Eriytetty tuloverojärjestelmä tuli Suomessa voimaan vuonna 1993. Siinä veronalaiset tulot jaetaan ansiotuloksi ja pääomatuloksi. Ansiotuloihin kohdistuu progressiivinen verotus, joka tulojen noustessa nousee korkeimmillaan jopa yli 50 prosentin. Pääomatuloihin sovelletaan niiden suurudesta riippumatta taas yhtenäistä 28 prosentin verokantaa. Ansio- ja pääomatulojen verotuksen erilaisuus on johtanut siihen, että tuloja on mahdollisuuksien mukaan kannattanut verosuunnittelulla kanavoida pääomatuloiksi alhaisemman veroprosentin houkuttamana. Ansiotuloissa verotus kohoaa jo varsin kohtuullisilla keskituloilla yli pääomatulojen verokannan. Mainittu veroero on heikentänyt myös kuntien tulopohjaa, sillä useat pelkkiä pääomatuloja nauttivat käyttävät kuitenkin kuntien palveluja, vaikka eivät kunnille veroa maksakaan toisin kuin ansiotuloveroa maksavat kuntalaiset.

Edellä mainitusta veroerosta johtuen verotuksen painopistettä on siirrettävä työn verotuksesta pääoman, omaisuuden, ympäristön ja kulutuksen verottamiseen. Kokonaisveroastetta ei kuitenkaan voida enää laskea lähivuosina tapahtuvan väestön runsaslukuisen eläkkeelle siirtymisen vuoksi. Pääomaverotuksen nostaminen kahdella prosenttiyksiköllä 30 prosenttiin ensi vuoden alusta alkaen tasaisi ansio- ja pääomatulojen välistä veroeroa ja tuottaisi valtiolle noin 100 miljoonaa euroa nykyistä enemmän verotuloja.