PERUSTELUT

Mikäli kehitysvammainen henkilö tarvitsee erityispalveluina normaaleja sosiaali- ja terveyspalveluja, hänen on mahdollista saada niitä kehitysvammalain nojalla. Laki kehitysvammaisten erityishuollosta (519/1977) tuli voimaan vuoden 1978 alusta. Lain nojalla voidaan järjestää palveluja henkilölle, jonka kehitys tai henkinen toiminta on estynyt tai häiriintynyt synnynnäisesti tai kehitysiässä saadun sairauden, vian tai vamman vuoksi ja joka ei muun lain nojalla voi saada tarvitsemiaan palveluja.

Lain keskeisenä periaatteena on riittävien ja yhtäläisten erityishuoltopalvelujen saannin turvaaminen koko maassa. Näitä palveluja ovat esim. kehityshäiriöiden ehkäisy, yksilöllinen hoito, työtoiminnan ja asumisen järjestäminen, tarpeellinen ohjaus, kuntoutus ja toiminnallinen valmennus sekä omaisten ohjaus ja neuvonta. Kehitysvammaisten erityispalveluja käyttää noin 23 000 henkilöä.

Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana kehitysvammahuolto on ollut voimakkaassa heiluriliikkeessä. 1980-luvulla oikeaksi koetuista suurista hoitolaitoksista on siirrytty kuntien ylläpitämään asuntola- ja avohuoltoon.

Jotta kehitysvammaiset voisivat asua lähiyhteisössä, tulisi huolehtia siitä, että kunnissa on toimivat ja riittävät avopalvelut, sekä turvata ammattitaitoisen, riittävän ja pysyvän henkilöstön saanti. Myös henkilöstön työ- ja toimintatapojen kehittämistä tulisi edistää koulutuksen, työnohjauksen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan avulla. Käytännön ongelmana on yksilöllisten ja laadukkaiden palvelujen saannin valvontajärjestelmien puuttuminen.

Erityishuoltopiirit muodostavat turvaverkon kunnallisille palveluille. Siksi on tärkeää, että piirit ovat olemassa. Palvelurakennemuutos kuitenkin jakaa kuntien ja piirien tehtäviä uudelleen. Piirien päätehtäväksi muodostuu asiantuntijapalveluiden tuottaminen avopalvelupainotteiseksi palvelujärjestelmässä. Tulevaisuuden haasteita ovatkin toimivan yhteistyön luominen kuntien ja piirien välillä sekä verkostotyyppisen sektorirajoja ylittävän toimintatavan omaksuminen.

Kehitysvammalaki turvaa toistaiseksi parhaiten kehitysvammaisten oikeudet palveluihin. Kehitysvammalain ja vammaispalvelulain keskinäistä normihierarkkista suhdetta tulisi kuitenkin lainsäädännössä täsmentää siten, että vammaispalvelulaki olisi ensisijainen kehitysvammalakiin nähden. Tällä hetkellä eräät kunnat myöntävät vammaispalvelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia kehitysvammaisille, toiset taas eivät. Vammaispalvelulain ensisijaistaminen merkitsee samalla myös sitä, että kunnan vastuu kehitysvammaisten palvelujen järjestämisestä entisestään korostuu.

Kehitysvammaisten ja heidän huoltajiensa etu on odottaa uutta vammaispalvelulakia ja sen myötä kuntarakenneuudistuksen rauhoituttua asettua uuteen organisaatioon.