PERUSTELUT
Tuloverolain 57 §:n perusteella yhteisöllä on mahdollisuus
tehdä tulostaan lahjoitusvähennys vähintään
850 euron ja enintään 250 000 euron suuruisesta
rahalahjoituksesta, joka on tehty tiedettä, taidetta tai
suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttämistä edistävään
tarkoitukseen Euroopan talousalueeseen kuuluvalle valtiolle tai Euroopan
talousalueella olevalle julkista rahoitusta saavalle yliopistolle
tai korkeakoululle taikka näiden yhteydessä olevalle
yliopistorahastolle; samoin kuin vähintään
850 euron ja enintään 50 000 euron suuruisesta
rahalahjoituksesta, joka on tehty tiedettä, taidetta tai
suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttämistä edistävään
tarkoitukseen sellaiselle Verohallituksen nimeämälle
Euroopan talousalueella olevalle yhdistykselle, säätiölle
tai edellä mainittujen yhteydessä olevalle rahastolle,
jonka varsinaisena tarkoituksena on tieteen tai taiteen tukeminen taikka
suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttäminen.
Tuloverolaissa on myös väliaikaisesti 1.1.2009—31.12.2010
voimassa oleva, lailla 946/2008 lisätty
98 a §, jonka perusteella luonnollisen henkilön
ja kuolinpesän on mahdollista tehdä lahjoitusvähennys
puhtaasta ansiotulostaan vähintään 850
euron ja enintään 250 000 euron suuruisesta
rahalahjoituksesta, joka on tehty tiedettä tai taidetta
edistävään tarkoitukseen Euroopan talousalueella
olevalle julkista rahoitusta saavalle yliopistolle tai korkeakoululle
taikka näiden yhteydessä olevalle yliopistorahastolle.
Lahjoitusvähennystä supistettiin 1980-luvun lopulla
toteutetussa ns. kokonaisverouudistuksessa siten, että vähennyskohteita
leikattiin ja samalla yksityishenkilöiden oikeus vähennykseen
poistettiin. Vähennysoikeuden rajoittaminen perustui lyhyeltä ajalta
saatuihin kokemuksiin, joiden pohjalta esimerkiksi humanitääriseen
avustustoimintaan annettujen lahjoitusten määrän
arvioitiin pysyvän vähäisenä.
Suomalaisen tieteen, taiteen ja kulttuuriperinnön tukeminen
on tärkeää. Yhtä tärkeää Suomen
on kuitenkin pitää kiinni kansainvälisistä sitoumuksistaan
ja tehdä oma osuutensa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Suomi on sitoutunut kasvattamaan kehitysyhteistyömäärärahojaan
0,51 %:iin bruttokansantulosta (BKTL) vuoteen
2010 mennessä ja 0,7 %:iin vuoteen 2015
mennessä. Suomi sitoutui YK:n kehitysstrategian mukaiseen
0,7 prosentin tavoitteeseen jo 1970-luvun alussa. Tämän
lisäksi Suomi on sitoutunut tavoitteeseen myös
osana EU:n yhteistä tavoitetta. Tavoitteiden saavuttamiseksi
Suomessa tarvitaan toimenpiteitä, joilla lisätään
kansalaisten halua vaikuttaa humanitäärisen työn
etenemiseen.
Kehityspolitiikka on olennainen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Etäiseltä tuntuvat maailman tapahtumat vaikuttavat
myös suomalaisten hyvinvointiin. Kehityksen, turvallisuuden
ja ihmisoikeuksien välisten yhteyksien, ns. laajan turvallisuuden,
merkitys on viime vuosina kasvanut. Kun ihmisten elinolosuhteet paranevat,
myös levottomuuksien ja konfliktien riski vähenee.
Kehityspolitiikalla ja kehitysyhteistyöllä voidaan
vaikuttaa myös sellaisiin Suomeakin koskettaviin kysymyksiin
kuin kansainvälinen rikollisuus, ympäristötuhot,
huumeet, pandemiat ja laiton siirtolaisuus.
Kehitysyhteistyö on katastrofien ennaltaehkäisyä,
ja se on paljon halvempaa kuin jälkihoitona toimitettava
humanitaarinen apu. Kehityspolitiikkaan ja kehitysyhteistyöhön
osallistumisella on Suomelle myös ulkopoliittinen merkitys.
Suomen kehityspolitiikkaa ohjaa valtioneuvoston lokakuussa 2007
hyväksymä kehityspoliittinen ohjelma. Ohjelman
mukaan kansalaisjärjestöillä on tärkeä rooli
Suomen kehityspolitiikan kokonaisuudessa. Kansalaisjärjestöjen
kehitysyhteistyö täydentää julkista
kahdenvälistä, monenkeskistä ja EU:n
kehitysyhteistyötä. Kansalaisjärjestöjen
lisäarvo on niiden suorat kontaktit ruohonjuuritasolle
sekä arvokas työ kansalaisyhteiskunnan vahvistamisessa
kehitysmaissa.
Ulkoministeriön hallinnonalaan kuuluva kehitysyhteistyö on
tarkoin valvottua toimintaa. Yleisesti ottaen valtaosa kehitysyhteistyövaroista
menee perille. Väärinkäytökset
ovat harvinaisia, viime vuosina määrältään
muutama promille kehitysyhteistyövaroista. Ulkoministeriön alueosastoilla
on keskeinen vastuu omien hankkeidensa evaluoinnista ja tarkastuksesta.
Rahankäyttöä ja kumppanimaiden kanssa
sovittujen tulosten saavuttamista valvotaan ja tarkastetaan monin
tavoin.
Palauttamalla tuloverolakiin laajempi lahjoitusvähennys
voidaan kannustaa suomalaisia konkreettiseen yhteisvastuuseen ja
auttamiseen, tukea pitkälti vapaaehtoistoimintaan perustuvaa kolmatta
sektoria sekä edesauttaa kehitysyhteistyötavoitteiden
saavuttamista. Suomi on yksi harvoista länsieurooppalaisista
maista, joissa lahjoitusten verohelpotusjärjestelmä on
hyvin suppea. Laajemman lahjoitusjärjestelmän
palauttaminen vähentää verotuloja, mutta
hinta on pieni, jos kannustevaikutuksen avulla voidaan edistää ns.
laajaa turvallisuutta. Aloitteessa lahjoituksille asetetaan ala-
ja yläraja.