PERUSTELUT

Nykymuodossaan lastensuojelulain 5 luvun 25 § velvoittaa eri viranomaisia tekemään poliisille ilmoituksen salassapitosäännösten estämättä, kun kyseessä on rikoslain 20 luvussa säädetty lapseen kohdistunut seksuaalirikos. Rikoslain 20 luvun tarkoittamia seksuaalirikoksia ovat mm. lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja seksuaalipalveluiden ostaminen nuorelta. Kaikkiaan rikoslain 20 luku kattaa 11 seksuaalirikosta. Luku ei kuitenkaan kata lapsiin kohdistuneita väkivaltarikoksia, jotka ovat nyky-yhteiskunnassamme erityisesti perheen sisällä jatkuvasti lisääntyvä ongelma. Tästä syystä etenkin lapsiin kohdistuneet pahoinpitelyt ja törkeät pahoinpitelyt olisi säädettävä lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuuden piiriin.

Lapseen kohdistuneet pahoinpitelyt ja törkeät pahoinpitelyt voivat olla yhtä traumatisoivia ja vahingollisia lapselle kuin lapseen kohdistuneet seksuaalirikoksetkin. Usein lapsiin kohdistuneet väkivaltarikokset perheen sisällä eivät ole kertaluonteisia, vaan voivat jatkua monien vuosien ajan. Tällöin voidaan perustellusti olettaa, että tämänkaltaisen jatkumon ehkäisemiseksi ja lopettamiseksi olisi syytä asettaa eri viranomaisille ilmoitusvelvollisuus poliisille myös mm. pahoinpitelytapauksissa.

Myös poliisin suorittaman esitutkinnan aloittamisen kannalta tieto lapseen kohdistuvasta väkivaltarikoksesta olisi saatava viipymättä poliisin tietoon. Asian tutkiminen mahdollisimman nopeasti on erityisen tärkeää lapsen suojelemiseksi ja edesauttaisi lapsen mahdollisien traumojen ehkäisemistä ja lisävahinkojen syntymistä. Edellä mainitun lisäksi esitutkinnan käynnistäminen mahdollisimman pian turvaa aineellisen totuuden selvittämistä tehokkaasti ja riittävästi. Aineellisen totuuden selvittäminen riittävällä tasolla turvaa myös esitutkinnan jälkeisessä oikeusprosessissa asian tehokkaan ja riittävän selvittämisen ja ratkaisemisen.

Lapset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, ja heidän oikeuksiaan ja etuaan tulee suojella kaikin tavoin. Suomen oikeusjärjestys takaa lapsille erityisesti perusoikeuksien kautta oikeuden hyvinvointiin ja yksilölliseen kasvuun (PL 19:3 §) sekä oikeuden elämään, henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen (PL 7 §). Säädösperustana on otettava huomioon myös YK:n lasten oikeuksien julistus, josta sittemmin muodostui valtioita oikeudellisesti velvoittava, alle 18-vuotiaita lapsia koskeva lasten oikeuksien sopimus. Se takaa lapsille kuuluvat ihmisoikeudet ja asettaa valtioille ensisijaisen vastuun toteuttaa ne. Sen neljä yleistä periaatetta ovat syrjimättömyys (artikla 2), lapsen edun huomioiminen (artikla 3), oikeus elämään ja kehittymiseen (artikla 6) sekä lapsen näkemysten kunnioittaminen (artikla 12). Lainsäädännölliset keinot ovat osaltaan ennalta ehkäisevässä roolissa, mutta myös jälkikäteisessä valvonnassa tehokkaita. Lapsiin kohdistuneiden väkivaltarikosten lisääminen lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuuden piiriin toteuttaisi tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti erityisesti perustuslain asettamia oikeuksia lapsille, mutta toimisi samalla myös ennalta ehkäisevässä ja jälkikäteisessä roolissa lasten suojelun alueella.

Nyt ehdotetun sääntelyn tarkoituksena ei ole lisätä viranomaisen toimivaltaa puuttua perheen yksityiselämään, vaan varmistaa riittävän tehokas ja tarkoituksenmukainen puuttuminen lapsiin kohdistuvien väkivaltatapauksien ehkäisemiseksi ja mahdollisen pitkään jatkuneen väkivaltakierteen katkaisemiseksi. Edellä mainittu johtaa väistämättä perusoikeuksien kollisiotilanteeseen, jossa punnitaan kahta eri perusoikeutta vastakkain — on suojattava perheen yksityiselämää ja toisaalta lapsen turvallisuutta. Eduskunnan oikeusasiamies on eduskunnalle vuonna 2006 antamassaan erilliskertomuksessa todennut olevan perusteltua katsoa, että perusoikeuksien keskinäisessä punninnassa perustuslain 7 §:n mukainen lapsen turvallisuuden suojaaminen voi ohittaa 10 §:n mukaisen oikeuden perheen yksityiselämän suojaan (HE 282/2010 vp).