LAKIALOITE 61/2008 vp

LA 61/2008 vp - Päivi Räsänen /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki lääkelain 38 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Aloitteessa esitetään muutettavaksi Lääkelain (395/1987) 6 luvun 38 §:n 1 momenttia siten, että lisätään lääkkeiden myyntiin oikeutettuihin Lääkelaitoksen hyväksymät apteekkiautomaatit. Lakimuutos tähtää lääkkeiden paremman saatavuuden turvaamiseen tulevaisuudessa.

PERUSTELUT

Lääkkeiden jakelu on Suomessa luvanvaraista Lääkelaitoksen valvomaa toimintaa. Lääkejakelun tehostamiseksi ja etenkin syrjäseutujen lääkehuollon varmistamiseksi on kehitetty uutta teknologiaa, jonka avulla pyritään parantamaan ajasta ja paikasta riippumatonta lääkkeiden ja lääkeneuvonnan saatavuutta. Merkittävänä apteekkipalveluiden uudistusehdotuksena voidaan pitää etäpalveluautomaatteja eli niin sanottuja apteekkiautomaatteja. Vastaava apteekkiautomaattipalvelu on ollut käytössä Saksassa viime syksystä alkaen, ja pilottihankkeita on käynnissä eri puolilla Eurooppaa.

Apteekkiautomaatilla tarkoitetaan laitetta, jonka avulla asiakkaan lääkehuolto voidaan järjestää etäfarmaseutin toimesta. Apteekkiautomaatit voivat sijaita esimerkiksi apteekkien tuulikaapissa tai itsenäisinä yksikköinä alueilla, joissa sivuapteekkien toiminta ei ole kannattavaa. Apteekkiautomaatit toimivat paikallisten apteekkien omistamina ja ylläpitäminä. Etäpalvelun tarkoituksena ei ole apteekkien korvaaminen, vaan yksinomaan apteekkien tavoitettavuuden parantaminen ajan ja paikan suhteen. Apteekkiautomaateista asiakkaiden on mahdollisuus saada itsehoitotuotteet ja elektronisen reseptin käyttöönoton myötä myös reseptilääkkeet mukaansa 24 tuntina vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä. Apteekkariliitto on kannanotossaan toivonut mahdollisuutta jatkaa apteekkien aukioloaikaa apteekkiautomaattien avulla.

Apteekkiautomaateissa lääketurvallisuuden taso on sama kuin perinteisissäkin apteekeissa. Kyseessä on kaksisuuntainen ääni- ja videoyhteys, jonka avulla asiakkaat keskustelevat aina elävän ihmisen eivätkä automaatin kanssa. Etäpalveluautomaatissa lääkkeet sijaitsevat erillisessä lukitussa ja valvotussa keräilyvarastossa, eivät itse palveluautomaatissa. Tilatut lääkkeet tuodaan kuljetinta pitkin etäpalvelupäätteelle, jolloin etäfarmaseutti hyväksyy tilauksen. Näin varmistetaan sekä lääkehuollon saatavuus että lääketurvallisuuden säilyminen teknologian kehittymisestä ja jakelukanavasta riippumatta.

Myös farmasian alan ammattitaitoisesta työvoimasta tulee tulevaisuudessa pulaa. Apteekkiautomaatti mahdollistaa apteekin aukiolon monella paikkakunnalla yhden farmaseutin työssä ollessa. Tavallisessa apteekissa täytyy olla ilta-aikaan useampi henkilö töissä turvallisuusriskin vuoksi. Apteekkiautomaatissa tätä turvallisuusriskiä ei ole. Tulevaisuuden työvoimapulan vuoksi on etsittävä uusia ratkaisuja lääkejakelun turvaamiseksi eri puolilla Suomea. Teknologian hyödyntäminen on järkevä tapa huolehtia tulevaisuuden lääkejakelun tarpeista ja samalla apteekkihenkilökunnan turvallisuudesta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

lääkelain 38 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 10 päivänä huhtikuuta 1987 annetun lääkelain (395/1987) 38 §, sellaisena kuin se on laissa 853/2005, seuraavasti:

38 §

Lääkkeitä saa myydä väestölle ainoastaan 41 ja 42 §:ssä tarkoitetuista apteekeista ja 52 §:ssä tarkoitetuista sivuapteekeista, lääkekaapeista ja Lääkelaitoksen hyväksymistä apteekkiautomaateista. Edellä 22 §:ssä tarkoitettuja perinteisiä kasvirohdosvalmisteita ja 22 a §:ssä tarkoitettuja homeopaattisia valmisteita saa kuitenkin myydä myös muualla, jollei Lääkelaitos rekisteröinnin yhteydessä määrää, että valmistetta saa myydä vain apteekeista, sivuapteekeista, lääkekaapeista tai Lääkelaitoksen hyväksymistä apteekkiautomaateista.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 16 päivänä kesäkuuta 2008

  • Päivi Räsänen /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Sari Palm /kd
  • Bjarne Kallis /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Leena Rauhala /kd
  • Tarja Tallqvist /kd