ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Vaikka palveluasumisella korvataan yhä enemmän
laitoshoitoa, kohdellaan palveluasujaa muun muassa asiakasmaksujen
suhteen eri tavalla kuin pitkäaikaisessa laitoshoidossa
olevaa. Tällä hetkellä vain laitoshoidossa
asuville on säädetty niin sanottu käyttövara,
joka turvaa henkilölle asiakasmaksujen jälkeen
tietynsuuruisen omaan käyttöön jäävän
suojaosuuden.
Kunnalla on asiakasmaksulain 1 §:n mukaisesti
oikeus määritellä itsenäisesti
maksun määräytymisen perusteet. Palveluasumisessa
asiakkaat maksavat erikseen vuokran ja vuokrasopimuksessa määritellyt
asumismaksut sekä asiakasmaksun käyttämistään
palveluista. Käytännössä asiakkaan
kokonaismaksu voi kertyä useammista eri palveluista
perittävistä maksuista tai palvelut saatetaan
koota "palvelupaketiksi", josta peritään maksu.
Palveluasunnoissa asuvilta voidaan periä asiakasmaksu myös
kotona annettavan palvelun (kotihoidon) kuukausimaksun perusteiden
mukaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa
asetuksessa kotona annettavalla palvelulla tarkoitetaan sosiaalihuoltoasetuksen
9 §:ssä tarkoitettuja kotipalveluita
ja kansanterveyslain 14 §:n 1 momentin 2 kohdan
perusteella järjestettyä kotisairaanhoitoa. Kotona
annettavassa palvelussa kunta voi päättää maksuluokkien
määräytymisperusteet, maksuluokkien määrän
ja niissä käytettävät maksuprosentit
maksuasetuksessa säädettyä enimmäismaksuprosenttia
lukuun ottamatta. Kotona annettavan palvelun maksun lisäksi
asiakkaalta voidaan periä erilaisia tukipalvelumaksuja,
joiden maksuista ei ole laissa säännöksiä.
Palveluasunnoissa asuvilla on usein ravintokuluja, isoja lääkekulujen
omavastuuosuuksia, silmälasi- ja hammashoitomenoja ynnä muita menoja,
jotka on maksettava itse. Myös palveluasunnossa asuvan
henkilön vaate- ja muut arkiseen elämään
kuuluvat menot ovat usein suurempia kuin laitoshoidossa olevilla.
Palveluasunnossa asuvat ovat usein laitoshoidossa olevia parempikuntoisia,
joilloin myös kulutustarpeet ja -mahdollisuudet ovat suuremmat.
Siten on perusteltua, että palveluasunnossa asuville säädetään
laitoshoidossa asuvia korkeampi minimikäyttövara.
Tämä mukailee myös monien kuntien vapaaehtoisesti
määrittelemien palveluasunnossa asuvien käyttövarojen
suuruutta.
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista
ja tukitoimista annetun lain mukaiset palvelut ja mm. palveluasumiseen
liittyvät erityispalvelut ovat maksuttomia sosiaalipalveluja,
eikä vammaiselta henkilöltä siten saa
periä maksua sillä perusteella, että hänen
tarvitsemansa palvelu myönnetään vammaispalvelulain
sijasta sosiaalihuoltolain nojalla. Muun palveluasumisen piirissä olevien
monenlaisten asujien, kuten vanhusten, mielenterveyskuntoutujien
ja muuten hoivaa tarvitsevien, tulee saada lakiin perustuva oikeus
asiakasmaksun veloittamisen jälkeen asiakkaalle jäävään
henkilökohtaiseen käyttövaraan.
Ehdotamme asiakasmaksulain (734/1992) muuttamista
lisäämällä siihen uusi 7 d §.
Pykälän mukaan perittäessä asiakasmaksua
henkilöltä, jonka asumispalvelu ei sisällä ruokakuluja, vaan
hän maksaa ruoastaan erikseen, hänelle tulisi
jättää yksinasuvan toimeentulotuen perusosan
suuruinen minimikäyttövara. Vuonna 2009 yksinasuvan
perusosa on 417,45 euroa/kk.
Jos ravintokustannukset sisältyvät palveluasumisen
maksuun, tulee henkilölle jättää kuukaudessa
vähintään toimeentulotuen perusosaa vastaava
rahasumma, josta on vähennetty ravintokustannuksina 48
prosenttia summasta (vuonna 2009 noin 200 euroa).
Ehdotettu lakiuudistus ulottuisi julkisen sektorin palveluasumiseen
ja kunnan ostopalveluna hankkimaan, kolmannen sektorin tai yksityisen sektorin
tuottamaan palveluasumiseen. Jatkossa tulee selvittää mahdollisuus
turvata riittävä käyttövara
myös yksityisissä palveluasunnoissa asuville.
Palveluasumisen piirissä on suuri joukko tukea, apua
ja hoivaa tarvitsevia ihmisiä. Heille tulee turvata oikeus
riittävään toimeentuloon ja tasa-arvoiseen
kohteluun. Palveluasuminen lisääntyy jatkuvasti
ja palveluasumisen maksut myös nousevat koko ajan. Tästä syystä asiakasmaksusääntelyä
on
tältä osin täsmennettävä.