KIRJALLINEN KYSYMYS 984/2002 vp
KK 984/2002 vp - Arto Seppälä /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Äänestyspaikkaverkoston turvaaminen
Eduskunnan puhemiehelle
Suomessa äänestäjät
yhä useammin käyttävät ääntään
jo ennakkoäänestyksessä. Varsinaisia äänestyspäiviä onkin
enää vain yksi. Ennakkoon äänestäminen
onkin tähän asti sujunut hyvin, sillä Postin
toimipaikkaverkosto on ollut laaja ja koko maan kattava. Posti on
kuitenkin karsinut toimipaikkojensa määrää reilulla
kädellä eikä tarjoa tuleviin eduskuntavaaleihin
ennakkoäänestyspaikoiksi kaikkia niitäkään.
Tämä on selkeä uhka kansalaisten tasapuolisille
mahdollisuuksille osallistua vaaleihin.
Varsinaisia vaalipäiviä on nykyisin vain yksi, sillä ennakkoäänestyksen
suosio nousi niin suureksi, että toisesta varsinaisesta
vaalipäivästä katsottiin voitavan luopua.
Samaan aikaan toteutettiin kuntien varoja säästävä vaalialueiden
yhdistäminen. Monen maa- tai syrjäseudulla asuvan äänestysmatka
onkin tätä nykyä todella pitkä:
sekä posti että äänestyspaikka
voivat olla jopa kymmenien kilometrien päässä.
Eduskunnan oikeusasiamiehen toimintakertomuksessa vuodelta 2001
on kerrottu tähän asiaan liittyvästä kantelusta.
Vaikka ennakkoäänestys oli sinänsä järjestetty
lain mukaisesti, oikeusasiamies katsoi, että on aiheellista
esittää kysymys, oliko ennakkoäänestyksessä riittävästi
otettu huomioon syrjäisten ja harvaan asuttujen alueiden
asukkaiden äänestysmahdollisuus. Oikeusasiamies
sanoo myös kiinnittäneensä "oikeusministeriön huomiota äänestysoikeuden
tehokkaaseen turvaamiseen ja julkisen vallan velvollisuuteen toimia
asian edistämiseksi".
Edellä olevan perusteella ja
eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään
viitaten esitämme kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen
jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus aikoo turvata kaikkien kansalaisten tasavertaiset
mahdollisuudet äänestää tulevissa
vaaleissa?
Helsingissä 20 päivänä marraskuuta
2002
- Arto Seppälä /sd
- Lauri Kähkönen /sd
- Petri Salo /kok
- Lauri Oinonen /kesk
- Mikko Elo /sd
- Matti Vähänäkki /sd
- Jouko Skinnari /sd
Eduskunnan
puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen
27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te,
Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen
jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Arto Seppälän /sd ym.
näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 984/2002
vp:
Miten hallitus aikoo turvata kaikkien kansalaisten tasavertaiset
mahdollisuudet äänestää tulevissa
vaaleissa?
Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti
seuraavaa:
Vaalilakia (714/1998) muutettiin
1.5.2002 voimaan tulleella lailla (247/2002).
Vaalilain 9 §:n mukaan kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista
kunnassa päättää kunnanhallitus.
Lain 47 §:n mukaan kotimaan yleinen ennakkoäänestyspaikka
on avoinna seitsemänä päivänä (11.—5.
päivä ennen vaalipäivää),
jollei kunnanhallitus erityisestä syystä toisin
määrää. Hallituksen esityksen
(HE 1/2002 vp) perusteluissa todetaan, että erityinen
syy voi olla lähinnä vain kunnan jonkin alueen
tai taajaman vähäiseksi arvioitu äänestäjämäärä.
Perusteluissa todettiin myös, että jokaisessa
kunnassa tulisi olla vähintään yksi yleinen
ennakkoäänestyspaikka, joka on avoinna kaikkina
seitsemänä päivänä.
Vaalilain 48 §:n mukaan kunnanhallitus määrää myös
yleisen ennakkoäänestyspaikan päivittäisen
aukioloajan, kuitenkin siten, että ennakkoäänestyspaikka
ei saa olla avoinna arkisin ennen kello 8:aa ja kello 20:n jälkeen
eikä viikonloppuisin ennen kello 10:tä ja kello
16:n jälkeen. Kunnanhallituksen päätöksestä voi
siihen tyytymätön tehdä oikaisuvaatimuksen
kuntalain (365/1995) 89 §:n
mukaisesti. Kunnanhallituksen oikaisuvaatimukseen antamaan päätökseen
voi edelleen hakea muutosta kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta
kuntalain 90 §:n mukaisesti.
Kunnan äänestysaluejaosta ja samalla siis
vaalipäivän äänestyspaikkojen
määrästä kunnassa päättää valtuusto
(vaalilain 8 §). Tämä päätösvalta
on ollut kunnilla jo vuoden 1906 suuresta vaaliuudistuksesta lähtien.
Valtuuston päätöksestä voi valittaa
hallinto-oikeudelle. Vaalipäivän äänestyspaikkojen
aukioloaika (klo 9—20) on säädetty vaalilaissa.
Vaalilain muutoksella (247/2002)
pyrittiin antamaan kunnille joustavat mahdollisuudet suunnitella
ennakkoäänestys ja vaalipäivän äänestys tarkoituksenmukaiseksi
kokonaisuudeksi. Kunta itse pystyy parhaiten arvioimaan sen, kuinka monta
ennakkoäänestyspaikkaa ja vaalipäivän äänestyspaikkaa
kunnassa tarvitaan, missä kunnan osissa niiden tulisi sijaita
sekä kuinka monta ennakkoäänestyspäivää kunnan
eri alueilla tarvitaan siihen nähden, paljonko alueilla
on potentiaalisia ennakkoon äänestäjiä.
Esimerkiksi vähäväkinen, mutta alueeltaan
laaja kunta voi järjestää ennakkoäänestyksen
siten, että kunnan keskustaajamassa oleva ennakkoäänestyspaikka
on avoinna koko ennakkoäänestyksen ajan, mutta sen
lisäksi kunta voi kuitenkin tarjota ennakkoäänestysmahdollisuuden
myös syrjäkylien asukkaille järjestämällä ennakkoäänestyksen
eri sivukylissä esimerkiksi 1—3 päivänä sen
mukaan, kuinka paljon kylissä arvioidaan olevan ennakkoon äänestäjiä.
Oleellista on, että kunta harkitsee, mikä on
tarkoituksenmukainen tapa järjestää asia.
Kunnan on yhtäältä perustuslain 14 §:n
3 momentin velvoittamana huolehdittava siitä, että äänestäjien äänestysmahdollisuudet
kunnassa ovat riittävät. Toisaalta kunnan on otettava
huomioon se, mikä on taloudellisesti ja työekonomisesti
mielekästä. Esimerkiksi sivukylässä,
jossa on muutama sata asukasta, joista puolet äänestää vaalipäivänä,
ei liene mielekästä järjestää ennakkoäänestystä seitsemänä päivänä,
vaan riittänee, että se järjestetään
esimerkiksi 1—3 päivänä. On
kuitenkin syytä korostaa, että vaalilain 47 §:n
mukaisesti pääsääntönä on,
että ennakkoäänestyspaikka on avoinna
koko ennakkoäänestysajanjakson ajan ja että poikkeusjärjestelyt
vaativat aina erityisen syyn.
Kun vastuu yleisten ennakkoäänestyspaikkojen
määräämisestä siirrettiin
valtiolta kunnille, vaalilain muutokseen sisällytettiin
myös se uudistus, että valtio suorittaa
kunnille niiden äänioikeutettujen asukkaiden
lukumääriin perustuvan kertakorvauksen. Korvaus
on tarkoitettu kattamaan kuntien kaikenlaisia vaalimenoja ja vähentämään
kuntien taloudellista rasitusta vaalien järjestämisessä.
Valmistelussa on lähdetty siitä, että vuoden
2003 eduskuntavaaleissa korvaus olisi 1,7 euroa äänioikeutettua
kohden eli kokonaisuudessaan noin 6,8 miljoonaa euroa. Korvaus vahvistetaan
sen jälkeen kun valtion ensi vuoden talousarvio on vahvistettu.
Verrattuna vuoden 1999 eduskuntavaaleihin valtion vaalimenot nousevat
tämän korvausmenettelyn johdosta noin 4 miljoonaa
euroa.
Kotimaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen määrä vuoden
2003 eduskuntavaaleissa on selvillä lopullisesti 24.1.2003,
minkä jälkeen oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään
kuuluvaan äänestyspaikkarekisteriin ei voi enää tehdä muutoksia.
Oikeusministeriön tiedossa ei ole seikkoja, jotka antaisivat
aiheen olettaa, että kunnat eivät huolehtisi perustuslain
14 §:n 3 momentin mukaisesti siitä, että kunnissa
on riittävästi yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja
ja vaalipäivän äänestyspaikkoja.
Oikeusministeriö kuitenkin seuraa tilannetta.
Kunnat tekevät päätökset
ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista
vaalilain nojalla itsenäisesti. Mikäli todetaan,
että kuntien toimintaa tässä suhteessa
ei voi pitää asianmukaisena, vaalilakia voidaan
kyllä muuttaa esimerkiksi siten, että siinä asetetaan
asukasmääräiset vähimmäisrajat äänestysalueiden
koolle ja ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärälle. Käytännössä tämä tarkoittaisi
esimerkiksi sellaista sääntelyä, että yhteen äänestysalueeseen voisi
kuulua enintään 3 000 äänioikeutettua
ja että jokaista 3 000:tta äänioikeutettua
kohden tulisi kunnassa olla vähintään
yksi yleinen ennakkoäänestyspaikka, joka olisi
avoinna koko ennakkoäänestysajanjakson ajan. Edellä mainittua hallituksen
esitystä valmistellut oikeusministeriön
työryhmä ehdotti mietinnössään
(18.6.2001) sanotun tyyppistä sääntelyä koskemaan äänestysalueiden
kokoa, mutta koska ehdotuksesta saaduissa lausunnoissa asia tyrmättiin
kuntien itsenäiseen harkintavaltaan puuttumisena, siitä luovuttiin.
Helsingissä 12 päivänä joulukuuta
2002
Oikeusministeri Johannes Koskinen
Till
riksdagens talman
I det syfte 27 § riksdagens
arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem
av statsrådet översänt följande
av riksdagsledamot Arto Seppälä /sd m.fl.
undertecknade skriftliga spörsmål SS 984/2002
rd:
På vilket sätt ämnar regeringen
säkerställa att var och en medborgare har lika
möjligheter att rösta vid det kommande valet?
Som svar på detta spörsmål
får jag vördsamt anföra följande:
Vallagen (714/1998) ändrades
genom en lag om ändring av vallagen (247/2002)
som trädde i kraft den 1 maj 2002. Enligt 9 § vallagen
skall kommunstyrelsen bestämma de allmänna förhandsröstningsställen
i kommunen. Enligt lagens 47 § skall ett allmänt
förhandsröstningsställe i hemlandet vara öppet
under sju dagar (11—5 dagen före valdagen), om
inte något annat av särskilda skäl bestäms
av kommunstyrelsen. I motiveringen i regeringens proposition (RP
1/2002 rd) konstateras att som särskilt
skäl anses närmast att man bedömer att
antalet röstande är litet i en del av kommunen
eller i en tätort. I motiveringen konstateras också att
i varje kommun bör finnas minst ett allmänt förhandsröstningsställe
som är öppet alla sju dagar. Enligt 48 § vallagen
skall kommunstyrelsen också bestämma de dagliga öppettiderna
på förhandsröstningsstället,
dock så att ett allmänt förhandsröstningsställe
inte får vara öppet vardagar före klockan
8 eller efter klockan 20 och inte heller lördagar och söndagar före
klockan 10 eller efter klockan 16. Den som är missnöjd
med ett beslut av kommunstyrelsen kan framställa ett rättelseyrkande
enligt 89 § kommunallagen (365/1995). Ändring
i beslut som kommunstyrelsen meddelat med anledning av ett rättelseyrkande
söks hos förvaltningsdomstolen genom kommunalbesvär
enligt 90 § kommunallagen.
Beslut om röstningsområdena och således samtidigt
också om antalet röstningsställen i kommunen
fattas av fullmäktige (8 § vallagen). Kommunerna
har haft denna beslutanderätt redan sedan den stora vallagsreformen
1906. Över beslut av fullmäktige får
besvär anföras hos förvaltningsdomstolen.
Bestämmelser om de dagliga öppettiderna på röstningsställen
på valdagen (kl. 9—20) finns i vallagen.
Syftet med ändringen av vallagen var att ge kommunerna
flexibla möjligheter att planera förhandsröstningen
och röstningen på valdagen så att de
tillsammans bildar en ändamålsenlig helhet. Kommunen
kan bäst själv bedöma hur många
förhandsröstningsställen det behövs
i kommunen, var i kommunen de bör vara belägna och
hur många förhandsröstningsdagar det
behövs i de olika delarna av kommunen med beaktande av
potentiella förhandsröstande i dem. Till exempel
en kommun med ett stort område men som till invånarantalet är
liten kan ordna förhandsröstningen så att
förhandsröstningsstället i kommunens
centrum är öppet under hela förhandsröstningsperioden,
men utöver detta kan kommunen ge invånarna i avlägsna
byar bättre möjligheter att förhandsrösta
genom att i olika kommundelar ordna förhandsröstning
under t.ex. 1—3 dagar, beroende av antalet potentiella
förhandsröstande i ifrågavarande del
av kommunen.
Det väsentliga är att kommunen överväger
hur förhandsröstningen kan anordnas på ett ändamålsenligt
sätt. Å ena sidan är kommunen enligt 14 § 3
mom. Finlands grundlag skyldig att se till att alla röstberättigade
har tillräckliga möjligheter att rösta
i kommunen. Å andra sidan skall kommunen ta hänsyn
till vad som ekonomiskt och arbetsekonomiskt är meningsfullt.
Till exempel i fråga om en kommundel där det finns
några hundra invånare av vilka hälften
röstar på valdagen, är det sannolikt
inte meningsfullt att ordna förhandsröstning under
alla sju dagar, utan det torde räcka att förhandsröstning
ordnas under t.ex. 1—3 dagar. Det är dock skäl
att påpeka att enligt 47 § vallagen skall
ett allmänt förhandsröstningsställe
i huvudregel vara öppet under hela förhandsröstningsperioden
och att för undantagsarrangemang krävs alltid
ett motiverat särskilt skäl.
När beslutsfattandet i fråga om de allmänna förhandsröstningsställena
i hemlandet överfördes från staten till
kommunerna förnyades vallagen samtidigt också på det
sättet, att staten skall ersätta varje kommun
med en engångsersättning som baserar sig på antalet
röstberättigade invånare i kommunen.
Det är meningen att ersättningen skall täcka
de utgifter som föranleds av kommunens valverksamhet och
minska den ekonomiska belastningen som anordnande av val förorsakar kommunen.
I förberedelserna utgås det från att ersättningen
vid riksdagsvalet 2003 är 1,7 euro per röstberättigad,
dvs. totalt ca 6,8 miljoner euro. Ersättningens storlek
fastställs efter att statsbudgeten för år
2003 har godkänts. Jämfört med riksdagsvalet
1999 kommer detta ersättningsförfarande att öka
statens valutgifter med ca 4 miljoner euro.
Det slutliga antalet allmänna förhandsröstningsställen
i hemlandet vid riksdagsvalet 2003 bekräftas den 24 januari
2003 varefter uppgifterna i registret över röstningsställen
i justitieministeriets valdatasystem inte längre får ändras.
Enligt justitieministeriets uppgifter finns det inga sådana
omständigheter som skulle ge anledning att tro, att kommunerna
inte skulle se till att det i varje kommun finns tillräckligt
många allmänna förhandsröstningsställen
och röstningsställen på valdagen i enlighet
med 14 § 3 mom. Finlands grundlag. Justitieministeriet
kommer dock att följa situationen.
Kommunerna fattar sina beslut om förhandsröstningsställen
och röstningsställen på valdagen självständigt
med stöd av vallagen. Om det konstateras att kommunernas
verksamhet i fråga om detta inte kan anses vara ändamålsenligt
kan vallagen dock ändras, t.ex. så att det i lagen
bestäms om minimigränser för röstningsområdenas storlek
och för antalet förhandsröstningsställen.
I praktiken skulle detta betyda t.ex. bestämmelser om att
ett röstningsområde kan bestå av högst 3 000
röstberättigade och att det per varje 3 000 röstberättigade
i kommunen skall finnas minst ett allmänt förhandsröstningsställe
som är öppet för röstning under
hela förhandsröstningsperioden. Arbetsgruppen
som vid justitieministeriet förberedde ovannämnda
regeringens proposition föreslog liknande bestämmelser
om röstningsområdenas storlek i sitt betänkande
(av den 18 juni 2001), men i remissvaren dömdes förslaget
eftersom det betraktades som ingripande i kommunernas självständiga
prövningsrätt och därmed avstods det
från förslaget.
Helsingfors den 12 december
2002
Justitieminister Johannes Koskinen