PERUSTELUT

Ikääntyneiden laitos- ja asumispalveluissa oli vuoden 2006 lopussa 12,1 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä. Omaishoidon tuki sen sijaan on lisääntynyt 2000-luvulla selvästi: asiakasmäärät ovat kasvaneet reilut 40 prosenttia, ja omaishoidon tuella hoidettujen osuus 75 vuotta täyttäneistä on noussut 3,0 prosentista 3,7 prosenttiin (STAKESIN tilasto 2006).

Suomessa yli 75-vuotiaiden määrän arvioidaan kasvavan voimakkaasti nykyisestä ja erityisesti vuodesta 2020 lähtien suurten ikäluokkien saavuttaessa 75 vuoden iän. Omaishoito on yksi vaihtoehto tuottaa ikäihmisille hoivapalveluja ja mahdollistaa hoidettavan kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Suomessa vuoden 2007 tilaston mukaan oli 29 000 kunnallista omaishoitajaa.

Omaishoitajista yli puolet oli eläkkeellä ja noin viidennes kokopäivätoimisesti työssä vuonna 2007. Koska muun muassa eläkkeensaajia verotetaan sangen ankarasti ns. lisätulosta, jota omaishoidon palkkio eläkkeellä olevalle on, hänen saamastaan hoitopalkkiosta verotus leikkaa lähes puolet. Mikäli omaishoitaja sattuu olemaan myös ylivelkaantunut, ulosotto vie toisenkin puolikkaan omaishoidon palkkiosta. Eläkettä saavien omaishoitajien raskaampi verotus johtuu tuloverolain eläketulovähennyksestä. Omaishoidon palkkion raskasta verotusta ei voida lieventää sinänsä muuttamatta esimerkiksi eläkkeensaajan verovähennyssäännöksiä.

Sen vuoksi olemme päätyneet siihen ratkaisuun, että omaishoitajille maksettavan hoitopalkkion tulee olla veroton korvaus. Tätä ratkaisua perustelee myös se, että omaishoitajana toimiminen on vaativaa ja sitoo omaishoitajia ympärivuorokautisesti.

Maksettava omaishoidon palkkio on laissa säädetty vähimmäistasoltaan 300 euroon kuukaudessa, ja omaishoidon palkkioon kohdistuu eläkkeensaaja-omaishoitajan verotuksessa noin 50 %:n vero. Tämä on erittäin suuri epäkohta.