PERUSTELUT
Suomen tullessa 1.1.1995 Euroopan unionin (unioni) jäseneksi
siirtyi suhteellisen suuri osa maan toimivaltaa päättää itsenäisesti
lainsäädännöstä ja
muista senkaltaisista asioista unionille. Toimivallan siirron kompensoimiseksi
unionin jäsenmailla on puolestaan aina pysyvä edustus unionin
eri toimielimissä. Tämä on välttämätön edellytys
sille, että jäsenmaa voisi huolehtia eduistaan
ja että sillä olisi realistiset ja tarkoituksenmukaiset
mahdollisuudet vaikuttaa unionissa tapahtuvaan kehitykseen.
Itsehallintolain (1144/1991) kautta
Ahvenanmaan maakunnalla on pitkälle kehittynyt itsehallinto,
mikä tarkoittaa lainsäädäntö-
ja hallintovallan siirtoa eduskunnalta ja hallitukselta. Kun maakunta
yhdessä muun maan kanssa päätti hyväksyä unioniin
liittymisen, myös huomattava osa tästä lainsäädäntövallasta
siirtyi yhteisölle. Tästä toimivallan
siirrosta huolimatta maakunnalla ei ole edustusta unionin toimielimissä. Tämä johtuu
ennen kaikkea siitä, että unioni tunnustaa ainoastaan
maat jäsenikseen, ja siten säännökset
sen toimielimistä on myös laadittu jäsenvaltioiden
ympärille.
Edellä sanottu merkitsee, että itsehallinnollisille
alueille unionin jäsenvaltioiden sisällä ei voida
antaa niiden omissa nimissä edustusta unionin
toimielimissä. Tämän mukaisesti esim. Ahvenanmaan
kaltaisilla alueilla on oma edustaja unionin toimielimissä ainoastaan
siinä tapauksessa, että jäsenvaltiot
päättävät sisäisesti
jakaa niille kuuluvan paikkamäärän näin
tai että ne ovat niin suuria, että ne saavuttavat
kansallisten vaalien kautta edustuksen.
Esimerkiksi Tanska päätti luovuttaa yhden edustajanpaikoistaan
Euroopan parlamentissa itsehallinnolliselle Grönlannille.
Tämä itsehallintoalue on sittemmin eronnut unionista,
mutta periaatepäätös on olemassa ennakkotapauksena. Belgia
puolestaan toimi ylimääräisen edustajanpaikan
saamiseksi maan saksankieliselle vähemmistölle
ja onnistui unionin aikaisemman laajenemisen yhteydessä säilyttämään
ylimääräisen edustajanpaikan sillä perusteella,
että tämä annetaan kyseiselle vähemmistölle,
joka väkiluvun mukaisessa suhteessa on ainoastaan vähäisessä määrin
Ahvenanmaata suurempi.
Päinvastoin kuin edellä mainitussa esimerkissä Suomessa
ei päätetty antaa yhtä maan edustajanpaikoista
Euroopan parlamentissa itsehallinnolliselle Ahvenanmaalle. Päätettäessä Suomen edustajien
valintaa koskevista säännöksistä valittiin
linja, jossa koko maa oli yhtenä ainoana vaalipiirinä.
Hallituksen lakiehdotusta koskevassa esityksessä (HE
351/1994 vp) korostettiin kuitenkin, että Ahvenanmaalla
on erityisasema, joka perustuu tuolloin voimassa olleeseen hallitusmuotoon
ja jolla on takuut myös kansainvälisessä oikeudessa.
Sen kompensoimiseksi, että myös Ahvenanmaa luovutti
lainsäädäntövaltaansa unionille,
katsottiin perustelluksi käynnistää heti
neuvottelut unionin kanssa ylimääräisen
edustajanpaikan saamiseksi Suomelle Euroopan parlamentissa. Siten
tuolloinen hallitus teki selväksi Ahvenanmaan edustajan
valtiosääntöisen oikeutuksen. Edelleen
korostettiin, että maakunnan mahdollisuudet vaikuttaa yhteisöasioiden,
erityisesti lainsäädännön, valmisteluun
tulee turvata riittävässä määrin.
Ylimääräinen edustajanpaikka Euroopan
parlamentissa voisi mahdollisesti toteutua, kun Suomen edustajanpaikkojen
määrä Romanian ja Bulgarian liittyessä unioniin
vuonna 2007 pienenee edelleen 13:een. Suomi voisi näin
ollen viittaamalla Belgiaan ryhtyä jo nyt toimimaan sen puolesta,
että maamme saisi tällöin säilyttää 14:nnen
edustajanpaikkansa sillä perusteella, että tämä annettaisiin
itsehallinnolliselle Ahvenanmaalle.
Riippumatta siitä, päästäisiinkö tällä toiminnalla
menestykselliseen tulokseen, on perusteltua antaa Ahvenanmaan maakunnalle
edustajanpaikka Euroopan parlamentissa, joka yhä enenevässä määrin
on kehittymässä keskeiseksi toimijaksi eurooppalaisessa
lainsäädäntöprosessissa. Säännökset
maakunnan valtuuksista osallistua yhteisöasioiden kansalliseen
valmisteluun Suomessa ja maakunnan oikeudesta vaatia Ahvenanmaan
kannan esittämistä unionille, jos maakuntaa koskevista
asioista ei saavuteta yksimielisyyttä, ovat yhtenä askeleena
pyrkimyksessä epätasapainon korjaamiseen. Kansalliseen
valmisteluun osallistuminen ei suinkaan korvaa sitä, että maakunta
luopui Suomen tapaan suuresta osasta toimivaltaansa päättää itsenäisesti omista
asioistaan. Ainoastaan oman edustuksen kautta maakunnalla on todellinen
mahdollisuus valvoa täysimääräisesti
etujaan. On kohtuutonta, että Ahvenanmaan maakunta, jolle
perustuslaillisella tasolla turvataan oikeus päättää periaatteessa
itsenäisesti sisäisistä asioistaan, on
samoja aihepiirejä koskevissa unioniasioissa vailla suoraa
vaikutuskanavaa.
Lainsäädäntövalta Suomessa
on perustuslain ja itsehallintolain mukaan jaettu eduskunnan ja maakuntapäivien
välillä. Itsehallintolain 3 §:n mukaan
Ahvenanmaan väestöä edustaa sen maakuntapäivät.
Ahvenanmaan valtiosääntöoikeudellinen
asema on itsehallintolain kautta huomattavasti vahvempi kuin muiden
Euroopassa olevien lainsäädäntöalueiden.
Lisäksi Ahvenanmaalla on oma, muusta Suomesta erillinen
puoluelaitos, minkä vuoksi voidaan perustellusti asettaa
kyseenalaiseksi se, edustavatko muun Suomen puolueet ja tämän
puoluelaitoksen kautta valitut edustajat lainkaan Ahvenanmaan väestöä.
Edellä esitettyyn viitaten aloitteessa ehdotetaan,
että Suomi jaettaisiin maan edustajia Euroopan parlamenttiin
valittaessa kahteen vaalipiiriin siten, että Ahvenanmaan
maakunta muodostaisi yhden muusta maasta erillisen vaalipiirin.
Yksi Suomen 14 edustajasta tulisi Ahvenanmaan maakunnan kansanedustajan
valintaa koskevien säännösten mukaisesti
valita Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiristä.