PERUSTELUT

Koe-eläintoiminnalla tarkoitetaan eläintenpitoa eläinkokeita varten sekä erilaisten kokeiden, testien, tutkimusten ja selvitysten suorittamista koe-eläimillä tai koe-eläimiä hyväksi käyttäen. Kysymys ei ole marginaalisesta ilmiöstä, sillä vuonna 2003 eläinkokeissa käytettiin 343 000 koe-eläintä. Näistä eläimistä noin puolet on ollut kaloja, muista eläimistä suurin osa on ollut jyrsijöitä.

Voimassa oleva lainsäädäntö on pitkälti vanhentunutta, ja on hyvin harmillista, ettei säädöstason muuttamisen yhteydessä ole haluttu ryhtyä keskeisiin asiallisiin muutoksiin koe-eläintoiminnan järjestämisessä. Koe-eläintoimintaa sääntelevän lain tarkoitus täytyy olla kokeiden sääntelyn lisäksi koe-eläinten suojelu. Tästä lähtökohdasta rakennetun lain täytyy korostaa, että eläinkokeet tulee aina korvata toisella tieteellisesti luotettavalla menetelmällä, kun se on tavoitellun tuloksen saavuttamiseksi mahdollista, eikä eläimille saa aiheuttaa voimakasta kipua tai pysyvää haittaa. Eläinkokeita voidaan ylipäänsä pitää hyväksyttävinä vain, jos kyseessä on ihmisen tai eläimen hyvinvoinnille tärkeä tutkimus. Lain tavoitteena täytyy olla, että eläinkokeita vähennetään, joten kokeissa käytettyjen eläinten kokonaismäärää tulee voida seurata. Suomen tulee kieltää kokonaan kädellisten käyttö eläinkokeissa. Eläinsuojelulautakuntiin tarvitaan nykyistä kattavammin eläinsuojelun ja etiikan asiantuntemusta.

Eläinkokeiden viimesijaisuus täytyy kirjata lakiin hallituksen esitystä selkeämmin. Lain säätämisen taustalla oleva direktiivikin edellyttää, ettei koetta saa suorittaa, jos tavoitellun tuloksen saavuttamiseksi on mahdollista soveltaa jotakin toista tieteellisesti luotettavaa menetelmää, joka ei edellytä eläimen käyttöä. Hallituksen esityksen 7 §:n mukaan eläinkokeen saa suorittaa vain, jos tavoitellun tuloksen saavuttamiseksi ei ole käytännössä mahdollista käyttää muuta tieteellisesti luotettavaa menetelmää. Ilmaisu "käytännössä" on epämääräinen: onko eläinkoe oikeutettu esimerkiksi silloin, jos tutkimusbudjetti tai -aikataulu ei sallisi kalliimman tai enemmän aikaa vievän toisen metodin käyttöä? Eläinkokeiden käytön pitää olla ehdottomasti viimesijainen vaihtoehto. Lakitekstiä on tiukennettava tarkoittamaan direktiivin velvoitetta käyttää vaihtoehtoista menetelmää, jos sellainen on. Tämä periaate on lisättävä lain tarkoitukseen (1 §), koe-eläinlaitoksen henkilöstön vaatimuksiin (6 §), eläimen käyttämiseen (7 §) ja yleisiin periaatteisiin (9 §). Lain tarkoituksesta on lisäksi ilmettävä, että lain tavoitteena on kokeiden sääntelyn lisäksi koe-eläinten suojelu.

Hallituksen esityksen 4 §:ssä olevaa eläinkokeen määritelmää täytyy laajentaa, koska koe-eläinten merkitseminen ja näytteenotto esimerkiksi korvien loveamisella ja hännänkatkaisulla aiheuttavat vähintään neulanpistoon verrattavaa kipua. Tällaiset toimenpiteet on luettava eläinkokeiksi, jotta laki ohjaa käyttämään tuskattomia merkitsemismenetelmiä. Lain yksityiskohtaisissa perusteluissa on lueteltava tällaiset eläinsuojeluasetuksen (396/1996) sallimat, mutta kipua aiheuttavat toimenpiteet, kuten korvien rei"ittäminen tai loveaminen tai mikrosirun asettaminen eläimeen. Mikäli näitä kivuliaita menetelmiä käytetään, tulee edellyttää kivun lievittämistä.

Hyväksyttävän kokeen tarkoitus on esityksen 8 §:ssä määritelty niin laajasti, että se kattaa lähes millaiset kokeet tahansa. Kuitenkin eläinkokeiden teko esimerkiksi kasvitautien tutkimiseksi tai oikeuslääketieteellisiin tarkoituksiin ei nykykäsityksen mukaan ole hyväksyttävää eikä tieteellisesti välttämätöntä. Eläinkokeen saa tehdä vain ihmisen tai eläimen hyvinvoinnille tärkeän tutkimuksen vuoksi, ei pelkästään itse tieteellisen tutkimuksen vuoksi.

Kädelliset ovat älyllisesti ja sosiaalisesti erittäin kehittyneitä, mikä tekee niistä sopimattomia koe-eläimiksi. Useimmilla apinoilla on vahvat perhesuhteet, ja omasta ryhmästä eristäminen aiheuttaa niille ahdistusta. Niiden älyllinen kehitystaso edellyttäisi erittäin virikkeellistä ja tilavaa ympäristöä. Suuri osa kädellisistä on uhanalaisia, joten niiden pitäminen koe-eläiminä on arveluttavaa (CITES-sopimus). Apinoiden koe-eläinkäytöstä keskustellaan jatkuvasti, ja moni maa on kieltänyt ihmisapinoiden käytön. Suomen lain tulee olla edistyksellinen ja kieltää kokonaan kädellisten käyttö koe-eläiminä. Kielto on lakialoitteen 9 §:ssä.

Mikään tarkoitus ei oikeuta suuren kärsimyksen aiheuttamiseen eläimelle. Tällaisille kokeille voidaan aina löytää inhimillisempi vaihtoehto. Siksi voimakasta kipua, tuskaa, kärsimystä tai pysyvää haittaa aiheuttavat eläinkokeet on kiellettävä kokonaan. Tämä kielto on lakialoitteen 9 §:ssä. Koska lakialoitteessa kielletään voimakasta kipua, tuskaa, kärsimystä tai pysyvää haittaa eläimelle aiheuttavat kokeet, ei luonnollisesti tarvita sääntöä tällaisen eläimen uudelleenkäytöstä.

Hallituksen esityksen 24 §:ssä ehdotetaan perustettavaksi koe-eläinlaitoksista irrotettu eläinkoelautakunta ja -jaostoja. Nykyinen käytäntö ei täytä eettisen luotettavuuden ja läpinäkyvyyden tai asioiden puolueettoman käsittelyn periaatteita, tämä lähtökohta on tunnustettu myös hallituksen esityksessä. Tavoitteena on, että eläinkokeita arvioitaisiin eettisistä lähtökohdista ja otettaisiin huomioon myös eläimen intressi yleisesti. Hallituksen esityksen mukainen lautakunnan ja jaostojen kokoonpano ei kuitenkaan vastaa ongelmiin riittävästi, sillä esityksessä perustetaan alueellisia jaostoja, joissa olisi mukana vain joko etiikan tai eläinsuojelun edustaja. Tämä ei ole kestävä lähtökohta, koska etiikan ja eläinsuojelun edustajilla on lautakunnassa eri tehtävä. Etiikan asiantuntijan tehtävä on vaikuttaa jaostoissa käytävän eettisen keskustelun tasoon ja asiallisuuteen. Hänen asiantuntemuksensa liittyy argumentointiin eli esitettyjen väitteiden perustelujen ja loogisuuden arviointiin. Hän voi myös tuoda mukaan uusia näkökulmia, joita muut lautakunnan jäsenet eivät ole ottaneet huomioon. Eläinsuojelijan tehtävänä on puolestaan edustaa eläinten intressejä arvioitaessa eläinkokeita. Tämä ei ole kenenkään muun jaoston jäsenen tehtävä — ja se kuitenkin on niin olennainen osa arviointia, että myös eläinsuojelun edustajan on oltava läsnä. Näitä kahta roolia ei voida yhdistää toisen kärsimättä. Siksi myös jaostoihin on kuuluttava molempien roolien edustajat. Lisäksi vaatimus siitä, että eläinsuojelun edustajalla on oltava kokemusta käytännön eläinsuojelutyöstä, on perusteeton ja rajaa edustajan kompetenssia tarpeettomasti.

Myös hallituksen esityksen perustelut tarvitsevat uudistamista. Hallituksen esityksen 9 §:n 5 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voidaan antaa tarkemmat säännökset eläinkokeiden luokittelusta niiden aiheuttaman kivun, tuskan, kärsimyksen tai pysyvän haitan perusteella. Suomessa on tähän asti tilastoitu myös nollaluokan eläinkokeet eli sellaiset eläinkokeet, joista eläimelle aiheutuva kipu, tuska, kärsimys ja haitta jäävät vähäisemmäksi kuin neulanpiston aiheuttama tuntemus tai jossa koe-eläin lopetetaan tutkimus- tai opetustarkoituksiin hyväksyttyä menetelmää käyttäen. On syytä tilastoida ne edelleenkin, jotta luvut ovat vertailukelpoisia ja jotta todellisesti käytettyjen eläinten määrät ovat yhteiskunnan tiedossa.

Monessa maassa nollaluokan kokeet luetaan eläinkokeisiin ja menettelyä on ehdotettu EU:n koe-eläindirektiiviin. Direktiivin ja koe-eläinlain tavoitteena on koe-eläinten käytön vähentäminen, joten tapahtuvia muutoksia käytettyjen eläinten kokonaismäärässä tulee voida seurata. Nollakokeille voidaan sallia kevennetty lupamenettely. Tämän vuoksi esityksen yksityiskohtaisiin perusteluihin on lisättävä, että ministeriön edellytetään edelleenkin pitävän tilastoa nollaluokan eläinkokeista. Näistä kokeista on myös ilmoitettava eläinkoelautakunnalle.