Työmarkkinoiden muuttuessa on tullut yhä yleisemmäksi hakeutua työhön kauas varsinaisesta kodista. Moni työntekijä valitsee työttömänä olemisen sijasta työpaikan varsinaisen kotipaikkakunnan ulkopuolelta, jolloin hänelle syntyy huomattavan paljon työnhankkimiskuluja. Verotuksellisesti tätä työvoiman liikkuvuutta on edistetty myöntämällä kodin ja työpaikan välisistä viikonlopun matkoista verovähennys. Kahden asunnon asumiskustannuksista on myönnetty vähennys vain silloin, kun verovelvollinen on samalle työnantajalle suorittanut työtehtäviä molemmilla paikkakunnilla. Tämänkin periaatteen soveltaminen on verokäytännössä tuottanut ongelmia.

Asumiskustannusten vähennyskelvottomuus tuntuu verovelvollisen kannalta kohtuuttomalta, koska ylimääräiset asumiskustannukset eivät voi olla muita kuin työtulon hankkimiskustannuksia. Vähennyskelpoisuus edistäisi lisäksi tärkeänä pidettävää työvoiman liikkuvuutta.