ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Vaikka palveluasumisella korvataan yhä enemmän laitoshoitoa, kohdellaan palveluasujaa muun muassa asiakasmaksujen suhteen eri tavalla kuin pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevaa. Tällä hetkellä vain laitoshoidossa asuville on säädetty niin sanottu käyttövara, joka turvaa henkilölle asiakasmaksujen jälkeen tietynsuuruisen omaan käyttöön jäävän suojaosuuden.

Kunnalla on asiakasmaksulain 1 §:n mukaisesti oikeus määritellä itsenäisesti maksun määräytymisen perusteet. Palveluasumisessa asiakkaat maksavat erikseen vuokran ja vuokrasopimuksessa määritellyt asumismaksut sekä asiakasmaksun käyttämistään palveluista. Käytännössä asiakkaan kokonaismaksu voi kertyä useammista eri palveluista perittävistä maksuista tai palvelut saatetaan koota "palvelupaketiksi", josta peritään maksu. Palveluasunnoissa asuvilta voidaan periä asiakasmaksu myös kotona annettavan palvelun (kotihoidon) kuukausimaksun perusteiden mukaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa asetuksessa kotona annettavalla palvelulla tarkoitetaan sosiaalihuoltoasetuksen 9 §:ssä tarkoitettuja kotipalveluita ja kansanterveyslain 14 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella järjestettyä kotisairaanhoitoa. Kotona annettavassa palvelussa kunta voi päättää maksuluokkien määräytymisperusteet, maksuluokkien määrän ja niissä käytettävät maksuprosentit maksuasetuksessa säädettyä enimmäismaksuprosenttia lukuun ottamatta. Kotona annettavan palvelun maksun lisäksi asiakkaalta voidaan periä erilaisia tukipalvelumaksuja, joiden maksuista ei ole laissa säännöksiä.

Palveluasunnoissa asuvilla on usein ravintokuluja, isoja lääkekulujen omavastuuosuuksia, silmälasi- ja hammashoitomenoja ynnä muita menoja, jotka on maksettava itse. Myös palveluasunnossa asuvan henkilön vaate- ja muut arkiseen elämään kuuluvat menot ovat usein suurempia kuin laitoshoidossa olevilla. Palveluasunnossa asuvat ovat usein laitoshoidossa olevia parempikuntoisia, joilloin myös kulutustarpeet ja -mahdollisuudet ovat suuremmat. Siten on perusteltua, että palveluasunnossa asuville säädetään laitoshoidossa asuvia korkeampi minimikäyttövara. Tämä mukailee myös monien kuntien vapaaehtoisesti määrittelemien palveluasunnossa asuvien käyttövarojen suuruutta.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain mukaiset palvelut ja mm. palveluasumiseen liittyvät erityispalvelut ovat maksuttomia sosiaalipalveluja, eikä vammaiselta henkilöltä siten saa periä maksua sillä perusteella, että hänen tarvitsemansa palvelu myönnetään vammaispalvelulain sijasta sosiaalihuoltolain nojalla. Muun palveluasumisen piirissä olevien monenlaisten asujien, kuten vanhusten, mielenterveyskuntoutujien ja muuten hoivaa tarvitsevien, tulee saada lakiin perustuva oikeus asiakasmaksun veloittamisen jälkeen asiakkaalle jäävään henkilökohtaiseen käyttövaraan.

Ehdotamme asiakasmaksulain (734/1992) muuttamista lisäämällä siihen uusi 7 d §. Pykälän mukaan perittäessä asiakasmaksua henkilöltä, jonka asumispalvelu ei sisällä ruokakuluja, vaan hän maksaa ruoastaan erikseen, hänelle tulisi jättää yksinasuvan toimeentulotuen perusosan suuruinen minimikäyttövara. Vuonna 2009 yksinasuvan perusosa on 417,45 euroa/kk.

Jos ravintokustannukset sisältyvät palveluasumisen maksuun, tulee henkilölle jättää kuukaudessa vähintään toimeentulotuen perusosaa vastaava rahasumma, josta on vähennetty ravintokustannuksina 48 prosenttia summasta (vuonna 2009 noin 200 euroa).

Ehdotettu lakiuudistus ulottuisi julkisen sektorin palveluasumiseen ja kunnan ostopalveluna hankkimaan, kolmannen sektorin tai yksityisen sektorin tuottamaan palveluasumiseen. Jatkossa tulee selvittää mahdollisuus turvata riittävä käyttövara myös yksityisissä palveluasunnoissa asuville.

Palveluasumisen piirissä on suuri joukko tukea, apua ja hoivaa tarvitsevia ihmisiä. Heille tulee turvata oikeus riittävään toimeentuloon ja tasa-arvoiseen kohteluun. Palveluasuminen lisääntyy jatkuvasti ja palveluasumisen maksut myös nousevat koko ajan. Tästä syystä asiakasmaksusääntelyä on tältä osin täsmennettävä.