Kunnalliseen päätöksentekoon
kohdistuu aiempaa enemmän paineita kuntalaisten osallisuuden vahvistamisesta.
Nuorisolain 8 §:n (72/2006) pohjalta
on tehty useita aloitteita ja kysymyksiä nuorisovaltuustojen
aseman vakiinnuttamiseksi. Samoin vanhusneuvostojen asemaa on pyritty laajasti
edistämään. Valmisteilla olevan vanhuspalvelulain
myötä ne tulevat saamaan virallisen statuksen.
Kuntauudistushankkeen yhteydessä yksi tärkeä alue
on kuntademokratian turvaaminen. Muutamissa kunnissa, esimerkiksi
Vantaalla ja Sastamalassa, on laadittu laaja osallisuusstrategia,
jonka tavoitteena on järjestelmällisesti edistää kuntalaisten
vaikutusmahdollisuuksia. Vastaavanlainen osallisuusstrategia on
otettava käyttöön kaikissa Suomen kunnissa.
Kuntalain 27 §:ssä säädetään,
että "valtuuston on pidettävä huolta
siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on
edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan". Pykälässä luetellaan
myös eri toimet, joiden avulla kuntalaisten osallisuutta
voidaan toteuttaa. Kuitenkin ilman erillistä strategiaa
on vaarana, että pykälän tavoite toteutuu
vaillinaisesti. Yksittäisten kuulemisten ja muiden toimenpiteiden
vaikutus ei ole suuri, mikäli niitä ei ole kytketty isompaan
kokonaisuuteen. Ennen kaikkea erityisryhmät, kuten maahanmuuttajat,
ikäihmiset, nuoret ja lapset, voivat helposti jäädä muita
kuntalaisia heikompaan asemaan.
Vantaan kaupungin osallisuusmallin tavoitteena on saattaa kuntalaiset
yhtenäiseen asemaan ja kehittää avointa
toimintakulttuuria ja päätöksentekoa.
Osuusmalli on laadittu yhteistyössä kaikkien toimialojen
kanssa. Tällaiselle mallille on erityinen tarve nyt, kun
kuntakenttä on uudistumassa. On tärkeää pitää huolta
siitä, että kuntalaisten, ja erityisesti haavoittuvassa asemassa
olevien kuntalaisten, mahdollisuus vaikuttaa heitä koskevaan
päätöksentekoon ei heikkene.
Tilanne on muutoinkin osallisuuden ja demokratiakasvatuksen
osalta murroksessa. Maahanmuuttajien määrä on
Suomessa lisääntymään päin.
Sisäministeriön julkaiseman Maahanmuuton vuosikatsauksen
mukaan vuonna 2010 ulkomaan kansalaisten määrä Suomessa
kasvoi 7,9 %. Valtion tasolla etnisten suhteiden
neuvottelukunta (ETNO) edesauttaa vuorovaikutusta. Maahanmuuttajille
haasteita osallisuuteen asettavat kuitenkin niin kieli- kuin kulttuurimuuritkin.
Nuorten mielenkiinto sovinnaisen ja perinteisen osallistumisen keinoja
kohtaan on heikkenemässä (ks. esim. Nuorisobarometri
2008). Erityisesti nuoret eivät koe, että he voivat
aidosti vaikuttaa oman asuinalueensa päätöksentekoon. Nämä varhaiset
osallisuuskokemukset vaikuttavat pitkälle — jos
osallistumista ei koeta mielekkääksi, ei äänestetä.
Toisaalta tiedämme myös, että jos nuori
jättää äänestämättä ensimmäisellä kerralla,
kun se on mahdollista, jää äänestäminen
väliin jatkossakin.
Osallisuuden murros jatkuu pitkälle tulevaisuuteen
suomalaisten ikääntyessä nopeasti. Yli 65-vuotiaita
on tällä hetkellä reilu kuudennes kansasta.
Ennusteiden mukaan vuonna 2030 heitä on jo neljännes.
Vanhusneuvostot edesauttavat ikäihmisten huomioimista päätöksenteossa. Erillisen
toimielimen perustaminen ei kuitenkaan automaattisesti johda tilanteen
parantumiseen. Tämä on nähty jo nuorisovaltuustojen
kohdalla.
Vammaispolitiikan yhtenä periaatteena on vammaisten
henkilöiden oikeus osallisuuteen. Tilanteen parantaminen
on tunnistettu haasteeksi vammaispoliittisessa ohjelmassa (VAMPO) 2010—2015.
Kuten maahanmuuttajien kohdalla, toimenpiteitä ja toimijoita
löytyy runsaasti valtakunnallisella tasolla, mutta kuntatasolla vaihtelevammin.
Osallisuusstrategialla edistetään myös
vammaisten asemaa.
Pakollisen osallisuusstrategian myötä kunnissa
voidaan ajoissa huomioida ne erityisryhmät, joille ei ole
olemassa olevia toimielimiä, kuten esimerkiksi nuorisovaltuustoa
tai vanhusneuvostoa. Lisäksi strategialla vahvistetaan
ja tehostetaan olemassa olevien elimien roolia osana päätöksentekojärjestelmää.
Tuomalla erityisryhmät paremmin mukaan päätöksentekoon
parannetaan osallisuuden lisäksi itse päätöksenteon laatua
ja tuloksia, kun asianomaiset pystyvät tuomaan omat näkemyksensä esiin.