YLEISPERUSTELUT
1 Nykytila
1.1 Lainsäädäntö ja käytäntö
Maatalousyrittäjillä on vuodesta 1974 lähtien
ollut mahdollisuus luopua maatalouden harjoittamisesta ennen vanhuuseläkeikää maatalouden
luopumistuen
turvin. EU:n liittymissopimuksen yhteydessä sovittiin vuonna
1995 alkaneesta uudesta järjestelmästä,
jota jatkettiin tietyiltä osin heikennettynä vuoden
2000 alusta vuoden 2002 loppuun.
Luopumistuki perustuu Euroopan yhteisöjen neuvoston
asetukseen (EY) N:o 1257/1999. EU:n varhaiseläkejärjestelmällä pyritään
turvaamaan maanviljelyn lopettavien vanhempien henkilöiden
toimeentulo sekä edesauttamaan heidän korvaamistaan
nuoremmilla viljelijöillä, jotka pystyvät
paremmin kehittämään jäljelle
jääneiden tilojen elinkelpoisuutta.
Vuoteen 2000 asti luopumistukea koskevan lainsäädännön
mukaan maataloudesta luopuminen saattoi tapahtua luovuttamalla tai
vuokraamalla pellot nuoremmalle viljelijälle sukupolvenvaihdoksella
tai lisäalueluovutuksena. Jos sopivaa viljelyn jatkajaa
ei löytynyt, pellot voitiin jättää viljelemättä.
Luopumistukioikeus on ollut 55—64-vuotiaalla maatalousyrittäjällä, joka
päätoimisesti on harjoittanut maataloutta 10
viimeistä vuotta ennen luopumista.
Luopumistukiohjelman piiriin on vuosina 1995—1999 tullut
yhteensä 5 569 tilaa, eli noin 1 200—1 600
tilaa vuodessa. Vuonna 2000 järjestelmän muutoksen
jälkeen uusia luopumistukitiloja tuli vain 449. Lisämaaluovutukset
ja sukupolvenvaihdokset on useimmiten toteutettu pitkäaikaisella
vuokrasopimuksella, mikä vuoden 2000 alusta ei kuitenkaan
enää ole mahdollista. Viljelemättömyysvaihtoehto
olisi tärkeä ainakin alueellisesti viljelijöiden
tasa-arvoisuuden vuoksi. Luovutuksia muihin kuin maataloudellisiin
tarkoituksiin ei ole tapahtunut.
Luopumistuki on henkilökohtainen etuus, eli se myönnetään
kummallekin puolisolle erikseen, jos tuen saamisen edellytykset
täyttyvät. Luopumistuelle on jäänyt
vuosina 1995—1999 yhteensä 5 129 viljelijää.
Tuen maksu jatkuu luopumisajankohdasta vanhuuseläkeikään
eli 65 vuoteen saakka.
Luopumistukiohjelmasta valtiolle aiheutuva luopumistukimeno
vuonna 1998 oli 178,4 miljoonaa markkaa ja eläkelaitoksen
hoitokulumeno 7,5 miljoonaa markkaa. Luopumistukimenosta EU rahoitti
kaudella 1995—1999 noin 38 %; yhteisön
tukeen oikeuttava varhaiseläkkeen vuotuinen enimmäismäärä on
vahvistettu EMOTR:n kehittämisasetuksen liitteessä (15 000
euroa luopujalta, 3 500 euroa työntekijältä).
Vuosina 2000—2001 menot on päätetty rahoittaa
kansallisesti. Näin valtiolle aiheutuva meno on aiempaan
verrattuna kasvanut; toisaalta sopimuksen tehneiden viljelijöiden
määrä on jäänyt alle
tavoiteltavan tason.
1.2 Kansainvälinen kehitys
EU:n säännökset
Varhaiseläketuki kuuluu EU:n maaseudun kehittämissuunnitelmaan
vuosille 2000—2006. Varhaiseläkejärjestelmä on
osa maaseudun kehittämistoimenpiteistä, joita
yhteisö tukee. EU:n kehittämisasetuksen mukaan
varhaiseläketuen avulla pyritään turvaamaan
tulojen saanti ikääntyneille viljelijöille,
jotka päättävät luopua maatalouden
harjoittamisesta, sekä edistämään
heidän korvaamistaan toisilla viljelijöillä,
jotka pystyvät parantamaan jatkavien maatilojen taloudellista
elinkelpoisuutta.
Maatalouden varhaiseläkejärjestelmän
piiriin voivat tulla 55 vuotta täyttäneet viljelijät,
jotka ovat harjoittaneet maataloutta 10 edeltävää vuotta
ja jotka lopettavat kaupallisen maatalouden harjoittamisen kokonaan.
Varsinaisten viljelijöiden lisäksi varhaiseläkejärjestelmiin
voidaan sisällyttää myös maataloustyöntekijät.
Maatilaa jatkava muu kuin maatalousyrittäjä voi
olla kuka tahansa muu henkilö tai yksikkö, joka
ottaa luovutetun maan käyttöönsä muihin kuin
maatalouden tarkoituksiin. Tällaisia tarkoituksia voivat
olla esimerkiksi metsätalous tai luonnonsuojelualueiden
perustaminen ympäristön ja maaseudun laadun suojelemiseen
tai parantamiseen soveltuvalla tavalla.
Varhaiseläketuen kestoaika on enintään
15
vuotta, eikä sitä voida jatkaa sen jälkeen,
kun luopuja on saavuttanut tavanomaisen eläkeiän. Kokonaismäärä luopujaa
kohden on 150 000 euroa ja työntekijää kohden
35 000 euroa. EU:n kehittämisasetuksessa sisällöllisesti
merkittävin muutos on, ettei luopujalta eikä jatkajalta
enää vaadita maatalouden harjoittamista päätoimisesti.
EU:n osuus luopumistukimenoista voidaan maksaa Euoropan maatalouden
ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR) tukiosaston varoista. Rahoitusosuus
voi yleensä vaihdella 25—50 %:n välillä,
mutta ns. tavoite 1 -alueilla (kehityksessä jälkeen
jääneet alueet) se voi olla korkeampi eli pääsääntöisesti
vähintään 50 % tukikelpoisista julkisista
menoista ja enintään 75 % tukikelpoisista
kokonaiskustannuksista.
Maatalouden varhaiseläkejärjestelmät
muissa EU:n jäsenmaissa
EU:n maatalouden varhaiseläkejärjestelmä on otettu
käyttöön useimmissa unionin jäsenmaissa (aiempi
järjestelmä Suomen lisäksi Belgiassa, Espanjassa,
Irlannissa, Italiassa, Kreikassa, Portugalissa, Ranskassa ja Tanskassa).
Edellytyksenä on ollut mm. päätoimisen
maatalouden harjoittamista koskeva vaatimus, joka Agenda 2000 -uudistuksessa
helpottui.
1.3 Nykytilan arviointi
Luopumistukiohjelmalla on ollut merkittävä vaikutus
maatilatalouden rakenteen kehitykseen. Vuodesta 2000 alkaen merkittäväksi
ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, että vuokrausvaihtoehto
ei ole enää käytettävissä.
Aikaisemmin pääasiallinen luovutusmuoto oli peltojen vuokraaminen
lisämaiksi lähiviljelijöille. Tämä tuki
rakennekehitystä ilman raskaita pääomainvestointeja.
Vuonna 2000 lisämaa-alueluovutukset ovat loppuneet lähes
kokonaan.
Sukupolvenvaihdostilanteissa keskimääräinen
peltoala tilaa kohden on kasvanut 27—29 hehtaarista 33—35
hehtaariin (ennen vuotta 2000 tätäkin enemmän)
sen johdosta, että jatkaja on laajentanut tilaa. Lisämaaluovutuksissa vastaanottavan
tilan keskimääräinen peltoala nousi ennen
vuotta 2000 41,4 hehtaarista jopa 55,6 hehtaariin. Luopumistukijärjestelmän
piiriin tulleilla tiloilla tilanpito on siirtynyt selvästi nuoremmalle
ikäluokalle. Sukupolvenvaihdoksen myötä jatkajien
keski-ikä oli noin 29 vuotta.
Vuosina 1995—1999 varsinaisten sukupolvenvaihdosten
määrä vuoden 1999 järjestelmän muutoksesta
johtunutta piikkiä lukuun ottamatta on jäänyt
vähäiseksi: luopumistukijärjestelmän
piirissä tapahtui sukupolvenvaihdos vajaalla 400 tilalla
vuodessa, kun määrä 1980-luvulla sukupolvenvaihdoseläkejärjestelmässä oli
keskimäärin 1 500—2 000 tilaa
vuodessa.
Maatalouden rakennekehitystä edesauttaisi viljelijöiden
ikärakenteen nuorentuminen. Nuorilla, ammattitaitoisilla
viljelijöillä on parhaat edellytykset kehittää maatalousyrittäjätoimintaansa.
Maatalouden rakennekehityksen edistäminen edellyttää,
että nuoria maatalousammattiin ryhtyviä sekä toimintaansa
kehittäviä maatalousyrittäjiä tuetaan
heidän toiminnassaan.
Yhtä olennaista rakennekehityksen kannalta kuitenkin
on, että luopuvan sukupolven kohtuullinen toimentulo turvataan.
Muussa tapauksessa maataloudesta luopuminen useassa tapauksessa lykkääntyy
ikääntyvän viljelijän vanhuuseläkeikään
asti. Epävarmuus luopumistukijärjestelmän
jatkosta merkitsisikin maatalouden rakennekehityksen merkittävää hidastumista.
Keskeinen syy arvioitua alhaisempaan sukupolvenvaihdosten määrään
liittyy maatalouden harjoittamista koskeviin tiukkoihin vaatimuksiin.
Tiukat ehdot kokonaistulojen jakautumisesta tulolähteittäin
ja Suomen olosuhteisiin huonosti soveltuva liitännäistoimintojen
määrittely ovat toisaalta karsineet luopumistukeen
oikeutettuja hakijoita, toisaalta vähentäneet
halukkaiden jatkajien määrää.
Toinen merkittävä syy liittyy maatalouden yleiseen
epävarmaan tilanteeseen ja heikentyneeseen kannattavuuteen,
mikä on vaikuttanut nuorten henkilöiden halukkuuteen
ryhtyä jatkajaksi.
2 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
2.1 Tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi
Maatalouden rakenteen parantaminen on keskeinen tavoite maaseudun
elinvoimaisuuden turvaamiseksi. Siksi vanhempia vljelijöitä tulee kannustaa
siirtämään tilanpito nuoremmalle, ammattitaitoiselle
viljelijälle, jolla on paremmat edellytykset tilan elinkelpoisuuden
parantamiseen. Tällaisten nuorten, ammattitaitoisten henkilöiden
saaminen maatalousammattiin on maatalouden kehittämisen
perusedellytyksiä.
Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ehdotetaan, että maatalousyrittäjien
luopumistukijärjestelmää jatkettaisiin
vuosiksi 2003—2006, jonka jälkeen tulisi jatkaa
edelleen vastaavaa ohjelmaa. Luopumistuella turvattaisiin maataloudesta
ennen vanhuuseläkeikää luopuvien ikääntyneiden
maatalousyrittäjien toimeentulo. Samanaikaisesti järjestelmällä tuettaisiin
nuoria viljelijöitä, koska tilanpitoon ryhtyminen
aikaistuisi vanhemman sukupolven luopumista edistämällä.
Luopumistuki vaikuttaa myös alentavasti hintatasoon, jolla
luopuja voi myydä tai vuokrata peltonsa jatkajalle. Se
parantaisi siten jatkavien tilojen edellytyksiä harjoittaa
kannattavaa maataloutta.
2.2 Keskeiset ehdotukset
Oikeus luopumistukeen jatkuisi vuosina 2003—2006 maatalouden
harjoittamisesta pysyvästi luopuvalla 55—64-vuotiaalla
maatalousyrittäjällä pääosin
samaan tapaan kuin vuosina 2000—2002.
Luopuminen maataloustarkoituksiin voisi tapahtua luovuttamisen
lisäksi myös vuokraamalla peltomaa ja tuotantorakennukset
alle 40-vuotiaalle henkilölle, joka ryhtyy viljelijäksi,
tai luovuttamalla tai vuokraamalla pellot lisämaaksi alle
55-vuotiaalle viljelijälle sekä viljelemättömyyssopimuksella,
jos sopivaa jatkajaa ei olosuhteiden vuoksi löydy.
Toiminnan tehostamiseksi ja kannattavuuden parantamiseksi maatalouden
harjoittaminen yhtiömuodossa on myös joissakin
tapauksissa perusteltua.
3 Esityksen vaikutukset
3.1 Taloudelliset vaikutukset
Luopumistukimenot maksettaisiin valtion varoista. EU osallistuisi
järjestelmän kustannuksiin, ja Euroopan unionin
maatalouden ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR) tukiosaston varoihin tulisi
jatkossa varata se osuus, joka luopumistukiohjelman EU:n kustannusosuudeksi
oli tarkoitettu.
Luopumistukea maksettaisiin vuosina 2003—2006 tapahtuvien
luopumisten perusteella. Järjestelmän piiriin
oletetaan tulevan 1 500 tilaa vuosittain. Runsaat puolet
kustannuksista oli alun perin tarkoitettu EU:n rahoitettavaksi ja
tähän tulee jatkossa pyrkiä. Esimerkiksi
tilikaudella 16.10.1997—15.10.1998 yhteisön rahoitus
Suomelle oli 10,7 miljoonaa euroa, mikä vastasi 38 % ohjelman
kustannuksista. Kustannuksia arvioitaessa voidaan ottaa vähentävänä tekijänä huomioon
se, että ilman luopumistukijärjestelmää osa
luopujista siirtyisi esimerkiksi yksilölliselle varhaiseläkkeelle
tai työkyvyttömyyseläkkeelle.
Yksittäisen maatalousyrittäjän kannalta
luopumistuki antaisi samantasoisen toimeentulon kuin hän
saisi eläkkeenä, jos tulisi työkyvyttömäksi
luopumishetkellä. Tuen maksu jatkuu pääsääntöisesti
vanhuuseläkeikään saakka. Luopumistuki
on henkilökohtainen etuus ja se maksetaan erikseen kullekin
tilasta luopujalle.
3.2 Ympäristövaikutukset sekä vaikutukset sosiaaliseen
ja alueelliseen tasa-arvoon
Yhteisön säädökset maaseudun
kehittämisestä kiinnittävät
erityistä huomiota ympäristönäkökohtiin.
Luopumistukijärjestelyllä on merkittävä ympäristöllinen
vaikutus asutun, elinvoimaisen maaseudun ylläpitäjänä.
Sen avulla tilanpito siirtyy nuoremmille, ammattitaitoisille jatkajille,
jotka kehittävät tilaansa.
Mahdollisuus varhaiseläkkeeseen tulee myös sosiaalisen
tasa-arvoisuuden kannalta jatkossakin säilyttää viljelijöillä.
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
1 Lakiehdotuksen perustelut
9 §. Pykälän 1 momentissa
säädetään sukupolvenvaihdostyyppisestä luopumisesta,
joka tapahtuu luovuttamalla tai vuokraamalla koko tilan peltoala
ja tuotantorakennukset nuoremmalle, ammattitaitoiselle tilanpidon
jatkajalle.
Luovutuksensaajalle asetettavasta ammattitaitoa koskevasta vaatimuksesta
säädettäisiin edelleenkin tarkemmin asetuksella.
Tarkoituksena on säätää, että koulutuksen
hankkimiselle annettaisiin kolmen vuoden siirtymäaika yhdenmukaisesti
nuorten viljelijöiden aloittamisavustusta koskevien yhteisön
säädösten kanssa.
Luovutuksensaajan tulisi sitoutua viljelemään
tilaa ja asumaan tilalla tai sellaisella etäisyydellä siitä,
että tila tulee asianmukaisesti hoidetuksi. Luovutuksensaajan
päätoimisuuden vaatimuksesta joustetaan monimuotoisen
maatalouden harjoittamisen mahdollistamiseksi.
Jotta järjestelmän tarkoitus maatalouden kannattavuuden
parantumisesta toteutuisi, vaadittaisiin lisäksi, että luovutuksensaaja
sitoutuu tarvittaessa parantamaan tilan taloudellista elinkelpoisuutta.
Elinkelpoisuuden parantaminen voitaisiin osoittaa useilla tavoilla
mm. tilakoon laajentamisella, karjamäärän
lisäämisellä, tuotantosuunnan vaihdoksella,
kannattavaksi arvioitavan liitännäistoiminnan
aloittamisella taikka ammatillista koulutustasoa parantamalla. Tilan peltoalan
lisääminen ei välttämättä paranna
toiminnan kannattavuutta. Olennaista jatkossa olisi, että suunnitelma
on realistinen ja ottaa huomioon juuri tilan jatkajan ammattitaidosta,
tilakoosta ja tilan muista edellytyksistä lähtevät
kehittämismahdollisuudet.
10 §. Pykälän 1 momenttiin
tehtäisiin tarpeelliset viittaussäännösten
muutokset.
10 a §. Pykälässä säädetään
ehdoista, joilla maatalouden harjoittaja voi olosuhteiden niin vaatiessa
sitoutua luopumaan maataloustuotannosta ja jättää pellot
viljelemättä. Pykälän 2 momentissa
määritellään, että peltoa
ei voi käyttää maataloustuotantoon, mutta
peltoa tulee hoitaa ympäristönsuojelua koskevia
vaatimuksia noudattaen tai pellon voi metsittää.
Pykälän 3 momentissa todetaan, että luopumissitoumuksen aikana
tuen saaja ei saa luovuttaa tai vuokrata peltoa muulle kuin 9 tai
10 §:ssä määritellylle, ehdot
täyttävälle luovutuksensaajalle.
Muilta osin lakialoitteessa yhdytään vuosina 2000—2002
voimassa olevaa lakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE
131/1999 vp) esitettyihin perusteluihin.
2 Voimaantulo
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2003 alusta. Lakia
maatalousyrittäjien luopumistuesta annetun lain muuttamisesta
sovellettaisiin tapauksiin, joissa luopuminen tapahtuu
1
päivänä tammikuuta 2003 tai myöhemmin,
viimeistään kuitenkin vuonna 2006. Ennen tämän lain
voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.
3 Säätämisjärjestys
Esitys ei sisällä ehdotuksia, joilla puututtaisiin jo
myönnettyjen etuuksien osalta luopumistuen saajan tai luovutuksensaajan
asemaan. Siten lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä.