ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa ehdotetaan muutettavaksi isyyslain voimaanpanosta
annettua lakia siten, että kaikki avioliiton ulkopuolella
syntyneet lapset voisivat samoilla edellytyksillä syntymäajastaan
riippumatta nostaa kanteen isyyden vahvistamiseksi. Tämä tapahtuisi
kumoamalla isyyslain voimaanpanosta annetusta laista ennen 1.10.1976
syntyneitä lapsia koskeva isyyskanteen nostamisrajoitus.
Tuo kanteen nostamisrajoitus on korkeimman oikeuden ja Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä osoittautunut
niin perustuslaissa suojeltujen perusoikeuksien kuin Suomen ihmisoikeusvelvoitteidenkin
vastaiseksi, joten samalla ratkaistaisiin oikeusvarmuutta edistävällä tavalla
kumottavan säännöksen ristiriita perusoikeuksien
kanssa.
PERUSTELUT
Voimassa oleva isyyslaki (700/1975)
tuli voimaan 1.10.1976. Lain yhtenä merkittävänä tarkoituksena
oli saattaa avioliitossa syntyneet ja avioliiton ulkopuolella syntyneet
lapset oikeudellisesti tasa-arvoiseen asemaan. Ennen isyyslakia
avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi saattoi saada oikeudellisen
isän vain tunnustamisen kautta.
Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen oletetulle biologiselle
isälle voitiin ennen isyyslain voimaantuloa vahvistaa elatusvelvollisuus.
Elatusvelvollisuus ei kuitenkaan muodostanut oikeudellista isyyttä,
joka olisi suonut lapselle oikeuden esimerkiksi isänsä perintöön.
Isyyslain voimaantulo mahdollisti sen, että avioliiton
ulkopuolella syntynyt lapsi sai rajoittamattoman kanneoikeuden
Voimassa olevan isyyslain voimaanpanosta annetun lain (701/1975)
7 §:n 2 momentin mukaan ennen isyyslain (700/1975)
voimaantuloa 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten
tuli isyyden vahvistamiseksi viiden vuoden määräajassa
eli viimeistään 1.10.1981 nostaa kanne isäksi
katsomaansa miestä vastaan. Muuten kanneoikeus raukeaisi.
Kanneoikeutta ei tuon lainkohdan mukaan myöskään
ollut, mikäli isäehdokas oli kuollut ennen kanteen
nostamista. Viiden vuoden kannemääräajan
jälkeen isyys voitiin vahvistaa vain isän vapaaehtoisella isyyslain
mukaisella tunnustuksella.
2000-luvulla nyt kumottavaksi ehdotettu kannerajoitussäännöstö on
osoittautunut hyvin ongelmalliseksi perustuslailla suojeltujen perusoikeuksien
ja Suomen ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. Säännös
on konfliktissa erityisesti perustuslain 10 §:ssä suojatun
yksityiselämän suojan ja 6 §:ssä suojatun
yhdenvertaisuuden ja syrjinnän kiellon kanssa, joita vastaavat
Euroopan ihmisoikeussopimuksessa artiklat 8 ja 14.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on nimittäin todennut
6.7.2010 antamissaan ratkaisuissa Backlund vs. Suomi ja Grönmark
vs. Suomi, että kumottavaksi ehdotettu säännöstö oli
sanamuodon mukaisesti sovellettaessa vastoin ihmisoikeussopimuksen
8 artiklaa eli yksityiselämän suojaa. Ihmisoikeustuomioistuin
perusteluissaan katsoi, että kumottavaksi ehdotetun säännöstön
ongelmana on määräajan absoluuttinen luonne
eli se, että se kului riippumatta siitä, oliko
lapsella mitään tosiasiallisia mahdollisuuksia
nostaa kanne ajoissa.
Korkein oikeus on ottanut viimeksi kumottavaksi ehdotettuun
säännökseen kantaa 30.1.2012 antamassaan
ennakkopäätöksessä KKO:2012:11.
Siinä korkein oikeus totesi kumottavaksi ehdotetun säännöksen
olevan ilmeisessä ristiriidassa perustuslain 6 §:n
takaaman yksityisyyden suojan kanssa ainakin sellaisissa tapauksissa,
joissa oikeudelliset tai tosiasialliset syyt ovat estäneet
isyyskanteen nostamisen määräajassa.
Niinpä tällöin korkeimman oikeuden mukaan
on kumottavaksi esitettävä säännös
jätettävä soveltamatta perustuslaille
etusijan lainkäytössä antavan perustuslain
106 §:n nojalla.
Tuollaisia tosiasiallisia kanteennoston estäviä syitä voivat
olla esimerkiksi lapsen alaikäisyys kanteennostoaikaan
tai se, että lapsi ei ole kanteennostoaikaan tiennyt mitään
isästään. Myös DNA-testien kehittymisen
myötä on nykyään voitu
isyys selvittää isäehdokkaan lähisukulaisia
tutkimalla, mikä ei vielä isyyslain voimaantuloaikaan
ollut mahdollista. Käytännössä nuo
korkeimman oikeuden mainitsemat tosiasialliset kanteennostoesteet
ovat sellaisia, että hyvin suuressa osassa käytännössä vastaan
tulevia tapauksia jokin noista esteistä on olemassa.
Kuten edellä on todettu, kumottavaksi ehdotetun säännöksen
on korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä todettu
olevan ainakin sen keskeisimmissä soveltamistapauksissa
ilmeisessä ristiriidassa perustuslain 6 §:n
suojaaman yksityisyydensuojan kanssa. Onkin oletettavissa, että useimmissa
tuomioistuimissa esiin tulevissa tapauksissa kumottavaksi esitetty
säännös jätetään
perustuslaille etusijan antavan perustuslain 106 §:n
nojalla soveltamatta, jolloin oikeuskäytäntö ja
lain selvä sanamuoto ovat erilaisia. Tämä on
kestämätön tilanne kansalaisten oikeusturvan
kannalta ja vaatii lain muuttamista.
Isyyslain voimaanpanolain 7 §:n 2 momentin kumoaminen
on myös tärkeä kansalaisten yhdenvertaisuuden
kannalta, sillä se asettaa kaikki lapset samanarvoiseen
asemaan isyyden vahvistamisen kannalta. On nimittäin muistettava,
että isyyslain voimaantulon eli vuoden 1976 lokakuun jälkeen
syntyneillä lapsilla ei ole mitään määräaikaa
isyyskanteen nostamiseksi. Nykyaikana ei ole hyväksyttävää,
että lapsia asetetaan näin tärkeässä asiassa
eriarvoiseen asemaan pelkästään syntymävuotensa
perusteella.
Myöskin isyystutkimusteknologian kehittyminen eli DNA-testien
käyttöönotto on vienyt pohjan erityisesti
siltä isyyslain voimaanpanolain 7 §:n
2 momentin kannemääräaikarajoitukselta,
että kannetta ei voisi nostaa sen jälkeen, kun
isä on kuollut, isyyden kun voi nyt luotettavasti todeta
myös isän lähisukulaisten DNA:sta.
Isyyslain voimaanpanolain 7 §:n 2 momentin kumoaminen
veisi myös loppuun sen isyyslain johtavan periaatteen,
että lapsilla olisi tasavertaiset oikeudet isään
riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitossa vai
sen ulkopuolella. Samalla saavutetaan myös lakitekstin
tasolla sopusointu perustuslain ja Suomen ihmisoikeusvelvoitteiden
kanssa.