Yleishyödyllisen toiminnan rahoittamiseksi järjestettävien keräysten järjestämiseksi tarvitaan rahankeräyslupa. Rahankeräyslupa perustuu rahankeräyslakiin (255/2006). Rahankeräyksellä tarkoitetaan lain 3 §:n mukaan toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa. Luvan voivat 7 §:n mukaan saada Suomessa rekisteröidyt yhteisöt tai säätiöt, joilla on yksinomaan yleishyödyllinen tarkoitus. Laissa kielletään tällä hetkellä rahankeräys valtiolta, kunnilta ja kirkoilta. Poliisihallitus käsittelee rahankeräyslupahakemukset saapumisjärjestyksessä, ja lupa myönnetään enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Useiden yliopistojen uusien rahankeräyslupien kohtalo on tällä hetkellä ratkaisematta. Niiden hakemukset odottavat Poliisihallituksessa päätöstä siitä, täyttävätkö yliopistot keräysluvan kriteerit. Esimerkiksi Turun yliopisto on odottanut uuden rahankeräysluvan myöntämistä jo huhtikuusta saakka. Samaan aikaan yliopistojen varainhankintakin on pysähdyksissä. Jotkut yliopistot ovat jo saaneet rahankeräyslupa-anomukseensa kielteisen päätöksen. Näiden perusteena on tulkinta, jonka mukaan valtion suurimmaksi osaksi rahoittamat yliopistot rinnastetaan osaksi valtiota ja näin ollen rahankeräyslupaa ei enää voitaisi tällä perusteella myöntää.

Eduskunta on vain joitakin vuosia sitten päättänyt yliopistolain uudistamisen yhteydessä, että yliopistojen itsenäinen varainhankinta eli rahankeruu nimenomaan on yksi tärkeä yliopistojen rahoituksen muoto. Tätä on erityisesti kannustettu jopa valtion rahanjaossa yliopistoille. On hyvin erikoinen tilanne, jos nyt jälkikäteen todetaan, että eduskunnan aikoinaan siunaama yliopistojen uusi tapa kerätä varoja onkin laiton. Onkin perusteltua ja välttämätöntä, että yliopistojen asema kirjataan rahankeräyslakiin, jotta tulkinnan varaa ei rahankeräysluvissa enää ole ja jotta yliopistot voivat jatkaa niiden toiminnalle välttämättömien rahankeräysten järjestämistä.