LAKIALOITE 53/2008
vp
LA 53/2008
vp - Erkki Virtanen /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki ikäihmisten hoivasta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Aloitteessa ehdotetaan hoivan tarpeessa oleville ikääntyneille
lakisääteistä oikeutta kotihoitoon, kotisairaanhoitoon
sekä kotipalvelun tukipalveluihin hoivatakuun muodossa.
Ikääntyneiden oikeus hoivaan ehdotetaan toteutettavaksi
vastaavalla tavalla kuin terveydenhuollon hoitotakuu perusterveydenhuollossa
ja erikoissairaanhoidossa.
Aloite liittyy kiinteästi toiseen lakialoitteeseen
(LA 54/2008 vp — Erkki Virtanen /vas ym.)
sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain muuttamisesta, jossa
ehdotamme muun muassa kotihoidon asiakasmaksujen alennuksia kaikkein
pienimpiä eläkkeitä ja muita etuuksia saavien
säännöllisiin kotipalveluihin sekä kotihoidon
tukipalveluiden maksujen sitomista maksutaulukon mukaisesti asiakkaan
tuloihin. Muutos saattaisi muun muassa kodin siivouspalvelut osaksi
kotihoidon asiakasmaksujen säänneltyä piiriä (enimmäismaksutaulukko).
Tällä hetkellä tukipalvelujen maksuista
ei ole erikseen säädetty asiakasmaksulaissa (734/1992)
tai -asetuksessa, joten kunta voi periä niistä päättämänsä maksun.
Aloitteessa ehdotetaan uuden ikäihmisten hoivaa koskevan
lain säätämistä, jossa ns. hoivatakuu
laajennettaisiin myös ikääntyneiden hoivapalveluihin.
Aloitteeseen sisältyy seuraavat kohdat:
Oikeus hoivaan kotona tulee säätää hoivatakuuksi. Laissa
säädettäisiin selkeästi oikeudesta sekä hoivan
tarpeen arviointiin että kotihoidon palveluihin. Kunnan
tai kuntien yhteisen sosiaali- ja terveyspiirin taikka kuntaliiton,
jonka tehtäväksi on sovittu vanhustenhuollon järjestäminen,
tulee järjestää tarpeelliseksi todettu
kotihoito ikääntyneelle henkilölle kohtuullisessa
ajassa, kuitenkin viimeistään kolmen (3) kuukauden kuluessa
siitä, kun hoidon tarve on todettu. Kuitenkin kiireellisissä tapauksissa
kotihoiva on järjestettävä välittömästi,
esim. sairaalasta kotiuduttaessa.
Säännöllisen kotihoidon laajentaminen
palvelu- ja tukiasumiseen. Lakialoitteella velvoitettaisiin
kunnat järjestämään ikääntyneille,
yli 70-vuotiaille, kotihoidon tarpeessa oleville mahdollisuus kotihoitoon
siitä riippumatta, valitsevatko ikääntyneet
kotona asumisen vai asumisen palvelu- tai tukiasunnossa hyväksytyn
palvelusuunnitelman mukaisesti.
Säännöllistä kotihoitoa
tulee lisätä 20 prosentilla vuoden 2010 loppuun
mennessä. Ehdotamme tässä vaiheessa,
että kuntia tai kuntien sosiaali- ja terveyspiirejä taikka
kuntaliittoja, joiden tehtäväksi on sovittu kuntien
vanhustenhuolto, velvoitetaan järjestämään
itse tai yhdessä muiden palvelujen tuottajien kanssa kotihoito siten,
että säännöllistä kotihoitoa
saavien osuutta voidaan nostaa nykyisestä 11,5 prosentin (peitto
vuonna 2005) keskiarvosta 75 vuotta täyttäneistä 14
prosenttiin vuoden 2010 loppuun mennessä. Tämä merkitsisi
säännöllisen kotihoidon asiakkuuksien
lisäämistä 20 prosentilla nykyisestä maan
keskiarvon täyttävissä kunnissa.
Säännöllisen kotihoidon ja ympärivuorokautisen
hoidon henkilöstömitoitus suosituksesta lakiin. Sosiaali-
ja terveysministeriön vuoden 2008 lopussa annettavat kunnan
kotihoidon henkilöstömitoitukset sekä sosiaali-
ja terveysministeriön ja Suomen Kuntaliiton antamaan Ikäihmisten
palvelujen laatusuositukseen (2008) sisältyvät
ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitukset
tulee nostaa lakitasolle kuntia velvoittaviksi.
Hoidon tarpeen arviointimittarit yhtenäiseksi. Lakiin
perustuvat hoidon pääsyn kriteerit tulee yhtenäistää koko
maassa. Nyt selvästi yleisimmin kunnat käyttävät
Suomen Kuntaliiton omistamaa RAVA-järjestelmää.
RAVA-mittarilla kerätään tietoa vanhuksen
liikkumisesta, pukeutumisesta, syömisestä, hygienian
hoidosta, mielialasta ja muistista. Toimintakykymittarin avulla
vanhukselle määritellään RAVA-indeksi.
Tällä hetkellä kunta voi antaa indeksille ohjearvoja,
joiden avulla vanhus ohjataan tarkoituksenmukaiseen hoitopaikkaan,
esimerkiksi kotihoitoon tai vanhainkotiin. Arvioinnissa tulisi ottaa
huomioon RAVA-indeksin lisäksi myös muita toimintakykyyn
vaikuttavia tekijöitä, esimerkiksi omaisten apu
ja kotiolosuhteet. Toiseksi yleisimmin kuntien käytössä on
MMSE-mittari (Mini Mental State Examination), joka mittaa kognitiivista
toimintakykyä (HE 95/2005 vp).
Kotihoidon piirin pääsemisen kynnystä on alennettava ja
käytössä olevia hoidon tarpeen mittareita
tulee kehittää siten, että ikääntyneiden
sosiaalista ja henkistä toimintakykyä rajoittavat
tekijät otetaan huomioon hoidon tarpeen arvioinnissa nykyistä selkeämmin.
Pitkäaikaisen laitoshoidon asiakkaan käyttövaran
nostaminen. Ehdotamme sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulakia
muutettavaksi siten, että laitoshoidossa olevalle henkilölle taattaisiin
maksujen jälkeen hänen tuloistaan nykyisen 90
euron sijasta vähintään 200 euron suuruinen
käyttövara. Teemme tätä koskevan
muutosesityksen erillisellä lakialoitteella (LA 54/2008
vp — Erkki Virtanen /vas ym.) sosiaali-
ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta.
Asiakkaan käyttövaran vähimmäismääräksi tulee
asettaa hiukan yli 200 euroa myös ympärivuorokautisen
palveluasumisen palvelumaksuissa. Ehdotamme asiakasmaksulakiin
uutta säännöstä (7 d §).
Palvelu- ja tukiasunnoissa asiakkaan asiakasmaksut tulisi mitoittaa
siten, että asiakkaalle jäisi tietty käyttövara
asiakasmaksujen suorittamisen jälkeen. Käteen
jäävän tulon (käyttövara)
laskenta sidottaisiin yksinäisen henkilön toimeentulotuen
perusosan tasoon (399 euroa), josta on vähennetty
ravintokustannuksina 48 prosenttia saatujen palvelujen perusteella.
Tämä merkitsisi, että palvelu- ja tukiasuntojen
asiakkaalle pitäisi jäädä vähintään
207 euroa kuukaudessa kaikkien palvelumaksujen jälkeen.
Teemme nämä muutokset erillisellä aloitteella
(LA 54/2008 vp — Erkki Virtanen /vas ym.)
sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta.
ALOITTEEN PERUSTELUT
Lakialoitteen tavoitteena on taata ikääntyneille ihmisille
yhdenvertaiset ja laadukkaat vanhuspalvelut koko maassa kunnioittaen
palvelun tarvitsijoiden itsemääräämisoikeutta
ja valinnanvapautta tuloista riippumatta. Nykytilanteessa valinnanvapaus
koskee vain varakkaimpia vanhuksia. Voimassa oleva sosiaalihuoltolaki
edellyttää kunnilta kotihoidon järjestämistä tarpeen mukaan
muun muassa vanhuksille, mutta normit on laadittu sillä tavoin
väljiksi, että niiden toteuttaminen on sidottu
kunnan vuotuisiin talousarviomäärärahoihin.
Sosiaalihuoltolain 13 §:n mukaan sosiaalihuoltoon
kuuluvina tehtävinä kunnan on huolehdittava sen
sisältöisinä ja laajuisina kuin kulloinkin
säädetään sosiaalipalveluiden
järjestämisestä asukkailleen. Kiireellisissä tapauksissa
tai olosuhteiden muutoin niin vaatiessa kunnan on huolehdittava
laitoshoidon ja muiden sosiaalipalveluiden järjestämisestä muullekin
kunnassa oleskelevalle henkilölle kuin kunnan asukkaalle.
Sosiaalihuoltolaissa on säännökset niin
sanottujen yleisten sosiaalipalvelujen järjestämisestä.
Muista palveluista säädetään
erikseen. Yleisiä sosiaalipalveluja ovat sosiaalityö,
kasvatus- ja perheneuvonta, kotipalvelut, asumispalvelut, laitoshoito,
perhehoito sekä omaishoidon tuki. Näistä vanhusten
kannalta keskeisimpiä ovat kotipalvelut, asumispalvelut,
laitoshoito ja omaishoito.
Lisäksi kehityksen suuntana on viime aikoina ollut
se, että kuntien kotihoito supistuu sisällöltään
ja rajautuu entistä huonokuntoisempiin vanhuksiin.
Tutkimustietojen perusteella voidaan tiivistää hoivapalveluiden
kehityspiirteet viimeisten kymmenen vuoden ajalta (1995—2005)
seuraaviin keskeisiin havaintoihin (Kokko S. — Valtonen
H.: Kunnat ja vanhuspalveluiden pitkäaikaishoidon
rakennemuutokset. Yhteiskuntapolitiikka 2008:1, s. 14—15
ja s. 22):
- perinteisiä vanhustenhuollon
laitospaikkoja poistui tarkastelujaksolla käytöstä sairaaloista
ja vanhainkodeista runsaat 4 000, mutta vastaavalla aikajaksolla
tilalle on tullut lähes 12 000 tehostetun palveluasumisen
paikkaa;
- ympärivuorokautisia laitospaikkoja on tullut
kymmenen vuoden aikana lisää 8 000 samalla
kun 75 vuotta täyttäneiden määrä on
lisääntynyt 100 000 henkilöllä (laitospaikkojen peitto
on entisen 10 prosentin sijasta alentunut 8 prosenttiin
75 vuotta täyttäneistä);
- kotihoidon keskittyminen kaikkein eniten palveluita tarvitseville
näkyy kahtena ristikkäisiin suuntiin kulkevana
kehityslinjana:
- niiden osuus, joiden luona käydään
alle 40 käyntiä kuukaudessa on vähentynyt;
- samalla intensiivistä kotihoitoa (yli 40 suunniteltua
kotikäyntiä) saavien osuus on noussut hitaasti,
mutta tarkastelukerrasta toiseen johdonmukaisesti;
- hiukan yli puolessa kaikista
kunnista (52,3 prosenttia kunnista ja 226 kuntaa) koko kotihoidon
peittävyysprosentti on kasvanut, ja kotipalvelua on lisätty
vähintään 5 prosenttiyksikköä noin
viidenneksessä kunnista (19 prosenttia kunnista eli yhteensä 84
kuntaa); samalla kun
- hiukan alle puolessa kaikista kunnista (47,7 prosenttia
kunnista ja 206 kuntaa) koko kotihoidon peittävyysprosentti
on pienentynyt, ja kotipalvelua on vähennetty vähintään
5 prosenttiyksikköä noin viidenneksessä kunnista (19,2
prosenttia kunnista ja 83 kuntaa);
- kahdessa kolmasosassa kaikista kunnista (73,6 prosenttia
kunnista ja 318 kuntaa) intensiivisen kotihoidon peittävyysprosentti
on kasvanut; ja
- neljänneksessä kaikista kunnista (26,4 prosentissa
kuntia ja 114 kuntaa) intensiivisen kotihoidon peittävyysprosentti
on alentunut tai on 0;
- kunnista ei löydy tietoista strategiaa, jossa
perinteistä laitoshoitoa tai edes ympärivuorokautista
hoitoa korvattaisiin intensiivisellä kotihoidolla (= hoitosuunnitelman
mukaisia kotikäyntejä on yli 40 kuukaudessa).
Nämä tulokset vahvistavat käsitystä siitä,
että ikääntyvät saavat hyvin
eriarvoisesti kotihoidon palveluita eri puolilla Suomea, koska lähes
puolessa Suomen kuntia ikääntyneiden kotipalveluita
on karsittu ja kynnys päästä kotihoidon
piiriin on kasvanut viimeisten kymmenen vuoden aikana (1995—2005).
Lisäksi nämä tulokset vahvistavat sen
arvion, että vanhushuollon laitospaikkojen vähentymistä ei
ole mitenkään johdonmukaisesti korvattu koko maassa
säännöllisen kotihoidon lisätarjonnalla.
Näiden ongelmien ratkaisemiseksi lakialoitteessa ehdotetaan
uuden ikäihmisten hoivaa koskevan lain säätämistä,
jossa ns. hoivatakuu laajennettaisiin myös ikääntyneiden
hoivapalveluihin. Lakialoitteella velvoitettaisiin kunnat järjestämään
ikääntyneille, yli 65-vuotiaille, kotihoidon tarpeessa
oleville kotihoito siitä riippumatta, valitsevatko ikääntyneet
kotona asumisen vai asumisen palvelu- tai tukiasunnossa hyväksytyn
palvelusuunnitelman mukaisesti. Muutoksella ohjattaisiin ikääntyneiden
palveluita kotona tapahtuviksi ja vähennettäisiin
osaltaan pitkäaikaisen laitoshoidon tarvetta.
Lakialoitteessa ehdotetaan voimassa olevaan sosiaalihuoltolakiin
sisältyvän (40 a §)
ei-kiireellisen hoivapalvelun tarpeen arviointivelvollisuuden
ulottamista 75 vuotta täyttäneisiin seitsemän
päivän kuluessa yhteydenotosta sosiaalipalveluihin
ja vastaavalla tavalla 65—74-vuotiaiden ikäryhmään,
jolloin hoivan tarve tulisi arvioida kolmen kuukauden kuluessa yhteydenotosta
sosiaalipalveluihin.
Kotihoidon henkilöstömitoitus nostettava
lain tasolle ja toteutettava vuoden 2010 loppuun mennessä
Henkilöstömitoitus tarkoittaa henkilöstön
ja hoidettavien asiakkaiden/potilaiden välistä laskennallista
suhdelukua. Esimerkiksi, jos työyksikössä työskentelee
20 hoitotyöntekijää ja yksikössä on
yhteensä 40 asiakasta, henkilöstön ja asiakkaiden
välinen laskennallinen suhdeluku on 20/40 eli
0,5.
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto
antoivat keväällä 2008 Ikäihmisten
palvelujen laatusuosituksen (STM julkaisuja 2008:3). Laatusuosituksessa
todetaan kotihoidon henkilöstön mitoituksesta,
että kotihoidon kehittämiseksi sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä on
kehitetty laskennallinen malli, joka on parhaillaan pilotoitavana
kunnissa. Mallissa henkilöstön määrällinen
tarve arvioidaan seuraavia tekijöitä käyttäen
(STM julkaisuja 2008:3, s. 36):
- 65—74-vuotiaiden ja 75
vuotta täyttäneiden lukumäärä kunnassa,
- alle ja yli 75-vuotiaiden prosentuaalinen osuus kotihoidon
käyttäjinä: a) kotihoidon asiakkaiden
prosentuaalinen osuus 65—74-vuotiaista, b) 75 vuotta täyttäneiden
kotihoidolle asetettu prosentuaalinen kattavuustavoite,
- tieto kotihoidon intensiteetistä (toteutuneiden
asiakastyöhön ja muuhun työhön
käytettyjen tuntien keskiarvo kuukaudessa),
- tieto kotihoidossa työskentelevien henkilöiden
määrästä.
Sosiaali- ja terveysministeriö antaa sosiaalihuollon
henkilöstön, mukaan lukien kotihoidon henkilöstön,
valtakunnalliset mitoitussuositukset vuoden 2008 loppuun mennessä.
Ehdotamme tässä vaiheessa kuntia velvoittavaksi
normia, jonka mukaan kunnan tai kuntien yhteisen sosiaali-
ja terveyspiirin taikka kuntainliiton tulee järjestää itse
tai yhdessä muiden palvelujen tuottajien kanssa säännöllisen
kotihoidon henkilöstömitoitus siten, että säännöllistä kotihoitoa
voidaan tarjota tarvittaessa vähintään
14 prosentille 75 vuotta täyttäneistä vuoden
2010 loppuun mennessä (säännöllisen
kotihoidon henkilöstömitoitus).
Ehdotamme lisäksi säännöstä,
jonka mukaan kuntien tai kuntien yhteisten sosiaali- ja terveyspiirien
sekä kuntainliittojen, joiden tehtäväksi on
sovittu kuntien vanhustenhuollon järjestäminen,
tulee tuottaa velvoitteen toteutumisesta selvitys omalta alueeltaan
sosiaali- ja terveysministeriölle 31.8.2010 mennessä.
Ehdotus nostaisi säännöllistä kotihoitoa
saavien määrää noin 20 prosentilla.
Nykyinen maan keskiarvotaso on 11,5 prosenttia (vuonna 2005) 75
vuotta täyttäneistä. Kotihoidon lisääminen
14 prosenttiin 75 vuotta täyttäneistä vuoden
2010 loppuun mennessä merkitsisi 2,5 prosenttiyksikön
lisää nykyiseen säännölliseen
kotihoidon peittoon eli arviolta noin 20 prosentin lisäystä asiakkuuksien
määrässä.
Ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitus
nostettava lain tasolle ja toteutettava vuoden 2010 loppuun mennessä
Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksen (2008) mukaan
vuonna 2005 valtakunnallinen keskiarvo tehostetussa palveluasumisessa
oli 0,46—0,55, vanhainkodeissa 0,52 ja terveyskeskusten vuodeosastoilla
0,66 hoitotyöntekijää asiakasta kohden.
(STM julkaisuja 2008:3, s. 47)
Suosituksen mukaan ympärivuorokautisen hoidon kehittämisen
tavoitteena on turvata hyvä hoito, jonka laatua ja vaikuttavuutta
arvioidaan. Valtakunnallinen suositus ympärivuorokautisen hoidon
henkilöstön vähimmäismääräksi
on 0,5—0,6 hoitotyöntekijää asiakasta
kohden vuorokaudessa. Korkeampi vaihtoehto vähimmäismitoitukseksi
(0,6) on suositeltava silloin, kun asiakkailla on vaikeita somaattisia
tai käytösoireita tai kun hoitoympäristön
koko ja/tai rakenteelliset puitteet aiheuttavat henkilökunnan lisätarpeita.
Lisäksi suosituksessa todetaan, että hyvä henkilöstön
mitoitus ympärivuorokautisessa hoidossa on 0,7—0,8.
Mikäli lääketieteellistä hoitoa
vaativia asiakkaita on pitkäaikaishoidossa terveyskeskusten
vuodeosastoilla, vähimmäismitoitus on 0,6—0,7
ja hyvä mitoitus 0,8 hoitotyöntekijää asiakasta
kohden. On kuitenkin muistettava, että mitoituksen lähtökohtana
ovat aina asiakkaat tarpeineen riippumatta siitä, minkä nimisessä yksikössä he
ovat.
Suositeltu henkilöstömitoitus tarkoittaa todellista
mitoitusta, jossa poissa olevien työntekijöiden
osuus korvataan sijaisilla. Pysyvä varahenkilöjärjestelmä on
tästä syystä yksi perusteltu ratkaisuvaihtoehto,
joka voidaan toteuttaa myös usean kunnan yhteistyönä.
Suunnitelman mukaisen mitoituksen toteutuminen on tärkeää asiakkaiden
turvallisuuden ja työntekijöiden työhyvinvoinnin
näkökulmasta. Mitoituksen lisäksi on
merkityksellistä, että henkilöstö jaetaan
eri työvuoroihin siten, että asiakkaille turvataan mahdollisuus
normaaliin elämään ja tarvittavaan hoitoon
kaikkina vuorokauden aikoina.
Ehdotamme Ikäihmisten palvelujen laatusuositukseen
(2008) sisältyvän ympärivuorokautisen
hoidon henkilöstömitoituksen sisällyttämistä lakiin
ikäihmisten hoivasta velvoittavaksi normiksi.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
ikäihmisten hoivasta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
säädetään:
1 §
Lain tavoitteet
Lain tavoitteena on taata ikääntyneille
ihmisille yhdenvertaiset ja laadukkaat vanhuspalvelut koko maassa
kunnioittaen palvelun tarvitsijoiden itsemääräämisoikeutta
(asiakaslähtöisyys).
Asiakaslähtöisyys on palvelutoiminnan
tarkastelua ja erittelyä palvelua saavan asiakkaan näkökulmasta.
Asiakaslähtöisesti toimivan organisaation toiminta
suunnitellaan siten, että palveluja saavan asiakkaan tarpeet
ja voimavarat ovat keskiössä ja asiakas on voimiensa
mukaisesti mukana palvelun tarpeiden arvioimisessa, palvelun suunnittelussa,
toteutuksessa ja palvelun vaikutusten arvioimisessa.
Lisäksi lain tavoitteena on annettavan hoivan hyvä laatu siten,
että mahdollisimman moni ikääntynyt voi
elää itsenäisesti omassa kodissaan ja
tutussa asuin- ja sosiaalisessa ympäristössään.
Kotona asumista tuetaan nopeasti saatavilla, ammattitaitoisilla
sosiaali- ja terveyspalveluilla. Hoidon ja hoivan tulee olla asianmukaista
ja asiakasta kunnioittavaa.
Hyvä laatu tarkoittaa palvelun kykyä vastata järjestelmällisesti
asiakkaiden tarkoituksenmukaisesti arvioituihin palvelutarpeisiin
vaikuttavasti, säännösten mukaan ja kustannustehokkaasti.
Laadun arviointi määritetään
tarkemmin asetuksella.
2 §
Keinot
Ikääntyneiden hoivapalveluiden
tarvitsijoiden itsemääräämisoikeuden
turvaamiseksi heille taataan
1) oikeus valita oma asuinpaikkansa,
2) oikeus päästä hoivan tarpeen arviointiin,
3) oikeus valita kotona asuminen tai sen vaihtoehtona palvelu-
tai tukiasuminen tietyin jäljempänä tässä laissa
asetetuin edellytyksin sekä näihin liittyen itsenäisen
asumisen mahdollistamiselle tarpeelliset kotipalvelut taikka, mikäli kotona
tai asumispalveluyksikössä asuminen ei ole mahdollista,
oikeus laitoshuoltoon (valintaoikeudet).
Kunnat velvoitetaan järjestämään
ikääntyneiden hoivapalvelut tässä laissa
erikseen säädetyn ajan kuluessa (hoivatakuu).
Tämän tavoitteen saavuttamiseksi jokaisessa kunnassa
tulee olla ajantasainen vanhuspoliittinen strategia, joka turvaa
ikääntyneiden sosiaaliset oikeudet ja jonka kunnanvaltuusto
on virallisesti vahvistanut. Strategiaan tulee sisältyä palvelurakenteen
kehittämisohjelma (vanhuspoliittinen strategia ja kehittämisohjelma).
Vanhuspoliittisessa strategiassa määritellään tavoitteet
iäkkäiden kuntalaisten terveyden, hyvinvoinnin
ja itsenäisen suoriutumisen edistämisessä sekä eri
hallintokuntien ja sidosryhmien vastuut näiden tavoitteiden
toteuttamisessa (tavoitteiden määrittely). Palvelurakenteen
kehittämisohjelmassa asetetaan vuosittain mitattavissa olevat
tavoitteet ikääntyneiden kuntalaisten palveluvelvoitteiden
ja palvelutoiminnan voimavaroille sekä määritellään
toimenpiteet tavoitteiden toteuttamiseksi. Strategian laatimisesta
säädetään tarkemmin asetuksella
(tavoitteiden mitattavuus vuosittain).
Kunta seuraa tämän lain velvoitteiden ja tavoitteiden
toteutumista järjestelmällisesti, ja tulokset
julkaistaan vuosittain. Palvelujen piirissä olevien määrät
lasketaan vuosittain 30.11. olevan tilanteen mukaan. Palvelutasossa
ja henkilöstömitoituksissa noudatetaan valtakunnallisesti
asetettuja perusteita yhdenvertaisten palvelujen turvaamiseksi niin
kuin siitä säädetään
edellä 1 §:n 4 momentissa (velvoitteiden,
tavoitteiden ja henkilöstömitoituksen seuranta).
Kunnan palvelutasosta ja sen tavoitteista, palvelujen saannin
ehdoista sekä seurannan tulok-sista tiedotetaan vuosittain
kuntalaisille. Kuntaan nimetään yhteyshenkilö tai
-henkilöt, joihin asukas voi ottaa yhteyttä palveluja
koskevissa kysymyksissä. Yhteydenotot kirjataan ja raportoidaan
palvelukatsauksessa (velvoitteiden ja tavoitteiden toteutumisesta
tiedottaminen).
Tässä laissa kuntaa velvoittavat säännökset koskevat
myös kuntien yhteisiä sosiaali- ja terveyspiirejä sekä kuntainliittoja,
joiden tehtäväksi on sovittu kuntien vanhustenhuolto.
3 §
Määritelmät
Ikääntyneellä henkilöllä tarkoitetaan
tässä laissa vanhuuseläkkeeseen oikeutettuja
henkilöitä, jotka vanhustenhuollon asiakkaina
hakevat sosiaalihuoltoa tai käyttävät
sitä.
Säännöllisellä kotihoidolla tarkoitetaan
tässä laissa palvelukokonaisuutta, johon kuuluvat
säännöllisesti, vähintään
kerran viikossa annettava kotisairaanhoito, kotipalvelu ja kotipalvelun
tukipalvelut sekä kotona asumisen mahdollistava apuvälinehuolto.
Kotihoidon tarkoituksena on tukea kotona asuvia vanhuksia selviytymään
päivittäisistä toiminnoistaan mahdollisimman
hyvin.
Henkilöstömitoitus tarkoittaa henkilöstön
ja hoidettavien asiakkaiden tai potilaiden välistä laskennallista
suhdelukua.
Säännöllisen kotihoidon asiakkaita ovat
ne säännöllistä, vähintään
kerran viikossa kotipalvelua tai kotisairaanhoitoa saavat asiakkaat,
joilla on vuosittaisena laskentapäivänä (30.11.)
voimassa oleva palvelu- ja hoitosuunnitelma tai jotka muuten ilman
palvelusuunnitelmaa saavat säännöllisesti
vähintään kerran viikossa kotipalveluja
kodissaan tai tehostetussa asumispalvelun yksikössä laskentapäivänä.
Säännöllisen kotihoidon asiakkaisiin
eivät sisälly ne henkilöt, jotka ovat
laitoshoidossa laskentapäivänä, vaikka
heillä olisi voimassa oleva palvelu- ja hoitosuunnitelma.
Tehostetun palveluasumisen yksiköitä ovat
ne ikääntyneille tarkoitetut palveluasumisyksiköt, joissa
henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden. Ne
eroavat vanhainkodeista muun muassa siinä, että Kela
on hyväksynyt ne avohoidon yksiköiksi ja asiakas
maksaa erikseen asumisesta ja käyttämistään
palveluista. Tehostetussa palveluasumisessa asuviksi luetaan ne henkilöt,
jotka ovat asiakkaina vuosittaisena laskentapäivänä (30.11.)
ympärivuorokautista hoitoa antavassa palveluasumisyksikössä.
Laitoshoito sisältää kaikki
vuosittaisena laskentapäivänä (30.11.)
vanhainkodeissa hoidossa olleet 75 vuotta täyttäneet
asiakkaat sekä terveyskeskusten vuodeosastoilla olleet
75 vuotta täyttäneet pitkäaikaisasiakkaat.
Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista
annettua lakia (812/2000) sovelletaan
tässä laissa tarkoitetun ikääntyneen
henkilön oikeuksiin ja hänelle tarkoitettujen
palveluiden järjestämiseen sekä julkisessa
että yksityisessä laitoksessa.
4 §
Säännöllisen kotihoidon laajuus
Kunnan tai kuntien yhteisen sosiaali- ja terveyspiirin taikka
kuntainliiton, jonka tehtäväksi on sovittu vanhustenhuollon
järjestäminen, tulee järjestää itse
tai yhdessä muiden palvelujen tuottajien kanssa säännöllinen
kotihoito siten, että säännöllistä kotihoitoa
voidaan tarjota tarvittaessa vähintään
14 prosentille 75 vuotta täyttäneistä vuoden
2010 loppuun mennessä (säännöllisen
kotihoidon henkilöstömitoitus).
Kunnat tai kuntien yhteiset sosiaali- ja terveyspiirit taikka
kuntainliitot, joiden tehtäväksi on sovittu kuntien
vanhustenhuolto, tuottavat 2 momentin mukaisen tavoitteen
toteutumisesta selvityksen omalta alueeltaan sosiaali- ja terveysministeriölle
31.8.2010 mennessä.
5 §
Ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitus
Ympärivuorokautisen hoidon kehittämisen tavoitteena
on turvata hyvä hoito, jonka laatua ja vaikuttavuutta arvioidaan.
Kunnan tai kuntien yhteisen sosiaali- ja terveyspiirin taikka kuntainliiton
tulee järjestää itse tai yhdessä muiden
palvelujen tuottajien kanssa säännöllisen
kotihoidon henkilöstömitoitus siten, että ympärivuorokautisen
hoidon henkilöstön vähimmäismäärä on
0,5—0,6 hoitotyöntekijää asiakasta
kohden vuorokaudessa.
Kun asiakkailla on vaikeita somaattisia tai käytösoireita
tai kun hoitoympäristön koko tai rakenteelliset
puitteet aiheuttavat henkilökunnan lisätarpeen,
vähimmäismitoituksen tulee olla 0,6 hoitotyöntekijää asiakasta
kohden vuorokaudessa.
Hyvä henkilöstön mitoitus ympärivuorokautisessa
hoidossa on 0,7—0,8. Mikäli lääketieteel-listä hoitoa
vaativia asiakkaita on pitkäaikaishoidossa terveyskeskusten
vuodeosastoilla, vähimmäismitoitus on 0,6—0,7
ja hyvä mitoitus 0,8 hoitotyöntekijää asiakasta
kohden.
Edellä 1—3 momentin mukaiset henkilöstömitoituksen
vaatimukset tulee täyttää vuoden 2010
loppuun mennessä. Kunnat tai ne kuntien yhteiset sosiaali-
ja terveyspiirit taikka kuntainliitot, joiden tehtäväksi
on sovittu kuntien vanhustenhuollon järjestäminen,
vastaavat 1—3 momentin mukaisten edellytysten täyttämisestä sekä laativat
tätä koskevat selvitykset omalta alueeltaan sosiaali-
ja terveysministeriölle 31.8.2010 mennessä.
6 §
Hoivan tarpeen arvioinnin määräajat
Kiireellisissä tapauksissa ikääntyneiden
henkilöiden sosiaalipalvelujen tarve on arvioitava viipymättä (kiireellisen
hoivan tarpeen arviointi).Muissa kuin kiireellisissä tapauksissa
kunta on velvollinen järjestämään
70 vuotta täyttä-neelle pääsyn
sosiaalipalvelujen tarpeen arviointiin viimeistään
seitsemäntenä arkipäivänä siitä, kun
hän taikka hänen laillinen edustajansa tai omaisensa
taikka muu henkilö tai viranomainen on ottanut yhteyttä sosiaalipalveluista
vastaavaan kunnan viranomaiseen palvelujen saamiseksi.
Vastaavasti kunnan on järjestettävä pääsy
sosiaalipalvelujen tarpeen arviointiin kansaneläkelain
30 a §:n 1 momentin 1 kohdan mukaista eläkkeensaajien
hoitotukea saavalle (kiireettömän hoivan tarpeen
arviointi 70 vuotta täyttäneille).
Vanhuseläkkeellä olevilla, alle 70-vuotiailla on
oikeus muissa kuin kiireellisissä tapauksissa päästä sosiaalipalvelujen
tarpeen arviointiin viimeistään kolmen kuukauden
kuluessa siitä, kun hän taikka hänen
laillinen edustajansa tai omaisensa taikka muu henkilö tai
viranomainen on ottanut yhteyttä sosiaalipalveluista vastaavaan kunnan
viranomaiseen palvelujen saamiseksi (kiireettömän
hoivan tarpeen arviointi alle 70-vuotiaiden osalta).
Tämän pykälän 1—3
momentissa tarkoitetun sosiaalipalvelun tarpeen arvioinnin perusteella, jossa
noudatetaan valtioneuvoston asetuksella tarkemmin määriteltyjä valtakunnallisesti
yhtenäisiä hoivan tarpeen arviointimittareita,
kunta tai kuntien yhteinen sosiaali- ja terveyspiiri taikka kuntainliitto,
jonka tehtäväksi on sovittu vanhustenhuollon järjestäminen,
velvoitetaan takaamaan jäljempänä 7—9 §:ssä säädettyjä hoivamuotoja
koskeva valinnanvapaus.
Kun ikääntyneen henkilön hoivan tarve
on todettu, hoivapalveluista, kuten säännöllisestä kotihoidosta,
kotisairaanhoidosta ja tarpeellisista apuvälineistä,
tai ympärivuorokautisesta hoidosta taikka laitoshoidosta,
laaditaan hoivasuunnitelma (hoivasuunnitelma).
7 §
Valintaoikeus ja kunnan velvollisuus kotihoidon järjestämiseen
kotona asuvalle
Ikääntyneen henkilön, jonka hoivapalvelun tarve
on todettu 6 §:ssä säädetyssä menettelyssä ja
jolle on laadittu hoivasuunnitelma, on oikeus valita kotona asuminen
ja kotihoito palvelusuunnitelmassa todetun tarpeen mukaisessa laajuudessa
(valintaoikeus).
Jos ikääntynyt henkilö haluaa kunnan
säännöllistä kotihoitoa, kunnan
vanhustenhuollosta vastaavan viranomaisen tai kuntien yhteisen sosiaali-
ja terveyspiirin taikka kuntainliiton, jonka tehtäväksi
on sovittu vanhustenhuollon järjestäminen, tulee
järjestää tarpeelliseksi todettu kotihoito
ikääntyneelle henkilölle kohtuullisessa
ajassa, kuitenkin viimeistään kolmen (3) kuukauden
kuluessa siitä, kun hoidon tarve on todettu edellä 6 §:ssä tarkoitetussa
menettelyssä, jolleivät lääketieteelliset,
hoidolliset tai muut vastaavat seikat muuta edellytä (kotihoidon
hoivatakuu kotona asuvalle).
8 §
Valintaoikeus palvelu- ja tukiasuntoon ja kunnan velvollisuus
kotihoidon järjestämiseen palvelu- tai tukiasuntoon
Ikääntyneellä henkilöllä,
joka ei ole käyttänyt edellä 7 §:ssä mainittua
oikeutta ja joka erityisestä syystä tarvitsee
apua tai tukea asunnon tai asumisensa järjestämisessä,
on oikeus kunnalliseen tai kunnan hyväksymän sosiaalipalvelun
tuottajan palvelu- tai tukiasuntoon ja kotihoitoon siellä palvelusuunnitelmassa
todetun tarpeen mukaisessa laajuudessa. Sama oikeus on niillä,
jotka eivät saadusta kotipalvelusta huolimatta suoriudu
tavanomaisista ja totunnaiseen elämään
kuuluvista tehtävistä ja toiminnoista kotona,
mutta jotka eivät ole laitoshoidon tarpeessa.
Kunnan vanhustenhuollosta vastaavan viranomaisen tai kuntien
yhteisen sosiaali- ja terveyspiirin taikka kuntainliiton, jonka
tehtäväksi vanhustenhuolto on sovittu, on järjestettävä ikääntyneelle
henkilölle 6 §:ssä tarkoitetun hoivan
tarpeen arvioinnin perusteella tarpeelliseksi todettu kotihoito
ikääntyneen henkilön palvelu- tai tukiasunnossa
kohtuullisessa ajassa, kuitenkin viimeistään kolmen
kuukauden kuluessa siitä, kun hoivan tarve on todettu,
jolleivät lääketieteelliset, hoidolliset
tai muut vastaavat seikat muuta edellytä, mikäli
ikääntynyt henkilö haluaa käyttää kunnan
järjestämää vanhuspalvelua hyväkseen
(kotihoidon hoivatakuu palvelu- tai tukiasunnossa asuvalle).
9 §
Palveluseteliä koskevien määräysten
soveltaminen kotihoidossa
Ikääntyneeseen henkilöön,
joka käyttää 7 tai 8 §:ssä tarkoitettua
valintaoikeuttaan ja käyttää palvelun
järjestämiseksi yksityisen palveluntuottajan palvelua,
sovelletaan sosiaalihuoltolain 3 a luvun säännöksiä palvelusetelin
käyttämisestä kotihoidossa.
10 §
Oikeus laitoshuoltoon
Kunnalla on velvollisuus laitoshuollon järjestämiseen
ikääntyneelle henkilölle, joka tarvitsee apua,
hoitoa tai muuta huolenpitoa, jota ei voida järjestää tai
jonka järjestäminen ei ole tarkoituksenmukaista
hänen omassa kodissaan taikka palvelu- tai tukiasunnossa
muita sosiaalipalveluita hyväksi käyttäen.Kunnan
vanhustenhuollosta vastaavan viranomaisen on järjestettävä ikääntyneelle
henkilölle 6 §:ssä tarkoitetun
hoivan tarpeen arvioinnin perusteella tarpeelliseksi todettu laitoshoito
tarpeen ilmettyä, jolleivät lääketieteelliset,
hoidolliset tai muut vastaavat seikat muuta edellytä.
11 §
Voimaantulosäännös
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 29 päivänä toukokuuta
2008
- Erkki Virtanen /vas
- Esko-Juhani Tennilä /vas
- Jaakko Laakso /vas
- Merja Kyllönen /vas
- Mikko Kuoppa /vas
- Pentti Tiusanen /vas
- Annika Lapintie /vas
- Claes Andersson /vas
- Jyrki Yrttiaho /vas
- Matti Kangas /vas
- Matti Kauppila /vas
- Minna Sirnö /vas
- Veijo Puhjo /vas
- Markus Mustajärvi /vas
- Unto Valpas /vas
- Martti Korhonen /vas
- Paavo Arhinmäki /vas