YLEISPERUSTELUT

1 Nykytila

1.1 Lainsäädäntö ja käytäntö

Maatalousyrittäjillä on vuodesta 1974 lähtien ollut mahdollisuus luopua maatalouden harjoittamisesta ennen vanhuuseläkeikää maatalouden luopumistuen turvin. EU:n liittymissopimuksen yhteydessä sovittiin vuonna 1995 alkaneesta   uudesta järjestelmästä, jota jatkettiin tietyiltä osin heikennettynä vuoden 2000 alusta vuoden 2002 loppuun.

Luopumistuki perustuu Euroopan yhteisöjen neuvoston asetukseen (EY) N:o 1257/1999. EU:n varhaiseläkejärjestelmällä pyritään turvaamaan maanviljelyn lopettavien vanhempien henkilöiden toimeentulo sekä edesauttamaan heidän korvaamistaan nuoremmilla viljelijöillä, jotka pystyvät paremmin kehittämään jäljelle jääneiden tilojen elinkelpoisuutta.

Vuoteen 2000 asti luopumistukea koskevan lainsäädännön mukaan maataloudesta luopuminen saattoi tapahtua luovuttamalla tai vuokraamalla pellot nuoremmalle viljelijälle sukupolvenvaihdoksella tai lisäalueluovutuksena. Jos sopivaa viljelyn jatkajaa ei löytynyt, pellot voitiin jättää viljelemättä. Luopumistukioikeus on ollut 55—64-vuotiaalla maatalousyrittäjällä, joka päätoimisesti on harjoittanut maataloutta   10 viimeistä vuotta ennen luopumista.

Luopumistukiohjelman piiriin on vuosina 1995—1999 tullut yhteensä 5 569 tilaa, eli noin 1 200—1 600 tilaa vuodessa. Vuonna 2000 järjestelmän muutoksen jälkeen uusia luopumistukitiloja tuli vain 449. Lisämaaluovutukset ja sukupolvenvaihdokset on useimmiten toteutettu pitkäaikaisella vuokrasopimuksella, mikä vuoden 2000 alusta ei kuitenkaan enää ole mahdollista. Viljelemättömyysvaihtoehto olisi tärkeä ainakin alueellisesti viljelijöiden tasa-arvoisuuden vuoksi. Luovutuksia muihin kuin maataloudellisiin tarkoituksiin ei ole tapahtunut.

Luopumistuki on henkilökohtainen etuus, eli se myönnetään kummallekin puolisolle erikseen, jos tuen saamisen edellytykset täyttyvät. Luopumistuelle on jäänyt vuosina 1995—1999 yhteensä 5 129 viljelijää. Tuen maksu jatkuu luopumisajankohdasta vanhuuseläkeikään eli   65 vuoteen saakka.

Luopumistukiohjelmasta valtiolle aiheutuva luopumistukimeno vuonna 1998 oli 178,4 miljoonaa markkaa ja eläkelaitoksen hoitokulumeno 7,5 miljoonaa markkaa. Luopumistukimenosta EU rahoitti kaudella 1995—1999 noin 38 %; yhteisön tukeen oikeuttava varhaiseläkkeen vuotuinen enimmäismäärä on vahvistettu EMOTR:n kehittämisasetuksen liitteessä (15 000 euroa luopujalta, 3 500 euroa työntekijältä). Vuosina 2000—2001 menot on päätetty rahoittaa kansallisesti. Näin valtiolle aiheutuva meno on aiempaan verrattuna kasvanut; toisaalta sopimuksen tehneiden viljelijöiden määrä on jäänyt alle tavoiteltavan tason.

1.2 Kansainvälinen kehitys

EU:n säännökset

Varhaiseläketuki kuuluu EU:n maaseudun kehittämissuunnitelmaan vuosille 2000—2006. Varhaiseläkejärjestelmä on osa maaseudun kehittämistoimenpiteistä, joita yhteisö tukee. EU:n kehittämisasetuksen mukaan varhaiseläketuen avulla pyritään turvaamaan tulojen saanti ikääntyneille viljelijöille, jotka päättävät luopua maatalouden harjoittamisesta, sekä edistämään heidän korvaamistaan toisilla viljelijöillä, jotka pystyvät parantamaan jatkavien maatilojen taloudellista elinkelpoisuutta.

Maatalouden varhaiseläkejärjestelmän piiriin voivat tulla 55 vuotta täyttäneet viljelijät, jotka ovat harjoittaneet maataloutta 10 edeltävää vuotta ja jotka lopettavat kaupallisen maatalouden harjoittamisen kokonaan. Varsinaisten viljelijöiden lisäksi varhaiseläkejärjestelmiin voidaan sisällyttää myös maataloustyöntekijät.

Maatilaa jatkava muu kuin maatalousyrittäjä voi olla kuka tahansa muu henkilö tai yksikkö, joka ottaa luovutetun maan käyttöönsä muihin kuin maatalouden tarkoituksiin. Tällaisia tarkoituksia voivat olla esimerkiksi metsätalous tai luonnonsuojelualueiden perustaminen ympäristön ja maaseudun laadun suojelemiseen tai parantamiseen soveltuvalla tavalla.

Varhaiseläketuen kestoaika on enintään            15 vuotta, eikä sitä voida jatkaa sen jälkeen, kun luopuja on saavuttanut tavanomaisen eläkeiän. Kokonaismäärä luopujaa kohden on 150 000 euroa ja työntekijää kohden 35 000 euroa. EU:n kehittämisasetuksessa sisällöllisesti merkittävin muutos on, ettei luopujalta eikä jatkajalta enää vaadita maatalouden harjoittamista päätoimisesti.

EU:n osuus luopumistukimenoista voidaan maksaa Euoropan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR) tukiosaston varoista. Rahoitusosuus voi yleensä vaihdella 25—50 %:n välillä, mutta ns. tavoite 1 -alueilla (kehityksessä jälkeen jääneet alueet) se voi olla korkeampi eli pääsääntöisesti vähintään 50 % tukikelpoisista julkisista menoista ja enintään 75 % tukikelpoisista kokonaiskustannuksista.

Maatalouden varhaiseläkejärjestelmät muissa EU:n jäsenmaissa

EU:n maatalouden varhaiseläkejärjestelmä on otettu käyttöön useimmissa unionin jäsenmaissa (aiempi järjestelmä Suomen lisäksi Belgiassa, Espanjassa, Irlannissa, Italiassa, Kreikassa, Portugalissa, Ranskassa ja Tanskassa). Edellytyksenä on ollut mm. päätoimisen maatalouden harjoittamista koskeva vaatimus, joka Agenda 2000 -uudistuksessa helpottui.

1.3 Nykytilan arviointi

Luopumistukiohjelmalla on ollut merkittävä vaikutus maatilatalouden rakenteen kehitykseen. Vuodesta 2000 alkaen merkittäväksi ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, että vuokrausvaihtoehto ei ole enää käytettävissä. Aikaisemmin pääasiallinen luovutusmuoto oli peltojen vuokraaminen lisämaiksi lähiviljelijöille. Tämä tuki rakennekehitystä ilman raskaita pääomainvestointeja. Vuonna 2000 lisämaa-alueluovutukset ovat loppuneet lähes kokonaan.

Sukupolvenvaihdostilanteissa keskimääräinen peltoala tilaa kohden on kasvanut 27—29 hehtaarista 33—35 hehtaariin (ennen vuotta 2000 tätäkin enemmän) sen johdosta, että jatkaja on laajentanut tilaa. Lisämaaluovutuksissa vastaanottavan tilan keskimääräinen peltoala nousi ennen vuotta 2000 41,4 hehtaarista jopa 55,6 hehtaariin. Luopumistukijärjestelmän piiriin tulleilla tiloilla tilanpito on siirtynyt selvästi nuoremmalle ikäluokalle. Sukupolvenvaihdoksen myötä jatkajien keski-ikä oli noin 29 vuotta.

Vuosina 1995—1999 varsinaisten sukupolvenvaihdosten määrä vuoden 1999 järjestelmän muutoksesta johtunutta piikkiä lukuun ottamatta on jäänyt vähäiseksi: luopumistukijärjestelmän piirissä tapahtui sukupolvenvaihdos vajaalla 400 tilalla vuodessa, kun määrä 1980-luvulla sukupolvenvaihdoseläkejärjestelmässä oli keskimäärin 1 500—2 000 tilaa vuodessa.

Maatalouden rakennekehitystä edesauttaisi viljelijöiden ikärakenteen nuorentuminen. Nuorilla, ammattitaitoisilla viljelijöillä on parhaat edellytykset kehittää maatalousyrittäjätoimintaansa. Maatalouden rakennekehityksen edistäminen edellyttää, että nuoria maatalousammattiin ryhtyviä sekä toimintaansa kehittäviä maatalousyrittäjiä tuetaan heidän toiminnassaan.

Yhtä olennaista rakennekehityksen kannalta kuitenkin on, että luopuvan sukupolven kohtuullinen toimentulo turvataan. Muussa tapauksessa maataloudesta luopuminen useassa tapauksessa lykkääntyy ikääntyvän viljelijän vanhuuseläkeikään asti. Epävarmuus luopumistukijärjestelmän jatkosta merkitsisikin maatalouden rakennekehityksen merkittävää hidastumista.

Keskeinen syy arvioitua alhaisempaan sukupolvenvaihdosten määrään liittyy maatalouden harjoittamista koskeviin tiukkoihin vaatimuksiin. Tiukat ehdot kokonaistulojen jakautumisesta tulolähteittäin ja Suomen olosuhteisiin huonosti soveltuva liitännäistoimintojen määrittely ovat toisaalta karsineet luopumistukeen oikeutettuja hakijoita, toisaalta vähentäneet halukkaiden jatkajien määrää. Toinen merkittävä syy liittyy maatalouden yleiseen epävarmaan tilanteeseen ja heikentyneeseen kannattavuuteen, mikä on vaikuttanut nuorten henkilöiden halukkuuteen ryhtyä jatkajaksi.

2 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

2.1 Tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

Maatalouden rakenteen parantaminen on keskeinen tavoite maaseudun elinvoimaisuuden turvaamiseksi. Siksi vanhempia vljelijöitä tulee kannustaa siirtämään tilanpito nuoremmalle, ammattitaitoiselle viljelijälle, jolla on paremmat edellytykset tilan elinkelpoisuuden parantamiseen. Tällaisten nuorten, ammattitaitoisten henkilöiden saaminen maatalousammattiin on maatalouden kehittämisen perusedellytyksiä.

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ehdotetaan, että maatalousyrittäjien luopumistukijärjestelmää jatkettaisiin vuosiksi 2003—2006, jonka jälkeen tulisi jatkaa edelleen vastaavaa ohjelmaa. Luopumistuella turvattaisiin maataloudesta ennen vanhuuseläkeikää luopuvien ikääntyneiden maatalousyrittäjien toimeentulo. Samanaikaisesti järjestelmällä tuettaisiin nuoria viljelijöitä, koska tilanpitoon ryhtyminen aikaistuisi vanhemman sukupolven luopumista edistämällä. Luopumistuki vaikuttaa myös alentavasti hintatasoon, jolla luopuja voi myydä tai vuokrata peltonsa jatkajalle. Se parantaisi siten jatkavien tilojen edellytyksiä harjoittaa kannattavaa maataloutta.

2.2 Keskeiset ehdotukset

Oikeus luopumistukeen jatkuisi vuosina 2003—2006 maatalouden harjoittamisesta pysyvästi luopuvalla 55—64-vuotiaalla maatalousyrittäjällä pääosin samaan tapaan kuin vuosina 2000—2002.

Luopuminen maataloustarkoituksiin voisi tapahtua luovuttamisen lisäksi myös vuokraamalla peltomaa ja tuotantorakennukset alle 40-vuotiaalle henkilölle, joka ryhtyy viljelijäksi, tai luovuttamalla tai vuokraamalla pellot lisämaaksi alle 55-vuotiaalle viljelijälle sekä viljelemättömyyssopimuksella, jos sopivaa jatkajaa ei olosuhteiden vuoksi löydy.

Toiminnan tehostamiseksi ja kannattavuuden parantamiseksi maatalouden harjoittaminen yhtiömuodossa on myös joissakin tapauksissa perusteltua.

3 Esityksen vaikutukset

3.1 Taloudelliset vaikutukset

Luopumistukimenot maksettaisiin valtion varoista. EU osallistuisi järjestelmän kustannuksiin, ja Euroopan unionin maatalouden ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR) tukiosaston varoihin tulisi jatkossa varata se osuus, joka luopumistukiohjelman EU:n kustannusosuudeksi oli tarkoitettu.

Luopumistukea maksettaisiin vuosina 2003—2006 tapahtuvien luopumisten perusteella. Järjestelmän piiriin oletetaan tulevan 1 500 tilaa vuosittain. Runsaat puolet kustannuksista oli alun perin tarkoitettu EU:n rahoitettavaksi ja tähän tulee jatkossa pyrkiä. Esimerkiksi tilikaudella 16.10.1997—15.10.1998 yhteisön rahoitus Suomelle oli 10,7 miljoonaa euroa, mikä vastasi 38 % ohjelman kustannuksista. Kustannuksia arvioitaessa voidaan ottaa vähentävänä tekijänä huomioon se, että ilman luopumistukijärjestelmää osa luopujista siirtyisi esimerkiksi yksilölliselle varhaiseläkkeelle tai työkyvyttömyyseläkkeelle.

Yksittäisen maatalousyrittäjän kannalta luopumistuki antaisi samantasoisen toimeentulon kuin hän saisi eläkkeenä, jos tulisi työkyvyttömäksi luopumishetkellä. Tuen maksu jatkuu pääsääntöisesti vanhuuseläkeikään saakka. Luopumistuki on henkilökohtainen etuus ja se maksetaan erikseen kullekin tilasta luopujalle.

3.2 Ympäristövaikutukset sekä vaikutukset sosiaaliseen ja alueelliseen tasa-arvoon

Yhteisön säädökset maaseudun kehittämisestä kiinnittävät erityistä huomiota ympäristönäkökohtiin. Luopumistukijärjestelyllä on merkittävä ympäristöllinen vaikutus asutun, elinvoimaisen maaseudun ylläpitäjänä. Sen avulla tilanpito siirtyy nuoremmille, ammattitaitoisille jatkajille, jotka kehittävät tilaansa.

Mahdollisuus varhaiseläkkeeseen tulee myös sosiaalisen tasa-arvoisuuden kannalta jatkossakin säilyttää viljelijöillä.