Yleistä
Vaikka pienten yritysten arvostus on viime vuosina parantunut,
useat rakenteelliset epäkohdat estävät
edelleen pienyritystoiminnan kilpailukyvyn kehittymistä.
Eräs keskeinen yrittäjyyttä vaikeuttava
tekijä on yrittäjien sosiaalisen turvan puutteellisuus
verrattuna etenkin palkansaajien turvaan.
Yrittäjien sosiaaliturvan kehittämisessä kysymys
ei ole yrittämisen riskien siirtämisestä yhteiskunnalle
tai yritystuesta sosiaalisin perustein. Yrittäjäksi
ryhtyvän henkilön on hyväksyttävä varsinaiseen
liiketoimintaan ja sen onnistumiseen liittyvä riski. Sosiaaliturvajärjestelmän tulee
sitä vastoin olla rakenteeltaan sellainen, ettei se omalta
osaltaan lisää yrittäjän riskiä ja muodostu
esteeksi yrittäjyydelle. Etenkin nopeasti yleistyvissä mikroyrityksissä omistaja-yrittäjän
sosiaalinen asema vastaa palkansaajan asemaa eikä merkittäville
eroille sosiaaliturvassa ole perusteita.
Sairausvakuutuksen päivärahat
Sairausvakuutuksen päivärahaetuuksien laskentaperusteina
ovat verotuksessa todetut ansiotulot, joihin ei lueta pääomatuloja.
Yrittäjän sairastuessa tai jäädessä äitiys-,
isyys- tai vanhempainlomalle häneltä jää kuitenkin
saamatta koko yrityksen tulo, ei vain ansiotulo-osuus. Yrittäjä ei
voi oman valintansa mukaan päättää hänelle laskettavien
tulojen jakautumisesta ansiotulo- ja pääomatulo-osuuksien
välillä. Useissa tapauksissa — esimerkiksi
investointien vaikuttaessa yrityksen tulokseen — laskennalliset
ansiotulot saattavat painua lähelle nollaa useiden vuosien ajaksi.
Tällöin poistuu myös sairauspäivärahaoikeus.
Yrittäjän sairastuessa hän on oikeutettu
sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan
vasta työkyvyttömyyden kestettyä yli
yhdeksän päivää. Vastaavasti
työntekijöillä on oikeus sairausajan
palkkaan työsopimuslain nojalla yleensä vähintään
sairastumispäivää seuraavan 7 päivän
ajalta ja useampien työehtosopimusten nojalla huomattavasti
pidemmältä (yhden—kolmen kuukauden) ajanjaksolta.
Sairausvakuutuksen työtulomääritelmää tulee
kehittää siten, että yrittäjän
päiväraha määräytyy
YEL-työtulon perusteella. Asian säätely tulee
toteuttaa siten, että työtulon määritelmät otetaan
sairausvakuutuslakiin.
Työterveyshuolto
Pienten yritysten omistaja-johtajista noin 9/10 osallistuu
yrityksen varsinaiseen tuotantotoimintaan. Heihin kohdistuvat samat
työympäristön rasitteet kuin vastaavassa
työssä toimivaan työntekijään,
erityisesti fyysisen työympäristön osalta.
Yrittäjän työn vaihtelevuus ja henkinen kuormitus
taas vastaavat toimihenkilötehtäviä.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan yrittäjien
keskimääräinen viikkotyöaika
oli vuonna 1997 hiukan yli 45 tuntia, eli selvästi enemmän
kuin palkansaajilla. Vuosittaisten työpäivien
lukumäärä oli keskimäärin
247 (palkansaajilla vastaavasti 211). Yrittäjien työn
rasittavuutta arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon,
että he ovat keskimäärin palkansaajia iäkkäämpiä.
Työvoiman ikääntymiseen liittyvät terveys-
ja työkykyongelmat ovat yrittäjien keskuudessa
kärjistyneimpiä.Lähtökohtaisesti
tarve yrittäjien työterveyshuollon järjestämiseen
olisi suurempi tai vähintään yhtä suuri
kuin palkansaajilla. Lisäksi yrittäjän
terveyteen liittyvä työkyvyttömyysriski
sisältää koko yrityksen toimintaa koskevan
riskin, joka voi johtaa koko yrityksen toiminnan päättymiseen
ja työpaikkojen menettämiseen.
Tällä hetkellä yrittäjinä työllistyvät
henkilöt ovat riittävän työterveyshuollon
ulkopuolella. Lakisääteisen työterveyshuollon
piiriin yrittäjistä kuluu alle 30 prosenttia:
vuonna 1995 tehdyn kyselyn mukaan noin 46 000 yrittäjää oli
tehnyt työterveyshuoltoa koskevan sopimuksen, eikä merkittävää muutosta
ole tapahtunut sen jälkeenkään. Maatalousyrittäjillä (MYEL)
osallistuminen työterveyshuoltoon on jonkin verran korkeammalla
tasolla, kuitenkin alle puolet on toiminnan piirissä. Esimerkiksi
nk. epätyypillisten työsuhteiden vuoksi työterveyshuollon
katvealueille jäävien ihmisten joukko on huomattavasti
pienempi ja työmarkkinatilanteen parantuessa
edelleen pienenemässä.
Pienissä yrityksissä työskentelevien
henkilöiden osuus riittävästi järjestetyn
työterveyshuollon ulkopuolella olevista palkansaajista
on huomattava. Pienissä työpaikoissa työterveyshuollon
merkitys arvioidaan vähäisemmäksi kuin suurissa:
pyydettäessä arvioimaan työterveyshuollon
merkitystä työkyvylle myönteisyys kasvaa
suhteessa työpaikan kokoon.
Heikko työterveyshuolto ja yrittäjän
työskentely sairaana johtaa helposti sairauksien pitkittymiseen.
Yrittäjän työkyvyttömyys sisältääkin koko
yrityksen toimintaa koskevan riskin, joka voi johtaa koko yrityksen
toiminnan päättymiseen ja työpaikkojen
menettämiseen.
Työnantajalla on velvollisuus järjestää työterveyshuoltolaissa
säädetyllä tavalla työntekijöiden
työterveyshuolto. Työnantajalle suoritetaan sairausvakuutuslain
29 §:ssä olevien korvausluokkien I—II
mukaisesti korvaus, jonka suuruus on noin 50 % syntyneistä kuluista.
Yksityisen elinkeinonharjoittajan järjestäessä myös
itselleen työterveyshuoltoa korvaukset kattavat vain korvausluokka
I:n mukaiset kustannukset, mikä merkitsee lähinnä ennalta
ehkäisevää perusterveydenhuoltoa.
Työterveyshuoltokulujen korvausperusteita tulee muuttaa
siten, että yrittäjien omat työterveyshuoltokorvaukset
vastaavat kattavuudeltaan palkansaajista maksettuja korvauksia.