PERUSTELUT

Työntekijöiden palkkaehdot määräytyvät Suomessa pääasiallisesti työehtosopimusten perusteella. Työnantajaliittoon järjestäytynyt työnantaja on velvollinen noudattamaan asianomaisen alan työehtosopimuksen määräyksiä työehtosopimuslain 4 §:n perusteella (ns. normaalisitovuus). Järjestäytymätön työnantaja puolestaan on velvollinen noudattamaan alalla yleisesti noudatettavan valtakunnallisen työehtosopimuksen (ns. yleissitova työehtosopimus) määräyksiä työsopimuslain 2:7 §:n perusteella.

Ammattiliittojen (ja työsuojeluviranomaisten) tietoon tulee kuitenkin vuosittain tuhansia tapauksia, joissa työnantaja ei ole noudattanut työehtosopimuksen vähimmäispalkkaa ja työehtosopimuksen perusteella maksettavia lisiä koskevia määräyksiä.

Työehtosopimuksen palkkausta koskevien määräysten rikkominen aiheuttaa huomattavia menetyksiä työntekijöille sekä palkan että palkkaan sidottujen muiden etuuksien, kuten työttömyyspäivärahan, sairauspäivärahan ja työeläkkeiden, menetyksenä. Työehtosopimusten palkkamääräysten rikkominen aiheuttaa huomattavia menetyksiä myös yhteiskunnalle verotulojen ja työnantajan maksettavien eläkevakuutusmaksujen menetyksenä. Osaa tapauksista voidaan ajaa kiskonnan tapaisina työsyrjintärikoksina, mutta sen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää ensin syrjinnän tunnusmerkistön täyttymistä. Palkkarikokseen voisi kuitenkin syyllistyä myös kohdistamatta alisteisessa asemassa olevaan työntekijään erityistä syrjintää.

Tästä syystä on perusteltua saattaa työehtosopimusmääräysten alittavan palkan maksaminen rangaistavaksi teoksi lisäämällä työrikoksia koskevaan rikoslain 47 lukuun palkkarikosta koskeva määräys, jossa säädettäisiin sakko- tai maksimissaan kuuden kuukauden vankeusrangaistus, mikäli työnantaja tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo yrityksessä työsopimuslain 2:7 §:n perusteella noudatettavan yleissitovan työehtosopimuksen tai yritystä työehtosopimuslain 4 §:n perusteella velvoittavan työehtosopimuksen palkkaa koskevia määräyksiä.