Seurakunnat edustavat suomalaista paikallishallintoa jo keskiajalta lähtien. Tämän rinnalla kunnallinen itsehallinto on suhteellisen nuorta, vaikka sekin ulottuu 1800-luvun loppupuoliskolta alkavaksi. Kuntarakenteen muutokset ovat koskettaneet evankelisluterilaisia seurakuntia siten, että kuntia vastaavat seurakunnat ovat joko liittyneet täydelliseen tai osittaiseen yhteistalouteen tai sulautuneet yhdeksi seurakunnaksi. Syyksi on esitetty se, että saman kuntayksikön alueella voidaan kantaa vain yhtä samansuuruista kirkollisveroprosentin mukaista kirkollisveroa. Nyt on tulossa runsaastikin kuntaliitoksia, jotka uhkaavat viedä itsenäisyyden monilta seurakunnilta. Näillä on itsenäisinä kirkkoherrakuntina vankka sijansa itse kirkon perusrakenteena.

Monilla seurakunnilla, joita kuntaliitoksen myötä uhkaa itsenäisyyden menetys, on vuosisatainen perinne ja historia sekä elävä ja toiminnallinen paikallisseurakuntaidentiteetti. Samoin paikallisseurakuntien palvelutoiminnot ovat lähipalveluina seurakuntalaisten hyvin tavoitettavissa. Olisi kaikin tavoin toivottavaa, että seurakunnat voisivat halutessaan jatkaa toimintaansa itsenäisinä kirkkoherrakuntina kuntaliitoksista riippumatta. Nyt veronkantoon liittyvä ongelma on poistettavissa aikamme tietotekniikkaa käyttäen, eikä täten luulisi olevan veroteknisistä syistä perusteita liittää toisiinsa itsenäisiä seurakuntia. Seurakuntien toiminnassa itsenäisyys on perusta, jolle on hyvä luoda tulevaisuutta paikallisella tasolla, vaikka kunnallisella sektorilla tapahtuisikin liitoksia.