PERUSTELUT

Suomen tullessa 1.1.1995 Euroopan unionin (unioni) jäseneksi siirtyi suhteellisen suuri osa maan toimivaltaa päättää itsenäisesti lainsäädännöstä ja muista senkaltaisista asioista unionille. Toimivallan siirron kompensoimiseksi unionin jäsenmailla on puolestaan aina pysyvä edustus unionin eri toimielimissä. Tämä on välttämätön edellytys sille, että jäsenmaa voisi huolehtia eduistaan ja että sillä olisi realistiset ja tarkoituksenmukaiset mahdollisuudet vaikuttaa unionissa tapahtuvaan kehitykseen.

Itsehallintolain (1144/1991) kautta Ahvenanmaan maakunnalla on pitkälle kehittynyt itsehallinto, mikä tarkoittaa lainsäädäntö- ja hallintovallan siirtoa eduskunnalta ja hallitukselta. Kun maakunta yhdessä muun maan kanssa päätti hyväksyä unioniin liittymisen, myös huomattava osa tästä lainsäädäntövallasta siirtyi yhteisölle. Tästä toimivallan siirrosta huolimatta maakunnalla ei ole edustusta unionin toimielimissä. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että unioni tunnustaa ainoastaan maat jäsenikseen, ja siten säännökset sen toimielimistä on myös laadittu jäsenvaltioiden ympärille.

Edellä sanottu merkitsee, että itsehallinnollisille alueille unionin jäsenvaltioiden sisällä ei voida antaa niiden omissa nimissä edustusta unionin toimielimissä. Tämän mukaisesti esim. Ahvenanmaan kaltaisilla alueilla on oma edustaja unionin toimielimissä ainoastaan siinä tapauksessa, että jäsenvaltiot päättävät sisäisesti jakaa niille kuuluvan paikkamäärän näin tai että ne ovat niin suuria, että ne saavuttavat kansallisten vaalien kautta edustuksen.

Esimerkiksi Tanska päätti luovuttaa yhden edustajanpaikoistaan Euroopan parlamentissa itsehallinnolliselle Grönlannille. Tämä itsehallintoalue on sittemmin eronnut unionista, mutta periaatepäätös on olemassa ennakkotapauksena. Belgia puolestaan toimi ylimääräisen edustajanpaikan saamiseksi maan saksankieliselle vähemmistölle ja onnistui unionin aikaisemman laajenemisen yhteydessä säilyttämään ylimääräisen edustajanpaikan sillä perusteella, että tämä annetaan kyseiselle vähemmistölle, joka väkiluvun mukaisessa suhteessa on ainoastaan vähäisessä määrin Ahvenanmaata suurempi.

Päinvastoin kuin edellä mainitussa esimerkissä Suomessa ei päätetty antaa yhtä maan edustajanpaikoista Euroopan parlamentissa itsehallinnolliselle Ahvenanmaalle. Päätettäessä Suomen edustajien valintaa koskevista säännöksistä valittiin linja, jossa koko maa oli yhtenä ainoana vaalipiirinä. Hallituksen lakiehdotusta koskevassa esityksessä (HE 351/1994 vp) korostettiin kuitenkin, että Ahvenanmaalla on erityisasema, joka perustuu tuolloin voimassa olleeseen hallitusmuotoon ja jolla on takuut myös kansainvälisessä oikeudessa. Sen kompensoimiseksi, että myös Ahvenanmaa luovutti lainsäädäntövaltaansa unionille, katsottiin perustelluksi käynnistää heti neuvottelut unionin kanssa ylimääräisen edustajanpaikan saamiseksi Suomelle Euroopan parlamentissa. Siten tuolloinen hallitus teki selväksi Ahvenanmaan edustajan valtiosääntöisen oikeutuksen. Edelleen korostettiin, että maakunnan mahdollisuudet vaikuttaa yhteisöasioiden, erityisesti lainsäädännön, valmisteluun tulee turvata riittävässä määrin.

Ylimääräinen edustajanpaikka Euroopan parlamentissa voisi mahdollisesti toteutua, kun Suomen edustajanpaikkojen määrä Romanian ja Bulgarian liittyessä unioniin vuonna 2007 pienenee edelleen 13:een. Suomi voisi näin ollen viittaamalla Belgiaan ryhtyä jo nyt toimimaan sen puolesta, että maamme saisi tällöin säilyttää 14:nnen edustajanpaikkansa sillä perusteella, että tämä annettaisiin itsehallinnolliselle Ahvenanmaalle.

Riippumatta siitä, päästäisiinkö tällä toiminnalla menestykselliseen tulokseen, on perusteltua antaa Ahvenanmaan maakunnalle edustajanpaikka Euroopan parlamentissa, joka yhä enenevässä määrin on kehittymässä keskeiseksi toimijaksi eurooppalaisessa lainsäädäntöprosessissa. Säännökset maakunnan valtuuksista osallistua yhteisöasioiden kansalliseen valmisteluun Suomessa ja maakunnan oikeudesta vaatia Ahvenanmaan kannan esittämistä unionille, jos maakuntaa koskevista asioista ei saavuteta yksimielisyyttä, ovat yhtenä askeleena pyrkimyksessä epätasapainon korjaamiseen. Kansalliseen valmisteluun osallistuminen ei suinkaan korvaa sitä, että maakunta luopui Suomen tapaan suuresta osasta toimivaltaansa päättää itsenäisesti omista asioistaan. Ainoastaan oman edustuksen kautta maakunnalla on todellinen mahdollisuus valvoa täysimääräisesti etujaan. On kohtuutonta, että Ahvenanmaan maakunta, jolle perustuslaillisella tasolla turvataan oikeus päättää periaatteessa itsenäisesti sisäisistä asioistaan, on samoja aihepiirejä koskevissa unioniasioissa vailla suoraa vaikutuskanavaa.

Lainsäädäntövalta Suomessa on perustuslain ja itsehallintolain mukaan jaettu eduskunnan ja maakuntapäivien välillä. Itsehallintolain 3 §:n mukaan Ahvenanmaan väestöä edustaa sen maakuntapäivät. Ahvenanmaan valtiosääntöoikeudellinen asema on itsehallintolain kautta huomattavasti vahvempi kuin muiden Euroopassa olevien lainsäädäntöalueiden. Lisäksi Ahvenanmaalla on oma, muusta Suomesta erillinen puoluelaitos, minkä vuoksi voidaan perustellusti asettaa kyseenalaiseksi se, edustavatko muun Suomen puolueet ja tämän puoluelaitoksen kautta valitut edustajat lainkaan Ahvenanmaan väestöä.

Edellä esitettyyn viitaten aloitteessa ehdotetaan, että Suomi jaettaisiin maan edustajia Euroopan parlamenttiin valittaessa kahteen vaalipiiriin siten, että Ahvenanmaan maakunta muodostaisi yhden muusta maasta erillisen vaalipiirin. Yksi Suomen 14 edustajasta tulisi Ahvenanmaan maakunnan kansanedustajan valintaa koskevien säännösten mukaisesti valita Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiristä.