Tämä on rinnakkaislakialoite hallituksen
esitykselle HE 170/2002 vp.
Koulujemme nykyinen tilanne uskonnon ja elämänkatsomustiedon
opetuksen osalta lähtee uskonnonvapauden kahden peruskäsitteen
pohjalta. Positiivinen uskonnonvapaus on tarkoittanut, että myös
koulussa on voinut harjoittaa ns. omaa uskontoaan. Tämä on
tapahtunut ns. tunnustuksellisen uskonnonopetuksen puitteissa. Negatiivinen
uskonnonvapaus tarkoittaa, ettei ketään voida
vastoin tahtoaan pakottaa uskonnon harjoittamiseen. Tällöin
oppilaat, jotka eivät ole kuuluneet kirkkoon, ovat voineet
opiskella ns. elämänkatsomustietoa.
Koulun tehtävä on opettaa elämässä tarpeellisia
tietoja ja taitoja sekä opettaa eettisesti vastuuntuntoiseksi
kansalaiseksi. Suomen uusittu perustuslaki sekä Suomen
solmimat kansainväliset sopimukset lähtevät
siitä, ettei edes kirkon jäsenten voida ilman
suostumusta olettaa osallistuvan uskonnon harjoittamiseen.
Näistä seikoista johtuen putoaa mielestäni pohja
pois jaottelulta eri oppiaineisiin. Naapurimaassamme Ruotsissa,
jossa valtion ja kirkon ero on pidemmällä, opetetaan
kouluissa kaikille yhteistä oppiainetta religionkunskap.
Tähän opetukseen osallistuvat kaikkiin erilaisiin
uskontokuntiin kuuluvat ja niihin kuulumattomat oppilaat. "Aineen
tarkoitus on edistää oppilaan kyvyn kehittymistä ymmärtää ja
pohtia omaa itseään, elämäänsä ja
ympäristöään ja kehittää hänen
kykyään toimia vastuullisesti. Olemassaoloa koskevien
kysymysten ja uskonkysymysten käsittely ja olemassaolon
tarkasteleminen eettisestä näkökulmasta
sisältyy henkilökohtaiseen kehitysprosessiin.
Jokainen ihminen pohtii tällaisia asioita ja tarvitsee
välineitä traditioina, kielenä ja symboleina
etsiessään merkitystä elämässä eteen
tuleviin asioihin."
Uskontotiedon yhtenä tavoitteena on edistää avointa
keskustelua uskoa ja elämänkatsomusta koskevista
kysymyksistä sekä herättää uteliaisuutta
ja kiinnostusta uskontoa kohtaan. Syventävät tiedot
uskonnosta ja elämänkatsomuksesta mahdollistavat
tämän. Etniseen ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen
perustuvassa kansainvälistyneessä yhteiskunnassa
korostuu ihmisten ajattelun, toiminnan ja elämänvalintojen
ymmärtämisen tarve. Aine edistää perinteiden
ja kulttuurien ymmärtämistä tarjoten
perustan muukalaisvihamielisyyden kohtaamiselle sekä kehittäen oppilaiden
suvaitsevaisuuden tunnetta.
Aine edistää myös tietojen syventämistä ja problematisointia
perustavaa laatua olevista demokraattisista arvoista, kuten ihmisen
omasta arvosta, ihmisten yhdenvertaisuudesta ja heikkoihin kohdistuvasta
huolenpidosta. Aineen yhtenä tavoitteena on lisätä oppilaiden
eettistä tietoisuutta ja luoda siten esim. toimintavalmiutta demokratia-,
ympäristö-, tasa-arvo- ja rauhankysymyksissä.
Uskontotieto pyrkii myös lisäämään
yhteiskunnan ja uskonnon yhteyden ymmärtämistä eri
aikoina ja eri paikoissa. Ruotsalaisen yhteiskunnan ja sen arvostusten
ymmärtämistä syvennetään
tiedoilla kristillisistä traditioista, jotka
ovat olleet vallitsevia Ruotsissa. Tällainen tieto tarjoaa
myös mahdollisuuden länsimaisen taiteen, musiikin
ja kirjallisuuden ymmärtämiseen.
Nykyisessä monikulttuurisessa yhteiskunnassa on kaikille
tärkeää tietää valtakulttuurin
juuret ja toisaalta yhtä tärkeää,
että koululaiset ja opiskelijat oppivat jo varhain keskustelemaan vaikeista
eettisistä kysymyksistä erilailla ajattelevien
ja tuntevien ikätoveriensa kanssa. Kaikkien yhteinen
oppiaine, uskontotieto, joka uskontoihin tai jumalan olemassaoloon
kantaa ottamatta opettaisi uskonnoista kulttuuri-ilmiöinä ja
alkulähteenä suurelle osalle ihmiskunnan eettisiä pohdintoja,
omalta osaltaan auttaisi nuoria ymmärtämään
itseään ja muita ihmisiä paremmin.
Monet vanhemmat, joilla on selvä uskonnollinen vakaumus,
niin kristityt, islamilaiset kuin vaikkapa juutalaiset, haluavat
varmaan siirtää lapsilleen tämän
vakaumuksen. Tällainen vanhempien oikeus on lakien mukaista,
mutta ei välttämättä kuulu koulun
tehtäviin. Uuden oppiaineen tullessa voimaan voisi koulu
tarjota syventäviä kursseja erilaisista uskonnoista
kuin myös etiikasta ja filosofiastakin. Itse tunnustuksellinen
uskonnon harjoittaminen ja oppilaan oman vakaumuksen kasvattaminen
kuuluu mielestäni ensisijaisesti perheen ja uskontokuntien omiin
tehtäviin. Muutosehdotuksen hyväksymisen yhteydessä voitaisiin
pohtia, voisiko koulu mahdollisesti tarjota tulevaisuudessa tiloja
uskontokuntien itse järjestämään
opetukseen. Tällöin kuitenkin olisi kysymys koulutyöstä irrallaan
olevasta opetuksesta, jossa ei olisi esim. arvostelua.
Oppiaine uskontotieto olisi muutos vallitsevaan tilanteeseen,
mutta ei polkisi kummankaan ryhmän, ei uskontokuntiin kuuluvien
eikä uskontokuntiin kuulumattomien, oikeuksia. Nekin oppilaat,
joiden maailmankuva rakentuu järkiperäisesti ei-yliluonnollisia
elementtejä sisältävästä näkemyksestä,
tarvitsevat kuitenkin tietoja uskonnoista, niiden historiasta ja
merkityksestä muille maailmankuvan rakentajina. Nuorten, joilla
itsellään tai joiden vanhemmilla on selkeä jumalakuvan
varaan rakentuva maailmankuva, on hyvä käydä vuoropuhelua
koulussa myös eri tavalla ajattelevien kanssa.
Lakialoitteen mukainen yhtenäinen uskontotiedon opetus
olisi nykyistä useita erilaisia oppiaineita sisältävää tilannetta
loogisempi ja helpommin perusteltu koulun tavoitteiden kannalta.
Tämän lisäksi se olisi helpompi ja halvempi toteuttaa,
mikä ei ole vähäpätöinen
seikka kuntien heikon taloudellisen tilanteen aikana.
Uuden oppiaineen opettajien kelpoisuusehdoista säädettäisiin
erikseen, mutta lähtökohtana pitäisi
olla, että nykyiset elämänkatsomustiedon
ja uskonnon opettajat olisivat lisäkoulutuksen jälkeen
tehtävään kelpoisia.