Lakialoitteella ehdotetaan muutettavaksi nykyistä lapsen
huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaa sääntelyä siten,
että lapsen vanhemmat voisivat sopia lapsen huollosta ja
tapaamisoikeudesta avioeron ja avoliiton purkautumisen varalta.
Tällaista sopimusta laissa kutsuttaisiin vanhemmuussopimukseksi.
Sopimus vahvistettaisiin samoilla edellytyksillä kuin vanhempien
sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Vanhemmuussopimus
tulisi voimaan kuitenkin vasta silloin, kun puolisot on tuomittu
avioeroon tai kun avoliitto on purkautunut. Lakialoitteen
tarkoituksena on mahdollistaa sopimus, jolla turvataan lapsen asema
ja oikeus avioeron ja avoliiton purkautumisen jälkeen.
Sopimuksen muuttaminen olisi mahdollista samoilla edellytyksillä kuin
voimassa olevassa laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta
on säädetty sopimuksen tai päätöksen
muuttamisesta.
Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta
1984. Vaikka lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta on lain
voimaantulon jälkeen tehty useita rajoitettuja uudistuksia,
ovat lain pääperiaatteet säilyneet olennaisilta
piirteiltään ennallaan. Aikaisemmin kuitenkin
lapsen huolto oli sidottu vanhempien välisen suhteen oikeudelliseen
luonteeseen, mutta uudessa laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta
säänneltiin ensimmäistä kertaa
kokonaisvaltaisesti ja itsenäisesti. Lain mukaan vanhemmat
voivat tehdä sopimuksen lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta.
Avioliiton perusteella määräytyvän
huollon osalta vanhemmilla ei kuitenkaan ole ollut mahdollista tehdä tällaista
sopimusta lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta avioeron varalta.
Avoliiton osalta Suomen perhelainsäädännön kannalta
suurena muutoksena voidaan pitää vuonna 2011 tapahtunutta
avoliittolain (26/2011) säätämistä.
Avoliittojen määrä on kasvanut tasaisesti.
Avoliittoperheitä oli esimerkiksi vuonna 2011 jo hieman
yli 313 000. Avoperheistä lähes 200 000
on kahden aikuisen perheitä. Noin 117 000 avoliittoperheeseen
kuuluu vanhempien ohella yksi tai useampi lapsi. Kaiken kaikkiaan
kysymyksessä on merkittävä perhemuoto,
tällä hetkellä hieman yli 21,5 % suomalaisista
perheistä on avoliittoperheitä. Lain avopuolisoiden
yhteistalouden purkamisesta (avoliittolaki) 3 §:ssä avopuolison
ja avoliiton määritelmä on seuraava: "Avopuolisoilla
tarkoitetaan tässä laissa yhteistaloudessa asuvia
parisuhteen (avoliiton) osapuolia, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa
vähintään viisi vuotta tai joilla on
tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi.
Avopuolisoksi ei kuitenkaan katsota sellaista henkilöä,
joka on avioliitossa.".
Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 7 §:ssä tarkoitettu
vanhempien sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta on tullut lain
8 §:n mukaan voimaan siinä yhteydessä, kun
kunnan sosiaalilautakunta on sopimuksen vahvistanut. Muutoksena
nykyiseen oikeustilaan tällä lakialoitteella avioliitossa
olevien avioeroon tuomitsemisen kautta avioliiton purkautumisen
lisäksi avoliitossa olevien vanhempien sopimuksen vahvistaminen
kytkettäisiin avoliiton purkautumiseen lapsen huollon perusteella
erityislailla säännellyssä avoliitossa.
Laissa omaksuttu lähtökohta on, että sekä huoltoa
että tapaamisoikeutta koskevat asiat tulisi pyrkiä mahdollisuuksien
mukaan ratkaisemaan nimenomaisesti vanhempien välisen yksimielisyyden
pohjalta. Tämän mukaisesti on siten sosiaalilautakunnan
vahvistama sopimus tarkoitettu sekä huoltoa että tapaamisoikeutta
koskevien kysymysten ensisijaiseksi ratkaisuksi (HE 224/1982
vp, s. 3—4).
Nykyisen sääntelyn ongelmaksi on käytännössä muodostunut
se, että huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva sopimus tehdään
yleensä aikana, jolloin sopimuksenteko-olosuhteet eivät
ole lapsen edun kannalta soveliaat. Parisuhteen loppuminen on kriittistä aikaa,
joka on omiaan altistamaan vanhemmat erokriisille. Vaikka vanhempien
yhteishuolto on lain lähtökohtana, ei se silti ole
aina toimiva ratkaisu, jos vanhemmat eivät pysty yhteistoimintaan.
Jos asioista ei synny sopua, syntyneet konfliktit ratkeavat viime
kädessä vain yhteishuollon purkamisen kautta.
Kun vanhempien sopimusta asiasta ei ole, joutuvat viranomaiset ottamaan
asiaan kantaa käytettävän tiedon perusteella.
Kuitenkin lapsilainsäädännössä noudatetaan
periaatetta "vanhemmat tietävät parhaiten".
Toiseksi myös lain tausta-arvoista lapsen edulla on
merkitystä asiassa. Voimassa olevassa laissa on pyritty
erityisesti estämään sellaisten tilanteiden
syntyminen, että lapsi joutuisi tahtomattaan vanhempien
välillä vallitsevien ristiriitojen osapuoleksi.
Tämän vuoksi tilanteessa, jossa vanhempien sopimusta
ei tehdä vapaaehtoisesti, lapsen mielipide tulee selvittää hienovaraisesti
ja varsinkin sillä tavoin, että lapsen ja kumpaisenkaan
vanhemman välinen suhde ei kärsi lapsen toivomusten
selvittämisestä. Kuitenkaan ei ole harvinaista,
että tilanteessa tapahtuu väärinkäytöstä,
jolla vanhempi pyrkii saavuttamaan valta-aseman suhteessa lapseen,
tai jopa kiristystä, jolla toinen pyritään
alistamaan sopimukseen. Parisuhteen loppuminen ja vanhempien muuttaminen
eri osoitteeseen luo eräänlaisen sopimuksettoman
tilan, joka on omiaan lisäämään
vanhempien välistä epäluottamusta, koska
sovittuja pelisääntöjä ei ole.
Jos vanhemmilla olisi valmis sopimus lapsen huollosta, asumisesta
ja tapaamisista, voitaisiin välttyä siltä,
ettei vanhempien epätietoisuus lapsen asioiden kohtalosta
ja keskinäinen epäluottamus ainakaan pahene sen
vuoksi, että vanhempi käyttää sopimuksetonta
tilaa omaksi hyväkseen eikä lapsen hyväksi.
On myös todennäköistä, että sopimus,
joka tehdään vanhempien vielä ollessa väleissä keskenään,
huomioisi lapsen tosiasiallisen edun vanhempien omien intressien
sijasta.
Lakialoitteen keskeisenä sisältönä on
lisätä lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta säännökset,
jotka mahdollistavat vanhempien tekemän sopimuksen lapsen
huollosta ja tapaamisoikeudesta avioeron ja avoliiton purkautumisen varalta.
Lain 7 §:ään lisättäisiin
uusi 2 momentti, jonka mukaan sen estämättä,
mitä samassa laissa säädetään
nykyisellään lapsen huoltajan määräytymisestä,
vanhemmat voivat sopia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta avioeron varalta
(vanhemmuussopimus). Lisäksi lain 8 §:n
4 momenttiin lisättäisiin säännös
siitä, että laissa tarkoitettu vanhemmuussopimus
tulee voimaan vasta silloin, kun puolisot on tuomittu avioeroon.
Tällainen sopimus vahvistettaisiin näin ollen
vasta siinä vaiheessa, kun vanhempien avioliitto on purkautunut
siihen, että puolisot on tuomittu avioliittolaissa (234/1929)
säädetyllä tavalla avioeroon (3 §, 411/1987).
Olennaista muutosta aloitteessa voimassa olevaan lakiin nähden
merkitsee uuden vanhemmuussopimuksen käyttöönotto.
Vanhemmuussopimuksen voisi tehdä avioliiton aikana ja se
vahvistettaisiin vasta avioliiton purkauduttua avioeron kautta.
Avoliitossa olevien vanhempien osalta muutoksena nykyiseen sääntelyyn
olisi se, että tällainen avoliitossa olevien vanhempien
tekemä sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta tulisi
voimaan avoliiton purkauduttua.