PERUSTELUT
Koe-eläintoiminnalla tarkoitetaan eläintenpitoa eläinkokeita
varten sekä erilaisten kokeiden, testien, tutkimusten ja
selvitysten suorittamista koe-eläimillä tai koe-eläimiä hyväksi
käyttäen. Kysymys ei ole marginaalisesta ilmiöstä,
sillä vuonna 2003 eläinkokeissa käytettiin
343 000 koe-eläintä. Näistä eläimistä noin
puolet on ollut kaloja, muista eläimistä suurin
osa on ollut jyrsijöitä.
Voimassa oleva lainsäädäntö on
pitkälti vanhentunutta, ja on hyvin harmillista, ettei
säädöstason muuttamisen yhteydessä ole
haluttu ryhtyä keskeisiin asiallisiin muutoksiin koe-eläintoiminnan
järjestämisessä. Koe-eläintoimintaa sääntelevän
lain tarkoitus täytyy olla kokeiden sääntelyn
lisäksi koe-eläinten suojelu. Tästä lähtökohdasta
rakennetun lain täytyy korostaa, että eläinkokeet
tulee aina korvata toisella tieteellisesti luotettavalla menetelmällä,
kun se on tavoitellun tuloksen saavuttamiseksi mahdollista, eikä eläimille
saa aiheuttaa voimakasta kipua tai pysyvää haittaa.
Eläinkokeita voidaan ylipäänsä pitää hyväksyttävinä vain,
jos kyseessä on ihmisen tai eläimen hyvinvoinnille
tärkeä tutkimus. Lain tavoitteena täytyy
olla, että eläinkokeita vähennetään,
joten kokeissa käytettyjen eläinten kokonaismäärää tulee
voida seurata. Suomen tulee kieltää kokonaan kädellisten
käyttö eläinkokeissa. Eläinsuojelulautakuntiin
tarvitaan nykyistä kattavammin eläinsuojelun ja
etiikan asiantuntemusta.
Eläinkokeiden viimesijaisuus täytyy kirjata lakiin
hallituksen esitystä selkeämmin. Lain säätämisen
taustalla oleva direktiivikin edellyttää, ettei
koetta saa suorittaa, jos tavoitellun tuloksen saavuttamiseksi on
mahdollista soveltaa jotakin toista tieteellisesti luotettavaa menetelmää,
joka ei edellytä eläimen käyttöä.
Hallituksen esityksen 7 §:n mukaan eläinkokeen
saa suorittaa vain, jos tavoitellun tuloksen saavuttamiseksi ei
ole käytännössä mahdollista
käyttää muuta tieteellisesti luotettavaa
menetelmää. Ilmaisu "käytännössä"
on epämääräinen: onko eläinkoe
oikeutettu esimerkiksi silloin, jos tutkimusbudjetti tai -aikataulu
ei sallisi kalliimman tai enemmän aikaa vievän
toisen metodin käyttöä? Eläinkokeiden
käytön pitää olla ehdottomasti
viimesijainen vaihtoehto. Lakitekstiä on tiukennettava
tarkoittamaan direktiivin velvoitetta käyttää vaihtoehtoista
menetelmää, jos sellainen on. Tämä periaate
on lisättävä lain tarkoitukseen (1 §),
koe-eläinlaitoksen henkilöstön vaatimuksiin
(6 §), eläimen käyttämiseen
(7 §) ja yleisiin periaatteisiin (9 §).
Lain tarkoituksesta on lisäksi ilmettävä,
että lain tavoitteena on kokeiden sääntelyn
lisäksi koe-eläinten suojelu.
Hallituksen esityksen 4 §:ssä olevaa
eläinkokeen määritelmää täytyy
laajentaa, koska koe-eläinten merkitseminen ja näytteenotto
esimerkiksi korvien loveamisella ja hännänkatkaisulla aiheuttavat
vähintään neulanpistoon verrattavaa kipua.
Tällaiset toimenpiteet on luettava eläinkokeiksi,
jotta laki ohjaa käyttämään
tuskattomia merkitsemismenetelmiä. Lain yksityiskohtaisissa
perusteluissa on lueteltava tällaiset eläinsuojeluasetuksen
(396/1996) sallimat, mutta kipua aiheuttavat
toimenpiteet, kuten korvien rei"ittäminen tai
loveaminen tai mikrosirun asettaminen eläimeen. Mikäli
näitä kivuliaita menetelmiä käytetään,
tulee edellyttää kivun lievittämistä.
Hyväksyttävän kokeen tarkoitus on
esityksen 8 §:ssä määritelty
niin laajasti, että se kattaa lähes millaiset
kokeet tahansa. Kuitenkin eläinkokeiden teko esimerkiksi
kasvitautien tutkimiseksi tai oikeuslääketieteellisiin
tarkoituksiin ei nykykäsityksen mukaan ole hyväksyttävää eikä tieteellisesti
välttämätöntä. Eläinkokeen
saa tehdä vain ihmisen tai eläimen hyvinvoinnille
tärkeän tutkimuksen vuoksi, ei pelkästään
itse tieteellisen tutkimuksen vuoksi.
Kädelliset ovat älyllisesti ja sosiaalisesti
erittäin kehittyneitä, mikä tekee niistä sopimattomia
koe-eläimiksi. Useimmilla apinoilla on vahvat perhesuhteet,
ja omasta ryhmästä eristäminen aiheuttaa
niille ahdistusta. Niiden älyllinen kehitystaso edellyttäisi
erittäin virikkeellistä ja tilavaa ympäristöä.
Suuri osa kädellisistä on uhanalaisia, joten niiden
pitäminen koe-eläiminä on arveluttavaa
(CITES-sopimus). Apinoiden koe-eläinkäytöstä keskustellaan
jatkuvasti, ja moni maa on kieltänyt ihmisapinoiden käytön.
Suomen lain tulee olla edistyksellinen ja kieltää kokonaan
kädellisten käyttö koe-eläiminä.
Kielto on lakialoitteen 9 §:ssä.
Mikään tarkoitus ei oikeuta suuren kärsimyksen
aiheuttamiseen eläimelle. Tällaisille kokeille
voidaan aina löytää inhimillisempi vaihtoehto.
Siksi voimakasta kipua, tuskaa, kärsimystä tai
pysyvää haittaa aiheuttavat eläinkokeet
on kiellettävä kokonaan. Tämä kielto
on lakialoitteen 9 §:ssä. Koska lakialoitteessa
kielletään voimakasta kipua, tuskaa, kärsimystä tai
pysyvää haittaa eläimelle aiheuttavat
kokeet, ei luonnollisesti tarvita sääntöä tällaisen
eläimen uudelleenkäytöstä.
Hallituksen esityksen 24 §:ssä ehdotetaan
perustettavaksi koe-eläinlaitoksista irrotettu eläinkoelautakunta
ja -jaostoja. Nykyinen käytäntö ei täytä eettisen
luotettavuuden ja läpinäkyvyyden tai asioiden
puolueettoman käsittelyn periaatteita, tämä lähtökohta
on tunnustettu myös hallituksen esityksessä. Tavoitteena
on, että eläinkokeita arvioitaisiin eettisistä lähtökohdista
ja otettaisiin huomioon myös eläimen intressi
yleisesti. Hallituksen esityksen mukainen lautakunnan ja jaostojen
kokoonpano ei kuitenkaan vastaa ongelmiin riittävästi,
sillä esityksessä perustetaan alueellisia jaostoja,
joissa olisi mukana vain joko etiikan tai eläinsuojelun
edustaja. Tämä ei ole kestävä lähtökohta,
koska etiikan ja eläinsuojelun edustajilla on lautakunnassa
eri tehtävä. Etiikan asiantuntijan tehtävä on
vaikuttaa jaostoissa käytävän
eettisen keskustelun tasoon ja asiallisuuteen. Hänen asiantuntemuksensa liittyy
argumentointiin eli esitettyjen väitteiden perustelujen
ja loogisuuden arviointiin. Hän voi myös tuoda
mukaan uusia näkökulmia, joita muut lautakunnan
jäsenet eivät ole ottaneet huomioon. Eläinsuojelijan
tehtävänä on puolestaan edustaa eläinten
intressejä arvioitaessa eläinkokeita. Tämä ei
ole kenenkään muun jaoston jäsenen tehtävä — ja
se kuitenkin on niin olennainen osa arviointia, että myös
eläinsuojelun edustajan on oltava läsnä.
Näitä kahta roolia ei voida yhdistää toisen
kärsimättä. Siksi myös jaostoihin
on kuuluttava molempien roolien edustajat. Lisäksi vaatimus
siitä, että eläinsuojelun edustajalla
on oltava kokemusta käytännön eläinsuojelutyöstä,
on perusteeton ja rajaa edustajan kompetenssia tarpeettomasti.
Myös hallituksen esityksen perustelut tarvitsevat uudistamista.
Hallituksen esityksen 9 §:n 5 momentin mukaan
maa- ja metsätalousministeriön asetuksella
voidaan antaa tarkemmat säännökset eläinkokeiden
luokittelusta niiden aiheuttaman kivun, tuskan, kärsimyksen
tai pysyvän haitan perusteella. Suomessa on tähän
asti tilastoitu myös nollaluokan eläinkokeet eli
sellaiset eläinkokeet, joista eläimelle aiheutuva
kipu, tuska, kärsimys ja haitta jäävät
vähäisemmäksi kuin neulanpiston aiheuttama
tuntemus tai jossa koe-eläin lopetetaan tutkimus- tai opetustarkoituksiin
hyväksyttyä menetelmää käyttäen.
On syytä tilastoida ne edelleenkin, jotta luvut ovat vertailukelpoisia
ja jotta todellisesti käytettyjen eläinten määrät
ovat yhteiskunnan tiedossa.
Monessa maassa nollaluokan kokeet luetaan eläinkokeisiin
ja menettelyä on ehdotettu EU:n koe-eläindirektiiviin.
Direktiivin ja koe-eläinlain tavoitteena on koe-eläinten
käytön vähentäminen, joten tapahtuvia
muutoksia käytettyjen eläinten kokonaismäärässä tulee
voida seurata. Nollakokeille voidaan sallia kevennetty lupamenettely.
Tämän vuoksi esityksen yksityiskohtaisiin perusteluihin
on lisättävä, että ministeriön edellytetään
edelleenkin pitävän tilastoa nollaluokan eläinkokeista.
Näistä kokeista on myös ilmoitettava
eläinkoelautakunnalle.