgärd om det inte
finns tillgång till ett annat moraliskt mera acceptabelt
system eller medel som till sin effekt i rimlig grad motsvarar denna
och som till rimliga kostnader kan verkställas. Också detta
talar för att det inte är motiverat att underbetalning
behandlas som ett brottmål. Straffrätt ska inte
användas för att lösa avtalstvister.
En allmän kriminalisering av underbetalning skulle kunna
leda till att avtalstvister som inte gäller utnyttjande
av en arbetstagare utan tolkningen av eller detaljerna i ett kollektivavtal
behandlas i en straffprocess. Det kan inte anses vara ändamålsenligt
att till exempel frågor som gäller vilken kravnivå en persons
arbetsuppgift ska ha enligt kollektivavtalet skulle utredas av polisen.
Lönetvister ska i första hand avgöras
genom förhandlingar eller medling eller i sista hand i
domstol, inte i en straffprocess. Införande av en kriminalisering
av underbetalning vid sidan om de nuvarande mekanismerna för
att lösa arbetstvister skulle inte vara kostnadseffektivt
utan öka skattebördan.
På grund av de ovan nämnda orsakerna kan det inte
anses vara motiverat att införa en allmän kriminalisering
av underbetalning. Det är dock skäl att ständigt
följa i synnerhet de utländska arbetstagarnas
ställning på arbetsmarknaden och se till att arbetarskyddsmyndigheterna
har tillräckliga administrativa medel att ingripa i fall
där arbetstagarna utnyttjas.
Helsingfors den 7 mars 2014
Justitieminister Anna-Maja Henriksson